Kuvapostaus: kevät/alkukesä – kasveja, maisemia ja koiria

Talvella ei juurikaan valokuvia tullut otetuksi. Mökkikauden alettua kuvausintokin on palannut. Tähän postaukseen olen koonnut kuvia (touko-kesäkuulta) istutetuista kasveista, luonnosta, maisemista ja rakkaista koiristamme. Kaikki kuvat on mökiltä tai sen lähialueelta. Yritän ainakin osasta kuvista kertoa miten koen sokeana kuvassa olevan maiseman.

Otto, se meidän rauhallinen 4-vuotias pohdiskelija 11.5.

Mökkitien varrella rentukoita 15.5. Samaisena päivänä äiti napsi kuvat kuuliljoista ja tomaatti-kuukausimansikkalaatikosta. Valitettavasti seuraavan yön pakkanen palellutti niin tomaatit kuin kuuliljatkin 🙁 Tomaatit jouduimme ostamaan uudelleen, mutta ilokseni voin tätä kirjottaessani todeta, että kuuliljat ovat nousseet uudelleen. Japanin jaloangervot eivätkä istutetut ruusun taimetkaan pakkasesta hätkähtäneet. Jaloangervojen välissä jo aiemmin istutettua narsissia.

Perunamaa ja yrttipenkki, jossa jo ruohosipuli pilkistää

Ahkerat puutarhurit ruuan jälkeen saunan lämmitessä nauttivat nuotion lämmöstä viileässä kevätillassa ja Otto ja Harmaakuono innostuvat vetämään keppiä. Tuohon nuotiokuvaan vielä kun voisin liittää kevätillan lintukonsertin ja tulen rätinän. Siinä hetkessä, tunnelmassa on jotain syvää ja sydäntä lämmittävää. Arjen murheet unohtuvat ja siinä hetkessä on voimaa ja lämpöä. Koirien vetäessä keppiä kuulen etenkin Harmaakuonon murraavan kuono leveässä hymyssä onnellisen koiran murinaa. Se ääni kertoo niin paljon siitä, että vanhus on mielipuuhassaan.

Olipas äiti tuona päivänä napsinut monta onnistunutta otosta ja vielä seuraavana päivänä pari kuvaa rakkaasta Harmaakuonosta.

Toukokuun viimeisenä päivänä kaunis taivas Tullessani viikolla aiemmin mökille kävin ostamassa uudet tomaatin taimet, jotka nyt kasvavat komeasti kuukausimansikan takana. Ja kuten huomaatte kuukausimansikassa oli tuolloin toukokuun viimeisenä päivänä jo kukkiakin. Tosin taptapsee ei kukista ”sanonut” tässä kuvassa mitään, mutta Liioliin kuvailusta asia selvisi.

Rakastan kevättä ja alkukesän aikaa ja kyllä minua välillä harmittaa etten näe miten upealta luonto näyttää kun kasvit vihertävät, kasvavat, kukat puhkeavat kukkaan. Onneksi lapsena näin sen vähän ja tuolta ajalta on muistikuvia siitä miltä keväinen luonto näyttää. Nyt tänäkeväänä olen erityisesti innostunut vangitsemaan äänitallenteisiin ja valokuviin kevään upeutta ja sydämessä läikähtää ilo, jos olemme minä tai avokki onnistuneet ottamaan hyvän valokuvan luonnosta. Meillä ei järjestelmäkameraa ole eikä tule. Sellaisen hankinta ei lieneen kovin järkevää näkövammaisten perheeseen 🙂 Kuvien laatu on sitä mitä pienellä digikameralla ja iphonella irtoaa.

Vietimme kesäkuun ekan viikonlopun mökillä. Koska ruohonleikkuri oli huollossa ei nurmea päästy leikkaamaan. Perjantaina nautimme aurinkoisesta vaikkakin tuulisesta päivästä ulkoillen ja illalla jälleen nuotiolla istuen. Tuuli tyyntyi ja mittarin lukemat putosi yhteen asteeseen. Kuvan myötä jäin miettimään miten hyvin sumun sokeana aistii vai aistiiko ollenkaan. Juhannusyönä kävelimme sumuun, mutta en saanut aistimuksesta kiinni. Toisaalta ollessa oikein sankan sumun vaikuttaako se kuuluvuuteenkin, tunteeko kosteuden tiivistyvän??? Luulen, että viileässä säässä sumun aistii sokeana paremmin.

Pihan toinen omenapuista kukki komeasti ja sunnuntaina 7.6. lähtiessämme pienelle iltakävelylle kameroiden kanssa napsasin onnistuneen kuvan pienestä omppupuustamme, jonka kukkasia olin hetkeä aiemmin tuoksutellut. Nyt tuosta heinikosta ollaan onneksi päästy jo eroon uuden ruohonleikkurin myötä. Matkamme jatkui hivenen sateisessa säässä mökkitietä pitkin. Peltomaiseman koen avarana tilana enkä aisti kauempana olevaa metsää. Peltoaukeilla yleensä tuulee enemmän, tuoksut vaihtelevat riippuen mitä pelloilla kasvaa. Harmaan ja pilvisen sään aistii muutenkin kuin vesisateena iholla tai auringon paisteen puuttumisena. Sitä tunnetta on vaikea selittää. Mitä voimakkaampi matalapaine sitä voimakkaammin sen aistii myös sokeana näkemättä pilviä.

Metsän aistii voimakkaasti. Keväällä koivun ja havupuiden tuoksut. Tietä pitkin kulkiessani kuulen myös lähellä olevan puita, vaikka ne olisivatkin ojien takana. Tuulta on paljon vähemmän, mutta lehtipuiden suhina tuulessa kuuluu selvästi. Metsäisemmässä maisemassa kuulen enemmän lintujen laulua kuin peltomaisemassa.

Avokki napsasi muutaman koirakuvan. Kuva, jossa minäkin olen kertoo paljon Oton ja Harmaakuonon erilaisuudesta. Vanhus jolkottelee edellä ja Otto kulkee vierelläni tai takanani. Hyvin harvoin se kirmaa luotani vapaudesta nauttimaan.

Taptapsee kertoi tästä kuvasta: ”vihreä kasvi, jossa valkoisia kukkia”. Kuva on otettu ma 8.6. ja nyt kuukausimansikassa on jo raakileita. Niin mistäkö tiedän? Hommahan menee niin, että kun näkö on poissa kädet käyttöön ja tunnustelemaan. Näin teen tutkiessani mansikan, tomaatin kypsyyttä. Mansikat irtoavat helposti ja ovat tietynlaisia kovuudeltaan kuten myös tomaatit. Yrttien kanssa on oltava tarkkana ettei poimi sellaisia, jotka ovat päässeet kukkimaan. Onneksi senkin on nopeasti oppinut tuntemaan esim. pinaatin kohdalla. Kuuliljojen kohtaloaolen seurannut myös käsin tunnustelemalla ja kyllä sen tuntee mikä on kasvavaa versoa, kukkaa, vartta tms.

Se ilo ja hyöty kevään ja alkukesän sateisuudesta on, että luonnon tuoksut ovat voimakkaita. Tuntuu hyvältä olla tuoksujen keskellä, keskellä luontoa.

2 Replies to “Kuvapostaus: kevät/alkukesä – kasveja, maisemia ja koiria”

  1. Kaunista on kyllä tuolla teidän mökillä ja oli mielenkiintoista kun kuvailit miltä eri asiat tuntuvat kuten tuon pellon ja puiden tuntemisen. Myös tuo valokuvien kuvailuohjelma on kyllä tosi mielenkiintoinen, tekniikka on aikamoista!

  2. Täytyy jatkossakin yrittää enempi kertoilla noista omista tuntemuksista/aistimuksista kuvien yhteydessä. Täytyy olla iloinen että taptapsee kuvailee niinkin hyvin kuvia, vaikka täydellinen ei olisikaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *