Mökkiviikonloppu

Torstaina tulimme mökille viettämään pitkää viikonloppua. Vielä huomisen voimme olla täällä ja ohjelmassa onkin viimeiset kynttilätehtailutunnit. Tiistaina pyörittelin parikymmentä kynttilää. Ainakin saman verran pitäisi huomenna saada valmiiksi ellei jokunen enemmänkin. Huomiseksi on luvattu todella kurjaa säätä, joten nautitaan takan lämmöstä kynttiliöitä pyöritellen.

Perjantaina ja tänään ollaan tehty puuhommia; halottu halkoja klapeiksi. Minä hakannut avokin sahatessa ja kottikärrätessä puita minulle hakattavaksi. Koirat kuljeskelivat pihalla ja etenkin perjantaina sydämeni oli pakahtua vanhuksemme sipsuttelusta. Olemme laittaneet kaulapantaan kulkusen, jotta kuulemme missä herra nuuskuttelee. Kulkusen hiljainen helinä vanhuksen liikkuessa rauhalliseen tahtiin, siinä oli jotain pakahduttavaa. Nautin myös fyysisestä työstä, hikoilusta halkoja paukuttaessani. Urakan jälkeen oli pakko käydä suihkussa kuten myös tänään. Tänään oli paljon oksaisia puita ja oksien kohdalta halkoa on haastavaa saada halki. Tuotti avokillekin välillä haastetta oikein kunnolla.

Suunnittelimme viettävämme nuotioillan, mutta sää on ollut joka ilta niin kehno, että ei ole nuotiolla istuskeltu. Kylmä ja kovahko tuuli on pilannut moiset suunnitelmat. Noh, takassa on tuli rätissyt ja me nautiskeltu sen tuomasta tunnelmasta.

Torstaina avokki urakoi puusta säilytyslaatikon, josta tuli ehkä vähän turhan suuri; vie pirukseen tilaa. Nyt kuitenkin saadaan petivaatteet yms muut tekstiilit hiiriltä suojaan. Minulla on ollut käsissä neulomus. Eilen saunoimme ja päivällä järjestelin senkin uumenissa olevia tavaroita. Että voisi sanoa rauhallisia, mutta mukavia päiviä. Sää ollut kehno, mutta niinhän se lähes aina marraskuun lopulla on. Ihana on kuitenkin ollut viettää aikaa täällä ennen jouluhössötyksiä.

Kynttiläkastokurssi

Viikonlopun postauksissa lupasin aika monesta aiheesta oman postauksen, joten aloitetaanpa lupauksien täyttäminen viime tiistaisesta kynttiläkastokurssista, joka pidettiin Inkun ideapajassa Vantaan näkövammaiset ry:n jäsenille.

Meitä kurssilaisia oli viisi ja meitä ohjasi Inkku ja Saini. Hema oli mukanani ja hän vastasi valokuvaamisesta sekä huolehti siitä, että kynttilät tangolla pysyisivät tasamittaisina. Autteli minua muutenkin tarvittaessa.

Meille oli tehty valmiiksi kynttilöihin alut, joten valitettavasti aloitusta en osaa tässä kertoa, vaikka se meille sanallisesti kerrottiinkin. Ohi meni ja vihelsi mennessään. Sen muistan, että verhon nipsuja käytettiin painona. 😀

Meillä oli 12 kynttiläparia. Kastaminen steariini-parafiiniseokseen sujui täten tauotta. Kun rivin viimeinen pari oli kastettu aloitettiin rivi alusta. Uusin kerros oli siihen mennessä jäähtynyt riittävästi.

Yllättävän hyvin pysyi kynttilät oikeassa järjestyksessä ja ”orrelle” palautus sujui sähläämättä.

Kynttilöitä upottaessa steariini-parafiiniseokseen, välillä upottin niin syvälle, että sormet olivat kynttilämassassa. Oikeaa tekniikkaa joutui vähän hakemaan. Kaston piti tapahtua aika rivakasti, jotta edelliset kerrokset eivät sulaisi pinnasta pois. Toisaalta, jos kasto meni liian nopeaan kynttilästä tulee ymmärtääkseni hauraampi ja palaa nopeammin. Itse olin aika rauhalliseen tahtiin tekevä, joten kastaa sain monta monta kertaa.

Hiljalleen kynttilät alkoivat saada paksuutta.Mutta vielä tarvitaan muutama kerros ennen seuraavaan työvaiheeseen siirtymistä 🙂

Kynttilöihin oli mahdollista tehdä röpellys. Halusin röpellyksen noin kynttilän puoliväliin saakka. Ensiksi kynttilä kastettiin puoleen väliin steariini-parafiiniseoksessa, jonka jälkeen kastetut kynttilät siirrettiin lattialla olevaan pussiin. Pussissa kuivaa steariinia. Kynttilöitä pyöritellään pussissa ja näin ne röpelöityvät kastetulta alueeltaan. Lopuksi vielä koko kynttilän kasto.Jos kynttilät olisi halunnut värjätä, se oltaisiin tehty tämän jälkeen. Valkoisena kynttilät ovat kuitenkin kauniit ja röpellys tuo lisäystä siihen, joten jätin värit pois. Ja toiseksi meille alkoi tulla jo vähän hoppukin. Mutta eikös mulla ole aika mukavan näköiset kädet kaston jäljiltä?

Kynttilöiden päät siistittiin mattoveitsellä. Jostain syystä siistiminen tehtiin jo ennen röpellysvaihetta, joten sen joutui tekemään lopuksi vielä uudestaan 🙂

Kotiin lähdin 24 itse tehdyn kynttilän kanssa. Oli mukava keskipäivä. Oli hauskaa kokeilla uutta. Joskus lapsena olen kastanut kynttilöitä, mutta siitä on kovin kauan. Olen iloinen kun tämä kurssi järjestettiin. Kiitos Inkun ideapaja!

Uusi heppatuttavuus

Tänään saimme meille uudet hevoset allemme, minulle Blossi ja Tiinalle Arabella. Molemmat haastavempia saada tekemään mitä halutaan. Blossin satula tuntui hyvältä istua jos etukönötin Blossi reakoi välittömästi eikä mennyt tölttiä tai ravia. Hevosta oli todella vaikea saada tölttäämään eikä ravaaminenkaan meinannut luonnistua. Kevennys ja pohkeiden anto ei vaan tahdo sujua samanaikaisesti ja sen olisi pitänyt sujua, jotta vauhti olisi säilynyt. Raipalla kosketus ei auttanut, sitä piti oikeasti käyttää. Välillä kuitenkin päästiin eteenpäinkin ja ravikin alkoi sujumaan. Ravin ja laukan jälkeen onnistui jo tölttikin helpommin. Laukkaamaan Blossia oli todella hankala saada saatika laukassa pysymään, joten laukkapätkät jäi osaltamme aina muutaman askeleen mittaisiksi. Sen verran laukka-askelia kuitenkin tuli, että ymmärsin issikalla olevan hyvä laukka. Laukassakin olisi pitänyt uskaltaa tehdä pidäte ja antaa pohkeita rohkeammin, ehkä askeleita laukassa olisi tullut enemmän.

Viimeinen vartti ratsastettiin ilman satulaa. Minulle se oli taas pitkästä aikaa jännittävää ja aluksi meno tuntui kiikkerältä. Lettu käveli tovin vieressäni, mutta jättäytyi sitten kauemmaksi. Uskaltauduin irrottamaan harjasta ja pitämään ohjista. Pysähdykset ja liikkeelle lähdöt tahto olla vähän kiikkeriä, liikaa etupainoista istuntaa. Tepsuttelimme Blossin kanssa käyntia Tiinan ravatessa ja töltätessä. Ehkä minäkin sitten terapiavyön kanssa uskallan 🙂

Vaikka välillä tuntui kaikkien taitojen – niiden vähäistenkin – kadonneen, oli kiva kokeilla haastavampia hevosia, oli hienoa saada heppa toimimaan vaikkakin vain hetkeksi halutulla tavalla. Isot kiitokset Letulle, että uskaltaa ja haluaa haastaa meitä näkövammoistamme huolimatta. Saamme todella arvokasta kokemusta ja vaikka emme ratsasta monta kertaa viikossa, jotain pientä kehitystäkin tapahtuu, vaikka välillä tänään tuntui, että olemme tipahtaneet pari vuotta sitten olleelle tasolle. Tosin silloin ei varmaankaan nuo hepat olisi meillä menneet kuin käyntiä. Odotan jo suurella innolla seuraavaa kertaa.

Minun piti käynnistellä ratsastuksen jälkeen kynttilätehdas, mutta ei vaan huvittanutkaan. Olo on väsähtänyt ja harteita särkee. Ehkä oikeasti on syytä vähän hengähtää ja antaa itselleen armoa. Onneksi kotipuuhat tuli kuitenkin tehdyksi. Istuimme myös nautiskelemaan kakkua ja teetä avokin kanssa. Seitsemän vuotta sitten pujotimme sormukset kihlautumisen merkiksi sormiimme. Vuosipäivää juhlistamme paremmin mökillä, mutta pitihän nyt teet keitellä ja kakkua maistella.

Vaunupeitto

Joiltain messuilta olen ostanut punaisen Esito lenkkimohair-vyyhdin ja eräänä elokuisena päivänä pohdiskelin mitä langasta tekisin. Vyyhdissä lankaa 240 g, joten ei muuta kuin tutkimaan langalle sopivia ohjeita. Lankavan sivuilta löysin vaunupeiton ohjeen, ja koska olen pohtinut mitä voisin tehdä ystäväpariskunnan tulevalle vauvalle löytö oli täydellinen. Ymmärsin ettei vyyhdin lanka riittäisi, joten sovelsin alkuperäistä ohjetta, jonka löydät täältä.Tein peiton 60 silmukalla ja punaisella langalla. Sileän neuloksen osaan otin mukaan kulkemaan Novitan mustaa Säde-lankaa.

Lankatiedot: Esito lenkkimohair eaj käsittelyllä
(77% mohair, 18% villa, 5% nylon. tex 455 nm 2,2. Väri 313, erä 27899) Lanka on käsittelyn myötä erittäin pehmeä ja miellyttävä. Lankavan sivuilla sanotaan: ”Esito-lenkkimohairissa on ylellinen E-vitamiinia, AloeVeraa ja Jojoba-öljyä sisältävä EAJ-käsittely. Käsittely antaa langalle silkkimäistä pehmeyttä, miellyttävän tunnun ja hoitaa ihoa.
Puikot: nro 6 – 15 riippuen halutusta lopputuloksesta
Hoito-ohje: Suosittelemme langalle käsinpesua 30 asteisessa vedessä ilman huuhteluainetta. Tasokuivaus. Ei kaappi- tai rumpukuivausta. Muistathan, että villavaatteelle riittää useimmiten tuuletus.”

Neuloessa minua alkoi epäilyttämään tulisiko peitosta auttamattomasti liian pieni ja aloin tutkailla mistä voisin ostaa lankaa lisää. Tuota väriä oli vain kilon vyyhdeissä ja hinta sadan euron paikkeilla. Ei löytynyt 240 g vyyhtiä, joten kilo ihanaa lankaa jäi ostamatta tässä rahatilanteessa. Ja vaunupeitosta tuli hiukan pienempi myös pituussuunnassa. Toivottavasti peitosta on kuitenkin iloa perheelle minne se meni. Ja toivottavasti ei ole liian ”tyttöväri”, sillä lokakuun lopulla mailmaan putkahti poika.

Tänään tapasimme neliviikkoisen pikku ihmeen. Suloinen pieni vauva, joka heilutti käsiään ja jalkojaan joka suuntaan. Samalla vaihdoimme toki kuulumisia vauvan vanhempien kanssa ja ilmeisesti Tampereen Kädentaitomessuilta löytämälleni ruokalapulle on käyttöä ja tekstikin sopii pikku ihmeelle Maitoimuri 🙂 Ruokalapun lisäksi peitto pääsi vauva-arjesta nauttivaan perheeseen.

Käsityövoittoinen marraskuu

Tänään kieputtelin valot ja päälliset kolmeen kranssiin. Viikolla aiemmin valmistui kaksi kranssia. Tampereen reissulla neuloin 2.5 kranssin päällistä. Viimeistä jatkoin luennolla istuessani. Sain sen valmiiksi tiistai-iltana äidin ollessa meillä kyläilemässä. Päivät meni nopsaan äidin hääriessä keittiössä ja meidän tehdessä hierontatöitä. Saunoimme, tein äidille suklaahieronnan ja vietimme rentoa eloa porukalla. Seurasimme miten Harmaakuono touhotti pirteänä äidin ympärillä. Mökkiviikonloppu tuntui tehneen vanhukselle hyvää, mieli virkistyneenä herra ollut koko viikon 🙂

Silmukkasiskojen kanssa tapasimme lokakuun lopussa. Tuolloin tein vuosi sitten Tampereen Kädentaitomessuilta ostaman mosaiikkikuusen. Tai siis, liimasin kuusen mosaiikit paikoilleen. Huomenna olisi tarkoitus saumata työ. Samaisena viikonloppuna ahkeroin kynttilöitä yli 30 kpl. Tarkoitus olisi jatkaa kynttilöiden valmistusta sunnuntaina ratsastuksen jälkeen.

Keramiikassa tulevana maanantaina on tälle syksyä viimeinen kerta. Keramiikka jatkuu tammikuun lopussa. Syksyn aikana tein n. viiden kilon möykyn verran mustasta savesta astioita. Toissa kerralla siirryin valkoiseen saveen. Iso tarjoiluastia meni nyt lasitukseen, ja parina kertana olen tuonut kotiin jo valmiita töitä. Ajattelin, että kirjoittelen keramiikkatöistäni jossain vaiheessa ihan oman postauksensa kuvien kera. Nyt kun on joulupukin apulaisena toimimispuuhaa, ei kaikkea voi tässä vaiheessa kertoa 🙂 Sen kuitenkin uskallan kertoa, että nautin keskusteluista mitä käydään ohjaajan Soilen kanssa väreistä ja töiden laadusta. Minulle ylikriittiselle ihmiselle tekee hyvää, että saan laajempaa näkökulmaa asioihin että en takertuisi johonkin yksittäiseen ”kuoppaan” tms. Että oppisin sen että työssä saa näkyä se, että on tehty käsin. Hiljalleen alan tajuamaan, että töillä on arvoa, vaikka käsin tunnustellen tuntisikin jonkin ”epämuodon”. tms. En välttämättä osaa asiaa selittää, mutta tod.näk. palaan keramiikkapostauksessani asiaan. Pysykää kuulolla 🙂

Kynttiläurakan jälkeen laitoin viikonlopun saldostakuvan Facebookiin ja se poiki heti muutaman kynttilätilauksen. Tuolla marraskuun ekalla viikolla toimitin myös pari valokranssia uusille omistajilleen. Rottingissa sain ison ovaalikorin valmiiksi, aloitin ns. margariinikoria, jonka letityksen jälkeen ehdin seuraavalla kerralla tekemään vielä pienen pyöreän korin. Äidin villapaidan tresorikin valmistui. Torstai-iltana ystävämme Maria vietti luonamme teehetken ja jaksoi kuunnella meidän valmistautumista Harmaakuonosta luopumiseen. Tuolloin todella tuntui, että siihen ei mene kauaa. Tällä viikolla on taas tuntunut toisenlaiselta, mutta eihän se rakas kuonokas nuorene.

Seuraavana iltapäivänä iski armoton leivontavimma. Leivoin suklaapiirakan Frantsilan kasvisruokakurssilla olleen ohjeen mukaan. Tosin pistin piirakan piirakkavuokaan enkä pellille. Siinä se kohosi mahtavasti ja muistutti enemmänkin kakkua kuin piirakkaa. Hyvää siitä joka tapauksessa tuli.

Tuona viikonloppuna olin lauantaina kuuntelemassa Ladysave-kuoron juhlakonserttia Porvoossa. Kuorossa laulaa Silmukkasisko Jonnu. Kyllä on ihailtava kuorolaisten taitoa laulaa ja esiintyä. Nautin! Tauolla nautin teen kanssa herkullisen gluteeinittoman suklaamuffinssin. Muffinssi oli niin herkullinen, että ansaitsee tulla mainituksi. 🙂

Sitten lähestytäänkin Tampereen reissua. Messutunnelmista- ja ostoksista tulee oma postauksensa kunhan messusaalis saadaan kuvatuksi 🙂 Tampereella vietin neljä yötä ensin yöpyen lapsuudenystäväni luona ja toisen yön puolestaan pitkäaikaisen ystävän luona. Lapsuudenystävän kanssa vietimme rentoa keskiviikkoa jutellen ja minun samalla neuloen kranssin päällistä. Toisessa kyläpaikassa ilta meni myöskin rupatellen ja nauttien herkullista gluteeinitonta juustokakkua. Perjantaina kiertelimme Tallipihassa ja shoppailuni alkoi jo sieltä. Mutta jatketaan myöhemmin kuvien kera.

Tällä viikolla osallistuin keramiikan ja rottingin lisäksi Inkun ideapajassa olleeseen kynttilän kastokurssille, josta myös teen oman tekstin. Huh, olenpas nyt luvannut paljon postauksia. Kannattaa siis pysyä täällä lukemassa 🙂

Tämän kaiken lisäksi on toki myös asiakkaita hoidettu. Selvästi kuitenkin joulun lähestyminen alkaa jo vaikuttamaan. Monet jäävät jo joulutauolle. Avokin kanssa vietetty yhteisiä iltahetkiä telkun ääressä. Vauhti on kuitenkin ollut aika vinhaa ja sään harmaantuessa ja pimeyden lisääntyessä huomaan olevani todella väsynyt. Nyt kun Thyroxinin myötä olen saanut pirteyden takaisin ja innokkuuden touhuta kaikkea, meinaa vähän unohtua, että lepoakin tarvitaan ja aikaa palautumiseen. Lääkäri oli sitä mieltä, että jatkan samalla annoksella millä lääkityksen aloitin. Lisäksi sain reseptin melatoniiniin. Nyt olen reilun viikon nukkunut reseptillä olevalla melatoniinilla, ja olen nukkunut yhtä yötä lukuun ottamatta todella hyvin. Heti kun tilanne vähän rauhoittuu on saatava liikunta/treenaus vahvemmin takaisin elämään. Jannan kanssa asiasta ollaan jo vähän viestitelty, mutta hektisyyden vuoksi aika pt-treeniin on jäänyt sopimatta, mutta kyllä mä täältä taas tulen.

Ratsastustunti tihkusateessa

Sateinen sunnuntai, mutta onneksi pahemmalta kastumiselta vältyttiin. Tuntimme aikana sateen taso pysyi tihkuna. Ja kyllä oli ihanaa ratsastaa. Onneksi seuraavaan kertaan on enään alle kaksi viikkoa.

Jatkoimme teemalla kevennys oikein ja kyllähän se pääosin oikein menikin. Ratsastin Plesillä. Harjoittelimme myös tuntemista miten hevosen jalat liikkuvat, miten reippaammassa käynnissä ristiselkään tulee liikettä. Töltissä kyseinen alue jää vähän jäykäksi. Yritimme oppia tuntemaan onko töltti nelitahtista vai passitahtista. Laukkasimme myös kenttää ympäri. Tosin Plesillä tuntui olevan välillä ihan omat askellajit, mutta ajoittain onnistuin nostamaan laukan sekaravista. Tunti oli vauhdikas ja tuntui hyvältä kun saatiin mennä reippaasti ja samalla onnistuen toimimaan selässä jollakin halutulla tavalla. Rivakkaampaan raviin patistaessa hevosta pohkein oikea kevennys kääntyi helposti vääräksi. Laukassa hetkittäin uskalsin irrottaa satulasta ja silloin se on mukavan tuntuista, mutta syystä tai toisesta kädet aina palasivat satulan kaareen roikkumaan ehkäpä sen epämääräisen askelluksenkin vuoksi. Mutta hiljalleen varmasti kehityn tuossakin. Itse asiassa olisi todella jännittävää tietää miten onneton sitä on ollut aikanaan hevosen selässä. 😀

Avokki oli napsauttanut saunan päälle, joten kosteat vaatteet pois ja saunaan lämmittelemään. Saunottiinkin ajan kanssa ja se teki hyvää. Tosin saunakeskustelut ei kovin rentouttavia olleet, sillä puhuimme Harmaakuonosta paljon. Nyt herra on ollut vähän pirteämpi, eilen haki muutaman kerran leluja ja köyttäkin piti minun kanssa kiskoa Oton piehtaroidessa vieressä.

Luopumisen tuska

Elämä tuntuu muuten aikas mukavalta tällä hetkellä, mutta yksi varjo ja iso varjo onkin kehkeytynyt elämäämme. RAKAS Harmaakuono on selvästi viime viikkoina vanhentunut ja jollain tapaa hiipunut. En tiedä milloin on aika ison päätöksen, tiedän vain ettei se välttämättä ole kovin kaukana. Nyt seuraamme avokin kanssa herraa hyvin tiiviisti ja faktat läpi käyden. Asia on läsnä päivittäin ja siitä puhutaan paljon. Herralla on kuulo huonontunut selvästi ja nyt tuntuu näössäkin olevan ongelmaa. Portaiden yläpäässä herra miettii laskeutua vai ei, saattaa tehdä kierroksen ja sitten mennä toistaseksi ihan reippaasti portaat alas. Joku kuitenkin laskeutumisessa jänskättää kun tarvitsee rohkaisua ja kannustusta. Valitettavasti kuulo ja näkö eivät ole ainoat ongelmat. Rasvapatit voivat paksusti ja pelkäänkin niiden alkaneen haitata koiraa.

Tänään rapsutellessani Harmaakuonoa ja kuunnellessani sen hengitystä tunsin suurta surua ja tuskaa, mutta samalla tunsin rauhan sisälläni. Olen paljon pohtinut tiedänkö milloin on aika eron hetken ja minulle on vakuutettu, että kyllä sen tietää ja että silloin pystyn tekemään tarvittavat ratkaisut. Tämän syksyn aikana luottamus itseeni asiassa on kasvanut ja nyt luulen, että tiedän kun aika on. Onneksi en ole asian kanssa yksin, rakas avokki on tukenani ja minä hänen tukenaan. Se päivä tulee vääjäämättä, mutta silloin minun on muistettava miten upeasti Harmaakuono on minun hyväkseni työskennellyt, miten paljon sitä rakastan ja se on niin valtavasti etten saa enkä voi olla itsekäs. Kun huonoja päiviä on enenevässä määrin ja ilo katoaa minun/meidän on tehtävä se mikä on oikein päästää hymynaama kirmailemaan sinne missä on oikein paljon isoja keppejä joita saa kantaa, ja jossa on aina joku niitä viskomassa kun Harmaakuono niin haluaa, paikkaan missä ei rasvapatit paina, ei niveliä kolota vanhuuden vaivat.

Harmaakuono on elänyt pitkän elämän, joulukuussa täyttäisi 14 vuotta ja kyllähän se on kunnioitettava ikä labpikselle. Iloinen energinen vauhtihirmu on saanut nauttia eläkepäivistä yli kaksi vuotta. Toukokuussa 2013 loppui Harmaakuonon työura ja muistan vieläkin miten pahalta se tuntui kun riisuin koiralta viimeisen kerran työvermeet. Silloin luovuin Harmaakuonon kohdalla opaskoirastatuksesta. Lohtua toi kuitenkin tieto siitä ettei koiran tarvitse lähteä pois toiseen perheeseen tai sinne muille kirmausmaille vaan jäi luoksemme. Ja kyllä koira onkin nauttinut olostaan etenkin mökillä. Harmaakuono rakastaa luontoa, metsää, vettä. Vieläkin se kuljeskelee pihapiirissä nuuskien ja välillä keppejä kantaen. Toki huilausta on paljon enemmän kuin ennen eikä kesällä se enään lammessa uinut kuin kerran pari. Joskus kävi vähän kahlaamassa. Olen keskiviikkona lähdössä Tampereelle ja talon miehet matkaavat mökille. Tänään tosin surin, että voinko lähteä matkaan, mutta avokki patisti minua pysymään alkuperäisessä suunnitelmassa ja lähtemään. Kuun lopulta peruimme kuitenkin tuparit mihin oltiin saatu kutsu. Enään ei halua jättää Harmaakuonoa hoitoon yön yli. Eihän koira saa liiaksi rajoittaa elämää, mutta tuntui siltä, että näin on toimittava. Onneksi tapaan myös tuparilaiset Tampereen reissullani.

Lapsuuden kodissani ei eläimiä ollut. En ole koskaan aiemmin ollut tilanteessa missä nyt. Jossain vaiheessa tämä pelotti minua hirmuisesti. Nyt pystyn suhtautumaan asiaan rauhallisemmin, ehkä olen hiljalleen valmistautunut siihen mitä tuleman pitää, ehkä olen niin valmistautunut kuin siihen voi olla. Ymmärrän se päivä ei ole helppo, se ei ole mukava, silloin on paljon kyyneleitä ja tuskaa, mutta myös rakkautta. Nyt kuitenkin Harmaakuono on vielä luonamme ja nautimme sen läsnäolosta pitäen silmämme auki mahdollisille tuleville muutoksille. Voimaa, lujuutta, rohkeutta se vaatii, mutta rakkaus voittaa. on aika minunkin painua petiin. Muut jo nukkuvat, Harmaakuonokin tuhisee unituhinoitaan.

Kasvisruokakurssi Frantsilassa

Olen jo pitkään halunnut osallistua Frantsilan kasvisruokakurssille ja vihdoinkin se oli mahdollista. Vietinkin upean kurssiviikonlopun kaverini Kirsin kanssa kasvisruokien herkullisessa mailmassa. Etukäteen minua vähän jännitti osallistuminen näkevien kurssille kaverin mukana olosta huolimatta. Mietin pysynkö tahdissa mukana ja miten pärjään vieraassa keittiössä. Kaverin mukana olo oli hyvä asia, vaikka ehkä vähän hankaloitti muihin kurssilaisiin tutustumista. En kuitenkaan halunnut lähteä kurssille yksin ja olla täysin tuntemattomien avun varassa. Totuushan kuitenkin on, että en vieraassa ympäristössä itsenäisesti olisi pärjännyt.

Ryhmämme oli iso, 20 henkeä, valmistettavia ruokia paljon. Jälkeenpäin kun kurssimateriaalia tutkailee ja Kirsin valokuvien kuvailuja lukee, tulee ähky mukavalla tavalla. Näin sokkona minulle olisi ollut ehkä helpompaa, jos ryhmän koko olisi ollut vähän pienempi, mutta en ihan jalkoihinkaan jäänyt keittiöhäärinnässä. Ja olihan Kirsi mukanani. Ja ilo oli huomata, että muut kurssilaisetkin ottivat minut mukavasti ihmisenä eikä vain vammaisena henkilönä. Jos kurssi olisi kestänyt useamman päivän varmasti myös minun rohkeuteni olisi lisääntynyt tehdä alotteita keskusteluihin, puikkelehtia itsenäisesti paikasta toiseen, kysyä apua sitä tarvitessa jne. Silloin kun tarjoilupöytää katettiin ja ruokia koristeltiin tunsin itseni hyödyttömäksi ja nolotti istuskella tilannetta seuraillen. Vieraassa paikassa ei olisi tullut mitään, jos olisin alkanut kantamaan kuumia astioita tms. Olisihan se onnistunut, mutta aikaa vienyt kohtuuttomasti ja vahinkojen riski kasvanut.

Kurssin emäntänä toimi Aija Lento tyttärensä Emman kanssa. Saunan lämmityksestä huolehti Aijan mies. Alkusanojen jälkeen siirryimme nopeasti itse asiaan, kokkaamaan. Teimme Kirsin kanssa kidney-pataa. Pavut oli laitettu jo edellisiltana likoamaan ja veden vaihdon jälkeen niitä keitettiin 1-2 tuntia. Pataan pilkottiin varsiselleriä, kesäkurpitsaa, bataattia ja paprikaa. Öljyssä mausteet viimeisinpänä lisättiin kurkuma. Rosmariini ja tinjami saivat kiehutella pisimpään niiden kovavartisuuden vuoksi. Tomaattimurskaa ja kasvikset, vettä sen verran, että kasvikset peittyvät. Lopuksi mukaan pavut.

Tuolloin aamupäivällä kokattiin myös päivällisen ruokia ja iltapalapitsaa. Pitsatäytteessä oli mm. kukkakaalia, porkkanaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja oliveita joista kaksi viimeistä lisättiin vasta lopuksi. Pitsa oli oliiveista huolimatta erittäin herkullista. Kurssilla otettiin erittäin hyvin huomioon erityisruokavaliot ja gluteeiniton vaihtoehto oli aina olemassa. Pitsataikinoitakin tehtiin siis kaksi.

Päivällisellä herkuttelimme mm. perunasalaatilla, jossa paahdettuja mantelilastuja ja jogurttia. Oli todella herkullista. Tokihan lounaalla herkuttelimme myös monella muullakin ruualla kuin kidney-padalla. Myös tarjolle asetteluun kiinnitettiin huomiota.
Kaaliraaste, jossa mm. suolapähkinää Odotin jotenkin, että suolapähkinän maku nousisi enemmän esille kuten myös mausteet. Ehkä useamman tunnin maustuminen olisi tuonut raasteeseen enemmän makua.
JuureslaatikkoLaatikko oli ehdottomasti positiivinen makuelämys. Vieroksun keitettyjä lanttuja, porkkanoita tms enkä erityisemmin ole välittänyt laatikoistakaan. Palsternakkaa en ole koskaan käyttänyt ja sen mausta vähiten pidin laatikossa, mutta lanttuun ja porkkanaan sopi mausteseos täydellisesti. Mausteita laitettiin: hing, mustapippuria, kurkumaa, rosmariinia, fenkolia, jeeraa. Kerma pemensi ihanasti makua. Tätä uskon joskus kokeilevani omassa keittiössänikin, kuten päivällisellä ollutta perunasalaattiakin.
Kidney-pataPidin myös padasta tosi paljon. Pilkoin kasviksia pataan ja sain maustaa ruuan Aijan kanssa. Patakin on sellainen ruoka, jota haluan joskus tehdä.
Riisi, jonka seassa mm. punaisia linssejä

Myös aterioilla olleet leivät ja sämpylät leivottiin itse sekä levitteet yrttivoi ja hummus valmistettiin itse. Gluteeinittomat sämpylät olivat herkullisia molemmilla levitteillä.
Lauantain lounaan jälkiruokana oli marjahherkkua, jonka maku oli todella voimakas. Omalla tavalla hyvääkin, mutta toisaalta puistattavaa. Ehkä pidin siitä vähiten. Sunnuntaista rusinakiisseliä en uskaltanut maistaa, vaikka sahramilla maustettu kiisseli kiinnostikin, mutta ne kokonaiset rusinat…Vielä yksi kuva herkullisesta lounaasta: Tarjoiluun lisätään kauniita pieniä yksityiskohtia: salaatin koristeeksi muutama vihreälehtinen varsi saksankirveliä, levitteiden koristeeksi basilikan lehtiä.

Lähes kaikki ateriat söimme Sinisessä salissa. Frantsilan päärakennus on vuodelta 1903. Ihana ja viihtyisä paikka.Herkullisen lounaan jälkeen oli tovi rauhaisaa omaa aikaa. Kävimme Kirsin kanssa pienellä kävelyllä upeassa syyspäivässä. Aurinko paistoi upeasti. Ulkoilun jälkeen palattiin Siniseen saliin kuulemaan Frantsilan esittelyä ja päiväkahville, jonka kanssa söimme suklaapiirakkaa, jonka päällä cashewpähkinä-kookoskermaa. Piirakan resepti oli alunperin spelttijauhoille, mutta se tehtiin gluteiinittomiin jauhoihin. Taikinaan raastettiin kesäkurpitsaa. Piirakka oli herkullista. Yrttiteetä oli tarjolla pitkin päivää, jota sai nautiskella sopivin välein.

Kahvi/teehetken jälkeen yläkerrassa vietimme pienen hoitohetken parityöskentelynä Aijan ohjaamana. Jalat kylpyveteen ja kylvyn aikana hoidettiin hartia-niskaseutua lempein rauhallisin ottein. Hieronnan jälkeen kuivattiin jalat ja tehtiin pieni jalkahieronta. Jalkahoidossa käytettiin Frantsilan omia tuotteita, jotka oli muutoinkin käytettävissämme. Vessoista löytyi yrttihammastahnaa ja Sinisestä salista uutteita, voiteita, eteerisiä öljyjä. Hoitotuokion jälkeen aika pian oli aika päivällisen. Jo mainittujen ruokien lisäksi tarjolla oli linssi-papukeittoa, porkkanaraastetta jotka olivat valmistettu aamupäivän kokkauksien yhteydessä. Päivällisellä ja sen jälkeen meitä jututti tuotesuunnittelija Virpi Raipala-Cormier. Hän piti halukkaille myös sunnuntaiaamuna joogahetken. Siellä olivat lähes kaikki kurssilaiset. Minulla ei ollut oikein sopivia vaatteita ja taisipa vähän iskeä ujous/pelko siitä etten ymmärtäisikään millaisia liikkeitä ohjataan tekemään, joten jäin pois. Heräilin kaikessa rauhassa rauhallisesta aamusta nauttien pitkien yöunien jälkeen.

Lauantai-iltana ennen sänkyä oli vielä rentouttava saunahetki yrttisaunassa. Sielläkin oli Frantsilan omat tuotteet käytettävissä, joten kokeilemaan kasvonaamiota, kasvovoidetta, shampoota, hoitoainetta, vartalon pesuainetta ja tietysti nauttimaan ihanista löylyistä. Iltapalalla herkuttelimme pitsalla, joka todella yllätti herkullisuudellaan. Mulle tuli tosin siitä mieleen enemmän kasvispiirakka kuin kasvispitsa, mutta hyvää oli.

Aamiaisella meille tarjoiltiin ihanan pehmeää, maukasta kvinoa-puuroa. En ole tiennytkään kvinoasta voitavan tehdä puuroa. Tarjolla oli myös jogurttia, vihanneksia, juustoa, leipää. Vettä oli myös aina saatavana joko sitruunalla tai saksan kirvelillä maustettuna. Aamiaisen jälkeen oli aikaa pienelle happihyppelylle. Pajuportilta lähti puron vartta pitkin polku jatulintarhaan.Matka ei ollut pitkä reilu pari sataa metriä. Jatulintarhassa kävellessä on hyvä ratkoa pulmia.Ulkoilun jälkeen oli aika aloittaa päivän kokkaukset. Kirsin kanssa teimme kasvislasagnen valkokastikkeen johon tuli tofua, kukkakaalia ja palsernakkaa sekä tietysti mausteita. Kurssin miehet kokkasivat lasagnen tomaattikastikkeen. Pilkkomisen lisäksi asettelin gluteiinittomaan versioon lasagnelevyjä, jotka olivat hyvin hajoavaisia. Lasagne oli taas positiivinen yllätys. Makarooni yhdistettynä juureksiin on ollutminusta aika vastenmielistä, mutta nyt pidin ruuasta. Ehkä gluteeiniton lasagnelevy ei ole paras mahdollinen, mutta ylivoimaisesti parasta kasvislasagnea mitä olen ikinä syönyt.
Punajuuri-hirssilaatikko oli todella herkullista. On taas niitä ruokia joita aion uskaltautua kokkaamaan itsekin.
Nautin myös kikhernepadan eli karhin mausta. Herkullista, herkullista 🙂
Koftapallot olivat mielenkiintoinen ja herkullinen uusi tuttavuus. Kaaliraasteesta poistettiin kaalinmehu ja pääsimme ottamaan kaalimehushotteja. Oli yllättävän hyvää. Tässä koftapallot odottaa rasvakeittimeen pääsyä.
Sunnuntaina lounaalla herkuttelimme myös pienillä porkkanarieskoilla. Levitteisiin tehtiin kolmaskin vaihtoehto tomaatti-basillika-oliivitahna, jota oliivien takia en uskaltautunut maistamaan.
Rusinakiisselin suhteen en tosiaan kyennyt ennakkoluuloisuuttani voittamaan, mutta tässä kuitenkin sekin herkku.
Vihersalaatti
Runsas lounas ja lopuksi vielä lämpimien ruokien koristelu saksankirvelin ja basillikan oksilla.Lounaan jälkeen hetki rentoilua. Ulkona oli sateinen sää, joten happihyppelyt jäi lyhyeen. Vielä oli jäljellä päätöskahvi palautteineen unohtamatta herkullista kaurakakkua. Siinä oli maut todella kohdillaan, nam!

Olen tyytyväinen, että lähdin kurssille mukaan. Valitettavasti en pysty jakamaan herkullisia tuoksuja mitä keittiössä oli kokkailuiden aikana ja jälkeen. En voi jakaa myöskään mahtavia makuelämyksiä, mutta voin suositella kurssia lämpimästi. Aijan ja hänen taustajoukkojensa lämpö ja rakkaus hyvinvointia, työtään kohtaan oli käsin kosketeltavaa. Ja se miten sitä kaikkea hyvää he olivat valmis jakamaan muillekin. Paikkana Frantsila on rauhoittava ja viihtyisä, ja uskon joskus palaavani sinne uudestaan.