Päivä kaupungilla

Viime torstaina vietin pitkän ja mukavan päivän. Päivä alkoi kolmella asiakkaalla ja avokin lähdöllä mökille. Asiakkaiden lomassa illan suunnittelua ystävän kanssa puhelimessa. Ennen Helsinkiin siirtymistä nautiskelin ison lautasellisen salaattia ja hedelmiä. Sitten kaverini tulikin ja lähdimme ajelemaan Oulunkylän Lankamailmaan.

Olipa mukavaa pitkästä aikaa hipelöidä erilaisia lankoja ja nukuksissa oleva käsityöintokin on tuon jälkeen heräillyt horroksestaan. Hyvä niin, sillä joulu lähestyy, on aika lahjaneulomusten 😀 Innostuin ostamaan kolmea lankaa:
Vedenvihreä Viking Eco-Alpaca, puikot 5-6, käsinpesu
Tumman violetti Milano, 80% villa, 20% alpakka, puikot 10-12, käsinpesu
Petroolinsininen Essentials cotton, 100% puuvilla, puikot 3-4, 30 astetta hienopesu
Haaveilin josko onnistuisin neulomaan puuvillalangasta Iphonelle kaulaan laitettavan pussukan. Urheiluvaatteissa kun ei aina niin taskuja enkä lenkkeillessäni käsilaukkua halua mukanani kantaa, kaulapussi voisi olla toimiva. Aika sitten näyttää osaanko moisen räpeltää. Jos tiedät hyvän neuleohjeen moiseen, otan vinkin mieluusti vastaan.
Viking Eco-Alpaca-lankaan ihastuin. Se tuntui käteen ihanan pehmeältä ja ylelliseltä, joten huivihan siitä on tekaistava, ja luulenpa, että tuosta kolmannesta langasta voisi syntyä korinpohjaneuloksella tuubihuivi.

Lankamailmasta hurautimme keskustaan, kävimme teellä ennen seuraavaa treffausta. Maaritin ja Maijan kanssa oli tarkoitus lähteä kiertämään Rautatien torille Herkkujen Suomi-tapahtumaan. Sitä ennen kuitenkin toisen Maijan kanssa vietettiin leppoisa teehetki, josta matka jatkui treffauspaikalle.

Herkkujen Suomessa maistiaiset olivat taas vähentyneet edellisvuodesta, mutta positiivisena puolena taas löydettiin paljon gluteeinittomia tuotteita myyviä yrittäjiä. Porokylän leipomolta ostin gluteeinittomia karjalanpiirakoita enkä koskaan ole syönyt niin herkullisia piirakoita gluteeinittomana kuin ne olivat. Ostin myös elämäni ekan gluteeinittoman lihapiirakan, jonka söin yöllä kotiuduttuani. Ja sekin oli hyvää. Gluteeinittomassa munkissa koostumus ei vaan toiminut. Se ei minuun vaikutusta tehnyt. Nyt haluaisinkin ostaa niitä karjalanpiirakoita, mutta ilmeisesti jälleenmyyntiä aika vähän täällä Pk-seudulla ja vain tiettyinä päivinä. Täytyy selvitellä asiaa.

Ostin kuvassakin komeilevan Luminan gluteeinittoman yrttisämpyläjauhoseoksen. Heillä oli myynnissä myös vuokaleipäjauhoseos ja muffinitaikinaseos. Yrttisämpylöissä ei ollut juuri mitään limääräisiä lisäaineita. Muissa niitä oli jo reilummin, joten sämpyläjauhot tarttui matkaan ainoastaan. Pirjo Pakarisen leipomon ihania sämpylöitä oli kans myynnissä. Niitä saakin meidän lähi S-kaupasta.

Kuvassa oleva nokkoskeitto oli heräteostos. Olen monesti ajatellut, että haluan maistaa nokkoskeittoa ja kun kerran kohdalle osui pitihän se ostaa testaukseen. Lisäks ostin Herkkujen Suomesta peuran grillimakkaraa, tyrni- ja puolukkasuklaata. Avokki olisi halunnut poronkäristystä, mutta ne mitä löydettiin oli todella kalliita ja niihin oli lisätty mm. perunajauhoja ja aika paljon lisäaineita, joten avokin ohjeistuksen mukaan jätin ostamatta.

Lähes parin tunnin kiertelyn jälkeen istahdimme yksille ja join kyllä elämäni kalleimman siiderin, maksoi 9.80 € Melkein peruin tilaukseni :D:D Kalliista siideristä piti sitten naatiskella ja samalla rupateltiin niitä näitä minkä jälkeen matka jatkui Maaritin lähtiessä kohden kotia. Me Maijan kanssa (tutkailemaan Taiteiden yön hulinoita) tepsuttelimme kohden Senaatintoria. Matkan varrelle osui aika vähän ohjelmaa. Tutkin sumopainiasua, kuunneltiin jotain rap-räimettä, nuorten tyttöjen hiljaista katulaulantaa. Päädyimme lopulta kryptaan, jossa oli ortodoksikuoroesityksiä ja myynnissä kahvilatuotteita. Istahdimme kahville ja teelle.

Senaatintorilta löysimme mielenkiintoisen pahvilaatikkorakennelman, josta tässä kuvakin. Hämärä jo laskeutui, joten kuva rakeinen. Toisessa näkyy komeasti valaistu kirkko.

Siirryimme ratikalla Kallioon. Siellä oli paljon hiljaisempaa kuin keskustassa. Puistossa hengaili jonkin verran väkeä. Piipahdimme Kallion kirkkoon, jossa oli meneillään urkumaraton. Kivikirkko oli kerännyt itseensä kesähelteiden kuumuuden, kivestä hohkasi järkyttävä lämpö. Aivan kuin olisi mennyt huonosti lämmitettyyn saunaan. HUOH! Hetkeksi oli kuitenkin hyvä rauhoittua musiikkia kuuntelemaan. En paljoakaan urkumusiikista ymmärrä, mutta kauniisti urut soivat.Kuva ei valitettavasti kovin onnistunut ole, mutta toivottavasti edes hiukan välittää kirkon tunnelmaa.

Lopuksi istahdettiin Kallion paikalliseen, jossa oli karaoke. Valitettavasti lauluesitykset eivät kovin kummoisia ollut. En ole itse taitava laulamaan, joten en ole mikään arvostelemaan, mutta osa oli todella järkyttävää kuultavaa. Liian humalassa, ei yhtään sävelkorvaa, ei ääntäkään. Mutta meillä ystävän kanssa juttua riitti, joten lopulta koko karaoke oli sivuseikka. Hiljalleen Hepaan hiipi ryytymys. Olinhan työt aloittanut yhdeksältä ja kotoa lähtenyt ennen yhtä. Kyllähän 12 tuntia myöhemmin oma koti ja oma sänky alkoi olla houkutteleva, joten reilun tunnin baarissa istuskelun jälkeen suuntasimme kotiin. Minä herkuttelin lihiksen, join teetä ja painuin nukkumaan. Seuraavana päivänä mahtavuudet jatkuivat, lähdin Lohjalle tutustumaan Tytyrin kalkkikaivosmuseoon ja Alitalon omenaviinitilaan. Tuosta aikanaan tulee oma postauksensa. Nyt on kuitenkin syytä hipsiä unille, sillä aamulla matka vie mökille. Onneksi viikonlopuksi on luvattu vähän parempaa säätä. Kaikille ihanaa viikonloppua!

”Hyiiii, mä kastun ja mun varvasvälikarvanikin”

viestitti Otto-poika koko koiran olemuksellaan aamupäivälenkillämme.
”Jos menisin ihan pieneksi ehkei sadepisarat osuisi minuun.”
”Voi ei, en minä voi näyttää suojatietä, kun edessä on niin paljon vettä.”
”Tie vasemmalle, ja paskat. Siinä on vettä, ei siinä voi kävellä. Minä pistän tassut tanaan.”
”Kyllä nuo vesilammikot ovat sitten kamalia.”

Lähdimme aamupäivällä Oton kanssa reippailemaan. Kiersimme Metsolan suon ja rakas oppaani oli menotuulella, joten kävelyvauhti pysyi koko ajan reippaana. Rinnassani sykähteli tyytyväisyys ja onnellisuus. Aurinkokin paistoi hetken pilvien lomasta. Oli olo, että Otto-herran jumittelut on ainakin hetkeksi selätetty ja nyt voidaan nauttia vauhdin hurmasta.

Kierrettyämme ulkoilualueen, päätin tehdä vielä lisälenkin, lenkin jonka kävelimme Oton kanssa ensikerran kohdatessamme. Hetken koira hämmästeli, että eikö vielä kotiin. Lähti kuitenkin lisälenkille innoissaan tajuttuaan homman juonen 😀 Lähdimme tarpomaan asfalttia ja parit tiet poika näytti hienosti, onnellinen olo vain sisälläni kasvoi. Lehtolantien ylityksessä Otto jostain syystä ei heti hakeutunutkaan jalkakäytävälle vaan olimme siitä muutaman sentin päästä. Onneksi ystävällinen ohikulkija neuvoi meidät oikeaan kohtaan. Käännyimme vasemmalle Metsolantielle, jossa Otto on aina hidastellut syystä tai toisesta. Nytkin vähän sain kannustaa ja patistaa, mutta reippaus löytyi taas. Otto olisi kovin mieluusti kääntynyt Siilitielle, mutta halusin jatkaa edemmäksi seuraavaan tienhaaraan. Jos olisimme toimineet Oton tahdon mukaan emme olisi joutuneet hirvittävään kaatosateeseen. Jatkoimme kuitenkin eteenpäin ja Otto ”tarjoili” minulle hiekkatietä, joka oli pihatie. Poika ei olisi millään halunnut jatkaa matkaa ja talon asukas kävikin kyselemässä tarvitsisimmeko apua. Tuossa vaiheessa ripsi jo vettä ja saatuani varmistuksen Majavatien olevan seuraava tie, jatkoimme matkaa. Tai ainakin se oli tarkoitus.

Taivas repesi ja avasi hanansa, vettä tuli riittämiin! Otto käpertyi pieneksi, niin pieneksi kuin seistessä vaan voi. Koiran elekieli kertoi ”Voi ei, mitä mä teen, mä kastun? Hyi, tää on märkää ja inhaa.” Tiennäytöstä ei tietoakaan enkä itsekään sateen kohinalta kuullut mitään. Ohi mentiin Majavatiestä, että heilahti 😀 Onneksi tajusin tapahtuneen pian ja palasimme. Tiekin löytyi, mutta eihän sitä syrjässä voi kulkea kun tiellä on vettä ja varvasvälikarvatkin kastuu. Jos nekään siinä vaiheessa kuivat olivat. Vauhti meinasi märkyyden takia tyssätä kokonaan ja koiraa sai todella patistella ja komentaa eteenpäin.

Ihme kyllä seuraava käännös onnistui, tosin pienin haahuiluin. Sade oli vähän laantunut ja taas kuulikin jotain. Pyysin Ottoa näyttämään suojatien oikealta, mutta arvaattekin jo: suojatie oli kadonnut, tai ainakin sen alussa iso vesilätäkkö. Eihän sitä voi näyttää, eikä ainakaan tietä ylittää. Parempi siis jatkaa matkaa. Tapasimme mieskulkijan, joka kyseli tarvitsemmeko apua. Kerroin, että tarkoitukseni oli ylittää katu ja mennä kotitiellemme. Arvelin tosin jo ohittaneeni suojatien. Mies varmisti asian, joten lähdimme palaamaan. Ja kappas, suojatie oli palannut paikoilleen, tai ehkäpä vesilätäköt oli enemmän toisesta suuntaa lähestyttäessä kohdalla, mutta nyt se saamarin raitapaikka löytyi. Päästiin tien yli ja kotitielle. Syrjässä ei pysytty, jos ”vaadin” syrjän, koira pysähtyi. VETTÄ, sitä niin kamalaa VETTÄ!!! Lopulta olimme kuitenkin kotiovella ja Trackerin mukaan kävelleet 5.20 km lenkin aikaan 1 h 11 min keskivauhdilla 4.4 km/h. Viimeseen 500 metriin meni varmasti aikaa parisenkymmentäminuuttia :D:D

Että voi yhteen reilun tunnin lenkkiin mahtua monenmoisia tunteita onnellisuudesta, turhautumiseen, rentoilusta hermostumiseen. Kaikesta huolimatta en vaihtaisi elämää opaskoirattomaan versioon. Karvakuonon kanssa saa kokea niin paljon yhdessä kulkiessamme. Ja nyt tuolle viimeiselle pätkälle voi nauraa. Samalla kuitenkin toinen puoli minusta miettii miten Otto vähän siedättyisi vedelle, miten se oppisi kulkemaan niin ettei lätäköt pilaisi sen työn tekoa??? Niitä pirun lätäköitä kun vaan sattuu olemaan aikas paljon. Tässä viimesen kahden viikon aikana on vettä tullut koko kesän edestä ja syksynkin. Ja sitä sadetta tulee varmasti taivaalta tulevina syyskuukausina vielä paljon, joten olisihan se mukavaa kun tiet ja suojatiet eivät lakkaisi olemasta vesilätäköiden takia. Mutta onneksi ne taas palaavat kuivempina kausina, ja joskus jopa silloin kun kohdetta lähestytään vastakkaisesta suunnasta…

Tandemeilla Porvooseen

Keittelen elämäni ensinmmäistä hernekeittoa liotettuani herneitä yön yli (500 g/2.5 l vettä) ja makua tuomaan paistettua sipulia ja Korpelan savulihaa keittoajan (2.5 h) lopussa, joten nyt on hyvä hetki palautella mieleen viime viikonloppuinen tandemretki Porvooseen 😀

Lauantaiaamuna pakattiin eväät ja vaihtovaatteet kassiin ja ennen puolta päivää matkaan. Marin ja Veken saapuessa meille satoi vettä, mutta lähtösäädön aikana sade kuitenkin loppui, joten matkaan päästiin kuivina. Miespari polki reipasta vauhtia, vaikka kumpikaan ei ole kovin paljoa pyöräillytkään. Ensinmmäiset kilometrit Sipoon kirkolle meni hujauksessa.

Ja hetkeä myöhemmin olimmekin 12 kilsan päässä Korsosta Nikkilässä. Pysähdyimme tauolle Bedmil puotiin, jossa paikan omistaja Merja Varvikko keitteli kahvit ja rupattelimme tovin pilottiemme tuttavien kanssa, jotka olivat osuneet paikalle sattumalta samaan aikaan. Kuvassa Merja ja matkaseurueemme kokonaisuudessaan.

Lähdimme jatkamaan matkaa ukkosen jyristessä. Ajelimme ymmärtääkseni Öljytietä pitkin. Kuninkaantie olisi ehkä ollut rauhallisempi, mutta äijät painelivat tien ohi eikä äänijänteet riittänyt heille huutaa niin kovaa, että kuulisivat. Tie oli tasainen, mutta vilkasliikenteinen. Ajelimme ohi ampuma- ja moottoriurheiluratojen pysähtyen kerran hetkeksi sateen suojaan bussipysäkille. Nikkilästä Porvoon lähellä olevalle suljetulle motellille matka meni nopsaan kilometrinopeuden noustessa yli 46:een. Motellilla pidimme evästauon. Avokilla ja minulla oli energiapatukoita ja kuivattuja mustikoita. Marilla ja Vekellä eväsleivät.

Aavemmaiselta motellilta oli vain muutama hassu kilometri Porvooseen. Matka ei ollutkaan 50 kilsaa ja toisaalta se oli minulle vähän pettymys :D:D Mutta toisaalta olimme retkellä rennoin mielin eikä tekemässä jotain itsensä ylittävää urheilusuoritusta.

Majottauduimme Seurahovissa yhden hengen huoneissa lisäpedeillä. Pyörät autotalliin ja huoneisiin suihkuun ja hetkeksi huilailemaan. Sitten olikin aika lähteä kiertelemään vanhaan kaupunkiin ja iltaa viettelemään :D:D

Osuimmepa ilmeisen upean vanhan hääauton luo, joka oli myytävänä

Raatihuone

Porvoon kirkollahan piti perinteisesti käydä. Tunnelmaan ei oikein sopinut jostain kuulunut karaoketyyppinen laulanta 🙂 Mutta iloisin mielin kirkon edustalla kesästä nautittiin

Kiertelyn jälkeen päädyimme Gabriel 1763 Bar & Restaurantiin ruokailemaan. Alkupalojen jälkeen maistui vielä herkullinen broilerin rintaa pekonikastikkeella ja rosmariiniperunoilla oleva annos.

Jälkijuomadrinkit nautittiin Porvoon paahtamon terassilla, josta toisen terassin kautta matka jatkui hotellin yökerhoon. En muista milloin viimeksi olisin heilunut yökerhossa, mutta kun sen tekee harvoin, se on hauskaa :D:D Tanssittiin ja relailtiin. Loppuvaiheessa juttelu oli mahdotonta kovan metelin takia.

Aamulla kun kello soi, ensihetki on ikimuistoinen. Päässä jomotus ja univelkaa. Avokin ääni oli möreä kuin olisi enemmänkin juhlinut ja pidempään. Aamupala kuitenkin virkisti eikä kotimatka tuottanut mitään hankaluuksia. Nyt emme pysähdelleet kuin juomaan :D:D Lauantaina kokonaisaika oli 3.5 h, josta tehokasta ajoaikaa 2 h 16 min, ajettumatka 41.06 km, keskinopeus 18 km(h ja korkein vauhti 46.7 km/h. Öljytiellä oli pari mukavan pitkää alamäkeä. Laitoin Sports Trackerin tauolle pidemmillä tauoilla (Kahvihetki, sadetauko, motellin evästauko) Sunnuntaina sää oli täydellinen, sopivan lämmin ja aurinkoista. Pysäykset eivät olleet pitkiä, joten Trackerin tauotin vain piipahtaessamme huoltsikalla veskissä. Nyt kokonaisaika oli 2 h 20 min, josta tehokasta ajoaikaa 2 h 3 min, matka 39.78 km(loppumatkasta tulimme hiukan eri teitä jo kotikulmilla ollessamme), keskinopeus 19.3 km/h, korkein vauhti 46.4 km/h. Kotiin päästyä oli jo vähän hikikin, joten suihku oli tarpeen. Tälläisestä lyhyin tauoin ajosta tykkään :D:D Mut oli todella mukava viikonloppu, liikuntaa, mukavaa yhdessä oloa ja rillutteluakin :D:D Isot kiitokset piloteillemme Marille ja Vekelle.

Nyt on hernekeittoa syöty ja sauna lämmin. Keitosta tuli vähän liian paksua minun makuun, maku oli hyvä, mutta löysempää olisi saanut olla. Kohta saunaan ja onhan se lammessa käytävä testaamassa miten kylmäksi vesi on jäähtynyt.

Luukuulokkeet

Eilisaamuna Oton kanssa kävellessäni minusta tuntui, että kesä on ohi ja syksy alkamassa. Onhan elokuu jo loppupuolellaan, joten ehkä tunne on aivan oikea, vaikka sunnuntaina pyöräilimme Porvoosta upeassa aurinkoisessa ja lämpimässä kesäsäässä. Aamu tuoksui syksyltä ja syystuuli puhalteli ympärillämme ja lisää syksyn merkkejä oli luvassa kokousten alkamisestapäätellen. Istuin kolmituntisessa Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokouksessa, joten kyllähän yhdistystoiminnan viriäminen on selvä syksyn merkki 🙂

Kokouksen jälkeen piipahdin Näkövammaisten keskusliitto Ry:n Apuvälinemyymälässä Aviriksessa, sillä olin kuullut sinne tulleen myyntiin ns. luukuulokkeet, joita on kehuttu esim. kaupungilla liikuttaessa ja navigaattorohjelmia käytettäessä esim. iphonella. Aviriksen verkkokaupan sivuilla kuulokkeista sanotaan:
”Aftershokz Sportz M2 -kuulokkeet ovat ns. luukuulokkeet (bone conduction), jotka eivät tule korvien päälle, vaan asettuvat aivan korvien eteen leukaluiden päälle. Tästä ääni kulkeutuu kallon luiden kautta sisäkorvaan. Luukuulokkeet eivät siis peitä muita ympäristön ääniä, joten käytettäessä ne ovat perinteisiä korville tulevia kuulokkeita turvallisemmat.
Langalliset Aftershokz Sportz M2 -luukuulokkeet on varustettu mikrofonilla, joten niitä voidaan käyttää handsfree-laitteena matkapuhelimen kanssa. Kiinnitysklipsillinen äänenvoimakkuuden ym. ohjausyksikkö on kiinni kuulokkeiden johdossa. Pakkauksessa USB 2.0 -kaapeli ohjausyksikön lataamista varten. Ohjausyksikön toiminta-aika 12 tuntia, latausaika 3 tuntia.
3,5 mm standardiliitäntä
Kuulokkeet ovat väriltään mustat oranssein tehostein
Mukana säilytyskotelo”

Kuulin luukuulokkeista ekan kerran viime talvena ja kiinnostukseni heräsi jo silloin. Epäilin kuitenkin vaikuttaisiko otoskleroosi korvissani äänen kulkeutumiseen ja yli sadan euron hinta myös vähän hirvitti – kuulokkeista. Tuolloin niitä ei saanut myöskään Suomesta.

Nyt kun olin joka tapauksessa Iiriksessä (palvelu- ja toimintakeskus) oli hyvä tilaisuus käydä Aviriksessa testaamassa kuulokkeet, ja koska testaus osotti mun kuulokkeilla kuulevan, ostin sellaiset. Vielä ei paljoa käyttökokemusta ole. On ollut melkoiset sadepäivät, joten ollaan tyydytty tavallisiin tuttuihin lenkkeihin. Eilisiltana piti tietysti niitä kotosalla testailla. Toinen lisälaite minkä Iphoneen haluaisin (kuulokkeita toki voi käyttää muissakin laitteissa) on erillinen näppis. Kosketusnäytöllä kirjoittaminen on turkasen hidasta ja vaivanloista. On olemassa ohjelma mbrail, jolla voit kirjoittaa pistekirjoituksella näytölle. Olen sitä jonkin verran testaillut, mutta kärsivällisyys on loppunut monta kertaa. Huomenna olen menossa ostamaan ulkoiluhousuja, saas nähdä hipsinkö myös näppiksiä myyvään kauppaan…

Nyt kun helteet ovat loppuneet molemmat koirat ovat piristyneet hurjasti. Oton kävely on reipastunut ja päivä päivältä on tarvinnut vähemmän ja vähemmän poikaa kannustaa, hoputtaa kulkemaan reippaasti. Nyt iltalenkki meni ihanalla tempolla. Lisää sellaisia jookos Otto! Harmaakuonon virkistyminen ilahduttaa erityisesti. Nyt herra on innoissaan ja jaksaa myös tepsuttaa reippaasti kulkien. Pientä harmia on, Harmaakuonon ihotulehduksen jäljiltä oleva läikkä elää omaa elämäänsä välillä kuivahtaen ja pienentyen, välillä taas kostuen ja aueten. Raivostuttavaa, täsmälleen samaa mitä viime syksynäkin. Lisäks Otolla lievä silmätulehdus ja korviin saatiin hiivan estolääkitys aamulla lääkärissä käydessämme. Mutta kaikenkaikkiaan meillä menee mainiosti, joten on hyvä pujahtaa kirjaa kuuntelemaan ja unille laitettuani ensinmäistä kertaa koiran silmiin silmävoidetta. Sanoisin ettei sokkona ihan niitä helpoimpia juttuja. Tunnustelet missä silmä on, avaat luomet erilleen ja koetat saada voiteen alaluomen sisäpuolelle. Toivotaan, että jotain todella menee oikeaan kohtaan. Arvatkaa vaan pyydänkö aina näkevän apuja kun se on nyt viikon aikana mahdollista? Korvien putsaus ja lääkitseminen on tuttua Harmaakuonon korvatulehdusvuosien ajoilta, joten korvan hoitamiseen luotan itseeni ja toimintaani. Silmät jännittää.

Ensikerran lukkopolkimilla – tandem Kalliosta Korsoon

Eilisiltana hyppäsimme Marin kanssa junaan ja Pasilasta ratikkaan suuntana hakemaan tuttavaltani lainaan tandempyörää viikonlopun Porvoon retkeä varten. Mukana oli asiaan kuuluvasti pyöräilykengät klosseineen, olihan ajettavana pyörä, jossa lukkopolkimet. Siinä pyörän luona tajusimme ettei kummallakaan ole kuusiokoloavainta ja tuttavankin avain miehellään. Me molemmat tälläsiä lyhitä ja pyörän säädöt lähes jättiläisille 😀 Eipä muuta kuin asiaa pähkittyämme pyörä talutukseen ja menoks. Kyllähän me junalla Korsoon päästäisiin. Mieli teki kuitenkin polkemaan. Tulisihan siitä mukava iltalenkki, joten pysähdyimme huoltsikalle ja eräs mies käytteli avaintaan. Saimme pyörän säädöt paremmiksi. Mulla tosin satula jäi liian alas ja Marille etuosa oli liian korkea, vaikka olikin niin alhalla kuin vaan mahdollista. Mutta pyöräilykengät jalkaan ja menoks. Ei siis muuta kuin pyörään kiinni ja aina liikennevaloihin tultaessa irroitimme ensin oikean jalan lukostaan ja vasemman vain tarvittaessa. Lähdöissä jos vasen oli irti, ensin pyörään kiinni ja sitten vasta oikea. Lukitus onnistui yllättävänkin helposti, ja jos ekalla polkasulla ei onnistunut viimeistään kolmannella onnistui eikä se hiljaisessa vauhdissa tuntunut pelottavalta laisinkaan.

Alkumatkasta oli paljon pikkuteiden ylityksiä, risteyksiä yms. joten ei vauhti päätä huimannut. Aikamme ajeltuamme päästiin kuitenkin väljemmille teille ja pyöräily alkoi tuntumaan mukavalta. Ajeltiin radan vartta pitkin kohden Korsoa vauhdin kasvaessa. Ilta oli pilvinen ja saatiin iholle muutama vesipisarakin, mutta hyvin tarkeni polkea lyhyissä pyöräilyhousuissa ja teepaidalla, jonka päällä ohut softshel-takki.

Kymmenen pintaan saavuimme Marin kotipihaan ja ajomme päättyi kaatumiseen. Enempi sattu kyllä sieluun kuin mihinkään muualle. Käännyimme pihaan ja en ilmeisesti ollut tarpeeksi nopeaan valmis pysähtymiseen. Soralla pyörä liirsi ja vasen jalka ei irronnut riittävän nopeasti. Siitä sitten miltein pysähdyksistä kävimme tutustumassa kivisoraan. Onneksi kummallekaan ei sattunut pahemmin pieni naarmuja lukuun ottamatta. Tapahtuneesta en säikähtänyt ja olen kyllä halukas ajamaan uudestaankin lukkopolkimilla. Hienosäätöä vain pysähdyksiin ja lähtöihin, niin kyllä siitä hyvä tulee. Lenkille mittaa tuli 26.5 km ja aikaa meni 1 h 45 min, keskinopeus 15.2 km/ h. Ei mikään huippuvauhtinen lenkki, toisaalta ei Kalliossa ja sen tuntumassa voikkaan kovilla vauhdeilla päästellä menemään. Huomenna lähdetään sitten ajamaan Porvooseen ja sunnuntaina takas. Pitäkäähän peukkuja, että ei ihan kauheasti satais vettä. Ennuste kyllä vähän pahalta näyttää.

Uintiennätys – kaksi kilsaa

Eilen sain Fb:n postiin viestin henkilöltä, joka on kesällä rantautunut tänne Pk-seudulle ja hän kirjoitti voivansa lähteä kanssani uimaan. Kyllä keväällä taisi sittenkin kannattaa ilmoitella vähän joka puolella perustamastani ryhmästä Tandem-pilotit jonne tämäkin liittyi ja nyt otti yhteyttä, yes! Sovittiin heti tälle aamupäivää uintitreffit, yes!

Olikin mukavaa pulahtaa uima-altaaseen pitkästä aikaa, edelliskerrasta on jo yli kaksi kuukautta. Yleensä tauon jälkeen polskin sen reilun kilsan. Nyt meillä ei ollut mitään aikarajaa, joten polskimme tyytyväisinä pitkään. Alussa ei ollut juurikaan takkuisuutta kuten yleensä tauon jälkeen. Pyöräillyt kilsat ja eilisillan hepostelut vähän tuntui jaloissa, mutta hyvin jaksoi polskuttaa.

Kun olin uinut 1650 metriä aikaa oli mennyt 90 minsaa ja kahden tonnin raja niin lähellä. Kaveri kysyikin uinko sen. Hetken emmin, että en ole aiemmin uinut, mutta olis niin hollilla. Kaveri totesi vain ”anna palaa” ja niinpä jatkoin. Olihan jäljellä enään seitsemän edestakaista altaanväliä. Reissuun lähdin ehkäpä vähän turhan kevyellä aamupalalla, joten vatsassa kurni nälkä. Polskin kuitenkin kaksi kilometriä aikaan 1 h 50 min. Ei vauhti mikään hurja ollut, mutta varmastikin minun raskaalla uimatyylilläni ihan hyvä, ja siitähän voi sitten yrittää pudotella minuutteja pois 😀 Mutta nyt olen tehnyt sen, olen uinut 2 km!

Avokki teki minulle kotona palautusjuoman, jota siemailin selatessani sähköposteja ennen kuin ryhdyin valmistamaan jauhelihapastaa. Syötyäni oli oikaistava hetkeksi sängylle ja unihan se silmiä alkoi painamaan. Onneksi ohjelmassa oli vielä lenkkitreffit. Kävimme pienellä 4.7 kilsan lenkillä Marian ja koirien kanssa. Etenkin alkumatkasta Otto maleksi keskinopeuden jäädessä 3.9 kilsaan. Mitä pidemmälle päästiin sitä reippaammin poika kulki ja viimesellä kilsalla päästiin jo 5.3 kilsan vauhtiin 🙂 Kokonaiskeskinopeutemme oli 4.5 km/h. Toivottavasti Otto jatkaa säiden viilentyessä reipastumistaan. Kovasti sitä saa koko ajan kannustaa ja kehua, vaatia kävelemään reippaasti. Se on aika kuluttavaa ja rasittavaakin. Ehkä kun vaan vielä jaksaa taistella ja tehdä lujasti töitä maleksimisesta päästään eroon – tai sitten ei… Joka tapauksessa oli mukavaa kävellä ystävän kanssa kuulumisia vaihtaen. Täällä vielä nautittiin vissyvedestä rupattelun jatkuessa. Otto ja Harmaakuono pyrkivät saada Thean leikkiin, mutta eipä naista kiinnostanut :D:D Me taistelimme saadaksemme Sports Trackerin jakamistoiminnon toimimaan. Ei onnistuttu. Välillä olisi kiva, jos pystyisin jakamaan ”hurjimmat” lenkit kavereilleni :D:D Taitaa olla vähän hullua???

Pidentyvät laukkapätkät harjotuskentällä

Mukissa lime-eukalyptys-selleri -jogiteetä, joka rauhoittaa ja jonka sanotaan tuovan hyvin unen. Maku ei kovin rauhoittava ole, vähän pistävä. Olen joskus aiemminkin joitain jogiteelaatuja juonut ja kokenut samoin, mutta jospa maun hyvät terveysvaikutukset voittais 😀

Miltein kahden kuukauden ratsastustauko päättyi tänään, yes! Meillä on hiukan hankaluuksia löytää sopivia aikoja tunneille, koska kaverini ei enään ehdi viideltä alkaville tunneille ja itse vielä viikonloppuisin mökkeilen. Tosin tulevana viikonloppuna lähdemme toisen pariskunnan kanssa ajelemaan tandemeilla Porvooseen ja yövytään siellä. Ja seuraavana vietän pe-la -yön Lohjalla. Tarkoitus on tutustua Tytyrin kaivosmuseoon ja omenaviinitilaan. Lauantaina painun suoraan mökille, jossa avokki jo odotteleekin. Elokuun viimeiselle viikonlopulle on suunniteltu/sovittu blogimiitistä Tampereella, josta voi lukea enemmän Quantinan ja Iiven blogeista. Miittiin tekisi mieli osallistua, mutta mökillä odottaa syyspuuhat ja kaveritapaaminen. Toivottavasti seuraava miitti järjestetään mahdollisimman pian Tampereen miitin jälkeen ja silloin on ehdittävä mukaan. Seuraava ratsastuskerta menee väkisinkin syyskuun puolelle, joten sitä täällä innolla jo odottelen.

Oli nimittäin jälleen huippumukava ratsastustunti. Alun haparoinnin jälkeen istunta palasi ja homma alkoi sujumaan. Tosin Airan kanssa sai tehdä helkkaristi töitä, että se teki mitä halutaan. Airahan on ravitahtinen ja tölttäämisestä alkuun ei meinannut tulla mitään. Pikkuhiljaa sain kuitenkin korjatuksi ravin töltiksi ilman opettajan ohjausta ja se tietenkin lisäsi itseluottamusta. Harjoteltiinkin tunnin aikana paljon tölttiä, töltistä raviin, ravista tölttiin työvaiheita. Pohkeita sai antaa ja raipallakin napauttaa. Ravi keventäen sekä harjotusravi sujuivat hyvin. Tunnin loppupuolella laukattiinkin. Ensinmäisellä yrittämällä Aira vain ravasi, toisella tuli jo kolme ja kolmannella 6-7 laukka-askelta 😀 Laukkapätkät vain pitenivät ja pisin kentällä tekemäni laukkapätkä tuli suunnan vaihdon jälkeen. Se oli ihanaa. Nyt taas naamani loisti isossa hymyssä. Vielä en kuitenkaan laukannut kenttää ympäri, vaikka jo ihan pikkasen teki mieli Tiinan laukkaa kuunnellessani. Lopuksi vielä töltti-ravi-töltti -treenauksia, oi-oi miten ihanaa oli taas ratsastaa 🙂

Eilisiltana töiden jälkeen istahdin paljon pienempään satulaan ja lähdin pyöräilemään, vaikka sateen uhka häämöttikin. Taivas repesi minun päästyäni kotiovesta sisälle, mutta pilotti kastui kotimatkallaan. Poljettiin 24.23 km keskinopeuden huidellessa 20.9km/h. Nautin taas iltatreenistä. Valitettavasti en päässyt kokeilemaan lukkopolkimia, mutta niiden testaus on torstaina edessä. Haemme lainapyörän Kalliosta viikonloppuretkeämme varten. Vähän jänskättää, mutta Jukka loi minuun uskoa asian suhteen, joten eiköhän se hyvin mene.

Eilen ilmottauduin sekä alottelijoiden keramiikkaryhmään että pienkorityöryhmään. Molemmat ovat tiistaisin. Aloitan keramiikalla ja lennossa vaihdan rottinkitöihin. Ihan mahtavaa päästä muistelemaan vanhoja, sillä Jyväskylän näkövammaisten koulussa olen tehnyt niin savitöitä kuin rottinkitöitäkin. Saveen jopa kyllästyin, mutta olen jo pidempään haaveillut päästä löytämään saven ihanuus uudelleen. Nyt vielä toteuttamaan lähikuntosalin spinningtunneille osallistuminen, niin sitten olen toteuttamassa kaiken vakimeiningin mitä tälle syksyä haluaisin 😀

Hiipuvat helteet – rela viikonloppu

Superhelteet ovat ohi ja nyt saimme nauttia normikesälämmöstä, jossa jo syksyn tuoksahdus/tuulahdus. Lammen vesi viilenee hyvää vauhtia, lähteistä pulppuaa kylmää vettä auringon lämmittäessä pintaa edelleen häviten päivä päivältä yön viileydelle. Pimeä aika pitenee ja yöt viilenee, syksy hiipii vakain askelin superhelteet työntäen pois. Nyt viikonloppuna ei ole ollut läkähdyttävän kuumaa ja pihalla on jaksanut touhuta. Avokki raivannut rikkaruohoja, poimittu yhdessä nelisen litraa karviaisia, siistitty kasvimaata jne. Karviaisten poimiminen on kyllä hidasta piikkien takia. Ja tutustuinpa vattupuskaankin, jossa piikkejä vielä tiuhempaan. Ymmärrän hyvin etten löydä vapaaehtoisia vadelmien kerääjiä, vaikka kuinka houkuttelisin. Vadelma oli levittäytynyt nimittäin karviaispensaaseen 😀 ja multa meinas palaa pinna marjoja etsiessäni repivät, pistävät piikit. Nyt kuitenkin pakkasessa on talveksi myös karviaisia, ihanaa.

Oman maan antimia laitoin eiliseen salaattiin, tammenlehteä, rukolaa ja herneitä. Herne on tosi kuivunutta ja sato jääkin aika heikoksi. Tomaatit ei vielä kypsiä. kuukausimansikasta herkuteltiin eilisiltana satoa. Eilen savustettiin proilerfilepihvejä joita salaatin kanssa syötiin. Avokin lämmittäessä saunaa innostuin neulomaan valokranssiin neulepäällistä, joka on päättelyä vaille valmis. Ennen saunaa lähdimme lenkille. Tie oli välillä aika möykkelikköä ja etenkin alkumatkasta Otto opasti varovasti hitaalla vauhdilla, varmuuden lisääntyessä vauhtikin onneksi parani. Harmaakuono paineli avokin kanssa edellä kuulemma hihna kireällä. Vanhuksella menohalut hurjat hännän heiluessa pystyssä. Käveltiin 4.6 km/55 min ja lenkin jälkeen pulahdus lampeen. Siitä olikin ihana aloittaa saunominen. Vissyä, lammessa pulahtelua ja saunomista… Ah! Ja vielä puolilta öin reilu tunti nuotiolla.

Tänään karviaispuskassa oltuamme oli ihana pulahtaa lampeen kuten eilenkin pihapuuhastelun jälkeen. Kävinpä nyt illalla vielä toistamiseen polskimassa. Alun perin oli tarkoitus lähteä vielä lenkille, mutta avokin allergialääkeväsymys sai lenkin siirtymään toiseen hetkeen. Neuloin päällistä kuunnellen kirjaa Kadonneet lapset ja perkasin karviaiset. Reilu viikko sitten poimin, perkasin ja pakastin pari litraa mustaherukoita. Punaherukoita tuli niin vähän, että ne popsittiin jo aiemmin jäätelön kanssa. Ruuaksi valmistin jauhelihalla, sipulilla, valkosipulilla ja juustolla täytettyjä paprikoita, jotka grillattiin. Ihanaa syödä ulkona. Toivottavasti vielä lämpimiä kelejä riittää alkusyksyn mökkiviikonloppuihinkin.

Kyllähän se vaan niin on, että hiljalleen kesä kääntyy syksyksi ja mietinnässä on mitä kaikkea arkipäiviinsä ehtii mahduttamaan. Haluan niin paljon kaikkea, paljon töitä, paljon käsitöitä ja liikuntaa. Harkitsen ilmottautumista alottelijoiden keramiikkaryhmään ja pienrottinkityökurssille, haluan tutustua lähisaliin, jossa ehkä voisin ruveta käymään spinningtunneilla. Paikka olisi kävelymatkan päässä, joka on ihan huippua. Nyt vaan tarvitsee käydä tutustumassa ja laskea ehdinkö kolmessa kuukaudessa käymään kymmenen kertaa tunneilla. Oletan, että kyllä… Ja niitä töitäkin olis tehtävä, jotta kaikki nämä harrastukset olisivat mahdollisia… Toivottavasti ensi viikolla selkiytyy taas lisää ja arki alkaa lytämään uomansa.

Eilen tämä blogi täytti NELJÄ VUOTTA! En todella kuvitellut aloittaessani, että bloggaan vielä tänäänkin. Ehkä tmä olisi loppunutkin aiemmin, jos olisin tiukasti kirjoittanut vain yhdestä aiheesta. Nyt kun kirjoittelen vapaasti milloin mistäkin tekstejä tuntuu syntyvän aika tasaseen tahtiin. Tämä taitaa olla 460. postaukseni ja rekisteröityneitä lukijoita 53, blogin näyttöjä lähes 60 tuhatta, joten kaippa täältä on jotain luettavaakin löytynyt. Ja toivottavasti löytyy jatkossakin. Nyt kuitenkin pujahdan peiton alle kuuntelemaan kirjaa ja yöunille. Aamulla möksän siivous ja paluu kaupunkiin.

Ps: En vieläkään tiedä miten nykyään saa lisättyä tekstiin videon. Edellisen postauksen koirien uintivideo odottaa edelleen ratkaisevaa vihjettä.

Endorfiinipöllyissä

Oi-oi-oi, miten mahtava tunne olla endorfiiniplllyissä! Tänään (eilen) sain kokea sen pitkästä aikaa. Ennen mökille lähtöäni (kotona oltiin sentäs maanantai-iltapäivästä, joten hurjat 4vrk) lähdin tämän viikon toiselle pyörälenkille. Nyt ajelimme Korsosta Tuusulaan ja kiersimme Tuusulanjärven palaten Korsoon parissa tunnissa. Kilsoja tuli 38.76 keskinopeuden ollessa 19.4 km. Matka taittui rupatellen mehiläispesistä, koirista, urheilusta ja pyöräilyn mahtavuudesta. Mulla ja pilotilla Jukalla oli kyllä huippukivaa ja mökille lähdinkin (pikasuihku, rahkan syönti) melkoisessa endorfiinihumalassa. Täällä iski ihana treenin jälkeinen raukeus, joten laiturilla istuskelu rentoutuen teki hyvää. Mahtavuutta oli myös pulahtaa lammen vilvoittavaan veteen.

Relailun jälkeen maustoin kirjolohen, katkaravut ja bataatin. Kirjolohi ja katkikset laitettiin avokin viikolla ostamaan sähkösavustimeen ja bataattinyytti grilliin. Herkullista ruokaa lammen rannalla. Savuisuus taitaa vaan tehdä masussani närästysoireita. Onneksi ei iskenyt pahempaa närästyskohtausta. Rakastan savustettua ruokaa, joten kurjuuden kurjuus, jos herkkuhetken jälkeen joutuu kärsimään. Ilta meni kuitenkin rauhallisesti ulkoilusta nauttien ja vielä ennen iltateehetkeä käytiin lammessa pulahtamassa.

Keskiviikkona illalla kävin polkemassa reilun tunnin lenkin ja 14.3 kilsaa. Taasen nautin pyöräilystä joka solullani ja iltalenkki pyörän selässä kruunasi muutoinkin hienon päivän, joten kiitokset Marille! Olen todella iloinen, että hän jaksoi ajella kanssani, vaikka työmatkoista mittarissa oli jo 30 kilsaa sille päivää. Odotan jo innolla tulevia tandemlenkkejä, sillä ensi viikolle taitaa ajokilsoja tulla mukavasti, jos suunnitelmat toteutuvat. Het maanantaina tod.näk. pääsen kokeilemaan klosseilla ajamista ja viikonloppuna pyöräilemään Porvooseen.

Tuolloin keskiviikkona vietin mukavan iltapäivän tavaten kaveriani. Edelliskerrasta oli ihan liian kauan, NELJÄ VUOTTA! Siis tajuatteko, niin pirun kauan! Huh. Siinä sohvalla istuessamme asian iskiessä tajuntaamme, järkytys oli melkoinen. Syötiin herkullista kana-pähkinäsalaattia ja uusia perunoita. Jälkkäriksi jätskiä ja suomalaisia vadelmia. Vadelmat on mun ehdoton suosikkimarja. Niin haluaisin kerätä niitä tuolta metsästä, mutta… NYYYH!!! Ne oli ihania. Avokkikin osti niitä pari rasiaa käydessään maanantaina kaupassa. Iltapäivä kului rattosasti herkutellen ja kuulumisia vaihtaen ja sovittiin ettei enään koskaan neljän vuoden treffausväliä!!!

Eilisiltana töiden jälkeen suuntasin Oton kanssa Rajasaareen, jossa Otto sai uinti- ja leikkikaverikseen kahdeksan kuukautta vanhan Iiri-tytön, josta isona mahdollisesti tulee opaskoira. Ukkoskuuron jäljiltä ilta oli raikas, kostea, tyyni ja mukavan lämmin. Koirien touhuja oli mukavaa seurata ja näpsäsinpä Iphonella pienen videopätkänkin. (Hm… Videon latauksessa ongelmia, ruudunlukuni ei löydä kohtaa mistä video ladataan. Onkohan se nykyisin edes mahdollista? Kertokaa lukijat)
Oton korvat olivat välillä kadoksissa, tai kuulon ymmärryksessä oli vikaa… Herra koetti karata useamman kerran vierasmaalaisten heittoleikkeihin. Lopulta vaihdoimme paikkaa, josta videopätkäkin on ja Ottokin malttoi pysyä lähistöllä ja korvatkin oli taas tallella. Tuossa se nyt makaa jaloissani huokaillen ja unissaan juosten. Tassut väpättää ja rapisee lattiaa vasten. Niin oli eilisiltanakin.