Kiireinen viikko monella tapaa

Vauhdikas viikko on takana. Nyt mukissa Hopeapilvi –nimistä vihreää teetä, avokkini katsoo nyrkkeilyä ja otetaan ihan rennosti saunomisen jäljiltä raukeina.

Tällä viikolla on ollut paljon töitä. Työmäärää nosti lomalaisten hieronnat, tosin nyt työt jakaantuivat molemmille kahdelle päivälle. Lisäksi avokkini hoiti vakiohierontakeikkapaikallaan tiistaina ja torstaina jolloin itse hieroin lomalaisia lomapaikalla sekä kotona oman firmamme asiakkaat. Avokin lomalaisten hieronnat olivat maanantaina ja keskiviikkona milloin itse tein töitä kotona. Omat asiakkaat keskittyivät loppuviikkoon, joten maanantaina ennätin hoitelemaan Opaskoirakerhon asioita. Lokakuun kerhoillassa olimme Kampissa teemana ruuhkassa liikkuminen. Marraskuussa on ulkoasusteiden ja jalkineiden esittelyä sekä loppukuusta pikkujoulut Partiopoukamassa. Ensi vuoden toimintaa suunnittelemme jo nyt. Tammikuun lopulla olisi tarkoitus järjestää viikonloppukurssi Porvoossa. Tarkoituksena saada hyviä harjoittelumahdollisuuksia kaupunkiliikkumiseen. Aika-ajoin on hyvä kävellä opaskoiran kanssa siten, että joku näkevä katsoo miten liikkuminen sujuu, miten koira hakee esim. suojatiet, ovet, portaat tms. Ja jos on jotain ongelmia, niitä koetetaan ratkaista ja. Peesarit eivät kuitenkaan ole kouluttajia vaan vapaaehtoisia apureita. Käy tutustumassa osoitteissa

www.peesarit.fi

www.opaskoirayhdistys.fi

www.opaskoirakoulu.fi

Tiistaina töiden jälkeen piipahdin Tupper-kutsuilla. En ole varsinaisesti mikään Tupper-fani, vaikka myönnettävä on, että tuotteet ovat kestäviä ja korkealaatuisia. Sorruin tekemään pienet ostokset minäkin. Kutsujen emäntä oli leiponut aivan ihania kala- ja kinkkutuulihattuja 😀 Itselläni oli viime viikon lauantaina Evelacen Alusvaatekutsut, ja sieltä tuli tehtyä isommat ostokset. Avokkinikin sai omansa 🙂

Keskiviikkona sain hoidettavakseni kaksi ihanaa koiraa ihmisasiakkaiden lisäksi. Päivään kuului myös kirjallisia töitä, firman kuukausilistojen tekoa laskelmineen. Illalla rentoutumaan harrastuksemme maalipallon pariin. Nykyisin meillä on keskiviikkoisin tekniikkaharjoitukset joidenka perään olen vinkunut vuosia. Vihdoinkin treenit ovat toteutuneet. Selkeästi tekniikkatreenien myötä huomaa pelaamisessaan kehitystä ja varmuuden paranemista. Töitä tosin on edelleen, mutta tekniikkaharjoitukset motivoi ja antaa hyvän fiiliksen.

Lomalaisettorstaina hierottua kiireisesti kotiin töitä jatkamaan. Ei päivän päätteeksi paljoa tarvinnut miettiä mitä puuhaisi. Pakkaaminenkin Opaskoirayhteyshenkilöpäiviä varten jäi perjantaiaamuun.

Ne pidettiin lauantaina Ylöjärvellä. Perjantaina ennen yhteyshenkilöiden saapumista Opaskoirayhdistyksen hallitus kokoontui. Iltaa vietettiin saunoen, kuulumisia vaihtaen ympäri Suomea tulleiden ihmisten kanssa. Lauantaina oli se virallisempi osuus. Kävimme tämän vuoden toimintaa läpi ja ensi vuoden Opaskoirakerhojen suunnitelmia.

Kotimatkasta ei sattumia puuttunut. Emme saaneet asemalla apuja, jouduimme koirinemme liukuportaisiin. Onneksi huomasin kepillä ajoissa ettei mitään vahinkoa syntynyt. Laiturillekin löydettiin lopulta ja junaan päästiin. Tosin yhden koiran putoaminen laiturin ja junan väliin aiheutti sydämen tykytyksiä… Onneksi koira selvisi säikähdyksellä. Jäi kuitenkin mietityttämään miten sen laiturin ja junan välinen rako voi vaihdella niin paljon, ja tuntuu aika pelottavaltakin. Oma koirani hyppäsi reippaasti portaille määrätietoisena. Junassa vielä tuli ilmi, että menomatkalla oli leimattu meidän tulomatkan liput, mutta onneksi konnari antoi meidän jatkaa matkaamme.

Kotona minua odotti avokki juustolautasen ja punaviinipullon kera, nam… Ihanaa!

Ja tänään vietin aikaa ystäväni kanssa Kauneus- ja terveysmessuilla. Löysin aivan huipputukevat urheiluliivit, laastarimallisen kylmägeelin, kuivattuja marjoja, luomusuklaata ja teetä. Oli kiva vaan kuljeskella ja tutustua tuotteisiin ja höpötellä ystävän kanssa. Kotona vielä saunomista ja rentoa illanviettoa… Tästä jaksaa aloittaa uuden viikon.

Yrityksen nimen tunnetuksi tekeminen

Yrittäjänä tulee pohdituksi erilaisia markkinointikeinoja. Itselleen pitäisi löytää se toimivin ja paras markkinointikanava. Markkinoinnin saralla mahdollisuudet ovat moninaiset ja palvelun tarjoajia riittää yllin kyllin. Itse tunnen kihisevää raivoa aina kun saan puhelun jostakin yrityshakemistopalvelusta. Puhelu aloitetaan aina fraaseilla ”ollaan tekemässä tarkistusta” tai ”ollaan päivittämässä yrityksenne tietoja”. Aivan kuin minulla olisi kyseinen palvelu, vaikka todellisuudessa sellaista en ole ottanut. Nykyisin katkaisen nuo alkufraasit toteamalla etten ole ottamassa mitään maksullista palvelua. Jos kuuntelee liian kauan kohta huomaat postilaatikosta löytyvän tilausvahvistuksen. Pidän suurinta osaa kusetussysteemeinä ja yrittäjä on aivan liian aseeton niitä vastaan. Siksi tunnen kihisevää raivoa aina saadessa tuon kaltaisia puhelinsoittoja. Monen yrityshakemiston sivuilta kuitenkin löytyy minunkin firman perustiedot. Ja asiakkaiden kanssa jutellessani ei oikeastaan kukaan sano hakeneensa tietoa yrityshakemiston kautta. Kyllä se on google ja sieltä yrityksen kotisivut suoraan.

Minullakin on omat kotisivut ja kun ne avattiin puhelin alkoi kummasti piristä. Totuus kuitenkin on ettei kotisivut riitä. Nimeä on saatava tunnetuksi.

Reilu vuosi sitten meillä oli mainos Kauppakalenterissa, jonka levikki oli n. 10.000 taloutta. Siihen nähden asiakasvirta oli todella heikko, vaikka toisaalta nyt jälkikäteen joku saattaa todeta meidän olleen kalenterissa joskus ja muistaneen nimen sitä kautta tai siinä on ollut tuttu vivahde.

Yllättävänkin tehokkaaksi olemme huomanneet mainosten jakamisen ihmisten postilaatikoihin. A4-koon normipaperi, jossa on hoitomuodot esitelty lyhyesti ja niiden hinnat, yrityksen logo ja yhteystiedot. ja tuo paperi tuntuu kantavan yllättävän pitkänkin ajan päästä vielä hedelmää. Moni sanoo lukevansa paperin jo senkin takia ettei se ”kilju” metrien

päästä olevansa mainos. Erottuu mainosten joukosta olemalla ei-mainoksen näköinen, vaikka mainos onkin. 😀

Internetin puolella olemme ottaneet Googlen karttapalvelun ja sponsorilinkkitoiminnon, jonka saimme kesällä kuukauden ajaksi karttapalvelun kaupan päälle. Tuolloin asiakasvirta kasvoi jonkin verran ja nyt etenkin avokkini halusi ottaa toiminnon vuodeksi eteenpäin. Itse olen huonojen yrityshakupalveluiden myötä hiukan skeptinen. Niin paljon tulee noita kusetusmyyntisoittoja, että olen ehkä liiankin epäluuloinen, jos joku on oikealla asialla. Aika näyttää toimiiko tuo sponsorilinkki vai ei. Lasku on maksettu, joten reilun viikon päästä palvelun pitäisi toimia.

Uusimpana yritelmänä on Facebookissa yrityksen omat sivut. Ne ovat tätä kirjoittaessa olleet avoinna 2 vuorokautta ja tykkääjiä 54. Toivotaan ainakin nimen tulevan tunnetummaksi tuotakin kautta. Reilu vuosi sitten perustin yritykselle oman ryhmän, mutta jotenkin tutnuu nuo ryhmät jääneen sivujen varjoon ja jalkoihin. Näillä mennään tämä syksy: Googlen karttapalvelu ja sponsorilinkki, mainosten jakaminen, Fb-sivut, postituslista, puskaradio.Tuo puskaradio onkin yksi parhaista markkinointikanavista. Se toimii molempiin suuntiin, niin positiivisista kuin negatiivisista kokemuksista puhutaan. Toivottavasti kuitenkin niistä positiivisista enemmän.