Kevätaamun tunnelmaa -videopostaus

Kevät etenee koronasta huolimatta ja sitä on ollut ihanaa seurata. Tahtia tosin on vähän haitanneet kovat tuulet ja koleat päivät. Nuotion lämmöstä olemme kuitenkin nauttineet viikottain. Eilen nautimme teestä ja näkkileivästä pihapöydän ääressä. Toivottavasti mahdollisimman pian sää lämpiää ja saadaan grillauskelejä.

Lintujen laulu on lisääntynyt päivä päivältä ja tänä aamuna vihdoin peippokin innostui livertämään oikein täysin palkein. Punakylkirastaat säestivät tarmokkaasti. Tuntui hyvältä seisoskella laiturilla kuulostelemassa lintuja sekä tuoksuttelemassa kevättä. Samalla tein elämäni ensinmmäisen videobloggauksen talvella hankitulla Go Pro-kameralla.

Lintukonsertti luonnon rauhassa kevätaamuna

2019 pakettiin ja 2020 alun tunnelmia

Luontoretkeily

Olemme siirtyneet uudelle vuosikymmenelle. En kuitenkaan lähde yhteenvetämään mennyttä vuosikymmentä vaan pysytään viime vuodessa. Kuten jo aika monena alkuvuonna olen toivonut elämääni mahdollisimman paljon luontoretkiä ja luontokokemuksia. Niin toivoin vuosi sitten ja toivon taas. Viime vuonna sain kokea upeita hetkiä joista mieleen nousee tätä kirjoittaessa huskysafari Riisitunturissa, pilkkikokeilu Kitkan jäällä, koskikarojen laulua Käylänkoskella, iso peippoparvi mökin pihapiirin tuntumassa, aamuretki Lammassaareen ja Kuusiluotoon, kuhankeittäjän laulu tuulisessa Parikkalassa, satakielen laulu vesisateessa Parikkalassa, koskenlaskua Kuusamossa, Pieni karhunkierros juurakoineen, trooppiset yöt teltassa, Suppaus vesisateessa, punarinnan poikasen rengastus, retki Pihlajasaareen, pakkasyöt Liesjärven kansallispuistossa. Kesäkuinen seikkailuviikkomme poiki uuden projektin Iso Karhunkierros 2020, jota kohti nyt harjoitellaan. Olen kirjoittamassa kesäseikkailustamme blogipostauksia, mutta työ on toistaiseksi vielä kesken monestakin syystä. Viikko oli niin huikea, että sitä kelpaa hehkuttaa vähän vielä myöhemminkin. Jaksakaa siis vielä odottaa, kuten myös Ison Karhunkierroksen harjoitusleireistä tarkempaa tarinaa tulossa.

Näkövammaisena ja etenkin täysin sokeana ja vaikeasti heikkonäköisenä luontoretkille tarvitsee näkevän ystävän/kaverin/oppaan/avustajan, jotta retkeily on mielekästä. Luonto kuuluu kaikille –hanke on pilotoinut luonto- ja matkailuyrittäjien kanssa menneenä vuonna ja onkin enemmän kuin hienoa, että yrittäjät ovat kiinnostuneita ja halukkaita kehittämään palvelujaan myös erityisryhmille. Toivottavasti hanke kantaa pitkälle ja nyt alkuun saatetut palvelut kehittyvät entisestään. Itse olen paljon miettinyt miten voisi helpottaa sitä pyrokratiaa minkä vammainen joutuu läpi käymään saadakseen henk.koht. avustajan kulut pois ja palkkaa avustajalle avustustyöstään. Minulla ei sitä viisasten kiveä ole ja jos olisikin siitä tuskin olisi apua. Kunnat vammaispalveluineen toimivat omalla jäykällä tavallaan. Todella sydämestäni toivon, että vielä joskus pyrokratia helpottuisi ja luontomatkailu myös vammaiselta onnistuisi vähemmällä pyrokratialla. Meissä on paljon sellaisia, jotka eivät tiedä voivansa anoa, jotka eivät jaksa anoa avustajan kuluja tai avustajalle lisätunteja retken ajalle. Moni sanoo, että ei halua lähteä, koska se pyrokratia tuntuu masentavalta, vaikealta, alentavalta jne.

Menneen vuoden maaliskuisena päivänä mieleni halajasi linturetkille, mutta retkikaveri puuttui eikä ollut tiedossakaan lähiretkeilyyn ketään kaveriksi. Oton kanssa kävellessäni pohdin ja surin asiaa. Syntyi ajatus perustaa Facebookiin ryhmä
Näkövammaisten ja näkevien luontoretkeilijöiden kohtaamispaikka
sillä en taatusti ole ajatusteni kanssa yksin. Ryhmä perustettiin ja tällä hetkellä siellä on yli 200 jäsentä. Tulethan sinäkin mukaan? Ryhmän ajatus on, että retkeilystä kiinnostuneet löytäisivät toisensa ilman pyrokratian koukeroita. Toivon, että ryhmän myötä retkikavereita löytyisi tulevaisuudessa helpommin. Itse edelleenkin kaipailen linturetkille kaveria sekä myös luontoon kävelyille
Isoa Karhunkierrosta ajatellen.

Käsityökuulumisia

Vuoden 2019 aikana käsityöinto vaihteli suuresti. Mentiin tyylillä on/of. Kevätpuoella olin mukana kahdessa myyntitapahtumassa ja syksyllä käsityöjoulubasaarin lisäksi kahdessa muussa tapahtumassa. Basaari olikin melkoinen rutistus. Etukäteen tuotteiden valmistusta ja ilmeen uudistamista tarkoittaen tuotelaputusta Heidin kädenjälkeen, banderollin ja käyntikorttien suunnittelua jne. Itse basaari pidettiin Tikkurilassa ja se kesti 16 päivää. Parhaiten kaupaksi meni mehiläisvahakynttilät sekä luomutassuvaha.

Alkuvuodesta osallistuin verkkokaupan perusteet-kurssille ja ajatukseni perustaa verkkokauppa sai kertaheitolla vauhtia. Alkaneena vuonna verkkokauppaa täytynee kehittää vielä paremmaksi. Sen kautta on ostettu lähinnä hierontalahjakortteja.

Vuoden 2018 lopulla pähkäilin mitä tehdä keramiikka-ryhmään osallistumisen kanssa. Motivaatio oli kateissa ja mielen päällä niin paljon kaikkea muuta, joten jätin keramiikan pois ohjelmasta. Alkusykystä kävin taas keskustelun itseni kanssa, joka johti keramiikkatauon jatkumiseen. Saman keskustelun kävin rottinkiryhmän osalta, mutta lopulta ilmottauduin mukaan vielä tälle kaudelle. Korien teko on mukavaa ja niitä syntyy käsissäni nopeaan. Ongelma on vain ettei rottinkikorit tällä hetkellä ole in. Ne ovat kauniita, hyvintehtyjä jne, mutta ihmiset eivät halua eivätkä tarvitse niitä. Luultavasti nyt alkavan kevätkauden jälkeen joutunen korityöt jättämään tauolle, ellei jotain muutosta korimyyntiin tule talven ja kevään aikana.

Vuoden aikana neuloin muutaman huivin. Neulotutti enemmän alkuvuodesta. Tosin syksyllä tikutin neulevalokranssien päällisiä. Vuosi 2019 ei kuitenkaan ollut kranssien vuosi, jota niitä on useampi edelleen myymättä. Basaarissa viileydestä johtuen sormet kohmeessa neuloin yhden tilaustyön huivin. Jouluvapailla jatkoin huiviteemalla ja nyt pitäisi jälleen päättää mitä seuraavaksi puikoille.

Kirjoja, teatteria ja musiikkia

Aloitin viime vuoden alussa innolla Helmet-lukuhaasteen, joka lopulta kesken jäi. Syytin hajonnutta tietokonettani, sillä sen syövereihin tiedosto jäi mihin kirjoitin lukemistani kirjoista lyhyesti. En sitten saanut aikaseksi kirjoittaa uutta tiedostoa asian tiimoilta. Nyt olen taas aloittanut tämän vuoden haastetta mielenkiinnolla. Saas nähdä pääsenkö haasteessa mihin asti. Ensinmmäinen kirja on luettu ja se oli Wilbur Smithin Faarao. Viime vuoden parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti Lusinda Rileyn Seitsemän sisarta –kirjasarja, josta olen lukenut nyt kolme ensinmmäistä osaa. Yhtään pistekirjaa en viime vuonna lukenut, kaikki tuli luettua äänikirjoina.

Heinäkuussa vietimme tiiviit päivät ystäväpariskunnan luona Tampereella. Kävimme katsomassa kolme kesäteatteri-esitystä 506 ikkunaa, voi veljet ja tätä kirjoittaessani kolmannen esityksen nimi on kateissa. Voi veljet oli esityksistä ehdottomasti paras. Seuraavalla viikolla matkasimme Hämeenlinnaan 55 tuhannen muun ihmisen tavoin Metallican puistokonserttiin. Olihan se nostalgista, mutta koska väki oli hyvin laajalti se sellainen yhteenkuuluvaisuus jäi kokematta.

Hyvinvointia etsimässä

Vuoden varrella etsin jälleen lisää itselleni hyvinvointia. Lähdin kokeilemaan ketogeenista ruokavaliota. Se toi paljon hyvää, mutta myös sellaista mikä sai minut sen lopettamaan joulun alla toistaiseksi. Yöuneni parani oleellisesti, levottomat jalat katosivat, päivällä olo oli pirteämpi ja suorituskyky parempaa. Paino ei kuitenkaan pudonnut, kroppaan kertyi nestettä joka näkyi eniten jalkojen turvotuksena ja joka sai minut vetäytymään. Tarkoitus olisi kuitenkin jatkaa vähähiilihytraattisella ruokavaliolla. Turvotukset ei valitettavasti ole täysin kadonneet näiden reilun kahden viikon aikana. On kuitenkin vähentynyt selvästi, mutta seuraan tiiviisti asiaa. Toki olen pohtinut syitä moiseen, että voiko kyse olla jostain muustakin kuin eletroryytti- ja nestetasapainon ongelmista. Jos turvotus ei katoa onhan se lääkärin luo mentävä. Muita oireita en tiedosta minulla olevan.

Toivon todella, että nyt alkaneena vuonna löytäisin minulle oikean tavan syödä ja elää, ja että kehoni suostuisi luopumaan ylimääräisistä kiloista.
Voi niitä aikoja kun toivoin laihtuvani alle 60 kiloon
… Mutta matka jatkuu ja
hyvinvointi lisääntyköön. Kyllä minullekin vielä löytyy keinot kilojen karistamiseen.

Suruviesti

Vuosi 2019 tarjosi myös surua. Elokuun loppupuolella saimme suruviestin Hanneksen kuolemasta. Hän oli yksi iso innoittajani tutustuessani lintuihin ja niiden ääniin. Hänen intonsa ja avuliaisuus tehdessään tallennuksiini lajimäärityksiä nostaa hymyn huulille. Syksyn ja talven mittaan olen Hannesta ajatellut paljon lämmöllä ja ikävöiden. Jokaisen meistä on kuitenkin täältä joskus lähdettävä ja nyt oli Hanneksen aika.

Katseet tulevaan

Vuoden 2020 tiedossa olevista haasteista isoin ja jännin haaste on Iso Karhunkierros, jolle starttaamme ma 15.6. Vietämme juhannuksen vaeltaen. Karhunkierros on 82 km pitkä ja loppuosaltaan vaativa. Nyt talven ja kevään aikana olisi tarkoitus päästä mahdollisimman paljon luontoon kävelemään vaihtelevassa maastossa. Lisäksi toivon lintujen äänitysretkiä osuvan kohdalleni edellisvuosia enemmän. Haluaisin myös elvyttää uintiharrastuksen ja käydä säännöllisesti uimassa, joka olisi myös hyvää kunnon kohotusta. Markkinointi-puolella puolestaan edessä on verkkokaupan kehittäminen, suunnittelua mihin myyntitapahtumiin osallistua jne. Hierontatyöt jatkuvat entiseen malliin ja käsitöitä varmasti ahkeroidaan tänäkin vuonna paljon.

Oikein hyvää ja menestyksellistä alkanutta vuotta teille kaikille lukioilleni 

Onnistumisen iloa -suppauskokeilu vesisateessa

Heinäkuisena iltana Facebook-viestittelyssä tuli keskusteluun suppaaminen ja muutama meistä ilmaisi innostuksensa päästä lajia kokeilemaan. Ystäväni Sirpa tarttui asiaan ja otti yhteyttä Suppaa Tampere –yrityksen toiseen osakkaaseen Sanna Juutilaiseen. He sopivat meille suppauskokeiluajan. Sirpa kävi etukäteen katsomassa Pyynikin rannassa sijaitsevan paikan ja sopimassa käytännön asioista Sannan kanssa.

Elokuun kolmantena sunnuntaina oli pilvinen päivä ja iltapäivästä tuulikin yltyi. Kokoonnuimme neljä näkövammaista innokasta suppauskokeilijaa Pyynikin rantaan.  Opaskoirat laitettiin kiinni sellaiselle etäisyydelle, että näkisivät ja kuulisivat touhumme. Rannan sivu jolle menimme oli mukavan tyyni, joten tuulen suunta osui täydellisesti suppaustamme ajatellen.

Aluksi Sanna kertoi hieman itsestään ja yrityksestään. Hyvin pian pääsimme tutustumaan suppilautoihin ja meloihin. Maalla harjoittelimme laudan päällä seisomista, nousua polviseisonnasta pystyasentoon sekä miten melalla melotaan.

Sanna Juutilainen opastaa porukkaa suppausvälineiden pariin rantahietikolla.
Nelihenkinen ryhmämme kuivaharjoittelee
sup-lautojen päällä hiekkarannalla.

Pian oli ensinmmäisen aika kantaa lauta veteen ja se onnellinen olin minä. Vesi tuntui raikkaalta, mutta ei kylmältä.

Heidi kantaa sup-lautaa veteen.

Päästyämme riittävän syvälle oli aika nousta laudan päälle. Ensiksi toinen polvi ja sitten toinen. Polvien väliin jäi kantokahva, joka oli hyvä merkki jalkojen asetteluun. Tässä vaiheessa Sanna ja ystäväni Maija pitivät vielä laudasta kiinni. Kuulostelin tuntemuksiani ja miten veden pinta eli suppilaudan alla. Suoristauduttuani polviseisontaan hetken totuttelun jälkeen ryhdyin kokeilemaan melomista. Kokeilin melontaa molemmin puolin, harjoittelin kääntymistä ja peruuttamista.

Heidi polviseisonnassa sup-laudalla!

Hetken melottuani polviseisonnassa oli aika pyrkiä pystyasentoon seisomaan. Ensiksi hain jaloille riittävän leveän asennon ja jalkaterät samalle tasolle toisiinsa verrattuna. Ponnistus toisella jalalla ylös. Pääsin melkein pystyyn, mutta ei se tasapaino pitänytkään. Molskahdin veteen nauraen. Ja ei muuta kuin uudestaan ensiksi laudan päälle polviseisontaan ja siitä ponnistamaan pystyasentoon. Tällä kertaa onnistuin ja voi sitä riemua. Jalat täristen seisoin suppilaudan päällä mela tukevasti keskellä lautaa. Veden liike tuntui laudan alla hetken siinä seistyäni Sanna ja Maija irrottivat laudasta ja olin omillani kasvoillani onnellinen hymy. Hissukseen vein melan veteen ja lähdin melomaan. Aluksi liikkeet olivat pienet ja arat, mutta aika nopeaan varmuus lisääntyi ja liikeradat kasvoivat. Jalkoja tärryytti, mutta hiljalleen huomasin järkyn jännittämisen katoavan.

Onnistumisen riemua -Heidi seisomassa sup-laudalla!

Suppailin onnellisena onnistumisestani. Etukäteen olin kuvitellut suppaamisen sokealle lähes mahdottomaksi ennenkaikkea tasapainoilun vuoksi. Näkeväthän tasapainoa hakiessaan ottavat katseella jonkin kiintopisteen ja helpottavat siten tasapainoiluaan. Sokeana minulla ei ole mahdollisuutta ottaa kiintopistettä mihin katsoa ja helpottaa tasapainottelua. En pysty ennakoimaan tilanteita näön avulla, joten tasapainoilen sen mukaan mitä keho minulle viestii. Toki on muistettava, että suppilautoja on monenlaisia ja nyt suppasimme kovilla laudoilla. Puhallettavalla matkaversiolla suppaaminen on varmasti paljon vaikeampaa ja haasteellisempaa. Oli allamme millaiset laudat hyvänsä nautin todella tuosta sunnuntai-iltapäivästä.

Suppailijat melomassa järvellä.

Alun perin taisi olla tarkoitus, että suppailisimme yksitellen, mutta onneksi menimmekin kaikki veteen samaan aikaan. Kenenkään ei tarvinnut odotella eikä törmäyksiäkään juuri tullut. Maijan kanssa menimme pari kertaa toistemme läheltä, liian läheltä. Ensinmmäisellä kerralla minä molskahdin veteen ja toisella Maija. Sokeana en tietenkään nähnyt mihin melon, joten välillä oli kyseltävä suuntia. Kerran ajauduin liian rantaan ja suppilaudan peräevä otti rantahiekkaan kiinni. Laudan liike pysähtyi töksähtäen ja koska siihen en pystynyt varautumaan löysin itseni järven syleilystä taaskin nauramasta. Kerta kerralta oli helpompaa nousta laudalle ja siellä pystyasentoon. Ja oli mahtava tunne kun parin kerran jälkeen päätin nousta ylös yksin ilman, että kukaan pitää suppilaudasta kiinni vieläpä siinä onnistuen. Oli ihan pakko hihkaista ”Hei, mä olen pystyssä ja nousin yksikseni!” Kasvoilla taatusti taas onnellinen virne.

Suppaillessamme alkoi sataa. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut. Olihan sitä jo litimärkä molskahduksien jäljiltä. Jossain vaiheessa alkoi vähän viileys hiipimään kehoon, mutta vielä kerran ylös laudalle Nauttimaan. Puolisentoista tuntia meni nopeasti ja olihan se lopulta maltettava lopettaa ehtiäkseen kotimatkalle. Vedestä ylös ja vaatteiden vaihtoon tyytyväisissä tunnelmissa.  Kopilla, jossa vaihdoimme kuivaa ylle kävikin iloinen puheen sorina upeasta kokemuksesta.

Hymy herkässä onnistuneen suppailureissun jälkeen -porukka yhteiskuvassa opaskoirien ja opettaja Sanna Juutilaisen kanssa.

Suuret kiitokset: Suppaa Tampere ja Sanna <3 Todella mahtavaa, että pääsimme kokeilemaan suppausta. Otetaanhan ensi kesänä uusiksi?

Isot kiitokset kuuluvat myös Sirpalle kun lähdit tätä kokeilua järjestämään. Kiitokset myös kaikille osallistujille. Ihanaa, että saimme sopivan kokoisen innostuneen ryhmän kasaan.

Kotiin päästyäni oli upeaa kokemusta pakko hehkuttaa Facessa ja todennäköisesti seuraavalla kerralla meitä on uusiakin kokeilioita mukana, ja mikäs sen mahtavempaa.

Kuvat ja videot: Sirpa Miettinen ja Suppaa Tampereen Sanna Juutilainen

Kuvien käyttö ilman lupaa kielletty

Vuosi 2019 – se on täällä

Joulu vietetty, vuosi vaihdettu ja arkeen palattu. Perinteisesti vietimme joulun ja uudenvuoden mökillä kotiutuen loppiaisena. Arjen aherrus tuntui oikeastaan mukavalta aloittaa, joten loma teki tehtävänsä. Facebook-kaverit ovat varmasti huokaisseet helpotuksesta kun en ole siellä markkinoinut käsitöitämme enkä hierontaakaan. Nyt kuitenkin hiljalleen silläkin saralla palataan arkeen, joten koettakaa kestää 🙂

Ennen joulua vierailin Laululähteen Riikan luona. Söimme ihanaa afrikkalaista arkiruokaa, jonka jälkeen Riikka esitteli minulle Holvin verkkokauppaa. Olen verkkokaupan perustamista harkinnut jo tovin. Kaikki verkkokauppa-sovellukset eivät kuitenkaan toimi ruudunlukuohjelmilla kovinkaan hyvin tai ei ollenkaan. Holvi toimii, vaikkakin joitain huononnuksiakin on tullut. Toivottavasti heillä olisi kuitenkin halua kehittää kauppaansa entistä saavutettavammaksi. Kävimme Riikan kanssa verkkokaupan perustoimintoja läpi ja vaikutelmakseni muodostui, että systeemi on aika kätsy ja myös käytettävä ruudunluvulla. Tuotekuvien lisääminen on asia, josta en tiedä onnistunko toimimaan itsenäisesti vai en. Asiaan on vielä perehdyttävä. Uskon, että verkkokauppa lisää myyntiä niin hierontalahjakorttien kuin käsityötuotteidenkin osalta. Alkaneen vuoden ensinmmäisiä projektejani onkin verkkokaupan perustaminen ja menneen vuoden yrityksen papereiden toimittaminen kirjanpitäjälle. Ja kuin tilauksesta s-postiini tuli viesti, jossa tiedotetaan Ura käsillä-hankkeen verkkokauppakoulutuksesta. Ei epäilystäkään ettenkö hakisi kurssille pääsyä.

Lakisääteinen yrittäjä-eläke on laitettu maksuun. Sivumennen sanottuna järkyttävä summa se pieninkin näin pienyrittäjälle. Aina se vaan kirpaisee, ei voi mitään. Lisäksi uusi satsi vyönahkoja postista haettu. Minulla onkin työlistallani viiden nahkavyön tilaus. Ensi tai seuraavalla viikolla saan seuraavan LovePaws-tassuvahaerän jälleenmyyntiin. Tuote on ollut todella suosittu ja pidetty. Ilo on myydä täysin luonnon raaka-aineista valmistettua kotimaista tuotetta. Otin LovePaws:in myyntiin vuoden 2017 marraskuun alussa enkä ole katunut. Tuotteesta pitäisikin naputella oma esittelypostaus.

Vuosi sitten taisin kirjoittaa tavoittelevani neljänkymmenen luontoretken rajapyykkiä pyöreiden vuosieni kunniaksi. Pyöreitä tuli täytetyksi viime vuonna, mutta retkitavoitteesta jäin hyvin kauas. En suostu vielä antamaan periksi. Kyllähän retkimahdollisuuksia on tultava lisää. Harmillisen hankalaa on vaan löytää kavereita retkeilemään. Aikataulujen yksiin sovittamisongelmiahan ne ovat. Pitäkäähän mulle peukkuja, jotta tämän vuoden aikana retkitilini karttuisi oikein kunnolla, ja että vihdoinkin tulevana kesänä pääsisin äänittämään kuikan huutelun. Joitakin retkisuunnitelmia onkin jo sovittuna. Kirsin kanssa lähdemme Tringan Parikkalan retkelle touko-kesäkuun vaihteessa ja kesäkuun toinen viikko vierähtää Kuusamossa Seikkailuapinoiden järjestämällä luontoviikolla. Molempia retkiä odotan innolla ja samalla halajan lisää retkiä ja luontokokemuksia, joten ilmottaudu jos retkeily kanssani innostaa.

Käytännössä minulla on aina jokin kirja äänikirjana tai pisteillä kesken. Lukemisestani olen täällä kirjoittanut aika vähän, koska en osaa kirjoittaa kunnollisia kirja-arvosteluja. Päätin osallistua tämän vuoden Helmet -lukuhaasteeseen, joka tuo hiukan erilaista lähestymistapaa kirjoihin ja tutustumista kenties kentreihin mitä ei yleensä lue. Haasteessa on jokunen kohta missä on kirjan kansikuva määrittävä tekijä kirjan valinnassa. Eihän minulla ole aavistustakaan kirjojen kansikuvista, koska niitä ei äänikirjoissa kuvailla. Onneksi Facebookissa on erilaisia ryhmiä missä kysellä ja ystävältäni sain hyvän vinkin ihmiskasvot-kohtaan. Kävinkin jo lainaamassa Teemu Potapoffin Luodinkestävä: Heidi Foxellin tarina. Tällä hetkellä kuuntelussa on Kätilön sisar -niminen kirja ja vuoden ensinmmäisenä kirjana luin Sirpa Tabetin Äidin tyttö, joka oli hyvä, mutta ei niin hyvä kuin esim. Tähkäyö.

Edelleen myös hyvinvointiin liittyvät asiat kiinnostavat ja henk.koht. liikunnan lisääminen, ruokavalion kohennus ja painon pudotus. Ensi torstaille olen sopinut uintitreffit. Uinti on sellainen minkä haluaisin joka viikkoiseksi, mutta eipä yritellä haukata liian isoja paloja ettei joudu pettymään. FitLinen Optimaalisettiä olen edelleen käyttänyt. Etenkin iltaisin otettava Restorate toimii minulla. Levottomat jalat pysyvät hyvin kurissa. Aamudrinkki meinaa välillä jäädä, mutta olen nyt skarpannut asiassa.

Että näillä ajatuksilla ja suunnitelmilla alkaneeseen vuoteen. Yritän olla myös aktiivisempi täällä blogin puolella. Oikein hyvää vuotta 2019 teille kaikille lukioilleni 🙂

Luonnon ääniä

Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry julkaisee neljä kertaa vuodessa Ääniset-nimistä äänilehteä jäsenilleen. Yhdistyksen tiedottaja pyysi minultatouko-kesäkuun vaihteen lehteen juttua missä kuuluisi lintujen laulua. Ollessani mökillä Oton kanssa kahdestaan helteestä nauttimassa ja kasvihuoneen kasveja hoitamassa heittäydyin innolla jutun tekoon. Se oli oikeasti hieno haaste ja minulla oli kivaa. Toivottavasti myös kuuliat pitävät kuulemastaan.

Haluan jakaa jutun myös teille hyvät blogin lukijat. Kuunnelkaapa miten upealta kuulostavat mm. lehtopöllö, kurki, peippo, kehrääjä, sammakot, lehtokurppa jne. Tästä mielestäni välittyy hienosti luonnon ääniä, vaikka itse sanonkin.

Syksyinen viikonloppu – hyvä lämmin mieli

Vietimme ihanan pidennetyn viikonlopun mökillä. Lähdimme sinne torstaiaamusta kotiutuen nyt alkuillasta. Olimme mökillä myös edellisviikonlopun. Silloinkin menimme torstaiaamusta ja palasimme maanantaiaamuna kaupunkiin. Molempina viikonloppuina oli kovin tuulinen sää ja vettäkin satoi reippaanlaisesti aika-ajoin. Edellisviikolla torstaina oli mukavan lämmintä, joten vietimme päivän ulkona Raunon kehitellessä puisia kynttilän jalkoja ja minun neuloessa tuntikausia kaulaliinaa. Vasta kahdeksan jälkeen maltoimme sisälle sään viilentyessä. Viikonloppuna kokkailimme yhdessä lapin ukon keittoa, josta tulikin oikein herkullista. Ulkoilimme sadekuurojen välissä pihapuuhia tehden. Tottahan toki saunoimme myös ajan kanssa.

Nyt viikonlopuksi saimme vieraaksemme äitini. Vietimme käytännössä torstain ja perjantain ulkosalla. Torstaina vietimme tovin sisällä valmistaen lohikeittoa ja syöden sitä. Vaatetta vain lisää illan viiletessä ja nuotioon tulet. Päivällä aiemmin vähän pihapuuhastelua rupattelun ohessa. Nuotiolla istuskellessa ropsautteli pieniä sadekuurojakin. Sisälle maltoimme kuitenkin vasta liki puolilta öin.

Perjantaina aamu tuntui kovin kolealta ja tuuliselta. Sadekuurojakin ropsautti jokusen. Lähdimme kuitenkin kävelemään ns. ympyrälenkki. Äiti keräsi karvalaukkuja sekä kangasrouskuja matkan varrelta. Istuimme hyvän tovin kannon päällä teestä nauttien. Kuuntelimme mitenkä haavan lehdet havisivat tuulessa ja tuoksuttelimme syksyn ihania metsän tuoksuja.

Retkemme aikana sää lämpeni huomattavasti. Palattuamme mökille ryhdyimme heti lihapadan valmistukseen. Rauno laittoi nuotiota ja me äidin kanssa pata-ainekset pataan. Sitten pata paikoilleen ja nuotioon tulet.

Äiti ryhtyi perkaamaan kerätyt sienet ja laittoi ne likoamaan. Eilen ne keitettiin ja suolattiin. Nyt meillä on pariin sienisalaattiin suolasienet säilöttynä.

Koska ruuan valmistus aloitettiin vasta retkemme jälkeen sen valmistuminen myös kesti pitkälle iltaan. Meillä oli kuitenkin oikein tunnelmallista ulkona tuulen huminaa kuunnellen ja rupatellen. Tuntui tavallaan kovin lämpöiseltä, mutta toisaalta syyskosteus pyrki iholle. Annoimme padan hautua viitisen tuntia ja kyllä kannen aukaisun jälkeen mökkiin levisi herkullinen tuoksu. Laitoimme pataan bataattia, paprikaa, punajuurta, sipulia, valkosipulia, sian ja naudan lihaa, Provencen yrttejä, jauheena lihalientä ja himpun suolaa.

Eilinen oli se viikon tuulisin päivä ja lämpötilakin putosi lähes kymmenellä asteella. Enään ei ollut oikein ulkona istuskeluun sopiva sää. Sateen välillä tyhjensimme kasvihuoneesta ruukut. Muutoin aika kului kirjojen, neulomusten parissa. Söimme lohikeittoa. Illalla saunoimme ja tuulen tyynnyttyä kuuntelimme hiljaisuutta.

Tänään oli mukava syyssää, mutta aika meni mökin siistimiseen, tavaroiden pakkaamiseen ja ruuan laittoon. Toin pois mm. kaikki käsityölangat, sillä säiden viilentyessä hiiret saattavat tulla sisälle rellestelemään. Nyt palattu kotiin ja arkinen tohina voi alkaa erittäin onnistuneen mukavan ja voimaannuttavan viikonlopun jälkeen.

Lopuksi minun on ehkutettava vähän Raunon käsityö/rakennustaitoja, sillä kuvissa oleva nuotiogrilli on hänen suunnittelema ja keväällä muuraama.

Loppukeväästä/alkukeväästä Rauno maalasi varaston punaiseksi.

Elokuussa puolestaan Rauno suunnitteli ja rakensi kaivon päälle laitettavan puisen rakennelman.

Tunnelmia nahkatyökurssiviikolta – Ura käsillä -hanke

On ilo olla taitavan, innostavan ja tarkan ammattitaitoisen opettajan ohjauksessa. Taukoja ei millään malttaisi pitää, vaikka kovin tärkeitä ovat nekin. Viime viikkoisen kurssin teemana oli koiralle taluttimen tekeminen. Keväällä kävin jo ns. jatkokurssin, jolla tehtiin kaulapanta, joten monet työvaiheet olivat minulle tuttuja entuudestaan. Aina kuitenkin oppii uutta ja tekemiseen tulee varmuutta. Ennen kaikkea kurssi osoitti minulle, että uskallan itsenäisestikin ryhtyä nahkatuotteiden valmistukseen. Keväällä itse asiassa heti panta-kurssin jälkeen aloitin kahden pannan tekoa todeden nahkapaskani olevan aivan paska. En saanut myöskään vasaralla suoraan naputeltua niittejä ilman niiden litistymistä, joten halusin nahkapaskan lisäksi tuurnat niittien muodossa pysymiseen.

Kesällä en kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi helteitä syytellen. Talutinta tehdessäni palautui kuitenkin mieleen hyvin eri työvaiheet. Yllätyin miten hyvin esim. reikien teko haarukalla ompelu-uraan onnistui. Ompelussa aloituksen muistin paljon monimutkaisemmaksi mitä se sitten oli. Itse ompelu sujui paljon jouhevammin kevääseen verrattuna.

Jo keväällä minulta tilattiin vyö. Sovittiin tuolloin, että ei ole kiireellinen. Tarkoitus oli vyö tehdä kesällä, mutta sekin jäi. Talutin valmistui hyvissä ajoin ja toin kurssille jo aiemmin tilaamani vyötarvikkeet. Oli hienoa saada valmistaa vyö ohjatusti. Työvaiheethan ovat hyvin samat mitä pannan teossakin. Ommeltavaa toki on paljon vähemmän. Vyökurssi olisi varmasti paikallaan, tulisi varmuutta vöiden tekoon. Toisaalta yritän rohkeasti alkaa valmistamaan niitä jo nyt.

Kurssin aikana keskustelimme myös hinnoittelusta ja siitä miten laadukkaista materiaaleista huolellisesti valmistetut tuotteet maksavat enemmän mitä kuin tehotuotetut tuotteet. Käsityön tekijän on hyvä miettiä haluaako erottua tuotteiden halpuudella, milloin materiaalit eivät välttämättä ole laadukkaita tai tehdystä työstä ei saa korvausta. Vai haluaako erottua laadukkaista materiaaleista ja huolellisesti tehdystä työstä milloin tuote on kalliimpi. On myös tärkeä oppia hinnoittelemaan työnsä ja arvostamaan sitä. On myös mietittävä millaiselle kohderyhmälle tuotteitaan on myymässä. Tämä kaikki on ajatuksia ja tunteitakin herättävää. Haluaisi tehdä oikein, mutta mikä sitten lopulta on oikein?

Keskusteltaessa pantojen, taluttimien ja vöiden hinnoista mainitut hinnat tuntuivat ensiksi korkeilta, mutta enemmän mietittyään ymmärsi jo paremmin. Valmistat hyvälaatuisesta kasviparkitusta nahasta tuotteita. Valitset kestävät soljet, niitit, lukot. Teet työn kokonaan käsityönä, myös ompelun, joka on väkisinkin hidasta tekemistä. Eihän silloin panta, talutin tai vyökään lähde parilla kympillä, jos lähtisi työlle ei jäisi mitään osuutta, jos edes materiaalikulut täysin peittyisi.

Hankevastaava Piia Rossi puhui teoriaosuudessa käsityöyrittäjyydestä ja kävimme mielenkiintoista ja antoisaa keskustelua. Pohdimme mm. milloin toiminta alkaa saamaan yrittäjyyden piirteitä, milloin harrastuksesta tulee työ, säilyykö tekemisen ilo, kestetäänkö mahdolliset painetilanteet jne. Käsityöyrittäjyyshän on paljon myös sesonkeihin painottuvaa. Usein alkuvuosi on hiljainen ja paras myyntiaika on loppuvuodesta. Järkeväähän on tehdä sesonkituotteita valmiiksi jo hyvissä ajoin. Tosin esim. itselläni ei kovin suurta varastointimahdollisuutta ole, koska toimintani on kuitenkin pientä moneen muuhun verrattuna.

Pohdimme myös voiko yrityksen teema olla sellainen mikä ei omistajaa kiinnosta pätkän vertaa. Uskoaksemme ei. On oltava kiinnostus, palo, into aiheeseen, jotta yritys voi menestyä, kehittyä, olla ajan hengessä mukana. Yrittäjyyteen liittyy toki myös kirjalliset työt, mitkä eivät välttämättä niin hauskoja ole, mutta kuuluvat asiaan. Lopuksi Piia kertoili vielä erilaisiin myyjäis- ja markkina-tapahtumiin osallistumisesta, siitä miten myyntipöydän tulee olla siisti, mahdollisen teltan asianmukaisen pystytyksestä jne. Itselleni harmaita hiuksia tuottaa myyntipaikkojen löytyminen. Netin syövereistä niiden etsiminen tuntuu äärimmäisen hitaalta ja kömpelöltä. Tietoa ei vaan oikein ole. Ruudun luvulla etsiminen käy vielä hitaammin. Tähän ongelmaan ei ollut oikeastaan mitään vinkkiä, jaksaa vain etsiä ja löytää. Koska toimintani on pientä rahkeet eivät myöskään riitä kovin suuriin paikkamaksuihin. Ne mitä olen tällä hetkellä löytänyt on hinnaltaan minimissään 160 €. Valitettavasti sellaiset on pakko unohtaa.Etsintä siis jatkukoon.

Myös Näkövammaisten liiton yrittäjyysneuvoja Hanna Karesjoki oli tuttuun tapaan puhumassa meille yrittäjyydestä. Tässä vaiheessa livahdin kotiin hierontatöitä jatkamaan, joten myös Friittalan myymälään tutustuminen jäi osaltani väliin. Siellä tosin viime kevään kurssilla kävinkin.

Toissa lauantaina kirjoitettuani melontapostauksen ryhdyin neulomaan alpakka-langasta kaulaliinaa. Sitä olen nyt neulonut kurssilla ruokatunnit, odotellessani lisäohjeistusta ja tietysti kotona seuratessani iltauutisia tms. Tiistaina kurssipäivän jälkeen jäin vielä syksyn ensinmmäiseen korikerhoon. Oli mukava tavata kerhokaverit ja päästä punomaan koria pitkästä aikaa.

Nahkaisiin kaulapantoihin, jotka keväällä jäi kesken, vaihdettiin niitit ja suoristettiin nimilaatat, laitettiin soljet ja d-lenkit paikoilleen ja tehtiin liimaus ompelua varten. Kurssin viimeisen tunnin tikkasinkin toisen kaulapannan sivua ahkeraan. Ompelu kutkutteli koko perjantai-illan, mutta parin viinilasillisen ja tapasaterian jälkeen en tohtinut ruveta naskalin kanssa heilumaan 😀 Lauantaiaamuna aamuteen aikaan oli jo kuitenkin ”pakko” laittaa puupihdit polvien väliin ja jatkaa ompelua. En pystynyt lopettamaan ennen kuin ensinmmäinen reuna oli ommeltu. Väliin kotitöitä/ruuan laittoa. Ruuan jälkeen jatkoin toisen sauman ompelua parvekkeella upeasta syysillasta nauttien. Hartioita jumitti, keskiselkää kolotti, mutta valmista tuli. 😀 Loppuillan neuloin 😀

Eilen annoin itselleni käsitöistä vapaapäivän, tai oikeammin pakotin itseni siihen, sillä käsien ja hartioiden jumitila oli ja on tuntuva. Kädet ja hartiat saivat kuitenkin työskennellä, sillä lähdimme Marin kanssa melomaan jälleen Vuosaareen. Tällä kerrtaa kulkumme suuntautui Kal-lahden puolelle.

Nyt oli edelliskertaan verrattuna huomattavasti tuulisempaa ja välillä aallot keinuttivat kajakkia. Nautin siitä. Minusta oli jotenkin ihanaa tuntea tuuli ja tuulen vaikutus. Toki myös melonta oli edelliskertaa raskaampaa. Nyt näimme ja kuulimme myös lintuja enemmän. Etenkin valkoposkihanhia lenteli, sukelsipa myös silkkiuikku. Turistiryhmä valokuvasi innolla luodolla olevia lintuja. Mekin meloimme lähemmäksi, mutta huomattavasti rauhallisemmissa tunnelmissa.

Siinä meloessani mieleni kovasti askarteli jo keväässä ja kevään linturetkissä, siinä miten kiehtovaa olisi meloa rauhaisasti merellä, joella, järvellä ja äänittää kevätaamussa lintuja 🙂 Voi kun unelmasta tulisi totta. Joka tapauksessa melominen oli jälleen todella mukavaa ja mieleni halajaa edelleen uudestaan kajakkiin.

Pakko on myöntää, että eilisiltana se toinen kaulapanta kummitteli mielessä koko ajan, mutta pidättäydyin ompelun aloittamisesta. En edes neulonut eilen. Rauno hieroi vähän mun käsiä ja äsken tehdessäni hierontatyötä omissa käsissäni tuntemuksia. Nyt lähden kampaajalle rentoutumaan. Ihanaa nähdä Virpiä pitkästä aikaa ja saada hiuksiin kasvivärjäys, leikkaus samalla kuulumisia vaihtaen. Kotiuduttuani en ehkä pysty kaulapannan ompelun kutsua enään vastustamaan.

Melontaretki merellä tyynessä syysillassa

Huhtikuussa täytin pyöreitä ja tuolloin sain monta ihanaa lahjaa. Eilisiltana oli kokemuksellisen lahjan aika, sillä minut vietiin melomaan. Olen melonut aiemminkin, mutta en koskaan merellä ja edellisestä melontakerrasta oli aikaa seitsemän vuotta.

Mari oli varannut meille kahden tunnin kajakin vuokrauksen
naturaviva melonta-keskuksesta
Toimistossa saimme ystävälliseltä naiselta ohjeet ja kartan. Siirryimme rantaan, jossa puettiin ylle suojapeite ja pelastusliivit.Pujottauduimme kajakkiin ja meidät työnnettiin vesille. Rannassa oli paljon levää, myös puuromaista sinilevää. En osannut ajatella, että sitä olisi vielä elokuun ihan lopussa. Toisaalta, onhan edelleen ilmat olleet todella lämpimät. Joka tapauksessa meri oli täysin tyyni ja aurinko lämmitti.

Meloimme rannan tuntumassa ja hyvin alkuvaiheessa minun oli luovuttava takista. 😀 Kauempana kulki vesibussi ja pääsipä Mari ihailemaan Vuosaaren tornitaloakin.

Meloimme Ramssinniemen ohi saapuen laivaväylälle, jossa jokin urheiluvene kulki edestakaisin. Aluksi hivenen veneestä tulevat laineet jänskätti, mutta lopulta aivan turhaan, sillä jäivät todella mataliksi.
Ylitimme veneväylän meloen Vartiosaaren edustalle. Ilmeisesti kiertämällä meloen Vartiosaaren tulisi varsin mukava melontareitti. Se vaatii kuitenkin enemmän aikaa kuin pari tuntia. Mielelläni kyllä lähtisin melomaan reitin joskus. Itse asiassa siinä meloessa mietin miten olisi hienoa keväällä liikkua rauhalliseen tahtiin kajakilla äänitellen vesilintuja. Nyt linnusto oli kovin hiljaa. Hanhien kaakotusta kuului vähän.

Hiljalleen lähdimme palailemaan takaisin kohden Vuosaaren rantaa. Paluumatka sujuikin rivakammin. Ehkä nyt emme nuolleet rantoja niin orjallisesti mitä mennessä. Saavuttuamme rannan tuntumaan ystävällinen ohjaaja nappasi vielä muutaman kuvan meistä iloisista ja tyytyväisistä melojista.

Lukiessasi tätä tekstiä ehkä mietit miten melominen sokealta onnistuu. Mistä tietää milloin mela on oikeassa asennossa… Melassa itsessään ei ole mitään merkkiä mistä voisi tietää missä asennossa lapa on. Ohjaaja laittoi teipin palan, mutta en sitä meloessani edes muistanut. Parhaiten melan asennon tietää melomalla. Jos mela on väärässä asennossa ei se liiku jouhevasti tai jää aivan pintaa viistämään. melaa liikuttamalla oikea asento kyllä löytyy. Siihen voi luottaa. Näkevä huolehtii pääosin ohjaamisesta ja kertoo, jos melotaan vain toisella puolella tms.

Könyttyämme kajakista ylös, riisuimme varusteet ja veimme ne kuivumaan. Toimistossa piipahduksen jälkeen istahdimme paikan kahvilan terassille nauttimaan kahvista/teestä, smoothieksesta, tyrnishotista ja daimkakkupalasista. Oli hyvä, onnellinen mieli <3Melonta oli kyllä todella hauskaa ja ehdottomasti haluan päästä melontaretkelle uudestaankin.

Tällä viikolla olen muutoinkin käyttänyt lahjaksi saamiani lahjakortteja. Keskiviikkona olin tunnin hieronnassa Keravalla
Hieronta-Sirussa
Rentouttava hieronta teki todella hyvää. Itseään tulee aivan liian harvoin hoidatettua, joten todettava on ystävien tienneen olevani hieronnan tarpeessa 🙂

Huomasin Facebookista toissapäivänä, että Snurressa on eilen ja tänään -20% ale neulelangoista. Mari lähti kaveriksi ja näin pääsin
Snurreen
ostoksille. Lahjakortilla ostin harjattua ihanan pehmeää albakkalankaa Børstet Alpakka Sandnesia. Väriksi valikoitui viinin punainen. Ajattelin neuloa pelleriinin tai ponchon. Lisäksi ostin tilaustyöhön alpakka-kaulaliinaan kitin väristä lankaa. Snurressa oli ystävällinen palvelu ja sopivia lankoja etsittiin useamman myjän voimin. Olen neulonut todella laiskasti neuleita viime aikoina, mutta nyt sormet syyhyää puikoille.

Alkukesästä käytin lahjakorteista Hoppypointin kortit mosaiikkipaloihin. Valmistuneista töistä tulossa oma esittelypostauksensa. Lisäksi sain lahjakortin Thehuoneelle, josta ostin aivan ihania kesäisiä teemakuja. Uudeksi suosikikseni nousi valkoinen tee, jossa mustikkaa. Sitä piti pari viikkoa sitten hakea lisää. On pehmeän makuinen lempeä tee.

Vuosi retkeillen -unelma on syntynyt

Aurinko on laskenut ja kuun täydellinen pimennys alkanut. Tuuli on tyyntynyt, lämpötila huitelee yli 20 asteessa. Istun teltassa tätä kirjoittamassa vadelmia herkutellen. Onneksi on tämä telttamahdollisuus, sillä hellejakso on lämmittänyt hirsimökinkin.

Viime viikkojen aikana sisälleni on asettunut unelma/haave. Haluaisin nimittäin viettää sellaisen vuoden milloin kiertelisin ympäri Suomea eri luontokohteissa, erilaisissa maastoissa, ympäristöissä, Lapissa, Itä-Suomessa, saaristossa, järvien rannoilla, pitkoksilla, vanhoissa metsissä jne… Saisin paljon ihania luontokokemuksia, äänitetyksi luonnon ääniä eri vuoden aikoina, nauttia itsensä haastamisesta, palella teltassa, kastua metsässä, hikoilla helteessä… Haluaisin kirjoittaa luontokokemuksistani ja julkaista parhaita paloja äänitteistä.

Valitettavasti sokeuteni aiheuttaa lisähaasteita unelman toteuttamiseen. Yksin kun en voi retkille lähteä vaan tarvitsen mukaani ne näkevät silmät. Ja se vaatii tuplasti rahaa, sillä en voi olettaa minua lähdettävän opastelemaan omakustanteisesti. Lisäksi minun pitäisi löytää ne henkilöt joidenka kanssa kemiat toimivat ja jotka haluaisivat olla unelman toteutuksessa mukana. Ystävistäni varmasti löytyy sellaisia, jotka ovat valmiita retkeilemään kanssani, mutta unelmani vaatii toteutuakseen useamman retken ja osan retkistä tulisi olla pidempiäkin. Ja jo nyt olen siinä tilanteessa, että en pääse retkeilemään niin paljon kuin haluaisin.

Vuosi retkeillen -unelma toteutuakseen vaatisi myös huolellista suunnittelua, aikataulutusta, varusteinventaariota/hankintaa. Lisäksi ehdottomasti haluaisin ennen unelmavuotta kuntoni kohentuvan reilusti, jotta jaksaisin hyvin ja pystyisin nauttimaan siitä kaikesta mitä retkeilyvuosi minulle antaisi.

Haluaisin kulkea lumikengin tunturissa, kuulla revontulien rätinän, riekon potpotuksen, hiihdellä järven jäällä, istua nuotiolla, kokea upeat hankikannot. Keväällä kokea saaristossa muuttolintujen paluun, haahkojen mouruntakonsertin, tuntea merituulen, tunnustella kasvillisuutta, syödä tuoretta kalaa. Kuulla Itä-Suomessa kuhankeittäjää, retkeillä vanhoissa metsissä, kulkea pitkoksilla, tuoksutella suopursua, kanervaa, valvoa kesäyössä, kokea yötön yö, syksyinen luonto, syödä mättäältä marjoja. Haluisin liikkua niinkävellen kuin tandemillakin, meloen tai soutaen. Nukkua teltassa, varaustuvissa, laavuissa. Kokea talvinen yö teltassa.

Äänityksiä ja valokuvia haluaisin luonnollisestikin retkiltäni niin itselleni kuin kenties julkaistavaksi. Toki valokuvat ja äänitykset eivät ole itseistarkoitus, mutta kierrellessä erilaisissa ympäristöissä varmasti lintulajimäärä karttuisi huimasti ja kenties tallenteelle tarttuisi joidenkin nisäkkäidenkin ääniä.

Jos unelmani voisi toteutua edes puoliksi olisin ikionnellinen. Minun vain pitäisi olla rohkea ja lähteä askel askeleelta kulkemaan unelman toteutumista kohden. Toisaalta tiedän olevani melkoinen jääräpää saadessani jotain päähäni, joten uskaltanen eteenpäin. Nyt kuitenkin kuun pimennyksenkin ollessa jo loppupuolella minun on aika siirtyä unelmoimasta yöpuulle, sillä saamme huomenna ystäväpariskunnan vieraaksemme. Kuuntelen tovin Ken Folletin kirjaa Tulipatsas, joka on itsenäinen jatko-osa kirjoille Taivaan pilarit ja Mailma vailla loppua. Valitettavasti kirja ei ole niin hyvä kuin edeltäjänsä. Jotenkin osasin sitä jo odottaa. Liian usein kirjoissa käy juuri niin, että sarjan edetessä se huononee. Toki Tulipatsas-kirja on luettavan hyvä ja sellainen ettei sitä kesken jätetä, mutta ei se yllä sarjan ensinmmäisen osan Taivaan pilarit tasolle. Täällä teltassa on tunnelmallista kuulostella hiljaista kesäyötä ja uppoutua kirjan mailmaan.

Haastateltavana radiossa ja lehdessä

Eräänä toukokuun lopun iltapäivänä sain vieraakseni toimittajan Minna Pyykön. Istuimme parvekkeellamme kuunnellen lintutallenteitani minun kertoillessa muistojani äänityshetkistä eri linturetkiltä. Tuokio oli erittäin lämminhenkinen ja Minnan haastateltavana oli helppo olla. Tosin en koskaan erityisemmin ujostele haastattelutilanteissa, vaikka en toki ole mikään kovin kokenut haastateltava. Olen vain oma itseni ja se riittäköön.

Kesäkuun 10. päivä haastatteluni tuli ulos Radio Suomen ohjelmassa Minna Pyykön mailma klo 13.30. Haastattelun jälkeen sain paljon positiivista palautetta. Ohjelma on kuunneltavissa edelleenkin Yleareenassa.
Tästä
pääset kuuntelemaan ohjelman.

Minnan ohjelmassa oloni sai erään ystäväni vinkkaamaan toimittajatuttavalleen minusta ja lintuharrastuksestani. Vinkistä otettiin Vantaan Sanomien toimituksessa koppi ja kesäkuun 13. Tiina Örn saapui minua haastattelemaan. Nyt emme lintujen ääniä kuunnelleet, mutta kertoilin harrastuksestani mukavan rennossa tunnelmassa. Juttutuokion jälkeen kuvaajan kanssa käpsyteltiin lähimetsikköön valokuvausta varten. Tämäkin haastatteluni poiki positiivista palautetta. Jutun voit lukea
täältä

Olen enemmän kuin tyytyväinen, että olen löytänyt lintuharrastuksen. Valitettavasti äänittämään en pääse läheskään niin paljoa kuin tahtoisin. Tämä pirun sokeus toimii tehokkaana hidastajana. Joskus mietin miksi löydän kiinnostuksen kohteita/harrastuksia joiden toteuttamiseen tarvitsee näkeviä silmiä. Onneksi mökin pihapiiristä ja lähistöltä olen saanut monta upeaa tallennetta, mutta lajilista ei enään oikein kasva. Tällä hetkellä eletään keskikesää ja luonto on kovin hiljaa. Toivottavasti syyslaulun alkaessa tulee äänitysmahdollisuuksia ja ensi keväänä retkeily on vilkkaampaa. Kovasti toivoin, että tämän kesän aikana saisin äänitetyksi esim. kuikan huudon, mutta taitaa ensi kesään jäädä. Nyt kuitenkin lähden täältä kuumasta mökistä teltan viileyteen kuulostelemaan kesäyön hiljaisuutta hellepäivän jälkeen.