Telttailua ja nuotiokokkailua – sisältää videoita

Ollaan jo kesäkuun puolessa. Aika menee vauhdilla, vaikka päivät eivät olekaan täynnä ohjelmaa. Olemme saaneet nauttia ihanan lämpöisistä alkukesän päivistä ja sateiden jälkeen lumoavista tuoksuista. Heti kuun alussa pystytimme teltan pihaan, jossa nukuin Oton kanssa. Purimme teltan kuitenkin sateiden tieltä pois ja nyt näinä helteinä se on aika pystyttää uudestaan.

Videolta voit katsoa miten teltan pystytys sujuu, millaisilla retkeilyvarusteilla olemme varautuneet ja miten minun ja Oton yö teltassa sujui.

Sateiden myötä metsäpalovaroitus ei ollut muutamaan päivään voimassa, joten viime keskiviikkona pääsimme kokkaamaan aterian nuotiolla parin viikon tauon jälkeen. Muutoin olemme tehneet aterioita grillissä. Sisällä hellan ääressä tai uuniruokien valmistaminen ei näillä helteillä houkuttele.

Kesäinen herkullisen näköinen annos jossa on mansikka-ilmakinkkusalaattia sekä yrttimarinoituja kanaleikkeitä puisella pihapöydällä.
Kesäinen ruoka-annos raittiissa ulkoilmassa vie kielen mennessään

Teimme nuotiokokkauksista oman videon, jossa näet miten sokkona kasvisten pilkkominen sujuu, miten Rauno toimii nuotiomestarina, mitä viiniä nautimme aterian kanssa ja vilkaistaanpa lopuksi miltä kasvihuoneessa näyttää.

Emme ole koko keväänä kyläilleet eikä meidän luona äitiäni lukuun ottamatta kyläilty. Nyt juhannukseksi saamme kuitenkin ystäväpariskunnan vieraaksemme. Haaveilimme rosvopaistin valmistuksesta, mutta metsäpalovaroitus on voimassa jälleen. Nyt jännitämmekin saadaanko ukkosien myötä riittävästi sadetta ennen juhannusta vai valmistuuko juhannusateriamme kaasugrillissä.

Äidin vierailu mökillä – sisältää videoita

Vihdoin sää lämpeni ja poutaantui pari viikkoa sitten. Perjantaina oli mukava istutella yrttejä ja kukkia, illalla nauttia kiireettä nuotiossa tehdystä ruuasta lintuja kuunnellen. Viikonlopun aikana Rauno rakensi uutta kukkalaatikkoa lehtikuusesta. Pihalla oli ihana viettää aikaa touhuten. Ja mikä parasta viime viikolla saimme äitini vieraaksemme tiistaista perjantaihin.

Heidi istuttaa parhaillaan basilikaa mökin pihalla. Valmiina omissa ruukuissaan ovat jo mittu sekä neilikka. Taustalla viheriöivä piha ja kaunis lampi.

Tiistaina ja keskiviikkona olikin ihanan lämmin. Molempina päivinä valmistimme ruuan nuotiolla. Tiistaina valmistui ahvenia joidenka kanssa parsakaalia, sipulia, paprikaa, kesäkurpitsaa, puikulaperunoita sekä katkarapudippi. Aterian jälkeen istuimme pitkään nuotiolla mailmaa parantaen. Nukkumaan maltoimme vasta lintujen alotellessa uuden päivän laulujaan.

Keskiviikon aterialla herkuttelimme halloumilla, pinaatilla ja valkosipulilla täytetyillä tomaateilla, pekoniin kiedotuilla parsoilla sekä puikula-perunoilla.

Herkullinen grilliateria lautasella: pekoniin käärittyjä parsoja, täytettyjä tomaatteja ja puikulaperunoita.
Kesäherkkuja grillistä

Keskiviikkona pihapuuhien lomassa kuvasimme myös videon, jossa esittelemme mökin pihan kasveja. Taidettiin olla vähän turhankin perusteellisia, sen verran pitkä videosta tuli.

Heidi ja Rauno esittelevät mökkipihan puita ja kasveja

Molempina päivinä toimin nuotiomestarina. Sain syttymään nuotion ongelmitta myrskytulitikuilla.

Heidi sytyttää nuotion Raunon opastamana

Torstaina oli selvästi koleampi ja tuulisempi päivä. Kulutimme aikaa kirjojen parissa äidin valmistaessa vuorostaan ruokaa -bravuriaan lihakastiketta. Illalla saunoimme ja rentoilimme.
Tuntui tavattoman hyvälle äidin vierailu hyvine keskusteluineen. Siitä oli hyvä ponnistaa uuteen kuukauteen.

Ajatuksia korona-tilanteesta ja tunnelmointia linnuista -videopostaus

Huomaan, että blogin päivitys on jäänyt, vaikka videoita onkin syntynyt. Jo pari viikkoa sitten tarinoin korona-tilanteesta ja linnuista auringon laskiessa mailleen. Puheideni lisäksi videolla voi nähdä valokuvia mm. metsäkirvisestä, peiposta, lehtokertusta, pajulinnusta ja kultarinnasta.

Lintuhavaintoja viileässä kevätsäässä koronamietteiden siivittämänä

Linturetki koleassa kevätillassa -videopostaus

Takana on hyvin kolea ja sateinen viikko. Maanantaina satoi monta senttiä räntää ja sitä valkoista oli vielä seuraavanakin päivänä maassa. Räntä-, rae- ja vesikuuroja on ropsunut pitkin viikkoa eikä ole oikein keväiseltä tuntunut. Lisäksi on ollut asioita, jotka ovat mieltä painaneet, joten kulunut viikko ei ole ollut niitä parhaita.

Ne jotka ovat blogiani seuranneet jo pidempään ovat törmänneet teksteihin missä olen kirjoittanut mökin kaivon ongelmista. Neljä vuotta sitten sinne vaihdettiin pumppu, pari vuotta sitten korjattiin jokin sähkövika ja nyt taas pumppu on paskana. Tilalle asennetaan vesiautomaatti, jonka pitäisi nyt ongelmat lopettaa. Ei välttämättä tuo kuluerä ollut ihan tähän tilanteeseen tilauksessa, mutta minkäs teet. Toivottavasti kaivo vesiautomaatin asennuksen jälkeen pysyy pitkään harmia tuottamattomana.

Perjantaina sateen laannuttua lähdimme kiertämään meidän ns. ympyrälenkin lintuja kuunnellen. Mökkitiellä lintuja olikin mukavasti, mutta itse ympyrällä oli varsin hiljaista. Ympyrän loppupuoliskolla lähistöltä lennähti jokin suuri lintu meidät melkein säikäyttäen. Kieltämättä harmitti ettemme sitä nähneet ja niin jäi arvoitukseksi mikä lintu siinä otti kierroksia. Jo Oton päästyä valjaista mökin pihassa kävelimme vielä lähipellon laitaan kuulostelemaan töyhtöhyyppiä ja kuovia. Upean illan kruunasi nuotio ja lintujen kuuntelu hiljaisuuteen saakka. Sisälle tullessamme kello oli 23.30 ja ulkona asteita 1,3.

Heidi, Rauno ja Otto iltakävelyllä lintukonserttia kuunnellen

Kevään ensimmäiset kylvöt -videopostaus

Viime viikolla tiistain jälkeen sää tuulistui, mutta pysyi mukavan lämpöisenä. Puuhastelua oli mukava jatkaa keskiviikkona ja torstaina. Rauno sai useamman istutuslaatikon valmiiksi ja minä pääsin kylvämään niihin ensinmmäiset siemenet. Kevääseen ja kesään kuuluu myös grilliruoka, joten toisena päivänä touhujen lomassa grillattiin. Heitetäänpä videolla teille lukijat ja kuuntelijat kysymyskin, joten olkaapa tarkkana. Ja mieluusti otamme videoistamme muutoinkin palautetta vastaan ja vastaamme kysymyksiin mielellämme.

Heidi ja Rauno kevätistutuksia tekemässä

Lämmin sää innostaa pihapuuhiin -videopostaus

Kolean vapun jälkeen olemme päässeet nauttimaan ihanista kevätpäivistä ja aloittamaan kunnolla pihapuuhat. Aamuisin olen nauttinut teestä ulkosalla ja sisälle ei oikein malta edes ruokaa laittamaan.

Tiistai oli kevään tähän mennessä lämpimin päivä. Videolla pääset seuraamaan miten se meiltä sujui

🙂
Heidin ja Raunon kevätpäivä

Iltakävelyllä lintuja kuunnellen -videopostaus

Sunnuntaina tuulen tyynnyttyä lähdimme vajaan tunnin rauhalliselle kävelylle mökkimme ympäristöön.
Linnuista eniten äänessä olivat punakylkirastaat ja punarinnat. Videolla tunnelmia iltakävelyltämme.
Kevät on ihanaa aikaa.

Minua on jo pidempään houkuttanut videopostauksien tekeminen, mutta sokeana on vaikea löytää ruudunlukuohjelmilla toimivaa videoeditoria. Nyt kuitenkin tiemme kohtasivat henkilön kanssa, joka on halukas auttamaan minua asiassa.
Tulettepa siis jatkossa saamaan näitä videoklippejä lisää.

Iltakävelyllä lintukonserttia kuuntelemassa

Kevätaamun tunnelmaa -videopostaus

Kevät etenee koronasta huolimatta ja sitä on ollut ihanaa seurata. Tahtia tosin on vähän haitanneet kovat tuulet ja koleat päivät. Nuotion lämmöstä olemme kuitenkin nauttineet viikottain. Eilen nautimme teestä ja näkkileivästä pihapöydän ääressä. Toivottavasti mahdollisimman pian sää lämpiää ja saadaan grillauskelejä.

Lintujen laulu on lisääntynyt päivä päivältä ja tänä aamuna vihdoin peippokin innostui livertämään oikein täysin palkein. Punakylkirastaat säestivät tarmokkaasti. Tuntui hyvältä seisoskella laiturilla kuulostelemassa lintuja sekä tuoksuttelemassa kevättä. Samalla tein elämäni ensinmmäisen videobloggauksen talvella hankitulla Go Pro-kameralla.

Lintukonsertti luonnon rauhassa kevätaamuna

2019 pakettiin ja 2020 alun tunnelmia

Luontoretkeily

Olemme siirtyneet uudelle vuosikymmenelle. En kuitenkaan lähde yhteenvetämään mennyttä vuosikymmentä vaan pysytään viime vuodessa. Kuten jo aika monena alkuvuonna olen toivonut elämääni mahdollisimman paljon luontoretkiä ja luontokokemuksia. Niin toivoin vuosi sitten ja toivon taas. Viime vuonna sain kokea upeita hetkiä joista mieleen nousee tätä kirjoittaessa huskysafari Riisitunturissa, pilkkikokeilu Kitkan jäällä, koskikarojen laulua Käylänkoskella, iso peippoparvi mökin pihapiirin tuntumassa, aamuretki Lammassaareen ja Kuusiluotoon, kuhankeittäjän laulu tuulisessa Parikkalassa, satakielen laulu vesisateessa Parikkalassa, koskenlaskua Kuusamossa, Pieni karhunkierros juurakoineen, trooppiset yöt teltassa, Suppaus vesisateessa, punarinnan poikasen rengastus, retki Pihlajasaareen, pakkasyöt Liesjärven kansallispuistossa. Kesäkuinen seikkailuviikkomme poiki uuden projektin Iso Karhunkierros 2020, jota kohti nyt harjoitellaan. Olen kirjoittamassa kesäseikkailustamme blogipostauksia, mutta työ on toistaiseksi vielä kesken monestakin syystä. Viikko oli niin huikea, että sitä kelpaa hehkuttaa vähän vielä myöhemminkin. Jaksakaa siis vielä odottaa, kuten myös Ison Karhunkierroksen harjoitusleireistä tarkempaa tarinaa tulossa.

Näkövammaisena ja etenkin täysin sokeana ja vaikeasti heikkonäköisenä luontoretkille tarvitsee näkevän ystävän/kaverin/oppaan/avustajan, jotta retkeily on mielekästä. Luonto kuuluu kaikille –hanke on pilotoinut luonto- ja matkailuyrittäjien kanssa menneenä vuonna ja onkin enemmän kuin hienoa, että yrittäjät ovat kiinnostuneita ja halukkaita kehittämään palvelujaan myös erityisryhmille. Toivottavasti hanke kantaa pitkälle ja nyt alkuun saatetut palvelut kehittyvät entisestään. Itse olen paljon miettinyt miten voisi helpottaa sitä pyrokratiaa minkä vammainen joutuu läpi käymään saadakseen henk.koht. avustajan kulut pois ja palkkaa avustajalle avustustyöstään. Minulla ei sitä viisasten kiveä ole ja jos olisikin siitä tuskin olisi apua. Kunnat vammaispalveluineen toimivat omalla jäykällä tavallaan. Todella sydämestäni toivon, että vielä joskus pyrokratia helpottuisi ja luontomatkailu myös vammaiselta onnistuisi vähemmällä pyrokratialla. Meissä on paljon sellaisia, jotka eivät tiedä voivansa anoa, jotka eivät jaksa anoa avustajan kuluja tai avustajalle lisätunteja retken ajalle. Moni sanoo, että ei halua lähteä, koska se pyrokratia tuntuu masentavalta, vaikealta, alentavalta jne.

Menneen vuoden maaliskuisena päivänä mieleni halajasi linturetkille, mutta retkikaveri puuttui eikä ollut tiedossakaan lähiretkeilyyn ketään kaveriksi. Oton kanssa kävellessäni pohdin ja surin asiaa. Syntyi ajatus perustaa Facebookiin ryhmä
Näkövammaisten ja näkevien luontoretkeilijöiden kohtaamispaikka
sillä en taatusti ole ajatusteni kanssa yksin. Ryhmä perustettiin ja tällä hetkellä siellä on yli 200 jäsentä. Tulethan sinäkin mukaan? Ryhmän ajatus on, että retkeilystä kiinnostuneet löytäisivät toisensa ilman pyrokratian koukeroita. Toivon, että ryhmän myötä retkikavereita löytyisi tulevaisuudessa helpommin. Itse edelleenkin kaipailen linturetkille kaveria sekä myös luontoon kävelyille
Isoa Karhunkierrosta ajatellen.

Käsityökuulumisia

Vuoden 2019 aikana käsityöinto vaihteli suuresti. Mentiin tyylillä on/of. Kevätpuoella olin mukana kahdessa myyntitapahtumassa ja syksyllä käsityöjoulubasaarin lisäksi kahdessa muussa tapahtumassa. Basaari olikin melkoinen rutistus. Etukäteen tuotteiden valmistusta ja ilmeen uudistamista tarkoittaen tuotelaputusta Heidin kädenjälkeen, banderollin ja käyntikorttien suunnittelua jne. Itse basaari pidettiin Tikkurilassa ja se kesti 16 päivää. Parhaiten kaupaksi meni mehiläisvahakynttilät sekä luomutassuvaha.

Alkuvuodesta osallistuin verkkokaupan perusteet-kurssille ja ajatukseni perustaa verkkokauppa sai kertaheitolla vauhtia. Alkaneena vuonna verkkokauppaa täytynee kehittää vielä paremmaksi. Sen kautta on ostettu lähinnä hierontalahjakortteja.

Vuoden 2018 lopulla pähkäilin mitä tehdä keramiikka-ryhmään osallistumisen kanssa. Motivaatio oli kateissa ja mielen päällä niin paljon kaikkea muuta, joten jätin keramiikan pois ohjelmasta. Alkusykystä kävin taas keskustelun itseni kanssa, joka johti keramiikkatauon jatkumiseen. Saman keskustelun kävin rottinkiryhmän osalta, mutta lopulta ilmottauduin mukaan vielä tälle kaudelle. Korien teko on mukavaa ja niitä syntyy käsissäni nopeaan. Ongelma on vain ettei rottinkikorit tällä hetkellä ole in. Ne ovat kauniita, hyvintehtyjä jne, mutta ihmiset eivät halua eivätkä tarvitse niitä. Luultavasti nyt alkavan kevätkauden jälkeen joutunen korityöt jättämään tauolle, ellei jotain muutosta korimyyntiin tule talven ja kevään aikana.

Vuoden aikana neuloin muutaman huivin. Neulotutti enemmän alkuvuodesta. Tosin syksyllä tikutin neulevalokranssien päällisiä. Vuosi 2019 ei kuitenkaan ollut kranssien vuosi, jota niitä on useampi edelleen myymättä. Basaarissa viileydestä johtuen sormet kohmeessa neuloin yhden tilaustyön huivin. Jouluvapailla jatkoin huiviteemalla ja nyt pitäisi jälleen päättää mitä seuraavaksi puikoille.

Kirjoja, teatteria ja musiikkia

Aloitin viime vuoden alussa innolla Helmet-lukuhaasteen, joka lopulta kesken jäi. Syytin hajonnutta tietokonettani, sillä sen syövereihin tiedosto jäi mihin kirjoitin lukemistani kirjoista lyhyesti. En sitten saanut aikaseksi kirjoittaa uutta tiedostoa asian tiimoilta. Nyt olen taas aloittanut tämän vuoden haastetta mielenkiinnolla. Saas nähdä pääsenkö haasteessa mihin asti. Ensinmmäinen kirja on luettu ja se oli Wilbur Smithin Faarao. Viime vuoden parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti Lusinda Rileyn Seitsemän sisarta –kirjasarja, josta olen lukenut nyt kolme ensinmmäistä osaa. Yhtään pistekirjaa en viime vuonna lukenut, kaikki tuli luettua äänikirjoina.

Heinäkuussa vietimme tiiviit päivät ystäväpariskunnan luona Tampereella. Kävimme katsomassa kolme kesäteatteri-esitystä 506 ikkunaa, voi veljet ja tätä kirjoittaessani kolmannen esityksen nimi on kateissa. Voi veljet oli esityksistä ehdottomasti paras. Seuraavalla viikolla matkasimme Hämeenlinnaan 55 tuhannen muun ihmisen tavoin Metallican puistokonserttiin. Olihan se nostalgista, mutta koska väki oli hyvin laajalti se sellainen yhteenkuuluvaisuus jäi kokematta.

Hyvinvointia etsimässä

Vuoden varrella etsin jälleen lisää itselleni hyvinvointia. Lähdin kokeilemaan ketogeenista ruokavaliota. Se toi paljon hyvää, mutta myös sellaista mikä sai minut sen lopettamaan joulun alla toistaiseksi. Yöuneni parani oleellisesti, levottomat jalat katosivat, päivällä olo oli pirteämpi ja suorituskyky parempaa. Paino ei kuitenkaan pudonnut, kroppaan kertyi nestettä joka näkyi eniten jalkojen turvotuksena ja joka sai minut vetäytymään. Tarkoitus olisi kuitenkin jatkaa vähähiilihytraattisella ruokavaliolla. Turvotukset ei valitettavasti ole täysin kadonneet näiden reilun kahden viikon aikana. On kuitenkin vähentynyt selvästi, mutta seuraan tiiviisti asiaa. Toki olen pohtinut syitä moiseen, että voiko kyse olla jostain muustakin kuin eletroryytti- ja nestetasapainon ongelmista. Jos turvotus ei katoa onhan se lääkärin luo mentävä. Muita oireita en tiedosta minulla olevan.

Toivon todella, että nyt alkaneena vuonna löytäisin minulle oikean tavan syödä ja elää, ja että kehoni suostuisi luopumaan ylimääräisistä kiloista.
Voi niitä aikoja kun toivoin laihtuvani alle 60 kiloon
… Mutta matka jatkuu ja
hyvinvointi lisääntyköön. Kyllä minullekin vielä löytyy keinot kilojen karistamiseen.

Suruviesti

Vuosi 2019 tarjosi myös surua. Elokuun loppupuolella saimme suruviestin Hanneksen kuolemasta. Hän oli yksi iso innoittajani tutustuessani lintuihin ja niiden ääniin. Hänen intonsa ja avuliaisuus tehdessään tallennuksiini lajimäärityksiä nostaa hymyn huulille. Syksyn ja talven mittaan olen Hannesta ajatellut paljon lämmöllä ja ikävöiden. Jokaisen meistä on kuitenkin täältä joskus lähdettävä ja nyt oli Hanneksen aika.

Katseet tulevaan

Vuoden 2020 tiedossa olevista haasteista isoin ja jännin haaste on Iso Karhunkierros, jolle starttaamme ma 15.6. Vietämme juhannuksen vaeltaen. Karhunkierros on 82 km pitkä ja loppuosaltaan vaativa. Nyt talven ja kevään aikana olisi tarkoitus päästä mahdollisimman paljon luontoon kävelemään vaihtelevassa maastossa. Lisäksi toivon lintujen äänitysretkiä osuvan kohdalleni edellisvuosia enemmän. Haluaisin myös elvyttää uintiharrastuksen ja käydä säännöllisesti uimassa, joka olisi myös hyvää kunnon kohotusta. Markkinointi-puolella puolestaan edessä on verkkokaupan kehittäminen, suunnittelua mihin myyntitapahtumiin osallistua jne. Hierontatyöt jatkuvat entiseen malliin ja käsitöitä varmasti ahkeroidaan tänäkin vuonna paljon.

Oikein hyvää ja menestyksellistä alkanutta vuotta teille kaikille lukioilleni 

Onnistumisen iloa -suppauskokeilu vesisateessa

Heinäkuisena iltana Facebook-viestittelyssä tuli keskusteluun suppaaminen ja muutama meistä ilmaisi innostuksensa päästä lajia kokeilemaan. Ystäväni Sirpa tarttui asiaan ja otti yhteyttä Suppaa Tampere –yrityksen toiseen osakkaaseen Sanna Juutilaiseen. He sopivat meille suppauskokeiluajan. Sirpa kävi etukäteen katsomassa Pyynikin rannassa sijaitsevan paikan ja sopimassa käytännön asioista Sannan kanssa.

Elokuun kolmantena sunnuntaina oli pilvinen päivä ja iltapäivästä tuulikin yltyi. Kokoonnuimme neljä näkövammaista innokasta suppauskokeilijaa Pyynikin rantaan.  Opaskoirat laitettiin kiinni sellaiselle etäisyydelle, että näkisivät ja kuulisivat touhumme. Rannan sivu jolle menimme oli mukavan tyyni, joten tuulen suunta osui täydellisesti suppaustamme ajatellen.

Aluksi Sanna kertoi hieman itsestään ja yrityksestään. Hyvin pian pääsimme tutustumaan suppilautoihin ja meloihin. Maalla harjoittelimme laudan päällä seisomista, nousua polviseisonnasta pystyasentoon sekä miten melalla melotaan.

Sanna Juutilainen opastaa porukkaa suppausvälineiden pariin rantahietikolla.
Nelihenkinen ryhmämme kuivaharjoittelee
sup-lautojen päällä hiekkarannalla.

Pian oli ensinmmäisen aika kantaa lauta veteen ja se onnellinen olin minä. Vesi tuntui raikkaalta, mutta ei kylmältä.

Heidi kantaa sup-lautaa veteen.

Päästyämme riittävän syvälle oli aika nousta laudan päälle. Ensiksi toinen polvi ja sitten toinen. Polvien väliin jäi kantokahva, joka oli hyvä merkki jalkojen asetteluun. Tässä vaiheessa Sanna ja ystäväni Maija pitivät vielä laudasta kiinni. Kuulostelin tuntemuksiani ja miten veden pinta eli suppilaudan alla. Suoristauduttuani polviseisontaan hetken totuttelun jälkeen ryhdyin kokeilemaan melomista. Kokeilin melontaa molemmin puolin, harjoittelin kääntymistä ja peruuttamista.

Heidi polviseisonnassa sup-laudalla!

Hetken melottuani polviseisonnassa oli aika pyrkiä pystyasentoon seisomaan. Ensiksi hain jaloille riittävän leveän asennon ja jalkaterät samalle tasolle toisiinsa verrattuna. Ponnistus toisella jalalla ylös. Pääsin melkein pystyyn, mutta ei se tasapaino pitänytkään. Molskahdin veteen nauraen. Ja ei muuta kuin uudestaan ensiksi laudan päälle polviseisontaan ja siitä ponnistamaan pystyasentoon. Tällä kertaa onnistuin ja voi sitä riemua. Jalat täristen seisoin suppilaudan päällä mela tukevasti keskellä lautaa. Veden liike tuntui laudan alla hetken siinä seistyäni Sanna ja Maija irrottivat laudasta ja olin omillani kasvoillani onnellinen hymy. Hissukseen vein melan veteen ja lähdin melomaan. Aluksi liikkeet olivat pienet ja arat, mutta aika nopeaan varmuus lisääntyi ja liikeradat kasvoivat. Jalkoja tärryytti, mutta hiljalleen huomasin järkyn jännittämisen katoavan.

Onnistumisen riemua -Heidi seisomassa sup-laudalla!

Suppailin onnellisena onnistumisestani. Etukäteen olin kuvitellut suppaamisen sokealle lähes mahdottomaksi ennenkaikkea tasapainoilun vuoksi. Näkeväthän tasapainoa hakiessaan ottavat katseella jonkin kiintopisteen ja helpottavat siten tasapainoiluaan. Sokeana minulla ei ole mahdollisuutta ottaa kiintopistettä mihin katsoa ja helpottaa tasapainottelua. En pysty ennakoimaan tilanteita näön avulla, joten tasapainoilen sen mukaan mitä keho minulle viestii. Toki on muistettava, että suppilautoja on monenlaisia ja nyt suppasimme kovilla laudoilla. Puhallettavalla matkaversiolla suppaaminen on varmasti paljon vaikeampaa ja haasteellisempaa. Oli allamme millaiset laudat hyvänsä nautin todella tuosta sunnuntai-iltapäivästä.

Suppailijat melomassa järvellä.

Alun perin taisi olla tarkoitus, että suppailisimme yksitellen, mutta onneksi menimmekin kaikki veteen samaan aikaan. Kenenkään ei tarvinnut odotella eikä törmäyksiäkään juuri tullut. Maijan kanssa menimme pari kertaa toistemme läheltä, liian läheltä. Ensinmmäisellä kerralla minä molskahdin veteen ja toisella Maija. Sokeana en tietenkään nähnyt mihin melon, joten välillä oli kyseltävä suuntia. Kerran ajauduin liian rantaan ja suppilaudan peräevä otti rantahiekkaan kiinni. Laudan liike pysähtyi töksähtäen ja koska siihen en pystynyt varautumaan löysin itseni järven syleilystä taaskin nauramasta. Kerta kerralta oli helpompaa nousta laudalle ja siellä pystyasentoon. Ja oli mahtava tunne kun parin kerran jälkeen päätin nousta ylös yksin ilman, että kukaan pitää suppilaudasta kiinni vieläpä siinä onnistuen. Oli ihan pakko hihkaista ”Hei, mä olen pystyssä ja nousin yksikseni!” Kasvoilla taatusti taas onnellinen virne.

Suppaillessamme alkoi sataa. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut. Olihan sitä jo litimärkä molskahduksien jäljiltä. Jossain vaiheessa alkoi vähän viileys hiipimään kehoon, mutta vielä kerran ylös laudalle Nauttimaan. Puolisentoista tuntia meni nopeasti ja olihan se lopulta maltettava lopettaa ehtiäkseen kotimatkalle. Vedestä ylös ja vaatteiden vaihtoon tyytyväisissä tunnelmissa.  Kopilla, jossa vaihdoimme kuivaa ylle kävikin iloinen puheen sorina upeasta kokemuksesta.

Hymy herkässä onnistuneen suppailureissun jälkeen -porukka yhteiskuvassa opaskoirien ja opettaja Sanna Juutilaisen kanssa.

Suuret kiitokset: Suppaa Tampere ja Sanna <3 Todella mahtavaa, että pääsimme kokeilemaan suppausta. Otetaanhan ensi kesänä uusiksi?

Isot kiitokset kuuluvat myös Sirpalle kun lähdit tätä kokeilua järjestämään. Kiitokset myös kaikille osallistujille. Ihanaa, että saimme sopivan kokoisen innostuneen ryhmän kasaan.

Kotiin päästyäni oli upeaa kokemusta pakko hehkuttaa Facessa ja todennäköisesti seuraavalla kerralla meitä on uusiakin kokeilioita mukana, ja mikäs sen mahtavempaa.

Kuvat ja videot: Sirpa Miettinen ja Suppaa Tampereen Sanna Juutilainen

Kuvien käyttö ilman lupaa kielletty