Harmaakuono lääkärissä

Moni varmaan jo ajattelee ”voi ei! Eikö tuo nyt voi kirjoittaa jostain muustakin kuin koirista?”
Kyllä sekin päivä vielä koettaa, uskokaa vaan…  Toivottavasti en kuitenkaan vielä saa teitä kyllästymään ja äänestämään hiirulaisen painikkeilla itseänne pois täältä. Tänään on nimittäin ”pakko” taas kirjoittaa. Harmaakuonon eläköityminen vaan lähestyy, mutta ennen kuin postauksen aiheeseen vinkkaan:
Opaskoira-asiaa minun ja Harmaakuonon sanoin ja kuvin
täällä (sivu9)
Mulla ei ollut aavistustakaan, että lehti ilmestyy myös netissä…

 Harmaakuono on ollut mulle möksällään. Olenhan ihan kauhea: eilen kävelin nuoren vieraan koiran kanssa jättäen herran avokin kanssa kotiin. Ja tänään ei aamulla ilmesty kuppiin ruokaa. Siksipä on syytä maata olkkarin pöydän alla hipihiljaa, etten vaan vahingossakaan tulisi rapsuttamaan. Ennen lääkäriin lähtöä alas tullaan portaita hiukan hissukseen, vasta valjaat ja hihna kädessäni saa herran innostumaan.

Käytiin kävelemässä pieni lenkki todeten jalkakäytävien olevan aika karmivassa kunnossa. Aurinko lämmitti ja tuntui muutoinkin keväiseltä. Harmaakuono näytti tienhaarat ja suojatiet komiasti. Tais muistuttaa mua, että kyllä hän osaa 😀

Opaskoirakoulun pihalla on paljon tuoksuja ja opastustouhut meinaa vähän jäädä. Klinikan ulko-ovi löytyi ja melkeinpä heti päästiin lääkärin vastaanotolle. Yleensä Harmaakuono on singahtanut huoneeseen, nyt hipsutti vähän perässäni sisään. Into palasi oven sulkeuduttua ja valjaat riisuttua.  Koira saikin liikkua huoneessa vapaasti ja herra moikkailikin niin lääkärin kuin eläintenhoitajankin. Samalla koiran liikkumista seurattiin ja koira ei näyttänyt varovan mitään liikesuuntia millään raajoillaan. Tämä touhukkaana syöksyili eläintenhoitajan rapsutettavaksi. Harmaakuonon iloisuus, energisyys tuntui tekevän vaikutuksen ja siitä oltiin mielissään. Puhuimmekin siitä, että paras lahja minkä työkoiralle voimme antaa, on terveenä ja elämäniloisena eläkepäivät milloin koira voi liikkua sen mikä sille tuntuu hyvältä. Ei tarvitse jaksaa virastoissa, kaupungin kaduilla, ruokakaupassa opastaa. Tuollaisia eläkkeelle siirtyviä koiria halutaan nähdä eläketarkastuksissa enemmän ja yrittäessä toppuutella Harmaakuonon intoa lääkäri korosti miten hienoa on nähdä koira noin energisenä ja hyvävoipaisena.

Olihan Harmaakuonon hetkeksi asettauduttava aloilleen. Nähdessään verinäytettä varten otetut tavarat lääkärin kädessä poika pakitti viereeni, mutta meni kiltisti näytteen ottoon. Kolme putkellista otettiin verta ja välillä vanhus aikoi ottaa paikalta hatkat. Pysyi kuitenkin pienin komennoin aloillaan. Sen jälkeenkin kävi aina lääkärin lähellä moikkaamassa, mutta ei varmuudeks pidemmäksi aikaa uskaltanut jäädä 😀

Verinäytteistä tutkitaan munuais- ja maksa-arvot, sokeri sekä pieni verenkuva. Tulokset saan sähköpostiini ja jos jotain niistä ilmenee hoitotoimenpiteistä toki ollaan yhteydessä. Verikokeiden jälkeen lääkäri kävi vielä koiran tunnustellen läpi. Rasvapatteja oli siellä täällä ja ovatkin varmastikin koiran loppuelämän riesa. Niitä ei poisteta, jos eivät ala vaivaamaan. Kuulemma myös ohutneulanäytteistä on luovuttu, koska tulos ei ole kovin luotettava. Tällä hetkellä patit ei tunnu koiraa häiritsevän ja ovat kiinni alustassaan.

Kerroin Harmaakuonon massuttavan suutaan ja syynä ilmeisestikin muutama huono hammas. Keppien pureskelu on tehnyt tehtävänsä. Suu kuvataan ja tarvittavat poistot tehdään ennen eläkkeelle siirtymistä. Opaskoirakoululta huolehditaan Harmaakuonolle hammaslääkäriaika.

Puhuimme myös siitä vääjäämättömästä tosiasiasta, päivästä, joka tulee eteen. Aikaisemmin Vantaan koululla ei ole tehty koiran lopettamisia, mutta tämän uudehkon lääkärin myötä asia on muuttunut. Sen voi tehdä koululla tai tarvittaessa myös kotona. Lääkäri sanoi, että ei halua kenenkään joutuvan istumaan päivystyksessä tuntitolkulla odottamassa, että joku ehtisi koiransa nukuttamaan. Hänen mielestään tilanteen pitää olla rauhallinen kaikkien osapuolien kannalta. Minulle tuli hyvä mieli. Olen joskus nimittäin miettinyt joudunko Harmaakuonon viimeisen matkan tekemään jonnekin vieraalle eläinlääkärille. Ajatus tuntuu kestämättömältä omankin tuskan takia. Ehkä asia on edes himpun helpompaa kun se tapahtuu tuttujen ihmisten keskellä. No eihän sitä oikeasti ikinä tiedä mitä tapahtuu ja miten käy, mutta lohdullista tietää, että asian voi hoitaa koulun eläinlääkärin kanssa. Ja sydän on haljeta hyvästä mielestä, siitä että myös vanhuksesta ja sen hyvinvoinnista työurankin jälkeen välitetään.

Lopuksi Harmaakuono sai vielä kolmoisrokotteen. Viime keväänähän koira oksensi (sattumaa vai ei, ken tietää) rabies-rokotteen jälkeen mustaa multaa ja romahti täysin toipuen hyvin. Nyt vietimme kahvihuoneessa tovin koiraa tarkkaillen ennen kuin päästiin kotimatkalle. Ja mikäs se täällä odottikaan – ruokakuppi täynnä ruokaa :O

Kevätaamu

Auringon paistetta, leppeä ilmavirta, lintujen liverrys
Kylmä viima on poissa, KEVÄT – se saapuu sittenkin.

Viime viikolla puhalsi kylmä viima ja talvi ei tuntunut millään antautuvan keväälle. Nyt kuitenkin tuntui aivan kuin kevät sittenkin olisi kampeamassa voittoon.

Keväisestä aamusta pääsin nauttimaan Nuorukaisen ja sen kouluttajan kanssa. Kiersimme ns. Ankkalammen lenkin. Kun lähdimme pihasta Nuorukainen vei samalle reitille mistä ekalla kerrallakin aloitettiin. Pissit tehtyään jatkoimme mäkeä alas. Edessä oli suojatie, koira muisti edellisellä kerralla vasemmalle kääntymisen, joten vähän hämmentyi reittimuutoksesta. Suojatie löytyi ja kadun yli päästiin. Poika olisi jatkanut vasemmalle, mutta suoristi komennosta kulkusuuntansa. Piti hienosti syrjän, näytti vasemmalle kääntyvän tien hienosti ja sinne käännyttiinkin. Alikulun jälkeen käännyttiin taas vasemmalle, vaikka olisi pitänyt mennä oikean kautta suoraan. Tehdä sellainen määly. Nuorukainen hämmentyi erheestä ja vauhti meni mateluksi. Päästyämme takaisin reitille into taas palasi. Osasyynä taisi olla lähellä oleva koirapuisto jonne mieli halajasi. Kovasti ainakin yritti näyttää tietä puistoon ja vähän tarvittiin kouluttajan apuja, jotta päästiin eteenpäin. Tultiin suojatielle, jonka jälkeen oltiinkin Ankkalammen lenkillä. Pitkillä suorilla Nuorukainen käveli reippain ja varmoin askelin. Selvästi kehut ja rapsutukset pyllyn päältä innostutti koiraa. Pääsin nauttimaan hyvästä vedosta ilman koohausta. Kiersimme Ankkapuiston ja palasimme samaa reittiä takaisin. Nyt koirapuistossa oli koiria, jotka haukkuivat. Puiston ohitus oli vielä hankalempaa kuin mennessä. Tarvittiin kouluttajan auktoriteettiä tosissaan. Reitin kotiin poika näytti hyvin ja toi kotiovelle määrätietoisesti häntä heiluen. Kouluttaja kertoi koiran olleen innoissaan heidän tullessa autolta meille, ja nytkin poitsu katseli, pääsiskö sisälle. Ei tällä kerralla. Hetki rupattelua ja rapsuttelua.

Ennen lähtöämme koirat tapasivat ja tervehtivät toisiaan tuttavallisesti ja iloisesti. Molemmat olisi tahtoneet mukaan. Harmaakuono jäi avokin kanssa kotiin. Oli kuulemma läähättänyt lähdettyämme ja raapinut ovea. Lopulta asettautunut maate eikä reakoinut mihinkään, ei silloinkaan kun seisoskelimme tuossa pihassa. Yleensä silloin Harmaakuono seuraa tilannetta porraspäästä hyvin tarkasti. Nyt tullessani sisään se kävi luonani ehkä hiukan mielenosoituksellisena. Kun istahdin säkkituoliin se tuli luokseni, nojasi, änkesi puolittain syliin. Siinä istuimme ja minä silitin vanhusta. Herra köllähti pötkölleen jalkoihini ja painautui vielä likemmäksi. Siinä inhimillistämisen puuskassa puhelin sille, etten hylkää sitä, vaikka kävelenkin nuoremman koiran kanssa. Nuuskuttelin koiran turkkia ja keräsin taas itseäni ja voimiani muutoksen tuulessa.

Nuorukainen pääsee huomenna viikon lomalle hoitoperheeseensä. Varmasti tekee hyvää päästä hetkeksi tarhaolosuhteista kotioloihin. Huhtikuun puolella kouluttaja käy pojan kanssa tuota Ankkalammen lenkkiä treenaamassa ja mahdollisuuksien mukaan katsellaan treeniohjelmaan jokin toinen lenkki. Näin koira pääsee tutustumaan jo etukäteen tulevin reitteihinsä ja tutustuminen ja siirtyminen tapahtuu ehkä vähän helpommin.

Eilen luonani oli meitin käsityöporukka. Yhdestä lähes kuuteen aika sujahti neulomusten ja rupattelun merkeissä. Kahvin kanssa tarjolla oli taasen herkkua monenlaista. Itse tein tuota marjajäädykettä, josta olen täälläkin kirjoittanut lisäaineettomana versiona jäätelöstä. Sai hyvää palautetta ja kulhoon ei paljoa jäänytkään.  Tarjolla oli suklaata, pääsiäismunia, pasteijoita, riisikakkuja, sipsejä, kuivahedelmiä, korvapuusteja, juustoja jne.  Suunnittelimme hiukan kevään tapaamisia. Samalla sain sukan vartta jonkusen sentin neulotuksi. Olen viimesen kahden viikon aikana tehnyt käsitöitä todella vähän. Ei vaan ole ollut inspiraatiota, mutta eiköhän se sieltä taas iske. Ehkä neuloosinkin täytyy välillä kerätä voimiaan. Tai neuloosi huilii minun hullaantuessa keväästä. Kevät on niin mun suosikkiaikaa ja olen onnellinen, kevät on täällä!

Äänivyöry yllätti

Opaskoirayhdistys kokousti tänään sääntömääräisen vuosikokouksensa. Olen ollut yhdistyksen hallituksessa vuodesta 2007, eli kaksi kolmi-vuotiskautta. Periaatteenani on, että en lupaudu monien yhdistysten toimikuntiin tai hallituksiin. Näkövammaiskentässä monet järjestöaktiivit ovat jo aika iäkkäitä ja nuorta verta halutaan ymmärrettävästi mukaan. Olen ratkaisuni tehnyt ja opaskoiratyö on sellainen missä haluan olla mukana ja toivottavasti pystyn antamaan sille myös jotain omilla ajatuksillani ja toiminnallani. Hallituskauteni oli katkolla ja jonkin aikaa pohdittua asiaa annoin suostumukseni olla käytettävissä jatkokaudelle. Olen rauhallinen, pitkäjänteinen, pohdiskelija. En meuhkaa mielipiteitäni joka suuntaan, keskustelen mielelläni ja kokouksissa puhun silloin kun minulla on sanottavaa. Minulla ei ole tarvetta tuoda itseäni esille jatkuvasti paasaamalla tai korostamalla tekemisiäni. Ilmeisesti tavastani pidetään toimia, sillä 54 mahdollisesta äänestä sain 40 ääntä. Jo kolme vuotta sitten sain eniten vaalissa ääniä, mutta silloin paikalla oli jäseniä vähemmän. Tuolloin äänimääräni taisi olla 25. Olin silloinkin yllättynyt ja hämmentynyt. Nyt olen vielä hämmentyneempi ja yllättyneempi tuollaisesta äänivyörystä. Toivottavasti pystyn olemaan jäsenistön luottamuksen arvoinen. Eli, järjestötyöskentelyni sai jatkoa ja ei muuta kuin sillä saralla haasteita kohti.
Niitä varmasti riittää jatkossakin.

Opaskoirakerhomme työryhmässä on myös muutoksia tulossa yhden jäsenen jäädessä pois ja toisen tullessa hänen tilalleen. Viikon mittaan asiaa on hoideltu ja asiat on saatu järjestykseen ja toiminta jatkuu edelleenkin. Olen tiedustellut Vantaan Opaskoirakoululta mahdollisuutta saada kouluttajaa vetämään tottelevaisuustreenejä, selvitellyt kesän Kuopion retkeä, jonka yhteyteen voisi saada Opaskoirakoulu Viikseen tutustumiskäynnin, sekä viestitellyt alkusyksylle kerhoiltaan koirien kynsien leikkauksen opetusta näkövammaisena. Kerhotoiminnan suunnitelmissa on monta mukavaa tapahtumaa tulossa ja toiminta tuntuukin olevan aika aktiivista.

Eräs ensinmäisen opaskoiransa saava nuori nainen on kirjoittanut blogia alkutaipaleestaan opaskoiran kanssa
Avautuvan mailma
Kannattaa käydä lukemassa! Hän kertoo yhteistyökurssistaan, jolla koiran kanssa liikkumista harjoitellaan, ja ylipäätään opetellaan elämää koiran kanssa.

Opaskoirakoulut tarvitsevat pennuilleen hoitoperheitä. On tärkeää, että koira pääsee kasvamaan tavalliseen perheeseen, normaaliin kotiympäristöön eikä kasvu tapahdu koulujen tarhoilla.  Asiasta kiinnostuneet voi olla kouluihin yhteydessä. Hoitoperheet tekevät todella arvokasta ja tärkeää työtä ilman palkkaa. Kun pentu alkaa olla oppinut tavoille se lähtee testien kautta koulutukseen ja työhön. Luopuminen pennusta on varmasti rankkaa ja kaikista siihen ei ole. Tunteiden kirjo on melkoinen, ylpeys pennun saadessa opaskoiran statuksen, luopumisen tuska ja kaikkea siltä väliltä.  Olen ilolla lukenut erään hoitoperheen blogia
Viivistä opaskoira
Ja suosittelen lukemaan muitakin 🙂

Tapaan jälleen maanantaina tulevan opaskoirani. Käydään yhdessä sen ja kouluttajan kanssa lenkillä. Treffejä sopiessa varmistelin, että omalta yhteistyökurssilta toukokuussa sunnuntaina voin livahtaa Naisten kympille, jonne olen ilmottautunut jo helmikuussa. Sain luvan, mutta koira ei tule mukaan. Ilo läikähti mielessä kun sain tietää tapaavani Nuorukaisen. Se tuntui hyvältä eikä heti perään tullut syyllisyydentunnettakaan Harmaakuonon takia. Eilen tapasin yhdistyksen pitkäaikaisen järjestöaktiivin (14v hallituksen jäsen, 24 v pj ja 5v sihteeri) eläkekahveilla johtavan kouluttajan, joka kyseli ”joko minua jännittää”. Jännittäähän minua, ilostuttaa, surettaa. Sanoinkin hänelle, että tunteiden kirjo on ollut valtava. Hän rohkaisi sanomalla ”kaikki menee varmasti hyvin”. Näin minäkin uskon.

Kyllähän minulle kuuluu paljon (onneksi) muutakin kuin opaskoiratohinoita: töitä on ollut kivasti ja keittiörempan puitteissa kaupoissa juoksemista. On ollut tunnusteltavana aika monta eri pinnoin olevaa kaapin ovea, pöytätasoa, liesituuletinta, uunia, mikroa, liettä jne… Huoh! Hiljalleen alkaa hahmottua mitä haluamme. On vaan niin paljon huomioitavaa kontrahdeista lähtien. Suurin syy remontille on nykyisen keittiön epäkäytännöllisyys. Kaapit ovat kapeita ja korkeita, joten lyhyinä ihmisinä yläkaapit jää romuvarastoiksi ja esim. kapeuden takia lautaspinot on jokainen eri kaapissaan. Haluammekin vaakakaappeja ja pöytätason alapuolelle tilavia vetolaatikoita. Parketti ei ole paras lattiamateriaali keittiössä ja etenkin koirallisessa taloudessa. Harmaakuonolla on ainakin tapana litkiä vettä roiskien ja lopetettuaan juomisen viimeisestä suullisesta osa lipsahtaa lattialle 😀 Siksi suunnitteilla on vaihtaa keittiöön laattalattia. Rahan menoa ei voi estää eikä muutoksien tuuliakaan.

Kevättä ilmassa

Jokin aika sitten uutisoitiin, että on ollut pilvisin talvi 25 vuoteen, ja tuntuihan se kurjalta kun aurinko ei näyttäytynyt juuri koskaan. Nyt maaliskuun puolella ollaan saatu auringosta nauttia jo ihan eri tavalla. Sydämessä läikähtää ilo ja suonissa paisuu kevään kokeminen tuntiessa auringon lämmön kasvoillaan. Se läikähdys on yks parhaista tuntemuksista. Se tulee myös kun tuulen mukana leijuu häivähdys kevään tuoksusta, sulavasta lumesta. Sydämessä läikähtää silloinkin kun kuulee mustarastaan laulun tai muutoin lintukonserton lisääntyvän voiman. Kevään tullessa mieli piristyy, energia lisääntyy. Haluaa mennä ja kokea paljon enemmän, tavata ihmisiä – nauttia keväästä ja siitä miten luonto herää talvihorteestaan.

Takapihalle paistaa päiväaurinko, joten Harmaakuonon kanssa terassille ja lähes tunnin kestävä harjaus. Siinä mieli lepää harjatessa koiraa kuunnellen lintujen laulua ja räystäistä tippuvan veden tipsutusta. Kevättä on selvästi ilmassa. Aurinko lämmittää, tuoksuu sulava lumi, lintujen laulu on lisääntynyt huimasti ja eiköhän nuo hurjat yöpakkasetkin hiljalleen hellitä ainakin vähän.

Lähdimme avokin ja Harmaakuonon kanssa ulkoilemaan, nauttimaan auringosta. Icebugit jalkaan, jalkakäytävät paikkapaikoin todella jäisiä lumen ja jään päiväsaikaan sulaessa ja yöllä taas jäätyessä. Jää vain ritisi kenkien alla painaltaessamme eteenpäin. Harmaakuono selvästi yritti vältellä sulaneita loskapaikkoja. Suuntasimme kulkumme entisen asuntoni maisemiin. Kiertelimme vanhoja lenkkireittejämme ja löysimme mukavan metsäpolun. Polku oli vähän kapea kulkea koiran kanssa rinnakkain, mutta selvittiin. Teiden varsilla liikkui paljon autoja, jotenkin olisi paljon mukavempaa kävellä reittejä missä autoja ei niin hirveästi liikkuisi. No mökkimaisemissa se on onneksi mahdollista. Täällä jo haasteellisempaa.

Vauhti vaihteli lenkin aikana. Tien reunoilla on myös Harmaakuonon herkkuapajat hyvin näkösällä, joten kuono viisti välillä maassa ja taisipa joku herkkupala suusta alaskin ehtiä. On siis varma kevään merkki, koiran paskaa riittää reiteillä ihan liikaa ja siitä tuleekin vähemmän miellyttävä haju, joka taitaa myös kaupunki/taajama-alueilla kuulua valitettavasti kevään tuoksuihin. Ja tuskinpa ne paskakasat kovin mukavilta tien vierillä näyttävätkään.

Lopuksi kävimme vielä tuossa lähimetsässä ajatuksena kävellä lumessa ja näin ainakin osa kurasta jäisi metsään eikä kulkeutuisi kotiin. Lintujen viserrys ilostutti jälleen kerran, ja mietinkin että olisi hienoa, jos tunnistaisi lintujen laulusta paremmin mikä lintu milloinkin availee äänijänteitään 😀 Kävelyyn meni aikaa reilu pari tuntia ja nyt on mukava rentoutua ja saunoa sen lämmettyä.

Ihanaa keväistä alkavaa viikkoa kaikille.

Gluteeinittoman ruokavaljostako johtuvaa?

Tammikuun puolessa aloitin gluteeinittoman dietin selvittääkseni onko siitä apua iho-oireisiin. Nyt on kulunut kaksi kuukautta aloituksesta enkä ole satavarma. Iho-oireet on vähentyneet selvästi, mutta oireiden vähetessä olen tullut siihen tulokseen, että saattaisi olla toinenkin aiheuttaja, ehkä pesuaineiden joku ainesosa… Jalkapöytien päällä ollut kutiseva ihottuma on kadonnut miltein kokonaan, poskesta hävinnyt täysin. Tuo toinen ei kutise ja on hyvin kuivaihoista näppyä. Sitä on ilmestynyt kun käytin Delmoshilin yhtä suihkugeeliä ja kun vaihdoin sen pois, iho on lähtenyt parantumaan.

Gluteeinittomalla ruokavaliolla on ollut hyviä vaikutuksia ruuansulatukseen. En ole kärsinyt kovavatsaisuudesta ja ummetuksesta lainkaan niin paljoa mitä aiemmin. Olen syönyt aika paljon tattar-näkkäriä, jossa on täysjyvätattaria sekä leiponut siemenrieskaa, jonka resepti on täällä maaliskuun postauksissa. Rieska on hyvää ja siitä saa siemenien mukana paljon hyviä rasvoja, vitamiineja tms.

Yllättävän helpolla olen päässyt, sillä ei ole erityisemmin mieli tehnyt mitään vehnätuotteita eikä edes ruisleipää. Toisaalta olen jo pidempään syönyt riisikakkuja, tattarnäkkäriä tms. perinteisen leivän sijaan. Muutos ei ole sen suhteen kovin iso.

Nyt viimesien parin viikon aikana paino on kiihdyttänyt laskuvauhtiaan. Eilen vaaka kertoi painoksi 65.8 kg, josta olen enemmän kuin tyytyväinen. Kertooko sitten paremmasta aineenvaihdunnasta vai mistä. Toki myös kaveritapaamisissa jää herkkuja syömättä, vaikka esim. viimeisimmässä Silmukkasisko-tapaamisessa tarjolla oli omena-teeleipiä, siemenrieskaa, kääretorttua ja jäätelöä… ja kaikki gluteeinittomana. Seuraava miitti onkin luonani ens viikon sunnuntaina. Kiva nähdä taas Siskot 😀

Olen ajatellut jatkaa tätä gluteeinitonta ruokavalioa edelleenkin, vaikka lääketieteellistä näkemystä asiaan ei ole. Voin kuitenkin paremmin, niin miksi palata vehnähötön mailmaan. Toisaalta, lisää vastauksia saadakseen pitäisi ehkä kokeilla palauttaa gluteeinillinen ruoka ruokavalioon ja katsoa tuleeko oireita. En vaan tällä hetkellä haluaisi luopua olostani.

Iloisesti yllättynyt

Arpajaisvoitot marraskuu12-maaliskuu13
100 € lahjakortti Sarafaanin tehtaanmyymälään
Kaarlo Jaakkolan kirja Vatsakuntoon
Pesupähkinöitä ja Clipperin luomuteetä
Kuusi numeroa Fit-lehteä
Kerrassaan uskomatonta, sillä mulla ei yleensä ole koskaan arpaonnea.
Nyt en ehkä voi enään noin kirjoittaa, koska pienen ajan sisällä olen voittanut nuo kaikki hienot jutut.

Sarafaanin lahjakortin annoin äidille joululahjaksi, vaatteet enempi ikäihmisten.
Jaakkolan kirja on Aa:lla luettavana tallenteelle, Clipperin teestä jo monta pussia käytetty, pesupähkinät menossa testaukseen ja Fit-lehden voittamisesta on vielä niin vähän aikaa, että lehti on vielä tulollaan. joten lehdille ehtii hyvin etsimään vielä lukijan 😀

Tänään on ollut tiivis työpäivä, seitsemän asiakasta pitkine hoitoineen. Tauot lyhyitä, mutta on ollut mukavaa saada uusia asiakkaita. Tuntuu mahtavalta, että työkirja täyttyy ajanvarauksista, se aina antaa lisää itseluottamusta tekemäänsä työtä kohtaan. Toivottavasti nämä reilut pari kuukautta olisikin vilkkaita, sillä koirakurssi vie putkeen pari viikkoa työajasta. Niinhän sitä sanotaan, että silloin kun rauta on kuumana pitää takoa, joten taotaan sitten 😀

Pieni paljastus:
ne joille tulee Yhteishyvä S-ryhmän lehti, tän kuun lopulla ilmestyvässä lehdessä pieni juttu opaskoirista minun haastattelun ja Harmaakuonon kanssa kuvauksen tuloksena. 😀

Issikkavaelluksella – on ihanaa ratsastaa

Siitä olikin ihan liian kauan kun viimeksi olen päässyt hevosen selkään. Sunnuntaina se ihanuus pitkästä aikaa koitti melkein kahden tunnin issikkavaelluksen muodossa. Nyt alla oli heppa, jota ei tarvinnut juurikaan käskeä. Se teki jo vetäjän sanoista mitä pitikin 😀 Töltissä sai vaan naatiskella olostaan. Useammat polut oli aika kehnossa kunnossa, joten käyntiä ja tasapainoilua hevosille ja ihmisille piisas yllinkyllin. Mieltä lämmitti takana ratsastaneen ystäväni sanat siitä, että hallitsin möykkelikössä tasapainoni ja se näytti kuulemma hyvältä. Yleensä kun olen siinä käsityksessä, että olen aika onneton tasapainoilija. Joko se on kehittynyt tai asiaa eri ihmiset katsovat eri silmin. Joka tapauksessa myös hevonen oli varmajalkainen kulkija. Pukeutuminen onnistui suht hyvin. Varpaita tosin paleli ja hevosen selästä laskeuduttua rupes paleltamaan enemmän. Kotona kuuma suihku ja ystävän kanssa tee- ja kahvimukit nokan alle, niin kyllä se kroppa lämpeskin. Mahtavaa oli hepostella pitkästä aikaa, ja toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene yhtä kauan.

Eilen tiesi olleensa ratsailla, ja tiesi oikeastaan vielä tänäänkin… Nimittäin sisäreisissä tuntui jonkin verran, joten ehkä sitä on taas vähän enemmän oppinut käyttämään kroppaansa ratsastaessa. Toki paljon oppimista on vieläkin, joten seuraavaa kertaa odotellen.

Tänään kävin pitkän ja hyvän puhelinkeskustelun Nuorukaisen kouluttajan sekä koulun toimistohoitajan kanssa. Nuorukaisesta tulee minun uusi opas. Yhteistyökurssi alkaa toukokuun 20. päivä ja sitä ennen kotikonnuilla tehdään joitain lenkkejä, jotta saadaan pojan kanssa tutustua toisiimme ja myös vähän totuteltua Harmaakuonoa eläkekoiran elämään.  On näin ehkä helpompaa aloittaa kurssi. Kysyin kouluttajalta, että saisiko Nuorukaiselle opetettua sauvakävelyn salat. Opetellaan ja kuulemma hyvä kun tulee nyt jo näitä erityistarpeita mieleeni.  Minulla on luottavainen olo ja tunnen olevani hyvissä käsissä. Myös Harmaakuonon sopeutumiseen halutaan olla tukena, ja jatkossakin voin käyttää herraa koulun eläinlääkärillä. Ja ennen eläköitymistä otetaan verikokeita, tutkitaan koiran terveydentila perusteellisesti tms. Saadaan aika varmaan kohtuu pian. Samalla kirjoitetaan paperit Harmaakuonon omistajuuden vaihtumisesta. On hyvä olla kun tietää tukiverkoston olemassa olon, joten luottavaisesti kohtaamaan muutoksen tuulet.

Musta, kookas uros kokeilussa

Hierottuani asiakkaan vaihdoin ulkoiluvaatteet (kevyttoppahousut) ja valmistauduin muutenkin lenkille lähtöön. Vaatteet on jo selkeä merkki Harmaakuonolle pääsystä lenkille, joten se kipitti portaat alas ja eteiseen heiluttamaan häntäänsä. Se kouras syvältä sisimmästä ja melkein itku tuli. Onneksi avokki ja Aa tuli kaupasta ja kouluttajaa kera mustan uroksen odotellessa sain muuta ajateltavaa (tuleva keittiöremppa) ja kootuksi itseni. Jotenkin ajatus oli kestämätön – lähteä toisen koiran kanssa ulos.

Ovikellon soidessa Harmaakuono ryntäsi portaat alas ja oven avattuani tervehtimään nuorukaista. Kouluttaja ja nuorukainen tuli sisälle ja koirat saivat tutustua toisiinsa. Istuskelimme hetken rupatellen. Nuorukainen on helmikuussa täyttänyt kaksi vuotta. Se on selkeästi säkäkorkeudeltaan korkeampi mitä Harmaakuono. Sillä on isommat luut ja lyhyt kuono, paksu häntä. Vaikutti energiseltä, tasapainoiselta, leikkisältä tapaukselta. Harmaakuono tietystikin koetti alistaa hyppimällä selkään (normaalia) ja leikittäessä murmutti, että lelu on sitten hänen. Nuorukainen ehti kuitenkin nujertaa Harmaakuonon pikkuveli-pehmon 😀 Kävipä hetkeksi nuorukainen nukkumaankin ja hakemassa rapsutuksia multa ja avokiltakin. Kouluttaja oli ilmeisesti tyytyväinen näkemäänsä.

Lähdimme ulos. Harmaakuono singahti taas alakertaan kun menin laittamaan icebugit (pirun liukas keli) jalkaan. Palautin herran ylös avokin luo. Jäikin sinne rapsuteltavaksi nuorukaisen kipittäessä portaat alas. Vähän se kummeksui kun puin sille työvermeet ylle. Selvästi käänteli päätään kouluttajan suuntaan. Pääsimme kuitenkin ulos ja kävelemään.

Nuorukaisella oli hurja pissihätä, pissatuksen jälkeen käveltiin puolisen tuntia. Nuorukaisen veto oli pehmeä ja tuohon vauhtihirmuuni totuttuani kaipasin vetoa enemmän. Kouluttaja kuitenkin uskoi, että reippautta löytyy kun tutustutaan. Nyt poika oli kyselevän, miettelijään tuntuinen. Hetkittäin meni aika hyvää vauhtiakin, joten ehkä se vauhtikin sieltä löytyy. Syrjän se piti hyvin ja kouluttaja piti poikaa rohkeana koirana, uskaltaa tehdä ratkaisuja tarvittaessa määrätietoisesti. Aika mukavasti Nuorukainen alkoi ottamaan komentoja minultakin ja toi hienosti kotiovelleni pienin kannustuksin ja ohjeistusten avulla. Ja se häntä, se heilui lähes koko ajan pystyasennossa 😀 Poika ei välittänyt muista koirista eikä ihmisistäkään. Meni eteenpäin kuin juna.

Kävelyn jälkeen kertoilin tuntemuksiani ja kouluttaja taas lisää koiran ominaisuuksista. Uskoi vahvasti, että koira voisi sopia minulle, ja että vauhti lisääntyy. Huomenna soitellaan kun ollaan mutusteltu asioita yön yli. Oli se vaan jännä kokemus kävellä toisen koiran kanssa, ja pakko tunnustaa, ei se niin kauheaa ollu kuin etukäteen kuvittelin. Ehkä kouluttajan läsnäolosta oli tukea ja turvaa minullekin. Tosin Nuorukainen näytti suojatiet ja tien haarat hienosti, mutta ehkä tuki olikin siellä henkisellä puolella tarpeen.

Kotona avokki ja Aa odotti innokkaana pääsevänsä kuulemaan tuntemukseni. Niitä sitten ruokailun yhteydessä matusteltiin. Ja olen asiaa matustanut pitkin iltaa, ja luulen tietäväni mitä kouluttajalle huomenna sanon. Harmaakuono muuten kipitti mua vastaan kun tulin sisälle. Nuorukainen ja kouluttaja lähtivät suoraan takaisin koululle. Ei Harmaakuono kai ihan verisesti ole loukkaantunut, kun tuli tervehtimään 😀

Viikonlopun aikana en erityisemmin ehtinyt koirakohtaamista jännittämään. Jännitys ja tunnemyrsky tuli oikeastaan vasta ulkoiluvaatteita pukiessani ja nähdessä millaisen reaktion se teki Harmaakuonoon. No reaktio on toki normaali, mutta nyt siihen liittyi tuo tosiasia, että Harmaakuono jää kotiin ja minä lähden toisen koiran kanssa. Siksi kai se sävähdytti aikalailla.

Näin tämä koiran vaihto -prosessi vaan etenee ja minä kasvan sen mukana. Opin itsestäni uutta, opin koirista lisää – mielenkiintoista, koskettavaa aikaa elellään.

Näemmä joka päivä tapahtuu – mua taitaa jo vauhti hirvittää

Eilen mut haastateltiin johtavan kouluttajan toimesta ja tänään eräs kouluttajista soitti haluavansa tulla kokeilemaan minulle koiraa. Toki tiesin, että näitä ns. koirakokeiluja tod.näk. tulee, mutta että jo nyt! Huih!
Ja minusta on upea juttu, että koirakokeiluja tehdään mahdollisuuksien mukaan. Varmasti helpottaa, tai ainakin antaa laajempaa näkökulmaa päätettäessä kelle mikin koira valitaan.

Yhdeksän vuotta sitten tapasin Harmaakuonon ensinmäisen kerran juuri tuollaisella koekävelyllä. Kouluttajan kanssa käveltiin pieni lenkki, sain käskeä koiran istumaan ja maahan. Muistan miten kiltisti Harmaakuono totteli, vaikka en varmasti ollut siinä vaiheessa sille yhtikäs mikään. Oikea auktoriteetti oli takanamme. Ehkä se vaikutti 😀 Olin aivan myyty ja ihastuksissani iloiseen lappisurokseen. Kävellessämme potkaisin irtokiviä, jotka lähti pyörimään kadulla, Harmaakuono meinasi, että nyt pääseekin leikkimään. Nykäs valjaista pyöriviä kiviä kohti 🙂

Kävelyn jälkeen sain kuulla kouluttajilla olevan seuraavana päivänä palveri, jossa koiria jaettaisiin. Toivoin koko sydämestäni, että myös kouluttajan mielestä Harmaakuono on minulle sopiva koira. Meni pari päivää ja puhelu kouluttajalta sai minut ilahtumaan ja odotuksen nousemaan huippulukemiin. Kuukauden päivät vielä ennen yhteistyökurssia jouduin jännittämään ja odottamaan. Kansainvälisenä Opaskoirapäivänä Opaskoirakoululla vietettiin avointen ovien päivää. Tuolloin pääsin Harmaakuonoa tarhalla tervehtimään. Se vaan hyppi ja haukku päästessään kopistaan käytävälle. Ei todellakaan kovin koulutetun oloinen 🙂 Ja vielä muutama yö oli jaksettava odottaa kurssin alkamista. Iloitsin kovasti siitä miten pitkään kouluttaja jutteli tuolla kv-päivässä kaikesta siitä mitä tulossa oli.

Onko tuosta kaikesta todella jo YHDEKSÄN VUOTTA??? :O

Taitaa Harmaakuonon ulkonäkö kertoa, että ON.
Harmaata oli jo silloin kun sain pojan. Toki ihan vaan joitakin karvoja. Nyt harmaata on hurjasti paljon enemmän. Ja uni maistuu vanhoilla päivillä – ainakin rankkojen lumikenkälenkkien jälkeen. Mökillä useampana iltana Harmaakuono makas taljalla kuono pitkin taljaa syvässä unessa pitkiä aikoja.

Ja jos pysähdyimme lenkillä koira pötkölleen ja keppiä järsimään

No tulevana maanantaina tapaan kouluttajan ja jonkun koiran. En kysellyt etukäteen koirasta. Tein sen tietoisesti, jotta en kehittele ennakkokuvitelmia viikonlopun aikana. Vähän jännittää koko juttu, lähteä kävelemään jonkun oudon koiran opastamana. Onneksi kouluttaja on mukana 😀

No kuuluu tänne vähän muutakin. Tänään saimme Aa:n kanssa firman paperit (työlistat, kuitit, työhuonevähennyslaskelmat tms.) valmiiksi kirjanpitäjälle toimitettavaksi. Ihanaa, homma on nyt tehty. Nyt vaan vastailla kirjanpitäjän mahdollisiin kysymyksiin 😀

Mökkilomalla neuloin joustinneuleponchon

Poncho on ollut ylläni tällä viikolla luennolla sekä Silmukkasiskojen tapaamisessa. Kommentit ovat olleet tyyliin ”lämpimät värit” ”ihanan pehmeä” ”pehmeää lankaa” ”siisti neulejälki” jne. Olen kyllä itsekin tyytyväinen. Aa laittoi nuo hapsut, muuten olen neulomuksen tehnyt itse. Lanka ( KIM lang yarns: 68% villaa 29%alpakka 3%polyesteri, tehty puikoilla 8 (kaulaosa nro5), käsinpesu) on kohtuuarvokasta 6-7 euroa 50 gramman kerä. Sitä saa ainakin Lankatalo Priiman verkkokaupasta ja Helsingin myymälästä Mäkelänkadulta.

Ja kun nyt opaskoirista jauhan laitan lopuksi pariin videoon linkit
Isona minusta tulee hyvä opaskoira – Tarvitsen hoitokodin!
Opaskoirakoulu – Sokeille opastajia ja kavereita
(Huomatkaa, juttu on 2-osainen, 2. osan linkki löytyy sivulta)
Opaspentu Jedan muistolle
(Valitettavasti joskus sairaus vie pikkupennunkin)

 Eilen pohdiskelin, että aloittaakko uus blogi teemalla opaskoirat ja saatujen kommenttien perusteella lukijoiden mielestä koirajutut mahtuvat  hyvin tämän nykyisen blogin sisältöön, joten jatketaan vanhaan malliin – ainakin toistaseks.

Perustaakko uusi blogi???

Ennen kuin ”sukellan” otsikkoon haluan mainostaa:
Iive arpoo blogissaan kaksi kuuden lehden pakettia, joten jos Fit -lehti kiinnostaa käy osallistumassa
täällä!!!

Opaskoiran eläköityminen ja sen myötä eteen tuleva koiran vaihto lähestyy vääjäämättä. Tänään johtava kouluttaja haastatteli minut elämäntilanteestani ja toiveistani, Harmaakuonon voinnista. Samalla puhuimme käytännön asioista kuten missä Harmaakuono viettää eläkepäiviään.

Aihe on tarttunut tähän blogiin tiukasti ja olenkin muhitellut ajatusta, perustaakko uusi blogi tyyliin ”koirakon elämää”, jossa kertoisin ekan oppaani kanssa kulkemisesta, tästä koiran vaihdosta, tunteista, uuden oppaan kanssa harjoittelusta tms…

Jos perustaisin toisen blogin, täällä voisin jatkaa edelleen hyvinvoinnista, liikunnasta, ruuasta, käsitöistä ja siitä kaikesta endofiinia tuottavasta. Voihan se olla, että tännekin livahtaisi opaskoirajuttujakin…
Vai kävisikö sitten niin, että tämä blogi hiljenisi kokonaan tai liian pitkäksi aikaa…

Auttakaa Hepaa päätöksen teossa ja kommentoikaa. Tätä blogia ei ole tarkoitus lopettaa!!!