Loppukuun kuulumisia

Onneksi Thyroxinista on ollut apua, sillä takana on melkoinen puolitoistaviikkoinen. Syyskuun alun uupuneisuuden tilassa en olisi siitä selvinnyt.

Kun palasimme toissalauantaiaamuna mökiltä lähdin heti I love me-messuille ja siellä vierähti koko päivä. Väkeä oli hirveästi, paikasta toiseen siirtymisiin meni paljon aikaa. Ostoksia tuli tehdyksi aika vähän: kuivattuja suklaapäällysteisiä marjoja, pieni keittiövälinesetti, protskupatukoita, sokeroimatonta karpalomehua ja neuletakki. Vähäisiin ostoksiini syynä oli varmaankin se, että olin ennen lomaa ostanut Madaran alennusmyynnistä luontaiskosmetiikkaa ja vitamiineja Pilleri Oy:sta. Päivän mittaa kävimme kuuntelemassa Jaakko Savolahtea paleo-ruokavaliosta ja Jaakko Halmetojaa viherkasvien ravitsevuudesta. Molemmat mielenkiintoisia aiheita. Paleoon pitäisi joskus tutustua paremmin. Maistiaisia kohtasimme aika vähän. Ensi vuoden puolella myyntiin tulee gluteeinittomat proteeinikeksit, jotka olivat yllättävän maukkaita ja mukavia koostumukseltaan. Sitä en sitten tiedä miten lisäaineita ovat täynnänsä. Toivottavasti ei, mutta pahaa pelkään. Kyllä jotain muutakin maistelimme, mutta eipä näemmä ole jäänyt mieleen. Jossain vaiheessa nautiskelimme hyisen kylmät vihersmoothiekset, jotka olivat herkulliset.

Sunnuntaina vuorossa oli ratsastus, josta kirjoittelinkin oman postauksensa, joten siirrytään maanantaihin ja se alkoi tutusti keramiikalla. Tein ison matala reunaisen tarjoiluvadin. Kotiuduttuani pikainen välipala ja töitä tekemään iltaan saakka. Seuraavana päivänä tilitys ja ruokakauppa Heman kanssa. Tuolloin sain myös tilaamani led-valosarjat kransseihin ja iltapäivällä jo viimeistelin ekan kranssin ennen rottinkikerhoa. Siellä sain valmiiksi suorakaiteen muotoisen korin johon laitoin loimiin eri värisiä kuutiohelmiä. Ehdin vielä aloittamaan isoa ovaalikoria. Koripuuhien jälkeen saimme ystävämme iltateelle luoksemme ja pari tuntia jutellen meni hujauksessa.

Keskiviikkoaamulta peruuntui asiakas, joten sain rauhallisen aamun. Keskipäivästä iltapäivään istuinkin Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokouksessa samalla tikuttaen äidin villapaitaa. Kokouksen jälkeen ilta sujahti töiden merkeissä ja seuraavana päivänä neulontaurakka jatkui istuessa Näkövammaisten käsityöläisten infopäivässä. Välillä lounastimme ja kahvittelimme. Ennen kotiin lähtöä Iiriksestä esittelin muutamalle kiinnostuneelle koirahierontaa tunnin verran. Täällä vietin mukavan iltahetken kaverin kanssa rupatellen.

Noina päivinä valmistui toinenkin kranssi, mutta en osaa enään sanoa missä vaiheessa 🙂 Joka tapauksessa perjantaina töiden jälkeen matkasin naisten iltaa viettämään. Ennen lähtöä ennätin pakata Frantsilan viikonloppua varten, josta kirjoittelen oman postauksen. Voin luvata, että sen testin kuvia katsellessa tulee nälkä 🙂 Mutta takaisin perjantaihin: Maaritin luona oli oikein mukavaa. Ensiksi meille esiteltiin amerikkalaista kosmetiikkasarjaa, jonka jälkeen söimme herkullisen päivällisen. Ruokana oli herkullista kasvissosekeittoa, mantelileipää, jossa karamellisoitua sipulia ja vuohenjuustoa sekä siemennäkkileipää. Maarit oli tehnyt kaiken itse. Jälkiruuaksi herkullista omenaherkkua. Pöydän ympärillä oli iloinen puheen sorina ja seurustellessa sekä syödessä nautiskelimme pari lasillista valkoviiniä. Yhdeksän jälkeen oli maltettava kotimatkalle, jotta seuraavana aamuna jaksaisi matkata Frantsilan kaksipäiväiselle kasvisruokakurssille.

Tällä viikolla vauhti on onneksi vähän rauhoittunut. Keramiikassa tein pari erilaista kulhoa. Kotona ennen töitä asioiden hoitoa yms puuhaa. Tiistaina töiden jälkeen tapasin ihanan Saanan teekupposen äärellä. Hän auttoi minua eräässä verkkokauppatilauksessa tilaamalla tuotteen ja nyt sain sen. Häntä oli oikein mukavaa treffata ja juttua olisi varmasti riittänyt pidempäänkin, mutta korikerhoon kiiruhdin. Siellä jatkoin ovaalikoria.

Keskiviikkona nautin rauhaisasta aamusta. Kävelin Oton kanssa nauttien hienosta säästä, nautiskelin teetä ja kieuttelin kransseja kuten edellisaamunakin. Tällä viikolla minulla on ollut aika levoton olo aamuisin. En meinaa malttaa syödä aamupalaa loppuun kun pitää aloittaa jo puuhaamaan jotain siinä samalla. Olenkohan nyt todella herännyt sumusta vai olenkohan jo liikatoiminnalla… Joka tapauksessa käsityöt edistyy mukavasti. Keskiviikkona tein myös kynttilöitä asiakkaiden lomassa. Alkuillasta sain vieraakseni pari kiinnostunutta käsitöistäni. Esiteltyäni työt istuimme sitrus-inkivääriteestä nautiskelemaan ja rupattelemaan.

Eilinen oli taas aikas tiivis päivä. Aamulla verikoe ja yhdeksältä päivän eka asiakas, joten siitä se lähti. Töiden lomassa väänsin mieltäni kuohuttaneesta asiasta, jolle onneksi saatiin ratkaisu ja toivottavasti asiaan ei tarvitse palata. Töiden jälkeen laskujen maksua ja äänitallentimien toimintakuntoon saamisyritystä yms. tohinaa. Illalla meinasin nukahtaa uutisten ääreen ja tänään olenkin nauttinut rauhallisesta päivästä. Minulla oli vain yksi asiakas puolita päivin. Aika on sujahtanut kranssien ja kynttilöiden parissa sekä viestittelyn parissa ystävän kanssa. Ruuaksi tein bataattia ja lohta uunissa. Avokin kanssa katselimme Vain elämää minun alottaessa tresoria äidin paitaan.

Syysloma

Viime viikon vietimme avokin ja koirien kanssa mökillä. Avokki lähti jo perjantaina iltapäivästä ja minä tulin perässä sunnuntaina oltuani kahden päivän yrttikurssilla. Päivät menivät vauhdilla ja pian oli lauantaiaamu kotiutumisineen. Sää oli täydellinen kylmine öineen ja aurinkoisine päivineen. Maanantaina avokki laittoi tulet nuotioon iltapäivästä ja upeasta säästä nautimme nuotion lämmössä tunnin jos toisenkin. Lammesta lähti jäät ja ne lauleli mennessään. Koirat riehkasivat pihalla ja meillä kaikilla oli hyvä olla. Välillä sentäs maltoimme sisälle syömään.

Hermanni-ulkovarasto saapui seuraavana aamupäivänä. Kolmisen tuntia meni sen asennukseen. Keväällä varasto on tarkoitus maalata. Nyt saamme avokin työkoneet suojaan, yes!Pitihän se heti aloittaa liiterin siistiminen ja varaston täyttäminen 🙂 Yhdessä ruuaksi valmistimme jauhelihaperunasoselaatikon. Ilta meni äidin villapaidan parissa telkkaria katsellen. Avokki otti muutamat iltatorkut 🙂

Keskiviikkona avokin järjestellessä työkoneitaan varastoon minä käynnistin kynttilätehtaan tehden vihreitä ja harmaita kynttilöitä. Samalla kuuntelin Robin Cookin kirjaa Kooma.Vielä ennen saunaa innostuin tekemään kaulakorun. Toisen korun tein edellisiltana.

Torstaiaamuna saimme tilaamamme halot, joten rauhallisen aamuhetken ja broilerin rintafileiden maustamisen jälkeen halkoja liiteriin avokille pinottavaksi. Neljä heittokuutiollista kannoin pinottavaksi ja puiden loputtua olin miltein pettynyt kun työ jo loppui. Olin hikinen, mutta onnellinen. Ihmettelette kenties miksi minä teen raskaimman työn 🙂 Tein sen omasta halustani. Tykkään puuhasta valtavasti ja avokki saa halkopinoista haluamansa laisia, joten työn jako on oikein hyvä.

Rehkimisen jälkeen ruoka maistui herkulliselta. Suunnittelimme vähän iltanuotiohetkeä, mutta lopulta rentoilimme sisällä ja minä taas neule käsissä 🙂 Jäljellä vielä yksi kokonainen mökkipäivä. Nostelimme pihavarastoon pihakalusteet, avokki lämmitti saunan. Saunatauoilla nautimme auringosta kuistin edessä. Illalla paistoimme vohveleita ja nyt neuloin kranssin päällistä. Villapaita oli pakko laittaa tauolle kun ohuet puikot olivat rei’ittäneet etusormen ihon rikki. Eihän sitä kuitenkaan tyhjin käsin voinut istua 😀 Villapaidan vartalo-osaa päivien aikana tuli neulottua aikas paljon. Neuloin vartaloa jo yrttikurssillakin.

Aika meni taas mökillä siivillä, on kulunut fraasi, mutta tälläkin kerralla niin totta. Luonnon rauhassa syksyn tuoksuja tuoksutellen mieli lepää. Nyt en oikein tiedä milloin seuraavan kerran pääsen mökille akkuja lataamaan. Lähes jokaisena viikonloppuna on jotain sovittuna, joten ehkäpä vasta jouluna. Huih, ajatuskin hirvittää. Onneksi kuitenkin avokki pääsee sinne koirien kanssa minun luuhatessa muualla; tulevana viikonloppuna Frantsilassa ja vajaan kuukauden päästä Tampereella.

Ravia ja laukkaa

Ratsastustunnin jälkeen olin hikinen ja onnellinen.
Syyskuinen ratsastuskerta meni vähän pipariksi, ja pari viikkoa sitten tunti peruuntui. Tänään meillä oli kuitenkin oikein onnistunut ja ihana tunti. Aurinko paistoi lämmittäen mukavasti. Nyt ollaankin saatu nauttia todella ihanista syyspäivistä.

Alkukäyntien jälkeen teimme tutusti pysähdyksiä ja jonkusen pysäyksen jälkeen mukaan otettiin peruutukset. Vähän haastavaa, mutta kyllähän se Aira peruutti. Peruutuksessa itselläkin vähän epävarma olo. Sen vaistoaa, että mennään hevosen mukavuusalueelta vähän pois ja sekin on epävarma. Pakitusten jälkeen lähdimme tölttäämään ja ravaamaan. Ravissa uutena juttuna tuli kevennys oikealla tapaa. Tähän asti ollaan vain kevennetty enkä ole edes tiennyt sitä väärin voivan tehdä. Rytmi löytyy tai sitten ei. Noh, eihän se sitten ihan niin menekään. Ratsastettaessa kehällä ulommaisen etukavion osuessa maahan ratsastajan peffa käy satulassa. Aluksi käynnissä tunnustelimme hevosen etujalan liikettä lavan tuntumasta. Sitten raviin ja keventämään. Aluksi hukkasin koko kevennyksen ja kun rytmi löytyi se meni väärin. Yllättävän hyvin löysin sen miten kevennys tehdään oikein. Siinä tunteessa on pieni ero. Vielä asia on niin uusi, että sitä on vaikea analysoida. Useimmiten menin kuitenkin oikein Letun katsoessa asiaa. Etujalan liikkeen tunnustelusta oli todella paljon apua. Ravissakin vain käsi lapaan ja ohjat toiseen käteen, mutta niin se vain löytyi oikea kevennys. Sitä en tiedä muistanko sen tunteen oikein vielä seuraavalla kerralla, mutta tänään ainakin nautin onnistumisesta.

Tänään laukattiin myös ihanan paljon. Minäkin painelin onnellisena kenttää ympäri. Välillä vähän pohkeiden annossa myöhästyin hevosen hyytyessä, joten laukan jouduin nostamaan kokonaan uudelleen. Sain sen kuitenkin nostettua ja pidettyä vauhdissa. En varmaan yhdelläkään tunnilla ole laukannut niin paljon kuin tänään. Asentoni Airan selässä tahtoi vähän hajota ja painua etukönöiseksi. Lihaksiston väsyessä ei vaan enään pysynyt hyvässä asennossa ja lopetinkin kierrosta kahta aiemmin laukat, jotta en tulisi Airan selästä alas. Se on aika jännä tunne kun ajattelee, että kyllähän tässä jaksaa, mutta miten se jaksu sitten vain loppuu lihaksista. Ja oikeasti miten hienoa on se miten Lettu sen näkee ja osaa toimia tilanteen vaatimalla tavalla.

Lopputunnista vielä ravia ja oikein keventäen. Lettu kysyi ”meneekö oikein”. Itse piti sanoa miten omasta mielestä meneen. Niin tehtiin jo ennen laukkaamistakin. Siinä ravatessa viimeisiä kierroksia tuntui todella hyvältä. Nautin endorfiinista, joka pulppusi suonissani. Nautin liikunnasta, nautin hikoilusta, onnistumisesta, itseni haastamisesta. Kyllä ratsastaminen on ihanaa!

Ihanaa on myös huomata, että oma vointini kohenee koko ajan ja jaksan haastaa itseäni enemmän ja enemmän. Onneksi kohta on kilpparikokeiden aika ja liikuntaa uskaltanen alkaa lisäämään askel askeleelta kroppaani kuunnellen.

Koreja, koruja ja huiveja

Tähän postaukseen olen koonnut valmistuneita käsitöitä, sellaisia töitä, jotka ovat onnellisilla omistajillaan ja töitä, jotka jäävät itselleni.

Työhuoneemme roskakori alkaa olla tullut tiensä päähän, joten rottinkikerhossa tein uuden. Meni työhön kaksi kerhokertaa. Hema petsasi korin.Ennen roskakorin tekoa tein ovaalikorin, jota kuvaushetkellä ei ole vielä petsattu.Syksyn kolmantena korina valmistui pieni pyöreä kori, jossa mukana ruskeaksi värjättyä rottinkia. Kori on vielä kuvaamatta. Viime kerralla aloitin suorakaiteen muotoista koria mihin laitan punoksen puoleen väliin kuutiohelmiä, jotka ovat eri värisiä. Korikerho jatkuu joulukuun yhdeksänteen saakka, joten aika monta koria taidan vielä syksyn mittaan ehtiä tekemään.

Heinä-elokuussa mökillä ollessamme innostuin tekemään koruja. Avokin surruuttaessa kiviporaa käsissäni syntyi kovasti kehuttu kaulakoru, joka meni välittömästi kaupan ja poiki tilauksen ”Mä haluan tuollaisen kans”. Ja kyllähän valokuvia paljon kuvaillut minulta sellaisen sai.Ja tässä tuo tilattu koruEräänä kesäiltana syntyi tämä rannekoru. Muiden korujen kuvia en vielä julkista, koska eivät ole tulevilla omistajillaan vielä. 🙂

Kädentaito-messuilta ostin lisää helmiä ja Helmikauppa.comista lukkoja, helmiä ja koruvaijeria. Toissaperjantaina merkkasimme Heman kanssa helmet ja muut korutarvikkeet. Lopuksi järjestelimme ne. Ainakin hetken pysyvät järjestyksessä 😀

Alkukesästä neuloin ison kolmiohuivin, joka löysi omistajan viime perjantaina olleilla Evelace-kutsuilla. Lanka Studio Lang Yarns, 773.0068 21205 Wool for felting, 87% merino extrafine, 12% Polyamid/nylon, 1% elastin- nrot 4,5-5. Hoito-ohje: käsinpesu, silitys 1 piste.

Musta frilla on kulkenut pitkään käsityökorissa kodin ja mökin väliä. Se ei vaan ole inspiroinut, mutta elokuun lopulla vihdoin sain aikaseksi tehdä loppuun.
Petrooli lenkkialpakka-lanka on mun suursuosikki. Huivi on tehty harpulla jo vuosia sitten kaksinkertaisella langalla. Tuolloin aikanaan päättelyssä oli jokin ongelma ja huivi jäi kaverille. Nyt kesällä hänen muuttaessa se löytyi 🙂

Taideteos – linnunpesä

Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n keramiikkaryhmän näyttely Sanasta lintu, savesta lintu oli Joensuun Parafestien yhteydessä Taidekeskus Ahjossa esillä elo-syyskuun vaihteessa. Ryhmäläiset tekivät hyvin erilaisia lintuaiheisia töitä. Valitettavasti kuvamateriaalia ei ole kuin tästä omasta tekeleestäni. Moni upea työ kyllä ansaitsisi tulla esitellyksi, mutta näillä mennään mitä on.

Itselleni tuntui aika vieraalta tehdä työ sillä ajatuksella, että se menisi johonkin näyttelyyn esille. Teen mieluiten keramiikassa tarve-esineitä enkä niinkään taideteoksia. Olisin toki voinut tehdä lintuaiheisen astiankin, mutta päätin lopulta yrittää saada aikaseksi koriste-esineen tms.

Rakastan mustarastaan laulua, joten mielsin heti aiheekseni mustarastaan. Minulla ei todellakaan ole aavistustakaan millaisen pesän se rakentaa, tai kuinka monta munaa siellä yleensä kerrallaan on. Munat värjäsinkin ihan tietoisesti eri väreillä, jotta en liiaksi jäljittelisi todellisuutta, todellisuutta josta minulla ei tietoa.

Teos on värjätty raakapolton jälkeen sormin tunnustellen. Lasituspoltossa on käytetty kirkasta lasitetta. Työtä tehdessäni ideat ja suunnitelmat elivät koko ajan ja lopulta pesä sai vielä oksan sitä kannattelemaan.

Toin nyt linnunpesän kotiin, mutta ilmeisesti näyttely uusitaan ensi vuoden puolella Kulttuuripalvelun tiloissa Iiriksessä Itäkeskuksessa. Tällöin minunkin pieni työni palaa muiden näyttelyteosten seuraan.

Hemalle suuret kiitokset teoksesta otetuista valokuvista syyspäivän tunnelmineen pihapiirissämme.

Luonnonmukaiset voiteet

Vietin lauantain Espoon työväenopiston kurssilla Luonnonmukaiset voiteet, jonka piti Tiina Laurikainen. Kurssi oli mielenkiintoinen, vaikkakaan en yksikseni voiteita pysty tekemään. Niihin mittaillaan aineksia millilitrojen tarkkuudella ja grammojen tarkkuudella, joten menee sokeana ehkä turhan hankalaksi, harmi. Sain kuitenkin paljon hyvää ja mielenkiintoista tietoa öljyistä, useat eteeriset öljyt olivat minulle entuudestaan tuttuja, mutta mahtui mukaan ainakin yksi uusikin tuttavuus.

Ennen ruokataukoa kävimme öljyjä ja eteerisiä öljyjä läpi. Saimme tuoksutella ja tunnustella iholla miltä öljyt tuntuvat. Samalla käytiin öljyjen vaikutuksia läpi.

Voiteiden pohjana käytetään mehiläisvahaa, joka saa voiteesta voidemaisen. Se ei tuki ihohuokosia eikä sotke ihon omaa talituotantoa. Se suojaa ja hoitaa ihoa. Mehiläisvahan määrä vaikuttaa voiteen paksuuteen. Esim. huulivoiteissa mehiläisvaha voidaan laittaa vähemmän ja korvata puuttuva osa kaakaovoilla, joka on erittäin hyvää ja hoitavaa myös rohtumissa. Uutta minulle oli, että kaakaovoita on hajuttomana ja tuoksullisena. Kurssilla teimme huulivoiteen edellämainituista vahoista lisäten appelsiini-eteeristä öljyä. Öljyistä käytimme jojobaöljyä sekä oliiviöljyä.
Oliiviöljy on hoitavaa ja paksua öljyä, joka imeytyy hitaasti. Jojoba puolestaan on erittäin kallista, mutta tehokasta. Se on puun öljymäistä vahaa, ei siis varsinaisesti öljyä. Jojoba imeytyy hyvin, uudistaa ja normalisoi ihoa. Appelsiini-eteerinen öljy toi raikkautta ja herkullisuutta huulivoiteeseen.

Purkkiin on hyvä laittaa ainakin päiväys milloin voide on valmistettu. Voide ei mene helposti huonoksi, tuoksuttelimme kolme vuotta vanhaa voidepurkkia ja voide oli edelleen toimivaa. Huulivoidetta tulee kuljetettua mukana ja se joutuu lämpötilojen vaihteluihin, siksi menee huonoksi nopeammin. Voiteen mentyä käyttökelvottomaksi sen haistaa kyllä ja rakenne muuttuu. Saimme tuoksutella huonoksi mennyttä voidetta. Vesiliukoiset voiteet eivät säily yhtä pitkään kuin nämä vedettömät.

Tauon jälkeen opettajamme teki käytännössä tuon huulivoiteen meidän seuratessa tiiviisti vieressä. Ensiksi sulatettiin tarvittu määrä mehiläisvahaa. Sen sulamispiste muistaakseni 62 astetta. Ei saa kuumentaa liikaa ettei syty tuleen. Lisätään öljyt ja sekoitetaan. Vispata ei, jotta ei jää ilmaa seokseen. Seos kaadetaan pussiin, jossa seosta jäähdytellään kunnes se alkaa hiukan kiinteytymään. Juuri ennen pussiin laittoa seokseen lisätään vielä eterrisen öljyn tipat.

Huulivoiteen valmistuksen jälkeen meidät kurssilaiset jaettiin kahteen ryhmään. Toisella ryhmällä oli tehtävänä valmistaa ryppyvoide ja toisella jalkavoide. Saimme itse suunnitella voiteiden sisällöt tiettyjen raamien sisällä. Kaverini kanssa olimme ryppyvoideryhmässä. Mehiläisvahan lisäksi laitoimme voiteeseen kolmea öljyä, puolet jojobaa ja toisen puoliskon jakoivat Rypäleensiemenöljy ja Aprikoosinkiviöljy. Rypäleensiemenöljy on kevyttä, mautonta ja hajutonta. Imeytyy hyvin. Aprikoosinkiviöljyä voidaan käyttää mm. kasvojen puhdistukseen ja sillä on myös arpia vähentävä vaikutus. Voiteeseen valikoitui eteerisistä öljyistä Geranium (pelargoni) uudistaa ihosolukkoa, ihanteellinen ryppyvoiteisiin. Vaikuttaa ruusun tavoin tasapainottavasti ihon talituotantoon. Tasapainottaa hormonitasapainoa. Tuoksu on hyvin ruusumainen ja aika voimakas. Ryppyjen hoidossa tehokasta, joten eihän sitä voinut ohittaa. Itse en hirveästi välitä ruusuisista tuoksuista kosmetiikassa. Toiseksi eteeriseksi öljyksi valikoitui sitruuna, joka vilkastaa verenkiertoa ja on antiseptinen monipuolinen öljy. Pähkäilimme aika pitkään olisiko sitruuna vai greippi se toinen öljy, mutta greippi katosi liiaksi geraniumin alle. Minun onnekseni tuoksuteltaessa voidetta paria päivää myöhemmin, tuoksu oli parantunut ja vaikkei ruusumaisuus ollutkaan kadonnut se oli raikastunut.

Nyt teimme voiteen itse. Purkit putsattiin alkoholilla ja minun tehtävänäni oli kuivata purkit kopistelemalla. Lisäksi pääsin sekoittelemaan sulavaa mehiläisvahaa ja vielä sittenkin kun siihen lisättiin öljyt. Tipat, pussituksen ja purkkeihin laiton saivat tehdä muut.

Toinen ryhmä valmisti jalkavoiteen. Siihen tuli oliiviöljyä ja rypäleensiemenöljyä yhtä paljon ja kolmantena Safloriöljy, jossa e-vitamiinia. Tekee pinnan mattamaiseksi, hyvä monipuolinen perusöljy. Eteerisistä öljyistä olivat valikoituneet greippi, sitruuna ja teepuu. Teepuu on hyvää tulehduksiin, lieviin sieni- ja hiivatulehduksiin. Tuoksu on vähän lääkemäinen. Mielestäni jalkavoiteesta tuli huomattavasti miedopi tuoksultaan kuin muista tekemistämme voiteista.
Kävimme joitakin muitakin öljyjä ja eteerisiä öljyjä läpi, mutta otin nämä meidän käyttämämme tekstiin mukaan. Voiteen suunnittelussa on huomioitava sen käyttötarkoitus. Esim. oliiviöljy on paksua ja hitaasti imeytyvää, ei välttämättä ole kasvoissa mukavan tuntuista. Eteeristen öljyjen kanssa kannattaa olla tarkkana, että ne ovat 100% öljyjä eikä vain jokin pieni osa eteeristä öljyä. Helposti voi sekottua löylytuoksuihin yms. Esim. Suomessa Frantsilasta tulee 100% eteerisiä öljyjä. Mehiläisvahaa voi hankkia Lahtisen vahavalimosta kosmetiikkalaatuisena. Öljyjä saa aika hyvin hyvin varustelluista ruokakaupoista, etnisistä liikkeistä, eko-kaupoista.

Kurssilla pyöri isohko nippu kirjoja joidenka avulla voi tietojaan syventää ja perehtyä asioihin syvemmin ja laadukkaammin. Nyt minun pitäisi käydä läpi Celia-kirjastomme tuotanto ja katsoa moniko kirja sieltä löytyisi. Aihe on nimittäin todella mielenkiintoinen ja kiehtova. Yksin en kuitenkaan voiteita pysty tekemään, mutta kirjoissa varmasti paljon tietoa yrteistä, öjyistä, luononmukaisesta kosmetiikasta jne. Tuleva viikonloppu meneekin yrttien mailmassa.

Itsestäni huolehtiminen

Osallistuin viime viikolla erääseen tutkimukseen, ja valitettavasti siitä jäi ikävä maku nieltäväksi. Tuli tunne, että olen liian itsenäinen vammaani nähden. Minähän en voi leikata kynsiäni itse, koska se on vaarallista. Haavat ovat todella kivuliaita ja voivat aiheuttaa tulehduksia. Allekirjoitan haavojen ikävyyden ja olemassa olevan tulehdusreiskinkin. En kuitenkaan allekirjoita, että sokeana kynsien leikkaaminen olisi sen vaarallisempaa kuin muillekaan. Haavereita sattuu itsekullekin. Antaisinko omaiseni leikata kynteni? Siihen ei todellakaan ole tarvetta, enkä tarvitse kenenkään ammattilaisenkaan apuja siihen. Jos satun menemään jalkojen hoitajalle ja kynnet ovat pitkät, saa leikata. En kuitenkaan mene hoidettavaksi, jotta saisin kynteni leikatuksi toisen henkilön toimesta.

Pystyn ajelemaan itseltäni myös karvat ihan itse, vaikka en näe. Pintanaarmuja joskus tulee. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun näkevät ovat puhuneet siitä miten verta tihkuttaa säärikarvoja ajeltaessa.

Ok. Voihan se näyttää hurjalta kun katsomatta leikkaan kynsiä tai poistan karvoja. Tungenpa jopa toisen käteni leikattavaan tai ajeltavaan kohtaan tunnustellakseni mistä ja mitä olen tekemässä. Voi olla, että toimitus käy hiukan hitaammin kuin näkökykyiseltä, mutta minä osaan ja minä pystyn.

Itse en meikkaa, koska se ei vaan minua kiinnosta. Tiedän kuitenkin näkövammaisia, jotka meikkaavat päivittäin. Meikkauksen opettelu on myös mahdollista sokeana. Sitä en osaa sanoa miten se kaikki tapahtuu, koska itse en sitä tee. Olen joskus laittanut toki puuteria ja huulipunaakin. Ilmeisesti kasvoissani on väriä omasta takaa ja huulissa luonnollinen rajaus, koska kävimme myös keskustelun onko joku ollut auttamassa minua aamulla ehostuksessa. No eipä ole. Tarvitsenko päivittäisessä ihon hoidossa apua? Ei, en tarvitse. Ja oikeasti, jos tarvitsisin mistä minulle sellainen henkilö palkattaisiin, joka minua auttaisi. Tai oikeammin kuka palkan maksaisi. Asia on erikseen henkilöillä, jotka tarvitsevat apuja päivittäistoiminnoissa, hygenian hoidossa tms. Minä en katso olevani niin vaikeasti vammainen, että en kyseisissä asioissa pärjäisi itsenäisesti.

Tuntuu pahalta joutua todistelemaan, vakuuttelemaan taitojaan vammasta huolimatta. Aina ei jaksaisi vakuutella pärjäävänsä, mutta toinen puoli taas taistelee sen puolesta, että ennakkoluuloja kaatuisi. Taisto vaan taitaa olla koko elämän mittainen.

Väkisinkin tuli tutkimuksesta sellainen olo, että lopputulos halutaan tietynlaiseksi, joka hyödyntäisi tutkimuksen pyytänyttä tahoa. Yleensä siedän aika paljon enkä pahastu isoista ennakkoluuloistakaan, mutta tämä oli isku palleaan. Kyllä minulta on kyselty kaikenlaista:
-Asutko täällä Iiriksessä?
– Peseekö avustajasi pyykit, siivoaako kotisi?
– Et varmaankaan pysty laittamaan ruokaa, poltat itsesi.
– Tarvitsetko apua asioidessasi wc:ssä.
Kysymyksien ja ihmetyksien listaa voisi jatkaa ja siksi ihmettelenkin miksi tämä tutkimustapaaminen loukkasi minua niin paljon. Johtuiko se loppujenlopulta niin läpinäkyvästä pyrkimyksestä saada tutkimustuloksesta tietynlainen? Vielä päivienkin jälkeen asia kuohuttaa minua.

Olen täällä monesti kirjoittanut, että jos jokin asia mieltä askarruttaa sokeuteeni liittyen, saa kysyä rohkeasti. Ja tuo pitää delelleenkin tämänkin postauksen jälkeen. Kysykää rohkeasti! Haastankin teidät kertomaan kommentointiin kysymyksenne tai ihmettelynne, taikka kertokaa millaiset asiat teidät ovat yllättäneet vammaisten pärjäämisissä, mitä ennakkoluuloja on, mistä olet päässyt eroon???

Kasvisruokia Intialaisittain

Helsingin työväen opisto järjestää vuosittain muutaman ruokakurssin näkövammaisille. Kursseista tiedottaa ja ilmottautumiset vastaan ottaa Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry. Olen monesti harkinnut kursseille osallistumista, mutta milloin mistäkin syystä se on jäänyt. Nyt syksyn kurssivaihtoehdot nähdessäni päätin osallistua kasvisruokakurssille. Kokemus oli positiivinen ja pelkäämääni säätöä oli paljon vähemmän. Opettajalla Anja Laaksosella oli langat hyvin käsissä.

Kurssi pidettiin Helsinginkadun Työväen opistossa. Tila oli isohko, työpisteitä 6; 3 vastakkaispistettä. Työpisteissä ei mitään välineitä/astioita. Kaikki oli haettava seinien viereltä olevista laatikostoista ja hyllyköistä. Liesi keraaminen hipasunapein ja uunikin sellainen, jota sokeana ei pystynyt säätämään. Liesi tod.näk. on ihan käytettävä, jos siihen saa kohomerkinnät. Kotonahan meillä on induktio, jossa on kohomerkinnät ja hyvin pärjätään.

Meitä oli kuusi kurssilaista eikä mielestäni ryhmäkoko olisi voinut olla suurempi. Opimme aika nopeasti mistä löydämme mitäkin ja Anja avusteli kiitettävällä ripeydellä, joten aikataulussa pysyttiin yllättävän hyvin.

Aluksi istahdimme alas ja saimme tuoksutella ja sekoittaa kulhossa olevaa ruoka-ainesta. Kukaan ei arvannut sen olevan kikhernejauhoa ja vettä. Siinä oli tekeytymässä gluteeiniton leipätaikina. Italialaisen Farinataksen ohjeessa suositellaan taikinan tekemistä useampaa tuntia ennen paistamista. Veden ja kikhernejauhon lisäksi siihen tulee oliiviöljyä, suolaa ja yrttejä oman maun mukaan. Voivat olla tuoreina tai kuivattuna. Leipä paistetaan kovassa kuumuudessa ja kypsänä leivän koostumus on pohjasta napakka ja päältä pannukakkumainen.

Kävimme myös muut ohjeet läpi ennen kokkauksen aloittamista. Kaikenkaikkiaan meillä oli kuusi ohjetta. Itse pääsin työparini kanssa paistamaan leivän sekä tekemään peruna-pinaattikeiton. Kuumennettuun öljyyn lisätään pilkottu valkosipuli,a sipuli ja muut mausteet (mm. chilijauhe, mustat sinapinsiemenet, kurkuma, mustapippuria, suolaa) carrynlehtiä lukuun ottamatta, jotka lisätään pilkottujen perunoiden ja veden kanssa muutaman minuutin kuluttua. Kun perunat ovat pehmenneet lisätään kookosmaito ja pakastepinaatti. Lopuksi annetaan keiton hetken vielä kiehuskella miedolla lämmöllä. Tärkeää on ettei peruna kypsy liikaa mössääntyäkseen.

Alun istumistuokiossa saimme tuoksutella ja maistella mausteita. Carrynlehdet tuntuivat ja tuoksuivat yrtiltä, mustat sinapinsiemenet mukavan makuisia ja kurkuma todella herkullisen tuoksuinen. Inkivääri tuoreena olikin minulle jo entuudestaan tuttu. Etelä-Intialaisessa kasvispadassa Moileessa maustamiseen käytetään inkivääriä kuivattuna tai tuoreeltaan. Lisäksi siihen tulee chiliä, sitruunan mehua, suolaa, laakerinlehti jne. Öljyn kuumennuksen jälkeen lisätään inkivääri, chili yms. muut mausteet suolaa ja persiljaa lukuun ottamatta. Hetken sekoittelun jälkeen lisätään kukkakaali, porkkanat, herneet ja pavut. Paistettua kasviksia viitisen minuuttia lisätään kookosmaito ja suola. Lopuksi n. 10 min kiehuttelun jälkeen lisätään sitruunan mehu ja persilja.

Kokkailut saatuamme valmiiksi istahdimme syömään ja keskustelemaan ruokien mausta. Tuoksut olivat herkulliset ja samaa voi sanoa mauistakin. Ensinmmäisillä lusikallisilla keitto kaipasi enemmän suolaa, mutta maut vahvistuivat ja paranivat lusikallisten lisääntyessä. Leipä maistui herkulliselta ja sen pinnasta tuli todella mieleen koostumuksesta pannukakun sisus. Pidin myös Sienipilahvista, jossa käytettiin kokonaisia herkkusieniä pilkottuna. Tässäkin ruuan valmistus aloitetaan öljyssä paistamisella. Nyt mausteet olivat piparkakkukamaa, vai mitä sanotte kokonaisesta kanelitangosta, kaardemummasta, neilikasta? Lisäksi mustapippuria, jeeraa ja kurkumaa. Öljyä ja mausteita tovi paisteltua lisätään sipuli ja valkosipuli. Muutaman minuutin jälkeen lisätään sienet. Paistaminen jatkuu kunnes sienistä irronnut vesi alkaa haihtumaan. Tämän jälkeen lisätään riisi sekä laakerinlehti ja kiehutellaan miedolla lämmöllä kunnes riisi on kypsää. Lopuksi pinnalle silputaan tuoretta korjanteria.

Dahl oli minun makuuni ehkä hiukan suolaista. Öljyssä kiehautetaan sipuli, valkosipuli ja raastettu inkivääri. . Tovin päästä lisätään muita mausteita: garam masala, chili ja kurkuma. . Minsan päästä paloteltu tomaatti, annetaan hetki hautua ja lisätään vesi, suola sekä huuhdellut linssit. Kiehutellaan n. 10-15 min kunnes linssit pehmeitä ja neste imeytynyt niihin. Ruoka koristellaan tarjoiluastiaan laittamisen jälkeen vielä korjanterilla.

Tomaatti-sipulichutney tarjoillaan kylmänä ja tästä herkusta pidin todella paljon. Tomaattikuutiot ja sipuli kuumennetaan kattilassa, voivat poreilla kunnes tomaatin kuori irtoaa. Lisätään mausteet: inkivääri, siirappi, garam masala, viinietikka, suola. Seosta keitellään n. 20 min; kunnes se on sakeaa. Silputaan tuoretta korjanteria ja herkku on valmis.

Joskus vuosia sitten keittelin kanakeiton mihin lisäsin korjanteria. Avokki ei pitänyt yrtin mausta yhtään ja minustakin se oli aika erikoinen. Sen jälkeen kyseistä yrttiä olemme vältelleet. Nyt kuitenkin ymmärrän laittaneeni sitä tuolloin keittoon ihan liian paljon. Nyt monessa ruuassa oli korjanterisilppua eikä se yhtään häirinnyt. On testattava siis kotonakin, mutta kertoen vasta kun avokki on ruokaansa maistanut 😀 Myös kurkuma oli ihana uusi tuttavuus ja sitä onkin hankittava tulevaisuudessa. Jeera olikin taas entuudestaan tuttu. Garam masalasta pidin paljon enemmän kuin aiemmin tutustuneesesta tikka masalasta. Kurssista jäi todella hyvä mieli ja kun seuraavan kerran tulee mielenkiintoinen kurssi aion osallistua.

Sahausta ja pilkontaa

Syyskuun viimeiseksi viikonlopuksi suuntasimme mökille. Oltiinhan sitä jo yksi viikonloppu vietetty kaupungissa 🙂 Mökillä meitä odotti purettu ulkopöytä, joka viikonlopun aikana muuttui polttopuuksi käsissämme.

Energisyydestäni ja paremmasta olostani kertonee, että perjantaina kauppareissun jälkeen ahkeroin mehiläisvahakynttilöitä Avokin hieroessa asiakkaitaan. Hema kietoi kynttilät kauniisiin paketteihin maanantaina.

Ennätinpä vielä ennen mökille lähtöä pätkimään työhuoneeseemme tulevasta rottinkisesta roskakorista ylimääräiset rottinkipätkät pois. Hema petsasi korin maanantaina. Halusin petsauksen tekevän näkevän henkilön, jotta aines tulisi tasaisesti koriin, ja jotta kori näyttäisi siistiltä työhuoneemme nurkassa.

Mökille saavuttuamme takkaan tulet ja mukiin kuuma kaakao 🙂 Siitä oli hyvä aloittaa mukava ja rento viikonloppu. Pihalla ihailimme syksyistä luontoa ja hämmästelimme miten upeassa kukassa vielä keväällä istutetut ruusut ovat. Illalla neuloin kranssin päällisen loppuun ja aloittelin uutta. Samalla seurailimme Vain elämää ja nautiskelimme pullon punaviiniä.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika käydä ulkopöydän kimppuun. Tosin avokki testaili jo edellisiltana sähköistä ketjusahaansa, joka toimikin tyydyttävästi. Itse ketju ei ilmeisesti paras mahdollinen ollut, joten tällä viikolla oli hankittava sahaan varaketju.

Minun työnäni oli pilkkoa puut helppohalkojalla, puuha josta tykkään hurjan paljon. Helppohalkoja on turvallinen myös sokean käyttää. Puu asetellaan pölkylle, terä nostetaan haluttuun kohtaan ja punnuksella paukutetaan terä läpi puun. Pilkoin lähes koko pöydän, vain muutaman puun kanssa avokki auttoi. Tosin selvästi miehen teki mieli paukuttaa enemmänkin, mutta en antanut. Halusin tehdä itse, joten avokin tehtäväksi jäi pinota puut liiteriin ja minä nautin työstäni.Puita rakastavan Harmaakuonon piti toki seurata touhujani tarkasti kera puun 🙂

Reilun parin tunnin rehkimisen jälkeen aloin valmistamaan meille ruokaa avokin lämmittäessä saunan. Ilta kuluikin saunoen ja kranssin päällistä neuloen. Helppohalkojalla paukuttaminen tuntui vähän käsivarsissa vielä seuraavanakin päivänä, mutta se tekemisestä tullut lihaskipu tuntui aikas mukavalta.

Sunnuntaina avokki leikkasi koirilta kynnet ja meikä harjasi poikien turkit. Kyllä molemmista lähtikin karvaa ihan kauheat kasat. Avokki ajeli varmastikin viimeistä kertaa tälle syksyä nurmikon. Mökissä siivoilua ja rentoilua. Illalla oli aika palata kaupunkiin. Puhelu ystävän kanssa mehiläisvahakynttilöitä tehden. Iltapalaksi kaurarieskaa ja teetä.