Telttailua ja nuotiokokkailua – sisältää videoita

Ollaan jo kesäkuun puolessa. Aika menee vauhdilla, vaikka päivät eivät olekaan täynnä ohjelmaa. Olemme saaneet nauttia ihanan lämpöisistä alkukesän päivistä ja sateiden jälkeen lumoavista tuoksuista. Heti kuun alussa pystytimme teltan pihaan, jossa nukuin Oton kanssa. Purimme teltan kuitenkin sateiden tieltä pois ja nyt näinä helteinä se on aika pystyttää uudestaan.

Videolta voit katsoa miten teltan pystytys sujuu, millaisilla retkeilyvarusteilla olemme varautuneet ja miten minun ja Oton yö teltassa sujui.

Sateiden myötä metsäpalovaroitus ei ollut muutamaan päivään voimassa, joten viime keskiviikkona pääsimme kokkaamaan aterian nuotiolla parin viikon tauon jälkeen. Muutoin olemme tehneet aterioita grillissä. Sisällä hellan ääressä tai uuniruokien valmistaminen ei näillä helteillä houkuttele.

Kesäinen herkullisen näköinen annos jossa on mansikka-ilmakinkkusalaattia sekä yrttimarinoituja kanaleikkeitä puisella pihapöydällä.
Kesäinen ruoka-annos raittiissa ulkoilmassa vie kielen mennessään

Teimme nuotiokokkauksista oman videon, jossa näet miten sokkona kasvisten pilkkominen sujuu, miten Rauno toimii nuotiomestarina, mitä viiniä nautimme aterian kanssa ja vilkaistaanpa lopuksi miltä kasvihuoneessa näyttää.

Emme ole koko keväänä kyläilleet eikä meidän luona äitiäni lukuun ottamatta kyläilty. Nyt juhannukseksi saamme kuitenkin ystäväpariskunnan vieraaksemme. Haaveilimme rosvopaistin valmistuksesta, mutta metsäpalovaroitus on voimassa jälleen. Nyt jännitämmekin saadaanko ukkosien myötä riittävästi sadetta ennen juhannusta vai valmistuuko juhannusateriamme kaasugrillissä.

Luonnon ääniä

Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry julkaisee neljä kertaa vuodessa Ääniset-nimistä äänilehteä jäsenilleen. Yhdistyksen tiedottaja pyysi minultatouko-kesäkuun vaihteen lehteen juttua missä kuuluisi lintujen laulua. Ollessani mökillä Oton kanssa kahdestaan helteestä nauttimassa ja kasvihuoneen kasveja hoitamassa heittäydyin innolla jutun tekoon. Se oli oikeasti hieno haaste ja minulla oli kivaa. Toivottavasti myös kuuliat pitävät kuulemastaan.

Haluan jakaa jutun myös teille hyvät blogin lukijat. Kuunnelkaapa miten upealta kuulostavat mm. lehtopöllö, kurki, peippo, kehrääjä, sammakot, lehtokurppa jne. Tästä mielestäni välittyy hienosti luonnon ääniä, vaikka itse sanonkin.

Mosaiikkirasioita

Sain synttärilahjaksi kaksi lahjakorttia Hoppypointtiin, josta toukokuun lopulla ostin ison kasan erilaisia ja eri värisiä mosaiikkipaloja. Kauppaan mennessäni minulla oli lista väreistä mitä halusin, mutta tuli ostettua jonkin verran heräteostonakin. Avustajani kanssa pyrimme valitsemaan minulle sellaiset värit, jotka sopivat keskenään yhteen. Toki mielipide-eroja on, mutta ehkä ihan katastrofaalisimmat yhdistelmät jäivät syntymättä.

Samaisella toukokuisella ostosreissulla kävin tuhlaamassa Raunolta joululahjaksi saamani Sinellin lahjakortin. Ostin puurasioita, valokuvakehyksiä ja peilejä mosaiikeilla päällystettäväksi. Kesän aikana valmistui neljä rasiaa ja kolme valokuvakehystä. Tässä postauksessa rasiat.


Rasian leveys 20,5 cm, syvyys 15,5 cm ja korkeus 11,5 cm.
Tämän rasian teon aloitin eräänä kesäkuun iltana grilliaterian jälkeen. Sain kannen peitetyksi ennen nuotioiltaa. Yöllä muistan hereillä ollessani kovasti miettineen miten rasian sivut päällystän ja seuraavana aamuna teemuki nokan alla suunnitelmaa testaamaan käytäntöön. Työ oli aika hidasta, koska oli paljon pieniä mosaiikkipaloja liimattavana. Niitä myös meni hirmuisesti, joten alkoi jännitys riittäisivätkö turkoosit ja valkoiset mosaiikit. Kyllähän siinä niin kävi, että molempia oli ostettava lisää. Työ odottamaan ja juhannuksen jälkeen pääsin sen viimeistelemään.


Rasian leveys:16,5 cm, syvyys 12,5 cm, korkeus 9,4 cm.
Tässä innostuin ”leikkimään” ehkä liiankin usealla värillä ja ottamaan riskejä. Ehkä mietit siellä lukiessasi kuumeisesti, että miten värit valitsen. Ensinnäkin jokainen mosaiikki-pussi ja rasia on merkitty pistekirjoituksella mitä väriä se sisältää. Eli, kirjoitan pisteillä kontaktimuoville värit ja näkevän kanssa kiinnitetään ne oikeisiin pakkauksiin. Värilajitelmien osto saattaisi tulla edullisemmaksi, mutta tällöin jonkun olisi lajiteltava minulle mosaiikit. Päädyin hiukan helpompaan ratkaisuun ostaa aina yhtä väriä yhdessä pakkauksessa. Rasioita päällystäessäni minulla ei ollut ketään jolta värien tai kuvion soveltuvuutta kysellä. Saatoin laittaa Facebookiin kuvan ja kysellä mielipiteitä. Rasian kansikuvioon jäi liian iso aukko mosaiikkien väliin. Ilman saumausta se oli todella häiritsevä minun sormieni alla. Mosaiikkitöissä saumaaminen voi pelastaa paljon ja se antaa työlle ihan uudenlaisen hengen. Täysin suoraan saaminen saattaa olla hankalaa, joten pitäisi kuitenkin onnistua hallittuun epäsymmetriaan, ei vaikutelmaan huolimattomuudesta vaan taiteellisesta ratkaisusta. Jakaa varmasti mielipiteitä, mutta niinhän sen pitääkin.


Rasian leveys 15cm, syvyys 10cm ja korkeus 5,3cm.
Rasiaa päällystäessäni luulin minulla olevan ruskeita mosaiikkeja. En tiennyt, että murretuissa väreissä ruskea ja violetti saattavat mennä sekaisin henkilöllä jolle murretut värit ovat hankalia erottaa toisistaan. Violetit mosaiikit on kuvailtu minulle myös ”rusehtavalla himmeän lila” värisenä. Rasiaa päällystäessäni ajattelin ruskean ja turkoosin sopivan mainiosti yhteen, joten säikähdin aikalailla minulle selvittyä ettei rasiassa olekaan ruskeaa. Mietin myös pitkään miten päällystäisin kannen laskevan reunan, sillä violetit mosaiikit olivat loppumassa kesken. Lopulta päädyin reunan kiertämään turkooseilla palasilla kyseltyäni taas mielipiteitä Facebookissa.


Rasian leveys 12,3 cm, syvyys 9,2 cm, korkeus 7,3 cm.
Minulle on kovin tärkeää miltä työssä pinta tuntuu. Tämän vuoksi minulle on tärkeää, että palat tulevat samaan suuntaan. Tarkoitan mosaiikkipaloja missä on kohoraitoja tai lovia. Valittaessani paloja työssä ei saa olla liian montaa eri tuntuista palaa, tai ainakin palojen juovien, lovien, painaumien on pysyttävä saman suuntaisina läpi työn. Saatan istua pitkän tovin eri värejä ja eri tuntuisia paloja pyöritellen. Pakkaan takaisin säilytyslaatikkoon, otan uudestaan esille. Hylkään aina jonkun pois ja lopulta syntyy ajatus mtä lähden yrittämään toteuttaa. Joskus jo työtä tehdessäni suunnitelmani muuttuu inspiraatiosta tai palojen loppumisen vuoksi. En ole kokenut mosaiikkitöiden tekijä ja arvioiminen paljonko paloja menee on kovin vaikeaa. Aluksi mallailen kyllä palojen sopivuutta, mutta välillä se kuuluisa mopo karkaa käsistä ja täydellinen hallinta lipsuu. Minusta on kuitenkin ollut kiehtovaa kokeilla mitä saan aikaan. Ja loppujen lopulta saumauksen jälkeen työt ovat saaneet uuden hengen.

Useastihan saumauslaastit ovat valkoista. Halusin jotain vähän pehmeämpää ja avustajani löysikin töissäni olevaa vaalean harmaata saumauslaastia. Saumauksessa käytin avustajaa apunani. Annoin hänelle myös luvan korjata pahimmat vinoutumat kuvioista. Saumauksen jälkeen työt puhdistettiin etikalla.

Rasioiden lisäksi päällystin kolmet valokuvakehykset joista vielä kuvat puuttuvat. Jäljellä on vielä yksi pieni puurasia sekä kaksi peiliä, jotka jossain vaiheessa työstän valmiiksi. Mosaiikin parissa on ollut mukava työskennellä ja yksi kokeilemisen arvoinen voisi olla saviruukkujen päällystäminen mosaiikein. Katsotaan mihin into ja aika riittävät.

Haastateltavana radiossa ja lehdessä

Eräänä toukokuun lopun iltapäivänä sain vieraakseni toimittajan Minna Pyykön. Istuimme parvekkeellamme kuunnellen lintutallenteitani minun kertoillessa muistojani äänityshetkistä eri linturetkiltä. Tuokio oli erittäin lämminhenkinen ja Minnan haastateltavana oli helppo olla. Tosin en koskaan erityisemmin ujostele haastattelutilanteissa, vaikka en toki ole mikään kovin kokenut haastateltava. Olen vain oma itseni ja se riittäköön.

Kesäkuun 10. päivä haastatteluni tuli ulos Radio Suomen ohjelmassa Minna Pyykön mailma klo 13.30. Haastattelun jälkeen sain paljon positiivista palautetta. Ohjelma on kuunneltavissa edelleenkin Yleareenassa.
Tästä
pääset kuuntelemaan ohjelman.

Minnan ohjelmassa oloni sai erään ystäväni vinkkaamaan toimittajatuttavalleen minusta ja lintuharrastuksestani. Vinkistä otettiin Vantaan Sanomien toimituksessa koppi ja kesäkuun 13. Tiina Örn saapui minua haastattelemaan. Nyt emme lintujen ääniä kuunnelleet, mutta kertoilin harrastuksestani mukavan rennossa tunnelmassa. Juttutuokion jälkeen kuvaajan kanssa käpsyteltiin lähimetsikköön valokuvausta varten. Tämäkin haastatteluni poiki positiivista palautetta. Jutun voit lukea
täältä

Olen enemmän kuin tyytyväinen, että olen löytänyt lintuharrastuksen. Valitettavasti äänittämään en pääse läheskään niin paljoa kuin tahtoisin. Tämä pirun sokeus toimii tehokkaana hidastajana. Joskus mietin miksi löydän kiinnostuksen kohteita/harrastuksia joiden toteuttamiseen tarvitsee näkeviä silmiä. Onneksi mökin pihapiiristä ja lähistöltä olen saanut monta upeaa tallennetta, mutta lajilista ei enään oikein kasva. Tällä hetkellä eletään keskikesää ja luonto on kovin hiljaa. Toivottavasti syyslaulun alkaessa tulee äänitysmahdollisuuksia ja ensi keväänä retkeily on vilkkaampaa. Kovasti toivoin, että tämän kesän aikana saisin äänitetyksi esim. kuikan huudon, mutta taitaa ensi kesään jäädä. Nyt kuitenkin lähden täältä kuumasta mökistä teltan viileyteen kuulostelemaan kesäyön hiljaisuutta hellepäivän jälkeen.

Lomalla luettu 11 kirjaa

Kesäloman alkaessa (30.6.) aloitin Enni Mustosen kirjan Ruokarouvan tytär, joka on Syrjästä katsojan tarinoita-sarjan viimeinen osa. Kirjasarjahan alkoi Paimentyttö-nimisellä kirjalla, jossa hyvin nuori Iida lähti palvelukseen äitinsä kuoltua. Navettapiiasta piikatytön askeleet alkoivat. Kirjasarjan edetessä Iidan palveluspaikka vaihtui kulttuurihenkilöiden sisäpiiaksi ja lopulta hän perusti oman täysihoitolansa Espooseen. Ruokarouvan tytär-kirjan päähenkilönä on Iidan tytär Kirsti, joka menettää kasvinkumppaninsa Allin,Kirsti ihastuu, mutta ei rakastu nuoreen isäntään. Pariisissa ollessaan hän kohtaa lopulta rakkautensa. Tosin he ovat jo tavanneet aiemminkin teatterikierroksella, jolla Kirsti oli mukana. Kirja oli hyvä ja kiehtova. Mielestäni Enni Mustonen on parhaimmillaan kun hän kirjoittaa kirjoja 1800-1900-lukujen lopulta-alusta. Hän osaa kuvailla sen aikaista elämää uskottavasti ja mukaansa tempaavasti.

Espanjalaisnaisen kesä Catherine Gaskin:in kirja vei mukanaan. Irlannissa asuva äiti ja tytär joutuvat lähtemään kotitilaltaan ja he matkustavat Espanjaan, jossa äidillä on isänsä jättämä talo. Tytär kasvaa nopeasti naiseksi ja avioituu mahtimiehen suosikkipojan kanssa. Liitto ei ole onnellinen. Kirja on kirjoitettu hyvin ja mukaansa tempaavasti. Tarinan mukana kulkee sen ajan ilmiöitä kuten Espanjan sisällissota. Ihan loppuvaiheessa mietin onko kirjaa pitkitettävä niin paljoa, mutta siltikin jäi avoimia kysymyksiä. Miten elämä sodan jälkeen?

Yövyimme äitini luona kaksien eri juhlien välillä. Uni jätti minut heti yhden jälkeen, joten yö kului kuunnellen melkein kokonaan Jojo Moyesin Parillisia ja parittomia-kirjan. Olen lukenut aiemmin kirjat Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä. Pidin enemmän Kerro minulle jotain hyvää-kirjasta. Tarina oli koskettava. Kirjan päähenkilöstä tuli pyörätuolissa istuvan miehen avustaja. Mies oli päätöksensä tehnyt matkustaa Sveitsiin klinikalle, jossa häntä autetaan kuolemaan. Tuollainen päätös arvatenkin synnyttää monenlaisia tunteita ja mielipiteitä. Jälkimmäinen kirja Jos olisit tässä oli jotenkin lässähtänyt pannukakku ja jotenkin… Kyllä sen luki, mutta ei se sykähdyttänyt eikä sytyttänyt. Alottaessani tätä kolmatta kirjaa odotukseni eivät olleet kovin korkealla, mutta kirja osottautuikin hyväksi. Jess Thomas haaveilee paremmasta elämästä, asuu tyttärensä ja miehensä pojan kanssa. Tytär on matemaattisesti hyvin lahjakas ja se käynnistääkin retken matikkakisoihin. Yrittäjä Ed kietoutuu tarinaan mukaan ja seikkailu on valmis. Kirjassa kuvaillaan ihastuttavasti myös perheen koiraa. Kirjaa kuunnellessa ei välillä voinut nauramatta olla.

Seuraavaksi ahmin Colleen McCulloughin kirjan Kullan kosketus, Alexander Kinross haluaa kohota korkealle elämässään. Hän lähtee kotoaan päätyen lopulta Austraaliaan, jonne hän hankkii vaimon, nuoren tytön. Samalla hänellä on kuitenkin rakkaussuhde toiseen naiseen. Kirjassa henkilöt kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. Miten vaimo ja rakastajatar ystävystyvät keskenään, miten rakkaudeton avioliitto kestää, vai onko siinä sittenkin rakkautta ainakin toisella osapuolella. Loppuratkaisu ei jättänyt kylmäksi. Viime talvena luin klassikkona pidetyn Okalinnut, joka oli myöskin hyvä, vaikkakin paikkapaikoin pitkäveteinen. Tässä Kullan kosketuksessa ei pitkävetisyyttä ollut.

Cathy Kellyn kirja Sisarten kesken kertoi Cassiesta, joka halusi olla täydellinen äiti, mutta joka kärsi kovin oman äitinsä menetyksestä. Kirjan toinen päähenkilö Coco ei taas ole ollut kiinnostunut perhe-elämästäeikä lapsien saamisesta. Sisarusten äidin poistuminen kuvioista on tapahtunut jo 30-vuotta sitten, isoäidillä on salaisuutensa. Mikä onkaan totuus ja miten kaikki selviää, lue itse. Kirja oli mukavaa kevyttä luettavaa, sopii siis lomatunnelmaan vallan mainiosti.

Pistekirjojen luku sopii myös kiireettömään tunnelmaan. Mikä mukavempaa kuin istua ulkona lukemassa luonnon ääniä kuunnellen. Pistekirjoja tulee vain lainatuksi kovin harvoin. a. ne vievät paljon tilaa b. on nykykäytäntö järjettömän epäekolokinen. Kirjat tulee vihkoina, jotka lukemisen jälkeen hävitetään. Aikaisemmin Näkövammaisten kirjastosta pistekirjat tulivat kierrevihkoina kirjasalkussa. Lukemisen jälkeen ne palautettiin kirjastoon. Nykyseltään palauttamisen sijaan ne tulee hävittää. Nyt kuitenkin päätin lainata myös pisteillä luettavaa lomalle. Jos Sisarten kesken oli kevyttä ja viihdyttävää lomalukemista samaa ei voi sanoa Jonna Monosen Hiljaa pimeässä-kirjasta. Keveys oli nimittäin todella kaukana. Kirja kertoo saksalaisista turisteista, jotka jäävät henkiin tippukiviluolan sortumisessa. Heidän on opittava liikkumaan pimeässä luolastossa, jaettava vähäiset ruokavaransa. Henkilöt ovat pääosin aika inhottavia ihmisiä ja kaikilla tuntuu olevan oma salaisuutensa, jota oli varjeltava. Ehkä hivenen irrallisena tulee vaikutelma, että luolassa turistien lisäksi on vielä jotain muuta mikä ei minulle oikein selvinnyt. Toisaalta oliko se lie jonkun ihmisen päänsisältä… Kirjassa kuvaillaan hajuja ja ääniä hyvin. Siitä ehkä huomaa kirjailijan itsensä olevan sokea. Luolan pimeydestäkin toki puhutaan, mutta oudon helposti turistit siellä oppivat liikkumaan. Kaipasin ehkä vähän enemmän kuvailua miten näkevä sen pimeyden tuntee ja kokee. Kirjassa on hurjia kauhistuttavia kuvauksia, jotka eivät todella sovi heikkohermoiselle lukijalle. Kyllä kirja piti ahmia saadakseen tietää loppuratkaisun, vaikka välillä kirja ei ehkä ihan minun suosikkikentrejäni ole, se oli kiehtova lukukokemus. Olen seurannut Jonnan Facebook-profiilin kautta hänen kirjaprojektejaan ja odotan innolla esim. milloin Radiopoika saadaan luettavaksemme.

Kate Morton vei puolestaan kirjassaan Salaisuuden kantaja tutkailemaan yli 60-vuotiaan näyttelijäLaurelin n äidin elämäntarinaa. Laurel itse näkee lapsuudessaan jotain sellaista mitä ei kenenkään pitäisi joutua näkemään. Asia vaivaa häntä ja suunnitellessaan hyvin vanhan ja sairaan äitinsä Dorothyn syntymäpäiväjuhlia tajuaa asioiden selvittämiseen olevan aikaa hyvin vähän. Asiat alkavat selvitä ja kirjaan kutoutuu kiehtova tarina. Olen pitänyt Mortonin aikaisemmistakin kirjoista Hylätty puutarha, Paluu Rivertoniin ja Kaukaiset hetket. Kaikissa kirjoissa selvitellään menneisyyden salaisuuksia.

Wilbur Smithin (uusin kirja) Kultainen leijona vie meriseikkailuun. Nuori kapteeni Hal Courtney purjehtii kohti Sansibaria löytääkseen edesmenneen isänsä kätkemän aarteen. Raakalaismainen vihollinen on kuitenkin kintereillä, ja takaa-ajo vie kapteenin Intian valtamereltä aavikolle, maharadžan hoviin ja orjamarkkinoille. Kirja on jatkoa Haukka-sarjalle. Tosin Haukka-sarja on kirjoitettu aikoja sitten ja kirjat olivat paljon pidempiä kuin tämä. Nytkin Smith vei mukaansa taitavalla kuvailullaan, mutta välillä kirjassa oli kiireen tuntu. Olen lukenut kaikki Smithin kirjat mitä äänikirjoiksi on luettu. Joskus sodan raakuuksia on ollut aivan liian paljon, mutta pääosin olen rakastanut Wilburin kirjoja. Ne täytyy ahnehtia, ja niin tämä Kultainen leijonakin.

Beth Lewiksen Suden tie oli hiukan omaperäinen, enkä aluksi meinannut päästä kirjaan sisälle. Kirja kertoo nuoresta Elgasta, joka elää ansastajan kanssa. Elgalle kuitenkin selviää miehestä kamalia asioita ja niin alkaa pakomatka halki erämaiden. Alkutakkuisuuden jälkeen kirja vei mennessään ja kuuntelu kohti loppuratkaisuja tapahtui jopa uittaessani laiturin päässä pohkeitani hyisessä lammen vedessä.

Stephenie Meyerilta luin keväällä Kemisti-nimisen huippuhyvän ja jännittävän kirjan. Loman lopuksi aloitin neli-osaisen kirjasarjan Isabellan ja Edwardin rakkaustarinan. Ensinmmäisessä osassa Houkutus lukiolaiset tapaavat toisensa ja Edward suhtautuu Isabellaan kumman vihamielisesti. Heidän välillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu. Edward ja koko hänen perheensä on hyvin erilainen muihin verrattuna. Heillä on salaisuus, jota varjellaan. Lopulta kuitenkin totuus selviää miksi he ovat niin erilaisia. Koko perhe on vampyyreja. Isabellakin joutuu vaaraan sen vuoksi. Toisessa osassaUusikuu perhe lähtee paikkakunnalta pois. Isabellan ikävä ja tuska ovat hurjat ja hän haluaa joutua vaaratilanteisiin kuullakseen Edwardin äänen. Isabella lähentyy murrosikäisen pojan kanssa, joka kokee muodon muutoksen. Hänestä tulee ihmissusi, joka suojelee väkeä vampyyreilta. Isabellan vaaratilanteisiin heittäytyminen tuo vampyyriperheen sisaren Isabellan luo ja he yhdessä lähtevät Edwardin luo estääkseen tämän epätoivoiset aikomuksensa. Eilisiltana sain tuon toisen kirjan loppuun, jäljellä ovat vielä Epäilys ja Aamunkoi. En ikinä olisi kuvitellut heittäytyväni vampyyri-kirjallisuuden vietäväksi. Ei todellakaan ole ollut minun juttuni, mutta nyt haluan tietää miten tarina päättyy. On siis pakko lukea vielä nuo kaksi kirjaa. Ehkä suuri tekijä on, että kirjat ovat hyvin kirjoitettuja ja tarinaa kuljetetaan kiehtovasti eteenpäin.

Loma on päättynyt (6.8.) ja sen aikana ehdin lukemaan 11 kirjaa, kertonee kenties sateisesta kesästä.

Minna Pyykön Maailma: Millaista on harrastaa luontoa näkövammaisena?

Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry ja Hannes Tiira järjestivät 9.-10.6. lintujen yö-tapahtuman. Edellisen kerran vastaava tapahtuma järjestettiin toukokuussa 2016 ja silloin olin ensikertaa mukana. Nyt huomaan paljon kehitystä tapahtuneen omassani kyvyssäni tunnistaa lintuja. Reilu viikko sitten järjestetyssä Lintujen yö-tapahtumassa minulle ei tullut uusia tunnistamattomuuksia kuulolle. Sain kokea tunnistamisen riemua mm. vihervarpunen, rautiainen, sirittäjä jotka kaikki olen oppinut tämän kevään ja alkukesän aikana.

Kokoonnuimme perjantaina 9.6. Majatalo Onnelaan viideltä alkaneelle päivälliselle. Sitä ennen ehdimme tovin ulkosalla tutustua toisiimme. Edelliskerran tapahtumasta osallistujat olivat aikalailla vaihtuneet. Itse asiaan pääsimme päivällisen jälkeen milloin seurueeseemme liittyi Yle:n toimittaja Minna Pyykkö. Hän teki ohjelmaansa Minna Pyykön mailma jutun näkövammaisena luontoharrastaminen. Kävelimme rauhalliseen tahtiin Aleksis Kiven kuolinmökin pihaan. Matkalla sinne kuulimme mm. mustarastasta, peippoa, räkättirastasta, vihervarpusta ja viherpeippoa. Samalla Minna jututti allekirjoittanutta lintujen tallentamisesta. Aleksis Kiven kuolinmökin pihassa syvennyimme todella mielenkiintoiseen ja kiehtovaankin keskusteluun osallistujien kanssa. Miten kokea luontoa kun näköaisti puuttuu tai se on hyvin rajallinen. Millaiset asiat merkitsevät luontokokemuksissa eniten, tunnistaako tuoksuista lehtometsän, suoalueen, havumetsän. Miten eri säätilat vaikuttavat aistimiseen. Jäämmekö jostakin paitsi luontokokemuksessamme ilman näköä vai saammeko jopa kokemuksesta enemmän… Minna Pyykkö upealla tavalla jututti meitä eikä käyttänyt aikaa taivasteluun miten mikin on mahdollista tai surkutteluun näön puuttumisesta. Keskustelimme erittäin lämminhenkisessä ja avoimessa tunnelmassa taustalla lintujen laulaessa.

Minna Pyykön mailma tulee sunnuntaisin Radio Suomesta klo 13.30. Eilen istuin mökin pihassa ohjelmaa kuunnellen ja olihan se vähän jänskää kuunnella omia puheitaan niinkin paljon ohjelmassa.Ohjelma on saanut kuitenkin paljon positiivista palautetta positiivisuudestaan ja rennosta jutustelustaan. Itse arvostan Minnan ammattitaitoa työstää puolisentoista tuntia kestäneestä rupattelutuokiosta alle 30 min selkeä, johdonmukainen radio-ohjelma. Kuten muitakin jaksoja myös eilinen jakso on kuunneltavissa Yleareenassa.

Palatessamme takaisin Onnelan pihapiiriin kuulimme mm. kirjosiepon, punakylkirastaan ja tervapääskyjen äänet. Pihapiirissä porukka hajaantui. Kirsin kanssa kävimme vielä rannempana kuulostelemassa lintulajistoa ja yrittämässä tallettaa tervapääskyjä. Eivät kirskuneet tietenkään tallennuksen ollessa käynnissä. Kauempana laulurastas veteli komeasti säveliään. Hyttyset inisivät ja pistelivät. Oli aika lähteä yöpuulle.

Aamuneljältä starttasimme Onnelan pihasta pikkubussilla kohti Järvenpäässä sijaitsevaa lemmenlaaksoa. Siellä nautimme ensiksi eväät ennen kuin lähdimme lintuja kuulostelemaan. Parkkipaikan läheisyydessä tiltaltti soitteli kohtuu nopeatempoisesti säveltään. Oli kuitenkin niin metsän uumenissa hukkuen liiaksi peippojen yms. kovaäänisien taustalle ettei kovin kummosta tallennusta tullut. Kävelymme aikana kuulimme paljon sirittäjiä. Niitä tuntui olevan jokapuolellamme. Laulelipa myös mustapääkerttu, punarinta, hippiäinen, rautiainen perinteisten peippojen lisäksi. Loppuvaiheessa pääsimme kuuntelemaan pajulintuakin. Metsässä tuoksut olivat vahvat ja ah niin voimaannuttavat. Tuomi, koivu, pihlaja, yökaste. Tallennuksia ei tullut, mutta saimme upean luontokokemuksen kesäaamussa. Pääsinpä tunnustelemaan puun runkoa, jota tikat olivat rummutelleet isoille loville. Aina jos luonnossa pääsee tunnustelemaan asioita, se tuo lisäarvoa ja syvyyttä kokemukseen. Tuntuu kovin hyvältä päästä tuoksuttelemaan ja tunnustelemaan kasveja. Eläimiä ei valitettavasti samalla tapaa pääse koskettelemaan. Tosin ilmeisesti luonnonmuseossa sekin on ainakin joidenkin lajien suhteen mahdollista. Olenhan lapsena koulussa täytettyjä eläimiä tunnustellut, mutta motivaatio ei tainnut olla ihan samaa luokkaa niiden tutkimiseen mitä nyt on. Hannes on kertonut paljon kokemuksistaan kun on saanut rengastajatovereidensa kautta olla mukana rengastustilanteissa ja päässyt näin pitämään lintuja kädellään. Se on jotain sellaista minkä minäkin haluaisin joskus vielä kokea.

Hiljalleen oli aika palailla takaisin Onnelaan. Aurinko paistoi ja lämmin kesäpäivä oli noussut ilahduttamaan meitä. Aamuseitsemän jälkeen retkemme oli ohi ja oli kotimatkan aika, joka jatkui meikäläisellä matkalla mökille.

Toivottavasti alkanut kesä tuo paljon upeita luontokokemuksia olivatpa ne lintuihin, kasveihin tai muihin eläimiin liittyvää. Isot kiitokset jälleen Lintujen yö-tapahtuman järjestäjille sekä Minna Pyykölle hienosti kootusta radio-ohjelmasta.

Toiminnan täyteinen kevät

Kesässä ollaan, vaikka lämpömittaria viime päivinä katsoessa on joutunut miettimään onko sittenkin syystuulet alkaneet puhaltamaan. Tulevalla viikolla PITÄISI sään lämmetä, joten josko kesä alkaisi tuntumaan kesältä.

En tiedä johtuuko blogihiljaisuus kiireisestä keväästä vai heittäytymisestä lintujen nauhoitteluun. Toivottavasti kirjoitustahti nyt tästä paranee. Niin tosin kuvittelin jo toukokuussa esitellessäni keramiikkatöitä, ja nyt huomaan taas melkein kuukauden vierähtäneen siitäkin kirjoituksesta. Nyt on syytä kertoilla mitä mulle oikein kuuluu.

Ura käsillä -hankkeen kursseja maaliskuun lopulta toukokuun loppuun mahtui viisi: nahkatyö, varjostin, ryijy, huovutus-jatko ja viska. Kurssipäivinä kotiuduttuani iltaisin hieroin kahdesta kolmeen asiakasta. Hieronta-asiakkaita onkin ollut ennätyksellisen paljon. Herättyäni 6.30 pitkien päivien jälkeen sänky kutsui useasti jo ennen kymmentä, joten bloggaaminen jäi. Käsityökursseista ehkä minun kiinnostukseni kasvoi eniten nahkatöitä ja huovutusta kohtaan. Olenkin hiljalleen hankkinut nahkatyötarvikkeita ja tehnyt huovutusvillatilauksen. Kesälomalla toivottavasti pääsen kehittelemään jotain kivaa tuotetta ehkäpä jopa myytäväksi asti.

Projektimme tallettaa sadan eri lintulajin äänet etenee mukavasti. Tällä hetkellä julkaistuna on 44 lintulajia ja tallenteita on niin monta teksteihin tulossa, että 60 menee rikki näinä päivinä. Olen retkeillyt kolmasti Vanhankaupunginlahdella, joka on upea paikka. Viimeisimmällä retkellämme lumouduin täysin satakielistä, punavarpusista, ruokokerttusista. Talosaaressa pääsin tallentamaan mm. silkkiuikkujen soidinta, Petikossa metsäviklon piipityksiä ja lentolaulua. Viimesin retki suuntautui Sipooseen ja pääsimme kokemaan kehrääjän kehräystä. Samanaikaisesti vielä teerit kukersivat soitimella ja käki kukkui jossain kauempana.

Mökillä olemme viettäneet kylmän pääsiäisen ja vapun. Toukokuun puolella täällä on oltu kaikki mahdollinen vapaa-aika. Pihapiiristä olen tallettanut mm. upean sammakkokonsertin, punarinnan, punakylkirastaan, hippiäisen, lehtokurpan, laulurastaan, töyhtöhyypän jne… Digisanelin ja parapoloidi ovat olleet ahkerassa käytössä ja se tarkoittaa myös, että tallennuksien kuunteluun ja editoimiseen on kulunut paljon aikaa. Ja koska arki on ollut kiireistä myös lepoon/nukkumiseen on mennyt aikaa. En ole istuskellut iltaisin näin myöhään tietokoneella.

Tällä viikolla vihdoin saimme puutarhapuuhat tehdyksi, vaikka sää viilenikin huomattavasti. Nyt kasvihuoneessa kasvaa yrttejä, salaattia, chiliä, tomaattia jne. Äiti vietti täällä tiistaista eiliseen. Torstaista eteenpäin ulkoilu väheni kylmän tuulen tuivertaessa, mutta ruusut yms. saatiin istutettua.

Koleasta keväästä huolimatta talviturkki on heitetty, avokki heitti sen 2.5. ja meikäläinen vasta 18.5. Toukokuun toisella viikolla minun ollessani täällä viettämässä paria vapaata yöpakkaset paukkuivat kuudessa asteessa. Pakkasia riitti myös pääsiäisenä milloin nousin ennen kuutta ylös, pukeuduin ja lähdin lintuja kuuntelemaan. Vappuaatonaattona satoi yli viisi centtiä lunta.

Ura käsillä -hankkeen kurssien lisäksi muuten käsitöiden tekeminen on ollut seisahduksissa. Puikoilla ei ole työt edistyneet eikä korujakaan valmistunut. Keramiikka ja rottinki jäivät jo pääsiäisen jälkeen kesätauolle. Käsityömyynninkin puolella on ollut hiljaista. Pitäisi ryhtyä taasen markkinoimaan aktiivisemmin. Vantaan näkövammaiset ry järjesti toukokuun puolessa käsityömyyjäiset ja siellä sain muutamat kynttilät ja pari rottinkikoria myydyksi.

Elämässämme tapahtui huhtikuussa iso muutos, sillä avustajamme vaihtui. Nyt totuttelemme touhuamaan uuden ihmisen kanssa. Muutoin elo kulkee aika tavalliseen tapaan. Saa nähdä mitä kaikkea kesä tuo tullessaan.

Kesän viimeinen lomapätkä

Niin se vain on, että hiljalleen kesä kääntyy syksyksi ja lomailut vähenevät roimasti. Tänään on jo arkeen palattu neljän asiakkaan verran huomenna jatkaen viidellä asiakkaalla. Lähiviikkoina ehkä vielä joitain pidennettyjä mökkiviikonloppuja riippuen miten vilkkaaksi asiakasvirta tästä kehkeytyy.

Viimeisen lomapätkän tälle kesää aloitin treffaamalla Helsingin keskustassa serkkuni, jotka tulivat Savosta viettämään Stadi-viikonloppua. Kävimme teellä ja kahvilla rupatellen reilun tunnin. Illalla matkasimmekin avokin kanssa mökille. Heti lauantaista lähtien sää oli sateinen ja tuulinen eikä kovin lämminkään. Ja tuota säätyyppiä sitten jatkuikin pitkälle seuraavaan viikkoon. Sunnuntaina oli muutaman tunnin tauko sateesta, joten saatiin roskat poltetuksi ja hetki istuskeltua nuotiolla. Sitten iskikin ukkoskuuro kimppuumme ja siitä se sadesää sitten vaan jatkuikin 🙁

Viikonlopun aikana taistelin Dropsin kauluriohjeen kanssa. En saanut aaltokuviota oikein mitenkään täsmäämään. Onneksi apuja sain Fb:n kautta sitä huhuiltuani. Avokilta meinasi jo mennä hermot minun laskiessa yökaudet silmukoita ja jupistessani itsekseni. Samalla kuuntelin olympia-lähetystä radiosta.

Maanantaina avokki palasi kaupunkiin asiakkaita hoitamaan ja minä jäin mökille sadetta pitelemään. Päättelin kaulurin. Loppuloman aikana neuloin kaksi kranssin päällistä, kirjoitin pari blogipostausta, kuuntelin olympialaisia. Ja kuten ehkä olette huomanneetkin, rohkaistuin laittamaan tietoa myytävistä käsitöistäni 😀 Millään en vaan meinanut löytää mistä uusi sivu blogiin lisätään. Joskus ruudunluvun kanssa taistellessa meinaa hermo loppua. Ruuaksi valmistin ruokia mistä avokki ei pidä kuten esim. parsakaali 🙂 Tein uunivuokaan kasvisvuan missä oli reilusti parsakaalia 🙂

Torstaiaamuna avokki palasi mökille ja toi tullessaan paremman sään 🙂 Välillä jopa saimme nauttia auringosta pihalla puuhaillessamme. Viikonlopun aikana saimme pinotuksi kesällä hakatut puut. Nyt on liiteri täynnä ja ulkovaraston seinustalla iso puupino. Vielä on myös hakattavaa jäljellä.

Lauantai-iltana istuskelimme nuotiolla. Leppoisaa tunnelmaa vähän häiritsi laukaukset mitä kuului vielä kymmenen jälkeen. Sorsastus oli alkanut. Ihmettelin ja ihmettelen miten lähes pimeässä näkee mitä ammutaan. Tuli hyvin ristiriitainen olo. Myös suunnaton väsymys painoi meitä molempia. Luulen, että kilpirauhaslääkitys kaipaa päivitystä, sillä väsymyksen lisäksi kuivasilmäisyys ja akillesjännekivut ovat täällä taas. Nukun, mutta olo ei ole levännyt. Nukun, mutta levottomasti. Öisin levottomat jalat vaivaavat ja Oton kanssa kahden mökillä ollessa yhtenä yönä painuin laiturille istuskelemaan aamuviideltä ja jalat lampeen huljuamaan. Vettä satoi, jokin lintu sirputteli lammen yllä. Otto oli todella kummissaan touhuistani. Istui vieressäni kiinni minussa. Siinä nökötimme reilun vartin ja sen jälkeen rauha jalkoihin palasi ja saatoin nukahtaa.

Parina päivänä vein taasen digisanelimen ulos lintujen ääniä nauhoittamaan. Pihapiirissä sirputusta kuuluu aika vähän. Äänet tulevat kauempaa, joten eivät nauhoitu kovin hyvin. Yritin saada käsittääkseni palokärjen ääntä. Se ääntää jotenkin surullisesti paikallaan ollessaan ja lentäessään taas ääni on omanlaisensa. Silloin kun nauhuri oli päällä ei tietenkään palokärki suvainnut pihamme yllä leuhottaa.

Eilisiltana saunoimme ja vielä kymmenen pintaan oli yli 19 astetta lämmitä, vaikka vähän tuulikin. Kerran pulahdimme lammessa ja kyllä se vesi vaan kylmää oli lämpimästä viikonlopusta huolimatta. Saunatauoilla oli rauhoittavaa istuskella kuistin edustalla. Siitä lämpimästä syysyöstä ei millään olisi malttanut iltatoimille ja yöpuulle, mutta pakkohan se oli sillä huominen sieltä saapui täksi päiväksi vaihtuen. Ja nyt arki, se on täällä 🙂

Kesäpäivät Tampereella

Toissasunnuntaina matkasimme avokin ja Oton kanssa Tampereelle ollen perillä jo ennen yhtätoista. Edessä oli kolme tiivistä, mutta mukavaa päivää ystävien kanssa. Sääkin oli suosiollinen, jälkimmäisenä yönä taisi tulla sadekuuro, mutta sehän ei nukkuvaa kansaa haitannut.

Vietettyämme kahvittelutuokion ystävien luona lähdimme ajelemaan Valkeakoskelle, jossa vietimme upean reilu parituntisen Kirka-musikaalia katsellen ja kuunnellen. Musikaalin on ohjanneet Vexi Salmi ja Heikki Paavilainen. Kirkan roolissa nähtiin Jari Ahola. Esitys vei tunnelmaan ensihetkestä lähtien. Moni Kirkan hitti sai ihan uuden merkityksen, niin taitavasti ne oli ujutettu tarinaan, joka lähti Babitzinin musikaalisen suvun saapumisesta Suomeen Pietarista vuonna 1917. Kirka syntyi Helsingissä 1950 perheen menetettyä aiemmin ensinmmäisen poikansa. 12-vuotiaana hän esiintyi jo rock-bändin solistina. Kirkan fanisivuilta luin myös hänen osallistuneen harmonikkakilpailuihin, josta musikaalissa ei ollut mainintaa. Musikaali eteni Hetkilyö-hitin julkaisemisesta suureen suruun Samyn kuolemaan. Kylmät väreet ja liikutuksen kyyneleet kun Muskan roolissa ollut Irina lauloi Pidä kii ja Aholan laulaessa ”Kodin tyhjäksi jääneen”. En tiedä laulun oikeaa nimeä. Olen joka tapauksessa pitänyt sitä jonkinlaisena jätetyksi tulleen miehen rakkaussurkutteluna. Musikaalissa laulu sai kuitenkin täysin uuden merkityksen. Sanat sopivat niin siihen tyhjyyteen mikä jää kun itselleen tärkeä henkilö on poissa. Tosin tunnustettava on, että niitä tunteita tunsin myös Ykki-koiran siirtyessä tähtien kotiin.

Pidin ehkä enemmän ensinmmäisestä puoliajasta. Toisessa homma ehkä vähän lässähti. Toisaalta myös Kirkan elämässä vaikeuksia riitti omantunnon tuskineen. Saimme nauttia koko esityksen ajan upeista roolisuorituksista ja monta kertaa toisellakin puoliajalla silmänurkat kostuivat.

Mielestäni Valkeakosken kesäteatterissa puitteet olivat loistavat. Äänentoisto toimi, paljon yleisöä, taustalla järvimaisema. Valitettavasti en voi kirjoittaa, että menkää katsomaan esitystä, sillä viimeinen näytös oli käsittääkseni viime lauantaina.

Upean musikaalin jälkeen suuntasimme Kehräsaareen Tammerkosken äärelle ystäviemme valitsemaan pihviravintolaan Stefan´s Steakhouseen herkuttelemaan. Istuimme terassilla kosken yllä lämpimästä kesäillasta nauttien. Pihvi oli todella herkullista, parmesan-perunat hiukan pettymys. Ravintolassa oli leppoisa tunnelma ja opaskoiraan suhtauduttiin normaalisti. Tarjoiltiinpa Otolle vettä kuten myös tiistaisessa ruokapaikassammekin.

Aterioinnin jälkeen kuljeskelimme Tampereen katuja pitkin käyden lasillisella laivaravintolassa ja Amarillossa ennen ystävien kotiin matkaamista. Siellä vielä hetki rupattelua. Puolelta öin päät tyynyyn.

Aamutoimien jälkeen lähdimme nauttimaan Tammelan torille toritunnelmasta. Aamupalastelun jälkeen avokki pääsi nauttimaan paikallisesta herkusta. Oli kuulemma tuoretta ja hyvää. Mustamakkara on sellainen herkku mistä minä en ymmärrä mitään 🙂

Toritunnelman jälkeen matkasimme Kehräsaaren Käsityökorttelin butiikkiin lankoja ihastelemaan. Ja voi ei, SORRUIN! Pussiin lähti kuusi kerää. Ehdottomasti merino-silkki pehmeydellään, maitosoija-erikoisuudellaan ja 100 % bambulanka… Ei niitä voinut vastustaa, ei mitenkään 🙂

Lankashoppailujen jälkeen kulku suuntautui Pyynikin näkötornille. Kahvilassa nautiskelimme kuuluisat munkit, myös gluteiiniton munkki oli herkullinen. Herkkuhetken jälkeen näkötorniin.Koska viimeiset portaat olivat todella jyrkät Peter jäi odottelemaan meitä tornin sisäosiin avokin ja Maijan kanssa käydessämme ylhällä asti.

Sorsapuistossa käppäilimme rentoillen ja istahdimme lammen rannalle.

Välillä piipahdimme kotosalla, jotta Nelli-koira pääsi ulkoilemaan. Otto jäi Nellin kaveriksi meidän lähtiessä syömään. Nyt menimme jo minulle tuttuun Plevna-ravintolaan, jossa jälleen herkullinen ruoka. Avokki ihastui paikan tummaan oman panimon olueeseen ja minä kuivaan omenasiideriin. Valitettavasti paikalla ei ole pullotuotantoa, joten mistään ei voi heidän panimonsa tuotteita ostaa. Suosittelen ehdottomasti kuitenkin paikalle osuessa maistamaan.

Tiistaina kävimme Poliisimuseossa, jossa olen käynyt vuosia sitten. Muistin siellä olleen enemmän kosketeltavia asioita mitä lopulta oli. On tietysti ymmärrettävää ettei aseet ja erilaiset välineistöt voi olla vapaasti hipelöitävänä, silti se oli vähän harmi. Museossa oli paljon kuvia eri vuosikymmeniltä poliisiasuista, poliisioperaatioista. Myös aseet, tutkintavälineistöä jne. Rekeä vähän koskettelin ohi mennen, vaikka siihenkään ei olisi saanut koskea. Mustaan maijaan sai mennä jopa sisälle, joten… pariskunta taas pelleilemään 🙂

Vielä ennen junamatkaa kotiin tarkoitus oli mennä puolentoistatunnin sisävesiristeilylle, mutta laiva ei kulkenutkaan. Päädyimme kreikkalaiseen Antikaan syömään, jossa aikanaan on kuvattu Reinikaiseen kohtauksia. Ruoka oli hyvää. Jälkiruokavohvelit nautiskelimme vohvelikahvilassa Rautatieaseman lähistöllä. Seitsemältä alkoi sitten kotimatka Vantaalle. Aika meni nopeasti ja onneksi seuraavillekin kerroille jäi nähtävää ja koettavaa. Oton päästyä kotiin, söi ja painui koppaansa unikiepilleen 😀

Pyörähdys Pärnussa ja Tallinnassa

Heinäkuun lopussa helleviikon alkaessa palasimme mökiltä kaupunkiin. Pari päivää ahkeroimme töiden parissa ja nimpparinani/Unikeon päivänä starttasimme Korsosta aamulla aikaisin kohti satamaa. Silja Euroopalla matkasimme Tallinnaan. Laivamatka alkoi aamiaisbufeella, jonka jälkeen piipahdimme kemppariostoksilla. Loppumatka sujahtikin kannella auringosta ja kesästä nauttien.

Tallinnasta huristelimme kohden Pärnuuta hiukan tietyömaan hidastaessa matkaa. Kahden maissa olimme kuitenkin hotellilla, jossa tapasimme Marin ja Veken ystävän. Lähdimme yhdessä ruokailemaan Pärnun suosittuun Steffani Pizzarestorantiin. oli pettymys. Ehkä paikan bravuri on pitsa, josta en itse niin välitä. Päädyin syömään soijakermaisessa kastikkeessa olevaa broileria ja wok-vihanneksia. Kuvassa Marin taikinakuorutteinen katkarapuhässäkkä.

Ruuasta tuli todella täysi olo. Hotellille palaillessamme piipahdimme ostoksille. Avokki löysi itselleen mustan pitkähihaisen pellavapaidan ja minä petroolin kotelomekon.Mekko kaipasi kainalon sivusta rinnan puolelta pienennystä, joten mekko vietti yön ompelijalla.

Hotellissa ei ollut ilmastointia, joten siellä ei viihtynyt yhtään ylimääräistä sellaisessa hellesäässä. Lähdimmekin pian kuljeskelemaan aterian jälkeen Pärnun kaduille ja terasseille.Kävimme mm. rannassa, käveltiin hiekalla ja kastettiin varpaat meriveteen. Istuskelimme merta katselemaan ja kuuntelemaan kera juomien. Illalla myöhemmin kävimme vielä syömässä ja puolilta öin päädyimme hotellihuoneeseen hikoilemaan. Avokilla kuumuuden lisäksi oli voimakasta hengen ahdistusta ja yskää. Yö oli aavistuksen painajaismainen. Yllättävänkin reippaana aamusella lähikahvilaan nautiskelemaan aamupalaa 🙂

Aamiaisen jälkeen haimme mekkoni ompelijalta. Hyvää työtä oli tehty. Vekke lähti rannalle ja me loput shoppailemaan. Loppujenlopulta emme kovin monessa liikkeessä ehtineet käydä, sillä käsityöputiikissa meni tovi jos toinenkin. Sieltä tuli tehtyä myös alpakka-lankaostoksia. Punaisen langan Mari osti toiveenaan, että neulon hänelle tuubihuivin. Ja pitihän minunkin ostaa paria lankaa. Uskokaa tai älkää avokki yllytti 😀Mukana olevat napit ovat kauppiaan antamat onnen napit 🙂 Avokki löysi itselleen mieleiset villasukat ja minäkin ostin kauniit pitsineulossukat.

Avokin ja Marin kanssa saapuessamme rannalle aurinko oli mennyt pilveen. Veken löydettyä meidät lähdimme uimaan ja hyvä kun menimme. Muuten olisi kahlailut ja uimiset jäänyt väliin. Rantahan on hyvin matala, on kahlattava kymmeniä metrejä ennen kuin on toiveita päästä uimasilleen. Nautiskelimme pitkällä uimisesta ja aloimme hiljalleen palailla takaisin. Eipä paluu ollutkaan rentoa nautiskelua. Tuuli yltyi ja sade viskoi niskaan. Hetkessä rannalla kaikki tavarat lenteli ja hiekka pöllysi. Tavarat kasaan ja pikainen vaatteiden vaihto katoksen alla. Parempi siisteytyminen ostoskeskuksen wc-tiloissa. Siisteytymisen jälkeen tee- ja kahviostoksia pienestä shopista ennen kuin siirryimme nautiskelemaan herkullista ateriaa kreikkalaiseen. Avokki otti alkupaloiksi grillattua mustekalaa, itse nautiskelin juustosta. Pääruuaksi otimme molemmat mussakaa. Oli todella maukasta, herkullista, samettista ruokaa. Ehdottomasti päivän kohokohta.

Herkullisen aterian jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Tallinnaa. Tarkoitus oli tehdä alko-ostokset ennen hotellille menoa, mutta Super-Alko oli sulkenut ovensa seitsemältä. Hotellihuoneeseen oli ihana päästä, sillä tuntui hyvältä päästä peseytymään ilmastoidussa hotellihuoneessa. 🙂 Yhdeksän jälkeen lähdimme kävelemään vanhaan kaupunkiin, jossa oli isot katutyöt. Tie oli revitty isolta matkalta auki. Suuntasimme kohti Raatihuonetta käyden yksillä eräässä baarissa. Ja pitihän meidän vähän avokin kanssa hassutella Marin meitä kuvatessa 🙂 Toisaalta, eihän pusuttelu ole hassuttelua 🙂

Ennen puolta yötä olimme hotellilla valmiina painumaan nukkumaan. Aamupalan jälkeen seuraavana aamuna lähdimme heti kohden satamaa ja Alko-ostoksia. Ne tehtyämme pääsimmekin laivaan. Väsy vähän painoi, mutta söimme herkullisen aterian venäläisessä ravintolassa.Jääkarpalot kinuskikastikkeessa olivat herkullinen jälkiruoka kuten myös Marin makuun marenkiherkku Pavlova.

Kotona puolisen tuntia ja viikonlopuksi mökille 🙂 Otto oli ollut reipas hoidossa ja vaikutti väsähtäneeltä. Illan nukkui kiepillä taljallaan 🙂 Eipä mekään pirteimmillämme oltu. Oli kiva käydä reissussa, vaikka paljon jäi näkemättä. Tallinnassa ei käytännössä ehditty oikein mitään. Ja kyllä Pärnussakin olisi viihtynyt pidempään.