Viikonloppu talvisessa Porvoossa

Helsingin ja Uudenmaan Opaskoirakerho kokoontui viettämään jo perinteeksi muodostunutta ”lumikurssia” Porvooseen. Viikonlopun tarkoituksena on tarjota mahdollisuus koirakolle (koirankäyttäjä ja opaskoira) harjoitella pääasiassa kaupunkiliikkumista peesareiden turvatessa turvallisen liikkumisen.

Peesarit
eivät ole kouluttajia! He ovat vapaaehtoisia, jotka osallistuvat opaskoiratapahtumiin ja joita koirakot voi pyytää avukseen harjoiteltaessa uusia reittejä. He tekevät todella hienoa ja arvokasta vapaaehtoistyötä.

Meitä kokoontui Porvooseen 11 koirakkoa, 11 peesaria ja 3 peesariharjoittelijaa.
Majotuimme Hotelli Seurahovissa, jossa Puisto-kapinetissa nautiskelimme aloituskahvit. Hotelli on koiramyönteinen paikka ja ottavat näinkin ison ”koiralauman” hoteisiinsa, joten aikaisempien hyvien kokemuksien perusteella majapaikka oli helppoa valita.

Kahvien ja alkulätinöiden jälkeen jaoin koirakoille peesarit ja itse kukanenkin pari saattoi lähteä treenaamaan Porvoon kaduille. Porvoo on mukava kaupunki ja antaa hyviä harjoittelumahdollisuuksia. On tärkeää, että koira pysähtyy suoraan edessä olevan suojatien eteen, tai näyttää käskystä missä on suojatie vasemmalle, oikealle. Etsii oven, portaat, kiertää esteet käskystä jne. Näin talvisaikaan monesti suojatiet ovat lumen peitossa ja niiden merkkaaminen on koiralle hankalaa. Treenaamalla/kertaamalla asia useimmiten kuitenkin paranee/korjaantuu.

Monesti koirankäyttäjä toteaakin tutuille reiteilleen kotikulmilleen palattuaan, että koira toimii tehokkaammin ja tarkemmin kurssin jälkeen. Siksipä nämä treeniviikonloput on tosi tärkeitä meille.

Sattuipa ihan mielettömän ihana talvisää. Lauantaina pakkasta alle 10 astetta ja aurinkoista. Sunnuntaille pakkasherra vähän kiristi otettaan, mutta eipä se tahtia haitannut.

Pidän vanhan kaupungin tunnelmasta ja etenkin kesäisin Porvoossa käydessäni fiilistelen mukulakivikaduilla, pienillä kujilla. Nyt tiet olivat lumiset ja jalkakäytävillä ei juuri voinut kävellä. Siitä huolimatta nautin talvisäästä ja koiran kanssa liikkumisesta.
Ja jotta emme vain pyörisi kaupungin kaduilla päämäärättömästi piipahdimme sympaattisessa Pieni suklaa-puoti -nimisessä myymälässä. Sisälle mahtuu ehkä maksimissaan neljä ihmistä, ja jos mukana on koira kaksikin riittää 😀 Paikassa on ihana suklaan tuoksu ja suklaata tehdään siellä käsin. Tekoa voi seurata lasin takaa. Ostin sieltä käsin tehtyjä tryffeleitä maultaan vadelma, mustikka, minttu, chili,saksanpähkinä, hasselpähkinä… Sorruin ostamaan myös suklaalevyn, jossa kuivattua mansikkaa kerroksittain suklaan kanssa sekä 80%:n tumman suklaan.  Namsk.

Niin, että kukas oli laihdutuskuurilla??? No suklaalevyt on edelleen avaamatta ja konvehdit jaettu avokin kanssa tasan, molemmille 8. Avokki vetäsi omansa maanantaiaamuun mennessä.

Koska nimensä mukaisesti Pieni suklaapuoti oli pieni, vuoroani odottelin ulkosalla 😀

Suklaapuodista matka jatkui kirkon mäelle ja kirkkoon

Kirkkomäen kuvissa välittyy varmasti upea talvipäivän fiilis.

Kävimme kirkossa myös sisällä. Pidän kirkkojen rauhallisesta tunnelmasta ja tuoksusta. Tosin se ihana tuoksu on vain vanhoissa kirkoissa.



Istuin sellaisen vieressä pienessä kahden hengen pöydässä. Ja kun suklaapuodissa sorruin ostoksiin, sorruin myös Helmessä herkkuhetkeen peesarini kanssa.

Kolmen suklaan kakku ja italialainen kuuma suklaa, eli ”cioccolata calda” maistuivat todella herkullisilta. Mielettömän makeaa, mutta ah niin hyvää.

Hm… Aika turhaa kai vinkua kun paino ei putoa 🙁 Silti nautin jokaisesta suupalasta ja siemauksesta 😀 Nyt sitten elellään herkkujen suhteen tiukemmin.

Kaiken herkuttelun ja tunnelmoinnin ohella saimme Harmaakuonon kanssa hyvää treeniä kaupunkiliikkumiseen. Ja kyllähän koirakin pääsi treenauksen/kaupungilla liikkumisen jälkeen viettämään rentoutushetkensä koirapuistossa muiden opaskavereidensa kanssa.

Tosin Harmaakuonosta oli ajoittain aistittavissa ettei koko aikaa jaksanutkaan temmeltää/riehua nuorempiensa kanssa

Kyllähän onneksi Harmaakuonokin irrotteli puistossa muidenkin kanssa, mutta viihtyi myös omissa nuuskutuksissaan.

Näillä viikonlopputapahtumilla on myös iso vertaistuellinen merkitys. Koirakot pääsemme vaihtamaan kokemuksiamme koiran kanssa liikkumisesta ja kaikesta muustakin.  On myös hienoa tavata upeita peesareita, jotka mahdollistavat näiden viikonloppujen toteutumisen. 
Lauantai-iltana ruokailimme Rossossa, jossa oli todella ystävällinen ja hyvä palvelu. Vaikka ryhmämme oli iso, ilman isompia säätöjä selvisimme loistavasti. 
Mikä Rossossa oli merkille pantavaa, elävän tulen kiviuuni, jossa paistavat pitsansa. Itse söin broileria.
Päivällisen jälkeen konkaripeesarit pitivät teorialuennon uudemmille ja vasta aloitteleville peesareille peesauksen perusperiaatteista. Osa meistä koirakoista oli mukana. Samalla itse neuloin kaulaliinaa 😀


Viikonloppu sujahti nopeasti ja järjestäjän vastuistakin selviydyimme työparini kanssa mukavasti. Joitain kehittämisideoita tuli jatkoa ajatellen, ja niinhän se täytyykin olla. Rakentavassa hengessä toiminta kehittyy aina vain paremmaksi ja paremmaksi.


Sunnuntaina kotiin päästyäni ja kassini purettua oli pakko vetästä parin tunnin päiväunet, vaikka reissussa en todellakaan pämpytellyt. Join ruuan kanssa italialaista punaviiniä, jälkiruokaviinin ja illalla yhden karpalolonkeron. Huonekaverini kanssa kuitenkin juttua riitti pikkutunneille asti vielä seurassa olleiden lähdettyä yöpuulle. Aamulla kuitenkin reippaasti ylös, aamupalalle ja liikkumaan kiristyneeseen pakkaseen. Pidimme peesarini kanssa sen verran hyvää vauhtia, että sain itselleni liikuntamerkinnänkin 😀 Jeeeee!!!
 Muistakaahan osallistua arvontaan
Aikaa on sunnuntai-iltaan. Arvonta tapahtuu ma 6.2, joten ei muuta kuin arpaonnea kokeilemaan!
Voittaja saa jotain itse tekemääni 🙂

Yhteenvetoa tammikuulta ja tavoitteita helmikuulle

Olen erittäin ankaralla tuulella itseäni kohtaan, joten en tiedä onko paras hetki tammikuun yhteenvedolle, mutta tässä se joka tapauksessa on kaikessa rehellisyydessään.

Liikuntahaasteeseen 10 merkintää, eli liian vähän, vähimmäistavoite oli 15 liikuntapäivää. Liikuntamerkinnöiksi en laske hidasvauhtisia koiran nuuskuttelulenkkejä, tai lenkkejä milloin herra kirmailee vapaana, tai lenkkejä mihin tulee katkoksia liian monta tai liian pitkiä taukoja. Kävellen käydyt kauppamatkat eivät myöskään pääse mukaan. Eli, liikuntamerkintä tulee silloin kun lenkkivauhti on reipas hikeä nostattava, tai kun se on ajallisesti 90 min tai enemmän.

Kelpuutan 7 lenkkiä (42.5 km) merkintöihini, joidenka lisäksi yksi yleiskuntosalitreeni ja kolme penkkitreeniä. Voimailun lisäksi kerta spinningiä ja kerta uintia, joten liikuntakertoja tulee 13 ja aikaa niihin on käytetty 15 tuntia 35 minuuttia. LIIAN VÄHÄN! Kyllä yksittäisiä liikuntakertoja olisi pitänyt tulla parikymmentä ja myöskin treenituntien olla lähempänä 25 kuin 20 tuntia.
Toisaalta olen ehkä onnistunut tekemään treenini tehokkaammin, ainakin kun penkkitreeniä ajatellaan. Olen myös pystynyt tekemään hyvävauhtisia lenkkejä Harmaakuononkin jaksaessa pakkasessa loistavasti.
Paino ei valitettavasti ole kääntynyt laskuun, joten 2.2. tavoitteena ollut 68 kilon alitus ei tule tapahtumaan. OTTAA PÄÄHÄN! Joka tapauksessa helmikuun aikana sen on tapahduttava! Mä vaikka muutan uima-altaaseen/spinningpyörän selkään/lenkkipoluille/suksille ja lopetan syömisen 😛 No ei nyt sentään. En ole menettänyt järkeäni. Jokin potku tarvittas, jotta paino alkais totisesti laskemaan. Turhauttaa aika pahasti just nyt!
Alkamassa on helmikuu ja totisesti haluan liikuntapäiviä ja treenimerkintöjä enemmän. Liikuntapäivissä 15 on syytä mennä rikki ja kerroissakin päästä parinkympin tuntumaan.
 4kk jaksolle olen asettanut tavoitteekseni mm. 20 km uinnin ajatuksella uinti per viikko, joten ei ole paha, mutta tammikuun jälkeen kasassa on vain yksi kilometri. Tähän on onneksi tulossa parannusta, sillä huomiselle ja torstaille on uintitreffit sovittuna. Helmikuun aikana tavoittelen 6-8 uintikertaa. Sen pitäisi toteutua, sillä kolme eri ihmistä on halukas käymään uimassa kanssani, jos aikataulut vaan osuvat yksiin. Hyvältä siis näyttää tällä hetkellä. Ja penkkitreeni jatkuu edelleen. Tosin nyt ollaan hiukan jäljessä, sillä Porvoon viikonloppukurssin myötä treeni on siirtynyt huomiselle. Tällä viikolla pitäisi siis tehdä kaksi kovaa penkkitreeniä, jotta aikataulussa pysyttäisiin.
  
Lenkkitavoitetta on ehkä vähän vaikea asettaa, mutta kyllä vähintään samaan pitäisi päästä ja mielummin enemmänkin. Asiaan vaikuttaa kuitenkin myös sää ja millaiset pakkaset täällä paukkuu. On muistettava myös, että Harmaakuonon tassutkin sietää pakkasta rajallisesti. Paukkupakkasilla on syytä lenkit korvata spinningpyörän selässä. Ja en ole unohtanut lumikenkäilyä, hiihtoa, luistelua ja kaitpa pulkkamäkikin jonkinlaisesta treenistä käy 😀 Mahdollisimman monipuolista liikuntaa talvesta nauttien.
Ja edelleen liikuntaa elämääni entistä säännöllisemmäksi tavoitellen.
Siinä ne eväät helmikuulle!
  

Hetki sitten julkaistiin uudistetut yrityksemme kotisivut

Tutustukaa ja antakaa palautetta!

Tänään tuli ilouutinen, näkövammaisjudokat Päivi Tolppanen ja Jani Kallunki omissa sarjoissaan on lunastanut maapaikat Lontoon paralympialaisiin

  Aivan huippua!

Käykäähän katsomassa

Hämmentävät kuulotestien tulokset

Alunperin mun kuulotestien piti olla maaliskuussa, mutta ne aikastui lääkärin poissa olon vuoksi. Perjantaina marssin testeihin. Korvissa vaikkua liikaa, joten korvahuuhteluun MARS! Onneksi sinne päästiin lyhyen odotuksen jälkeen. Imeminen tuntui aika kauhealta tärykalvoissa. En totisesti muistanut moisen olevan niin inhottavaa. No pääasia, että korvat putsaantu ja kuulotestit päästiin tekemään.

Kuuntelin taasen piippauksia eri taajuuksilta. Koko ajan minusta tuntui, että ne piippaukset kuulu hirmuisen huonosti. Ihan kun laite olisi ollut todella hiljaisella. Olo oli tosi epävarma.
Tilanne vain paheni kun siirryttiin testiin, jossa toiseen korvaan tuli häiriösurinoita. Kun viimeksi leikatussa korvassa oli tuo surina ja otettiin vasemman kuuloa tuntu etten kuule oikein mitään piippauksia. Oikea korva kärsii jonkin verran edelleen särinästä, rutinasta ja naksumisesta. Ei ollut kovin helppoa kuulla sen surinarätinän takiakaan mitään. Noh, siellä kopissa mun istuessa testaaja ihmetteli avustajalleni kuulokäyriä, mutta eihän Aa muistanut milloin millekin korvalle on tehty ja mitä. Joka tapauksessa Aa oli varsin kummissaan kun lähdimme. Testaaja ei sanonut mulle mitään. Aa:n kanssa pohdittiin asiaa. Oli selvää, että vasen oli huonontunut kesäkuusta. Huoli ja pelko hiipivät mieleen. Ehkä oli hyvä, että vietin viikonlopun Porvoossa opaskoiratouhuissa. En ehtinyt murehtimaan/pelkäämään.

Tänään sitten tapasin minut leikanneen lääkärin. Hänkin kummasteli kuulokäyriä ja etenkin testattuaan ääniraudalla kuulemistani. Ja se oli ristiriidassa kuulokäyrän kanssa vasemman korvan osalta. Oikeassa korvassa kuulo on kohentunut oleellisesti leikkauksen jälkeen. Lääkäri katsoi mikroskoopilla korviin, mutta ei näkynyt mitään ja ääniraudalla testailtiin uudelleen. Testattiin vielä jollain toisellakin raudalla.

No kuulokäyrän mukaan vasemman korvan desipeliraja olisi tippunut 50 prosenttiin ja oikeassa noussut 30 prosenttiin. Vasen kesäkuussa oli siellä 30 prosentissa. Johtumisvika testin mukaan siis pahentunut, mutta ei ääniraudan mukaan… Lääkärin mukaan vaihtoehdot ovat joko proteesin irtoaminen, kiinikkeiden kasvaminen tai kuulotestissä tekninen vika/virhe. Sanoin siitä, että mielestäni äänet kuulu jotenkin kamalan hiljaa, jota ihmettelin. Että näin… Kuuloa testataan syyskuun lopulla seuraavan kerran, ja jos jotain tapahtuu aijemmin otan toki yhteyttä.
Pohdimme tulosta myös ihan käytännön elämässä. Aa sanoi, että ei hän eikä avokkini ole huomannut mitään kuulon romahtamista. En ole kyllä itsekään huomannut. Pidän puhelinta vasemmalla korvalla. En ole isontanut sitä. En ole isontanut äänikirjan kuuntelussa tai tietokoneen käytössä ääntä. Toivotaan nyt, että virhe on jossain muualla kuin korvassani! Vähän kuitenkin mietityttää ja pelottaakin. Tästäkö tämä helvetin kierre sitten jatkuu!!! Toisaalta tällä hetkellä koen elämänlaatuni kohentuneen kuulon kohentumisen myötä niin paljon, että jos tilanne pysyy tallaisena en haluaisi mihinkään korjausoperaatioonkaan, ellei se ole välttämätöntä tulevaisuutta ajatellen. Jos mahdollisesti irronnut proteesi aiheuttaa huononnusta ennusteeseen tms. asia on otettava harkintaan.
Mutta nyt näillä syyskuuhun, sillä siitähän lähdetään ettei tarvitse palata asiaan sitä ennen!!!
Ja Hepa laittaa mielikuvituksensa kuriin!!! Eikä ala murehtimaan, kun ei niin ole murehdittavaa.

Paino jumittaa, mutta ei luovuteta!

Painon pudotus vaikeutuu aina mitä lähemmäksi päästään normaalipainonrajaa. Itselläni siihen rajaan matkaa tällä hetkellä karvan yli yhdeksän kiloa. Voisi ehkä ajatella, että vielä laihtuminen sujuisi kohtuu hyvin, mutta ei vaan onnistu. Loka-joulukuu pysyin hyvin 68.2-68.8 kilon välillä. En kuitenkaan päässyt himoitsemani 68 kilon ali ja sen alitus onkin tavoitteena tapahtua 2.2. mennessä. Viikko aikaa eikä hyvältä näytä. Vuoden vaihteen jälkeen paino on seilannut 68.6-69.5 kilon välillä ja pääasiassa yli 69 kilon. Tänään (torstaina) ”virallisena punnituspäivänä” painoin 69.1 kg, joka on tauluun tullut näinä viikkoina monta kertaa.
Mikä on muuttunut joulu-lokakuuhun verrattuna? Selkeä muutos liikunnan määrässä. Se on lisääntynyt selvästi. Liikuntapäivät ei ehkä niinkään, mutta useampana päivänä on tullut tehdyksi kaksi treeniä. Treenien teho ja kovuus koventuneet. Joulukuun liikkuminen kun oli lähinnä rauhallista kävelyä/happihyppelyä toipilasloman vuoksi.
Tuo penkkitreeni ei etenkään tunnu painon pudotuksen kannalta olevan kovin hyvä. Lihaksisto imasee nesteet kudoksiin ja paino nousee. Ja on muistettava, että lihaskudos painaa rasvakudosta enemmän, joka on toki lohdullista. Mutta, ei se mun lihas vielä paina lihaksen kasvun takia, vaan elimistön nesteiden keräämisen takia. Jos tekisin paljon jalkatreeniä (kyykkyä ja maasta vetoa) isot lihasryhmät saisi vielä enemmän treeniä ja nesteiden imaisua ja paino nousisi vieläkin enemmän.
Tiesin ja tiedän tämän liikunnanaloittamisen aiheuttavan alkuun painon nousua, ja onhan se pysynyt kohtuullisena, joka toki lohduttaa. Silti turhauttaa ihan helkkaristi. Haluan päästä tässä matkassa eteenpäin kohden kevyempää tulevaisuutta! Ehkä tämä vaihe on vaan jaksettava yli ja tsempattava vielä lujemmin. Luovuttamisvaihtoehtoahan ei ole olemassakaan!
Blogisiskot, jotka taistelette painon jumituksen kanssa olen kannustanut teitä sydämestäni ja todella toivon jokaiselle pirukseen tsemppiä. Ette ole jumien kanssa yksin, jos se yhtään lohduttaa. Meidän on vaan uskottava siihen mitä ollaan tekemässä ja pysyttävä määrätietoisina. Vastoinkäymiset ei estä, ehkä ne hidastaa, mutta kun oikein haluaa ja uskoo itseensä selviämme voittajina ihan jokainen. Ja eihän laihdutus ole projekti vaan elämäntapamuutos hoikentaa. Projektien kestävyys pitkällä tähtäimellä voi olla haasteellinen. Mitä minä sitten teen kun projektini päättyy, olen tavoitteessani? Ajattele asia mielummin pysyvänä elämäntapamuutoksena. Ruokavalio ja liikuntatottumukset sellaisina millaisina ne voit pitää pitkään elämässäsi. Mielellään koko loppuelämäsi!
Liikunnan lisääntyminen siirsi myös kuukautisiani. Sekin on tapahtunut aikaisemminkin, joten osasin odottaa. Silti niin ärsyttävää kun koko ajan tuntuu, että nyt ne alkaa ja sitten eivät alakkaan. Tänään vihdoin tulivat 5-6 päivää myöhässä. Kiukutellut olen jo viime perjantaista. Ja pitkästä aikaa onkin ollut kunnon menkkakiukuttelut ja vitutukset. No nyt ne kiusankappaleet on ja mahaa koskee, mutta olo on helpottunut. Paska fiilis menee ohi ja ensi viikolle voin sopia huoletta uintitreffejä. Haluan lisätä kestävyystreeniä viikko-ohjelmaani ja koska pidän uimisesta ja se on myös laihduttamiseen hyvä liikuntamuoto sitä tulee lisää. Ainakin tällä hetkellä pari kaveriani haluaisi aloittaa säännölliset uintitreffit ja kolmaskin sanonut, että voisi lähteä joskus uimaan.  Helmikuulle onkin tavoitteena saada tuo ihana liikuntamuoto vakituiseksi viikko-ohjelmaaan 1-2 kertaa viikossa.
Onko ruokailuissani tapahtunut muutoksia verrattuna viime syksyyn? Mielestäni ei erityisemmin. Nyt kun kulutan enemmän on myös nälkä helpommin ja se asettaa oman haasteensa syödä oikein; riittävästi, mutta ei liikaa. Proteiinin määrää olen pyrkinyt nostamaan aamu- ja iltapalarahkoin ja lisäprotskun avulla. Syksylläkin tosin söin paljon rahkoja, lisäprotsku on se uus juttu verrattuna syksyyn. Olen ehkä vähän vähemmän syönyt lihaa ja hakenut kevyempiä ravintoarvoiltaan hyviä vaihtoehtoja. Huomaan vatsassa olon olevan parhaimmillaan silloin kun lämmin ruoka on muodostunut isosta salaatista, kalasta, lihasta, kanasta tai esim. falafeleista. Hiilarit mitä tulee, ovat kasviksista tms. En kaipaa perunaa, pastaa, riisiä tai leipää. Tällä viikolla olen nauttinut esim. kasviskratiinista, jossa tomaattia, kukkakaalia, parsakaalia, kesäkurpitsaa, juustoraastetta. Uunilohi on ollut maistuvainen aterian protskulähde. Ja ei ole ollut hiilarilisukkeita ikävä.
Tässä vaiheessa elämäntapamuutosta näen itseni alle 60 kilon painossa, joka liikkuu säännöllisesti ja syö hiilaritietoisesti pyrkien lisäaineettomuuteen, lähiruokaan ja luomuun.
Se on se mitä kohti matka käy.
Ja vaikka nyt painojumi ahistaa ja turhauttaa usko säilyy.
Minä saavutan sen naisen minkä näen itseni olevan vielä joskus!
Vaikka tällä hetkellä paino on mitä on luulen kuitenkin olevani hyvällä ja oikealla tiellä. Täältä löytyy se mitä haen ja haluan. Hyvä, terveellinen ruoka ja liikuntaa, liikunnan jälkeistä hyvää oloa, ihania ystävyyssuhteita unohtamatta.

Olenko vanhanaikainen?

Eilisiltana palatessani kotiin Tupper-kutsuilta taksikuski julisti olevansa liian vanha pystyäkseen sulattamaan linnan juhlien vastaanotolla miesparin  isännöimmässä juhlia; kättelemässä vieraita ja tanssimassa aloitusvalssia… Hänen kantansa tuli siis varsin selväksi kenestä pitäisi tulla presidentti, vaikka myönsi Haaviston olevan todella fiksu mies. No näin varmasti ajattelee moni muukin, ainakin Fb-statuksista päätellen.
Ehkä Haaviston seksuaalisuuteen nyt liikaa tuijotetaan! Eihän se saa olla vaikuttimena ketä äänestää!

Itse puolestani Tupper-kutsuilla pohdin olenko vanhanaikainen kun en ymmärrä kaikenmailman mikromunakasvalmistusastioita tai riisinkeitintä mikrossa jne. Itse käytän mikroa lähinnä lämmitykseen ja sulattamiseen. Tosin viime aikoina olen yrittänyt ottaa sulamaan haluamani asian ajoissa ettei tarvitsisi siihen mikroa käyttää.  Joskus jopa saan ruuan lämmitetyksi hellalla tai uunissa, mutta valitettavan usein mikron luukku aukeaa.

Mikro ei varmasti ole mikään luonnonmukainen ruuan lämmitys tai valmistustapa säteilyn takia ja miten paljon mikro tappaakaan esim. kasviksista vitamiineja. Oliko se nyt parsakaali, josta mikrottaessa häviää vitamiineista 85%. Ja se on paljon se. Ja onko se mikrolämmitetty ruoka aina niin hyvääkään?

Kritisoin kutsuilla vähän lähinnä ihmettelevään sävyyn, miksi riisi pitäisi keittää mikrossa tai munakas valmistaa siellä. Kuulemma ymmärrän sitten kun minulla on lapsia. Ei, en todellakaan halua mahdollisista lapsistani mikroruuan syöjiä.  Esittelijä puhui nopeuden ja kätevyyden puolesta. Moni ostikin sellaisen setin mihin kuului astia, jossa voi tehdä 2-4 munan munakkaan mikrossa.

Tupperhan on laadukas hyvä merkki, myös hintava. Tuotteissa paljon hyviä ja käytännöllisiä tuotteita, mutta mielestäni paljon sellaista tekemällä tehtyä kuppia ja rasiaa. Olen joskus aikaisemmin ostanut Tuppereilta kannellisen salaattikulhon, mehukannun ja eväsrasian mihin saa pienen kylmäkallen pohjalle. Nyt ostin toisen urheilujuomapullon avokkia varten. Mulla on sellanen ja se ei totisesti ole vuotanut.

Kutsuilla mietin myös olenko vanhanaikainen esiteltäessä muovisia paistokulhoja. Olivat todella kovaa muovia ja varmasti on tutkittu, että niistä ei tule ruokaan mitään. Ruoka kypsyy nopeasti, koska muovi ei varaa lämpöä itseensä vaan se menee suoraan ruokaan. Uunista pois otettua heti voi koskea käsin vuokaan polttamatta käsiään. Puhtaana pito on huippua, ei vaikea puhdistaa kuten lasivuuat. Noh, silti… Olen niin tottunut lasisiin ja keraamisiin paistoastioihin, että en osaa ajatella käyttäväni yli 70 euron muovivuokaa ruuan laitossa. Ja olen myös hyvin vahvasti siinä käsityksessä, että lasi- ja keraamiset astiat ovat muovisia kauniimpia? Ei sillä, että se olisi ruuan laitossa tärkeintä, mutta jos asettaa ruokaa tarjolle, ulkonäölläkin on väliä.

Kutsuilla meitä oli pieni porukka ja emäntä sai kaapimen, jos joku toinen järjestää kutsut. Seurueesta melkein kaikki muut ovat joskus kutsut järjestäneet. Katseet kääntyivät minuun ja pyynnöt järjestää kutsut, jotta emäntä saisi kaapimen. Lopulta suostuin ja nyt meillä on 3.3. Tupper-kutsut. Samaan iltaan mahdutamme saunaillan.  Että silleen… 😀

Kutsujen emäntä oli leiponut ihania auringonkukkasiemensämpylöitä. Pari pientä sämpylää kera teen ja pala kuivakakkua maistuivat esittelyn jälkeen. Sitten kotiin ”tunnustamaan” lupaus järjestää Tupperit!!!

Lopuksi
Muistakaahan osallistua
arvontaan
Vasta neljä arpalippua kupissa!!!

Arvonta!

Olen saanut uuden lukijan ja 30. lukijan! Tervetuloa Linda joukkoon! Toivottavasti viihdyt seurassa.
Marraskuussa taisin luvata arvonnan kun luetuin postaus ylittää 500 lukukerran tai kun blogini saa 50. lukijan. Nyt mieleni kuitenkin tekee aikaistaa arvontaa. Onhan 30 lukijan rajapyykin rikkoutuminenkin jo jotain 😀 Ja toisekseen mulla on monta ideaa palkinnoksi. Saatanpa olla hivenen malttamaton enkä jaksa odottaa kauempaa…
Laitanpa siis arvonnan pystyyn 😀
Kerro tämän postauksen kommentointiin mitä Endorfiinista voimaa –blogi on sinulle antanut
tai vaihtoehtoisesti mainitse mieleen jäänein kirjoitus (1 arpalippu)
Mainosta arvontaa omassa blogissasi ja laita minullekin tieto mistä maininnan löydän (1 arpalippu)
Esitä minulle jokin kysymys mihin haluat vastauksen (1 arpalippu)
On siis mahdollisuus saada kolme arpalippua maksimissaan!
Osallistua voi 5.2. saakka.
Anonyymit: laittakaa nimimerkki mukaan!
Kysymyksien vastauksista teen arvonnan jälkeen oman postauksensa, ja jos jokin kysymys synnyttää kokonaisen oman tekstin, se julkaistaan erikseen.
Nyt ei muuta kuin osallistumaan ja tietoa levittämään muillekin!
Varmaan haluaisitte tietää mitä on mahdollisuus voittaa, mutta se olkoon yllätys…
Toivottavasti mieluinen sellainen.

Reilun kolmen tunnin liikuntapäivä – IHANAA!!!

Liikuntaa tänään kolme tuntia kymmenen minuuttia(heh, ketä kiinnostaa paljonko olen liikkunut). Silti on vaan pakko hehkuttaa, niin innostunut tällä hetkellä olen. Motivaatio kasvaa päivä päivältä, hetki hetkeltä. Tällä hetkellä olo on aika väsynyt, mutta helkkarin onnelinen. Kädet on aikas soseena, jopa niin paljon, että kirjottaminen aavistuksen raskasta 😀 
Takana siis penkkitreeni. Nyt pääsarjat(5) kymmenellä toistolla 28.5 kg, eli viime viikosta kilo lisää. Pari ekaa sarjaa tuntui hiukan tahmeilta, mutta loput nousi loppuun asti hyvin. Avokki käytti tankoa 35 kilossa ihan vaan psygologisessa mielessä, että ens viikon 30 kiloa ei tuntuisi niin ”pelottavalta”. Noh, en ollut valmis ja käytännössä luovutin noston heti saatuani tangon rinnalle. En luottanut itseeni, joten ens viikolla 30 kg sarjoilla mennään ilman psykologisia kokeiluja 😀
Kapeaan penkkiin lisättiin kilo, joten 23.5kg. Nousi hyvin, ei ollut ongelmia. Paksunnuksilla sama, kilon lisäys 22.5:een. Vikat toistot vähän kieppui, mutta sitkeys palkittiin.
Sit käsipainopenkkiin ja pystypunnerruksiin lisättiin 0.5kg. Jakso tehä, mutta aika tiukalle meni. Ojentajaliikkeessä pidettiin kymppi, mut ois ehkä voinu lisätä kilon parin, ei kuitenkaan viittä mikä on painopakassa se seuraava nostomahis. Ylätaljassa pidettiin sama kuin viime kerroillakin. Hauiskääntöjä tein kahvakuulalla (4kg). Haukkarit ei ole koskaan ollu mun vahvuus. Nyt suju jo ihan kohtuu kivasti. 8kilon tangolla vielä kulmasoutua ja hauiskääntöä, loppuverryttely ja venyttely.
Pakko myöntää, aikas ”saanu olo” oli treenin jälkeen, mutta fiilis ihan huippu. Ootan jo seuraavaa rypistystä.
Päivällä aikasemmin lähdettiin Harmaakuonon ja avokin kanssa lenkille. Kierrettiin sellanen viiden kilsan lenkki katuja pitkin ja oli aika raskas keli. Aurattu oli jonkin verran, mutta lumipenkkoja ihan käsittämättömissä paikoissa. Pöpperötieltä jatkettiin tuohon meidän lähiulkoilualueen metsään, jossa käveltiin polkuja ristiin rastiin. Pystyttiin säilyttämään kivasti reippaan puoleinen vauhti. Puolitoista tuntia tuli nautittua talvesta. Lopuksi Harmaakuono pääsi hetkeksi vapaaksi hankeen möyrimään.
Tänään on ollut hieno päivä ja mä pursuan liikunnan iloa. Jaloissa vähän tuntuu eilinen spinning-treeni. Se tuntuu myös harteissa. Kuulostaa varmaan omituiselta, mutta olenpa tainnut ajaa hiukan hartiat koholla. Istuinkyhmyt on myös aikas hellänä satulasta. Tottumuskysymys, joten kyllä se siitä. Kädet on aika tööt ja taidanpa huomenna tietää treenanneeni. Tää on vaan ihan sairaan ihanaa!!!
Mä täällä vaan jauhan endorfiinistani ja Suomelle ollaan valitsemassa uutta pressaa. Ollaan seurattu sivukorvalla vaalilähetystä ja toisella kierroksella nähdäänkin Niinistön ja Haaviston taistelu. Olen poliittisesti aika vätys, ja rehellisesti sanoen en kovin kiinnostunut siitä. Nyt kuitenkin on selvää kummalle ääni menee. Kuinkas moni uskaltaa rikkoa vaalisalaisuudensa ja kertoa kumpaa kannattaa???  Itse arvostan ajatusmailmaa, että yhdessä toimitaan, yhdessä mennään kohti parempaa. Myös suvaitsevaisuus-asiaa pidän arvossa ja sitä, että pienituloisten puolta pidetään. Ei siis epäselvää kelle ääni menee, Pekalle!  

Läskipeppu hylly kun poljin pyörälläin

Eilen marssin päättäväisesti treenivaatekaapille ja kaivoin sieltä pyöräilykengät ja housut esille. Esille otto ei riittänyt, pistin ne päälle ja hyppäsin pyörän selkään. Kun muutimme tänne kolme vuotta sitten, ostettiin spinningpyörä, joka on perusmalli ilman mitään ohjelmointi tms. mahdollisuuksia. Pyörä olisi voinut olla aktiivisemmassakin käytössä mitä se on ollut. Onneksi kuitenkin aina sillointällöin innostun polkasemaan sillä hikitreenin. Edelliskerta oli joskus syksyllä ja nyt tarkoituksena olisi aktivoitua pyöräilyn suhteen. Vuosia sitten kävin spinningissä (nykyään kai sisäpyöräily) ja nautin tunneista suunnattomasti. Sairasteluni aloitettua homma jäi ja nyttemmin kyseistä kuntosaliakaan ei enää ole. Ja kun tuo oma pyörä on, en ole aktivoitunut hankkimaan salikorttia jonnekin muualle. Kaipaan silti joskus spinningsalin tunnelmaa ja sitä miten ohjaaja tsemppaa ja ite on vielä vähän rutistettava ja annettava kaikki itsestään irti. Se on taivaallinen fiilis! Yksin polkiessa musat korvissa ei pääse samaan hurmioon, vaikka joskus aika lähelle. Eilen tarkoitus oli polkea 60 min, mutta poljinkin 80 min. Hain jalkoihin liikettä, joten en tehnyt juurikaan raskaita mäkiosuuksia. Hain enemmänkin nopeuskestävyyttä, nopeutta jne. 
Ajoasennot olisi syytä kerrata ja siihen kaipaisinkin sitä ohjattua tuntia. Tiedostin kyllä miten yläkroppa heilui juoksu/hölkkäosuuksissa ihan liikaa. Ja tiedostin myös miten reidet ja persaus ovat lötkistyneet!!! Totesinkin avokille ”läskiperse hyllyy” ja se tuntui todella ällöttävältä, joten haluan nyt ja heti perseen ja reisien sivuläskit pois!  Onko hitto ittensä pitäny päästtää tälläseks vaikka kuinka olisi ollut kuulohuolia? Perhanan perhana!!!  No pyörä sai vielä vähän lisää kyytiä, ja välillä menin kyllä jaksamiseni rajamailla. Silti puristin, muistin että ennenkin olen pystynyt vaikka vähän pahalta tuntuisikin… Ja hyvä fiilishän treenistä jäi.
Treenifiilistä nosti vielä avokin aherrus penkkipunnerrustreeninsä parissa. Välillä kuului keskittymismurahduksia ja taputteluita 😀 Ja siinä treenatessamme tsemppasimme toisiamme jaksamaan vielä vähän enemmän. Voi sanoa, että treenaamisen tauottua kuntosalihuoneessamme HAISI urheilu/hiki. Ovi selälleen ja tuuletuksen jälkeen vielä ikkuna auki joksikin aikaa.
Avokki valmisti pienet palautusjuomat mun voipuillessa sohvalla. Toivuttuani lähdimme saunaan. Saunatauolla käytiin kävelemässä takapihalla lumihangessa paljain jaloin. Lunta oli lähes polviin. Tuntu pyöräilyn väsyttämille jaloille aikas ihanalta. Ja olinhan polkenut riittävän tehokkaasti ansaitakseni käyttää Sitrus-sarjan tuotteita J
Illan kruunasi tapaslautaset. Paistettiin uunissa kirsikkatomaatteja joidenka päälle laitettiin pienet palat juustoa sekä luomulihapullia. Lisäks tarjolla oli kylmäsavulohta, joka ei paketissa ollenkaan niin hyvää kuin irtotiskistä, chilipaprikajuustoa(meidän ehdoton suosikki herkkuhetkiin) sekä aurinkokuivattuja tomaatteja. Niiden seassa oli kapriksia ja maku jotenkin vähän pistävä. Laseihin Azoreilta tuotua paikallista punaviiniä, pari soijatuikkua palamaan ja musiikkia taustalle soimaan. Tapastelun aikana juttu pyöri talviliikunnan merkeissä. Keiteltiin vielä luomuroibosteetä ennen ”pakollista” venyttelyhetkeä. Tuo venyttely on vielä tänäänkin edessä, sillä käytiin 90 min lenkillä. Sitä ennen kuitenkin hakemaan yläkropan treeniä ja aihetta lihasten venyttelyyn, eli mua kutsuu viikon penkkipunnerrustreeni, huih!

Lunta, lunta – tahtoo, tahtoo ja paljon talviliikuntaa

Vihdoinkin täällä Pk-seudullakin lumi peittää kunnolla maan. Lisää sataa ja on luvattu vissiin satavan pitkin viikonloppua ja alkuviikkoa.
Mulle on iskenyt kauhea hinku päästä harrastamaan kaikkea talviliikuntaa; luistelemaan, hiihtämään, pulkkamäkeen, lumikenkäileen jne.
Ja vähän ahdistaa kun kaikkeen tarvitsen jonkun kaveriksi. Haluaisin tästä talvesta ulkoliikunnallisen ja ihanan.En vaan voi laittaa suksia jalkaan ja painua tuohon lähiladulle yksin, vaikka mulla huomioliivi onkin. Vaikka ehkä selviytyisinkin, rohkeuteni pettää. En yksinkertaisesti uskalla lähteä yksin ladulle toikkaroimaan. No lähiladulle varmaan jossain vaiheessa pääsen avokin kanssa hiihtelemään. Tosin joulumyrskyjen jäljiltä ulkoilualue on yhä pimeänä.

Äsken lähettelin viestiä koiratuttavalle. Hän hehkutti Fb:ssä jäällä hiihtämistä. Oli ihan pakko kysyä voisinko tulla kaveriksi. Sovittiin, että odotetaan vähän pakkasia. Kuulemma uskaljammaat siellä jo hiihtelee, mutta vähän riskillä. No ehkä maltan odottaa. Jäällä hiihtäminen ei kuitenkaan ole jäihin joutumisen arvoista.

Eilen käytiin iltapäivästä ystäväni kanssa reipasvauhtinen lenkki. Välillä kävelimme aika lumipöpperössä, mutta osa reitistä oli jo aurattu. Painelimme 11min-per kilometri -vauhdilla. Vauhti oli varmasti välillä vähän lujempikin, sillä pysähdyimme muutaman kerran hädättämään koiramme. Kuuden kilsan lenkki tehtiin lumen keskellä ja lopuksi vietiin koirat pellolle juoksemaan. Harmaakuonokin painoi onnesta innoissaan pitkin hankea, lunta puoleen selkään, hyppi ja loikki. Loikat ja hypyt ei niin notkeita ja korkeita kuin kaverinsa 1-vuotiaalla, mutta ei kyllä 6km ja 10v painaneet missään hangessa riehuttaessa. Itse tarvoimme hangessa humpsahtaen pariin ojaankin. Oli aivan ihanaa humpsahtaa pehmeään lumeen. Jos olisi ollut toppavaatteet eikä lenkkikamppeet olisi voinut vähän möyriä itsekin 😀 Niin paljon alko lapsettamaan.

Pellolla tarpoessa tuli mieleen lumikengät. Olen joskus opiskeluaikoinani niitä kokeillut. Muistan vain jäätikön enkä tykännyt. Nyt haluaisin päästä oikeasti hankeen niillä kävelemään. Ovat vaan kuulemma hirmuisen kalliita, yli 100 euroa, joten niitä ei ihan kokeiluun viitsi ostaa, ja ehkä pitäisi olla enempi maaseutua missä niillä taivaltaa. Täällä taitaa lumikenkäilypaikkoja olla loppujenlopulta aika vähän. Ja jos on, on ensin ajettava jonnekin. Siitä huolimatta päätin selvittää mahdollisuudet päästä testaamaan niitä.

Ja joka talvi mieleni tekee pulkkamäkeen. Ja harvoinpa sinne pääsee. Pari vuotta sitten kun olimme avokin kotiseudulla laskimme mökkitietä 20 asteen pakkasessa, ja se tuntui lauhalta 35 asteen jälkeen. Kyllä etelän tytölle oli kokemus viettää päiviä 30-35 asteen pakkasessa. Jännä oli kuitenkin huomata miten sitä sitten tarkeni 20 asteessa ulkoilla pitkät pätkät. Ei täällä etelässä vaan.

Luistelusta on ihan hervottoman kauan – 18v likimain. Muutama vuosi sitten ostin luistimet ajatuksenani, että täytyy päästä kokeilemaan miten se sujuu. No luistimet on edelleen korkkaamatta. En halua mennä jonnekin yleisövuoroille kokeilemaan, koska viime luistelusta on niin kauan. Olen taatusti enemmän kuin kömpelö ja tod.näk. turvallani het ensimetreillä 😀 Haluaisin päästä luistelemaan jonnekin rauhallisempaan ympäristöön. Ja taas tänätalvena toivon hurjasti, että saan jonkun kaverikseni jonnekin… missä uskaltaudun luistimille 😀

Pitäkää peukkuja, että pääsen talven aikana vielä kirjoittamaan näistä kaikista talviliikuntamuodoista 😀
Into ja halu on kova!
Nyt vasta kun kuulo on asettunut ja tilanne on hyvä sen suhteen, tajuan miten kuulo-ongelmat ovat stressanneet minua ja miten energiaa syövää se kaikki on ollut. Nyt tunnen haluavani niin paljon kaikkea ja kun kaikki ei het mahdollista surkuttelen itseäni, ja kuvittelen itseni sivumennen yksinäiseksikin. Mulle on tällä hetkellä niin hiton tärkeetä, että pääsen liikkumaan ystävieni kanssa, että ruinuan heitä ehkä seuraani liikaakin 😀
Mä haluan elää elämääni, kuulla ympäristöäni, nauttia, nauttia!!!

PS: Ja perhana, kirjotin tän jo puolilta öin, ja tää piru ei ollu julkastunut…
No jospa nyt…

Pajulahtigames -vammaisurheilua Nastolassa

Suomen Vammaisurheilu (Vau Ry) järjestää Pajulahden urheiluopistolla Nastolassa ison kansainvälisen vammaisurheilutapahtuman tänä viikonloppuna. Tapahtumassa otellaan kovatasoinen maalipalloturnaus. Lisäksi lajeja mukana ovat sokkopingis, näkövammaisjudo, istumalentopallo, voimannosto, yleisurheilu,  jne. Jos on mahdollista mennä paikalle, suosittelen ehdottomasti! Jos ei paikan päälle pääse voi seurata nettitelkusta lähetyksiä.
Niitä voit katsoa
täällä. Ja samalla kannattaa tutustua tapahtuman kotisivuihin www.pajulahtigames.fi

Tarkoitus oli laittaa teille luettavaksi tänne Netti-tv:n lähetysajat, mutta en saa niitä siirretyksi tähän. Lähetysajat löytyvät Netti-tv:n sivulta.

Maanantaina jaettiin kesälajien urheilijoille apurahat. Kattava joukko myös vammaisurheilijoista sai ison tai pienen apurahan. Riemuitsen erityisesti ystäväpariskuntamme Päivin ja Artun puolesta. Molemmat saivat ison apurahan. Arttu valmistautuu Lontoon paralympialaisiin tandempyöräilyssä ja Päivin lajina on judo. Päivin saatatte huomenna nähdä judo-ottelulähetyksissä :)Totuushan on, että vammaisurheilijan on aina paljon vaikeampaa saada itselleen ponsoreita tukemaan urheilu-uraansa, joten tiedän todella apurahasta olevan heille iso apu harjoittelun mahdollistajana. Ja on todella hienoa, että apurahoja jaettaessa myös vammaisurheilijat huomioidaan aina vain paremmin ja paremmin..