Siljan talviruokinnalla tammikuussa

Vietimme mukavan aamupäivän tammikuun ensinmmäisenä sunnuntaina Siljan luona Nurmijärvellä. Sää oli vihdoin pakastunut, joten lämpimästi päälle ja ison teemukillisen jälkeen ulos. Otimme tuolit aidan viereen ja parapoloidi kohden ruokintapaikkaa. Annoimme äänityksen olla päällä koko ajan. Tuntien kuluessa ja auringon noustessa tuuli lisääntyi. Välillä korviimme kantautui moottorisahan surinaa ja koirien haukkua. Uusia lajeja emme saaneet, mutta oikein onnistuneet tallenteet. Välillä oli mentävä sisälle lämmittelemään ja nauttimaan herkullista lounasta. Sisällä ollessamme jätimme äänityksen päälle ruokintapaikan läheisyyteen. Editoin kaksi erillistä tallennetta. Toisessa jutustelemme linnuista ja Silja kuvailee minulle ruokintapaikan tapahtumia ja lintujen ulkonäköä. Toisessa tallenteessa kuuluu vain lintujen ääniä.



P.S. Kyllä sillä hömötiaisella on musta leukalappu.




Loppukesän ja syksyn äänityksiä 2017

Heinäkuun alun iltana lähdimme Raunon kanssa kävelemään mökkitietä pitkin ja kuulimme Suomen kovaäänisimmän linnun, kurjen, mahtavia kajautuksia. Tunnelma on koleassa illassa täydellinen kurkea kuunnellessa, sen ääni kuuluu kesään. Iltakävelymme päättyi kuitenkin lyhyeen, sillä kova sadekuuro yllätti meidät.

Heinäkuisena yönä kuului pensassirkkalintua matalampaa sirinää, joten ei muuta kuin itikoiden syötäväksi kesäyöhön ja äänittämään viitasirkkalintua. Sen ääni ei ole ehkä niin monotooninen kuin pensassirkkalinnulla.

Viime kesä oli hyvin sateinen ja koleakin. Heinäkuisena sadepäivänä sateen tauottua kuulimme pitkään korkeaa ääntä, joka jatkui samanlaisena hetkestä toiseen. Nauhurin ja mikrofonin ennätti hyvin hakea sisältä ja etsiä parasta äänityskohtaa. Äänen lähde on jäänyt kuitenkin ilman lajimääritystä. Yhtenä vaihtoehtona on esitetty kirvisen poikasta, mutta varmaa tietoa ei ole, joten ääni on määrittelemätön.

Heinäkuussa kuulimme paljon myös harakoiden nahistelu- ja tappeluääniä. Rauno oli heti harakoiden kannalla, itse olin epäileväinen, mutta oikeassahan Rauno oli. Harakoiden tappelua on vaikea saada tallennetuksi jostain syystä. Ei tämäkään äänite parasta metakkaa ole, mutta kyllähän tästä harakan tunnistaa, vaikka mukana on minun korvaan epätyypillistä ääntä harakalle.

Syksyisin toiset lintulajit innostuvat vielä laulelemaan. Rastas-sekaparvessa kuuluu selvästi punakylkirastaan laulua. Seassa luultavasti mustarastas ja räkättirastas.

Syksyllä selvästi lisääntyi närhien rääkäisyt. Linnusta lähtee monenlaisia ääniä ja sen sanotaan olevan taitava matkija. Pahimmillaan närhellä on kyllä aika ruma ääni.

Talitiaisella sanotaan olevan yli 20 erilaista ääntä. Tässä ihanan syksyistä tunnelmaa.

Syksyistä tunnelmaa tuo myös järripeippo-parvi, joka lieneen muuttomatkalla. Niitähän talvehtii jonkin verran myös Suomessa, mutta osa matkaa etelämmäksi.

Harmaapäätikan huuto äänitteessä kuulostaa aika agressiiviselta eikä ole ihan tyypillisimmillään. Tulee mieleen, että linnulla on jokin hätä.

Syyskuussa olimme mieheni kanssa reilun viikon Kuusamossa. Parapoloidia emme ottaneet mukaan. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt, sillä punatulkku-tallenteesta olisi tullut paljon parempi. Punatulkkuja oli aika paljon sekä tilhet nauttivat runsaasta marjasadosta tilan pihapiirissä.

Tallennuksia kesäkuulta 2017 mökkimaisemista

Aina silloin tällöin pihalampeen pulahtaa lintuja visiitille. Telkkänaaraan syöksyilyä veteen ja ääntelyä sain su 28.5. vastaisena yönä. Lampi ei ole kovin iso, ehkä n. 30m*20m ja se on lähdepohjainen. Vesi on todella kylmää kesälläkin.




Touko-kesäkuun vaihteessa äitini vieraili mökillämme ja hän kuvaili meille miten västäräkki keikutteli pyrstöään laiturilla ollessaan. Muutama päivä västäräkin äänen ”metsästykseen” meni, mutta lopulta tallentui linnun yhteysääni.






Västäräkin varsinaista laulua pääsee harvoin kuuntelemaan, mutta käydessäni läpi toukokuisia tallennuksia mikrofonin ollessa yksin äänittämässä, löytyi tämä tutun kuuluinen ääni, joka paljastui västäräkin lauluksi.




Eräänä arkiaamuna lähdin Riikan kanssa kuuntelemaan lintuja Vantaan pitkäkoskelle. Heti reitin alussa pääsimme kuuntelemaan viitakerttusen taidokasta laulua. Tätä olisi jaksanut kuunnella vaikka miten pitkään. Lopulta kuitenkin jatkoimme matkaamme. Viitakerttunenhan on yksi myöhäisempiä muuttajia Suomen suveen.


Mökin pihaan alkukesästä kuului useasti kuovin soidinhuutelu ja pääsinpä eräänä aamuhetkenä tallentamaan kuovin varoittelua. Ei välttämättä kovin kaunis ääni, itse asiassa aika hätkähdyttävä läheltä kuultuna.


Tuolloin kesäkuun puolessa räkättirastaat olivat koko ajan äänessä. Välillä tuntui, että muita lintuja ei kuulukkaan, aina vain räksä. Räksän räkätys on meille tuttu, mutta miten tuttu on linnun lentolaulu. Äänitteessä useampi räksä nirskuttelee ja narskuttelee. Ei sitä kyllä oikein lauluksi voi sanoa…


Keväällä kun ensikertaa kuulee laulujoutsenien töräytykset ja siiven iskut sydämessä läikähtää. Vasta kesäkuun puolessa sain paremmin tunnistettavan laulujoutsentallenteen mitä 6.5. tallenne on.


Kesällä 2016 lehtokerttu mökkimme pihassa liverteli-laverteli voimallisesti pirteän iloisena. Nyt kylmän kevään ja vähäisten hyönteisten myötä olikin paljon laimeampaa laulua.


Ahkerasti seurailin toiveikkaana sääennustuksia sateettomasta yöstä. Onneksi juhannuksen alla ja juhannusyönä ennusteet tuntui niin uskottavilta, että uskalsin jättää äänityksen yön tunteina päällei.



Hernekertun luritus on kovin lyhyt. Toivottavasti ensi kesänä onnistaa paremmin ja pidemmin 🙂


Minun korvaan oudon kuuloista nirinää oli kyseltävä useammalta ääniä tunnistavalta ja lopulta nirisiä lajimääritettiin kulorastaaksi.


Myös tämä käpytikan varoittelu kävi useammalla lajimäärittäjällä kuultavana.


Yllätyin juhannusyön jälkeen kovasti löytäessäni äänityksistä upean käpytikan rummuttelun. Olen aina ajatellut, että tikat rummuttelevat helmi-toukokuussa, mutta vielä kesäkuun lopullakin.


Tämä äänite on tullut nauhoitettua mikrofonin oltua pihalla yksin äänittämässä. Tämä hieman viherpeipon ääntä muistuttava ääni paljastui pikkukäpylinnuksi.


Rautiasta kuuntelimme aiemmin keväällä Petikon retkellämme ja jonkinlaisen äänitteenkin saimme. Nyt sain nauhoitettua paremman äänitteen mikrofonin oltua taas yksinään äänittämässä.


Punarinta pitää pesänsä läheisyydessä usein aika napakkaakin rätinää. Ääni ehkä lisääntyy keskikesää, alkusyksyä kohden? Käsittääkseni myös peukaloinen ”rätisee” ja olisikin hauska oppia erottamaan punarinta ja peukaloinen toisistaan rätinöidensä osalta.


Toukokuisilla retkillämme opin tunnistamaan yhdenlaisen vihervarpusen äänen, olisko enemmän yhteysääni. Juhannusyönä kuitenkin vihervarpunen innostui laulamaan oikein kunnolla. Äänite ehkä vähän kaukaa, mutta kuultavissa kyllä.


Keltasirkut lauloivat innokkaana pitkälle kesään ja pohdinkin, onko ihan tavallista että ne laulavat heinäkuulle saakka. Kenties kylmän kesän vuoksi saimme nauttia pidemmän aikaa lintujen laulusta.


Juhannusloman lopulla yöllä käydessä ulkosalla korviin kantauti tasainen sirinä. Eihän Suomessa heinäsirkat siritä yöllä eivätkä ole kesäkuun puolella ylipäätäänkään äänessä. Yöpaitasilla ja kumisaappaat jalassa tuuliseen yöhön mikrofonin kanssa. Mitä sitten, vaikka itikat pistelivät jalkoja ja käsivarsia. Äänessä olevan täytyy olla jokin sirkkalintu ja niinhän se olikin pensassirkkalintu 🙂


Mökin pihapiirissä talletettua

Mieheni Rauno nikkaroi muutaman linnunpöntön, jotka on ympäri mökin pihapiiriä laitettu odottamaan asukkaita. Keväällä pihassa pyöri paljon talitiaisia, mutta kirjosieppojen saavuttua talitiaisten äänet ovat vähentynyt. Kirjosiepon ehkä vähän jankkaavakin sävelkulku kantautuu korviimme aamusta iltaan.


Sillointällöin kauempaa kuuluu kuovin, jota isokuoviksikin kutsutaan soidinhuutelua. Pikkukuovi on täällä Etelä-Suomessa huomattavasti harvinaisempi. Kuovin ääni monesti kuuluu harmillisen kaukaa, mutta tulipas se vähän lähemmäksikin ja sain tallenteen.


Kuovista tulee mieleeni viime sunnuntai-illan retkemme mieheni kanssa. Päätimme lähteä etsimään järveä, joka on löydetty lumisena talvena milloin metsässä on ollut hyvä moottorikelkan ura mitä pitkin lumikenkäillä. Silloin lumikenkälenkillämme tupsahdimme järvelle. Kesäaikaan emme sitä kuitenkaan ole koskaan löytäneet. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta sitä tämä sokean ja vaikeasti heikkonäköisen elo välillä on.



Pakkasimme reppuun evästä ja teetä. Lähdimme matkaan luottavaisina järven löytyvän. Kuljimme metsäautotietä pitkin suon laitamille, lähdimme seurailemaan ojaa pitkin. Ilmeisesti oja olisi pitänyt ylittää ja jatkaa polkua pitkin. Me seurailimme ojaa ja lopulta totesimme kiertävämme pientä suolämpärettä ympäriinsä. Otto opasti todella puutteellisesti ja lopulta vedin sitä perässäni itse pitäen Raunon repusta kiinni. Jalat upposivat aika-ajoin lähes polviin ja itikatkin kiusasivat. Kuovi huuteli kerran, lisäksi kuulimme käen ja punarinnan. Lopulta Rauno onnistui löytämään tuloaukkomme, josta pääsimme paluumatkalle, joten järven löytyminen jää toiseen kertaan. Kolmisen tuntia reissussa hujahti.



Mökin pihaan saavuimme kengät likomärkinä, litinä vain kuului askeleista. Saatuamme märät kengät ja sukat pois oli aika kuivata opas Otto 🙂 Arvatkaapa vain oliko herra märkä? Ei kuivempaa koiraa ole nähty suoretken jälkeen. Ei tassuissa ei vatsan alla ollut kosteuttakaan. Kyllä vähän jo hymyilytti, ehkä ärsyttikin. Poika makasi kiepillä tyytyväisenä kuivista tassuistaan toivoen varmastikin ettei vaan ikinä joutuisi suolle uudestaan. Me nautimme pöydän ääressä teestä ja eväistä mökin lämmössä. Joskus linturetket voivat olla myös tällaisia.



Mökin pihassa on pieni lähdepohjainen lampi, jossa vesilinnut käyvät välillä loiskuttelemassa. Jotenkin tuntuu, että tänäkeväänä vierailut ovat lisääntyneet. Tässä jouhisorsa lentelee uiskentelemaan. 🙂

Kahden retken päivä 26.5.2017

Tapasimme 9.30 blogituttavani kanssa Kauppatorilla, ostimme liput Vallisaaren lautalle ja matkaan pääsimme 9.45 aamun ensinmmäisellä lautalla. Aikaisemmin saareen ei ilmeisesti pääse, ellei ole omaa venettä, mikä on tietysti harmillista ajatellen lintujen aamukonserttia.

Vallisaarihan avattiin vasta viime vuonna yleisölle. Saaren luonto on mielenkiintoinen ja paikkaa on kehuttu kovasti.

Saaressa on luvallista kulkea vain merkittyjä reittejä pitkin eikä hiekkatieltä saa poiketa. Saarella voi olla edelleenkin räjähteitä metsäalueilla. Niinpä tallennuksia tehtäessä ei hiippailla polulta sivuun lähemmäksi. Lintujen tallentamisen teki myös hankalaksi väen paljous.

Lähdimme kiertämään Vallisaarta välillä pysähdellen kuuntelemaan. Tallennuksia tuli harmillisen vähän, mutta oli mukavaa reippailla auringon paisteessa merituulesta nauttien. Pysähdyimme hiukan ennen Kuninkaansaareen siirtymistä syömään eväitä merkitylle eväspaikalle. Siellä seuranamme oli varis, joka raakkui koko linnun voimallaan. Ihmisvilinä ja lentokone estivät tallenteen syntymisen.

Kuninkaansaareen siirryttiin jonkinlaista aallonmurtajamaista kangasta pitkin.Kuninkaansaaressa oli paljon hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Kiersimme saaren aika vauhdikkaasti luullen meille tulevan muuten kiire ehtiä paluulautalle. Saarella oli havupuita ja kallioita.

Lintutallenteet tulivat Vallisaaren puolella. Lehtokerttu iloisesti meille luritteli pitkät pätkät ja sattuipa vielä niin onnellisesti, että ihmisiäkään ei juuri silloin kohdalle osunut.

Kävellessämme kohden lauttarantaa tuuli yltyi, pysähdyimme kuuntelemaan kaunista laulajaa. Kun olen talletetta kuunteluttanut eri ihmisille lintu on saanut kovin monta lajimääritystä. On veikkailtu kultarintaa, vaikka tyypillinen karheus siitä puuttuukin. Luhtakerttuseksi laulu on liian nopeatempoista ja lintutallenteita paljon tehnyt henkilö lajimääritti linnun tikliksi. Tästä ei taida uskaltaa uutta lajia lisaamme toistaiseksi merkitä, ja jos kyseessä on tikli, sehän meillä jo on huhtikuulta

Lauttarannassa tuttavani katseli mantereen suuntaan, jossa pilvet roikkuivat vettä sataen. Lauttamatkan aikana sade ehti merellekin, mutta maihin päästyämme sade oli mantereella tauonnut. Kotona olin kahden jälkeen, asiakkaita hoitamaan ja syömään ja uuteen reissuun kohden Suomenojaa, jossa Kirsin kanssa tapasimme klo 18.00.

Parkkipaikalle kuului iloinen satakielen laulu ja nenään tulvi jätteen haju. Liikenteen ääni kuului kohtuullisen kovana ja lisäksi lämpövoimala puhkui omaa kohinaansa.

Tulva-altailla oli ilmeisestikin Amerikasta karannut punatavi, jota monet olivat saapuneet katsomaan. Lisäksi vesipääskyt olivat kiinnostuksen kohteita monella. Suomenojan lintualtaathan ylipäätään on käsittääkseni lintuja seuraaville hieno paikka monipuolisen linnustonsa vuoksi. Ja niin tälläkin kerralla moneja eri lajeja altailla nähtiin ja kuuluvimpina niistä olivat lokit ja tiirat. Meteli oli välillä suorastaan korvia huumaavaa. Kirsi näki äänekkäimpien lajien lisäksi mm. lapasorsia, punatavin, vesipääskyt, sinisorsia, nokikanoja. Nokikanoilla oli hautomispuuhat meneillään. Niiden pesiä oli paljon ja lokkimetelistä huolimatta kuulin lyhyen pätkän nokikanan ääntelyä, mutta talletettua en onnistunut. Kirsi sai napatuksi kuvan, mutta lintu käänsi tietystikin pyrstönsä kuvaan.

Altaat ohitettuamme päädyimme ruovikkoalueelle missä rantasipi kaihoisasti huuteli itselleen kumppania. Välillä oli levättävä ja päästeltävä pitkiä piippauksia.

Tallennussaldo oli laihanlainen, mutta kolmisen tuntia vietimme alueella. Kirsi kuvaili minulle lintuja ja välillä koetimme nauhoittaa jonkin kertun liverrystä, mutta liiallinen meteli pisti tallenteet hylkyyn. Ruovikossa myös ruokokerttuset ääntelivät innokkaasti.

Kun kotiuduin olin väsynyt ja iloinen kahden retken päivästä. Liikkua luonnossa, jutella luonnosta kiinnostuneiden kanssa, nauttia eväistä. Retket ovat aina myös paljon muutakin kuin lintujen tallentamista.

Koko aamun linturetki Vihdin ja Vantaan suunnilla 25.5.2017

Starttasimme luotani klo 5.00 aamulla ajaen Vihdintien varressa olevalle Ylä-Takkulan tilan parkkipaikalle Nuuksion kansallispuiston kupeeseen. Toiveenamme oli kuulla kaakkurin kaakatusta, sillä Silja oli samalla paikalla toissaviikolla retkeillessään kuullut paljon kaakkurien ylilentoja. Kävelimme hiekkatietä pitkin Saarijärven rantaan ja heti matkan alussa pääsimme nauttimaan sirittäjän sirityksestä. Sirittäjän laulu muistuttaa alussa peippoa, mutta jatkuu tasaisena sirityksenä läpi laulun, se on siis helppo tunnistaa.

Järven rantaan päästyämme istahdimme laiturille aamupalasta nauttimaan. Silja kiikaroi ahkerasti, näkyisikö kuikkia tai kaakkureita. Kuikka järvellä kuljeskeli, mutta ei päästänyt ääntäkään. Puolisen tuntia odotimme nauhuri päällä aamuhetkestä nauttien. Sitten olikin aika jatkaa matkaa, sillä olimme sopineet tapaavamme Petikon ulkoilualueella Riikan, jolla äärimmäisen hyvä taito tunnistaa ja kuunnella eri lintulajeja.

Lähdimme kävelemään Petikon ulkoilualueen hiekkatietä pitkin pysähdellen usein kuulostelemaan ja katselemaan. Metsäviklo kuultiin monesti ja se myös näyttäytyi hyvin istuen kelon päällä puron rannassa.

Metsäkirvisen liverrys kuin peipolla, mutta jatkuen hamaan loppuunsa ja joidenkin liverryksien lopussa laaserpyssyn piuputuksia 😀

Vihervarpusia lenteli pienissä parvissa ja opimme tunnistamaan sen keinuvan äänen.

Rautiaisen helinä oli myös uusi tuttavuus.

Mustapääkerttu suostui luikauttamaan muutaman sävelen lähellä laulurastasta. Tallennustilanteessa näkyi myös kahden närhen parittelu, josta kuului pintä käinää muistuttavaa ääntä. Se ei kuitenkaan tallenteessa kuulu. Mustapääkertun laulu muistuttaa mustarastasta, mutta on iloisempaa, kirkkaampaa. Siitä puuttuu mustarastaalle tyypillinen syvä huiluääni.

Petikon ulkoilualueen yllä lenteli tiuhaan tahtiin lentokoneita, joka vähän hankaloitti nauhoittamista, Silti voimme olla retken antiin tyytyväisiä. Saimme vielä kiurun laululentoa pellon yllä, joka on parempi tallenne kuin Liesjärven kansallispuistosta kotimatkalla saatu.

Sää oli retkellämme jälleen erittäin hyvä. Järven rannassa istuessamme aurinko vielä piilotteli hiukan itseään, mutta Petikossa se paisteli lämpimästi liki kolme tuntia kestäneen kiertelymme aikana.

Kiitokset Riikalle retkiseurasta, opimme sinulta paljon lintujen äänistä!

Aamuretki vanhankaupunginlahdelle 24.5.2017

Kun saavuimme Vanhankaupunginlahdelle aurinkoisena aamuna puoli seitsemän aikaan meidät otti vastaan satakielien laulanta. Korviini kantautui myös lehtokertun lurittelua. Pysähdyimme heti kuuntelemaan, tallentamaan ja nauhoittamaan. Olo oli kuin olisi satumetsässä ollut. Nyt olimme Siljan kanssa blogimme nimikkolinnun satakielen pauloissa. Kuunnelkaa ja nauttikaa kesäyön taitajaa.

Kun lähestyimme Lammassaareen meneville pitkoksille korviimme kantautui satakielien lisäksi paljon muutakin. Taisimme olla kuin lapsukaiset karkkikaupassa, niin innoissamme ja tohkeissamme olimme. Ei oikein tiennyt minne kaikkialle suuntaisi parapoloidin. Joka puolelta kuului säksätystä, liverrystä, piipitystä, luritusta, laverrusta.

Silja näki jonkin taulun missä mainittiin mm. ruokokerttunen ja itse olin kuullut punavarpusista Tringan huhtikuisella retkellä. Olen yli vuosi sitten ladannut iphoneeni Suomen lintuoppaan, jossa on myös lintujen äänet. Kuuntelimme puhelimesta ruokokerttusta sekä punavarpusta oppien ympärillämme monipuolisesti säksättävän linnun olevan ruokokerttunen ja kauniisti viheltelevän punavarpunen.

Ruokokerttunen viihtyy nimensä mukaisesti ruovikoissa ja pitkoksilla kulkiessamme pääsimme hyvin lähelle ja saimme kivan tallennuksen, jossa linnun monipuolisuus tulee hyvin esille.

Punavarpusiakin lauleli joka puolella. Lintu jopa näyttäytyikin pariin otteeseen punaisine höyhenineen. Laulusta tuli vähän mieleen pajulintu, tai ainakin laulu oli hieman alakuloinen. Toiset sanovat, että punavarpunen ”viheltelee” mikä kuvailee ääntä myös hyvin.

Istahdimme hetkeksi levikkeellä olevalle penkille ja laitoimme paraboloidin nauhoittamaan kaiteen päälle siltä varalta, että jotakin mielenkiintoista kuuluu. Siljan hörppiessä aamukahvia kuulimme yhtäkkiä hieman porsaan röhkäisyä kuullostavan äänen. Onneksi nauhuri oli äänittämässä, sillä muutoin olisi tuo mielenkiintoinen lintu jäänyt arvoitukseksi. Tai tuossa hetkessä emme edes tienneet oliko se jokin muu eläin. Lauri lajimääritti äänen kuuluvan luhtakanalle!

Kulkiessamme pääsimme lähelle kesäistä iloista lurittelua ja näin tallentui pensaskerttu. Kiitos lajimäärityksestä Hannes ja Lauri.

Päästyämme Lammassaareen kävelimme lintutornin luo, mutta totesimme ettei ollut vaivan arvoista kiivetä tornin päälle, jossa tuuli haittaisi äänityksiä. Tornin juurelta pääsimme aurinkoiselle paikalle piikkilanka-aidan viereen josta Silja tähysti kiikarilla meren rantaa. Rannassa kulki Kanandanhanhia varovasti ympärilleen tähystäen ja kun ne tulivat avoimempaan maastoon, niiden perässä näkyi pieniä untuvikko poikasia emoaan seuraten. Niiden äänet eivät kantautuneet kuitenkaan meille asti. Siinä kiikaroidessaan Silja näki myös kaulushaikaran lentävän piilokojulle päin.

Myös hanhia lensi silloin tällöin ohitsemme ja saimme valkopostihanhista onnistuneen äänityksen.


Lopuksi menimme piilokojuun kaulushaikaran puhaltelun kuulemisen toivossa, mutta siitä ei tullut enää toista havaintoa. Pääsimme kuitenkin kuuntelemaan heti meille molemmille uutta lajia, rastaskerttusta, joka esiintyy aivan itäisellä ja eteläisellä rannikolla, ja Vanhankaupunginlahdella niitä on vain joitakin. Kiitos ystävällisille ihmisille, jotka kertoivat meille linnusta ja lajimäärittivät sen. Ääni on aika karhean räkäisä.

Kello huiteli puolessa yhdessätoista, joten neljä tuntia sujahti ”lintutaivaassa” ihan liian nopeaan. Oli aika palata töiden pariin. Kuuluipa siellä meille entuudestaan paljon tutumpi peippokin livertävän kesää sydämiin.

Tyyni kevätilta Talosaaressa 13.5.2017

Tapasimme Kirsin kanssa Talosaaren ratsastustilan tuntumassa klo 18. Aurinko paistoi ja tuuli oli poissa. Talleilta tuli ihana hevosen tuoksu ja polulla ratsastaja vastaan. Voi miten alkoi tehdä mieli hevosen selkään, mutta olimme tulleet linturetkelle 🙂

Lähdimme kulkemaan polkua pitkin, joka vei meidät Talosaaren kartanolle. Heti alkuun pysähdyimme kuulostelemaan mereltä kuuluvia ääniä. Siellä liro lirotteli, laulujoutsenet räpisti siipiään, mantereella palokärkeä nopeatempoisempi tikka huuteli kviik ja rummutteli nopeammin ja kevyemmin palokärkeen verrattuna. En kuitenkaan saanut riittävän hyvää tallennetta, joten matka jatkui.

Korviimme kantautui kuusitiaisen ääni, minulle uusi tuttavuus. Olin kuvitellut sen pitävän kohtuullisen pientä piipitystä, mutta eihän asia ole näin olleskaan.

Lähestyimme rantaa, jossa pääsimme lähelle lapintiiroja, jotka puolustivat pesäänsä. Kauempana tutkasotkat pitivät soidinmenojaan. Lapintiirat tallentui hienosti.

Kuljimme vanhojen kuusien ohitse ja mikäpäs muu kuin hippiäinen siellä pyöritteli tahkoaan. Olin todella fiiliksissäni kuullessani sen ja vielä iloisempi tunnistamisesta. Mereltä kuuluu taustalla omalajistonsa, mutta sehän on vain tunnelmallista.

Tulimme jälleen aivan veden ääreen. Nyt pääsimme kuuntelemaan kalatiirojen kirkunaa.

Silkkiuikkuja seurailimme pitkään. Kauempana oli myös tutkasotkia. Kirsi kuvaili minulle lintujen soidinmenoja miten uros kantoi naaraalle nokassaan kaislaa, miten urokset kaulottelivat jne. Se mikä laji oli äänessä pysyi arvoituksena kunnes sain apuja lajimääritykseen. Silkkiuikuthan ne pitivät aika sympaattista ääntä.

Kuljeskelimme vielä metsäisimmillä alueilla kuunnellen iloista punarinnan helskyntää.

Lähempänä kymmentä lähdimme kotimatkalle, joten liki neljä tuntia sujahti luonnosta nauttien.

Retkeilyä Vanhankaupunginlahdella 19.4. ja 23.4.

Ystäväni Sarin kanssa osallistuimme Tringan järjestämälle iltaretkelle 19.4. Vanhankaupunginlahdelle. Ryhmämme lisäksi retkeilemässä olivat Työväen opiston ryhmäläiset, joten väkeä oli paljon liikkeellä. Vaikka arvasinkin olevan paljon väkeä ja sääkin oli vähän tuulinen otin parapoloidin matkaan. Ja onneksi otin, sillä heti reittimme alussa pääsimme kuuntelemaan pikkutikan rummuttelua. Sattuipa vielä muutoin hiljainen hetki, joten sain hyvän tallenteen.

Suuntasimme kulkumme kohden Porkkalanniemen lintutornia, jonne ei matka kovinkaan pitkä ollut. Peipot liversivät iloisesti, varikset raakkuivat. Tornin luona osa ryhmäläisistä kapusi torniin ja osa piipahti piilokojuun. Korviini kantautui närhin rääkäisyjä, sinisorsan ääntä, mutta mitään talletettavaa en saanut vilkkaan keskustelun ja liikehdinnän takia.

Siirtyessämme lintutornilta kohden pitkoksia, jotka veivät Lammassaareen pajusirkku oli jään päällä kenties ruokailemassa. Lintu ei kuulemma yleensä majaile näkösällä, että sen laulu kuuluu, mutta lintua ei näy. Nyt se kuitenkin viihtyi jäällä kaikkien katseltavissa. Harmi kun ei laulanut meille säveliään.

Pitkoksia kävellessämme pääsimme seuraamaan suopöllön liitelyä, joka liikuskeli varisparven yllä. Lisäksi kaukuputkiin osui arosuohaukka. Jossain vaiheessa kuulimme aivan yläpuoleltamme sepelkyyhkyn huhuilun, mutta tallennus epäonnistui.

Lammassaaren lintutornilla ollessamme ylitsemme lensi kanadanhanhiparvi, joka piti mukavasti ääntä, mutta tornin alapuolelta puhe pilasi nauhoitteen, harmillista. Tornista näkyi mm. pikkutyllejä. Vaikka tallennustulos olikin laiha oli mukavaa olla retkellä mukana. Kiva Sari kun pyysit mukaasi 🙂 Oli kiva myös jutustella Tringan oppaiden Jaanan ja Aleksin kanssa. Viilenevässä illassa oli mukavissa tunnelmissa hyvä lähteä kotimatkalle.

Sunnuntaina 23.4. tapasimme Sarin kanssa Kalviikissa, josta aloittelimme linturetkemme. Aamu oli ollut räntäsateinen ja kolea. Yhdeltätoista lähtiessämme liikkeelle aurinko pysytteli pilvessä, mutta vain yksi pieni kuuro tuli päiväämme häiritsemään. Kalviikin uimarannalla tavoitteenamme oli tallettaa meriharakka, mutta päivän ensinmmäiseksi tallenteeksi tuli tikliparvi. Pieni parvi ja aika pienet äänetkin hiukan tuulen tuivertaessa, mutta kyllä tikliksi tämän tunnistaa. Tikliähän pidetään etelän maissa häkissä sen korkean ja kauniin lauluäänensä vuoksi. SURULLISTA! Lintu on kuulemma myös hyvin kaunis.

Siinä tikliparven ruokailua tallettaessani Otto-pojan pinna meinasi olla koetuksella. Eihän toinen meinannut ymmärtää miksi tässä nyt vain seisoskellaan kun menohalujakin olisi kovasti. No etenimme rantaa pitkin ja meriharakan kolme vinkaisua tarttui arkistoitavaksi.

Kävellessämme kauempaa mereltä kuului vieraampi ääni, joka ohi kulkeneen miehen avustuksella tunnistettiin alleista lähteväksi. Allit välillä sukeltelivat ja pitivät nokkansa kiinni päästämättä ääntäkään. Odotimme ja odotimme ja kun ääntely alkoi rantaan tuli ihmisiä rupatellen. Onnistuin leikkelemään kuitenkin lyhyen tallenteen allejakin.

Kalviikista siirryimme Uutelaan, jossa saimme pienen raekuuron niskaamme. Koirapuistossa olimme kuunnelleet pirteää laulurastasta, mutta meren äärellä äänimaiseman valtasi lokkiparvi. Tappelivat ruuasta. Ylimpänä kimeimpänä huutaa kalalokki ja vähän matalampi kaakottaja on harmaalokki. Koska enemmän parvessa kalalokkeja tallenne menee nyt nimellä kalalokki. Parvessa näkyi myös naurulokkeja sekä valkoselkälokkikin.

Sään seljetessä päätimme hurauttaa vielä Vanhankaupunginlahdelle. Siellä kävelimme Pornaistenniemen lintutornille, jossa saimme kuulla haukahtelevaa ääntä. Emme tienneet mikä sen aiheutti ja asiaa tallenteesta selvitellessä sain monta eri mahdollisuutta: harmaalokin soidin, valkoposkihanhi, nokikana, joten tästä ei lajia listaamme saada.

Päätimme käydä myös piilokojussa ja sinne matkatessamme meidät pysäytti sinitiaisen laulu, jota en kyllä sinitiaiseksi tunnistanut. Joku sanoikin laulua sinitiaisen itsekseen jutteluksi 🙂 Kuunnelkaas.

Piilokojussa oli kiva kuulostella vesilintujen ääntä, sorsien peseytymistä/kylpemistä. Puhaltelipa kaulushaikarakin jossain kauempana. Arkistoitavaa tallennetta en valitettavasti saanut. Seuranamme oli ahkeria valokuvaajia, joten kahinaa, rapinaa, juttelua riitti. Joskus olisi piilokojussa käydä uudestaan.

Palatessamme läheltämme lenteli hanhiparvi. Ilmeisesti valtaosa hanhista on valkoposkihanhia ja osa kanadanhanhia. Itse en kuitenkaan erota mitkä ovat mitäkin, joten lajimäärä ei tästäkään pääse karttumaan.

Matkalla autolle pääsimme vielä seuraamaan pikkutikan ruokailua. Kuunnelkaapas miten hyvin kuuluu ruokailunakutus 😀

Lähempänä viittä palasimme luokseni ja hienon retkipäivän jälkeen maistui tee kera croisanttien. Kiitos Sarille ihanasta syntymäpäivälahjasta linturetkestä.

Toukokuun alun lintutallennuksia mökin ympäristössä

Nyt kun olemme päässeet kevääseen vietämme Raunon kanssa lähes kaiken vapaa-ajan mökillämme. Niinpä suuntasimme sinne myös viettämään pidennettyä vappuviikonloppua. Vaikka väsy painoi perjantai-iltana istuskelimme nuotiolla parisen tuntia kevätillasta nauttien. Oli tyyntä ja punarinnat lauloivat iloisen helsyvästi. Ei olisi uskonut, että seuraavana päivänä tuuli puhaltaa hyisesti ja taivaalta sataa valkoista centtitolkulla. Ei tarvinnut retkeillä lintujen ääniä nauhoitellen. Aika kului sisätiloissa takan lämmöstä nauttien ja myöhemmin saunoen.

Vappupäivänä oli hiukan lämpimämpää ja aurinkoisempaa. Lähdimme ennen auringon laskua kävelylle ja reissussa viivyimme parisen tuntia. Uusia lintulajeja saimme ainoastaan räkättirastaan. Tallenteessa kaksi räksää käy keskusteluaan.

Vaikka tallenteiden määrällä ei päässytkään hehkuttamaan, nautimme ulkoilusta, kevään tuoksusta. Kuljimme pitkin metsäautoteitä ja pellon reunaa. Kuulimme töyhtöhyyppien naukumista, mutta kriittisenä en saanut riittävän hyvää tallennetta.

Myös seuraava viikonloppu vierähti mökillä. Melkeinpä heti sinne päästyämme korviin kantautui tiltaltti, jota emme ole koskaan ennen viiden vuoden aikana pihapiirissä kuulleet. Tiltaltin tallennus on osoittautunut haatavaksi, joten sitä odotellessa. Mutta pajulintu oli saapunut ja se ilahdutti perjantai-illassamme kesäisillä sävelillään.

Lauantaina retkeilimme taasen auringon laskun aikoihin ja vihdoinkin onnistuimme tallentamaan lehtokurpan. Minusta linnulla on jotenkin hellyyttävä ääni ja mieleen on jäänyt Juha Laaksosen ohjelmasta Luontoretki eläintentäyttäjän haastattelu, jossa täyttäjä kertoo lehtokurpan olevan vaikeimpia täytettäviä ohuen ihonsa vuoksi.

Astellessani nauhurin ja mikrofonin kanssa mökin ovesta ulos korviini kantautui laulujoutsenen lyhyet haukahtelevat tötähdykset.

Yksi kevään edistymisen merkkejä on lammen rantaan saapuneet sammakot. Vaikka eivät lintuja olekkaan haluan jakaa teille tämän onnistuneen tallenteen. Äänessä ne tavalliset sammakot ja viitasammakot. Valitettavasti en erota niitä toisistaan.

Ja niinhän siinä taas kävi, että viikonlopun jälkeen sää viileni. Olin alustavasti sopinut äitini kanssa muutamasta mökkipäivästä milloin touhuaisimme puutarhapuuhien parissa. Siirsimme puuhan tulevaisuuteen ja hyvä niin. Menin mökille tiistaina takaisin, vietin siellä itsekseni pari päivää. Yöllä oli melkein kuusi astetta pakkasta, päivällä pitkin viikkoa tuli räntä ja raekuuroja. Päätin kuitenkin yrittää kartuttaa lintulajien määrää. Vein parapoloidin ulos nauhottamaan ja muutama kiva tallenne tulikin. Tässä sepelkyyhky huhuilee

Tässä ehkä minulle ainakin tutumpaa punakylkirastasta ja kuunnelkaapa kun jokin tikka ruokailee lähipuussa 🙂

Torstaina koin todellista tunnistamisen riemua. Kuuntelin aamun tallennetta tunnistaen hippiäisen. Vuosi sitten olleessa Lintujen yö-tapahtumassa kaksi osallistujaa kuuli hippiäisen, minä en ollut heidän joukossaan. Linnun ääni jäi kuitenkin mietityttämään, joten netistä kuulostelemaan. Ja nyt kun äänen kuulin tiesin sen heti olevan hippiäisen. Ja mikä sai minut vielä iloisemmaksi Talosaaren linturetkellä kuulin ja tunnistin linnun ihan polkua pitkin kävellessämme.

Hetken jo luulin saaneeni järripeipon, kun viherpeipon äänestä puuttui liverrysosa kokonaan. Lintu vain ryysti kuten järri, mutta sävelasteikolla ryystö nousee ja sitähän ei järripeipolla tapahdu.

Sinitiaisellakin tuntuu olevan monta tapaa laulella ja tässä taasen vähän erilainen sinitiaisen laulu. Olin jo toiveikas uudesta lajista, mutta sinitiainenpa kuitenkin.

Mökin pihapiirissä kuuluu usein palokärjen reviiriääntä sekä lennossa kuuluvaa ääntä. Rummuttelut tapahtuu yleensä kauempana. Nyt kuuluu hyvin tuo kviiik

Tässä myös hieman erikoisempi palokärjen ääni. Luulimme tätä joksikin aivan muuksi linnuksi mutta selvittelyn tulos olikin sitten palokärki. Xeno canto -äänipankista löytyy vastaavanlainen ääni, jossa kuvaus: ”alarm call, female” eli naaraan varoitusääni. Hyvin mahdollista siis, että tällä linnulla oli poikasia jossakin lähettyvillä.

Töyhtöhyypän naukumista olen metsästänyt oikeastaan pääsiäisestä lähtien ja vihdoinkin perjantai-iltana onnistuin saamaan sellaisen tallenteen mihin voin olla tyytyväinen. Taustalla kuuluu vielä teerin soidinkukerrustakin.