Rakas Harmaakuono

Tiedän
on lähdettävä sun
se sattuu, se pelottaa
mutta olet liian rakas kärsimään.
Ihan vielä et lähde luotain mun
on yhteistä aikaa vielä vähän
Kun aika on vierelläs oon sun.
Tuota hetkeä kohti matkataan päivä kerrallaan
Nautitaan tulevista päivistä ja kevään puhkeamisesta.Kuva otettu 27.2. Valitettavasti Otto ei näy kunnolla.

Päivät painuvat iltaan ja yöhön. Iso tuska sydämessä, mutta Harmaakuonon kannalta ainoa oikea ratkaisu on tehty. Omasta tuskasta huolimatta nautitaan siitä yhteisestä ajasta mitä jäljellä on. Annetaan kevään tulla meidän sydämiin, rauhoittaa mielen, antaa voimaa tulevaan. Viikonloppuna rakas Harmaakuono pääsee mökille. Saa siellä kuljeskella, tuoksutella ja seurailla meidän puupinon pienennystä. Olla lähellä rakkaidensa ihmisten ja koiraystävän Oton.

Kun vääjäämätön lähestyy

Tänään 14 vuotta 3 kk ja 18 päivää on rakkaalla Harmaakuonolla takanaan. Moni sanoo, että hurjan korkea ikä etenkin aktiiviselle työkoiralle. Marraskuun alussa vanhus oli vaisu ja mietimme näkeekö tämä 14-vuotispäiväänsä. Koira piristyi hurjan paljon parilla mökkiviikonlopulla ja porskutti reippaana herrana juhlapäivänäänkin. Joulun alla uskalsimme toivoa, että Harmaakuono pysyy luonamme ainakin talven yli. Näin on myös tapahtunut. Nyt kuitenkin talvi on taittumassa kevääksi ja Harmaakuono hiipuu. Viihtyy paljon omissa oloissaan suosikkipaikkanaan olohuoneen pöydän alus tai makkarin koiran peti. Pöydän alta se seurailee mitä ympärillä tapahtuu. Välillä nukkuu niin sikeään ettei tiedosta minun esim. saapuvan Oton kanssa kotiin. Toki osaltaan siihen vaikuttaa myös kuulon alentuminen. Selvästi myös näkö on heikentynyt. Esim. ravistelee liian lähellä seinää, kävelee päin minua, ei väistä keittiön pöydän tuoleja vaan menee siitä mistä on päättänyt kulkea tuolien siirtyillessä tieltään.

Kuurous eikä sokeutuminenkaan ole este elämälle, mutta isot rasvapatit alkavat sitä olla. Harmaakuono lähtee innoissaan ulos ja liikkuu reippaasti. Intoa olisi ties mihin, mutta kroppa ei jaksa. Läähätys alkaa pian. Toistaseksi koira on kulkenut itse ilman apuja portaat. Välillä tosin kuulee miten oikeanetutassun liikerata ei riitä ja tassu raapii porrasta. Viikon kahden aikana on liikkuminen portaissa tullut varovaisemmaksi.

Kynsien leikkaaminen on Harmaakuonolle nykyisin äärimmäisen vastenmielistä. Saattaa hetkeksi suostua ja köllöttää rauhallisesti paikoillaan. Kynnet pitäisi saada leikatuksi nopeasti, mutta ei se vaan sokkona onnistu. Koira hermostuu ja karkaa paikalta. Kynsien leikkaamisesta onkin tullut ikävä show. Koira hermostuu täysin eikä stressistä meinaa palautua. Tassuissa on varmasti kipuja, ehkä myös muuallakin. Rasvapatit eivät varmasti helpota oloa. Aiemmin on tuntunut ettei ne sitä haittaa. Voi taputtaa patin kohdalta jne. Nyt ehkä herra tulee levottomaksi patin kohdalle osuneesta taputuksesta. Vetäytyy pois läheltä.

Tänään olen tuntenut hyvin voimakkaasti, että päätösten aika on tullut. Ensinmmäistä kertaa kävin tutkimassa netissä tuhkaukseen liittyviä asioita sekä lähetin sähköpostia Opaskoirakoululle kysellen menettelytavoista. Tämä kulunut päivä on ollut todella ahdistava ja päivä on tuntunut pitkältä. Lopullinen päätös on tekemättä, mutta hyvin lähellä se on.

Paljon olen miettinyt mikä on oikea hetki koiran lähteä. Milloin se ei ole liian hätiköityä/aikaista, mutta myöskään ei asia mikä olisi pitänyt tehdä aikaa sitten. Ratkaisun tekeminen on vaikeaa, mutta toisaalta miksi sitä vetkuttaa viikosta tai jopa kuukaudesta toiseen, oman luopumisen tuskansa vuoksi. Kenties pelosta miten itse siitä selviää, miten surun kestää kantaa ja miten siitä pääsee yli. Koira on elänyt pitkän hyvän elämän, mutta nyt on väsynyt ja vetäytyvä, ei siedä hoitotoimenpiteitä ja liikkuminen huonontuu viikko viikolta. Vaikka herra välillä iloitsee, touhottaa, tekee itseään tykö jne onko siltikään tarpeen ”odottaa” romahdusta ja tehdä se päätös pakon edessä. Miksi kiusata koiraa omalla tuskallaan, miksi uskotella itselleen parempina päivinä, että kyllä tästä vielä eloa ja iloa löytyy kuukausiksi. Esim. päivällä olin jo päätöksen kynnyksellä. Nyt illalla tuo rakas ystävä on ollut rauhallinen, tunnen miten olen perääntymässä. Koetan kuitenkin muistuttaa itseäni ettei se pelkkä rauhallisuus kerro totuutta, etenkin kun koira on pöydän alla tarkkailemassa.

Jotenkin tiedän tai vaistoan, että niin Harmaakuono kuin Ottokin aavistavat, että jotain on tekeillä. Otto on kulkenut perässäni koko päivän kun olen asunnossamme liikuskellut levottomana. Istuu vieressäni ja tökkii kuonollaan. Harmaakuono puolestaan lepuuttaa päätään kättäni vasten mitä se ei ole juurikaan tehnyt. Välillä minusta tuntuu, että sydämeni särkyy tähän kokonaan. Hetken päästä tunnen itsevarmuuden nostavan päätään ja uskon selviäväni. Ja oikeasti selviänhän minä. Elämä jatkuu joka tapauksessa. Harmaakuono on minun ensinmmäinen koirani ja koen tämän kaiken nyt ensinmmäistä kertaa. Katsotaan mitä tulevat päivät tuo tullessaan. Nyt menen avokin viekkuun nukkumaan ja keräämään voimia tulevaan.

Myyjäisissä myymässä

Pienrottinkityökerho on Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n järjestämää harrastetoimintaa. Kerho pyörii syyskuun alusta huhtikuun puolenvälin yli. Meitä kerholaisia on seitsemän+ohjaaja. Moni meistä tekee paljon myös muita käsitöitä neuleista koriste-esineisiin, poppanaliinoista koruihin, keramiikasta itse tehtyihin kortteihin, mehiläisvahakynttilöistä kransseihin. Valitettavasti tässä postauksessa ei ole kuvia kuin omistani myyntipöydistä.

Järjestimme kerhon nimissä myös viime vuoden pääsiäisen alla myyjäiset Iiriksessä, päätimme toimia tälläkin kertaa. Saimme tilan infon takana olevasta aulasta, jossa on silloin tällöin näkövammaisia tuotteidensa myyjiä, joskus on myös joistain yrityksistä esim. kenkien myyjiä. On todella mukavaa, että tilaa voidaan käyttää ja pääsemme silloin tällöin töinemme esille Iiriksessäkin.

Viime tiistai oli tuo myyjäispäivä. Paikalla olimme 12-18. Käytössäni oli kaksi pöytää. Sijaintini ei ehkä paras mahdollinen ollut, sillä olin aulan perällä. Toisaalta olimme kaikki kerholaiset samassa rivissä. Lisäksemme myymässä oli käsittääkseni artesaani-opiskelija.

Myyjäisiin valmistautuessani jälleen kaikkein hankalimmaksi koin töideni hinnoittelun. Neuleissa käytän useimmiten aitoja kuituja ja minulle merkitsee tavattomasti miltä lanka tuntuu käteen kerässä ja myös neulottuna. Keramiikassa käytän paljon aikaa viimeistelyyn ja värien valitsemiseen. Korujen helmiin tuppaa valikoitumaan myös hinnakkaampia yksilöitä. Koreissa taas haluan aina ne lakattavan, jotta ovat silloin pitkäikäisempiä käytössä. Kävimmekin Heman kanssa pitkiä keskusteluja hinnoittelusta, käsityön arvostuksesta, oman työn arvostuksesta. Hintoja päättäessäni useimmiten esitin alhaisempaa hintaa laitettavaksi mitä taas Hema olisi laittanut. Minähän päätökset lopulta aina tein, mutta onneksi Heman kanssa keskustelut sai minua ehkä taas rohkeammaksi laittamaan työlle arvoakin. Kyllä huomasi joidenkin töiden kohdalla asiakkaalle hinnan olevan liian iso. Ihmisiä kierteli katselemassa töitämme ja ihasteluakin tuli esim. keraamisesta sinisestä vadista, tulppaanilyhdystä ja parista koriste-esineestä. Ihailua herätti koreista erityisesti iso kori, jonka seinämä pysyi suorassa eikä aaltoillut. Kyseisestä korista piti tulla työhuoneeseemme roskakori, mutta ehkä se sittenkin on sinne liian pieni.

Päivän aikana olisi parempikin myynti voinut olla, mutta onneksi ihan kaikkea ei tarvinnut tuoda kotiin. Koruista meni korvikset, lila-sävyinen kaulakoru sekä huopapalloista tehty kaulanauha. Korit, keramiikkatyöt sekä neuleet tuli kaikki takaisin kotiin. Kynttilöitä meni kolme pakettia. Niitä olikin vain yhdeksän pakettia matkassa.

Otto oli mukanani ja jaksoi hienosti koko pitkän päivän. Pääasiassa köllötteli tuolini vieressä. Jos luoksemme saapui joku tuttu silloin piti päästä tervehtimään ja rapsutuksia hakemaan. Ja kyllä herra pari kertaa otti myös hatkat paikaltaan. Istuskelin kaikessa rauhassa tuolilla ja toinen myyjä huuteli kauempaa ”joko olette ostaneet yllätyskakkuja?” ja silloin koira singahti kahden pöydän päässä olevan myyntipöydän lu, laski kuononsa pöydän reunalle juuri äsken puhuttujen kakkujen kohdalle. Naurua riitti aulassa kun Otto palautettiin paikalleen. Toisen kerran samainen myyjäkaverini huuteli minulle kysellen olenko leiponut mantelimuffinsseja. No Ottopas se lähti kysyjän luo katsomaan herkkutilanteen. Taas aulassa olleet räjähti nauruun. Kyllä Otto tietää milloin puhutaan herkuista 😀

Ihmisiä kierteli pöytiemme luona tasaiseen tahtiin. Välillä oli myös rauhallisia hetkiä ja silloin ehti hyvin neulomaan kaulurin loppuun, joten eipä odottelu haitannut.

Helatorstaina täällä Korsossa järjestetään markkinat ja niiden yhteydessä nuorisotalolla korsolaisten käsityön tekijöiden myyjäiset. Lupasin osallistua tapahtumaan. Minua todella jännittää, sillä myyntikokemukseni rajoittuu kolmeen tapahtumaan ja ne kaikki ovat olleet Iiriksessä. Nyt asiakaskunta on täysin eri ja jännitänkin miten osaan olla esillä, mistä tiedän milloin pöydällä olevia tuotteita katsellaan jne? Onneksi mukanani on ystäväni auttamassa. Asiakkaat eivät välttämättä heti tiedosta minun olevan täysin sokea ja hälinässä on välillä vaikeaa tietää milloin juuri minulle puhutaan. Reilun kuukauden päästä olen kuitenkin taas yhtä myyjäiskokemusta rikkaampi. Toivottavasti kokemuksesta tulee sellainen, että jatkossakin uskaltaudun toimintaan mukaan.

Maastossa huomaa kehityksen

Eilinen ratsastustunti hujahti maastossa. Edellisestä maastokerrasta on yli vuosi, joten kasvoilla isot hymyt auringon lämmittäessä lähdimme maastoon.

Ratsastin Fengur-papalla, josta minulla onkin paljon hyviä muistoja. Koska viime aikoina meillä on ollut kenttätunneilla paljon harjotteita missä siirrytään töltistä raviin jne. en ole Fengurilla ratsastanut, siltä kun ravi löytyy kuulemma äärimmäisen huonosti. Nyt kuitenkin pääsin nauttimaan papparaisen kanssa työskentelystä. Ja varmajalkaisestihan se eteni riippumatta miten jyrkkä mäki tai oliko kavioiden alla jäätä, upottavaa lunta vai sulaa hiekkapolkua.

Tämän vuoden puolella kaikki ratsastuskerrat ollaan menty ilman satulaa. Satula tuntuikin aluksi hivenen oudolta, ja kun Fengurilla on vielä sellainen korkea takaosastaan oleva satula. Alussa hetken mietin, että mitenköhän hukassa sitä on maastossa ratsastaessa tai miten epävarmaa oma meno on. Nopeasti sai kuitenkin huomata, että kenttäharjotteiden myötä varmuutta on tullut lisää sekä tasapaino parantunut. Jyrkähköt ylä- ja alamäetkään eivät pahalta tuntuneet. Sitä vain ratsasti rauhallisin mielin ja nautiskeli. Tasainen töltti oli ihanaa. Laukkapätkiä ei maastossa tällä kertaa menty, mutta kun kevät ehtii pidemmälle, niin sitten laukkaillaankin enemmän.

Auringon lämpö, tuoksuva sulava lumi, hevosen tuoksu, onnistumisen tunne, itseluottamuksen kasvu ja iloiset ratsastajat teki tunnista todella onnistuneen ja jätti erittäin hyvän mielen. Se jätti myös tuntemuksia sisä- ja etureisiin. Olen tuosta liikunnasta aiheutuneesta tuntemuksesta fiilistellyt ja uskokaa vaan myös nauttinut.

Onnellinen ratsastaja kotiuduttuaan pääsi melkeinpä heti saunomaan, sillä avokki oli napsaissut saunan lämpiämään. Ilta kuluikin rennosti kotosalla. Tänään on sitten taas maanantaiseen tapaan aamupäivästä vietetty aikaa keramiikkatöiden parissa ja iltapäivästä iltaan hoitaen hieronta-asiakkaita. Suunnittelin vielä tekeväni kynttilöitä, mutta ryydyin. Mustien leskien aikaan neuloin ja nyt kun iltatee on juotu on aika painua peiton alle. Huomenna vietän päivän Iiriksessä meidän rottinkikerholaisten Pääsiäis-myyjäisissä.

Lyhdyn lasitus sivellinlasitteilla

Helmikuussa Inkun Ideapajassa teimme savireliefin levytystekniikalla. Tein kynttilälyhdyn, jossa tulppaani, aaltomainen reuna, jossa kukkia. Alaosassa vohvelipintaa. Lyhdyn työstämisestä voit lukeatäältä.

Maaliskuun kolmantena päivänä kokoonnuimme jatkotyöstämään töitämme. Lyhtyni näytti tältä raakapolton jälkeen.Pitihän työ tutkia tarkasti myös omin käsin. 😀 Sitten olikin aika miettiä millä värein lyhdyn haluan lasittaa. Pöydällä huomaatte olevan mallilaattoja Heman ja ohjaaja-Ainin kuvaillessa värejä mahdollisimman tarkasti.Yläreunassa olevat kukkaset halusin värjätä sinisiksi, yläreunat ja kukkien ympäristöt vaalealla lasitteella, jossa sinisiä ja ruskeita pilkkuja. Alaosa taasen sinisellä. Kuvissa lasite näyttää vaalealta eivätkä värit vielä kunnolla tule esiin.

Sivellinlasitteilla oli kiva työskennellä. Oli kiva lasittaa itse.

Tulppaaniin laitoin keltaista ja päälle hivenen punaista lasitetta. Työtä oli välillä siistittävä: sienellä hangattava valumia pois kuten tulppaanista sininen lasite(kuvassa näyttää valkoiselta).

Siistimistä tehdessäni Hema tai Aini katsoivat minulle kohdat mistä on tarve siistiä. Sama lasitetta laittaessani sain informaatiota kohdista mitkä kaipasivat lisää lasitetta. Lyhdyn sisusta lasitettiin läpinäkyvällä lasitteella. Ja ihan lopuksi pohja putsattiin lasitteesta. Muuten lasitteen sulaessa ja taas jähmettyessä se tarttuisi alustaan kiinni.

Tämän viikon torstaina saimme lasituspoltossa olleet työmme vielä lämpiminä käsiimme. Valitettavasti kuvaa ei ole lyhdystä nyt saatavilla, mutta tulee kyllä esiteltyä myöhemmin teillekin. Heman mielestä väritys onnistui täydellisesti.

Inkun Ideapajassa olin tosiaan myös menneenä torstaina. Tällä kertaa aiheena oli mosaiikkityöt ja paikalla olin ilman avustajaani, joten valokuvia ei ole otettuna. Joka tapauksessa tutustuimme ensiksi erilaisiin vaihtoehtoihin mitä voisimme tehdä. Päädyin tekemään ruukun. Saviruukun päälle laattaliimauksella mosaiikkia pintaan. Valitsin ruiskumaalatun sinistä pääväriksi, sekoittaen mukaan pyöreitä turkooseja mosaiikkipaloja. Aini levitti minulle liimaa ja minä asettelin mosaiikkipalat paikoilleen. Seuraavalla kerralla työt saumataan. Innostuin ruukkujen koristelusta ja muistelen mökillä olevan useampiakin saviruukkuja, jotka voisin koristella mosaiikeilla. Olen vallan hullaantunut käsitöihin 🙂

Luksuselämääkö???

Minut on kutsuttu ystävän luo kylään. Hän asuu kotikaupunkini toisella laidalla eikä minulla ole ollut mahdollisuutta opetella reittiä hänen luokseen. En voi vaan lähteä ja katsoa löytäisinkö perille. Reitti olisi pitänyt opetella liikkumistaidon ohjaajan kanssa, ja jotta reitin opettelu olisi mahdollista ensiksi pitää anoa maksusitoomus ohjaustunteihin. On siis sulamahdottomuus opetella kaikkia reittejä kulkemaan itsenäisesti, vaikka apuna onkin minun tapauksessani opaskoira.

Minulle on myönnetty 18 yhden suuntaista vammaispalvelulain mukaista vapaa-ajan kuljetuspalvelumatkaa, eli kuukaudessa pääsen YHDEKSÄN kertaa kulkemaan edestakaisen matkan pisteestä a pisteeseen b ja takaisin. Keskimäärin voin osallistua harrastustoimintaa, käydä ystävien luona, matkustaa johonkin tapahtumaan kahdesti viikossa.

Olen työikäinen aktiivinen ihminen, joka harrastaa monenlaisia asioita, joka haluaa osallistua moniin eri tapahtumiin, joka haluaa elää elämäänsä siitä nauttien. Minun on kuitenkin laskettava riittävätkö matkani kuun loppuun asti, jos otan ystävän kutsun vastaan ja menen hänen luokseen.

Sinä joka näet, sinun liikkumistasi ei rajoita näkökyvyn puute. Liikkumiseesi vaikuttaa toki bussi/juna/metroaikataulut, mutta liikkeelle pääset pääsääntöisesti milloin haluat. Jos omistat auton ja siinä on polttoainetta ei muuta kuin matkaan. Pystyt lähtemään extembore mihin haluat. Minulla ja monella muulla vammaisella sellainen on lähes mahdotonta. Elämäänsä ja liikkumisiaan joutuu suunnittelemaan paljon tarkemmin. Joudut tilaamaan kyydin esim. Helsingin Matkapalvelussa ennakkoon, mutta aina et voi tietää milloin olet lähdössä pois vaikkapa yhdistyksen hallituksen kokouksesta, kestääkö se vielä puolituntia vai tunnin. Istut kokouksen loppuun, tilaat kyydin ja odotat sitä ties miten pitkään. Et voi vaan lähteä ellet ole erikseen reittiä opetellut. Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, kaikkien reittien opettelu on mahdotonta.

Se että vammainen henkilö saa helpotusta paikasta toiseen siirtymisiin taksilla herättää valitettavasti monissa kateutta ja närää. Ja viime aikoina keskusteluihin on noussut tulkinta siitä, että kuljetuspalvelu olisi avustajan tavoin luksusta. Voin kertoa, ei todellakaan ole. Minulle kuljetuspalvelu on iso apu ja mahdollistaja. En halua jäädä kotiin neljän seinän sisälle. Jos jäisin, taatusti masentuisin ja mielenterveysongelmat voisi tulla yhteiskunnalle kalliiksi.

Myöskään avustaja ei ole luksusta, vaan helpottaa arkea. Kun haluan mennä ruokakauppaan, sieltä ei välttämättä saa palvelua. Henkilökuntaa on vähän ja kiire kova. Menen sinne kassan luo fiiliksellä ”anteeksi, mutta tarvitsisin ruokaa minäkin, ehtisikö joku auttamaan”. Minä en voi mennä kauppaan ja kerätä kärryyn haluamiani tuotteita. Ok. voin tietysti tunnustella laatikoita, hyllyjä tms, mutta taatusti en saa haluamaani, tai jos saan, se on tuuria. Opaskoirakaan kun ei osaa lukea ja kertoa mikä tuote on mikin. Onko siis luksusta, että menen kauppaan avustajan kanssa, joka hakee minulle haluamani tuotteet, lukee tarvittaessa tuoteselosteita, kertoo tarjouksista jne??? Voisinhan käyttää jotakin nettiruokakauppaa, mutta ruudunluvulla nekin toimivat useimmiten puutteellisesti, ja miksi en minäkin saisi käydä normaalisti kaupassa, vaikka avustettunakin. Kyllä ruokakaupassa avustaja on ehdottomasti arjen helpottaja.

Pöydällä nököttää läjä kirjeitä. Skannerilla tutkailen mitä niissä on. Jaahas, jokin käsin kirjoitettu kirje. Skanneri ei selviydy siitä. Tarvitsen jonkun lukemaan kirjeen. Haluanko luetuttaa postejani kenellä tahansa? En! Luotettava avustaja voi tehdä sen. Entäpä kun eteeni osuu lomake, joka on täytettävä. En näe täyttää sitä. Onko luksusta, että avustajani täyttää sen puolestani minun saneluni mukaan? Taaskin vastaan luksuksesta ei tietoakaan, mutta arkeni helpottuu ja saan asian hoidetuksi.

Minulla on ollut viime päivinä siivousvimma ja olen käynyt laatikoita läpi. En kuitenkaan kaikkia papereita uskalla heittää suoraan roskiin vaan minun on kasattava ne odottamaan seuraavaa avustajan käyntiä, jotta hän voi katsoa mitä ne ovat. Saan vinkin jostakin neuleohjeesta. Vielä saatan sen löytää netin syövereistä, mutta kaavapiirros estää ohjeen ymmärtämisen ja ohje jää saavuttamattomaksi. Inspiraatio on just nyt helvetillinen, mutta on odotettava kunnes avustaja on paikalla ja kirjoittaa kaavan auki sanalliseen muotoon, jotta pääsen neulomaan. Eli, on paljon (tekstissä vain joitakin) asioita mihin tarvitsen apua ja kun saan sitä onko se sitten luksusta?

Taloudellinen tila Suomessa on mikä on ja ankeita aikoja on edessäpäin. Säästöjä tulee ja valitettavasti tuntuu siltä, että heikoimmiltahan ne on hyvä repiä. Minulla ei ole sitä viisasten kiveä, josta kertoisin miten tästä kaikesta pitäisi selviytyä, tai mistä säästöt ottaa. Pelottavaa on kuitenkin ne näkymät mitä vammaisten kohdalle viime viikkoina on heitetty. Ja kun vammainen henkilö ikääntyy ja lopulta täyttää 75 vuotta hän ei yht’äkkiä olisikaan oikeutettu saamaan kuljetuspalvelumatkoja tai avustajatunteja. Ikäänkuin vamma katoaisi ja tilalle tulisi vanhuus. Samalla puhutaan siitä, että vanhuksien pitäisi voida asua mahdollisimman pitkään kotonaan. Ja se on varmasti meidän jokaisen toive. Entä sitten kun vammaisena ihmisenä et pääsekkään sieltä kotoa harrastuksiin, tapahtumiin? Masentavalta ja ankealtahan sellainen tuntuu ja varmasti vaikuttaa myös toimintakykyyn, virkeyteen, mielenterveyteen. Tuleeko niitä kaivattuja säästöjä pitkässä juoksussa, vai kasvavatko muut kulut mittoihin arvaamattomiin?

Ei todellakaan tunnu mukavalta lehtien sivuilta lukea kirjoituksia missä asenne on tukipalvelujen olevan meille vammaisille luksusta. Ne jotka asian ajattelee niin, olisi hyvä hetki kokeilla vammaisen elämää. Saattaisi asennevamma saada vähän hoitoa. Mitä ajatuksia sinulle herää???

Siivousvimma

Viikonloppu on sujahtanut flunssaisena. Välillä kurkkua koskee niin ettei tee mieli nielaista. Kuumetta ei ole ja siksi onkin ollut vaikea vietellä rauhaisaa eloa. Olen kuitenkin vieläkin niin tautinen etten huomenna keramiikkaan mene ja työtkin ovat suurella kysymysmerkillä. Joka tapauksessa minuun on flunssan lisäksi iskenyt siivousvimma. Se on kerännyt voimiaan jo tovin ja ehkäpä juontaa hienoiseen ongelmaan. En oikein tiedä mihin mahduttaisin kaiken tekemäni käsityöt. Koreja valmistuu melkein viikottain kuten myös keramiikkatöitä. Tälläkin hetkellä ruokapöydällä nököttää kynttilätarvikkeet, lankalaatikko pursuaa lankoja, lankanyssyköitä on tasojen päällä jne. Haaveilen käsityöhuoneesta mihin saisin laittaa keskeneräiset työt&projektit, tallettaa materiaalit valmiit myyntiin tai lahjaksi menevät työt jne.

No lisähuonetta ei ole saatavilla eikä olla valmiita luopumaan kuntosalihuoneestammekaan, joten muita ratkaisuja on löydettävä, ja ehkäpä avokki sellaisen keksikin tänään saunan jälkeen. Minun tietokonepöytäni on valtaisa 120 cm leveä ja 90 cm syvä, ja ehkäpä parhaat päivänsä nähnyt. Pöydän tilalle kaappi ja huomattavasti pienempi tietokonepöytä. Siinä voisi olla ratkaisu. Kaappiin saisin käsityötarvikkeita ja valmiitakin töitä. Ideasta olen enemmän kuin innoissani.

Olen sitä mieltä, että meissä jokaisessa asuu jonkinlainen hamsteri ja nurkkiin kertyy kaikkea turhaa. Kaikenmailman vanhoja johtoja, modemeita yms. on vaan pitänyt säästää. Eilen tyhjensin makuuhuoneen laatikostosta kaikki sellaisen hävitettäväksi. Ja valitettavasti tiedän yläkaapeista löytyy lisää, ainakin sata vuotta vanha skanneri ja tulostin, huoh! Olen päättänyt ja onneksi avokki on samaa mieltä, että nyt tuollaiset raivataan kodistamme pois.

Eilen siivosin myös tämän tietokonepöytäni ja koska tämä on näin iso voitte varmaan kuvitella miten helppoa siihen on kasata ties mitä tavaraa. Pöydän alla on ollut banaanilaatikollinen c-kasetteja digitointia odottamassa. Laatikossa oli hirmuinen pölykertymä, joten kasetit toiseen, suljettavaan laatikkoon ja banaanilaatikko roskiin.

Helmikauppa.comista tilasin helmille säilytysrasioita, joten tänään lajittelin helmiä niihin. Nyt tarvitsee avustajan kanssa laittaa niihin vielä värimerkinnät. Ja nyt rasioissaan korutarvikkeet ei vie niin hirveästi tilaa kuin eri kokoisissa minikrip-pusseissa. Olen tyytyväinen.

Tämä flunssa on vähän häirinnyt siivousvimmaa. Välillä on ollut pakko mennä pötköttelemään ja kuuntelemaan kirjaa, mutta eiköhän vimma nyt jatku flunssan jälkeenkin, ainakin toivon niin. Lähdenpä tästä kirjan pariin ja unille. Eikös uni paranna, tai ainakin edesauta paranemista…. Joka tapauksessa ihanaa keväistä alkavaa viikkoa jokaiselle.

Koruja lasihelmistä

Välillä inspiroidun korujen tekemiseen. Mökkilomalla kun toppi-neuleen kanssa tuli ongelmia näpertelin iltaisin koruja. Pyörittelin helmipussukoita käsissäni etsien inspiraatiota mitkä helmet koruun yhdistelisin. Mitkä muodot sopivat samaan koruun ja mahtaisiko värit toimia yksiin. Lopulta löysin sillä hetkellä minua miellyttävän yhdistelmän ja väkersin korun valmiiksi. Ilmeisesti yhdistelmäni aikalailla onnistuivat, ainakin avustajan kommenteista päätellen. Nyt esittelen korut teillekin ja palautetta otan mielelläni vastaan, myös niitä kehittämisehdotuksia.

Halusin laittaa koruun mustia sydänhelmiä. Mielestäni koruun ei sovi niiden kaveriksi mitään kovin isoja muita helmiä. Kaulakoruun tuli seitsemän ja rannekoruun kolme sydäntä.Mustia sydämiä olen käyttänyt aiemminkin, viime vuoden alkusyksystä mökillä kuistin edustalla syntyi tämä kaulakoru.

Rehellisesti sanottuna en muistanut, että tämän kaulakorun isoissa liila-helmissä on mustia viiruja, mutta ehkäpä silti helmet sopivat hopeisten siemenhelmien ja pienten lilojen helmien kanssa yhteen. Korussa on myös näyttävä ruusu-salpalukko.

Petroolit röpelöiset helmet tuntuvat mukavilta käteen ja niistä inspiroidun aina. Enään niitä ei ole jäljellä kuin muutama. Pitkään pohdin sopisivatko kultasisuksiset helmet röpelöiden ja turkoosien kanssa. Käteen helmien muoto tuntui hyvältä ja yhteen sopivalta ja kaitpa se värimailmakin sitten toimii?

Päätin kokeilla muistanko miten ns. omenakorvikset tehdään. Tein sellaiset joulukuun alussa olleella metallikorukurssilla. Otin opettajan lähettämät ohjeet esille ja ryhdyin näpertämään. Kuparilangan kauniiseen muotoon saaminen tuntui vähän haastavalta, että helmen yläpuolella oleva ympyrä olisi ympyrä eikä jokin epämääräinen muoto, ja vielä että onnistui tekemään toisesta kutakuinkin samanlaisen. 🙂 Minulla ei ollut taontavälineistöä, joten tasoittelu oli vähän vajavaista. Sain kuitenkin sellaisen lopputuloksen mihin voin olla tyytyväinen. Korvakorun koukkuun pujottaminen ei onnistunut. Lopulta päätin, että avustajani saisi tehdä sen, jotta en pilaisi juuri muotoon saatuja koruja. Tässä lopputulos.

Kotona ennen lomaa innostuin värkkäämään kaulakorun avokin paiskiessa töitä. Laitoin koruun turkoosit isot helmet ja niiden kanssa kultasisuksiset ja valkoiset. Minua itseänikin yhdistelmä vähän arvelutti ja seuraavana päivänä pähkimme Heman kanssa asiaa ja huomattavasti upeampi lopputulos tuli kun valkoisten helmien tilalle laitoin petroolit helmet.Tällä hetkellä yksi keskeneräinen neuletyö on kauluri, jonka lanka täsmälleen saman värinen kuin turkoosit isot helmet. Heman oli ”pakko” ottaa kuva 😀

Viime syksyltä on jäänyt esittelemättä sydänkorun lisäksi tämä puna-hopea-musta kaulakoru. Korusta tuli ehkä vähän turhan pitkä.Nuo punaiset helmet ovat niinkin kaukaa kuin loppuvuodelta 2011. Ostin ne ennen toista korvaleikkaustani kuten nuo mustat putkihelmetkin. Tuolloin sairaslomallani tein ensinmmäiset koruni. Mutta tässä viime syksyltä vielä koruja.

Tätä postausta tehdessäni tajusin, että yhtä korua lukuun ottamatta viime ja tämän vuoden aikana kaikki korut mitä olen tehnyt, on tehty mökillä. Ilmeisesti luonto ja mökin rauha saa minut inspiroitumaan 🙂

Herkulliset mantelileivät

Lokakuun lopulla olleessa naisten illassa tarjolla oli kasvissosekeiton kanssa mantelileipää. Oli todella herkullista karamellisoidun sipulin ja vuohenjuuston kera. Illan emännältä pyysin ohjeen ja eräänä pakkaspäivän iltana tammikuussa leivoin leipäsiä itsekin. Söimme niitä rukola-pestotuorejuuston kera.

Alunperin resepti on Kotikokki.net-palvelusta. Leipäsistäni tuli sen verran ohuita etten halkaissut niitä. Tässä herkullinen ohje teillekin:
2 kanamunaa
2 rkl turkkilaista jogurttia
2 tl psylliumia
1,5 dl mantelijauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 rkl seesamin siemeniä
150 g juustoraastetta
Vatkaa munat ja lisää munavaaahtoon turkkilainen jogurtti.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-jogurttiseokseen.
lisää lopuksi juustoraaste.
Lusikoi taikina uunipellille leivinpaperin päälle 5-6 keoksi ruokalusikallinen kerrallaan ja muotoile siitä pyöreitä tai soikeita leipiä. jätä leipien väliin kohoamisvaraa.
Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.
mantelileivät syödään halkaistuina. Ne sopivat erinomaisesti syötäviksi mm. lohen kanssa.

Ilman satulaa ratsastustunneilla

Uskokaa tai älkää, mutta takana on viikonloppu milloin en ole neulonut yhden yhtä silmukkaa. En ole tehnyt myöskään muita käsitöitä. Eilen olin tosin Silmukkasiskojen kanssa Wanhassa Satamassa Kädentaito-messuilla. Ehkä välillä tekee hyvääkin hengähtää muutama päivä käsitöistäkin. Huomenna taas aamusta keramiikkaan, joten ei tämä tauko kovin pitkä ole 🙂

Tänään olimme ratsastamassa. Edelliskerrasta on kolme viikkoa. Silloin ratsastin Sebulla, tänään Plesillä. Molemmilla kerroilla menin ilman satulaa jalustimet terapiavyössä. Kenttä on ollut aika möykkelikköinen. Etenkin tänään Plesi kompuroi useasti, joten tuntiin tuli pientä lisäjännitystä. Jännä oli myös huomata miten paljon raskaampaa on ratsastaa suojalumisohjossa kuin jäisellä pakkaslumella. Se on myös ratsastajalle raskaampaa. Plesillä on hirmu tasainen töltti ja ravi ja siinä lumisohjossa oli käsittämättömän hankala erottaa kumpaa askellajia hevonen meni. Askeleita kun ei edes kuullut lumesta kunnolla. Kivaa oli kuitenkin taas kerran. Harjoiteltiin tänään mm. kiemurakävelyä, eli käännettiin hevosta pois uralta ja takaisin uralle. Tämä tehtiin myös töltissä ja ravissa. Alkuun kun kiemuraa teki itsekseen hetken päästä omassa päässä suunnat sekosivat. Kun Lettu sanoi milloin vasemmalle milloin oikealle kiemurat pysyivät hallinnassa eikä suuntavaisto kadonnut.

Harjoittelimme tänään paljon askellajista toiseen siirtymisiä nopeaan tahtiin. Käynnistä tölttiin, töltistä raviin, ravista tölttiin, käynnistä raviin jne. Tehokasta, mutta niin ihanaa. Minulla oli vähän keventäminen tänään hukassa johtuen hevosen askellajien pienestä erosta lumella. Tänään ei laukattu laisinkaan, koska kenttä oli niin muhkurainen. Edelliskerralla laukattiin. Silloinkin otettiin laukan nostoja, ei menty kenttää ympäri. Sebun kanssa vähän jännitän laukkaa hevosen etupainoisuuden vuoksi ja kun itselläni tahtoo olla etukönötystä. Sain onneksi kuitenkin onnistuneitakin laukkapätkiä.

Kolme viikkoa sitten kotona vauhdilla suihkuun ja tuttavapariskunnan kanssa Korson Aadaan syömään. Tänään avokki oli napsauttanut saunan lämpiämään ja esivalmistellut kinkkukiusauksen, joka laitettiin uuniin paistumaan saunomisen ajaksi. Tänään on ollut hyvä päivä kuten eilenkin. Perjantaina oli todellinen alavireys ja alakuloisuus vallalla. Minulla olisi ollut koko päivä aikaa tehdä erilaisia käsitöitä kuten alunperin suunnittelin. Ei sitten inspiroinutkaan pätkän vertaa ja päivä meni täysin pelastusarmeijalle. Eilen onneksi tuntui jo taas paremmalta ja oli mukavaa lähteä Kadentaito-messuille kiertelemään. Ostin vähän helmiä sekä aikas arvokasta lankaa kesäpuseroa varten. Pari kertaa pysähdyimme kahvilaan tauolle rupattelemaan ja kuulumisia vaihtamaan. Oli rento mukava messupäivä. Kotona rentoilu jatkui avokin kanssa.

Tästä se taas uusi viikko käynnistyy ja parin viikon päästä pääsee taas issikan selkään, yes!