Kolmet treffit samalle päivää

Eilen ei ollut töitä, joten mulla oli kolmet treffit 😀

Aamupäivän vietin
Liiolii-blogin kirjoittajan kanssa. Lumikenkäilimme reilun tunnin räntäsateessa Harmaakuonon kirmaillessa ja lumesta nauttiessa lähituntumassamme.

 Nollakelissä tuli lämmin, vaikka pukeuduinkin kevyttoppahousuihin. Yllättävän vähän pellolla lumi upotti.

Kenkäilyn jälkeen istahdimme keittolounaalle (tuorejuusto-paprikakeitto) ja Harmaakuono keräsi ihailuja ja muutamat puolikielletyt rapsutuksetkin 😀

Lumikenkäilemästä siirryin opettelemaan kantapään tekoa. Kaveri oli pyytänyt vasen kätisen sukulaisensa minua neuvomaan ja pääsinkin miltein kavennuksiin asti. Opettelin kantapään tekemään vahvistettuna, eli puolipatentilla (*1s neulomatta, 1o,*)- Toinen puikko aloitetaan neulomalla oikea, ja näin saadaan reunasilmukat neulomattomiksi. Mulla siis puikollansa 12s. Sukka käännetään ja neulotaan molemmat puikot nurjaa. Kaksi muuta puikollista on odottamassa ja niiden päihin laitoin tulpat, jotta silmukat ei karkaa 😀 Tuon kantalapun sain lähes valmiiksi, ja seuraavaan sukkasessioon on pari viikkoa. Sitä ennen ehdin varmastikin tekemään toiseen sukkaan vartta.

Iltapäivä meni nopsaan ja oli aika siirtyä kolmansille treffeille 😀 Silmukkasiskon ja ystäväni kanssa käytiin ostamassa mulle 8mm 60cm pyöröpuikon, jotta pääsen neulomaan Novitan sivuilta löytyneen ohjeen mukaan joustinneulebochoa. Ostin Yönsinisen Teddy-langan kaveriksi  Punaliila-Teddyä. Ajattelin, että saan vähän bonchoon väriä.  Ja heräteostona mukaan lähti 12mm pyöröpuikko. Samalla ystävän kanssa tuli rupateltua ja kuulumisia vaihdettua.

Eilinen oli mukava ja toimelias päivä; liikuntaa ja neulomista kera hyvien ihmisten<3 p="">
Muistakaahan käydä osallistumassa arvontaan!!!

Hepa arpoo

Tämä on 301. postaukseni ja blogilla on ikää 2v ja karvan auki 6kk. Näyttökertoja lähes 26.800 ja rekisteröityneitä lukijoita 42.
Kiitos teille kaikille!

On arvonnan aika ja olen päättänyt arpoa kaksi asiaa:

Tummanvihreä kaulahuivi Sublime 96% merino 4%nylon 30astetta hienopesu puikot5 ½
Leveys 35 silmukkaa, puikot 6mm
1 ja 2 kerros: *1o, 1n, 1o* kerros loppuun
3 ja 4 kerros: 35o

Toinen arvonnan kohde (valitettavasti ei ole kuvaa) on Opaskoiravuosikirja 2012.
Kirjassa opaskoiran käyttäjien tarinoita, kokemuksia koiran kanssa liikkumisesta, henkilökuvia opaskoirien parissa työskentelevistä ihmisistä jne.  Kirja on Opaskoirayhdistyksen varainhankintatuote.

Palkinnot valikoitui minulle tärkeistä asioista. Käsitöistä on noussut minulle todella tärkeä ja ihana harrastus. Opaskoira on taas huikea apuri liikkumiseen ja siksi myös opaskoiriin liittyvät asiat ovat lähellä sydäntäni.

Arvontaan osallistuminen:
Kirjoita tämän postauksen kommentteihin suosikkisi postauksistani (1 arpalippu), kerro aihe mistä haluaisit postaukseni lukea tai heitä kysymys mihin haluat minulta vastauksen (1 arpalippu), linkitä tämä arvonta omaan blogiisi ja jätä minulle ”jälki” linkityksestä (1 arpalippu)
Voit saada kolme arpalippua ja jos olet uusi lukija ja rekisteröidyt lukijaksi sinun on mahdollisuus napata neljäs arpalippu plakkariisi 😀
Ja kerrothan kumman arvontaan osallistut!

 Arvontaan voi osallistua 9.2. klo 22.00 saakka!
Tuolloin blogini täyttää 2.5v<3 p="">
Eipä muuta kuin osallistukaa ja kerätkää arpalippuja itsellenne 😀

”lumikurssi” Tammisaaressa

Opaskoirakerhomme kokoontui viikonloppukurssille Tammisaareen. Vastaava ”lumikurssi” pidettiin viime vuonna Porvoossa. Nyt paikaksi valikoitui Tammisaari. Siellä on paljon kapeita  katuja vanhan kaupungin idyllistä tunnelmaa. Kapeat ja lumiset kadut tuo haastetta opaskoiran työskentelyyn. Suojatiet lumen peitossa ja lumivallit kaventavat katuja entisestään.

Viikonloppu aloitettiin aloituskahveilla perinteisesti. Kahvittelun yhteydessä kerroin viikonlopun ohjelmarungon, jonka olin osallistujille lähettänyt myös maileitse. Jaettiin peesarit koirakoille ja ennen treenilenkkejä majottauduimme.

Itse kävin peesarin kanssa – yllätys – lankakaupassa ostamassa alpakkaa ja merinovillaa. Ovat arvokkaita lankoja muutenkin, mutta oli tuo pieni lankakauppa kalliskin. Kiertelimme vanhan kaupungin tuntumassa, Harmaakuono ei ollut parhaalla opastustuulellaan. Sitä kiinnosti enempi nuuskuttelu ja merkkauspisujen lorauttelu. Ja jostain syystä se olisi aina ja aina halunnut kääntyä oikealle heti kun vaan mahdollista. Taisipa treeni tehdä myös vanhalle herralle ihan hyvää. Käydessämme pikaisesti ruokakaupassa siellä asiakas nosti metakan siitä ettei koiria saa kaupassa olla. Kaupan kassa oli asiassa ajantasalla ja selitti hänelle opaskoirien saavan olla kaupassa. Nainen oli yllättynyt ja ihmeissään. Ehkä oppi tuona päivänä jotain uutta.

Ennen päivällistä kävelimme motellilta muutaman sata metriä Tammisaaren luontokeskukseen, joka oli mielenkiintoinen paikka. Meille kerrottiin siellä Itämerestä, sen historiasta ja nykytilasta. Pääsimme kuuntelemaan äänitteitä 30 metrin syvyydestä. Kuulimme mm. pyöriäisen, turskan, harmaahylkeen, laivojen, lintujen jne ääniä. Saimme käsin tunnustella puusta veistettyä oikean kokoista harmaahylkeä. Pääsimme tunnustelemaan minkin turkkia, merikotkan isoa sulkaa, laivan hylyn puupalaa, simpukoiden kuoria ja haahkan untuvia. Luontokeskuksessa oli myytävänä pehmolintuja jotka ääntelivät kuten oikeat lajinsa edustajansa. Ostin peipposen.

Motellille palatessamme juoksutimme jäällä tovin koiria vapaana. Lumipyry oli melkoinen ja tuuli yltynyt. Vein Harmaakuonon lepäämään huoneeseen päivällisen ajaksi.

Illalla ennen saunaa osa katseli Putousta. Saunan jälkeen istuimme baarissa yksillä ja puolilta öin yöpuulle. Sunnuntaiaamuna reippaina aamiaisen jälkeen lenkkeilemään.

Nyt kuljin peesarin kanssa kaupungin laitamia pitkin. Käytiin jollain ulkoilumetsäalueellakin, kuultiin tikan nakuttavan puussa. Osa teistä oli hautautuneet lumeen eikä niitä oltu ehditty auraamaan auki. Harmaakuono nyt ei haistellut niin paljon kuin lauantaina, mutta tahtoi mennä ylityksistä pysähtymättä, joten uusiksi ottoja tuli jonkin verran. Hyvää treeniä ja muistutusta vanhallekin koiralle. Laitoin lähteissämme gps-paikantimesta matkamittarin päälle ja lenkkiin käytimme 1 h 35 min, kävelimme 6.2 km, joten vauhti ei päätä huimannut, mutta toisaalta on muistettava nuo uusinnat ja kartasta katsomistauot jne. Loppumatkasta huomasi Harmaakuonon alkavan väsymään. Keskittyminen alkoi herpaantumaan. Olihan takana jo lauantai kaikkine koirakavereineen.

Lounaan jälkeen käytiin palautekeskustelua. Viikonloppuun oltiin pääsääntöisesti tyytyväisiä. Keskustelua kuitenkin herätti peesaripula, joka on varmastikin koko maan kattava ongelma. Hyväkuntoisia vapaaehtoisia tarvitaan, jotka jaksavat kävellä koirakoiden perässä. Osalla meistä on hirmuinen kävelyvauhti, joten polvivaivaisina tai muuten huonokuntoisina ei vaan pärjää. Toki koirankäyttäjissä on myös hiljempaa käveleviä, joten ei kaikkien peesareidenkaan tarvitse mitään huippukuntoisia olla.  Peesarit mahdollistavat mm. nämä viikonloppukurssit, he mahdollistavat myös kotipaikalla turvallisen reittien opettelun, joten jokainen peesari on arvokas ja tekee hyvää ja hienoa vapaaehtoistyötä.

Kotona olin neljän maissa. Olin aivan rättipoikkiväsynyt.  Vaikka järjestelyt olikin enempi etukäteisjärjestelyjä. Tuolla lähinnä huolehdin nuo keskustelut tms. Silti harteilla vastuu ja kai jonkinlainen huoli ja jännitys siitä miten kaikki sujuu. Kaitpa se vaan pistää väsymään, huoh. Ilta menikin tekemättä oikein mitään järkevää.

Eilen käytännön toiminnasta siirryin tuohon yhdistystoiminnan kokoustamispuoleen. Meillä oli nimittäin kolmituntinen Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokous.  Että ehkä nyt olen ansainnut pari vapaapäivää vapaaehtois- ja yhdistystyöstä 😀 No tänään en ole asian tiimoilta muuta tehnyt kuin lukenut muutaman sähköpostiviestin reakoimatta niihin. Ehkä huomenna taas…

Kahvipusseista askartelua

Marraskuussa opettelin kahvipusseista askartelua. Opin tekemään neliönmuotoisia ruutuja joita voi sellaisenaan käyttää pannun alusina tai useammasta ruudun ommella yhteen ja tehdä kassin. Itselläni työn alla on edelleen 14 ruutuinen kassi. Neuloosi on ottanut yliotteen kahvipussiaskartelusta, mutta ajattelin nyt esitellä tämänkin käsityömuodon. Ja lupaan laittaa valmiista kassista kuvan blogiin kun kassi valmistuu.

Kahvipussiaskartelu vaatii paljon tyhjiä kahvipusseja. Yhteen ruutuun niitä menee kolme. Jos touhusta kovin innostuu kannattaa pyytää lähiympäristönsä ihmisiä säästämään pusseja avuksi. Itse sain pusseja kaveriltani, joka taidonkin minulle opetti.

Ensiksi kahvipussi leikataan neljään osaan

Toki kannattaa leikata useampi pussi kerrallaan ennen kuin siirtyy seuraavaan työvaiheeseen.


Kun kahvipusseja on leikelty riittävästi aletaan suikaleita taittelemaan. Suikale taitellaan molemmilta reunoiltaan oin kolmasosa sisäänpäin. Näin saadaan suikaleiden reunat piiloon.



Yhteen ruutuun menee 12 taiteltua suikaletta. Ne pujotellaan lomittain keskenään siten, että syntyy ruutukuvio. Eli pystysuoraan tulee kuusi ja vaakasuoraan kuusi suikaletta. Pujottelussa on oltava tarkkana, että kaikki suikaleet menevät vuorotahtiin yli ja läpi…


Ne jotka näkevät voi valita punontavaiheessa samanvärisiä paloja tai jopa saada kahvipannun kuvan yhdistelemällä suikaleita oikein. Itselläni pitäisi olla joku näkevä koko ajan paikalla, jos haluaisin onnistua tekemään niin hienon kassin. Tyydyn nyt tällä erää siihen mitä sattuu käsieni kautta syntymään 😀

Kun ruutu on valmis taitoksia vielä fiksataan vetämälläniistä joidenka päistä päästään ompelemaan. Ompelua helpottaakseen ne vedetään hiukan ylikorostetusti ulospäin. Jos ruudukosta halutaan pannun alusta kiskonta jätetään väliin. Mielumminkin halutaan reunat tasaisiksi ja tiiviiksi.

Kun alan ommella, palat asetellaan vastakkain tyyliin uros-naaras vastakkain. Eli ulommaista vastassa on syvänne 😀 Äh, en osaa selittää. Ajatuksena on kuitenkin ettei saumaan jää aukkoja.



Käytössäni on tylppäneula vai kanavaneula-nimelläkö se virallisesti menee. Lankana on vanhojen ulkovalojen johtoa. Johto saattaa sujahtaa ilman neulaakin, mutta kyllä se nopeuttaa ompelua, joten on hyvä apuväline.


Passiivinen tupakointi lenkkipoluilla

Myönnän, nyt NIPOTAN
Ja myönnän senkin, että PAHAKS on päässy, mut ku…
ÄRSYTTÄÄ!!!
ONKO PAKKO, JOS EI TAHO olla lenkkipoluilla passiivinen tupakoitsija???
Valitettavasti välillä KYLLÄ!

En ala saarnata tupakan terveysvaikutuksista enkä  mitään omien keuhkojeni turmeltumisesta passiivipoltosta. Se tupakan katku ei vaan kuulu lenkkipoluille minun mielestäni. Ehkä siinä koiraa ulkoiluttaessaan on mukavaa poltella kaikessa rauhassa tai rupatellessaan seuralaisensa kanssa. Kyllä ymmärrän, että jossainhan se tupakka on poltettava eikä voi kieltää sitä tekemästä esim. lenkkipoluilla. Onhan se jo kielletty niin monessa muussa paikassa. Ja tottahan toki mun on helppo valittaa asiasta, ihminen joka ei ole moista koskaan edes maistanut. Mutta kun kuntoilu, liikunta, urheilu, treeni – NE EI VAAN KUULU tupakan kanssa yhteen!
Joo, ei kaikki kuntoile, treenaa, urheile kävellessään lenkkipoluilla.
Ja vastaavasti on niitä tupakoitsevia urheilijoitakin, eli ei se niin mustavalkoista ole…

Jotenkin tänään ”kuppi meni nurin” kun törmäsimme tupakan katkuun reilun tunnin aikana moneen eri otteeseen. Kun ärsyynnyin moisesta jäin samalla miettimään olenko tullut niuhottavaksi paskaksi keski-iän kynnyksellä olevaksi akaksi. On se minua ennenkin tympässyt. Ja olen kokenut paljon ”pahempaakin”. Olimme vuosia sitten Kreikassa maalipalloleirillä. Harjoittelimme salissa, jossa lämpötila varmasti hipoi yli 40 astetta. Ovet oli auki, sisään tulvi raskas pakokaasu, jonka lisäks isäntämme huoltojoukot ja valmennus polttelivat ketjussa kentän laidalla. Tuollainenhan ei Suomessa kovin nopeaan tulisi kysymykseenkään, mutta siellä ilmeisesti varsin tavallista. No muutenkin tupakointikulttuuri oli siellä juuri tuo, poltetaan missä ja milloin vaan. Ei kukaan kysynyt mahtaako joku kärsiä tästä. Eipä muuta kuin pelaamisesta nauttimaan. Silloinkin mietin miten ei tilanteeseen kuuluva se röökin haju olikaan.

Mut joo, tupakka on persiistä ja sen katku… Ehkei siitä nyt tämän enempää. Lenkillä oli onneksi muuta ja paljon mielenkiintoisempaa. Kiertelimme tuolla ulkoilualueen sisälle tehdyillä lenkkipoluilla. Harmaakuono opasti innokkaasti, näytti polkujen haarautumiset, merkkasi sillat ensin minun parilta pudottuani 😀 Harmaakuonon puolustukseksi sanotaan, sillan leveys oli ehkä 30-40 cm, mutta pienellä treenillä opastus niidenkin suhteen tarkentui. Olimme reissussa Gps-matkamittarin mukaan 1 h 20 min, kävelimme 6 km, keskinopeus 4.5km/h, nopeimmillaan 5.9km/h. Maastossa nopeus vähän putoaa ja olihan tuossa parit meikäläisen rönyämiset silloilla ja Harmaakuonon hädätystauot. Olen tuosta Gps:stä tosi innoissani ja näemmä tykkään tilastoista 😀

Huomaatteko, meikäläisen 300. postaus on jo ihan nurkan takana. Aika likellä on myös 30 tuhannen blogini näyttökerrat, joten taitaa olla aika suunnitella arvontaa 😀
Kannattaa pysyä tarkkana ja vihjaista muillekin.

Kalenteri täyttyy

Moni sanoo, että tammikuu on pitkä ja tylsä kuukausi. Minulle tammikuu on kuitenkin syyshorroksesta heräämisen aikaa. Kun aurinkoisten päivien määrä lisääntyy, olo piristyy, mieli virkistyy. Saan uutta virtaa, uutta intoa ja nautin kun kalenterini täyttyy kaikesta mukavasta. Tänäänkin olen sopinut ens viikolle jo parit treffit teemalla käsityöt. Ens viikon teemana voisikin sanoa olevan neulominen, sillä jo aikaisemmin on sovittu pari muutakin käsityötapaamista. Eräs ystäväni sanoikin minulle, että olen samanlaisella innolla ja hurahtaneisuudella paneutunut neulomiseen mitä aikanaan maalipalloon. Ehkä niin. Kun innostun jostakin annan innostukselle joskus ehkä liiankin suuren vallan. Nyt haluan koko ajan oppia neulomisesta lisää, tehdä aina vain erilaisempia töitä jne. Sais nuo edellisetkin ensin loppuun 😀 On yritettävä hallita mopoa paremmin ettei se vallan lähde keulimaan.

Liikunta taistelee tilasta kovasti käsitöiden kanssa, ja hyvä niin. Torstaille olen sopinut lumikenkäilytreffit ja huomenna avokin kanssa tarkoitus lenkkeillä ja perjantaina kuntosaleilla. Lauantaina lähdenkin heti aamusta Tammisaareen Opaskoirakerhon viikonloppukurssille, jossa olen järjestäjänä. Ja ens viikolla pääsee uimaan!!!

Tähän loppukuuhun mahtuu pari Keravan opiston luentoakin. Torstaina menen kuuntelemaan Varpu Tavia:
”LUONNON VOIMAA: HERKUTELLEN KAUNIIKSI JA TERVEEKSI
Kokonaisvaltaiseen terveyteen ja luonnolliseen kauneuteen
erikoistunut ja Saksassa asuva tietokirjailija tulee puhumaan
ruokavalion vaikutus ulkonäköön ja hyvinvointiin. Teemoja:
”Elämäntavoilla voit ennaltaehkäistä elintasosairauksia.” ”Sokeri
vanhentaa ja rumentaa.” ”Liika eläinrasva tursuaa ihosta.” ”Akne –
ihon diabetes.” ”Ruokavalinnoilla voit vähentää PMS- ja
vaihdevuosioireita.” Osallistujille tarjolla Vogelin
luomumehumaistiaiset. ”Terveellinen ruoka on ilo silmälle, sielulle ja
makuaisteille!” En ole lukenut yhtäkään Tavin kirjaa, mutta kuullut hänestä paljon. Valitettavasti hänen kirjojaan ei ole tehty pisteille tai äänitteeksi. Olisikin aika mahtavaa, jos joku innostuisi lukemaan jotain hänen kirjoistaan. Tänään annoin Aa:lle Kaarlo Jaakkolan kirjan Vatsa kuntoon luettavaksi minulle. Voitin kirjan arvonnassa ja kirjassa ilmeisen paljon hyvää ja tärkeää asiaa hyvinvointiin liittyen.

Maanantaina on vuorossa luento
HYVÄT PAHAT LISÄAINEET (2t)
DI, lis. ravintoneuvoja Nina Westerback
”Elintarvikkeiden tuoteselosteet vilisevät outoja E-koodeja.
Lisäaineita käytetään elintarvikkeissa muun muassa vahventamaan makua,
parantamaan koostumusta, pidentämään käyttöaikaa sekä parantamaan
väriä. Onko elintarvikkeissa pakko käyttää lisäaineita? Mitä
lisäaineet ovat? Ovatko ne vaarallisia? Mitä lisäaineita kannattaa
välttää ja mitä voi popsia?”
Nykyiseltään suhtaudun lisäaineisiin pääsääntöisesti negatiivisesti, ja siksi kuulenkin mielelläni näkemyksiä ns. hyvistä ja luonnollisista lisäaineista. Ja toivottavasti nyt kun tämä kirjoitusvimma on taas parantunut saan luennoista naputeltua teillekin tietoa.

Eli, mahtavaa olla terve ja suunnitella touhua päiviinsä töiden lisäksi.

Vatsataudin jälkeen taas elävien kirjoissa

Sairastumisessa ehdottomasti kamalinta oli liikuntasuunnitelmien romuttuminen. Lauantai-iltana kotiuduimme kavereiden tupareista. Avokki simahti ja jäin lueskelemaan Facebookia yms samalla iltateestä nauttien. Olo kuitenkin oli kummallinen ja kohta istuinkin vessassa eikä huonoon oloon syytä tarvinnut miettiä. Lopulta oli otettava vati syliin ja istuskella kunnes olin tyhjentynyt. Yön aikana toteutin tuon neljästi ja aina ennen ylen antamista iski hirveä hikiaalto. Niin ällöä kuin se onkin, uin hiessä, tai siltä se ainakin tuntui. Niin hullu olin, että vielä toisen kerran jälkeen elättelin toiveita sunnuntaisesta lumikenkäilystä. Kolmannen kerran jälkeen oli jo uskottava olevansa kipeä 🙁 Vihdoin puolkuuden jälkeen sain nukutuksi muutaman tunnin. Ja päivä menikin torkkuessa ja välillä mustikkamaitoa ja teetä maistellessa. Ennen seitsemää nousin vähäksi aikaa ylös (suihkuun, teelle, riisikakulle, mustikkamaidolle ja neulomaan). Katseltiin avokin kanssa Täällä Pohjantähden alla -sarjan viides osa ja tuo innoittikin kaivamaan kuunnelmana samaisen esille. Kun päivällä uni maistui ei illasta nukuttanutkaan, joten kuunnelmasta kuuntelin viis osaa. Tänään olen kuunnellut kolme.

Päivällä aurinko paistoi ihanasti ja sieluun sattui. Mieli teki reippailemaan. Eilen olin kuumeinen, joten hillitsin itseni ja vietin toipilaspäivän. Ja tänään olen tuntenut nälän ja selvän piristymisen. Olen neulonut sukkaa sekä huivia, jaksanut vastailla sähköposteihin jne. Eli, paluu arkeen edessä. Ihanaa! Ja pääsee taas liikkumaan.

Onneks lauantaina ehdimme päivällä avokin kanssa kuntosaleilemaan. Tehtiin aika paljon liikkeitä kahvakuulalla, lisäks penkkipunnerrusta, ylätaljaa, hauiskääntöjä, kulmasoutua tms. Oli mukavaa. Palautusruuaksi tein rahkan mihin loraus kermaa, 2 banaania ja pari lusikallista kaakaojauhetta(100%) ja päälle muutama pakastemansikka. Nam, hyvää oli!

Nyt peiton alle kuuntelemaan Täällä Pohjantähden alla -kuunnelman yhdeksäs osa. Osia on kaikenkaikkijaan 21, joten kuunneltavaa lähipäiville riittää.

Ensiaskel kohti Harmaakuonon eläköitymistä ja uuden kuonokkaan saamista

Loppujenlopulta ei ole vielä paljoa kerrottavaa, mutta ensiaskel on otettu kohti Harmaakuonon eläkkeelle siirtymistä ja uuden oppaan hakemista. Askel on pieni, mutta sisälläni myllerrys melkoinen. Ehkä juuri siksi kirjoitankin.

Olen järjestänyt Opaskoirakerhon vieraaksi Hussin liikkumistaidon ohjaajan, joka tulee kertomaan muuttuneista käytänteistä ja vastailemaan kysymyksiimme. Muutoksia on tullut, koska tällä hetkellä Suomessa on kolme opaskoiria kouluttavaa tahoa yhden sijasta. Miten jatkossa opaskoiria hakevien jono etenee, miten valikoituu miltä tuottajalta koira tulee käyttäjälleen jne. En näihin kiemuroihin puutu sen enempää, koska kaikki ei ole itsellenikään täysin selvää. En halua antaa väärää tietoa, joten… Ja tuskinpa tuo pyrokratia on se mielenkiintoisin juttu. Helmikuisen vierailun jälkeen olen varmasti itsekin viisaampi. Ja kun itse joudun koiran vaihdon lähestyessä asian kanssa ihan käytännössä tekemisiin. Viesteillessäni kerhotapaamisen tiimoilla liikkumistaidonohjaajan kanssa sain hyvän tilaisuuden ottaa esille oma tilanteenikin. Kirpaisihan se vähän kirjoittaa, että Harmaakuono eläköityy tämän vuoden aikana ja että haluan uuden opastajan. Seuraava askel on, että minun luokseni tullaan kotikäynnille. Silloin jutellaan tilanteestani (terveydentila, liikkumisvalmius, koiran tarve ja mitä kaikkea lie) ja käydään tekemässä puolen tunnin lenkki, jotta liikkumistaidon ohjaaja näkee miten liikun ja millaiset liikkumisvalmiuteni koiran kanssa on.

Kun anoin opaskoiraa 2002 (huih, 11 vuotta sitten) ei ollut tätä käytäntöä tavata sairaanhoitopiirinsä kuntoutusohjaaja kotikäynnin merkeissä. Muistaakseni kävin silloista kuntoutusohjaajaa tapaamassa hänen työpaikallaan ja silmälääkärissä toteamassa sokeuteni. Esikurssilla koiran kouluttajat kävelytti parin kolmen erilaisen koiran kanssa ja katsoi millainen koira minulle sopii vai sopiiko olleskaan. Lisäksi minua haastateltiin ja päätös koiran saamisesta tehtiin. Tällöin maksusitoomus oli jo olemassa. Nyt systeemit on muuttuneet ja sairaanhoitopiirien kuntoutusohjaajat tapaavat asiakkaansa heidän kodeissaan. Näin tapahtuu myös koiran vaihtajille. Onhan terveydentilassa tai elämäntilanteessa voinut tapahtua sellaisia muutoksia mitkä estävätkin koiran kanssa liikkumisen omista haluamisistaan huolimatta.

On ehkä jotenkin hassua, mutta minua jännittää tuo tapaaminen, että minun kotiin tullaan ”tarkkailemaan” tilannettani, tullaan katsomaan miten liikun jne. Olen perusterve, elän terveellistä elämää, olen tasapainoinen jne. En tiedä mitään syytä miksi en voisi saada uuteen oppaaseen maksusitoomusta. Silti jännittää. Samalla tunnen hienoista kutkuttavaa odotusta uudesta mahdollisesta opastajasta. Toisaalla taas syvää surua, haikeutta Harmaakuonon vuoksi. Että ”syrjäytän” sen nuoremman tilalta. Pelkään päivää milloin Harmaakuonolle en pue valjaita, pelkään lähteä uuden oppaan opastettavaksi, vaikka toisaalta se kutkuttaakin.

Olen tiennyt tämän prosessin käynnistyvän, silti mielentilan vaihtelu asiaa kohtaan on yllättänyt, ja taitaa olla tosiasia, että tämä kaikki on vasta alkua. Onneksi lohdullinen tieto on, että Harmaakuono jää kotiimme eläkepäiviään viettämään. Niin on ainakin suunniteltu ja avokin kanssa sovittu. Toki lopullisesti asia ratkeaa siinä vaiheessa miten herra sopeutuu uuteen tilanteeseen. Uskon, että asiassa saan neuvoa ja tukea opaskoirakoululta. Ylipäätään on muistettava etten ole yksin, vertaistukea on tarjolla, kouluttajilta saa tukea ja apua jne. Eli, nyt on vaan aika kohdata vuosi 2013 Harmaakuonon eläköitymisvuotena ja uuden koirasuhteen alkamisvuotena. Se kuuluu elämään ja koiran kanssa, jos haluaa liikkua tämäkin vaihe on läpi käytävä, huh!

Huomaan, että menen silittelemään Harmaakuonoa ja juttelemaan sille tilanteesta. Haen ehkä hänen pehmeästä turkistaan, koiran lämmöstä lohtua ja turvaa, ehkä jopa voimaa. Joskus minusta tuntuu, että koira tietää miksi. Se toki voi olla ja varmaan onkin inhimillistämistä ja monen mielestä liiallista sellaista. Se tunne kun toinen painaa päänsä syliin ja nojaa jalkaan, on lähellä lohduttavana, liikuttavana tekee olon inhimillistäjäksi.

Lukijat, varoituksen sana 😀
Tämä on varmasti aihe mitä ei voi välttää, jos tätä blogia lukee. Tiedän jo nyt,  että tulen tästä elämänvaiheestani kirjoittamaan paljon asioiden edetessä. Nyt asia on liikkumistaidon ohjaajan tiedossa, seuraavaksi sovimme kotikäynnin ajankohdan ja siitä se sitten käynnistyy vääjäämättä.

Lumikenkäilyä ja neulontaa

Tänään vietimme avokin kanssa mukavat pari tuntia lumikenkäillen Tuusulanjärven jäällä. Lunta ei paljoa ollut, joten kävely oli helppoa. Samalla testasimme Nokian puhelimen Gps-paikantimen matkamittaria, joka kertoi kuljetun matkan, ajan, keskinopeuden ja kovimman nopeuden. Gps-paikantimen mukaan matkaa taittui 5.2 km, joten ei aikaan nähden mitenkään hurjasti. Meillä meni kuitenkin aikaa etsimiseen kohtaa mistä jäälle tultiin. Tuuli sen verran, että jälkemme oli kadonneet, joten avokki joutui ”nuohoamaan” rantoja, jotta oikea kohta löytyisi. Se tietysti pudotti matkavauhtia huimasti. Yritettiin muistutella itsellemme, että ulkoilu sinänsä on vähintään yhtä tärkeää kuin hikitreenikin. Pelkäsin avokin turhautuvan etsimiseen siinä määrin, että toista kertaa ei tule. Kotona kuitenkin hän jo suunnitteli seuraavaa kertaa. Mietittiin kovasti mikä helpottaisi oikean kohdan löytämisessä. Nokian Kartat-palvelu ei varmaankaan toimi jäätä pitkin kuljettaessa? Gps-paikantimen yhteydestä löysin kohdan tallenna sijainti. Jäimme pohtimaan voisiko jään alkaessa tallentaa sijainnin, mutta miten tuota sijaintia kohti tultaessa saa puhelimen sen jotenkin ilmaisemaan??? No tutkitaan ja koetetaan kehitellä jotain… Tuodaan rantaan johonkin puun oksaan joku värikäs vaate tms… Huoh… Mutta joka tapauksessa ulkoilu oli ihanaa ja kyllähän lumikenkäilyssä pikkuhikikin saatiin hidasteista huolimatta aikaan.

Eilen olin opettelemassa sukan neulontaa. En paljoa alkua pidemmälle päässyt, pari senttiä vartta. Bambupuikot on kyllä superhyvät. Silmukat eivät luisuneet puikoilla kuten pelkäsin eikä tulpille ollut käyttöä. Kaverini arvelikin niistä olevan enempi hyötyä kantapäävaiheessa. Alkuun useammalla puikolla heiluminen tuntui hassunpelottavalta, mutta kerrosten karttuessa homma helpottui huomattavasti. Tosin onnistuin ekoilla kerroksilla lisäämään aina kaksi silmukkaa ylimääräistä, joten kaverini sai pelastaa minut muutamaankin kertaan 😀 Mutta kyllä homma lähti kuitenkin sujumaan. Nyt vaan rohkeasti neulomaan.

Tänään meillä oli taasen käsityömiitti. Eilisiltana onnistuin avokin kauluriin tekemään virheen, jonka Sisko korjasi purkaen virheeseen asti 🙁 Sen jälkeen homma sujuikin mukavasti ja kauluri edistyi taas vähän eteenpäin. Korkeutta ei per kerros paljoa tule, joten neulomista riittää. Kiva kuitenkin tehdä jo vähän vaativampiakin neulomuksia.

Ja selvisin hyvin viljattomalla miittiherkutteluissa. Tarjolla olisi ollut tonnikala- ja kinkkupiirakkaa, mutta myös viinirypäleitä, juuressipsejä ja suklaata. Sain siis herkutella vähän minäkin. Suklaassakin vaan pitää olla tarkkana. Esim. Geishassa on vehnää 🙁

Olen saanut uuden lukijan! Tervetuloa!

Vammaisurheilun arvostus

Vuoden 2012 parhaat urheilijat eri katekorioissaan on valittu, ja kohu vuoden urheilija-valinnasta käy kuumana. Juuri itsekin luin Yle:n sivuilta Leo-pekka Tähden (ratakelaaja) saaneen toimittajien äänestyksessä selvästi eniten ykkössijoja (147) Vuoden urheilijan Tuula Petäjä-Sireenin saadessa 98 ja toiseksi sijoittunut Ruuskanen 47. Kokonaisäänimäärissä Lepe jäi kolmanneksi, joka kertonee siitä, että monen urheilutoimittajan listalle Tähti ei mahtunut laisinkaan. Kertonee jotain vammaisurheilun arvostuksesta Suomessa. Oli kuitenkin mahtavaa kansan äänestys Vuoden sykähdyttävimmästä urheiluhetkestä, jonka Tähti voitti. Ja mitä Facebookia selailin kaikki, jotka asiaa kommentoi olivat vähintäänkin pöyristyneitä.

Minusta ylipäätään on vaikeaa arvioida mikä laji tai urheilija ansaitsee eniten arvostusta. Jokainen kokee sen omalla tavallaan. Varmasti Tuulankin suoritus on maininnan arvoinen. Voiko eri lajeja ja urheilijoita eri lajeista laittaa ylipäätään paremmuusjärjestykseen??? Oli kyseessä sitten suuri ja tunnettu tai jokin markinaalilaji, urheilija antaa kaikkensa menestyäkseen lajissaan.  Näin on myös vammaisurheilun puolella. Vammaisurheilun arvostus on noussut paljon viime vuosien aikana. Se on saanut myös ihan eri tavalla julkisuutta kuin vaikkapa Sydneyn paralympialaisten aikaan. Silloin tuli kolme koostetta kisoista, kaksi kisojen aikana ja se kolmas melkein kaksi kuukautta myöhemmin. Nyt Lontoon paralympialaisten aikaan koostelähetyksiä tuli pari päivässä ja taisipa joukossa ola joitain suoriakin pätkiä. Eli on otettu isoja askelija, mutta vielä ei niin isoja askelia, että vammaisurheilija olisi valittu vuoden urheilijaksi.

Olen itsekin törmännyt ajatteluun, että eihän vammaisurheilu ole mitään urheilua. Että enemmän se on sosiaalinen tapahtuma. Ehkä niin on ollut joskus aikojen alussa, mutta koko ajan vammaisurheilukin menee ammatillisempaan suuntaan. Kilpailu kovenee huipulla, vaikka urheilijoita ei ole samoja määriä kuin ns. terveiden puolella. Jotkut sanovat, että juuri siksi menestystä tulee helpommin. Ehkä niinkin. Toisaalta vammaisurheilija joutuu huomioimaan harjoittelussaan vammansa tuomat rajoitteet, on oltava tukiverkostoa näkövammaisilla esim. oppaita tms. On asioita mitä on pakko soveltaa jne. Ei ole siis aivan yksinkertaista vaan mennä ja urheilla. Eihän se tietenkään ole terveilläkään ihan niin, mutta he eivät ainakaan tarvitse jatkuvasti juoksulenkille opasta tai avustajaa treenin onnistumiseksi. Moni vammaisurheilija on kokenut elämässään tragetian ja vammautuneet. Mikä sen hienompaa kuin löytää vammastaan huolimatta itselleen urheilulajin ja vielä menestyä siinä.

Toivon todella, että vammaisurheilun arvostus nousee tulevaisuudessa ja että Suomen urheilutoimittajat ”uskaltavat” arvostaa myös vammaisurheilijaa todellisena urheilijana, sillä huipulla olevat vammaisurheilijat ovat taatusti urheilijoita ja huippusellaisia.