Elokuun kynnyksellä

Niin se vain mennä hurahti viimeinenkin lomaviikko ja arkinen aherrus alkanut. Tosin nyt taasen olemme mökillä pitkää viikonloppua viettämässä.

Loman päätteeksi ystäväpariskunta oli vierailulla. Pari päivää meni mukavasti hölpöttäen, kuulumisia vaihtaen, nauraen ja yhdessä olosta nauttien. Iltaisin saunoimme ja pulahtelimme lammessa. Toisena iltana, oikeammin yönä istuimme nuotiolla. Molempina päivinä nautimme herkulliset ateriat ja lauantaina oli niin lämmintä, että söimme ulkona. Muutenkin vietimme koko päivän vähän kesäisemmästä säästä nauttien pihamaalla. Avokki esitteli ruohonleikkuriaan ja raivaussahaansa. Viime kesänä esittelyvuorossa oli kivipora 🙂 Mukava viikonloppu ja sunnuntaina olikin aika uupunut olo nautitusta viinistä ja valvomisesta.

Tällä viikolla on palattu arkeen ja työtkin ovat alkaneet. Asiakkaita loman jälkeen on ollut mukavasti ja varauskirja täyttyy hyvää vauhtia ja se saa tietystikin hymyilemään. Lisäksi haastattelimme kahta avustajaehdokasta, sillä sijaisuus saa jatkoa ainakin vuoden 2016 loppuun. Tapellessani verkkopankissa skannattujen laskujen kanssa hermo meinasi mennä, joten olen erittäin helpottunut, että avustaja löytyi. Ensi viikolla aloittelemme hänen kanssaan työt.

Eilen kävin reippailemassa Oton ja ystäväni kanssa lähes kahdeksan kilsan lenkin. Oli mukavaa vaihtaa kuulumisia ja opimpa samalla, että labratulokseni löytyvät netistä pankkitunnuksilla, joten eipä muuta kuin kesäkuisia tuloksia syynäämään. Löytyi se syykin miksi rautakuuria suositeltiin, vaikka hemoglobiini olikin 131. Varastoraudassa oli vajetta ja punasolujen koossa toivomisen varaa. Tutustuttuani Kilpirauhanen.com-sivustolta asioihin ymmärrän nyt vähän paremmin koetuloksia, tosin kyselin tuloksista myös kilppari-ryhmässä Facebookissa. Ymmärsin, että S-Tyreotropiini (aivolisäkkeen tuottama hormooni, joka käskyttää kilpparia tuottamaan oikean määrän S-Tyroksiinia) mulla oli 2.8 mU/l, viiterajojen sisällä (0.4 – 4.5 mU/l. Tosin Kilpirauhanen.com -sivulla yläraja oli 4 eikä 4.5. Kuulemma täysin terveillä tuo arvo pyörii 1-1.5 paikkeilla, joten on koholla tai nousussa minulla. S-Tyroksiini, vapaa (kertoo miten paljon kyseistä hormoonia on elimistössä vapaasti käytettävissä) näyttäisi minulla olevan vähän alhainen 12.6 pmol/l, vaikkakin viiterajojen sisällä (9 – 21 pmol/l) Ja taas Kilpirauhanen.comissa tuo yläraja oli alempi, eli 19. Kovasti yritän ymmärtää kilpirauhasta kaikkine sen ominaisuuksineen. Kilppariryhmissä puhutaan paljon myös labrakokeista koskien vasta-aiheita ja th3-arvoja. Itse taidan olla aika alkutaipaleella ymmärtämisessä koko rauhasta 😀 Sen kuitenkin huomaan, että fyysisen työn myötä väsymys on lisääntynyt ja lisääntyneen liikunnan myötä paino nousee. Mahtaakohan olla miten tyypillistä kilppariongelmaisille???

Käsityörintamalle ei erityisempää kuulu. Huivia neuloskelen tasaseen tahtiin ja Nurmilintu-huivi odottelee edelleen aikoja parempia, eli, että joku osaisi neuvoa miten saan pitsikuvion menemään oikein. Nyt kuitenkin taidan painua Robin Cookin kirjan Aivoklinikka -pariin ja toivottavasti aika pian myös höyhensaarille. Viime yönä nukuin todella huonosti, vaikka olo olikin väsynyt. Tänään on sitten uuvuttanut senkin edestä, joten mökille saavuttuamme en ole tehnyt oikein mitään. Neulonut vähän, vaihtanut puhtaat petivaatteet sänkyyn, lääkinnyt Harmaakuonon ja koekäyttänyt polttokakkalan. Meille nimittäin hankittiin sellainen. Mökin sisävessa oli niin ällötys hajuhaittoineen, että keväällä päätimme hävittää koko hökötyksen, ja kyllä nyt on hajutonta 🙂

Lomalla

Viikot täällä mökillä on mennyt todella nopeaan eikä juurikaan aika ole käynyt pitkäksi. Loman teemoiksi ovat nousseet minulla käsityöt ja avokilla kivityöt. Kuten aikaisemmista postauksista huomaa myös luonto on ollut isossa roolissa. Sateisen kesän ehdottomia hyötyjä on luonnon voimakkaammat tuoksut ja se miten kaikki kasvavat rehevinä. Viileys on ollut vanhus Harmaakuonoa ajatellen helpottavaa, vaikka välillä koiran vointi on surua herättävä ja tietoisuus yhteisen ajan vähyydestä valtaa sydämen.

Juhannuksen jälkeisen lyhyen kaupunkipätkän jälkeen matkasin Oton kanssa mökille avokin ja Harmaakuonon seuratessa perässä seuraavana päivänä.

Kiiruhdin mökille pullottamaan raparperi-sitruunamehua, jota olen
aiemminkin
valmistanut.

Olen avokin ristinyt kivimieheksi, sillä niin innostunut hän on kivipuuhista. Kiviporaus on kovaäänistä puuhaa ja minusta aika sietämätöntä sen vuoksi. Viileinä päivinä ja ehkä vähän sateisinakin avokki on surruuttanut poraa ja muina päivinä kaivanut lapion ja rautakangen avulla pienempiä kiviä. Hän haluaa tasoittaa maata entisestään ja toisekseen ruohonleikkuri pysyy terästään ehjänä pidempään mitä vähemmän kiviä nurmen yhteydessä on. Ja ennenkaikkea avokki rakastaa ruummiillista työtä.

Viileydestä ja sateisuudesta huolimatta olemme voineet syödä yllättävän monia aterioita ulkona. Ollaan karaistuttu tai sitten on ollut hyvä tuuri 🙂 Tosin heinäkuun alussahan vietimme muutaman oikean hellepäivänkin, joten tacoillallinen pitkän kaavan mukaan oli upea kokemus.

Noina hellepäivinä uskaltauduttiin lampeenkin ilman saunaa päivällä ja jopa iltauinnillekin. Saimme ystäviä vierailulle, joten valmistin tarjolle kanasalaatin, siemen- ja perunarieskaa ja kahvihetkeen raparperipiirakkaa. Aika kului helteestä nauttien syöden ja uiden, kuulumisia vaihtaen. Viimeisen hellepäivän iltana istuimme avokin kanssa nuotiolla pitkään järkyttyen miten sää viileni hurjasti. Seuraavana päivänä saunoimme ja valitimme lampeen mennessämme kylmää tuulta. Tuntui syksyltä, joten kaupunkivisiitti ei oikeastaan haitannut. Minulla se jäi tosin yhden yön mittaiseksi. Aamupäivällä pari asiakasta ja paluu mökille äidin kanssa avokin jäädessä vielä pariksi päivää töitä tekemään.

Äidin kanssa aika kului vauhdilla. Iltaisin istuskelimme kuistilla sateelta suojassa minun tehdessä käsitöitä. Heti ekana iltana sain valmiiksi kolmiohuivin ja seuraavana aamuna jo päättelin valokranssin päällisen, jonka neuloin loppuun saatuani 10mm puikot katkenneiden tilalle. Toisena iltana aloitin ylös-alaisinneuleen toista hihaa. Laura joutui keväällä neulomani hihan purkamaan, koska se meni mönkään. Nyt sain tavatessamme purettuna työn takaisin. Äiti himoitsi puseroa sen valmistuttua kolmantena iltana. Hän haluaisi sen kuitenkin punasävyisenä. Minulla se on sinisävyinen. Jos löydän sopivat langat ehkäpä neulon äidille sellaisen. Toisena iltana saunoimme ja minä pulahdin kahdesti lammessa. Edelleen tuntui syksyiseltä.

Pihan yrttipenkit oli vallannut rikkaruohot. Keväällä ostettu multa epäilytti jo silloin äitiä ja avokkia. No se ei ole ollut ainakaan rikkaruohovapaata multaa. Yrttipenkkiin jäi ainoastaan ruohosipuli, herne ja persilja, muut meni poistoon. Eihän sen viidakon alla mikään kasvanut. Itse en oikein uskaltanut niitä repiä kun en ollut varma mitä sieltä revin. Ehkä olisi vain pitänyt olla rohkeampi, niin ei olisi yrttisato mennyt vituralleen. Äiti kitki myös kukkapenkkejä. Ja olihan meillä noina äidin vierailupäivinä kaksi projektia
kukkahaaste
ja
villiyrtit.

Avokki toi tullessaan siikaa, jota savustimme sähkösavustimessa. Äiti valmisti kanamunakastikkeen ja keitettiin uusia perunoita. Ateria oli todella herkullinen. Kastike sopi täydellisesti savukalan kanssa.

Äidin lähdettyä puolitoistaviikkoa sitten lauantaina avokki ryhtyi heti surruuttamaan kiviporaa 🙂 Äidin vierailun jälkeen ei vieraita ole ollutkaan. Avokki on huhkinut pihapuuhissa säiden niin salliessa. Iltojen ratoksi ollaan paistettu kahdesti vohveleita joista nautittu itse tehdyn omenahillon ja kermavaahdon kera. Ja tokihan sauna on lämmennyt muutaman kerran. Saunasta olemme rohkeasti menneet lampeen pulahtamaan, vaikka vesi on viilentynyt kertakerralta.

Kokkaamisen lisäksi olen kuluttanut aikaani käsitöiden parissa. Olen neulonut kaksi päällistä valokransseihin. Toinen päällisistä valmistui viime keskiviikkona ulkona tikuttaessa tunti toisensa perään. Oli ehdottomasti viime viikon lämpimin päivä. Avokin kanssa ei tullut edes perheriitaa kun paperilankavyyhti kerittiin. Toinen olikin jo valmiina kerällä.

Olen näiden päivien aikana tehnyt myös koruja. Valitettavasti kuva on vain yhdestä keskeneräisestä työstä. Herää varmasti kysymys miten valitsen värit/helmet. Olen käynyt helmikokoelmani avustajan kanssa läpi, merkannut pusseihin helmien värit ja jakanut yhteen sopivat värit omiin lokeroihinsa ja sitten sellaiset värit mitkä sopivat lähes kaiken kanssa omaan lokeroonsa. Myös vaikuttaa se miltä helmirytmitys omaan käteeni tuntuu. Olen tähän mennessä tehnyt kaksi kaula- ja kaksi rannekorua. Olen erittäin innokas kuulemaan näkevien kommentteja sommitteluista.

Sateisena torstaina aloitin
Nurmilintu-huivin. Minulle tuotti suurta päänvaivaa miten neulotaan ensiksi silmukka etureunastaan ja sitten takareunastaan. En osaa hahmottaa mikä on etureuna ja mikä takareuna ja vaikuttaako siihen vasenkätisyyteni. Facebookissa asiaa moni ihana ihminen yritti selittää ja lopputuloksena ehkä ymmärsin, mutta en edelleenkään ole ihan varma neulonko oikein vai juuri päinvastoin :D:D Käsissä neulejälki tuntui kuitenkin hyvältä, joten jatkoin kohti ensinmmäistä pitsiraitaa. Pidin pari päivää työstä taukoa ja tänään menin aurinkoon pitsikuviota vääntämään. Ensinmmäinen kerros onnistui, toisella ei enään silmukkaluku täsmännyt ja kolmannella luovutin. Kuvio menee persiilleen, joten purkuun. Taas kerran minulle selitettiin kuvion tekoa Facebookissa ja luulin ymmärtäneeni, mutta jokin menee mönkään. Laskin silmukat kolmen kerroksen junälkeen, niitä oli 85 kun 18 kerroksen jälkeen pitäisi olla 88… Kyllä mua harmittaa! On pakko malttaa odottaa, että joku neuvoo paikanpäällä ja katsoo homman menevän oikein. Huomiselle luvattu varsin sateista säätä, joten aloitin toisen huivin, jonka ohjeen koneeltani löysin. Saa nähdä riittääkö taitoni siihen. Nimimerkki TURHAUTUNUT.

Lomalla ei ole tapahtunut mitään järisyttävää ja varmaan osaksi vaikuttaa vähän tylsältäkin, mutta ei meillä tylsää ole ollut. Ollaan saatu nauttia luonnosta ja kiireettömästä tekemisestä. Liikunta on jäänyt joihinkin lyhyisiin kävelyihin. Harmaakuonoa ei raski jättää yksin pitkiksi aikoihin. Syyhän se on sekin, mutta tuntuu niin todelliselta. Ehkä se johtuu tietoisuudesta yhteisen aikamme olevan loppumassa. Nyt on kuitenkin vielä muutama lomapäivä jäljellä, joten nautitaan olosta koko perhe ilman stressiä liikuntajutuista. Eiköhän silläkin saralla ensi viikolla palata arkeen.

Teetä villiyrteistä

Istuin äidin kanssa mökin kuistilla sadetta kuunnellen ja puheeksi tuli siankärsämöt ja kuultuani niitä olevan lähiympäristössämme innostuin asiasta hirmuisesti, eikä äitiä tarvinnut houkutella keräysavuksi. Niinpä seuraavana aamuna minulla oli nippu siankärsämöä joista nypin lehdet ja kukat pellille ja uuniin kuivumaan n. 50 asteeseen. Siitä alkoi kolmen päivän yrttien kuivatus. Onneksi mökillä kiertoilmauuni ja sinne mahtuu kaksi peltiä samanaikaisesti 🙂 Siankärsämöä kasvaa ympäri Suomen ja sillä on valkoiset kukat, joskus myös vaaleanpunertavat. Äiti näki meidän lähiympäristössä kulkiessamme joitakin sellaisiakin yksilöitä. Tuolla villiyrtillä on terveyttä edistäviä vaikutuksia Siinä on alkaloideja, flavonoideja, salisyylihappoa, folaattia, karotenoideja, C-vitamiinia ja kivennäisaineita. On esim. teenä hyvää liman irroittajaa/flunssan hoitoon, auttaa ruuansulatusvaivoihin, kiihdyttää aineenvaihduntaa. Siankärsämöä voidaan käyttää mm. salaatteihin, muhennoksiin ja maustamaan voita esim. grillatun possun päälle siveltäväksi. Mitä vanhempi kärsämö on sitä paksummat lehdet ja kitkerämmät. Ehkäpä se onkin parhaimmillaan poimittavaksi ennen kukintaa, mutta voi käyttää kukkiviakin. Teehen menevät myös kukat. Koska yrtti on voimakkaan makuinen teehen kannattaa sekoittaa miedompia lehtiä sekaan. Ruoka.fi-sivustolla vinkattiin vadelmanlehdet, joten niitä poimimaan. Kalevan artikkelissa vadelmanlehtiä kerrottiin käytetyn sota-aikana teen korvikkeena ja lehdet sopivat hyvin myös mustaherukan ja maitohorsman kanssa. Yrtit.fi-sivuston mukaan lehdissä on C-vitamiinia 400 mg/100 g; venäläisissä tutkimuksissa jopa kaksinkertaisesti tämä määrä. Ilmeisesti hiostuttamalla vadelmanlehdistä saadaan enemmän makuja irti ja siksi sopii käsittelytavaksi hyvin. Vadelmanlehdillä on mm. virtsausta lisäävä vaikutus ja ainakin marjoja voidaan käyttää ummetuksen hoitoon. Itse rakastan vadelmia, tuoreeltaan voisin syödä niitä vaikka miten paljon. Tässä lähiympäristössä kasvaa villinä vadelmia, mutta ikinä vadelma-aikaan minulla ei ole ollut kaveria vattuja keräämään, nyyh… Mutta tässä siankärsämö-vadelmanlehtitee kuivattuna.

Seuraavana päivänä heti aamusta äiti kävi keräämässä piharatamoa uuniin laitettavaksi. Piharatamoa löytyy aukeilta paikoilta ja moni muistaneekin miten sen lehdillä voi hoitaa haavoja. lehdissä on hieman C-vitamiinia, paljon kalsiumia ja kaliumia, salisyylihappoa, aukubiinia ja allantoiinia, fenoleja, steroleja sekä saponiineja. Piharatamo sopii hyvin teeksi. Nuoria lehtiä voi käyttää myös ruokiin, mutta vähänkin vanhemmat ovat sitkeitä, mutta voivat toimia kääryleisiin. Myös siemenet voi kuivata ja lisätä vaikkapa siemenrieskan joukkoon. Me tyydyimme nyt vain lehtiin joita kuivatettiin teekäyttöön. Tosin kuivattuja lehtiä voi laittaa myös vihersmoothieksiin. Piharatamotee hoitaa astmaa ja yskää, irroittaa limaa, torjuu tulehduksia, lisää vastustuskykyä.

Toiselle pellille kerättiin maitohorsmaa. Maitohorsma on yleinen koko Suomessa. Sen lehdissä on paljon c-vitamiinia. Lisäksi karotenoideja, kivennäisaineita ja flavonoideja. Kukissa ja pitkissä juurissa on myös steroleja. Kasvin kaikkia osia voidaan käyttää ravinnoksi, mutta juuret eivät ole kovin maukkaita. Ne voi kuitenkin kuivata ja jauhaa sen jälkeen käytettäväksi. Keväällä horsmasta voi käyttää versot mutta niiden vanhetessa lehtiä ja kukkia. Satoa saa touko-elokuussa. Äiti muisteli, että hänen lapsuudessaan maitohorsmaa nimitettiin oppineiden kasviksi, liittyen jotenkin koulujen päättymiseen ja alkamiseen. Horsmasta saa maukasta teetä, sitä voi myös hiostuttaa. Kasvin lehtiä voi laittaa myös tuoreena esim. salaatteihin. Maitohorsma on turvallinen villiyrtti ja se on hyvä nesteen poistaja ja torjuu tulehduksia suun alueella sekä ruuansulatuskanavassa.

Apilat tuoksuvat kesältä ja tuovat lapsuuden mieleen. Apiloita voi syödä, niiden lehtiä käyttää salaatteihin, leivän päällä, pannukakkutaikinaan jne. ”Lehdissä on melko paljon proteiinia, erittäin paljon C-vitamiinia, lisänä E-vitamiinia, karotenoidia ja kivennäisaineita. Kukissa on monia hyödyllisiä aineita, muun muassa flavonoideja, joista jotkut ovat estrogeeniaktiivisia.”, sanotaan Huippukuntoon.fi-sivulla. Maistelimme puna-apilan lehtiä ja kukkaa. Kukka maistui makeammalta ja maukkaammalta 🙂 Lehdet ovat parhaimmillaan ennen kukintaa. Apilalla on myös rohto-ominaisuuksia, etenkin puna-apilalla., irroittaa limaa ehkäisee tulehduksia, lisää virtsauksen eritystä, alentaa kolesterolia. Katsotaan kääntyykö meikäläisen apilakuurin myötä kolesteroli laskuun. Apilaa ei pidä kuitenkaan käyttää liian suuria määriä kerrallaan, koska saattaa rasittaa ruuansulatusta. Estrogeeniaktiivisina ne eivät sovi hormoniriippuvaista syöpää sairastaneille. Mutta eikös olekin uuniin menossa aika herkullisen näköinen apilamix? 🙂

Päätimmepä kuivata vielä koivunlehtiä sekä mustaherukanlehtiä. Kolmantena aamuna äiti reippaana haki koivun tuoksuvat lehdet. Koivunlehdistä kirjoitetaan Yrttitarhasivustolla mm näin:
”Koivun lehdet ovat hyvin C-vitamiinipitoisia; rauduskoivun lehdissä on tutkimusten mukaan noin kolmannes enemmän C-vitamiinia kuin hieskoivun lehdissä (233 mg/100 g ja 158 mg/100 g). Koivunlehdissä on myös A-vitamiinin esiastetta sekä B2 ja B3 -vitamiineja. Pitoisuudet laskevat lehtien vanhetessa ja niitä kuivattaessa. Parhaiten C-vitamiini säilyy nopeassa tehokkaassa kuivauksessa. Valkuaisainepitoisuus on korkeimmillaan silmujen puhjetessa ja laskee nopeasti juhannukseen mennessä.” ”Hieskoivun lehdistä tehty tee on hieman miedomman makuista kuin rauduskoivun lehdistä tehty.” Lehtiä voi käyttää tuoreeltaan esim. salaatteihin, ruokien pinnalle, raasteisiin, yrttijuomiin. Lehdet ovat pahaimmillaan hiirenkorvalla ja keruuajaksi suositellaankin alkukesää. Ehkäpä olimme aavistuksen myöhässä heinäkuun ekalla kokonaisella viikolla. Toisaalta tänä keväänä ja kesänä kaikki ovat olleet myöhässä kasvussaan.

Yrttitarha-sivulta:
”Rohdoksena eri koivulajit ovat samanarvoisia, vaikka rauduskoivua on perinteisesti käytetty siihen tarkoitukseen. Koivun luetaan mietoihin yrttirohdoksiin, joilla ei yleensä esiinny sivuvaikutuksia. Vaikuttavina aineina ovat flavonoidit, mm. hyperosidi. Niillä on virtsaneritystä lisäävä ja munuaisten toimintaa vahvistava vaikutus. Lisääntyneen virtsanerityksen ansiosta koivunlehtitee vaikuttaa parantavasti munuaisaltaan, munuaisten ja virtsarakon tulehduksiin. Se myös lisää myös suolojen erittymistä virtsaan. Koivunlehtitee ei ärsytä munuaisia kuten muut diureetit saattavat tehdä. Koivunsilmujen sisältämä pihka edistää myös virtsaneritystä. Haihtuvan öljyn sisältämät metyylisalisylaatit ehkäisevät tulehduksia. Koivunlehtien sisältämä haihtuvan öljyn määrä vaihtelee erittäin paljon lehtien iän mukaan: hiirenkorvissa pitoisuus saattaa olla jopa 4-6% ja vanhoissa lehdissä vain 0,05-0,1%. Koivua on käytetty mm. virtsateiden tulehduksiin sekä kihdin ja reumatismin hoitoon. Koivulla on myös antiseptinen virusten ja mikrobien kasvua estävä vaikutus sekä fosfaatti- ja karbonaattityyppisten kivien muodostumista ehkäisevä vaikutus.”

Mustaherukkapensaat tuoksuvat ihanilta ja pensaiden luona voisi nuuskutella tuoksua ties miten kauan. Uunissa kuivutessaan lehdistä levisi herkullinen tuoksu mökkiin. Mustaherukanlehtiteetä voi valmistaa herukan kaikista osista. Näin kannattaakin kevään leikkuiden aikaan hyödyntää leikatut osat ja hiostuttaa ja kuivata ne teetä varten. Tuoreita lehtiä voi käyttää myös salaatteihin ja levitteisiin. Voi valmistaa mustaherukkalehtiteetä. Mustaherukassahan on c-vitamiinia ja käytetäänkin paljon flunssan hoidossa. Itse ainakin muistan juoneeni monta mukillista kuumaa mustaherukkamehua kuumeisena.

Tuon kolmen päivän aikana intoilimme kuin pienet lapset. Sanoinkin äidille, että minulla pitäisi täällä mökillä olla kerran kuukaudessa vähintään kaveri keräilemässä milloin mitäkin aikakautensa kasveja, marjoja, yrttejä tms. Se riemu mikä tulee luonnossa liikkumisesta, tuoksuista, äänistä, ja jos vielä keräämisistään voi hyötyä jotenkin aina parempi. Vielä en ole raskinut kuivattuja yrttejäni maistella, joten ehkäpä palaan myöhemmin niiden makuihin ja vaikutuksiin.

Kukkahaaste

Moni onkin ehkä nähnyt Facebookissa olleen kukkahaasteen?
Tarkoituksena kuvata kolmena päivänä kolme eri kukkaa ja haastaa jokaisena päivänä kolme haasteeseen mukaan. Minäkin sain haasteen ja tartuin siihen viime viikolla äidin ollessa mökkivieraanamme. Ja vaikka hän ei ole Facebookista eikä muistakaan nykyajan hömpötyksistä kiinnostunut, innostui kukkahaasteesta. Eipä ollut hankalaa saada häntä etsimään kuvattavia kukkia, joten ensinmmäisenä haastepäivänä suuntasimme pellon laitaan, josta löytyivät harakankellot, ”Partasudit” ja hiirenvirnat Olin fiiliksissä kun äiti esitteli kukkia minulle. Sain tunnustella niitä käsin ja tuoksutella. Tuo äidin nimitys ”partasuti” sopii kyllä kukalle loistavasti. Tiedän pari muutakin, jotka nimittävät kukkaa tuolla nimellä. Mikä lie oikeasti? Kuvat kuvailleen mielestä se on takiainen, mutta taas äiti oli sitä mieltä, että takiainen on pensasmaisempi… Että jos tietoa, kertokaa! Äidille hiirenvirna on hiirenherne. En varma näkyykö kuvissa esim. harakankellojen kanssa keltaista kukkaa? Äidille se on niittyleinikki ja entiselle liikunnanopettajalleni niittynätkelmä.

Toisena päivänä äiti löysi kuvauksellisen yksinäisen puna-apilan, pihanurmelta valkoapilaa ja ja läheltä rantaa kurjenjalkaa, jota äidin lapsuudessa kutsuttiin ampiaiskukaksi. Valitettavasti kurjenjalasta kuva on aika epäonnistunut, mutta olkoon…. Apiloiden tuoksu on ihanan kesäinen. Apila-aika taitaa olla vaan jo vähän ohi. Pihapiirin apiloiden lisäksi löydettiin vielä apilaryppäitä peltojen vierustoilta kävelyillämme. Kuivatettiin teeksi, mutta tämä villiyrttiaihe ansaitsee oman kirjoituksensa 🙂 Tulossa on 🙂 Tuo kurjenjalka-kuva ei taida päästä arkistoon, niin epäonnistunut se on, mutta iltakävelyltä äiti sai kivan otoksen päivänkakkaroista.

Tässä vielä toinen otos kävelyltä, vaikka ei kukkakuva olekkaan 🙂 Mulla näemmä niin kiire etten pysy edes hienosta maisemasta pois :DD

Kolmantena päivänä kuvasimme voimakkaasti tuoksuvaa mesiangervoa, jota on paljon mökkitiellämme, onnistuneesti päivänkakkaraa jam ökin pihan kukkivaa kuukausimansikkaa, josta ollaan saatu jo useampana päivänä mansikoita. Lisäksi äiti löysi muutamia ahomansikoita, jotka maistuivat herkullisilta.

Kaikki haasteeseen menneet kuvat on kuvattu iphonella, mutta en käyttänyt kuvaamiseen taptapseeta vaan äidin silmiä. Äiti ohjasi minut sopivaan kohtaan ja napsasin kuvat. Ekana päivänä kuvaaminen oli hiukan haastavaa, koska iphonessa oli näyttöverho päällä enkä siinä hötäkässä saanut sitä pois, joten äiti ohjasi minut kuvattavan kohdan kohtaan ja minä räpsäsin 🙂 Muina päivinä äiti sentäs vähän pystyi katsomaan kameraan ja suuntaamaan kuvaamistani paremmin. Äiti ei osaa iphonea käyttää eikä riitä motivaatio opetella puhekin kun vielä sekottaa 🙂 Peltojen viertä kulkiessamme kukkien tuoksu oli huumaava ja pilvisyydestä, epävakaisuudesta huolimatta tuntui kesältä ja olo oli onnellinen. Monista tuoksuista tuli lapsuus mieleen ja tunnustellessani kukkia ja kasveja muistui mieleen lapsuudesta miltä ne näyttävät: (näin 10-vuotiaaksi toisella silmällä lähelle, värit. En nähnyt tarkasti enkä kauas) siankärsämö, apila, niittyleinikki, päivänkakkara jne. ”Partasutia” en lapsuudesta muista. Ihanaa kun luontohöpsähtänyt äitini oli täällä ja pääsin aistimaan luontoa monin eri tavoin.

Kukkineessa omenapuussa on ompun alkuja yli 30 äitin laskelmien mukaan. Perunoiden kukintaa edelleen odottelemme. Pari valkosipulia perunapenkin päässä ovat lähteneet kasvuun.

Tänäkin kesänä kuistilla komeilee miljoonakello, nyt keltaoranssisävyinen Ja löytyypä pihasta tällainenkin komistus :O

Lopuksi kuvia Iphonella vielä kesä-heinäkuun vaihteesta. Tuolloin kukki juhannusruusu ja Unkarinsireenit komeasti. Ruususta ja sireenistä tulee lapsuuden kesät mieleen. Rivitaloasuntomme takapihalla oli ruusupensas ja isoksi kasvanut sireeniaita. Tänä keväänä istutetuissa ruusuissa yhdessä on pieniä nuppuja, saa nähdä kukkiiko tänäkesänä.

Hellepäivien aattona kävimme kävelemässä ns. ympyrälenkin n. 4.5 km. Valitettavasti toisessa kuvassa kamera on ollut vinossa, joten puut killittää, mutta toisen luonnon tunnelman voi kuulemma aistia. Ja näihin luontokuviin onkin tällä erää hyvä lopettaa. Olen kirjoittanut tätä mökin pihassa poutasäässä, välillä jopa aurinko pilkahtelee ja on mukavan tuuletonta.

Raparperivanukas

Meillä kasvaa niin kotona kuin mökilläkin raparperi. Parhaaseen raparperiaikaan tulee tehtyä muutama piirakka, joista paras versio on ollut piirakka, jossa täytteeseen ja taikinaan on sekoitettu purkki Valion vaniliarahkaa. Parina kesänä olen tehnyt hilloa ja mehua. Reilusti ennen juhannusta Satokausikalenteri jakoi Facebookissa linkin blogipostaukseen, jossa resepti raparperivanukkaaseen. Ohje vaikutti niin herkulliselta, että päätin tehdä itsekkin. Juhannusaattona meillä nautittiin tuota kesäherkkua. Valitettavasti vanukkaan päälle lisäämäni mansikat peittävät ilmeisesti aikalailla vanukkaan alleen.

Rhubarb Posset eli raparperivanukas (2 annosta)
Raparperivanukas
1 1/2 dl raparperikuutioita
n. 1/2 dl sokeria
1/2 dl sitruunamehua
2 dl kuohukermaa
n. 1/2 dl sokeria
Raparperilisuke: 1 dl raparperikuutioita, n. 1/4 dl sokeria ja hiven tuoretta inkivääriä raastettuna
Mittaa kattilaan raparperikuutiot, sokeri ja sitruunamehu. Kiehauta ja keitä, kunnes raparperi pehmenee. Painele kuutiot rikki lusikalla tai haarukalla. Mittaa toiseen (tein samassa kattilassa, nostin vain kulhoon ekan keitoksen, mökillä kun ei monia kattiloita, enkä halunnut ottaa käyttöön viiden litran kattilaa) kattilaan kerma ja sokeri. Kiehauta ja keitä n. 10 minuuttia. Älä anna kiehua yli! Ota kermakattila liedeltä ja sekoita joukkoon raparperi-sitruunaseos. (Kattila liedeltä ja sitruunaseos sekaan)
Kaada vanukasmassa tarjoiluastioihin, ja anna hyytyä viileässä useamman tunnin ajan.
Mittaa lisuketta varten raparperikuutiot ja sokeri kattilaan. Raasta joukkoon inkivääriä parin raastimen vedon verran. Kiehauta ja keitä sen aikaa, kunnes raparperi hieman pehmenee ja alkaa irrota nestettä. Jäähdytä ja jaa lisuke hyytyneille vanukkaille tarjolle laitettaessa.

Jos vanukas tuntuu liian sokeriselta,raparperi-sitruunaseoksesta sen voi jättää pois. Pidimme herkusta avokin kanssa molemmat, mutta seuraavalla kerralla sokerin määrää aion vähentää. Nytkin laitoin vähemmän kuin ohjeessa, mutta ehkäpä sen voisi jättää ensinmmäisestä keitoksesta kokonaan pois.

Raparperivanukas oli ehdottomasti mukavaa vaihtelua piirakkaan, eikä annoksista tullut överi isojakaan, joten kyllä tästä taisi tulla herkku kerran kesässä tehtäväksi.

Luetut kirjat kesäkuussa

Vaikka en ole täällä blogissani paljoa lukuharrastuksestani kirjoitellutkaan, lukeminen on minulle todella tärkeä harrastus. Lähes aina minulla on menossa jokin kirja pisteillä tai äänitteenä. Jos kärsin unettomuudesta, äänikirja on hyvää hiljaista tekemistä yösydännä, sillä kuuntelen kirjoja kuulokkeilla, joten ei häiritse avokkiakaan. Tosin hänkin on aikamoinen kirjojen suurkuluttaja.

Pidän aika monenlaisesta kirjallisuudesta. Fantasia ja scifi tosin eivät ole suosiooni oikein päässeet, joten Potteritkin on vielä lukematta. En myöskään saa aikaiseksi lukea suuria klassikkoteoksia , tai sitten lukukipinä iskee jotain klassikkoa kohtaan ihan yht’äkkiä.

Luen niin suomalaista kuin ulkolaistakin kirjallisuutta, hömpästä jännitykseen, dekkareista kartanoromaaneihin ja kaikkea siltä väliltä. Nyt ajattelin aloittaa blogiini uuden aihepiirin: lukemani kirjat ja käydä kuukausittain läpi mitä olen lukenut. Saa nähdä miten tämä suunnitelmani toteutuu, montako kuukausilukuraporttia saatte

En pidä itseäni mitenkään kovin hyvänä kirja-arvostelijana, joten tältä osiolta ei kannata liikoja odottaa. Ehkä kuitenkin joku löytää jonkin vinkin kirjasta minkä voisi ottaa myös omalle lukulistalleen Ainakin toivon niin. Mutta pidemmittä alkulöpinöittä kesäkuussa lukemieni kirjojen kimppuun…

Leila MEACHAM – Ruusut (suomentanut Sirkka Aulanko)
Käsittääkseni kirjailijan esikoisteos ja pidin kirjasta ja ahminkin sen nopeaan. Kirja kertoo Texasilaisen puuvillaplantaasin säilyttämisestä suvulla ja miten se aiheuttaa Mary Toliverille katkeria uhrauksia, jotta plantaasi säilyisi suvun omistuksessa. Hän haluaa kuitenkin muuttaa testamenttiaan juuri ennen kuolemaansa syistä joista aniharva tietää. Kolmen sukupolven vaiheet 1900-luvulta kertovat katumuksesta, anteeksiannosta sekä traagisiakin vastoinkäymisiä kestävästä rakkaudesta. Ja sukupolvien vaiheiden tarinoissa selviää syykin Maryn tekemään muutokseen testamentissaan.

Kate ATKINSON – Museon kulisseissa (suomentanut Leena Tamminen)
Ehkä aavistuksen erikoinen kirja minun makuuni, mutta kuitenkin jollain tavalla kiehtova. Kirjassa mennään aina 1800-luvun loppupuolelle. Kirjan päähenkilön lapsuus ei ollut helppo. Samanaikaisesti kirjassa kerrotaan suvun ihmisten erilaisista vaiheista ja kohtaloista. Lopulta kirjan päähenkilö on kasvanut aikuiseksi ja äitinsä haudataan. En oikein osaa kirjasta paremmin kertoa

Seppo Jokinen – Mustat sydämet
Olen aiemmin keväällä lukenut Jokiselta Pudotuspeli-nimisen kirjan. Nyt maratonin juoksumatkalla Austraaliassa Jokinen päätyy selvittelemään suomalaismiehen kuolemaa. Tutkimukset vie Jokisen suomalaissiirtolaisten joukkoon ja miten lopulta he toisiin liittyvätkään. Ihan hyvä kirja, mutta ei mielestäni mikään superloistokas. Mukavaa,helppoa luettavaa.

Mary Hogan – Tosisuudelma (suomentanut Kirsi Ohrankämmen)
Kevyttä ja viihdyttävää luettavaa, mielestäni hauskasti kirjoitettu tarina 14-vuotiaan Libbyn haaveesta saada tosisuudelma. Suudelma ei voikkaan toteutua pojan kanssa johon hän on rakastunut. Perhe muuttaa isänsä ryyppyvelkojen vuoksi asuntovaunualueelle autiomaahan. Uusia tosiystäviä, isoäidin herkkuruokia ja tulisuudelmia on luvassa ja elämän hauska puolikin tulee esiin perheongelmien keskellä. Ehkä kirja on enemmän nuorille tarkoitettu, mutta silti pidin siitä ja ennen kaikkea miten se on kirjoitettu.

Vera Vala – Villa Sibyllan kirous
Kirjailija asuu Italiassa perheensä kanssa ja ilmeisesti tänä kesänä häneltä ilmestyy uusi kirja. Taitaapa nyt lukemani ollut kirjasarjan keskeltä. Mielestäni ihan ok. kirja, mutta ei tehnyt minuun syvää vaikutusta. Loppuratkaisua ei ehkä osannut ennakoida, mutta toisaalta, jos tarkemmin ajattelee, se sitä ehkä olikin. Celia-kirjastossa kirja esitellään näin: a”Asianajajaperheen ylelliseen huvilaan tehdään ryöstöyritys ja lisäksi heitä on uhkailtu. Yksityisetsivä Arianna de Bellis pyydetään apuun. Unenomainen ja viettelevä dekkari. Tapahtumapaikkana on häikäisevä Rooma ja sen mystiikkaa tihkuva historiallinen miljöö.” En oikein tavoittanut tuota mystiikkaa, mutta kuten sanottua luettava kirja, mutta ei suurempia tunteita herättävä.

Pearl S Buck – Äiti (suomentanut Seere Sario)
Kirja kertoo äidin (köyhä talonpoikaisvaimo)taistelusta joka jää miehensä hylkäämänä yksin huolehtimaan kolmesta lapsestaan. Yksi lapsista on sokea. Ylpeydessään äiti salaa tappionsa uteliailta kyläläisiltä ja ryhtyy hiljaiseen taisteluun elämänsä ja lastensa tulevaisuuden puolesta. Kirjassa käsitellään näkövammaisen asemaa kiinalaisessa yhteiskunnassa, joka ei kyllä paljoa mieltä hivele.

Gwen COOPER – Homer-kissan uskomaton elämä : pelottoman kissan tarina, eli, Mitä opin rakkaudesta ja elämästä sokean ihmekissan seurassa (suomentanut Marja Helanen-Ahtola)
Etenkin kirjan alku tempaisi mukaansa. Oli kiintoisaa lukea miten kirjailija kuvailee sokeaa kissaa ja miten sokeutta kuvaillaan sanoin. Mielestäni kirjailija on onnistunut siinä hyvin. Ei kirjoittanut pimeydestä tai mustasta, pikemminkin analysoi miten kissa hahmottaa tilansa missä on. Joskus tuntui kuitenkin Gwenin suhtautuvan kissaan ylisuojelevasti sokeuden vuoksi. Toisaalta kissa on luonteeltaankin sellainen, joka herättää suojeluvietin. Pähkähullu rohkea poika! Olisiko kirjaa kuitenkaan syntynyt, jos kissa ei olisi ollut sokea? “Homer nauttii täysillä vauhdikkaasta kissanelämästään ja opettaa samalla emännälleen elämäniloa ja luottamusta, jopa silloin kun WTC-tornit sortuvat.”, sanotaan Celia-kirjaston esittelytekstissä. Loppua kohden mielestäni kirja vähän lässähtää ja kissasta piirtyy jo ylimaaginen kuva siitä miten se on opettanut kirjoittajaansa ja miten jollain tapaa vaikuttanut avioitumiseensa. Alussa teksti on luontevaa ja mukavaa luettavaa, mutta lopussa jo vähän monimutkaista ylistystä. On kuitenkin kirja, joka kannattaa lukea.

Heinäkuun puolella olen ehtinyt lukemaan koskettavan kirjan Häivähdyksiä ja nyt on menossa Suljettu maa-niminen kirja. Seuraavaksi taitaakin olla vähän kevyempää lukuvuorossa.

Mitä kirjoja sinä olet viime aikoina lukenut?

Juhannusloma mökillä

Vaikka tuosta keskikesän juhlasta onkin jo pari viikkoa aikaa, palaan juhannustunnelmiin tässä postauksessani. Avokki on jo vetäytynyt kirjan kuunteluun, ikkunat avoinna, jotta helleillan ilma vaihtuisi mökin sisälläkin. Vihdoinkin on kesän tuntua myös lämpötilojen puolesta. Juhannuksena ei hellettä ollut, mutta ei nyt överikylmäkään. Saavuimme mökille keskiviikkona minä hiukan apeana hurjasta väsymyksestä mikä minua oli vaivannut. Avokki puolestaan intoili uudesta ruohonleikkuristaan, joten ruoho sai sinä päivänä kyytiä. Maustoin meille siikaa grilliin, jonka kanssa söimme perunoita ja katkarapu-kermaviilidippiä. Lakanat kuivuivat pesun jäljiltä narulla ja peitot tuultuivat toisella narulla. Mökin lattia imuroitiin ja pestiin, tasoilta pölyt pyyhittiin, joten keskikesän juhla saattoi saapua vietettäväksemme.

Viivyimme viikon päivät mökillä ja karkeesti sanoen joka toinen päivä satoi ja joka toinen taas paistoi. Torstaina aika kului neulomuksen parissa. Aattoa pääsimme viettämään mukavassa säässä. Yksi sadekuuro sateli iltapäivällä avokin lämmittäessä saunaa. Minä sillä välin kokkasin/maustoin juhla-aterian: Broilerinrintafileet maustoin jo edellisiltana valkosipulilla, carrylla, mustapippurilla, Provencen yrteillä, soijalla. Nyt kiedoin fileet pekoniin. Bataattinyytti maustui voilla, mustapippurilla, Cigentacella ja yrteillä. Punajuurinyytti puolestaan sai makua hunajasta ja mustapippurista. Salaatissa kurkkua, tomaattia, paprikaa, jäävuorta. Salaatinkastikkeen tein oliiviöljystä, valkosipulista, nustapippurista ja Provencen yrteistä. Jälkiruuaksi valmistin raparperivanukkaat joidenka päälle laitoin parit mansikat. Lopuksi tein valmiiksi juustolautaset ja ateriavalmistelut alkoivat olla valmiina. Avokki oli saanut saunan siivotuksi ja lämmitetyksikin, joten ei muuta kuin nauttimaan saunasta ja lampeen pulahtelusta. Ensikertaa lammesta ei ollut kiire pois, pystyi uimaankin muutaman rauhallisen vedon. Aurinko paistoi ja tuntui hyvältä. Vasta yhdeksän jälkeen olimme kattaneet illallisen kuistin edessä olevalle pöydällle ja saatomme aloittaa herkullisen ja hyvin onnistuneen aterian.

Herkullisen aterian (vaikka itse sanonkin) jälkeen avokki aloitteli juhannuskokko/nuotiovalmistelut minun ladatessa tiskikoneen ja valmistaessa kulhollinen sangriaa, jota nuotiolla istuskellessamme hiljalleen nautiskelimme.

Juhannusyö kului rauhallisissa merkeissä. Nautimme nuotion lämmöstä ja rätinästä, kuuntelimme yölaulajien liverrystä, tuoksuttelimme kivikkokasvien tuoksua, tunnustelimme pienien kuusien hurjaa kasvua, aistimme usvaa/sumua, juttelimme, rentouduimme. Joskus ennen kolmea hain juustolautasemme ja juustoja maistelimme hiljalleen. Ennen auringon nousua usava peitti maaan ja avokki innostui kuvaamaan. Jäin tuolloin miettimään miten sokeana aistin usvan/sumun vai aistinko mitenkään. Aiheesta enemmän kuvapostauksessa parin viikon takaa. Lähdimmepä vielä neljän jälkeen kävelemään mökkitietä pitkin. Lintukonsertti ja öisen luonnon tuoksut olivat huumaavia. Yökasteen voimistuttamina koivu, metsä, koiranputket, heinät tms. Olimme lumoutuneita eikä millään olisi malttanut palata mökin pihaan. Uni alkoi kuitenkin painamaan silmiä, joten viiden paikkeilla oli hyvä köllähtää unille väsyneenä, mutta erittäin onnellisena.

Juhannuspäivä oli sateinen. Se ei oikeastaan hirveämmin haitannut, koska väsymystä oli valvomisesta ilmassa 😀 Päivä kului kirjojen, neulomuksen ja rentoilun merkeissä. Illalla kävimme pienellä kävelyllä.

Sunnuntaina oli taas hieno kesäinen päivä. Aika kului pihapuuhien parissa ja minä neuloin ahkerasti kolmiohuivia. Ruokailun jälkeen päätimme viettää iltaa nuotiolla, koska oli niin upea ilta. Avokki keräsi nuotioon ympäristöstä oksia yms. ja minä neuloin. Rentoa ja mukavaa yhdessä oloa ilman kummempia tohinoita. Luonto ympärillä ja oma mökkipiha.

Maanantaina oli taasen sateisempaa. Itikoita julmetusti. Ystävämme saapui yövierailulle, joten leivoin kahviherkuksi gluteeinittomana raparperipiirakan, täytteessä vaniliarahkaa. Sopii piirakkaan loistavasti. Ilta kului mukavasti syöden ateria, jossa uusia perunoita, possupihvit, kahvihetkessä piirakkaa ja tietenkin saunomista ja uimista ajan vietteeksi kuulumisien vaihtoa unohtamatta. Puoliltaöin unille, sillä vieraamme kiireisen aikataulun vuoksi starttasivat heti aamusta matkaan. Meillä ohjelmassa oli kasvimaalla marjapensaiden suojaaminen linnuilta. Avokki rapsi pois rikkaruohoja ja minä asettelin foliopaloja linnun pelättimiksi. Jossain vaiheessa alkoi satamaan, mutta homma saatiin tehdyksi. Ja vielä avokki haki minulle nipun raparpereja, jotka kuorin ja pilkoin. Laitoin raparperi-sitrusmehun tekeytymään. Vettä tuossa vaiheessa tulikin jo lähes kaatamalla, joten sisäpuuhiin siirtyminen ei harmittanut. Vettä sateli vielä keskiviikkoaamunakin milloin lähdimme kaupunkiin muutamaksi päivää.

Onnistunut, rentouttava juhannusloma. Aika hyvin onnistuin olla jännittämättä lääkäriin menoa, murehtimatta painoa jne, joten loma taisi tehdä aikas hyvää. Ja onneksi lomailut ei loppuneet siihen vaan jatkoa jo vietellään.

Rautakuurille

On jo viikon päivät kun lääkäri soitteli labratuloksistani. Tottahan toki minulla oli juuri silloin asiakas, joten kiiruusti toiseen huoneeseen puhumaan. Ja enhän mä tietysti muista kaikkia labratuloksia ulkoa, joten pääsen niitä tarkistelemaan vasta kun saan ne kotiin.

Joka tapauksessa kilpirauhasen vajaatoimintaa minulla ei ole, ei ainakaan vielä. Tosin arvot ovat vähän alhaiset, joten pois ei voida sulkea alkavaa vajaatoimintaa, joten sain lähetteen uusintakokeisiin puolen vuoden-vuoden päähän. Ja jos oireet pahenevat toki voin käydä kokeissa jo aiemmin. Maksa- ja munuaisarvot kuulemma normaalit. Rautaa suositteli syömään puolen vuoden kuurin. Hemoglobiini oli tosin muistaakseni 131. Löysin tiedon, että naisella normaalin raja on 117-155, joten vähän rautakuuria olen kummastellut. En kuitenkaan ole varma otettiinko kokeita liittyen varastorauta-arvoihin. Olen nyt lueskellut Facebookissa parin kilppari-ryhmän ihmisten kirjoituksia ja ymmärtänyt, että kilppariongelmilla voi olla yhteyttä rautaan. Ilmeisesti myös vajaatoiminnassa maksa-, sokeri ja kolesteroliarvot nousevat. Minulla paastosokeri oli 5.5, mutta kolesteroli yli kuuden. Huono taisi olla 4.1 ja hyvä 2.3. Kolesterolia pitäisi saada alemmaksi, jotta lääkityksiä ei tarvitsisi aloittaa. Ja minä en kyllä ihan vähällä halua ruveta syömään statiineja tms. EI!!!! Kilppari-ryhmissä moni on kirjoittanut kolesterolin laskeneen vajaatoiminnassa lääkityksen aloittamisen jälkeen.

Puhelun jälkeen olo oli vähän ristiriitainen. Toki olen iloinen ettei minulla, ei ainakaan vielä ole sairautta loppuelämäkseni diagnosoituna, mutta toisaalta taas en saanut vastausta paino-ongelmaan. Nyt kun olen ollut vähäisellä liikunnalla ei kroppaan ole kertynyt nestettä ja painokin laskenut. Ei voi olla normaalia, että kilotolkulla treenatessa paino nousee ja laiskotellessa putoaa. Tottahan paino kuntosalitreenauksessa voi nousta etenkin alussa kun lihakset imaisevat itseensä nestettä jne. Ei se nyt kuitenkaan voi jäädä päälle ja yht’äkkiä vain paheta. Jokin minun aineenvaihdunnassani mättää. Nyt olen kuitenkin päättänyt yrittää ottaa asiaan rennomman asenteen kesälomien ajaksi. Ei tarkoita, että söisin mitä vaan, lähinnä tarkoittaa etten hyppää vaa’alla ja märehtisi asiaa. No täällä mökillä tuo vaakaton elämä onnistuukin hyvin.

Rautaa olen nyt sunnuntaiaamusta lähtien syönyt. En uskaltanut aloittaa lauantaiaamuna, koska lähdimme Silmukkasiskojen kanssa päiväksi Tallinnaan. Rauta tekee helposti huonovointisuutta ja vatsavaivoja, joten sellaisia en matkalle seuralaisikseni halunnut. Noh rautakuuri ei onneksi ole aiheuttanut vatsan väänteitä, joten ei ongelmaa.

Ilmeisesti seleenin puutteessa on samankaltaisia oireita kuin kilpirauhasen vajaatoiminnassakin, joten ehkäpä ostan vielä seleeniäkin elämääni helpottamaan. Onneksi sellaista järkkyä väsymystä ei ole ollut mitä ennen juhannuslomaa kaupungissa koin.