Linturetki koleassa kevätillassa -videopostaus

Takana on hyvin kolea ja sateinen viikko. Maanantaina satoi monta senttiä räntää ja sitä valkoista oli vielä seuraavanakin päivänä maassa. Räntä-, rae- ja vesikuuroja on ropsunut pitkin viikkoa eikä ole oikein keväiseltä tuntunut. Lisäksi on ollut asioita, jotka ovat mieltä painaneet, joten kulunut viikko ei ole ollut niitä parhaita.

Ne jotka ovat blogiani seuranneet jo pidempään ovat törmänneet teksteihin missä olen kirjoittanut mökin kaivon ongelmista. Neljä vuotta sitten sinne vaihdettiin pumppu, pari vuotta sitten korjattiin jokin sähkövika ja nyt taas pumppu on paskana. Tilalle asennetaan vesiautomaatti, jonka pitäisi nyt ongelmat lopettaa. Ei välttämättä tuo kuluerä ollut ihan tähän tilanteeseen tilauksessa, mutta minkäs teet. Toivottavasti kaivo vesiautomaatin asennuksen jälkeen pysyy pitkään harmia tuottamattomana.

Perjantaina sateen laannuttua lähdimme kiertämään meidän ns. ympyrälenkin lintuja kuunnellen. Mökkitiellä lintuja olikin mukavasti, mutta itse ympyrällä oli varsin hiljaista. Ympyrän loppupuoliskolla lähistöltä lennähti jokin suuri lintu meidät melkein säikäyttäen. Kieltämättä harmitti ettemme sitä nähneet ja niin jäi arvoitukseksi mikä lintu siinä otti kierroksia. Jo Oton päästyä valjaista mökin pihassa kävelimme vielä lähipellon laitaan kuulostelemaan töyhtöhyyppiä ja kuovia. Upean illan kruunasi nuotio ja lintujen kuuntelu hiljaisuuteen saakka. Sisälle tullessamme kello oli 23.30 ja ulkona asteita 1,3.

Heidi, Rauno ja Otto iltakävelyllä lintukonserttia kuunnellen

Opaskoira Oton hoitoa ja työskentelyä -videopostaus

Opaskoirani Otto on tärkeä osa elämäämme. Se opastaa minua teillä, poluilla, kaupungissa, luonnossa. Nyt mökkiolosuhteissa kaupunkiliikkumista ei ole tullut eikä sitä tähän videolle ollut mahdollista nyt saada, mutta pääsette katsomaan miten Otto opastaa minut mökkiautotieltä mökin pihaan.
Opaskoira tarvitsee myös hoitamista ja huoltoa, jonka teemme mielellämme ja kiitollisena hänen tekemästään työstä. Rauno leikkaa Oton kynnet ilman näköapua. Itse en uskalla sitä tehdä. Voi miten ihanaa on istua Otto vierellä harjaten sitä. Koira rötköttää tyytyväisenä tuhisten ja kuollut karva saa kyytiä.

Tottahan toki hoitamiseen ja huolehtimiseen liittyy paljon muutakin mitä videolla esitetään. Sellaisia ovat esim. korvien putsaus, punkkisyyni, madotus, tarvittaessa lääkitseminen, koiran tunnustelu, jotta mahdolliset patit yms. huomataan mahdollisimman alkuvaiheessa. Toimin myös koirahierojana joten Ottokin saa minulta hierontaa. Opaskoira on niin paljon muutakin kuin apuväline, se on rakas ystävä, joka mahdollistaa niin paljon. Toivottavasti välittäminen ja rakkaus välittyy videoklipissä.

Opaskoiran päivä -harjausta, kynsienleikkuuta ja lenkkeilyä

Kevään ensimmäiset kylvöt -videopostaus

Viime viikolla tiistain jälkeen sää tuulistui, mutta pysyi mukavan lämpöisenä. Puuhastelua oli mukava jatkaa keskiviikkona ja torstaina. Rauno sai useamman istutuslaatikon valmiiksi ja minä pääsin kylvämään niihin ensinmmäiset siemenet. Kevääseen ja kesään kuuluu myös grilliruoka, joten toisena päivänä touhujen lomassa grillattiin. Heitetäänpä videolla teille lukijat ja kuuntelijat kysymyskin, joten olkaapa tarkkana. Ja mieluusti otamme videoistamme muutoinkin palautetta vastaan ja vastaamme kysymyksiin mielellämme.

Heidi ja Rauno kevätistutuksia tekemässä

Lämmin sää innostaa pihapuuhiin -videopostaus

Kolean vapun jälkeen olemme päässeet nauttimaan ihanista kevätpäivistä ja aloittamaan kunnolla pihapuuhat. Aamuisin olen nauttinut teestä ulkosalla ja sisälle ei oikein malta edes ruokaa laittamaan.

Tiistai oli kevään tähän mennessä lämpimin päivä. Videolla pääset seuraamaan miten se meiltä sujui

🙂
Heidin ja Raunon kevätpäivä

Esittäytyminen Youtube-kanavan seuraajille -videopostaus

Elokuussa tulee blogin kirjoittamisen aloittamisesta KYMMENEN vuotta, joten monelle lukijalle tämä videopostaus sisältää tuttua asiaa.
Koin kuitenkin, että koska olemme Youtubessa uudet kasvot, on myös hyvä esittäytyä mahdollisille kanavan seuraajille ja myös hiukan markkinoida yritystämme

😀
Heidi, Rauno sekä Otto-koira mökkimaisemissa