Vammais- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden tulevaisuus huolestuttaa

Vantaan kaupunki järjesti 17.1.2018 yleisötilaisuuden vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolakien mukaisten kuljetuspalvelujen hankinnasta joulukuisen vastaavasta tilaisuudesta tiedotuksen epäonnistuttua. Tällöin tilaisuus järjestettiin vanhainkodin ruokasalissa, joten oletuksena taisi olla ettei paikalle paljoa väkeä edes saavu.
Asiasta voi lukeatäältäsekä vastineen tästäJa itse kirjoitin avoimen kirjeen
Vantaan valtuutetuille, varavaltuutetuille sekä Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenille ja varajäsenille, koska kannan syvää huolta siitä miten meidän kuljetuspalveluasiakkaiden käy.

Nyt tammikuussa tilaisuus järjestettiin Valtuustosalissa, joka olikin täpötäynnä huolestuneista kuljetuspalvelua käyttävistä asiakkaista. Ei ihme, sillä nykyiseen kuljetuspalvelun toteutukseen ollaan hyvin tyytyväisiä. Muutoksia on kuitenkin luvassa mm. vapautuvan taksiliikenteen vuoksi. Muutostarvetta perustellaan mm. hinnoittelun vapautumisella ja sillä, että kaupungin on pystyttävä tarjoamaan palvelu 24/7. Lisäksi halutaan kuljetuspalveluasiakkaiden profiilit järjestelmään mistä kuljetuspalvelumatkat tilataan.
Eikö kuitenkin taksiliikenteen vapautumisenkin jälkeen esim. Lähitaksiin kuuluvilla yrittäjillä ole Lähitaksin asettamat hinnat ja muut kriteerit, jotka on täytettävä voidakseen kuulua Lähitaksiin? Myös asiakasprofiilien saaminen Lähitaksin tilausjärjestelmään on mahdollista. Näin on jo joissakin Uudenmaan kunnissa tehtykin, joten Tarvitseeko todella ”pyörä synnyttää uudelleen”? Tilaisuudessa korostettiin, että olemme tekemässä yhdessä Vantaan mallia. Muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan esitelty kuin matkojen välittäjänä Helsingin matkapalvelu. Yleisön joukosta tilaisuuden lopulla tuli tieto, että Vantaan kaupunki on irtisanonut sopimuksensa 2017 vuoden lopussa Lähitaksin kanssa. Se kuulostaa todella siltä, että Helsingin matkapalvelu on luikertelemassa myös Vantaalle.

Helsingin Matkapalvelukeskus on halukas toimimaan jatkossa myös muiden Uudenmaan kuntien matkapalvelukeskuksena toimien kyytien välittäjänä. Tavoitteena on kattaa koko Uusimaa; 26 kunnan 35 tuhatta kuljetuspalveluasiakasta. Se mitä mahdollinen Sote tuo tullessaan ei kukaan tiedä. Tällainen hyvin erilaisien kuntien tarpeiden ja vammaisten tarpeiden samaan palveluun ymppääminen tuntuu pelottavalta. Espoon kaupunki ei ole lähtenyt mukaan moiseen vaan on jatkanut sopimustaan Lähitaksin kanssa. Vantaalla ei ole poliittisia päätöksiä vielä tehty. Nyt helmi-maaliskuun aikana asiaa valmistellaan päätöstä varten. On hyvin tärkeästä asiasta kyse joten toivottavasti Vantaan kaupunki ei tee hätiköityjä ratkaisuja. Mietityttää onko kilpailutus edes tarpeen. Moni kunta ei kilpailuta vaikeavammaisten asumispalveluita, vaikka hankintalaki antaakin siihen mahdollisuuden. Kuljetuspalvelut ovat yhtä lailla vammaisille välttämätön palvelu kuin asumispalvelut ja sitä ei ole pakko kilpailuttaa.
Kuljetuspalvelu ja saattajapalvelu – Vammaispalvelujen käsikirjaan
kannattaa tutustua.

Matkapalvelukeskus ei ole tuonut toivottuja säästöjä Helsingissä, joten tuskin näin käy Vantaallakaan.
Monet palvelua Helsingissä käyttävät asiakkaat ovat joutuneet jonottamaan hyvinkin pitkiä aikoja kyytiä tilatessaan. Moni kokee elämänsä vaikeutuneen, koska on ennakoitava menemisiään huomioiden mahdollinen yhdistely tms. aikataulujaan suunnitellessaan. He eivät voi toimia spontaanisti juuri koskaan, eivätkä ottaa taksia tolpalta vaikka se olisi vieressä. On soitettava matkojen välitykseen vähintään 45 min ennen haluttua lähtöaikaa. Nyt voimme tilata kyydin Lähitaksista, tai ottaa taksin tolpalta ollessamme sellaisen läheisyydessä. Pitkiä jonotusaikoja ei ole ja auto saapuu nopeasti. Yhdistelyä ei ole, joten myös yksilösuojamme säilyy.

Ihmetyttää todella haluaako Vantaa syytää rahojaan Helsingin kaupungille ostamalla heiltä matkojen välityksen? Etenkin kun se toimiva tapa on jo olemassa. Miksi sitä ei voida kehittää entistä paremmaksi?

Me vammaiset ja pitkäaikaisia sairauksia sairastavat emme totisesti ole osaamme valinneet. Jos voisimme, niin kulkisimme kuten valtaväestökin. Kuljetuspalvelu ei ole meille elitistiä tai luksusta, se helpottaa arkeamme ja mahdollistaa osallistua aktiivisesti tähän yhteiskuntaan. Myös meidän on tärkeää päästä joustavasti ja turvallisesti töihin, harrastuksiin ja tapaamisiin. Jos joudumme huonosti toimivaan järjestelmään mukaan, monen elämänlaatu heikkenee ja syrjääntyminen lisääntyy. Eihän kukaan sellaista suuntaa halua olla edistämässä?
Yleisötilaisuudesta kirjoitetun Vantaan Sanomien artikkelin voi lukeatäältä
Yleisötilaisuudessa ollut esitysaineisto, ryhmätöiden koonti sekä tallenne tilaisuudesta löytyvätKuljetuspalvelut -sivultaHelsingin kaupungin sivuilta löytyy Liikennöinnin palvelukuvausluonnos,
jota voi kommentoida 13.2. saakka.

Yleisötilaisuuden kutsussa ei ollut ryhmätöiden tekemisestä mainintaa. Näin meille kuljetuspalveluasiakkaille ei annettu mitään mahdollisuutta valmistautua ryhmätöihin. Tiukan aikataulun vuoksi ei myöskään kantoja, näkemyksiä ollut aikaa perustella. En tiedä kuinka paljon todellista hyötyä on pitkästä ranskalaisin viivoin olleesta listasta? Minulle tuli ainakin suunnaton tarve kirjoittaa asioita auki esimerkein ja perusteluin. Olen alla olevan lähettänyt kuljetuspalvelut(at)vantaa.fi- osoitteeseen osissa. Haluan tekstin jakaa myös täällä. Lukiessa tätä on kuitenkin hyvä muistaa, että en ole mitenkään voinut kirjoittaa kaikista eri vammaisryhmistä, koska monien ryhmien erityistarpeista tai erityispiirteistä minulla ei ole tietoa. Olen kuitenkin halunnut tekstissäni osoittaa huoleni kaikkia vammaisryhmiä ja vanhuksia kohtaan. En vain tuijottaa omaa napaani, vaikka esimerkkejä on tietystikin helpointa kirjata omasta elämästään ja kokemusmailmastaan.

Teksti on pitkä ja jotkut asiat toistuvat siinä useammassa kohden niiden tärkeyden vuoksi. Olen iloinen, jos jaksat lukea tämän loppuun ja jätät kommentin mitä ajatuksia teksti sinussa herättää. Tekstin pohjana olen käyttänyt yleisötilaisuuden ryhmäkoontia.

Mikä sinulle on tärkeää
Kun tilaat kuljetuspalvelumatkan?

Tilaus tulee voida tehdä puhelimitse, tekstiviestillä, S-postilla, älypuhelimen appilla On henkilöitä, jotka eivät osaa tai halua käyttää tietokoneita tai älypuhelimia. On oltava mahdollisuus soittaa ilman pitkää odotusta, että puheluun vastataan. Tällä hetkellä Lähitaksiin soitettaessa pitkiä odotuksia on äärimmäisen harvoin. Tällöin on kova ruuhka hyvin huonosta säästä johtuen. Helsingin matkapalveluvälityksessä pitkät odotukset ovat arkipäivää muutamasta minuutista jopa puoleen tuntiin. Huonokuntoinen vanhus tai vammainen ei jaksa pitkiä odotusaikoja. Hyväkuntoisemmilla taas liiallisesta odottelusta menee päivän aikataulut sekaisin. On hyvä muistaa, että jokaisen aika on yhtä arvokasta oli kyseessä työhön lähtö, harrastusryhmään meno, kauppaasioille meno. Kenenkään ei tule joutua odottamaan kohtuuttomasti! Samasta syystä auton tulee voida tilata silloin kuin sitä tarvitsee eikä esim. Helsingin tämän hetkisen mallin mukaan 45 min aiemmin.

Tilausta vastaan ottavan henkilön tulee olla ystävällinen asiakaspalvelija, joka puhuu hyvää suomea, ruotsia englantia. Ottaa tilauksen vastaan ja huomioi erityisvaatimukset, jos asiakkaalla sellaisia on. On huomioitava ettei kaikki autotyypit sovi kaikille. Useat näkövammaiset kokevat esim. inva-taksilla matkustamisen haastavaksi, koska tila on iso ja penkkien sijainnit vaihtelevat. Myös huonojalkaisen on hankala nousta autoon jyrkkien portaiden vuoksi. Inva-auto on taas välttämätön henkilöille, jotka tarvitsevat nosto- ja kiinnitysapua. Henkilöauto sopii paremmin näkövammaiselle matkustajalle. Myös useimmiten vanhuksien on helpompaa tulla ja poistua henkilöautoon kuin inva-autoon. Opaskoiran kanssa matkustava haluaa useimmiten farmari-auton, jotta koira mahtuu matkustamaan mukavemmin auton takatilassa. On myös allergisia henkilöitä, jotka tarvitsevat allergiavapaan auton.

Myös tarvitaan mahdollisuus tilata kyyti niin tekstiviestillä, s-postilla kuin älypuhelimen aplikaation avulla. On henkilöitä joille kirjallinen tilaus sopii paremmin esim. vaikean puhevian vuoksi. Nykyään älypuhelimet mahdollistavat paljon ja myös näkövammaiset pystyvät käyttämään niitä tilausta tehdessään.

Tehdyn tilauksen jälkeen auto saapuu tilattuun osoitteeseen hetimiten. Ei saa olla oletuksena 45 min odottaminen kuten Helsingissä tällä hetkellä on. Lähitaksista tilattaessa auton saapumiseen kuluu joitakin minuutteja. On harvinaista, että auton tulo kestäisi tuon 45 min, ja näin käydessä syynä karmea keli, joka on ruuhkauttanut kaiken.

Joustava palvelun saatavuus
Vammainen tai vanhus ei voi aina tietää milloin jokin tapahtuma päättyy. Ajatellaanpas tilannetta, että vammainen henkilö on saanut kokouskutsun yhdistyksensä vaikuttamistoimikuntaan. Esityslista on pitkä eikä pystytä arvioimaan kestääkö kokous 2.5h vai 4h. Näin ollen henkilö ei voi tilata kuljetuspalvelua etukäteen tai edes tuota 45 min ennen kokouksen loppumista. Jos tilauksen on tehnyt valmiiksi voi helposti käydä kokouksen venyessä niin, että henkilö joutuu poistumaan kesken kaiken kokouksesta. Tai jos kokous onkin sujunut jouhevasti, hän joutuu jäämään odottamaan kuljetuspalveluaan. Vammaton sensijaan heittää takin niskaan ja lähtee joko omalla autolla, pyörällä, jalkasin tai käyttäen joukkoliikennettä kotimatkalleen. Näin käy myös silloin kun henkilö tilaa kyydin vasta kokouksen jälkeen. Pitkän päivän päätteksi ei kukaan halua odotella ylimääräisiä. Kokouksia voi olla myös asiakkaiden tiloissa, jonne ei ole korrektia palverin jälkeen jäädä notkumaan. Se ei siis saa olla oletuksena kuljetuspalvelua suunniteltaessa, että matka on tilattava esim. tuo 45 min ennen kyydin tarvetta.

Ilmoitus auton saapumisesta
Tällä hetkellä tilatessa auton Lähitaksista, asiakas saa puhelimeensa tekstiviestin, jossa ilmoitetaan arvioitu auton saapumisaika. Tämä on erinomaista palvelua.

Asiakasprofiilit
Lähitaksissa on kaupunkikorttiasiakkaille oma puhelinnumero, josta kyydit tilataan. Järjestelmässä ei kuitenkaan ole asiakasprofiilejamme. Vantaan kaupunki perusteleekin matkojen välityskeskuksen tarpeellisuutta tälläkin argumentilla. Mikä on surullista asiakasprofiiliasiassa koen meille valehdellun, sillä ilmennyt on, että halutessaan asiakasprofiilin Lähitaksin järjestelmään, sen saa sinne soittamalla Vantaan kaupungin Kuljetuspalvelu-neuvontaan. Samalla tiedot on lisätty vammaisen henkilön palvelusuunnitelmaan. Lähitaksin joissakin kunnissa on kuljetuspalveluasiakkaiden profiilit järjestelmissään. Miksi näin ei voisi olla lähtökohtaisesti myös Vantaalla? Miksi tarvitaan erillinen matkapalvelukeskus?

Tolppalupa
Taksi pitää voida ottaa myös tolpalta. Vammainen tai vanhus on ostoksilla Jumbossa jouluruuhkassa. Ihmisiä kaupat pullollaan. Shoppailusta väsymyskin jo painaa. Kassalta päästyä hän haluaa päästä pian kotinsa rauhaan. Taksitolppa on aivan vieressä, joten siitä taksi ja kotiin. On kohtuutonta odottaa, että auto on tilattava jostain tietystä numerosta ja se tulee sitten joskus.
Konsertit päättyvät usein myöhään. Niidenkään päättymistä ei voi etukäteen kovin tarkasti ennakoida. Konserttipaikkaan ei kuitenkaan voi jäädä kytiä odottamaan. Taksitolpan ollessa lähellä siitä on voitava ottaa auto. Myöhäiseen aikaan ei kenenkään ole turvallista odotella yksin kyytiä esim. Helsingin matkapalvelun kautta saapuvaksi. Tolpalta taksin otto on tarpeen myös saavuttaessa pitkänmatkan junalta. NE ovat valitettavan usein myöhässä, joten tarkkaa saapumisaikaa on mahdotonta tietää. Saattopalvelu voi avustaa lähimmäle tolpalle tarvittaessa. Tässäkin tilanteessa on kohtuutonta vammaisen tai vanhuksen joutua odottamaan kyydin saapumista jonkin erityisen matkapalvelun kautta.

Tällä hetkellä Helsingin mallissa tolpalta auton ottaminen ei ole mahdollista. Asiakkailla on käytettävissään kaksi pikamatkaa kuukaudessa, joka on aivan liian vähän.

Matkojen yhdistely
Mahdollinen matkojen yhdistely herättää vastustusta eikä ihme, sillä yhdistelyssä yksilösuojamme kärsii, matka-ajat pidentyvät ja matkustusmukavuus vähenee. On esitetty, että yhdistelyn vuoksi matka-aika saisi pidentyä puoli tuntia. Länsi-metron aloitettua toimintansa monet joidenka työmatkoihin sen myötä on tullut kymmenen minuutin pidennys on noussut suuri haloo ja valitus lehtien sivuja myöden. Vammaisen henkilön aika on yhtä arvokasta kuin kenen muun tahansa, joten ei voida lähteä oletuksesta, että vammainen tai vanhus joutaa käyttämään ylimääräistä aikaa siirtyessään paikasta toiseen. Palvelun on oltava joustavaa ja toteuduttava ilman ylimääräisiä odotuksia tai matka-aikojen pidennyksiä.

Jokainen meistäkin haluaa säilyttää yksilösuojansa. Jokaisella siihen on oikeus eikä matkojen yhdistelyllä sitä saa vaarantaa. On tilanteita missä ei halua puolituttujen tai tuttujenkaan kanssamatkustajien tietävän mihin on matkalla. Kaikki eivät myöskään halua muiden tietävän kotiosoitettaan tai erityistarpeitaan.

Vammoja on hyvin erilaisia ja siksi myös erityistarpeet. On pyörätuolin käyttäjiä, jotka tarvitsevat inva-auton, apua pyörätuolin kiinnityksessä tms.On sokeita, jotka tarvitsevat opastuksen määränpäänsä ulko-ovelle, joskus myös sisälle saakka. Nämä kaikki vievät aikaa ja helposti tuo puolituntia sujahtaa matkan aikana oleviin pysähdyksiin. Todellisuus siten pidentyneestä matka-ajasta voikin olla aivan muuta kuin maksimissaan puolituntia.

Tila-autot ovat myös monelle hyvin hankalia. Sokeana istumapaikan löytäminen voi olla haaste, koska autotyypistä riippuen penkkijärjestys vaihtelee. Ei ole mukavaa joutua kosketuksiin täysin vieraiden kanssamatkustajien kanssa paikkaa etsiessään. Tahaton kosketus voi myös olla jo autossa istuvalle ahdistava kokemus. Tässä kärsii jo koskemattomuuskin, vaikka tahatontahan se on. Pidän myös hyvin hankalana tilannetta, jossa syystä tai toisesta kanssamatkustaja saa raivarin. Se ei ole tavatonta tietyissä vammaryhmissä. Sokeana en pysty näkemään mitä tapahtuu, enkä myöskään suojautumaan mahdolliselta agressiiviselta käytökseltä. Olen täysin kuuloni varassa ja tilanne taatusti tuo pelkoa ja ahdistusta epämukavuudesta puhumattakaan. Tähän kun lisätään vielä lievä kuulovamma niin tilanne tuntuu vielä pelottavammalta.

Koska vammoja on hyvin monenlaisia ja niissä erilaisia erityispiirteitä, on mahdotonta sovittaa yhteen muottiin tai edes samaan tila-autoon ilman ongelmia. Yksilön tarpeet on oltava aina etusijalla ennen matkojen yhdistelyä, jolla haetaan säästöjä. Helsingissähän säästöjä ei ole tullut. Esimerkiksi opaskoiran käyttäjä ei voi matkustaa samassa autossa allergisien henkilöiden kanssa. Sen lisäksi tila-autossa voi koiran tassu jäädä vahingossa jonkun jalan alle, tai painavat tavarat kaatua päälle.

Koska matkojen yhdistely on hankalaa ja se lisää kuljetuspalvelua käyttävälle matka-aikaa, yksilösuoja vaarantuu yhdistelyn pitää olla vapaaehtoista. Yhdistelyä ei saa olla työmatkoissa laisinkaan. Töistä ei saa myöhästyä ylimääräisen kiertelyn vuoksi. Työstä pitää voida myös lähteä siihen aikaan kuin itse haluaa. Vammaisilla on myös itsemääräämisoikeus ja sitä soisi kunnioitettavan kuljetuspalveluasiassakin.

Vakiotaksin käyttöoikeus
Vantaan kaupunki on tiukentanut kritereitä vakiotaksin käyttöoikeuteen. Vakiotaksi/tuttu kuljettaja tuo kuitenkin monelle vammaiselle turvallisuutta, yksilöllistä palvelua eikä joka kerta tarvitse selittää millaista apua tarvitsee. Tuttu kuljettaja pystyy myös havainnoimaan, jos vammaisella ei olekaan kaikki hyvin. Ryhmätöiden koonnissa vakiotaksin käyttö nousi useammassa kohden esille. Käytäntö on koettu hyväksi ja toimivaksi. Itse olen hieroja- ja käsityöyrittäjä. Käyn erilaisissa tapahtumissa myymässä käsityötuotteitani. Välillä mukanani on paljonkin tavaraa. Kun minua on kuljettamassa tuttu kuljettaja tiedän varmasti kaikkien tavaroiden päätyvän autoon ja autosta myyjäispaikalle. Koska en näe, en pysty asiaa tarkistamaan, joten asialla on minulle ja työlleni suuri merkitys. Sokeuden lisäksi minulla on lievä kuulovika, joka ilmenee matalien äänien huonona kuulemisena. Hiljaa puhuva matalaääninen vieras kuljettaja on minulle painajainen.

Tilatessani tutun kuljettajan tiedän myös opaskoirani matkustavan turvallisesti. Taksilla matkustelu ei ole meille elitistiä eikä luksustakaan. Se helpottaa arkeamme ja paikasta toiseen siirtymisiä. Ei ole väärin, että syntyy kuljettajan kanssa luottamuksellinen suhde ja liikkuminen sujuu turvallisesti, luotettavasti ja jouhevasti. Voin luottaa vakiokuljettajaan, että olen haluamassani paikassa silloin kuin pitääkin. Säästä johtuville ruuhkille, onnettomuuksista johtuville ruuhkille ei tietenkään vakiotaksikaan voi mitään. Vakiotaksin käytöstä pelätään tietystikin tulevan lisäkustannuksia, mutta luonnollisesti tätä koskee samat säännöt kuin ei vakiokuljettajaakin. Palvelulisä, saattolisä otetaan vain silloin kun todella se saattaminen tai palvelu tapahtuu. Myöskin mittari laitetaan päälle silloin kun matka alkaa ja suljetaan sen päättyessä kuten muutoinkin. Vakiotaksi on monen arjen todellinen helpottaja. Itse koen sen mahdollisuuden todella tärkeänä.

Vammaiselta vaatii useasti paljon rohkeutta ja tahdon lujuutta lähteä liikkumaan paikasta toiseen. Sokeana voin opetella jonkin verran reittejä pisteestä a pisteeseen b, mutta se mahdollisuus on rajallinen. Onkin hurjan jännittävää, joskus suorastaan pelottavaakin matkata johonkin täysin vieraaseen kohteeseen. Tällöin tuntuu turvalliselta tieto tutusta kuljettajasta, jonka tietää opastavan minut kohteessa perille asti.

Kuljetuspalvelumatkojen käyttö ulkopaikkakunnalla
Toissa syksynä Vantaan kaupunki ilmoitti kirjeitse, että enään taksin käyttö ei ole ulkopaikkakunnalla mahdollista. Aiemmin kuitteja vastaan sai omavastuun ylittävältä osalta rahat takaisin. Ulkopaikkakunnalla tehty matka oli tietystikin pois sen kuukauden kuljetuspalvelumatkoista. Tällä muutoksella varmasti haetaan säästöjä, mutta kyseinen mahdollisuus olisi vammaisille ehdottoman tärkeä. Ajatellaanpa tilannetta missä esimerkiksi täysin sokea henkilö matkustaa Tampereelle johonkin koulutukseen. Jos et ole opetellut kaupungissa reittejä on täysin mahdotonta löytää perille kävellen tai julkisilla. Taksin käyttö on tilanteessa enemmän kuin perusteltua.

Vammainen voi olla mökkipaikkakunnalla ja tulee tarve päästä 10 kilometrin päässä olevaan keskustaan asioille eikä julkista liikennettä ole eikä omaa autoa. Kymmenen kilometrin kävely edestakaisin on kauppa-asioiden hoitamiseen aivan liian pitkä. On todellakin tilanteita milloin taksimahdollisuus ulkopaikkakunnalla on ainoa vaihtoehto jo vammastakin johtuen.

24 h palvelu
Kuten Vantaan kaupungin edustajat tammikuisessa yleisötilaisuudessa totesivat, että palvelu on taattava ympäri vuorokauden. Taksien vapautumisen jälkeen nykyisellä mallilla palvelua ei pystyttäisi turvaamaan, koska vuorot yms. takseista poistuvat. Lähitaksilla on runsaasti autoja Uudellamaalla enkä hetkeäkään epäile etteikö palvelu toimisi Lähitaksin kautta myös öiseen aikaan. Joka tapauksessa oli palvelu kenen tahansa koordinoimaa, kuljetuspalvelun tulee toimia ympäri vuorokauden. Erillistä matkojen välityskeskusta se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita.

Valitusmahdollisuus
Matkojen välityskeskuksen yhtenä tehtävänä sanotaan olevan palvelun laadun valvonta. Helsingin mallissa palvelua käyttäviltä on tullut paljon palautetta ylipitkistä jonotusajoista, huonokuntoisista autoista,ammattitaidottomista kuljettajista, tylystä asiakaspalvelusta. Monet ovat kokeneet ettei matkustaminen ole tuntunut turvalliselta täydessä ns. koppiautossa, jossa monenlaisia matkustajia isoine tavaramäärineen. On varsin luonnollista, että palvelua tarjottaessa ikävät asiat lakaistaan maton alle ja annetaan laadusta, palvelusta paljon positiivisempi kuva mikä todellisuus on. Miten tälläinen matkakeskus voi laatua palvelua, joka ”kadottaa” ne negatiiviset kokemukset? On monia, jotka ovat yrittäneet päästä matkapalveluasiakkuudesta juuri näiden kurjien kokemuksien vuoksi. Valitusten tekeminen on työlästä ja aikaa vievää. Vielä kun jokainen taho mihin valitus kehoitetaan tekemään kehoittaa valittamaan toisaalle. Matkapalvelu ei poista etteikö valituksia tulisi myös vammaispalveluun. Nyt jos minua kohdellaan epäasiallisesti tms. voin ottaa yhteyttä taksitarkastajaan, joka tekee tarvittavat toimenpiteet. Eli välityskeskuksen tarpeellisuus ei ole tässäkään asiassa perusteltua.

Työ- ja opiskelumatkat
Vantaalla tällä hetkellä on 140-160 kuljetuspalveluasiakasta joilla on työ- ja opiskelumatkat asiointi/virkistysmatkojen lisäksi. Edelleenkin nämä on hyvä pitää erillään toisistaan. Työ/opiskelumatkat ovat ehdoton edellytys, jotta vammainen voi käydä töissä. Työ/opiskelumatkojen tulee olla suoria kotoa töihin ja takaisin ilman yhdistelyistä aiheutuvaa pidennystä. On asiakkaita joilla on työmatkoihin vakiotaksioikeus. Tämä on ollut erinomainen järjestely. Se on tuonut luotettavuutta palveluun ja joustavuutta. Työmatka-asiassa on hyvä myös muistaa ne vammaiset, jotka ovat yrittäjiä. Heidän on päästävä asiakkaiden luo, vaikka varsinainen työpiste olisikin kodin yhteydessä. Tälläisia voivat olla esimerkiksi hierojat. Sokea hieroja ei pysty matkahierontapöytieen, tarvikekasseineen, opaskoiran ja valkoisen kepin kanssa kovin pitkiä matkoja kulkemaan. Taksi on ainoa vaihtoehto siirtyä asiakkaan luo ja pois sieltä. Jos kuljetuspalvelumahdollisuutta ei ole emme ole tasavertaisia yrittäjiä valtaväestöön verrattuna. On sanottu asiakkaan luo siirtymisien olevan normaalia yritystoimintaa ja täten yrityksen kustantamaa. Jos asiakas haluaa kotiinsa hierojan, kyllä hän valitsee sen joka ei joudu hierontahintaan lisäämään isoa matkakulua, ja taksimaksusta helposti tulee liian iso eikä tappiollinen toiminta luonnollisestikaan ole yrittäjälle kannattavaa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa ansion menetyksenä.

Eikö nykyisen yhteiskunnan kuitenkin pitäisi tukea vammaisen mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan muiden tavoin, tehdä työtä, olla yrittäjä, kantaa kortensa kekoon?

Vapaa-ajan ja asiointimatkat
Nämä matkat ovat monille äärimmäisen tärkeät. Ne mahdollistavat asiointia ja harrastustoimintaa. Pääsääntöisesti niitä myönnetään 18 yhdensuuntaista matkaa, joten vammainen henkilö pääsee yhdeksän edestakaista matkaa kulkemaan kuukaudessa kuljetuspalvelulla. Käytännössä siis keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Toisille tämä riittää mainiosti, mutta on myös sellaisia, jotka joutuvat anomaan lisämatkoja pystyäkseen osallistumaan kaikkeen haluamaansa toimintaan. On tärkeää, että vammainen tai vanhus pystyy osallistumaan virkistystoimintaan. Monelle yksinäiselle on viikon kohokohta jokin kerho, jossa tavata muita ja vaihtaa kuulumisia. Jokainen meistä joutuu myös toimittamaan erilaisia asioita , viedä postiin paketteja, hakea postista paketteja, käydä ostoksilla, käydä virastoissa jne. Tuo 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa on nopeasti käytetty ja monet joutuvatkin tarkoin suunnittelemaan mihin voi osallistua, jotta matkat riittävät. Näistä matkoista ei tule tinkiä.

Vakiotaksin käyttöä on kovasti viime vuosina rajoitettu asiointi/virkistysmatkoissa. Monelle kuitenkin mahdollisuus käyttää tuttua kuljettajaa myös asiointi/virkistysmatkoilla tuo turvallisuutta ja luotettavuutta. Tuttu kuljettaja tietää millaista apua asiakas tarvitsee. Hän nousee autosta ja tulee esimerkiksi hakemaan sokean asiakkaan siitä missä tämä odottaa kyytiään. Helsingin matkapalvelussa on käynyt sokealle asiakkaalle seuraavaa: Hänelle oli soitettu, että auto on porttikongin edessä. Asiakas ei kuitenkaan ollut autolle löytänyt, kuljettaja vain huutanut puhelimessa, että tämä punainen auto ja lopulta poistunut paikalta ja asiakas joutui jonottamaan matkapalvelukeskukseen saadakseen uuden auton. Ja eihän se uusi auto heti tullut vaan sitten joskus…Tuon kaltaisiin tilanteisiin kukaan ei halua. Siksi myös vapaa-ajan matkoissa vakiotaksin käyttö pitäisi olla sallittua.

Sallittujen matkojen pituudet
Tällä hetkellä Vantaan kaupungilla sallittu kuljetuspalvelumatka on omassa kunnassa ja sen naapurikunnissa. On luonnollista ja tarpeenkin, että jotkin rajat ovat olemassa. Aika-ajoin nykyinen systeemi tuo hankaluuksia. Jos matkustan Korsosta Espoon perukoille, se on sallittua ja kilometrejä kertyy viitisenkymmentä. Jos haluan matkustaa Mäntsälään, jonne eteläisimpiin osiin vähemmän matkaa kuin Espoon perukoille. Pohjosiin osiin aikalailla saman verran kilometrejä, en voi matkustaa, koska Tuusula on välissä. Työmatkoissa ilmeisesti voidaan tehdä poikkeuksia erillisestä hakemuksesta? Ei tuollaiset 50 kilometrin matkustustarpeet vapaa-ajan matkoissa ole jokapäiväistä, ei edes joka viikkoista, mutta silloin tällöin niitä tulee. Tiedän, että myös kilometrirajat ovat hankalia, mutta jotenkin tätä epäkohtaa pitäisi kehittää.

Auton ominaisuudet
Kuten aiemmissakin kohdin tulee tässä hyvin esille miten eri vammaryhmät tarvitsevat erilaisia auton ominaisuuksia. Henkilö, joka tarvitsee pyörätuolin kiinnitystä, nostoapua luonnollisesti tarvitsee auton, jossa on asianmukaiset laitteet ja välineet ja niiden tulee olla kunnossa. Huonosti kiinnitetty pyörätuoli on hurja turvallisuusriski. Taannoin jouduimme lukemaan lehdestä tapauksesta Kankaanpäässä, jossa pyörätuoli oli kaatunut inva-taksissa ja asiakas loukkaantunut pahoin. Turvallisuutta ei korosteta koskaan liikaa. Huonojalkaisen on taas vaikea nousta isoihin autoihin joissa usein porrasaskelmat vielä hyvin kapeat. Sokealle tila-auto on hankala istuinpaikan löytymisen vuoksi. Tämän vuoksi henkilöauto on heille ehdottomasti se oikea vaihtoehto.

Autojen tulee olla kullekin asiakkaalle hänen tarpeidensa mukainen. Meitä ei voida pistää yhteen muottiin; esimerkiksi matkustamaan isoilla tila-autoilla.

Ajantasainen navigaattori
Nykyisin ei paperikarttoja juurikaan käytetä ja takseissakin on siirrytty navigaattorien aikaan. Niiden tulee olla päivitettyjä uusimpiin kartastoihin, jotta kohde löytyisi helposti. Kuljettajalla on oltava myös hyvä navigaattorin käyttötaito, osoitteet on osattava kirjoittaa oikein. On hyvin pelottavaa näin sokeana, jos kuljettaja ei löydä kohteeseen navigaattorinsa avulla. Näkevällä on huomattavasti paremmat mahdollisuudet ohjeistaa kuskia kohteeseen mitä sokealla. Tilanne muuttuu vielä kamalemmaksi, jos kuljettajan kanssa ei ole kunnolla yhteistä kieltä. Tällöin sokeana on vain toivottava parasta. Tästäkin syystä vakiotaksin käyttö on monille tarpeen.

Ryhmätöiden koonnissa esille nousivat myös auton esteettömyys, hyvä valaistus, helppo nousta kyytiin, siisteys, turvallisuus, apuvälineiden kuljetuspaikat, opas- ja avustajakoirille turvallinen matkustuspaikka jne. Kaikki erittäin tärkeitä ja huomion arvoisia ominaisuuksia joita tarvitsemme. Kaikki eivät tarvitse apuvälineille kiinnitystä tai opaskoiralle turvallista matkustuskohtaa. Yksilöllisyys ja yksilölliset tarpeemme ovat siis hyvin erilaiset vaikka vammaisuus meitä yhdistääkin toisiimme.

Kuljettajan tarjoamat palvelut
On tärkeää, että kuljettaja on ystävällinen, palvelualtis ja vastuuntuntoinen. Hänellä on oltava tietoa ja taitoa miten esimerkiksi pyörätuolissa istuvan tuoli kiinnitetään autoon ja asiakas tuoliin. Näkövammaisen asiakkaan kohdalla puhekontaktin ottaminen on tärkeää, jotta asiakas tietää häntä puhuteltavan. Kuljettaja avustaa asiakasta turvavyön kiinnittämisessä tarvittaessa. Erinomainen suomen kielen taito on oltava, jotta asiakkaiden kanssa on yhteinen kieli ja jotta puolin ja toisin tullaan ymmärretyksi.
Kuljettajan tulee myös olla täsmällinen, jotta aikataulut pysyvät. Helsingin mallissa kuljettajat ovat joutuneet usein mahdottoman eteen yrittäessään selviytyä laaditusta aikataulusta. Kuljettajien vaihtuvuus on ollut myös suurta, joten koulutukset eri vammaryhmien kanssa toimimisesta eivät pysy tahdissa mukana. Oikeanlainen koulutus on välttämätöntä.
Jos asiakkaalla painavia kasseja tai muutoin hankalasti autolta sisälle saatavia, on kuljettajan kannettava tavarat sisään. Ylipäätään on hyvä katsoa, että vammainen tai vanhus pääsee sisälle kotiinsa tai paikkaan minne ikinä onkin menossa. Kuljettajan on oltava ammattitaitoinen ja muistettava vaitiolovelvollisuus.

Inhimillisyys
Kun esimerkiksi Helsingin mallissa olevia kuljetuspalveluasiakkaita kuuntelee monet kokevat toiminnasta inhimillisyyden puuttuvan. Vammaisia kuljetetaan kuin tunteettomia tavaralähetyksiä. Sellaista tunnetta ei saisi tulla kenellekään. Asenteen tulee olla kuljettajalla ystävällinen ja asiakasta arvostava. Pitää olla halu palvella ja auttaa niissä pienissä,mutta todella tärkeissä asioissa mitä matkan alkaessa, aikana ja päättyessä on. Kuljettajan tuttuus tuo turvallisuutta ja luotettavuutta. Siksi tuttujen vakiokuljettajien käyttö pitäisi olla sallittua jatkossakin.

Kuljettajalla on oltava erittäin hyvä käyttötaito kuljetuspalvelumatkakorttien käytössä. Omavastuu pitää voida maksaa käteisellä tai arvokortilla. Myös monessa tapauksessa kaupungin suorittama laskutus on helpoin ja kätevin tapa, kuten työmatkoja olevilla on. Tällöin autoissa ei tarvitsisi käsitellä rahaa.

>Kuljettajien koulutus
Koulutus on tärkeää, jotta nykyiset ja tulevat kuljettajat osaavat toimia vammaispalvelulain mukaisissa kuljetuspalvelumatkoissa. Kouluttautuminen on oltava edellytys voidakseen hoitaa kuljetuspalveluasiakkaiden kuljetuksia. Koulutuksessa huomioitava eri vammaryhmien kohtaaminen ja erityistarpeet. Kuljettajan on osattava oikeanlainen avustaminen. Koulutuksen puutteen tai kiireen, huolimattomuuden tms. vuoksi ei saa jäädä pyörätuoli oikein kiinnittämättä tai näkövammaiseen puhekontakti ottamatta.

Muu matkaan liittyvä
Jokaisen kysymyksen kohdalla esille nousee vakiotaksin käyttöoikeus. Se on monelle hyvin tärkeä asia. Se on hyvä huomioida kuljetuspalvelua suunniteltaessa. Samoin matkojen yhdistely saa jokaisessa kysymysten kohdassa kielteistä kannatusta perustellusti. Palvelun heikentyessä on suuri vaara syrjääntymiselle ja yksinäisyydelle. Ei uskalleta käyttää palvelua. Sellaisessa suuntauksessa Vantaa ei varmasti halua olla mukana. Siksipä on ensiarvoisen tärkeää säilyttää hyvä palvelutaso. Niin yleisötilaisuudessa kuin ryhmätöidenkin koonnissa tulee esille, että tämän hetkiseen järjestelmään ollaan tyytyväisiä. Espoon kaupunki on ollut esimerkillinen jatkaessaan sopimusta Lähitaksin kanssa.

Oikeus tarvittaessa saman matkan aikana pysähtyä 15 min ajaksi, kuljettajan avustettava tarvittaessa
On tilanteita milloin vammainen tai vanhus tarvitsee pienen pysähdyksen: kotimatkalla postipaketin haku, kaupasta maitopurkin osto, pankkiautomaatilla käynti, lapsen päiväkodista haku, matkan varrella apteekissa käynti jne. Lyhyt pysähdys ei kustannuksia nosta suuresti. Vammainen voi tarvita kuljettajan apua pienen asian hoitamisessa: opastus kaupassa, postipaketin kantaminen, silmänä olo pankkiautomaatilla jne. Luonnollisesti tutun kuljettajan kanssa nämä asiat hoituvat jouhevasti ja asiakas voi kuljettajaan luottaa. Aina kun ei ole henkilökohtaista avustajaakaan käytettävissä.

Yksityisyys
Ryhmätöiden koonnissa nousee monessa kohdassa esille pelko yksityisyyden menettämisestä ja itsemäärämisoikeuden rajoittuminen. Lainsäädäntö toteaa, että sosiaalipalveluissa lähtökohtana tulee olla asiakkaan etu ja että vammaisilla tulee olla yhdenvertaiset liikkumismahdollisuudet terveisiin nähden. Vantaan tulee kunnioittaa YK:n vammaisten oikeuksien sopimusta ja perustuslakia. On hyvä muistaa ja ymmärtää, että vammaiset ei ole yksi ainoa ryhmä, joka voidaan pistää yhteen ja samaan muottiin. Vammoista johtuen tarpeet vaihtelevat ja siksi kuljetuspalvelua suunniteltaessa on otettava paljon paremmin vammaiset mukaan suunnittelutyössä mitä nyt on tehty. On tärkeää, että eri vammaisryhmien tarpeita, kantoja, perusteluja kuullaan.

Mkäli tammikuisen yleisötilaisuuden oli tarkoitus rauhoitella kuljetuspalveluasiakkaiden mieliä, siinä epäonnistuttiin pahasti. Tuli vaikutelma pahimman pelon toteutumisesta.

Nyt todella toivon, että pitkästä tekstistäni huolimatta tämän on jaksanut mahdollisimman moni lukea loppuun. Tekstissä toistuvat monet asiat niiden tärkeyden vuoksi.

CellResett 12/28 – tuntemuksia ja fiiliksiä


Puhdistuskuurin puoliväli lähestyy ja jo tässä vaiheessa voin todeta monessa asiassa muutosta tapahtuneen. Ehdottomasti niistä on selkeinpänä unen laadun paraneminen. Viime yönä en herännyt kertaakaan, en edes vessaan, joka on todella harvinaista. Kehosta on lähtenyt pahin nesteläskihöllö ja jonkinlaista kiinteytymistä tapahtunut.

Sanotaan, että ensinmmäinen viikko on kuurin raskain. Minulle väsyttävimmät päivät olivat neljäs, viides ja kuudes. Koska uupumus painoi rauhoitin viikonlopun kotona puuhailuun. Otinpa päikkäritkin lauantaina ja sunnuntaina. Päässä kyllä surrasi ja stressaantunut olo vaivasi keskiviikkona olleen Vantaan kaupungin järjestämän tilaisuuden jälkeen, jossa esiteltiin kuljetuspalvelun mahdollisia muutoksia. Asian vuoksi olenkin ollut aktiivinen keskustelija asiasta niin netissä kuin s-postissakin. Fyysinen voimattomuus ei onneksi estänyt ajatusten juoksua ja kirjallista ilmaisua. Luulen kuitenkin asian olevan sellainen mikä on nostanut stressitasoja siinä määrin, että paino jämähti paikoilleen loppuviikoksi ja nyt alkuviikoksikin.

Ensinmmäisen viikon lopulla olleeseen väsymykseen ja painon putoamattomuuteen vaikutti myös iki-ihanat naisten vaivat. Positiivista oli kuitenkin se, että kivut olivat huomattavasti lievemmät mitä aiemmin. En joutunut turvautumaan särkylääkkeisiin laisinkaan.

Tällä kuurilla jätetään paljon asioita kokonaan pois: suola, sokeri, sipuli, viljat. Etukäteen hiukan jännitti miten ruuasta saa maukasta ja hyvää ilman ripaustakaan suolaa. Eikös lohi ilman suolaa kuulosta aika hurjalta? Syötyäni mm. lohimureketta, joka maustettu chilillä, tillillä, sitruunalla, inkiväärillä, pippurilla voin todeta kaivanneeni suolaa hyvin vähän. Ripaus suolaa ehkä viimeistelisi maun murekkeessa, mutta hyvin maistuu ilmankin.

CellReset on kehon puhdistuskuuri. Matalahiilihydraattisella ruokailulla saadaan aikaan insuliinireseptoreiden puhdistuminen solutasolla, joka käynnistää hidastuneen aineenvaihdunnan. Kehon puhdistuessa vuosien saatossa sinne kerääntyneestä kuonasta solut voivat paremmin, keho voi paremmin. Pitkään mietin lähdenkö tälle tielle, mutta toistaiseksi ei kaduta. Toisaalta en voi vielä sanoa myöskään ”wau, mikä olo minulla on”. Toisilla muutokset tapahtuvat nopeammin ja toisilla vie enemmän aikaa. Tämä on joka tapauksessa mielenkiintoinen matka ja opin tästä varmasti paljon.

Ensinmmäisellä viikolla ruokailut koostuivat proteiinilähteistä. Lohimurekkeen lisäksi lautaseltani löytyi mm. kanaa eri tavoin maustettuna sekä tähän mennessä ehdottomasti herkullisin ruoka on ollut muikut sitruunanmehuun dipattuna.Ruisjauhoja enkä suolaa kaivannut. Todella herkullista, nam 🙂

Aamupala nautitaan juomineen kylmänä. Tämä tehostaa aineenvaihduntaa. Joinain aamuina onkin ollut melkoinen horkka hetken aikaa. Sillä hetkellä ei kovin mukava tunne, mutta onneksi ohi menevä. Aamiaisella usein olen syönyt keitetyn kanamunan. Niitä menee myös iltapalaksi. Onneksi kanamuna taipuu moneen. Saa vaikkapa herkullisia lettusia. Munan lisäksi vaniliaa, kanelia, kaardemummaa. Letut voi maustaa myös yrteillä.

Viikko sitten kokeilin myös tofua, jonka kanssa tehtiin garam masala-kastike. Tuo dippi oli hyvää, mutta tofun koostumus tökki pahasti.

Proteiiniviikon jälkeen maanantaina oli ihana tunne rouskuttaa porkkanaa, nauttia parsakaalista, sillä on vihreiden päivien vuoro. Lautaselta on löytynyt myös ihanaa pinaattia valkosipulilla höystettynä, nam. Kanan, kalan, tofun mussutus jatkuu siis edelleen. Tosin tofua tuskin lautaseltani kuurin loppupuoliskolla löytyy. Nyt mukaan vain tuli kasvikset.

Puhdistuskuurilla suositaan puhtaan ruuan lisäksi mahdollisimman puhtaita lisäravinteita ja minulla käytössä on ollut FitLinen tuotteet, jotka taitavat olla yleisimmät tällä kuurilla. Ne tukevat kuuria, antavat lisäboostia, auttaa palautumaan, hoitaa vatsaa jne. Juominen on myös todella tärkeää, jotta ne kuonat pääsevät ulos. Vettä sitruunalla tai ilman 2-3 litraa. Kuulostaa ehkä paljolta, jotenkin vain vettä tuntee tarvitsevansakin eri tavalla kuin normaalisti. Kyllähän normistikin se 2 litraa pitäisi juoda. Moni meistä juo aivan liian vähän vuorokaudessa.

On tärkeää myös ettei ruokailujen välit veny paljoa yli neljän tunnin. Kuurin jälkeisessä elämässä toivoisin oppineeni ainakin sen, että syön säännöllisesti eikä niin, että aamupalan jälkeen voi sujahtaa 6-8 tuntiakin ennen kunnollista ruokailua. Ruokavaliossani proteiinien määrä on ollut liian vähäinen ja hiilareita on tullut liikaa. Jatkossa toivottavasti löydän niiden kesken sopivan suhteen.

Puoliväli häämöttää jo, odotan mielenkiinnolla mitä tulevat 16 vuorokautta tuovat tullessaan, mitä kehossani tapahtuu, millaiseksi oloni muuttuu, mitä tapahtuu painolle????

Ura käsillä – Nahkatöiden jatkokurssi lokakuussa 2017

Lokakuun kahtena viimeisenä viikonloppuna vietin lauantait ja sunnuntait nahkatöiden jatkokurssilla, jota olin odottanut innolla. Meillä olikin oikein onnistunut kurssi hiukan tiivistetyllä ohjelmalla. Etukäteen kurssilaiset saimme kertoa millaista työtä haluamme tehdä. Itse visioin kännykkäpussukasta, jossa tassukuvio.

Ensiksi suunnittelin minkä kokoisen pussukan haluan ja mihin kohden tassukuvio tulee. Silloin vasta aloittanut uusi avustajani pääsi tositoimeen; leikkaamaan kaavoja toiveideni mukaan. Valituksi lopulta tuli kuvan oikeanssa alalaidassa malline.Avustajani myös piirsi tassukuvion sapluunaa varten. Mallailimme kolmea vai neljääkin eri kokoista tassukuviota, josta valittiin toiseksi suurin. Ohut paperisapluuna on hankala tunnusteltava, joten sapluuna tehtiin paksulle konepahville.

Valitusta nahasta leikattiin mahdollisimman pieni pala, jolla harjoittelin nahkaan tassukuvion tekemistä. Antura ja varpaat tehtiin siten, että vuorinahka näkyy niistä. Kokeilin leikkaamista niin kirurginveitsellä kuin mattoveitselläkin. Kirurginveitsellä sujui paremmin.

Nahka on kallis materiaali, joten pyrkimys on käyttää sitä mahdollisimman säästeliäästi. Siksipä sen leikkaaminen sokkona on aina vähän jännittävää, vaikka käytettävissä olisikin hyvä malline. Yleensä joudun pyytämään näkevää tekemään viimeistelyn, mutta enemmän tehdessä itsekin varmasti harjaannun.

Kun vuorinahka oli leikattu se liimattiin päälinahan alle. Reikähaarukoilla tehtiin viiltomaiset rei’ät. Ompelu kolminkertaisella pistoilla vahalangalla. Harjoitusversiosta tuli pieni korttikotelo.Harjoitustyön valmistuttua siirryin tekemään pussukkaa. Leikkasimme sapluunan mukaan ruskean ja mustan nahkapalan. Ruskeaan koversin tassukuvion sapluunan avulla. Alalukko-osa kiinnitettiin vielä ennen pääli- ja vuorinahan yhteen liimaamista. Liimaus tehtiin jättäen läppäosa liimamatta, jotta magneettilukon yläosa saatiin paikoilleen. Liimauksessa käytin apua, koska tärkeää oli miten liima nahalle levittyy.Lukon paikkaan vaikutti miten läppä taittuu pussukassaja miten alas sen halusin tulevan.Lukko ei asettunut kerralla sopivaan kohtaan, jouduin hiukan naskalilla, jossa leikkaava terä suurentamaan toista lukon väkäsen reikää.Lukon kiinnityksessä oli tärkeää, että sen väkäset sain taivuteltua siten etteivät paina nahkaan ikävästi.

Pussukkaan tein ompelua varten viiltomaiset rei’ät apunani käyttäen yhde, kolmen ja neljän piikin reikähaarukoita. Pääsin paukuttamaan vasaralla oikein kunnolla enkä onnistunut lyömään sormillenikaan kuin pikkasen vaan.

Viillot tulivat tiheään, joten niitä sai hyvän tovin paukutella. Kovaäänisen työskentelyn jälkeen alkoi ompelu vahalangalla. Pussukan nahka on verhoilunahkaa, pehmeää ja ohuehkoa. Viillot ”sulkeutuivat” helposti tuntumasta sormin. Ompeluun menikin hyvä tovi, sillä pistot tein kolminkertaisina.Lopuksi ompeluksen päättely siten, että langan pää pujotettiin ompeleiden läpi ja vetäen pää pussukan sisään. Sisäänvientikohtaan liimatuki. Liima laitettiin langan kohtaan, joka jäi piloon sisäosaan.

Pussukka valmiina

Minulle tehtiin pahvisen sapluunan lisäksi ohuesta muovista oleva sapluuna reikineen. Ajatus on tehdä pussukoita myös kotioloissa. Nyt kun on hyvä tila käsityöpuuhastelullekin. Lisäksi avustaja luonnosteli koirapiirroksia joista voisi kehitellä pussukoihin kuvioita.

Ura käsillä -hankkeen kurssit jatkuvat pitkälle kevääseen. Pääsin mukaan nahkatöiden jatkokurssille, joka on todella hienoa, sillä varmuutta työskentelyyn tarvitaan lisää. Minulla on tällä hetkellä valmiina kaikki muut tarvikkeet paitsi vahalanka, joten nyt vain sitä hurahdusta odotellessa. Nyt ajatukset ovat olleet enemmän puhdistuskuurissa, jolla olen sekä vammaispalvelulain mukaisissa kuljetuspalvelumatkoissa ja niiden tulevaisuuden näkymissä. Ja tiedän tämän kässävimman hiljaisuuden menevän pian ohi, joten luottavaisin mielin kohden nahkatyöhaasteita.

Kehon puhdistuskuuri CellResett-ohjelmalla – aattoillan tunnelmia

Eilen vietimme äitini 70-vuotissynttäreitä aterioimalla yhdessä ja käymällä ostamassa äidille Icebug:in kitkakengät lahjaksi. Lisäksi kaunis kukkakimppu, joten kukkia rakastava äiti sai niin kauneutta kuin tarpeellistakin. Ihana oli samalla tavata veljiä perheineen. Liian harvoin tulee yhteyttä pidetyksi ja tavatuksi. Olisikohan tämä siltä osin parempi vuosi?

Olen liki kahden kuukauden ajan käyttänyt FitLinen ravintolisiä: optimaalisettiä, aminohappoja ja jogurttia. Olo on kohentunut huimasti ja yöunen laatu parantunut oleellisesti. Olen päättänyt ottaa seuraavan askeleen kehoni hyvinvointiin, sillä huomenna aloitan CellRESETT -ohjelman mukaisen puhdistuskuurin. Kuurin pitäisi kehoa puhdistaessaan antaa sysäys aineenvaihdunnan toimimiselle. Odotukset ovat korkealla, joten toivottavasti en joudu pettymään.

Hetkittäin iskee epävarmuus voiko ohjelma toimia, onko se liian raju, entä jos se vain saakin pahaa aikaan. Olemme kasvatetut ajatukseen, rasva on pahasta. Olen toki nyt vuosien aikana oppinut, että rasvoja tarvitaan, jotta rasva-aineenvaihdunta toimii. Uskon, että monesti syömme ihan liian vähän hyviä rasvoja.

Sanotaan myös, että ihminen tarvitsee suolaa ainakin hiukan. Kun olin syksyllä 2012 detox-kuurilla, siinäkin jätettiin suola, sokeri ja viljatuotteet pois. Suolan pois jäämistä en pitänyt ongelmallisena. Tuolloin puhdistautuminen perustui kasvisruokiin, nyt lähdetäänkin proteeiniviikolla liikenteeseen ja kasvikset tulee mukaan viikolla kaksi. Punaista lihaa ei syödä. On jännittävää nähdä miten hyvin onnistun maustamaan kalat, kanat, tofut ja onnistunko niin hyvin ettei totaalista kyllääntymistä iske. Onneksi yrttien käyttö maustamisessa on entuudestaan tuttua.

Kuurilla puhtaan ruuan lisäksi käytetään ravintolisiä. Edellä mainittujen lisäksi mukaan tulee omega-valmiste sekä puhdistava yrttitee. Huomenna se sitten alkaa, kiehtovaa, jännittävää, kiinnostavaa mitä tuleman pitää. Olen lukenut, että myös moni kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivä on saanut kuurista jämähtäneeseen aineenvaihduntaansa apua. Olen tosin lukenut myös siitä ettei kilppariongelmainen saisi hiilihydraattien määrää laskea liian alas, mutta eihän proteeiinivaihe kestä kovin kauaa. Haluan luottaa siihen, että vastuuntuntoiset ihmiset ovat tätä minullekin suositelleet. Ja ainahan tällaisille ryhtyesssä vastuu on minun. Siksipä omaa kehoa on kuullosteltava, antaa viestin tulla perille. On toimittava kehon vaatimalla tavalla. Jos nyt menen täysin metsään, en epäile tunnustaa sitä. Jos saan avun haluan kertoa senkin.

Eli, huomenna se 28 päivän puhdistus alkaa, jonka jälkeen on ns. kahden kuukauden optimointivaihe, jonka aikana opin tuntemaan mitkä ruoka-aineet minulle sopivat ja mitkä eivät.

Luonnosta -keramiikkanäyttely 7.-19.11.2017

Lukiessasi ja katsellessasi kuvia voit samalla kuulostella Salmiakin askellusta, jota olin maaliskuussa tallentamassa. Syömisäänet epäonnistuivat, joten Antti Suutarla muokkasi syömisäänet netin syövereistä. Minun tehtäväkseni jäi yhdistellä tallenteet yhdeksi isoksi tiedostoksi, joka kuului näyttelyssä upean Salmiakki-työn läheisyydessä.

/>

Marraskuussa pidettiin
Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n
keramiikkaryhmien näyttely Luonnosta
Galleria Art Kaarisillassa.
Vieraskirjasta henki iloinen, positiivinen tunnelma.

Avajaiset pidettiin tiistaina 7.11. Tarjolle oli laitettu pikkupurtavaa kera viinin. Väkeä olikin mukavasti ja välillä oli piipahdettava Gallerian ulkopuolella viilentymässä. Avajaisissa oli iloinen tunnelma.

Aila Martikainen (vasemmalla) Airi Siniteräs (keskellä) Ulla Meronen (oikealla)

Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n puheenjohtaja Eija-Liisa Markkula piti huumoria, lämpöä ja iloa henkivän avajaispuheen.

Itse käyn kovin vähän näyttelyissä ja museoissa ihan siitä syystä, että niissä saa kosketella näytteillä olevia esineitä kovin harvoin, vaikka todellista rikkoutumisen vaaraa ei olisikaan. Avajaisissa oli hauska huomata miten myös täysin näkevät henkilöt olivat iloissaan siitä, että teoksia sai kosketella. Kuulin keskustelun pätkän missä todettiin puuttuvan kyltit ”ei saa koskea”. Olisihan se ollut aika erikoistakin, että meidän näyttelyssä ei olisi saanut koskea. Ajatuksemme pikemminkin oli ”teoksiamme pitää koskea”.

Jukka Penttilä tunnustelemassa Meidän jälkeen -teosta

Näyttelyissä ja museoissa ei yleensä ole teosluetteloa pistekirjoituksella, mutta meilläpä oli 🙂

Näyttelyssä oli parinkymmenen näkövammaisen keramiikan harrastajan teosta esillä. Monta upeaa työtä jäi pois tilan rajallisuuden vuoksi.
Kissa, joka ei mahtunut näyttelyyn teoksen tekijän Pirkko Stoltin miehen sylissä
Leila Airaksinen teoksensa Hylätty lato äärellä

Meikäläinen tyytyväisenä onnistuneen teokseni Metsänrumpu vierellä

Orvokki Hämäläinen Kesäkukat -teos

Teos 2017, Orvokki Hämäläinen

Meikäläinen tunnustelemassa teostani Tuhinaa

Tällä hetkellä Näkövammaisten Kulttuuripalvelulla on kolme keramiikkaryhmää. Olemme jaettu useaan ryhmään tilojen ahtauden vuoksi. Pot Viaporissa työskentelevä keraamikko Soile Paasonen on toiminut ohjaajanamme lähes 20 vuoden ajan. Hänen rehdissä, lempeässä ohjauksessaan on hyvä työskennellä. Mielestäni tämä näyttely myös osoitti miten taitavia keramiikan harrastajia ryhmissämme on. Jokaiselta tuli ainakin yksi työ näyttelyyn. Valitettavasti aivan kaikista teoksista ei ole kuvia.

Eeva Koistinen Aatami ja Eeva

Pirkko Stolt Kalastaja

Olga Nikitina Lumiukko

Gyöngyi Pere-Antikainen Meidän jälkeen

Anneli Hämäläinen Minulla on painavat luut ja Ujostuttaa

Outi Jyrhämä Salmiakki

Outi Jyrhämä Sammakko ja Teppo Kilkko Lummelampi

Sari Kekkonen Tulesta syntynyt

Anneli Puurunen Talven varalle

Me teimme sen onnistuneen näyttelyn. Kiitos kuuluu jokaiselle ryhmäläiselle. Tästä jäi niin hyvä ja lämmin mieli. Iso kiitos kuuluu myös ohjaajallemme Soilelle järjestelyistä ja ohjaamisesta. Ehkäpä joskus otetaan homma uusiksi jonkin muun teeman ympärille. Itselleni luonto on hyvin tärkeä ja siksi tähän oli yllättävän helppoa heittäytyä mukaan. Jännä oli myös huomata, että hetki hetkeltä tuli tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi työn onnistuminen. Voipi myös todeta tämän olleen kasvattava kokemus. Enään en voi väittää tekeväni vain astioita. Kenties joskus syntyy uusia veistoksiakin…
Lopuksi haluan toivottaa kaikille ryhmäläisille oikein luovaa alkanutta vuotta 2018. Tammikuun lopulla jatketaan upeiden töiden tekemistä!

Valokuvat Tuula Vehanen

Sadettta, sadettta päivästä toiseeen

Ei ole yksi eikä kaksi ihmistä, jotka ovat sanoneet nykyisin olevan vain kaksi vuodenaikaaa kevät ja helevetin pitkä syksy. Ja tottahan se on, ettei viime vuosina ole ollut kunnollista talvea eikä kesääkään. Vesisateita on kyllä senkin edestä riittänyt ja lämpötilat vaihdelleet hyvin lauhasta talvesta hytisyttävän kylmään kesään. Ei ollut montaakaan päivää viime kesässsä milloin saaatttoi pukeutua helleasuun ja nyt alkutalvesta ei montaakaan pakkaspäivää ole ollut eikä edes yötä. Onhan tämä huolestuttava suuntaus.

Perinteisesti vietimme joulun ja uuden vuoden mökillä. Tarkoitus oli kotiutua sunnuntaina, mutta palasimme kaupunkiin jo tänään. Täällä Vantaalla ei ole liukkaita jäisiä teitä, jotka mökillä estivät tehokkaasti reippailun. Vettä sataaa kuitenkin yhtälailla. Ja vettä on satanut koko alkuvuoden, öisin hiukan räntää, muta talven tuntua ei ole ollut. Ehkäpä ne parhaat päivät oli lomalla jouluaatto, joulupäivä ja Tapaninpäivä milloin sateli lunta eikä ollut kovinkaan tuulistakaan. Joulun jälkeisenä keskiviikkona alkuillasta sade taukosi ja pimeässä illassa nautimme nuotiotulen loimotuksesta.

Kaikenkaikkiaan lomamme sujui sangen rauhallisesti. Käsitöitäkään en juurikaaan tehnyt. Sain vain viimeisteltyä huovutetun kaitaliinan ja aloitettua luontoteemaisen huivin tekoa. Kerrostakaan en neulonut. Luonto-ohjelmia kuuntelimme ja mieleni halajaaa hirmuisesti luontoretkille. Olisipa upeaa keväällä päästä kuulemaan haahkojen mouruntaa, talvella Lappiin riekon naurua ihailemaan jne. Vaikka kässävimma olikin kadoksissa saimme tehdyksi kirjanpitäjälle vaadittavat paperit kuntoon.

Olimme olleet kiltttejäkin. Sain lahjakortin Sinelliin, vihreää teetä, kosmetiikkaa. Avokki kerraston, poolon, myssyn, teepaidan. Jouluruuat maistuivat molemmille kovin huonosti eikä niitä meinattu saada loppumaaan millään. Tällä viikolla onkin ollut erityisen ihanaa syödä ihan tavallisia aterioita: bataatti-porkkanasosekeittoa, tonnikalasalaattia, broileria kera lohkoperunoiden.

Vuoden vaihdetta vietimme ystäväpariskunta vieraanamme. Aika sujahti koirien riehkaamista seuraillessa, kokkaillessa, mailmaa parantaesssa. Ilotulitteita ei ammuttu eikä mökin pihaan ilotulitusta paljoa näkynytkään. Kuului jonkin verran jytyä, mutta ehkäpä aikaisempia vuosia vähemmän. Kolmen maissa uni voitti ja seuraavana päivänä vähän väsy painoi. Seurasimme televiosta Niinistön puheen ja Wiinin klassisen konsertin.

Ilmeisesti huomisiltana pitäisi pakastua ja mitä olen Iphonen sääohjelmaa seuraillut pakkasta pitäisi olla koko ensi viikon. Toivottavasti pitää paikkaansa, tai jos ei muuta niin ei ainakaan sataisi vettä. Siihen olen lopen kyllästynyt. Siksipä ei kaupunkiin paluu harmittanut. Oli oikeastaan mukavaa tulla kotiin. Tästä se vuoden 2018 arki käynnistyy. Äskettäin jo vähän järjestelin käsityöhuonetta, jossa varmastikin alkavalla viikolla pääsen hommiin oikein kunnolla. Myös ajanvarauskalenteri hierontapuolella täyttyy mukavan oloisesti, joten nautitaan nyt kaupunkielosta. Sitten taas mökkeilykin tuntuu ihanalta.