Aamuretki vanhankaupunginlahdelle 24.5.2017

Kun saavuimme Vanhankaupunginlahdelle aurinkoisena aamuna puoli seitsemän aikaan meidät otti vastaan satakielien laulanta. Korviini kantautui myös lehtokertun lurittelua. Pysähdyimme heti kuuntelemaan, tallentamaan ja nauhoittamaan. Olo oli kuin olisi satumetsässä ollut. Nyt olimme Siljan kanssa blogimme nimikkolinnun satakielen pauloissa. Kuunnelkaa ja nauttikaa kesäyön taitajaa.

Kun lähestyimme Lammassaareen meneville pitkoksille korviimme kantautui satakielien lisäksi paljon muutakin. Taisimme olla kuin lapsukaiset karkkikaupassa, niin innoissamme ja tohkeissamme olimme. Ei oikein tiennyt minne kaikkialle suuntaisi parapoloidin. Joka puolelta kuului säksätystä, liverrystä, piipitystä, luritusta, laverrusta.

Silja näki jonkin taulun missä mainittiin mm. ruokokerttunen ja itse olin kuullut punavarpusista Tringan huhtikuisella retkellä. Olen yli vuosi sitten ladannut iphoneeni Suomen lintuoppaan, jossa on myös lintujen äänet. Kuuntelimme puhelimesta ruokokerttusta sekä punavarpusta oppien ympärillämme monipuolisesti säksättävän linnun olevan ruokokerttunen ja kauniisti viheltelevän punavarpunen.

Ruokokerttunen viihtyy nimensä mukaisesti ruovikoissa ja pitkoksilla kulkiessamme pääsimme hyvin lähelle ja saimme kivan tallennuksen, jossa linnun monipuolisuus tulee hyvin esille.

Punavarpusiakin lauleli joka puolella. Lintu jopa näyttäytyikin pariin otteeseen punaisine höyhenineen. Laulusta tuli vähän mieleen pajulintu, tai ainakin laulu oli hieman alakuloinen. Toiset sanovat, että punavarpunen ”viheltelee” mikä kuvailee ääntä myös hyvin.

Istahdimme hetkeksi levikkeellä olevalle penkille ja laitoimme paraboloidin nauhoittamaan kaiteen päälle siltä varalta, että jotakin mielenkiintoista kuuluu. Siljan hörppiessä aamukahvia kuulimme yhtäkkiä hieman porsaan röhkäisyä kuullostavan äänen. Onneksi nauhuri oli äänittämässä, sillä muutoin olisi tuo mielenkiintoinen lintu jäänyt arvoitukseksi. Tai tuossa hetkessä emme edes tienneet oliko se jokin muu eläin. Lauri lajimääritti äänen kuuluvan luhtakanalle!

Kulkiessamme pääsimme lähelle kesäistä iloista lurittelua ja näin tallentui pensaskerttu. Kiitos lajimäärityksestä Hannes ja Lauri.

Päästyämme Lammassaareen kävelimme lintutornin luo, mutta totesimme ettei ollut vaivan arvoista kiivetä tornin päälle, jossa tuuli haittaisi äänityksiä. Tornin juurelta pääsimme aurinkoiselle paikalle piikkilanka-aidan viereen josta Silja tähysti kiikarilla meren rantaa. Rannassa kulki Kanandanhanhia varovasti ympärilleen tähystäen ja kun ne tulivat avoimempaan maastoon, niiden perässä näkyi pieniä untuvikko poikasia emoaan seuraten. Niiden äänet eivät kantautuneet kuitenkaan meille asti. Siinä kiikaroidessaan Silja näki myös kaulushaikaran lentävän piilokojulle päin.

Myös hanhia lensi silloin tällöin ohitsemme ja saimme valkopostihanhista onnistuneen äänityksen.


Lopuksi menimme piilokojuun kaulushaikaran puhaltelun kuulemisen toivossa, mutta siitä ei tullut enää toista havaintoa. Pääsimme kuitenkin kuuntelemaan heti meille molemmille uutta lajia, rastaskerttusta, joka esiintyy aivan itäisellä ja eteläisellä rannikolla, ja Vanhankaupunginlahdella niitä on vain joitakin. Kiitos ystävällisille ihmisille, jotka kertoivat meille linnusta ja lajimäärittivät sen. Ääni on aika karhean räkäisä.

Kello huiteli puolessa yhdessätoista, joten neljä tuntia sujahti ”lintutaivaassa” ihan liian nopeaan. Oli aika palata töiden pariin. Kuuluipa siellä meille entuudestaan paljon tutumpi peippokin livertävän kesää sydämiin.

Tyyni kevätilta Talosaaressa 13.5.2017

Tapasimme Kirsin kanssa Talosaaren ratsastustilan tuntumassa klo 18. Aurinko paistoi ja tuuli oli poissa. Talleilta tuli ihana hevosen tuoksu ja polulla ratsastaja vastaan. Voi miten alkoi tehdä mieli hevosen selkään, mutta olimme tulleet linturetkelle 🙂

Lähdimme kulkemaan polkua pitkin, joka vei meidät Talosaaren kartanolle. Heti alkuun pysähdyimme kuulostelemaan mereltä kuuluvia ääniä. Siellä liro lirotteli, laulujoutsenet räpisti siipiään, mantereella palokärkeä nopeatempoisempi tikka huuteli kviik ja rummutteli nopeammin ja kevyemmin palokärkeen verrattuna. En kuitenkaan saanut riittävän hyvää tallennetta, joten matka jatkui.

Korviimme kantautui kuusitiaisen ääni, minulle uusi tuttavuus. Olin kuvitellut sen pitävän kohtuullisen pientä piipitystä, mutta eihän asia ole näin olleskaan.

Lähestyimme rantaa, jossa pääsimme lähelle lapintiiroja, jotka puolustivat pesäänsä. Kauempana tutkasotkat pitivät soidinmenojaan. Lapintiirat tallentui hienosti.

Kuljimme vanhojen kuusien ohitse ja mikäpäs muu kuin hippiäinen siellä pyöritteli tahkoaan. Olin todella fiiliksissäni kuullessani sen ja vielä iloisempi tunnistamisesta. Mereltä kuuluu taustalla omalajistonsa, mutta sehän on vain tunnelmallista.

Tulimme jälleen aivan veden ääreen. Nyt pääsimme kuuntelemaan kalatiirojen kirkunaa.

Silkkiuikkuja seurailimme pitkään. Kauempana oli myös tutkasotkia. Kirsi kuvaili minulle lintujen soidinmenoja miten uros kantoi naaraalle nokassaan kaislaa, miten urokset kaulottelivat jne. Se mikä laji oli äänessä pysyi arvoituksena kunnes sain apuja lajimääritykseen. Silkkiuikuthan ne pitivät aika sympaattista ääntä.

Kuljeskelimme vielä metsäisimmillä alueilla kuunnellen iloista punarinnan helskyntää.

Lähempänä kymmentä lähdimme kotimatkalle, joten liki neljä tuntia sujahti luonnosta nauttien.

Retkeilyä Vanhankaupunginlahdella 19.4. ja 23.4.

Ystäväni Sarin kanssa osallistuimme Tringan järjestämälle iltaretkelle 19.4. Vanhankaupunginlahdelle. Ryhmämme lisäksi retkeilemässä olivat Työväen opiston ryhmäläiset, joten väkeä oli paljon liikkeellä. Vaikka arvasinkin olevan paljon väkeä ja sääkin oli vähän tuulinen otin parapoloidin matkaan. Ja onneksi otin, sillä heti reittimme alussa pääsimme kuuntelemaan pikkutikan rummuttelua. Sattuipa vielä muutoin hiljainen hetki, joten sain hyvän tallenteen.

Suuntasimme kulkumme kohden Porkkalanniemen lintutornia, jonne ei matka kovinkaan pitkä ollut. Peipot liversivät iloisesti, varikset raakkuivat. Tornin luona osa ryhmäläisistä kapusi torniin ja osa piipahti piilokojuun. Korviini kantautui närhin rääkäisyjä, sinisorsan ääntä, mutta mitään talletettavaa en saanut vilkkaan keskustelun ja liikehdinnän takia.

Siirtyessämme lintutornilta kohden pitkoksia, jotka veivät Lammassaareen pajusirkku oli jään päällä kenties ruokailemassa. Lintu ei kuulemma yleensä majaile näkösällä, että sen laulu kuuluu, mutta lintua ei näy. Nyt se kuitenkin viihtyi jäällä kaikkien katseltavissa. Harmi kun ei laulanut meille säveliään.

Pitkoksia kävellessämme pääsimme seuraamaan suopöllön liitelyä, joka liikuskeli varisparven yllä. Lisäksi kaukuputkiin osui arosuohaukka. Jossain vaiheessa kuulimme aivan yläpuoleltamme sepelkyyhkyn huhuilun, mutta tallennus epäonnistui.

Lammassaaren lintutornilla ollessamme ylitsemme lensi kanadanhanhiparvi, joka piti mukavasti ääntä, mutta tornin alapuolelta puhe pilasi nauhoitteen, harmillista. Tornista näkyi mm. pikkutyllejä. Vaikka tallennustulos olikin laiha oli mukavaa olla retkellä mukana. Kiva Sari kun pyysit mukaasi 🙂 Oli kiva myös jutustella Tringan oppaiden Jaanan ja Aleksin kanssa. Viilenevässä illassa oli mukavissa tunnelmissa hyvä lähteä kotimatkalle.

Sunnuntaina 23.4. tapasimme Sarin kanssa Kalviikissa, josta aloittelimme linturetkemme. Aamu oli ollut räntäsateinen ja kolea. Yhdeltätoista lähtiessämme liikkeelle aurinko pysytteli pilvessä, mutta vain yksi pieni kuuro tuli päiväämme häiritsemään. Kalviikin uimarannalla tavoitteenamme oli tallettaa meriharakka, mutta päivän ensinmmäiseksi tallenteeksi tuli tikliparvi. Pieni parvi ja aika pienet äänetkin hiukan tuulen tuivertaessa, mutta kyllä tikliksi tämän tunnistaa. Tikliähän pidetään etelän maissa häkissä sen korkean ja kauniin lauluäänensä vuoksi. SURULLISTA! Lintu on kuulemma myös hyvin kaunis.

Siinä tikliparven ruokailua tallettaessani Otto-pojan pinna meinasi olla koetuksella. Eihän toinen meinannut ymmärtää miksi tässä nyt vain seisoskellaan kun menohalujakin olisi kovasti. No etenimme rantaa pitkin ja meriharakan kolme vinkaisua tarttui arkistoitavaksi.

Kävellessämme kauempaa mereltä kuului vieraampi ääni, joka ohi kulkeneen miehen avustuksella tunnistettiin alleista lähteväksi. Allit välillä sukeltelivat ja pitivät nokkansa kiinni päästämättä ääntäkään. Odotimme ja odotimme ja kun ääntely alkoi rantaan tuli ihmisiä rupatellen. Onnistuin leikkelemään kuitenkin lyhyen tallenteen allejakin.

Kalviikista siirryimme Uutelaan, jossa saimme pienen raekuuron niskaamme. Koirapuistossa olimme kuunnelleet pirteää laulurastasta, mutta meren äärellä äänimaiseman valtasi lokkiparvi. Tappelivat ruuasta. Ylimpänä kimeimpänä huutaa kalalokki ja vähän matalampi kaakottaja on harmaalokki. Koska enemmän parvessa kalalokkeja tallenne menee nyt nimellä kalalokki. Parvessa näkyi myös naurulokkeja sekä valkoselkälokkikin.

Sään seljetessä päätimme hurauttaa vielä Vanhankaupunginlahdelle. Siellä kävelimme Pornaistenniemen lintutornille, jossa saimme kuulla haukahtelevaa ääntä. Emme tienneet mikä sen aiheutti ja asiaa tallenteesta selvitellessä sain monta eri mahdollisuutta: harmaalokin soidin, valkoposkihanhi, nokikana, joten tästä ei lajia listaamme saada.

Päätimme käydä myös piilokojussa ja sinne matkatessamme meidät pysäytti sinitiaisen laulu, jota en kyllä sinitiaiseksi tunnistanut. Joku sanoikin laulua sinitiaisen itsekseen jutteluksi 🙂 Kuunnelkaas.

Piilokojussa oli kiva kuulostella vesilintujen ääntä, sorsien peseytymistä/kylpemistä. Puhaltelipa kaulushaikarakin jossain kauempana. Arkistoitavaa tallennetta en valitettavasti saanut. Seuranamme oli ahkeria valokuvaajia, joten kahinaa, rapinaa, juttelua riitti. Joskus olisi piilokojussa käydä uudestaan.

Palatessamme läheltämme lenteli hanhiparvi. Ilmeisesti valtaosa hanhista on valkoposkihanhia ja osa kanadanhanhia. Itse en kuitenkaan erota mitkä ovat mitäkin, joten lajimäärä ei tästäkään pääse karttumaan.

Matkalla autolle pääsimme vielä seuraamaan pikkutikan ruokailua. Kuunnelkaapas miten hyvin kuuluu ruokailunakutus 😀

Lähempänä viittä palasimme luokseni ja hienon retkipäivän jälkeen maistui tee kera croisanttien. Kiitos Sarille ihanasta syntymäpäivälahjasta linturetkestä.

Toukokuun alun lintutallennuksia mökin ympäristössä

Nyt kun olemme päässeet kevääseen vietämme Raunon kanssa lähes kaiken vapaa-ajan mökillämme. Niinpä suuntasimme sinne myös viettämään pidennettyä vappuviikonloppua. Vaikka väsy painoi perjantai-iltana istuskelimme nuotiolla parisen tuntia kevätillasta nauttien. Oli tyyntä ja punarinnat lauloivat iloisen helsyvästi. Ei olisi uskonut, että seuraavana päivänä tuuli puhaltaa hyisesti ja taivaalta sataa valkoista centtitolkulla. Ei tarvinnut retkeillä lintujen ääniä nauhoitellen. Aika kului sisätiloissa takan lämmöstä nauttien ja myöhemmin saunoen.

Vappupäivänä oli hiukan lämpimämpää ja aurinkoisempaa. Lähdimme ennen auringon laskua kävelylle ja reissussa viivyimme parisen tuntia. Uusia lintulajeja saimme ainoastaan räkättirastaan. Tallenteessa kaksi räksää käy keskusteluaan.

Vaikka tallenteiden määrällä ei päässytkään hehkuttamaan, nautimme ulkoilusta, kevään tuoksusta. Kuljimme pitkin metsäautoteitä ja pellon reunaa. Kuulimme töyhtöhyyppien naukumista, mutta kriittisenä en saanut riittävän hyvää tallennetta.

Myös seuraava viikonloppu vierähti mökillä. Melkeinpä heti sinne päästyämme korviin kantautui tiltaltti, jota emme ole koskaan ennen viiden vuoden aikana pihapiirissä kuulleet. Tiltaltin tallennus on osoittautunut haatavaksi, joten sitä odotellessa. Mutta pajulintu oli saapunut ja se ilahdutti perjantai-illassamme kesäisillä sävelillään.

Lauantaina retkeilimme taasen auringon laskun aikoihin ja vihdoinkin onnistuimme tallentamaan lehtokurpan. Minusta linnulla on jotenkin hellyyttävä ääni ja mieleen on jäänyt Juha Laaksosen ohjelmasta Luontoretki eläintentäyttäjän haastattelu, jossa täyttäjä kertoo lehtokurpan olevan vaikeimpia täytettäviä ohuen ihonsa vuoksi.

Astellessani nauhurin ja mikrofonin kanssa mökin ovesta ulos korviini kantautui laulujoutsenen lyhyet haukahtelevat tötähdykset.

Yksi kevään edistymisen merkkejä on lammen rantaan saapuneet sammakot. Vaikka eivät lintuja olekkaan haluan jakaa teille tämän onnistuneen tallenteen. Äänessä ne tavalliset sammakot ja viitasammakot. Valitettavasti en erota niitä toisistaan.

Ja niinhän siinä taas kävi, että viikonlopun jälkeen sää viileni. Olin alustavasti sopinut äitini kanssa muutamasta mökkipäivästä milloin touhuaisimme puutarhapuuhien parissa. Siirsimme puuhan tulevaisuuteen ja hyvä niin. Menin mökille tiistaina takaisin, vietin siellä itsekseni pari päivää. Yöllä oli melkein kuusi astetta pakkasta, päivällä pitkin viikkoa tuli räntä ja raekuuroja. Päätin kuitenkin yrittää kartuttaa lintulajien määrää. Vein parapoloidin ulos nauhottamaan ja muutama kiva tallenne tulikin. Tässä sepelkyyhky huhuilee

Tässä ehkä minulle ainakin tutumpaa punakylkirastasta ja kuunnelkaapa kun jokin tikka ruokailee lähipuussa 🙂

Torstaina koin todellista tunnistamisen riemua. Kuuntelin aamun tallennetta tunnistaen hippiäisen. Vuosi sitten olleessa Lintujen yö-tapahtumassa kaksi osallistujaa kuuli hippiäisen, minä en ollut heidän joukossaan. Linnun ääni jäi kuitenkin mietityttämään, joten netistä kuulostelemaan. Ja nyt kun äänen kuulin tiesin sen heti olevan hippiäisen. Ja mikä sai minut vielä iloisemmaksi Talosaaren linturetkellä kuulin ja tunnistin linnun ihan polkua pitkin kävellessämme.

Hetken jo luulin saaneeni järripeipon, kun viherpeipon äänestä puuttui liverrysosa kokonaan. Lintu vain ryysti kuten järri, mutta sävelasteikolla ryystö nousee ja sitähän ei järripeipolla tapahdu.

Sinitiaisellakin tuntuu olevan monta tapaa laulella ja tässä taasen vähän erilainen sinitiaisen laulu. Olin jo toiveikas uudesta lajista, mutta sinitiainenpa kuitenkin.

Mökin pihapiirissä kuuluu usein palokärjen reviiriääntä sekä lennossa kuuluvaa ääntä. Rummuttelut tapahtuu yleensä kauempana. Nyt kuuluu hyvin tuo kviiik

Tässä myös hieman erikoisempi palokärjen ääni. Luulimme tätä joksikin aivan muuksi linnuksi mutta selvittelyn tulos olikin sitten palokärki. Xeno canto -äänipankista löytyy vastaavanlainen ääni, jossa kuvaus: ”alarm call, female” eli naaraan varoitusääni. Hyvin mahdollista siis, että tällä linnulla oli poikasia jossakin lähettyvillä.

Töyhtöhyypän naukumista olen metsästänyt oikeastaan pääsiäisestä lähtien ja vihdoinkin perjantai-iltana onnistuin saamaan sellaisen tallenteen mihin voin olla tyytyväinen. Taustalla kuuluu vielä teerin soidinkukerrustakin.

Keramiikkaa esittelyssä

Nyt päättyy blogihiljaisuus, joka on kestänyt ennätyksellisen kauan, lähes kaksi kuukautta!

Tältä keväältä on keramiikka-ryhmien kokoontumiset ohitse. Syyskuun loppupuolella jatketaan. Tosin minun on pakko pohtia jatkanko edelleen sekä keramiikassa että rottinkikerhossa, vai jätänkö toisen pois. Valinta tulee olemaan hirvittävän vaikea ja lopulta päätän jatkaa molemmissa kodin täyttyessä koreista ja keramiikkaesineistä. Nyt on kuitenkin aika esitellä syys- ja kevätkauden töitä. Jos joku työ herättää kiinnostuksesi ja haluaisit sen itsellesi, ota rohkeasti yhteyttä. Osa näistä on nimittäin myytävänä ja jos se mikä herätti kiinnostuksesi ei ole myynnissä, otan tilauksia vastaan. En kuitenkaan tässä tekstissä lähde esittelemään hintoineen tuotteita, ne saa kysymällä.

Monesti jos minulla ei ole ideaa mitä tekisin käsissäni syntyy nipistelytekniikalla pikareita. Nämä neljä pikku pikaria ovat herättäneet ihastusta ja söpöstystä ihmisten keskuudessa. Ovat ehkä juomapikareiksi aavistuksen pieniä, mutta esim. eteerisien öljyjen käyttöön soveltuvia pikareita. Pikareita kirjoitushetkellä on kolme jäljellä.

Mukeja en ole tehnyt pitkiin aikoihin. Kuvassa olevat mukit on tehty joko viime syksynä ensinmmäisillä kerroilla tai jo keväällä 2016, mutta tulleet lasituspoltosta vasta syksyllä. Haluan saada mukista aina mahdollisimman sileän ja suoran. Joskus olen varmasti aivan liian nipo tasaisuudesta tms. Kyllähän käsin tehdyssä saa ja pitääkin olla käden jälki eikä tehdasmuotin sileyttä 😀

Alkusyksystä käytin ahkerasti mustaa savea, jota edelliskeväältä oli jäänyt. Uutena savena otin käyttöön saksalaisen punasaven. Tässä vielä ns äijäkorusarja ja muita riipuksia. , jotka on tehty mustasta savesta ja jotka ovat laitettu mustiin nahkanauhoihin kuvaamisen jälkeen.

Mustasta savesta vielä tämäkin pieni kukanterälehtimalja 🙂 Sopii kynttilälle tai ihan vaan koristeeksi. Sivussa ei reikiä ole, joten tuikut ehkä vähän hukkuvat maljan sisään.

Loppusyksyn työt tein saksalaisesta punasavesta. Eräänä maanantaina etsin inspiraatiota ja lopulta päädyin tekemään lautasen pitsireunuksella. Lautanen on tehty muottia käyttäen. Ensiksi kaulin sopivan kokoisen ja paksuisen levyn, jonka nostin lautasen päälle ja painelin varovaisesti levyn muottiin kiinni. Tämän jälkeen ylimääräiset pois, reunojen siistiminen. Reunat siistittiin myös ulkopinnalta kun lautanen on poistettu muotistaan. Pitsiliinalla painelin kuviota reunaan vielä lautasen ollessa muotissaan. Työ on lasitettu kevät-lasitteella, mutta sen vähyyden vuoksi lautasesta tulikin ruskeasävyinen.

Eräällä ryhmäläisellä oli mukanaan pisaran muotoinen matala lautanen. Ihastuin pisaraan täysin ja lainasin astiaa muotiksi. Tein neljä pisaralautasta saksalaisesta punasavesta ja yhden ehdin saamaan lasituspoltosta ennen joulua.Kuvat samasta pisarasta salamalla ja ilman. Ja tässä tämän vuoden puolella lasituksesta tulleet pisaralautaset.Yksi neljästä pisaralautasesta on löytänyt kodin.

Syksyllä aiemmin tekemäni perhos- ja piparitassit menivät samantein kaupaksi. Koska perhosien tekeminen oli mukavaa tein niitä vielä kuuden satsin lasittaen ne kevät-lasitteella. Neljä niistä varattiin hetimiten ja varaaja tassit nähdessään halusikin kaikki kuusi.

Tähdet on valmistettu samalla tapaa kuin tassitkin. Sopivat kynttilän alusiksi loistavasti. Ensiksi kaulin ison levyn tasaiseksi, jonka jälkeen isolla piparkakkutähtimuotilla painelin levyyn tähden ääriviivat leikkautuen muotoonsa. Tähteä kaulin hyvin kevyesti hiukan isommaksi ja nostelin kevein sormin reunat tähdelle.

Kannellisien purkkien ja rasioiden tekemisessä aina vähän jännittää kutistuuko savi poltoissa saman verran kansi ja suuaukko. Siksipä savea ei saa päästää kuivumaan ennen kuin molemmat ovat valmiina. Tähän purnukkaan onnistuin tekemään sopivan kannen, joka pysyy myös hyvin paikoillaan.

Sinimusta uunivuoka on myöskin tehty saksalaisesta punasavesta ja lasitettu Lugano-nimisellä lasitteella. Vuoka on tehty levytystekniikalla muoviastiaa muottina käyttäen.

valkoinen 0.5 samotin kivitavarasavesta tehty iso vaahteranlehti syksyn väreissä. Lautanen maalattu sormin kosteaan saveen. Työ on lasitettu läpinäkyvällä lasitteella. Työssä Sormimaalauksen jäljet näkyvät. Työ on valmistunut maaliskuussa 2017 ja se tulee olemaan esillä Näkövammaisten Kulttuuripalvelu Ry:n keramiikkaryhmämme näyttelyssä Art Kaarisilta -galleriassa marraskuussa 2017. Näyttelyn teemana on luonto. Vaahteralautasen lisäksi minulta näyttelyssä tulee olemaan ainakin siili ja palokärki joista ei ole vielä kuvia.

Eri savia voi myös yhdistää. Halusin kokeilla nerikomi-tekniikkaa, jossa kahta eri savea yhdistetään. Ensiksi molemmat vaivataan hyvin, jonka jälkeen möykyt vaivataan yhteen siten, että sekottuvat toisiinsa. Minulla oli käytössä valkoista kivitavarasavea sekä mustaa hiukan karkeampaa savea. Tein levytystekniikalla lautasen.Yhdistettyä savea jäi yli, joten taiteilin koristenappeja, jotka lautasen tapaan ovat lasitettu läpinäkyvällä lasitteella.Koska savea riitti aina vaan syntyi pari riipustakin. Kuvat otettu riipuksien molemmilta puolilta.

Kevään aikana valmistui vielä kaksi koruriipusta. Valitettavasti leppäkerttua muistuttavassa riipuksessa musta väri täplistä levisi keltaiseenkin osaan ja jättää tuhruisen vaikutelman. Sellaista se vaan on, että sokkona ei aina värien kanssa tule niin täydellistä kuin haluaisi. Molemmissa koruissa ne on maalattu sormin ja lasitettu läpinäkyvällä lasitteella.