Huovutus 9.-13.4.2018 – Ura käsillä -hanke

Huhtikuisella huovutuskurssilla teemana oli kolmiulotteinen huovutus. Harjoittelimme aluksi muottien avulla kukan terälehtien neulahuovuttamista. Tavoitteena oli tehdä pieni taulu, jossa monikerroksisia kukkia. Jotkut muoteista olivat haastavia pienien yksityiskohtiensa vuoksi. Aluksi huovutettiin alimmat ja suurimmat terälehdet, jonka jälkeen keskikokoiset ja pienimmät. Kerros kerrokselta ne neulahuovutettiin kiinni huopakankaaseen. Kahden kukan lisäksi innostuin huovuttamaan työhön vielä perhosen. Huovutin tarkoituksella sen niin ”matalaksi” alustaltaan, että tulee häilyvä vaikutelma.

Toisena teemana huovutuskurssilla oli huovuttaa muotin päälle. Käytettävissämme oli erilaisia tyroksisia aihioita. Itse valitsin kaktuksena myydyn muodon. Hyvin monelle siitä tuli kuitenkin mieleen lintu ja tarkemmin riekko. Minulle on vaikeaa tehdä täysin mielikuvituksellisissa väreissä ja muodoissa asioita. Jos teen kaktuksen, sen pitäisi olla myös oikean kaktuksen värinen. Tai jos teen tomaatin, omenan tms. sen pitäisi olla oikean näköinen joka suhteessa. Minulla onkin ollut käsitöiden myötä opettelemista, että tekijällä voi olla myös taiteellista lähestymistapaa työhön. Riekkoa tehdessäni minua alkuun häiritsi, että riekosta ei tule väritykseltään oikean näköinen, mutta siitä yli päästyäni sytyin työhön. Lopulta riekko sai helmistä silmät ja siipiinsä koristeita. Valitettavasti kuvaa ei ole vielä täysin viimeistellystä riekosta silkkinauhoineen, josta sen voi laittaa roikkumaan. Avustajani ei ollut kurssin viimesinä päivinä mukana, joten siksi helmivaiheista kuvia ei ole.

Kukka- ja riekkotöiden lisäksi ehdin tekemään toisen taulutyön, jossa kukkien lisäksi jänis. Työstä ei myöskään ole vielä kuvaa. Tauluille on hankinnassa jonkinlaiset kehykset, joten julkaisen ns. tuotekuvat myöhemmin.

Keskiviikkona kurssilla meillä ei ollut laisinkaan pajatyöskentelyä. Aamupäivällä Ura käsillä -hankkeen vastaava luennoin brändäyksestä ja Näkövammaisten Liiton yrittäjäneuvoja puolestaan yritysasioista. Iltapäivällä kävimme Tutustumassa erääseen käsityöliikkeeseen. Torstaina lähdin puolen päivän jälkeen kohden Kemiötä, joten minulta jäi puolitoista kurssipäivää pois. Kahdessa paikassa kun ei voi olla samaan aikaan. 🙂

Käsin punotut rottinkikorit

Lomakuukausi alkaa olla lopuillaan ja arki häämöttää jo nurkan takana. Parin viikon sisällä on aika ilmottautua yhdistyksien harrasteryhmiin. Uskoakseni lopulta päätän edelleenkin jatkaa pienrottinkikorikerhossa, vaikka välillä ihmettelenkin mihin kaikki punomani korit oikein saan. Hiljalleen kuitenkin koreille on löytynyt uusi koti, joten ehkäpä tulevana syksynäkin punotut tulee myydyksi tai lahjaksi annetuksi.

Viime syksyn korikerrat meni pääosin isohkon koiran nukkumakorin punomiseen. Tein korin ystäväni koiralle.Korin pohjan tasaiseksi saamisessa meinasi olla hankaluutta, joten jouduin purkamaan hyvän pätkän pohjaa ja punomaan uudestaan. Pohjan valmistuttua sen kastelin ja latasin päälle kotoa painavimmat kahvakuulat useaksi päiväksi. Korin valmistuttua kokonaan muotoa oli paranneltava hiukan. Korin ympärille vahva naru tiukalle ja taas pohjalle kahvakuulia 😀 Lopulta kori päästiin petsaamaan ruskeaksi.

On harmillista, että patonkikorien pohjia ei enään ole tuotannossa, joten viimeisiä viedään. Pohjan ostin kerhomme ohjaajalta. Patonkikorit menevät hyvin kaupaksi, joten toivottavasti ohjaajaltamme vielä voisi pohjia ostaa. Tämäkin keväällä punomani kori meni samana iltana kun laitoin kuvan Facebookiin.

Jalallisen korin punonta oli jo aika haastavaa ja etenkin saada jalan punos tasaiseksi joka puolelta. Rottinkiahan käsiteltäessä, se ensiksi liotetaan/kastellaan (riippuen rottingin paksuudesta), jotta se taipuu halutulla tavalla punokseen. Jalkaa tehdessä käytin apunani piikkiä, jolla vähän isonnettiin rakoa mistä rottingin piti mennä. Aina oli myös laskettava mistä raosta, että se tulee aina samalle korkeudelle. Välillä kyllä tarvitsi jo ohjaajan apua 🙂Korista en ole vielä kuvaa Faceen laittanut eikä se ole myyjäistapahtumissa kaupaksi mennyt.

Leipäkori, jossa myös pohja on punottu on jo varattu. Se varattiin myöskin melkein heti kuvan Facebookiin laitettuani. Minusta on mukava punoa koreja missä myös pohja punotaan rottingista.

Laittamalla koripunokseen erilaisia helmiä, tuo mukavia uusia yksityiskohtia koriin ja ehkäpä erottuu myös muista. Helmi pujotetaan korissa oleviin pystyloimiin mihin punontakin tehdään. Tässä korissa helmiä on vain päädyissä ja näin nostaa päätyjen reunaa ylemmäksi sivureunoihin nähden.Tämänkin korin kuva on vielä Facebookiin laittamatta.

Kevään toiseksi viimeisellä kerralla tein pienen maustekorin. Niidenkään pohjia ei enään ole saatavana. Yhdellä ryhmäläisellä kuitenkin vielä pohjia oli. Mielestäni maustekorista tuli kolho eikä se pysynyt täysin muodossakaan. Ehdottomasti kori olisi pitänyt punoa ohuemmalla rottingilla mitä punoin. Ehkäpä koria voi kuitenkin käyttää vaikkapa eteisen pöydällä avainkorina. 🙂

Vuosi retkeillen -unelma on syntynyt

Aurinko on laskenut ja kuun täydellinen pimennys alkanut. Tuuli on tyyntynyt, lämpötila huitelee yli 20 asteessa. Istun teltassa tätä kirjoittamassa vadelmia herkutellen. Onneksi on tämä telttamahdollisuus, sillä hellejakso on lämmittänyt hirsimökinkin.

Viime viikkojen aikana sisälleni on asettunut unelma/haave. Haluaisin nimittäin viettää sellaisen vuoden milloin kiertelisin ympäri Suomea eri luontokohteissa, erilaisissa maastoissa, ympäristöissä, Lapissa, Itä-Suomessa, saaristossa, järvien rannoilla, pitkoksilla, vanhoissa metsissä jne… Saisin paljon ihania luontokokemuksia, äänitetyksi luonnon ääniä eri vuoden aikoina, nauttia itsensä haastamisesta, palella teltassa, kastua metsässä, hikoilla helteessä… Haluaisin kirjoittaa luontokokemuksistani ja julkaista parhaita paloja äänitteistä.

Valitettavasti sokeuteni aiheuttaa lisähaasteita unelman toteuttamiseen. Yksin kun en voi retkille lähteä vaan tarvitsen mukaani ne näkevät silmät. Ja se vaatii tuplasti rahaa, sillä en voi olettaa minua lähdettävän opastelemaan omakustanteisesti. Lisäksi minun pitäisi löytää ne henkilöt joidenka kanssa kemiat toimivat ja jotka haluaisivat olla unelman toteutuksessa mukana. Ystävistäni varmasti löytyy sellaisia, jotka ovat valmiita retkeilemään kanssani, mutta unelmani vaatii toteutuakseen useamman retken ja osan retkistä tulisi olla pidempiäkin. Ja jo nyt olen siinä tilanteessa, että en pääse retkeilemään niin paljon kuin haluaisin.

Vuosi retkeillen -unelma toteutuakseen vaatisi myös huolellista suunnittelua, aikataulutusta, varusteinventaariota/hankintaa. Lisäksi ehdottomasti haluaisin ennen unelmavuotta kuntoni kohentuvan reilusti, jotta jaksaisin hyvin ja pystyisin nauttimaan siitä kaikesta mitä retkeilyvuosi minulle antaisi.

Haluaisin kulkea lumikengin tunturissa, kuulla revontulien rätinän, riekon potpotuksen, hiihdellä järven jäällä, istua nuotiolla, kokea upeat hankikannot. Keväällä kokea saaristossa muuttolintujen paluun, haahkojen mouruntakonsertin, tuntea merituulen, tunnustella kasvillisuutta, syödä tuoretta kalaa. Kuulla Itä-Suomessa kuhankeittäjää, retkeillä vanhoissa metsissä, kulkea pitkoksilla, tuoksutella suopursua, kanervaa, valvoa kesäyössä, kokea yötön yö, syksyinen luonto, syödä mättäältä marjoja. Haluisin liikkua niinkävellen kuin tandemillakin, meloen tai soutaen. Nukkua teltassa, varaustuvissa, laavuissa. Kokea talvinen yö teltassa.

Äänityksiä ja valokuvia haluaisin luonnollisestikin retkiltäni niin itselleni kuin kenties julkaistavaksi. Toki valokuvat ja äänitykset eivät ole itseistarkoitus, mutta kierrellessä erilaisissa ympäristöissä varmasti lintulajimäärä karttuisi huimasti ja kenties tallenteelle tarttuisi joidenkin nisäkkäidenkin ääniä.

Jos unelmani voisi toteutua edes puoliksi olisin ikionnellinen. Minun vain pitäisi olla rohkea ja lähteä askel askeleelta kulkemaan unelman toteutumista kohden. Toisaalta tiedän olevani melkoinen jääräpää saadessani jotain päähäni, joten uskaltanen eteenpäin. Nyt kuitenkin kuun pimennyksenkin ollessa jo loppupuolella minun on aika siirtyä unelmoimasta yöpuulle, sillä saamme huomenna ystäväpariskunnan vieraaksemme. Kuuntelen tovin Ken Folletin kirjaa Tulipatsas, joka on itsenäinen jatko-osa kirjoille Taivaan pilarit ja Mailma vailla loppua. Valitettavasti kirja ei ole niin hyvä kuin edeltäjänsä. Jotenkin osasin sitä jo odottaa. Liian usein kirjoissa käy juuri niin, että sarjan edetessä se huononee. Toki Tulipatsas-kirja on luettavan hyvä ja sellainen ettei sitä kesken jätetä, mutta ei se yllä sarjan ensinmmäisen osan Taivaan pilarit tasolle. Täällä teltassa on tunnelmallista kuulostella hiljaista kesäyötä ja uppoutua kirjan mailmaan.

Haastateltavana radiossa ja lehdessä

Eräänä toukokuun lopun iltapäivänä sain vieraakseni toimittajan Minna Pyykön. Istuimme parvekkeellamme kuunnellen lintutallenteitani minun kertoillessa muistojani äänityshetkistä eri linturetkiltä. Tuokio oli erittäin lämminhenkinen ja Minnan haastateltavana oli helppo olla. Tosin en koskaan erityisemmin ujostele haastattelutilanteissa, vaikka en toki ole mikään kovin kokenut haastateltava. Olen vain oma itseni ja se riittäköön.

Kesäkuun 10. päivä haastatteluni tuli ulos Radio Suomen ohjelmassa Minna Pyykön mailma klo 13.30. Haastattelun jälkeen sain paljon positiivista palautetta. Ohjelma on kuunneltavissa edelleenkin Yleareenassa.
Tästä
pääset kuuntelemaan ohjelman.

Minnan ohjelmassa oloni sai erään ystäväni vinkkaamaan toimittajatuttavalleen minusta ja lintuharrastuksestani. Vinkistä otettiin Vantaan Sanomien toimituksessa koppi ja kesäkuun 13. Tiina Örn saapui minua haastattelemaan. Nyt emme lintujen ääniä kuunnelleet, mutta kertoilin harrastuksestani mukavan rennossa tunnelmassa. Juttutuokion jälkeen kuvaajan kanssa käpsyteltiin lähimetsikköön valokuvausta varten. Tämäkin haastatteluni poiki positiivista palautetta. Jutun voit lukea
täältä

Olen enemmän kuin tyytyväinen, että olen löytänyt lintuharrastuksen. Valitettavasti äänittämään en pääse läheskään niin paljoa kuin tahtoisin. Tämä pirun sokeus toimii tehokkaana hidastajana. Joskus mietin miksi löydän kiinnostuksen kohteita/harrastuksia joiden toteuttamiseen tarvitsee näkeviä silmiä. Onneksi mökin pihapiiristä ja lähistöltä olen saanut monta upeaa tallennetta, mutta lajilista ei enään oikein kasva. Tällä hetkellä eletään keskikesää ja luonto on kovin hiljaa. Toivottavasti syyslaulun alkaessa tulee äänitysmahdollisuuksia ja ensi keväänä retkeily on vilkkaampaa. Kovasti toivoin, että tämän kesän aikana saisin äänitetyksi esim. kuikan huudon, mutta taitaa ensi kesään jäädä. Nyt kuitenkin lähden täältä kuumasta mökistä teltan viileyteen kuulostelemaan kesäyön hiljaisuutta hellepäivän jälkeen.

Keväinen viikonloppu Kemiössä 12.-15.4.2018

Tämä postaus sisältää paljon upeita luonto- ja maisemakuvia. Suuret kiitokset valokuvaaja Tuula Vehaselle <3 Torstaina puolen päivän jälkeen lähdimme linja-autolla kohden Kasnäsia iloisesti rupatellen. Otto otti jaloissani rennosti 🙂

Lintumies Hannes Tiira ja hänen vaimonsa olivat viettämässä lomaviikkoa Kemiössä ja he noutivat meidät bussipysäkiltä ajaen Kasnäsin lomakylään, jossa majottauduimme. Heti syötyämme kävelimme rantaan auringon laskua ja keväistä luontoa aistimaan. Kuulimme mystistä haahkojen mouruntaa. Uroksia oli paljon, mutta vielä naaraat vähissä, joten mourunta sangen hillittyä. Näimme/kuulimme myös kurkiauroja, kyhmyjoutsenia, meriharakoita, västäräkkejä ja tietystikin lokkeja, jotka metelöi päivin ja öin.

Auringon laskettua hetki rupattelua Tiirojen kanssa, jonka jälkeen oli aika painua yöpuulle, sillä heräsimme ennen kuutta ehtiäksemme 6.30 lähtevään Hiittisiin kulkevaanlauttaan. Lauttamatkalla Tuula ihasteli upeaa auringon nousua, kauniita maisemia. tuollaisina hetkinä toivoisi itsekin näkevän. Itse lähinnä kannella koki kylmän tuulen tuiverrusta.

Hiittisissä kiertelimme parisen tuntia raikkaasta kevätaamusta nauttien. Siellä kuulin kevään ensinmmäisen punarinnan laulun. Parapoloidi oli koko ajan matkassa, mutta Hiittisistä ei arkistoitavaa valitettavasti saatu.

Hannes tarvitsi kirjaprojektiaan varten valokuvia 1700-luvulla rakennetuista kirkoista, joten kävimme Hiittisissäkin kuvaamassa Andreaksen kirkon kellotapuleineen.

Ehdimme palattuamme Hiittisistä vielä mukavasti majoituspaikkamme aamupalalle, jonka jälkeen lähdimme Tuulan kanssa kävellen retkeilemään. Reippailimmekin reilu pari tuntia. Äänityksiä retkeltä ei tullut, mutta ihana olo fyysisestä rasituksesta, leveä hymy auringosta ja keväästä. Ottokin opasteli mallikkaasti ajoittaisista kosteuksista huolimatta.

Reippailun jälkeen lähdimme Taalintehtaalle ja sen lähistöllä olevaan ravintolaan lounaalle. Ilma oli niin lämmin, että ruokailimme terassilla. Aterian jälkeen kävimme muutamassa paikassa lintuja kuulostelemassa ja katsomassa Högsåran lautan aikataulun.

Aika pian palattuamme lomakylään lähdimme Tuulan kanssa nauttimaan kylpylän ihanuudesta. Polskuttelimme hyvän tovin. Minulle tuli ikävä uintiaikoja ja ehdottomasti uiminen pitäisi saada taas säännölliseksi harrastukseksi tulevana syksynä. Uimisen jälkeen nautimme hierovasta suihkusta altaassa, porealtaan poreista ja kylmäaltaan viileydestä. Lopuksi vielä rentoutumaan höyrysaunan lämpöön. Olimme sopineet tapaavamme Hanneksen ja Pirjon kahdeksan jälkeen, mutta meillä vähän venähti kylpylässä. Niinpä jäi kokematta yli sadan kurjen aura, mutta toisella kertaa sitten.

Lauantaiaamuna heräsimme myöskin kuuden pintaan ja menimme lomakylän rantaan äänittämään. Valitettavasti tuuli oli virinnyt jonkin verran eikä koirashaahkat vielä olleet villiintyneet naaraista riittävästi, mutta upeaa aamutunnelmaa ennen aamupalaa.

Högsåraan oli ainoastaan viiden minuutin lauttamatka. Saari oli pieni ja jalkaisin tutkittavaa olisi ehkä löytynyt enemmänkin. Siellä kuulimme mm. hippiäisen soidinlaulua ja sain äänitetyksi uutena lajina merihanhien kaakotusta. Valokuvia saarelta ei tullut. Palasimme puolilta päivin Kasnäsiin. Ennen lounasta kävimme rannassa äänityspuuhissa ja tapaamassa Siljaa, joka oli tullut Kemiöön kalastamaan miehensä kanssa.

Myöhäisen lounaan jälkeen lähdimme vielä mukavalle iltaretkelle käyden ensiksi Västanfjärdin kirkolla ja hautausmaalla.

Ajellessamme huomasimme pellolla laulujoutsenien lepäilevän. Pysähdyimme ja ennen kuin pääsimme laulujoutsenia äänittämään ja valokuvaamaan lumouduimme pellolla olevista töyhtöhyyypistä, jotka pitivät niin sympaattista soidinlauluaan välillä aivan tasatahtiin. Eikä niitä häirinnyt läsnäolomme. Valitettavasti kuvaa ei niistä ole, mutta Tuula tarpoi laulujoutsenia lähemmäksi kuraten kenkänsä ja lahkeensakin. Saimme kuvia ja hienon äänityksenkin. Valitettavasti tässä postauksessa äänityksiä ei ole, mutta tulevat kyllä Satakielenlaulu-blogiin toivottavasti mahdollisimman pian.

Lintuhurmoksen jälkeen ajelimme vielä Adolfin kirkolle.

Retken lopuksi kävimme vielä nauttimassa kuusenkerkkäjäätelöstä ja Kasnäsiin palasimme laulurastaan säestyksellä

Sunnuntaiaamuna vihdoin haahkat mourusivat sen verran voimakkaasti, että sain kohtalaisen tallenteen. Aamuaikaisesta sää pilvistyi ja ropsauttelipa vähän vettäkin. Vietimme aamupäivän Tuulan kanssa uiskennellen jarentoillen poreissa. Lounaan jälkeen oli aika valmistautua kotimatkalle.

Lämmin kiitos Hannekselle ja Pirjolle, että saimme tulla kanssanne viettämään osan lomastanne. Kiitos kyydeistä, paljosta tiedosta, lämpimimistä keskusteluista ja mukavasta yhdessä olosta.
Kiitos myös Tuulalle, että lähdit oppaakseni/kaverikseni. Kiitos äänitysavusta, valokuvista, naurusta, juttutuokioista. Oli onnistunut viikonloppu.

Kuvien kopiointi/käyttö on kielletty ilman valokuvaajan lupaa!