Labpisenergiaa neljän koiran voimin :D

Toissalauantaina saimme mökille vieraaksi kavereiden mukana kaksi ihastuttavaa labpisnuorukaista. Nelisen tuntia pieniä rauhottumisen hetkiä lukuun ottamatta koirat leikkivät, painivat, nujusivat keskenään. Meidän ihmisten nauttiessa salaattia ja siemenrieskaa sekä myöhemmin kahvin kanssa pannaria koirat malttoi kutakuinkin pysyä aloillaan. Sisätiloissa kun ei riehuta – ei ainakaan paljoa 😀 Mutta ulkona senkin edestä :D:D

Koirista pienin on alle kuusi kuukautta, mutta isompien kanssa leikkiminen oli selvästi ihan parasta puuhaa. Vaalea uros on vuoden ja reilut kolme kuukautta. Otto taas 2.5v, joten nuorta innokasta energiaa riitti. Harmaakuono miltein 12-vuotiaana ei riehunaan jaksanut niin osallistua. Toi kyllä meille keppiä, jotta sitä heitettäisiin. Vieraiden tehdessä lähtöä Harmaakuono haastoi nuorukaisia leikkiin 😀 Mukava iltapäivä koirien parissa. Arvatkaapa vaan oliko meillä vieraiden lähdettyä väsyneitä koiria? Ja niin myös kuulemma vieraidemme kotona rauhallisia karvakasoja 😀

Nuorin saa kunnon höykyytystä

Otto valmiina hyökkäykseen :O
Marraskuussakin voi kastautua lähdepohjaisessa lammessa, eikä veden kylmyys tahtia haittaa 🙂

Rakas Harmaakuono <3

Ja nuoriso hyväntuulisena painimassa

Otto velmuilemassa

Harmaakuonon ikioma aarre -keppi

2 Replies to “Labpisenergiaa neljän koiran voimin :D”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *