Viikon teema KÄSITYÖT

Vaikka viikko on vasta puolessa on jo nyt selvää, että käsityöteemalla mennään. Työrintamalla on kovin hiljaista huomista lukuun ottamatta, joten on ollut aikaa paljon tehdä käsillään. Tosin eilinen meni vähän harakoille menkkavitutuksen ja harmaansään ahdistuksessa. Onneksi sain jonkin verran neulottua kauluria, joka menee pukin konttiin samalla kun kävin äänilehtiä läpi, mitä artikkeleita niistä haluan säilyttää ja mitkä menevät suorilta roskiin. Tarkotus oli tehdä mehiläisvahakynttilöitä, tumman vihreästä mehiläisvahasta kuusen muotoisia kynttilöitä. Maanantaina avokin ja Aa:n shoppaillessa tein hunajan värisiä keskipitkiä ja pitkiä kynttilöitä. Avasin ruokailutilan ikkunasta säleverhot ja nostin ne ylös, annoin auringon paistaa sisään. Tuli ihan kevättalvinen olo, vaikka marraskuun alkupuolella ollaankin. Oli kiva fiilis ahkeroida kynttilöiden parissa ja hunaja-levyt jo loppuivatkin. Nyt kuuset odottaa vielä tekiäänsä :D:D

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä loin silmukat tuubihuiviin, jossa neulon Yön sinisellä Teddy ja vaalean harmaalla -Säde -langoilla. Tuolloin alotin myös tuon pinkin kaulurin, joka menee lapsuuden ystävälle joulumuistamisena. Noiden kahden neuleen välillä olen näinä päivinä sitten vaihdellut. Tuubihan tulee nopsaan, koska Teddy on niin paksua lankaa ja mukana kulkee vielä toinenkin lanka. Kauluria väännän 3mm puikoilla, joten ei ihan niin nopsaan synnykään. Ja kyseessä on tuo Ambitus-kauluri, mutta vielä en ole levennyksissä. Kahdella aikaisemmalla kerrallahan olen niiden kanssa takunnut. Nyt jännittää miten käy. Joko olisin oppinut???

Jo kesällä neuloin ekan neuleen paperinarusta, joka tulee valokranssiin. Tein neuloksen 56 silmukalla ja 12 mm puikoilla aina oikeaa-neulosta kunnes neulos 50 cm korkea. Nyt viimeksi ollessamme mökillä sain aikaan toisen neuleen ja kolmattakin alotin. Siinä oli vaan vääränlaista paperinarua, joten se neulos ei toiminut. Joka tapauksessa olin tänään kaverini luona tekemässä kaksi valokranssia valmiiksi. Aika sujahti nopsaan ja mukavasti teetä hörppien ja käsitöitä tehden.

Ensiksi led-valot kieputellaan renkaan ympärille, tulee renkaan koosta riippuen kaksi tai jopa kolmekin kierrosta. Paperinarusta neulottu neulos taitellaan kaksinkerroin ja ommellaan käsin putkeksi renkaan ympärille. Ompeleen ei tarvitse olla kovin tiukka. Ja kun putki on valmis se venytetään renkaassa kohtaamaan päät ja ne ommellaan lopuksi yhteen. Led-valot, jotka kransseissa ovat toimivat paristoilla, 4 aa-paristoa. Tokihan kranssiin voi laittaa myös sähköllä toimivat valot. Kävin ostamassa valot heti lokakuun alussa ja silloin ei vielä kaikki jouluvalovalikoimat vielä olleet saatavilla. Avokki ja Aa toivat maanantaina oikeanlaista paperinarua, joten pariin kranssiin pitäisi vielä neulokset neuloa.

Jos alkuviikko on mennyt käsityöjuttujen merkeissä, niin menee loppuviikkokin. Huomenna ehtii ehkä vähemmän, mutta lauantaiaamuna matkaamme ihanien Silmukkasiskojen kanssa Tampereen Kädentaito-messuille. Eilisiltana kävin tapahtuman kotisivuilla ja kyllä taitaa olla luvassa paljon kaikkea ihanaa langoista ja uusista ideoista alkaen. Osaakohan sitä olla järkevä? Jos olisin fiksu, mutta kun en ole… En lähtisi koko messuille. Lauantaina järjestelin lankalaatikkoni ja totesin niitä olevan ihan kohtuullisen paljon. Järkeväähän olisi neuloa entiset pois ja sitten vasta harkita uusien ostoa, mutta kun… mennään messuilemaan, niin… Voih!!! Tää taitaa kuiteskin olla aika ihanaa hulluutta ja moni neuloosista kärsivä varmasti tunnistaa oireet???

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *