Spinning-roller-pilates – treeni-illan fiilikset

Olin aika jännittynyt ja stressaantunutkin lähtiessäni torstaina Vidaan treenaamaan, vaikka päivällä aiemmin kävimme avokin ja koirien kanssa reitti läpi. Ja eihän sinne ollut tullut mitään uusia aitoja tms. En vaan talvisaikaan ollut kuullut radan varressa olevaa suoja-aitaa. Arvatkaa tunsinko itseni täydelliseksi idiootiksi, ja Otto kulki sillan yli suoraan kuten pitikin, portaita ei hakenut kunnolla. Sain kuitenkin lisävarmuutta lähteä kävellen treeneihin. Silti hermostutti ja ehkäpä Otto vaistosi sen, sillä heti alkumatkasta se kiepautti minut ympäri ja suunnat sekaisin. Olin raivon ja kyynelien partaalla. Paasasin Otolle suureen ääneen ”mikä tässä reitissä on niin helvetin vaikeaa, miksi se ei jo voi sujua” jne. Mies tuli luoksemme ja opasti meidät oikealle reitille. En ollut vielä toivoani menettänyt, ehtisin spinningtunnille, jos vaan ne portaat löytyisivät. Noh, eihän Otto merkannut niitä kunnolla, mutta niin paljon, että tiesin kuitenkin olevan hyvin lähellä. Taas marmatusta ja joku mies neuvoi meidät portaisiin. Olin kuin olinkin heti viiden pintaan Vidassa. Siinä kävellessäni mietin, että jos en olisi ostanut käyntikertoja jne jokohan luovuttaisin. Jotenkin tuntui voimat olevan lopussa. Vidaan päästyäni moiset aatokset kuitenkin katosivat. Ystävälliset ihmiset ja lämmin henki saa kenet tahansa hymyilemään.

Tuntui hyvältä päästä pyörän selkään ja polkemaan. Olin päässyt treenaamaan, mahtavaa. Ja mikäs siinä polkiessa Iran ohjauksessa 🙂 Sykemittari näytti vaan kummia lukemia. Keskisyke 109 ja maksimi 147 eivät voineet olla todenmukaisia. Hetkellinen harmitus, mutta hiki virtasi ja kehonhuolto-osio odotti huoltajaansa, joten kuivat vaatteet ylle ja yläkertaan, jossa taasen ihanat kanssatreenaajat auttoivat minulle maton, roller-rullan ja kaksi eri kokoista palloa. Roller aloitettiin tutusti jalkapohjan käsittelyllä, mutta nyt ojennettiin ja koukistettiin varpaita pallon ollessa jalan alla. Itse huomasin automaattisesti alkavani liikuttamaan palloa kuten aikaisemmillakin kerroilla. Rullalla rullailtiin sääret, etureidet, pohkeet, takareidet. Pikkupallolla käsiteltiin lonkan aluetta. Pallo laitettiin reisiluun pään taakse ensiksi testailtuamme polviseisonnassa lantion liikkuvuutta ja mahdollisia puolieroja. Pallolla käsittely aloitettiin jäykemmän puolen reisiluun pään tauksen käsittelyllä. Itselläni oikea puoli tuntui jäykemmältä ja uskokaa tai älkää käsittely lisäsi liikettä. Teimme toki käsittelyn myös liikkuvammalle puolelle. Tämä kannattaa tehdä esim. ennen juoksulenkkiä ja miksipä ei myös ennen kävelylenkkiäkin. Lantio liikkuu paremmin ja askelkin sujuu sutjakammin.

Mulla on hartiat jumissa, joten nautinnollista oli laittaa pikkupallo lavan ja selkärangan väliin rintaliivien alareunaan ja hoidettavan puolen käden liikkeitä apuna käyttäen hoidella jumiutunutta hartiaseutua hiljalleen rullaillen palloa kohti rinta- ja kaularangan liittymäkohtaa. Ehdottomasti roller-menetelmiä pitäisi ottaa enemmän käyttöön ihan myös kotioloissa. Nyt ei vaikuttanut yöuniinkaan mitenkään, nukuin hyvin ilman levottomia jalkoja.

Pilateksessa teimme aika paljon sellaisia liikkeitä mitä aiemminkin on tehty. Liikesarjoissa huomaan olevan hieman arka yksin yrittämään. Esim. liikesarja missä viedään jalat ylös, otetaan heijauksella vauhtia, jotta saadaan viedyksi pään taakse, jossa ne avautuvat haaraan, sulkeutuvat ja palaavat ylös ja aikanaan lattiaan milloin yläkroppa nousee ylös istuma-asentoon. Tässä kohden totean, että liikesarja ei välttämättä ole aukottomasti oikein kirjoitettu enkä edes yritä muistaa missä vaiheissa piti hengittää sisään ja missäulos. Tällä esimerkillä vain yritän kertoa millaisissa tilanteissa olen arka/ujo yrittämään yksin, joten Iran ohjaus on tullut arvoon arvaamattomaan. Silloin kun ei ole kovin paljoa muistettavaa tai kovin montaa liikkuvaa osaa eri suuntiin uskallan itsekin yrittää, vaikka menisikin pieleen. Iralla on hieno taito kertoa asioita myös sanallisesti ja siksi monissa kohdin niin pilateksessa kuin rollerissakin pärjään itsekseni. Virheitä varmasti tulee, mutta eihän kukaan ole täydellinen, ja uskallan sanoa, vaikka en näekkään, virheitä tulee muillekin milloin mistäkin syystä. Se kuitenkin on mahtavaa kun tuntee kehityksen ja liikkeet/asiat sujuvat kertakerralta jouhevammin. Tällä hetkellä minusta tuntuu melkein hassulta, että olen jännittänyt mitä muut minusta ajattelevat, minun huonosta koordinaatiosta tai joidenkin liikkeiden huonosta hahmottamisesta tms, tai siitä että tarvitsen välillä vähän ohjausta. Olen huomannut ohjausta tarvitsevat muutkin ihan yksilöllisestikin. Ja kun käyn säännöllisesti esim. pilateksessa kehon hallinta, koordinaatio ja kehon hahmotuskin paranee kuten muillakin. Ehkä sokeuteni takia se vie kauemmin aikaa, mutta jos vain teen kuten ohjataan kehitystä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Enään se erilaisuuteni ei ujostuta, ei ainakaan paljoa ja usein. En häpeä, jos en ymmärrä liikettä sanallisesta ohjauksesta. Vielä ehkä arkailen sanoa ääneen, että nyt en tajua, odotan kiltisti kunnes ohjaaja ehtii ohjaamaan ja jos jossakin liikkeessä ei ehdi en pahastu siitä vaan yritän taas päästä seuraavaan mukaan. Olen niin onnellinen, että Janna asteli syksyllä elämääni ja tuon myötä minulle on avautunut upea uusi treenausmahdollisuus hyvien ihmisten keskellä. Se tekee niin itsetunnolle kuin itseluottamuksellekin hyvää. Ja se tekee hyvää myös fysiikalle, joka omalta osaltaan vaikuttaa myös omaan varmuuteen ja itseluottamukseen. Ja oikeasti se tunne kun on paikka mihin voit mennä kävellen, treenata yhdessä muiden kanssa. Se tuntuu niin oikealta ja hyvältä. Vammastani huolimatta minun ei tarvitse mennä johonkin erityisryhmään. Toki niilläkin on paikkansa ja varmasti ne ovat tarpeen monelle, mutta itse saan enemmän kun voin olla muiden joukossa. Ja vaikka Oton kanssa on ollutkin reittiongelmia, ja vaikka matkalla tuli luovuttamisen mahdollisuus mieleen, tajuan tätä mitä olen nyt elänyt, en halua menettää juurikin kaikesta tuosta johtuen mitä yllä kirjoitin.

Nyt lensin pilateksesta aika kauas jo ihmismielenkin mailmoihin… Joka tapauksessa aika sujahti vauhdilla, kello lensi yli kahdeksaan ja treenien päättymiseen. Aika oli lähteä kotimatkalle. Nyt olin rennommin mielin ja Otto opastikin mallikkaasti. Alikulun haussa meinasi lähteä väärään suuntaan, mutta onneksi tajusin sen heti ja ilmaistuani Otolle, että se oli tuhma ja käskettyäni mennä takaisin poika korjasi virheensä ja vei alikulkuun. Matka taittui vauhdikkaasti ja onnesta mykkyrällä saavuin kotiin häntää heiluttavan Oton kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *