Vuosi retkeillen -unelma on syntynyt

Aurinko on laskenut ja kuun täydellinen pimennys alkanut. Tuuli on tyyntynyt, lämpötila huitelee yli 20 asteessa. Istun teltassa tätä kirjoittamassa vadelmia herkutellen. Onneksi on tämä telttamahdollisuus, sillä hellejakso on lämmittänyt hirsimökinkin.

Viime viikkojen aikana sisälleni on asettunut unelma/haave. Haluaisin nimittäin viettää sellaisen vuoden milloin kiertelisin ympäri Suomea eri luontokohteissa, erilaisissa maastoissa, ympäristöissä, Lapissa, Itä-Suomessa, saaristossa, järvien rannoilla, pitkoksilla, vanhoissa metsissä jne… Saisin paljon ihania luontokokemuksia, äänitetyksi luonnon ääniä eri vuoden aikoina, nauttia itsensä haastamisesta, palella teltassa, kastua metsässä, hikoilla helteessä… Haluaisin kirjoittaa luontokokemuksistani ja julkaista parhaita paloja äänitteistä.

Valitettavasti sokeuteni aiheuttaa lisähaasteita unelman toteuttamiseen. Yksin kun en voi retkille lähteä vaan tarvitsen mukaani ne näkevät silmät. Ja se vaatii tuplasti rahaa, sillä en voi olettaa minua lähdettävän opastelemaan omakustanteisesti. Lisäksi minun pitäisi löytää ne henkilöt joidenka kanssa kemiat toimivat ja jotka haluaisivat olla unelman toteutuksessa mukana. Ystävistäni varmasti löytyy sellaisia, jotka ovat valmiita retkeilemään kanssani, mutta unelmani vaatii toteutuakseen useamman retken ja osan retkistä tulisi olla pidempiäkin. Ja jo nyt olen siinä tilanteessa, että en pääse retkeilemään niin paljon kuin haluaisin.

Vuosi retkeillen -unelma toteutuakseen vaatisi myös huolellista suunnittelua, aikataulutusta, varusteinventaariota/hankintaa. Lisäksi ehdottomasti haluaisin ennen unelmavuotta kuntoni kohentuvan reilusti, jotta jaksaisin hyvin ja pystyisin nauttimaan siitä kaikesta mitä retkeilyvuosi minulle antaisi.

Haluaisin kulkea lumikengin tunturissa, kuulla revontulien rätinän, riekon potpotuksen, hiihdellä järven jäällä, istua nuotiolla, kokea upeat hankikannot. Keväällä kokea saaristossa muuttolintujen paluun, haahkojen mouruntakonsertin, tuntea merituulen, tunnustella kasvillisuutta, syödä tuoretta kalaa. Kuulla Itä-Suomessa kuhankeittäjää, retkeillä vanhoissa metsissä, kulkea pitkoksilla, tuoksutella suopursua, kanervaa, valvoa kesäyössä, kokea yötön yö, syksyinen luonto, syödä mättäältä marjoja. Haluisin liikkua niinkävellen kuin tandemillakin, meloen tai soutaen. Nukkua teltassa, varaustuvissa, laavuissa. Kokea talvinen yö teltassa.

Äänityksiä ja valokuvia haluaisin luonnollisestikin retkiltäni niin itselleni kuin kenties julkaistavaksi. Toki valokuvat ja äänitykset eivät ole itseistarkoitus, mutta kierrellessä erilaisissa ympäristöissä varmasti lintulajimäärä karttuisi huimasti ja kenties tallenteelle tarttuisi joidenkin nisäkkäidenkin ääniä.

Jos unelmani voisi toteutua edes puoliksi olisin ikionnellinen. Minun vain pitäisi olla rohkea ja lähteä askel askeleelta kulkemaan unelman toteutumista kohden. Toisaalta tiedän olevani melkoinen jääräpää saadessani jotain päähäni, joten uskaltanen eteenpäin. Nyt kuitenkin kuun pimennyksenkin ollessa jo loppupuolella minun on aika siirtyä unelmoimasta yöpuulle, sillä saamme huomenna ystäväpariskunnan vieraaksemme. Kuuntelen tovin Ken Folletin kirjaa Tulipatsas, joka on itsenäinen jatko-osa kirjoille Taivaan pilarit ja Mailma vailla loppua. Valitettavasti kirja ei ole niin hyvä kuin edeltäjänsä. Jotenkin osasin sitä jo odottaa. Liian usein kirjoissa käy juuri niin, että sarjan edetessä se huononee. Toki Tulipatsas-kirja on luettavan hyvä ja sellainen ettei sitä kesken jätetä, mutta ei se yllä sarjan ensinmmäisen osan Taivaan pilarit tasolle. Täällä teltassa on tunnelmallista kuulostella hiljaista kesäyötä ja uppoutua kirjan mailmaan.

Kehon puhdistuskuuri CellResett-ohjelmalla – aattoillan tunnelmia

Eilen vietimme äitini 70-vuotissynttäreitä aterioimalla yhdessä ja käymällä ostamassa äidille Icebug:in kitkakengät lahjaksi. Lisäksi kaunis kukkakimppu, joten kukkia rakastava äiti sai niin kauneutta kuin tarpeellistakin. Ihana oli samalla tavata veljiä perheineen. Liian harvoin tulee yhteyttä pidetyksi ja tavatuksi. Olisikohan tämä siltä osin parempi vuosi?

Olen liki kahden kuukauden ajan käyttänyt FitLinen ravintolisiä: optimaalisettiä, aminohappoja ja jogurttia. Olo on kohentunut huimasti ja yöunen laatu parantunut oleellisesti. Olen päättänyt ottaa seuraavan askeleen kehoni hyvinvointiin, sillä huomenna aloitan CellRESETT -ohjelman mukaisen puhdistuskuurin. Kuurin pitäisi kehoa puhdistaessaan antaa sysäys aineenvaihdunnan toimimiselle. Odotukset ovat korkealla, joten toivottavasti en joudu pettymään.

Hetkittäin iskee epävarmuus voiko ohjelma toimia, onko se liian raju, entä jos se vain saakin pahaa aikaan. Olemme kasvatetut ajatukseen, rasva on pahasta. Olen toki nyt vuosien aikana oppinut, että rasvoja tarvitaan, jotta rasva-aineenvaihdunta toimii. Uskon, että monesti syömme ihan liian vähän hyviä rasvoja.

Sanotaan myös, että ihminen tarvitsee suolaa ainakin hiukan. Kun olin syksyllä 2012 detox-kuurilla, siinäkin jätettiin suola, sokeri ja viljatuotteet pois. Suolan pois jäämistä en pitänyt ongelmallisena. Tuolloin puhdistautuminen perustui kasvisruokiin, nyt lähdetäänkin proteeiniviikolla liikenteeseen ja kasvikset tulee mukaan viikolla kaksi. Punaista lihaa ei syödä. On jännittävää nähdä miten hyvin onnistun maustamaan kalat, kanat, tofut ja onnistunko niin hyvin ettei totaalista kyllääntymistä iske. Onneksi yrttien käyttö maustamisessa on entuudestaan tuttua.

Kuurilla puhtaan ruuan lisäksi käytetään ravintolisiä. Edellä mainittujen lisäksi mukaan tulee omega-valmiste sekä puhdistava yrttitee. Huomenna se sitten alkaa, kiehtovaa, jännittävää, kiinnostavaa mitä tuleman pitää. Olen lukenut, että myös moni kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivä on saanut kuurista jämähtäneeseen aineenvaihduntaansa apua. Olen tosin lukenut myös siitä ettei kilppariongelmainen saisi hiilihydraattien määrää laskea liian alas, mutta eihän proteeiinivaihe kestä kovin kauaa. Haluan luottaa siihen, että vastuuntuntoiset ihmiset ovat tätä minullekin suositelleet. Ja ainahan tällaisille ryhtyesssä vastuu on minun. Siksipä omaa kehoa on kuullosteltava, antaa viestin tulla perille. On toimittava kehon vaatimalla tavalla. Jos nyt menen täysin metsään, en epäile tunnustaa sitä. Jos saan avun haluan kertoa senkin.

Eli, huomenna se 28 päivän puhdistus alkaa, jonka jälkeen on ns. kahden kuukauden optimointivaihe, jonka aikana opin tuntemaan mitkä ruoka-aineet minulle sopivat ja mitkä eivät.

Kuntosalista käsityöhuone

Kun yhdeksän vuotta sitten muutimme tähän nykyiseen asuntoon yksi huoneista laitettiin kuntosaliksi. Alkuun siellä hikoiltiinkin ahkerasti, mutta viime vuosina huone alkoi muuttumaan varastoksi. Sinne oli hyvä tunkea kaikki ylimääräinen odottamaan aikaa parempaa samalla kuntosaliharjoittelun hiipuessa ja käsityövimman kasvaessa. Hiljalleen mieleen hiipi ajatus muuttaa kuntosalina oleva huone kädentaitotilaksi. Asiaa on mutusteltu pitkään, valehtelematta vuoden päivät. Pohdittu, mitä jos treenikärpänen purasee pahemman kerran… Sivumennen sanottuna sais kyllä purrakin, mutta käsityöhuoneesta riemuitsen.

Alkusyksystä teimme lopulta päätöksen muuttaa huoneen käyttötarkoitusta. Olemme hiljalleen pakanneet kuntoiluvälineet varastoon. Työhuoneen varastossa ovat helposti saatavissa kuntopyörä, kahvakuula, tasapainolauta, jumppakepit, tanko jne. Kahvakuulailemaanhan mahtuu vaikkapa olohuoneen lattialla. Kodinhoitohuoneen varastoon on pakattu käsipainot sekä tankoon laitettavat painot. Jos kyykkäys- maastaveto tai penkkipunnerrusvimma iskee joudutaan asioita miettimään jälleen uudestaan. Käsityöhuoneeseen jää ylätalja, koska se ei kertakaikkiaan mahdu mihinkään varastoon, sillä ulkovarastoon on laitettava telineet.

Toisaalta tuntuu vähän haikealta moinen muutos, toisaalta odotan innolla hetkeä milloin huone on uudelleen sisustettu ja kaikki käsityöjutut paikoilleen asetettu. Huomenna menen avustajan kanssa ostamaan mm. huoneeseen verhot ja maton. Huoneessa olleet kumimatot on rullattu ja viety ulkovarastoon.

Ehkäpä tämä on jonkinlaista uudistumista tämäkin. Jotkut ovat kyselleet missä avokkini nyt kuntoilee. Päätös oli yhteinen ja olenkin todennut avokinkin saattavan innostua käsitöistä. Toki toivon meidän molempien hyvinvoinnin kannalta, että innostuisimme vaikkapa kahvakuulailemaan. Aloittaminen tuntuu vain taas niin pirun vaikealta.

Käsityöhuoneen myötä pääsen paremmin tekemään esim. Ura käsillä -hankkeen kursseilla opittuja tekniikoita kuten huovutusta ja nahkatöitä. Vesipiste on parin metrin päässä, joten huovutuskin kotioloissa onnistuu. Tarkoitus olisi tehdä huovutettuja kasseja. Nahkatöiden puolella olen puolestaan kehitellyt kännykkäpussukkaa, jossa tassukuvio. Valitettavasti kuvien lisääminen ei edelleenkään onnistu, joten kuvia en saa laitetuksi katsottavaksi. Olen ilmeisestikin saamassa Kelalta myönteisen päätöksen uuteen tietokoneeseen ja pistenäyttöön. Toivottavasti tämä kuvien lisäämisessä ilmenevä ongelma poistuu ruudunluvun päivityksen myötä, sillä vaikka itse en kuvia näe, niistä on tullut oleellinen osa tätäkin blogia. Haluaisin nytkin näyttää kuvin lokakuisen nahkatyökurssin tekniikoita ja työvaiheita. Katsotaan josko uudella koneella aikanaan 🙂

Lauantaina minulla on tarkoitus käynnistellä mehiläiskynttilätehdas ja vielä se tapahtuu keittiön pöydän ääressä, sillä tulevassa kässähuoneessa on vielä telineet ja toinen kumimatto varastoon vientiä odottamassa. Myös ylätaljan paikka vaihdetaan. Nyt avokkini on kotipuolessaan viikonlopun, joten projekti jatkuu maanantaina. Toivottavasti löydän huomenna kuitenkin huoneeseen viihtyisät verhot ja maton. Taitaapa siis olla hiljalleen aika kömpiä unille, sillä shoppailun lisäksi tapaan LoveBaws -luomutassuvahan valmistajan. Tarkoituksenani olisi ottaa tuotetta myyntiin. Toimelias päivä tulossa.

Laukan nostoja ilman satulaa

Olen itsekin aika yllättynyt. En todellakaan vielä jokin aika sitten kuvitellut joskus laukkaavani ilman satulaa, mutta tänään se tapahtui.

Sateinen sää ja kylmyys hytisytti saapuessamme tallille, katoksessa kuuntelimme sateen ropinaa edellisen ryhmän lopetellessa tuntiaan. Katoksesta siirtyessämme kentälle vesisade loppui. AALTOJA, ihan huippumahtavaa. Sormet kohmeessa jalustimien pituuksien säätelyä ja kuivien satulahuopien vaihto. Ratsastimme jälleen ilman satulaa jalustimet terapiavyöhön kiinnitettyinä.

Ratsastin Aaveella ja terapiavyössä ei ollut tukikahvaa. Aluksi se vähän jännitti. Siinä alkukäyntejä kulkiessamme mietin mitenköhän pärjään töltissä ja ravissa, vaikka enhän niissäkään normaalisti pidä kiinni kuin ohjista. Ravissa joskus käsi hakeutuu satulan kaareen. Nytpä sellaisia mahdollisuuksia ei ollut.

Hevoset kuulolle tekemällä pysäytyksiä ja muutaman askeleen peruutuksia. En meinannut saada Aavetta millään kuulolle ja pysähtymään, vaikka kuinka käytin vatsalihaksia ja ohjia. Lopulta tyyppi kuuli mua tai mä onnistuin toimimaan oikein kahvattomuusjännitykseni keskellä 🙂

Oli aika siirtyä tölttiin, hevosen käynti nopeutui, mutta töltin löytyminen oli hankalaa. Kaipasin kahvaa, eli ihan pään sisäisiä hölmöilyjä. Tölttikin löyti hiljalleen. Ravi keventäen sujui helposti, välillä paino tahtoi mennä liiaksi eteen. Vyössä vielä jalustimet siirtyvät liian eteen. Oli pätkä missä keventämisen rytmi oli ihan hukassa ja kesti tovi ennen kuin pääsin rytmiin takas. Jotenkin ratsastusasento ja rytmi ei vaan vörkkineet. En siitä kuitenkaan hätääntynyt, vaikka ei ollutkaan sitä pirun kahvaa. Sen verran sai sormia vyöhön kiinni että sain henkisen tuen. Paljon onnistuin kuitenkin ratsastamaan kädet pelkissä ohjissa kiinni.

Aloin vinistä Letun sanoessa, että seuraavaksi laukan nostoja, mietin uskallanko kun ei ole kahvaa käsiini, mutta Lettu vakuutti uskaltavani, ja että en tule alas. Niin sitä mentiin. Laukkasin ilman satulaa! Harjasta pidin tiukasti kiinni. Eihän meno hirvittävän rentoa ollut enkä hirveästi osannut/uskaltanut patistaa pohkein hevosta laukalle. Siksipä välillä laukka-askeleet jäivät muutamiin. Silti, mä tein sen – laukkasin ilman satulaa. Koko kierrosta en kuitenkaan uskaltautunut laukkaamaan, joten odottelimme kentän keskellä muiden nauttiessa laukan hurmasta.

Lopuksi vielä tölttiä ja ravia. Ei ollut enään yhtään kylmä. Loppukäyntien aikana jalustimet jalasta ja rentoillen. Siinä tepsuttaessamme mietin, että joskus oli kerta milloin ilman satulaa käynnissä tuntui pelottavalta, epävakaalta, horjuttavalta. Nyt siitä nautti ja pystyi pitämään jalkansa rentoina. Tunne oli aika huikaiseva. Lettu totesikin meillä tasapainon parantuneen mielettömästi, että nyt sen taas oikein tajuaa. Varmasti hän on oikeassa. Olisi jännittävää kokea nyt ratsastus sellaisena kuin sen alkuaikoina koki, miten paljon horjui ja jännitti. Kokemus saattaisi nykyseen verrattuna olla aika järkyttävä. Sen tajuaa itekin, että muutosta on tapahtunut. Eipä silti kehitettävää riittää jatkossakin, joten ei tässä voi ruveta liitelemään taitojen huumassa, mutta mielettömän hyvältä tuntuu kun kehittyy. Se tuo lisäintoa ja motivaatiota touhuun. Iso kiitos Letulle kun jaksaa työskennellä meidän kanssa kerrasta toiseen ohjaten, kannustaen, vaatien, rohkaisten.

Tölttiä ja ravia ilman satulaa

Ratsastustunnin aluksi sain kuulla, että ratsastan ilman satulaa jalustimet terapiavyöhön kiinnitettynä, eli samaan tapaan kuin Tiina edelliskerralla. Minun vyössä oli nahkainen kahva, josta voi tarvittaessa pitää kiinni. Tavoite oli luonnollisestikin ettei siitä tarvitsisi hirveästi olla roikkumassa. Ja aika nopeasti käynnissä uskaltauduinkin jättämään kahvan rauhaan.

Alkuun istuin Plesin selässä vähän lysyssä, mutta asia korjaantui tunnin edetessä. En tietoisesti jännittänyt, mutta mitä lie alitajunta työstänyt. Jalustimien ollessa kiinnitettynä vyöhön jalkojen asento tahtoo kääntyä liiaksi eteen, joten siihen sai todella kiinnittää huomiota, että jalat pysyisivät oikeassa linjassa. Välillä etenkin oikea jalustin tahtoi karata liian kannan alle.

Töltissä aluksi oli pakko pitää kahvasta kiinni, mutta aina vain pidempiä pätkiä uskalsin mennä pitäen vain ohjista, mutta vauhdin lisääntyessä kädet hakeutuivat kahvaan. Missään vaiheessa ei kuitenkaan pelottanut tms. En joutunut pois mukavuusalueeltani. Ravissa kevennys tuntui hankalammalta kuin satulassa, mutta sekin sujui ja yllättävän nopeasti uskalsin ratsastaa keventäen pitäen vain ohjista kiinni. Myös harjotusravissa onnistuin rentouttamaan alaselkää aika mukavasti. Valitettavasti laukan nostoja en rohjennut ilman satulaa tekemään. Se oli niin hilkulla, että olisin mennyt, mutta hetki pähkittyämme laitoimme minulle satulan. Laukan nostot ei kuitenkaan kovin kaksisesti sujunut. Kärkihevosella oli löysä/laiska päivä, joten eivät meidänkään hevoset laukkaan lähteneet. Minulla ei taidot eikä rohkeuskaan vielä hirveästi riitä laukan alussa toimimaan, antamaan pohkeita tms. Tosin tänään pari-kolme kertaa Plesin töltätessä ja minun annettua pohkeita, se vaihtoi laukalle.

Tunnin alussa teimme painonsiirtoja istuinluulta toiselle ja keskelle, jonka jälkeen teimme pysähdyksiä. Plesi ei aluksi meinannut pysähdyksissä olla oikein kuulolla. Toki voi olla myös meikäläisen taitamattomuuttakin.

Oli kyllä mukavaa jälleen ratsastaa. Hieno harrastus, jossa saa onnistumisen kokemuksia, kehittymisen tuntemuksia tms. Onneksi parin viikon päästä nousemme jälleen issikan selkään nautiskelemaan.

Jalkatreeni

Eilen Otto opasti loistavasti minut tuulen halki Vidaan. Välillä tuulen tuivertaessa ei kuullut yhtikäs mitään muuta, joten oli luotettava koiraan ja Otto oli luottamuksen arvoinen. Iloisena treenaamaan siis.

Crossailin 20 min levelillä 4 ja lopussa sykekahvoilla kädet ja syke nousi 170 bpm. Siirryimme yläkerran saliin ja aloitimme hack kyykky takanojassa vastukset yht 50kg. Alussa vastusta oli vähemmän, jotta totuin/opin oikean liikeradan. Liike tuntui jalkapohjissa holvikaarien kohdalta voimakkaasti poltteena. Tilanne parani siirrettäessä jalkoja levyn päällä hivenen ylemmäksi. Tod.näk. kipuilun aiheutti kannan nousu alustastaan. Tätä kirjottaessani tajuan ettei viimeisessä sarjassa tuntunut vasemmassa jalkapohjassa enään juuri ollenkaan.

Takareisi eli polven koukistus tehtiin laitteessa päinmakuulla jossa Vastus oli 20-25kg. Aluksi jäin laitteessa liian alas ja lantio jäi huonoon kohtaan. Tuntui venymisenä vatsalihaksissa 🙂 Ei ollut ehkä ihan tarkotuksen mukaista. Asennon korjauksen jälkeen alkoi sujumaan paremmin, mutta liike oli yllättävän raskas. Aiemmin vuosia sitten olen tehnyt takareisipenkissä, jossa tehdään puoli kerrallaan päinmakuuasennossa ja toinen vaihtoehto on ollut istuen. Istumalaitteissa tosin olen aina kokenut itseni liian lyhyeksi ja liikesuorituksen siksi vaillinaiseksi. Tämä mikä nyt tehtiin oli selvästi tehokkaampi ja sopivampi minulle raskaudestaan huolimatta. Viimesissä toistoissa sai jo tehdä ihan tosissaan töitä ja sittenkin liikerata meinasi jäädä vajaaksi.

Pohkeet tehtiin istuen ja painoksi laitettiin 20kg. Laitteessa istuttiin ja reisien päälle tuli tuki, jalkaterät oli levyn reunalla, siitä varvisteltiin, tuntemukset pohkeiden alaosissa. Viimeisten toistojen aikana ylhällä pieni pito ennen alas laskua. Tuntuhan se aika imakalta.

Viime kerrasta jo tuttu laite, alavartalon kierrot. Nyt vastus nostettiin 23 kilosta 29 kiloon. Siitä jatkettiin alataljasoutuun, jolla teimme leveällä otteella. Vastus 29kg-35kg. Hihiih, jalat saivat vähän huilia 🙂 ja lavat töitä. Nyt jonkin verran tuntemuksia lapojen ympäristössä. Tuntemuksia on myös pohkeissa, pakaroissa ja takareisissä, mutta illalla taas spinnupyörän selkään, rolleriin kehoa huoltamaan ja pilatekseen keskikroppaa treenaamaan.

Mutta vielä jaloille oli jäljellä Taljassa nilkkaremmillä tehtävät lonkan loitonnuksen ja lähennykset. Nyt vain 11kg, keskittyen mahd puhtaaseen tekniikkaan ja kehon hallintaan. Liikkeet eivät olleet raskaita, mutta keskittymistä vaati, että liikerata menee oikein, että jalka menee sivulle eikä takaviistoon tms. Hyvä kehon hahmotus, tasapaino, koordinaatiotreeni. Ja ehkäpä myös hyvä muistutus siitä ettei aina tarvitse olla tavoitteena mahd. iso vastus. On hyvä välillä hakea treeniltä muutakin, joka auttaa ihan käytännön elämässä arjen tohinoissa.

Lopuksi tovi crossarilla sutkutusta, suihkuun ja onnellisena aurinkoiseen, mutta tuuliseen säähän käpsyttämään Oton kanssa kotia kohden. Olo oli onnellinen niin treenistä kuin upeasti opastaneesta Otostakin. Siitä oli mukava aloittaa työpäivä positiivista energiaa pursuten.

Maaliskuun treeniyhteenveto

Niin se maaliskuukin jo mennä hurahti, joten on yhteenvedon aika:
Maaliskuussa kävin kuudesti spinningissä, josta olen todella iloinen.
Valitettavasti pt-treeneissä oli todellinen peruutusten kuukausi, joten vain kahdesti pääsin Jannan ohjaukseen.
Kuukauteen mahtui muutama pitkä mukava ja reipas kävelylenkki sekä pari ratsastuskertaa. Kerran löysin itseni polskuttamasta uima-altaassa 😀
Torstai-iltoihin kuului spinningin lisäksi roller ja pilates ja yhtenä lauantaina kävin spinningin lisäksi pumpissa.
Maaliskuun eka viikko meni vähäisellä liikunnalla, mutta kolmeen viikkoon olen tyytyväinen. Toivottavasti huhtikuussa saan vielä ehjemmän treenikuukauden. Tarkoittaa mm. sitä ettei koko pääsiäisen seutua taivaalta sataisi isoja jalkarättejä, jotta päästäisiin reippailemaan noille loskaisille metsäteille 😀 Saavuimme nimittäin tänään mökille pääsiäisen viettoon. Koska on luvattu kurjaa säätä olen varautunut useammalla käsityömahdllisuudella 🙂 Ja voisinhan olla reipas ja ottaa tuon 10 kilon kahvakuulan naulakon alta käyttöön :d

Tässä vielä kulunut maaliskuu tilastoin ja luvuin. Valitettavasti aika monesta treenistä puuttuu sykelukemat. Sykemittari ei ole kohta kahteen viikkoon toiminut latauksista ja uudelleen yhdistämisestä huolimatta. Raivostuttava vehe, ja arvatkaa vain haluanko toimivan sykemittarin 16. päivä olevaan spinning-maratoniin??? 🙂
Treenit
1.3. 17..15 Lenkki 1 h 16 min 6.35 km (5 km/h)
11.3. 11.10 Haahuilulenkki 2 h
12.3. 17.30 Spinning 55 min 18.35 Roller 35 min 19.15 Pilates 55 min
13.3. 11.00 Pt-treeni 1 h 20 min (crosstrainer 20 min+ treeni 63min, maksimisyke keski143bpm ja maksimisyke191bpm)
14.3. 9.30 Pumppi 55 min (375 cal, keski127, maksimisyke158) 10.35 Spinning 55 min (553 cal, keski153, maksimi181) 14.30 Lenkki 1 h 8 min 5.40 km (4.7 km/h, 532 cal, keski133 ja maksimi150)
15.3 14.00 Ratsastus 1 h 19.15 Lenkki 2 h 5 min 9.88 km (4.7 km/h, 877kcal, keski123bpm ja maksimisyke146bpm)
16.3. 11,00 Lenkki 1 h 32 min 7.62 km (4.9 km/h, 557 kcal, keski123bpm ja maksimisyke139bpm)
19.3. 17.30 Spinning 55 min (502 kcal, keski143bpm ja maksimisyke 175bpm) 18.35 Roller 35 min 19.15 Pilates 55 min
21.3. 10.35 Spinning 55 min (571 kcal, keski148bpm ja maksimisyke176bpm)
22.3. 14.00 Ratsastus 1 h 18.30 Lenkki 1 h 53 min 8.82 km (4.7km/h)
25.3. 10.15 Uinti 75 min 1400 m
26.3. 18.30 Spinning 55 min 18.35 Roller 35 min 19.15 Pilates 55 min
27.3. 13.00 Pt-treeni 75 min (yläkroppa)
28.3. 10.35 Spinning 55 min

Ja nyt keitän mukillisen yrttiteetä ja laitan pieneen kuppiin muutaman lumimantelin, ota neulomuksen ja neuloessani luen blogikirjoituksianne pitkästä aikaa kaikessa rauhassa ilman kiirettä tai treenauksesta aiheutunutta hyvää väsymystä.

Spinning-roller-pilates – treeni-illan fiilikset

Olin aika jännittynyt ja stressaantunutkin lähtiessäni torstaina Vidaan treenaamaan, vaikka päivällä aiemmin kävimme avokin ja koirien kanssa reitti läpi. Ja eihän sinne ollut tullut mitään uusia aitoja tms. En vaan talvisaikaan ollut kuullut radan varressa olevaa suoja-aitaa. Arvatkaa tunsinko itseni täydelliseksi idiootiksi, ja Otto kulki sillan yli suoraan kuten pitikin, portaita ei hakenut kunnolla. Sain kuitenkin lisävarmuutta lähteä kävellen treeneihin. Silti hermostutti ja ehkäpä Otto vaistosi sen, sillä heti alkumatkasta se kiepautti minut ympäri ja suunnat sekaisin. Olin raivon ja kyynelien partaalla. Paasasin Otolle suureen ääneen ”mikä tässä reitissä on niin helvetin vaikeaa, miksi se ei jo voi sujua” jne. Mies tuli luoksemme ja opasti meidät oikealle reitille. En ollut vielä toivoani menettänyt, ehtisin spinningtunnille, jos vaan ne portaat löytyisivät. Noh, eihän Otto merkannut niitä kunnolla, mutta niin paljon, että tiesin kuitenkin olevan hyvin lähellä. Taas marmatusta ja joku mies neuvoi meidät portaisiin. Olin kuin olinkin heti viiden pintaan Vidassa. Siinä kävellessäni mietin, että jos en olisi ostanut käyntikertoja jne jokohan luovuttaisin. Jotenkin tuntui voimat olevan lopussa. Vidaan päästyäni moiset aatokset kuitenkin katosivat. Ystävälliset ihmiset ja lämmin henki saa kenet tahansa hymyilemään.

Tuntui hyvältä päästä pyörän selkään ja polkemaan. Olin päässyt treenaamaan, mahtavaa. Ja mikäs siinä polkiessa Iran ohjauksessa 🙂 Sykemittari näytti vaan kummia lukemia. Keskisyke 109 ja maksimi 147 eivät voineet olla todenmukaisia. Hetkellinen harmitus, mutta hiki virtasi ja kehonhuolto-osio odotti huoltajaansa, joten kuivat vaatteet ylle ja yläkertaan, jossa taasen ihanat kanssatreenaajat auttoivat minulle maton, roller-rullan ja kaksi eri kokoista palloa. Roller aloitettiin tutusti jalkapohjan käsittelyllä, mutta nyt ojennettiin ja koukistettiin varpaita pallon ollessa jalan alla. Itse huomasin automaattisesti alkavani liikuttamaan palloa kuten aikaisemmillakin kerroilla. Rullalla rullailtiin sääret, etureidet, pohkeet, takareidet. Pikkupallolla käsiteltiin lonkan aluetta. Pallo laitettiin reisiluun pään taakse ensiksi testailtuamme polviseisonnassa lantion liikkuvuutta ja mahdollisia puolieroja. Pallolla käsittely aloitettiin jäykemmän puolen reisiluun pään tauksen käsittelyllä. Itselläni oikea puoli tuntui jäykemmältä ja uskokaa tai älkää käsittely lisäsi liikettä. Teimme toki käsittelyn myös liikkuvammalle puolelle. Tämä kannattaa tehdä esim. ennen juoksulenkkiä ja miksipä ei myös ennen kävelylenkkiäkin. Lantio liikkuu paremmin ja askelkin sujuu sutjakammin.

Mulla on hartiat jumissa, joten nautinnollista oli laittaa pikkupallo lavan ja selkärangan väliin rintaliivien alareunaan ja hoidettavan puolen käden liikkeitä apuna käyttäen hoidella jumiutunutta hartiaseutua hiljalleen rullaillen palloa kohti rinta- ja kaularangan liittymäkohtaa. Ehdottomasti roller-menetelmiä pitäisi ottaa enemmän käyttöön ihan myös kotioloissa. Nyt ei vaikuttanut yöuniinkaan mitenkään, nukuin hyvin ilman levottomia jalkoja.

Pilateksessa teimme aika paljon sellaisia liikkeitä mitä aiemminkin on tehty. Liikesarjoissa huomaan olevan hieman arka yksin yrittämään. Esim. liikesarja missä viedään jalat ylös, otetaan heijauksella vauhtia, jotta saadaan viedyksi pään taakse, jossa ne avautuvat haaraan, sulkeutuvat ja palaavat ylös ja aikanaan lattiaan milloin yläkroppa nousee ylös istuma-asentoon. Tässä kohden totean, että liikesarja ei välttämättä ole aukottomasti oikein kirjoitettu enkä edes yritä muistaa missä vaiheissa piti hengittää sisään ja missäulos. Tällä esimerkillä vain yritän kertoa millaisissa tilanteissa olen arka/ujo yrittämään yksin, joten Iran ohjaus on tullut arvoon arvaamattomaan. Silloin kun ei ole kovin paljoa muistettavaa tai kovin montaa liikkuvaa osaa eri suuntiin uskallan itsekin yrittää, vaikka menisikin pieleen. Iralla on hieno taito kertoa asioita myös sanallisesti ja siksi monissa kohdin niin pilateksessa kuin rollerissakin pärjään itsekseni. Virheitä varmasti tulee, mutta eihän kukaan ole täydellinen, ja uskallan sanoa, vaikka en näekkään, virheitä tulee muillekin milloin mistäkin syystä. Se kuitenkin on mahtavaa kun tuntee kehityksen ja liikkeet/asiat sujuvat kertakerralta jouhevammin. Tällä hetkellä minusta tuntuu melkein hassulta, että olen jännittänyt mitä muut minusta ajattelevat, minun huonosta koordinaatiosta tai joidenkin liikkeiden huonosta hahmottamisesta tms, tai siitä että tarvitsen välillä vähän ohjausta. Olen huomannut ohjausta tarvitsevat muutkin ihan yksilöllisestikin. Ja kun käyn säännöllisesti esim. pilateksessa kehon hallinta, koordinaatio ja kehon hahmotuskin paranee kuten muillakin. Ehkä sokeuteni takia se vie kauemmin aikaa, mutta jos vain teen kuten ohjataan kehitystä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Enään se erilaisuuteni ei ujostuta, ei ainakaan paljoa ja usein. En häpeä, jos en ymmärrä liikettä sanallisesta ohjauksesta. Vielä ehkä arkailen sanoa ääneen, että nyt en tajua, odotan kiltisti kunnes ohjaaja ehtii ohjaamaan ja jos jossakin liikkeessä ei ehdi en pahastu siitä vaan yritän taas päästä seuraavaan mukaan. Olen niin onnellinen, että Janna asteli syksyllä elämääni ja tuon myötä minulle on avautunut upea uusi treenausmahdollisuus hyvien ihmisten keskellä. Se tekee niin itsetunnolle kuin itseluottamuksellekin hyvää. Ja se tekee hyvää myös fysiikalle, joka omalta osaltaan vaikuttaa myös omaan varmuuteen ja itseluottamukseen. Ja oikeasti se tunne kun on paikka mihin voit mennä kävellen, treenata yhdessä muiden kanssa. Se tuntuu niin oikealta ja hyvältä. Vammastani huolimatta minun ei tarvitse mennä johonkin erityisryhmään. Toki niilläkin on paikkansa ja varmasti ne ovat tarpeen monelle, mutta itse saan enemmän kun voin olla muiden joukossa. Ja vaikka Oton kanssa on ollutkin reittiongelmia, ja vaikka matkalla tuli luovuttamisen mahdollisuus mieleen, tajuan tätä mitä olen nyt elänyt, en halua menettää juurikin kaikesta tuosta johtuen mitä yllä kirjoitin.

Nyt lensin pilateksesta aika kauas jo ihmismielenkin mailmoihin… Joka tapauksessa aika sujahti vauhdilla, kello lensi yli kahdeksaan ja treenien päättymiseen. Aika oli lähteä kotimatkalle. Nyt olin rennommin mielin ja Otto opastikin mallikkaasti. Alikulun haussa meinasi lähteä väärään suuntaan, mutta onneksi tajusin sen heti ja ilmaistuani Otolle, että se oli tuhma ja käskettyäni mennä takaisin poika korjasi virheensä ja vei alikulkuun. Matka taittui vauhdikkaasti ja onnesta mykkyrällä saavuin kotiin häntää heiluttavan Oton kanssa.

Yläkroppatreeni Jannan ohjauksessa

Tänään olen viettänyt liikunnasta vapaata päivää käyden shoppailemassa. Theehuoneelta kolmea eri teetä: iltayrttitee, kermaisa vihreä tee sekä matea, jossa ginsengiä. Lankakauppa Snurresta tarttui ihana petroolinsininen pörröalpakka, josta teen kuohkean huivin 😀 Punnitse & säästästä ostin kaurapatukoita, mansikka- ja karpalomehua, jotka ovat kylmäpuristettuja eikä niissä ole lisättyä sokeria. Lisäks mukaan tarttui tummalla suklaalla päällystettyjä manteleita, kurpitsan siemeniä ja omenarenkaita 😀 Kävimme tovin istuskelemassa rauhallisessa kahvilassa herkulliset salaatit syöden. Lopuksi vielä ostamaan kopiopaperia, apteekkivisiitti sekä ruokakauppa. Sää on ollut harmaa ja väsyttävä. Aamulla tuntui etten käynnistyisi laisinkaan. Toki kropassa saattaa olla hiukan treeniväsymystäkin, joten ehkäpä tämä välipäivä on ihan paikallaan.

Keskiviikkona mulla oli treenit Jannan kanssa. Koska olin lumikenkäillyt ja seuraavana päivänä menossa spinnuun, keskityimme olakroppaan. Haluttiin sinne edelliskertaa enemmän tuntemuksia. Ja kyllä kiitos, niitä saatiin. Rintalihakset ovat tätä kirjottaessakin aika arat. Tuntemuksia myös vähän (ei tarpeeksi :DD ) ojentajissa ja lavoissa. Treeni aloitettiin tutusti Crossilla, jolla sutkutin 11 min pää osin vitos levelillä speedin noustessa parhaimmillaan 16.1. Loppusykenostatuksessa treenin jälkeen yrityksestä huolimatta ei speed noussut paljoa yli 14 🙁

-ylätalja 3*10toistoa vastus 25+2,3kg ns välikiekko Aloitimme 32 kilolla, mutta veto jäi vähän liian ylös, joten pudotettiin vastusta hiukan.
-Pull over koukkuselinmakuulla penkillä 7kg käsipainolla suorin käsin Oli minulle uusi liike. Aluksi vaihdoimme 7 kilon käsipainon 6 kiloon, mutta liian helppoa, joten takaisin seiskaan. Ja kyllähän se sujui. Liike tehtiin niin pitkälle kuin alaselkä pysyi alustassa ja kädet suorina. Alkuun painon hallinta tuntui haastavalta, mutta koko ajan vapina ja vaapunta väheni. Tuollaiset treeniliikkeet tekee kyllä meikäläisen kropan hallinnalle ja koordinaatiolle hyvää.
-penkkipunnerrus 3*8toistoa 30kg Minulle tuttu liike, mutta silti yllätti positiivisesti, sillä eka kympin sarja 25 kilolla meni helpolla oikean liikeradan löydettyä. Näytti helpolta, joten Janna latasi viisi kiloa lisää ja kolme kahdeksan toiston sarjaa. Kahdessa sarjassa parissa viimeisessä Janna vähän auttoi, mutta silti. En olisi uskonut tällä hetkellä nostavani noinkin monta kertaa noin paljon 🙂
-Rinta käsipainoilla penkillä koukkuselinmakuulla 5kg käsipainot (viparina sivulle miltei suorin käsin) Hyvä liike ja pysyi hyvin hallinnassa, yes!
-ojentajat taljassa narulla 18kg Tuntui tehokkaammalta kuin tangon kanssa. Liikkeessä meni enemmän alas ja kääntyi sivulle. 18 kg oli tarpeeksi 🙂 Odotin kyllä ojentajiin ennemmän jälkituntemuksia, sillä lopuksi vielä
-ojentajat kahvakuulalla 6kg seisten pään takaa. Jos käsiliikkeitä ei olisi ollut takana noin montaa ehkä kahdeksan kilon kuulallakin olisi mennyt. Nyt kuitenkin kuuden kilon möykky oli riittävästi kolmeen sarjaan.

Lopuksi paluu crossariin kymmeneksi minuutiksi. Speed pysyi 14 tuntumassa levelin ollessa vitosessa. Kovasti yritin Jannan kannustamana päästä sinne 16 speedin tuntumaan, mutta ei vaan onnistunut. Leveliä pudotettiin hetkeksi ja sutkutus jatkui ja huohotus lisääntyi. Janna muistutteli miten mahtava fiilis tulee kun homma on ohi, ja etten nyt halua luovuttaa. Ihana piiskuri, kiitos Janna! Puolivälissä kymppiminsaa pidin hetken kiinni crossin sykekahvoista ja tuolloin syke oli 168, mutta taatusti lopussa paukkui maksimit uusiksi. Valitettavasti omassa sykemittarissa oli jotain feelua, kenties liikkunut treenin aikana, sillä maksimiksi näkyi 142 ja se ei totisesti pidä paikkaansa eikä vain reilun kolmen sadan kalorikulutus. Harmi, kun en saanut todellisia lukemia, mutta sain mahtavan treenin! Ja eihän sitä voinut luovuttaa kun oli niin huippu piiskuri vieressä kannustamassa. Janna vain varmisti, että ei ole paha olo tai kipuja, että on kyse vaan väsymisestä. Treenin jälkeen endorfiini jylläsi aurinkoisessa säässä Oton kanssa kävellessämme. Pinna tosin kiristyi kun alikulkua koira ei välittänyt näyttää ja homma meni haahuamiseksi. Onneksi kuitenkin avokki löysi meidät ja ehdin syödä ennen asiakkaita.

Eilen jännitti lähteä matkaan, märkäkeli on tuonut jumittelevan Oton takaisin. Ehdimme kuitenkin ajoissa Vidaan. Tosin Otto olisi vienyt minut Leppäkorven koululle välttääkseen tiellä olevan vesilätäkön. Onneksi kuulin junan äänen ja onnistuin vaatimaan meidät oikeaan suuntaan. Portaiden ohikin koetettiin hiipiä, mutta huomasin. Vidassa kuitenkin ajallaan. Lipukkeet tunneille, koira toimistoon ja minä alakertaan kamoja vaihtamaan. Spinnusalissa olin hyvissä ajoin ja ehdin kaikessa rauhassa säätelemään pyörää. Oli kivaa polkea, vaikka jalat ehkä vähän väsyneet. Caloreita paloi 514. Ai-ai, taas lukema putosi. Seuraavalla kerralla täytyy pistää itsestään vielä enempi likoon. Keskisyke 140 ja maksimi 172.

Ehdin nyt hyvin rolleriin. Rullailu teki lihaksistolle oikein hyvää. Tosin yö oli levoton kuten ekan rollerkerrankin jälkeen. Silloin jalkoja särki ja olivat todella levottomat. Nyt särkyä ei ollut, mutta epämääräistä levottomuutta. En tiedä onko rollerilla mitään tekemistä. Kärsinhän muutenkin levottomista jaloista aika-ajoin. Tuo on kuitenkin vähän erilaista. Vaikea selittää. Tykkään kuitenkin rullailusta ja siitä miten tuntee siitä saatavan hyödyn.

Jatkoin pilatestunnille, jossa käytimme monessa liikkeessä kuminauhaa ohjaamassa liikettä samalla havainnollistaen liikesuuntia yms. Osa liikkeistä oli tuttuja viime kerrasta, osa täysin uusia. Osassa ymmärsin sanallisesta ohjauksesta, osassa taas Iran tarvitsi tulla ohjaamaan. Liikesarjat oli ehkä haastavimmat. Piti koettaa muistaa mitä missäkin vaiheessa tehdään ja vielä se hengityskin mukaan. Uskon kuitenkin, että siitä on vähän apua kun vuosia sitten olin Fatiman pilateksessa Finnbodylla. Siellä tosin ei taidettu koskaan olla seisoma-asennossa, istuma-asento oli varmastikin korkein mitä minun käyntiaikana oli. Eikä tuolloin käytetty mitään palloja tai kuminauhoja. Pilates on kuitenkin mielenkiintoista ja haastavaa, varmasti myös kehittävää niin koordinaatiolle kuin keskivartalon hallinnallekin. Aion kyllä käydä jatkossakin. Pidän kovasti Iran tavasta ohjata ja ohjata ihmisiä – muitakin kuin minua – henkilökohtaisesti. Että Ira joutunet kattelemaan mua jatkossakin torstaisin spinning-roller-pilates ketjussa 😀

Avokki tuli Harmaakuonon kanssa vastaan ja tottahan toki silloin Otto opasti minut alikulkuun ja portaiden luota löytyi avokki. Litsislätsiskelissä kulku rauhallista, mutta tyystiä jumia ei tullut, huoh!!! Kotona suihku ja iltapalaa. Sänky kutsui luokseen aika rajusti, vaikka uni ei lopulta kovin nopeaan tullutkaan.

Liikunnasta onnellisena

Torstaina kostean kelin vuoksi minua hivenen jännitti miten Oton kanssa matka Vidaan sujuisi. Koira yllätti minut positiivisesti, liikkui kohtuureippaasti kosteudesta huolimatta. Perille ennätin jo ennen viittä, joten oli hyvää aikaa ostaa lisäkertoja kortille, viedä Otto toimistokoppiin odottelemaan ja pukuhuoneessa vaihtaa spinningkamppeet ylle. Sykemittari toimintavalmiuteen ja hipsin spinningsaliin, pyörä löytyi, säädöt kuntoon ja Sports Tracker päälle. Sitten ei muuta kuin polkemaan. Yes!!! Jalat tuntuivat ehkä vähän väsyneiltä, mutta silti polkeminen maistui keskisykkeen ollessa 145, maksimi 176, kaloreita paloi 525. Oli muuten alhaisin kalorikulutus mitä minulla on sykemittari spinningissä ollut. Joka tapauksessa hyvällä fiiliksellä iltaa jatkamaan. Pukuhuoneessa kuivat vaatteet ylle ja tohinassa onnistuin hukkaamaan seuraavien tuntien lipukkeet. Ensiksi meinasin hätääntyä, mutta sitten päätin lippujen antaa olevan missä on, että ehkäpä Ira uskoo minun ne ottaneen ja niinhän siinä kävi. Jatkoin rolleriin ja vielä uutena pilatekseen. Rollerissa nyt minulla oli pikkupallo sellainen kova pallo, joka tuntuikin imakalta osuessaan sopiviin kohtiin. Rollerissa aloitimme taasen jalkapohjan hoidolla, siirtyen rullailemaan sääret, reidet, pohkeet,pakarat. Pikkupallon kanssa aukasimme lantion aluetta ja ero oli huomattava. Teimme myös pikkupallo lavan ja selkärangan välissä liikuttaen yläraajaa. Avaa mukavasti hartiaseutua. Ehdimmepä vielä pötkötellä rullan päällä, rentoutua teeasennossa jne.

Pilates aloitettiin istumalla ison jumppapallon päällä. Tunnin aikana teimme monenlaisia liikkeitä joita en millään kaikkia muista. Muutamissa liikkeissä Ira ohjasi minulle miten ne tehdään, ja muutoin pysyin aika hyvin jyvällä tehtävistä asioista. Jos liike jatkui suoraan toiseen ja jopa kolmanteen liikkeeseen tarvitsin neuvontaa. Kiitos Ira! Kuten pumpissakaan, ei minua hävettänyt osaamattomuuteni tai ymmärtämättömyyteni. Kiltisti odotin tunteilematta/panikoitumatta ohjaajan ohjausta. Minua liikutti kovasti ihmisten avulaisuus. Kun saavuin rolleriin heti minulle avuliaat kanssatreenajat toi mattoa, palloa ja rullaa. Pilateksen alussa sain ison pallon ja toisen tarvittavan pallon. Tuntien jälkeen joku oli heti ottamassa välineitä viedäkseen ne paikoilleen. KIITOS teille. Moni tuntee jo minut nimeltä ja kuulenkin tervehdyksiä nimelläni. Moni ääni tuntuu jo tutulta, mutta keitä mahtaakaan olla äänien takana. Edelleen olen kovin positiivisesti yllättynyt siitä miten paljon Vidassa olen kohdannut ystävällisyyttä vammastani huolimatta. Kiitos siitä!

Seuraavana päivänä mahtava meno jatkui Jannan kanssa treenatessa. Nyt minulla oli pt-treenissä ensikertaa sykemittari päällä. Lämmittely Crossilla 12 min 4-5 vastuksella. Crossarille löysin itsenäisesti, jeee… Varsinainen treeni aloitettiin vinopenkkipunnerruksilla smithissä 7.5 kg per pääty. Jatkoimme samaisessa laitteessa leveillä kyykyillä, ensiksi ilman lisäpainoa, näytti helpolta. Lisäsikö Janna kerran vai kahdesti painoa. Nilkka-polvilinja pysyi suorassa, ylipäätään asento oli minusta yllättävän hyvä. Olen aina ollut sitä mieltä, että olen onneton kyykkääjä, mutta ehkä olen jotain vähän oppinut. Lopulta tein kyykkyjä 12.5 kg per pää-painolla. Sain tuntumaan persausta myöden. Takareidet ja pakarat oli treenin jälkeen ne kipeimmät paikat, mutta lumikenkäillessä vertyi hyvin.

Ristikkäistaljassa teimme useamman liikkeet alottaen ojentajista 23 kilolla jatkaen hauiskääntöihin samalla kilomäärällä. Alataljasoutu taljassa, steplaudan päällä istuen, kolmiokahvalla kiloja olikin lisättävä yllättävänkin paljon ennen kuin alkoi tuntumaan. Tein lopulta 45kg. Kummastelen vähän ettei käsivarret kipeytyneet nyt ollenkaan. Lapojen välissä vähän tuntemuksia. Pumpin jälkeisen treenikivun jäljiltä olin satavarma kärsiväni, mutta ei. Vielä ennen loppuverryttelyä ehdimme tekemään vartalon kiertoja ilmanpainelaitteella ja selkäpenkissä selän ojennuksia suoraan ja kiertäen. Tuntui alaselässä, yes! Lopuksi crossarilla 10 min loppuverryttelyt ja sykkeen nostatukset. Treeniaika 1 h 20 min, keskisyke 133 ja maksimi 179 ja kalorikulutus 636.

Suihkun jälkeen kävely aurinkoisessa säässä kotiin Oton opastaessa hienosti. Sisälläni kupli onnellisuus ja tyytyväisyys. Minulla oli hyvä endorfiininen olo. Lisäksi olin ja olen niin onnellinen kun minulla on oma sali missä käydä kävelymatkan päässä. Kotona salaattia ja paperitöitä, pakkaamista mökille lähtöä varten.

Lähdimme extempore mökille viettämään upeita talvipäiviä. Sunnuntaina ja maanantaina oli täydellinen sää ulkoiluu. Sunnuntaina lumikenkäilimme kolme ja eilen kaksi tuntia. Sunnuntaina kiertelimme peltojen lisäksi suoalueella ja vähän hankalammassa maastossa. Matkaa taittui 6.05 km. Sykemittarista loppui kesken akku, kalorikulutus oli yli 1400. Eilisellä lenkillä kulutus 1121 cal, keskisykkeen ollessa 140 ja maksimi 165. Keskinopeus 2.9 km/h. Sunnuntaina keskivauhti oli 2km. Eilen kävelimme 5.8 km. Lumihanki oli puoliupottavaa. Aika raskasta, mutta ihanaa! Kyllä sunnuntaina maistui kylmäsavulohi-katkispasta ja illalla pannari mansikoiden ja kermavaahdon kanssa. Eilen nautiskelimme saunan lämmöstä. Onneksi lähdimme mökkeilemään, saimme kaksi upeaa talvipäivää viettää ulkoillen. Koirat kulkivat mukanamme. Harmaakuono tosin hyytyi sunnuntain lenkillä, joten toimme vanhuksen välillä lepäämään. Eilen se kuitenkin paineli menemään meidän jäljissämme. Otto puolestaan vaikutti väsyneeltä. Ehkä sunnuntain lenkki painoi nuorukaista.