Treeni Jannan ohjauksessa

Pari viikkoa hujahti ilman pt-treeniä, joten tänään oli jo korkea aika! Ei muuta kuin kamat kassiin, Iphonesta paikannusohjelma päälle ja koira valjaisiin. Sitten ei muuta kuin Vidaa kohti. Ja kylläpä se kulkeutuminen kesti. Heti Korpivaarantien ylityksessä Otto haahuili, mutta päästiin jatkamaan matkaa, päädyimme Kalmuurinkäytävään kuten pitikin. Lätäköt kierrettiin ja matka joutui. Oli aika etsiä portaat, jotka vievät alikulkuun. Ei niitä vaan alkanut löytymään. Löysin metallikaiteen ja jonkin kapean luiskan tapaisen. Jatkoin eteenpäin ja turhauma alkoi nousta pintaan. Paikannusohjelma hölisi ties mitä ja lopulta käännyin takaisin. Otto kulki alistuneena hitain askelin. Pysähdyin ja löysin viereltäni pysäköidyn auton. Matkaan oli mennyt 45 min, aika soittaa Jannalle ja kertoa minun olevan jossain. Jatkoin eteenpäin ja tapasin taas tuon kaiteen ja seurasin sitä tien viertä pitkin ja kappas vaan toisesta päästä löytyi ne minun kaipaamani portaat. Niillä märkiä lehtiä ja Otto todella haluton laskeutumaan alas. Lopulta olin alikulussa ja kuulen miesäänen kysyvän ”Olisiko hetki aikaa”? Ei ollut, sitten kysymys ”mihin olet menossa” Korson keskustaan. ”Oletko sinä kuullut Jeesuksesta?” Olen, mutta nyt ei todellakaan ole aikaa. ”Minä haluaisin rukoilla puolestasi, jotta saisit näkösi takaisin.” Totean ettei lääketiede ole apua vammaani keksinyt, joten… ”Ei siihen lääketiedettä tarvita, jumala on kaikkivoipa.” Jatkoin matkaa ja kuulin miehen tervehtivän toista miestä ja aloittavan selostuksen ”Minä koetin jutella tuolle sokealle naiselle ja rukoilla hänelle näön…” Enempää en kuullut. En halua tuomita enkä olla ilkeä, mutta sietokykyni ei kestä tuollaista. En ole erityisen uskonnollinen, vaikka ymmärränkin toisten saavan voimaa ja rauhaa uskostaan. Minulle on ok ihmisten usko niin kauan kuin sitä ei tyrkytetä tai sillä ei vedota vammaani. Noh, matka jatkui ja Vidakin löytyi. Perille päästyäni olin turhautunut ja ärsyyntynyt ja hetken murmatettuani matkaa ja uskon tuputusta laitoin Oton toimistoon ja itse hipsin pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Olen ikionnellinen, että Janna oli varautunut minun mahdolliseen eksymiseeni ja siitä huolimatta ehdimme tekemään hyvän treenin.

Aloitin lämmittelyn perinteisesti Crosstrainerilla ja heti kolmosta pykälään ja aika pian neloselle, jolla sutkutin loppuun asti. Kädet sykekahvoilla reilun puolenvälin jälkeen ja kymppiminsan lopussa 165-175bpm (beats per minute). Jälleen huomiota kiinnitettiin oikeaan tekniikkaan. Pari kertaa korjautettiin vasemman jalan asentoa. Kantapäät tahtoivat nousta alustaltaan ja loppuvaiheessa asento valahtaa liiaksi eteen.

Lämmittelystä suoraan polven ojennus matrix laitteella 25 kilolla kolme sarjaa. Etureisissä tuntui yllättävänkin paljon eikä lisävastuksesta tarvinnut haaveilla. Vaikuttiko eilinen ratsastus, kovempi alkulämmittely vai viime aikainen väsymys melatoniinivajeesta johtuen,? Mene ja tiedä, ehkä kaikki yhdessä. Mutta kyllähän sen pitää tuntuakin, eihän treeni olisi treeni, jos ei olis lihaksissa treenannut olo.

Seuraavaksi pohkeille kyytiä pohjeprässi suorin jaloin matrix laitteella, 39 kilolla. Sarjoja liikkeissä tehdään kolme ja toistot 10-15 väliin siten, että viimeset menevät juuri ja juuri. Pohjeprässissä oli tärkeää, että tuella jalka tuli riittävän alas, jotta jalka mahtui ojentumaan. Ja että polvet pysyivät suorana. Aikaisempaa kokemusta pohjeprässistä ei minulla ollutkaan.

Matka jatkui alataljasoutu-liikkeeseen taljassa, jossa käytimme istuinkorokkeena steplautaa. Kahvana oli suora tanko, josta vastaote. Eka sarja oli hivenen rikkonainen, koska haimme riittävän kovaa vastusta päätyen 39 kiloon. Vedot kohden napaa juuri jalkojen yläpuolelle. Selkä suorana takakenossa. Vedon lopussa puristus lapojen lähentäjille. Selkä pysyi hyvässä asennossa ja lapojen välissä tiedän jo nyt tehneeni jotain 🙂 Ihania treenin jälkeisiä tuntemuksia, yes!

Ja ei kun lisää hankkimaan tuntemuksia Smithissä, jossa leveää kyykkyä sekä vinopenkkipunnerrust­a ojentajille. Olen täälläkin monesti nurissut huonosta tasapainosta ja siitämiten kyykyistä jalat kipeytyvät sairaasti. Nyt laitteessa tanko liikkuu vain ylös-alas -suunnassa. Ei ole mahdollisuutta huojuttaa sitä eteen-taakse tai sivuille. Ensiksi teimme ilman painoa kyykkyjä hakien oikeaa liikerataa ja tekniikkaa. Halusimme ettei joko alaselkä tai polvien linjaus pettäisi, ja samallahan varmasti kasvoi itseluottamukseni kyykkyihin, jotka todella menevät pois mukavuusalueeltani. Rajoja on hyvä kokeilla ja ku on vaan rohkea, saa uusia upeita kokemuksia.n On hyvä oppia heti alkuunsa kyykyn ja tässä tapauksessa leveän kyykyn oikea tekniikka. Keskivartalon tuki, kannat lattiassa ja että lihastyötä tekisi myös pakarat. Janna ohjasi liikettä pakaran mukaan oton suuntaan pitämällä polvien ulkosyrjistä kiinni. minun työntäessä ylösmenovaiheessa polvia aavistuksen ulospäin. Liike ei ole ulospäin näkyvä, mutta tapahtuu jännitys lihaksistossa. Hiottuamme liikettä Janna laittoi viiden kilon kiekot joilla otettiin sarjoja. Ja tiedän jo nyt, että jalat ovat huomenna kipeät. Tuntemuksia on jo nyt 😀 Ojentajia treenattiin 7.5 kilon kiekoilla, eli 15 kilolla. Liikkeessä ylösviennissä haettiin räväkkyyttä, reipasta nostoa ja hidasta palautusta. Minulle tahtoo käydä välillä niin, että teen liikesuorituksen samaan tahtiin. Oli siis todella hyvä saada muistutusta siitä, että työvaihe on reipas eikä pidättelevä hidas laahailu.

Lopuksi bosupallon päällä vinoja ja suoria vatsalihaksia sekä puoliistuvassa asennossa kiertoja viiden kilon käsipainon kanssa. Tässä bosu otettiin pois, jotta en ota siitä tukea. Kierrot tuntui eniten selässä. Tuntumaa olisi pitänyt saada enemmän vatsoihin. Rutistuksissa tuntui enemmän, mutta ei hurjan pahalta. Joka tapauksessa treenin jälkeen oli hyvä mieli ja hyvä olla. Nyt tehoja oli selvästi enemmän, tykkään!

Kotimatkakaan ei mennyt ihan putkeen. Taaskaan Otto ei hakenut alikulkua vaan ajauduimme Urpiaistentielle. Aikamme seikkailtua opin kuitenkin, että Urpiaistentie muuttuu Peltomyyränkujaksi, joka tuo hyvin lähelle kotia. En vaan pysty ymmärtämään mikä alikulussa mättää, miksi koira ei sinne mene… Joka tapauksessa kotiin ehdin ennen asiakasta. Ehdin käydä suihkussa ja syödäkin avokin valmistaman munakkaan. Ilta töiden merkeissä ja nyt alkaa olla tasaraha pehkuun. On eksymisistä huolimatta ollut hieno päivä ja ennen kaikkea treenistä jäi hyvä fiilis. KIITOS Janna!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *