Videokuvaa rakkaista koiristamme

Ehkäpä vielä joku teistä muistaa, kun yritin jakaa teille videopätkän Harmaakuonon pihalla kuljeskelusta? Tuolloin en löytänyt varsinaista videon lisäystä ja koetin tehdä sen kuvan lisäyksen kautta. Eihän se onnistunut ja arvelin ettei ruudunluvullani pääse Bloggerin kaikkiin toimintoihin käsiksi. Toissapäivänä kuitenkin sain vinkin, josta olen todella kiitollinen.

Kun Blogger uudistui pari-kolme vuotta sitten yht’äkkiä teksteihin oli käytettävä html-kieltä saadakseen esim. rivivälit. Tuolloin en ymmärtänyt, että blogger tarjosi ensisijaisena muokkaustilana html-tilan. Ilmeisesti aikaisemmin se antoi luo-tilan. Silloin muistan nähneeni kohdan videon lataamisesta. No nyt olen kirjoittanut tekstini html-tilassa ja kironnut kadonneita muokkaus- ja lisäysmahdollisuuksia. Eli, painamalla luo-painiketta vaihtoehtoja tulee hirmuisesti lisää ja niiden joukossa myös videon lisääminen. Minulla on parikin juttua mitkä haluaisin joskus toteuttaa täällä blogissani liittyen videoihin, joten harjoittelun vuoksi laitetaan historian siivet havisemaan ja pääsette näkemään pieniä välähdyksiä elämästämme vuosien varrelta. Valitettavasti mitään kovin paljastavaa ei ole luvassa, sillä pätkät melkeinpä kaikki liittyy rakkaisiin nelitassuihin 😀 Videot on napsittu joko Iphonen kameralla tai pokkarin videotoiminnolla. Laatu ei välttämättä kohdistusten osalta ole priimaa. Kameran takana kun kuvaaja sokein silmin, mutta ehkä jotain välittyy kuvienkin kautta. Ja ainakin äänet kuuluu 🙂

Nykyisin mustien joulujen todennäköisyys vain kasvaa. Sellaisen vietimme 2015 kuten myös 2013, harmaata sateista. Koirat kuitenkin nauttivat kirmailusta mökin pihapiirissä jouluna 2013.

Vuotta myöhemmin 3.1.2015 maa oli valkoinen ja reippailu talvisäässä oikein mukavaa 😀

Videoilla heitetään koirille keppejä. Muistakaa, koskaan ei saa heittää opaskoiralle keppiä ilman käyttäjän lupaa. Moni ei sitä halua tehtävän, koska opastus voi siitä kärsiä. Meillä keppileikit sallitaan vapaana ollessa mökin pihapiirissä. Meillä sallitaan myös sisätiloissa leikkiminen kunhan meno ei äidy liian riehakkaaksi. Harmaakuono aikanaan omi väkisin villahuovan, joka saikin hurjaa kyytiä. Vielä tänäänkin huomasta on kuitenkin paloja jäljellä. Tämä Pätkä on syyskuulta 2014

Tammikuussa 2016 tein valokuvapostauksen marraskuulta 2015 ja tuolloin yritin laittaa rakkaasta Harmaakuonosta pienen videon. Toivottavasti nyt onnistuu <3 br="">”Meidän tehdessä puuhommia koirat saivat tutusti kuljeskella vapaana pihapiirissä. Harmaakuonolla oli pannassaan kulkunen, jotta kuulemme missä se liikkuu. Tuo kulkusen ääni ja vanhuksen tassuttelu liikutti minua syvästi. Otin iphonella pienen videopätkän. En tiedä miten hyvin onnistui, koska tätä ei ole kukaan näkevä kuvaillut. Ehkä kuvaakin tärkeämpi on äänet. En tiedä pystyykö siihen mitenkään eläytymään, mutta minulle se rauhallinen liike ja kulkusen ääni teki syvän vaikutuksen.Kulkusen kilinän lisäksi kuuluu avokin puun hakkaus, mutta älkää antako sen häiritä 🙂 ”

Vielä olisi ollut pari pätkää, jotka olisin halunnut jakaa teille, mutta ovat liian isoja blogiin suoraan laitettavaksi. Mutta johan sitä on tässäkin. Täytyy myöntää, että aika työlästä oli. Ehkä mökillä moinen puuha on entistäkin takkusempaa kun nettiyhteys pätkii eikä huippunopea ole. Mielelläni otan kuitenkin palautetta vastaan 🙂

Laatuaikaa – Viikonloppu mökillä

Johan sitä oltiin viikonloppua vaille kolme viikkoa vietetty kaupungissa, joten perjantaiaamuna starttasimme 7.30 matkan kohden mökkiä. Siellä nautimme aamupalasta takan lämmityksen ohessa. Iltapäivästä lähdimme kävelylle. Kuljimme tovin mökkitietä pitkin todeten sen olevan melkoinen möykkelikkö, liukkaine jäätiköineen, paakkulumineen, isoine vesilätäköineen. Otto kulki pää alhalla ilmeellä ”voi v… mitä touhua tämä”, mutta siirryttyämme hankeen pellolle kävelemään häntäkin alkoi heilumaan. Hangessa oli vaan todella raskasta tarpoa nuoskalumessa. Harmaakuono vietiin mökille lepäämään ja lähdimme vielä ns. ympyrälenkille. Päästyämme mökkitieltä ympyrälle kulku helpottui, sillä lenkki oli jostain syystä aurattu, joten siellä saattoi kävellä melkein rennosti. Lenkin edetessä Oton opastus parani hurjasti ja mökkitiellä uskalsi tehdä jo itsenäisiä ratkaisuja isojen vesilätäköiden kohdalla. Välillä tarvitsi vähän kannustusta. Lähes pari tuntia lenkkeilyyn meni aikaa, vauhti ei päätä huimannut. Silti oli pakko käydä suihkussa ennen aterian valmistusta.

Avokki kuori ja pilkkoi bataatin, joidenka päälle ladoin leikkaamani rbroilerin rintafileestä paloja, joissa pekonia. Lopuksi kermaa ja vuoka uuniin. Ruuan paistumista odotellessa aloittelin 266 silmukan tuubihuivin päättelyä. Aterian jälkeen saatoinkin aloittaa uuden työn. Edellisiltana löysin lankalaatikon uumenista kaksi kerää Novitan Crystal-lankaa. Ei totisesti kuulu mun suosikkeihin nykyisin, mutta päätinpä neuloa langat pois, joten viikonlopun aikana syntyi kaksi punaista kauluria. Perjantai-ilta meni rauhallisesti neuloskellen rentoillen.

Ihanan pitkät yöunet ilman ylimääräisiä heräilyjä. Aamupala kaikessa rauhassa samalla ekan kaulurin päättely. Ennen yhtä lähdimme taasen kokeilemaan onneamme. Nyt kuljimme ensin peltoa pitkin ja metsätietä Jerikon suuntaan. Tiessä oli todella liukkaat urat. Otto hakeutui koko ajan tasaisimmalle reitille, mutta samalla kaikkein liukkaimmalle. Oli vaikea ymmärtää, että nyt saa kulkea piannarta pitkin. Tunnin tarpomisen ja liukastelun jälkeen tuotiin koirat lepäämään ja lähdimme vielä tarpomaan pellolle ja lähitielle, jossa ei ollut kulkenut autoja. Lenkistämme tuli lopulta yli parin tunnin mittainen. Loppuvaiheessa aloin olla aika väsynyt. Jalat painoivat tonnin. Silti olisi mieli tehnyt jatkaa, aurinko paistoi ja tuntui ihanalta rehkiä.

Mökille päästyämme hernekeitto porisemaan levylle, pikasuihku. Avokki aloitti saunan lämmityksen ja minä vatkasin kermavaahdon valmiiksi illan herkkuhetkeä varten. Ehdinpä aloittelemaan toisen kaulurinkin ennen hernekeittoateriaamme, jonka jälkeen piakkoin päästiin saunomaan. Tuntuipa rentouttavalta ja hyvältä löylytellä puilla lämmitettävässä saunassa.

Saunan jälkeen pannukakku uuniin, jota herkuttelimme kermavaahdon ja mansikkahillon kanssa. Keittelin meille yrttiteetä kesällä kuivatetuista villiyrteistä. Oli rento ja hyvä olla. Unille painuttiin selvästi ennen puolta yötä.

Eilisaamuna taasen rauhallinen aamupalahetki ja vaiheilua lähdettäisiinkö lenkkeilemään. Pakko tunnustaa minulla oli jalat aika kipeät, joten lopulta luovuttiin. Kirjoittelin ystävälleni mailin ja neuloin kaulurin loppuun avokin rentoillessa äänikirjan parissa. Vielä ennen kotiin lähtöä hernekeittoa nassuun, mökin siivous ja aika palata kaupunkiin.

Luopumisen tuska

Elämä tuntuu muuten aikas mukavalta tällä hetkellä, mutta yksi varjo ja iso varjo onkin kehkeytynyt elämäämme. RAKAS Harmaakuono on selvästi viime viikkoina vanhentunut ja jollain tapaa hiipunut. En tiedä milloin on aika ison päätöksen, tiedän vain ettei se välttämättä ole kovin kaukana. Nyt seuraamme avokin kanssa herraa hyvin tiiviisti ja faktat läpi käyden. Asia on läsnä päivittäin ja siitä puhutaan paljon. Herralla on kuulo huonontunut selvästi ja nyt tuntuu näössäkin olevan ongelmaa. Portaiden yläpäässä herra miettii laskeutua vai ei, saattaa tehdä kierroksen ja sitten mennä toistaseksi ihan reippaasti portaat alas. Joku kuitenkin laskeutumisessa jänskättää kun tarvitsee rohkaisua ja kannustusta. Valitettavasti kuulo ja näkö eivät ole ainoat ongelmat. Rasvapatit voivat paksusti ja pelkäänkin niiden alkaneen haitata koiraa.

Tänään rapsutellessani Harmaakuonoa ja kuunnellessani sen hengitystä tunsin suurta surua ja tuskaa, mutta samalla tunsin rauhan sisälläni. Olen paljon pohtinut tiedänkö milloin on aika eron hetken ja minulle on vakuutettu, että kyllä sen tietää ja että silloin pystyn tekemään tarvittavat ratkaisut. Tämän syksyn aikana luottamus itseeni asiassa on kasvanut ja nyt luulen, että tiedän kun aika on. Onneksi en ole asian kanssa yksin, rakas avokki on tukenani ja minä hänen tukenaan. Se päivä tulee vääjäämättä, mutta silloin minun on muistettava miten upeasti Harmaakuono on minun hyväkseni työskennellyt, miten paljon sitä rakastan ja se on niin valtavasti etten saa enkä voi olla itsekäs. Kun huonoja päiviä on enenevässä määrin ja ilo katoaa minun/meidän on tehtävä se mikä on oikein päästää hymynaama kirmailemaan sinne missä on oikein paljon isoja keppejä joita saa kantaa, ja jossa on aina joku niitä viskomassa kun Harmaakuono niin haluaa, paikkaan missä ei rasvapatit paina, ei niveliä kolota vanhuuden vaivat.

Harmaakuono on elänyt pitkän elämän, joulukuussa täyttäisi 14 vuotta ja kyllähän se on kunnioitettava ikä labpikselle. Iloinen energinen vauhtihirmu on saanut nauttia eläkepäivistä yli kaksi vuotta. Toukokuussa 2013 loppui Harmaakuonon työura ja muistan vieläkin miten pahalta se tuntui kun riisuin koiralta viimeisen kerran työvermeet. Silloin luovuin Harmaakuonon kohdalla opaskoirastatuksesta. Lohtua toi kuitenkin tieto siitä ettei koiran tarvitse lähteä pois toiseen perheeseen tai sinne muille kirmausmaille vaan jäi luoksemme. Ja kyllä koira onkin nauttinut olostaan etenkin mökillä. Harmaakuono rakastaa luontoa, metsää, vettä. Vieläkin se kuljeskelee pihapiirissä nuuskien ja välillä keppejä kantaen. Toki huilausta on paljon enemmän kuin ennen eikä kesällä se enään lammessa uinut kuin kerran pari. Joskus kävi vähän kahlaamassa. Olen keskiviikkona lähdössä Tampereelle ja talon miehet matkaavat mökille. Tänään tosin surin, että voinko lähteä matkaan, mutta avokki patisti minua pysymään alkuperäisessä suunnitelmassa ja lähtemään. Kuun lopulta peruimme kuitenkin tuparit mihin oltiin saatu kutsu. Enään ei halua jättää Harmaakuonoa hoitoon yön yli. Eihän koira saa liiaksi rajoittaa elämää, mutta tuntui siltä, että näin on toimittava. Onneksi tapaan myös tuparilaiset Tampereen reissullani.

Lapsuuden kodissani ei eläimiä ollut. En ole koskaan aiemmin ollut tilanteessa missä nyt. Jossain vaiheessa tämä pelotti minua hirmuisesti. Nyt pystyn suhtautumaan asiaan rauhallisemmin, ehkä olen hiljalleen valmistautunut siihen mitä tuleman pitää, ehkä olen niin valmistautunut kuin siihen voi olla. Ymmärrän se päivä ei ole helppo, se ei ole mukava, silloin on paljon kyyneleitä ja tuskaa, mutta myös rakkautta. Nyt kuitenkin Harmaakuono on vielä luonamme ja nautimme sen läsnäolosta pitäen silmämme auki mahdollisille tuleville muutoksille. Voimaa, lujuutta, rohkeutta se vaatii, mutta rakkaus voittaa. on aika minunkin painua petiin. Muut jo nukkuvat, Harmaakuonokin tuhisee unituhinoitaan.

Kolme opaskoira-aiheista videoklippiä

Opaskoirayhdistys
on julkaissut kotisivuillaan kolme videota
Opaskoira arjen apuri
Arkesi avuksi opaskoira
Peesari auttaa arjessa

Videoklipit ovat parin minuutin mittaisia. Olin Oton kanssa kuvauksissa mukana, joten vilahtelemme videoilla. Klippejä ei kannata katsoa pelkästään nähdäkseen Hepan ja Oton liikenteessä, vaan videoilla on oikeastikin hyvää, tärkeää asiaa liittyen opaskoiriin ja opaskoiratoimintaan. Nyt siis katsomaan tietoiskuja ja kenties oppimaan jotakin uutta siitä mailmasta. Yhdistyksen sivuilta löytyy toki paljon muutakin mielenkiintoista, joten mukavia luku- ja katseluhetkiä.

Ja jos kiinnostus heräsi peesaritoimintaan käy myös täällä .

Millaisia ajatuksia tai kysymyksiä videot sinussa herätti?
Tunnistitko allekirjoittaneen ja Oton?
Otolle kuvaukset oli erittäin hämmentävä tilanne ja jumivaihde meinasi hetkittäin iskeä oikein tosissaan. Onneksi välillä vauhtiakin löytyi eikä homma mennyt osaltamme täysin haahuiluksi.

Vastaan mielelläni kysymyksiin mitä videot tai opaskoira-aiheiset sivustot sinussa herättää, joten kommentointiloota vaan täyteen arkailematta.

Jalkatreeni

Eilen Otto opasti loistavasti minut tuulen halki Vidaan. Välillä tuulen tuivertaessa ei kuullut yhtikäs mitään muuta, joten oli luotettava koiraan ja Otto oli luottamuksen arvoinen. Iloisena treenaamaan siis.

Crossailin 20 min levelillä 4 ja lopussa sykekahvoilla kädet ja syke nousi 170 bpm. Siirryimme yläkerran saliin ja aloitimme hack kyykky takanojassa vastukset yht 50kg. Alussa vastusta oli vähemmän, jotta totuin/opin oikean liikeradan. Liike tuntui jalkapohjissa holvikaarien kohdalta voimakkaasti poltteena. Tilanne parani siirrettäessä jalkoja levyn päällä hivenen ylemmäksi. Tod.näk. kipuilun aiheutti kannan nousu alustastaan. Tätä kirjottaessani tajuan ettei viimeisessä sarjassa tuntunut vasemmassa jalkapohjassa enään juuri ollenkaan.

Takareisi eli polven koukistus tehtiin laitteessa päinmakuulla jossa Vastus oli 20-25kg. Aluksi jäin laitteessa liian alas ja lantio jäi huonoon kohtaan. Tuntui venymisenä vatsalihaksissa 🙂 Ei ollut ehkä ihan tarkotuksen mukaista. Asennon korjauksen jälkeen alkoi sujumaan paremmin, mutta liike oli yllättävän raskas. Aiemmin vuosia sitten olen tehnyt takareisipenkissä, jossa tehdään puoli kerrallaan päinmakuuasennossa ja toinen vaihtoehto on ollut istuen. Istumalaitteissa tosin olen aina kokenut itseni liian lyhyeksi ja liikesuorituksen siksi vaillinaiseksi. Tämä mikä nyt tehtiin oli selvästi tehokkaampi ja sopivampi minulle raskaudestaan huolimatta. Viimesissä toistoissa sai jo tehdä ihan tosissaan töitä ja sittenkin liikerata meinasi jäädä vajaaksi.

Pohkeet tehtiin istuen ja painoksi laitettiin 20kg. Laitteessa istuttiin ja reisien päälle tuli tuki, jalkaterät oli levyn reunalla, siitä varvisteltiin, tuntemukset pohkeiden alaosissa. Viimeisten toistojen aikana ylhällä pieni pito ennen alas laskua. Tuntuhan se aika imakalta.

Viime kerrasta jo tuttu laite, alavartalon kierrot. Nyt vastus nostettiin 23 kilosta 29 kiloon. Siitä jatkettiin alataljasoutuun, jolla teimme leveällä otteella. Vastus 29kg-35kg. Hihiih, jalat saivat vähän huilia 🙂 ja lavat töitä. Nyt jonkin verran tuntemuksia lapojen ympäristössä. Tuntemuksia on myös pohkeissa, pakaroissa ja takareisissä, mutta illalla taas spinnupyörän selkään, rolleriin kehoa huoltamaan ja pilatekseen keskikroppaa treenaamaan.

Mutta vielä jaloille oli jäljellä Taljassa nilkkaremmillä tehtävät lonkan loitonnuksen ja lähennykset. Nyt vain 11kg, keskittyen mahd puhtaaseen tekniikkaan ja kehon hallintaan. Liikkeet eivät olleet raskaita, mutta keskittymistä vaati, että liikerata menee oikein, että jalka menee sivulle eikä takaviistoon tms. Hyvä kehon hahmotus, tasapaino, koordinaatiotreeni. Ja ehkäpä myös hyvä muistutus siitä ettei aina tarvitse olla tavoitteena mahd. iso vastus. On hyvä välillä hakea treeniltä muutakin, joka auttaa ihan käytännön elämässä arjen tohinoissa.

Lopuksi tovi crossarilla sutkutusta, suihkuun ja onnellisena aurinkoiseen, mutta tuuliseen säähän käpsyttämään Oton kanssa kotia kohden. Olo oli onnellinen niin treenistä kuin upeasti opastaneesta Otostakin. Siitä oli mukava aloittaa työpäivä positiivista energiaa pursuten.

Myyjäisissä

Helmikuun lopulla rottinkikerhossa heitettiin ilmoille idea järjestää myyjäiset. Ryhmässä on todella taitavia käsityön taitajia. Heiltä syntyy upeita koriste-esineitä, koruja, poppanoita, neuleita, koreja, keramiikkaa jne. Itse olen vasta-alkaja heidän rinnallaan, mutta päätin rohkaistua ja valita käsitöitäni myytäväksi. Vielä jännemmäksi homman teki se, että olin itse myymässä niitä.

Myyjäiset pidettiin eilen Iiriksessä (näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus), joka sijaitsee Itäkeskuksessa. Mainontaa ei saa tehdä talon ulkopuolisin kyltein. Itse mainostin tapahtumaamme Facebookissa, jossa aika moni kaveri työskentelee Iiriksessä tai käy siellä usein. Myyntipisteemme oli IIriksen pääovien läheisyydessä infon takana olevassa aulassa. Työntekijät olivat saaneet tiedotteen omaan sähköpostiinsa. Talossa oli myös jokin seminaari.

Minulla on kertynyt jonkin verran neulomiani huiveja, jotka laitoin myyntiin. Kevättä vasten ei ehkä paras ajankohta, ei nimittäin mennyt yhtään kaupaksi. Neuletöiden hintoja olen ehkä jonkin verran oppinut hinnoittelemaan huomioiden lankojen hinnat. Vaikeaa se on. Materiaalikulut+työ. Työn hinnan arviointi on hankalaa. Neuletöitähän olen myynyt joitakin tuttaville ja ystäville. Ja huiveja on aikaisemmin ollut kaverillani myynnissäkin.

Keramiikan hinnoittelu oli todella vaikeaa. Itse savihan ei paljoa maksa, mutta lasitteet jo ovatkin arvokkaampia, ja onhan keramiikan valmistuksessa paljon työvaiheita, työstö, kuivuminen, raakapoltto, lasitus ja lasituspoltto ennen kuin työ on valmis. Sain myydyksi ruskean koiramukin ja siihen sopivan ruskean aluslautasen sekä punaisen pikarin. Lisäksi myynnissä oli tiistaina valmistunut ovaalin muotoinen rottinkikori. Sen ostaja vaikutti erittäin tyytyväiseltä löytöönsä. Se lämmitti mieltä.

Täysin sokeana oli vaikea tietää milloin joku katseli töitä ja milloin ei. Eikä tuntunut mielekkäältä höpötellä koko ajan mitä esillä oli. Tahtomattakin heikkonäköiset myyjät oli hiukan paremmassa asemassa, pystyivät nappaamaan asiakkaan omia töitään ihastelemaan. Ja tämä ei sitten ole mikään kateellisen ihmisen kirjoittamaa, vaan havainto. Ja siksipä, jos vielä menen myymään itse tuotteitani avustajan mukana olosta on varmasti hyötyä. Joka tapauksessa mukava kokemus eikä se myyminen niin kamalalta tuntunutkaan.

Aamupäivään mahtui iloinen jälleennäkeminen, nimittäin Oton ensinmmäisen hoitoperheen isäntä tuli moikkaamaan meitä. Alkuun Otto oli vähän hämmentynyt, mutta sitten pyöri jo selällään isäntänsä jaloissa rapsutuksista nauttien. Ja isännän tehdessä lähtöä piti pari kertaa kaihoisasti ulahtaa paikaltaan. Hienoa, että nyt pikatapaaminen järjestyi. Onhan Otto ollut minulla kohta jo pari vuotta. Ja Otto sai ison solmuluun, jonka sitten herkuttelee pääsiäisenä mökillä. Nyt se tuossa unihaukkuu, mitä lie unia katselee 🙂

Tiistaina sain valmiiksi tosiaan ovaalikorin ja aloitin isoa pyöreää koria, jonka punon vain tarjotinkorkeuteen. Ehdin leikkaamaan siihen jo pystyloimet. Ohjaajamme päätteli sienikorin ulkoseinät, vielä väliseinien viimeistely ja sitten se on valmis. Keramiikassa puolestaan teepannun teko jatkui, nyt sain siihen kannen ja nokan. Kannen teossa olikin oltava tarkkana, että savi pysyi yhtä kosteana pannun suusta kuin itse kannustakin, jotta kutistuisi kuivuessaan tasaisesti saman verran. Tein kannen makkaratekniikalla. Nokassa käytin sabluunaa. Ensiksi kaulitsin tasaisen levyn, josta leikkasin nokan. Se kiinnitettiin pannuun lietteen avulla. Tein nokan kohdalle ennen nokan kiinnitystä siiviläreiät. Ensikerralle jäi vielä kahva.

Villapaitaa olen neulonut joka päivä muutaman kerroksen. Eilenkin se oli mukana myyjäisissä hiljaisien hetkien ajan vietteeksi. Vartalo-osaa on neulottu kohta 20 centtiä, joten vielä neulottavaa riittää. Olen miettinyt jopa jonkin välityön tekemistä 😀 Mitä sääennustuksia olen seurannut ei mökkisäät taida pääsiäisenä kovin kaksiset olla, joten neulomiselle aikaa riittää.

Maanantaina valmistin peston pitkästä aikaa itse ja onnistuikin hyvin. Broilerin rintafileet maistuivat riisin ja peston kanssa herkullisilta, joten tyytyväisin mielin korvalääkärin kautta Silmukkasisko-tapaamiseen. Korvalääkärissä korvista imettiin vaikut pois ja vasemman korvan kuulokin palautui. Ah, mikä helpotus!

Tavattiin Silmukkasiskojen kanssa Villa lanka-nimisessä lanka- ja taidekaupassa. Siellä istuimme sohvilla neulomassa, rupattelemassa teestä, kahvista ja pikkupurtavasta nauttien. Lopuksi kiertelimme tutkailemassa kaupan valikoimaa ja kahta lankaahan sieltä mukaan läks. Mukava pari tuntinen sujahti vauhdilla.

Viikon varrella

Valitettavasti toistamiseen tällä viikolla treeni pt:n kanssa peruuntui, mutta sairastumisille ei voi mitään, joten maanantaina paremmalla onnella. Onneksi eilen kuitenkin Otto opasti hienosti minut Vidaan ja illalla takaisin kotiin. Pääsin nauttimaan spinningin huumasta, huoltamaan kehoa ja treenaamaan keskikroppaa. Kävellessäni Vidaan sääriin ja pohkeisiin sattui niin paljon, että radan varressa teki mieli alkaa huutamaan. Inhoan mun coretexlenkkareita, ovat hirveän kovat ja huonot jalalle. Tilattiinkin avokin kanssa Partioaitasta Salomonin coretex-kengät, jotka saatiinkin jo keskiviikkona. Mulle kenkä oli kuitenkin pieni, joten huomenna uuden avustajan kanssa paria vaihtamaan. Toivottavasti seuraava koko istuu jalkaan hyvin.

Onneksi sääri- ja pohjekipu ei kuitenkaan pilannut spinningtreeniä. Oli kiva taas polkea Iran ohjauksessa ja jatkaa rolleriin. Varvistuksia tehdessämme jalat tuntuivat kamalilta, mutta pilateksessa ei vaivanneet. Onnistuneen treeni-illan jälkeen oli mukavaa palata kotiin hyvin opastaneen koiran kanssa. Hyvää mieltä lisäsi jälleen ihmisten ystävällisyys Vidalla. Kotimatkalla tapasin koiran ulkoiluttajan, joka kertoi minulle hänellä olevan koira mukanaan, joten pystyin olemaan skarppina ohitustilanteessa.

Minulla/meillä tosiaan vaihtui avustajan sijainen. Eka sijainen lopetti viime perjantaina ja keskiviikkona aloitti uusi. Perjantaina ennätettiin laittamaan villapuserosta hihapaikat ja nyt viikon mittaan olen neuloskellut kerroksia tasaseen tahtiin paidan vartalo-osaan. Nyt tämä uusi sijainen ei ole käsityöihmisiä, joten apuja tarvittaessa täytyy kysellä Silmukkasiskoilta ja ekalta sijaiselta. Käsityökärpänenkin nimittäin suristelee ihan mukavasti treenikärpäsen rinnalla.

Tiistaina keramiikassa jatkoin teepannun yläosan valmistusta makkaratekniikalla. Ens kerralla teen nokan, kädensian/kahvan ja kannen. Rottingissa ohjaajan taistellessa sienikorin sangan kanssa punoin ovaalikoria. Tää alkuvuosi on mennyt todella vauhdilla, sillä keramiikkaa on jäljellä vain neljä ja rottinkia viisi kertaa. Sitten tiistait vapautuu muulle touhulle.

Tällä viikolla meillä oli Oton kanssa koulutuslenkki. Johtava kouluttaja Kirsi tuli luoksemme ja teimme Vidan reitin harjoituslenkkinä. Nyt Otto ei saanut yhtään jumittaa eikä haahuilla. Mä harjottelin tiettyä napakkuutta/äänenkäyttöä. Uusiksi ottoja tuli jonkin verran, mutta Ottopa kesti ne. Tuntui hyvältä kulkea, tuntea koiran liikkeet valjaissa, kevyen vedon. Menomme näytti paljon paremmalta mitä edelliskerralla, ja siltä se myös tuntui. Hiljalleen vauhti on löytynyt ja haahuaminenkin vähentynyt. Vielä kun tulee täsmällisyyttä, vastuun ottoa reitistä ja kokeilut loppuu, meistä tulee vielä ihan onnistunut parivaljakko.

Toki arkipäiviin on mahtunut myös töitä. Vaikka maanantai olikin melkoinen peruutusten päivä, loppuviikon työt piti kutinsa. Ens viikko näyttää todella hiljaiselta, mutta kalenteri on täyttynyt iloisesti kaikesta muusta 😀 Toivottavasti maanantain treeni onnistuu ja alkuillasta tavataan Silmukkasiskojen kanssa pitkästä aikaa. Siitä on hyvä potkaista uusi viikko käyntiin. Mutta vielä tätä viikkoakin on viikonlopun verran jäljellä, joten rentouttavaa oloa kaikille lukioille. Nyt menen keittämään teetä ja rentoilemaan rupatellen Aa:n kanssa, joka tuli hierontaan ja kuulumisia vaihtamaan. Ihana nähdä häntä pitkästä aikaa.

Ulkoliikunnan ihanuus

Talvella talviliikunta jäi kolmeen lumikenkälenkkiin, ja reippailu koiran kanssa oli mitä oli liukkaine keleineen. Olen todella nauttinut näistä aurinkoisista päivistä joita on riittänyt viime keskiviikosta lähtien. Ulkoilu maistuu ihanalta ja nyt kun Ottokin Vida-haahuiluista huolimatta kulkee reippaasti, on ilo kävellä auringossa. Siksipä lauantainakin oli lähdettävä avokin ja koirien kanssa reippailemaan, vaikka aamupäivällä olinkin ollut pumpissa ja spinningissä. Tulipahan kolmisen tuntia liikuntaa sille päivää. Samoin itse asiassa eilisellekin.

Oltiin nimittäin ratsastamassa ja illalla vielä ystävän kanssa yli kahden tunnin lenkki. Ratsastin Airalla. Harjoittelimme kahdeksikkoja. Aira oli selvästi oikealle notkeampi ja vasemmalle taivutuksissa joutui ratsastajakin enemmän töihin 😀 Tölttäsimme ja se oli hankalahkoa. Millään en meinannut aluksi saada Airaa töltille, väkisinkin vaihtui raville. Sain todella tehdä istuntani kanssa töitä, jotta se pysyisi riittävän takapainoisena. Ravi keventäen sujui hyvin ja harjoitusravissakin hetkittäin uskalsin irrottaa kädet satulan reunasta. Laukan nostoja teimme jonkusen. Kenttä oli puolittain jäinen, joten laukkapätkät oli kovin lyhyitä.

Lopputunnista olimme taasen ilman satulaa. Aluksi pidin harjasta tiukasti kiinni, mutta hiljalleen pysyin pelkillä ohjilla ja lopussa jo pitkiäkin pätkiä. Sain hevosen muutaman kerran pysähdytettyäkin oikeaoppisesti. Aiemmin ilman satulaa ratsastaessani en ole käsiä harjasta irrottanut pitääkseni vain ohjista. En ole myöskään pysäyttänyt hevosta tai pyytänyt liikkeelle. Tiina teki pari volttia ja otti tölttipätkiäkin. Minä sitten joskus 🙂 Mutta taas huomasin, olen kehittynyt ratsastuksessa pienin askelin, mutta kuitenkin. Eivät tunnit ole menneet hukkaan.

Auringon jo laskeuduttua lähdimme Marian ja Oton kanssa reippailemaan. Ihana raikas kevätilta. Juttua riitti ratsastuksesta opaskoiriin, luonnosta autoihin. Välillä Otto koitti hidastella inhoamissaan hiekotushiekoissa, mutta suostui liikkumaan reippaasti. Näimmepä eräänlaista katutaidettakin jalkakäytävällä maalattuna 🙂 Nimittäin talsimme kahden peniksen ja yhden vaginan ohitse. Että näin. Lenkin kulku sitten numeroina: 2 h 5 min 9.88 km (4.7 km/h, 877kcal, keski123bpm ja maksimisyke146bpm) Oli mukavaa reippailla ystävän kanssa jutellen. Ens sunnuntaina uusiks, yes!

Tänään on ollut ”virallinen” peruutusten päivä. Kello soi kahdeksalta, koska asiakas kymmeneltä. Aamupalan nautittuani tuli puhelu ja peruutus. Hetkeksi köllähdin pehkuun ajatellen lepäileväni hetken ennen pt-treeniin lähtöä, mutta sekin peruuntui. Ja päivään mahtui vielä kolmas peruutus illan asiakkaista. Noh, siinä lötköteltyäni tovin päätin lähteä upeaan ulkoilmaan reippailemaan Oton kanssa. Ensiksi kuljimme Metsolan suolla ja sen jälkeen vielä teimme ns. Lidli-lenkin. Aurinko paistoi, linnut lauloi. Tuntui jaloissa ihanan verryttävältä kävellä. Otollakin oli menohaluja, joten liikkuminen oli sujuvaa ja nautittavaa. Emmekä reiteillä haahuilleetkaan, joten saavuin iso hymy kasvoilla kotiin häntää heiluttavan koiran kanssa. Olin ja olen niin onnellinen. Taivalsimme 1 h 32 min, kilsoja taittui 7.62 keskinopeuden ollessa 4.9km/h. Kulutus 557 kcal, keski123bpm ja maksimisyke139bpm. Huomenna meikäläisellä on muuten sykemittarivapaa päivä 😀 Sellainen taitaa olla myös keskiviikko. Olen vähän hurahtanut sykeseurantaan. Sen taitaa huomata?

Asiasta toiseen… Minulla on nyt ollut viime päivinä koko ajan nälkä. Ei tee mieli herkkuja vaan ruokaa, rahkaa, hedelmiä tms… Syynä varmasti liikuntamäärät. Nyt vain pitäisi osata syödä oikein ja järkevästi myös painon pudotusta ajatellen. Olen huomannut aineenvaihdunnassani muutoksia, hiki irtoaa paremmin, nestettä poistuu kropastani ja vähän vaakakin näyttäisi siltä, että alkaa näkymään myös painossa. Ehkäpä kroppani on vihdoin herännyt jostain horroksestaan 😀 Toivottavasti tämä suunta nyt jatkuu, tosin jatkuvasta nälästä tahdon eroon. Nyt tahdon kuitenkin kuuntelemaan intiaaniseikkailua 1200-luvulta Kun kotka kutsuu-kirjan muodossa, joten hyvää alkanutta viikkoa kaikille teille!

Spinning-roller-pilates – treeni-illan fiilikset

Olin aika jännittynyt ja stressaantunutkin lähtiessäni torstaina Vidaan treenaamaan, vaikka päivällä aiemmin kävimme avokin ja koirien kanssa reitti läpi. Ja eihän sinne ollut tullut mitään uusia aitoja tms. En vaan talvisaikaan ollut kuullut radan varressa olevaa suoja-aitaa. Arvatkaa tunsinko itseni täydelliseksi idiootiksi, ja Otto kulki sillan yli suoraan kuten pitikin, portaita ei hakenut kunnolla. Sain kuitenkin lisävarmuutta lähteä kävellen treeneihin. Silti hermostutti ja ehkäpä Otto vaistosi sen, sillä heti alkumatkasta se kiepautti minut ympäri ja suunnat sekaisin. Olin raivon ja kyynelien partaalla. Paasasin Otolle suureen ääneen ”mikä tässä reitissä on niin helvetin vaikeaa, miksi se ei jo voi sujua” jne. Mies tuli luoksemme ja opasti meidät oikealle reitille. En ollut vielä toivoani menettänyt, ehtisin spinningtunnille, jos vaan ne portaat löytyisivät. Noh, eihän Otto merkannut niitä kunnolla, mutta niin paljon, että tiesin kuitenkin olevan hyvin lähellä. Taas marmatusta ja joku mies neuvoi meidät portaisiin. Olin kuin olinkin heti viiden pintaan Vidassa. Siinä kävellessäni mietin, että jos en olisi ostanut käyntikertoja jne jokohan luovuttaisin. Jotenkin tuntui voimat olevan lopussa. Vidaan päästyäni moiset aatokset kuitenkin katosivat. Ystävälliset ihmiset ja lämmin henki saa kenet tahansa hymyilemään.

Tuntui hyvältä päästä pyörän selkään ja polkemaan. Olin päässyt treenaamaan, mahtavaa. Ja mikäs siinä polkiessa Iran ohjauksessa 🙂 Sykemittari näytti vaan kummia lukemia. Keskisyke 109 ja maksimi 147 eivät voineet olla todenmukaisia. Hetkellinen harmitus, mutta hiki virtasi ja kehonhuolto-osio odotti huoltajaansa, joten kuivat vaatteet ylle ja yläkertaan, jossa taasen ihanat kanssatreenaajat auttoivat minulle maton, roller-rullan ja kaksi eri kokoista palloa. Roller aloitettiin tutusti jalkapohjan käsittelyllä, mutta nyt ojennettiin ja koukistettiin varpaita pallon ollessa jalan alla. Itse huomasin automaattisesti alkavani liikuttamaan palloa kuten aikaisemmillakin kerroilla. Rullalla rullailtiin sääret, etureidet, pohkeet, takareidet. Pikkupallolla käsiteltiin lonkan aluetta. Pallo laitettiin reisiluun pään taakse ensiksi testailtuamme polviseisonnassa lantion liikkuvuutta ja mahdollisia puolieroja. Pallolla käsittely aloitettiin jäykemmän puolen reisiluun pään tauksen käsittelyllä. Itselläni oikea puoli tuntui jäykemmältä ja uskokaa tai älkää käsittely lisäsi liikettä. Teimme toki käsittelyn myös liikkuvammalle puolelle. Tämä kannattaa tehdä esim. ennen juoksulenkkiä ja miksipä ei myös ennen kävelylenkkiäkin. Lantio liikkuu paremmin ja askelkin sujuu sutjakammin.

Mulla on hartiat jumissa, joten nautinnollista oli laittaa pikkupallo lavan ja selkärangan väliin rintaliivien alareunaan ja hoidettavan puolen käden liikkeitä apuna käyttäen hoidella jumiutunutta hartiaseutua hiljalleen rullaillen palloa kohti rinta- ja kaularangan liittymäkohtaa. Ehdottomasti roller-menetelmiä pitäisi ottaa enemmän käyttöön ihan myös kotioloissa. Nyt ei vaikuttanut yöuniinkaan mitenkään, nukuin hyvin ilman levottomia jalkoja.

Pilateksessa teimme aika paljon sellaisia liikkeitä mitä aiemminkin on tehty. Liikesarjoissa huomaan olevan hieman arka yksin yrittämään. Esim. liikesarja missä viedään jalat ylös, otetaan heijauksella vauhtia, jotta saadaan viedyksi pään taakse, jossa ne avautuvat haaraan, sulkeutuvat ja palaavat ylös ja aikanaan lattiaan milloin yläkroppa nousee ylös istuma-asentoon. Tässä kohden totean, että liikesarja ei välttämättä ole aukottomasti oikein kirjoitettu enkä edes yritä muistaa missä vaiheissa piti hengittää sisään ja missäulos. Tällä esimerkillä vain yritän kertoa millaisissa tilanteissa olen arka/ujo yrittämään yksin, joten Iran ohjaus on tullut arvoon arvaamattomaan. Silloin kun ei ole kovin paljoa muistettavaa tai kovin montaa liikkuvaa osaa eri suuntiin uskallan itsekin yrittää, vaikka menisikin pieleen. Iralla on hieno taito kertoa asioita myös sanallisesti ja siksi monissa kohdin niin pilateksessa kuin rollerissakin pärjään itsekseni. Virheitä varmasti tulee, mutta eihän kukaan ole täydellinen, ja uskallan sanoa, vaikka en näekkään, virheitä tulee muillekin milloin mistäkin syystä. Se kuitenkin on mahtavaa kun tuntee kehityksen ja liikkeet/asiat sujuvat kertakerralta jouhevammin. Tällä hetkellä minusta tuntuu melkein hassulta, että olen jännittänyt mitä muut minusta ajattelevat, minun huonosta koordinaatiosta tai joidenkin liikkeiden huonosta hahmottamisesta tms, tai siitä että tarvitsen välillä vähän ohjausta. Olen huomannut ohjausta tarvitsevat muutkin ihan yksilöllisestikin. Ja kun käyn säännöllisesti esim. pilateksessa kehon hallinta, koordinaatio ja kehon hahmotuskin paranee kuten muillakin. Ehkä sokeuteni takia se vie kauemmin aikaa, mutta jos vain teen kuten ohjataan kehitystä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Enään se erilaisuuteni ei ujostuta, ei ainakaan paljoa ja usein. En häpeä, jos en ymmärrä liikettä sanallisesta ohjauksesta. Vielä ehkä arkailen sanoa ääneen, että nyt en tajua, odotan kiltisti kunnes ohjaaja ehtii ohjaamaan ja jos jossakin liikkeessä ei ehdi en pahastu siitä vaan yritän taas päästä seuraavaan mukaan. Olen niin onnellinen, että Janna asteli syksyllä elämääni ja tuon myötä minulle on avautunut upea uusi treenausmahdollisuus hyvien ihmisten keskellä. Se tekee niin itsetunnolle kuin itseluottamuksellekin hyvää. Ja se tekee hyvää myös fysiikalle, joka omalta osaltaan vaikuttaa myös omaan varmuuteen ja itseluottamukseen. Ja oikeasti se tunne kun on paikka mihin voit mennä kävellen, treenata yhdessä muiden kanssa. Se tuntuu niin oikealta ja hyvältä. Vammastani huolimatta minun ei tarvitse mennä johonkin erityisryhmään. Toki niilläkin on paikkansa ja varmasti ne ovat tarpeen monelle, mutta itse saan enemmän kun voin olla muiden joukossa. Ja vaikka Oton kanssa on ollutkin reittiongelmia, ja vaikka matkalla tuli luovuttamisen mahdollisuus mieleen, tajuan tätä mitä olen nyt elänyt, en halua menettää juurikin kaikesta tuosta johtuen mitä yllä kirjoitin.

Nyt lensin pilateksesta aika kauas jo ihmismielenkin mailmoihin… Joka tapauksessa aika sujahti vauhdilla, kello lensi yli kahdeksaan ja treenien päättymiseen. Aika oli lähteä kotimatkalle. Nyt olin rennommin mielin ja Otto opastikin mallikkaasti. Alikulun haussa meinasi lähteä väärään suuntaan, mutta onneksi tajusin sen heti ja ilmaistuani Otolle, että se oli tuhma ja käskettyäni mennä takaisin poika korjasi virheensä ja vei alikulkuun. Matka taittui vauhdikkaasti ja onnesta mykkyrällä saavuin kotiin häntää heiluttavan Oton kanssa.

Missä mättää? – sen jos mä tietää voisin, oloa se helpottaisi

Koska liikunnallisesti elämä on ollut todella hiljaista, odotin tämän päivän pt-treeniä kuin labukka ruokaansa. Treenin jälkeen oli vielä tarkoitus nauttia infrapunasaunan lämmöstä. Aina asiat ei kuitenkaan mene niin kuin suunnittelee. Pt-treenin ja infrapunasaunan sijaan nimittäin kävelin pari tuntia aurinkoisessa ja keväisessä säässä.

Kotoa lähdin Oton kanssa hyvissä ajoissa ja alkumatka sujui hienosti. Otto opasti reippaasti hiekotushiekoista ja pienistä lätäköistä huolimatta. Pääsimme radanvarsitielle ja sitäkin sillan ylitykseen asti. Otto käänsi meidät loivasti vasempaan, oikealla huomasin olevan jonkin metalliaidan, jota en ole aiemmin huomannut. Autojen äänet lähestyi ja arvelin Oton tehneen todellisen suunnan muutoksen, käännyimme takaisin löytäen hiekan ja asfaltin rajan. Siinä se kumma aita oli taas. Mietin, onko reitissä muutoksia, hämääkö äänimaisema minua kun lumet pois vai mikä mättää. Lähdimme jatkamaan Oton ohjaamana asfalttitietä. Autojen äänet kuului liian liki, kuulu myös radalla menevät junat. Vasemmalta kuului ilmastointihormin suhina ja ajattelin meidän olevan sittenkin liki portaiden hakua. Portaita ei kuitenkaan löytynyt. Asfalttitie vain jatkui. Junien ääni kuulu edelleen oikealta, mutta ei vaan haettavia portaita löytynyt. Epävarmuus valtasi mielen. Kaksi naista ohjasi minut palaamaan takaisinpäin ja kääntymään oikealle. Niin tein, löysin itseni parkkipaikalta. Autoja meni joka suuntaan ja ihmiset vauhdilla ohi. Pyörin parkkipaikalla ja nuohosin sen laitoja etsien mistä pääsisin lähdelle rataa. Lopulta löysin ja jatkoin eteenpäin. Portaita ei vain kuulunut ja usko oli lopussa. Käännyin takasin ja aikamme käveltyämme löysin taas asfalttitien ja hiekkatien taitteen vieressä olevine aitoineen.

Alkuun olin varma Oton temppuilevan ja olevan menemättä oikein jonkin lätäkköjärven takia, mutta en ole varma alkuunkaan. Nyt minusta nimittäin tuntuu, että jostain syystä en päässyt jatkamaankaan suoraan vaan väkisinkin jouduin kohden Peltomyyränkujaa. Ja nyt kun en pysty itse asiaa tarkistamaan, turhauttaa ja ärsyttää. Haluan tietää pian mikä siinä oikein mätti. Nimittäin löydettyämme radan varteen hiekkatielle Otto opasti taas todella reippaasti ja määrätietoisesti meidät kotiin.

Huomenna kalenterissani lukee spinning+roller+pilates, saas nähdä miten meikäläisen käy, tuleeko taksikeikka vai jääräilenkö kävellen Vidaan. No jospa saisin ennen huomisiltaa tietää mikä reitillä mätti. Onneksi perjantaina avustaja on täällä, joten hän opastelee meidät treenaamaan. Kotimatkalla on sitten aikaa haahuilla. Onneksi Janna ymmärtää tilanteen ja tsemppailee minua harmituksen kourissa olevaa, mutta silti ei ole kivaa myöhästyä sovitusta tai joutua perumaan treeni. Tänään en vaan paikalle löytänyt, joten nautin auringosta ja d-vitamiinista 🙂 Ei se kyllä siinä hetkessä hirveämmin lohduttanut.

No jospa huomenna liikunta sitten palaisi elämääni oikein rytinällä. Kuun alkajaisiksi elämää tulivat odotetustikin häiritsemään valupäivät ja torstaina lähdimme mökille. Saimme myös äitini perjantaina vieraaksemme. Sää oli kylmä, sateinen ja tuulinen. Tiet kelirikon kourissa, joten liikkumiset jäi. Sunnuntaina istuimme sentäs nuotiolla tihkusateessa pitkään ja hartaasti myös sisäistä lämmikettä nauttien. Perjantai-iltana äiti koetti opettaa minua tanssimaan, lauantaina nautimme saunan lämmöstä. Neuloin villapaitaa ja nyt mennään todella hitaissa kerroksissa, koska silmukkaluku on jo pitkälle yli 300. Vielä olisi kymmenen kerrosta hihapaikkoihin.

Maanantaina kotiuduttua suoraan Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokoukseen, joka kesti reilusti yli kolme tuntia. Kotona nopsaan salaattia ja ilta menikin töiden merkeissä.

Eilen tiistaiseen tapaan aika hujahti käsitöiden merkeissä. Keramiikassa aloitin tekemään teepannua. Mukaani sain valmiit lasitetut pikarin, lautasen ja mukin. Rottingissa sienikori ei valmistunut vieläkään. Ohjaaja sai siihen kiinnitettyä sangan ja aloitettua siihen ruutupunosta. Epäilen valmistuuko se pirulainen vielä ensi kerrallakaan. Leikkasin jo loimet ovaalikoriin valmiiksi. Siinä ne tämän kevään työt taitavat sitten ollakin. Syksyn rottinkiryhmien tulevaisuudesta ei taida vielä olla tietoa, joten nähtäväksi jää mitä sitten. Joka tapauksessa kotona iltateen äärellä jatkoin paidan neulontaa.

Toivottavasti huomenna pääsen hikoilemaan spinnutunnille, rolleriin kehoa huoltamaan ja pilatekseen keskikroppaa kehittämään. Tarkoitus on viettää mahdollisimman liikunnallinen loppukuu, joten paree alkaa taas reitti Vidaankin sujumaan!