Julkaistu

Taideteos – linnunpesä

Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n keramiikkaryhmän näyttely Sanasta lintu, savesta lintu oli Joensuun Parafestien yhteydessä Taidekeskus Ahjossa esillä elo-syyskuun vaihteessa. Ryhmäläiset tekivät hyvin erilaisia lintuaiheisia töitä. Valitettavasti kuvamateriaalia ei ole kuin tästä omasta tekeleestäni. Moni upea työ kyllä ansaitsisi tulla esitellyksi, mutta näillä mennään mitä on.

Itselleni tuntui aika vieraalta tehdä työ sillä ajatuksella, että se menisi johonkin näyttelyyn esille. Teen mieluiten keramiikassa tarve-esineitä enkä niinkään taideteoksia. Olisin toki voinut tehdä lintuaiheisen astiankin, mutta päätin lopulta yrittää saada aikaseksi koriste-esineen tms.

Rakastan mustarastaan laulua, joten mielsin heti aiheekseni mustarastaan. Minulla ei todellakaan ole aavistustakaan millaisen pesän se rakentaa, tai kuinka monta munaa siellä yleensä kerrallaan on. Munat värjäsinkin ihan tietoisesti eri väreillä, jotta en liiaksi jäljittelisi todellisuutta, todellisuutta josta minulla ei tietoa.

Teos on värjätty raakapolton jälkeen sormin tunnustellen. Lasituspoltossa on käytetty kirkasta lasitetta. Työtä tehdessäni ideat ja suunnitelmat elivät koko ajan ja lopulta pesä sai vielä oksan sitä kannattelemaan.

Toin nyt linnunpesän kotiin, mutta ilmeisesti näyttely uusitaan ensi vuoden puolella Kulttuuripalvelun tiloissa Iiriksessä Itäkeskuksessa. Tällöin minunkin pieni työni palaa muiden näyttelyteosten seuraan.

Hemalle suuret kiitokset teoksesta otetuista valokuvista syyspäivän tunnelmineen pihapiirissämme.

Julkaistu

Voimaannuttava luonto

Tähän asti juhannuksesta lähtien olemme viettäneet jokaisen viikonlopun mökillä. Minulle siellä vietetystä ajasta on tullut entistäkin tärkeämpää, sillä edes hetkeksi painostava kaiken nielevä väsymys on väistynyt. Viimeiset reilu pari viikkoa ovat olleet todella takkuisia arjen osalta. Asiakkaani olen jaksanut hoitaa, mutta iltaisin olen ollut aivan lopussa ja treenaamisen aloitus on jäänyt. Se ahdistaa, mutta kun ei vaan jaksa, ei ole voimia. Nyt olenkin päättänyt, että menen torstaiaamuna otattamaan lähetteessä olevat kilpirauhaskokeet. Päätös on vähän helpottanut oloa. Huomaan nimittäin väsymyksen stressaavan ja kaipaan energistä itseäni takaisin, ja jos oireet kerran pahentuneet katsotaan mitä koetulokset tuovat tullessaan.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietimme perjantai-illasta maanantaihin mökillä ja nämä kuukuvat ovat lauantai-illalta saunatauoilta. Taptapsee totesi mm. ”pyöreä kuu”, ”täysi kuu”. Naureskelinkin, että mitähän eroa niillä on. Kuvia ottaessamme meillä oli avokin kanssa oikein hauskaa 🙂 Kyllähän vielä lammessakin tauoilla pulahdettiin, kylmää!!! ja vielä yksi kuva oli napsaistava puolenyön jälkeen.

Tuona viikonloppuna neuloin kranssin päällisen, sain valmiiksi lahjaneulomuksen, jota auringosta nauttien neuloin pihamaalla. Söimme tapaksia ja istuimme nuotiolla.

kaupungissa olimme vain pari yötä, sillä olimme sopineet jo aikoja sitten, että äitini tulisi mökille viettämään muutaman syyspäivän. Sää oli vähän epävakaista ja koleaakin. Jokainen ateria jouduttiin syömään sisällä. Syyskeleistä huolimatta vietimme paljon aikaa ulkona. Kokkailut tapahtui sisällä. Tulopäivänä sähkösavustimessa ahvenfileitä joidenka kanssa kanamunakastiketta ja perunoita. Illalla istuimme (yllätys) nuotiolla ja seuraavana päivänä lähdimme metsäretkelle. Oli ihanaa kuljeskella kaikessa rauhassa syksyistä metsää tuoksutellen. Istahdimmepa metsän keskelle kannoille nauttimaan. Otto hyödynsi tauon ja popsi puolukoita masuunsa. Puolukoita oli todella runsaasti. Niitä oli sokkonakin helppoa kerätä. Käsi vain mättäälle ja poimimaan. Sinne metsään olisi voinut jäädä tunniksi jos toiseksikin, mutta hiljalleen palasimme mökille ruuan valmistukseen.

Avokin lämmittäessä saunaa istuskelimme hämärtyvässä illassa ulkosalla hyvin pukeutuneina. Laitettiinpa halkotulikoriin tulet ja se loikin ihanaa tunnelmaa kauniilla kipinäsuihkullaan ja rätinällään. Äiti tykästyi. Saunasta avokin kanssa pari kertaa lampeen, ja taas hivenen kylmempää. 😀

Perjantaina lähdimme taas retkeilemään. Kuljimme meille uuteen suuntaan ratsastajien käyttämää polkua pitkin päätyen Kärkölän puolelle. Välillä maasto oli aika haastavaa, mutta meillä oli hauskaa kunnes kaatosade yllätti meidät. Tunnin verran paarustettiin märässä metsässä, mutta yllättävän vähän se harmitti. Vaatteet oli likomärät kenkiä myöden. Kaikenkaikkiaan reissussa sujahti reilu pari tuntia. Takasin palattuamme kuivat vaatteet ylle. Onneksi sade illaksi lakkasi, joten vietimme taas aikaa ulkosalla. Seuraavana päivänä äiti lähtikin kotiin. Sateisena aamupäivänä tein tämän syksyn ekat mehiläisvahakynttilät. Saunoimme jo iltapäivällä ja tuntuipa aurinko mukavalta hipsiessämme pulahdukselle. Illalla koattiin broilerpiiras ja salaattia. Kotiinlähtöpäivänä mökin siivousta ja kesäisien tavaroiden pakkausta. Hiukan haikea mieli, sillä mökkikausi taitaa olla ohi.

Tosin loppujenlopulta lähdimme viime viikonlopuksi taas mökille rentoutumaan. Alunperin oli tarkoitus olla kaupungissa, mutta päätimme toisin. Ja hyvä niin, sillä viime viikko väsymysrintamalla oli jotain ennen kokematonta, että olin jo turhauman syövereissä.

Miten tuntuikaan hyvältä istua mökissä perjantai-iltana kuunnellen takassa tulen rätinää, tuntea mökin lämpiävän, lämmityksen tuoksu. Mieli rauhoittui. Petiin puhtaat petivaatteet, iltapalaa. Aloin tuntea oloni lähes hyväksi, joten väkersinpä rannekorun.

Lauantaina keräsin viimeiset mansikat, nostin tomaatinvarret. Raakileita oli valtavasti, mutta kypsiä ei juurikaan. Nostettiin myös viimeset perunat. Tehtiin lihakastiketta pottujen kanssa ja syötiin ulkona. Illalla nuotiolla joutsenten lentoulahduksia kuunnellen ja relaillen. Sunnuntaina purettiin vanha puupöytä lammen rannalta pois ja kannettiin puut liiterin taakse. Vanha herra Harmaakuono osallistui sipsuttamalla perässämme koko ajan ihmetellen mitä nyt tapahtuu. Aurinko lämmitti ja minulle tuli hiki. Nautin myös fyysisestä rasituksesta tavattomasti ja toivoin kovasti paluuta liikunnalliseen elämään. Sitä toivon kyllä edelleenkin. Puuhailun jälkeen ateria ulkona tuntui taas niin mahtavalta. Se taisikin olla se syksyn viimeinen.

Kyllä näinä viikonloppuina olen taas todennut miten paljon luonnossa on voimaannuttavaa energiaa, miten luonto hellii väsynyttä ihmistä, helpottaa oloa, vähentää stressiä ja rentouttaa. Nyt tulevana viikonloppuna olemme kaupungissa. Mukavia asioita luvassa, joten toivon jaksamista itselleni. Tämä viikko on alkanut edellistä paremmin. Silti päätökseni pitää mennä kilpparin uusintakokeisiin. Nyt kuitenkin unimatti huhuilee patjan reunalta ja kurottelee hiekkaa heittämään silmiin, joten on aika mennä katsomaan mukavia luontounia 🙂

Julkaistu

Riesana väsymys

Olen päivälleen syönyt kaksi kuukautta rautaa päivittäin. Sehän ei ole vielä pitkä aika varastoraudan nousemiseksi. Silti alan olla kyllästynyt väsyneisyyteen mikä minua vaivaa enkä edes usko sen johtuvan rautavajeesta, koska vaje on ollut ymmärtääkseni kuitenkin aika pientä.

Arki on lomaviikkojen jälkeen tunkeutunut elämään, vaikka vielä mökkeilystäkin on ehditty nauttimaan. Onneksi pidennetyt mökkiviikonloput ovat olleet mahdollisia, sillä muutaman asiakkaan päivien jälkeen olen todella väsymys. Väsymys ei ole sellaista tavallista vaan erittäin painostavaa ja raskasta. Sellaisesta väsymyksestä en yleensä kärsi. Nyt kolmen asiakkaan päivän jälkeen olen illalla aivan puolivaloilla sumussa koomassa. Ei ole todellakaan kiva tunne ja olenkin todella turhautunut. Minä, joka olen viettänyt aktiivista elämää yritän nyt jaksaa arjen välttämättömyydet. Työt haluan jaksaa hoitaa, muusta on sitten pakko tinkiä. Siksipä en ole aloittanut syksyn treenaustakaan; en ole marssinut spinningtunnille, en viestitellyt Jannalle, että milloinkas pt-treenit voisi jatkua. Nyt elokuussa liikkumiset ovat rajoittuneet kävelyihin Oton kanssa ja pariin tandemlenkkiin. Ei ole todellakaan mennyt kuten ajattelin. Ajattelin nimittäin, että elokuussa taas aktiivinen liikkuminen jatkuu. Tunnen syyllisyyttä siitä, että niin ei ole käynyt.

Facebookin eri kilpirauhasryhmissä välillä törmää keskusteluihin asenteesta. Asenne on tärkeä asia, mutta oli asenne miten kohdallaan tahansa, ei se väsymystä vie pois, ja jos sen tekee hetkellisesti väsy tulee kyllä korkojen kanssa takaisin. Mielestäni itselläni on asennetta ja halua liikkua, tehdä monenlaisia asioita kuten ennenkin. En kuitenkaan ole pystynyt taltuttamaan tolkutonta väsymystä. Mökillä sumu/kooma vähän helpottaa. Tähän on helppoa todeta ”no ainahan mökillä on helpompaa”. Varmasti niinkin, koska stressi yleensä vähenee, mieli rentoutuu jne. Itselläni myös, että voin touhuilla oman jaksamiseni mukaan aika kevyitä askareita. Olenkin tehnyt nyt elokuun aikana ahkerasti neulomuksia ja koruja, nauttinut nuotion lämmöstä myöhäisillassa, saunonut ja pulahdellut hyisen kylmään lampeen, nauttinut aamupalaa kuistin edessä, istunut teemuki nokan alla pitkiä toveja. Kotona ollessa olen aina vain kömpinyt aikaisemmin ja aikaisemmin nukkumaan eikä äänikirja ole edistynyt. Olen neljättä viikkoa saman kirjan kimpussa. Toistaseksi onneksi nukun, nukun 10-11 tunnin yöunia. Viime aikoina nukkuminen on ollut vähän levotonta lämpöisyyden vuoksi.

Siitä on pari kuukautta kun kävin lääkärissä kilpparin vaajisepäilyjeni kanssa eikä lääkäri kokeiden jälkeen alkavaa vaajista voinut pois sulkea. Minulla on lähete uusintakokeisiin. Tässä arvon, jahkaan milloin menisin uudestaan testauttamaan arvot. Jos tämä väsytila jatkuu ja pahenee, en todellakaan odottele puolta vuotta, saatika sitten ensi kesään. Marssin kyllä piikitettäväksi jo aiemmin. Ajattelin kuitenkin, että jos vielä kuukauden päivät jaksaisi pyristellä. Toisaalta olen ilmottautunut lokakuussa kolmelle viikonloppukurssille, joten sumufiilikset olisi kiva taltuttaa edes jollain tavalla mahdollisimman pian. Muutenkin syksyyn olisi luvassa paljon mukavia ja mielenkiintoisia asioita niin hyvinvoinnin kuin käsitöidenkin osalta, ja kyllä sen liikunnankin haluaisin elämään takaisin. Jostain luin, että kilpparivaajispotilaille olisi parempaa liikuntaa palautumisen ja hormoonitoiminnan kannalta voimaharjoittelutyyppinen treeni eikä niinkään kestävyyspainotteinen olisi parempi vaihtoehto, mutta tiedä sitten. Harmittaa vaan niin sanomattomasti, sillä talven ja kevään aikana pääsin niin kivalla tatsilla liikkumaan Vidalla. Nyt kun loman vuoksi ja nyt tämän väsymyksen takia on tullut taukoa huomaan taas kynnyksen kasvaneen. Ei riitä se, että olen sokea vaan nyt murehdin vielä ulkomuotoanikin 🙁 Huhtikuun puolesta paino on noussut reilu viisi kiloa. Tiedän, että ei monikaan siihen kiinnitä huomiota, mutta itseäni se häiritsee, vaikka tiedän että paino ei ole tullut pelkästään herkutellen kesäjuomia ja ruokia. Miksi itse pitää tehdä itselleen asioista niin pirun vaikeita??? Surullista! Lupaan itselleni, että kyllä mä täältä taas nousen rajojani rikkomaan. Minun on kai luvattava myös itselleni, että en syyllistä itseäni rauhallisemmasta tahdista väsyn kestäessä. Nyt vain pitäisi löytää se oikea tapa toimia ja saada liikuntaonnellisuus takaisin.

Kun kiertelen mökin pihassa keräämässä herneitä, herukoita, mansikoita, tomaatteja, karviaisia nautin touhusta. Se jotenkin voimaannuttaa ja huoli omasta jaksamisesta väistyy. Kuukausimansikka tarjoaa satoaan runsaasti ja nyt alkavat tomaatitkin kypsyä. Sunnuntaina keräsin kuivuneet herneen varret pois ja vielä on yksi vaollinen oman maan perunoita jäljellä.

Iloa tuottaa myös kierrellessä kun voin tunnustella ja tuoksutella pihassa olevia kukkasia. Omppupuuhun ei oikein uskalla koskea, raakileet putoavat helposti. Ehkäpä ens viikonloppuna pääsemme jo niitäkin maistelemaan.

Elokuun hyviin asioihin kuuluu ehdottomasti se että uuden avustajan kanssa yhteistyö on lähtenyt sujumaan hienosti. Toinen ilahduttava asia on Harmaakuonon pirteys. Nyt kun itikoita ja baarmoja ei enään hirveästi ole vanhus voi lötkötellä ja hipsutella pihapiirissä enemmän. Iltaisin mökin lattialta lampaantaljalta kuuluukin sydämen pakahduttavaa tyytyväisen koiran urinaa ja tassuista nousee onnellisen koiran tuoksu. Tosiasia on kuitenkin rasvapatin kasvu vasemmassa kyljessä, mutta vielä tovi Harmaakuono voi olla luonamme ilman liiallista tuskaa. Nyt kuitenkin silmiä painaa uni, joten ehkäpä siirryn sinne höyhensaarille seuraaviksi yhdeksäksi tai kymmeneksi tunniksi.

Julkaistu

Lomalla

Viikot täällä mökillä on mennyt todella nopeaan eikä juurikaan aika ole käynyt pitkäksi. Loman teemoiksi ovat nousseet minulla käsityöt ja avokilla kivityöt. Kuten aikaisemmista postauksista huomaa myös luonto on ollut isossa roolissa. Sateisen kesän ehdottomia hyötyjä on luonnon voimakkaammat tuoksut ja se miten kaikki kasvavat rehevinä. Viileys on ollut vanhus Harmaakuonoa ajatellen helpottavaa, vaikka välillä koiran vointi on surua herättävä ja tietoisuus yhteisen ajan vähyydestä valtaa sydämen.

Juhannuksen jälkeisen lyhyen kaupunkipätkän jälkeen matkasin Oton kanssa mökille avokin ja Harmaakuonon seuratessa perässä seuraavana päivänä.

Kiiruhdin mökille pullottamaan raparperi-sitruunamehua, jota olen
aiemminkin
valmistanut.

Olen avokin ristinyt kivimieheksi, sillä niin innostunut hän on kivipuuhista. Kiviporaus on kovaäänistä puuhaa ja minusta aika sietämätöntä sen vuoksi. Viileinä päivinä ja ehkä vähän sateisinakin avokki on surruuttanut poraa ja muina päivinä kaivanut lapion ja rautakangen avulla pienempiä kiviä. Hän haluaa tasoittaa maata entisestään ja toisekseen ruohonleikkuri pysyy terästään ehjänä pidempään mitä vähemmän kiviä nurmen yhteydessä on. Ja ennenkaikkea avokki rakastaa ruummiillista työtä.

Viileydestä ja sateisuudesta huolimatta olemme voineet syödä yllättävän monia aterioita ulkona. Ollaan karaistuttu tai sitten on ollut hyvä tuuri 🙂 Tosin heinäkuun alussahan vietimme muutaman oikean hellepäivänkin, joten tacoillallinen pitkän kaavan mukaan oli upea kokemus.

Noina hellepäivinä uskaltauduttiin lampeenkin ilman saunaa päivällä ja jopa iltauinnillekin. Saimme ystäviä vierailulle, joten valmistin tarjolle kanasalaatin, siemen- ja perunarieskaa ja kahvihetkeen raparperipiirakkaa. Aika kului helteestä nauttien syöden ja uiden, kuulumisia vaihtaen. Viimeisen hellepäivän iltana istuimme avokin kanssa nuotiolla pitkään järkyttyen miten sää viileni hurjasti. Seuraavana päivänä saunoimme ja valitimme lampeen mennessämme kylmää tuulta. Tuntui syksyltä, joten kaupunkivisiitti ei oikeastaan haitannut. Minulla se jäi tosin yhden yön mittaiseksi. Aamupäivällä pari asiakasta ja paluu mökille äidin kanssa avokin jäädessä vielä pariksi päivää töitä tekemään.

Äidin kanssa aika kului vauhdilla. Iltaisin istuskelimme kuistilla sateelta suojassa minun tehdessä käsitöitä. Heti ekana iltana sain valmiiksi kolmiohuivin ja seuraavana aamuna jo päättelin valokranssin päällisen, jonka neuloin loppuun saatuani 10mm puikot katkenneiden tilalle. Toisena iltana aloitin ylös-alaisinneuleen toista hihaa. Laura joutui keväällä neulomani hihan purkamaan, koska se meni mönkään. Nyt sain tavatessamme purettuna työn takaisin. Äiti himoitsi puseroa sen valmistuttua kolmantena iltana. Hän haluaisi sen kuitenkin punasävyisenä. Minulla se on sinisävyinen. Jos löydän sopivat langat ehkäpä neulon äidille sellaisen. Toisena iltana saunoimme ja minä pulahdin kahdesti lammessa. Edelleen tuntui syksyiseltä.

Pihan yrttipenkit oli vallannut rikkaruohot. Keväällä ostettu multa epäilytti jo silloin äitiä ja avokkia. No se ei ole ollut ainakaan rikkaruohovapaata multaa. Yrttipenkkiin jäi ainoastaan ruohosipuli, herne ja persilja, muut meni poistoon. Eihän sen viidakon alla mikään kasvanut. Itse en oikein uskaltanut niitä repiä kun en ollut varma mitä sieltä revin. Ehkä olisi vain pitänyt olla rohkeampi, niin ei olisi yrttisato mennyt vituralleen. Äiti kitki myös kukkapenkkejä. Ja olihan meillä noina äidin vierailupäivinä kaksi projektia
kukkahaaste
ja
villiyrtit.

Avokki toi tullessaan siikaa, jota savustimme sähkösavustimessa. Äiti valmisti kanamunakastikkeen ja keitettiin uusia perunoita. Ateria oli todella herkullinen. Kastike sopi täydellisesti savukalan kanssa.

Äidin lähdettyä puolitoistaviikkoa sitten lauantaina avokki ryhtyi heti surruuttamaan kiviporaa 🙂 Äidin vierailun jälkeen ei vieraita ole ollutkaan. Avokki on huhkinut pihapuuhissa säiden niin salliessa. Iltojen ratoksi ollaan paistettu kahdesti vohveleita joista nautittu itse tehdyn omenahillon ja kermavaahdon kera. Ja tokihan sauna on lämmennyt muutaman kerran. Saunasta olemme rohkeasti menneet lampeen pulahtamaan, vaikka vesi on viilentynyt kertakerralta.

Kokkaamisen lisäksi olen kuluttanut aikaani käsitöiden parissa. Olen neulonut kaksi päällistä valokransseihin. Toinen päällisistä valmistui viime keskiviikkona ulkona tikuttaessa tunti toisensa perään. Oli ehdottomasti viime viikon lämpimin päivä. Avokin kanssa ei tullut edes perheriitaa kun paperilankavyyhti kerittiin. Toinen olikin jo valmiina kerällä.

Olen näiden päivien aikana tehnyt myös koruja. Valitettavasti kuva on vain yhdestä keskeneräisestä työstä. Herää varmasti kysymys miten valitsen värit/helmet. Olen käynyt helmikokoelmani avustajan kanssa läpi, merkannut pusseihin helmien värit ja jakanut yhteen sopivat värit omiin lokeroihinsa ja sitten sellaiset värit mitkä sopivat lähes kaiken kanssa omaan lokeroonsa. Myös vaikuttaa se miltä helmirytmitys omaan käteeni tuntuu. Olen tähän mennessä tehnyt kaksi kaula- ja kaksi rannekorua. Olen erittäin innokas kuulemaan näkevien kommentteja sommitteluista.

Sateisena torstaina aloitin
Nurmilintu-huivin. Minulle tuotti suurta päänvaivaa miten neulotaan ensiksi silmukka etureunastaan ja sitten takareunastaan. En osaa hahmottaa mikä on etureuna ja mikä takareuna ja vaikuttaako siihen vasenkätisyyteni. Facebookissa asiaa moni ihana ihminen yritti selittää ja lopputuloksena ehkä ymmärsin, mutta en edelleenkään ole ihan varma neulonko oikein vai juuri päinvastoin :D:D Käsissä neulejälki tuntui kuitenkin hyvältä, joten jatkoin kohti ensinmmäistä pitsiraitaa. Pidin pari päivää työstä taukoa ja tänään menin aurinkoon pitsikuviota vääntämään. Ensinmmäinen kerros onnistui, toisella ei enään silmukkaluku täsmännyt ja kolmannella luovutin. Kuvio menee persiilleen, joten purkuun. Taas kerran minulle selitettiin kuvion tekoa Facebookissa ja luulin ymmärtäneeni, mutta jokin menee mönkään. Laskin silmukat kolmen kerroksen junälkeen, niitä oli 85 kun 18 kerroksen jälkeen pitäisi olla 88… Kyllä mua harmittaa! On pakko malttaa odottaa, että joku neuvoo paikanpäällä ja katsoo homman menevän oikein. Huomiselle luvattu varsin sateista säätä, joten aloitin toisen huivin, jonka ohjeen koneeltani löysin. Saa nähdä riittääkö taitoni siihen. Nimimerkki TURHAUTUNUT.

Lomalla ei ole tapahtunut mitään järisyttävää ja varmaan osaksi vaikuttaa vähän tylsältäkin, mutta ei meillä tylsää ole ollut. Ollaan saatu nauttia luonnosta ja kiireettömästä tekemisestä. Liikunta on jäänyt joihinkin lyhyisiin kävelyihin. Harmaakuonoa ei raski jättää yksin pitkiksi aikoihin. Syyhän se on sekin, mutta tuntuu niin todelliselta. Ehkä se johtuu tietoisuudesta yhteisen aikamme olevan loppumassa. Nyt on kuitenkin vielä muutama lomapäivä jäljellä, joten nautitaan olosta koko perhe ilman stressiä liikuntajutuista. Eiköhän silläkin saralla ensi viikolla palata arkeen.

Julkaistu

Teetä villiyrteistä

Istuin äidin kanssa mökin kuistilla sadetta kuunnellen ja puheeksi tuli siankärsämöt ja kuultuani niitä olevan lähiympäristössämme innostuin asiasta hirmuisesti, eikä äitiä tarvinnut houkutella keräysavuksi. Niinpä seuraavana aamuna minulla oli nippu siankärsämöä joista nypin lehdet ja kukat pellille ja uuniin kuivumaan n. 50 asteeseen. Siitä alkoi kolmen päivän yrttien kuivatus. Onneksi mökillä kiertoilmauuni ja sinne mahtuu kaksi peltiä samanaikaisesti 🙂 Siankärsämöä kasvaa ympäri Suomen ja sillä on valkoiset kukat, joskus myös vaaleanpunertavat. Äiti näki meidän lähiympäristössä kulkiessamme joitakin sellaisiakin yksilöitä. Tuolla villiyrtillä on terveyttä edistäviä vaikutuksia Siinä on alkaloideja, flavonoideja, salisyylihappoa, folaattia, karotenoideja, C-vitamiinia ja kivennäisaineita. On esim. teenä hyvää liman irroittajaa/flunssan hoitoon, auttaa ruuansulatusvaivoihin, kiihdyttää aineenvaihduntaa. Siankärsämöä voidaan käyttää mm. salaatteihin, muhennoksiin ja maustamaan voita esim. grillatun possun päälle siveltäväksi. Mitä vanhempi kärsämö on sitä paksummat lehdet ja kitkerämmät. Ehkäpä se onkin parhaimmillaan poimittavaksi ennen kukintaa, mutta voi käyttää kukkiviakin. Teehen menevät myös kukat. Koska yrtti on voimakkaan makuinen teehen kannattaa sekoittaa miedompia lehtiä sekaan. Ruoka.fi-sivustolla vinkattiin vadelmanlehdet, joten niitä poimimaan. Kalevan artikkelissa vadelmanlehtiä kerrottiin käytetyn sota-aikana teen korvikkeena ja lehdet sopivat hyvin myös mustaherukan ja maitohorsman kanssa. Yrtit.fi-sivuston mukaan lehdissä on C-vitamiinia 400 mg/100 g; venäläisissä tutkimuksissa jopa kaksinkertaisesti tämä määrä. Ilmeisesti hiostuttamalla vadelmanlehdistä saadaan enemmän makuja irti ja siksi sopii käsittelytavaksi hyvin. Vadelmanlehdillä on mm. virtsausta lisäävä vaikutus ja ainakin marjoja voidaan käyttää ummetuksen hoitoon. Itse rakastan vadelmia, tuoreeltaan voisin syödä niitä vaikka miten paljon. Tässä lähiympäristössä kasvaa villinä vadelmia, mutta ikinä vadelma-aikaan minulla ei ole ollut kaveria vattuja keräämään, nyyh… Mutta tässä siankärsämö-vadelmanlehtitee kuivattuna.

Seuraavana päivänä heti aamusta äiti kävi keräämässä piharatamoa uuniin laitettavaksi. Piharatamoa löytyy aukeilta paikoilta ja moni muistaneekin miten sen lehdillä voi hoitaa haavoja. lehdissä on hieman C-vitamiinia, paljon kalsiumia ja kaliumia, salisyylihappoa, aukubiinia ja allantoiinia, fenoleja, steroleja sekä saponiineja. Piharatamo sopii hyvin teeksi. Nuoria lehtiä voi käyttää myös ruokiin, mutta vähänkin vanhemmat ovat sitkeitä, mutta voivat toimia kääryleisiin. Myös siemenet voi kuivata ja lisätä vaikkapa siemenrieskan joukkoon. Me tyydyimme nyt vain lehtiin joita kuivatettiin teekäyttöön. Tosin kuivattuja lehtiä voi laittaa myös vihersmoothieksiin. Piharatamotee hoitaa astmaa ja yskää, irroittaa limaa, torjuu tulehduksia, lisää vastustuskykyä.

Toiselle pellille kerättiin maitohorsmaa. Maitohorsma on yleinen koko Suomessa. Sen lehdissä on paljon c-vitamiinia. Lisäksi karotenoideja, kivennäisaineita ja flavonoideja. Kukissa ja pitkissä juurissa on myös steroleja. Kasvin kaikkia osia voidaan käyttää ravinnoksi, mutta juuret eivät ole kovin maukkaita. Ne voi kuitenkin kuivata ja jauhaa sen jälkeen käytettäväksi. Keväällä horsmasta voi käyttää versot mutta niiden vanhetessa lehtiä ja kukkia. Satoa saa touko-elokuussa. Äiti muisteli, että hänen lapsuudessaan maitohorsmaa nimitettiin oppineiden kasviksi, liittyen jotenkin koulujen päättymiseen ja alkamiseen. Horsmasta saa maukasta teetä, sitä voi myös hiostuttaa. Kasvin lehtiä voi laittaa myös tuoreena esim. salaatteihin. Maitohorsma on turvallinen villiyrtti ja se on hyvä nesteen poistaja ja torjuu tulehduksia suun alueella sekä ruuansulatuskanavassa.

Apilat tuoksuvat kesältä ja tuovat lapsuuden mieleen. Apiloita voi syödä, niiden lehtiä käyttää salaatteihin, leivän päällä, pannukakkutaikinaan jne. ”Lehdissä on melko paljon proteiinia, erittäin paljon C-vitamiinia, lisänä E-vitamiinia, karotenoidia ja kivennäisaineita. Kukissa on monia hyödyllisiä aineita, muun muassa flavonoideja, joista jotkut ovat estrogeeniaktiivisia.”, sanotaan Huippukuntoon.fi-sivulla. Maistelimme puna-apilan lehtiä ja kukkaa. Kukka maistui makeammalta ja maukkaammalta 🙂 Lehdet ovat parhaimmillaan ennen kukintaa. Apilalla on myös rohto-ominaisuuksia, etenkin puna-apilalla., irroittaa limaa ehkäisee tulehduksia, lisää virtsauksen eritystä, alentaa kolesterolia. Katsotaan kääntyykö meikäläisen apilakuurin myötä kolesteroli laskuun. Apilaa ei pidä kuitenkaan käyttää liian suuria määriä kerrallaan, koska saattaa rasittaa ruuansulatusta. Estrogeeniaktiivisina ne eivät sovi hormoniriippuvaista syöpää sairastaneille. Mutta eikös olekin uuniin menossa aika herkullisen näköinen apilamix? 🙂

Päätimmepä kuivata vielä koivunlehtiä sekä mustaherukanlehtiä. Kolmantena aamuna äiti reippaana haki koivun tuoksuvat lehdet. Koivunlehdistä kirjoitetaan Yrttitarhasivustolla mm näin:
”Koivun lehdet ovat hyvin C-vitamiinipitoisia; rauduskoivun lehdissä on tutkimusten mukaan noin kolmannes enemmän C-vitamiinia kuin hieskoivun lehdissä (233 mg/100 g ja 158 mg/100 g). Koivunlehdissä on myös A-vitamiinin esiastetta sekä B2 ja B3 -vitamiineja. Pitoisuudet laskevat lehtien vanhetessa ja niitä kuivattaessa. Parhaiten C-vitamiini säilyy nopeassa tehokkaassa kuivauksessa. Valkuaisainepitoisuus on korkeimmillaan silmujen puhjetessa ja laskee nopeasti juhannukseen mennessä.” ”Hieskoivun lehdistä tehty tee on hieman miedomman makuista kuin rauduskoivun lehdistä tehty.” Lehtiä voi käyttää tuoreeltaan esim. salaatteihin, ruokien pinnalle, raasteisiin, yrttijuomiin. Lehdet ovat pahaimmillaan hiirenkorvalla ja keruuajaksi suositellaankin alkukesää. Ehkäpä olimme aavistuksen myöhässä heinäkuun ekalla kokonaisella viikolla. Toisaalta tänä keväänä ja kesänä kaikki ovat olleet myöhässä kasvussaan.

Yrttitarha-sivulta:
”Rohdoksena eri koivulajit ovat samanarvoisia, vaikka rauduskoivua on perinteisesti käytetty siihen tarkoitukseen. Koivun luetaan mietoihin yrttirohdoksiin, joilla ei yleensä esiinny sivuvaikutuksia. Vaikuttavina aineina ovat flavonoidit, mm. hyperosidi. Niillä on virtsaneritystä lisäävä ja munuaisten toimintaa vahvistava vaikutus. Lisääntyneen virtsanerityksen ansiosta koivunlehtitee vaikuttaa parantavasti munuaisaltaan, munuaisten ja virtsarakon tulehduksiin. Se myös lisää myös suolojen erittymistä virtsaan. Koivunlehtitee ei ärsytä munuaisia kuten muut diureetit saattavat tehdä. Koivunsilmujen sisältämä pihka edistää myös virtsaneritystä. Haihtuvan öljyn sisältämät metyylisalisylaatit ehkäisevät tulehduksia. Koivunlehtien sisältämä haihtuvan öljyn määrä vaihtelee erittäin paljon lehtien iän mukaan: hiirenkorvissa pitoisuus saattaa olla jopa 4-6% ja vanhoissa lehdissä vain 0,05-0,1%. Koivua on käytetty mm. virtsateiden tulehduksiin sekä kihdin ja reumatismin hoitoon. Koivulla on myös antiseptinen virusten ja mikrobien kasvua estävä vaikutus sekä fosfaatti- ja karbonaattityyppisten kivien muodostumista ehkäisevä vaikutus.”

Mustaherukkapensaat tuoksuvat ihanilta ja pensaiden luona voisi nuuskutella tuoksua ties miten kauan. Uunissa kuivutessaan lehdistä levisi herkullinen tuoksu mökkiin. Mustaherukanlehtiteetä voi valmistaa herukan kaikista osista. Näin kannattaakin kevään leikkuiden aikaan hyödyntää leikatut osat ja hiostuttaa ja kuivata ne teetä varten. Tuoreita lehtiä voi käyttää myös salaatteihin ja levitteisiin. Voi valmistaa mustaherukkalehtiteetä. Mustaherukassahan on c-vitamiinia ja käytetäänkin paljon flunssan hoidossa. Itse ainakin muistan juoneeni monta mukillista kuumaa mustaherukkamehua kuumeisena.

Tuon kolmen päivän aikana intoilimme kuin pienet lapset. Sanoinkin äidille, että minulla pitäisi täällä mökillä olla kerran kuukaudessa vähintään kaveri keräilemässä milloin mitäkin aikakautensa kasveja, marjoja, yrttejä tms. Se riemu mikä tulee luonnossa liikkumisesta, tuoksuista, äänistä, ja jos vielä keräämisistään voi hyötyä jotenkin aina parempi. Vielä en ole raskinut kuivattuja yrttejäni maistella, joten ehkäpä palaan myöhemmin niiden makuihin ja vaikutuksiin.

Julkaistu

Kukkahaaste

Moni onkin ehkä nähnyt Facebookissa olleen kukkahaasteen?
Tarkoituksena kuvata kolmena päivänä kolme eri kukkaa ja haastaa jokaisena päivänä kolme haasteeseen mukaan. Minäkin sain haasteen ja tartuin siihen viime viikolla äidin ollessa mökkivieraanamme. Ja vaikka hän ei ole Facebookista eikä muistakaan nykyajan hömpötyksistä kiinnostunut, innostui kukkahaasteesta. Eipä ollut hankalaa saada häntä etsimään kuvattavia kukkia, joten ensinmmäisenä haastepäivänä suuntasimme pellon laitaan, josta löytyivät harakankellot, ”Partasudit” ja hiirenvirnat Olin fiiliksissä kun äiti esitteli kukkia minulle. Sain tunnustella niitä käsin ja tuoksutella. Tuo äidin nimitys ”partasuti” sopii kyllä kukalle loistavasti. Tiedän pari muutakin, jotka nimittävät kukkaa tuolla nimellä. Mikä lie oikeasti? Kuvat kuvailleen mielestä se on takiainen, mutta taas äiti oli sitä mieltä, että takiainen on pensasmaisempi… Että jos tietoa, kertokaa! Äidille hiirenvirna on hiirenherne. En varma näkyykö kuvissa esim. harakankellojen kanssa keltaista kukkaa? Äidille se on niittyleinikki ja entiselle liikunnanopettajalleni niittynätkelmä.

Toisena päivänä äiti löysi kuvauksellisen yksinäisen puna-apilan, pihanurmelta valkoapilaa ja ja läheltä rantaa kurjenjalkaa, jota äidin lapsuudessa kutsuttiin ampiaiskukaksi. Valitettavasti kurjenjalasta kuva on aika epäonnistunut, mutta olkoon…. Apiloiden tuoksu on ihanan kesäinen. Apila-aika taitaa olla vaan jo vähän ohi. Pihapiirin apiloiden lisäksi löydettiin vielä apilaryppäitä peltojen vierustoilta kävelyillämme. Kuivatettiin teeksi, mutta tämä villiyrttiaihe ansaitsee oman kirjoituksensa 🙂 Tulossa on 🙂 Tuo kurjenjalka-kuva ei taida päästä arkistoon, niin epäonnistunut se on, mutta iltakävelyltä äiti sai kivan otoksen päivänkakkaroista.

Tässä vielä toinen otos kävelyltä, vaikka ei kukkakuva olekkaan 🙂 Mulla näemmä niin kiire etten pysy edes hienosta maisemasta pois :DD

Kolmantena päivänä kuvasimme voimakkaasti tuoksuvaa mesiangervoa, jota on paljon mökkitiellämme, onnistuneesti päivänkakkaraa jam ökin pihan kukkivaa kuukausimansikkaa, josta ollaan saatu jo useampana päivänä mansikoita. Lisäksi äiti löysi muutamia ahomansikoita, jotka maistuivat herkullisilta.

Kaikki haasteeseen menneet kuvat on kuvattu iphonella, mutta en käyttänyt kuvaamiseen taptapseeta vaan äidin silmiä. Äiti ohjasi minut sopivaan kohtaan ja napsasin kuvat. Ekana päivänä kuvaaminen oli hiukan haastavaa, koska iphonessa oli näyttöverho päällä enkä siinä hötäkässä saanut sitä pois, joten äiti ohjasi minut kuvattavan kohdan kohtaan ja minä räpsäsin 🙂 Muina päivinä äiti sentäs vähän pystyi katsomaan kameraan ja suuntaamaan kuvaamistani paremmin. Äiti ei osaa iphonea käyttää eikä riitä motivaatio opetella puhekin kun vielä sekottaa 🙂 Peltojen viertä kulkiessamme kukkien tuoksu oli huumaava ja pilvisyydestä, epävakaisuudesta huolimatta tuntui kesältä ja olo oli onnellinen. Monista tuoksuista tuli lapsuus mieleen ja tunnustellessani kukkia ja kasveja muistui mieleen lapsuudesta miltä ne näyttävät: (näin 10-vuotiaaksi toisella silmällä lähelle, värit. En nähnyt tarkasti enkä kauas) siankärsämö, apila, niittyleinikki, päivänkakkara jne. ”Partasutia” en lapsuudesta muista. Ihanaa kun luontohöpsähtänyt äitini oli täällä ja pääsin aistimaan luontoa monin eri tavoin.

Kukkineessa omenapuussa on ompun alkuja yli 30 äitin laskelmien mukaan. Perunoiden kukintaa edelleen odottelemme. Pari valkosipulia perunapenkin päässä ovat lähteneet kasvuun.

Tänäkin kesänä kuistilla komeilee miljoonakello, nyt keltaoranssisävyinen Ja löytyypä pihasta tällainenkin komistus :O

Lopuksi kuvia Iphonella vielä kesä-heinäkuun vaihteesta. Tuolloin kukki juhannusruusu ja Unkarinsireenit komeasti. Ruususta ja sireenistä tulee lapsuuden kesät mieleen. Rivitaloasuntomme takapihalla oli ruusupensas ja isoksi kasvanut sireeniaita. Tänä keväänä istutetuissa ruusuissa yhdessä on pieniä nuppuja, saa nähdä kukkiiko tänäkesänä.

Hellepäivien aattona kävimme kävelemässä ns. ympyrälenkin n. 4.5 km. Valitettavasti toisessa kuvassa kamera on ollut vinossa, joten puut killittää, mutta toisen luonnon tunnelman voi kuulemma aistia. Ja näihin luontokuviin onkin tällä erää hyvä lopettaa. Olen kirjoittanut tätä mökin pihassa poutasäässä, välillä jopa aurinko pilkahtelee ja on mukavan tuuletonta.

Julkaistu

Juhannusloma mökillä

Vaikka tuosta keskikesän juhlasta onkin jo pari viikkoa aikaa, palaan juhannustunnelmiin tässä postauksessani. Avokki on jo vetäytynyt kirjan kuunteluun, ikkunat avoinna, jotta helleillan ilma vaihtuisi mökin sisälläkin. Vihdoinkin on kesän tuntua myös lämpötilojen puolesta. Juhannuksena ei hellettä ollut, mutta ei nyt överikylmäkään. Saavuimme mökille keskiviikkona minä hiukan apeana hurjasta väsymyksestä mikä minua oli vaivannut. Avokki puolestaan intoili uudesta ruohonleikkuristaan, joten ruoho sai sinä päivänä kyytiä. Maustoin meille siikaa grilliin, jonka kanssa söimme perunoita ja katkarapu-kermaviilidippiä. Lakanat kuivuivat pesun jäljiltä narulla ja peitot tuultuivat toisella narulla. Mökin lattia imuroitiin ja pestiin, tasoilta pölyt pyyhittiin, joten keskikesän juhla saattoi saapua vietettäväksemme.

Viivyimme viikon päivät mökillä ja karkeesti sanoen joka toinen päivä satoi ja joka toinen taas paistoi. Torstaina aika kului neulomuksen parissa. Aattoa pääsimme viettämään mukavassa säässä. Yksi sadekuuro sateli iltapäivällä avokin lämmittäessä saunaa. Minä sillä välin kokkasin/maustoin juhla-aterian: Broilerinrintafileet maustoin jo edellisiltana valkosipulilla, carrylla, mustapippurilla, Provencen yrteillä, soijalla. Nyt kiedoin fileet pekoniin. Bataattinyytti maustui voilla, mustapippurilla, Cigentacella ja yrteillä. Punajuurinyytti puolestaan sai makua hunajasta ja mustapippurista. Salaatissa kurkkua, tomaattia, paprikaa, jäävuorta. Salaatinkastikkeen tein oliiviöljystä, valkosipulista, nustapippurista ja Provencen yrteistä. Jälkiruuaksi valmistin raparperivanukkaat joidenka päälle laitoin parit mansikat. Lopuksi tein valmiiksi juustolautaset ja ateriavalmistelut alkoivat olla valmiina. Avokki oli saanut saunan siivotuksi ja lämmitetyksikin, joten ei muuta kuin nauttimaan saunasta ja lampeen pulahtelusta. Ensikertaa lammesta ei ollut kiire pois, pystyi uimaankin muutaman rauhallisen vedon. Aurinko paistoi ja tuntui hyvältä. Vasta yhdeksän jälkeen olimme kattaneet illallisen kuistin edessä olevalle pöydällle ja saatomme aloittaa herkullisen ja hyvin onnistuneen aterian.

Herkullisen aterian (vaikka itse sanonkin) jälkeen avokki aloitteli juhannuskokko/nuotiovalmistelut minun ladatessa tiskikoneen ja valmistaessa kulhollinen sangriaa, jota nuotiolla istuskellessamme hiljalleen nautiskelimme.

Juhannusyö kului rauhallisissa merkeissä. Nautimme nuotion lämmöstä ja rätinästä, kuuntelimme yölaulajien liverrystä, tuoksuttelimme kivikkokasvien tuoksua, tunnustelimme pienien kuusien hurjaa kasvua, aistimme usvaa/sumua, juttelimme, rentouduimme. Joskus ennen kolmea hain juustolautasemme ja juustoja maistelimme hiljalleen. Ennen auringon nousua usava peitti maaan ja avokki innostui kuvaamaan. Jäin tuolloin miettimään miten sokeana aistin usvan/sumun vai aistinko mitenkään. Aiheesta enemmän kuvapostauksessa parin viikon takaa. Lähdimmepä vielä neljän jälkeen kävelemään mökkitietä pitkin. Lintukonsertti ja öisen luonnon tuoksut olivat huumaavia. Yökasteen voimistuttamina koivu, metsä, koiranputket, heinät tms. Olimme lumoutuneita eikä millään olisi malttanut palata mökin pihaan. Uni alkoi kuitenkin painamaan silmiä, joten viiden paikkeilla oli hyvä köllähtää unille väsyneenä, mutta erittäin onnellisena.

Juhannuspäivä oli sateinen. Se ei oikeastaan hirveämmin haitannut, koska väsymystä oli valvomisesta ilmassa 😀 Päivä kului kirjojen, neulomuksen ja rentoilun merkeissä. Illalla kävimme pienellä kävelyllä.

Sunnuntaina oli taas hieno kesäinen päivä. Aika kului pihapuuhien parissa ja minä neuloin ahkerasti kolmiohuivia. Ruokailun jälkeen päätimme viettää iltaa nuotiolla, koska oli niin upea ilta. Avokki keräsi nuotioon ympäristöstä oksia yms. ja minä neuloin. Rentoa ja mukavaa yhdessä oloa ilman kummempia tohinoita. Luonto ympärillä ja oma mökkipiha.

Maanantaina oli taasen sateisempaa. Itikoita julmetusti. Ystävämme saapui yövierailulle, joten leivoin kahviherkuksi gluteeinittomana raparperipiirakan, täytteessä vaniliarahkaa. Sopii piirakkaan loistavasti. Ilta kului mukavasti syöden ateria, jossa uusia perunoita, possupihvit, kahvihetkessä piirakkaa ja tietenkin saunomista ja uimista ajan vietteeksi kuulumisien vaihtoa unohtamatta. Puoliltaöin unille, sillä vieraamme kiireisen aikataulun vuoksi starttasivat heti aamusta matkaan. Meillä ohjelmassa oli kasvimaalla marjapensaiden suojaaminen linnuilta. Avokki rapsi pois rikkaruohoja ja minä asettelin foliopaloja linnun pelättimiksi. Jossain vaiheessa alkoi satamaan, mutta homma saatiin tehdyksi. Ja vielä avokki haki minulle nipun raparpereja, jotka kuorin ja pilkoin. Laitoin raparperi-sitrusmehun tekeytymään. Vettä tuossa vaiheessa tulikin jo lähes kaatamalla, joten sisäpuuhiin siirtyminen ei harmittanut. Vettä sateli vielä keskiviikkoaamunakin milloin lähdimme kaupunkiin muutamaksi päivää.

Onnistunut, rentouttava juhannusloma. Aika hyvin onnistuin olla jännittämättä lääkäriin menoa, murehtimatta painoa jne, joten loma taisi tehdä aikas hyvää. Ja onneksi lomailut ei loppuneet siihen vaan jatkoa jo vietellään.

Julkaistu

Kuvapostaus: kevät/alkukesä – kasveja, maisemia ja koiria

Talvella ei juurikaan valokuvia tullut otetuksi. Mökkikauden alettua kuvausintokin on palannut. Tähän postaukseen olen koonnut kuvia (touko-kesäkuulta) istutetuista kasveista, luonnosta, maisemista ja rakkaista koiristamme. Kaikki kuvat on mökiltä tai sen lähialueelta. Yritän ainakin osasta kuvista kertoa miten koen sokeana kuvassa olevan maiseman.

Otto, se meidän rauhallinen 4-vuotias pohdiskelija 11.5.

Mökkitien varrella rentukoita 15.5. Samaisena päivänä äiti napsi kuvat kuuliljoista ja tomaatti-kuukausimansikkalaatikosta. Valitettavasti seuraavan yön pakkanen palellutti niin tomaatit kuin kuuliljatkin 🙁 Tomaatit jouduimme ostamaan uudelleen, mutta ilokseni voin tätä kirjottaessani todeta, että kuuliljat ovat nousseet uudelleen. Japanin jaloangervot eivätkä istutetut ruusun taimetkaan pakkasesta hätkähtäneet. Jaloangervojen välissä jo aiemmin istutettua narsissia.

Perunamaa ja yrttipenkki, jossa jo ruohosipuli pilkistää

Ahkerat puutarhurit ruuan jälkeen saunan lämmitessä nauttivat nuotion lämmöstä viileässä kevätillassa ja Otto ja Harmaakuono innostuvat vetämään keppiä. Tuohon nuotiokuvaan vielä kun voisin liittää kevätillan lintukonsertin ja tulen rätinän. Siinä hetkessä, tunnelmassa on jotain syvää ja sydäntä lämmittävää. Arjen murheet unohtuvat ja siinä hetkessä on voimaa ja lämpöä. Koirien vetäessä keppiä kuulen etenkin Harmaakuonon murraavan kuono leveässä hymyssä onnellisen koiran murinaa. Se ääni kertoo niin paljon siitä, että vanhus on mielipuuhassaan.

Olipas äiti tuona päivänä napsinut monta onnistunutta otosta ja vielä seuraavana päivänä pari kuvaa rakkaasta Harmaakuonosta.

Toukokuun viimeisenä päivänä kaunis taivas Tullessani viikolla aiemmin mökille kävin ostamassa uudet tomaatin taimet, jotka nyt kasvavat komeasti kuukausimansikan takana. Ja kuten huomaatte kuukausimansikassa oli tuolloin toukokuun viimeisenä päivänä jo kukkiakin. Tosin taptapsee ei kukista ”sanonut” tässä kuvassa mitään, mutta Liioliin kuvailusta asia selvisi.

Rakastan kevättä ja alkukesän aikaa ja kyllä minua välillä harmittaa etten näe miten upealta luonto näyttää kun kasvit vihertävät, kasvavat, kukat puhkeavat kukkaan. Onneksi lapsena näin sen vähän ja tuolta ajalta on muistikuvia siitä miltä keväinen luonto näyttää. Nyt tänäkeväänä olen erityisesti innostunut vangitsemaan äänitallenteisiin ja valokuviin kevään upeutta ja sydämessä läikähtää ilo, jos olemme minä tai avokki onnistuneet ottamaan hyvän valokuvan luonnosta. Meillä ei järjestelmäkameraa ole eikä tule. Sellaisen hankinta ei lieneen kovin järkevää näkövammaisten perheeseen 🙂 Kuvien laatu on sitä mitä pienellä digikameralla ja iphonella irtoaa.

Vietimme kesäkuun ekan viikonlopun mökillä. Koska ruohonleikkuri oli huollossa ei nurmea päästy leikkaamaan. Perjantaina nautimme aurinkoisesta vaikkakin tuulisesta päivästä ulkoillen ja illalla jälleen nuotiolla istuen. Tuuli tyyntyi ja mittarin lukemat putosi yhteen asteeseen. Kuvan myötä jäin miettimään miten hyvin sumun sokeana aistii vai aistiiko ollenkaan. Juhannusyönä kävelimme sumuun, mutta en saanut aistimuksesta kiinni. Toisaalta ollessa oikein sankan sumun vaikuttaako se kuuluvuuteenkin, tunteeko kosteuden tiivistyvän??? Luulen, että viileässä säässä sumun aistii sokeana paremmin.

Pihan toinen omenapuista kukki komeasti ja sunnuntaina 7.6. lähtiessämme pienelle iltakävelylle kameroiden kanssa napsasin onnistuneen kuvan pienestä omppupuustamme, jonka kukkasia olin hetkeä aiemmin tuoksutellut. Nyt tuosta heinikosta ollaan onneksi päästy jo eroon uuden ruohonleikkurin myötä. Matkamme jatkui hivenen sateisessa säässä mökkitietä pitkin. Peltomaiseman koen avarana tilana enkä aisti kauempana olevaa metsää. Peltoaukeilla yleensä tuulee enemmän, tuoksut vaihtelevat riippuen mitä pelloilla kasvaa. Harmaan ja pilvisen sään aistii muutenkin kuin vesisateena iholla tai auringon paisteen puuttumisena. Sitä tunnetta on vaikea selittää. Mitä voimakkaampi matalapaine sitä voimakkaammin sen aistii myös sokeana näkemättä pilviä.

Metsän aistii voimakkaasti. Keväällä koivun ja havupuiden tuoksut. Tietä pitkin kulkiessani kuulen myös lähellä olevan puita, vaikka ne olisivatkin ojien takana. Tuulta on paljon vähemmän, mutta lehtipuiden suhina tuulessa kuuluu selvästi. Metsäisemmässä maisemassa kuulen enemmän lintujen laulua kuin peltomaisemassa.

Avokki napsasi muutaman koirakuvan. Kuva, jossa minäkin olen kertoo paljon Oton ja Harmaakuonon erilaisuudesta. Vanhus jolkottelee edellä ja Otto kulkee vierelläni tai takanani. Hyvin harvoin se kirmaa luotani vapaudesta nauttimaan.

Taptapsee kertoi tästä kuvasta: ”vihreä kasvi, jossa valkoisia kukkia”. Kuva on otettu ma 8.6. ja nyt kuukausimansikassa on jo raakileita. Niin mistäkö tiedän? Hommahan menee niin, että kun näkö on poissa kädet käyttöön ja tunnustelemaan. Näin teen tutkiessani mansikan, tomaatin kypsyyttä. Mansikat irtoavat helposti ja ovat tietynlaisia kovuudeltaan kuten myös tomaatit. Yrttien kanssa on oltava tarkkana ettei poimi sellaisia, jotka ovat päässeet kukkimaan. Onneksi senkin on nopeasti oppinut tuntemaan esim. pinaatin kohdalla. Kuuliljojen kohtaloaolen seurannut myös käsin tunnustelemalla ja kyllä sen tuntee mikä on kasvavaa versoa, kukkaa, vartta tms.

Se ilo ja hyöty kevään ja alkukesän sateisuudesta on, että luonnon tuoksut ovat voimakkaita. Tuntuu hyvältä olla tuoksujen keskellä, keskellä luontoa.

Julkaistu

Mökin maalaus ja pihapuuhia

Saavuimme puolen päivän jälkeen mökille juhannuslomaa viettämään. Nyt päivän tohinoiden jälkeen on mukava hetkeksi istahtaa muistelemaan kevään pihapuuhia ja mökin maalausta. Kaikki postauksessa olevat kuvat eivät ole täydellisesti onnistuneet, mutta kuvien kuvailujen perusteella olen koettanut valita onnistuneimmat. Kuvia on napsittu sekä pikkusella digikamerallamme että Iphonen kameralla taptapsee-ohjelmaa apuna käyttäen. Ohjelma kuvailee kuvaa muutamin sanoin, mutta ei kerro esim. onko vaikkapa piirakka kokonaan näkyvissä. Toeteaa ”ruoka uunipellillä”. En siis itse tiedä onnistumisista ennen kuin joku on kuvat läpi käynyt. Joskus käy niin, että kuvittelen onnistuneeni kun Taptapsee on kuvaillut jonkin osan kuvasta hyvinkin tarkasti, mutta näkevän tuomio kuvasta onkin jotain ihan muuta. Valokuvaaminen on kuitenkin mielenkiintoista ja hauskaa, joskus ehkä mukaan osuu onnistuneitakin otoksia… No niin, olisikohan tässä tarpeeksi alustusta kuvien laadusta 🙂 Jospa siirtyisin postauksen varsinaiseen aiheeseen.

Alunperin sovimme, että veljeni tulisi avokin avuksi mökkiä maalaamaan keskiviikkona 13.5. Sääennusteet vaikuttivat vielä edellisviikolla lupaavilta, mutta ajankohdan lähetessä ennuste muuttui sateiseksi. Tulimme mökille jo lauantaina 9.5 ja sunnuntain ja maanantain aikana pesimme mökin ulkoseinät. Avokki puhdisti irtomaalit akkuporakoneeseen laitettavalla sisalpyöröharjalla. Mun tehtäväksi jäi pestä seinät puutarhaletkua käyttäen. Voin sanoa, että oli välillä 12-14 asteen lämpötilassa kylmää puuhaa kun kaivokylmävesi norui hihan suista käsivartta pitkin kainaloon.

Ei keskiviikkona päästy maalaushommiin, vettä satoi ja tuuli kovaa. Veljeni toi äidin kuitenkin mökille ja sovimme uuden maalauspäivän koulujen päättymispäivään.

Tuo keskiviikko meni sisällä luhvertamiseen. Äiti valmistilihakastiketta, jonka kanssa keitettiin perunoita. Illalla saunottiin, mutta lampeen ei kukaan rohjennut.

Loppujenlopulta olimme todella paljon ulkona niinä päivinä kun äiti oli vieraanamme. Torstaina istutimme tomaatintaimet ja kuuliljat. Välipalaksi leipomaani jauhelihapiirakkaa, jonka tein gluteeinittomaan voitaikinaan Alotimmepa perunamaan teon avokin kaivettua kuopat kolmelle ruusulle. Pihatöiden lomassa äidin kanssa esivalmistelimme illallisen: katkarapusalaattia, lohifile grillissä, kanamunakastike ja keitetyt perunat) ja kyllä ruoka maistuikin lähes koko päivän ulkoilun jälkeen.

Perjantaina kylvettiin siemenet yrttipenkkiin. Laitettiin pinaattia, rukolaa, basilikaa, sitruunamelissaa ja hernettä. Ennestään penkissä jo ruohosipulia ja persiljaa. Vanhan kasvimaan laitaan laitettiin lisää hernettä, pinaattia ja uutena avomaan kurkkua. Perunat istutettiin samaan paikkaan missä viime kesänä oli varhaisperunapenkki. Perunamaan laitaan laitoimme kokeilumielessä muutaman valkosipulin kynnen, kuulemma pitäisi lähteä kasvamaan, KATSOTAAN miten käy.

Perjantaina iltapäivästä sateli vettä, joten äiti kokkaili keittiössä broilerkastiketta ja perunoita mun petsatessa äidin sienikoria. Avokki puuhasteli omiaan. Syötyämme onneksi ei enään satanut, joten saunan lämmitystä, nuotiolla istuskelua ja rentoilua. Saunaan lopulta maltoimme vasta puolilta öin. Ikäväksemme tuli pakkasyö ja kuuliljat sekä tomaatit paleltuivat. Lauantaina istutimme japanin jaloangervot ja teimme sen pikkupenkin kasvimaan laitaan. Äiti paistoi lettuja. Iltaa viettelimme notskilla makkaraa paistaen. Edellisyön valvomiset painoivat, joten sisälle menimme hyvissä ajoin ja kävimme yöunille. Sunnuntaina äiti lähti kotiin ja me vielä rentoiltiin maanantaihin.

Puolitoistaviikkoa kaupungissa ja koska toukokuun lopussa minulla ei mitään kummempaa ohjelmaa lähdin mökille keskiviikkona töiden jälkeen. Avokki tuli perjantai-iltana perässä. Aikani kului mukavasti kokaten itselleni siemenrieskaa ja salaattia, kirjottaessa postausta veden juonnista, puhuessa ystävien kanssa puhelimessa ja ulkoillessa.

Lauantaina paistoi aurinko ja tuuli sopivasti. Avokki ja veljeni pääsi vihdoinkin mökin maalaukseen. Minä leivoin mantelimuffinsseja ja ruuaksi tein kana-kookospataa mihin laitoin, sipulia, valkosipulia, paprikaa, ananasta, kookosmaitoa ja cashew-pähkinöitä. Maalaus sujui mukavasti ja viiteen mennessä homma oli jo ohi. Kuvissa työt on loppusuoralla, terassin sisäosat työn alla.

Loppupäivä meni rentoillen ja avokin levätessä. Sunnuntaina nautimme saunomisesta ja lampeen pulahtelusta. Vesi oli lämmennyt jonkin verran eikä lammesta ollut kiire päästä pois kuten toukokuussa aiemmin.

Julkaistu

Vettä tuoreella mintulla

Istun mökin kuistilla auringosta ja lintujen liverryksestä nauttien. Kevät ja alkava kesä tuoksuu; kasvava nurmikko voikukkineen, koivu, ympärillä oleva metsä ja narulla kuivuva lakanapyykki. Pitkän ja viileän kevään jälkeen nyt tuntuu, että kevät alkaa vaihtumaan kesäksi ja enään ei tarvitse palella.

Ei kuulu autojen hurinaa, ei ihmisten pulinaa. Seurana vain keväisen luonnon äänet ja luonto. Rauhoittaa mieltä ja lievittää stressiä.

Onko minulla stressiä? Ehkä vähän, sillä painon putoamattomuus turhauttaa ja stressaa. Tiistaina kävimme Jannan kanssa ruokapäiväkirjaani kuuden päivän ajalta läpi eikä mitään selkeää ongelmakohtaa löytynyt. Janna kiinnitti samoihin asioihin huomiota mihin itsekin ja nyt yritänkin lisätä veden juomista, jotta päivässä joisin 2-3 litraa. Pelkkä vesi saattaa tuntua tökkivältä, joten vinkistä kokeilen vesikannullista, jossa tuoretta minttua ja ripaus suolaa. Minttu tuo hyvän ja raikkaan maun eikä veden lipittäminen tunnu niin vatsassa painavalta. Kohta on päivän eka kannullinen juotu. Juon myös paljon teetä, mutta sehän on diureetti eikä voi laskea päivän nestekulutukseen.

Puhun aina kaikille veden juonnin tärkeydestä ja siitä, että on muistettava juoda riittävästi. Olen kuvitellut itse juovani ainakin lähes riittävän paljon. Ruokapäiväkirjaa täyttäessäni kuitenkin huomasin, että en päässyt kahteen litraan kuin sellaisina päivinä milloin treenasin ja treenaaminenhan lisää nestehukkaa, joten eipä auttanut. Nyt koetan tehdä läksyni huolellisesti ja juoda riittävästi ja tarkkailla juomisiani, eikä vain elää kuvitelmissa juovansa tarpeeksi. Kun veden laittaa kannuun, pystyy hyvin näkemään kulutetun nesteen. Jos silloin tällöin juo hanasta lasillisen, ei niitä lasillisia tule lasketuksi ja kontrolli jää. Eihän veden juonti toki pidä olla pitkässsä juoksussa kontrollin alaista, mutta nyt totuttautumisvaiheessa kylläkin.

Pohdimme myös riittävää protskujen saantia, mutta toisaalta myös riittävää hiilareiden saantia etenkin treenin jälkeen. Esim. iltatreenin jälkeen voisi olla paikallaan jokin ruokaisa salaatti, jotta yöksi ei jää nälkä. Maustamaton jogurtti tai rahka marjoineen tai hedelmineen saattaa monesti olla liian kevyt. Ehkä myös välillä unohdan oman työni fyysisyyden ja sen, että kyllähän myös hierontatyö kuluttaa, vaikka ei se siltä paljoa tuntuisikaan.

Ruokapäiväkirjan ajalta ruokailujen välit pysyivät kohtuullisina, mutta miten homma sujuu oikein kiireisellä viikolla? Voisiko avuksi olla asiakkaiden välillä nautittu itse tehty smoothies? Tärkeää olisi ettei ateriaväli venyisi yli neljän tunnin. Siinä on kyllä opettelemista täällä mökillä. Helposti touhottaa monta tuntia ulkona eikä välipaloja muistakkaan. Eli, niin kiireen keskellä kuin mökkielämässäkin riittävän useasti ateriointi muistettava. Tuosta tuleekin mieleen, että kohta alkaisi olla välipalan aika.

Toivon todella, että veden lipityksen lisäys auttaisi aineenvaihdunnan toimimiseen ja ylimääräinen neste lähtisi kropasta pois. Lisäksi riittävä energian saanti treenipäivinä, ateriavälit 3-4h niin kotona kuin mökilläkin. Monipuolista ruokaa protskuineen ja hyvine hiilareineen. Avokin innostamana aloitin myös L karnitiini-kuurin tehostaakseni rasvan polttoa. Jos nämä keinot ei ala tilannetta yhtään muuttamaan on varmasti selvitettävä mahdollisia muita syitä mitkä asiaan vaikuttaisi kuten kilpirauhasen toiminta.

Tsemppiä mulle ja kaikille saman asian kanssa taisteleville. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa toimia, joten jokaisen on jaksettava etsiä itselleen parhaiten toimivat vaihtoehdot. Välillä on hakattava päätään seinään ja turhauma on nielasta kokonaan, mutta ylös vaan lujalla tahdolla etsien ja varmasti lopulta löytäen.