Yläkroppatreeni ja pyöräilyä

Olipas eilen mukavaa treenata Jannan ohjauksessa. Mökkeilyn yms. takia on ollut pientä taukoa, joten odotin treeniä innokkaana ja huomenna jatketaan. Tällä hetkellä tuntemuksia on lavoissa, yläkyljissä, rinnassa, vatsoissa ja vähän ojentajissa.Millaisenkohan ihanan rääkin huomenna saan?

Eilen Otto opasti Vidaan mukavasti, hiukan töksähdellen, mutta perille päästiin hyvissä ajoissa. Tällä kerralla lämmittelin soutuergolla vastuksen ollessa kympissä, soutunopeus pysyi hyvin alle 2:50min/500m. Soutuergossa ei syke nouse samalla tapaa kuin Crossissa, mutta mukavaa vaihtelua ja treenin pääpaino yläkropassa, sillä tällä viikolla jaloille tulee eri muodoissaan aika paljon kuormitusta. Soudin 12 min.

3sarjaa per liike
– Pystypunnerrus 5,6,7 kg käsipainoilla vuoronostoin (5kg oli selvästi liian vähän, 6kg:lla sai jo pakertaa ja 7kg:lla tehdä töitä tosissaan. Painon lisääntyessä vaati tarkkuutta, jotta kädet pysyisivät oikeassa linjassa liikkeen aikana. Toki myös kehon hallinta joutui koetukselle. TYKKÄÄN!)
– dippi penkillä oman kehon vastuksella 8-12tstoa (selkä pysyi pääsääntöisesti hyvin penkin edessä. En muista onko koskaan kukaan aiemmin ohjannut liikkeessä selän asentoa niin havainnollisesti mitä Janna teki. Alkuun liike tuntui vähän ranteissa, mutta niiden asennon muutolla tilanne helpottui. Ja kyllähän niitä ojentajiakin alkoi polttelemaan 🙂 )
– X-viennit 6kg pallolla 45s per puoli (Sykkeen nostatusta ja ainakin sykemittarin mukaan maksimi oli 178, varmastikin tästä liikkeestä. Ekassa sarjassa jouduin vähän hakemaan oikeaa liikerataa ja Janna joutui muistuttelemaan pään mukana kääntymisestä. Toisessa ja kolmannessa sarjassa liikenopeus kasvoi ja sykekin nousi toivotusti.)
– rinta vipunostoina penkillä suorin käsin 4-5kg käsipainoilla (Tehokas hyvä liike.)
– sivutaivutus 12kg kuula seinää vstn, talja 18+2.3 joka ei oikein luonnistunut jasiksi vaihdoimme kuulaan.Jannalta oli loistava oivallus, että tekisin liikkeen seinä selkäni takana ja vieläpä niin, että liikettä tehdessäni lavat ja takaraivo pysyivät seinässä kiinni. Tai siis se oli tavoite. (taljassa etenkin lantio salsasi vähän turhan paljon ja polvista lähdin joustamaan sekä vartalosta taitoin turhan paljon eteen, Jannan arvion mukaan huomaamatta. Itsekin uskon siihen. Polvien jouston tajusin itsekin, mutta lantion salsaus ja eteen taittuminen ei ilman seinää hahmottuneet. Seinä korjasi huomattavasti liikesuoritusta ja paransi omaa hahmottamistani milloin liike tehdään oikein.)
– alavatsalle ns jalkojen alasviennit nilkkapainolla ja eka sarja ilman lisävastusta. Suoraan ja viistosti (Hyvä liike ja tuntuu jopa minunkin vatsalihaksissa 🙂 )
Loppuverryttely Crossilla 5 min, jalat aika väsyneet, vaikka jalkatreeni ei ollutkaan 😀 Treenin aikana Janna patisti minua viimeisissä toistoissa jatkamaan toistoja lisää, vaikka alkoikin jo tuntumaan. Mielestäni loistoasia, sillä liian helposti itse välillä luovuttaisi, onko lie uskon puutetta vai mitä. Joka tapauksessa treenistä jäi mahtava fiilis.

Tänään sovittu aamulenkki sateen vuoksi jäi väliin, mutta illan pyörälenkki toteutui. Ajeltiin Jukin kanssa pari tuntia ja 36 kilsaa. Onnistuttiin kiertämään sadepilvet. Nyt huristeltiin kohti Opaskoirakoulua Itä-Hakkilaan, sieltä Tikkurilan kautta Hiekkaharjuun. Vanhan Tuusulantien Mätäkivenmäki oli minulle uusi tuttavuus ja kyllä polkiessa sitä pitkää mäkeä syke nousi ja hengästyi. Oikein mukavaa kun Juki hakee reitteihimme myös haasteita. Yllättävän nopeaan mäestä kuitenkin palautui ja loppumatka meni hujauksessa. Oli kyllä taas niin mahtikivaa pyöräillä. Reittimme kulki aika paljon isojen teiden varsilla, joten lintukonsertti jäi vähälle, mutta ihana koivun tuoksu valtasi ilman sateen jälkeen. Taisipa jossain tuoksua tuomikin. Kuulemma myös valkovuokkoja näkyi paljon.

Jos kiinnostuit tandempyöräilystä, ja haluat lähteä pilotiksi täällä Vantaa-Kerava-Tuusula-Helsinki tms. alueella laita viestiä kommentteihin tai blogin Fb-sivulle. Pilotteja ei ole koskaan liikaa. Eikä aikaisempaa kokemusta tarvitse olla.

Ruokapäiväkirjaa on ahkerasti täytelty ja joitakin havaintoja tehty. Vettä saisi mennä kurkusta alas enemmän ja se säännöllisyys… Mutta pohditaan tarkemmin kun ruokapäiväkirja on tarkistettu/analysoitu. Huomaan kuitenkin itsekin työstäväni asiaa koko ajan merkintöjäni tehdessäni.

Mutta nyt on aika kirjan kuuntelun ja höyhensaarille siirtymisen. Tällä hetkellä luen Robin Cookin kirjaa Kohtalokas hoito. Huomenna taas liikutaan ja nautitaan siitä!

Fiilistelyä

Vappuaattona pääsin mun mielipuuhaan, nimittäin tunkemaan oksia ja karahkoita oksasilppuriin Jos avukki yrittää tunkea oksia tötteröön, melkein hermostun. Mun homma, ei saa auttaa. Mä olen aina niin onnellinen kun on homma mitä osaan ja mitä pystyn tekemään. Kiviporalla porailut ja raivaussahariehunnat ei toimi, eikä isojen kivien siirtely tms. Avokki taas rakastaa möyriä pihapuuhissa ja nauttii raskaistakin töistä. No kyllähän minäkin, mutta taitoa ja voimaa puuttuu. Onneksi kuitenkin välillä pääsen silppuria käyttämään. Edellispäivänä saapuessamme mökille satoi vettä kaatamalla lähes koko päivän, joten rentoilimme saunomalla ja minä neuloen petroolin sinistä huivia. Avokki uskaltautui saunatauolla pulahtamaan lampeen. Minusta siihen ei vielä ollut. Pulahdin vasta sunnuntaina 3. toukokuuta. Silloinkin piti kahdesti käydä yrittämässä ennen kuin uskaltauduin.

Eihän vappuaatto mikään erityisen lämmin ollut, mutta aurinko paistoi ja pystyi olemaan ulkona touhuillen. Silputtava puu loppuu vaan aina liian nopeaan.

Harmaakuonolle mökkielämä tekee hyvää. Se piristyy valtavasti, hakee keppejä ja touhottaa. Ja Otto leikkii vanhuksen kanssa niin kiltisti. Pitää kepistä kiinni ja Harmaakuono vetää onnellisena murraten.

Ja pitihän se vappuaattoillan ratoksi laittaa nuotio tulille. Siinä istuimme lintujen laulua ja sammakoiden kurnutusta kuunnellen. Välillä kävimme sisällä syömässä savusiikaa ja bataattia ja takasin nuotion lämpöön.

Tuon vappuviikonlopun aikana sää vaihteli ja perinteisesti oli aika viileää. Mä neuloin huivin loppuun, aloitin neulevalokranssin päällistä, yritin inspiroitua neulomaan frillan räyhkänän loppuun siinä onnistumatta. Kranssin päällinenkin jäi kesken, koska puikko irtosi kaapelistaan. Se on jo kertaalleen liimattu paikoilleen. Ehkäpä on syytä ostaa uusi 10mm pyöröpuikko 🙂 Innostuin tekemään kaula- ja rannekorut, jotka ovat viimeistelyä vaille valmiit. Tarvitsen vähän silmällistä apua, jotta päät koruista tulee siisteiksi.

Lintukonsertti lumosi minut täysin. Iltaisin kuljeskelin digitallentimen kanssa lintukonserttia nauhotellen. Vappupäivän iltana sainkin upeat satakielen lurittelut, tai ainakin kuvittelen sen olleen satakieli. Käki ei vielä tuolloin juurikaan kukkunut. Lomaviikollamme kyllä kukkui aurinkoisina päivinä, sadesäällä oli hiljaa.

Rakastan keväistä luontoa. Vähän tietysti harmittaa kun en näe sen kauneutta. Aistin kuitenkin tuoksut, kuulen äänet ja niitä ahmin itseeni joka solulla enkä millään malttaisi olla sisällä. Vesisade piti kuitenkin huolen ettei liikaa luonnosta tuonakaan viikonloppuna päässyt nauttimaan. Onneksi oli käsityöt ja kokkailut.

Pääsiäisloma mökillä

Jos unettomuus ei olisi vaivannut, pääsiäisloma olisi ollut lähes täydellinen. Vietimme sen mökillä kevään tulosta nauttien, herkullisia ruokia valmistaen, relaillen neulomuksen ja kirjojen parissa.

Keskiviikkona saavuttuamme takkaan tulet ja lohiaterian valmistus. Maustoin lohen sitruunalla, kuivatulla tillillä, merisuolalla, ripauksella sokeria ja sitruunaisella kalamausteella. Lohi folioon uuniin paistumaan. Vuokaan pilkoimme bataattikuutioita, jotka maustoin oliiviöljyllä, mustapippurilla ja Provencen yrteillä. Ateriasta tuli herkullinen.

Seuraavana päivänä leivoin mantelimuffinsseja, jotka olivat uunissa aavistuksen liian kauan. Silti maistuivat linssikeiton ja pekoniparsojen jälkeen jälkkärinä herkullisilta teen kanssa. Tässä muffinssien ohje teillekin:
300 grammaa mantelijauhoa (esim. Risenta)
0,5 desiä kookosöljyä
3 kananmunaa kevyesti vatkattuna
Vaniljauutetta tai 2 teelusikallista vaniljasokeria
150-200 grammaa hunajaa
2 teelusikallista leivinjauhetta
Sekoita ainekset (sulata ensin kookosrasva) ja laita taikina muffinsivuokiin. Paista uunissa keskitasolla 180 asteessa noin 20 minuuttia.

Olen ihan hulluna pekoniin kiedottuihin tankoparsoihin. Avokki on suhtautunut niihin hiukan varovaisemmin, mutta nyt hänenkin suustaan kuului ”nam”. Ne on kyllä tosi hyviä. Ja kyllä linssikeittokin pitkästä aikaa oli maistuvaista.

Pitkänä perjantaina teimme ehdottomasti parhaan aterian. Torstai-iltana maustoin ja pilkoin karitsan fileen. Laitoin roimasti valkosipulia, Provencen yrttejä, savusuolaa, punaviiniä. Pataan pilkoin sipulia, punajuurta sekä silpuin tuoretta minttua. Viiniä liraus ja pata uuniin hautumaan. Valmistimme valkosipuliperunat itse avokin kuoriessa ja pilkkoessa perunat. Minä leikkelin valkosipulit kerman sekaan. Vähän suolaa ja mustapippuria. En olisi uskonut kokkaustaitojeni yltävän niin huikeaan lopputulokseen. Ateria oli täydellinen, vaikka itse sanonkin. Herkullista ruokaa riitti myös seuraavalle päivälle, joten sunnuntaina kokkasin meille makaroonilaatikon, jota söimme eilenkin. Sekin onnistui hyvin.

Mökkeilyyn sää ei ollut paras mahdollinen, mutta ei niin huonokaan mitä etukäteen ennustettiin. Lenkkeily on aika kurjaa kelirikkoisilla metsäteillä, joten lenkkeilyt jäi yhteen neljän kilsan paarustukseen. Ja sekin tuntui vähintäänkin tuplapitkältä. Ilo oli kuitenkin huomata, että märkyysinhostaan huolimatta Otto eteni paremmin mitä vaikkapa viime keväänä, joten treenauksista on ollut apua.

Saunatauoilla ja iltanuotiolla olemme kuunnelleet kevään upeita ääniä.mustarastaan
kaunis huilumainen laulu on lumonnut täysin. Auringon laskun aikaan ja sen jälkeenkin lintu soittelee laulujaan kovin kauniisti. Jostain kauempaa kuului myös joutsenien törähdyksiä. Päivä päivältä lintujen laulu on lisääntynyt ja tullut metsän siimeksestä lähemmäksi mökkimme pihapiiriä. Keväisessä lintujen laulussa on jotain niin rauhoittavaa ja lumoavaa. Jaksaisin kuunnella sitä ties miten kauan. Onneksi eilen oli aurinkoinen päivä, joten olimme iltapäivän ulkona. Nautimme glögimukilliset ja minä neuloin 😀

Aika onkin kulunut paljon neuloessa. Tällä hetkellä ylösalaisin-neule
on neulottu vartalo-osastaan tresoriin saakka. Eilen päätin aloittaa välityönä alpakka-pörröllä ilmavan huivin, koska kolmosen puikoilla olen saanut sormen päät reikäisiksi, joten taitaa olla parasta antaa sormien parantua välillä 😀

Olen nukkunut reilun viikon todella huonosti, itse asiassa kellojen siirrosta lähtien. Vasta viime yönä voin sanoa nukkuneeni kunnolla. Öisinkin on tullut neulottua ja kirjoja kuunneltua . Välillä olo on ollut aika toistaitoinen eikä ajattelusta ole tullut mitään. Siksipä jotkut asiat ovat hiukan myöhässä, mutta jospa nyt unirytmikin taas löytyisi melatoniinikuurin myötä. Näin ei vaan keväällä ole tainut käydä kertaakaan. Tästä joka tapauksessa ponnistetaan arkeen töineen ja treenauksineen. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Ratsastuspäivä

Ennen joulua sunnuntaiaamuna maa oli saanut kevyen lumipeitteen ja lämpötila painunut nollan alapuolelle. Lettu kysyi haluaisimmeko lähteä maastoon kentän sijaan, ja mehän tahdoimme. Ratsastin Airalla. Aurinko paistoi ja pakkanen nipisteli sievästi poskia, talvista ja niin piristävää. Maa oli jäinen, joten emme laukanneet laisinkaan. Epätasaisuuksia jäärosouden vuoksi oli aika paljon, joten saimme ratsastaessamme myös hyvän tasapainotreenin. Nykyisin alamäissä minua jännittää nykyisin todella harvoin, mutta nyt yhdessä jyrkähkössä mäessä jänskätti. Lettu totesi Airan näyttäneen ”Älä sinä siellä hätäile, kyllä mä tän homman hoidan”, ja niinhän se hoitikin 😀 Ehkä vain tietoisuus liukkaudesta ja jään ratina kavioiden alla toi oman lisämausteensa. Nautin talviaamusta ja sain tunnin ratsastuksesta auringon paisteessa paljon positiivista energiaa. Kotiin saapuessa pulppusin mahtavaa kokemusta avokille.

Lettu kertoi meille joulun jälkeen olevasta ns. hevosen vuokrauspäivästä. Päivän ohjelmassa hevosten hoitoa, kenttätunti, evästauko ja vaellus. Tiina olikin vuosi sitten sellaisessa ja minun piti hiihtolomaviikolla mennä, mutta muita ilmottautuneita ei ollut, päivä peruuntui. Nyt ei peruuntunut, yes! Edellisiltana tuttavani bongasi Facebookista päivitykseni, jossa pohdiskelin lauhtuukohan pakkanen vai ei seuraavalle päivää. Kirsi innostui hevospäivästä ja ilmottautui mukaan. Lisäksemme oli muutama muukin mukana.

Edellispäivänä pakkanen paukkui yli 20 asteessa, mutta tiistaiaamuna asteita oli vain kaksi ja lumisade. Saavuin tallille 10.30 ja touhut aloitettiin hevosten harjaamisella, satuloinnilla ja muulla tunnille valmistavalle. Yhdeltätoista alkoi kenttätunti. Meitä oli monen eri tason ratsastajaa, mutta hyvin Letulla pysyi langat hallussaan. Osa teki voltteja, me Tiinan kanssa harjoiteltiin pysähdyksiä ja peruutuksia. Mentiin ravia ja tölttiä. Kenttätunnilla ratsastin Pipsalla, joka oli aika laiskalla tuulella ja sen kanssa sai tehdä tosissaan töitä, jotta se teki mitä halusin. Satanut lumi, lumisade ja tuuli vei kuuluvuuden melkein kokonaan. Oli vaikea kuulla missä edellä menevä ratsukko menee eikä autotiellä jyristäneet aurat mitenkään asiaa helpottaneet. Hyvin kuitenkin selvisimme Tiinan kanssa tunnista, jossa muitakin ratsastajia.

Tauolla joimme lämpimät kaakaot ja söimme sämpylät. Harjailimme hevosia, kokeilimme kavioiden puhdistamista. Lumisateen jatkuessa olikin aika lähteä Vapun johdolla maastoon vaeltelemaan puoleksitoistatuntia. Minulla vaihtui hevonen Pipsasta Airaan.

Aira jolkotteli hyvin rauhallisesti ja jäädessään riittävästi muista pyrähti raviin. Meno tuntui ehkä siksi vähän epävarmalta ja myöskin lumisade, joka vei edelleen äänet piiloonsa tehokkaasti. Vaelluksen edetessä aloin tottua hiljalleen Airan metkuihin ja jälkikäteen ehkä vähän harmitti etten lähtenyt laukkaamaan. Itse asiassa Aira yritti laukkasuoralla laukatakin ohittaen edessä kulkeneen Kirsin hevosineen. Kirsi kun hidasti ja pysähtyi ei Airakaan jatkanut. Ravasimme eteenpäin ja aina Aira ohitti Kirsin ja sen jälkeen ei osannutkaan jatkaa ilman johtohevosta. Pysähdyimme jossain vaiheessa napsimaan valokuvia. Ryhmäkuvaa en laita, koska en ole ryhmäläisiltä lupaa kysynyt, mutta Tiinan ja Kirsin luvalla ovat kuvat heistä.

Pukeutuminen päivään onnistui hyvin. Varpaita paleli ainoastaan ennen kenttätunnin alkua. Omat hanskat kastuivat märkiä hevosia käsiteltäessä, sain kuitenkin tallille unohtuneet hanskat lainaan, joten vaelluksenkin aikana kädet pysyivät lämpiminä. Oli kiva päivä ja upea kokemus. Yli neljän tunnin ulkoilun jälkeen mökillä maistui avokin valmistama tonnikala-katkarapumunakas ja uni. Vetäsin parin tunnin alkuillan unet. Pelkäsin nukkumisen vaikuttavan yöuniin, mutta pelko oli turha. Nukuin melkein kellon ympäri, joten jonkinlainen raittiin ilman myrkytys taisi iskeä :DD Tuollainen on hyvää väsymystä ja talviliikunta saa mielen pirteäksi. Onneksi viikon päästä pääsee taas hevosen selkään ratsastuksesta nauttimaan.

Syksyinen luonto syyskuussa

Ei, en ole mennyt sekaisin. Tiedän, että on marraskuu, on märkää, pimeää ja valitettavasti myös melatoniinivaje on iskenyt kyntensä minuun. Onneksi apu on lähellä – purkista iltaisin tabletti, niin kyllä pärjään. Mutta minun on ihan pakko palata syyskuiseen mökkiviikonloppuun kuvien kera, sillä se oli yksi rentouttavimmista ja sisintäni koskettavimmista pidennetyistä mökkiviikonlopuista. Matkasimme äidin kanssa mökille keskiviikkoaamuna. Teimme olomme mukavaksi ja aloitimme puuhastelun. Äiti toi ison pussillisen omenoita, joista keittelimme omenahilloa. Ruuaksi valmistimme katkarapusalaattia ja kampelaa.Innostuttiinpa menemään viilenevään ja pimentyvään iltaan nuotiolle istuskelemaan syksyn tuoksut sieraimissamme.

Seuraavana päivänä lähdimme kera koirien metsäretkelle. Kuljimme metsäautoteitä pitkin luonnon hiljaisuudesta nauttien. Vaikka näytti ettei puolukat olleet vielä kypsiä, ne oli poimittu, ryteikössä tarvottuamme löysimme sieltä täältä puolukoita poimittavaksi.
Sienisaalis oli parempi. Ja voi äidin riemua nähdessään sieniä. Valitettavan usein sienet kukoistivat isojen ojien takana tai ojissa minne äidin oli huonolla selällä mahdoton mennä. Karvarouskuja löytyi kuitenkin helposti niin paljon, että saatiin sienisalaatti.

Metsäretkellä sujahti aikaa pitkälle kolmatta tuntia ja molemmat olimme onnellisia. Varmasti myös rakkaat koirat nauttivat olostaan. Ennen ruokaa sienet palasiksi ja vähäiset puolukat peratuiksi. Aterioimme ulkona, koska oli ihanan lämmin alkuilta. Aterian loputtua äiti napsasi Otosta aikas upean kuvan :DD Ja meidän viedessä astioita sisälle Otto teki jotain hyvin kiellettyä, mutta äiti sattui näkemään ikkunasta. Koira seisoi pöydällä nuuskimassa pöydän pintaa. Heti kun mökin ovi aukesi poika hyppäsi alas ja oli sen näköinen, että taatusti tiesi tehneensä sellaista mikä ei ole luvallista. Olin aika pöyristynyt, vaikka toisaalta tilanne myös vähän huvitti. Ilta jatkui pihalla istuskellen, tosin ilman nuotiota, joten viileys ajoi sisälle tietokoneelta valokuvia katselemaan.

Perjantaiaamuna saimme rakkaan avokinkin mökkiviikonloppua viettämään. Hän toi tullessaan lisää ruokaa. Aloitin päivän leipomalla omenapiirakan ja maustamalla ahvenet savustusta varten. Äiti teki sienisalaatin avokin leikatessa nurmikon. Aterioimme jälleen ulkona ja fiilistelimme hyvää säätä. Minäkin uskaltauduin maistamaan sienisalaattia ja uskokaa tai älkää HALUSIN LISÄÄ!!! Päivän mittaan teimme pihassa syystöitä nauttien syksystä ja sen rauhasta. Illalla herkuteltuamme omenapiirakalla teen ja kahvin keraistuimme taasen nuotion lämmössä jutellen toistemme seurasta nauttien. Oli hyvä lämmin mieli rakkaiden seurassa.

Lauantaina aamupalan jälkeen lähdimme koko porukan voimin metsäretkelle. Koirat saivat jolkotella vapaana. Harmaakuono kantoi keppiä koko ajan.Kuljeskelimme pitkin metsäautoteitä. Äidin selkä oli kovin kipeä, joten ryteiköt jätettiin väliin. Sää oli upeaakin upeampi; aurinko paistoi ja oli lämmin.

Nautimme luonnosta kolmisen tuntia retkeillen. Pysähdyimme kannon päälle istuskelemaan ja nautiskelemaan janojuomaa. Avokki ja äiti innostui keräämään kuivia risuja pusseihin, jotka olivat jääneet tyhjiksi. Sienet oli ojien pohjilla, joten niihin ei päästy käsiksi, mutta olipahan rakkailla höpsököilläni kuitenkin saaliina risuja mökin pihaan päästyämme.Eipä muuta kuin notski tulille ja makkaraa paistaen. Aikaa vietimme ulkona koirien touhuilua seuraillen. Saimme ystäväni koiran Aidan hoitoon, joten koiravilskettä riitti Aidan ja Oton painiessa. Grillasimme pihvit, joidenka kanssa äidin tekemiä herkullisia kaalikääryleitä, eilistä sienisalaattia ja vihersalaatti. Aterioidessa ilma viileni huomattavasti, joten ennen saunaa viettelimme aikaa sisällä. Sunnuntaina syksyisiä pihahommia, linssikeiton syönti lammen rannalla, mökin siivousta jne.

Oli ihan huippuihana mökkiviikonloppu rakkaiden keskellä! Ja siksipä tähän oli vielä palattava, vaikka aikaa on vierähtänyt syyskuun puolesta jo pari kuukautta.

Issikkavaellus upeassa syyssäässä

Tänään on ollut upea aurinkoinen ja lämmin syyspäivä, joten oli täydellinen päivä kahden tunnin issikkavaellukselle. Edellisestä maastokerrasta onkin hirveästi aikaa, taisi olla maaliskuussa. Eipä siis ihme, että aluksi tuntui kulku hiukan epätasaiselta, ja sitähän se toki oli kenttään verrattuna. Maastossa oli käytettävä eritavalla kroppaansa ja oltava skarppina kaikenmailman epätasaisuuksiin ja mahdollisiin kivikompurointeihin. Mutta aivan mahtavaa ratsastaa.

Ratsastin Fengurilla, jolla olen joskus keväällä viimeksi ratsastanut. Ihana vanha pappa. Tosin papan laukka ei kovin miellyttävä ole, mutta silti laukkasin monta kertaa. Kiertelimme nyt hiukan haastavampia reittejä. Ylä- ja alamäet olivat jyrkempiä ja kropallaan sai tosissaan tehdä töitä. Jyrkissä alamäissäkään ei jännittänyt olleskaan, joten kyllä kenttätunneista on vaan ollut paljon hyötyä. Istuntakin oli aikaisempia maastoja parempaa. Helmasyntiä etukönötystäkin oli paljon vähemmän kuin kentällä. Johtuuko sitten mistä lie…

Ensiksi laukattiin loivaan ylämäkeen, joka oli suoraan. Toisella laukkapätkällä ylämäkeen, joka kaarsi oikealle Fengur hyytyi ja laukkasuoralla alussa laukattiin, mutta meno hyytyi töltiksi ja mäessä käynniksi. Mutta varmastikin laukkasin maastossa enemmän kuin koskaan aiemmin. YES! Yes! Olen taas niin onnellinen ja täpinöissäni!!! Ja oli kiva huomata jyrkissä mäkiosuuksissa, että kehitystä on tapahtunut. Jännittäminen pois ja miten hienolta tuntui osata käyttää kroppaansa oikein. Kyllä ratsastus on vaan hieno harrastus!

Mulla oli ekaa kertaa Sports Tracker päällä vaelluksella. Kilsoja taitoimme 8.39 aikaan 1 h 50 min keskinopeuden ollessa 4.5km/h. Ja mikä sää, aurinko lämmitti ihanasti. Välillä oli suorastaan aika kuuma, kun vielä hevosen lämpö levittäytyi kroppaan. Maastossa metsäpoluilla tuoksui lahoava aluskasvillisuus, se on niin rauhoittava syksyn tuoksu. Tuulikin oli edellisillasta tyyntynyt, joten täydellinen sää vaellukselle. Kolmen viikon päästä kenttätunnille hepostelemaan, yes!

Edellisviikolla kävin uimassa. Polskutin 1400m/75min. Tuntui takkuiselta ja loppumatkasta olin aika palelevainen. Pelkäsin flunssan iskevän, mutta ei ole onneksi näkynyt. Niinpä seuraavana päivänä lähdin Lauran kanssa kuntosaleilemaan ja Hennan spinnutunnille. Tehtiin vähän käsitreeniä ja reisien loitontajia ja lähentäjiä. Kivaa! Ja Hennan tunti oli loistava. Olen ollut pari kertaa aiemminkin hänen vetämillä tunneillaan ja tykännyt. Ja tykkäsin taas. Nainen on nyt superhyvä! Rauhallinen, määrätietoinen, sopivan kannustava ja hyvin suunniteltu tunti. Sellaisessa ohjauksessa on hienoa polkea! Toivottavasti mahdollisimman pian pääsen taas uudestaan polkemaan. Perjantaina kävin itse asiassa kaverin kanssa tutustumassa kotoa n. kilsan päässä olevaan kuntokeskukseen. Pidin sen ilmapiiristä ja ystävällisistä ihmisistä. Reittikään ei ole hankala opetella koiran kanssa kulkemaan. Siellä on myös spinningiä, tosin ei Henna ohjaamassa, mutta toivottavasti hyviä ohjaajia, sillä kenties aloitan treenauksen siellä…

Lohjan retki 22.-23.8.2014 – Osa 2: Martinpihan ja Lohjansaaren upeaa luontoa ja tunnelmaa

Tytyrin kalkkikaivokselta lähdimme ajelemaan Lohjansaareen. Vähän matkan varrella eksyimme, mutta lopulta oikea tie löytyi ja päästiin Lohjanjärven ylittävälle sillalle ja melko pian majapaikkamme Martinpiha löytyikin. Nukuimme parvellisessa Akseli-nimisessä aitassa jonne veimme tavaramme ja Oton lepäämään. Itse menimme päivälliselle. Istuimme terassilla kuunnellen tunnelmallista bambuisten tuulikellojen sointia aterioidessamme. Söin ison tapaslautasen, jossa mm. ilmakuivattua kinkkua, aurinkokuivattuja tomaatteja, jauhelihapullia, juustoa. Valitettavasti tarkemmin en enään muista. Aurinko paistoi pilvien lomasta ja oli ihana hetkeksi istahtaa ja rentoutua, nauttia jälkiruuaksi mukillinen teetä. Sää kuitenkin pilvistyi ja uhkaavasti alkoi näyttämään siltä, että kohta tulee vettä ja kovaa. Aikamme sadetta odoteltuamme totesimmekin sen menneen muualle ja lähdimme kävelylle. Ensiksi käännyimme hiekkatieltä metsäpolulle, joka oli hyvin kapea ja aluskasvillisuuden ja vatukkojen valtaama. Otto sai kirmata vapaana ja kyllä se hepuloikin. Valkoiset läikät sen silmissä johtuu silmätipoista.

Kirmailun jälkeen Otto teki sellaista mitä en ole aiemmin nähnyt – joi vesilätäköstä!

Koska polku käytännössä katosi vatukkoon palasimme takaisin hiekkatielle ja jatkoimme sitä pitkin. Tien varrella kasvoi omenatarhoja, joulukuusiviljelmä, viinirypäleitä sekä monia lehtopuita esim. saarni, tammi, pähkinä. Maan kalkkipitoisuus saa kasvuston kasvamaan upeasti.

Lähes puolentoistatunnin reippailun ja maisemien ihailun jälkeen palasimme Martinpihan pihapiiriin.

Reippailun jälkeen istahdimme aittamme kuistille pimenevään iltaan rupattelemaan. Herkuttelin Porokylän gluteeinittomilla karjalanpiirakoilla ja muutamalla luumulla. Yhdentoista pintaan uni painoi jo silmiä, joten iltatoimille ja puhtaiden lakanoiden väliin unituhisemaan. Ottokin nukkui rauhallisesti sänkyjemme välissä unissaan juosten ja hiljaa ulahdellen.

Aamupalan jälkeen menimme morjestamaan isäntäväen pässejä mukanamme emännältä saatu leipäpussi.
Günther(sarveton), Brad ja George.

Samalla piipahdimme moikkaamassa talon kukkoa Karppista, jo aamuaikaiseen kajautteli pihapiiriin herätyksensä Herra Karppisella seuranaan viisi kanaa joista yksi leveäpyrstöisenä kotkotti aikansa lopulta painuen piiloon munimaan munan. Palasi pyrstö kapeampana luoksemme juttelemaan.

Pihapiirissä oli kolme pientä putiikkia missä oli myynnissä tavaraa laidasta laitaan. Ostin mustan pitkähihaisenteepaidan, pulloharjan ja sitruunaisen hyttyskarkotinkynttilän. Putiikkeja kierrellessämme alkoikin satamaan. Nurmikko oli jo ennestään todella märkää eikä koretexlenkkarinikaan vettä pitäneet. Vaatteiden ja kenkien vaihto, oli aika jatkaa matkaa lähellä sijaitsevalle Alitalon omenaviinitilalle.

Keskikesän juhla

Nyt kesäkuussa olen valvonut kolmena yönä aamuun asti, kertaalleen liikuntasuorituksen ja kahdesti juhlimisen takia. Viikkoa ennen juhannusta vietimme ystäväni 40-vuotispirskeitä, jossa tapasin monta kaveria vuosien takaa. Illan aikana söimme hyvin ja juomapuolesta voisi sanoa samoin. Valkoviini ja pooli teki tehtävänsä – Hepa humaltui. Ehkä lohdullista on etten ollut ainoa, ja pahempaa krapulaakaa ei tullut. Kivat juhlat ihanien ihmisten seurassa, vaikka kuppia olisin voinut kallistaa hiukan hillitymminkin 😀

Juhannusta vietimme täällä mökillä. Ystävämme saapui torstaina iltapäivällä Nelli-koiransa kanssa. Päätimme keitellä ”tervetulokahvit/teet” ja juoda ne ulkona. Ja niinhän siinä kävi, että istuskellessamme alkoi vesisade, joka kestikin koko illan. Tein grilliin täytettyjä tomaatteja, sisälle juustoraastetta ja valkosipulia sekä ympärille pekonisiivu. Ystävä teki puolestaan pekoni-aurajuusto-herkkusieniä. Lisukkeeksi vihersalaattia ja perunanyytistä perunoita. Avokki lämmitti saunaa. Saunominenhan sopi sadesäähän loistavasti. Pulahdimme pariin otteeseen lammessa, aikas vilakkaa vettä 😀 Puolilta öin kömmimme jo unille.

Viideltä paistoi upeasti aurinko ja kesäaamu näytteli parhaita puoliaan

Emme sentäs noin aikaisin nousseet ylös. Aurinko paistoi vielä aamupäivälläkin, joten päätimme nauttia aamupalan lammen rannalla. Aurinko lämmitti mukavasti, mutta kylmä tuuli muistutteli koleudesta. Avokin höylätessä ulkopöydän ja siistiessä pihaa me naiset valtasimme keittiön. Leivoin raparperipiirakan, valmistettiin salaatti, perunanyytti, valkosipulikermaviilidippi. Kokkailun jälkeen olikin mukava nautiskella vähän ulkoilmasta. Sää oli pilvistynyt, mutta onneksi vettä ei satanut.

Nelli

Janoinen Otto

Harmaakuono mielipuuhassaan

Panoraama pihapiiristä

Alkupaloiksi grillasimme maissia, joka olikin minulle positiivinen yllätys. En ole aiemmin syönyt grillattua maissia, joka on riittävän kypsä. Kiitos Maijalle tästä positiivisesta makunautinnosta. Pääruokana naudanpihvit, perunaa ja salaattia. Pihvit olivat mureita, joten aattoillan ateria oikein herkullinen. Aterian jälkeen avokki valmisteli kokkonuotion. Sateettomasta illasta piti ottaa tietysti kaikki mahdollinen irti, joten kokko tulille ja nautiskelemaan.

Nuotiolla istuimme pitkään, Maijan kanssa yli puoli kuuteen eikä avokkikaan paljoa aiemmin unille vetäytynyt. Juttua riitti laidastalaitaan, naurua ja välillä vähän vakavampaakin asiaa. Aamuyön lintukonsertti oli upea ja mikä parasta juhannusyönä ei satanut vettä! Jossain vaiheessa myös omamme karvakuonot halusivat sisälle uinumaan

Arvatakin saattaa, että seuraava päivä meni oleskeluun. Toisaalta sade palasi ja ulkona ei pystynyt mitään tekemäänkään, joten mikäs siinä relaillen univeloissaan. Kirjan kuuntelua ja pitkästä aikaa neulomista. Neuloin frillahuivin. Näky olevan vielä huivilankaa lankojen joukossa, ja vaikka moinen hörhellys ei oikein enään nappaa päätin neuloa langat valmiiksi töiksi ja lahjoittaa johonkin hyväntekeväisyyteen. No en ole koskaan itse frillahuiveja pitänytkään, mutta alkuun niitä oli ihan hauska tehdä. Nykyään tuntuu vähän turhan yksinkertaiselta. Ainoa mikä haastaa on langan kierukkeelle meneminen ja se on rasittavaa. No joka tapauksessa tuolloin lauantaina huivin neuloin äänikirjaa kuunnellen.

40 kilsan kävely Kesäyön marssi-tapahtumassa

En tiedä olenko hullu vai yllytyshullu? Joka tapauksessa maaliskuun alkupäivinä surffasin netissä ja ”törmäsin” Kesäyön marssi-sivuille. Tuolloin oltiin jo sovittu Lauran kanssa kävelevämme toukokuussa Naisten kympin Helsingissä. Päätin kirjoittaa Facebookiin ja kysellä olisiko marssille lähtiöitä. Muutama ilmaisi kiinnostuksensa ja Laura heitti ”mennään kävelemään 40 km!” Hetken pohdin onko tuo nainen tosissaan vai vitsilläkö heitti, mutta sisälläni kihelmöi ajatus houkuttelevana kokeilla rajojaan ja vastasin ”että jos lähdet, niin hitto mehän mennään.” Ja niinhän siinä kävi, että seuraavan kerran tavatessamme lopullinen päätös syntyi. Toisaalta hirvitti, toisaalta oli olo ettei matka voisi ylivoimainen olla.

En alottanut systemaattista harjoittelua, vaikka se varmasti olisi kestävyyttä parantanutkin. Alkuvuoden aikana olen liikkunut aika monipuolisesti ja uskoin sen riittävän. Eri asia, jos meillä olisi ollut jokin aikatavoite, mutta ei sellaista tiukkaa tavoitetta uskaltanut ajatellakaan. Jos maalissa 10-12 tunnin sisällä voimme olla tyytyväisiä.

Marssi-illan lähestyessä hiljalleen alkoi hiipimään pieni mukava jännitys. Vasta edellisiltana oikeastaan tajusin jännittäväni ja mietinkin mihin ihmeeseen olen lupautunut. Tiesin kumpikaan meistä ei antaisi helpolla periksi, maaliin kävelisimme sisulla, jos ei muuten. Kuinka kipeiksi jalat mahtavatkaan tulla, kuinka hirveästi saan jalkoihin rakkoja, kauanko toipuminen vie aikaa jne. Niitä kysymyksiä pohdiskelin mielessäni. Perjantaina päätin haluavani Iphoneen vara-akun, jotta saisin marssimme kokonaisuudessaan talletettua yhtenä otoksena. Hyvä akku löytyi ja apteekista ostin kolmea eri kokoa olevia Compiit-laastareita, ja onneksi ostin. Niille valitettavasti oli käyttöä 🙁 Laastariostoksen kylkiäisenä sain stressipallon ja juomapullon. Kumpaakaa en ole vielä käyttänyt 🙂

Viikolla pähkäsin monta kertaa ottaisinko Oton marssille mukaan. Hellesää sai koiran kuitenkin kovin vaisuksi ja löysävatsaiseksi, joten lopulta päätös Oton kotiin jäämisestä ei ollut vaikea. Uskon tehneeni oikein, vaikka ihanahan se olisi ollut mennä koiran kanssa. Mutta sujui kulku hyvin Laurankin opastuksessa. Isot kiitokset hänelle, että jaksoi vielä opastaa minuakin niillä viimeisillä hitailla tuskaisilla kilometreillä.

Tutustuessamme järjestäjien lähettämään ohjelmaan hiukan hiki nousi otsaan lukiessamme aikataulussa viimeisten saapuvan maaliin 00.00-04.00. Tuota ei ihan realistista meille olla puolilta öin maalissa, kyllä totuus tulisi olemaan ihan jotain muuta.

Lauantaina hohhailin ja jahkailin miten pukeutuisin ja mitkä kengät laittaisin jalkaan. Olen aina oppinut, että maastossa ja pitkillä reiteillä vaelluskengät ovat rautaa. Silti mietin, koska reitti tulisi olemaan lähes kokonaan asfalttia. Lopulta pakkasin juoksulenkkarit reppuun pitkähihaisen juoksupaidan, kevyiden collegehousujen ja softshel-takin seuraksi ja lähdin matkaan vaelluskengissä. Repusta löytyi myös vesipullo, urheilujomapurnukka ja pullollinen valmista juomaa, rakkolaastareita, pari banaania, vaihtosukat, käsidesi, hyttyskarkote ja nenäliinoja.

Saavuimme Tuusulan urheilukeskukseen puoli kuuden maissa, kävimme ilmottautumassa ja sitten olikin aika painua lähtöalueelle 40 kilsan käveliöiden joukkoon. Lähtö tapahtui aika tarkalleen kuudelta. Ensiksi kiersimme urheilukentän ennen kuin pääsimme porteista ulos.

Porukka lähti hirmuisella vauhdilla ja me siinä imussa, jotta saisimme varmuuden kulkevamme oikeaa reittiä. Kävely tuntui helpolta, mutta raskaat vaelluskengät kovine pohjineen ja asfaltti eivät sopineet yhteen. Sen tiesin heti ekojen satojen metrien aikana. Silti painelimme aika vauhtia, mutta moni muu meni helvetin paljon kovempaa 🙂 Ekalla viidellä kilometrillä keskinopeutemme tunnissa oli 5,48 ja vikan kilsan lopulla huippunopeus 6.4 HUH!

Huoltopisteitä oli about viiden kilsan välein. Ekalla huoltopisteellä tarjolla oli vettä ja mehua. Saimme nauttia myös elävästä musiikista.

Musiikista emme kuitenkaan jääneet nautiskelemaan vaan jatkoimme matkaa edelleen reipasta vauhtia pitäen. 5-10 km meni 5,25 km/h keskivauhdilla. Loppupätkästä oikeassa lonkassa tuntui ikävältä. Jalkineiden tärähdys asfalttiin ei tehnyt hyvää, joten huoltopisteellä vaihdoin kengät. Vaelluskengät eivät sopineet reppuun, joten sidoimme ne repun ulkopuolelle, ja siinä ne sitten roikkuivat hamaan loppuun asti. Alkuun juoksutossut tuntui todella pehmeiltä, mutta jalkojen totuttua meno maistui taas 😀 Välillä oli kuitenkin muistettava juoda. Olihan lämmin kesäilta.

Taivalsimme tuon 10-15 km 5,19 vauhdilla, joten pientä hidastumista havaittavissa. Huoltopisteelle saapuessamme about 3,5 tunnin kävelyn jälkeen. Huoltopisteellä kuulimme nopeimpien tulleen pisteelle parin tunnin kävelyn jälkeen. Me saavuimme paikalle viimeisinä, mutta syötyämme suolakurkkuja ja juotuamme mehua lähdimme jatkamaan matkaa. Monet käveliöistä piti kunnon taukoja, jäivät istuskelemaan ja relailemaan. Me ei vaan osattu, pakko vaan jatkaa eteenpäin.

Ambulanssi siirtyi huoltopisteeltä toiselle sitä mukaan kuin kävelijät eteni. Paikalla oli myös sairaanhoitaja ja muuta huoltoporukkaa. Vapaaehtoiset katsoivat ettei reiteille kukaan jäänyt. Mutta siis, me vaan jatkoimme matkaa ilman kummempia huilaustaukoja. Alkumatkasta puhua pälpätimme koko ajan ja puolta väliä lähestyttäessä ehkä jo vähän mietitytti se miten paljon kilometrejä olikaan edessä. Seuraavalla pätkällä meidät taas otettiin kiinni, mutta puolivälin krouviin ei kuitenkaan viimeisinä saavuttu. Vauhti 15-20 km välillä oli 4,86. Tuon etapin aikana olimme tulleet Tuusulanjärven pohjoispäähän ja Järvenpään ohi.

Pienen tauon jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa illan hämärtyessä. Soitin äidille ja kerroin puolivälin ohitetun. Kello oli tuolloin jotain puolyhdentoista jälkeen.

Puolivälin jälkeen

Olimme pitäneet puolet matkasta hyvää vauhtia, joka tosin oli alkukilsoista jonkin verran hidastunut. Tiesimme, että todellinen taistelu oli vielä edessä ja realistista olisi vauhdin putoavan edelleen. Alkumatkasta kuuntelin taukopaikoilla tarkasti Iphonestani välitilastoja, mutta matkan edetessä tarkkaavaisuus heikkeni. Totesimme kuitenkin puolen välin paikkeilla, että Sports Tracker näyttää kilsan enemmän käveltyä matkaa kuin järjestäjien taukopaikkamerkinnät. Taukopaikoilla pistin Trackerin tauolle, joten vessa-, juoma, syömä yms. ei ole kokonaisajassa eikä myöskään keskivauhtitilastoissa.

Tuo 20-25 km meni vauhdilla 4,65 ja etapin loppuvaiheessa tunsin päkiöiden kipeytyvän. Alkuun ajattelin sen olevan vain kävelyrasitusta, mutta pian tajusin rakkojen tekevän tuloaan. Rakkoja pelkäsinkin kaikkein eniten. Niitä kun minulle tulee superhelposti. Taukopaikalla nautittuamme suolakurkuista, urheilujuomasta eräs vapaaehtoinen laittoi jotain hoitavaa teippiä varpaisiin. Rakkokohdat eivät vielä juuri näkyneet, mutta valitettavasti tuntuivat. Tuossa vaiheessa vedin ylleni pitkähihaisen ja takin. Pysähdyksissä ollessamme tuli kylmä, joten ei muuta kuin matkaa jatkamaan. Tuon taukopaikan jälkeen 30 km ja 40 km reitit erosivat toisistaan ja alkoi meidän yksinäinen taival. Muita 40 kilsan käveliöitä ei enään ollut näköpiirissä. Tarvoimme yön pimeydessä pitkää suoraa välillä jo peläten ollaanko edes oikealla reitillä. Aika nopeasti totesin, etteivät teippaukset rakkohelvettiä juurikaan helpottanut, joten betoniporsaalle istuskelemaan ja Compiittia molempiin päkiöihin. Siinä vapaaehtoinen reitillä olevien tarkistaja ajoi pyörällään meidät kiinni. Mukava, sydämellinen, rento mies. Hänen kanssaan jatkoimme matkaa kohden 30 kilsan taukopaikkaa. Tällöin olimme Tuusulanjärven eteläpäässä ja lähdimme viimeiselle kympille kiertämään Lahelan, Ruotsinkylän ja Riihikallion kautta kohden maalia. Tuo 25-30 km rypäsy meni näköjään hiukan vauhtia kiristäessä rakkohelvetin häämötyksestä huolimatta. Keskivauhti oli 4,88km/h.

Taukopaikalla meitä jo odoteltiinkin. Tuntui vähän nololta ajatella mitenköhän kauan joutuivat odottamaan. Olivat kuitenkin tavattoman kannustavia ja ystävällisiäkin. Eräs mies ravisteli jalkani ja se teki hetkellisesti todella hyvää. Pahimmalta tuntui ehdottomasti lonkankoukistajissa.

Vielä oli matkaa jäljellä, joten töppöstä toisen eteen. Kävelimme ja kävelimme. Kesäyö tuoksui huumaavasti ja linnut heräili visertämään. Kuulimme upeaa satakielen luritusta ja huikaisevaa lintukonserttoa. Päkiäni olivat helvetin kipeät ja lähtiessämme taapertamaan leveää metsäautotietä kivet tuntuivat jalan alla piruilta. Kirosin, huokailin, mutta kävelin. Vapaaehtoinen ajoi meidät taasen kiinni oltuaan ensin mukana 30 kilsan taukopaikan purussa. Puheet olivat loppuneet aikaa sitten. Kävelimme hiljaisuudessa varmasti molempien miettiessä mihin hulluuteen sitä oikein ruvettiinkaan ja vieläpä vapaaehtoisesti :D:D Vapaaehtoinen yritti jutella meille, mutta taisi häntäkin jo vähän väsy painaa kun totesi ”no ei tässä oikein enään jaksa pölistä.” Murehdimme Lauran kanssa sitäkin, että maalissa joutuvat meitä odottamaan ikuisuuden. Vapaaehtoinen kielsi meitä niin ajattelemasta ja muistutteli miten upea suoritus on kävellä 40 kilsaa, ja mitä väliä sillä on, vaikka olisimmekin viimeisiä. Oikeassahan hän oli. Saapuessamme 35 kilsan huoltopisteelle Tracker väitti meidän kävelleen 37.6 km. Sehän olisikin ollut jotain, jäljellä vain 2.5 km, mutta totuus oli toisenlainen. Rakkoja särki ja oli ryytynyt olo. Mietin jo vakavasti, että jaksanko loppuun. En kuitenkaan halunnut keskeyttää enkä edes sanoa sellaista ääneen. Laura kyllä kysyi juodessani pystynkö kävelemään, vastaus ”kyllä kai, lähdetään niin tää on nopeammin ohi, ja hitto me kävellään ainakin niin kauan kun Trackerissa on 40 km.” Ja niin me taas jatkoimme taivallustamme.

Vauhti oli hidastunut jo selvästi: 30-35 km 4,42 keskivauhtiin, ja ei varmaankaan yllätys, että viimesellä etapilla se hidastui entisestään 😀 Asfalttitietä vaan riitti ja riitti, käki kukkui päivä valkeni, ilma lämpeni, aurinko nousi… 39 kilsan kohdilla oli lisättävä vasempaan jalkaan etuvarpaan ja ukkovarpaan väliin laastari. Tuolloin olo oli aika epätoivoinen. Vaikka Trackerissa olikin jo 39 km, matkaa jäljellä enempi kuin kilometri. Raahustimme vaan eteenpäin vapaaehtoisen tsempatessa meitä. Jossain vaiheessa hän totesi seuraavan mutkan jälkeen näkyvän vesitornin. Siinä ryytymykseni keskellä mietin, että kuinkakohan kauas vesitorni näkevän silmin näkyy, että oliko matkaa jäljellä monta helvetin kilometriä. Sitten alkoi kuulua vielä parempia ”uutisia”. Kävelimme jo samaa kadun pätkää kuin urheilukeskuksesta lähtiessämme. Enään ei voisi olla ihan kamalasti jäljellä. Jo näkyi urheiluhalli, taas mietin miten kaukana ja pienenä. Kysyinkin onko jäljellä satoja vai kymmeniä metrejä. Kymmeniä kuulemma! Kuljimme eteenpäin ja kun Laura sanoi ”nyt voit alkaa sulkemaan Sports Trackeria, se on siinä”, se oli musiikkia korvilleni 😀 Me teimme sen, me kävelimme 40 kilsan lenkin ja Trackerin mukaan vielä 1,3km päälle! Me voitimme tuskan, kivun, väsymyksen! Kun saavuimme hallin ovista sisään meitä odotti kahdeksan henkeä kahdessa rivissä taputtaen meille. Katseet olivat vakavat ja he vaikuttivat olevan tosissaan. Eivät ollenkaan sellaisia ”no tulittehan te helvetti vihdoinkin, että mekin päästään nukkumaan”. Oltiin iloisia suorituksestamme ja nainen, joka antoi meille kunniakirjamme ja osallistumismitalimme vaikutti suorastaan liikuttuneelta. Viimenen osuus, eli tuo 35-41.3 km meni 4,05 keskivauhdilla ja viimesellä vajaat 1,5 kilsalla vauhti putosi 3,7, mutta hitotko siitä. Maalissa olimme 04.20, joten kokonaisaika 10 h 20 min josta liikkeellä Trackerin mukaan 8 h 39 min. Ehkä monen mielestä olimme hitaita, mutta mitä väliä. Me kuitenkin kävelimme sen ja ehkä homma olisi huonomminkin voinut mennä…

Tarjolla oli lihakeittoa, se maistui taivaalliselta. Vähemmän taivaallista oli ruokailun jälkeen lähteä liikkeelle. Mun lonkankoukistajat huusi tuskasta, mutta kotiinhan se oli lähdettävä. Eipä automatkakaan hyvää tehnyt ja istuinkin pitkään eteisessä suunnittelemassa suihkuun menoa ja yläkertaan kapuamista. Lopulta riisuin eteiseen, taapersin suihkuun ja sitten ylös. Molemmat koirat oli ihmeissään mikä minulla oikein oli. Otto pyrki nuolemaan etureisiäni ja lantiotani ja Harmaakuono steppas portaissa hermostuneena. Lopulta ”kaaduin” sänkyyn, mussutin saadusta kassista Geishan ja mietin mihin asentoon rupeaisin, jotta pystyisin nukkumaan. Ja sydämestäni toivoin, että vessatarvetta ei tulisi, en halunnut taapertaa alakertaan 😀

Sunnuntai meni rauhallisesti lepäillen. Jalat toipuivat hyvää vauhtia ja lonkankoukistajien tuskakin katosi ja alkoi huomaamaan pohje, takareisi, pakaratuntemuksiakin. Istuminen teki jumitusta ja liikkeelle lähtö olikin aikamoista. Eilen kuitenkin tilanne oli jo paljon parempi. Illalla vaan rakkoja alkoi särkeä päkiöissä, tänään vaihdoin niihin laastarit. Ja tänään ei jalat ole muuten tuntuneet oikeastaa normaalia kummemmilta, joten toipumisen nopeutta olen hämmästellyt suuresti. Nilkoissa ja jalkapöydissä on ollut lievää turvotusta. Odotin, että koko viikko menisi tuskitellessa ja jumia poistellessa, mutta huomisiltana aion pyörälenkille. Vesijuoksutreffaus oli tältä päivältä jätettävä rakkojen ja ystävälleni tulleen esteen takia väliin.

Tottahan toki maaliin tullessa tuntui upealta. Väsy kuitenkin painoi ja pitkät aplodit hämmensi ja lämmitti mieltä. Nyt vasta parin päivän jälkeen oikeasti tajuaa mitä sitä on tullut tehdyksi. Minulle tämä on iso ja mahtava juttu. Lähdin ilman systemaattista harjoittelua matkaan, joten jo se olisi voinut pilata koko jutun, mutta eipäs pilannutkaan. Nesteytys olisi voinut mennä vikaan kokemuksen puutteesta. Ei minulla ollut oikeasti aavistustakaan miten elimistöni moiseen rasitukseen reakoisi. Lähdin ja lähdimme varsin untuvikkoina matkaan kestävyyttämme kokeilemaan. Alussa juttua riitti ja kävely kulki ja usko säilyi. Kuitenkin väsy hiipi puseroon, niin varmasti pitikin. Ryytymyksestä, kivuistakin huolimatta jatkoimme matkaa. Vaatiihan se sisukkuutta ja varmasti luonnettakin. Olen ylpeä meistä. Väsynkään keskellä emme alkaneet kiukuttelemaan toisillemme emmekä liiemmin valittaneetkaan. Ennemminkin keskustelimme missä kohden jalkoja milloinkin oli tuntemuksia 😀 Ja osasimme olla myös hiljaa kuunnellen kesäyön ääniä. Valitettavasti niistä ei jaksanut nauttia samalla tapaa kuin vetrein jaloin. Joka tapauksessa kokemus oli unohtumaton ja olen onnellinen kun olimme niin hulluja ja päätimme haastaa itsemme. Ja tämän osallistumismitalin aion säilyttää muistona.

Ps: Kuvat ovat Lauran ja Jarin

Lomaviikko mökillä

Naisten kympillä haaveilin lampeen pulahtamisesta ja ihanasta kesäisestä mökkiviikosta, tosin sääennustus viilenevästä säästä kummitteli taka-alalla. En kuitenkaan osannut kuvitella miten kylmäksi ilma lopulta heittäytyi. Vielä maanantaina keli oli kohdallaan, vaikka viileä tuuli muistutteli tulevasta ennusteesta. Matkaan teepaidassa ja shortseissa.

Multasormesta tomaatin, mansikan ja sireenien taimia, oksasakset, kehäkukan siemeniä, muurahaismyrkkyä jne. Eräästä kukkakaupasta löydettiin iso miljoonakelloamppeli, mutta mistään ei herneen siementä. Onneksi sitä oli äidillä loppujenlopulta riittävästi. Ruokakaupan jälkeen mökille, yes!

Koska emme varmaankaan ikinä kasva aikuisiksi tai liian vanhoiksi pelleilemään vedessä äidin silmiin oli osunut Honkongissa aikuisten uimatuolit joilla voi vedessä kellua. Keskellä reikä, joten persaus kyllä kastuu väkisinkin. Pitihän tuoleja päästä testaamaan. Pumput ei vörkkineet, joten meni puhallushommiksi 😀 Lopulta istuimissa oli riittävästi ilmaa, joten pikinit ylle ja lampeen. Äidiltä karkasi istuin heti alkuunsa, joten joutui uimaan keskelle lampea. Pintavesi oli ihanan lämmintä, mutta syvemmältä hyisen kylmää lähteiden takia. Ei omanikaan tuoliin meno ensikerralla sujunut, joten uimasilleen minäkin. Lopulta kuitenkin istuimme tuoleissa ja kelluimme lammessa iloisina. Koirat uivat huolestuneina luoksemme, mutta palasivat kehotuksesta takaisin rantaan. Ja tottahan toki meidän ollessa lammessa aurinko meni pilveen ja viilenevä tuuli yltyi. Pakkohan se oli pois vedestä tulla ennen kuin vilustuisimme. Hauskaa oli ja jonain hellepäivänä (kyllähän sellaisia tänäkin kesänä vielä tulee) aion tuolin kanssa lilluskella lammessa pidempäänkin 😀

Ruuaksi valmistimme lohta uunissa, pannulla pekoniin kiedottuja parsoja ja lisukkeena vihersalaattia. Veimme ateriamme ulos lammen rantaan, jossa söimme ja nautimme kesästä. Istuimme pihalla auringon laskuun hakien lisää vaatetta, jotta tarkenimme. Lopulta oli kuitenkin tunnustettava tosiasia kylmenemisestä ja painuttava sisälle.

Ja olihan järkytys melkoinen herätessämme tiistaipäivään; taivas harmaa, asteita vaivoin kuusi, vesipisaroita ripsi lammen pinnalle, lampi höyrystyi ja kylmä tuuli puhalsi. Olihan ennusteet nähty, mutta silti… En olisi ikinä uskonut tuollaista kylmenemistä, mutta niin siinä vain kävi. Aamupalaa syödessämme harmitus oli melkoinen. Lähdimme kuitenkin pihapuuhiin säätä uhmaten. Maastohousujen alle merinovillapitkikset, takin alle villatakki jne… Ja kyllähän hetkellisesti tuli lämminkin kun käänsimme yrttimaan. Aiemmin siinä kasvoi kukkasipuleja, mutta voikukat olivat vallanneet alueen. Jouduimme kääntämään aika syvältä asti, jotta saimme mahdollisimman paljon myös juuria pois. Äiti rikkoi maata pikkulapiolla keräten juuria minun pehmittäessä maata isolla lapiolla. Maa saatiin käännetyksi. Saatiin myös istutettua mökin seinustalle kuusi isoa tomaattia sekä kolme mansikkaa. Lisättiin kanan paskaa mullan alle ennen uutta multaa. Herra Harmaakuonoahan paska kiinnosti ja koko ajan sai olla tarkkana ettei menisi tonkimaan multaa. Mutta tomaatit ja mansikatkin tuli istutettua sateisuudesta ja kylmyydestä huolimatta.

Sateen yltyessä oli pakko luovuttaa ja lähteä sisälle äiti ristikoiden pariin ja minä tietokoneelle. Siinä pirtin pöydän ääressä istuttiin turhautumisen hiipiessä mieliimme. Päivä kuitenkin kului kohti iltaa meidänkin ruokaillessa broilerfilepihvejä ja edellispäivän salaattia. Äiti keitteli raparperikiisselin ja viettelimme rauhaisaa mökkipäivää.

Keskiviikkona säätilassa ei muutosta, tuuli oli vielä kylmempi ja joka paikka märkänä. Uhmasimme kuitenkin taas säätä ja lähdimme pihapuuhiin. Kannoimme multaa kukkapenkkiin kottikärryjen ollessa hajalla, putsailin omenapuiden ympäriltä heinikkoa sirpillä äidin puuhatessa vessapolun vierellä olevaa kukkapenkkiä, jonka olin jo aiemmin lapiolla pehmittänyt. Sirppipuuha oli todella kylmää, sillä hanskat kastui heti läpimäriksi. Ilman hanskojakaan ei tarennut ja toisekseen nokkoset olisivat polttaneet. Lopulta luovutin ja lähdin sisälle lämmittelemään äidin jäädessä kylvämään siemenet kukkapenkkiin. Takkaan tulet edellisillan tapaan ja rentoa oleskelua.

Avokin tultua valmistimme aterian: italialaisia siigliperunoita nyyttiin, pannulle ahvenia ja uus salaatti. Syötyämme vain rentoilimme odotellessa saunan lämpiämistä. Itse asiassa uhmasimme säätä jälleen istuskelemalla kuistilla lämpimästi pukeutuneina 😀 Saunoimme ajan kanssa avokin ja äidin uskaltautuessa uimasilleenkin. Itse jäin liian pitkäksi aikaa laiturin päähän suunnittelemaan pulahdusta, jäi pulahtamatta 🙁 Ihana ilta rakkaiden keskellä. Vasta ennen kolmea kömmimme unille 🙂

Eipä seuraavana aamunakaan säässä ollut tapahtunut muutosta, päivän aikana hiukan lämpeni ja päästiin jopa kymmenen asteen yli. Puimme lämpimästi päälle ja lähdimme istuttamaan sireenit. Avokki kaivoi kuopat ja me raahattiin äidin kanssa multaa istutuspaikalle äidin samalla katsoessa, että sireenirivi tien viereen tulee suoraan. Kuvassa pilkottava Ikean sininen kassi oli ihan kätevä mullan kannossa. Äiti ei isoja kuormia selkänsä takia voi kantaa, joten toimme multaa yhdessä.

Sireenit saatuamme istutetuksi lähdin keittämään alkukeitoksi bataatti-porkkanakeittoa samalla kuvia lähetellen kuvailua varten kaverilleni. Avokki ryhtyi tekemään yrttipenkkiin aitaa, jotta koirat eivät tassuttelisi mullassa.

Ruuan puolella kalateemalla jatkettiin. Alkukeitoksi bataatti-porkkanasosekeittoa ja pääruuaksi edellispäivän salaattia ja paistettuja silakoita. En ole mikään suuri silakan ystävä, mutta nyt olivat herkullisia. Ja mikä huipuinta, SADE oli TAUONNUT! Lähdimme vielä puuhastelemaan ulos, kannoimme peltisangoilla multaa yrttimaahan avokin kanssa äidin minua opastellessa. Koirat seurasivat tuttuun tapaan touhujamme tarkasti. Harmaakuono oli erittäin likainen pyörittyä märässä maassa, vanhus oli myös todella väsynyt. Suihkutuksen jälkeen pappa pääs ansaituille unille sisälle. Mekin aloimme hiipua edellisyön valvomisesta ja päivän puuhista. Suihkuun, iltateetä ja unille 🙂

Voitteko uskoa perjantai oli sateeton päivä ja selvästi aikasempia päiviä lämpimämpi, yes!!! Ehkäpä se kesä tulee sittenkin takas. Kylvimme siemenet (avokin levitellessä multaa perunamaalla) yrttipenkkiin, joten nyt odottelemaan satoa. Kylvettiin pinaattia, basillikaa, sitruunamelissaa, rukolaa, tammenlehtisalaattia, persilliaa, hernettä ja ruohosipulia.

Minun mennessä sisälle valmistamaan ruoat grillauskuntoon äiti ja avokki häärivät perunamaalla ja marjapuskissa putsaten niiden juuret ja siistien aluetta muutenkin. Minä kokkasin täytettyjä paprikoita. Puolitin paprikat ja sisään jauhelihaa, pinaattia ja fetaa. Jauheliha maustettu sipulilla ja valkosipulilla. Tein myös peruna- ja bataattinyytit grilliin. Leivoin raparperipiirakan. Käytin vaniliarahkaa taikinaan ja piirakan päälle. Antoi todella hyvän maun, kiva lisäsäväys herkkuun.

Asteita 15-16 ja päätimme syödä ulkona 🙂 Ja kyllä se ruoka maistuukin ulkona aina niin herkulliselta 😀 Iltaa jatkoimme nuotiolla istuskellen. Keitimme maitokaakaot mihin tiraus rommia ja maistelimme leipomaani piirakkaa. Myös Harmaakuono nautiskeli nuotion lämmöstä auringon laskun aikoihin. Aika pian herra hiipi kuistille sen näköisenä, että menisin nukkumaan tuonne sisälle. Tätä ei ole aiemmin tapahtunut. Vanhus on halunnut olla siellä missä muutkin, mutta nyt ilmeisesti väsy alkaa painamaan 🙁 Harmaakuono teki samoin seuraavana iltanakin. Eipä mekään kovin pitkään jaksettu nuotiolla istuskella, joten hipsimme unille ennen puolta yötä.

Oih, ja taas vähän lämpimämpää kuin edellispäivänä ja enemmän aurinkoakin :D:D Maustettuani kaslerpihvit punaviinillä, karhunlaukalla, chilillä ja mustapippurilla liityin perunamaan viimeistelyyn mukaan. Ja tottakai perunamaalle tarvittiin vielä lisää multaa. Eipä sitten muuta kuin 20 litran sanko kantoon täynnä märähköä multaa 😀

Ja vielä tarvittiin vako perunamaalle ennen kuin päästiin istuttamaan imageanchor=”1″ >

Potut maahan

Välipalastelun jälkeen avokki ajeli nurmikon äidin ja mun pestessä saunan. Nokea oli aika paljon, mutta nyt meillä on taas ihanan puhdas sauna. Kannatti meikäläisen kontata lattiatkin :D:D Ja tottahan nyt putopuhtoiseen saunaan piti vihdat saada. Lähdimme äidin ja koirien kanssa etsimään koivun oksia ja löytyihän niitä 😀 Voitte vaan tuoksutella mielissänne miten ihanalta ja kesäiseltä koivut tuoksuivat ja miltä tuore vihta tuntui iholla saunoessamme. Lehdethän irtosivat herkästi ja siivo saunomisen jälkeen melkoinen, mutta se tunne ja olotila oli sen arvoista. Vihtomisen välillä kävimme pari kertaa lammessa pulahtamassa ja nyt minäkin uskalsin, eikä se niin hirveän kylmää ollutkaan 🙂 Vielä saunan jälkeen istuimme kuistin edustalla tyynestä kesäyöstä nauttien. Vasta ennen kahta iltapalalle ja nukkumaan.

Ennen ruokaa (pihvit, perunat ja salaatti) äiti napsi valokuvat aikaansaannoksistamme 🙂

Miljoonakello

Sireenirivi (päissä unkarin sirenitja keskellä neljä isabella sireeniä)

Tomaatit ja mansikat

Äidin ihailemat kukat tien varressa

Söimme taasen ulkona nyt jo auringonkin paistaessa ihanasti. Kesä taitaa tosiaan olla tulossa takaisin 😀 Avokki hoiti pihvien grillauksen kuten aina, herkullista tuli tälläkin kertaa. Mureaa hyvää lihaa, maustaminenkin onnistui ja itse grillaus.

Sunnuntaina sää vain parani ja nyt tarkeni jo taas shortseissa ja teepaidassa. Hiukan sieluun sattui kun piti lähteä kaupunkiin. Täällä kuitenkin luvassa taas monta mukavaa juttua ystävien kanssa, joten eipä tämä kaupunkilaiselokaan hassumpata ole. Ja onhan niitä töitäkin tehtävä :D:D Mökin siivous, äidin valmistamat munakkaat ja kotimatkaan…

Ja jos joku jaksoi kahlata tämän postauksen loppuun asti pääsee näkemään kuvat mökin uudesta keittiöstä. Valitettavasti kuvat eivät kovin onnistuneet, koska ikkunasta tulviva valo ei vaan kuvissa toimi. Tiskipöydän yllä oleva hylly erottunee aika heikosti, mutta ehkäpä näistä jonkinlaisen käsityksen saa??? Pari ystävääni pyysi kuvia keittiöstä, joten tässä: