Julkaistu

Viikon teema KÄSITYÖT

Vaikka viikko on vasta puolessa on jo nyt selvää, että käsityöteemalla mennään. Työrintamalla on kovin hiljaista huomista lukuun ottamatta, joten on ollut aikaa paljon tehdä käsillään. Tosin eilinen meni vähän harakoille menkkavitutuksen ja harmaansään ahdistuksessa. Onneksi sain jonkin verran neulottua kauluria, joka menee pukin konttiin samalla kun kävin äänilehtiä läpi, mitä artikkeleita niistä haluan säilyttää ja mitkä menevät suorilta roskiin. Tarkotus oli tehdä mehiläisvahakynttilöitä, tumman vihreästä mehiläisvahasta kuusen muotoisia kynttilöitä. Maanantaina avokin ja Aa:n shoppaillessa tein hunajan värisiä keskipitkiä ja pitkiä kynttilöitä. Avasin ruokailutilan ikkunasta säleverhot ja nostin ne ylös, annoin auringon paistaa sisään. Tuli ihan kevättalvinen olo, vaikka marraskuun alkupuolella ollaankin. Oli kiva fiilis ahkeroida kynttilöiden parissa ja hunaja-levyt jo loppuivatkin. Nyt kuuset odottaa vielä tekiäänsä :D:D

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä loin silmukat tuubihuiviin, jossa neulon Yön sinisellä Teddy ja vaalean harmaalla -Säde -langoilla. Tuolloin alotin myös tuon pinkin kaulurin, joka menee lapsuuden ystävälle joulumuistamisena. Noiden kahden neuleen välillä olen näinä päivinä sitten vaihdellut. Tuubihan tulee nopsaan, koska Teddy on niin paksua lankaa ja mukana kulkee vielä toinenkin lanka. Kauluria väännän 3mm puikoilla, joten ei ihan niin nopsaan synnykään. Ja kyseessä on tuo Ambitus-kauluri, mutta vielä en ole levennyksissä. Kahdella aikaisemmalla kerrallahan olen niiden kanssa takunnut. Nyt jännittää miten käy. Joko olisin oppinut???

Jo kesällä neuloin ekan neuleen paperinarusta, joka tulee valokranssiin. Tein neuloksen 56 silmukalla ja 12 mm puikoilla aina oikeaa-neulosta kunnes neulos 50 cm korkea. Nyt viimeksi ollessamme mökillä sain aikaan toisen neuleen ja kolmattakin alotin. Siinä oli vaan vääränlaista paperinarua, joten se neulos ei toiminut. Joka tapauksessa olin tänään kaverini luona tekemässä kaksi valokranssia valmiiksi. Aika sujahti nopsaan ja mukavasti teetä hörppien ja käsitöitä tehden.

Ensiksi led-valot kieputellaan renkaan ympärille, tulee renkaan koosta riippuen kaksi tai jopa kolmekin kierrosta. Paperinarusta neulottu neulos taitellaan kaksinkerroin ja ommellaan käsin putkeksi renkaan ympärille. Ompeleen ei tarvitse olla kovin tiukka. Ja kun putki on valmis se venytetään renkaassa kohtaamaan päät ja ne ommellaan lopuksi yhteen. Led-valot, jotka kransseissa ovat toimivat paristoilla, 4 aa-paristoa. Tokihan kranssiin voi laittaa myös sähköllä toimivat valot. Kävin ostamassa valot heti lokakuun alussa ja silloin ei vielä kaikki jouluvalovalikoimat vielä olleet saatavilla. Avokki ja Aa toivat maanantaina oikeanlaista paperinarua, joten pariin kranssiin pitäisi vielä neulokset neuloa.

Jos alkuviikko on mennyt käsityöjuttujen merkeissä, niin menee loppuviikkokin. Huomenna ehtii ehkä vähemmän, mutta lauantaiaamuna matkaamme ihanien Silmukkasiskojen kanssa Tampereen Kädentaito-messuille. Eilisiltana kävin tapahtuman kotisivuilla ja kyllä taitaa olla luvassa paljon kaikkea ihanaa langoista ja uusista ideoista alkaen. Osaakohan sitä olla järkevä? Jos olisin fiksu, mutta kun en ole… En lähtisi koko messuille. Lauantaina järjestelin lankalaatikkoni ja totesin niitä olevan ihan kohtuullisen paljon. Järkeväähän olisi neuloa entiset pois ja sitten vasta harkita uusien ostoa, mutta kun… mennään messuilemaan, niin… Voih!!! Tää taitaa kuiteskin olla aika ihanaa hulluutta ja moni neuloosista kärsivä varmasti tunnistaa oireet???

Julkaistu

Labpisenergiaa neljän koiran voimin :D

Toissalauantaina saimme mökille vieraaksi kavereiden mukana kaksi ihastuttavaa labpisnuorukaista. Nelisen tuntia pieniä rauhottumisen hetkiä lukuun ottamatta koirat leikkivät, painivat, nujusivat keskenään. Meidän ihmisten nauttiessa salaattia ja siemenrieskaa sekä myöhemmin kahvin kanssa pannaria koirat malttoi kutakuinkin pysyä aloillaan. Sisätiloissa kun ei riehuta – ei ainakaan paljoa 😀 Mutta ulkona senkin edestä :D:D

Koirista pienin on alle kuusi kuukautta, mutta isompien kanssa leikkiminen oli selvästi ihan parasta puuhaa. Vaalea uros on vuoden ja reilut kolme kuukautta. Otto taas 2.5v, joten nuorta innokasta energiaa riitti. Harmaakuono miltein 12-vuotiaana ei riehunaan jaksanut niin osallistua. Toi kyllä meille keppiä, jotta sitä heitettäisiin. Vieraiden tehdessä lähtöä Harmaakuono haastoi nuorukaisia leikkiin 😀 Mukava iltapäivä koirien parissa. Arvatkaapa vaan oliko meillä vieraiden lähdettyä väsyneitä koiria? Ja niin myös kuulemma vieraidemme kotona rauhallisia karvakasoja 😀

Nuorin saa kunnon höykyytystä

Otto valmiina hyökkäykseen :O
Marraskuussakin voi kastautua lähdepohjaisessa lammessa, eikä veden kylmyys tahtia haittaa 🙂

Rakas Harmaakuono <3

Ja nuoriso hyväntuulisena painimassa

Otto velmuilemassa

Harmaakuonon ikioma aarre -keppi

Julkaistu

Jos sade tympii…

Tilaa Hepa paikalle ratsastamaan 😀
Oikeasti, se kannattaa!!!

Täällä etelässä eilisiltana alkoi tuuli tuivertaan ja vettä tulla riittämiin. Vielä aamulla keli vaikutti todella karsealta ja mietinkin valmistautuessani lähtöön kohden ratsastustuntia, että pidänkö hepostelusta niin paljon, että haluan kastua läpimäräksi vapaa-ehtoisesti??? No ei muuta kuin lämpimästi päälle ja kalvotakki, joka pitää niin tuulta kuin vettäkin, ylle ja menoks. Ja kas kummaa, sade oli loppunut perille päästyämme, IHANAA!!!

Meitä oli tänään vain kaksi ratsastamassa ja vakio-ohjaajamme sairastuttua meillä oli sijainen. Aluksi taasen kiertelimme kentällä käyntiä hahmotellen kentän muotoa, jonka jälkeen alettiin kiinnittämään huomiota oikeaan istuntaan hevosen selässä. Jälleen sain ohjeistusta nojata enemmän taaksepäin ja uutena pitää käsiä koholla about navan korkuudella. Harjoittelimme taasen pysähtymistä ja liikkeelle lähtöä. On jännää miten hevonen pysähtyy syvien vatsalihaksien jännittämisellä ja ohjista hiukan pidättämällä. Tehdessämme käännöksiä ja voltteja huomasi miten usein liian vahvasti kädellä vetää ohjasta ja pohjetyöskentely on vajavaisempaa, vaikka ilmeisesti ohjista ohjauksen pitäisi olla aika pieniliikkeistä ja käskytykset tulla pohkeilla. Tälläkin kertaa hevoset yrittivät fuskata hakeutumalla keskelle kenttää, mutta ei niin paljoa kuin viimeksi.

Ratsastin hevosella, joka ei tölttää vaan ravaa. Pääsinpä muistelemaan keventämistä ja kyllähän se oikea rytmi löytyikin aika helposti. Kai se on vähän kuin uimaan oppiminen, kerran opittua, se tulee tuolta jostain takaraivosta jatkossa pienen hakemisen jälkeen. Haastavaa oli pitää ravi yllä, keventäessä tahtoo unohtua käskytys pohkeilla, tai ehkä oikeammin ei vaan osaa tehdä montaa asiaa saman aikaisesti jaloilla; pumpata etureisillä ja puristaa pohkeita. Eiköhän sekin sieltä tule kun riittävästi harjoittelee.

Nyt kun meitä oli vain kaksi saimme yksilöllisempää ohjausta ja jälleen taisi oppien arkkuun jäädä jotain uutta. On ihanaa ratsastaa, tuntea hevosen kanssa yhteen kuuluvaisuutta, huomata kehityksen, oppia lisää ratsastamisen hienoudesta. Tunnilla kaikki muu unohtuu, joten samalla ratsastus toimii hyvänä pään nollaajana. Hieno harrastus siis!

Nyt näin ratsastus-endorfiineissani voisinkin käynnistellä kynttilätehtaan ja antaa sen jälkeen neuloosille vallan. Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille tuulesta huolimatta.

Julkaistu

HAND-I-HAND-IKAPP-päivässä

Eilen vietettiin kolmella Espoon ruotsin kielisellä koululla HAND-I-HAND-IKAPP-päivää ja minua pyydettiin Sökövikens skola,:niin puhumaan opaskoirista ja näkövammaisuudesta seiskaluokkalaisille. Koululle oli kokoontunut päivää viettämään kaikki kolmen ruotsin kielisen koulun seiskat. Olen ollut samassa tapahtumassa joskus vuosia sitten esittelemässä maalipalloa. Pelasimme näytösottelun, jonka jälkeen oppilaat pääsivät itse lajia kokeilemaan. Nyt saavuin paikalle Oton kanssa, jolla häntä heilui iloisesti ja opettajien huoneen naulakolla yritti kovasti työkaverin Pekon kanssa ottaa painimatsia 😀 Koirat rauhoittuivat ja siirryimme avajaisiin.

Avajaisissa esiintyi näkövammainen muusikko Riikka Hänninen ja loppuhuipentumana opaskoiransa Kessu pääsi laulamaan. Oppilaat hiljentyivät hienosti kuuntelemaan. Välillä puheen sorina kohosi Riikan jututettua tai laulatettua yleisöä. Oton piti ihan hiljaa vastata Kessulle tämän vedettyä soolonsa 😀

Liikuntasalista avajaisista siirryimme luokkahuoneisiin ryhmiemme kanssa. Päivän aikana puhuin kahdelle eri ryhmälle. Kielitaito ei todellakaan riittäisi ruotsiksi opaskoirista eikä näkövammastakaan kertomaan. Puhuin suomeksi ja ilmeisesti kaikki ymmärsivät. Otto köllötti vierelläni rauhallisena valjaissa. Puhuin siitä ettei opaskoiraan saa ottaa kontaktia silloin kun sillä on valjaat. Loppupuolella tuntia otin Otolta valjaat pois ja oppilaat saivat rapsutella koiraa ja Otto kulkikin nuoren luota toisen nuoren luo häntä heiluen. Taisi poika nauttia saamastaan huomiosta. Vielä oppilaiden tehdessä lähtöä luokasta yksi poika kysyi ”saanko vielä vähän rapsuttaa”, ja saihan poika kun valjaat oli vielä tuolin selkänojalla :D:D

Oppilaat saivat myös kysellä minulta. Ekassa ryhmässä kysymyksiä tuli enemmän. Kysyttiin mm. ”Miten maksat kaupassa”, ”, ”kuunteletko musiikkia tai radiota”, ”Miten voit matkustaa” jne… Kysyttiinpä myös opaskoiraksi sopivia rotuja ja miten peesariksi pääsee. Ihailtavaa oli miten rauhallisia oppilaat olivat, ylimääräistä pulinaa ei juurikaan kuulunut. Heidän asiallisuuttaan ja ystävällisyyttään arvostan suuresti. Eräskin tyttö tarjoutui jakamaan muille oppilaille esitteet, jotka minulla oli mukana. Toinen puolestaan toi käteen pistekelloni, joka kiersi oppilailla minulta kysytyn kysymyksen ”mistä tiedät paljonko kello on” jälkeen. Kokemus oli miellyttävä ja ehdottomasti jos on tarvetta voin osallistua uudestaankin. Minua nimittäin etukäteen vähän jännitti mitä touhusta tulee, sillä joskus vuosia sitten olin jollain helsinkiläisellä koululla maalipalloesittelyä pitämässä toisten kanssa. Muut olivat myöhässä pahasti ja ennen käytännön kokeilua minun piti kertoa lajista oppilaille. Ryhmä möykkäsi koko ajan ja vitut ja haistattelut lensivät. Ei siis minulle, mutta eivät he kyllä minua kuunnelleetkaan. Nyt oli aivan erilaista ja tykästyin nuoriin.

Tuntien vä lissä oli ruokailu kouluruokalassa. Siellä tapasimme naisen, joka oli kertomassa viittomakielestä. Opettajainhuoneessa tavattiin myös liikuntavammaisia, jotka olivat samalla tapaa pitämässä esitelmää jostakin vammaansa liittyvästä. Minusta on todella upeaa, että tällaisia koulupäiviä järjestetään ja toivottavasti se karkoittaa edes hiukan ennakkoluuloja, pelkoja erilaisuutta kohtaan ja lisää suvaitsevaisuutta. Ja jos voin omalta osaltani vaikuttaa asenteisiin positiivisempaan suuntaan erilaisuutta kohtaan osallistun mielelläni omalla pienellä panoksellani. Lähden kyllä siis uudestaankin opaskoirista tai näkövammaisuudesta ylipäätään kouluille kertomaan. En toki siitä halua elämän tehtävää, mutta sillointällöin. Kyllä pääsääntöisesti haluan olla ihminen, joka muistetaan muusta kuin vammaisuudestani.

Jos huomenna liikutte Tampereella, menkää ihmeessä Apuvälinemessuille, pääsette Liikuntamaassa kokeilemaan erilaisia vammaisurheilulajeja, Pime Cafessa nauttimaan kahvit ja pullat pimeässä huoneessa jne.

Julkaistu

Kolmen ponchon kuukausi :)

Lokakuun aikana valmistui kolme ponchoa, joten eiköhän hetkeksi ole ponchoja neulottu riittävästi :D:D

Ystäväni pyysi minua jo kesällä neulomaan äidilleen joustinneuleponchon Talvella neuloin samoilla väreillä joustinneuleponchon Teddy-langasta. Nyt levennykset on neulottu punaliila-langalla. Työ aloitetaan 60 silmukalla ja levennykset tehdään viimeisestä oikeasta silmukasta ennen kahta nurjaa, ja jälkimmäisen nurjasta silmukasta. Eli, tuo kaksi nurjaa pysyy samana koko työn läpi. Oikeat silmukat lisääntyvät ja näin oikeasilmukkaraidat leventyvät.

Toinen ystäväni halusi puolestaan lapselleen ponchon, jonka neuloin samalla ohjeella, mutta alotus 52 silmukalla. Eikä mulla ollut tarpeeksi lyhyellä kaapelilla olevaa 8mm puikkoa, joten siirryin suoraan kaula-aukon ”tiukennukseen” vitosen pyöröllä. Nyt minua jännittää tuliko ponchosta sopivan kokoinen. En ole aiemmin tehnyt lapsen koon vaatteita. Tyttö käyttää 128 cm vaatekokoa, joten toivotaan parasta. Lupasin ystävälleni, että saa palauttaa, jos koko on mennyt vikaan.

Hulluuksissani päätin soveltaa joustinneuleponchon ohjetta. Lopputulos on ehkä hiukan liian leveällä kaula-aukolla oleva poncho. Lanka: Drops Andes mix (65%villa 35%alpakka, puikot 9, 30 astetta)
Loin 8mm pyörölle 60 silmukkaa, neuloin 4 kerrosta oikeaa silmukkaa ja värin vaihtuessa tumman siniseen vaihdoin vitosen pyörön ja aloin neulomaan joustinneuletta *2o, 2n* Levennykset tein joustinneuleponchon ohjeen silmukkamäärillä, mutta nurjat tein oikeina. Ja ensinmmäisestä levennyksestä eteenpäin neuloin sileää neulosta harmaita raitoja lukuun ottamatta, jotka tein nurjin silmukoin viiden kerroksen raitoina.

Syyskuun puolella neuloin äidin ollessa mökillä seuranani tilaustyönä uusvillasta tuubihuivin. Toivomuksena oli ettei villa kutita, ja että huivi on korinpohjaneuloksena.
Lanka: Ara Dalegarn (100%villa, puikot 7-8, käsinpesu)
Neuloin kasin pyöröllä ja 120 silmukalla
Kerrokset:
1-4 *3o, 3n*
5-8 *3n, 3o*
Langan paksuus vaihtelee samaan tapaan kuin Novitan Sylvia-langassa, jota ei kai nykyisin ole enään saatavana. Lanka ja siitä tullut neulos tuntui pehmeältä ihoa vasten eikä onneksi saajaakaan kutita.

Mökillä ollessani joskus syyskuussa tein elämäni ensinmäisen kaulurin, johon tuli etu- ja takakappaleet ja tietystikin pääaukko 😀 Lanka: Drops You mix (50%alpakka, 40%villa, 10%pellava, puikot 9, 30 astetta käsinpesu)
45 silmukkaa
3 kerrosta oikein, jonka jälkeen jatkuu sileänä neuloksena.
Kaula-aukon kohdalla neulotaan 7 silmukkaa, päätellään 31 silmukkaa, neulotaan 7 silmukkaa
Seuraavalla kerroksella neulotaan 7 silmukkaa, luodaan 31 silmukkaa ja neulotaan 7.
Takaosa on pidempi kuin etuosa. Viimeiset kerrokset ennen päättelyä neulotaan oikealla silmukalla. Poimitaan silmukat kaula-aukkoa varten, Ensinmäisellä kerroksella tarvittavat kavennukset, jonka jälkeen joustinneule *2 o, 2n* jatketaan haluttuun korkeuteen.

Näin joulun alla tonttulassa on pakko miettiä tarkasti mitä uskaltaa julkaista ettei mahdolliset lahjan saajat vaan pääse näkemään lahjaansa ennakkoon, joten loput työt esittelyssä myöhemmin 😀

Julkaistu

Rentoa lomailua – käsitöitä, kokkaamista ja ulkoilua

Lomaviikko on sujahtanut tiivistetysti otsikon kertomalla tavalla. Rauhallista ja rentouttavaa, eikä sadepäivätkään ole tunnelmaa pilannut.

Parina iltapäivänä olen käynnistänyt mehiläisvahakynttilätehtaan muotoillen hunajan värisistä mehiläisvahalevyistä keskipitkiä kynttilöitä. Mehiläisvahassa on miellyttävä ja tunnelmallinen tuoksu, sopii sadepäiviin. Tehtailija meinaa vaan olla turhan hidas, haluaisin kynttilöitä syntyvän nopeampaan tahtiin. Toisaalta kuitenkin mielummin huolellinen työskentely ja hyvä lopputulos kuin vauhdilla puolihuolimattomasti muotoillut kynttilät. Maltti on siis valttia tässäkin asiassa.

Ja jos kynttilätehdas ei ole ollut tarpeeksi tuottoisa neuloosi on oirehtinut tuottoisasti. Olen neulonut tilaustyönä lapselle joustinneuleponchon. Etsin lasten poncho-ohjeita laihoin tuloksin, joten rohkaistuin soveltamaan. Joustinneuleponchohan Teddy-langalla aloitetaan ohjeen mukaan 60 silmukalla ja pituutta työlle tulee 68 senttiä. Tosin en ole koskaan mitannut pituutta täsmällisesti. Nyt alotin työn 52 silmukalla. Tein levennykset kuten alkuperäisessä ohjeessa, työlle tuli mittaa jotain reilut 40 cm. Ja nyt arveluttaa tuliko alaosasta sittenkin liian leveä. Poncho on menossa 128 vaatekoon omaavalle tytölle. Odotan siis jännityksellä hetkeä milloin tyttö pääsee ponchoa testaamaan.

Ponchon lisäks puikoilta on valmistunut tuubihuivi sekä valokranssiin neulepäällinen. Ja nyt illalla aloitin vielä toista neulepäällistä. Mulla on tarveaineet neljään valokranssiin. Kahvipussisuikaleitakin on mukana, mutta niihin en ole vielä koskenutkaan, mutta vielähän tässä on sunnuntai-iltaan aikaa 😀

Olemme syöneet viikon mittaan aika kevyesti. Grillikausi on ohi, mutta mökillä on aikaa kokkailla lenkkien ja käsitöiden lomassa. Kahtena päivänä on ollut keittoruokaa, maanantaina valmistin linssi-kookoskeittoa ja keskiviikkona bataatti-porkkanasosekeittoa.

Linssi-kookoskeitto
2-3 dl vihreitä linssejä
1 tölkki kookosmaitoa
1 punasipuli
2-3 valkosipulin kynttä
ripaus mustapippuria ja suolaa
Linssit keitetään vedessä ja kun ovat kypsiä liika vesi pois. Lisätään kookosmaito, sipulit ja muut mausteet. Kiehautetaan ja ei muuta kuin nauttimaan herkullisesta ja täyttävästä kasvisateriasta. Uunissa paistoin siemenrieskaa, joka täydensi aterian.

Bataatti-porkkanakeitto
3 keskikokoista bataattia
4 porkkanaa
1 chili tai oman maun mukaan
mustapippuria ja suolaa
Loraus kermaa
Bataatti ja porkkanat keitetään ylikypsiksi, jonka jälkeen sauvalla muussiksi keitinveteen. Halutessaan loraus kermaa. Chili hienonnetaan ja sekaan kuten myös suola ja mustapippuri. HYVÄÄ! Bataatti samettinen ja makea, porkkana vahva ja chili tuo kivasti keittoon potkua. Yhdistelmä toimii!

Tiistaina oli vuorossa ruokaisa salaatti. Pilkoin ja maustoin broilerrintafileet soijalla, voilla, carrylla, valkosipulilla ja mustapippurilla. Annoin ennen paistumista maustua muutaman tunnin. Salaattiin laitoin perinteisten kurkun, tomaatin ja jäävuorisalaatin lisäks artisokan sydämiä ja Parmesan-juustoa. Loraus oliiviöljyä ja mustapippuria. Yhdistelmä toimi ja salaatti vei nälän mennessään. Ja mikä on ollut upeeta, myös avokkini on pitänyt viikon kokkauksista kasvisruokia myöden. Itse asiassa linssikeittoa hän ehdottaakin välillä ruuaksi, ja nyt bataattikeittokin upposi masuun enemmän kuin hyvin. Kermaviili antaa muuten keittoon kivaa pehmeyttä. Laittaa annoksen päälle lusikallisen kermaviiliä, nam!

Eilen maustoin jauhelihan tomaattipyrellä, mustapippurilla, jauhelihamausteella, punasipulilla ja valkosipulilla. Paistoin maustumisen jälkeen. Keittelin perunat, vedet pois ja muussiksi, bataattikeitosta jääneet kermat joukkoon ja soseeksi. Näinpä syntyi jauhelihaperunasoselaatikko, joka uuniin reiluksi puoleksi tuntia. Annos oli niin iso, että sitä riitti myös tälle päivää.

Eilen nautimme auringosta käyden puolentoista tunnin lenkillä. Kokeilin miten Oton kanssa sauvakävely onnistuisi. Vetoa ei tahtonut hommaan olla tarpeeksi. Hetkittäin homma sujui kohtalaisesti, mutta ajoittain koira käveli rinnallani. Hommaa pitää siis treenata myöhemmin lisää. Ongelmalliseksi kulkemisen teki vesilätäköt joita riitti mökkitiellä ihan riittämiin. Joka tapauksessa ulkoilu upeassa syyssäässä oli ihanaa. Lenkin jälkeen istuskelimme tunnin verran nuotiolla rauhallisuudesta nauttien. Tuntui hyvältä istuskella, tuntea nuotion lämpö, kuulla tulen rätinä ja varpusten sirputus. Illalla vielä maanantaiseen tapaan sauna. Molempina iltoina saunoessa sateli vettä. Saa nähdä miten huomenna käy. Toivottavasti päivällä olisi ainakin poutaa, sillä saamme vieraita ja koirat koirakavereita :D:D

Julkaistu

Kenttätunnilla hepostelemassa

Nyt pahasti näyttää siltä, että olen hurahtamassa tai ehkäpä jo hurahtanut ratsastukseen. Keskiviikkona kun kypärää ei löytynyt (mukaan lähti housut) kävimme perjantaina Horzessa ostoksilla. Sopiva kypärä löytyi, mutta pään muotoni vuoksi jouduin ostamaan enempi soikean kuin pyöreän mallin. Hinta nousi, mutta enhän voi ratsastaa kypärällä, joka painaa otsaa ja sivuilta on liian iso. Siispä ostin 95 € maksavan soikeamman vaihtoehdon. KIRPAISI, ja mietinkin tulleeni hulluksi. Ja suusta vielä lipsahti, että kenkiäkin voisin katsoa 🙂 No löysin nahkaiset jalkaan vedettävät nilkkurit joissa paksut pohjat ja pohjallisessa lämpöä tuomassa karvaa. Jalkani on pieni ja saapasmalleihin ei pohkeeni mahdu, mutta kyllä kengät asiansa ajoivat ilman saapasvarsiakin.

Tallin piha ja kenttä olikin melkoisen märkä pe-la -yön ja la-päivän sateiden jäljiltä, joten onneksi olin shoppaillut vielä nuo viidenkympin kengätkin… Ja onneksi tuo ratsastustunti oli sunnuntaina eikä lauantaina. Nimittäin jälleen kerran saimme nauttia sateettomasta säästä. Nyt ryhmässämme oli kolme sokkoa, ratsastuskokemusta yhdellä meistä selvästi enemmän, mutta pitkä tauko edelliskerroista. Päästyämme hevosten selkään kiersimme kentän pariin kertaan ympäri siten että tunnin ohjaaja kertoi millä sivulla milloinkin ollaan. Mukana oli myös toinen henkilö vähän ohjaamassa ja suuntia antamassa. Hevoset hyvin mielellään hipsivät kentän keskustaa kohden, joten aidan viereen sai olla ohjastamassa koko ajan. Tunnin aikana kuului monta kertaa ”oikea ohjas ja vasen pohje” ja käännyttyämme kulkemaan toisinpäin ”vasen ohjas ja oikea pohje”. Tunnin aikana kiinnitettiin huomiota ratsastusasentoon ja me kaikki saatiin todella hyvin palautetta siitä. Itselläni tahtoo leuka jäädä vähän alas ja painonsiirto taakse. Harjoittelimme pysähdyksiä jännittämällä syvät vatsalihakset. Helmasyntini on pitää kantapäitä liian ylhällä, joten kuulin myös useasti ”kantapäät alas” tunnin aikana.

Hevoset ovat vaihtaneet jo talvikarvan, joten 12 asteen lämmössä niillä oli kuuma ja laiskuus. Kuulemma olivat olleet aika vetämättömissä koko päivän. Noh, saipahan todella tehdä töitä saadakseen hevosen tölttäämään. Töltti tuntui kovin väkinäiseltä ja niin hitaalta, että koin sen käynniksi. Pohkeita, pohkeita annettiin, korjattiin asentoa ryhdikkäämmäksi ja nautittiin. Lopputunnista kokenein ratsastaja halusi kokeilla laukkaa ja me muut perässä 😀 Jokainen pääsi kokemaan hetkeksi laukan hurmaa. Laukka nostettiin aina tietyllä suoralla eikä se pätkä kovin pitkä ollut. Minun pitäisi vaan rohkeammin nojata taakse ja pitää harjasta kiinni. Nyt kuitenkin voin sanoa laukanneeni myös kentällä!!! Tunnin vetäjä ja avustajamme oli aivan innoissaan rohkeudestamme, ja vetäjä totesikin ”Kyllä te ootte ihan hulluja” :D:D Me todettiin puolestaan ”sinä vasta hullu oletkin, kun otat tällaisen ryhmän ohjattavaksi”. Vakavasti ottaen hyöty on varmasti molemminpuolinen. Ohjaajamme saa omaan työhönsä kenties uutta näkökulmaa, oppii vammaisten ratsastajien mahdollisuuksista jne. Me taas saadaan oppia ratsastamiseen ja siinä sivussa koordinaatio, tasapaino ja kehonhallintatreeniä. Wouh!!! Menis pari viikkoa nopsaan, niin päästäisiin uudelleen.

Tunnin jälkeen talutimme hevoset kentältä ja saimme olla mukana ohjien ja kuolaimien riisumisessa. Tunnista jäi käsittämättömän hyvä fiilis varmasti meille kaikille, myös vetäjälle – ainakin toivon niin. Ja tuollaisella huippufiiliksellä olikin mukavaa lähteä viettämään lomaviikkoa mökille.

Eilisiltana ei tehty kuin ruoka: uunilohta ja perunoita. Lohen maustoin kuivatulla tillillä, savusuolalla, sitruunaisella kalamausteella. Pilkoin uunivuokaan kirsikkatomaatteja, kaadoin pussista pakastekatkaravut ja kermaa. Perunat maustettiin kesäiseen tapaan ja grilliin nyyttiin paistumaan. Takassa loimotti tuli ja meitä vaivasi väsymys. Olimme nimittäin lauantaina ystäväpariskunnan luona iltaa viettämässä. Söimme herkullista kanasalaattia, jonka kanssa oli tarjolla Semperin gluteeinittomia aamiaissämpylöitä. Sämpylät olivat jännän makeita. Kahvin ja teen kanssa syötiin minun tekemääni pannaria kera mustikoiden. Illan aikana nautittiin jokunen lasi punaviiniä. Onneksi krapulaa ei ollut, ratsastustunti olisi saattanut olla aika kurja muussa tapauksessa. Mutta ystäviä oli mukavaa tavata.

Pitkien yöunien jälkeen olo on ollut pirteä ja aamupalan jälkeen lähdimmekin kävelemään. Koirat saivat juosta vapaina. Oli todella märkää joka paikassa. Jostain kauempaa kuului jänisten ajossa käytettävien koirien haukku. Omamme ei onneksi niistä välittäneet, joten saivat olla vapaana koko reilun kahden tunnin lenkin. Loppumatkasta aavistuksen tihutti vettä. Kävellessämme metsäautoteitä pitkin tuoksuttelimme syksyisen metsän tuoksua. Siinä on jotain rauhoittavaa ja koskettavaa. Käytiin myös tunnustelemassa hirvimiesten tähystys/ampumislavaa, kun en tiennyt millainen se on. Ei kiivetty lavalle, mutta ylsin juuri ja juuri lavan reunaan. Nytpä tiedän millainen tuokin hökötys on – ainakin suunnilleen.

Ruuaksi valmistin linssi-kookoskeiton ja siemenrieskaa, joten terveellinen ja ravitseva ateria kynttilän valossa. Päivän kruunasi sauna. Lampeen menemistä harkitsimme, mutta kumpikaan ei kyennyt veteen. Kastauduimme pohkeitamme myöden, mutta pulahdus jäi tekemättä. Saunominen oli ihanaa ajan kanssa, ei ollut kiirettä mihinkään. Sen jälkeen maistuikin iltatee. Olen niin lomatunnelmissa kuin vaan. Nyt kuitenkin kirja korville ja unille.

Julkaistu

Hektistä elämää

Voi miten harmaata ja sateista onkaan. Nyt ne syksyn kurjat kelit ovat saapuneet. Pitkään saimmekin nauttia aurinkoisista kuulaista upeista syyspäivistä. Matalapaineen mukana on iskenyt karmea väsymys, eikä kiireinen elämä yhtään sitä helpota. No onneksi olen melatoniinin avulla nukkunut, en välttämättä huippuhyvin, mutta nukkunut kuitenkin. Olen nimittäin heräillyt öisin todella monta kertaa ja se on aika rasittavaa.

Viikonloppuna vietin ”naisenergiset” päivät avokin lähtiessä lauantaiaamusta mökille evakkoon 😀 Järjestin luonani Evelace-alusvaatekutsut. Alkuun väkeä piti tulla huomattavasti enemmän, mutta erinäisten sattumusten vuoksi kutsut menivät pienemmällä porukalla. Kahdet uudet liivit innostuin tilaamaan. Ostosten lomassa kahviteltiin. Tarjolla oli pinaatti-fetarullia, siemenrieskaa ja mustikkapiirakkaa. Kutsujen jälkeen jatkoin iltaa lapsuudenystäväni kanssa punaviinistä ja juustoista nauttien, ja mikä ihan parasta, ehdittiin jutella kaikessa rauhassa tuntitolkulla 😀

Sunnuntaina puolestaan Silmukkasiskot saapui luokseni neulomaan. Iltapäivän puikot heilui ja juttua riitti. Välillä toki taas herkuteltiin nyyttärituomisia. Neuloin ponchoa, joka alkaakin olla viimeisiä kerroksia vaille valmis. Olo ei myöskään pirtein mahdollinen ollut, sillä yöunet jäi vähän lyhyiksi 😀 Silti Silmukkasiskojen kanssa aika sujahti vauhdilla.

Ja nyt onkin ollut aika kiireinen viikko. Joka päivälle on riittänyt asiakkaita, josta olen erityisen iloinen. Opaskoira-asiat ovat myös vieneet aikaa. Maanantai-iltana kokoonnuimme alueelliseen tapahtumaan, jossa teimme kaupunkiopastusharjoituslenkkejä ja lopuksi juotiin kahvit sekä kyseltiin toiveita ensi vuoden ohjelmasta. Otto treenilenkillä opasti aika mukavasti. Pari ekaa suojatietä meinasi unohtua pysähtyä, mutta reitin edetessä pojan opastus tarkentui huomattavasti. Ja maininnan ansaitsee myös se ettei tahmatassuilusta ollut tietoakaan 😀 Seuraavana päivänä istuimme yli kolmen tunnin kokouksen, josta kiireellä kotiin asiakkaita hoitamaan. Mielestäni on hyvä kun me hallituslaiset keskustelemme asioista huolella, joten harmitti kiireen iskiessä niskaan Mutta ei ne kokoukset Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokoukseen loppuneet, nimittäin eilisaamuna osallistuin Opaskoirakoulun uusittavien kotisivujen suunnittelutyöhön kertomalla ruudunlukuohjelmaa käyttävän näkökulmia mitä sivuja tehtäessä tulisi huomioida. Oli mielenkiintoista ja tapaamme marraskuun loppupuolella uudestaan. Sitä ennen saan kommentoitavaksi tekeillä olevia sivuja. Kotisivupalverista kotiin, jonne saapui Lemmikit-lehdestä toimittaja ja valokuvaaja. Juttelimme koirista teen ja kahvin äärellä, jonka jälkeen ulkona kuvasimme koiria. Ilmeisesti joulukuun numerossa juttu sitten on 🙂

Ja illalla töiden jälkeen lähdin ystäväni kanssa ostamaan ratsastuskypärää. Sopivaa kypärää ei löytynyt, mutta löytyi ratsastushousut puoleen hintaan, 35 € Hantterssin housut. Kypärän metsästykseen lähdetään huomenna uudemman kerran 😀 Sunnuntaina on nimittäin eka kenttätunti ja tälle vuotta niitä on sovittuna kaikenkaikkiaan viisi ja niiden lisäks yksi vaellus. Tähän asti olen käyttänyt tallin kypäröitä, mutta haluan oman jo hygieenisyistä ja ainahan oma on OMA :D:D Olen todella onnellinen jo etukäteen tulevista ratsastuskerroista.

Vaikka aamulla olo oli hyvin takkuinen ja tuntui siltä etten jaksa uida metriäkään, olen onnellinen uimatreffeistä. Viime viikko jäi väliin ja ens viikkokin jää, joten onneksi takkuisuudesta huolimatta päästiin polskuttamaan. Polskin 1400m/80min, joten edelliskerran vauhtiin en ihan tänään yltänyt, mutta alussa ajattelin kilsan tekevän jo tiukkaa, joten siihen nähden kai voinen olla suht tyytyväinen. Ens kerralla sitten taas paremmin! Mut joo… Tälle viikolle tyypilliseen tapaan, vauhdilla uimasta kotiin asiakkaita hoitamaan. Nyt vietän taukoa ja kohta saapuvat kutsuilla tilatut tuotteet ja sen jälkeen työpäivä jatkuukin yli kahdeksaan.

Jossain vaiheessa lukiessani blogipostauksia ja kirjottaessani kommentteja huomasin, että en saa kommentointiseurantaa enään sähköpostiin, joka oli todella kätevää silloin kun halusi seurata jatkuuko kommentit edelleen… Jokin muutos on siis tapahtunut täällä bloggerissa, nyyyhhh… Vai onko tämä vain jokin ruudunlukuun liittyvä ongelma?

Julkaistu

Kun valo vähenee

Vaikka ollaan saatu nauttia upeista aurinkoisista syyspäivistä päivät lyhenevät vääjäämättä ja tuo univaikeudet pimeän ajan seuralaisina. Oli aika milloin unettomuus iski vasta joulukuussa, oli aika milloin se iski marraskuussa… Ja nyt on aika milloin oireilu alkaa jo lokakuussa 🙁 Vuosia sitten kärsin pimeän ajan yli univaikeuksieni kanssa ja välillä olin sekaisin kuin seinäkello. En osannut ongelmaa yhdistää oikein mihinkään. Tiesin, että näkövammaisilla on ehkä normaalia enemmän unettomuutta, mutta vasta kolme vuotta (onko siitäkin jo niin kauan?) juteltuani erään tuttavani kanssa valvomisesta sain vinkin kokeilla melatoniinia. Ja minähän marssin luontaistuotekauppaan ostoksille. Tuolloin reseptivapaana sain 3mg vahvusta melatoniinia. Tuon jälkeen raja on laskenut ja muuttunut useampaan kertaan. Muistan vieläkin sen autuaallisen tunteen otettua ensinmäisen pillerin. Nukuin heräilemättä ja olo oli levännyt.

Siitä lähtien olen yrittänyt huolehtia, että minulla on melatoniinia aina kaiken varalta. Pimeimpään aikaan tarvitsen sitä eniten ja pidempiä kuureja. Kesällä onneksi harvoin, mutta joskus silloinkin. Selvästi kuitenkin ongelma on loka-helmikuussa pahimmillaan. Koskaan en ole lääkärissä käynyt, vaikka melatoniini tulisi reseptillä edullisemmaksi.

En koskaan aloita yhden huonosti nukutun yön jälkeen melatoniinikuuria enkä ota pilleriä myöskään keskellä yötä todettuani, että uni ei tule. Jos unettomuus jatkuu useamman yön aloitan kuurin, ja niin tein maanantaina. Viime viikolla yö yöltä uni huononi ja väheni, joten totesin pimeän ajan alkaneen ja melatoniinini ei vaan riitä ja apuja tarvitaan purkista. Kyllähän minulle on suositeltu myös nukahtamis- tai unilääkkeitä. Sellaisia en halua syödä. En halua tulla riippuvaiseksi niistä enkä nukkua kemiallista unta. Melatoniinista ei tule sivuoireita painajaisten lisääntymistä lukuun ottamatta. Ja painajainenkin on ehkä liian vahva ilmaisu unille mitä näen. Ne ovat inhottavan todellisia ja usein vähän ahdistavia. Unien näkeminen ylipäätään lisääntyy hurjasti.

Uniongelmien aikaan usein myös levottomat jalat pahenevat, ja niin tälläkin kertaa. Mangnesiumista on siihen suuri apu. Ei kuitenkaan ole ihan sama mitä magnesiumia syön. Parhaaksi olen todennut toistaseksi Pioteekin Super Mg-valmisteen, jossa magnesiumia per pilleri 375 mg. Viime viikolla söin jotain toista ja hyöty oli laiha. Nyt on ihana köllähtää unille kun tietää ettei levottomat koivet häiritse unia. Levottomiin jalkoihin vaikuttaa myös mitä illalla suuhuni laitan. Jos iltapala on kovin hiilaripitoinen oireita riittää. Nyt pitäisikin taas ryhdistäytyä illalla syömään jogurttia tai rahkaa marjoilla ja jättämään tattarinäkkärit vähemmälle.

Käydessäni viime viikolla Thehuoneella teeostoksilla ostin SLEEP WELL -yrttiteesekoitusta, jossa aineksina rooibostee, tulsitee, melissa, sitruuna-verbena, anis, fenkoli, piparmintunlehdet ja lakritsijuuri. Tee haudutetaan 95 asteessa 7-8 min. Minulla ei ole mitään puhuvaa veden lämpötilaa mittaavaa mittaria, joten enpä kovin pääse hienostelemaan oikeiden lämpötilojen kanssa 😀 Nyt olen yrttisekoitusta nauttinut iltaisin. Mielestäni tee on miellyttävän pehmeän yrttisen makuista. Joskus yrttitee maistuu ehkä liiaksi heinältä, mutta tämä sekoitus on myös maultaan onnistunut ja myöskin rauhoittavilta yrteiltään toimiva. Yrttiteen huono puoli on, että se lisää pissalla juoksemista, joten yritän iltateestä nauttia hyvissä ajoin ennen nukkumaan menemistä.

Univaikeudet on todella kurja vaiva ja oikean avun saamiseksi kannattaa kyllä nähdä vaivaa. Se painostava väsymys on jotain todella kamalaa. Ja inhoan myös aamuja milloin olo on niin kuollut väsymyksen takia, että sovittu tapaaminen on pakko peruuttaa. Ei vaan jaksa lähteä tai on nukuttava aamupäivästä kun sattuu nukuttamaan. Ja sekään kun ei helpota nukkua päivällä. Seuraava yö on vielä hirveämpi. Toisaalta kun niitä hirveitä öitä on viikkotolkulla on pakko nukahtaa lopulta silloin kun uni on tullakseen. Onneksi tällä hetkellä ongelma ei ole niin pitkällä, eikä ole ollut melatoniinin löydettyäni. Joskus sovitun tapaamisen olen joutunut perumaan ja inhoan sellaista. Uniongelmista kärsivä voi varmasti syyn ymmärtää, mutta ymmärtääkö ihminen, joka nukkuu lähes aina heräilemättä yössä 8-9 tuntia onkin sitten toinen juttu.

Julkaistu

Vauhtia löytyy ehkä sittenkin…

Reilu viikko sitten tunsin epätoivoa Oton kanssa. Lenkkimme oli kamalaa tahmatassuilua. Koira kun päätti, että nyt maleksitaan tai suorastaan seisoskellaan, niin sitä sitten tehtiin, HUOH! Mun kärsivällisyys ja koiran ohjaustaidot oli todella kovilla. Maanantai-illan lenkki ystävän kanssa meni asiasta purnaamiseen ja Oton jumitteluun. Käveltiin 6.8 km/1 h 50 min, kun edellistiistaina kuljettiin reilussa kahdessa tunnissa yli kolme kilometriä enemmän. Olen ystäväni kärsivällisyydestä ja tuesta todella kiitollinen. Siinä hetkessä tuntui helpottavalle kun oli ihminen joka jaksoi kuunnella murheeni ja huoleni. Pohdin onko kyseessä jokin fyysinen vaiva koiralla, onko jumittelu kokeilua kuka päättää ja mitä, olenko epäonnistunut Oton kanssa jne. Pohdinnat ja tunteet kulki laidasta laitaan, huolesta turhautumiseen, ärsytyksestä rakkauteen koiraa kohtaan. Ja vauhti, se oli melkoista matelua ja senkin ystäväni kesti, vaikka normaalisti kulkee reippaammin. Kotiuduttuani ja iltatoimet tehtyäni istuin tietokoneelle ja kirjoitin Oton kouluttajalle pitkähkön vuodatuksen tilanteesta. Hän sanoikin torstaina tavatessamme, että viestin edetessä selvästi lepyin niin itselleni kuin koirallekin. 😀 😀 Ehkä vaan helpotti kun sain huolen purettua ulos itsestäni.

Seuraavana aamuna lähdin Helsingin keskustaan. Harkitsin kahdesti otanko Oton mukaan vai en. Päätin kuitenkin tarttua härkää sarvista, ja onneksi tartuin, nimittäin Otto kulki hienosti. Treffasin kaverini Kampissa Narinkkatorilla, josta noustiin portaat ylös. Ennen portaita Otto olisi näyttänyt hyvin mieluusti kaikki oikealla puolella olevat ovet, mutta portaat noustuamme kadulle pojan ilme parani ja itsevarmuus lisääntyi hurjasti. IHANAA! Kävimme askarteluliikkeestä ostamassa paperinarua ja kehykset neulevalokransseihin. Otto käyttäyti sisätilassa hienosti. Opasti Eerikinkadulla olevaan Theehuoneeseen, jossa maistelimme vihreää teetä rupatellen. Otto köllötteli jaloissa rauhallisena.

Teehetken ja teeshoppailujen jälkeen treenin vuoksi menimme pysäkin välin Kaisaniemen suuntaan. Loppumatka Kaisaniemen Tarjoustaloon käveltiin. Päästiin siis Kaisaniemen tunneliin kävelemään. Taas Otto kulki varmasti ja rauhallisesti. Tarjoustalosta löydettiin valot kransseihin, joten käsityöshoppailut päättyi onnistuneesti. Samaa ei voi sanoa iltalenkistä. Otto maleksi ja eksytti minut. Olin todella turhautunut ja ahdistunut.

Keskiviikkona juttelin Oton kouluttajan kanssa ja sovimme seuraavalle päivää treffit. Aivan kuin Otto olisi ymmärtänyt tuon, sillä aamulenkillä poika painoi hirvittävää vauhtia. Kierrettiin Metsolan suo alle puoleentuntiin, matkaa tulee karvan auki kolme kilsaa. En muista milloin oltas päästy tuollaiseen vauhtiin. Pohkeet jumitti, maitohapotti mutta nautin ja lähdin lenkin jälkeen onnellisena uimaan. Ja lenkki antoi ilmeisesti hyvät lämmöt kroppaan, sillä vetäsin 1650m/80min. Uinnin jälkeen toivoin, että olisin syönyt vahvemman aamupalan 😀 Mutta päivä jatkui: kotiin ja pikaisesti hedelmäsalaattia ja koulutuslenkille. Kierrettiin Ankkalammen lenkki (4.4km) Oton ja kouluttajan kanssa. Reitin alkuvaiheessa Otto yritti jumitella, mutta uusin konstein päästiin eteenpäin. Nyt ei nosteta valjaita yhtään, annetaan valjaskäden olla rentona ja toisella kädellä otetaan talutin lyhyeksi ja viedään se eteenpäin nypyttäen lyhyesti taluttimesta. TOIMI! Alkuun koira uskoi vain kouluttajaa, mutta lopulta sain itsekin toivotun tuloksen aikaan. Ankkalammella koira olisi aina kääntynyt oikealle vaikka pitää mennä tienhaarasta vasemmalle. Noita kahta haaraa treenattiin ja ei annettu periksi. Niistä kun pääsimme lopulta onnistuneesti Oton työskentely parani huomattavasti. Ja jos vauhti yritti pudota mateluksi sain nypytyksin Oton nostamaan vauhtia. Paluumatkalla viimeisessä ylämäessä homma meni mateluksi, mutta kouluttajan mielestä lenkki oli koulutuksellisesti hyvä. Saatiin koira liikkumaan ilman kouluttajan käskytystä. Käskytys tuli minulta. Hankalissa paikoissa kouluttaja pysyi kauempana takanamme ja hiljaa. Koiran askellus on kaunista ja ei näyttäisi fyysisiä vaivoja olevan. Kouluttaja uskoi kyseessä olevan ennemminkin testailuvaihe, että ei muuta kuin taistoon kuka on kuka :D:D

Joka tapauksessa lenkin jälkeen olo oli taas luottavaisempi ja parempi. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Viikonloppuna päästiin kulkemaan pienin tahmatassuiluin ja nyt alkuviikosta sujuvuus on ollut koko ajan parempaa ja parempaa. Eipä kirvestä jouda kaivoon viskaamaan, vaikka silloin viikko sitten aika likellä olikin.

Lauantaina olimme Opaskoira laulaa oodin -juhlakonsertissa. Näkövammaisen muusikon Riikka Hännisen opaskoira Kessu laulaa Riikan soittaessa pianoa. Koira on nyt kymmenvuotias, joten oli aika juhlakonsertin. Ensinmäisellä puoliajalla esiintyi Kessun Jauhelihaorkesteri, jossa oli niin näkeviä kuin näkövammaisia muusikoita. Konsertti alkoi Moozartilla, jota Riikka soitti pianolla mihin Kessu-herra yhtyi. Siinä hetkessä kun Kessu alkoi laulun Otto ponnahti istumaan ja aloitti vastausuikutuksen ja puhahtelun 😀 Kun konsertti jatkui bändin osuudella Otto pötkötteli jaloissani rauhallisesti. Muusikot olivat tehneet laulut pentujen hoitokotiajasta, koulutukseen menosta ja työssä olosta. Hyviä sanotuksia opaskoiran elämästä.

Konsertissa esiintyi myös Kessun poika Ärri isäntänsä kanssa. Isäntä oli tehnyt Kessulle oman laulun. Ärri ei laula pianon säestyksellä, mutta huuliharpulla kylläkin. Nyt tosin Ärri ei kovin innokas laulupoika ollut, taisipa välillä käydä pötköttelemäänkin… Toisen laulun aikana, joka oli blues, jonka tahdissa me ihmisetkin bluesmeiningillä haukuimme, Otto taas ponnahti pystyyn ja laittoi edessä olevien selkänojien päälle päänsä, josta katseli lavalle erittäin kiinnostuneena osallistuen blueshaukuntaan 😀 Tämän jälkeen olikin vuorossa Kessun laulukoulu, jonka aikana Riikka soitti pianoa ja Kessu haukutti meitä. Otto oli juonessa mukana :D:D Lopuksi vielä bändi esitti laulun opaskoirien eläkeajasta, joka oli kovin koskettava.

Toisella puoliajalla siirryttiin Tarukin esityksiin, kolmen naisen lauluyhtye ja teemana maatiaiseläimet. Lauluesityksien lisäksi katsoimme multivideoesityksen johon Riikka kumppaneineen oli tehnyt musiikin. Lopuksi vielä Kessu pääsi laulamaan. Konsertin jälkeen menimme vielä syömään ja Otto pötkötteli taasen mallikkaasti pöydän alla. Mitä nyt välillä piti nuolla lattiaa, josko sieltä irtoisi jotain suuhun asti 🙂

Tänään käytiin treffaamassa 11 viikkoista opaskoiran alkua. Koirat pääsivät leikkimään pihalla. Vauhti oli melkoinen. Ei Likka aina meinannut ihan pysyä Oton vauhdissa. Ja välillä piti tulla meidän ihmisten jalkoihin turvaan. Hetken päästä kuitenkin taasen uhittelemaan. Ja jos leikki kävi liian pelottavaksi tai rajuksi pentu päästi melkoisen vingahduksen. Sisällä Oton syödessä luuta pentu yritti saada huomion juuri oppimallaan taidollaan, haukkumalla. Ja kyllähän sisälläkin vähän energiaa riitti leikkimiseen, mutta koirat viihtyivät myös omissa oloissaan meidän nauttiessa teestä ja suklaasta.