Minut on kutsuttu ystävän luo kylään. Hän asuu kotikaupunkini toisella laidalla eikä minulla ole ollut mahdollisuutta opetella reittiä hänen luokseen. En voi vaan lähteä ja katsoa löytäisinkö perille. Reitti olisi pitänyt opetella liikkumistaidon ohjaajan kanssa, ja jotta reitin opettelu olisi mahdollista ensiksi pitää anoa maksusitoomus ohjaustunteihin. On siis sulamahdottomuus opetella kaikkia reittejä kulkemaan itsenäisesti, vaikka apuna onkin minun tapauksessani opaskoira.
Minulle on myönnetty 18 yhden suuntaista vammaispalvelulain mukaista vapaa-ajan kuljetuspalvelumatkaa, eli kuukaudessa pääsen YHDEKSÄN kertaa kulkemaan edestakaisen matkan pisteestä a pisteeseen b ja takaisin. Keskimäärin voin osallistua harrastustoimintaa, käydä ystävien luona, matkustaa johonkin tapahtumaan kahdesti viikossa.
Olen työikäinen aktiivinen ihminen, joka harrastaa monenlaisia asioita, joka haluaa osallistua moniin eri tapahtumiin, joka haluaa elää elämäänsä siitä nauttien. Minun on kuitenkin laskettava riittävätkö matkani kuun loppuun asti, jos otan ystävän kutsun vastaan ja menen hänen luokseen.
Sinä joka näet, sinun liikkumistasi ei rajoita näkökyvyn puute. Liikkumiseesi vaikuttaa toki bussi/juna/metroaikataulut, mutta liikkeelle pääset pääsääntöisesti milloin haluat. Jos omistat auton ja siinä on polttoainetta ei muuta kuin matkaan. Pystyt lähtemään extembore mihin haluat. Minulla ja monella muulla vammaisella sellainen on lähes mahdotonta. Elämäänsä ja liikkumisiaan joutuu suunnittelemaan paljon tarkemmin. Joudut tilaamaan kyydin esim. Helsingin Matkapalvelussa ennakkoon, mutta aina et voi tietää milloin olet lähdössä pois vaikkapa yhdistyksen hallituksen kokouksesta, kestääkö se vielä puolituntia vai tunnin. Istut kokouksen loppuun, tilaat kyydin ja odotat sitä ties miten pitkään. Et voi vaan lähteä ellet ole erikseen reittiä opetellut. Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, kaikkien reittien opettelu on mahdotonta.
Se että vammainen henkilö saa helpotusta paikasta toiseen siirtymisiin taksilla herättää valitettavasti monissa kateutta ja närää. Ja viime aikoina keskusteluihin on noussut tulkinta siitä, että kuljetuspalvelu olisi avustajan tavoin luksusta. Voin kertoa, ei todellakaan ole. Minulle kuljetuspalvelu on iso apu ja mahdollistaja. En halua jäädä kotiin neljän seinän sisälle. Jos jäisin, taatusti masentuisin ja mielenterveysongelmat voisi tulla yhteiskunnalle kalliiksi.
Myöskään avustaja ei ole luksusta, vaan helpottaa arkea. Kun haluan mennä ruokakauppaan, sieltä ei välttämättä saa palvelua. Henkilökuntaa on vähän ja kiire kova. Menen sinne kassan luo fiiliksellä ”anteeksi, mutta tarvitsisin ruokaa minäkin, ehtisikö joku auttamaan”. Minä en voi mennä kauppaan ja kerätä kärryyn haluamiani tuotteita. Ok. voin tietysti tunnustella laatikoita, hyllyjä tms, mutta taatusti en saa haluamaani, tai jos saan, se on tuuria. Opaskoirakaan kun ei osaa lukea ja kertoa mikä tuote on mikin. Onko siis luksusta, että menen kauppaan avustajan kanssa, joka hakee minulle haluamani tuotteet, lukee tarvittaessa tuoteselosteita, kertoo tarjouksista jne??? Voisinhan käyttää jotakin nettiruokakauppaa, mutta ruudunluvulla nekin toimivat useimmiten puutteellisesti, ja miksi en minäkin saisi käydä normaalisti kaupassa, vaikka avustettunakin. Kyllä ruokakaupassa avustaja on ehdottomasti arjen helpottaja.
Pöydällä nököttää läjä kirjeitä. Skannerilla tutkailen mitä niissä on. Jaahas, jokin käsin kirjoitettu kirje. Skanneri ei selviydy siitä. Tarvitsen jonkun lukemaan kirjeen. Haluanko luetuttaa postejani kenellä tahansa? En! Luotettava avustaja voi tehdä sen. Entäpä kun eteeni osuu lomake, joka on täytettävä. En näe täyttää sitä. Onko luksusta, että avustajani täyttää sen puolestani minun saneluni mukaan? Taaskin vastaan luksuksesta ei tietoakaan, mutta arkeni helpottuu ja saan asian hoidetuksi.
Minulla on ollut viime päivinä siivousvimma ja olen käynyt laatikoita läpi. En kuitenkaan kaikkia papereita uskalla heittää suoraan roskiin vaan minun on kasattava ne odottamaan seuraavaa avustajan käyntiä, jotta hän voi katsoa mitä ne ovat. Saan vinkin jostakin neuleohjeesta. Vielä saatan sen löytää netin syövereistä, mutta kaavapiirros estää ohjeen ymmärtämisen ja ohje jää saavuttamattomaksi. Inspiraatio on just nyt helvetillinen, mutta on odotettava kunnes avustaja on paikalla ja kirjoittaa kaavan auki sanalliseen muotoon, jotta pääsen neulomaan. Eli, on paljon (tekstissä vain joitakin) asioita mihin tarvitsen apua ja kun saan sitä onko se sitten luksusta?
Taloudellinen tila Suomessa on mikä on ja ankeita aikoja on edessäpäin. Säästöjä tulee ja valitettavasti tuntuu siltä, että heikoimmiltahan ne on hyvä repiä. Minulla ei ole sitä viisasten kiveä, josta kertoisin miten tästä kaikesta pitäisi selviytyä, tai mistä säästöt ottaa. Pelottavaa on kuitenkin ne näkymät mitä vammaisten kohdalle viime viikkoina on heitetty. Ja kun vammainen henkilö ikääntyy ja lopulta täyttää 75 vuotta hän ei yht’äkkiä olisikaan oikeutettu saamaan kuljetuspalvelumatkoja tai avustajatunteja. Ikäänkuin vamma katoaisi ja tilalle tulisi vanhuus. Samalla puhutaan siitä, että vanhuksien pitäisi voida asua mahdollisimman pitkään kotonaan. Ja se on varmasti meidän jokaisen toive. Entä sitten kun vammaisena ihmisenä et pääsekkään sieltä kotoa harrastuksiin, tapahtumiin? Masentavalta ja ankealtahan sellainen tuntuu ja varmasti vaikuttaa myös toimintakykyyn, virkeyteen, mielenterveyteen. Tuleeko niitä kaivattuja säästöjä pitkässä juoksussa, vai kasvavatko muut kulut mittoihin arvaamattomiin?
Ei todellakaan tunnu mukavalta lehtien sivuilta lukea kirjoituksia missä asenne on tukipalvelujen olevan meille vammaisille luksusta. Ne jotka asian ajattelee niin, olisi hyvä hetki kokeilla vammaisen elämää. Saattaisi asennevamma saada vähän hoitoa. Mitä ajatuksia sinulle herää???
