Neulomukset: pelleriini ja kauluri

Pari vuotta sitten tein TT Cacaon lenkkialpakka-langasta pelleriinin. Ohje oli Kädentaitomessuilta Wanhasta satamasta Pitsi & Palmikko/Anu Paljärvi ja ohje oli kyseiselle langalle. Tein ohjeen mukaan, mutta pelleriinista tuli harvaneuloksista ja järkyttävän pitkä liepuke, ei ollenkaan sellainen kuin mallinuken yllä ollut oli. Olin todella pettynyt ja tuolla se kaapissa lojuu odottaen kohtaloaan. En ole edes kuvauttanut työtä. Harmi sinänsä, olisin voinut esitellä sen teillekin.

Minua jäi ohje kaivelemaan ja monesti olen miettinyt kokeilevani uudestaan. Tuolloin pari vuotta sitten lopetin 18. kiilan jälkeen, koska työ oli jo niin uskomaton liepuke. Ohjeessa on 22 kiilaa. Vähän minua jännitti ryhtyä uudelleen pelleriinin kimppuun ja pelkäsin siitä tulevan fiasko. Onneksi niin ei käynytkään.

Joululomalla mökillä minulla sattui olemaan Novitan Sädettä ja Rowanin Alpakka-lankaa. Päätin kokeilla millaista neulosta niistä tulisi. Neulottuani ensinmmäiset oikeat kerrokset mielestäni neulos oli aavistuksen harva, joten kiilaan otin mukaan toisen Rowanin alpakan. Neuloin kiilat siis kolmella langalla ja kiilojen välit kahdella langalla. Olin tyytyväinen neulejälkeen samalla tajuten ettei Rowanin lanka riittäisi mihinkään. Sain lankaa lisää vuoden vaihteessa, joten mökillä pääsin vielä eteenpäin aina melkein 15. kiilan loppuun asti, ja taasen lanka loppui, joten työ tauolle. Odottelin, että lankaa saapuisi Tikataan, mutta malttamattomana lopulta tilasin Titityyn verkkokaupasta langat ja ne tulivatkin seuraavana päivänä. Minä neuloin viikonlopun aikana pelleriinin valmiiksi. Kuva lauantai-illalta yhdentoista maissa. Olin istunut tuntikausia sohvalla neuloen ja päivällä aiemmin jo Silmukkasisko-tapaamisessa. Sunnuntaille jäi kaksi viimeistä kiilaa 🙂

Koska virkkaustaitoni on vielä alkutekiöissään Hema virkkasi napit pelleriiniin. Alkuperäisessä ohjeessa on vain yksi nappi, mutta päädyimme kahteen nappiin, koska lankapaljoudesta johtuen pelleriini on kohtuullisen painava yhdelle neulenapille. Kuvia saa katsoa tarkasti, jotta napit erottuvat kirjavuudessaan.Olen pelleriiniin tyytyväinen, mutta siirrytään pelleriinista kauluriin 😀

Pakkasen paukkuessa lähdin ystäväni luo opettamaan hänelle nurjaa silmukkaa, ja enhän voinut tyhjin käsin sinne lähteä. Lankalaatikolle etsimään sopivaa lankaa ja löysin: Exlusive VLNAP 100% vlna superwash schurwolle, virgin wool. Kotona ehdin luomaan silmukat. Aluksi sinisestä kaulurista piti tulla tuubihuivi, mutta ympärys jäi liian kapeaksi, joten ei muuta kuin suunnittelemaan kauluria toiveikkaana, että työtä ei tarvitsisi purkaa, ja vaikka itse sanonkin kaulurista tuli aika kiva. Toki muutakin mieltä saa olla 😀

Koska ohje on oma uskaltaudun jakamaan sen teillekin:
Mallineule:
4 krs oikeaa ja 2 kerrosta nurjaa” = yksi mallikerta
Kaulus:
”1 oikein, 1 nurin”

Aloitus:
Luo 120 silmukkaa ja neulo mallineuletta 5 toistoa. Kaulurin leveys tällöin on noin 42 cm ja pituus on noin 13 cm ennen kavennuksia.
Kavenna sitten tasaisin välein seuraavan mallisarjakerran aikana 26 silmukkaa = työssä 94 silmukkaa.
Kavenna viimeisen mallikerran aikana jälleen 12 silmukkaa = työssä on 82 silmukkaa.
Neulo seuraavaksi 4 kerrosta oikeaa ja näiden 4 (neljän) kerroksen aikana kavenna vielä 22 silmukkaa, niin että työssä on 60 silmukkaa. Työn korkeus on tällöin n. 20 cm.

Kaulus
Tee lopuilla 60 silmukalla joustinneuletta (1 oikein 1 nurin) 17 cm. Päättele silmukat.

2 Replies to “Neulomukset: pelleriini ja kauluri”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *