Tunnelmia nahkatyökurssiviikolta – Ura käsillä -hanke

On ilo olla taitavan, innostavan ja tarkan ammattitaitoisen opettajan ohjauksessa. Taukoja ei millään malttaisi pitää, vaikka kovin tärkeitä ovat nekin. Viime viikkoisen kurssin teemana oli koiralle taluttimen tekeminen. Keväällä kävin jo ns. jatkokurssin, jolla tehtiin kaulapanta, joten monet työvaiheet olivat minulle tuttuja entuudestaan. Aina kuitenkin oppii uutta ja tekemiseen tulee varmuutta. Ennen kaikkea kurssi osoitti minulle, että uskallan itsenäisestikin ryhtyä nahkatuotteiden valmistukseen. Keväällä itse asiassa heti panta-kurssin jälkeen aloitin kahden pannan tekoa todeden nahkapaskani olevan aivan paska. En saanut myöskään vasaralla suoraan naputeltua niittejä ilman niiden litistymistä, joten halusin nahkapaskan lisäksi tuurnat niittien muodossa pysymiseen.

Kesällä en kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi helteitä syytellen. Talutinta tehdessäni palautui kuitenkin mieleen hyvin eri työvaiheet. Yllätyin miten hyvin esim. reikien teko haarukalla ompelu-uraan onnistui. Ompelussa aloituksen muistin paljon monimutkaisemmaksi mitä se sitten oli. Itse ompelu sujui paljon jouhevammin kevääseen verrattuna.

Jo keväällä minulta tilattiin vyö. Sovittiin tuolloin, että ei ole kiireellinen. Tarkoitus oli vyö tehdä kesällä, mutta sekin jäi. Talutin valmistui hyvissä ajoin ja toin kurssille jo aiemmin tilaamani vyötarvikkeet. Oli hienoa saada valmistaa vyö ohjatusti. Työvaiheethan ovat hyvin samat mitä pannan teossakin. Ommeltavaa toki on paljon vähemmän. Vyökurssi olisi varmasti paikallaan, tulisi varmuutta vöiden tekoon. Toisaalta yritän rohkeasti alkaa valmistamaan niitä jo nyt.

Kurssin aikana keskustelimme myös hinnoittelusta ja siitä miten laadukkaista materiaaleista huolellisesti valmistetut tuotteet maksavat enemmän mitä kuin tehotuotetut tuotteet. Käsityön tekijän on hyvä miettiä haluaako erottua tuotteiden halpuudella, milloin materiaalit eivät välttämättä ole laadukkaita tai tehdystä työstä ei saa korvausta. Vai haluaako erottua laadukkaista materiaaleista ja huolellisesti tehdystä työstä milloin tuote on kalliimpi. On myös tärkeä oppia hinnoittelemaan työnsä ja arvostamaan sitä. On myös mietittävä millaiselle kohderyhmälle tuotteitaan on myymässä. Tämä kaikki on ajatuksia ja tunteitakin herättävää. Haluaisi tehdä oikein, mutta mikä sitten lopulta on oikein?

Keskusteltaessa pantojen, taluttimien ja vöiden hinnoista mainitut hinnat tuntuivat ensiksi korkeilta, mutta enemmän mietittyään ymmärsi jo paremmin. Valmistat hyvälaatuisesta kasviparkitusta nahasta tuotteita. Valitset kestävät soljet, niitit, lukot. Teet työn kokonaan käsityönä, myös ompelun, joka on väkisinkin hidasta tekemistä. Eihän silloin panta, talutin tai vyökään lähde parilla kympillä, jos lähtisi työlle ei jäisi mitään osuutta, jos edes materiaalikulut täysin peittyisi.

Hankevastaava Piia Rossi puhui teoriaosuudessa käsityöyrittäjyydestä ja kävimme mielenkiintoista ja antoisaa keskustelua. Pohdimme mm. milloin toiminta alkaa saamaan yrittäjyyden piirteitä, milloin harrastuksesta tulee työ, säilyykö tekemisen ilo, kestetäänkö mahdolliset painetilanteet jne. Käsityöyrittäjyyshän on paljon myös sesonkeihin painottuvaa. Usein alkuvuosi on hiljainen ja paras myyntiaika on loppuvuodesta. Järkeväähän on tehdä sesonkituotteita valmiiksi jo hyvissä ajoin. Tosin esim. itselläni ei kovin suurta varastointimahdollisuutta ole, koska toimintani on kuitenkin pientä moneen muuhun verrattuna.

Pohdimme myös voiko yrityksen teema olla sellainen mikä ei omistajaa kiinnosta pätkän vertaa. Uskoaksemme ei. On oltava kiinnostus, palo, into aiheeseen, jotta yritys voi menestyä, kehittyä, olla ajan hengessä mukana. Yrittäjyyteen liittyy toki myös kirjalliset työt, mitkä eivät välttämättä niin hauskoja ole, mutta kuuluvat asiaan. Lopuksi Piia kertoili vielä erilaisiin myyjäis- ja markkina-tapahtumiin osallistumisesta, siitä miten myyntipöydän tulee olla siisti, mahdollisen teltan asianmukaisen pystytyksestä jne. Itselleni harmaita hiuksia tuottaa myyntipaikkojen löytyminen. Netin syövereistä niiden etsiminen tuntuu äärimmäisen hitaalta ja kömpelöltä. Tietoa ei vaan oikein ole. Ruudun luvulla etsiminen käy vielä hitaammin. Tähän ongelmaan ei ollut oikeastaan mitään vinkkiä, jaksaa vain etsiä ja löytää. Koska toimintani on pientä rahkeet eivät myöskään riitä kovin suuriin paikkamaksuihin. Ne mitä olen tällä hetkellä löytänyt on hinnaltaan minimissään 160 €. Valitettavasti sellaiset on pakko unohtaa.Etsintä siis jatkukoon.

Myös Näkövammaisten liiton yrittäjyysneuvoja Hanna Karesjoki oli tuttuun tapaan puhumassa meille yrittäjyydestä. Tässä vaiheessa livahdin kotiin hierontatöitä jatkamaan, joten myös Friittalan myymälään tutustuminen jäi osaltani väliin. Siellä tosin viime kevään kurssilla kävinkin.

Toissa lauantaina kirjoitettuani melontapostauksen ryhdyin neulomaan alpakka-langasta kaulaliinaa. Sitä olen nyt neulonut kurssilla ruokatunnit, odotellessani lisäohjeistusta ja tietysti kotona seuratessani iltauutisia tms. Tiistaina kurssipäivän jälkeen jäin vielä syksyn ensinmmäiseen korikerhoon. Oli mukava tavata kerhokaverit ja päästä punomaan koria pitkästä aikaa.

Nahkaisiin kaulapantoihin, jotka keväällä jäi kesken, vaihdettiin niitit ja suoristettiin nimilaatat, laitettiin soljet ja d-lenkit paikoilleen ja tehtiin liimaus ompelua varten. Kurssin viimeisen tunnin tikkasinkin toisen kaulapannan sivua ahkeraan. Ompelu kutkutteli koko perjantai-illan, mutta parin viinilasillisen ja tapasaterian jälkeen en tohtinut ruveta naskalin kanssa heilumaan 😀 Lauantaiaamuna aamuteen aikaan oli jo kuitenkin ”pakko” laittaa puupihdit polvien väliin ja jatkaa ompelua. En pystynyt lopettamaan ennen kuin ensinmmäinen reuna oli ommeltu. Väliin kotitöitä/ruuan laittoa. Ruuan jälkeen jatkoin toisen sauman ompelua parvekkeella upeasta syysillasta nauttien. Hartioita jumitti, keskiselkää kolotti, mutta valmista tuli. 😀 Loppuillan neuloin 😀

Eilen annoin itselleni käsitöistä vapaapäivän, tai oikeammin pakotin itseni siihen, sillä käsien ja hartioiden jumitila oli ja on tuntuva. Kädet ja hartiat saivat kuitenkin työskennellä, sillä lähdimme Marin kanssa melomaan jälleen Vuosaareen. Tällä kerrtaa kulkumme suuntautui Kal-lahden puolelle.

Nyt oli edelliskertaan verrattuna huomattavasti tuulisempaa ja välillä aallot keinuttivat kajakkia. Nautin siitä. Minusta oli jotenkin ihanaa tuntea tuuli ja tuulen vaikutus. Toki myös melonta oli edelliskertaa raskaampaa. Nyt näimme ja kuulimme myös lintuja enemmän. Etenkin valkoposkihanhia lenteli, sukelsipa myös silkkiuikku. Turistiryhmä valokuvasi innolla luodolla olevia lintuja. Mekin meloimme lähemmäksi, mutta huomattavasti rauhallisemmissa tunnelmissa.

Siinä meloessani mieleni kovasti askarteli jo keväässä ja kevään linturetkissä, siinä miten kiehtovaa olisi meloa rauhaisasti merellä, joella, järvellä ja äänittää kevätaamussa lintuja 🙂 Voi kun unelmasta tulisi totta. Joka tapauksessa melominen oli jälleen todella mukavaa ja mieleni halajaa edelleen uudestaan kajakkiin.

Pakko on myöntää, että eilisiltana se toinen kaulapanta kummitteli mielessä koko ajan, mutta pidättäydyin ompelun aloittamisesta. En edes neulonut eilen. Rauno hieroi vähän mun käsiä ja äsken tehdessäni hierontatyötä omissa käsissäni tuntemuksia. Nyt lähden kampaajalle rentoutumaan. Ihanaa nähdä Virpiä pitkästä aikaa ja saada hiuksiin kasvivärjäys, leikkaus samalla kuulumisia vaihtaen. Kotiuduttuani en ehkä pysty kaulapannan ompelun kutsua enään vastustamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *