Linturetki koleassa kevätillassa -videopostaus

Takana on hyvin kolea ja sateinen viikko. Maanantaina satoi monta senttiä räntää ja sitä valkoista oli vielä seuraavanakin päivänä maassa. Räntä-, rae- ja vesikuuroja on ropsunut pitkin viikkoa eikä ole oikein keväiseltä tuntunut. Lisäksi on ollut asioita, jotka ovat mieltä painaneet, joten kulunut viikko ei ole ollut niitä parhaita.

Ne jotka ovat blogiani seuranneet jo pidempään ovat törmänneet teksteihin missä olen kirjoittanut mökin kaivon ongelmista. Neljä vuotta sitten sinne vaihdettiin pumppu, pari vuotta sitten korjattiin jokin sähkövika ja nyt taas pumppu on paskana. Tilalle asennetaan vesiautomaatti, jonka pitäisi nyt ongelmat lopettaa. Ei välttämättä tuo kuluerä ollut ihan tähän tilanteeseen tilauksessa, mutta minkäs teet. Toivottavasti kaivo vesiautomaatin asennuksen jälkeen pysyy pitkään harmia tuottamattomana.

Perjantaina sateen laannuttua lähdimme kiertämään meidän ns. ympyrälenkin lintuja kuunnellen. Mökkitiellä lintuja olikin mukavasti, mutta itse ympyrällä oli varsin hiljaista. Ympyrän loppupuoliskolla lähistöltä lennähti jokin suuri lintu meidät melkein säikäyttäen. Kieltämättä harmitti ettemme sitä nähneet ja niin jäi arvoitukseksi mikä lintu siinä otti kierroksia. Jo Oton päästyä valjaista mökin pihassa kävelimme vielä lähipellon laitaan kuulostelemaan töyhtöhyyppiä ja kuovia. Upean illan kruunasi nuotio ja lintujen kuuntelu hiljaisuuteen saakka. Sisälle tullessamme kello oli 23.30 ja ulkona asteita 1,3.

Heidi, Rauno ja Otto iltakävelyllä lintukonserttia kuunnellen

Iltakävelyllä lintuja kuunnellen -videopostaus

Sunnuntaina tuulen tyynnyttyä lähdimme vajaan tunnin rauhalliselle kävelylle mökkimme ympäristöön.
Linnuista eniten äänessä olivat punakylkirastaat ja punarinnat. Videolla tunnelmia iltakävelyltämme.
Kevät on ihanaa aikaa.

Minua on jo pidempään houkuttanut videopostauksien tekeminen, mutta sokeana on vaikea löytää ruudunlukuohjelmilla toimivaa videoeditoria. Nyt kuitenkin tiemme kohtasivat henkilön kanssa, joka on halukas auttamaan minua asiassa.
Tulettepa siis jatkossa saamaan näitä videoklippejä lisää.

Iltakävelyllä lintukonserttia kuuntelemassa

Kevätaamun tunnelmaa -videopostaus

Kevät etenee koronasta huolimatta ja sitä on ollut ihanaa seurata. Tahtia tosin on vähän haitanneet kovat tuulet ja koleat päivät. Nuotion lämmöstä olemme kuitenkin nauttineet viikottain. Eilen nautimme teestä ja näkkileivästä pihapöydän ääressä. Toivottavasti mahdollisimman pian sää lämpiää ja saadaan grillauskelejä.

Lintujen laulu on lisääntynyt päivä päivältä ja tänä aamuna vihdoin peippokin innostui livertämään oikein täysin palkein. Punakylkirastaat säestivät tarmokkaasti. Tuntui hyvältä seisoskella laiturilla kuulostelemassa lintuja sekä tuoksuttelemassa kevättä. Samalla tein elämäni ensinmmäisen videobloggauksen talvella hankitulla Go Pro-kameralla.

Lintukonsertti luonnon rauhassa kevätaamuna

Luonnon ääniä

Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry julkaisee neljä kertaa vuodessa Ääniset-nimistä äänilehteä jäsenilleen. Yhdistyksen tiedottaja pyysi minultatouko-kesäkuun vaihteen lehteen juttua missä kuuluisi lintujen laulua. Ollessani mökillä Oton kanssa kahdestaan helteestä nauttimassa ja kasvihuoneen kasveja hoitamassa heittäydyin innolla jutun tekoon. Se oli oikeasti hieno haaste ja minulla oli kivaa. Toivottavasti myös kuuliat pitävät kuulemastaan.

Haluan jakaa jutun myös teille hyvät blogin lukijat. Kuunnelkaapa miten upealta kuulostavat mm. lehtopöllö, kurki, peippo, kehrääjä, sammakot, lehtokurppa jne. Tästä mielestäni välittyy hienosti luonnon ääniä, vaikka itse sanonkin.

Tunnelmia nahkatyökurssiviikolta – Ura käsillä -hanke

On ilo olla taitavan, innostavan ja tarkan ammattitaitoisen opettajan ohjauksessa. Taukoja ei millään malttaisi pitää, vaikka kovin tärkeitä ovat nekin. Viime viikkoisen kurssin teemana oli koiralle taluttimen tekeminen. Keväällä kävin jo ns. jatkokurssin, jolla tehtiin kaulapanta, joten monet työvaiheet olivat minulle tuttuja entuudestaan. Aina kuitenkin oppii uutta ja tekemiseen tulee varmuutta. Ennen kaikkea kurssi osoitti minulle, että uskallan itsenäisestikin ryhtyä nahkatuotteiden valmistukseen. Keväällä itse asiassa heti panta-kurssin jälkeen aloitin kahden pannan tekoa todeden nahkapaskani olevan aivan paska. En saanut myöskään vasaralla suoraan naputeltua niittejä ilman niiden litistymistä, joten halusin nahkapaskan lisäksi tuurnat niittien muodossa pysymiseen.

Kesällä en kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi helteitä syytellen. Talutinta tehdessäni palautui kuitenkin mieleen hyvin eri työvaiheet. Yllätyin miten hyvin esim. reikien teko haarukalla ompelu-uraan onnistui. Ompelussa aloituksen muistin paljon monimutkaisemmaksi mitä se sitten oli. Itse ompelu sujui paljon jouhevammin kevääseen verrattuna.

Jo keväällä minulta tilattiin vyö. Sovittiin tuolloin, että ei ole kiireellinen. Tarkoitus oli vyö tehdä kesällä, mutta sekin jäi. Talutin valmistui hyvissä ajoin ja toin kurssille jo aiemmin tilaamani vyötarvikkeet. Oli hienoa saada valmistaa vyö ohjatusti. Työvaiheethan ovat hyvin samat mitä pannan teossakin. Ommeltavaa toki on paljon vähemmän. Vyökurssi olisi varmasti paikallaan, tulisi varmuutta vöiden tekoon. Toisaalta yritän rohkeasti alkaa valmistamaan niitä jo nyt.

Kurssin aikana keskustelimme myös hinnoittelusta ja siitä miten laadukkaista materiaaleista huolellisesti valmistetut tuotteet maksavat enemmän mitä kuin tehotuotetut tuotteet. Käsityön tekijän on hyvä miettiä haluaako erottua tuotteiden halpuudella, milloin materiaalit eivät välttämättä ole laadukkaita tai tehdystä työstä ei saa korvausta. Vai haluaako erottua laadukkaista materiaaleista ja huolellisesti tehdystä työstä milloin tuote on kalliimpi. On myös tärkeä oppia hinnoittelemaan työnsä ja arvostamaan sitä. On myös mietittävä millaiselle kohderyhmälle tuotteitaan on myymässä. Tämä kaikki on ajatuksia ja tunteitakin herättävää. Haluaisi tehdä oikein, mutta mikä sitten lopulta on oikein?

Keskusteltaessa pantojen, taluttimien ja vöiden hinnoista mainitut hinnat tuntuivat ensiksi korkeilta, mutta enemmän mietittyään ymmärsi jo paremmin. Valmistat hyvälaatuisesta kasviparkitusta nahasta tuotteita. Valitset kestävät soljet, niitit, lukot. Teet työn kokonaan käsityönä, myös ompelun, joka on väkisinkin hidasta tekemistä. Eihän silloin panta, talutin tai vyökään lähde parilla kympillä, jos lähtisi työlle ei jäisi mitään osuutta, jos edes materiaalikulut täysin peittyisi.

Hankevastaava Piia Rossi puhui teoriaosuudessa käsityöyrittäjyydestä ja kävimme mielenkiintoista ja antoisaa keskustelua. Pohdimme mm. milloin toiminta alkaa saamaan yrittäjyyden piirteitä, milloin harrastuksesta tulee työ, säilyykö tekemisen ilo, kestetäänkö mahdolliset painetilanteet jne. Käsityöyrittäjyyshän on paljon myös sesonkeihin painottuvaa. Usein alkuvuosi on hiljainen ja paras myyntiaika on loppuvuodesta. Järkeväähän on tehdä sesonkituotteita valmiiksi jo hyvissä ajoin. Tosin esim. itselläni ei kovin suurta varastointimahdollisuutta ole, koska toimintani on kuitenkin pientä moneen muuhun verrattuna.

Pohdimme myös voiko yrityksen teema olla sellainen mikä ei omistajaa kiinnosta pätkän vertaa. Uskoaksemme ei. On oltava kiinnostus, palo, into aiheeseen, jotta yritys voi menestyä, kehittyä, olla ajan hengessä mukana. Yrittäjyyteen liittyy toki myös kirjalliset työt, mitkä eivät välttämättä niin hauskoja ole, mutta kuuluvat asiaan. Lopuksi Piia kertoili vielä erilaisiin myyjäis- ja markkina-tapahtumiin osallistumisesta, siitä miten myyntipöydän tulee olla siisti, mahdollisen teltan asianmukaisen pystytyksestä jne. Itselleni harmaita hiuksia tuottaa myyntipaikkojen löytyminen. Netin syövereistä niiden etsiminen tuntuu äärimmäisen hitaalta ja kömpelöltä. Tietoa ei vaan oikein ole. Ruudun luvulla etsiminen käy vielä hitaammin. Tähän ongelmaan ei ollut oikeastaan mitään vinkkiä, jaksaa vain etsiä ja löytää. Koska toimintani on pientä rahkeet eivät myöskään riitä kovin suuriin paikkamaksuihin. Ne mitä olen tällä hetkellä löytänyt on hinnaltaan minimissään 160 €. Valitettavasti sellaiset on pakko unohtaa.Etsintä siis jatkukoon.

Myös Näkövammaisten liiton yrittäjyysneuvoja Hanna Karesjoki oli tuttuun tapaan puhumassa meille yrittäjyydestä. Tässä vaiheessa livahdin kotiin hierontatöitä jatkamaan, joten myös Friittalan myymälään tutustuminen jäi osaltani väliin. Siellä tosin viime kevään kurssilla kävinkin.

Toissa lauantaina kirjoitettuani melontapostauksen ryhdyin neulomaan alpakka-langasta kaulaliinaa. Sitä olen nyt neulonut kurssilla ruokatunnit, odotellessani lisäohjeistusta ja tietysti kotona seuratessani iltauutisia tms. Tiistaina kurssipäivän jälkeen jäin vielä syksyn ensinmmäiseen korikerhoon. Oli mukava tavata kerhokaverit ja päästä punomaan koria pitkästä aikaa.

Nahkaisiin kaulapantoihin, jotka keväällä jäi kesken, vaihdettiin niitit ja suoristettiin nimilaatat, laitettiin soljet ja d-lenkit paikoilleen ja tehtiin liimaus ompelua varten. Kurssin viimeisen tunnin tikkasinkin toisen kaulapannan sivua ahkeraan. Ompelu kutkutteli koko perjantai-illan, mutta parin viinilasillisen ja tapasaterian jälkeen en tohtinut ruveta naskalin kanssa heilumaan 😀 Lauantaiaamuna aamuteen aikaan oli jo kuitenkin ”pakko” laittaa puupihdit polvien väliin ja jatkaa ompelua. En pystynyt lopettamaan ennen kuin ensinmmäinen reuna oli ommeltu. Väliin kotitöitä/ruuan laittoa. Ruuan jälkeen jatkoin toisen sauman ompelua parvekkeella upeasta syysillasta nauttien. Hartioita jumitti, keskiselkää kolotti, mutta valmista tuli. 😀 Loppuillan neuloin 😀

Eilen annoin itselleni käsitöistä vapaapäivän, tai oikeammin pakotin itseni siihen, sillä käsien ja hartioiden jumitila oli ja on tuntuva. Kädet ja hartiat saivat kuitenkin työskennellä, sillä lähdimme Marin kanssa melomaan jälleen Vuosaareen. Tällä kerrtaa kulkumme suuntautui Kal-lahden puolelle.

Nyt oli edelliskertaan verrattuna huomattavasti tuulisempaa ja välillä aallot keinuttivat kajakkia. Nautin siitä. Minusta oli jotenkin ihanaa tuntea tuuli ja tuulen vaikutus. Toki myös melonta oli edelliskertaa raskaampaa. Nyt näimme ja kuulimme myös lintuja enemmän. Etenkin valkoposkihanhia lenteli, sukelsipa myös silkkiuikku. Turistiryhmä valokuvasi innolla luodolla olevia lintuja. Mekin meloimme lähemmäksi, mutta huomattavasti rauhallisemmissa tunnelmissa.

Siinä meloessani mieleni kovasti askarteli jo keväässä ja kevään linturetkissä, siinä miten kiehtovaa olisi meloa rauhaisasti merellä, joella, järvellä ja äänittää kevätaamussa lintuja 🙂 Voi kun unelmasta tulisi totta. Joka tapauksessa melominen oli jälleen todella mukavaa ja mieleni halajaa edelleen uudestaan kajakkiin.

Pakko on myöntää, että eilisiltana se toinen kaulapanta kummitteli mielessä koko ajan, mutta pidättäydyin ompelun aloittamisesta. En edes neulonut eilen. Rauno hieroi vähän mun käsiä ja äsken tehdessäni hierontatyötä omissa käsissäni tuntemuksia. Nyt lähden kampaajalle rentoutumaan. Ihanaa nähdä Virpiä pitkästä aikaa ja saada hiuksiin kasvivärjäys, leikkaus samalla kuulumisia vaihtaen. Kotiuduttuani en ehkä pysty kaulapannan ompelun kutsua enään vastustamaan.

Melontaretki merellä tyynessä syysillassa

Huhtikuussa täytin pyöreitä ja tuolloin sain monta ihanaa lahjaa. Eilisiltana oli kokemuksellisen lahjan aika, sillä minut vietiin melomaan. Olen melonut aiemminkin, mutta en koskaan merellä ja edellisestä melontakerrasta oli aikaa seitsemän vuotta.

Mari oli varannut meille kahden tunnin kajakin vuokrauksen
naturaviva melonta-keskuksesta
Toimistossa saimme ystävälliseltä naiselta ohjeet ja kartan. Siirryimme rantaan, jossa puettiin ylle suojapeite ja pelastusliivit.Pujottauduimme kajakkiin ja meidät työnnettiin vesille. Rannassa oli paljon levää, myös puuromaista sinilevää. En osannut ajatella, että sitä olisi vielä elokuun ihan lopussa. Toisaalta, onhan edelleen ilmat olleet todella lämpimät. Joka tapauksessa meri oli täysin tyyni ja aurinko lämmitti.

Meloimme rannan tuntumassa ja hyvin alkuvaiheessa minun oli luovuttava takista. 😀 Kauempana kulki vesibussi ja pääsipä Mari ihailemaan Vuosaaren tornitaloakin.

Meloimme Ramssinniemen ohi saapuen laivaväylälle, jossa jokin urheiluvene kulki edestakaisin. Aluksi hivenen veneestä tulevat laineet jänskätti, mutta lopulta aivan turhaan, sillä jäivät todella mataliksi.
Ylitimme veneväylän meloen Vartiosaaren edustalle. Ilmeisesti kiertämällä meloen Vartiosaaren tulisi varsin mukava melontareitti. Se vaatii kuitenkin enemmän aikaa kuin pari tuntia. Mielelläni kyllä lähtisin melomaan reitin joskus. Itse asiassa siinä meloessa mietin miten olisi hienoa keväällä liikkua rauhalliseen tahtiin kajakilla äänitellen vesilintuja. Nyt linnusto oli kovin hiljaa. Hanhien kaakotusta kuului vähän.

Hiljalleen lähdimme palailemaan takaisin kohden Vuosaaren rantaa. Paluumatka sujuikin rivakammin. Ehkä nyt emme nuolleet rantoja niin orjallisesti mitä mennessä. Saavuttuamme rannan tuntumaan ystävällinen ohjaaja nappasi vielä muutaman kuvan meistä iloisista ja tyytyväisistä melojista.

Lukiessasi tätä tekstiä ehkä mietit miten melominen sokealta onnistuu. Mistä tietää milloin mela on oikeassa asennossa… Melassa itsessään ei ole mitään merkkiä mistä voisi tietää missä asennossa lapa on. Ohjaaja laittoi teipin palan, mutta en sitä meloessani edes muistanut. Parhaiten melan asennon tietää melomalla. Jos mela on väärässä asennossa ei se liiku jouhevasti tai jää aivan pintaa viistämään. melaa liikuttamalla oikea asento kyllä löytyy. Siihen voi luottaa. Näkevä huolehtii pääosin ohjaamisesta ja kertoo, jos melotaan vain toisella puolella tms.

Könyttyämme kajakista ylös, riisuimme varusteet ja veimme ne kuivumaan. Toimistossa piipahduksen jälkeen istahdimme paikan kahvilan terassille nauttimaan kahvista/teestä, smoothieksesta, tyrnishotista ja daimkakkupalasista. Oli hyvä, onnellinen mieli <3Melonta oli kyllä todella hauskaa ja ehdottomasti haluan päästä melontaretkelle uudestaankin.

Tällä viikolla olen muutoinkin käyttänyt lahjaksi saamiani lahjakortteja. Keskiviikkona olin tunnin hieronnassa Keravalla
Hieronta-Sirussa
Rentouttava hieronta teki todella hyvää. Itseään tulee aivan liian harvoin hoidatettua, joten todettava on ystävien tienneen olevani hieronnan tarpeessa 🙂

Huomasin Facebookista toissapäivänä, että Snurressa on eilen ja tänään -20% ale neulelangoista. Mari lähti kaveriksi ja näin pääsin
Snurreen
ostoksille. Lahjakortilla ostin harjattua ihanan pehmeää albakkalankaa Børstet Alpakka Sandnesia. Väriksi valikoitui viinin punainen. Ajattelin neuloa pelleriinin tai ponchon. Lisäksi ostin tilaustyöhön alpakka-kaulaliinaan kitin väristä lankaa. Snurressa oli ystävällinen palvelu ja sopivia lankoja etsittiin useamman myjän voimin. Olen neulonut todella laiskasti neuleita viime aikoina, mutta nyt sormet syyhyää puikoille.

Alkukesästä käytin lahjakorteista Hoppypointin kortit mosaiikkipaloihin. Valmistuneista töistä tulossa oma esittelypostauksensa. Lisäksi sain lahjakortin Thehuoneelle, josta ostin aivan ihania kesäisiä teemakuja. Uudeksi suosikikseni nousi valkoinen tee, jossa mustikkaa. Sitä piti pari viikkoa sitten hakea lisää. On pehmeän makuinen lempeä tee.

Haastateltavana radiossa ja lehdessä

Eräänä toukokuun lopun iltapäivänä sain vieraakseni toimittajan Minna Pyykön. Istuimme parvekkeellamme kuunnellen lintutallenteitani minun kertoillessa muistojani äänityshetkistä eri linturetkiltä. Tuokio oli erittäin lämminhenkinen ja Minnan haastateltavana oli helppo olla. Tosin en koskaan erityisemmin ujostele haastattelutilanteissa, vaikka en toki ole mikään kovin kokenut haastateltava. Olen vain oma itseni ja se riittäköön.

Kesäkuun 10. päivä haastatteluni tuli ulos Radio Suomen ohjelmassa Minna Pyykön mailma klo 13.30. Haastattelun jälkeen sain paljon positiivista palautetta. Ohjelma on kuunneltavissa edelleenkin Yleareenassa.
Tästä
pääset kuuntelemaan ohjelman.

Minnan ohjelmassa oloni sai erään ystäväni vinkkaamaan toimittajatuttavalleen minusta ja lintuharrastuksestani. Vinkistä otettiin Vantaan Sanomien toimituksessa koppi ja kesäkuun 13. Tiina Örn saapui minua haastattelemaan. Nyt emme lintujen ääniä kuunnelleet, mutta kertoilin harrastuksestani mukavan rennossa tunnelmassa. Juttutuokion jälkeen kuvaajan kanssa käpsyteltiin lähimetsikköön valokuvausta varten. Tämäkin haastatteluni poiki positiivista palautetta. Jutun voit lukea
täältä

Olen enemmän kuin tyytyväinen, että olen löytänyt lintuharrastuksen. Valitettavasti äänittämään en pääse läheskään niin paljoa kuin tahtoisin. Tämä pirun sokeus toimii tehokkaana hidastajana. Joskus mietin miksi löydän kiinnostuksen kohteita/harrastuksia joiden toteuttamiseen tarvitsee näkeviä silmiä. Onneksi mökin pihapiiristä ja lähistöltä olen saanut monta upeaa tallennetta, mutta lajilista ei enään oikein kasva. Tällä hetkellä eletään keskikesää ja luonto on kovin hiljaa. Toivottavasti syyslaulun alkaessa tulee äänitysmahdollisuuksia ja ensi keväänä retkeily on vilkkaampaa. Kovasti toivoin, että tämän kesän aikana saisin äänitetyksi esim. kuikan huudon, mutta taitaa ensi kesään jäädä. Nyt kuitenkin lähden täältä kuumasta mökistä teltan viileyteen kuulostelemaan kesäyön hiljaisuutta hellepäivän jälkeen.

Keväinen viikonloppu Kemiössä 12.-15.4.2018

Tämä postaus sisältää paljon upeita luonto- ja maisemakuvia. Suuret kiitokset valokuvaaja Tuula Vehaselle <3 Torstaina puolen päivän jälkeen lähdimme linja-autolla kohden Kasnäsia iloisesti rupatellen. Otto otti jaloissani rennosti 🙂

Lintumies Hannes Tiira ja hänen vaimonsa olivat viettämässä lomaviikkoa Kemiössä ja he noutivat meidät bussipysäkiltä ajaen Kasnäsin lomakylään, jossa majottauduimme. Heti syötyämme kävelimme rantaan auringon laskua ja keväistä luontoa aistimaan. Kuulimme mystistä haahkojen mouruntaa. Uroksia oli paljon, mutta vielä naaraat vähissä, joten mourunta sangen hillittyä. Näimme/kuulimme myös kurkiauroja, kyhmyjoutsenia, meriharakoita, västäräkkejä ja tietystikin lokkeja, jotka metelöi päivin ja öin.

Auringon laskettua hetki rupattelua Tiirojen kanssa, jonka jälkeen oli aika painua yöpuulle, sillä heräsimme ennen kuutta ehtiäksemme 6.30 lähtevään Hiittisiin kulkevaanlauttaan. Lauttamatkalla Tuula ihasteli upeaa auringon nousua, kauniita maisemia. tuollaisina hetkinä toivoisi itsekin näkevän. Itse lähinnä kannella koki kylmän tuulen tuiverrusta.

Hiittisissä kiertelimme parisen tuntia raikkaasta kevätaamusta nauttien. Siellä kuulin kevään ensinmmäisen punarinnan laulun. Parapoloidi oli koko ajan matkassa, mutta Hiittisistä ei arkistoitavaa valitettavasti saatu.

Hannes tarvitsi kirjaprojektiaan varten valokuvia 1700-luvulla rakennetuista kirkoista, joten kävimme Hiittisissäkin kuvaamassa Andreaksen kirkon kellotapuleineen.

Ehdimme palattuamme Hiittisistä vielä mukavasti majoituspaikkamme aamupalalle, jonka jälkeen lähdimme Tuulan kanssa kävellen retkeilemään. Reippailimmekin reilu pari tuntia. Äänityksiä retkeltä ei tullut, mutta ihana olo fyysisestä rasituksesta, leveä hymy auringosta ja keväästä. Ottokin opasteli mallikkaasti ajoittaisista kosteuksista huolimatta.

Reippailun jälkeen lähdimme Taalintehtaalle ja sen lähistöllä olevaan ravintolaan lounaalle. Ilma oli niin lämmin, että ruokailimme terassilla. Aterian jälkeen kävimme muutamassa paikassa lintuja kuulostelemassa ja katsomassa Högsåran lautan aikataulun.

Aika pian palattuamme lomakylään lähdimme Tuulan kanssa nauttimaan kylpylän ihanuudesta. Polskuttelimme hyvän tovin. Minulle tuli ikävä uintiaikoja ja ehdottomasti uiminen pitäisi saada taas säännölliseksi harrastukseksi tulevana syksynä. Uimisen jälkeen nautimme hierovasta suihkusta altaassa, porealtaan poreista ja kylmäaltaan viileydestä. Lopuksi vielä rentoutumaan höyrysaunan lämpöön. Olimme sopineet tapaavamme Hanneksen ja Pirjon kahdeksan jälkeen, mutta meillä vähän venähti kylpylässä. Niinpä jäi kokematta yli sadan kurjen aura, mutta toisella kertaa sitten.

Lauantaiaamuna heräsimme myöskin kuuden pintaan ja menimme lomakylän rantaan äänittämään. Valitettavasti tuuli oli virinnyt jonkin verran eikä koirashaahkat vielä olleet villiintyneet naaraista riittävästi, mutta upeaa aamutunnelmaa ennen aamupalaa.

Högsåraan oli ainoastaan viiden minuutin lauttamatka. Saari oli pieni ja jalkaisin tutkittavaa olisi ehkä löytynyt enemmänkin. Siellä kuulimme mm. hippiäisen soidinlaulua ja sain äänitetyksi uutena lajina merihanhien kaakotusta. Valokuvia saarelta ei tullut. Palasimme puolilta päivin Kasnäsiin. Ennen lounasta kävimme rannassa äänityspuuhissa ja tapaamassa Siljaa, joka oli tullut Kemiöön kalastamaan miehensä kanssa.

Myöhäisen lounaan jälkeen lähdimme vielä mukavalle iltaretkelle käyden ensiksi Västanfjärdin kirkolla ja hautausmaalla.

Ajellessamme huomasimme pellolla laulujoutsenien lepäilevän. Pysähdyimme ja ennen kuin pääsimme laulujoutsenia äänittämään ja valokuvaamaan lumouduimme pellolla olevista töyhtöhyyypistä, jotka pitivät niin sympaattista soidinlauluaan välillä aivan tasatahtiin. Eikä niitä häirinnyt läsnäolomme. Valitettavasti kuvaa ei niistä ole, mutta Tuula tarpoi laulujoutsenia lähemmäksi kuraten kenkänsä ja lahkeensakin. Saimme kuvia ja hienon äänityksenkin. Valitettavasti tässä postauksessa äänityksiä ei ole, mutta tulevat kyllä Satakielenlaulu-blogiin toivottavasti mahdollisimman pian.

Lintuhurmoksen jälkeen ajelimme vielä Adolfin kirkolle.

Retken lopuksi kävimme vielä nauttimassa kuusenkerkkäjäätelöstä ja Kasnäsiin palasimme laulurastaan säestyksellä

Sunnuntaiaamuna vihdoin haahkat mourusivat sen verran voimakkaasti, että sain kohtalaisen tallenteen. Aamuaikaisesta sää pilvistyi ja ropsauttelipa vähän vettäkin. Vietimme aamupäivän Tuulan kanssa uiskennellen jarentoillen poreissa. Lounaan jälkeen oli aika valmistautua kotimatkalle.

Lämmin kiitos Hannekselle ja Pirjolle, että saimme tulla kanssanne viettämään osan lomastanne. Kiitos kyydeistä, paljosta tiedosta, lämpimimistä keskusteluista ja mukavasta yhdessä olosta.
Kiitos myös Tuulalle, että lähdit oppaakseni/kaverikseni. Kiitos äänitysavusta, valokuvista, naurusta, juttutuokioista. Oli onnistunut viikonloppu.

Kuvien kopiointi/käyttö on kielletty ilman valokuvaajan lupaa!

Talvinen lomaviikko

Nyt mökkiloman jälkeen ei tarvitse valittaa vesisateesta. Lähdimme mökille toissaperjantaina kotiutuen eilen. Sää kylmeni yö yöltä ja viikon edetessä tuuli heräsi puhaltelemaan. Silti saimme nauttia upeista aurinkoisista päivistä. Miten hyvältä tuntuikaan kävellä luonnon ääniä kuunnellen, tuntien auringon lämpö kasvoillaan. Eihän ulkoa meinannut malttaa sisälle lain.

Loman aikana ulkoilutin paljon myös parapoloidia. Se roikkui milloin minkin puun oksassa mökin pihassa. Tallennettua sain uutena pyrstötiaisen. Käpytikkoja oli paljon ja niiden ruokailukopinoita äänitteissä kuuluu paljon. Myös korppi esittelee äänilajejaan monipuolisesti. Vielä on pari tallennetta läpi käymättä.

Heti tulopäivän iltana istuimme nuotiolla ja hyvä niin, sillä pakkanen kiristyi iltaa kohti päivä päivältä. Kolmasti saunoimme ja jokaisella kerralla oikein pitkän kaavan mukaan. Keskiviikkona innostuimme menemään päiväsaunaan. Tauoilla oli mukavaa kuunnella käpytikan ruokailua sekä tuntea aurinko kasvoillaan. Viikon mittaan kokkailimme yhdessä linssikeittoa, tacotupseja broilerin jauhelihatäytteellä, jauhelihatäytteisiä paprikoita, kananuijia jne. Perjantai-iltana leivoin pannukakun äkillisessä inspiraation puuskassani. Edellisestä pannarista olikin miltein vuosi ja oli se hyvää. Tosin seuraavana yönä tiesin syöneeni, sillä hirvittävät levottomat jalat iski yötä pilaamaan. No nyt on palattu ruotuun ja nautittu salaattia kera itse tehdyin jauhelihapullien. No olinpahan lauantaiaamuna valmiina hereillä seuraamaan Iivon kultahiihtoa. Ja kyllä kannatti seurata. Upea suoritus ja upea urheilija.

Loman aikana neuloin edellisellä viikolla aloittamaani ambitus-kauluria. Nyt olen kaulurin levennyksissä, joten kyllä se siitä valmistuu.

Lomaviikko sujahti nopsaan rauhallisissa merkeissä. Ennen lomaa äiti oli kaupungissa vieraanamme muutaman päivän. Nyt on taas arkeen palattu ja alkuvuoden hiljaiselo kääntymässä toiminnan täyteiseksi elämäksi. Töiden, sekä käsityökurssien lisäksi mieli halajaa luontoretkille ja onneksi jo jotain on tiedossakin. Tänään itse asiassa lupauduin linturetken vetäjäksi Villinkiin. Itse olen lähdössä oppimaan lintuja ja luonnosta nauttimaan Kemiön saareen huhtikuussa, toukokuussa vuorossa Lintujen yö-tapahtuma Vanhankaupunginlahdella.

Minna Pyykön Maailma: Millaista on harrastaa luontoa näkövammaisena?

Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry ja Hannes Tiira järjestivät 9.-10.6. lintujen yö-tapahtuman. Edellisen kerran vastaava tapahtuma järjestettiin toukokuussa 2016 ja silloin olin ensikertaa mukana. Nyt huomaan paljon kehitystä tapahtuneen omassani kyvyssäni tunnistaa lintuja. Reilu viikko sitten järjestetyssä Lintujen yö-tapahtumassa minulle ei tullut uusia tunnistamattomuuksia kuulolle. Sain kokea tunnistamisen riemua mm. vihervarpunen, rautiainen, sirittäjä jotka kaikki olen oppinut tämän kevään ja alkukesän aikana.

Kokoonnuimme perjantaina 9.6. Majatalo Onnelaan viideltä alkaneelle päivälliselle. Sitä ennen ehdimme tovin ulkosalla tutustua toisiimme. Edelliskerran tapahtumasta osallistujat olivat aikalailla vaihtuneet. Itse asiaan pääsimme päivällisen jälkeen milloin seurueeseemme liittyi Yle:n toimittaja Minna Pyykkö. Hän teki ohjelmaansa Minna Pyykön mailma jutun näkövammaisena luontoharrastaminen. Kävelimme rauhalliseen tahtiin Aleksis Kiven kuolinmökin pihaan. Matkalla sinne kuulimme mm. mustarastasta, peippoa, räkättirastasta, vihervarpusta ja viherpeippoa. Samalla Minna jututti allekirjoittanutta lintujen tallentamisesta. Aleksis Kiven kuolinmökin pihassa syvennyimme todella mielenkiintoiseen ja kiehtovaankin keskusteluun osallistujien kanssa. Miten kokea luontoa kun näköaisti puuttuu tai se on hyvin rajallinen. Millaiset asiat merkitsevät luontokokemuksissa eniten, tunnistaako tuoksuista lehtometsän, suoalueen, havumetsän. Miten eri säätilat vaikuttavat aistimiseen. Jäämmekö jostakin paitsi luontokokemuksessamme ilman näköä vai saammeko jopa kokemuksesta enemmän… Minna Pyykkö upealla tavalla jututti meitä eikä käyttänyt aikaa taivasteluun miten mikin on mahdollista tai surkutteluun näön puuttumisesta. Keskustelimme erittäin lämminhenkisessä ja avoimessa tunnelmassa taustalla lintujen laulaessa.

Minna Pyykön mailma tulee sunnuntaisin Radio Suomesta klo 13.30. Eilen istuin mökin pihassa ohjelmaa kuunnellen ja olihan se vähän jänskää kuunnella omia puheitaan niinkin paljon ohjelmassa.Ohjelma on saanut kuitenkin paljon positiivista palautetta positiivisuudestaan ja rennosta jutustelustaan. Itse arvostan Minnan ammattitaitoa työstää puolisentoista tuntia kestäneestä rupattelutuokiosta alle 30 min selkeä, johdonmukainen radio-ohjelma. Kuten muitakin jaksoja myös eilinen jakso on kuunneltavissa Yleareenassa.

Palatessamme takaisin Onnelan pihapiiriin kuulimme mm. kirjosiepon, punakylkirastaan ja tervapääskyjen äänet. Pihapiirissä porukka hajaantui. Kirsin kanssa kävimme vielä rannempana kuulostelemassa lintulajistoa ja yrittämässä tallettaa tervapääskyjä. Eivät kirskuneet tietenkään tallennuksen ollessa käynnissä. Kauempana laulurastas veteli komeasti säveliään. Hyttyset inisivät ja pistelivät. Oli aika lähteä yöpuulle.

Aamuneljältä starttasimme Onnelan pihasta pikkubussilla kohti Järvenpäässä sijaitsevaa lemmenlaaksoa. Siellä nautimme ensiksi eväät ennen kuin lähdimme lintuja kuulostelemaan. Parkkipaikan läheisyydessä tiltaltti soitteli kohtuu nopeatempoisesti säveltään. Oli kuitenkin niin metsän uumenissa hukkuen liiaksi peippojen yms. kovaäänisien taustalle ettei kovin kummosta tallennusta tullut. Kävelymme aikana kuulimme paljon sirittäjiä. Niitä tuntui olevan jokapuolellamme. Laulelipa myös mustapääkerttu, punarinta, hippiäinen, rautiainen perinteisten peippojen lisäksi. Loppuvaiheessa pääsimme kuuntelemaan pajulintuakin. Metsässä tuoksut olivat vahvat ja ah niin voimaannuttavat. Tuomi, koivu, pihlaja, yökaste. Tallennuksia ei tullut, mutta saimme upean luontokokemuksen kesäaamussa. Pääsinpä tunnustelemaan puun runkoa, jota tikat olivat rummutelleet isoille loville. Aina jos luonnossa pääsee tunnustelemaan asioita, se tuo lisäarvoa ja syvyyttä kokemukseen. Tuntuu kovin hyvältä päästä tuoksuttelemaan ja tunnustelemaan kasveja. Eläimiä ei valitettavasti samalla tapaa pääse koskettelemaan. Tosin ilmeisesti luonnonmuseossa sekin on ainakin joidenkin lajien suhteen mahdollista. Olenhan lapsena koulussa täytettyjä eläimiä tunnustellut, mutta motivaatio ei tainnut olla ihan samaa luokkaa niiden tutkimiseen mitä nyt on. Hannes on kertonut paljon kokemuksistaan kun on saanut rengastajatovereidensa kautta olla mukana rengastustilanteissa ja päässyt näin pitämään lintuja kädellään. Se on jotain sellaista minkä minäkin haluaisin joskus vielä kokea.

Hiljalleen oli aika palailla takaisin Onnelaan. Aurinko paistoi ja lämmin kesäpäivä oli noussut ilahduttamaan meitä. Aamuseitsemän jälkeen retkemme oli ohi ja oli kotimatkan aika, joka jatkui meikäläisellä matkalla mökille.

Toivottavasti alkanut kesä tuo paljon upeita luontokokemuksia olivatpa ne lintuihin, kasveihin tai muihin eläimiin liittyvää. Isot kiitokset jälleen Lintujen yö-tapahtuman järjestäjille sekä Minna Pyykölle hienosti kootusta radio-ohjelmasta.