Kevätkauden keramiikkatyöt esittelyssä

Maanantaina oli kevään viimeinen keramiikkakerta. Jatketaan syyskuun puolenvälin jälkeen. Tykkään aina vain enemmän ja enemmän tehdä keramiikkatöitä. Ehkä tulleen kokemuksen myötä ja Soilen kärsivällisen ohjaamisen ansiosta uskaltaa ottaa itselleen haastavampiakin töitä tehtäväkseen. Nyt melkeinpä ihmettelen miten inhosinkaan yläasteella savitöitä. Ne tuli korvistakin ulos. Nyt minua harmittaa pitkä kesätauko. Niin se ihmismieli vaan muuttuu.

Monilla käsityömessuilla olen nähnyt pitkiä kapeahkoja keraamisia tarjoiluastioita. Olen joskus meinannut ostaakin sellaisen. Löysin muovisen veneen muotoisen astian, jonka otin muotiksi. Astian teko alkoi saven vaivaamisella ja levyksi kaulitsemisella. Välillä kaulitun levyn käänsin ympäri levyjä apuna käyttäen, jotta sain kaulituksi levyn myös toiselta puolen. Kaulitessa kaulitsiminen tapahtui erisuunnista. Kun levy oli riittävän iso ja tasainen muotin pohjalle laitoin ohuen muovin, jonka päälle laskin levyn varoen. Hiljalleen rauhallisesti sen painoin muottiin kiinni. Piti muistaa olla kärsivällinen, jotta ei painelisi liikaa liian nopeasti ja jättäisi hurjasti sormen jälkiä. Samalla pyrin pitämään välissä olevan muovin suorana, jotta se ei jättäisi pintaan jälkiä. Kun levy oli muotissa, leikkasin ylimääräisen saven pois ja siistin reunat. Työ jätettiin viikoksi kuivumaan, reunat pitäen kosteana. Työ poistettuani muotista viimeistelin reunat ja veneen mallinen tarjoiluastia oli valmis kuivumisen jälkeen raaka- ja lasituspolttoihin. Halusin sen lasitettavan helmiäisen valkoisella hiukan mattapintaisella lasitteella.

Muki syntyi veneastian tapaan valkoisesta 0,5 samotin valkoisesta savesta. Tein mukin nipistelytekniikalla. Ensiksi vaivasin savipalan palloksi ja lähdin keskeltä painamaan kuoppaa palloon. Siitä aukon suurennus, pohjan tasoitus, suuaukon siistiminen. Neljä sydäntä, jotka ovat kaikki hivenen erilaisia toisiinsa verrattunamuotoilin sormin. Ne kiinnitin lietteellä kuten myös korvan. Liete valmistuu pieneen palaan lisäämällä vettä ja sekoittamalla. Mihin halusin sydämen kiinnittää mykin kylkeen, sen kohdan karhensin, saman tein sydämen sille puoliskolle, joka tuli mukia vasten. Molemmille pinnoille lietettä ja sydän mukin kylkeen kiinni. Ylimääräisen lietteen siistiminen kiinnityksen jälkeen. Syksyllä tein pienen kulhon mustasta savesta ja se lasitettiin Helroot-nimisellä punaisella lasitteella. Musta imaisi lasitteen hivenen ruskeasävyiseksi. Nyt halusin kokeilla lasitetta valkoiseen saveen ja tulleen palautteen mukaan väri on onnistunut sen eläväisyydessään. Monet ovat myös pitäneet erilaisista sydämistä. Itse suhtaudun vähän kriittisesti mukiin. Tarjoiluastia-veneeseen olen paljon tyytyväisempi.

Maljakosta tuli ehkäpä paremminkin malja. Muottina käytin muovikulhoa, jossa taasen ohut muovi. Nyt levytekniikan sijaan tein muotin sisäosaan maljan makkaratekniikalla. Työssä selvästi näkyy tekniikka millä se on tehty. Makkaroiden häivytys ulkopinnasta ei tietenkään muotissa onnistu 🙂 Myös muovi jätti jonkin verran jälkiä työhön. Suuaukon siistiminen ja tovin sai työ kuivahtaa. Sillä välin valmistui ontto jalka. Jalan saadakseni keskelle ja maljan suoraan, tarvitsin Soilen apua ja näköä. Yhdessä oikeaa kohtaa mallailtiin ja lopulta olimme tyytyväisiä. Työ kuivumaan. Olisin halunnut työn lasitettavan kevään vihreällä lasitteella. Lasite pääsee oikeuksiinsa silloin kun sitä on työssä runsaasti. Lasitetta oli todella vähän, joten väriksi valikoitui syvän sininen lasite.

Kevään vihreällä lasitettiin tämä pieni kulho, mutta lasitteen vähyyden vuoksi kulhosta tuli enempi ruskeasävyinen.

Keraaminen sydänrasia syntyi saatuani inspiraation siihen löydettyäni muovisen sydämen, jota käytin muottina. Työ aloitettiin samaan tapaan kuin veneen muotoinen tarjoiluastiakin. Savesta kaulitsin levyn, joka paineltiin sydänmuottiin. Välissä ohut muovi. Kansi leikattiin muottia sabluunana käyttäen savilevystä. Kannen reunan tein litteästä nauhamaisesta savipalasesta. Se myöskin leikattiin savilevystä viivotinta apuna käyttäen. Nauha kiinnitettiin sormin kanteen pystyyn. Apuna käytin sellaista lituskaista tikkua, jotta työhön ei tulisi sormen jälkiä. Kannen valmistuttua piti tietystikin kokeilla, että mahtuuko se paikoilleen ja mahtuhan se. Työ kuivumaan. Väriä mietin pitkään, sillä sydän on tehty mustasta savesta, joka on hiukan valkoista savea karkeampaa ja syö värit. Päädyin lopulta linnun muna-lasitteeseen, joka on hyvin samanlainen kuin elävä ruskea, jota olen paljon mustissa savitöissäni käyttänyt.

Lautasen ja kannellisen purkin tein samalla keramiikkakerralla. Molemmat ovat mustasta savesta. Lautanen syntyi lautasta muottina käyttäen levytystekniikalla. Mitään koristeita en lautaseen halunnut. Runsaalla mustikan sinisellä lasitteella lautasesta tuli raikkaan värinen. Olen tyytyväinen lautasen sileyteen. Pahempia monttuja, painaumia tms. ei ole.

Kannellinen purkki syntyi nipistelytekniikalla. Kansi levytystekniikalla. Kannen sisäpuolella on makkaratekniikalla tehty lukitusrengas tai miksikä sitä nyt nimitettäis. Kannen nuppi on kiinnitetty lietteen avulla. Purkki on lasitettu elävällä ruskealla. Muodoltaan työ ei ole täydellinen ja löydän yläosasta hienoisia railoja/painaumia. Toisaalta ne eivät taida erottua erityisemmin, ei ainakaan ratkaisevasti muiden silmiin. Joskus nämä sokean silmät tuntevat asioita liian hyvin ja kova itsetritiikki iskee 🙂

Valkoisesta savesta syntyi neljä erilaista riipusta. Olen raakapolton jälkeen värjännyt ne itse enkopelasitteilla. Soile on lisännyt pintaan vielä läpinäkyvän lasitteen. Riipukset tullaan laittamaan mustaan nahkanauhaan.

Tässä sinisessä koriste-esineessä oli alunperin kaksi kiemuraa, mutta raakapoltossa toinen kiemura irtosi. Hyvä niin, sillä työstä tuli paljon parempi yhdellä kiemuralla 🙂 Esine kertoo itse kullekin mitä kertoo. Työllä ei ole varsinaista tarinaa. Se vain syntyi viimeisellä marraskuun keramiikkakerralla, joten tuli poltoista vasta tämän vuoden puolella. Koska työ on kapea minulle se tuntuu käsiin herkältä ja hauraalta, vaikka työ ei ole hauras. Kestää koskettamisen hyvin.

Lopuksi työ, jolle saa ja melkeinpä pitääkin nauraa 😀 Alunperin ajattelin tekeväni lankakerälle kupin. Ensinmmäinen yritelmä luhistui ja toisesta tuli auttamattoman pieni. Hauska tossumaisuus oli kuitenkin syntymässä, joten jatkoin eteenpäin. Lankakerän pesästä alkoikin muotoutumaan jotain ihan muuta, kenties tuikkukuppi 🙂 Suuaukko on niin iso, että tuikun mahtuu siitä asettelemaan paikoilleen. Reiät työssä puolestaan toi monelle mieleen tossumuodon vuoksi proksit. Ehkäpä tämä sitten on Tossut-tuikkukuppi 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *