Silmien kuivuus ja sidekalvotulehdus

Olen joskus täälläkin valittanut kuivasilmäisyydestä ja yhdistänyt sen kilpirauhasen vajaatoimintaan. Ehkä jonkinlainen yhteys on, mutta ei se ihan koko totuus taida kuitenkaan olla. Olen vaivasta kärsinyt reilun vuoden enempi vähempi koko ajan, vaikka kilppariarvot pysyneet tasaisena. Tulevana perjantaina käyn vuosittaisessa laprakokeessa ja sen jälkeen voi toki asiaa miettiä uudestaan.

Oireet ovat lähinnä oikeassa silmässä. Monia eri kosteustippoja olen kokeillut, mutta silmän ärryttyä ne eivät tahdo auttaa. Syyskuun alussa kävin edellisen kerran silmälääkärissä. Tuolloin tehtiin sama diagnoosi kuin tänäänkin, sidekalvon tulehdus ja kuivasilmäisyys. Tuolloin sain antibiotti-kortisonivoidetta, joka helpottikin oireita, mutta kuurin loputtua oireet palasivat, joten uusi lääketuubi käyttöön. Tammikuun pakkaset eivät tokikaan helpottaneet asiaa, päinvastoin. Oireet pahenivat. Kotona oleva sähkölämmitys, ilmastointi, ulkona tuuli jne sai silmän vuotamaan ja öisin turpoamaan. Meillä onkin ilmankostutin pöhissyt viimeviikot ahkeraan. Varasin lääkärin viime viikon maanantaille, mutta kipeytynyt jalka siirrätti ajan tähän päivään. Nyt minulle määrättiin jälleen samaista lääkevoidetta kuuriluontoisesti ja laitettiinpa reseptille useampi tuubi, jotta voin ottaa kuurin vaivan uusiutuessa jälleen käyttöön. Tuli tunne, että vaivasta on vaikea päästä kokonaan eroon. Nyt kuitenkin nautin lääkevoiteen tuomasta helpotuksesta toivoen ettei ensi yönä tarvitsisi herätä potemaan. Olen myös harkinnut jonkin luteiinivalmisteen hankkimista, joka voisi kohentaa silmän vointia.

Silmän ollessa ärhäkkäimmillään mielessä on käynyt miete ”miksi elimen, josta ei ole mitään iloa minulle on vaivattava? Tekisi mieli poistaa koko silmä”. Kuulostaa varmasti aika raadolliselta ja hurjalta, mutta eipä nyt vakavasti ottaen sidekalvotulehdus ole syy moiseen ratkaisuun enkä sellaista kyllä oikeasti haluaisikaan.

Lähdimme äkillisestä mielijohteesta mökille viettämään pidennettyä viikonloppua torstaista maanantaihin kuun vaihteessa. Tarkoituksena oli ulkoilla paljon. Reippailua saimmekin heti mökille saapumisen yhteydessä, sillä jouduimme tavaroinemme paarustamaan umpihankea pitkin puolisen kilometriä. Voin sanoa, oli raskasta. Otto opasti kuitenkin hienosti ja käänsi meidät määrätietoisesti mökin pihaan. Tuolloin nautimme takan lämmöstä, parista punaviinilasillisesta ja illalla saunomisesta.

Seuraavana päivänä lumikengät jalkaan ja mökkitietä pitkin liikkeelle ajatellen, että kulku tapahtuu auraamattomalla tiellä umpihangessa. Kappas, ensinmmäisen mutkan jälkeen alkoi aurattu osuus. Voi kun olisimme tienneet olisimme joutuneet kulkemaan edellispäivänä tavaroinemme vain alta 100 metriä hangessa. Noh, ei muuta kuin nauttimaan reippaasta kulusta tietä pitkin. Kävelimme mökiltä lähes kolmen kilsan päähän ja takaisin. Tapasimme pari metsästäjää koirineen. Otto olisi kovasti tahtonut leikkimään. Loppumatkasta tunsin rakkojen kehittyvän vasempaan jalkaan. Muuten oli hyvä ja reipas olo. Mökille päästyämme riisuessani totesin yht’äkkiä oikeassa jalassa kiputilan. Jalalla ei voinut varata kunnolla. Alkuillan aikana kipu kuitenkin väheni enkä todellakaan osannut odottaa sellaista yötä minkä koin. Heräsin pari tuntia nukuttuani hirveään pistävään kipuun. Ei auttanut särkylääke, makuuasento oli hirvitys. En voinut nukkua. Lunta ämpäriin ja jalka sinne toi helpotusta. Kipupiste aivan jalan ulkosyrjällä kohdassa missä kantaluu vaihtuu varvasluiksi.

Rauno keitteli minulle teetä ja tarjoili siemenleipää minun kirotessa ja voihkiessa. Jäin sohvalle peiton alle Raunon lähtiessä reiluksi tunniksi lumikenkäilemään raskaaseen keliin. Nukahdin toviksi. Jalka tuntui aavistuksen paremmalta ja elättelin jo toiveita, että kiputila menisi ohi. Noh, illasta se kuitenkin paheni taas. Yön vietin sohvalla nukkuen erittäin vähän. Lumi tuntui parhaiten helpottavan kipua. Sunnuntaina peruin silmälääkärin ja jatkoin potemista. Särkylääkkeetkin loppui. Tutkin netistä jalkojen kiputiloista kertovia artikkeleita ja oireet tuntuivat täsmäävän täysin rasitusmurtumaan. Lääkäriin meneminenkin alkoi nousta varsin korkealle aatoksissa etenkin valvottuani vielä kolmannen yön. Maanantaina kuuden jälkeen lumihoidon jälkeen tapahtui jotain ja kipu alkoi hellittämään. Rauno pakkasi tavaramme ja paarustimme sen satametriä autolle. Sain särkylääkettä. Kotona oltiin puolilta päivin ja arvatkaa miten ihanaa oli nukahtaa pariksi tuntia sohvalle ja alkuillasta uudestaan.

Univelkaa oli kuitenkin kertynyt reilusti, joten väsymystä riitti useammalle päivälle. Tiistaina iltapäivästä jalalla alkoi voida varata. Pysyin kuitenkin kotona jättäen rottinkikerhon väliin ja keskiviikon asiakkaat siirtäen tälle viikolle. Koetin tehdä verkkokauppakurssin ennakkotehtäviä, mutta väsyneenä se oli aika hankalaa. Joka tapauksessa logo tuli valmiiksi ja kaikki muukin tarvittava materiaali avustajani ansiosta. Kiitos Tuula 🙂

Nyt toivon vain silmälle parempaa vointia ja ettei jalka kipeytyisi uudestaan seuraavien viikkojen aikana, sillä tiedossa on ihana mökkiviikko sekä piipahdus Kuusamoon.

Sadettta, sadettta päivästä toiseeen

Ei ole yksi eikä kaksi ihmistä, jotka ovat sanoneet nykyisin olevan vain kaksi vuodenaikaaa kevät ja helevetin pitkä syksy. Ja tottahan se on, ettei viime vuosina ole ollut kunnollista talvea eikä kesääkään. Vesisateita on kyllä senkin edestä riittänyt ja lämpötilat vaihdelleet hyvin lauhasta talvesta hytisyttävän kylmään kesään. Ei ollut montaakaan päivää viime kesässsä milloin saaatttoi pukeutua helleasuun ja nyt alkutalvesta ei montaakaan pakkaspäivää ole ollut eikä edes yötä. Onhan tämä huolestuttava suuntaus.

Perinteisesti vietimme joulun ja uuden vuoden mökillä. Tarkoitus oli kotiutua sunnuntaina, mutta palasimme kaupunkiin jo tänään. Täällä Vantaalla ei ole liukkaita jäisiä teitä, jotka mökillä estivät tehokkaasti reippailun. Vettä sataaa kuitenkin yhtälailla. Ja vettä on satanut koko alkuvuoden, öisin hiukan räntää, muta talven tuntua ei ole ollut. Ehkäpä ne parhaat päivät oli lomalla jouluaatto, joulupäivä ja Tapaninpäivä milloin sateli lunta eikä ollut kovinkaan tuulistakaan. Joulun jälkeisenä keskiviikkona alkuillasta sade taukosi ja pimeässä illassa nautimme nuotiotulen loimotuksesta.

Kaikenkaikkiaan lomamme sujui sangen rauhallisesti. Käsitöitäkään en juurikaaan tehnyt. Sain vain viimeisteltyä huovutetun kaitaliinan ja aloitettua luontoteemaisen huivin tekoa. Kerrostakaan en neulonut. Luonto-ohjelmia kuuntelimme ja mieleni halajaaa hirmuisesti luontoretkille. Olisipa upeaa keväällä päästä kuulemaan haahkojen mouruntaa, talvella Lappiin riekon naurua ihailemaan jne. Vaikka kässävimma olikin kadoksissa saimme tehdyksi kirjanpitäjälle vaadittavat paperit kuntoon.

Olimme olleet kiltttejäkin. Sain lahjakortin Sinelliin, vihreää teetä, kosmetiikkaa. Avokki kerraston, poolon, myssyn, teepaidan. Jouluruuat maistuivat molemmille kovin huonosti eikä niitä meinattu saada loppumaaan millään. Tällä viikolla onkin ollut erityisen ihanaa syödä ihan tavallisia aterioita: bataatti-porkkanasosekeittoa, tonnikalasalaattia, broileria kera lohkoperunoiden.

Vuoden vaihdetta vietimme ystäväpariskunta vieraanamme. Aika sujahti koirien riehkaamista seuraillessa, kokkaillessa, mailmaa parantaesssa. Ilotulitteita ei ammuttu eikä mökin pihaan ilotulitusta paljoa näkynytkään. Kuului jonkin verran jytyä, mutta ehkäpä aikaisempia vuosia vähemmän. Kolmen maissa uni voitti ja seuraavana päivänä vähän väsy painoi. Seurasimme televiosta Niinistön puheen ja Wiinin klassisen konsertin.

Ilmeisesti huomisiltana pitäisi pakastua ja mitä olen Iphonen sääohjelmaa seuraillut pakkasta pitäisi olla koko ensi viikon. Toivottavasti pitää paikkaansa, tai jos ei muuta niin ei ainakaan sataisi vettä. Siihen olen lopen kyllästynyt. Siksipä ei kaupunkiin paluu harmittanut. Oli oikeastaan mukavaa tulla kotiin. Tästä se vuoden 2018 arki käynnistyy. Äskettäin jo vähän järjestelin käsityöhuonetta, jossa varmastikin alkavalla viikolla pääsen hommiin oikein kunnolla. Myös ajanvarauskalenteri hierontapuolella täyttyy mukavan oloisesti, joten nautitaan nyt kaupunkielosta. Sitten taas mökkeilykin tuntuu ihanalta.

Alkukuun retkeilyt

Vietimme maaliskuun kaksi ensinmmäistä viikonloppua kaupungissa ja viikonlopuista muodostuikin toiminnan täyteisiä. Kuun ensinmmäinen viikonloppu alkoi visiitillä kirkkonummelaiselle tallille, jonne menin tuttavan pyynnöstä tallentamaan hänelle hevosen heinän syöntiä sekä askellusta. Räntää räimi taivaan täydeltä, mutta tallennukset saatiin tehdyksi. Tallilla hevosten tuoksua tuoksutellessani iski kaipaus ratsastamaan. Minun tehdessä tallennuksia Otto pääsi kirmailemaan opaskollekansa Patun kanssa. Olivat kuulemma loikkineet ojien yli onnellisina koirina.

Lauantaina tapasin pitkästä aikaa Silmukkasiskot Wanhassa satamassa Kädentaito-messuilla. Oli kiva vaihtaa kuulumisia, kierrellä messustandeja ja tulihan sitä vähän shopattuakin 🙂

Mukavan messupäivän jälkeen kiiruhdin kotiin kokkaamaan kasvissosekeittoa kera pororouheen sekä jälkkäriksi pannukakkua kera äidin vadelmahillon. Ystävämme ratkoi tietokoneongelman. Pistenäyttö ei käynnistynyt vaantuli ilmoitus jonkinlaisesta usb-ongelmasta. Onneksi Kalle sai ongelman ratkottua ja pistenäyttö toimii taas.

Avokin ja Kallen jäädessä nauttimaan parit oluet lähdimme Siljan kanssa omatoimiselle pöllöretkelle. Suuntasimme Sipoonkorven länsilaitamille. Pysähdyimme useammassa kohden kuulostelemaan. Kuulimme liikenteen kohinaa, mutta kolmannella pysähdyksellä korviime kantautui lehtopöllön huhuilu. Innostuimme valtavasti. Vilu unohtui täysin. Siinä tallennuksia tehdessämme edestämme loikki pari metsäjänistä, joten Oton hienoinen levottomuuden syykin selvisi.Olimme niin innoissamme, että emme muistaneet juoda mukaan otettua teetä ja syödä tekemääni pannaria.

Sunnuntaiaamuna kello soi 6.20 ja ennen seitsemää olin valmiina lähtöön. Minä, joka aina väittää olevansa iltaihminen ja aamun torkkuja. Tarpeeksi kiintoisaa kun on luvassa, Heidi nousee reippaasti touhuamaan. Aamuinen retkemme suuntautui Rekolanmetsään. Pakkasaamu, pilvistä ja hirmuinen intomme. Heti pysäköityämme auton kuulimme käpytikan kiihkeää ääntelyä. Lähestyimme ääntä päästen puun alle missä käpytikka oli. Saimme loistavan tallennuksen. Aamuinen lintukonsertti sai hyvälle tuulelle. Tiaiset heläyttelivät iloisesti, mustarastaat varoittelivat, pikkuvarpuset sirkuttivat ja Keravanjoki solisi kevättä enteillen. Sääkin selkeni ja autoa lähestyessämme saimme nauttia auringosta.

Parin tunnin reippailun jälkeen hurautimme Kuusijärvelle. Istahdimme kahvilaan nauttimaan teet/kahvit kera suolapalan Oton ottaessa ansaitsemansa torkut. Poika opasteli reippaasti ja hienosti koko aamun.

Kuusijärvellä emme tallennuksia saaneet, mutta nautimme ihanasta aurinkoisesta kevättalven aamusta. Kiertelimme lähes tunnin verran lintuja kuunnellen, tuntien auringon säteet kasvoillamme.

Kotiin palasin ennen yhtätoista kovin onnellisena ja vähän nälkäisenäkin. Edellispäiväinen kasvissosekeitto kera pororouheen maistui ja lintutallennteiden editointi sujui jouhevasti.

Sää suosi myös toisena viikonloppuna. Perjantaina käytyämme avokin kanssa hieronnassa, lähdin Nuuksioon. Tapasin Haltialan pääovilla opaskoirapennun hoitoperheläisen, jonka kanssa lähdimme reippailemaan. Reitillemme osui paljon jyrkähköjä mäkiä joita nuoskalumessa tarpoessa sai tehdä töitä jaloillaan päästäkseen eteenpäin. Otto opasteli mallikkaasti. Toki märimmissä kohdin poika kyllä ilmaisi inhoavansa joutumista märkyyteen. Reilu pari tuntia sujahti auringon laskiessa sulavan lumen tuoksuja tuoksutellessa. Kilometrejä taittui arviolta 8.4.

Lauantaina vietin muutaman tunnin Naisten olohuone-nimisessä tapahtumassa, jossa olin hieromassa lyhyitä niska-hhartiaseudun hierontoja. Tapahtumassa tunnelma oli leppoisan rento. Töiden jälkeen olikin aika valmistautua Tringan pöllöretkelle. Retkellä kiertelimme bussilla Sipoonkorven ja Pornaisten pöllöalueita. Retken saldona hyvin kaukaa kuulunut varpuspöllö sekä myöskin kaukana huhuillut lehtopöllö. Sää oli todella kirkas, täysi kuu kumotti tunnelmaa luoden. Otto opasteli alkuun reippaasti bussista ulos ja takaisin. Kertojen toistuessa alkoi hienoinen vetäminen ja haahuaminen.

Sunnuntaina matkasin erään toisen hoitopentuäipän kanssa Uutelan lenkkipoluille. Yöllinen pikkupakkanen oli saanut kaikkialle hirmuisen liukkaat tiet. Jouduimme tallustelemaan kovin varovaisesti, joten vauhti ei päätä huimannut. Sää oli pilvinen ja vähän tuulinenkin. Retkemme lopuksi istahdimme kaatuneelle puunrungolle juomaan teetä. Kotona bataatti-porkkanakasvissosekeittoa ja broilerinnuijapaloja, ja aika pian ruuan jälkeen oli aika uuden reippailun. Lähdimme vielä Siljan kanssa omatoimiselle pöllöretkelle. Kävelimme puolisentoista tuntia Sipoonkorven länsilaitamilla välillä pysähdellen kuuntelemaan kuuluisiko pöllöjen ääntä. Ei kuulunut. Luonto oli hyvin hiljaa. Tuuli päivästä vähän tyyntynyt ja pilviverhokin repeili. Emme malttaneet vielä palata kotiin, joten ajoimme toiselle parkkipaikalle kuulostelemaan ja nauttimaan iltateetä. Pöllöt pysyivät edelleen hiljaa, mutta meillä oli silti hyvä olla iltareippailusta ja luonnossa liikkumisesta.

Talviloma

Vietimme talvilomaa helmikuun viimeisellä kokonaisella viikolla. Minun lähtiessä edeltävänä perjantaina Siljan kanssa Kökariin, avokki matkasi mökille touhuamaan. Minun ja Oton matkaan lähtö tapahtui aamuviiden aikoihin. Aamun ja aamupäivän aikana tuli neulottua ahkerasti tuubihuivia. Neulomisintoa riitti vielä siis lauttamatkallekin 🙂

Lauttamatkan aikana sumu hälveni ja loppupäivän saimmekin nauttia auringosta. Minun ja Siljan kohokohta oli ehdottomasti tervaleppälehdossa urpiaisparvi, jonka alle pääsimme lintujen ääntä tallentamaan. Tallenteessa kuuluu hauskaa rapinaa, lintujen ruokailurapinoita 🙂Paluumatkalla majapaikkaan tallentui sinitiaisten heleää laulua. Päivällisellä söin ehdottomasti parasta janssoninkiusausta mitä koskaan olen syönyt. Yhdeksän maissa kömmimme jo unille, sillä pitkä päivä uuvutti onnelliset lintuharrastajat. 🙂

Seuraavana aamuna lähdimme kahdeksan maissa taasen retkeilemään. Yöllä oli ollut pikkupakkanen, kaunis kirpeä kuura-aamu. Tallensimme svengaavaa talitiaista ja iloisesti visertäviä viherpeippoja, kuljimme kuuraisilla kallioilla, juoksutimme Ottoa vapaana, keräsimme lepänkäpyjä ja meriruokoa.Herkullisen lounassalaatin jälkeen liikuimme autoilla saarta kiertäen. Aurinko meni pilveen ja tuuli yltyi. Satamassa oli todella kylmä muiden katsellessa kaukoputkilla mm. uiveloita. Liikkeessä vielä tarkenikin, mutta seisoskelun myötä tuuli meni luihin ja ytimiin. Pienellä kyläkävelyllä kohdalle osui isolepinkäinen. Päivällisen yhteydessä pääsimme tutustumaan Saaristolaisleivän leivontaan. Illalla saunoimme ja projektimme tallentaa sadan eri lintulajin äänet syntyi 🙂

Sunnuntai valkeni hyvin tuulisena ja pilvisenä. Rauhallinen aamu aamupuuroineen ja pienen kävelyn merkeissä. Kotimatkalla satamassa ehdimme vielä katselemaan lintuja ja korviini kantautui laulujoutsenten äänet. Matka sujui pohdiskellessa projektimme blogille nimeä ja miten blogissa projektia esitellään. Paraisissa pysähdyimme syömään. Päästyämme kotikonnuille minun ja Oton matka jatkui vielä mökille, jossa olin vähän ennen yhdeksää.
Tarkemman retkikertomuksen Kökarin viikonlopusta voi käydä lukemassa Täältä. Suosittelen lämpimästi, sillä pääsee kuuntelemaan samalla upeita tallenteita.

Maanantaiaamuna saimme Maria-ystävän Thean ja Millin kanssa visiitille. Koirien kirmailtua pihassa nautiskelimme teet kuulumisia vaihtaen. Päivä jatkui äidin saapumisella. Tein meille ruuaksi jauhelihatäytteisiä paprikoita. Iltaa vietimme nuotiolla terästetystä kaakaosta nauttien. Taisihan siinä mailmakin parantua aika tavalla 🙂

Seuraavana päivänä ulkoilimme pihapiirissä auringosta nauttien. Tuuli oli hyisen kylmä, mutta linnunpönttö saatiin paikoilleen ja Ottoa kirmautettua 🙂Ruuaksi valmistui äidin ikiherkullista maksakastiketta ja perunoita. Illalla saunoimme ja viettelimme rauhaisaa iltaa. Edellisiltainen nuotiotunnelma taisi vähän verottaa itse kunkin reippautta. Seuraavana päivänä lähdimme kävelemään pelloille ja metsäteille. Minulla ja äidillä oli sauvakävelysauvat. Paljon näkyi jäniksien jälkiä. Oli myös ilmeisesti metsäkoirien tassut jälkensä jättänyt. Kauempaa kuului pyssyjen pauketta ja koirien haukkua. Lunta oli aika vähän, Viljankorret puskivat lumen alta läpi.Reippailun jälkeen poseerasimme mökin pihapiirissä lammen rannassa olevien kuusien luona.Äiti, jota Otto seurasi tiiviisti koko äidin vierailun ajan 🙂

Ulkoilun jälkeen maistui äidin paistamat letut kera itse tehdyn vadelmahillon ja kermavaahdon. Ulkona tuuli yltyi yltymistään ja illaksi saatiin melkoinen lumipyry. Mökissä oli kodikkaan tunnelmallista äidin täyttäessä ristikoita, avokin kuunnellessa Luonto-Suomen talvi-iltaa ja minun editoidessa Kökarin lintunauhoitteita. Oli hyvä olla rakkaiden kesken. Koko aikaa ei tarvitse olla puhumassa tai tekemässä porukalla jotain. Välillä voi olla omissa touhuissaan ja silti nauttia läheisten läsnäolosta. Ateriaksi valmistui riistakäristystä ja perunamuusia. Illalla katselimme Sykkeen ja nautiskelimme iltateet.

Torstaiaamuna äiti pakkasi tavaransa ja valmistautui kotimatkaan. Lunta oli satanut edellisillan ja yön aikana niin paljon, että äidin lähdettyä pistimme avokin kanssa lumikengät jalkaan ja suksisauvat käsiin lähtien reippailemaan reilun tunnin ajaksi. Kävelimme pitkin peltoja ja ponnistelimme ojien kautta seuraaville peltoaukeille.

Reippailun jälkeen sauna lämpimäksi ja nauttimaan saunan lämmöstä.

Perjantainen lumikenkälenkkimme venähti pariin tuntiin. Nyt kiertelimme metsäteitä ja polkuja pitkin. Kuulimme hömötiaisen ja käpytikan ääntelyä. Pilvisyys väistyi ja loppupuolella reippailua jo aurinko paistoi. Kuvaushetkellä vielä pilviharso peitti taivaan.Lenkin jälkeen valmistin makaroonilaatikon, jota riitti seuraavallekin päivää. Illalla yritin laihoin tuloksin tallettaa saunan ikkunan kautta pöllöjen ääntä. Tosin minulla ei ole aavistustakaan onko mökin lähistöllä moisia lintuja, mutta piti kokeilla. No Lopputulos oli olematon. Liian tuulista sanoisin nyt tietoisuuteni lisäännyttyä.

Lauantaina aurinko paistoi ja sää oli täydellinen. Lumikengät jalkaan ja nauttimaan. Kuljimme pelloilla, metsäteillä ja lopulta innostuimme vielä kiertämään ns. ympyrälenkinkin. Liki kolme tuntia sujahti eikä sittenkään olisi malttanut lopettaa, mutta olin aika uupunut reippailumme jälkeen. Ihanaa joka tapauksessa oli. Ei mitään väliä väsymisestä.Taisi Ottokin väsähtää, ainakin päätellen unikiepistään.

Ruuan jälkeen sauna lämpimäksi ja pitkä saunominen rentoutuen. Olo oli onnellinen. Iltateetä ja huovutuskurssipostauksen aloittelua, mutta uni voitti. Seuraavana päivänä tavarat kasaan, mökki siistiksi ja teksti huovutuskurssista valmiiksi ennen kotiin paluuta. Tälle lomaa ei paljoa säät olisi voineet olla paremmat. Kyllä ulkoilu, reippailu, kevättalvi ovat vaan niin voimaannuttavia.

Päivän kooste 27.1.2017 – talvinen luonto

Kun kalenteria katsoo, talvessa ollaan. Siltä ei kuitenkaan välttämättä ole viime viikkoina sään puolesta tuntunut. Minulle on tullut maaliskuinen olo, vaikka tammi-helmikuuta on vasta elelty.

Vietimme tammikuun viimeisen viikonlopun mökillä torstaista sunnuntaihin. Saunoimme kahdesti, ruuaksi kokkasimme Tacokuoriloita jauhelihatäytteellä, kanasalaattia ja kinkkukiusausta. Viikonlopun aikana en juurikaan neulonut. Iltaisin kömmin ajoissa nukkumaan.

Olihan se mökille otettava uusi mikrofoni nauhureineen mukaan. Pihapiirissä kulkiessamme vain tiaiset ääntelivät hetkittäin. Harkitsin laittaisinko mikrofonin ja nauhurin ulos nauhoittamaan. Kiinnitin pyykkinaruun ja onneksi kiinnitin, sillä saimme monta upeaa otosta. En ole tiennytkään, että palokärjellä on kahdenlaista lentohuutelua, mutta nyt opin senkin. Käpytikka ponnekkaasti tiuskahteli, palokärki huutelun lisäksi rummutteli, korppikrookkui, tiaiset käyttelivät ääntään monipuolisesti.

Syötyämme avokki kuunteli vanhoja luontoiltoja minun leikatessa lintunauhoitteita. Lopuksi tein arkistoiduista pätkistä päivän koosteen. Sen kuunteluun tarvitset kymmenisen minuuttia aikaa. Kannattaa kuunnella, sillä uusi mikrofoni on loisto kapine 🙂 Kommentit ovat tervetulleita.

Lauantaina kävimme kävelemässä. Oli järjettömän liukasta, joten kuljimme piannarta ja peltoja pitkin. Sää oli harmaa, mutta tavattoman lauha. Luonto oli kovin hiljainen. Avokki kuuli jostain kauempaa punatulkun laulun.

Suunnittelin ulkoiluttavani mikrofonia saunan jälkeen pöllöjen toivossa, mutta väsymys voitti. Toisaalta myös tuuli oli virinnyt ja käsittääkseni pöllöt huhuilevat parhaiten tyynessä säässä. Vai onko niin, että silloin sen kuulee parhaiten? Toivottavasti kevättalven pöllöretkillä pääsen kuulemaan pöllöjä. Odotukset ovat ainakin kovat.

Lintuharrastus voimissaan

Elämme vuoden pimeintä aikaa, aikaa milloin lintuja ei ole niin paljoa kuin keväästä syksyyn. Tosin nyt kun olen enemmän linnuista kiinnostunut, huomaan kuulevani myös talvisessa maisemassa lintujen ääniä. Lisäksi kovasti hämmästelen lukiessani Birdlifen postituslistalta kuinka monia eri lajeja ihmiset ovat nähneet. En totisesti ole ymmärtänyt, että Suomessakin talvehtii paljon eri lintulajeja.

Viime viikolla flunssaisena tutkailin Tringan Helsingin lintutieteellisen yhdistyksen retkikalenteria. Minua oli jäänyt kiehtomaan talviretki Kökariin. Silja innostui retkestä, joka on vain Tringan jäsenille. Olen pohtinut jo kuukausia liittyisinkö yhdistykseen. Päätin liittyä ja ilmottauduimme retkelle mukaan. Se on helmikuussa. Odotan sitä jo innolla.

Olemme Siljan kanssa aiemmin puhuneet myös pöllöretkelle osallistumisesta ja retkikalenteria selatessa kohdalle osui myös sellainen. Ilmottauduimme maaliskuiselle pöllöretkelle ja otamme nuo miehekkeet mukaamme. Avokki ei vielä tiedä, sillä saa joululahjaksi pöllöretken 😀 Sai lahjaksi myös Tringan perhejäsenyyden.

Yhdistykseen liittyminen tapahtui nopeasti. Loppuviikosta sain jo paksun kirjeen, jossa oli liittymislahjoina Tringan uusin jäsenlehti, näytenumerona uusin Linnut-lehti, Tiira-lehti sekä mustakantinen ruutuvihko mihin voi tehdä lintuhavaintomerkintöjään. Avustajan selaillessa Linnut-lehden otsikoita vaikutti todella kiinnostavalta lehdeltä, melkein tekisi mieli tilata se. Ongelma on vain sen luetuttaminen. Onneksi tuttavani Made in Korsosta on lukenut ja lukemassa luontolehtiä tallenteelle. Suomen Luonto-lehden artikkeleita kuuntelin sairastaessani. Siinä myös lehti, jonka kaikki numerot olisi ihanaa saada luettuina.

Löysin myös Tringan oman postituslistan, liityin mukaan. Lauttasaaressa on nähty mustakaulusrastaita joiden olemassa olosta en ole aiemmin tiennyt mitään. 😀 Minulla taitaa olla hurjan paljon oppimista Suomen linnuista lähikuukausina.

Syksyllä kirjoittelin täälläkin, että haluaisin paremman välineistön lintunauhoitteluun. Kyselin mikrofoneista mm. Birdlifen postituslistalta ja Lintuvaruste-kaupasta. Minua jäi kutkuttelemaan Telingan paraboloidimikrofoni, joka on pelottavan kallis. Välillä yritin unohtaa koko asian, mutta aina se puski mielen päälle. Lopulta joulupukki puuttui asiaan. Minun on oltava kiltti seuraavat miljoona vuotta 🙂 Tänään nimittäin suuntasimme Lintuvaruste-liikkeeseen. Kauppias kokosi mikrofonin ja yhdisti sen Olumbuksen ls11 digisanelimeen. Kävimme ulkona kuuntelemassa mikin toimivuutta. Siellä seisoin kadulla kuulokkeet korvilla mikrofoni kädessäni. Mikrofonin mukana on 60 cm peili, joten mahdoin olla näky leveine hymyineni. Kotiuduttuani oli hirvittävä hinku päästä mikrofonia testailemaan, mutta en ole tähän mennessä onnistunut saamaan digisanelinta eloon. Ei kuulu piippauksia, ei mitään. Siellä kaupassa se piru vie toimi! Löysin netistä Pdf:nä käyttöohjeen, tai osan siitä. Siinä kirjoitettiin jostain Holt-tilasta ja epäilykseni onkin, että laite on sellaisessa tilassa. Minun on pakko malttaa siiheks kun saan näkevät silmät apuun. Onneksi pystyin kokeilemaan mikrofonia vanhalla Olumbus ds50 millä viime kesäiset lintunauhoituksenikin tein.

Tringan liittymislahjana oli myös 500 sivun lintuopas, jonka sai noutaa Lintuvarusteesta jäsenmaksun kuittia vastaan. Nyt on pakko sanoa se mitä en kovin usein sano: Voi kun näkisin! Ei auta, en näe ja lintuharrastusta on harrastettava niillä ehdoilla mitä minulla on. Ja nyt minulla on uusi hieno mikrofoni. Lopetetaanpas siis mahdottomuuksien haikailu.

Talvipäivä

Milloin lie on viimeksi voinut kirjoittaa talvipäivästä, joka on ollut 5.11.??? Tänävuonna kyseinen päivä oli talvinen, kylmä, mutta kaunis.

Lähdimme viikonlopun viettoon mökille perjantaiaamuna. Ajatuksena rentoilla touhuillen pienesti avokin voinnin mukaan. Vointi oli onneksi hyvä, lääkitys on helpottanut astmaoireita huomattavasti. Tuolloin perjantaina nautiskelimme takan lämmöstä avokin poratessa lentoaukkoja ja ilmareikiä linnunpönttöihin. Ruuaksi valmistin meille täytettyjä paprikoita. Täytteeseen laitoin jauhelihaa, yrttituorejuustoa, sipulia, päälle ananasrengas sekä parmesan-raastetta. Tuli herkullista. Illalla katselimme Vain elämää ja kyllä tälläkin kerralla Suvi Teräsniska oli todella loistava.

Seuraavana aamuna rauhallisen aamuhetken jälkeen puimme puolilta päivin lämpimästi yllemme ja menimme ulos. Yöllä oli satanut vähän lisää lunta. Avokki laitteli pönttöihin rautalankakiinnitykset ja kiersimme paikkoja mihin pönttöjä laittaisimme. Aurinkokin paistoi, mutta ei se sanottavammin lämmittänyt. Otto seuraili touhujamme tarkkana. Avokki otti tikkaat avuksi ja ensinmmäinen pönttö kiinnitettiinkoivuun.Poltimme roskat ja jatkoimme nuotiotulilla.Keittelin termospulloon alkoholitonta glögiä, josta nuotiolla nautiskelimme. Kävimme auringonlaskun aikaan pienellä kävelyllä, koska meinasi ruveta palelemaan.

Aurinko laski ja ilma viileni entisestään. Nuotiolla oli kuitenkin hyvä ja rento olla.Millään ei olisi malttanut siirtyä sisälle, mutta viileys ja nälkä lopulta voittivat. Ja sisälle saavuttuamme katsoimme lämpömittarin lukemat – -9 astetta. Ei ihme, että äkkiseltään tuntui aika viileältä. Ei muuta kuin ruuan valmistukseen: riisiä ja broilerinjauhelihakastiketta. Ihanan talvipäivän kruunasi sauna 🙂 Ja hipsiessäni yöpuulle yhden pintaan pakkaslukemat 14 astetta, joten kylmä marraskuinen yö.

Nautimme taasen rauhaisasta aamuhetkestä takan lämmössä. Avokki lähti puuhailemaan ulos minun jäädessä siivoilemaan. Kaikenkaikkiaan viisi pönttöä on nyt mökin pihapiirissä odottamassa asukkeja. Sunnuntai sujahti rauhallisesti illalla palaten kaupunkiin. Ja nyt uusi viikko on jo puolessa. Sää edelleenkin ihanan talvinen, vaikkakin turhan tuulinen.

Kevätkauden keramiikkatyöt esittelyssä

Maanantaina oli kevään viimeinen keramiikkakerta. Jatketaan syyskuun puolenvälin jälkeen. Tykkään aina vain enemmän ja enemmän tehdä keramiikkatöitä. Ehkä tulleen kokemuksen myötä ja Soilen kärsivällisen ohjaamisen ansiosta uskaltaa ottaa itselleen haastavampiakin töitä tehtäväkseen. Nyt melkeinpä ihmettelen miten inhosinkaan yläasteella savitöitä. Ne tuli korvistakin ulos. Nyt minua harmittaa pitkä kesätauko. Niin se ihmismieli vaan muuttuu.

Monilla käsityömessuilla olen nähnyt pitkiä kapeahkoja keraamisia tarjoiluastioita. Olen joskus meinannut ostaakin sellaisen. Löysin muovisen veneen muotoisen astian, jonka otin muotiksi. Astian teko alkoi saven vaivaamisella ja levyksi kaulitsemisella. Välillä kaulitun levyn käänsin ympäri levyjä apuna käyttäen, jotta sain kaulituksi levyn myös toiselta puolen. Kaulitessa kaulitsiminen tapahtui erisuunnista. Kun levy oli riittävän iso ja tasainen muotin pohjalle laitoin ohuen muovin, jonka päälle laskin levyn varoen. Hiljalleen rauhallisesti sen painoin muottiin kiinni. Piti muistaa olla kärsivällinen, jotta ei painelisi liikaa liian nopeasti ja jättäisi hurjasti sormen jälkiä. Samalla pyrin pitämään välissä olevan muovin suorana, jotta se ei jättäisi pintaan jälkiä. Kun levy oli muotissa, leikkasin ylimääräisen saven pois ja siistin reunat. Työ jätettiin viikoksi kuivumaan, reunat pitäen kosteana. Työ poistettuani muotista viimeistelin reunat ja veneen mallinen tarjoiluastia oli valmis kuivumisen jälkeen raaka- ja lasituspolttoihin. Halusin sen lasitettavan helmiäisen valkoisella hiukan mattapintaisella lasitteella.

Muki syntyi veneastian tapaan valkoisesta 0,5 samotin valkoisesta savesta. Tein mukin nipistelytekniikalla. Ensiksi vaivasin savipalan palloksi ja lähdin keskeltä painamaan kuoppaa palloon. Siitä aukon suurennus, pohjan tasoitus, suuaukon siistiminen. Neljä sydäntä, jotka ovat kaikki hivenen erilaisia toisiinsa verrattunamuotoilin sormin. Ne kiinnitin lietteellä kuten myös korvan. Liete valmistuu pieneen palaan lisäämällä vettä ja sekoittamalla. Mihin halusin sydämen kiinnittää mykin kylkeen, sen kohdan karhensin, saman tein sydämen sille puoliskolle, joka tuli mukia vasten. Molemmille pinnoille lietettä ja sydän mukin kylkeen kiinni. Ylimääräisen lietteen siistiminen kiinnityksen jälkeen. Syksyllä tein pienen kulhon mustasta savesta ja se lasitettiin Helroot-nimisellä punaisella lasitteella. Musta imaisi lasitteen hivenen ruskeasävyiseksi. Nyt halusin kokeilla lasitetta valkoiseen saveen ja tulleen palautteen mukaan väri on onnistunut sen eläväisyydessään. Monet ovat myös pitäneet erilaisista sydämistä. Itse suhtaudun vähän kriittisesti mukiin. Tarjoiluastia-veneeseen olen paljon tyytyväisempi.

Maljakosta tuli ehkäpä paremminkin malja. Muottina käytin muovikulhoa, jossa taasen ohut muovi. Nyt levytekniikan sijaan tein muotin sisäosaan maljan makkaratekniikalla. Työssä selvästi näkyy tekniikka millä se on tehty. Makkaroiden häivytys ulkopinnasta ei tietenkään muotissa onnistu 🙂 Myös muovi jätti jonkin verran jälkiä työhön. Suuaukon siistiminen ja tovin sai työ kuivahtaa. Sillä välin valmistui ontto jalka. Jalan saadakseni keskelle ja maljan suoraan, tarvitsin Soilen apua ja näköä. Yhdessä oikeaa kohtaa mallailtiin ja lopulta olimme tyytyväisiä. Työ kuivumaan. Olisin halunnut työn lasitettavan kevään vihreällä lasitteella. Lasite pääsee oikeuksiinsa silloin kun sitä on työssä runsaasti. Lasitetta oli todella vähän, joten väriksi valikoitui syvän sininen lasite.

Kevään vihreällä lasitettiin tämä pieni kulho, mutta lasitteen vähyyden vuoksi kulhosta tuli enempi ruskeasävyinen.

Keraaminen sydänrasia syntyi saatuani inspiraation siihen löydettyäni muovisen sydämen, jota käytin muottina. Työ aloitettiin samaan tapaan kuin veneen muotoinen tarjoiluastiakin. Savesta kaulitsin levyn, joka paineltiin sydänmuottiin. Välissä ohut muovi. Kansi leikattiin muottia sabluunana käyttäen savilevystä. Kannen reunan tein litteästä nauhamaisesta savipalasesta. Se myöskin leikattiin savilevystä viivotinta apuna käyttäen. Nauha kiinnitettiin sormin kanteen pystyyn. Apuna käytin sellaista lituskaista tikkua, jotta työhön ei tulisi sormen jälkiä. Kannen valmistuttua piti tietystikin kokeilla, että mahtuuko se paikoilleen ja mahtuhan se. Työ kuivumaan. Väriä mietin pitkään, sillä sydän on tehty mustasta savesta, joka on hiukan valkoista savea karkeampaa ja syö värit. Päädyin lopulta linnun muna-lasitteeseen, joka on hyvin samanlainen kuin elävä ruskea, jota olen paljon mustissa savitöissäni käyttänyt.

Lautasen ja kannellisen purkin tein samalla keramiikkakerralla. Molemmat ovat mustasta savesta. Lautanen syntyi lautasta muottina käyttäen levytystekniikalla. Mitään koristeita en lautaseen halunnut. Runsaalla mustikan sinisellä lasitteella lautasesta tuli raikkaan värinen. Olen tyytyväinen lautasen sileyteen. Pahempia monttuja, painaumia tms. ei ole.

Kannellinen purkki syntyi nipistelytekniikalla. Kansi levytystekniikalla. Kannen sisäpuolella on makkaratekniikalla tehty lukitusrengas tai miksikä sitä nyt nimitettäis. Kannen nuppi on kiinnitetty lietteen avulla. Purkki on lasitettu elävällä ruskealla. Muodoltaan työ ei ole täydellinen ja löydän yläosasta hienoisia railoja/painaumia. Toisaalta ne eivät taida erottua erityisemmin, ei ainakaan ratkaisevasti muiden silmiin. Joskus nämä sokean silmät tuntevat asioita liian hyvin ja kova itsetritiikki iskee 🙂

Valkoisesta savesta syntyi neljä erilaista riipusta. Olen raakapolton jälkeen värjännyt ne itse enkopelasitteilla. Soile on lisännyt pintaan vielä läpinäkyvän lasitteen. Riipukset tullaan laittamaan mustaan nahkanauhaan.

Tässä sinisessä koriste-esineessä oli alunperin kaksi kiemuraa, mutta raakapoltossa toinen kiemura irtosi. Hyvä niin, sillä työstä tuli paljon parempi yhdellä kiemuralla 🙂 Esine kertoo itse kullekin mitä kertoo. Työllä ei ole varsinaista tarinaa. Se vain syntyi viimeisellä marraskuun keramiikkakerralla, joten tuli poltoista vasta tämän vuoden puolella. Koska työ on kapea minulle se tuntuu käsiin herkältä ja hauraalta, vaikka työ ei ole hauras. Kestää koskettamisen hyvin.

Lopuksi työ, jolle saa ja melkeinpä pitääkin nauraa 😀 Alunperin ajattelin tekeväni lankakerälle kupin. Ensinmmäinen yritelmä luhistui ja toisesta tuli auttamattoman pieni. Hauska tossumaisuus oli kuitenkin syntymässä, joten jatkoin eteenpäin. Lankakerän pesästä alkoikin muotoutumaan jotain ihan muuta, kenties tuikkukuppi 🙂 Suuaukko on niin iso, että tuikun mahtuu siitä asettelemaan paikoilleen. Reiät työssä puolestaan toi monelle mieleen tossumuodon vuoksi proksit. Ehkäpä tämä sitten on Tossut-tuikkukuppi 😀

Onnistumisen riemua ratsastustunnilla

Leveä hymy nousee kasvoille tätä postausta kirjottaessani, sillä tämän päiväinen ratsastustunti oli todella ihana pakkasesta huolimatta. Itse asiassa en palellut tunnin aikana juurilainkaan, vaikka mittari oli pudonnut 12-13-miinusasteeseen. Pukeutuminen onnistui! Ja niin onnistui myös tunti.

Ratsastin Airalla ilman satulaa. Jalustimet olivat terapiavyössä, jossa oli nahkainen kahva. Alkukäyntien aikana otin jalustimet pois jalasta ja kuljin pitkät pätkät siten. Yllättävän vähän minusta tuntui meno kiikkerältä ja pelottavalta. Ehkä tietoisuus jalustimien olevan lähellä tarvittaessa riitti. Uskalsin ratsastaa pitäen ohjista. Kahvaan tartuin vain töltissä, ravissa ja laukassa. Tunnin aikana Lettu kannusti minua ratsastamaan tölttiä ilman jalustimia ja aika pitkän pätkän sitten meninkin vaan kahvasta kiinni pitäen. Jalustimet jalassa ollessa pyrin irrottamaan niin töltissä kuin ravissakin kahvasta siinä onnistuenkin. Laukassa luonto ei antanut niin paljoa rohkeutta 😀

Tunnin alussa teimme muutaman pysähdyksen ja peruutuksen. Harjoittelimme töltistä raviin siirtymistä ja päin vastoin ilman käyntiaskeleita. Meillä Airan kanssa tosin tahtoi aina tulla käyntiä väliin. Lopussa onnistuin kerran pari toivotulla tavalla. Paksut hanskat käsissä oli vaikea välillä hahmottaa ohjien löysyyttä/tiukkuutta ja ohjia pitikin korjailla tunnin aikana useamman kerran.

Lettu ehdotti laukkaa ja olimme molemmat Tiinan kanssa vähän epäröiviä. Tiinalla oli Aave eikä terapiavyötä sen enempää kuin satulaakaan. Epäröinnit sikseen ja laukan nostoja, ja onneksi Lettu kannusti meidät siihen. Oli nimittäin aivan mahtavaa. Tunsin miten hymy levisi kasvoille ja tahdottiin uudestaan. Laukattiin myös toiseen suuntaan. Hevosetkin tuntuivat olevan fiiliksissä ja laukkasivat reippaasti. Me nautimme!!! Kokemus oli todella hieno! Onneksi Lettu tietää mitä milloinkin meiltä voi vaatia, vaikka itse alkuun epäröisimmekin.

Laukkahuuman jälkeen vielä töltti- ja raviharjoituksia. Tunti meni aivan liian nopeaan. Pian oli aika loppukäyntien ja ne menin ilman jalustimia. Tänään saimme todella onnistumisen riemua ja hyvää mieltä hevosen selässä. Heppa myös lämmitti mukavasti ja istunnan oli pysyttävä hyvänä, jotta ratsastus sujui. Ilman satulaa ratsastamisesta on kyllä paljon hyötyä ja uskon sen kehittävän minua/meitä/ratsastajia. Tunnin aikana selkä pysyikin hyvin suorassa ja etukönötystä oli paljon vähemmän edelliskertoihin verrattuna.

Avokki oli napsauttanut saunan lämpiämään, joten kotiuduttua saunan lämpöön nautiskelemaan. Sen jälkeen ruokaa, neulomista, rentoilua ja nyt on jo iltateekin juotuna. Takana on mukava viikonloppu!

Eilen nimittäin vietimme Tiinan kanssa iltapäivää neulomisen merkeissä. Tavotteena oli Tiinan oppia nurja silmukka, ja ilokseni voin kertoa onnistuimme siinä. Kuulostaa varmasti aika ”jännittävältä”: kaksi sokeaa joista toinen vasen ja toinen oikea kätinen. Vasen kätinen koettaa ohjata miten oikeakätisen nurja silmukka tehdään. Siinä sohvalla istuimme vieretysten puikot käsissä ja minä selitän: ”Tyhjän puolen puikko on itsestäsi kauempana ja puikkaat silmukan sisälle kauempaa itsestäsi. Et vatsasi puolelta. Lanka kiertyy puikatusta puikon ympäri, ei puikkojen välistä.” Välillä maltoimme herkulliselle kana-kasvisaterialle ja jälkkäriksi herkullinen jäätelöannos. Kotona neulomusvimma jatkui.

Epätoivosta toivoon

Lähestyn suojatietä, jonka edessä vesilätäkkö, Otto hidastaa varhain ja pysähtyy niin ettei joudu lätäköstä menemään. Emme välttämättä ole suojatien kohdalla vaan sen sivussa. Ylityksestä selvitään, matka jatkuu. Käännytään oikealle tielle, joka laskeutuu. Märkää, hiekotushiekkaa, kuraa, lätäköitä… Eipäs tuosta huvita mennä, Otto tekee suunnan muutoksen välttääkseen tien inhottavuudet ja löydän itseni joltain aukealta. Onneksi kuulin junan äänen ja sain komennettua Oton takaisin tielle… Näin alkoi meidän viime torstainen matka salille. Maanantaina pääsimme laskeutuvalle tielle ja kääntymään vasemmalle radan varteen. Radan varressa kuljetaan haettaviin portaisiin asti. Vasemmalla on silta, josta pääsee autotien varteen, sinnehän Oton mieli halajas. Ehkä himpun kuivempaa. Ei kun takasin radan varteen ja tottakai väärään suuntaan, joten ympäri ja uudestaan. Lopulta portaat alas ja alikulkuun hitain maleksivin askelin. Paluumatkalla maleksien alikulkuun, mutta se löytyi kuin löytyikin. Portaat ylös ja radan varteen maleksimaan. Avokki ja avustaja tulivat meitä vastaan. Ottoon en saanut minkäänlaista vauhtia ja olo oli toivoton.

Eilen oli todella märkää, kumisaappaat ainoat oikeat jalkineet. Oton kulku oli luokatonta, joten pissalenkkeihin liikkumiset jäi. Tänään aamulenkki loi jo uskoa parempaan. Ja puoliltapäivin pääsimme koulutuslenkille. Koira vaadittiin liikkumaan niin hiekalla kuin lätäköissäkin. Järvilätäköt toki sai kiertää, mutta maleksimaan ei saanut jäädä yhtään. Koiralla heilui häntä korkealla koko lenkin ajan, vaikka Otto joutui kulkemaan sellaisista paikoista mitä inhoaa. Koiraa tietysti kehuttiin aina onnistumisen jälkeen. Liikkumiseen käytettiin kyynärvarsilukitusta, hihnasta nyppäsyjä, valjaiden helistelyä yms. Ei siis mitään koiraa satuttavaa. Äänenkäyttö oli myös tärkeässä roolissa. Mitä enemmän vaadittiin sitä enemmän kehuttiin. Ja minun on muistettava aina etten lähde ohjaamaan koiraa vaan pistän sen liikkeelle käskyin, kenties valjaita nostaen. Oton jumitteluiden myötä monesti ajaudun liian eteen koiraa nähden ja silloin väännän valjaista, jota ei saa tapahtua. Sama ylityksissä, koira liikkeelle ja sitten minä. Ette usko miten hyvältä tuntui kun koira alkoi tajuta, että nyt mennään eikä meinata, silti häntä heilui ja kaikilla oli hyvä olla. Samalla minulle opin paikka siitä, että voin olla napakampi ja vaativampi, Otto ei mene rikki siitä. Tuntuu vain piristyvän 😀

Ongelmat ei varmasti ole taltutettu kahdella koulutuslenkillä. Edellinen oli jo toissalauantaina. Otto varmasti kokeilee jatkossa minua missä se aita nyt olisikaan matalimmillaan, mutta minun on oltava vaan tiukkana, niin tiukkana ja vaativana kuin vaan yksikseni liikenteessä voin ja uskallan ilman, että aiheutan vaaratilanteita. Ja lisäkoulutuslenkkejä tullaan varmasti tekemään tämän kevättalven mittaan.

Maanantaina ja eilen minusta tuntui, että ei meidän koirakkous kestä kauaa, että ei tästä vaan tule mitään. Surin jo kaikki mahdollisuudet. Tänään jaksan taas uskoa parempaan huomiseen. Soitto heti koululle kun tökkii ja sitten taas treenataan. Ja treenaan itekseni ja aina kun mukanani on joku näkevä, joutunee peesaushommiin 😀 Että kyllä vielä taisto jatkuu, jotta perjantaina neljä vuotta täyttävä Otto on luonani vielä vuosienkin päästä. Tämä kaikki kertoo vaan siitä, että joskus opaskoirakoksi kasvamisen eteen joutuu tekemään helkkaristi työtä, joskus se kestää pidempään, joskus on vaikeaa jne. Mutta kun se työ alkaa palkita, onnella ja hymyllä ei rajoja! Onneksi Suomessa on myös huippuammattitaitoisia kouluttajia, jotka auttavat meitä koirakoita.