Väsymys – se on täällä taas

Ei auta, on pakko myöntää niin itselleni kuin muillekin: väsymys on palannut 🙁 Se tuntuu masentavalta ja turhauttavalta. Toisaalta alkuvuodesta on ollut huimasti enemmän töitä mitä esim. alkusyksystä, mutta mieliala on ollut jo joitakin viikkoja aika ailahteleva ja sellaisia alakulopäiviä on tullut roimasti lisää. Viimeisen viikon aikana on ollut pakko pysähtyä miettimään onko kaikki hyvin ja valitettavasti ei taida olla. Painostava väsymys on täällä taas. Työni olen onneksi jaksanut hoitaa. Ja vaikka joululoman päättymisestä ei ole vielä kuutta viikkoa ensi viikon mökkilomaa odotan. Se tulee todella oikeaan aikaan. Saan palautua töistä, saan puuhailla omaan tahtiin jaksamiseni mukaan mitä haluan, olla luonnon keskellä.

Loma ei tietenkään ratkaise mitään ja tuskin vie väsymystä pois kuin väliaikaisesti. Olen kovasti miettinyt johtuuko tämä kilpirauhasen vajaatoiminnasta vai aiheutuuko tämä raudan puutteesta jolloinka Thyroxinkaan ei imeydy kunnolla. Rautaepäilyni juontaa viime kertaisiin mega-niegara vuotopäiviin. Olen ymmärtänyt mitä vähemmän kropassa on varastorautaa, se runsauttaa kuukautisvuotoakin. Ihan älytöntä siis, kroppa ”sylkee” ne loputkin raudat pihalle 🙁 Noiden jälkeen väsyneisyys on lisääntynyt selvästi ja alakuloisuus siinä sivussa.

En tiedä olenko ihan pihalla vai olenko oikeilla jäljillä, oireet tulevat varastoraudan vähyydestä eikä lääkityskään toimi, tai sitten Thyroxin ei riitä, tai onhan muunto-ongelmakin mahdollinen.

Minullahan on kontrolli-lähete. Syksyllä lääkäri kehotti tulemaan vuoden päästä otattamaan kokeet. Lähetteessä ei kuitenkaan ole kuin tsh ja t4 v. Tällä hetkellä haluaisin selvittää tuon raudan tilanteen varastorautaa myöden. Ehkäpä on syytä pyytää soittoaikaa lääkärille. Toisaalta marssimalla City-terveyteen saisin rautakokeetkin paljon edullisemmin kuin Mehiläisessä. Tarvitsen kuitenkin lääkärin tulkinnan tuloksista, koska ei ole järkevää lähteä sooloilemaan itsensä hoidon kanssa. Ei ole kokemusta riittävästi, ja kaitpa se kokeneemmaltakin vähän arveluttavaa toimintaa on. Kunpa vain oppisin mahdollisimman pian tunnistamaan oireiden syitä paremmin, jäisi tämä pirun pohdiskelu ja vähän jahkailukin pois.

Olen kuitenkin päättänyt katsoa mitä loma tekee ololle. Ehkä piristyn ja oireet taas palaa arjen alettua. Silloin ainakin tiedän, että jotain on tehtävä. Jos tämä sattuisikin olemaan vain töiden tuomaa uupumusta työpaljouden vuoksi, ehkä lepo auttaa. Tosin olen melkovarma ettei tämä kokonaan työmäärästäkään johdu.

Nyt minun on syytä painua peiton alle kuorsaamaan. Ehdinkin nukkumaan ihanan pitkät unet. Pitkät yöunetkaan ei vaan tunnu piristävän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *