CellResett 12/28 – tuntemuksia ja fiiliksiä


Puhdistuskuurin puoliväli lähestyy ja jo tässä vaiheessa voin todeta monessa asiassa muutosta tapahtuneen. Ehdottomasti niistä on selkeinpänä unen laadun paraneminen. Viime yönä en herännyt kertaakaan, en edes vessaan, joka on todella harvinaista. Kehosta on lähtenyt pahin nesteläskihöllö ja jonkinlaista kiinteytymistä tapahtunut.

Sanotaan, että ensinmmäinen viikko on kuurin raskain. Minulle väsyttävimmät päivät olivat neljäs, viides ja kuudes. Koska uupumus painoi rauhoitin viikonlopun kotona puuhailuun. Otinpa päikkäritkin lauantaina ja sunnuntaina. Päässä kyllä surrasi ja stressaantunut olo vaivasi keskiviikkona olleen Vantaan kaupungin järjestämän tilaisuuden jälkeen, jossa esiteltiin kuljetuspalvelun mahdollisia muutoksia. Asian vuoksi olenkin ollut aktiivinen keskustelija asiasta niin netissä kuin s-postissakin. Fyysinen voimattomuus ei onneksi estänyt ajatusten juoksua ja kirjallista ilmaisua. Luulen kuitenkin asian olevan sellainen mikä on nostanut stressitasoja siinä määrin, että paino jämähti paikoilleen loppuviikoksi ja nyt alkuviikoksikin.

Ensinmmäisen viikon lopulla olleeseen väsymykseen ja painon putoamattomuuteen vaikutti myös iki-ihanat naisten vaivat. Positiivista oli kuitenkin se, että kivut olivat huomattavasti lievemmät mitä aiemmin. En joutunut turvautumaan särkylääkkeisiin laisinkaan.

Tällä kuurilla jätetään paljon asioita kokonaan pois: suola, sokeri, sipuli, viljat. Etukäteen hiukan jännitti miten ruuasta saa maukasta ja hyvää ilman ripaustakaan suolaa. Eikös lohi ilman suolaa kuulosta aika hurjalta? Syötyäni mm. lohimureketta, joka maustettu chilillä, tillillä, sitruunalla, inkiväärillä, pippurilla voin todeta kaivanneeni suolaa hyvin vähän. Ripaus suolaa ehkä viimeistelisi maun murekkeessa, mutta hyvin maistuu ilmankin.

CellReset on kehon puhdistuskuuri. Matalahiilihydraattisella ruokailulla saadaan aikaan insuliinireseptoreiden puhdistuminen solutasolla, joka käynnistää hidastuneen aineenvaihdunnan. Kehon puhdistuessa vuosien saatossa sinne kerääntyneestä kuonasta solut voivat paremmin, keho voi paremmin. Pitkään mietin lähdenkö tälle tielle, mutta toistaiseksi ei kaduta. Toisaalta en voi vielä sanoa myöskään ”wau, mikä olo minulla on”. Toisilla muutokset tapahtuvat nopeammin ja toisilla vie enemmän aikaa. Tämä on joka tapauksessa mielenkiintoinen matka ja opin tästä varmasti paljon.

Ensinmmäisellä viikolla ruokailut koostuivat proteiinilähteistä. Lohimurekkeen lisäksi lautaseltani löytyi mm. kanaa eri tavoin maustettuna sekä tähän mennessä ehdottomasti herkullisin ruoka on ollut muikut sitruunanmehuun dipattuna.Ruisjauhoja enkä suolaa kaivannut. Todella herkullista, nam 🙂

Aamupala nautitaan juomineen kylmänä. Tämä tehostaa aineenvaihduntaa. Joinain aamuina onkin ollut melkoinen horkka hetken aikaa. Sillä hetkellä ei kovin mukava tunne, mutta onneksi ohi menevä. Aamiaisella usein olen syönyt keitetyn kanamunan. Niitä menee myös iltapalaksi. Onneksi kanamuna taipuu moneen. Saa vaikkapa herkullisia lettusia. Munan lisäksi vaniliaa, kanelia, kaardemummaa. Letut voi maustaa myös yrteillä.

Viikko sitten kokeilin myös tofua, jonka kanssa tehtiin garam masala-kastike. Tuo dippi oli hyvää, mutta tofun koostumus tökki pahasti.

Proteiiniviikon jälkeen maanantaina oli ihana tunne rouskuttaa porkkanaa, nauttia parsakaalista, sillä on vihreiden päivien vuoro. Lautaselta on löytynyt myös ihanaa pinaattia valkosipulilla höystettynä, nam. Kanan, kalan, tofun mussutus jatkuu siis edelleen. Tosin tofua tuskin lautaseltani kuurin loppupuoliskolla löytyy. Nyt mukaan vain tuli kasvikset.

Puhdistuskuurilla suositaan puhtaan ruuan lisäksi mahdollisimman puhtaita lisäravinteita ja minulla käytössä on ollut FitLinen tuotteet, jotka taitavat olla yleisimmät tällä kuurilla. Ne tukevat kuuria, antavat lisäboostia, auttaa palautumaan, hoitaa vatsaa jne. Juominen on myös todella tärkeää, jotta ne kuonat pääsevät ulos. Vettä sitruunalla tai ilman 2-3 litraa. Kuulostaa ehkä paljolta, jotenkin vain vettä tuntee tarvitsevansakin eri tavalla kuin normaalisti. Kyllähän normistikin se 2 litraa pitäisi juoda. Moni meistä juo aivan liian vähän vuorokaudessa.

On tärkeää myös ettei ruokailujen välit veny paljoa yli neljän tunnin. Kuurin jälkeisessä elämässä toivoisin oppineeni ainakin sen, että syön säännöllisesti eikä niin, että aamupalan jälkeen voi sujahtaa 6-8 tuntiakin ennen kunnollista ruokailua. Ruokavaliossani proteiinien määrä on ollut liian vähäinen ja hiilareita on tullut liikaa. Jatkossa toivottavasti löydän niiden kesken sopivan suhteen.

Puoliväli häämöttää jo, odotan mielenkiinnolla mitä tulevat 16 vuorokautta tuovat tullessaan, mitä kehossani tapahtuu, millaiseksi oloni muuttuu, mitä tapahtuu painolle????

Viides päivä illassa

Oikeastaan olisin halunnut postata joko nahkatyön jatkokurssista tai Luonnosta -keramiikkanäyttelymme avajaisista, mutta tämä on se ilta taas milloin kuvien lisääminen ei onnistu.

FitLinen Optimaalisetti, jogurtti ja aminohapot hain perjantaina postista. Heti illalla laitoin jogurtin tekeytymään ja lauantaiaamuna aloitin Optimaalisetin ja aminohappojen käytön. Viikolla kurssipäivinä olin kovin väsynyt. Jo viikonloppuna tunsin miten olo oli virkeämpi ja parempi. Olen aloittanut jauheiden käytön pienillä annoksilla ohjeiden mukaan ja silti muutos on hämmästyttävä.

Tämä viikko menee huovutuskurssin merkeissä. Olen ollut paljon virkeämpi kurssipäivien jälkeen mitä viime viikolla. Aineenvaihdunnassa selvästi tapahtuu, sillä vessassa saa käydä usein. Yölläkin parikin kertaa. Olen koettanut huolehtia siitä, että juon riittävästi. Näin liikkeelle lähtevät kuonat pääsevät pois elimistöstäni. Varmastikin vessassa ravaaminen tasottuu ajan oloon.

En tiedä liittyykö vai ei, mutta kuivasilmäisyysoireet ovat lähes kadonneet. Kertaakaan minua ei ole närästänyt näiden viiden päivän aikana. Uni on levollisempaa, vaikka heräänkin pissalle välillä. Aamuisin ei ole kovin vaikeaa kömpiä ylös 6.30. Ehkä jopa mielikin on parempi.

Myönnän, olen ihmeissäni, hämilläni, mutta iloinen. Tänään mietinkin, että ajan oloon saan kenties myös liikunnallisemman elämän takaisin. Ja ehkä vasta ajan oloon ymmärrän miten väsynyt ja epämääräisiä oireita täynnänsä päiväni ovat olleet. Voisiko tämä todella kohentaa elämän laatua, käynnistää aineenvaihdunnan, tasapainottaa hormoonitoimintaa, piristää ja aikanaan kenties vielä hoikentaakin. En toki tarkoita, että laihtuisin ravintolisillä pelkästään. Kyllä se tarkoittaa myös terveellistä, ravitsevaa ruokaa ja liikunnan lisäämistä. Energian lisääntyessä, lisääntynee liikkumishinkukin.

Onneksi minulla on ollut käsityöt, jotka ovat täyttäneet päiviäni. Ei kovin fyysistä, mutta mielekästä tekemistä ja uuden oppimista. Siksi en ehkä ole ymmärtänyt väsymykseni määrää. Vaikka takana on vain muutama päivä mietin jo miten se olo mikä minulla on ollut ei ole normaalia, ei alkuunkaan. En yritä tässä väittää, että olisin kokenut ihmepiristymisen, ettei minua enään väsytä, mutta koen muutoksen alkaneen.

Onneksi sain kutsun FitLine-kotikutsuille, onneksi ilta sopi minulle ja ennen kaikkea onneksi menin paikalle ja uskalsin lähteä kokeilemaan. Ja nyt haluan katsoa mitä tällä tiellä on minulle tarjota. Alku vaikuttaa lupaavalta.

Nyt kuitenkin on aika painua peiton alle, sillä huomenna huovutuskurssilla aloitan huivia mihin huovutan lehtikuviota. Alkuviikosta olen huovuttanut kaitaliinan.

FitLine -kotikutsut

Suhtaudun moniinlisäravinne&laihdutus&dietti-konsepteihin skeptisesti. Ajattelen, että bussikeittodietit yms. eivät tuo pysyvää muutosta ylipainon kanssa taistellessa. En pidä ajatuksesta synteettisiä valmisteita laihduttamaan kehoa, kohentamaan oloa. Mietin myös monien tuotteiden kohdalla niiden todellista toimivuutta ja sopivuutta hyvinvointiin. Hyvinvointialahan on suurta bisnestä ja välillä on rahastuksen makua ilmassa enempi vähempi. Toisaalta on myös muistettava, että jokin juttu sopii toiselle ja toiselle taas ei. Jokaisen meistä on löydettävä ne omat jutut mitkä toimivat juuri itselleen.

Lauantaina olin FitLine-kotikutsuilla. En ole löytänyt oikeita keinoja painon pudotukseen, hyvinvoinnin kohentumiseen. Epämääräisiä oireita riittää mitkä eivät estä toimintaa, mutta välillä hidastaa kyllä. Vilkkaiden päivien jälkeen tarvitsen palautumisaikaa aivan eri tavalla mitä aiemmin.

FitLinesta olen kuullut aiemminkin ja eräs ystäväni sitä kokeilikin hyvin tuloksin. Minua tuolloin yllätti, että hän lähti mukaan, sillä hänelle puhtaus, lisäaineettomuus, kehon puhdistuminen jne. ovat tärkeitä asioita. Ajattelin tuolloin, että tässä täytyy olla jokin juttu, mutta tuolloin rohkeuteni ei riittänyt mennä mihinkään esittelytilaisuuteen. Nettiä selailin kyllä innokkaasti pohtien. Nyt kuitenkin taisi olla aika kypsä, sillä nähdessäni kaverin kyselyä Fb:ssa olisiko kotikutsuista kiinnostuneita vastasin myöntävästi ja onneksi ilta sattui myös sopimaan.

Kutsuilla istuin ja kuuntelin tarkasti ravitsemuksesta ja FitLine-tuotteista. Miten tärkeää on, että suolistomme on hyvässä kunnossa, sillä se vaikuttaa käytännössä kaikkeen. Ennen ravintoainemittausta kerroin etukäteen vain sairastavani kilpirauhasen vajaatoimintaa. Minusta tuntui nimittäin aivan käsittämättömältä, että mittaus tehtiin anturia käyttäen. Samaa menetelmää käytetään kuulemma myös astronauttien terveydentilan tutkimiseen. Tutkimus tehdään magneettikenttiä hyväksi käyttäen. En osaa asiasta kertoa oikeastaan enempää. Pitäessäni kädessäni anturia tunsin sen värinän.

Yllätys oli suuri kun minulta kysyttiin mm. närästääkö minua, kuivuvatko limakalvot, onko minulla herpestä jne. Kaikkea sellaista millaisia oireita tai tuntemuksia minulla on. Raudan puute, silmien kuivuminen, levottomat jalat… Siinä istuessani mietin onko tämä oikeasti totta vai kusetusta. Testin mukaan minulla voisi olla suolistossa jotain häikkää, vatsa liian emäksinen, b12-vitamiinin puutos, d-vitamiini rajalla, viitteitä raudan vähäisyyteen. Lisäksi nestehukkaa, aminohappojen vähäisyyttä, jämähtänyt aineenvaihdunta ja ravinnon tärkeät ainekset eivät imeydy kunnolla.

Huh, onhan siinä listaa kerrakseen. Toisaalta ehkäpä vielä ei ole myöhäistä saada hyvinvointiaan paremmaksi ja ehkäpä sen myötä myös treenikärpänenkin surahtaa jossain vaiheessa. Päätin nimittäin kokeilla mitä FitLinella on minulle annettavana. Toivottavasti en joudu pettymään. Arvostan sitä, että asiaa lähdettiin purkamaan kehon puhdistumisen ja tasapainottamisen kautta eikä suorilta jollekin bussikeittodietille. Salaa kuitenkin toivon, että tämä aloittamani matka johtaa myös painon laskuun. Minulle suositeltiin Optimaalisettiä, aminohappoja sekä FitLinen jogurttia, ja niillä lähden kehoani puhdistelemaan, aineenvaihduntaa herättelemään, unen laadun kohentumiseen jne. Tuotteet eidät halvimmasta päästä ole, joten toivon todella niistä hyötyvän.

Kutsujen jälkeen olen etsinyt tietoa niin FitLinesta kuin tuotteistakin. Olen käsityksessä, että tuotteet ovat luonnollisia aineksia eikä niissä ole synteettisiä aineksia täyteaineineen. Lääkärit ovat tarkoin tutkineet mitä mihinkin tulee, mitkä vitamiinit ja hivenaineet toimivat parhaiten yhdessä. Näinhän sanotaan tietysti monesta muustakin tuoteperheestä. Haluan uskoa, haluan luottaa, silti epäröin ja pohdin sorruinko turhuuteen. Vastauksia en saa, jos en uskalla kokeilla. Ja kutsuilla skeptisyyttä tunnustivat kokeneen alkuun nyt tuotteista innolla puhuneet henkilötkin, joten ehkäpä annatte ristiriitaiset tuntemukseni anteeksi? Ja hyvistä raakaa-aineista valmistettua ruokaa ei sovi unohtaa. Sillä on iso merkitys.

Ja lopuksi haluan todeta, että teksti ei ole mitään sovittua mainospulinaa. Kirjoitan tästä, koska asia pohdituttaa minua, ja silti odotan toiveikkaana ja innokkaana pakettia päästäkseni aloittamaan.

Väsymys – se on täällä taas

Ei auta, on pakko myöntää niin itselleni kuin muillekin: väsymys on palannut 🙁 Se tuntuu masentavalta ja turhauttavalta. Toisaalta alkuvuodesta on ollut huimasti enemmän töitä mitä esim. alkusyksystä, mutta mieliala on ollut jo joitakin viikkoja aika ailahteleva ja sellaisia alakulopäiviä on tullut roimasti lisää. Viimeisen viikon aikana on ollut pakko pysähtyä miettimään onko kaikki hyvin ja valitettavasti ei taida olla. Painostava väsymys on täällä taas. Työni olen onneksi jaksanut hoitaa. Ja vaikka joululoman päättymisestä ei ole vielä kuutta viikkoa ensi viikon mökkilomaa odotan. Se tulee todella oikeaan aikaan. Saan palautua töistä, saan puuhailla omaan tahtiin jaksamiseni mukaan mitä haluan, olla luonnon keskellä.

Loma ei tietenkään ratkaise mitään ja tuskin vie väsymystä pois kuin väliaikaisesti. Olen kovasti miettinyt johtuuko tämä kilpirauhasen vajaatoiminnasta vai aiheutuuko tämä raudan puutteesta jolloinka Thyroxinkaan ei imeydy kunnolla. Rautaepäilyni juontaa viime kertaisiin mega-niegara vuotopäiviin. Olen ymmärtänyt mitä vähemmän kropassa on varastorautaa, se runsauttaa kuukautisvuotoakin. Ihan älytöntä siis, kroppa ”sylkee” ne loputkin raudat pihalle 🙁 Noiden jälkeen väsyneisyys on lisääntynyt selvästi ja alakuloisuus siinä sivussa.

En tiedä olenko ihan pihalla vai olenko oikeilla jäljillä, oireet tulevat varastoraudan vähyydestä eikä lääkityskään toimi, tai sitten Thyroxin ei riitä, tai onhan muunto-ongelmakin mahdollinen.

Minullahan on kontrolli-lähete. Syksyllä lääkäri kehotti tulemaan vuoden päästä otattamaan kokeet. Lähetteessä ei kuitenkaan ole kuin tsh ja t4 v. Tällä hetkellä haluaisin selvittää tuon raudan tilanteen varastorautaa myöden. Ehkäpä on syytä pyytää soittoaikaa lääkärille. Toisaalta marssimalla City-terveyteen saisin rautakokeetkin paljon edullisemmin kuin Mehiläisessä. Tarvitsen kuitenkin lääkärin tulkinnan tuloksista, koska ei ole järkevää lähteä sooloilemaan itsensä hoidon kanssa. Ei ole kokemusta riittävästi, ja kaitpa se kokeneemmaltakin vähän arveluttavaa toimintaa on. Kunpa vain oppisin mahdollisimman pian tunnistamaan oireiden syitä paremmin, jäisi tämä pirun pohdiskelu ja vähän jahkailukin pois.

Olen kuitenkin päättänyt katsoa mitä loma tekee ololle. Ehkä piristyn ja oireet taas palaa arjen alettua. Silloin ainakin tiedän, että jotain on tehtävä. Jos tämä sattuisikin olemaan vain töiden tuomaa uupumusta työpaljouden vuoksi, ehkä lepo auttaa. Tosin olen melkovarma ettei tämä kokonaan työmäärästäkään johdu.

Nyt minun on syytä painua peiton alle kuorsaamaan. Ehdinkin nukkumaan ihanan pitkät unet. Pitkät yöunetkaan ei vaan tunnu piristävän.

Rautakuurille

On jo viikon päivät kun lääkäri soitteli labratuloksistani. Tottahan toki minulla oli juuri silloin asiakas, joten kiiruusti toiseen huoneeseen puhumaan. Ja enhän mä tietysti muista kaikkia labratuloksia ulkoa, joten pääsen niitä tarkistelemaan vasta kun saan ne kotiin.

Joka tapauksessa kilpirauhasen vajaatoimintaa minulla ei ole, ei ainakaan vielä. Tosin arvot ovat vähän alhaiset, joten pois ei voida sulkea alkavaa vajaatoimintaa, joten sain lähetteen uusintakokeisiin puolen vuoden-vuoden päähän. Ja jos oireet pahenevat toki voin käydä kokeissa jo aiemmin. Maksa- ja munuaisarvot kuulemma normaalit. Rautaa suositteli syömään puolen vuoden kuurin. Hemoglobiini oli tosin muistaakseni 131. Löysin tiedon, että naisella normaalin raja on 117-155, joten vähän rautakuuria olen kummastellut. En kuitenkaan ole varma otettiinko kokeita liittyen varastorauta-arvoihin. Olen nyt lueskellut Facebookissa parin kilppari-ryhmän ihmisten kirjoituksia ja ymmärtänyt, että kilppariongelmilla voi olla yhteyttä rautaan. Ilmeisesti myös vajaatoiminnassa maksa-, sokeri ja kolesteroliarvot nousevat. Minulla paastosokeri oli 5.5, mutta kolesteroli yli kuuden. Huono taisi olla 4.1 ja hyvä 2.3. Kolesterolia pitäisi saada alemmaksi, jotta lääkityksiä ei tarvitsisi aloittaa. Ja minä en kyllä ihan vähällä halua ruveta syömään statiineja tms. EI!!!! Kilppari-ryhmissä moni on kirjoittanut kolesterolin laskeneen vajaatoiminnassa lääkityksen aloittamisen jälkeen.

Puhelun jälkeen olo oli vähän ristiriitainen. Toki olen iloinen ettei minulla, ei ainakaan vielä ole sairautta loppuelämäkseni diagnosoituna, mutta toisaalta taas en saanut vastausta paino-ongelmaan. Nyt kun olen ollut vähäisellä liikunnalla ei kroppaan ole kertynyt nestettä ja painokin laskenut. Ei voi olla normaalia, että kilotolkulla treenatessa paino nousee ja laiskotellessa putoaa. Tottahan paino kuntosalitreenauksessa voi nousta etenkin alussa kun lihakset imaisevat itseensä nestettä jne. Ei se nyt kuitenkaan voi jäädä päälle ja yht’äkkiä vain paheta. Jokin minun aineenvaihdunnassani mättää. Nyt olen kuitenkin päättänyt yrittää ottaa asiaan rennomman asenteen kesälomien ajaksi. Ei tarkoita, että söisin mitä vaan, lähinnä tarkoittaa etten hyppää vaa’alla ja märehtisi asiaa. No täällä mökillä tuo vaakaton elämä onnistuukin hyvin.

Rautaa olen nyt sunnuntaiaamusta lähtien syönyt. En uskaltanut aloittaa lauantaiaamuna, koska lähdimme Silmukkasiskojen kanssa päiväksi Tallinnaan. Rauta tekee helposti huonovointisuutta ja vatsavaivoja, joten sellaisia en matkalle seuralaisikseni halunnut. Noh rautakuuri ei onneksi ole aiheuttanut vatsan väänteitä, joten ei ongelmaa.

Ilmeisesti seleenin puutteessa on samankaltaisia oireita kuin kilpirauhasen vajaatoiminnassakin, joten ehkäpä ostan vielä seleeniäkin elämääni helpottamaan. Onneksi sellaista järkkyä väsymystä ei ole ollut mitä ennen juhannuslomaa kaupungissa koin.

Kun valo vähenee

Vaikka ollaan saatu nauttia upeista aurinkoisista syyspäivistä päivät lyhenevät vääjäämättä ja tuo univaikeudet pimeän ajan seuralaisina. Oli aika milloin unettomuus iski vasta joulukuussa, oli aika milloin se iski marraskuussa… Ja nyt on aika milloin oireilu alkaa jo lokakuussa 🙁 Vuosia sitten kärsin pimeän ajan yli univaikeuksieni kanssa ja välillä olin sekaisin kuin seinäkello. En osannut ongelmaa yhdistää oikein mihinkään. Tiesin, että näkövammaisilla on ehkä normaalia enemmän unettomuutta, mutta vasta kolme vuotta (onko siitäkin jo niin kauan?) juteltuani erään tuttavani kanssa valvomisesta sain vinkin kokeilla melatoniinia. Ja minähän marssin luontaistuotekauppaan ostoksille. Tuolloin reseptivapaana sain 3mg vahvusta melatoniinia. Tuon jälkeen raja on laskenut ja muuttunut useampaan kertaan. Muistan vieläkin sen autuaallisen tunteen otettua ensinmäisen pillerin. Nukuin heräilemättä ja olo oli levännyt.

Siitä lähtien olen yrittänyt huolehtia, että minulla on melatoniinia aina kaiken varalta. Pimeimpään aikaan tarvitsen sitä eniten ja pidempiä kuureja. Kesällä onneksi harvoin, mutta joskus silloinkin. Selvästi kuitenkin ongelma on loka-helmikuussa pahimmillaan. Koskaan en ole lääkärissä käynyt, vaikka melatoniini tulisi reseptillä edullisemmaksi.

En koskaan aloita yhden huonosti nukutun yön jälkeen melatoniinikuuria enkä ota pilleriä myöskään keskellä yötä todettuani, että uni ei tule. Jos unettomuus jatkuu useamman yön aloitan kuurin, ja niin tein maanantaina. Viime viikolla yö yöltä uni huononi ja väheni, joten totesin pimeän ajan alkaneen ja melatoniinini ei vaan riitä ja apuja tarvitaan purkista. Kyllähän minulle on suositeltu myös nukahtamis- tai unilääkkeitä. Sellaisia en halua syödä. En halua tulla riippuvaiseksi niistä enkä nukkua kemiallista unta. Melatoniinista ei tule sivuoireita painajaisten lisääntymistä lukuun ottamatta. Ja painajainenkin on ehkä liian vahva ilmaisu unille mitä näen. Ne ovat inhottavan todellisia ja usein vähän ahdistavia. Unien näkeminen ylipäätään lisääntyy hurjasti.

Uniongelmien aikaan usein myös levottomat jalat pahenevat, ja niin tälläkin kertaa. Mangnesiumista on siihen suuri apu. Ei kuitenkaan ole ihan sama mitä magnesiumia syön. Parhaaksi olen todennut toistaseksi Pioteekin Super Mg-valmisteen, jossa magnesiumia per pilleri 375 mg. Viime viikolla söin jotain toista ja hyöty oli laiha. Nyt on ihana köllähtää unille kun tietää ettei levottomat koivet häiritse unia. Levottomiin jalkoihin vaikuttaa myös mitä illalla suuhuni laitan. Jos iltapala on kovin hiilaripitoinen oireita riittää. Nyt pitäisikin taas ryhdistäytyä illalla syömään jogurttia tai rahkaa marjoilla ja jättämään tattarinäkkärit vähemmälle.

Käydessäni viime viikolla Thehuoneella teeostoksilla ostin SLEEP WELL -yrttiteesekoitusta, jossa aineksina rooibostee, tulsitee, melissa, sitruuna-verbena, anis, fenkoli, piparmintunlehdet ja lakritsijuuri. Tee haudutetaan 95 asteessa 7-8 min. Minulla ei ole mitään puhuvaa veden lämpötilaa mittaavaa mittaria, joten enpä kovin pääse hienostelemaan oikeiden lämpötilojen kanssa 😀 Nyt olen yrttisekoitusta nauttinut iltaisin. Mielestäni tee on miellyttävän pehmeän yrttisen makuista. Joskus yrttitee maistuu ehkä liiaksi heinältä, mutta tämä sekoitus on myös maultaan onnistunut ja myöskin rauhoittavilta yrteiltään toimiva. Yrttiteen huono puoli on, että se lisää pissalla juoksemista, joten yritän iltateestä nauttia hyvissä ajoin ennen nukkumaan menemistä.

Univaikeudet on todella kurja vaiva ja oikean avun saamiseksi kannattaa kyllä nähdä vaivaa. Se painostava väsymys on jotain todella kamalaa. Ja inhoan myös aamuja milloin olo on niin kuollut väsymyksen takia, että sovittu tapaaminen on pakko peruuttaa. Ei vaan jaksa lähteä tai on nukuttava aamupäivästä kun sattuu nukuttamaan. Ja sekään kun ei helpota nukkua päivällä. Seuraava yö on vielä hirveämpi. Toisaalta kun niitä hirveitä öitä on viikkotolkulla on pakko nukahtaa lopulta silloin kun uni on tullakseen. Onneksi tällä hetkellä ongelma ei ole niin pitkällä, eikä ole ollut melatoniinin löydettyäni. Joskus sovitun tapaamisen olen joutunut perumaan ja inhoan sellaista. Uniongelmista kärsivä voi varmasti syyn ymmärtää, mutta ymmärtääkö ihminen, joka nukkuu lähes aina heräilemättä yössä 8-9 tuntia onkin sitten toinen juttu.

Terveysmessuilla

Viime viikolla perjantai ja lauantai vierähti Terveysmessuilla. Tosin piipahdin kauneudenkin ja muodin puolella, mutta en voi sanoa niissä aikaani viettäneen.

Kävin kuuntelemassa aika monta luentoa. Miniluennot oli monesti ihan liian minejä asiakokonaisuuteen nähden. Esim. funktionaalisesta lääketieteestä Päivi Mäkeläinen puhui alle 30 min. Asiaa oli paljon ja vauhti hurja. Varmasti parhaansa yritti, mutta niinkin laaja-alainen aihe kuin funktionaalinen lääketiedekin on, alle puolituntia on mitätön aika. Joissakin luennoissa selvästi aihetta tärkeämmäksi nousi jonkin tuotteen mainonta. Aikakoneen Alex Ojasti luennoi ”ph-tasapaino ja hyvinvointi”. Odotin hänen kertovan enemmän tuosta happo-emäs -tasapainosta, ja siitä miten elimistö pysyy riittävän emäksisenä, mikä ja mitkä ruokaineet aiheuttavat happamuutta jne. Kyllähän Alex mainitsi sivulauseessa jotain. Pääbointti kuitenkin oli, että hän oli ruvennut syömään happo-emäs -jauhetta, joka oli parantanut keskittymiskykyä, jaksamista jne. Nyt hänen koko perheensä ottaa jauhetta. En epäile etteikö voisikin olla toimiva tuote, mutta odotin enemmän vinkkejä miten asiaan voisi ruokavalion tms. kautta vaikuttaa.

Jaakko Halmetoja luennoi otsikolla ”Superlatiiveja lautasella”, joka olikin tiivis paketti, vaikkakin aika paljon tuttua asiaa hänen luennoillaan jo aikaisemmin käyneenä. Paula Heinonen oli puolestaan räväkkä, energinen oma itsensä. Minulla on luennoista muistiinpanot, joten kun vaan saan itseni toimeen, ehkä saatte luentotiivistelmiä. Potkikaahan mua persauksille, jos ei ala tippumaan :O

Viime syksynä kirjoittelinkin parilta luennolta tiivistelmät ja nyt tällä viikolla huomasin linkitetyn Facebookiin
Aivot ja ravinto
postaukseni, jota onkin käyty lukemassa ahkerasti. Toivottavasti myös postaus on jotain antanutkin.
Myös ”Hyvää yötä nukahtamisvaikeudet” – luennon satoa-kirjoitusta on luettu aika paljon viime kuukausina.
Enemmänkin olisin voinut kirjoittaa, mutta… on vaan jäänyt ja jäänyt.

 Messustandeja kiertäessä ehkä syvimmän vaikutuksen teki
Villa Mandala
 Lattialle oli laitettu havuja, tuoksui metsä, kuului lintujen laulua. Saatoit istahtaa kannolle ja kokea miniretriitin metsämeditaation muodossa. Sait kuulokkeet mistä kuului tuo lintukonsertto ja naisäänen ohjaamana rentouduttiin. Koskettava kokemus istua kannolla takamus kostuen messuhälinän kaikotessa jonnekin, juurtua puuhun, josta imeä itseensä elämänvoimaa 😀

Villa Mandalalla olisi ollut messutarjouksena viiden päivän jooka- ja detox-retriittejä puoleen hintaan. Olisin niin mielelläni lähtenyt Detox-retriittiin, mutta liian pitkään pohtiminen ja reakoiminen vasta sitten ei enään auttanut. Samanlaista tarjousta ei ehkä ihan heti tule, joten HARMITTAA!!! Olisin varannut itselleni paikan, mutta opaspuoli jäi mietityttämään. Noina hetkinä inhoan sokeuttani, mutta ei saa myrkyttää itseäni moisilla tunteilla sen pidempään. Osallistuin arvontaan, jossa arvottiin kolme viikonloppua Villa Mandalassa. No minulla ei juuri ikinä ole arpaonnea, joten ei yllätys ettei nytkään 🙁 Mutta vielä joskus menen kyllä tuonne rentoutumaan/puhdistumaan!!!

Kahden päivän aikana kertyi jonkin verran luettavaksi lehtiä ja esitteitä. Keskiviikkona kävimme avustajani kanssa matskua läpi ja totesimme Luontaisterveys-nimisen lehden olevan asiapitoinen ja siitä ruksattiinkin melkein jokainen artikkeli luettavaksi. Sielunpeili-lehdestä vain pari-kolme. Lehti oli ehkä vähän liian ”hörhähtävä”. Uusi tuttavuus oli Uuma -naisten terveysopas, jossa artikkeleita aika paljon naisen seksuaalisesta terveydestä ja terveydenhuollosta.

Kokeilin aivojumppaa, tai lähinnä asentoa, jossa kootaan itsensä. Istutaan nilkat ristikkäin ja kädet ristikkäin ja käännettyinä(en osaa selittää paremmin) ja tuossa asennossa hengitellään syvään ja rauhallisesti. En päässyt oikein juonesta kiinni. Ehkä joskus pitäisi asiaan perehtyä paremmin kuin hälyisässä messuhallissa.

Nina Haavisto
on julkaissut 19.10. kirjan Ruuan voima, jota selaillessa tuli fiilis mielenkiintoisesta kirjasta. Paljon samoja asioita mitä monet ravitsemusasijantuntijat ovat viime aikoina puhuneet, mutta nyt lähestymistapana onkin kiinalainen lääketiede.Toivottavasti kirjan saisi äänikirjana jossain vaiheessa tai löydän jonkun, joka sen voisi minulle lukea äänitteeksi. Nina kirjoitti messuosastoesittelyssään mm.
”Oman urheilutaustani vuoksi olen vuosikymmenien kuluessa perehtynyt
ravintokysymyksiin poikkeuksellisen perusteellisesti ja koen sen
olevan yksi vahvoista alueistani. Luulin jo tietäväni kaiken
olennaisen ravintoaineista, mutta aina voi näköjään oppia uutta.
Kiinalainen lääketiede lähestyy ravintoasioita mielenkiintoisella
tavalla, se nimittäin pohtii ja tarkastelee ravintoa, aivan kuten koko
kehoakin, yksilöllisestä ja toiminnallisesta näkökulmasta, joka ei ole
meille länsimaalaisille kaikkein totutuin tapa ajatella ruokaa.” Juttelimme Ninan kanssa hetken ja saimme kirjansa esitteen mukaan.

Messuilla oli paljon kehonkoostumusmittausmahdollisuuksia. Kävimme ilmaisessa mittauksessa Herbalifen standilla. Rasvaprosenttini oli 8 % pienemmpi mitä Detox-kurssin alussa mitattuna. Laitekin oli erilainen. Tässä seistiin kädet suorana eteenpäin ja pidettiin kahvoista. Ei noustu milleen vaa’alle. Eipä siis kai kovinkaan luotettava tulos.

Ostoksiakin tein. Ostin samaa d-vitamiinisuihketta kuin viime vuonnakin, joka ainakin silloin toimi loistavasti. Samalta valmistajalta oli nyt tullut uusi b12-vitamiinisuihke, jonka ostin heräteostoksena. Tällä viikolla onkin sitten kohua riittänyt Itä-Suomen yliopistotutkimuksesta d-vitskujen suhteen. Ostamani tuote ei onneksi listalla ollut. On joka tapauksessa inhottavaa. Ei pikkukuluttaja tiedä mihin luottaa ja mihin ei.  Ensiksi D-vitamiinivalmistajat lynkataan tutkimustuloksilla ja nyt jo pohditaan tutkimuksen luotettavuutta, HUOH! No ei voi muuta kuin toivoa, että suihke toimii edelleenkin.

Tuntu kyllä messuilla olevan ”miljoona” lisäravinteiden, vitamiinien yms. tuotteiden myyjää. Standilta toiselle kävellessä mietin monta kertaa mistä ihmeestä taviskuluttaja oikeasti tietää mikä on hyvä tuote ja mikä taas ei. Mistä tunnistaa hyvät vitamiinivalmisteet, lisäravinteet??? Jokainen kun mainostaa omaa tuotettaan aikalailla käänteentekevänä ja tuotteista parhaimpana. Ei ole lisäravinne, mutta esim. eräs mies esitteli ksylitol-voidetta. En edes muista mihin sitä käytetään, ei siis vakuuttanut lainkaan. Tuntui kädessä lähinnä tahmaiselta.

En erityisesti pidä kuivahedelmistä. Joskus olen ostanut jostain kuivattuja ananasrenkaita enkä ihastunut. Nyt maistoin luomuna kuivattua ananasta ja se oli hyvää. Olin mausta niin ilahtunut, että ostin paketin. Maistoin myös mintturaakasuklaata kera kahvin johon oli lisätty pakuria. Avustajani luuli juoman olevan pakuria pelkästään, joten toi minullekin, joka ei kahvia juo. Onneksi saatavana oli hunajaa, joten sain tömäkän kahvikupposellisen juoduksi mustaa kahvia. No olihan se sentään luomua :DOnpa nyt taas ainakin viideksi vuodeksi eteenpäin kahvikiintiö täytetty 🙂

Olen jo vuosia pitänyt Piokian suklaamarjoista. Ovat vaan aika tyyriitä, joten ei kovin usein tule ostetuksi. Nyt uutuutena oli suklaamarjoissa luomukarpalo tummalla suklaalla, NAMNAMNAM… Lapsille on jonkinlainen suklaamarjasekoitus olisikohan ollut nimeltään Titi, tai jotain sinne suuntaan???  Karpaloita oli ostettava ja nyt nautiskella sillointällöin. En ole vielä avannut. Olen malttanut mieleni.

Päätettiin avustajani kanssa ostaa puoliksi kolmen kuukauden Aloeveera-juomasatsi. Tuotteessa on tyytyväisyystakuu. Tällä viikolla olen aamuisin juomaa nauttinut, ei se järin pahaa ole, mutta ei kyllä hyvääkään. Pelkään maun olevan sellainen, että ajan oloon se alkaa inhottamaan. Mutta mielenkiinnolla odotan millaisia hyviä vaikutuksia sillä on. Ongelmana ehkä vähän on samanaikaisesti aloitettu d-vitamiini yms. Eli, mikä vaikutus milläkin terveystuotteella on 🙂

Kaksi päivää, voisi sanoa että hyvinkin intensiivistä päivää messuilla oli aika kuluttavaa. Väliin vielä huonosti nukuttu yö. Lauantai-iltana melatomiini naamaan ja unille. Ja kun töitä vasta tiistaina alkaen klo 16.00, sunnuntaina Opaskoirakerhon ja ystävän luona piipahduksen jälkeen pariksi päivää mökille rauhoittumaan ja rentoutumaan. Avokki oli matkannut sinne jo lauantaina. Ja tuo pari yötä mitä siellä ehdin olemaan tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta. Tiistaina arkeen paluu tuntui tuskaiselta, lähinnä lähtö mökiltä. Työnteko kyllä sitten onneksi jo maistuikin.

Paula Heinosen luennolla + Detox-kuulumisia

Olin eilen Espoossa Paula Heinosen yleisöluennolla Voitko hyvin – Energiaa ja voimaa arkeen. Asiaa tuli paljon. Tosin moni juttu oli jo minulle tuttua. On pakko ihailla Paulan positiivista energisyyttä, voimaa, intesiteettiä millä hän ottaa yleisönsä ja pistää itsensä täysillä likoon huumoria unohtamatta.

Yleisöstä suurin osa oli naisia, mutta oli paikalle jokunen mieskin eksynyt. Välillä auditoriossa raikasi nauru hersyvänä Paulan pistäessä parastaan. Hänen luennollaan ei jouda haukottelemaan eikä tylsistymään. Ehkä joidenkin makuun hän paasaa tai on liian paatoksellinen, mutta hänen luja usko parempaan terveyteen, terveyden hoitoon, ravitsemukseen on valtaisa. Se vaatii kuitenkin meitä kaikkia mukaan; tekemään niitä parempia valintoja. Hän kannusti syömään mahdollisimman paljon luomua, jättämään pois teollisuuden tarjoamat ateriat. Ei kuitenkaan pidä mennä paniikkiin, jos joskus kiireen tai jonkin muun takia syö valmisaterian. Tietysti aina parempi, jos on reissussa omat eväät(siemenet, pähkinät). Kunhan ei syö jatkuvasti eineksiä ja lisäaineilla täytettyä ruokaa. Leivistä suositteli olemaan tarkkana, yli 50% täysjyvää, kuituja yli kymmenen eikä paketissa saa lukea ”lisättyä gluteiinia” tai nykyisin on alotettu myös merkitsemään ”lisättyä vehnäproteiinia”, joka on gluteiinia. Suositteli jättämään väliin karppileivät tms. tuotteet.  Hän puhui myös hyvien rasvojen puolesta joita saa pähkinöistä, siemenistä, öljyistä, kalasta jne. Kovetetut kasvirasvat sai tuomion. Ei myöskään öljyistä sellaisia mitkä on lämpökäsitelty. Aina ja aina öljypullossa tulee lukea ”kylmäpuristettu”. Voin käyttö on ok. kohtuullisissa määrin. Jos on taipumusta korkeaan kolesteroliin, sen käytön suhteen kannattaa olla kohtuullisen tarkka.

Paula puhui myös suoliston hyvinvoinnin tärkeydestä, sivuutti useampaan eri otteeseen fuktionaalista lääketiedettä, jossa hoidetaan kokonaisuutta. Etsitään oireen aiheuttaja eikä hoideta vain oiretta. Esimerkkinä vaikkapa iho-ongelmat voivatkin johtua suoliston ongelmista. Fuktionaalisessa lääketieteessä otetaan testejä paljon tarkemmin ja syvemminkin. Erittäin mielenkiintoinen lähestymistapa ja varmasti sellainen suunta mihin terveydenhuollon pitäisi mennä. Testit ovat kuitenkin kalliita ja valitettavasti ei niihin ole mahdollisuutta läheskään kaikilla suomalaisistakaan.

Paula puhui myös positiivisesta ajattelusta ja siitä miten suuri merkitys on sillä mitä ajattelemme, miten asennoidumme. Jos on väsyttävä tylsä vesisade, se pännii kun koko ajan ajattelee sen olevan ärsyttävää. Entä jos ajattelisikin ”sataa vettä, ei haittaa. Täällähän on piristävää, mukavaa kävellä”. Pakko tunnustaa, että tuollainen vaatii meikäläiselle ainakin vähän harjoitusta 😀 Uskon kyllä siihen, että mitä positiivisempi pystyy olemaan sen parempi olo, mieli ja energiatasokin on.

Lisäravinteista hän suositteli ehdottomana lisänä D-vitamiinia. Jos muita lisiä ei voi, tai ei halua käyttää, mutta d-vitsku on sellainen mitä emme muuten saa tarpeeksi. Ylipäätään Paula korosti ruokavalion tärkeyttä. Lisäravinteilla ei korvata rempallaan olevaa ruokavaliota. Se kuntoon ja tarvittaessa tukena lisäravinteita. Ja tässäkin suositteli mittauttamaan mistä vitamiineista tai hivenaineista on puutos. Moni vaiva usein saa avun kun löydetään se mitä on elimistössämme liian vähän. Tässä taas tullaan kysymykseen mistä rahat käydä mittauttamassa nuo vitamiini- ja hivenainearvonsa. Tällä hetkellä kait d-vitamiiniarvon testi maksaa M vähiten 55 €, Terveystalossa lähemmäksi satasen. Ei pientuloisilla, eläkelläisillä, työttömillä ole tuollaiseen rahaa.

Olen menossa Helsingin Terveys- ja kauneus -messuille, jotka ovat parin viikon päästä. Paula luennoi myös siellä lauantaina.

Eilen alkoi Detox-kuurin nestepäivät. Aamiaiseksi marja-hedelmäsmoothies, mukaan mangosmoothies. Lähdin ennen puolta päivää Opaskoirayhdistyksenn hallituksen kokoukseen. Aikaa jäi parisen tuntia tapettavaksi ennen Paulan luennolle lähtöä. Kävin Aa:n kanssa ostamassa melatomiinia ja syömässä. Arvatahan se piti, ettei sopivaa ruokaa oikein löytynyt Detox huomioiden. Ostin sipulikeiton, joka maistui natriumglutamaatille 🙁 Ja josta tuli hetkellisesti todella huono olo, kuvotti. Siinä oli hyvä muistutus miksi puhdistautuminen elimistölle kaikesta kuonasta ja ylimääräsestä on paikallaan, ja miksi lisäaineita kannattaa vältellä niin paljon kuin mahdollista. Aa:lla ei mennyt paljoa paremmin. Hän osti uuniperunan kylmäsavulohitäytteellä. Täytteessä 2-3 dl majoneesia, pienenpieniä kalan paloja siellä täällä, hirmuisesti salaatinlehtien päällä salaatinkastiketta. Lautaselle jäi majoneesia lähemmäks pari desiä Aa:n ongittua kalat sieltä. Ja hällekin tuli huono olo 🙁

 Kotona mua odotti avokaado-parsakaali -kylmäsosekeitto 😀 Keitto oli hyvää, yllättävän hyvää ja vei hyvin nälän. Kun olen tämän kirjoittanut syön keiton loppuun. Sitten onkin aika valmistautua illan töille.

Tänään on ollut ns. kotipäivä. Aamupäivästä asiakkaita ja nyt viideltä työt jatkuu. Aamulla smoothiesta, nyt kohta keittoa ja illalla jälleen smoothiesta. Pitkin päivää olen lipittänyt sitruuna-inkiväärivettä ja aamulla Frantsilan Lähde-yrttiteetä, joka loppui. Näiden nestepäivien aikanahan on tarkoitus syödä ravinto nestemmäisessä muodossa, käyttää paljon vihreitä kasviksia, jotka ovat kehoa puhdistavia. Nestettä tulisi nauttia n. 4 litraa joista yksi litra vettä.

Hormoonimyrskyn silmässä valoa näkyvissä

Ihan itseänikin inhottaa oma kiukuttelu. Olen ollut huonotuulinen enempi vähempi lauantai-illasta lähtien. Ja kukapa muukaan kuin avokki saa niskaansa koko ryöpyn. Tiedostan kiukuttelun pääsyyn olevan hormoonitoiminnassa, sillä viime yönä odotetusti alkoi naisten joka kuukautinen vuoto. Ihmettelen vain miksi (no onneksi) kuukausittain vaihtelee kiukkutaso niin paljon. Esim. juhannuksena en kiukutellut yhtään. Edellinen ”menkkavitutus” oli huhtikuussa ja toivottavasti seuraavaan menee taas kuukausia! Kyllä tämä sen verran paskamaista on. Haluan vain riidellä tai mököttää. Rätkytän aivan olemattomista asioista. Avokki painukin jo ennen kymmentä nukkumaan, kun ei kai jaksanut mua enempää tälle päivää. Ja tajuan kyllä miksi ja ymmärränkin sen. Tässä tilassa sitä ei voi kuitenkaan toiselle sanoa niin typerää kuin se onkin.
Sen kyllä sanoin, ettei ottaisi kauhean vakavasti mun urputusta, että todellinen syy on muualla kuin hänessä. Ja todella toivon sydämestä ja aidosti, että huominen olisi jo helpompi. Ei ole mieltä ylentävää potea jotain helvatun hormoonimyrskyä ja pilata koko viikon.
Meillähän piti tällä viikolla jatkua lomalaisten hieronnat. Viime viikolla olimme vielä siinä ymmärryksessä, että tämä viikko olisi yhtä kiireinen kuin edellinenkin. Totuus alkoi paljastumaan eilisaamuna. Soitettiin ettei avokille ole töitä ja minullekin yhtä kahta asiakasta päivässä, kuten myös kolmannella hierojalla. Todettiin hänen kanssaan ettei ole mitään järkeä molempien tulla hieromaan 1-2 asiakasta ja lähteä kotiin, joten meille tuli nyt sitten vapaa viikko. Toki täällä kotona on vähän töitä, mutta vasta iltaisin. Noh, tällä menkkavitutuksella ehkä on parempikin kun en ole ihmisten kanssa paljoa tekemisissä. Toisaalta, ammatillisuus on niin vahvana takaraivossa, että omat paskat fiilikset painetaan taka-alalle eikä niitä näytetä asiakkaille.
No ei tämä elämä näin kiukkuamisen arvoista ole ettei jotain hyvääkin 😀
Olen saamassa uutta pontta elämäntapamuutokseen ja sen myötä myös laihduttamiseen. Mökin tärkeimmät hankinnat on tehty, joten ei tarvitse iltojaan netissä kuluttaa etsimässä tietoa milloin mistäkin. Nyt ehtii hakemaan taas inspiraatiota, motivaatiota hyvistä kirjoituksista blogeissa ja ja ihan myös fakta-artikkeleista. Kyllä sillä vertaistuella vaan on tässäkin elämäntapamuutoksessa iso merkitys. Innostavat kirjoitukset, positiivisuus auttaa kummasti ja herää uinailutilastaan takaisin aktiivisempaan vaiheeseen.
Onneksi tämä uinailu ei ole aiheuttanut mitään katastrofaalista painon nousua tai herkuttelua, joten tästä on varmasti hyvä jatkaa eteenpäin.
Pari päivää sitten löysin Lappiksen bloginFit & Fab, jossa monta hyvää postausta. Blogin kautta päädyin lukemaan artikkelin Karppausinfo-sivulta
 Pitkähkö, mutta mielenkiintoinen katsaus ruokavaliosuosituksiin ja tutkimuksiin. Itse taivun aina vain enemmän ja enemmän sille kannalle, että jalostetut hiilihydraatit (pasta, riisi,puhdistetut jauhot/sokerit) on terveydelle pahasta. Järkevä ateriointi on jokaisen tietysti löydettävä itse itselleen. Opittava tuntemaan milloin olo on oikeasti hyvä jne. En edelleenkään sano itseäni karppaajaksi, mutta karppaus on oikein syötynä mielestäni hyvinkin varteenotettava vaihtoehto. Ja mikä ennen kaikkea tärkeintä, ruoka on aitoa, aidoista raaka-aineista valmistettua. Ei mitään rasvat korvattu jollain keinotekoisella moskalla. Aitoa sen olla pitää niin rasvoissa, proteiineissa kuin hiilareissakin!
Olen vuosikaudet kärsinyt kovasta vatsasta ja Lappiksen blogista luinfruktolaxista ja mielenkiintoni heräsi. Kävin tutustumassa tuotteeseen Hyvinvoinnin tavaratalon ja Luontaistuntija-verkkokauppojen sivuilla. Tuote on luonnon omista raaka-aineista valmistettu ravintolisä, jossa kuitujen ansiosta on laksatiivisia vaikutteita.
Jos jollakulla on tietoa tai käyttökokemusta tuotteesta, lukisin niistä mielelläni. Harkinnassa on nimittäin kokeilla tuotetta. Sitä löytyy kuutiona, joka pureskellaan sekä uutuutena myös pillerinä.
Että ei tämä elämä hormoonimyrskystä huolimatta ihan pylsällään ole ja tiedättekö
tänne postailu kohensi fiilistä. Avokki jo nukkuu, joten en voi mennä sovintohaleille. Aamulla sitten.

Helmikuun uintitavoite saavutettu – 8 uintikertaa 10.2km/8h5min

Mulle kasvaa varmaan kohta kidukset ja evät, sillä sovin huomiselle tän viikon kolmannet uintitreffit!!!
Tiistaina polskuttelin tunnissa 1300 m ja tänään samassa ajassa 1400 m. Huomennako taas sata metriä paremmaks 😀 ??? Alun perin oli tarkoitus mennä eilenkin uimaan, mutta kaverini oli vielä flunssan jälkimainingeissa, joten pyysin seurakseni tälleaamua tiistaisen uimarikaverin, joka oli käynyt eilenkin uimassa. Ja nyt soitti ja sovittiin huomisaamuun uintitreffit. Heitin tänään puolivitsinä kotimatkalla, että huomenna taas. Puolivitsistä tulikin totista totta 
Helmikuulle asetin tavoitteekseni 6-8 uintikertaa, ja tänään tuli tuo kahdeksas kerta, joten tavoite ylittyy hienosti. Saas nähdä pääseekö alkuviikosta uimaan vai onko kuukauden väripäivät häiritsemässä elämää. Kilsoja on taittunut 10 km 200 m ja aikaa kulunut 8 h 5 min.  Tällä menolla joudun tarkistamaan kokonaistavoitettani 20 kilsan uinnista tammi-huhtikuun aikana, sillä puoliväli on jo takana 11.2 km.Melkeinpä voisin yrittää saada tuon 20 kilsaa uitua Kanarian matkaamme ennen. Ja toki uinti jatkuu matkan jälkeenkin, joten huhtikuun loppuun kilsoja voisi ehtiä tulemaan 35-40 huomioiden matkan jälkeen kahdet menkat ja viikon Kuusamon reissun. Toki toteutumiseen vaikuttaa myös miten paljon saan kaverini mukaan altaaseen. Tällä hetkellä tilanne on huippuhyvä ja tästä nautin ja intoilen. Muu treenaaminen vaan kärsii ja pahasti.
Huomiselle uinnin lisäks on suunnitelmissa joko luistelu tai reipas lenkki, riippuu säästä. Jos on kovin märkää luistelu on pakko jättää toiseen kertaan. Viime luistelustani on melkein 18v aikaa, joten varmaa on, että kaadun enemmän kuin kerran, joten jos jää märkänä kastun alta aikayksikön 😀
Pääasia kuitenkin, että pääsee ulkoilemaan luistellen tai lenkkeillen.
Vaaka ei tänään ollut armollinen!
Pirulainen kiljaisi lukemat 68.9 kg!!!
Eilen söin aika suolaista wokkia ja maistelin tuoretta ruisleipää ruisleipäkurssilla.
Järkyttävää KILON reakointi, ihan käsittämätöntä!
Toki naistenpäivät on tulossa, mutta ei ne nyt etukäteen painoa kauheasti nosta. Tosin, mulla lisääntyy ristiselän alueelle nestettä huomattavasti. Avokki aina kokeilee ja toteaa masentavan nesteen kertymisen jo päiviä ennen kuukautisia.
No ehkä ne tulevat etuajassa ja murskaavat uima-altaaseen hyppysuunnitelmat 
Avokki sai eilen tilauksensa Aminopörssistä ja oli tilannu mulle jotain nestemäisiä aminohappoja, ihan perkeleellisen pahaa tavaraa! Illalla vielä lorautin ainetta ihan liikaa lasiin. Uinnin jälkeen onnistu jo paremmin ja sain kohtuu hyvin litkun alas. Huh!
Nestemmäinen garnitiini on ihan hyvää tuohon verrattuna ja oikeasti rauhoittaa yöunta ennen nukkumaan menoa otettuna ja parantaa aineenvaihduntaa ennen treeniä nautittuna.
Vielä tuon aminohappolitkun osalta en osaa vaikutuksista sanoa mitään. Ensin pitää toipua sen lievästi ilmaistuna pahasta mausta.
Tällä viikolla aamuisin on ollut sellainen olo, että näinköhän se flunssapöpö on ehtinyt tännekin, mutta ei se ainakaan vielä ole taistelua voittanut. Macaa olen syönyt reilun kuukauden päivittäin ja se tuntus lisäävän hyvin vastustuskykyä. Koko talven olen suihkauttanut aamuisin suuhun vahvaa d-vitamiinia, ja olen virkeämpi, energisempi mitä aikaisempina talvina olen ollut. Ja nyt flunssakarkottajaisiin on kuulunut c-vitamiinikapseli ja aamuisin lasillinen puhdasta greippimehua, joka on ihanaa!!! Kirpakkaa, mutta ihanaa ja sanotaanhan greipin olevan hyvästä laihduttajallekin.
Sunnuntaina avokki heitti mulle haasteen
Jos painan 1.3. alle 67 kiloa
saan lahjakortin urheiluliikkeeseen 😀
Kunpa painaisin tuon alle 68 kiloakin!!!
Juttu lähti siitä kun olin niin täpinöissäni hyvän pyörätreenin jälkeen ja usko laihtumiseen korkealla 😀
Nyt taas tän aamun jäljiltä usko vähän horjuu, mutta kyllä tämä tästä iloksi vielä muuttuu!!!
Olen saanut uuden lukijan, mahtavaa!
Tervetuloa Maija.
Näin vaan hiljalleen lukijoiden määrä kasvaa,
vaikka ei nää mun jutut aina kovin kaksisia olekaan.
Mutta bloggaamisen ihanuus onkin siinä, että voi kirjoittaa juuri niin kuin itse haluaa, antaa vapauden   tunteen. Ei ole mitään raameja mitä pitäisi noudattaa ja se on ihanaa. Toiset pitävät tyylistä, jotkut ei. Ja kaikkiahan tässä maailmassa ei muutoinkaan voi miellyttää, joten sellasesta turha stressata.
Joka tapauksessa uudet lukijat aina ilahduttavat, joten tervetuloa Maija ja kaikki muutkin innokkaat.