Unelmastako totta? – treenausta Personal Trainerin kanssa

En tiedä miksi kirjoitin, mutta kirjoitin Facebookin Korso-ryhmään
”Kävin perjantaina tutustumassa Kuntokeskus Vidaan ja pidin kovasti sen ilmapiiristä ja treenaukseni ajaksi opaskoirallenikin paikka löytyisi missä siitä ei muille asiakkaille olisi haittaa. Minua kuitenkin ”ujostuttaa”, jännittää ehkä eniten sokeuteni vuoksi aloittaa treenaaminen salilla. Intohimoni on spinning, koska siinä on laji, jossa sokkonakin voi revitellä täysillä ilman turvallisuusriskejä. Nyt vain pitäisi voittaa arkailuni ja opetella reitti opaskoiran kanssa Vidaan, harjoitella sisätiloissa kulkemaan ja hankkia kortti, jotta unelmasta tulisi totta. Että jonain päivänä ehkä siellä haahuaa valkoisen kepin kanssa arkautensa voittanut – toivotaan niin!”
Ehkä kaipasin rohkaisua ja monesti kun kertoo arkailevansa, se jo helpottaa. Ja ehkä myös persaukselle potkaisemista etten vain jäisi unelmoimaan. Ja sain mitä tilasin, yes! Totuuden nimessä eteeni avautui vastustamaton mahdollisuus.

Kirjoitukseni näki Personal Trainer Janna Saren, joka on pt-yrittäjä, tekee ohjauksia mm. Korson Vidassa. Hän kirjoitti minulle ja sovimme tapaamisesta. Jannan koulutus liikunnanohjaaja AMK Haaga-Helia (Vierumäen liikuntainstituutti ja viimeisen vuoden suuntautumisopinnot kunto- ja terveysliikunta). Opintojen jälkeen hän on lisäkouluttautunut erilaisin lyhyemmin koulutuksin. Hänellä on kilpaurheilijatausta lajina koripallo ja mukaan on mahtunut myös judoa ja jujutsua. Omien sanojensa mukaan hän haluaa auttaa muita liikunnan pariin, madaltamaan kynnystä liikunnan/treenaamisen aloittamiseen ja siksipä mekin istahdimme nokat vastakkain juttelemaan.

Olen lukenut jonkin verran blogeista pt-kokemuksia ja salaa itsekin haaveillut sellaisesta mahdollisuudesta. Asialle en koskaan ole kuitenkaan tehnyt mitään. Ollessani jäsenenä eräässä ketjussa 2004-2010 minulla oli ns. omaohjaaja, jonka kanssa käytiin kuntosaliohjelma läpi kerran pari, mutta ohjatusti treenamista se ei ollut. Pääasiassa loppuaikoina kävinkin salilla lähinnä spinningtunneilla. Ja tuolloin en varmasti edes juuri mitään pt-touhusta tiennytkään. Ja vaikka olisin tiennyt kukkaron nyörit olis pysynyt tiukalla. Vasta viime vuosina pt-asia on tullut minulle tutummaksi ja salainen haave päästä itsekin harjoittelemaan ohjatusti on herännyt. Hyvä ystäväni aloitti omat pt-treeninsä vuoden alusta ja ilolla olen lukenut hänen hehkutuksiaan treenien tuomasta hyvästä olosta ja ehkä ihan pikkuisen kadehtinutkin hyväntahtoisesti.

Eli voinko sanoa ei?
Vaikka minua jännittää miten salilla kanssatreenaajat suhtautuvat minuun, miten pärjään salilla, törmäilenkö tuntemattomiin ihmisiin jne. Ja jos ja kun aloitan Vidassa saliharjoittelun, haluan osallistua ryhmäliikuntatunneille. Miten ohjaajat suhtautuvat minuun, onko treenissä mitään mahiksia pysyä mukana, olenko liian kömpelö. Mitä jos huitasen vahingossa tai astun varpaille?
Niin, pelottaahan tuo kaikki, mutta… voiko arkuuden voittaa? Minua pidetään rohkeana ja kaitpa sitä pääsääntöisesti olenkin, joten miksi nyt jänistäisin?
Miksi minulla ei olisi yhtälaiset oikeudet harjoitteluun kuin kellä muulla tahansa, vaikka yksi aisti on pois. En tokikaan aio änkeä itseäni nopeatempoisille tunneille, tai tunneille missä on vaikeita askelkuvioita tms.
Olenhan vuosia sitten käynyt venyttelytunneilla, spinningissä ja pilateksessa. Olen kotona jonkin verran heilunut kahvakuulan kanssa, joten olisiko mahdotonta ottaa mukaan repertuaariin esim. kahvakuulatunti…

Näitä olen paljon pohtinut ja sisälläni kuplii innostus. Sydämestäni toivon tästä syntyvän jotain hienoa niin minulle kuin Jannallekin. Ehkä Janna pystyy kanssani kehittämään jotain osa-aluetta ammatissaan. Nyt hän joutuu todella miettimään miten liikkeet selittää minulle eikä kosketukselta välty. Kädestä pitäen ohjaamista tulee varmasti enemmän, mutta Jannalle koskettaminen ei ole vierasta, joten tästä on hyvä lähteä eteenpäin.

Olemme sopineet, että kirjoitan täällä blogissa projektistamme iloineen ja suruineen. Toivomme tällä tarinalla muidenkin rohkaistuvan lähtemään liikkumaan jostain rajoitteesta/hidasteesta huolimatta oli se sitten jokin vamma, sairaus, ongelma. Liikkua voi kuntosalilla ja muutenkin vaikka näkö puuttuisi, vaikka sairastaisit diabetesta, tai kärsisit polviongelmista tms. Liikunta kuuluu kaikille ja oikealla ohjauksella meistä jokainen voi siitä saada entistä enemmän irti. Tällä esimerkillämme haluamme rohkaista muitakin. Minä olen tarttumassa mörköä sarvista Jannan avulla ja samalla pääsen toteuttamaan unelmaani. En ole ehkä edes tajunnut millainen mörkö sokkona yleisellä salilla touhuaminen on ominpäin. Tämän projektin aikana toivon itseluottamukseni kasvavan, rohkeuteni lisääntyvän. Enkä ehkä ole edes oikein tiennyt kuinka paljon olen tätä halunnut.

Alkuvaiheessa olemme sopineet 5-10 kerran treenisatsista, jonka jälkeen katsomme miten homma jatkuu. Minulle on iso yllätys, että Janna ei halua rahallista korvausta. Hänelle tärkeämpää tuntuu olevan auttamisen ilo ja sen tuoma palkkio, sekä näkyvyyden kautta joidenkin muidenkin innostuminen liikunnasta jostakin haasteesta huolimatta. Ja tuohon toiveeseen on toki helppoa yhtyä. Ja jotta ette pitäisi minua hyväksikäyttäjänä Jannan suhteen, haluan mainita myös, että olen valmis korvaamaan hänelle myös rahallisesti jatkossa.

Kotoa on n. kilsan matka Vidaan, ja nyt onkin tarve opetella reitti Oton kanssa mahdollisimman pian. Kirjoitinkin liikkumistaidon ohjaajalle asiasta ja eräälle peesarille, joten jospa reittiharjoittelu päästäisiin aloittamaan mahd. pian, voisin ostaa treenikortin Vidaan ja aloittaa yhteistyön Jannan kanssa ja siinä samalla livahtaa spinnutunneille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *