Raakakakkua ja palmikkoneulontaa

Eilen kun olin päivän työt tehnyt, matkasin ystäväni luo, jota en ollut pitkään aikaan tavannut. Vietimme mukavan päivän yhdessä touhuten. Ja kiitos ystäväni blogini ulkoasu siisteytyi ja selkeytyi. Tunnisteita piiloteltiin kuten kuukauden ja kaikkien aikojen luetuimpia, seuraamani blogit taas näkyvät lukioilleni ja uutena toimintona hakutoiminto. Koska tännekin tuota roskapostia englannin kielisin viestein on saapunut kommentteihin, laitoimme sanavahvistuksen päälle. Harmittaa, koska haluaisin pitää blogini mahdollisimman esteettömänä, jotta myös ne ruudunlukua käyttävät pystyisi kommentoimaan joilla ei ole Firefoxin lisäpalikkaa Webvisumia käytössään. Nyt kuitenkin näillä mennään toistaiseksi. Löytyypä nyt blogistani myös suora linkki firmani kotisivuille sekä Vantaan Opaskoirakoululle. Palautetta otetaan vastaan, niin risut kuin ruusutkin muutoksista.

Saavuttuani melkeinpä heti lähdimme kävelylle upeaan lämpimään syyspäivään. Taivalsimme reilut viisi kilsaa käyden pikaisesti matkan varrella kaupassa. Juttua riitti viime aikaisista kuulumisista ja välillä oli pysähdyttävä ystäväni koiran päättäessä istahtaa maahan ja rapsuttaa tassullaan kuonoaan 😀 Mutta eipähän meillä kiirus ollut, aurinko paistoi lämpimästi ja tuntui melkein kesältä.

Ruuaksi valmistimme peruna-broilersalaattia mihin laitettiin paprikaa, ananasta pääaineksien lisäksi. Kastike kermaviilistä, smetanasta ja mausteista ja lisukkeeksi herkullista rukolaa. Salaatti maistui hyvältä ja sen jälkeen olikin aika valmistaa raakakakkuOhjeessa olevat pekaanipähkinät korvasimme hasselpähkinöillä, taateleiden lisäksi laitoimme viikunaa. Siirapin tilalla hunajaa. Mun tehtävänä oli pilkkoa avokaadot ja banaani, jotka tulivat täytteeseen Ystäväni blendattua pohja, levittelin sen vuokaan täytteen ollessa blendauksessa. Täyte pohjan päälle ja kakku pakkaseen jähmettymään. Sillä välillä oli mukavaa istahtaa sohvalle huulten heilutuksen lisäksi heiluttamaan puikkoja. Ystäväni oli luvannut opettaa minulle palmikon tekoa. Arvelin häneltä menevän hermot, koska kuvittelin palmikon vaikeaksi ja toisekseen olen vasenkätinen. Mutta, kummaltakaan ei pinna pärähtänyt ja minä opin tekemään palmikon. Se yksinkertaisimmillaan tuntui yllättävänkin helpolta. Tosin jatkossa palmikkoni neulon kyllä bambupuikoilla :D:D

Mahtavan oppimisen tunteen ja neulomushetken jälkeen oli aika palata keittiöön raakakakkua maistelemaan. Täytteeseen (jo sen tekovaiheessa) lisäsimme yhden kolmasosan verran alkuperäisestä ohjeesta hunajaa ja kaakaojauhoa. Kakku maistui herkulliselta, maku oli hyvä etenkin pohjassa ja banaani nousi yllättävän voimakkaasti esille. Kaakao puolestaan häivytti tehokkaasti avokaadon makua. Ehdottomasti raakakakkua voi tehdä toistekin 🙂 Toin kakkua kotiinkin ja sekä avokkini että ystäväni mies kommentoivat samoin. Hyvä maku, rakenne ei. Kaverini, joka toi meille nyt illalla koiransa hoitoon kommentoi makua terveelliseksi 😀 Tee- ja herkkuhetken (appelsiininkukka-valkoinen tee) jälkeen kävimme ystäväni kanssa vielä tämän blogini kimppuun samalla koiraihanuuksien nujuamista seuraten.

Upea päivä ystävän seurassa ja kaksi uutta asiaa raakakakku ja palmikkoneulomus unohtamatta aurinkoa ja hyvää mieltä. Näillä jaksaa taas!

Kuvat ystäväni ottamia
Ps: ”raakakakku-linkki ei toimi, joten tässä http://www.lily.fi/blogit/mennaan-vaan/kevatta-rinnassa-ja-raakakakkua-masussa-eli-suklaisen-raakakakun-maaginen-ohje

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *