Nyt ne ”suutarin lapsen kengät” ovat todella hukassa :(

Sovin tälle aamua uintitreffit, mutta arvatkaapas pääsinkö? No enpä tietenkään! Harmitus on ollut melkoinen.

Eilen hieroessani asiakasta omassa alaselässä juilahti ikävästi ja kipu hiipi voimistuen hetki hetkeltä koko alaselän alueelle. Illalla jouduin toteamaan mahdottomaksi ajatuksenkin uimisesta. Ei muuta kuin kirjoittamaan viestiä kaverille ja sen jälkeen etsimään asentoa missä kykenisi nukkumaan.

Yöllä särkylääkettä, jonka jälkeen nukuin vähän paremmin. Aamulla ylös todeten kivun olevan läsnä ja suoristautuminen tuntui mahdottomalta. Ajattelin josko vetreytyisin ja pystyisin tekemään päivän työt. Olo kuitenkin selän alueella vain huononi, joten puhelin käteen ja peruuttamaan asiakkaat. Ai miten se sielua raastoikin. Ei muuta kuin tyynyjä polvien alle ja särkylääkettä naamariin. Tuo asento onkin ollut paras tälle päivää. Ei vaan jaksais maata koko päivääkään. Vähän olen yrittänyt verryttää selkää laihoin tuloksin. Avokin tuoma Voltaren kipugeeli hetkeksi toi helpotusta ja sain pakattua huomista mökille lähtöä varten. Saa nähdä tuleeko nyt mökkeilystä vain lepoa, vai päästäänkö äidin kanssa jotain touhuamaan. Mä toivon niin, että kramppi laukeis yhtä nopsaan kuin tulikin, mutta aika näyttää.

Että tältä suutarilta on nyt ne kengät totisesti kadoksissa 🙁 Taidanpa siis palata kuuntelemaan kirjaa ja kohta taas itseäni lääkitä. Pitäkää peukkuja, että tää menee ohi. Viimeks mulla oli vastaavaa kesällä mökillä, onneks meni parissa päivässä ohi, joten jospa nytkin… Taitaa kuitenkin olla aiheellista aloittaa selän lihaksia vahvistavia liikeharjotteita, joten kipujen loputtua kahvakuulailua kehiin.

2 Replies to “Nyt ne ”suutarin lapsen kengät” ovat todella hukassa :(”

  1. Onneks nyt selkäkipu on taltutettu. Itse asiassa vahva särkylääke helpotti ja saimme viettää äidin kanssa eiliseen mökillä oikein ihanaa ja touhukasta aikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *