Toipilaan kolme toimeliasta/seurallista ihanaa päivää

Onpa mulla ollu kolme mukavaa päivää; aika on mennyt nopeasti hyvässä seurassa. Kiitos ystävälle tiistaisesta vierailusta. Ennen hänen tuloaan valmistin meille salaatin, jossa oli salaattilehtisekoitusta, mm. rukolaa, tomaattia, kurkkua, aurinkokuivattuja tomaatteja, auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä ja paprikaa. Harmaakuonon ja ystäväni koiran jälleentapaaminen oli riehakkaan riemullinen. Koirien touhuja oli mainiota seurailla samalla juoruillen. Innostuin paistamaan ulkoilun jälkeen meille joulutorttuja. Ulkona oltiin toista tuntia, kierrettiin tuo meidän lähilenkki pysähdellen useasti välttääksemme vauhdin nousua. Koiratkin pääsi kirmaamaan hetkeksi vapaana ja kylläpä ne nauttivatkin. Ulkoilun jälkeen joulutorttuja kera glögiteen.
Eilen suuntasin kulkuni perheeseen, jossa Harmaakuonon veli viettelee eläkepäiviään. Jälleen veljekset riehkasivat ja Harmaakuono sai niin mahdottomasti rapsutuksia ja hellyyksiä talon emäntäväeltä 😀 Joimme teetä ja söimme joulutorttuja 😀 Hyvää oli… Illalla kotona rojotti väsyneen onnellinen koira avokin kanssa nautiskellessa perinteisesti iltateetä päivän kuulumisia jutellen. Kohta pitäisikin hätistää avokki kirjan kuuntelusta iltateelle. Ensin vaan naputtelen tämän pienen turhan postauksen 😉
Tänään vietin päivän äidin luona. Vein veljien perheille lahjat ja äidille itse tekemäni kaulakorun ja Aino-tossut. Käytiin äidin ystävän kukkakaupalla, vietiin joulukortteja postiin ja äiti halusi ostaa maksaa avokille kermaisen maksakastikkeen valmistamista varten 😀 Mulle oli jo eilen tehty iso rasiallinen vispipuuroa.  Kun kerroin harppu/neulomisinnostuksesta äiti kaivoi kätköstään muovipussillisen lankoja ja yhdet suorat puikot. Nyt mulla on 4.5 kerää turkoosia, kerä punasta, kahta erilaista tummaasinistä kerätolkulla. Toinen on pörrölankaa ja toinen sellasta nyppystä 😀 Sain vielä virkkuukoukun. Avokille lähetettiin maksakastikkeen lisäks piparkakkuja ja kahvia 😀 Aika meni nopeesti teetä hörppien ja jossain vaiheessa syötiin perunaa ja hirvikastiketta. Jälkkäriksi sain jotain uutta hedelmää. Sen kun puolittaa sisällä on kaunis tähtikuvio. Kaupassa sitä myydään kuulemma kolmella eri nimellä, ja enhän mä niitä nyt tietenkään muista. Hedelmä itellään on keltainen, kuorineen oranssi 😀 Maku oli mielestäni aika makea.
Eilen piipahdin netissä tutkimassa verkkokauppoja missä myydään lasihelmiä. Löysinkin sellaisen ja kun AA tulee lauantaina töihin, pääsee kuvailemaan mulle helmiä. Ajattelin tehdä tilauksen, niin pääsen jatkamaan myös korujen valmistamista. Että tälläsiä kuuluu toipilaalle. Päivät on menny tosi nopeesti, ja välillä ei edes meinaa muistaa toipilaisuuttaan. Vielä nyt kun malttaa tämän loppuviikon ja ens viikon alusta vähän himmailla, niin sitten paluu normielämään koettakoon. Tää sairasloma on kuitenkin antanut tosi paljon uusia harrastusideoita käsityöt ja korut. Saas nähdä miten into jatkuu…
Mutta nyt teetä pannuun ja iltapalaa pöytään.

2 Replies to “Toipilaan kolme toimeliasta/seurallista ihanaa päivää”

  1. Tosi hienoa, että käsitöistä on löytynyt mielekästä puuhaa. 🙂 Itse kamppailen juuri aikaa vastaan ja yritän saada äidilleni villasukat jouluksi valmiiksi. Ongelma tuli, kun lankakerän keskeltä löytyi ihan mieletön vyyhti pelkästään solmuja, ja osa langasta oli huopunut sinne sisään. Ei yhtään kiva. 🙁 Onneksi kärsivällisyydellä ja kavereiden avulla selvittiin siitäkin, ja nyt pitää vaan neuloa ahkerasti.

    Olisi tosi mielenkiintoista nähdä kuvia tekemistäsi koruista jos vaan mahdollista. 🙂

    Hyviä talvi-iltoja sinulle!

  2. Kupariperhonen
    On tosiaan aika raivostuttavaa ja turhauttavaa sotkuinen lankakerä. Mä en vielä uskalla edes haaveilla mistään villasukkien kutomisesta 🙂 mutta ehkä vielä joskus… Mun ongelma on, että vaadin itseltäni ehkä näin alussa liikaa. Jos jälki ei miellytä, puran koko työn ja aloitan alusta 😀 Että tänäänkin uusi alku harpun kanssa 😀 Mutta kivaahan tuo neulominen ja harputtelu on.

    Koruja olen tähän mennessä tehnyt vasta kolme: kaulakorun, jossa punaisia pyöreitä röpelöhelmiä ja vihreitä lehtiä, ja samanlaisen rannekorun. Toinen kaulakoru on sinisävyinen, jossa on viisi pisaraa mukana. Kuvat laitan het kun saan joltain tiedon tuon pisarakorunkuvien onnistuneisuudesta.

    Ihania talvi-iltoja myös sinulle ja kyllä se villasukka valmistuu jouluksi!

Vastaa käyttäjälle Hepa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *