Maalipallo enemmän kuin harrastus

Viimeisimmät kirjoitukset ovat käsitelleet opaskoira-asioita ja olette lukeneet muisteloita vuosien varrelta koiran kanssa elämisestä. Nyt siirryn toiseen minulle kovin tärkeään aiheeseen maalipalloon, joka on elämässäni näytellyt isoa osaa. Kaikki koiraihmiset palaan kyllä vielä taatusti myös koira-asioihin myöhemmin.

Näkövammaisten joukkuepeli maalipallo on alunperin kehitelty auttamaan sotasokeiden veteraanien kuntouttamista. Pelin keksivät vuonna 1946 itävaltalainen Hanz Lorenzon ja saksalainen Sett Reindle. Laji esiteltiin mailmalle ensikerran Toronton paralympialaisissa 1976 ja ensinmäiset MM-kisat pelattiin Itävallassa 1978. Vuosien varrella peli on kehittynyt; pelikenttä leventynyt ja pidentynyt, peliaika pidentynyt, pallot muuttuneet, säännöt kehittyneet aina urheilullisempaan suuntaan. Maalipallo on saavuttanut suuren suosion ympäri mailmaa. Nyt peliä pelataan 1200 g painavalla kulkusia sisältävällä pallolla lentopallokentän kokoisella alueella. Peliaika on 2 x 12 min. Säännöt ja muuta infoa löydät osoitteesta www.maalipallo.net ja elävää kuvaa youtubesta hakusanalla goalbal. Kaikilla pelaajilla on silmät peitetty tummennetuilla laskettelulaseilla, jotta mahdollista näköjäännettä ei pysty hyödyntämään. Myös näkevät voivat pelata, mutta heillä ei ole edustusoikeutta arvokisoihin. Kenttä on merkitty kohoviivoin joidenka avulla pelaajat orjentoituvat pelialueella. Joukkueesta kerrallaan kentällä on kolme pelaajaa ja kaikki osallistuvat pallon torjumiseen. Ei ole erillistä maalivahtia. Heittotyylejä on monenlaisia: kuvaava on ehkä alakautta keilaheittotyyppinen heitto, mutta käytetään myös pyörähdysheittoa. Heittojen tarkoitus on murtaa vastustajan puolustus ja saada pallo maaliin. Onkin tärkeää tietää vastustajan ns. heikot kohdat, että millaiset heitot uppoavat verkkoon. Kierteet, suorat kovat, ristiheitot, taskut, pomppivat heitot tms. Miesten puolella heittonopeus nousee yli 70km tunnissa ja naistenkin puolella taidetaan hivutella 60km tuntinopeutta. Torjunta-asennon on oltava jämäkkä ja kasvot suojattuna. Se on kylkiasento, jossa kädet menevät kasvojen editse suoraksi vartalon jatkeeksi. Pallon osuessa asennon oltava jämäkkä, muuten pallo pomppii helposti yli tai heiton tullessa ääripäihin asento pettää ja pallo ohjautuu maaliin. Torjuntaan lähtöasento on joko pystystä tai polviltaan. Aikaisemmin pystyasennosta pelaaminen oli suosittua, mutta etenkin miesten puolella peli on nopeutunut niin paljon, että on ollut pakko palata matalaan lähtöasentoon. Myös suurimmaksi osaksi naiset pelaavat nykyisin matalasta lähtöasennosta. Itse kuulun tuolle aikakaudelle milloin opeteltiin pelaaminen pystyasennosta heti kuin vähänkin mahdollista. Näiden kuulo-ongelmieni takia olen kuitenkin joutunut pudottautumaan alas ja treenaamaan tuota matalasta lähtöasennosta pelaamista. Tuntuuhan se oudolta, mutta tuntuu sujuvan. Toki olen aikaisemminkin sitä testannut ja treenannutkin. Jokunen vuosi sitten polvilleen pudottautumiskeskustelua käytiin paljonkin, mutta sitä ei pidetä kovinkaan urheilullisena eikä myöskään näyttävänä. Siksipä kai on niin hankalaa ottaa ”takapakkia” pelaamisessaan. Toisaalta, jos se toimii, miksi ei? Ja nyt uudet pelaajat eivät nouse pystyyn, joten ehkä vanhan jääränkin olisi syytä taipua. Heittohan lähtee toki pystyasennosta. Ilmeisesti sekin on joskus tehty toispolviseisonnasta, joka kyllä tuntuu jo aika… Noh, onneksi laji kehittyy koko ajan ja sääntöjä kehitetään aina urheilullisempaan suuntaan.

Kuvaaja: Janne Ahokas

Suomeen maalipallo on tullut 1960-luvun alussa, mutta ei heti saanut jalansijaa näkövammaisten harrastuksissa. 60-luvun puolessa Sokeain Keskusliiton urheilutoimikunta (SKU) tuotti käännöksen saksankielisistä säännöistä ja alkoi levittää lajia Suomeen. Pallojen välitys harrastajille alkoi samanaikaisesti. Ensimmäinen SM-turnaus järjestettiin 16.4.1972 Aleksis Kiven koululla Helsingissä. Siitä lähtien maalipallossa pelattiin vuosittain SM-turnaus, kunnes vuonna 1995 siirryttiin sarjamuotoiseen SM-sarjaan. Siinä sarjaa pelataan syksystä kevääseen. Suomen mestari ratkeaa vasta kevään viimeisessä turnauksessa. Suomen Turussa pelattiin maaliskuussa 2001 maalipallon 30-vuotis juhlaturnaus, sillä tuolloin tuli tiettävästi kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisestä kansallisesta maalipalloturnauksesta. Ensimmäinen turnaus pelattiin 7.3.1971 Puolalan koulussa Turussa. Turnauksessa oli mukana viisi joukkuetta. Itse olin mukana tuossa 2001 pelatussa juhlaturnauksessa. Pelipaikalla oli myös maalipallonäyttely jonne oli kerätty lajin pelipalloja eri vuosikymmeniltä, pelipaitoja, mitaleita, lehtileikkeitä tms.

Itse olen lajiin tutustunut ja tykästynyt Jyväskylän näkövammaisten koulussa. Liikkatunneilla olisinkin aina halunnut pelata maalipalloa 🙂 Arlaan siirryttyäni ammattiopintoihin laji vei mennessään. Olen pelannut vuodesta 1996 lähtien säännöllisesti ja aktiivisesti. Läpimurto on kuitenkin jäänyt valitettavasti tekemättä. Maajoukkue-edustuksia on tullut, mutta olen ollut se pääasiassa vaihtopenkillä istuja. Tärkeä ja raskas rooli sekin. Olisi hienoa vielä joskus onnistua ja löytää oikeat treenitavat millä kehittyä huipulle. Viime vuosien sairastelut (keuhkoveritulppa 2008 ja nyt käsillä oleva otoskleroosi) ovat kuitenkin hidastaneet haaveen toteutumista. Nyt odottelen tuota korvaleikkausta ja sen jälkeen taas tietää enemmän millä tasolla maalipallo voi elämässäni jatkua. Asiaa olen viime aikoina pohtinut hyvinkin paljon, mikä olisi parasta. Haluja on hirmuisesti, mutta riittävätkö resurssit. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan päätöksiä ehkä kannata tehdä. Treenaa ja nauttii liikunnasta ja maalipallosta leikkaukseen asti ja toipumisen jälkeen katsoo mikä tilanne, kuinka hyvin leikkaus onnistuu, miten kuulee tms. Ja sitten tekee uralleen ne ratkaisevat päätökset.

Joka tapauksessa maalipallo on antanut minulle monta unohtumatonta kokemusta tunteiden ääripäistä toiseen. On koettu itkut ja naurut, tunteiden pinnalla olot, matkarasitukset, henkinen stressi, onnistumisen iloa. Hotelleja, pelisaleja, joitakin nähtävyyksiä nähty ja tavattu paljon uusia ihmisiä. Monta ihanaa sattumaa voisi kertoa, mutta myös niitä kyyneleisiä tarinoita löytyy. Mutta se kaikki kuuluu urheiluun, enkä näitä kokemuksiani vaihtaisi pois. On aika kulunut fraasi, mutta niin vain se on 🙂 Näiden kuulo-ongelmieni myötä olen pohtinut myös pelaamisen lopettamista, mutta se ei vaan tunnu tulevan kysymykseen. Ehkä sen aika ei vaan todellakaan vielä ole. Haluan vielä lajilta jotain uutta ja ennen kokematonta. Se vaatii kuitenkin paljon ja aika näyttää miten elämä kuljettaa siinä suhteessa. Nyt vain toivoisi pian pääsevän korvaleikkaukseen.

Suomella on maalipallossa vahvat perinteet ja menestystä on tullut roimasti niin miehille kuin naisillekin. 1990-luvulla naisille kaksi mailmanmestaruutta, paralympiakulta ja hopeaa sekä kolme Em-voittoa. Miesten puolelta löytyy myös paralympiakulta ja hopea, mailmanmestaruus ja mitaleja EM-kisoista. Nyt 2000-luvulla on ollut ”hiljaisempaa” menestyksen saralla. Naisille 2000 ja 2004 4. tila paralympialaisissa, EM-kulta 2007, EM-hopea 2001 ja EM-pronssi 2009. Vuoden 2008 Pekingin paralympialaisissa Suomelta oli mukana vain miesten joukkue naisten karsiutuessa Brasilian paralympiakarsinnassa 2007. Nyt molemmat joukkueet hakevat paikkaa Lontoon paralympialaisiin 2012. Huhtikuussa Turkissa pelattavassa paralympiakarsintaturnauksessa miesten tulee sijoittua neljän ja naisten kahden parhaan joukkoon varmistaakseen paikan kisoihin. Toinen mahdollisuus on lokakuun Tanskan EM-kisoissa joissa parhaiten aijemmin ei-paikkaa saanut Euroopan maa lunastaa maaosapaikan niin miehissä kuin naisissakin. Eli, töitä tehdään kovasti ja valmennusleirejä n. kerran kuukaudessa, ehkä himpun harvemmin sekä kansainvälisiä turnauksia rahatilanteen mukaan. Nyt tammikuussa pelattiin Pajulahtigamesissa myös tasokas maalipalloturnaus, jonka miehet voittivat puhtaalla pelillä. Naisten joukkuetta vaivasi loukkaantumiset ja sijoitus oli 4. Tammikuun alun leiri oli paralympialeiri Pajulahdessa, jonne kokoontui kesälajien urheilijoita, jotka ovat ehdolla Lontoon paralympialaisiin 2012. Saimme infoa Lontoon kisajärjestelyistä sekä ohjeita miten toimia viestimissä haastatteluissa tms. Myös itse treenaamiselle oli hyvin aikaa ja ehdimmekin kolmen päivän aikana tekemään monta hyvää treeniä. Itselleni leiri oli henkisesti äärimmäisen raskas, sillä tämä kuulovikani oli edennyt ja koin olevani todellisissa vaikeuksissa. Kaikuvassa isossa hallissa ohjeistuksen kuuleminen tuntui hankalalta ja seisaalta pelaaminen alkoi takuta oikein kunnolla. Onneksi eräs kokenut pelaaja auttoi minut pahimman yli, vaikka kotiuduttuani olin aivan rikki ja valmis heittämään pyyhkeen kehään. Nyt olen siirtynyt tuohon matalaan lähtöasentoon, vaikka ei sitten kovin urheilullisen näköistä olisikaan. Toissaviikonloppuna matkasimme Malmööseen Malmö Open-turnaukseen seurajoukkueella ja tämä oli elämäni ensinmäinen turnaus polviltaan pelaten. Sijoituksemme ei mieltä ylentävä ole (10.), mutta ei ehkä ihan koko totuutta kertovakaan. Alkulohkon ottelut menivät joukkueeltamme alakanttiin. Hävisimme kaikki kolme peliä. Ensinmäisessä ottelussa sain roimasti itseluottamusta huomatessani, että matalasta lähtöasennosta pelaaminen sujuu eikä huonokuuloisuus häiritsekään kovin paljoa. Toisen ottelun alku lähti huonosti käyntiin päästämällä heti ekalla heitolla maalin. Tuossa ottelussa pelasin keskelläkin ja se sujui yllättävänkin hyvin. Pitää vain olla ahnehtimatta. Ottaa kiinni vain sen mitä varmasti tietää saavansa eikä kurottele liikaa. Kolmannessa ottelussa keskeltä livahti käsistäni maali ja taisi myöhemmässä vaiheessa mennä kulmakin siirryttyäni laitaan. Sunnuntaina sijoitusotteluissa pelasin molemmat ottelut kokonaan. Aamun ekassa käsistä meni yksi heitto läpi, mutta muuten pystyin tonttini pitämään puhtaana. Jälkimmäisessä ottelussa sain jopa maalihanani auki tekemällä yhden maalin 😀 Kaikenkaikkiaan päästimme liikaa maaleja ja puolustus valskasi sekä maalien teko oli liiaksi yhden pelaajan varassa. Pitäisi saada heittoihin tarkkuutta, voimaa ja monipuolisuutta.

Perjantaina matkustimme Malmööseen heti aamusta, joten jäi päivää shoppailuun ja kaupungilla kuljeskeluun. Minut yllätti ettei siellä ollut yhtään lunta. Pe-iltana satoi vähän räntää. Käytiin italialaisessa ruokailemassa. Shoppailukierrokselta löysin itselleni neulepuseron, tunikan ja lekkingsit. Ja illalla oli ihanaa rentoutua hotellin kylpyammeessa 😀 Kyllähän se useimmiten tahtoo niin olla, että pelireissuilla näkee majottautumispaikan ja pelihallin eikä paljoa muuta. Malmö on tosin tullut jo aika tutuksi, koska siellä olemme viettäneet monta Lady inter Cup-turnausta. Itse olen ollut mukana 2002, 2003, 2005, 2006 ja 2008 sekä olemme olleet mielestäni kerran maajoukkueena Ruotsin vieraana Malmössä. 2007 olin ystäväni ja pelitoverini kanssa Malmön seurajoukkueen viikon leirillä ja pidin kovasti heidän treenimenttaliteetista. Tuon viikon aikana jäi aikaa myös shoppailuun ja viimeisenä iltana Malmössa oli jokin karnevaali ja ihmisvilinää riitti yllinkyllin. Että kyllä sitä onnistuu välillä näkemään ja kokemaan muutakin kuin hotellihuoneen sängyn ja pelisalin hien tuoksut, tai ilmastoidun kylmyyden pelireissuilla 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *