Liikunnasta onnellisena

Torstaina kostean kelin vuoksi minua hivenen jännitti miten Oton kanssa matka Vidaan sujuisi. Koira yllätti minut positiivisesti, liikkui kohtuureippaasti kosteudesta huolimatta. Perille ennätin jo ennen viittä, joten oli hyvää aikaa ostaa lisäkertoja kortille, viedä Otto toimistokoppiin odottelemaan ja pukuhuoneessa vaihtaa spinningkamppeet ylle. Sykemittari toimintavalmiuteen ja hipsin spinningsaliin, pyörä löytyi, säädöt kuntoon ja Sports Tracker päälle. Sitten ei muuta kuin polkemaan. Yes!!! Jalat tuntuivat ehkä vähän väsyneiltä, mutta silti polkeminen maistui keskisykkeen ollessa 145, maksimi 176, kaloreita paloi 525. Oli muuten alhaisin kalorikulutus mitä minulla on sykemittari spinningissä ollut. Joka tapauksessa hyvällä fiiliksellä iltaa jatkamaan. Pukuhuoneessa kuivat vaatteet ylle ja tohinassa onnistuin hukkaamaan seuraavien tuntien lipukkeet. Ensiksi meinasin hätääntyä, mutta sitten päätin lippujen antaa olevan missä on, että ehkäpä Ira uskoo minun ne ottaneen ja niinhän siinä kävi. Jatkoin rolleriin ja vielä uutena pilatekseen. Rollerissa nyt minulla oli pikkupallo sellainen kova pallo, joka tuntuikin imakalta osuessaan sopiviin kohtiin. Rollerissa aloitimme taasen jalkapohjan hoidolla, siirtyen rullailemaan sääret, reidet, pohkeet,pakarat. Pikkupallon kanssa aukasimme lantion aluetta ja ero oli huomattava. Teimme myös pikkupallo lavan ja selkärangan välissä liikuttaen yläraajaa. Avaa mukavasti hartiaseutua. Ehdimmepä vielä pötkötellä rullan päällä, rentoutua teeasennossa jne.

Pilates aloitettiin istumalla ison jumppapallon päällä. Tunnin aikana teimme monenlaisia liikkeitä joita en millään kaikkia muista. Muutamissa liikkeissä Ira ohjasi minulle miten ne tehdään, ja muutoin pysyin aika hyvin jyvällä tehtävistä asioista. Jos liike jatkui suoraan toiseen ja jopa kolmanteen liikkeeseen tarvitsin neuvontaa. Kiitos Ira! Kuten pumpissakaan, ei minua hävettänyt osaamattomuuteni tai ymmärtämättömyyteni. Kiltisti odotin tunteilematta/panikoitumatta ohjaajan ohjausta. Minua liikutti kovasti ihmisten avulaisuus. Kun saavuin rolleriin heti minulle avuliaat kanssatreenajat toi mattoa, palloa ja rullaa. Pilateksen alussa sain ison pallon ja toisen tarvittavan pallon. Tuntien jälkeen joku oli heti ottamassa välineitä viedäkseen ne paikoilleen. KIITOS teille. Moni tuntee jo minut nimeltä ja kuulenkin tervehdyksiä nimelläni. Moni ääni tuntuu jo tutulta, mutta keitä mahtaakaan olla äänien takana. Edelleen olen kovin positiivisesti yllättynyt siitä miten paljon Vidassa olen kohdannut ystävällisyyttä vammastani huolimatta. Kiitos siitä!

Seuraavana päivänä mahtava meno jatkui Jannan kanssa treenatessa. Nyt minulla oli pt-treenissä ensikertaa sykemittari päällä. Lämmittely Crossilla 12 min 4-5 vastuksella. Crossarille löysin itsenäisesti, jeee… Varsinainen treeni aloitettiin vinopenkkipunnerruksilla smithissä 7.5 kg per pääty. Jatkoimme samaisessa laitteessa leveillä kyykyillä, ensiksi ilman lisäpainoa, näytti helpolta. Lisäsikö Janna kerran vai kahdesti painoa. Nilkka-polvilinja pysyi suorassa, ylipäätään asento oli minusta yllättävän hyvä. Olen aina ollut sitä mieltä, että olen onneton kyykkääjä, mutta ehkä olen jotain vähän oppinut. Lopulta tein kyykkyjä 12.5 kg per pää-painolla. Sain tuntumaan persausta myöden. Takareidet ja pakarat oli treenin jälkeen ne kipeimmät paikat, mutta lumikenkäillessä vertyi hyvin.

Ristikkäistaljassa teimme useamman liikkeet alottaen ojentajista 23 kilolla jatkaen hauiskääntöihin samalla kilomäärällä. Alataljasoutu taljassa, steplaudan päällä istuen, kolmiokahvalla kiloja olikin lisättävä yllättävänkin paljon ennen kuin alkoi tuntumaan. Tein lopulta 45kg. Kummastelen vähän ettei käsivarret kipeytyneet nyt ollenkaan. Lapojen välissä vähän tuntemuksia. Pumpin jälkeisen treenikivun jäljiltä olin satavarma kärsiväni, mutta ei. Vielä ennen loppuverryttelyä ehdimme tekemään vartalon kiertoja ilmanpainelaitteella ja selkäpenkissä selän ojennuksia suoraan ja kiertäen. Tuntui alaselässä, yes! Lopuksi crossarilla 10 min loppuverryttelyt ja sykkeen nostatukset. Treeniaika 1 h 20 min, keskisyke 133 ja maksimi 179 ja kalorikulutus 636.

Suihkun jälkeen kävely aurinkoisessa säässä kotiin Oton opastaessa hienosti. Sisälläni kupli onnellisuus ja tyytyväisyys. Minulla oli hyvä endorfiininen olo. Lisäksi olin ja olen niin onnellinen kun minulla on oma sali missä käydä kävelymatkan päässä. Kotona salaattia ja paperitöitä, pakkaamista mökille lähtöä varten.

Lähdimme extempore mökille viettämään upeita talvipäiviä. Sunnuntaina ja maanantaina oli täydellinen sää ulkoiluu. Sunnuntaina lumikenkäilimme kolme ja eilen kaksi tuntia. Sunnuntaina kiertelimme peltojen lisäksi suoalueella ja vähän hankalammassa maastossa. Matkaa taittui 6.05 km. Sykemittarista loppui kesken akku, kalorikulutus oli yli 1400. Eilisellä lenkillä kulutus 1121 cal, keskisykkeen ollessa 140 ja maksimi 165. Keskinopeus 2.9 km/h. Sunnuntaina keskivauhti oli 2km. Eilen kävelimme 5.8 km. Lumihanki oli puoliupottavaa. Aika raskasta, mutta ihanaa! Kyllä sunnuntaina maistui kylmäsavulohi-katkispasta ja illalla pannari mansikoiden ja kermavaahdon kanssa. Eilen nautiskelimme saunan lämmöstä. Onneksi lähdimme mökkeilemään, saimme kaksi upeaa talvipäivää viettää ulkoillen. Koirat kulkivat mukanamme. Harmaakuono tosin hyytyi sunnuntain lenkillä, joten toimme vanhuksen välillä lepäämään. Eilen se kuitenkin paineli menemään meidän jäljissämme. Otto puolestaan vaikutti väsyneeltä. Ehkä sunnuntain lenkki painoi nuorukaista.

Talven lumikenkäilykausi avattu

Mukissa ystävältä joululahjaksi saatua teetä japienessä pussissa tummalla suklaalla päällystettyjä mansikoita kuuluu Hepan lauantai-illan herkkuhetkeen. Avokki on jo tervehtimässä nukkumattia, mutta iltavirkkuna ryhdyin kirjoittelemaan tänne. Neuloosi myös oirehtii, joten ruutukuvioinen tuubihuivi tuossa kutkuttelee tulla neulotuksi. Mietinkin neulonko siitä niin korkean, että tarvittaessa sen voi vetää pään suojaksikin. Vieressä odottaa myös äänikirjana Wilbur Smithin kirja Noidankehä. Bloggailun jälkeen on aika vaarallinen yhdistelmä neulomus ja kirja näin iltamyöhään. Saattaa nimittäin sujahtaa tunti jos toinenkin… Mutta postauksen varsinaiseen aiheeseen. Eilen nimittäin käytiin avokin kanssa ekalla lumikenkälenkillä.

Onneksi se kummallinen pöpö on mennyt ohi. Torstaina en vielä spinningiin uskaltautunut, mutta tapasin Silmukkasiskot Itiksen kahvilassa, jossa sujahti reilut pari tuntia kuulumisia vaihtaen ja neuloen. Kotona pakkaukset mökille lähtöä varten. Eilisaamuna tulimme tänne, takkaan tulet ja olo mukavaksi. Uuniin paistumaan riisipuuro ja neljän jälkeen päätimme lähteä ”kokeilemaan” toimisiko lumikengät kuten pitää seuraavan päivän kulkemisia ajatellen. Täällä on Pk-seutua enemmän lunta. Laitoin Sports trackerin sykemittareineen päälle ja lähipelloille tarpomaan. Otto oli kummissaan lumihangessa juoksemisesta. Alkuun kulki avokin kengissä kunnes avokki sai sen hätistettyä kirmaamaan. Vähän aikaa poika painelikin pitkin peltoa energiaansa purkaen. Harmaakuono puolestaan sipsutti innokkaana edellä ja nautti selvästi talvesta. Lenkin edetessä koirat väsyi ja tepsuttivat jälkiämme pitkin perässämme. Tielle päästyämme Harmaakuono sipsutti taas innokkaana eteemme. Mökin pihaan päästyämme molemmat makasivat kuistin edustalla odottamassa sisälle pääsyä. Sisällä etenkin Otto makasi pienenpienenä keränä, taisi lumihankiliikkuminen ottaa koville. Harmaakuonokin pötkötteli, mutta seuraili tekemisiämme tarkkana.

Viime talvena ei ollut missään vaiheessa niin paljoa lunta, että lumikenkiä olisi kannattanut ottaa esille, joten edelliskerrasta oli liki kaksi vuotta. Nopeasti kuitenkin tekniikka palasi mieleen. En kuitenkaan muistanut lumikenkäilyn olevan niin raskasta upottavassa lumessa. On jaksettava nostaa riittävästi jalkaa ja samalla liikkua sujuvasti eteenpäin. Tunsin miten syke nousi kohtuullisen korkeaksi, ehkäpä jo turhankin korkeaksi. Hengästyin ja tuli hiki. Nautin siitä, vaikka meninkin jo vauhtikestävyyden puolelle, sillä keskisyke oli 146 ja maksimi 162. Kaloreita paloi 777 ja se yllätti minut todella. Yllätyin jopa niin paljon, että jäin miettimään onko asetukseni oikein, mutta pitäisi olla. Aikaa meni 1 h 18 min. Tarvoimme pelloilla 4.15 km keskinopeudella 3.2 km. Ulkoilun jälkeen suihkun raikkaana tunsin ihanaa liikunnan jälkeistä oloa ja hehkutin sitä avokillekin. Ilta meni kuunnellen vanhoja nauhotuksia ja rätkätimme avokin kanssa niille katketaksemme. Ennen puolta yötä uni tuli ja vei molemmat mennessään.

Tänään lumikenkälenkille emme lähteneet meikäläisen valuvikapäivien tähden. Kipu on ollut aika kovaa, joten viettelimme rauhallisen päivän kokaten gluteeinitonta jauhelihamakaroonilaatikkoa ja saunoen. Neulomuskin on edennyt jonkin verran, koirien kynnet tullut leikatuksi jne. Huomenna lähdemme lumikenkäilemään, mutta on valupäivien takia muistettava ottaa eilistä rauhallisemmin. Tosin yöksi on luvattu lumi- ja räntäsadetta, joten jos ennusteiden mukaan raskasta lunta on 10-15 centtiäkin lisää, touhusta voi tulla hikistä ja raskasta.

Ratsastuspäivä

Ennen joulua sunnuntaiaamuna maa oli saanut kevyen lumipeitteen ja lämpötila painunut nollan alapuolelle. Lettu kysyi haluaisimmeko lähteä maastoon kentän sijaan, ja mehän tahdoimme. Ratsastin Airalla. Aurinko paistoi ja pakkanen nipisteli sievästi poskia, talvista ja niin piristävää. Maa oli jäinen, joten emme laukanneet laisinkaan. Epätasaisuuksia jäärosouden vuoksi oli aika paljon, joten saimme ratsastaessamme myös hyvän tasapainotreenin. Nykyisin alamäissä minua jännittää nykyisin todella harvoin, mutta nyt yhdessä jyrkähkössä mäessä jänskätti. Lettu totesi Airan näyttäneen ”Älä sinä siellä hätäile, kyllä mä tän homman hoidan”, ja niinhän se hoitikin 😀 Ehkä vain tietoisuus liukkaudesta ja jään ratina kavioiden alla toi oman lisämausteensa. Nautin talviaamusta ja sain tunnin ratsastuksesta auringon paisteessa paljon positiivista energiaa. Kotiin saapuessa pulppusin mahtavaa kokemusta avokille.

Lettu kertoi meille joulun jälkeen olevasta ns. hevosen vuokrauspäivästä. Päivän ohjelmassa hevosten hoitoa, kenttätunti, evästauko ja vaellus. Tiina olikin vuosi sitten sellaisessa ja minun piti hiihtolomaviikolla mennä, mutta muita ilmottautuneita ei ollut, päivä peruuntui. Nyt ei peruuntunut, yes! Edellisiltana tuttavani bongasi Facebookista päivitykseni, jossa pohdiskelin lauhtuukohan pakkanen vai ei seuraavalle päivää. Kirsi innostui hevospäivästä ja ilmottautui mukaan. Lisäksemme oli muutama muukin mukana.

Edellispäivänä pakkanen paukkui yli 20 asteessa, mutta tiistaiaamuna asteita oli vain kaksi ja lumisade. Saavuin tallille 10.30 ja touhut aloitettiin hevosten harjaamisella, satuloinnilla ja muulla tunnille valmistavalle. Yhdeltätoista alkoi kenttätunti. Meitä oli monen eri tason ratsastajaa, mutta hyvin Letulla pysyi langat hallussaan. Osa teki voltteja, me Tiinan kanssa harjoiteltiin pysähdyksiä ja peruutuksia. Mentiin ravia ja tölttiä. Kenttätunnilla ratsastin Pipsalla, joka oli aika laiskalla tuulella ja sen kanssa sai tehdä tosissaan töitä, jotta se teki mitä halusin. Satanut lumi, lumisade ja tuuli vei kuuluvuuden melkein kokonaan. Oli vaikea kuulla missä edellä menevä ratsukko menee eikä autotiellä jyristäneet aurat mitenkään asiaa helpottaneet. Hyvin kuitenkin selvisimme Tiinan kanssa tunnista, jossa muitakin ratsastajia.

Tauolla joimme lämpimät kaakaot ja söimme sämpylät. Harjailimme hevosia, kokeilimme kavioiden puhdistamista. Lumisateen jatkuessa olikin aika lähteä Vapun johdolla maastoon vaeltelemaan puoleksitoistatuntia. Minulla vaihtui hevonen Pipsasta Airaan.

Aira jolkotteli hyvin rauhallisesti ja jäädessään riittävästi muista pyrähti raviin. Meno tuntui ehkä siksi vähän epävarmalta ja myöskin lumisade, joka vei edelleen äänet piiloonsa tehokkaasti. Vaelluksen edetessä aloin tottua hiljalleen Airan metkuihin ja jälkikäteen ehkä vähän harmitti etten lähtenyt laukkaamaan. Itse asiassa Aira yritti laukkasuoralla laukatakin ohittaen edessä kulkeneen Kirsin hevosineen. Kirsi kun hidasti ja pysähtyi ei Airakaan jatkanut. Ravasimme eteenpäin ja aina Aira ohitti Kirsin ja sen jälkeen ei osannutkaan jatkaa ilman johtohevosta. Pysähdyimme jossain vaiheessa napsimaan valokuvia. Ryhmäkuvaa en laita, koska en ole ryhmäläisiltä lupaa kysynyt, mutta Tiinan ja Kirsin luvalla ovat kuvat heistä.

Pukeutuminen päivään onnistui hyvin. Varpaita paleli ainoastaan ennen kenttätunnin alkua. Omat hanskat kastuivat märkiä hevosia käsiteltäessä, sain kuitenkin tallille unohtuneet hanskat lainaan, joten vaelluksenkin aikana kädet pysyivät lämpiminä. Oli kiva päivä ja upea kokemus. Yli neljän tunnin ulkoilun jälkeen mökillä maistui avokin valmistama tonnikala-katkarapumunakas ja uni. Vetäsin parin tunnin alkuillan unet. Pelkäsin nukkumisen vaikuttavan yöuniin, mutta pelko oli turha. Nukuin melkein kellon ympäri, joten jonkinlainen raittiin ilman myrkytys taisi iskeä :DD Tuollainen on hyvää väsymystä ja talviliikunta saa mielen pirteäksi. Onneksi viikon päästä pääsee taas hevosen selkään ratsastuksesta nauttimaan.

Tammi-helmikuun liikuntasuoritukset

Tuskin kovin kiinnostava postaus, mutta tässä numeroina kuluneiden parin kuukauden liikuntasuoritukset.

Liikuntapäivät tammi(11) helmi(16) yhteensä 27
Liikuntasuoritukset 15 20 Yhteensä 35
Käytetty aika 16 h 50 min 30 h 18 min yhteensä 47 h 8 min
Lenkki (4) 28.5 km (8) 59.8 km yhteensä (12) 88.3 km
Uinti (2) 1500 m (4) 4400 m yhteensä 5900 m
Vesijuoksu (1) 50 min (2) 90 min yhteensä (3) 2 h 20 min
Ratsastus (2) 2 h (3) 4 h yhteensä (5) 6 h
Kuntosali (5) 5 h 35 min (5) 6 h Yhteensä (10) 11 h 35 min
Spinning (2) 1 h 40 min Yhteensä (2) 1 h 40 min

Ja tässä vielä tiedot treeni treeniltä 😀

Tammikuu
11.1. 14.30 Lenkki 55 min 5 km 18.00 Kahvakuula+perusliikkeet 1 h 10 min
12.1. 13.00 Ratsastus 1 h 18.15 Yläkropan treeni 1 h 25 min
13.1. 10.25 Uinti 1250 m 65 min lenkki 8km 1 h 40 min
15.1. 10.00 Cycling 55 min
18.1. 14.55 Yläkropan treeni 1 h
19.1. 13.00 Iisee Aero 45 min –Spinning
20.1. 13.00 Kahvakuula/jalat 1 h
22.1. 9.20 Vesijuoksu 50min+uinti 250m
25.1. 18.30 Lenkki 50 min 4.5 km
26.1. 13.00 Ratsastus 1 h 17.20 Yläkropan treeni 1 h
27.1. 17.45 Lenkki 2 h 15 min 11 km

Helmikuu
3.2 10.15 Uinti 1350 m 75 min 18.15 Lenkki 2 h 30 min 11.6 km
5.2. 9.20 Vesijuoksu 45 min+Uinti 450m 20 min (1 h 5 min)
9.2. 13.00 Ratsastus 1 h 17.50 Kuntosali 1 h 15 min
10.2. 17.40 Lenkki 2 h 35 min 12 km
11.2. 13.15 Hidasvauhtinen lenkki 1 h 10 min 4 km
12.2. 9.10 Uinti 1100m 60min+vesijuoksu 45 min (1 h 45 min)
15.2. 10.30 Lenkki 1 h 4.7 km 14.00 Kahvakuula+yläkroppa 1h
16.2. 13.30 Issikkavaellus 2 h
17.2. 19.30 Jalka/selkätreeni 90 min 18.2
. 18.15 Lenkki (mainosten jako) 2 h 30 min 8.7 km
19.2. 9.15 Uinti 1500 m 75 min
20.2. 13.15 Lenkki (möykkelikköä metsätietä) 1 h 45 min 6 km
21.2. 14.05 Lenkki (metsäautoteitä ja metsikköä pitkin) 65 min 2.2 km
23.2. 13.00 Ratsastus 1 h 17.20 Yläkropan treeni 1 h
27.2. 18.20 Lenkki 2 h 23 min 10.64 km
28.2. 18.45 Kahvakuulatreeni (jalat+vatsat) 75 min

Viikon liikuntakuulumiset :D

Viikon liikuntasuoritukset tiivistetysti
– Kahvakuula/kuntosali-jalkatreeni 90 min (kirjoitettu oma postauksensa)
– Lenkki 2 h 30 min (mainosten jakoa alkumatkasta ja myöhemmin Oton maleksintaa)
– Uinti 75 min 1500 m (Kipein jaloin sujuvuus hyvää)
– Lenkki 1 h 45 min 6.2 km (möykkelikköistä metsätietä pitkin Oton jumittaessa)
– Lenkki 67 min 2.2. km (Metsässä rytyämistä)
– Ratsastus 1h (uutena asiana pohkeen väistöt)
– Yläkropan treeni 1 h (hiukan tahmeaa)

Alkuviikosta jalkani maanantain treenistä olivat aika kipeänä. Palautumista ei tietenkään helpottanut tiistaina kuuden asiakkaan työpäivä, mutta illalla lähdimme ystäväni kanssa viikottaisellemme lenkille. Mukaan pakkasimme nipun yritykseni esitteitä, joita jaomme n. 120 postilaatikkoon lenkin alkuosassa. Koirat olivat moisesta hiukan ihmeissään. Tuolloin vielä Otto liikkui kohtuullisesti, mutta päästyämme mainoksista eroon Oton menohalut hiipuivat. Eteneminen oli melkoista maleksintaa ja kärsivällisyys oli todella koetuksella. Lätäköt oli todellisia hirvityksiä, mutta kun jo varmuudeks piti maleksia, alkoi jo tympäsemään. Aina ei saa uusia huippulukemia mittariin, ja aina ei kai tärkeintä kova vauhti ja kertyvät kilometrit. Sen kun muistais ja osaisi nauttia joka tapauksessa ulkoilusta ja liikunnasta, vaikka se ei aina täydellä teholla tapahtuisikaan. Lenkille mittaa tuli kuitenkin 8.7 km, joten eihän se nyt ihan surkeastikaan ollut. Ja olihan mun jalat aika kipeätkin :D:D

Seuraavana aamu hyppy uima-altaaseen. Olin varma, että uinnista tulisi tahmeaa ja eteenpäin pääsy olisi tuskaisaa. Uinti lähti kuitenkin sujumaan hyvin etureisissä olevasta treenikivusta ja jumista huolimatta. Itse asiassa vesi teki jaloille todella hyvää, maitohapot lähti liikkeelle ja treenikipu hiipui miltein kokonaan. Uinti toimii todella hyvänä palauttavana liikuntana ja uiminen toimii myös laihduttamisessa. Valitettavasti seuraavista uintitreffeistä ei ole tietoa, mutta toivottavasti pääsen taas mahdollisimman pian polskuttamaan.

Vietimme miniloman mökillä keskiviikosta eiliseen. Avokki kolasi lammen jäältä sohjot ja vedet pois, jotta päästäisiin luistelemaan. Pakkasta ei kuitenkaan tullut riittävästi. Avokki eilisaamuna luisteli muutaman minuutin, mutta jää oli niin möykkyistä, että en uskaltautunut tasapainoilemaan sinne. Jäipä luistelut tältä talvea, kuten näyttäisi jäävän hiihtäminen ja lumikenkäilykin. Alkavalle viikolle luvattu jopa kahdeksan asteen lämpötiloja, joten talvi taitaa olla taputeltu. Eilen kuulin mustarastaan visertävän, joten aikaista kevättä kohden mennään.

Torstaina ja perjantaina käytiin lenkkeilemässä. Metsäautotie oli todella jäinen ja möykkelikköinen. Välillä kulki kapeita renkaiden uria, mutta Oton oli todella vaikea ymmärtää mistä minua opastaa. Vielä kun jäiset lätäköt hirvitti, meno oli melkoista matelua. Torstaina kuljimme alun matkaa koirat valjaissa, mutta pääsivät kirmailemaan sellaisella ympyrälenkillä. Mulla ei tietenkään sauvoja mukana, joten taiteilin avokin perässä. Tuli kunnon tasapainotreenausta ja hermostolle rasitusta. Matkavauhti ei päätä huimannut, mutta etenkin torstaina lenkin jälkeen olin hiestä märkä. Käveltiin 1 h 45 min ja 6.2 km. Perjantain lenkki jäi lyhyemmäksi 2.2. kilsaan. Tuolloin rämmimme metsässä ja meikäläisen pinna meinasi välillä katketa kokonaan 😀 Koirat nauttivat vapaudesta koko reilun tunnin ajan. Vetivät keppiä murraten ja kirmaillen. Ei kelit oikein lenkkeilyä ajatellen kovin kaksiset olleet. Onneksi kuitenkin ulkoiltua tuli. Muuten aika kuluikin olympialaisia seuratessa, saunoessa ja ihan vaan rentoutuessa.

Tänään viikon liikunnat jatkui ratsastuksella ja yläkropan treenillä. Ratsastustunnilla ratsastin Airalla. Kenttä oli todella kuranen ja osittain jäinen. Ravattiin jonkin verran ja kevennys ravissa sujui tälläkin kertaa hyvin. Nyt keskityin siihen etten pitäisi ravissa satulan reunasta kiinni siinä aika hyvin onnistuenkin. Tunnilla uutena juttuna tuli pohkeen väistöt. Välillä se onnistuikin, mutta välillä vedin ohjasta liikaa tai muuten vain törin. Kuitenkin välillä osasin tehdä väistön niin, että Aira kuunteli mitä pyysin ja vieläpä tottelikin. Alkutunnista neiti vaikutti todella laiskalta ja sainkin raipan käteen. Heppa kuitenkin piristyi ja meni kivasti ravia. Lopputunnista piti tietystikin kokeilla voiskos loppukaartoon jo hipsiä vähän aiemmin :D:D Kyllä tunnista jäi taas vaan niin huippuhyvä mieli. Mieletön tunne huomata kehitystä tapahtuvan ja tapahtuneen.

Viikon viimeinen liikuntasuoritus oli alkuillasta tehty yläkropan treeni, jota valitettavasti hillitsi kuukauden pakolliset päivät. Mieli halajasi kovempaa treeniä mihin olotila kykeni. Ristiriitainen tunne ja todella ärsyttävä. Tunnin treenin väänsin ja nyt minulla on kauhea nälkä. (Ihan pakko oli välillä käydä syömässä, joten jatketaas postaus loppuun.) Lämmittelin kahdeksan kilon kahvakuulalla, tein ylätaljalla vetoja eteen ja penkkipunnerruksessa 10 toiston sarjoja kolme niin 20 kuin 25 kilollakin. 27.5 kilolla meni yks 9 sarja ja yks seiskan sarja, joten painot 22.5 kiloon ja kolme kympin sarjaa kapeaa penkkiä. Sen jälkeen ylätaljalla ojentajia kolme sarjaa ja vielä vedot eteen 20 kilolla. Lopuks kulmatangolla kulmasoutua, hauista ja pystypunnerrusta ja verryttelyksi vähän kahvakuulailua. Kiva treenata, vielä kivempi olis ollu, jos menkat eivät olisi häirinneet. Onneksi ovat loppusuoralla ja ens viikon suorituksiin niillä ei ole enään vaikutusta.

Helmikuu alkaa olla lopuillaan ja olen onnistunut säilyttämään tämän liikunnallisen elämän, yes! Tästä on hyvä jatkaa. Tänään minulle sanottiin, vaikka jalassani ratsastustamineet ”hei, sä olet tainnu laihtua”. Vaaka ei valitettavasti sitä osoita kuin hieman, mutta ilmeisesti kiinteytymistä on jonkin verran tapahtunut, joten jatketaan valitulla tiellä. Ei pelkästään kiinteytymisen, hoikentumisen tähden vaan myös helkkarin hyvän olon tähden. Nyt treenipyykit pyykkikoneesta kuivumaan, yes!

Ravia keventäen ja tasapainotreeniä ilman satulaa ratsastaen

Ennen ratsastamaan lähtöä kävimme koirien ja avokin kanssa kävelyllä. Lenkistä ei oikein voida puhua, sillä keli oli melkoisen jäätikkäinen. Icebugeilla pärjäsin aika hyvin, mutta Otto suti vierelläni kävellessään. Harmaakuono valitsi nuoskaisen hangen missä vähän helpompi liikkua avokin taiteillessa tien puolella. Pystyssä pysyttiin, mutta vauhti oli välillä melkoista hissuttelua. Talitintit piipitti ja tuoksui sulava lumi. Eihän nyt vielä ole kevään aika. Enhän ole päässyt vielä suksille enkä lumikengillekään. Kevättä kuitenkin tuntui olevan ilmassa ja lämpöasteitakin pari-kolme. Eipä tarvinnut ratsastamaankaan pukeutua moneen kerrokseen.

Tallin piha oli myös aika liukas, mutta itse harjoituskenttä yllättävänkin hyvä. Välillä jopa kavioiden alla litisi ja lotisi silkka vesi. Ratsastin Airalla, jolla on ratsastanut pari-kolme kertaa aiemminkin. Aira ei juurikaan tölttää vaan ottaa ravin.Pääsin siis pitkästä aikaa treenaamaan keventämistä, ja se sujuikin hyvin. Aika hyvin jalatkin pysyi riittävän takana, istunta tahtoi välillä mennä liian etupainotteiseksi milloin Airan ravi lopahti. Tyyppi kuunteli kroppani viestintää. Hetkittäin uskalsin keventää myös niin etten ottanus satulan etukaaresta kiinni vaan kannattelin käsiäni ratsastusasennossa. Välillä kevennyksessä nostin persausta vähän liikaakin, mutta pääsääntöisesti keventäminen sujui hyvin, ja minusta se on mielettömän hauskaa. Siinä jotenkin tuntee onnistumisen riemua kun oikea rytmi löytyy. Harjoittelimme myös ravista vauhdin hidastamista hitaampaan raviin ja lopulta käyntiin. Itse käytin vatsoja niin tehokkaasti, että Aira siirtyi harjoituksen alusta lähtien käyntiin ja hidas ravi jäi välistä pois 😀 Jos istuin satulassa liian etupainoisesti hevonen ei meinannut siirtyä käynnistä takaisin raville, mutta heti kun istuntaansa korjasi hevonenkin teki mitä halusin 😀

Tunnin puolessa vaihdoimme kulkusuuntaa. Meillä oli taasen ns. kärkiratsastaja ja suunnat sen ansiosta pysyy hyvin hallinnassa. Voi keskittyä ratsastamiseen eikä ohjaamiseen hevosta pois ohjaajan luota keskikentältä. Tunnilla teimme myös muutamat voltit, harjoittelimme painon siirtoja käynnissä, ratsastimme ilman jalustimia hakien oikeaa asentoa. Eli, niitä samoja juttuja mitä nyt viimeset kuukaudet ollaankin jo treenattu. Kehitystä tapahtuu koko ajan, vaikka aika pienin askelin mennään. On kuitenkin ihana tunne kun huomaa osaavansa/pystyvänsä vähän parempaan kuin edelliskerralla. Nautin siitäkin, että jalat kipeytyvät ja tunnen ratsastaneeni, olen osannut tehdä asioita oikein oikeita lihaksia käyttäen.

Tunnista viimeset kymmenen minsaa ratsastimme taasen ilman satulaa. Ystäväni teki pysähtymisharjoituksia, voltteja ja tölttipätkiä. Itse tälläkin kerralla tyydyin istumaan hevosen selässä talutuksessa. Teimme kerran voltin, mutta vielä suurin energiani menee tasapainoiluun. Istunta tahtoo jäädä etukenoiseksi, pitäisi uskaltaa rohkeasti istua oikein, olisi vähemmän kiikkerää menoa. Hetkittäin kun könöasennosta ”päästin irti” ja istuin oikeaoppisesti istuntakin rentoutui. Ja heti kun ohjaaja huomasi minun rentoutuneen ja sanoi siitä, jännityin ja meno tuntui taas kiikkerältä. Ehkä nyt tuntui jaloissa keventäminen hienoisena väsymyksenä ja tasapainoilu siksikin rankalta. Silti oli ihanaa! Lämmin hevonen, jota ei haitannut, vaikka pidinkin harjasta lujasti kiinni. Olin pois taas mukavuusalueeltani, mutta on valtava tunne uskaltautua ja uskaltaa siihen. Jos arkailisin liikaa moni upeaksi kokemukseksi osoittautuva juttu jäisi kokematta. Olen onnellinen ystäväni rohkeudesta, joka rohkaisee myös minua nyt ratsastamaan ilman satulaa. Vielä en usko pystyväni ratsastamaan koko tuntia niin. Hermostoni ei kestäisi sellaista eikä ehkä psyykekään. Mutta ehkä joskus teemme senkin ja silloinon taas uusi upea kokemus koettu. Nyt pienin askelin kohden parempaa tasapainoa ja opitaan ratsastuksen hienouksia kaikessa rauhassa. Kiire ei ole mihinkään. Kumpikaan meistä ei suunnittele osallistumista vammaisratsastuskisoihin tms. Nautimme ja opimme, riemuitsemme ja ratsastamme. Ratsastus on ihanaa!!!

Viikonloppu lumisessa Riksussa

Matkustin jo perjantaina äidin luo ja vietimmekin ihanan rennon illan. Nautimme kevyen aterian katkarapusalaattia ja broilerfilettä kuulumisia vaihdellen, maistelimme appelsiini-inkivääri -vihreää teetä rupatellen rauhaisaa iltaa viettäen. Illan aikana neuloin pelleriiniin kuudennen ja seitsemännen kiilan. Telkkarista katselimme keskusteluohjelman Inhimillinentekijä, jossa aiheena keskosuus. Itsekihän olen syntynyt keskosena maitopurkin kokoisena karvaisena vauvana. Aihe oli siis hyvinkin mielenkiintoinen ja halu päästä tunnustelemaan silloista happikaappia ja nykyistä vastaavaa kasvoi hurjiin mittoihinsa. Toivottavasti vielä joskus pääsisin tutustumaan tuohon mailmaan tarkemmin.

Mutta nyt meinaan ajautua kauas postauksen varsinaisesta aiheesta, joten palataanpa ruotuun :D:D Tuolloin perjantai-iltana käydessämme iltalenkillä äidin ja Oton kanssa pakkanen paukkui kymmenessä asteessa ja tuuli todella kylmästi. Siinä kävellessämme kasvot jäätyi hetkessä. Mietinkin jo mitä kurssiviikonlopusta mahtaakaan tulla. Noh, yön aikana tuli lumipyry, joka aamupäivästä taukosi alkaen iltapäivällä uudelleen. Tuuli kuitenkin laantui ja pakkanenkin hellitti. Loppujenlopulta saatiinkin hyvä sää kaupunkiharjoitteluun koirien kanssa

Hyvin nukutun yön ja aamupalan jälkeen äiti saatteli meidät hotellille Oton opastaessa reippaasti ja määrätietoisestikin. Väkeä oli jo saapunut paikalle ja tohina oli melkoinen. Viikonloppu aloitettiin perinteisesti alkukahveilla. Kahvittelun lomassa kävimme esittäytymiskierroksen, viikonlopun ohjelman sekä peesarijaon läpi. Ennen treenilenkeille lähtöä suurin osa majoittui.

Olimme saaneet kouluttajia niin Vantaan Opaskoirakoululta kuin Koirakoulu nouhaustakin viikonloppuun mukaan. Vantaan kouluttajista toinen oli Oton kouluttaja, joten osaltani kurssiviikonloppu alkoi ns. tarkastuksella/katselmuksella. Eli, kun yhteistyötä on reilu puoli vuotta takana tarkistetaan miten homma sujuu, ja katsotaan onko tarvetta lisäkoulutukselle tms. Otto kulki tuon katselmuksen aika mukavasti. Parissa suojatien näytössä oli vähän epävarmuutta, mutta suojatiet olivat hyvin sataneen lumen peitossa ja tuon lumipyryn vuoksi olosuhteet koiran työskentelyyn aika haastavat. Otto näytti hienosti portaat vasemmalta ja löysipä suojatiet oikealta ja vasemmaltakin. Kouluttajan mukaan Otto näytti rennommalta kuin aikaisemmin hännän heiluessa korkealla. Yhteistyömme toimi ja tarkastus meni läpi :D:D

Ennen toista harjoituslenkkiä ehdin neulomaan hyvän matkaa pelleriinin kahdeksatta kiilaa ja samalla vaihtamaan kuulumisia toisen koirankäyttäjän kanssa. Toiselle treenilenkille lähdettäessä lumipyry oli alkanut uudelleen. Kävimme leipomokahvila Laurenissa herkuttelemassa, näin koiralle tuli hyvää paikallaolotreeniä, jonka jälkeen toisen kouluttajan kanssa kuljimme Riihimäen katuja ristiinrastiin 😀 Otto kulki edelleen reippaasti ja pyysipä tarpeilleen pysähtymällä, jota ei ole aiemmin tapahtunutkaan. Kulkiessamme välillä pyrin liikaa ohjaamaan koiraa käännöksissä, josta kouluttaja aiheellisesti huomauttikin minua. Aina pitäisi antaa koiran tehdä työ eikä itse ohjailla kulkusuunnissa. Toki koiran epäröidessä kannustetaan ja tarvittaessa vähän avitetaan esim. kulman takana olevalle suojatielle.

Viikonlopussa oli mukana myös kaksi ns. peesariharjoittelijaa. He molemmat kulkivat harjoituslenkeillämme. On mukavaa saada toimintaan uutta verta ja kouluttajien tai kokeneiden peesareiden matkassa kulkeminen on hyvää oppia. Toki ehkä vieläkin tärkeämpää on uskaltautua itse peesaamaan. Monet sanovatkin, että peesauksen oppii parhaiten peesaamalla.

Harjoituslenkkien jälkeen olikin aika siisteytyä päivällistä varten ja koirat pääsivät ansaitusti lepäämään. Otto jäi illallisen ajaksi huoneeseen kuorsaamaan 😀 Ilta kuluikin syöden ja ihmisten kanssa kuulumisia vaihtaen. Välillä toki vietiin koirat iltajaloitteluilleen, jonka jälkeen vielä hetkeksi osa porukasta kokoontui nauttimaan lasilliset ja rupattelemaan.

Sunnuntaiaamuna reippaina aamupalan jälkeen lenkkeilyä jatkamaan. Nyt lähdin erään konkaripeesarin kanssa liikkeelle. Alkuun Otto kulki reippaasti, mutta eräällä pitkällä suoralla nähtyään kollekansa opastushalut loppui tyysti ja sain taas muistutuksen millainen on jumitteleva koira. Ei auttanut kyynärvarsilukitus, ei ”kaasukahva”, ei hihnasta nypytys. Lopulta peesari otti minut opastukseensa ja koira seuraukseen. Reippain askelin matkaan iloisesti koiralle höpöttäen Otto lähti liikkeelle. Kuitenkin lenkin teemaksi tuli jumittelu ja siitä eteenpäin pääsy. Toista tuntia kuljimme pitkin Riksun katuja lauhassa säässä. Palasimme hotellille tauolle ajatuksena Otolle lepohetki. Siitä ei ollut juurikaan apua, joten toisesta lenkistä tuli lyhyt. Ei ole mitään järkeä väkisin vääntää. Koira oli ilmeisen väsynyt. Tuollaiset viikonloput ovat koirille todella rankkoja. Joskus tuntuu, että me ihmiset unohdamme sen. Koirille paikat ovat uusia, treenaaminen henkisesti rankkaa ja vielä paljon opaskavereita ja ihmisiä, huoh! Ja ehkä nuorelle koiralle henkinen rasitus on vielä kovempi.

Ennen lounasta huoneiden luovutus. Lounaalla sain lahjakortin Ruohonjuureen kiitokseksi yhteyshenkilönä toimimisesta. Kävimme myös viikonlopusta palautekeskustelun, jonka jälkeen olikin loppusanojen aika. Lähdin vielä äidin luo teelle, jossa Otto nukkui tassut säpsyen sohvapöydän jalkoja vasten. Koira oli todella väsynyt. Illalla kotonakaan sitä ei voinut vähempää kiinnostaa mitä teimme. Uni oli paljon tärkeämpää…

Näitä viikonloppukurssejahan järjestetään ympäri Suomen. Järjestäjinä ovat Opaskoirayhdistyksen alueellisten tapahtumien järjestäjät yhteyshenkilöt. Oma pestini yhteyshenkilönä päättyi tähän Riksun kurssiin. Edellisviikonloppuna täallainen vastaava viikonloppu vietettiin Oulussa, jonka järjestelyistä huolehti Pohjois-Suomen yhteyshenkilö ja osallistujat hänen alueeltaan. Olen aiemmin kirjoittanut kahdesta viikonlopusta täällä blogissa, mutta toki olen osallistunut useampaan vuosien varrella. Jos haluat lukea Tammisaaren ja Porvoon vastaavista lumikursseista niin linkit tässä:

Tammikuu kuuden eri liikuntamuodon kuu

Voi miten olenkaan onnellinen – löysin treenikärpäsen 😀 Ja sen surinoista nautiskelen. Toivottavasti myös helmikuussa lajivalikoimaan saadaan uusia liikuntamuotoja ja Sports Tracker toimimaan Iphonessa, jotta lenkkitilastointi onnistuisi vielä paremmin.

Jo ennen vuoden vaihdetta etsin sisimmästäni treenikärpästä ja aloin houkutella sitä aktiiviseksi suristelijaksi. Joululoman aikana mökillä ollessamme puhuimme avokin kanssa paljon liikunnallisen elämän aktivoinnista ja motivoitumisestamme siihen. Ehkä useamman kirjan kuuntelun ja sadekelin tuloksena tympäännys viimeisinä lomapäivinä lötköilyyn teki tehtävänsä. Treenikärpänen heräsi horroksestaan ja alkoi surista kutsuvasti.

Sadekelin vaihduttua pakkassääksi myös Oton askeleet rivakoituivat, joten lenkkivauhti reipastui ja liikuntasuorituksia kannatti alkaa merkitsemään ylös. Tuota 4kk:n liikuntahaastetta ei taida nyt pyöriä missään, tai en ainakaan ole siihen törmännyt, silti olen laskenut liikuntapäivät ajatuksella, että liikuntasuorituksen tulee olla vähintään 30 min, ja mielummin 45 min, jotta suorituksesta saan liikuntapäivämerkinnän.

Merkinnät alkavat 11.1 ja liikuntapäiviä tuli kolmen viikon aikana 11 joista neljänä päivänä kaksi liikuntasuoritusta. Neljästä lenkistä sain kilometrit ja ajat. Koiran jalottelulenkkejä enkä alle 40 min ole tilastoinut mitenkään. Ajatuksena on laskea lenkit joissa tulee hiki. Kilsoja taittui yhteensä 26.5 km ja aikaa kului 5 h 40 min. Tammikuussa kävin kahdesti ratsastamassa, joten ulkoliikuntaan voidaan lisätä vielä 2 h.

Kotikuntosalilla tapahtuneet treenit jaoin yläkropan treeniin sekä kahvakuulapainotteiseen jalkatreeniin. Ensinmmäinen treeni kahvakuulalla piti sisällään myös kuntosalilla tehtäviä perusliikkeitä. Tuota ekaa treeniä nimitänkin merkinnöissäni yleistreeniksi. Siihen aikaa sujahti 1 h 10 min. Yläkropan treenejä tein kolme niihin aikaa yhteensä käyttäen 3 h 25 min. Yhteen kertaan jäi kahvakuula-jalkapainotteinen treeni johon aikaa meni 1 h. Kuntosali/kahvakuulatreenaukseen aikaa käytin kaikenkaikkiaan siis 5 h 35 min.

Pitkästa aikaan pääsin ohjatulle spinnutunnille ja vieläpä vajaan viikon aikana kahdesti. Se oli IHANAA. Yhteensä aikaa niihin meni 1 h 40 min. Uima-altaaseen pääsin hyppäämään kahdesti. Toisella kertaa uimaan ja toisella vesijuoksemaan. Uituja metrejä 1250m ja yhteensä uintiin ja vesijuoksuun käytetty aika 1 h 55 min.

Eli11 liikuntapäivää
15 liikuntasuoritusta
Käytetty aika 16 h 50 min
Liikuntamuodot kahvakuula/kuntosali, ratsastus, uinti, kävely, vesijuoksu, spinning (6)

Eihän nuo liikuntamäärät mitään huimia ole, mutta tästä on hyvä jatkaa. Tällä viikolla on jo kävelty 11.6 kilsan lenkki, uitu 1800 m ja vesijuostu 45 min. Ens viikolle sovittu mm. lenkki- ja lumikenkäilytreffit unohtamatta Silmukkasiskojen kanssa tehtävää issikkavaellusta. Tällä viikolla on kenttäratsastustunti, kuntosaleilua ja lenkkeilyä tiedossa. Eipä siis muuta kuin kaikille iloisen liikunnallista helmikuuta 😀

Aurinkoinen miniloma

Upeiden säiden johdosta saimme toisen talviloman lyhyemmän, mutta ehkäpä sitäkin tehokkaamman. Lähdimme nimittäin pääsiäisen viettoon torstaiaamuna kotiutuen maanantai-iltana. Mökillä vietimme ihanan pidennetyn viikonlopun.  Miten aurinko ja keväthanget voikin tuoda niin paljon energiaa ja hyvää mieltä, endorfiini jyllää.  Joka päivä teimme kahden-kolmen tunnin lenkkejä.  Torstaina kävelimme katsastamaan vieläkö lumikenkäily on mahdollista, ja olihan se, joten muina päivinä lumikengät jalkaan ja menoks.

Olen varmaankin niin etelä-suomalainen kaupunkilaistyttö, että tuntui oudolta maaliskuun viimesinä päivinä harrastaa talviliikuntaa, kävellä järven jäällä jne. No onhan nyt ollut kylmä kevättalvi, mutta aurinkoinen. En kyllä kovin nopeaan muista olenko koskaan kulkenut lumisessa metsässä, kävellyt järven jäällä täällä etelässä maaliskuun loppupäivinä. Joka tapauksessa ulkoilu oli huippuhauskaa ja energiaa antavaa. Millään ei olis malttanut mennä sisälle ruuan valmistukseen. Olisi vaan tehnyt mieli nauttia ulkona auringosta ja mahtavasta säästä.

Sunnuntaina oli lämpimin päivä, joten harjasin Harmaakuonon mökin edustalla. Joimme ennen reippaalle lenkille lähtöä teet kera suklaariisikakkujen kanssa. Aurinko lämmitti ja lumet suli.

Selvästi lumikenkätaidot ja kenkäilykunto on talven aikana parantuneet. Kuljimme paljon moottorikelkkareittejä pitkin. Välillä jälki oli jäätiköllä, välillä kuhmurainen, kuoppainen möykkelikköä. Vauhti huonoissa kohdissa ei pudonnut niin paljoa kuin edelliskerroilla. Myöskin lihasväsymystä ei tuntunut laisinkaan. Perjantaina ja lauantainakin käveltiin myös pellolla ja suolla missä upotti moottorikelkkauraa enemmän. Valitettavasti gps-matkamittari toimi todella huonosti. Se katkesi monta kertaa, liikaa katvealueita kaiketikin. Olisi ollut mukavaa tietää kuinka paljon kävelyä tuli päivien aikana.

Iltaisin ruuan laiton ja aterioimisen jälkeen mukavaa ja rentoa oleskelua. Kahtena iltana saunoimme. Hiukan nukuksissa ollut käsityöintokin heräsi ja perjantai-iltana urakoin leikkelemällä kuutisenkymmentä kahvipussia neljään osaan taitosten tekoa varten.

Aikas hidasta puuhaa, joten pitihän sitä välillä nauttia siemenrieskasta johon lisäsin nokkosta – herkullista 😀

Jos pussien leikkaaminen tuntui hitaalta, niin hidasta vasta olikin suikaleiden taittelu. Sunnuntaina sain aikaan reilut parikymmentä taitosta.

Kahvipussitouhujen lisäksi neuloosikin keräili voimiaan. Lauantai-illan aikana neuloin vihreän tuubihuivin, jonka sunnuntaina jo päättelinkin.

Maanantaina ehdin aloittamaan Teddy-langasta Yönsininen-punaliilatuubihuivin. Mulla jäi pari kerää ponchosta lankoja, joten ajattelin saaduksi tehtyä tuubin.

Ja varmasti rakas Harmaakuono nautti olostaan. Hölkytteli mukanamme vapaudesta nauttien. Arvatenkin oma talja oli iltaisin paras paikka.


Aurinko, raikas kevättalvi, luonnossa liikkuminen, rentoutuminen hyvää ruokaa valmistaen, käsitöitä tehden, saunoen 🙂
Virkistää, piristää, antaa lisäenergiaa, joten arkeen paluu on tapahtunut ja erinäisiä suunnitelmia tehtynä, joten tervetuloa KEVÄT!

Vaihtelevassa maastossa tasapainoillen

Nyt aurinko paistoi koko lenkkimme ajan. Lähdimme vähän ennen yhtä liikkeelle ja palasimme vähän ennen puolta neljää. Sää oli niin upea, että millään ei olisi malttanut lopettaa, mutta jalat alkoi olla poikki. Nyt kuljimme paljon vaativampaa reittiä eiliseen verrattuna, joten kilsojakaan ei kertynyt niin paljoa. Laitoin kyllä Gps:n matkamittarin päälle, se ei kuitenkaan ollut tänään yhteistyöhaluinen.

Kävelimme ensin pellolla, jossa upotti jonkin verran. Lihasten lämmetessä ja tekniikan parantuessa upottavuus myös väheni. Pellolta siirryimme harvahkoon metsään. Meikäläisen pinna oli välillä taas vähän koetuksella, mutta nyt avokki muisti paremmin sanoa oksista ja nousuista ja laskuista. On se vaan melkoista tasapainoilua, sauvat uppoo yli puoleen väliinsä paikkapaikoin, yht’äkkiä tulee jyrkkä lasku tyyliin kiveltä. Samalla koetat varoa oksia ettei ne raapisi kasvoja pahemmin. Välillä muksahdin maahan, ja se tapahtui yleensä alaspäin mentäessä. Vauhti ei päätä huimannut, mutta silti mulla oli hiki.

Metsästä lähdimme kulkemaan moottorikelkan jälkeä pitkin, joka oli paljon epätasaisempi kuin eilisellä reitillä. Vähän väliä nilkat oli solmussa, pakko hidastaa vauhtia ja kulkea varovaisemmin. Löydettiin lammen rantaan. Siellä nautittiin hetki upeasta auringon paisteesta, lähdettiin kävelemään mökkiä kohden. Loppupätkä oli hyvää moottorikelkkauraa, jota eilenkin kuljettiin. Mentiin vielä kävelemään pellolle. Jaloissa alkoi väsy painamaan ja oli muutenkin vähän uupunut olo. Hermosto taisi joutua aika koville tasapainoillessani tuon 2.5 h. Hyvää tasapainotreeniä, hyvää maastossa liikkumisharjoitusta, ihanaa liikuntaa 😀

Minulla ei ole mikään kovin hyvä tasapaino, ja kyllähän sokeuteni asiaan vaikuttaa. En pysty ottamaan katseella kiintopistettä, jonka avulla tasapainottaisin kulkemistani. En pysy pitkiä aikoja esim. yhdellä jalalla seisomassa tms. Tiedän kyllä sokkoja, jotka ovat siinä ihan loistavia. Useimmiten he ovat kuitenkin aikaisemmin elämässään nähneet normaalisti.

Joka tapauksessa viimeisen pelto-osuuden jälkeen tultiin mökin pihaan ja hetki vielä nautittiin auringosta. Pakko oli kuitenkin mennä riisumaan märät vaatteet yltään ja käydä pikasuihkussa. Jauhelihakastike ja perunat maistuivat ulkoilun jälkeen.

Harmaakuono kulki mukanamme koko lenkin ajan. Kantoi keppiä suussaan. Kun kuljimme harvahkoa metsäosuutta, se tepsutti aivan mun takana ja välillä työnsi kepillään eteenpäin. Välillä herra oli niin tuntumassa, että oli vaikeaa ottaa askeleita. Välillä saatiin Harmaakuono houkuteltua avokin luo. Fiksu koira, kulki jälkiämme pitkin, vähemmän rasitusta. Ja taisipa tuossa toisaalta olla minua kohtaan koiramaista huolenpitoa.

Nyt jalat tuntuu aika väsyneiltä ja etureisissä jopa treenikipua, mutta huomenna taas kenkäilemään. Kohta saunomaan!

Lopuksi:
Käykääpähän katsomassa alla olevasta linkistä juttu laulavasta opaskoirasta 😀
http://www.iltalehti.fi/iltvluontojaelaimet/20130219020014178_v6.shtml