Terveellisen ruuan päivä ja ajatuksia laihtumisesta

Käsittääkseni Satu Silvon omistama Sivoplee on tunnettu ja suosittu lounaspaikka. Meilahdesta korvalääkäristä matkasimme ratikalla Hakaniemeen ja päätimme lounastaa Silvopleessa. En ollutkaan käynyt siellä koskaan aikaisemmin. Ruoka oli todella herkullista. Söimme Pufeepöydästä ja annoksen hinta määräytyi annoksen painon mukaan. Ehdottomasti yksi suosikeistani oli omenasipulisalaatti, jonka ohjeen voisin huolia itsellenikin 😀 Kukkakaali ei kuulu suosikkeihini, mutta kevyesti höyrytetty ja pestolla maustettu versio olikin mitä parhainta herkkua. Marinoidut kikherneet ja keltainen kiivi vei myös kielen mennessään. Lohikäärmehedelmä ei maistunut oikein miltään, ei hyvää eikä pahaa. Taatelikaalisalaatti oli yllättävän hyvää huomioiden etten ole taateleiden ystävä. Linssejä pääsin maistamaan ja eivät nekään hassumpia olleet. Lämpimänä söin tomaattisessa kastkkeessa olevia kasviksia, kesäkurpitsaa, munakoisoa, paprikaa. Ravintolasali on korkea, joten paikassa oli kovin kaikuisaa ja vähän sellanen työpaikka- tai kouluruokalafiilis. Ruoka teki minuun vaikutuksen.

Silvopleen vieressä olikin Ekolo, joten sinne ostamaan Falafel-jauhoseosta ja kokeilumielessä kookosvettä ananaksella ja kirsikalla maustettuna. Falafel-pyörykkäseos maksoi Ekolossa 2.90 e ja saman tuotteen saa Hyvinvoinnin verkkokaupasta hintaan 2.49, joten seuraavan kerran kun teen Hyvinvointiin tilauksen listalle myös nuo uudet herkut 😀

Ja kun ”ruokasnobpailussa” alkuun päästiin kävelimme Hakaniemen halliin ostoksille. Vaikka kuhafileiden hinta tuntuikin aika suolaiselta ostimme niitä. Mukavaa saada vaihtelua loheen välillä. Tänään siis aterioimmekin pannulla paistettua kuhaa omilla yrteillä maustettuna(sitrusbergamontia, basilikaa ja tilliä), lisukkeena höyrytettyä parsakaalia ja uusiaperunoita.

Ihanan terveellistä ja herkullista!

Juustotiskiltä löytyi kotimaista vuohenjuustotsettaria ja brandipähkinäjuustoa. Ja sorruin ostamaan kylmäsavuporoa 200g. Järkyttävän kallista! Ah, mutta niin ikiharvinainen herkku. Avokille vielä raakatuoremakkaraa possusta yrtein ja valkosipulilla maustettuna. Huh, rahaa meni ehkä liikaakin, mutta nautitaan arvokkaasti hyvästä ruuasta. Ja vielä ennen kotiutumista ihan tavisruokakauppaan S-markettiin, josta Harmaakuonolle kaalia, porkkanaa, meille salaattiainekset, luonnonjugurttia jne.

Tästä ruokashoppailusta voinkin hypätä aiheeseen mitä olen jonkin verran viime aikoina miettinyt. Olimme nimittäin viikonloppuna eräissä juhlissa, jossa tarjolla mm. ”peitettyjä nakkeja”, eli voitaikinan sisään laitettu nakinpalasia, dallaspullaa, sipsejä ja jotain niitä suikerosipsejä 😀 Booli valmistettu lantrinkinaan Funlihgtiä. Aspartaamia sisältäviä tuotteita olen vältellyt jo pidempään ja tuo mehu on yksi kammotuksista nykyisin. Toisaalta paikalla oli myös diabeetikoita, joten sinänsä ymmärrän haetun sokerittoman vaihtoehdon, jotta kaikki voisivat juoda samaa. Enkä halua moittia tarjoilua, mutta olen tainnut ”kasvaa” toisella tavalla ruokailijaksi 🙂 Miten ystävä- ja kaveripiiri siihen suhtautuu? Olenko ruokasnobi? Viihdytäänkö seurassani ruokailumuutoksistani huolimatta? Toisaalta tämä on minun elämäni ja jos koen laadukkaan ruuan tärkeäksi ja nautinnolliseksi, miksi en toteuttaisi itseäni? Eivät ne todelliset ystävät katoa. En kuitenkaan haluaisi etääntyäkkään, mutta jos se hinta on maksettava maksan sen. Terveys ja laadukas ruoka ovat kuitenkin elämän hyvinvoinnin kannalta oleellisia asioita. Ja onneksi on niitä samanhenkisiäkin ihmisiä ympärilläni ja toivottavasti täällä ”blogimailmassa” myös löytyy uusia kontakteja. Kyllä minä juhlissa vähän maistelin tarjolla olleita herkkuja, mutta huomasin miten vähän niistä välitinkään.

Laihduttamisestani olen tähän mennessä kirjoittanut aika vähän, mutta ehkä erilaisia laihdutusblogeja löydettyäni rohkaistun siitäkin kirjoittamaan enemmän. Olen lyhyt, vain 156 cm pitkä, ja aina olen ollut pyöreä ja en ole aikuisiälläni painanut alle 60 kiloa koskaan. Ja tuo onkin tavoitteeni, vielä joskus painaa alle 60 kg. Kymmenen kiloa pitäisi saada pois. Tällä hetkellä paino on jymähtänyt paikalleen. Heilahtelee kilon verran, joten nyt täytyisi löytää ”lääkkeet” uuteen painon laskuun. Jojoilusta haluan ehdottomasti eroon ja varmasti tämä ruokainnostuskin kertoo omaa kieltään toivottavasti pysyvästä muutoksesta. Motivaatiota on ainakin helkkaristi. Minun äitini ja minun molemmat mummut ovat olleet pyöreitä. Olen leveälanteinen, joten ”kukkakeppiä” minusta ei saa tekemälläkään. Jos oikein vaatisin itseltäni, pudotettavaa voisi olla jopa 15-18 kg, mutta tässä vaiheessa tuo 60 kilon rajapyykin alittaminen on se mihin pyritään. Laihdutuksesta en halua pakkopullaa, vakavaa touhua. Sen pitäisi pystyä tekemään rennosti ja hyvällä fiiliksellä, joten endorfiini jyllätköön jatkossakin.

Otoskleroosileikkaukseen — odotettua ja pelättyä

Torstaina kymmenen pintaan tuli odotettu ja toisaalta pelätty puhelinsoitto ja sain peruutusajan otoskleroosileikkaukseen :O 22.3. tiistaille. Ei ehkä ihan paras hetki tehdä intialaista päänhierontaa, sillä pakko myöntää keskittymisen herpaantuneen ja omasta rentoudesta ei tietoakaan. Mutta silti aivan huippuhomma, että tuo puhelu tuli. On todella erikoinen olo ja tunnelataus; odottaa ja pelkää. Pelko varmastikin toimenpidettä kohtaan on aika ymmärrettävä ja luonnollinenkin reaktio. En osaa edes oikein määritellä mitä siinä pelkään. Minulla ei ole mitään kokemusta rauhoittavista lääkityksistä ja tiputuksessakin olemisesta hyvin vähän. Voin vaan kuvitella miten sykkeeni on miljoona tuona aamuna ja miten on jännittämisestä huono olo, verenpaine taivaassa jne… Olen aina pelännyt hammaslääkäriä, mutta pelko kadonnut toimenpiteen alettua. Siihen yritän nytkin luottaa, että en pelkää enään puuduttamisen jälkeen. Toisaalta voinhan olla rauhoittavasta niin pöppörössä etten välitä siitäkään. Tuntuu vain ihan käsittämättömältä, että jokin aine tekisi oloni sellaiseksi. Ehkä pelkoni liittyvät enempi itse toimenpiteeseen, ei niinkään sen epäonnistumiseen, kuuroutumiseen tai pysyviin tasapaino-ongelmiin. Tiedostan kyllä nuo riskit, mutta en osaa niitä toistaseksi pelätä. Taidan olla leikkauksen suhteen niin optimistinen etten moisia ajatuksia mieleeni päästä hiipimään. Riskit on toki hyvä tiedostaa, mutta jos kaikki menee vituralleen pettymys on varmasti silti hirmuinen, oli niitä riskejä murehtinut etukäteen tai ei. Joka tapauksessa tuo hetki tulee hetkihetkeltä lähemmäksi milloin leikkauksen ensiviilto suoritetaan. Ja sitä hetkeä odotetaan ja pelätään. Uskon ja luotan minut leikkaavan lääkärin tekevänsä parhaansa ja se riittää mihin riittää, aika näyttää!

Näin yrittäjänä leikkauksesta aiheutuva sairasloma 2-3 viikkoa aiheuttaa jonkin verran järjestelyitä, jotta asiakkaani joutuvat kärsimään sairaslomastani mahdollisimman vähän, ja myös että taloudelliset tappiot jäisivät mahdollisimman pieniksi. Uusien asiakaskontaktien syntyessä avokkini saa ne jo alkavalla viikolla. Minusta ei ole reilua ottaa asiakas, hieroa kerran ja todeta jääväni sairaslomalle, että hieroja vaihtuu tai tulee tauko. Toki minulla on alkavalla viikolla omia asiakkaita joidenka kanssa on sovittava sairasloman aikaisista mahdollisista hoidoista avokin tekeminä. Onneksi taloudellisesti ei ole suurempaa hätää, joten selvimme varmasti tästäkin. Kunhan vaan pääsen työn pariin kuukauden sisällä.

Tallinnassa tuli piipahdettua shoppailemassa. Matkustimme sinne Viikkarilla menomatkalla baarissa istuskellen ja kuulumisia vaihtaen. Uuniperuna lohitäytteellä oli hyvää huikopalaa. Maissa käydessämme oli tosi tuulista ja sateista; karsee kylmä keli. Yksi matkaseuralaisista halusi käydä ostamassa Viru-keskuksen tuntumassa olevasta tupakkakaupasta piipun ja sataman läheisyydessä olevasta ruokakaupasta shoppailimme mm. saaristolaisleipää, joka on todella herkullista. Olen aika huono leivän syöjä, mutta tuota voisin vetästä monta palaa kerrallaan. 😀 Drinkeillä käytyämme painuimme juustokauppaan, jossa sai maistella juustoja. Ostin valkosipuli-olivijuustoa ja savujuustoa. Ja löysinpä avokille luumulikööriä. Nautiskelimme Prahan lentokentältä ostettua luumulikööriä pari viikkoa sitten ja ihastuimme. Saas nähdä millaisen vaikutuksen tuo luumujuoma tuo 🙂 Etsimme Suomen Alkostakin, ei löytynyt, joten jos hyvää, nautiskellen maistellen :O Paluumatkalla ruokailimme ja kävimme laivalla pienillä ostoksilla. Väsy alkoi painamaan jokaista kulkijaa. Mukava, lämminhenkinen reissu ja juuri mitä kaipasinkin.

Ja todettakoon vielä, nyt ostamani kamera on toimintakunnossa. Ostin Canonin Ixus-kameran väriltään turkoosi. Tuolla Tallinnan matkalla otimmekin jo joitakin kuvia ja itse räpsin laivan lähtiessä Katajanokalta joitakinmaisemakuvia. Seisoin kannella ikkuna silmieni korkeudella. Kuvaaminen oli hauskaa ja vielä kun saan maisemakuvista kuvaukset voin arkistoida ne.

Tässä yksi ottamistani kuvista:

Tuolla kameran ostoreissulla pääsin piipahtamaan myös Thehuoneessa. Tällä kerralla maistelimme vihreää teetä, joka maustettu appelsiinilla ja papajalla. Ehkäpä saan jonkun kaverikseni sairaslomani aikana istuskelemaan Thehuoneelle kuulumisia vaihtamaan, toivottavasti!

Maalipallo enemmän kuin harrastus

Viimeisimmät kirjoitukset ovat käsitelleet opaskoira-asioita ja olette lukeneet muisteloita vuosien varrelta koiran kanssa elämisestä. Nyt siirryn toiseen minulle kovin tärkeään aiheeseen maalipalloon, joka on elämässäni näytellyt isoa osaa. Kaikki koiraihmiset palaan kyllä vielä taatusti myös koira-asioihin myöhemmin.

Näkövammaisten joukkuepeli maalipallo on alunperin kehitelty auttamaan sotasokeiden veteraanien kuntouttamista. Pelin keksivät vuonna 1946 itävaltalainen Hanz Lorenzon ja saksalainen Sett Reindle. Laji esiteltiin mailmalle ensikerran Toronton paralympialaisissa 1976 ja ensinmäiset MM-kisat pelattiin Itävallassa 1978. Vuosien varrella peli on kehittynyt; pelikenttä leventynyt ja pidentynyt, peliaika pidentynyt, pallot muuttuneet, säännöt kehittyneet aina urheilullisempaan suuntaan. Maalipallo on saavuttanut suuren suosion ympäri mailmaa. Nyt peliä pelataan 1200 g painavalla kulkusia sisältävällä pallolla lentopallokentän kokoisella alueella. Peliaika on 2 x 12 min. Säännöt ja muuta infoa löydät osoitteesta www.maalipallo.net ja elävää kuvaa youtubesta hakusanalla goalbal. Kaikilla pelaajilla on silmät peitetty tummennetuilla laskettelulaseilla, jotta mahdollista näköjäännettä ei pysty hyödyntämään. Myös näkevät voivat pelata, mutta heillä ei ole edustusoikeutta arvokisoihin. Kenttä on merkitty kohoviivoin joidenka avulla pelaajat orjentoituvat pelialueella. Joukkueesta kerrallaan kentällä on kolme pelaajaa ja kaikki osallistuvat pallon torjumiseen. Ei ole erillistä maalivahtia. Heittotyylejä on monenlaisia: kuvaava on ehkä alakautta keilaheittotyyppinen heitto, mutta käytetään myös pyörähdysheittoa. Heittojen tarkoitus on murtaa vastustajan puolustus ja saada pallo maaliin. Onkin tärkeää tietää vastustajan ns. heikot kohdat, että millaiset heitot uppoavat verkkoon. Kierteet, suorat kovat, ristiheitot, taskut, pomppivat heitot tms. Miesten puolella heittonopeus nousee yli 70km tunnissa ja naistenkin puolella taidetaan hivutella 60km tuntinopeutta. Torjunta-asennon on oltava jämäkkä ja kasvot suojattuna. Se on kylkiasento, jossa kädet menevät kasvojen editse suoraksi vartalon jatkeeksi. Pallon osuessa asennon oltava jämäkkä, muuten pallo pomppii helposti yli tai heiton tullessa ääripäihin asento pettää ja pallo ohjautuu maaliin. Torjuntaan lähtöasento on joko pystystä tai polviltaan. Aikaisemmin pystyasennosta pelaaminen oli suosittua, mutta etenkin miesten puolella peli on nopeutunut niin paljon, että on ollut pakko palata matalaan lähtöasentoon. Myös suurimmaksi osaksi naiset pelaavat nykyisin matalasta lähtöasennosta. Itse kuulun tuolle aikakaudelle milloin opeteltiin pelaaminen pystyasennosta heti kuin vähänkin mahdollista. Näiden kuulo-ongelmieni takia olen kuitenkin joutunut pudottautumaan alas ja treenaamaan tuota matalasta lähtöasennosta pelaamista. Tuntuuhan se oudolta, mutta tuntuu sujuvan. Toki olen aikaisemminkin sitä testannut ja treenannutkin. Jokunen vuosi sitten polvilleen pudottautumiskeskustelua käytiin paljonkin, mutta sitä ei pidetä kovinkaan urheilullisena eikä myöskään näyttävänä. Siksipä kai on niin hankalaa ottaa ”takapakkia” pelaamisessaan. Toisaalta, jos se toimii, miksi ei? Ja nyt uudet pelaajat eivät nouse pystyyn, joten ehkä vanhan jääränkin olisi syytä taipua. Heittohan lähtee toki pystyasennosta. Ilmeisesti sekin on joskus tehty toispolviseisonnasta, joka kyllä tuntuu jo aika… Noh, onneksi laji kehittyy koko ajan ja sääntöjä kehitetään aina urheilullisempaan suuntaan.

Kuvaaja: Janne Ahokas

Suomeen maalipallo on tullut 1960-luvun alussa, mutta ei heti saanut jalansijaa näkövammaisten harrastuksissa. 60-luvun puolessa Sokeain Keskusliiton urheilutoimikunta (SKU) tuotti käännöksen saksankielisistä säännöistä ja alkoi levittää lajia Suomeen. Pallojen välitys harrastajille alkoi samanaikaisesti. Ensimmäinen SM-turnaus järjestettiin 16.4.1972 Aleksis Kiven koululla Helsingissä. Siitä lähtien maalipallossa pelattiin vuosittain SM-turnaus, kunnes vuonna 1995 siirryttiin sarjamuotoiseen SM-sarjaan. Siinä sarjaa pelataan syksystä kevääseen. Suomen mestari ratkeaa vasta kevään viimeisessä turnauksessa. Suomen Turussa pelattiin maaliskuussa 2001 maalipallon 30-vuotis juhlaturnaus, sillä tuolloin tuli tiettävästi kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisestä kansallisesta maalipalloturnauksesta. Ensimmäinen turnaus pelattiin 7.3.1971 Puolalan koulussa Turussa. Turnauksessa oli mukana viisi joukkuetta. Itse olin mukana tuossa 2001 pelatussa juhlaturnauksessa. Pelipaikalla oli myös maalipallonäyttely jonne oli kerätty lajin pelipalloja eri vuosikymmeniltä, pelipaitoja, mitaleita, lehtileikkeitä tms.

Itse olen lajiin tutustunut ja tykästynyt Jyväskylän näkövammaisten koulussa. Liikkatunneilla olisinkin aina halunnut pelata maalipalloa 🙂 Arlaan siirryttyäni ammattiopintoihin laji vei mennessään. Olen pelannut vuodesta 1996 lähtien säännöllisesti ja aktiivisesti. Läpimurto on kuitenkin jäänyt valitettavasti tekemättä. Maajoukkue-edustuksia on tullut, mutta olen ollut se pääasiassa vaihtopenkillä istuja. Tärkeä ja raskas rooli sekin. Olisi hienoa vielä joskus onnistua ja löytää oikeat treenitavat millä kehittyä huipulle. Viime vuosien sairastelut (keuhkoveritulppa 2008 ja nyt käsillä oleva otoskleroosi) ovat kuitenkin hidastaneet haaveen toteutumista. Nyt odottelen tuota korvaleikkausta ja sen jälkeen taas tietää enemmän millä tasolla maalipallo voi elämässäni jatkua. Asiaa olen viime aikoina pohtinut hyvinkin paljon, mikä olisi parasta. Haluja on hirmuisesti, mutta riittävätkö resurssit. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan päätöksiä ehkä kannata tehdä. Treenaa ja nauttii liikunnasta ja maalipallosta leikkaukseen asti ja toipumisen jälkeen katsoo mikä tilanne, kuinka hyvin leikkaus onnistuu, miten kuulee tms. Ja sitten tekee uralleen ne ratkaisevat päätökset.

Joka tapauksessa maalipallo on antanut minulle monta unohtumatonta kokemusta tunteiden ääripäistä toiseen. On koettu itkut ja naurut, tunteiden pinnalla olot, matkarasitukset, henkinen stressi, onnistumisen iloa. Hotelleja, pelisaleja, joitakin nähtävyyksiä nähty ja tavattu paljon uusia ihmisiä. Monta ihanaa sattumaa voisi kertoa, mutta myös niitä kyyneleisiä tarinoita löytyy. Mutta se kaikki kuuluu urheiluun, enkä näitä kokemuksiani vaihtaisi pois. On aika kulunut fraasi, mutta niin vain se on 🙂 Näiden kuulo-ongelmieni myötä olen pohtinut myös pelaamisen lopettamista, mutta se ei vaan tunnu tulevan kysymykseen. Ehkä sen aika ei vaan todellakaan vielä ole. Haluan vielä lajilta jotain uutta ja ennen kokematonta. Se vaatii kuitenkin paljon ja aika näyttää miten elämä kuljettaa siinä suhteessa. Nyt vain toivoisi pian pääsevän korvaleikkaukseen.

Suomella on maalipallossa vahvat perinteet ja menestystä on tullut roimasti niin miehille kuin naisillekin. 1990-luvulla naisille kaksi mailmanmestaruutta, paralympiakulta ja hopeaa sekä kolme Em-voittoa. Miesten puolelta löytyy myös paralympiakulta ja hopea, mailmanmestaruus ja mitaleja EM-kisoista. Nyt 2000-luvulla on ollut ”hiljaisempaa” menestyksen saralla. Naisille 2000 ja 2004 4. tila paralympialaisissa, EM-kulta 2007, EM-hopea 2001 ja EM-pronssi 2009. Vuoden 2008 Pekingin paralympialaisissa Suomelta oli mukana vain miesten joukkue naisten karsiutuessa Brasilian paralympiakarsinnassa 2007. Nyt molemmat joukkueet hakevat paikkaa Lontoon paralympialaisiin 2012. Huhtikuussa Turkissa pelattavassa paralympiakarsintaturnauksessa miesten tulee sijoittua neljän ja naisten kahden parhaan joukkoon varmistaakseen paikan kisoihin. Toinen mahdollisuus on lokakuun Tanskan EM-kisoissa joissa parhaiten aijemmin ei-paikkaa saanut Euroopan maa lunastaa maaosapaikan niin miehissä kuin naisissakin. Eli, töitä tehdään kovasti ja valmennusleirejä n. kerran kuukaudessa, ehkä himpun harvemmin sekä kansainvälisiä turnauksia rahatilanteen mukaan. Nyt tammikuussa pelattiin Pajulahtigamesissa myös tasokas maalipalloturnaus, jonka miehet voittivat puhtaalla pelillä. Naisten joukkuetta vaivasi loukkaantumiset ja sijoitus oli 4. Tammikuun alun leiri oli paralympialeiri Pajulahdessa, jonne kokoontui kesälajien urheilijoita, jotka ovat ehdolla Lontoon paralympialaisiin 2012. Saimme infoa Lontoon kisajärjestelyistä sekä ohjeita miten toimia viestimissä haastatteluissa tms. Myös itse treenaamiselle oli hyvin aikaa ja ehdimmekin kolmen päivän aikana tekemään monta hyvää treeniä. Itselleni leiri oli henkisesti äärimmäisen raskas, sillä tämä kuulovikani oli edennyt ja koin olevani todellisissa vaikeuksissa. Kaikuvassa isossa hallissa ohjeistuksen kuuleminen tuntui hankalalta ja seisaalta pelaaminen alkoi takuta oikein kunnolla. Onneksi eräs kokenut pelaaja auttoi minut pahimman yli, vaikka kotiuduttuani olin aivan rikki ja valmis heittämään pyyhkeen kehään. Nyt olen siirtynyt tuohon matalaan lähtöasentoon, vaikka ei sitten kovin urheilullisen näköistä olisikaan. Toissaviikonloppuna matkasimme Malmööseen Malmö Open-turnaukseen seurajoukkueella ja tämä oli elämäni ensinmäinen turnaus polviltaan pelaten. Sijoituksemme ei mieltä ylentävä ole (10.), mutta ei ehkä ihan koko totuutta kertovakaan. Alkulohkon ottelut menivät joukkueeltamme alakanttiin. Hävisimme kaikki kolme peliä. Ensinmäisessä ottelussa sain roimasti itseluottamusta huomatessani, että matalasta lähtöasennosta pelaaminen sujuu eikä huonokuuloisuus häiritsekään kovin paljoa. Toisen ottelun alku lähti huonosti käyntiin päästämällä heti ekalla heitolla maalin. Tuossa ottelussa pelasin keskelläkin ja se sujui yllättävänkin hyvin. Pitää vain olla ahnehtimatta. Ottaa kiinni vain sen mitä varmasti tietää saavansa eikä kurottele liikaa. Kolmannessa ottelussa keskeltä livahti käsistäni maali ja taisi myöhemmässä vaiheessa mennä kulmakin siirryttyäni laitaan. Sunnuntaina sijoitusotteluissa pelasin molemmat ottelut kokonaan. Aamun ekassa käsistä meni yksi heitto läpi, mutta muuten pystyin tonttini pitämään puhtaana. Jälkimmäisessä ottelussa sain jopa maalihanani auki tekemällä yhden maalin 😀 Kaikenkaikkiaan päästimme liikaa maaleja ja puolustus valskasi sekä maalien teko oli liiaksi yhden pelaajan varassa. Pitäisi saada heittoihin tarkkuutta, voimaa ja monipuolisuutta.

Perjantaina matkustimme Malmööseen heti aamusta, joten jäi päivää shoppailuun ja kaupungilla kuljeskeluun. Minut yllätti ettei siellä ollut yhtään lunta. Pe-iltana satoi vähän räntää. Käytiin italialaisessa ruokailemassa. Shoppailukierrokselta löysin itselleni neulepuseron, tunikan ja lekkingsit. Ja illalla oli ihanaa rentoutua hotellin kylpyammeessa 😀 Kyllähän se useimmiten tahtoo niin olla, että pelireissuilla näkee majottautumispaikan ja pelihallin eikä paljoa muuta. Malmö on tosin tullut jo aika tutuksi, koska siellä olemme viettäneet monta Lady inter Cup-turnausta. Itse olen ollut mukana 2002, 2003, 2005, 2006 ja 2008 sekä olemme olleet mielestäni kerran maajoukkueena Ruotsin vieraana Malmössä. 2007 olin ystäväni ja pelitoverini kanssa Malmön seurajoukkueen viikon leirillä ja pidin kovasti heidän treenimenttaliteetista. Tuon viikon aikana jäi aikaa myös shoppailuun ja viimeisenä iltana Malmössa oli jokin karnevaali ja ihmisvilinää riitti yllinkyllin. Että kyllä sitä onnistuu välillä näkemään ja kokemaan muutakin kuin hotellihuoneen sängyn ja pelisalin hien tuoksut, tai ilmastoidun kylmyyden pelireissuilla 😀

Stressaava otoskleroosi

Elo- ja syyskuussa murehdin paljon kuuloani ja sitä, että joutuisin odottamaan 3-6 kuukautta ennen kuin pääsisin korvaklinikalle. Noh, lokakuun 1. ilahduin suuresti saamastani kutsukirjeestä, aika 26.10. Eli, reilu viikko sitten menin Kuulokeskukseen odottavin mielin. Tapasin kuulontutkijan, joka teki vielä joitakin tarkentavia kuulotestejä. Elokuusta pieniä muutoksia, mutta ei oleellista. Kyseli ajatuksiani kuulokojeesta ja passitti tapaaman lääkäriä, jonka kanssa keskusteltaisiin girurgisesta kuulonparannusleikkauksesta. Suuressa tyhmyydessäni kuvittelin, että nyt ratkaistaisiin mitä tuleman pitää. No ei se tietenkään niin yksinkertaista ollutkaan. Lääkäri ilmoitti, että Kuulokeskuksessa aletaan tekemään minulle kuulokojetta, mutta laittaa paperini korvagirurgille Korvaklinikan puolelle. Saan aikanaan kutsun tapaamaan girurgia, arvio 2 kk. Voi mennä ensi vuoden puolellekin. Hän kuulemma kertoo mahdollisen leikkauksen hyödyt, haitat, riskit, kannattaako leikata tms… Ja jos leikkaukseen päädytään, tällöin vasta minut laitetaan jonoon, joka kuulemma puoli vuotta. Lääkärin mukaan tämä on pitkä prosessi, mutta samanaikaisesti saan testata kuulokojetta. No pitkä prosessi tosiaankin ja tuntuu todella turhauttavalta. Minulla olisi haasteita elämässäni kuten esim. valmennuksessa olo maalipallossa. Huomaan turnauksissa ja treeneissä stressaavan kuuloasialla hirmuisesti, vaikka siitä ei onneksi vielä ainakaan ole erityisemmin ollut haittaa. En kuitenkaan pysty asettamaan itselleni henk.koht. tavotteita kun en tiedä voinko olla käytettävissä vai en. Mihin asti kuuloni riittää, koska mahdollinen leikkaus…??? Ja valitettavasti tämä kaikki on vaikuttanut intoon oheistreeneihin. Nyt pitäisikin pystyä tekemään isoja päätöksiä myös tuolla saralla. No tuon korvaongelmani kanssa on vain elettävä ja maltettava odottaa asioiden etenemistä. Ja muutenkin tuo kuulo on minulle niin kallis aisti, että hirvittää. No tämän kuun lopulla menen kokeilemaan kuulokojetta. Onko se sitten apuvälineeni loppuelämän? Häiritseekö se miten paljon? Kuinka paljon vaikuttaa suuntakuuloon? Voisinko saada leikkauksesta paremman avun? Sen verran lääkäri sanoi tinnituksesta, että toisilla se poistuu tai vähenee leikkauksen myötä, mutta ei kaikilla. Olisin halunnut keskustella myös niskojeni jumiutumisesta, jonka selkeästi koen liittyvän kuulon alenemiseen. Pinnistelen kuullakseni paremmin, jännitän kropallani ilmeisen paljon jne. No en saanut tilaisuutta puhua tästä. Uskallanko odottaa, että girurgilla olisi enemmän aikaa minulle ja huolilleni, peloilleni, vai istunko huoneessa 5min päätökseni kanssa mitä tehdään. Huh, kun onkin epävarma olo. No lääkärin luona käynnin jälkeen kävin vielä otattamassa korvastani muotin kuulokojetta varten. Sen jälkeen sainkin lähteä.

Jäin pohtimaan miksi minulle hommataan kuulokojetta ennen leikkauspäätöstä. Eikö se ole turha, jos leikkaukseen päädytään? Tai ainakin toivottavasti leikkauksen myötä jäisi turhaksi. Ja henkilökohtainen apuväline, on varmasti kalliskin. Vai tuleeko tässä mukaan näkövammani, että voin saada jonotuksen ajaksi apua kuulokojeesta. En oikein tiedä mitä siltä kuulokojeelta osaisin odottaa, entä mahdollisesta leikkauksesta. Jos yhtään netistä lukemaan on luottamista leikkauksen onnistumismahdollisuudet on hyvät etenkin, jos vikaa ei ole sisäkorvassa. Toisaalta moni leikkauksessa ollut keskustelupalstoilla on kirjoittanut olleensa kolmessa, jopa neljässäkin leikkauksessa. Otoskleroosissahan kyse käsittääkseni liiallisesta luutumisesta, joten käsitänköhän oikein, että leikkauksenkin jälkeen tuo luutuminen jatkuu ja aikanaan tukkeuttaa proteesin mahdollistaman äänen etenemisen sisäkorvaan. Kellä se on nopeampaa, kellä taas hyvin hidasta. Lääkärithän puhuvat kyseisen kuulovian olevan johtumisvika. Vertaistukea olen löytänyt kovin vähän, toisaalta en ole tutkinutkaan kuulovammaisten liittojen tms. sivustoja. Jotenkin – naurettavaa kyllä – ajatellen etten ole kuulovammainen. Erään näkövammaisen kanssa olen kirjoitellut ja hän on saanut leikkauksesta ison avun ja on tyytyväinen tämän hetkiseen elämäänsä kuulemisen suhteen. Hän on rohkaissut minua antamaan leikkausluvan. Keskustelupalstoilta löytyy joitakin kirjoituksia, mutta olisin ehkä toivonut löytäväni enemmänkin. Jos joku otosklerootikko osuu lukemaan tätä vuodatusta, olisin kiitollinen yhteydenotostasi! Jään odottamaan kutsua korvagirurgin vastaanotolle ja yritän olla liikoja stressaamatta asialla. Huomenna lähden maalipallovalmennusleirille ja vietän siellä koko viikonlopun a taatusti kuuloni joutuu lujille, mutta jos vain osaan olla stressaamatta, hyvä niin!

Yrityksen nimen tunnetuksi tekeminen

Yrittäjänä tulee pohdituksi erilaisia markkinointikeinoja. Itselleen pitäisi löytää se toimivin ja paras markkinointikanava. Markkinoinnin saralla mahdollisuudet ovat moninaiset ja palvelun tarjoajia riittää yllin kyllin. Itse tunnen kihisevää raivoa aina kun saan puhelun jostakin yrityshakemistopalvelusta. Puhelu aloitetaan aina fraaseilla ”ollaan tekemässä tarkistusta” tai ”ollaan päivittämässä yrityksenne tietoja”. Aivan kuin minulla olisi kyseinen palvelu, vaikka todellisuudessa sellaista en ole ottanut. Nykyisin katkaisen nuo alkufraasit toteamalla etten ole ottamassa mitään maksullista palvelua. Jos kuuntelee liian kauan kohta huomaat postilaatikosta löytyvän tilausvahvistuksen. Pidän suurinta osaa kusetussysteemeinä ja yrittäjä on aivan liian aseeton niitä vastaan. Siksi tunnen kihisevää raivoa aina saadessa tuon kaltaisia puhelinsoittoja. Monen yrityshakemiston sivuilta kuitenkin löytyy minunkin firman perustiedot. Ja asiakkaiden kanssa jutellessani ei oikeastaan kukaan sano hakeneensa tietoa yrityshakemiston kautta. Kyllä se on google ja sieltä yrityksen kotisivut suoraan.

Minullakin on omat kotisivut ja kun ne avattiin puhelin alkoi kummasti piristä. Totuus kuitenkin on ettei kotisivut riitä. Nimeä on saatava tunnetuksi.

Reilu vuosi sitten meillä oli mainos Kauppakalenterissa, jonka levikki oli n. 10.000 taloutta. Siihen nähden asiakasvirta oli todella heikko, vaikka toisaalta nyt jälkikäteen joku saattaa todeta meidän olleen kalenterissa joskus ja muistaneen nimen sitä kautta tai siinä on ollut tuttu vivahde.

Yllättävänkin tehokkaaksi olemme huomanneet mainosten jakamisen ihmisten postilaatikoihin. A4-koon normipaperi, jossa on hoitomuodot esitelty lyhyesti ja niiden hinnat, yrityksen logo ja yhteystiedot. ja tuo paperi tuntuu kantavan yllättävän pitkänkin ajan päästä vielä hedelmää. Moni sanoo lukevansa paperin jo senkin takia ettei se ”kilju” metrien

päästä olevansa mainos. Erottuu mainosten joukosta olemalla ei-mainoksen näköinen, vaikka mainos onkin. 😀

Internetin puolella olemme ottaneet Googlen karttapalvelun ja sponsorilinkkitoiminnon, jonka saimme kesällä kuukauden ajaksi karttapalvelun kaupan päälle. Tuolloin asiakasvirta kasvoi jonkin verran ja nyt etenkin avokkini halusi ottaa toiminnon vuodeksi eteenpäin. Itse olen huonojen yrityshakupalveluiden myötä hiukan skeptinen. Niin paljon tulee noita kusetusmyyntisoittoja, että olen ehkä liiankin epäluuloinen, jos joku on oikealla asialla. Aika näyttää toimiiko tuo sponsorilinkki vai ei. Lasku on maksettu, joten reilun viikon päästä palvelun pitäisi toimia.

Uusimpana yritelmänä on Facebookissa yrityksen omat sivut. Ne ovat tätä kirjoittaessa olleet avoinna 2 vuorokautta ja tykkääjiä 54. Toivotaan ainakin nimen tulevan tunnetummaksi tuotakin kautta. Reilu vuosi sitten perustin yritykselle oman ryhmän, mutta jotenkin tutnuu nuo ryhmät jääneen sivujen varjoon ja jalkoihin. Näillä mennään tämä syksy: Googlen karttapalvelu ja sponsorilinkki, mainosten jakaminen, Fb-sivut, postituslista, puskaradio.Tuo puskaradio onkin yksi parhaista markkinointikanavista. Se toimii molempiin suuntiin, niin positiivisista kuin negatiivisista kokemuksista puhutaan. Toivottavasti kuitenkin niistä positiivisista enemmän.