Tammikuun liikunnat 12/31

Useampana vuonna olen intoa pursuten laittanut liikuntayhteenvetoja tammi- ja vielä helmikuultakin. Sitten homma on jäänyt yksittäisiä yhteenvetoja lukuun ottamatta. Kuten aiemminkin tavoite on saada liikunta säännölliseksi osaksi ympäri vuoden, ei vain alkuvuodesta tai alkusyksystä. Vuosi 2014 oli jo edistyksillinen tavoitteessa. Kirjoitin läpi vuoden liikunnat ylös, vaikka blogiin taisin laittaa vain tammihelmikuulta yhteenvedon. En tiedä miten tänä vuonna käy kuinka monen kuukauden liikuntayhteenvedot täältä löydätte, mutta tarkoitus on kirjata ainakin itselle koko vuoden treenit ylös. Joka tapauksessa tässä tammikuulta yhteenveto. Siitä puuttuu ma 5.1. 25 min luistelu, koska alle 30 min suorituksia en ole merkannut. En ole merkannut myöskään läheskään kaikkia koiralenkkejä. Merkattu on hikitreenit :DD
Tammikuussa liikuin 12 päivänä 31 mahdollisesta, joten liian vähän. Tilanteen pitäisi helmikuussa korjaantua sillä tällä hetkellä näyttäisi siltä, että hyppään ainakin kolmasti uima-altaaseen, nousen kahdesti hevosen selkään, poljen useammallakin spinningtunnilla. Olen päättänyt jatkaa yhteistyötä Jannan kanssa, joten treenikertoja tulee sitäkin kautta.

Tammikuun yhteenveto
3.1. 15.00 Rentoa ulkoilua metsäteitä talloen 1 h
4.1. 14.15 ns. ympyrälenkki 1 h 10 min 4.5 km
8.1. 11.30 Pt-treeni 1 h
10.1. 10.35 Spinning 55 min
12.1. 9.50 Uinti 1350 m 70 min
14.1. 12.00 Lenkki 4 km 47 min (5 km/h)
15.1. 17.30 Spinning 55 min (555 cal, keski146 jamaksimisyke178) 18.35 Roller 35 min
18.1. 14.00 Ratsastus 1h
19.1. 19.30 Kahvakuula 40 min
21.1 10.30 Crosstraine 10 min+45min
22.1. 17.30 Spinning 55 min (587 cal, keski148 ja maksimisyke 176) 18.35 roller 35 mim
30.1. 16.15 Lumikenkälenkki pelloilla 4.15 km 1 h 18 min (3.2km/h, 777 cal, keski146 ja maksimisyke162)

Puolikuntoisena kotona – ”vaarallista”

Paiskiessa eilen töitä viiden asiakkaan verran kummastelin tajutonta väsymystä. Eihän lauantain avokin yllätysbileet nyt niin rankat olleet, vaikka yli puolille öin menikin. Syötyäni asiakkaiden jälkeen päätin mennä kuuntelemaan Uhatut-nimistä kirjaa. Havahduin tajuamaan, että palelin peiton alla, vaikka olin oloasussa. Mittasin puhuvalla digimittarilla kuumeen. Mittari ei luotettava ole, näyttää aina asteen verran yleensä alakanttiin, joten totesin olevani kuumeinen. Ärsytti ja ärsyttää. Vatsa on ollut aamuisin sekaisin, muuten oireet palelua ja lievää päänsärkyä. Peruin aamupäivältä odottamani pt-treenin enkä mennyt keramiikkaan ja rottinkikerhoonkaan. Kömmin pehkuun ja kuuntelin Uhatut loppuun ja aloitin Noidankehä-kirjan. Välillä taas palelin hurjasti. Olen juonut teetä mukitolkulla ja se lämmittääkin mukavasti. Huomisesta taitaapi tulla samankaltainen päivä. Nyt illalla on ollut vähän parempi olo.

No miksi sitten puolikuntoisena kotona möllötys on ”vaarallista”? Alitajuntaani on nimittäin iskostunut ajatus, että haluan tänäkin vuonna kokea jotain sellaista rajojen rikkovaa liikunnallisesti kuin 40 kilsan kävely oli viime kesänä. Toivottavasti spinningmarathonin ihanuuden pääsen kokemaan mahdollisimman pian, mutta haluaisin kokea jonkin pyöräilytapahtuman tms. Haluaisin kokea miltä tuntuu ajaa jokin pidempi pätkä. No ensiksi olisi metsästettävä taasen niitä pilotteja :DD Ja kun talviajoa en harrasta ehkä on vielä vähän liian aikaista ellei löytäisi pilottia, jonka kanssa olisi jokin tapahtuma sovittuna ja tavote sielä onnistuminen. No onnistuminen meikäläisen kohdalla taitaisi olla maaliin pääsy 🙂

Toki haluan osallistua tänäkin vuonna kävelytapahtumiin. Naisten kympille lähdetäänkin – ainakin alustavien puheiden mukaan – Lauran kanssa tod.näk. taas tekemään uutta ennätystä 😀

Olen pohdiskellut myös miten jatkan Vidalla treenausta. 10-kerran kortti alkaa olla lopuillaan ja Jannan kanssa yhteiset treenikerrat samoin. Millaisen pt-treenipaketin haluaisin, ja jos pt-treenejä haluan jatkossakin, millaisin tavottein? Miten treenit sovittaa viikko-ohjelmaan mahdollisimman säännöllisiksi jne… Hiljalleen se mitä haluan alkaa ehkä itselleni hahmottua, mutta samalla kiinnostus pyöräilyä kohtaan kasvaa, joten pilotteja, pilotteja…

Mutta nyt tämä ”kuumehourailu” saa loppua ja minä lähden tervehdyttäville unille ja toivon tälle vuotta paljon ihania liikuntahetkiä jokaiselle.

Mä tein sen – menin ilman kaveria spinningiin ja rolleriin

Tuntuu varmaan ihan typerältä ja hassulta, mutta olen enemmän kuin onnellinen, suorastaan leiun onnistumisen huumassa. Nimittäin tänään mä uskalsin ja menin yksin treenaamaan. En ole koskaan aiemmin tehnyt niin. Aikanaan käydessäni Finnbodylla mukanani oli aina joku, joskus lähdin itsekseni spinningtunnilta pois, mutta koskaan en ole ollut yksin treenikertaa alusta loppuun. Tänään olin ja olo on kuin olisin voittanut jotain suurta.

Matka Vidaan meni ongelmitta. Otto opastaa pakkasella mallikkaasti. Nyt radan varsi oli aika jäätikkäinen, joten pahimmissa kohdissa koira ymmärrettävästi tassutteli varovaisemmin. Vidaan saapuessamme koira oli iloinen ja pyrki haistelemaan ihmisiä ja jo toimistoon päästyään livahti toista asiakasta tervehtimään. Onneksi tätä ei haitannut moinen kohtaaminen. Otto tosin palautettiin ruotuunsa ja jäi kiltisti toimistoon odottelemaan. Minä hipsin pukuhuoneeseen toppavaatteissani vaihtamaan spinningkamat ylleni. Väkeä oli jonkin verran ja hiukan ujostutti paikkaa hakiessani, mutta sopiva kohta löytyi ja vaatteet tuli vaihdetuksi ja vesipullo täytetyksi. Spinningsaliinkin löysin ongelmitta, tosin Ira osui matkalla kohdalle eikä pukuhuoneelta matkaa taida olla kymmentä metriä enempää. Pyörästä säädöt kuntoon ja Sports Tracker päälle. Eilen kun kirjoitin laitteen toimimattomuudesta ostopaikkaan sain vinkin irroittaa lähetin vyöstä ja kokeilla uudestaa noin minuutin päästä ja se ainakin tällä kertaa toimi. Toivottavasti toimii jatkossakin. Muutenkin sain hyvin asiallisen ja yhteistyötä uhkuvan viestin, joten hyvä kun kerroin ongelmistani.

Tunti noudatti samaa kaavaa kuin edelliskerrallakin ja meni käsittämättömän nopeasti. Olin ihmeissäni kun tultiin loppujäähdyttelyihin. Treenissä kulutus oli 587 cal, keskisyke 148 ja maksimi 176. Oikeesti, tuskin nuo ketään hirveesti kiinnostaa ja varmasti ihmetteliöitä riittää mitä niitä tänne edes kirjoitan. Kirjoitan omaksi ilokseni. Joskus sitten voin vertailla lukemia katsoa millaista kehitystä on tapahtunut. Mutta joka tapauksessa tunti oli hyvä ja mulla onnellinen hyvä olo! Mä olin siellä, mä sain ihanan hikitreenin.

Pukuhuoneessa kävin vaihtamassa kuivat vaatteet ylleni ennen rollertuntia. Sitä jännitin enemmän. Pelkäsin, että myöhästyn ja että löydänkö saliin. Hipsin portaat ylös ja kanssatreenaaja kysyi tarvitsisinko apua. Kerroin haluavani jumppasaliin ja hän ystävällisesti opasti minut sinne. Sain maton ja tennispallon. Ira toi rollerin. Porukkaa oli paljon ja mietin pysynköhän miten mukana. Teimme osittain samoja rullauksia kuin viimeksikin. Aloitimme jalkapohjan rullauksilla siirtyen sääriin ja etureisiin. Pohkeet, takareidet, reiden ulkosyrjät, pakarat, alaselkä… Asennot löytyivät aika mukavasti. Reisien ulkosyrjät ovat kyllä ehdottomasti arimmat. Jalkapohjien rullailun jälkeen levisi ihana lämpö jalkoihin. Lopuksi makasimme roller-rullan päällä kädet tee-asennossa ja jalat koukussa. Ensiksi oikean puolen jalan alle luttana pallo, jota rullailtiin suoristaen jalka ja vetäen takaisin koukkuun. Liikkeeseen otettiin mukaan saman puolen käsi, joka vietiin jalan suoristusvaiheessa vartalon jatkeeksi sisäänhengityksellä ja käsi palasi jalan koukistuessa ja uloshengityksellä lähtöasentoon. Sama tehtiin myös ristikkäisellä kädellä ja lopuksi molemmilla käsillä yhtäaikaa. Sitten toinen puoli ja ihan lopuksi teimme käsin puoliympyrää hengityksen tahtiin. Puoliympyrä-liikkeessä Ira joutui näyttämään miten se tehdään. Muuten pärjäilinkin aikalailla itsenäisesti, joten tuskin homma ihan pieleenkään meni. Rollerin jälkeen salissa jatkui pilates, joka minua vähän houkuttaisi. Uskaltautuisinkohan mukaan? Ira opasteli minut portaisiin, josta hipsin pukuhuoneeseen vaihtamaan pakkasvaatteet, jonka jälkeen hain Oton toimistosta. Avokki ja Harmaakuono olivat lähteneet iltalenkille ja tulleet minua vastaan. Vähän ilta-aikaan arveluttaa aseman seutu ja jos Otto ei hakeudu alikulkuun, mutta varmastikin jatkossa uskaltaudun (huomatkaa siis… aion mennä toistekin itsekseni treenaamaan) palaamaan itseksenikin Oton kanssa. Otto hakeutui nimittäin alikulkuun, ehkä hiukan epävarmana, mutta hakeutui kuitenkin. Portaat löytyi hienosti ja hiljalleen sataessa lunta palasimme kotiin. Minä pulppusin ja täpinöin, niin onnellinen olin ja olen.

Positiivisia kohtaamisia ja treenifiiliksiä – treenausta Vidalla

Totesin jo viime talvena, vaikka lyhyt olikin, että Otto on pakkaskoira. Pakkaskelillä se nimittäin opastaa parhaiten. Niinpä lähdin aamulla aika luottavaisin mielin kohden Vidaa. Reitti menikin ongelmitta. Vähän ennen portaiden hakua tien viertä Oton teki mieli haistelemaan. Portaat kuitenkin löytyi ja ehdin Vidaan hyvissä ajoin.

Pukuhuoneessa ehdin taasen testailemaan sykelähetintä eikä se paska toiminut. Luovutin ja hipsin itsenäisesti crosstrainerille ja aloitin sutkuttamaan sillä Jannaa odotellessani. Kymmenisen minuuttia ehdinkin sutkuttaa, jonka jälkeen tutustuimme tarkemmin spinningsaliin. Jos vaan pyörä eturivissä lähinnä ovea on vapaa, minulla on todella helppoa tulla pyörälle ja tunnin jälkeen löytää käsipyyheliinaa ja puhdistusainetta pyörän siistimiseen. Ei kertakaikkiaan mitään syytä jättää rakastamaani treenimuotoa väliin vain sen takia, että ei ole kaveria mukana. Pyörän säädöt osaan tehdä itse sopiviksi jne. Miksi en nauttisi treenistä vielä kun reittikin sujuu treenipaikalle – ainakin nyt. Sanoinkin avokille, että jos valupäivät ei ole häiritsemässä menen huomiselle spinningtunnille. Ehkäpä taas yksi raja-aita kaatuu, mutta niin pitääkin.

Istuimme alas ja vähän katselimme ryhmäliikuntatuntikalenteria. Tällä hetkellä eniten mahdollisuuksia on osallistua torstain ja lauantain tunneille. Spinning on varmasti ykkösjuttu, mutta Iran roller myös kiinnostaa. Pilates olisi myöskin hauskaa, joten siinä olisi taasen yksi aita kaadettavaksi. Muut ovatkin ehkä nopeatempoisempia ja ensinmmäisille kerroille tarvitsisin kaverin, mutta toivottavasti tulee tilaisuuksia kokeilla muitakin ryhmäliikuntatunteja. Mitkään askelkuviot ei minulta kovinkaan hyvin luonnistu, mutta kokeilemallahan selviää missä pärjäisin mukana.

Palasin alasaliin ja lämmittelytilaan crosstrainerille. Onnistuin pudottamaan keppini laitteen yli ja avulias nainen kertoi mistä löytäisin sen. Toinen nainen moikkasi minua pukuhuoneessa. Ette usko miten tuollaiset lämmittävät mieltä. Liian paljon törmää siihen ettei vammaiselle uskalleta syystä tai toisesta puhua. Kun ihmiset uskaltavat puhua ja tervehtiä itsekin tulee rohkeammaksi eikä oma erilaisuutensa tunnu enään niin erilaisuudelta. Oli mukavaa sutkuttaa 45 min treeni, vaikka pidemmän päälle crosstrainer onkin ehkä vähän tylsä. Hiki kuitenkin tuli. Tuli niin kova hiki, että kävin jo salilla suihkussa ennen kuin lähdin Oton kanssa paluumatkalle. Vähän jännitin löytäisimmekö alikulkuun. Vähän Otto hidasteli empien ja kun pysähdyin kuulostelemaan onko suuntamme oikea sain ohikulkialta tiedon, että olemme menossa alikulkuun. Mahtavaa! Portaat löytyivät hyvin ja kotimatka sujui ongelmitta. Välillä vähän hidastellen ehkä liukkauden tähden, mutta jumituksia ei tullut eikä matkaan mennyt kohtuutonta aikaa.

Kotona hehkutin onnistumistani ja ystävällisiä ihmisiä sekä kirosin sykemittaria. Lähetin Sports Trackerin verkkokauppaan, josta vehe ostettu viestiä. Alan oikeasti kyllästyä toimimattomuuteen. Toivottavasti saan tarvittavan avun sitä kautta tavalla tai toisella.

Nyt kahtena aamuna meillä on nautittu smoothiekset. Eilen mustikoita, ananasta, banaani, kurpitsan siemeniä, loput hamppuproteeinista, Raunon protskuvarastoista protskua, turkkilaista jogurttia, pari salaatinlehteä, raakakaakaota ja vettä. Tänään vadelmia, banaani, chiansiemenet, vesi, jogurtti ja protsku. Eilen pärjäsinkin pitkään ilman nälän tunnetta. Keramiikassa vihreän teen kanssa söin kourallisen pähkinöitä ja toisen kuivattuja karpaloita. Tein mukin jonka kylkeen relieffinä koira. Rottingissa taistelin sienikorin kanssa, ei kovin helppoa tehdä väliseiniä 🙂 Kotona maistui avokin tekemä kanasalaatti, jota nytkin söin kotiin tultuani. Seuraavaksi onkin aika töiden. Illalla telkusta Jutan Superdietti ja Syke kera neulomuksen. Eilen käsityöteemaisen päivän jälkeen innostuin vielä iltauutisten aikaan neulomaan tuubihuivia.

Kotisalilla kahvakuulailua

Hierottuani viisi asiakasta söin lohta ja salaattia, jälkkäriksi vihreää teetä. Ja koska naisten riesapäiviä ei edelleenkään näkynyt vaihdoin treenivaatteet ja taistelin sykemittarin kanssa häviten taiston. En ymmärrä mikä mättää. Kastelen vyön kuten kuuluukin ja koetan saada sen paikoilleen mahdollisimman oikeaan kohtaan, jotta en joutuisi siirtelemään kosketuspintoja, mutta paskat yhteyttä tule. Jätin kuitenkin treenin ajaksi yhteyden auki ja sykemittarin ylle, mutta ei missään vaiheessa toivottua tulosta. Ei välttämättä hirveän kivaa, että ennen treeniä sykemittarin kanssa saa taistella yhden puoli tuntia ja sitten vielä hävitä taistelun.

Joka tapauksessa oli mukavaa treenata. Avokki ”määräsi” liikkeet ja antoi suorituksesta palautetta. Aloitin kahden käden perusheilautuksilla siirtyen heilautukseen, jossa kuula menee mahdollisimman pitkälle jalkojen väliin. Tämän jälkeen heilautukset siten, että liikesarja lähti vasemmalla kädellä, heilautus ja seuraava kahdella kädellä, kolmas oikealla, neljäs kahdella, viides vasemmalla jne. Neljännessä liikkeessä kuula lähtöasennossa olkapään korkeudella ja otettaessa askel eteen kyykäten kuula käsi suoristuu ylös. Vaatii tasapainoa ja keskivartalon hallintaa. Toistojen jälkeen kuula toiseen käteen ja menoksi. :DD Tein kaksi kierrosta ja kolmannella kierroksella askelkyykky vaihtui vauhtipunnerrukseen. Kokeilin tehdä myös punnerrusta lattiatasolla jalat ilmassa. Sain 20 toistoa, mutta jalat jäivät ehdottomasti liian koukkuun liikkeessä, mutta siitäpä niitä voi jatkossa koettaa saada suoremmaksi ja myöskin yläkroppaa alemmaksi. Kierroksien jälkeen tein vielä ylätaljalla vetoja eteen sekä kapealla otteella vastaotteella vetoja eteen ja alas. Jumppakepillä punnerruksia takaa ja edestä sekä kulmasoutua. Lopuksi verryttelyä ja ravisteluja. Oli kivaa!!!

Vihdoin sain aikaseksi smoothieksen. Laitoin puoli litraa jäisiä vadelmia, yhden banaanin, pari lusikallista raakakaakaojauhetta, yhden lusikallisen Lucumaa, pari lusikkaa hamppuprotskua, 4dl vettä, kolme kukkuralusikkaa turkkilaista jogurttia. Treenin ajan vadelmat sai sulailla tehosekottimessa ja treenin jälkeen ei muuta kuin smoothies valmiiksi ja herkutellen. Laitoin jo aamuksi valmiiksi koneeseen mustikoita, ananasta, banaanin, protskujauhetta, kurpitsan siemeniä, raakakaakaota. Katsotaan uskaltaisinko lisätä vähän jäävuorisalaattia jogurtin ja veden lisäksi. En uskalla jättää aineiden blenderiin laittamista aamuun, silloin tod.näk. smoothies jäisi tekemättä. Nyt ei tarvitse paljoa tehdä kun herkku on valmis.

Sisäreisissä tunnen, että eilen olen ollut ratsastamassa, yes!!! Ja minulla on sellainen olo, että ehkä opin ravissa kevennyksen yhteydessä pohkeiden annon. Katsotaan olenko seuraavan ratsastuskerran jälkeen vielä samaa mieltä. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen tehnyt töitä jaloilla. Kahvakuulan jälkeen avokki totesi tasapainoni parantuneen ja keskivartalon hallinnan. Ehkäpä ratsastuksesta on ollut hyötynsä ja muista treenaamisista, vaikka vähän epäsäännöllistä onkin ollut. Uskoakseni tästä on hyvä jatkaa matkaa parempaan kuntoon ja kevyempään olemukseen. Tsemppiä mulle ja kaikille treenaajille!!!

Laihduttamisen vaikeus

Vuoden alussa tehdään uuden vuoden lupauksia, asetetaan tavotteita jne. Itsekin olen useampana alkuvuonna täälläkin kirjoittanut tavoitteesta laihtua alle 60 kiloon. Tavoitteisiin on liittynyt myös liikunnan lisääminen ja säännöllistyminen. Lupauksia en ole tehnyt enkä tee tälläkään kertaa. Vuoden 2014 aikana onnistuin liikunnan lisäämisessä etenkin alkuvuodesta aika mukavasti, mutta en kuitenkaan ole täysin tyytyväinen. Edelleen tavoitteena on saada liikunta säännölliseksi osana elämää, ja nyt lausetta voisi jatkaa: myös mökkikaudella. Säännöllinen liikkuminen auttaa myös painon hallinnassa, joten eikö siinä motivointia ole riittämiin.

Tällä hetkellä olen enemmän kuin turhautunut. Kilot on ja pysyy kropassani tarkkailin syömisiäni tai en. Totaalikieltäytyjäksi en ole minkään suhteen ruvennut, mutta koettanut tehdä parempia ja terveellisempiä valintoja. Toki olen syönyt kaikkea sellaistakin mikä ei laihduttajalle sovi. Sellainen tapahtuu yleensä pikkuhiljaa ja nyt syksyllä huomasin mussuttavani ihan liian paljon suklaata, joka on ehdottomasti heikkouteni. Etenkään loppusyksyn herkuttelun määriin en voi olla tyytyväinen; liikaa ehdottomasti liikaa! Mökiltä kotiuduttuamme teimme avokin kanssa päätöksen ettei kotiin osteta suklaata eikä muitakaan herkkuja. Napostelu on saatava kuriin, koska tapahan se on. Teetä voi juoda ilmankin suklaamanteleita tai muita suklaaherkkuja. Avokki pärjää myös ilman keksejä ja pullaa. Kotimme ei kuitenkaan herkuton ole, sillä unohdin kotiin mökille lähtiessämme Porvoon Suklaapuodin ostokset ja jäljellä on lahjaksi saamiani tattaripipareita. Ne ovat pieniä sydänpipareita, mutta niitä ei saa syödä pakettia päivässä eikä viikossakaan. Parina päivänä viikossa pari piparia teen kanssa sallitaan. Ja niin kauan kuin pipareita on jäljellä Porvoon ostoksiin ei kosketa. Ja kun kosketaan ”piparisääntö” pätee niihinkin.

Viikko on eletty näin. Keskiviikkoisin aamulla ennen aamupalaa on ”virallinen” punnitus. Viikon aikana kropasta kadonnut huikeat 100g. AJATELKAA!!! VAIVAISET SATA! Ei edes puolta kiloa! Tällä hetkellä olen todella kyllästynyt taistoon ylipainoa vastaan. Miksi helvetissä en onnistu! En onnistunut 2011, en 2012, en 2013 ja en 2014. En toki ole koko aikaa jaksanutkaan tsempata. Tulosta kun ei tule usko loppuu ja keinotkin.

Mutta voisiko tämä 2015 olla onnistumisen vuosi? Tottahan toki voisin kirjoittaa ”kyllä”, ja niin haluan/haluaisin kirjoittaa. Olen sen kirjoittanut monta kertaa aiemmin ja epäonnistunut, joten en taida uskaltaa enään. Nyt pitäisi tapahtua jotain konkreettista, pitäisi löytää todelliset syyt painon jääräpäiseen pysymiseen. Aiheutuuko ylipaino ruokatottumuksista, jostakin aineenvaihdunnan toimintahäiriöstä, hormoonitoiminnasta, liian vähäisestä liikunnasta tms??? Tällä hetkellä minusta tuntuu ettei ole yksiselitteistä vastausta kohdallani. Yksi apu voisi olla riittävä hikiliikunta, jotta aineenvaihduntani heräisi uniltaan ja ylimääräiset nesteet lähtisivät kropastani, sillä nestettä minussa on. Mistä sitten johtuu, en tiedä. Kilpirauhasta olen miettinyt jo pitkään, koska lämmönsäätelyssäni tuntuu olevan välillä kummallisuuksia. Saatan palella hirmuisesti ja hetken päästä valitan kuumuutta. Vai olisiko minuun iskenyt varhaiset vaihdevuodet? Minulta ei kuitenkaan lähde hiuksia päästä mikä kai aika yleinen oire kilpirauhasen vajaatoiminnassa. Väsyneisyyttä talvisaikaan on, mutta sen yhdistän enemmänkin melatoniinivajeeseen. Voinhan toki olla väärässäkin. Pillereistä paino-ongelmat eivät johdu, koska en käytä niitä, en minkäänlaisia. Lääkäriin toki voisin mennä ja selvittää esim. tuon kilpirauhasen tilanteen. Vai olisiko enemmän apua ravitsemusasijantuntijasta. Näitä kun tässä turhautumisen pyörteessä pyörittää ahdistaa entistä enemmän. Pitäisi vaan tarttua tuumasta toimeen.

No onko minun pakko päästä alle 60 kilon? Onko siitä tullut minulle pakkomielle? Tuskin, jos niin olisi en kai mussuttaisi aika-ajoin suklaata yms. epäterveellistä, ehkä olisin kieltäytyjä kaikesta lihottavasta pakkomielteestä kärsiessäni. Ja ei minun ole pakko painaa alle 60 kiloa, mutta pääsisin edes alle 65 kilon, jonka jälkeen voisi tutkailla oloaan jatkoa ajatellen. Blogivuosinani olen päässyt alle 67 kilon kerran pari, mutta en siihen 65 kiloon kertaakaan. 2008 marraskuussa painoin 64.7 kg, joten sitä kohden siis. Tiedän minulle käyneen joskus niin, että olen syönyt liian vähän ja aineenvaihduntani siksi hidastunut entisestään. En tiedä olisiko kaloreiden laskemisesta apua vai menisikö se ahdistavaksi. Sillä ehkä varmistaisi sen että syö kuitenkin riittävästi tässä pudotuksen uudessa alussa. Haluan uskoa, että myös hikiliikunnan lisääminen voisi tuoda jelppiä ellei ongelmia ole tyyliin kilpirauhasessa. Ei kai se taas auta kuin kokeilla ja heittäydyttävä entistä päättäväisemmin painon pudotukseen, etsiä, erehtyä ja löytä ne toimivat keinot. Toivottavasti tätä laulua ei tarvitse vuonna 2016 alussa kirjoittaa!!!

Vuoden eka pt-treeni ja spinning

Torstaina saavuin Vidaan samoihin aikoihin kuin äiti-lapsijumppa loppui ja eteisessä riitti hulinaa Oton saadessa uusia faneja. Koira pääsi pötköttelemään toimistotilaan mun treenatessa Jannan kanssa. Edelliskerrasta oli taas vierähtänyt pitkä tovi. Toivottavasti jatkossa aikataulut menevät paremmin yksiin ja saadaan tiiviimmin treenejä yhdessä, sillä nautin todella ohjatusta treenaamisesta.

Crosstrainerilla lämmittely 11 min. Nyt jalkaterät pysyivät suorassa, tai ainakaan Janna ei niistä ”huomauttanut”. Vastus taisi olla koko ajan vitosella ja hiki nousi kivasti pintaan. Siitä olikin hyvä aloittaa jalkarääkki vaakajalkaprässillä. Pitkän tauon takia jouduimme vähän hakemaan riittävää vastusta päätyen 59 kiloon. Sain aika mukavasti tuntumaa pakara-takareisiseudulle. Etureisipenkissä tein 25 kilolla. Minusta jotenkin aina etureisien polte tuntuu kamalimmalta ja silloin herkimmin luovuttaisin. Onneksi Janna patistaa jatkamaan ja sietämään poltteen. Etureidet muutenkin tuntuu olevan se kohta mikä helpoiten minulta kipeytyy, joten se mikä ei tapa vahvistaa. Että jatkossakin vaan etureidet töihin!

Testasimme takareisipenkkiä, jossa liike tehdään istuen. Ei toimi minulla! Valuin penkissä koko ajan ja jätimmekin laitteen aika nopeaan rauhaan. Siirryimme tekemään reiden loitontajia painopakkalaitteella. Riittävän kevyellä vastuksella sain liikeradan laajemmaksi ja enempi tuntumaa reisiin. Tässäkin laitteessa tahtoi vähän olla eteenpäin valumisvikaa, mutta ei niin paljoa kuin vastaavalla ilmapainelaitteella. Ilmanpainelaitteista teimme kulmasoutua ja vartalon kiertoa. Kulmasoudussa joutui vastuksen kanssa vähän tekemään komromisseja. Jotta lavan alueelle tulisi tuntumaa vastusta pitäisi olla vähän enemmän, mutta puristusvoima tangosta meinaa loppua. Muistan maalipalloajoilta kun teimme puristusvoimatestejä kaikilla hierojilla oli selvästi huonompi puristusvoima muihin verrattuna. Viimeiseen sarjaan saimme sopivan vastuksen 5 paaria. Vartalon kierrot meni n. 30 kilolla. Kierroissa pitäisi aina muistaa pitää lantio paikoillaan eikä antaa jalan kääntyä liikkeessä. Painopakkalaitteista tein vielä ylätaljalla vetoja eteen. Kokeilimme reisituen kanssa sekä ilman. Reisituesta on yllättävän paljon apua, joten ehkäpä olisi parempi oppia tekemään ilman. Tällöin joutuu hallitsemaan liikkeen vielä paremmin koko kropasta eikä mistään tule apuja.

Oli mukavaa treenata pitkästä aikaa ja kotiin lähdin hyvillä mielin kropassa hyvä ja treenannut olo. Treenikipu saapui toivotusti vierailulle. Eniten tuntemuksia on ollut – yllätys – etureisissä, jonkin verran pakarassa ja kyljissä. Ehkä hivenen yllättäen myös reiden lähentäjissä ja rintalihaksissa 😀

Tänään (eilen) Olin ensikerran Vidassa spinningtunnilla ja tykkäsin. Tanjan tunti oli selkeä ja hyvärytminen, biisivalinnat loistavia. Kyseessä oli taso 2 ja 55 min. Treenin aikana oli kolme työosuutta 10, 11 ja 12 min kestoltaan joidenka väleissä neljän minuutin kevyempi pätkä. Palauttelujenkin aikana pääsi hölkälle niin halutessaan. Ja minähän halusin! Työosuuksien aikana poljettiin niin satulassa kuin putkeltakin. Tehtiin mäkeen kiihdytyksiä, ajettiin vastatuuleen jne. Hiki virtasi ja hengästytti! KIVAA!!!

Treenin jälkeen istuimme Marin kanssa saunassa nautiskellen Marin plendaamia smoothieksia(mm. rahkaa, omenaa, banaania, salaattia, siemeniä). Oli hyvä fiilis palata kotiin ja ryhtyä siivoamaan kotikuntosaliamme. Nyt on pölyt pyyhitty, lattiat imuroitu ja treenivälineistö järjestelty, joten ei ole mitään tekosyitä olla ottamatta salia taas aktiivisempaan käyttöön. Siivoamisen jälkeen lohi uuniin ja perunamuussin valmistus. Ja koko päivän energinen ja hyvä fiilis. Ainoa mikä jäi harmittamaan, sykemittaria emme saaneet yrityksistä huolimatta yhytettyä Iphoneen. Taistelin sen kanssa eilisillan ja tän aamuakin, mutta ei… Toivottavasti ongelma ratkeaa pian ja saan sykemittarin treeneihin mukaan. Nyt on taas niin sellainen fiilis, että haluan liikkua liikkumisen perään, ja tahdon tän tunteen kestävän!!!

Kriisi – kosteutta inhoava opaskoira!

Vaikka täydennyskoulutuksessa lätäköistä aloimme päästä eteenpäin viime viikolla tapahtui romahdus. Eksyimme matkalla Vidaan mennen tullen ja reittiä kerratessa liikkumistaidon ohjaajan kanssa Oton työmotivaatio katosi täysin. Menomatka molempina päivinä haettaviin portaisiin asti sujui hyvin. Poika kiersi lätäköt pienin kannustuksin. Portaista alikulkuun ja kohden Vidaan, meni myös kuten piti, mutta paluu. Alikulkua koira ei suostunut näyttämään. Toisella kerralla vasta kun ohjaaja käveli herkkupalan kanssa edellämme alkoi alikulkukin löytymään. Ja kun koira ”pakotettiin” alikulkuun, vauhti loppui. Se maleksi umpimielisenä hitaasti eteenpäin. Ei ottanut mitään kontaktia meihin. Olo oli epätoivoinen, hätääntynyt, epäonnistunut… Alikulusta portaat löytyi hyvin ja nekin noustiin reippaasti. Keskiviikkona kävimme pikaisesti S-marketissa, joten portaiden yläpäästä käännös oikealle. Kaupan pihassa poistuessamme sieltä Otto nuuski ja kun kielsin tyypin vauhti taasen katosi. Eteenpäin päästiin ohjaajan opastaessa minua ja koira seurauksessa. Kun Otto alkoi kiinnostumaan taas meiningeistä tartuin valjaisiin. Vauhti kuitenkin taas lätäköiden kohdalla lopahti. Torstaina vauhti loppui alikulun jälkeen portaat noustuamme. Koira olisi suunnannut S-markettiin ja minä vasemmalle. Kun menimme vasemmalle Oton mielenkiinto tai mikä lie lopahti ja taas madeltiin.

Mieli oli enemmän kuin maassa. Jo keskiviikkona soitin Oton kouluttajalle ja selvitin tilannetta. Sovittiin, että hän tulisi perjantaiaamuna meitä katsomaan. Niin myös tapahtui. Otto mateli puista pudonneiden lehtien kohdalla, kostealla asfaltilla, vesilätäköiden kohdalla. Portaisiin päästiin kannustuksin. Portaiden hakua treenattiin ja haettiin siihen varmuutta. Käytettiin makupaloja. Vidaan opasti hyvin, mutta paluu taas takkuisaa etenemistä. Alikulku ei edelleen kiinnostanut, mutta lopulta koira kääntyi sinne. Kehuja ja matelua. Haettiin taas portaikkoon varmuutta makupaloilla eikä Otto intoontunut niistäkään. Portaiden jälkeen taas koiran mieli vei S-markettiin ja minun radan varteen. Eteneminen oli hidasta lonnimista. Kouluttajakin käveli pätkän koiran kanssa koettaen innostaa tms. Ei auttanut! Oli aika vakavien pohdintojen.

Kuinka kauan olen valmis taistelemaan jumittelun kanssa? Tarvitsisinko reippaamman koiran? Mistä Oton innottomuus johtuu? Kouluttajan arvio on, että kosteusinho on niin vahva, että se vaikuttaa toimimiseen, ja että se on pahentunut. Otto on herkkä ja painostaminen saa sen lukkoon. Noh, märistä kohdista on ollut pakko mennä ja varmastikaan en aina ole osannut oikealla tavalla tsempata ja kannustaa koiraa.

Aikanaan saavuimme kotiin ja minulla raskas mieli. Ahdisti pahasti ja tuntui todella pahalta. Mieli teki paeta pahaa mailmaa peiton alle kyynelehtimään ja unohtaa Tampereen matka tyysti. En kuitenkaan jättänyt lähtemättä reissuun, ja onneksi en. Vietin nimittäin todella ihanan viikonlopun parin Silmukkasiskon kanssa Kädentaitomessuilla. Miesväki lähti mökille, joten niin Otto kuin minäkin saatiin hengähdyshetki ja etäisyyttä asioihin- Otto olikin kirmannut pitkin pihaa saaden hurjia labbishepuleita. Taatusti jätkällä oli ollut paineita ja stressiä. Varmasti tilanne on ollut sillekin inhottava. Olen iloinen, että rakas karvakuono sai purkaa olojaan, vaikka jonkun mielestä hitaan/laiskan koiran energia pitäisi kanavoida opastamiseen. Voi olla niinkin, mutta en usko kyseessä olevan laiskuuden. Onhan Otto energiatasoltaan ja sähäkkyydeltään paljon rauhallisempi mitä Harmaakuono, mutta en sanoisi sitä laiskaksi. No oli miten oli. Kuulimpa myös kommentin siitä, että opaskoira saisi kirmailla vapaana vain käyttäjänsä ollessa paikalla. No nyt ei käyttäjä ollut, mutta perheen jäsen oli, ja paikkakin oli tuttu ja turvallinen mökin piha.

Myös minä sain etäisyyttä asiaan viikonlopun verran. Sunnuntai-iltana kuitenkin kotona yksin ollessani ja Facebookia selaillessani ahdistus palasi ja tietoisuus todellisuudesta, että elämme Oton kanssa kriisissä. En minä siitä halua/haluaisi luopua! Jos Otosta ei olisi kelleen toisellekaan oppaaksi mihin se menisi eläkepäiviä viettämään? Kolmea koiraa emme voi emmekä halua pitää, mutta ventovieraalleko koira sitten joutuisi? Entä jos minä olenkin vain epäonnistunut Oton kanssa ja se lisäkoulutuksella toimisikin jonkun muun oppaana loistavasti? Koira tekisi sitä työtä mihin se on koulutettu ja olisi apuna jollein toiselle, joka olisi tietysti hienoa, mutta ajatus aika sietämätön. Kuulisinko koskaan enään Otosta meni se eläkekoiraksi tai oppaaksi toiselle? Voisimmeko sittenkin päästä tästä yli ja opastus alkaisikin sujumaan? Puhelu ystävän kanssa teki hyvää!

Kun avokki saapui eilen mökiltä koirien kanssa, kumpikaan ei ollut huomaavinaan minua. Otto ei tullut tervehtimään. Vasta tovin jälkeen se tuli minusta puolen metrin päähän ja istua ponotti siinä kunnes kosketin ja rapsutin sitä. Siitä eteenpäin se onkin vanhaan malliin kulkenut perässäni ja tänään sohvalla istuessani pitänyt päätään polvellani. Ja entä se opastus? Liki täydellistä! Aamulla kiersimme lenkin, joka oli eka lenkkimme silloin kun Oton tapasin. Pojan vauhti oli reipas, se pysähtyi suojateiden eteen. Ei hämmentynyt edes jalkakäytävällä olleesta autosta. Siihen lastattiin jotain tavaraa ja mieshenkilö ohjasi meidät turvallisesti auton ohitse. Otto jatkoi reippaasti matkaansa. Tarjosi Siilitietä, mutta jatkoi hienosti Majavatien käännökseen. Siinä sitä sai aavistuksen muistutella halutusta suunnasta, mutta vauhti ei kadonnut. Lehtolantieltä suojatien näytti himpun liian aikaisin ja siksi Majavapolulle ajauduimme keskelle tietä ja syrjää vaatiessani vauhti hetkellisesti katosi, mutta löytyi pian uudelleen. Enhän minä tuollaisesta opastuksesta halua luopua! Opastus jatkui hyvänä läpi päivän iltalenkkiä myöden. Soitinkin kouluttajalle ja kerroin kuulumisiamme. Tapaamme tod.näk. perjantaina. Nyt kuitenkin jatketaan Oton kanssa eloa ja yritetään tehdä elämästämme mukavaa. Märkyyksille en voi mitään, mutta jospa Otto vielä saisi inhonsa sitä kohtaan edes vähän talttumaan. On vaan siitäkin tullut kovin tärkeä koira minulle ja ajatus siitä luopumisesta on ihan kauhea. Jossain se raja kuitenkin menee. Sitä en vaan tiedä missä. Joskus on osattava lopettaa ”pään hakkaus seinään”, sillä kyllähän opaskoiran tarkoitus on helpottaa liikkumista eikä vaikeuttaa sitä. Joskus on ne tunteet työnnettävä vaikeiden päätösten tieltä ja tehtävä ratkaisuja. Vielä en kuitenkaan tee mitään peruuttamatonta, mutta yritän kasvaa mahdollisuudelle, että Oton ja minun yhteinen taival voi jäädä aiottua lyhyemmäksi. Toki toivon, että niin ei käy, vaan jatkamme yhdessä Oton työuran loppuun asti eläkepäiviin.

Puhuin myös eilisiltana pitkän puhelun toisen ystäväni kanssa. Sain hältä paljon voimaa ja tukea. Eikä toki sovi unohtaa Fb:ssä saamaani vertaistukea. Olen ollut asian kanssa ehkä liiankin avoin, mutta haluan olla rohkea ja puhua niistä vaikeuksistakin mitä välillä voi opaskoirien kanssa tulla. Koira on kuitenkin eläin eikä jokin väline, jota käytetään kun tarvitaan ja muuten odottakoon komerossa. Se on läsnä joka hetki ja sillä on myös tunteet, hyvät ja huonot päivät, pelot, inhot tms. Aina se opaskoiran kanssa elo ei ole ruusuilla tanssahtelua, parhaimmillaan vaikka sitä olisikin.

Mutta eteenpäin mennään ja katsotaan miten Otolle ja minulle käy. Vielä en luovuta, vielä hakkaan päätä seinään ja toivon sen antavan periksi. Tänään se jo vähän antoikin kuivan kelin muodossa.

Treeni Jannan ohjauksessa

Pari viikkoa hujahti ilman pt-treeniä, joten tänään oli jo korkea aika! Ei muuta kuin kamat kassiin, Iphonesta paikannusohjelma päälle ja koira valjaisiin. Sitten ei muuta kuin Vidaa kohti. Ja kylläpä se kulkeutuminen kesti. Heti Korpivaarantien ylityksessä Otto haahuili, mutta päästiin jatkamaan matkaa, päädyimme Kalmuurinkäytävään kuten pitikin. Lätäköt kierrettiin ja matka joutui. Oli aika etsiä portaat, jotka vievät alikulkuun. Ei niitä vaan alkanut löytymään. Löysin metallikaiteen ja jonkin kapean luiskan tapaisen. Jatkoin eteenpäin ja turhauma alkoi nousta pintaan. Paikannusohjelma hölisi ties mitä ja lopulta käännyin takaisin. Otto kulki alistuneena hitain askelin. Pysähdyin ja löysin viereltäni pysäköidyn auton. Matkaan oli mennyt 45 min, aika soittaa Jannalle ja kertoa minun olevan jossain. Jatkoin eteenpäin ja tapasin taas tuon kaiteen ja seurasin sitä tien viertä pitkin ja kappas vaan toisesta päästä löytyi ne minun kaipaamani portaat. Niillä märkiä lehtiä ja Otto todella haluton laskeutumaan alas. Lopulta olin alikulussa ja kuulen miesäänen kysyvän ”Olisiko hetki aikaa”? Ei ollut, sitten kysymys ”mihin olet menossa” Korson keskustaan. ”Oletko sinä kuullut Jeesuksesta?” Olen, mutta nyt ei todellakaan ole aikaa. ”Minä haluaisin rukoilla puolestasi, jotta saisit näkösi takaisin.” Totean ettei lääketiede ole apua vammaani keksinyt, joten… ”Ei siihen lääketiedettä tarvita, jumala on kaikkivoipa.” Jatkoin matkaa ja kuulin miehen tervehtivän toista miestä ja aloittavan selostuksen ”Minä koetin jutella tuolle sokealle naiselle ja rukoilla hänelle näön…” Enempää en kuullut. En halua tuomita enkä olla ilkeä, mutta sietokykyni ei kestä tuollaista. En ole erityisen uskonnollinen, vaikka ymmärränkin toisten saavan voimaa ja rauhaa uskostaan. Minulle on ok ihmisten usko niin kauan kuin sitä ei tyrkytetä tai sillä ei vedota vammaani. Noh, matka jatkui ja Vidakin löytyi. Perille päästyäni olin turhautunut ja ärsyyntynyt ja hetken murmatettuani matkaa ja uskon tuputusta laitoin Oton toimistoon ja itse hipsin pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Olen ikionnellinen, että Janna oli varautunut minun mahdolliseen eksymiseeni ja siitä huolimatta ehdimme tekemään hyvän treenin.

Aloitin lämmittelyn perinteisesti Crosstrainerilla ja heti kolmosta pykälään ja aika pian neloselle, jolla sutkutin loppuun asti. Kädet sykekahvoilla reilun puolenvälin jälkeen ja kymppiminsan lopussa 165-175bpm (beats per minute). Jälleen huomiota kiinnitettiin oikeaan tekniikkaan. Pari kertaa korjautettiin vasemman jalan asentoa. Kantapäät tahtoivat nousta alustaltaan ja loppuvaiheessa asento valahtaa liiaksi eteen.

Lämmittelystä suoraan polven ojennus matrix laitteella 25 kilolla kolme sarjaa. Etureisissä tuntui yllättävänkin paljon eikä lisävastuksesta tarvinnut haaveilla. Vaikuttiko eilinen ratsastus, kovempi alkulämmittely vai viime aikainen väsymys melatoniinivajeesta johtuen,? Mene ja tiedä, ehkä kaikki yhdessä. Mutta kyllähän sen pitää tuntuakin, eihän treeni olisi treeni, jos ei olis lihaksissa treenannut olo.

Seuraavaksi pohkeille kyytiä pohjeprässi suorin jaloin matrix laitteella, 39 kilolla. Sarjoja liikkeissä tehdään kolme ja toistot 10-15 väliin siten, että viimeset menevät juuri ja juuri. Pohjeprässissä oli tärkeää, että tuella jalka tuli riittävän alas, jotta jalka mahtui ojentumaan. Ja että polvet pysyivät suorana. Aikaisempaa kokemusta pohjeprässistä ei minulla ollutkaan.

Matka jatkui alataljasoutu-liikkeeseen taljassa, jossa käytimme istuinkorokkeena steplautaa. Kahvana oli suora tanko, josta vastaote. Eka sarja oli hivenen rikkonainen, koska haimme riittävän kovaa vastusta päätyen 39 kiloon. Vedot kohden napaa juuri jalkojen yläpuolelle. Selkä suorana takakenossa. Vedon lopussa puristus lapojen lähentäjille. Selkä pysyi hyvässä asennossa ja lapojen välissä tiedän jo nyt tehneeni jotain 🙂 Ihania treenin jälkeisiä tuntemuksia, yes!

Ja ei kun lisää hankkimaan tuntemuksia Smithissä, jossa leveää kyykkyä sekä vinopenkkipunnerrust­a ojentajille. Olen täälläkin monesti nurissut huonosta tasapainosta ja siitämiten kyykyistä jalat kipeytyvät sairaasti. Nyt laitteessa tanko liikkuu vain ylös-alas -suunnassa. Ei ole mahdollisuutta huojuttaa sitä eteen-taakse tai sivuille. Ensiksi teimme ilman painoa kyykkyjä hakien oikeaa liikerataa ja tekniikkaa. Halusimme ettei joko alaselkä tai polvien linjaus pettäisi, ja samallahan varmasti kasvoi itseluottamukseni kyykkyihin, jotka todella menevät pois mukavuusalueeltani. Rajoja on hyvä kokeilla ja ku on vaan rohkea, saa uusia upeita kokemuksia.n On hyvä oppia heti alkuunsa kyykyn ja tässä tapauksessa leveän kyykyn oikea tekniikka. Keskivartalon tuki, kannat lattiassa ja että lihastyötä tekisi myös pakarat. Janna ohjasi liikettä pakaran mukaan oton suuntaan pitämällä polvien ulkosyrjistä kiinni. minun työntäessä ylösmenovaiheessa polvia aavistuksen ulospäin. Liike ei ole ulospäin näkyvä, mutta tapahtuu jännitys lihaksistossa. Hiottuamme liikettä Janna laittoi viiden kilon kiekot joilla otettiin sarjoja. Ja tiedän jo nyt, että jalat ovat huomenna kipeät. Tuntemuksia on jo nyt 😀 Ojentajia treenattiin 7.5 kilon kiekoilla, eli 15 kilolla. Liikkeessä ylösviennissä haettiin räväkkyyttä, reipasta nostoa ja hidasta palautusta. Minulle tahtoo käydä välillä niin, että teen liikesuorituksen samaan tahtiin. Oli siis todella hyvä saada muistutusta siitä, että työvaihe on reipas eikä pidättelevä hidas laahailu.

Lopuksi bosupallon päällä vinoja ja suoria vatsalihaksia sekä puoliistuvassa asennossa kiertoja viiden kilon käsipainon kanssa. Tässä bosu otettiin pois, jotta en ota siitä tukea. Kierrot tuntui eniten selässä. Tuntumaa olisi pitänyt saada enemmän vatsoihin. Rutistuksissa tuntui enemmän, mutta ei hurjan pahalta. Joka tapauksessa treenin jälkeen oli hyvä mieli ja hyvä olla. Nyt tehoja oli selvästi enemmän, tykkään!

Kotimatkakaan ei mennyt ihan putkeen. Taaskaan Otto ei hakenut alikulkua vaan ajauduimme Urpiaistentielle. Aikamme seikkailtua opin kuitenkin, että Urpiaistentie muuttuu Peltomyyränkujaksi, joka tuo hyvin lähelle kotia. En vaan pysty ymmärtämään mikä alikulussa mättää, miksi koira ei sinne mene… Joka tapauksessa kotiin ehdin ennen asiakasta. Ehdin käydä suihkussa ja syödäkin avokin valmistaman munakkaan. Ilta töiden merkeissä ja nyt alkaa olla tasaraha pehkuun. On eksymisistä huolimatta ollut hieno päivä ja ennen kaikkea treenistä jäi hyvä fiilis. KIITOS Janna!

Reittiharjoittelua Vidaan

Tätä päivää olen odottanut siitä hetkestä kun Jannan kanssa sovimme projektistamme, sillä treenaus hänen ohjauksessaan Vidassa ei onnistuisi ilman, että opimme Oton kanssa reitin Vidaan ja takaisin kotiin. Liikkumistaidon ohjaus osui sateiseen päivään ja teiden varsilla riitti vesilätäkkö poikineen. Otto inhoaa niitä varvasvälikarvojaan myöden, työmotivaatio aikalailla nollassa. Pieniä pätkiä koira kulki kohtuullista vauhtia, mutta pääosin kulku oli matelua. On todella vaikeaa liikkua ylihitaasti kulkevan koiran kanssa. Väkisinkin ite välillä menee askeleen edemmäksi milloin koira ei mahdu edes työskentelemään. Ja kun tahtomattanikin ohjailen koiraa ja mahdollisesti vielä huomaamattani käännän rintamasuuntaa, eksyminen on valmis. Kun koira kulkee reippaasti ja veto on sopiva, koiraan on hyvä tuntuma ja liikkeellä olo pitää myös minut paremmin kartalla eikä touhu mene haahuamiseksi.

Valitsimme rauhallisemman reittivaihtoehdon, joka menee radan vartta pitkin, josta laskeudutaan asematunneliin ja sieltä kohden Vidaa. Kaverin kanssa käydessämme Vidassa tutustumassa kuljimme ison parkkialueen/aukion läpi, mutta liikkumistaidon ohjaaja piti sitä vaihtoehtoa vaarallisena, joten kiersimme teitä pitkin, eikä reitti kovin hankalalta vaikuttanut. Reittiin saisin vaan vielä paljon paremman tuntuman Oton opastaessa reippaammin. Puhuimmekin asiasta paljon ja ohjaaja lupasi viedä viestiä asiasta Oton kouluttajalle. Hänet tapaankin parin viikon päästä olevalla täydennyskoulutuskurssilla. Toivottavasti silloinkin on paljon lätäköitä ja märkää, jotta päästään ongelmaan huolella paneutumaan.

Vidassa piipahdimme vain eteisessä. Torstain harjoittelukerralla opetellaan myös sisätiloja ja katsotaan paikka missä Otto minua odottelee treenaukseni ajan. Torstaille ei ole luvattu sadettakaan, joten… ehkä reitti sujuu paremmin.

Tuolloin ostan myös Vidaan 10-kerran kortin. Siitä se sitten käynnistyy! Yes! Olen aivan huippuinnoissani, vaikka Oton kanssa reitti vielä vähän arveluttaakin ja mietinkin kuinkakohan paljon aikaa matkaan minun on varattava maanantaina. Olemme nimittäin sopineet maanantaiaamulle Jannan kanssa treffit, yes!!! Enkä todellakaan halua myöhästyä, en halua treeniajastani hukata haahuiluun Oton kanssa, sorry vaan rakas opaskoirani mun!!! Lisäks kaverini kyseli mua treenaamaan kanssaan perjantaina. Ehdotti pumppia ja syvävenyttelyä. En ole pumpissa aiemmin ollutkaan, joten jännittävää. Tiedän kuitenkin useammankin sokeankin tunneilla käyneen, joten varmasti parin kerran jälkeen homma sujuu. Tokihan se auttaa, jos ohjaaja osaa verbaalisesti toimia hyvin liikkeitä opastaessaan. Katsotaan miten käy, uskaltaudunko. Nyt uskon uskaltavani.

Mulla taitaa olla vähän ”kaikki tai ei mitään”-meininki, sillä jo lähes kuukausi sitten sovin tuttavani kanssa meneväni hänen kotisalilleen torstaina kahvakuula- ja spinningtunneille. Kahvakuulaa olen kotona heilutellut, mutta en koskaan ole ollut ohjatulla tunnilla. En totisesti ota kuitenkaan stressiä miten pärjään. Yritän nyt olla vain rohkea ja kokeilla eri ryhmäliikuntamuotojakin. Osa ehkä jää elämääni, osa ei. Osaan tykästyn, osaan en. Jos en kokeile, en koskaan saa tietää miten tunneilla pärjään. Jos en ole rohkea, en koe upeita hetkiä liikunnan parissa. On vaan uskallettava, vaikka jokin tuolla jossain syvällä sisälläni piipittääkin ja yrittää luoda epävarmaa mielialaa. Tiedän kuitenkin, että moni muukin jännittää ryhmäliikuntatunteja kuka mistäkin syystä. Sokeuteni on se minun suurin jännityksen aiheuttaja. Minä en häpeä vartaloa, vaikka en ole hoikka, ja vaikka haluan kropassa tapahtuvan kiinteytymistä, voimaantumista ja sivutuotteena laihtuvan. En voi sanoa häpeäväni vammaanikaan, mutta kait vaan toivoisin siitä olevan haittaa mahdollisimman vähän muille, että en häiriköi haahuilullani muiden treenihetkeä, en olisi vaivaksi, että selviytyisin itsenäisesti. Toisaalta jokainen meistä tarvitsee joskus apua jossakin asiassa eikä siinä ole mitään pahaa. Jokainen haluaa tulla loppujenlopulta autetuksi ja toivottavasti myös mahdollisimman moni haluaa myös itse auttaa. ”apua saa se joka tajuaa sitä myös antaa”(ehkä ei sana sanalta mennyt oikein) – sanotaan laulussakin. Jos saan joltakin apua sitä tarvitessani ihan taatusti autan itse myös aina kun voin.

Tottakai minua jännittää myös maanantai, miten treenaus Jannan ohjauksessa lähtee käyntiin, löydänkö Oton kanssa Vidaan, osaanko varmasti pukuhuoneeseen, alasalille jne. Ei siis riitä, että jännitän treeniasioita, minun ”pitää” jännittää jo matkaa treenaamaan. HAUSKAA!!! Ja kun viikkoja vierähtää, kenties tämäkin postaus tuntuu vähintäänkin nololta tai huvittavalta – ainakin toivon niin. Mutta nyt ja tässä olen innoissani, suorastaan täpinöissäni, olen myös jännittynyt, ehkä vähän epävarma, mutta tätä mahdollisuutta en halua missata. Olen ottanut askeleen kohden unelmaa ja aion ottaa sen toisen ja kolmannenkin. Ja kun askeleet on otettu voikin asettaa niitä treenitavoitteita, mutta Jannan kanssa aloitellaan projekti maanantaina, sitä ennen käyn rohkeasti ryhmäliikkumaan ja nauttimaan spinnintunnin huumasta, joten hyvällä tiellä ollaan!