Paula Heinosen luennolla + Detox-kuulumisia

Olin eilen Espoossa Paula Heinosen yleisöluennolla Voitko hyvin – Energiaa ja voimaa arkeen. Asiaa tuli paljon. Tosin moni juttu oli jo minulle tuttua. On pakko ihailla Paulan positiivista energisyyttä, voimaa, intesiteettiä millä hän ottaa yleisönsä ja pistää itsensä täysillä likoon huumoria unohtamatta.

Yleisöstä suurin osa oli naisia, mutta oli paikalle jokunen mieskin eksynyt. Välillä auditoriossa raikasi nauru hersyvänä Paulan pistäessä parastaan. Hänen luennollaan ei jouda haukottelemaan eikä tylsistymään. Ehkä joidenkin makuun hän paasaa tai on liian paatoksellinen, mutta hänen luja usko parempaan terveyteen, terveyden hoitoon, ravitsemukseen on valtaisa. Se vaatii kuitenkin meitä kaikkia mukaan; tekemään niitä parempia valintoja. Hän kannusti syömään mahdollisimman paljon luomua, jättämään pois teollisuuden tarjoamat ateriat. Ei kuitenkaan pidä mennä paniikkiin, jos joskus kiireen tai jonkin muun takia syö valmisaterian. Tietysti aina parempi, jos on reissussa omat eväät(siemenet, pähkinät). Kunhan ei syö jatkuvasti eineksiä ja lisäaineilla täytettyä ruokaa. Leivistä suositteli olemaan tarkkana, yli 50% täysjyvää, kuituja yli kymmenen eikä paketissa saa lukea ”lisättyä gluteiinia” tai nykyisin on alotettu myös merkitsemään ”lisättyä vehnäproteiinia”, joka on gluteiinia. Suositteli jättämään väliin karppileivät tms. tuotteet.  Hän puhui myös hyvien rasvojen puolesta joita saa pähkinöistä, siemenistä, öljyistä, kalasta jne. Kovetetut kasvirasvat sai tuomion. Ei myöskään öljyistä sellaisia mitkä on lämpökäsitelty. Aina ja aina öljypullossa tulee lukea ”kylmäpuristettu”. Voin käyttö on ok. kohtuullisissa määrin. Jos on taipumusta korkeaan kolesteroliin, sen käytön suhteen kannattaa olla kohtuullisen tarkka.

Paula puhui myös suoliston hyvinvoinnin tärkeydestä, sivuutti useampaan eri otteeseen fuktionaalista lääketiedettä, jossa hoidetaan kokonaisuutta. Etsitään oireen aiheuttaja eikä hoideta vain oiretta. Esimerkkinä vaikkapa iho-ongelmat voivatkin johtua suoliston ongelmista. Fuktionaalisessa lääketieteessä otetaan testejä paljon tarkemmin ja syvemminkin. Erittäin mielenkiintoinen lähestymistapa ja varmasti sellainen suunta mihin terveydenhuollon pitäisi mennä. Testit ovat kuitenkin kalliita ja valitettavasti ei niihin ole mahdollisuutta läheskään kaikilla suomalaisistakaan.

Paula puhui myös positiivisesta ajattelusta ja siitä miten suuri merkitys on sillä mitä ajattelemme, miten asennoidumme. Jos on väsyttävä tylsä vesisade, se pännii kun koko ajan ajattelee sen olevan ärsyttävää. Entä jos ajattelisikin ”sataa vettä, ei haittaa. Täällähän on piristävää, mukavaa kävellä”. Pakko tunnustaa, että tuollainen vaatii meikäläiselle ainakin vähän harjoitusta 😀 Uskon kyllä siihen, että mitä positiivisempi pystyy olemaan sen parempi olo, mieli ja energiatasokin on.

Lisäravinteista hän suositteli ehdottomana lisänä D-vitamiinia. Jos muita lisiä ei voi, tai ei halua käyttää, mutta d-vitsku on sellainen mitä emme muuten saa tarpeeksi. Ylipäätään Paula korosti ruokavalion tärkeyttä. Lisäravinteilla ei korvata rempallaan olevaa ruokavaliota. Se kuntoon ja tarvittaessa tukena lisäravinteita. Ja tässäkin suositteli mittauttamaan mistä vitamiineista tai hivenaineista on puutos. Moni vaiva usein saa avun kun löydetään se mitä on elimistössämme liian vähän. Tässä taas tullaan kysymykseen mistä rahat käydä mittauttamassa nuo vitamiini- ja hivenainearvonsa. Tällä hetkellä kait d-vitamiiniarvon testi maksaa M vähiten 55 €, Terveystalossa lähemmäksi satasen. Ei pientuloisilla, eläkelläisillä, työttömillä ole tuollaiseen rahaa.

Olen menossa Helsingin Terveys- ja kauneus -messuille, jotka ovat parin viikon päästä. Paula luennoi myös siellä lauantaina.

Eilen alkoi Detox-kuurin nestepäivät. Aamiaiseksi marja-hedelmäsmoothies, mukaan mangosmoothies. Lähdin ennen puolta päivää Opaskoirayhdistyksenn hallituksen kokoukseen. Aikaa jäi parisen tuntia tapettavaksi ennen Paulan luennolle lähtöä. Kävin Aa:n kanssa ostamassa melatomiinia ja syömässä. Arvatahan se piti, ettei sopivaa ruokaa oikein löytynyt Detox huomioiden. Ostin sipulikeiton, joka maistui natriumglutamaatille 🙁 Ja josta tuli hetkellisesti todella huono olo, kuvotti. Siinä oli hyvä muistutus miksi puhdistautuminen elimistölle kaikesta kuonasta ja ylimääräsestä on paikallaan, ja miksi lisäaineita kannattaa vältellä niin paljon kuin mahdollista. Aa:lla ei mennyt paljoa paremmin. Hän osti uuniperunan kylmäsavulohitäytteellä. Täytteessä 2-3 dl majoneesia, pienenpieniä kalan paloja siellä täällä, hirmuisesti salaatinlehtien päällä salaatinkastiketta. Lautaselle jäi majoneesia lähemmäks pari desiä Aa:n ongittua kalat sieltä. Ja hällekin tuli huono olo 🙁

 Kotona mua odotti avokaado-parsakaali -kylmäsosekeitto 😀 Keitto oli hyvää, yllättävän hyvää ja vei hyvin nälän. Kun olen tämän kirjoittanut syön keiton loppuun. Sitten onkin aika valmistautua illan töille.

Tänään on ollut ns. kotipäivä. Aamupäivästä asiakkaita ja nyt viideltä työt jatkuu. Aamulla smoothiesta, nyt kohta keittoa ja illalla jälleen smoothiesta. Pitkin päivää olen lipittänyt sitruuna-inkiväärivettä ja aamulla Frantsilan Lähde-yrttiteetä, joka loppui. Näiden nestepäivien aikanahan on tarkoitus syödä ravinto nestemmäisessä muodossa, käyttää paljon vihreitä kasviksia, jotka ovat kehoa puhdistavia. Nestettä tulisi nauttia n. 4 litraa joista yksi litra vettä.

Detox – puhdistautuminen ruokavalion avulla//Siirtymäviikko

Eilisiltana oli toinen luentokerta Helsingin aikuisopistolla Virkeyttä Detoxilla-kurssilla. Tarkoituksena on viedä läpi Villa Lumon (Oy, josta kurssin vetäjä Irmeli Tuikkala on) puhdistautumiskuuri, joka alkaa siirtymäviikolla. Itse heti Lontoon matkan perään  en jaksanut asiaan paneutua riittävästi, joten oma aloitus alkaa nyt alkaneella viikolla. Tarkoitus on vähentää maitotaloustuotteiden, kovien juustojen, punaisen lihan, kahvin, mustan teen, valkoisten viljojen, sokerin käyttöä. Kuurin aikana vähennetään eläinkunnanvalkuaiset, eli protskut pois. Mulle kahvi eikä mustateekään tuota ongelmia. Juon muutoinkin paljon vihreää ja valkoista teetä. Ja sopivasti ennen matkaa shoppailin myös muutaman yrttiteen, jotka sopivat hyvin puhdistautumisen aikana. Leivän vähentäminen ei ole ongelma, syön sitä muutoinkin todella vähän. Viljoista saa käyttää täysjyväviljoja, mutta puhdistautumisviikoilla (kaksi seuraavaa) vain yhdellä aterialla. Tarkoituksena on siis puhdistaa kehosta kuona-aineita joita tulee esim. ruuassa olevien lisäaineiden myötä, kuormitusta saamme myös ympäristöstämme, muoveista, kosmetiikasta, saasteista, tekstiilien suoja-aineista jne. Tekee varmasti hyvää antaa keholleen ansaittua lepoa ja poistattaa kuona-aineita. Tänäaamuna aloitin sidruunanmehu-inkivääri-vesi  -drinkillä. Sitruuna ja inkivääri ovat hyviä tehostamaan kehon puhdistusta, ja eipä varmasti c-vitamiinipommista aamuisin olisi jatkossakaan (puhdistautumisen) jälkeen haittaa, jos jäisikin aamuohjelmaan.
Tätä kirjoittaessani mukissa on kirsikankukka-vihreää teetä, jota ostin lontoolaisesta teekaupasta. Kirsikat ei ole oikein mun juttu, mutta ihastuin kaupassa teen tuoksuun ja kyllä tämä makuhermojakin hellii hyvällä maullaan. Ja muutaman juontikerran jälkeen voi todeta olevan melkoinen diureetti. Pisulla saa rampata monta kertaa parin mukillisen jälkeen. Mitään herkkuja ei teen kanssa ole tarjolla, ei edes palaa tummaa suklaata. Tällä viikollahan ei vielä toki kaikesta tarvitse kieltäytyä, mutta onneksi muutenkaan sitä hyvää ei aina tarvitse olla saatavilla. En siis usko tulevan ongelmaa siitäkään. Jännää on nähdä miten hyvin keksin sellaisia kasvisruokia mistä pidän, miten saan esim. ne keitetyt juurekset alas jne. Vai keksinkö korvaavia vihanneksia riittävästi. Puhdistusviikoilla tarkoitus olisi, että päivässä olisi ainakin yksi ateria raakaravintoa, joka voisi minun tapauksessa olla salaatti tai raaste. Kuulemma esim. hapankaali on erittäin hyvä puhdistuksen aikana. Saa nähdä uskaltaudunko kokeilemaan.
Detoxin aikana smoothiekset palaavat ruokavaliooni. Olen ollut ihan liian laiska tekemään niitä pitkään aikaan. Toivoisin, että tämän puhdistuksen jälkeenkin smoothiekset taas jäisi päivittäiseen ruokailuun.  Toisella puhdistautumisviikolla tulee ns. nestepäivät/kolme päivää pitäisi syödä ruoka nestemäisenä; smoothiekset ja soseet. Kahden puhdistautumisviikon jälkeen tulee vielä vakautusviikko milloin siirrytään hiljalleen normaaliin ruokavalioon.
Kurssimatsku saatiin jo ekalla kerralla. En saanut kuitenkaan ketään lukemaan tuota paksuhkoa monistenippua. Eilen tuli kuitenkin asia kurssin vetäjän Irmelin kanssa puheeksi. Sain tänään häneltä sähköpostiini kurssimateriaalin, josta olen aivan tohkeissani/innoissani. Pääsen tutustumaan mm. ateriavinkkeihin yms. tarkemmin. Ja luulenpa, että kirjoittelen täälläkin aiheesta tulevien viikkojen aikana. Ajattelette varmaan ””sanot vaan, ethän nykysin juuri kirjoittele tänne””. Valitettavasti totta, mutta uskon aktivoituvan tämän blogin suhteen jatkossa. Tänään mulla on vihdoin ollut rauhallinen päivä ja olenkin ehtinyt lukemaan blogeja kotitöiden lomassa. Kokkasin itselleni vihersalaatin, jonka söin jauhelihafetapullien ja raejuuston kanssa. Ei siis vielä ihan mitä sen pitäisi olla. Onneksi siirtymäviikko on vasta aluillaan, joten pahikset ehtivät jäämään pois.

Ilmottautumisia luennoille

Viime viikolla selailin Helsingin aikuisopiston luento- ja kurssitarjontaa. Ehdottomasti minun olisi pitänyt ilmottautua englannin alkeisiin, koska kielitaidoltani olen heikko. Rohkeus ei kuitenkaan riittänyt. Istuin pitkään tässä ja yritin voittaa epävarmuuden, jännityksen ja pelon. En onnistunut! Osasyynä huonot kokemukset ja ettei minulla ole kokemusta näkevien kanssa opiskelusta.  En laske terveys- ja ravitsemus –yksittäisluentoja. Siinä istuessani tajusin tuon rohkeuteni pettämisen ja olin ja olen itseeni pettynyt. Halu oppia englantia kunnolla ei vieläkään voittanut!
Löysin kolmi-osaisenluentosarjan ”Virkeyttä Detoxista” ja päätin ilmottautua mukaan.
Vähän tuokin jännittää, mutta ehkä siinä saa samalla pientä ”harjoitusta” ja itseluottamuksen kohoamista näkevien parissa opiskelusta. Aa lähtee minulle oppaaksi ja avustajaksi. Soittelin opistolle ja kyselin valmiiksi, että onhan se ok. ja olihan se. Kurssi on kolmena maanantaina alkaen 10.9., eli seuraavana päivänä kotiuduttuani Lontoosta 😀 Arki alkaa ryminällä; koulutusta heti kärkeen:)
Kurssista sanotaan Helsingin aikuisopiston sivuilla:”
”Detox sopii kaikille, jotka kaipaavat lisää energiaa, elinvoimaa ja
kevyempää oloa. Detoxista voi olla apua, jos ruoansulatuksesi ei toimi
kunnolla tai syöt epäterveellisesti. Elimistöömme kertyy erilaisia
haitallisia aineita elintavoistamme, elinympäristöstämme ja
ruokavaliosta johtuen. Detox-kuuria käytetään kuona-aineiden
poistamiseksi elimistöstä. Kevyt puhdistautuminen eli detox pyrkii
palauttamaan elimistömme toiminnan optimaaliseksi oikeanlaisen
ravinnon ja elämäntapojen myötä. Kuuriin liittyy kolmen viikon
puhdistava ruokavalio. Kurssilla saat yksityiskohtaiset ohjeet
puhdistautumiseen ja terveelliseen ruokavalioon. Kurssilla
osallistujille voidaan tehdä kehonkoostumusmittaus ja analyysi
mittaustuloksesta.””
Katselin myös Keravan opiston luentotarjontaa ja ilmottauduimme Aa:n kanssa ”Mielentilat ja ravitsemus” –luennolle lokakuussa. Opiston sivuilla todetaan:
””Luennolla käsitellään aivojen ja mielen terveyttä ravitsemuksen
kannalta, sisältäen tietoa mm. masennuksesta, addiktioista, muistille
tärkeistä ravintoaineista ja aivoja vanhentavista tekijöistä. Luento
tarjoaa uutta tietoa ja työkaluja aivojen ja mielenterveyden
tukemiseen luonnollisin, ravintoterapeuttisin keinoin.””
Uskoisin molempien aiheiden olevan mielenkiintoiset ja oppia antavat, joten odotan innolla niin tuota Detox-kurssia kuin ”Mielentilat ja ravitsemus”-luentoakin.
Ja katsotaan mitä muuta mielenkiintoista syksyyn löydän opiskelumahdollisuuksista, ja vielä ehkä joskus voitan rimakauhun ja ilmottaudun opiskelemaan englantia. Siihen asti mennään näillä terveys-ravitsemus-hyvinvointi –teemoilla.

Uusi ryhmä Facebookissa: Luentoja hyvinvoinnista, terveydestä ja ravitsemuksesta

Äkillisestä päähän pistosta perustin Facebookiin ryhmän
Luentoja hyvinvoinnista, terveydestä ja ravitsemuksesta

Unelmani on, että luennoista tietoja löytäisi kootusti jostakin
Christer Suntqvist (Veteraaniurheilija-blogin kirjoittaja) Ylläpitää
Terveysluennot ja -tapahtumat Suomessa -kalenteria
mutta ruudunluku ei selviydy sen lukemisesta kunnialla. Saatan löytää luennon, joka kiinnostaisi, mutta en missä se on, tai milloin. Kalenterissa voi ladata ”tulostettavan version”, joka on bdf ja lopputulos lähes yhtä onneton.
Kun luin kalenterista, innostuin ja sitten petyin.

Facebookissa oleva ryhmä ei tietenkään korvaa kalentereita tms, mutta päätinpä kokeilla saisiko sitä kautta vinkkejä hyvistä/mielenkiintoisista luennoista/tapahtumista. Ja toisena ajatuksenani on, että näkövammaiset (hih, siis minä itte) voisivat sitä kautta kysellä opasta/kaveria luennoille. Ryhmään voi liittyä kaikki hyvinvoinnista kiinnostuneet, eikä se luonnollisestikaan sido lähtemään koskaan kenenkään oppaaksi tms, tai heittämään yhtäkään vinkkiä.
Halusin kuitenkin luoda ryhmän antamaan kaikille lisäinfomahdollisuuden ja samalla luentoseuran haun oli sitten näkevä tai näkövammainen.
Ehkä olen ihan pöhkö ja ryhmä kuihtuu, mutta katsotaan… Toivossa on hyvä elää ja yrittänyttä ei laiteta 😀

Jos kiinnostuit, liity mukaan!
Jos et itse innostunut, mutta tiedät jonkun/joitakin joille asiasta vinkata, tee se ihmeessä.

Eli, tietoa saa levittää parhaaksi katsomilleen tahoilleen 😀

”Kallon poraus”;korvaleikkaus siirtyy :(

Vaikka ollaan jo keskiviikon puolella haluan vielä ennen pehkuun siirtymistä kirjoittaa tämän postauksen(niin kuin päivällä ei ehtis). No ilta vierähti Terveysillassa, jossa Tommi Sundqvist kertoi miten luonnollinen ravitsemus on auttanut häntä suolistosairaudessaan. Nykyisin ei joudu käyttämään lääkitystä laisinkaan ja vielä muutamia vuosia sitten mies oli todella huonossa kunnossa epäonnistuneen suolistoleikkauksen jälkeen. 
Tommin osuuden jälkeen Jaakko Halmetoja jatkoi alkuperäisestä jaluonnollisesta ravitsemuksesta korostaen ennen kaikkea laatua siinä mitä eniten syömme. Muistutti myös bagteerien tärkeydestä. Nuorella miehellä tuntui olevan valtavasti tietoa ja asialleen omistautumista. Tauon jälkeen Christer Sundqvist jakoi omia terveys- ja ravintovinkkejään. Väliin kuulimme pianistin musisointia. Christerkin korosti ruuan laatua ja lisäaineettomuutta. Terveysillan antiin varmastikin palaan ihan omalla postauksella aikanaan, viimeistään sairaslomani kuluessa. Ja tästä päästäänkin aiheeseen minkä halusin tulla vielä yösydännä teille kertomaan. Nimittäin tänään saapui Hussilta kirje, jossa ilmoitettiin korvaleikkaukseni ajankohdan siirtymisestä. Senhän piti olla 24. päivä, mutta onkin viikkoa myöhemmin 1. joulukuuta lääkärin aikataulumuutoksien vuoksi. Noh, eipä sille mitään voi! Harmittaa vaan kun olen ehtinyt asiakkaiden kanssa sopimaan hoitoajoista jouluviikolle jne. Nyt joudun ne perumaan ja rytmittämään asiat uudelleen. No onneksi leikkaus ei kuitenkaan viivästy tuota pidempään.
Kuten taisin viime postauksessa kirjoittaa, vielä ei jännitä erityisemmin. Pitää paikkaansa. Suorastaan odotan toimenpidettä, koska sen jälkeen suurella todennäköisyydellä kuulo kohenee myös oikeassa korvassa. Jos kuljen opastuksessa, normaalisti kävelen mieluiten oppaan vasemmalla puolella pitäen hänestä oikealla kädellä kiinni. Nyt tuon oikean korvan huonon kuulon vuoksi kuulemisen kannalta on parempi olla oppaan oikealla puolella. Kuulee huomattavasti paremmin. Tällä on merkitystä erityisesti häliseviss’ä paikoissa. Toinen missä oikean korvan heikkokuulo häiritsee/ärsyttää on opaskoiran kanssa liikuttaessa ihmisen mukana ollessa. Ns. peesari kävelee yleensä koirakosta katsottuna takaoikealla ja se on tällä hetkellä ehkä se heikoin kuuloalue minulle. No onneksi ei ole ollut nyt harjoteltavia reittejä tms, mutta esim. avokin kanssa lenkkeillessä homma häiritsee todella. Avokilla vielä matala ja hiljainen ääni, joten keskustelu on välillä aika hupaisaa. Että miksi sitten ihminen kävelee opaskoiran kanssa liikuttaessa siellä takaoikealla? Noh, tarkoitus on ettei se ihminen häiritse koiran työntekoa, eikä koira ottaisi siitä näkevästä liikaa tukea päätöksilleen. En oikein osaa asiaa paremmin selittää.
Joka tapauksessa odotan kovasti leikkausta ja helpotusta moiseen asiaan. Toiveet on korkealla, silti yritän olla realistinen ja jalat maassa muistaen kaiken olevan mahdollista. Ja ihan pakko tunnustaa myös, että fyysisesti kaipaan maalipalloa joskus ja olenkin miettinyt pitäisikö vuoden vaihteen jälkeen käydä kokeilemassa miltä pelaaminen lähes vuoden tauon jälkeen tuntuu. Asiaa täytyy mutustella ja makustella, mutta tuolla jossain kutittelee hivenen. Aika näyttää mitä sille kutinalle tapahtuu 😀

Aivot ja ravinto

Keravan opisto järjesti torstaina 6.10. luennon Keravan kirjastossa, jossa luennoitsijana oli Christer Sundqvist aiheenaan Aivot ja ravinto. Christerhän kirjoittaa suosittua terveys/ravitsemusblogia Veteraaniurheilija. Blogissa myös kirjoittajavieraita päivän polttavista aiheista, esim. kolesterolilääkkeiden statiineista. Tuohon kuumaan puheenaiheeseen en kuitenkaan nyt puutu sen enempää, sillä tarkoituksenani on jakaa itse luennon antia, eli ravitsemuksesta aivojen kannalta. Totean vielä kuitenkin itse tilaisuudesta sen, että luentosali oli täynnä ja ihmiset aktiivisia heittämään Christerille kysymyksiä ja jopa kyseenalaistamaankin asioita. Yleisön ja Christerin vuorovaikutus oli hyvää, vaikka ehkä Christerin huumori ei varmastikaan ihan kaikkiin uponnut. Itse luennossakin huumorinkukka kukoisti ajoittain hyvällä tapaa ja yleisön mielenkiinto säilyi läpi luennon. Ei ollut vaaraa nukahtamisesta 😀 Lainausmerkkien sisällä olevat tekstit ovat suoraan luentomonisteesta!

Ruokavaliota tulee aina ajatella kokonaisuutena. Luettuaan paljon erilaisia tutkimuksia ja tieteellisiä julkaisuja Christer arvioi kasvisvoittoisen sekaravinnon, runsaine kala-aterioineen ja kohtuupienin lihamäärin olevan suositeltava ruokavalio. Viljavalmisteista kannattaa suosia runsaskuituisempia vaihtoehtoja. Vihanneksia, juureksia, metsämarjoja Christer suosittelee syömään vähintään suositeltu määrä ja mieluusti vielä paljon enemmän. Marjoista tehdään tällä hetkellä Itä-Suomen yliopistossa tutkimustaliittyen marjojen vaikutuksiin. Ylipäätään kannattaa valita aterioille tuoreita, hyvistä raaka-aineista valmistettuja ateriakokonaisuuksia. Einekset ja muut valmistuotteet kannattaa jättää kauppaan. Christer sanookin ”sano ju-juu juureksille ja ei eineksille”.

– Aivojen toimiessa ne kuluttavat paljon energiaa ja ravintoaineita
– Yli viidesosa hengittämästämme hapesta päätyy aivoihin
– Noin puolet glukoosista kuluu aivoissamme
– Yli 20% proteiineista käytetään aivojemme hyväksi
– Oikea ravinto aivojen kannalta parantaa keskittymiskykyä, koordinaatiota, motivaatiotasoa, muistikykyä, reaktiokykyä, stressin sietokykyä,
ehkäisee aivojen ikääntymistä ja vakavien sairauksien puhkeamista.

Hiilihydraatit
Suurin osa aivojen käyttämästä energiasta tulee glukoosista(yksinkertaiset hiilihydraatit)
Kannattaa suosia yksinkertaisten sokereiden sijaan täysjyvätuotteita, vihanneksia, marjoja, hedelmiä. Hiilihydraatit rauhoittavat aivoja, parantaa keskittymiskykyä, helpottaa masennusoireita. Kannattaa tavoitella mahdollisimman tasaista verensokeria. Oikealla rytmityksellä hiilihydraattien saantia tehostaa aivojen työskentelyä.

Rasvat

Tarvitsemme hyviä rasvoja aivojemme hyvinvointiin. Aivoissamme on paljon tyydyttynyttä rasvaa ja kolesteroolia. Tasainen välttämättömien rasvahappojen (ja erityisesti omega-3-rasvahappojen) saanti lisää aivojemme hyvinvointia. Hyviä rasvoja saa mm. kalasta, kalaöljyistä, pellava- ja rypsiöljyistä. Christer suositteli ylipäätään käyttämään rasvoja mahdollisimman luonnollisessa muodossa ja välttelemään prosessoituja rasvoja niin kuin hiilareissakin. Valmisruuat ja karkit siis jääköön kaupan hyllyille. Aivot tarvitsevat rakennusaineekseen rasvoja sekä hormoonien tuottamista varten.

Omega-3 –rasvahapot
Saattaa olla ehkä tärkein rasvahappo aivojen kannalta. Omega-3-rasvahappoja on tutkittu paljon ja niillä on todettu olevan paljon terveysvaikutteita. Christer suosittelee syömään 3-4 kertaa viikossa rasvaista kalaa, ja jos ei siihen ole mahdollisuutta, ottamaan kalaöljyä kapseleina. Kalaa pitäisi syödä monipuolisesti merikalan ja järvikalan välillä vaihdellen.

Omega-6 –rasvahapot
Käsitykseni mukaan myös nämä rasvahapot ovat aivoillemme välttämättömiä, mutta tutkijat kiistelevät siitä millaisessa suhteessa niiden tulisi olla Omega-3 –rasvahappojen kanssa. Mikäli Omegakutosia on suhteessa paljon, joidenkin tutkimusten mukaan lisääntyy elimistön tulehdusriski. Hyviä Omega-6 –rasvahappojen lähteitä ovat kuitenkin luonnollisessa muodossa olevat kasviöljyt, pähkinät, vihannekset, maitotuotteet, liha, äyriäiset.

Proteiinit
Christer pitää hyvinä protskulähteinä mm. kalaa, lihaa, palkokasveja, kananmunaa, maitotuotteita sekä kaakaota. Aivot saavat proteiinista energiaa ja rakennusaineita. Proteiineja kannattaa käyttää monipuolisesti varmistaakseen tärkeiden aminohappojen saannin. Ilmeisesti yksittäisinä aminohapporavintolisinä käytettynä ei ole aivojen kannalta suurtakaan merkitystä. Tutkimukset yksittäisistä aminohapoista ovat ristiriitaisia, mutta näyttöä on saatu mm. karnosiinin osalta vapaiden radikaalien vaimentamisesta ja antioksidanttivaikutuksista.
Kysteiinillä ja metioniinilla on mahdollisesti vaikutusta (ympäristö)myrkkyjen poistumisessa elimistöstä. Glutationilla saattaa olla rasvojen härskiintymistä ja haitallisten proteiiniyhdisteiden syntymistä estävä vaikutus. Christer otti tarkempaan tarkasteluun tryptofaanin ja tyrosiinin ”yhteiselon”, kuten hän asian ilmaisi.

Tryptofaani-aminohaposta muodostuu seratoniinia ja näin ollen tryptofaanin puute saattaa lisätä masentuneisuutta. Seratoniinihan vaikuttaa mielialaamme ja unensaantiin. Tryptofaania saa kalasta, lihasta, kananmunasta, maidosta, palkokasveista, täysjyväviljoista, pähkinöistä ja kaakaosta vihanneksia ja hedelmiä unohtamatta.
Tyrosiinista aivomme valmistaa hermovälittäjäaineita (noradrenaliini ja dopamiini).
Teoriassa voidaan piristää aivojen toimintaa, parantaa pitkäaikaismuistia ja tehostaa päättelykykyä. Tutkimustulokset ovat kuitenkin ristiriitaisia ja vähäisiä. Tyrosiinia on eniten lihassa, kanassa, levässä, pavuissa, linsseissä ja tofussa.
”Tyrosiini kilpailee tryptofaanin kanssa ja runsas hiilihydraatti nostaa helposti tryptofaanin vaikutusta kumoten tyrosiinin suotuisat vaikutukset aivotyöskentelylle.” Tästä syystä suositellaan hiilihydraattien vähennystä.

Vitamiinit
Eniten on näyttöä D-, B9- (folaatti), C- ja E-vitamiinin
hyödyistä. Monipuolisen ravinnon kautta saa myös monipuolisesti tarvittavia vitamiineja. Yksittäisien vitamiinien popsimisesta ei välttämättä ole suurta hyötyä, mutta monipuolisen ravinnon yhteydessä ovat varmastikin tukea antavina ihan ok. Tosin maanantaina 10.10. uutisoitiin Yleä ja Hesaria myöden tutkimuksesta, jonka mukaan lisäravinteet saattavat lisätä jopa kuolleisuutta. Uutisoinnin perusteella en saanut tutkimuksesta mitenkään erityisen luotettavaa kuvaa. No tutkimuksia tulee ja menee päivittäin. Ja ehkä tuollekin tutkimukselle saadaan joko kumoavaa lisäselvitystä tai tutkimusta tukevaa tietoa, mene ja tiedä.

Kivennäis- ja hivenaineet
Kuten vitamiinitkin myös hivenaineet saamme parhaiten syömällä monipuolisesti. Tutkimuksista saatu ristiriitaista tietoa yksittäisten mineraalien vaikutuksista terveyteemme. Eniten näyttöä on saatu raudan, kaliumin, seleenin, kalsiumin, sinkin ja magnesiumin hyödyistä. Itse käytän magnesium-sitraattia iltaisin helpottaakseni levottomia jalkoja ja huomaan siitä olleen iso apu. Ei tarvitse sätkytellä pitkin yötä ja hermostokin saa levätä.

Aivojen kannalta hyviä ravinnon lähteitä

Välimeren ruokavalio
Tätä ruokavaliota pidetään terveysvaikutteiltaan erittäin hyvänä vaihtoehtona ja suositeltavanakin. Muistaakseni Juhana Harju on blogissaan Aamiainen ruohikolla kirjoittanut aiheesta oman postauksenkin.
Lokakuussa 2009 tutkijat raportoivat Archives of General Psychiatry –lehdessä Välimeren alueella perinteistä ruokavaliota noudattavien riski sairastua masennukseen on kolmanneksen pienempi kuin epäterveellisemmin syövillä. ”Tämän uskotaan osin johtuvan mm.
oliiviöljyn rasvahapoista. Lisäksi pähkinöissä, hedelmissä ja
vihanneksissa on runsaasti vitamiineja ja flavonoideja, jotka myös
voivat vaikuttaa mielialaan. Auringonvalon vaikutusta pidetään myös tärkeänä D-vitamiinin riittävän saannin takia.” Ravitsemussuosituksien sekamelskassa nousee yhtenä yhteneväisenä suosituksena kalan syönti.

Valkosipuli
Monen mielestä valkosipulin tuoksu on vastenmielinen, mutta vihannes loistava terveysvaikutuksiltaan. Valkosipuli estää nitrosoamiinien syntymistä, jota pidetään yhtenä syöpää estävänä vaikutuksena. Sen sisältämät rikkiyhdisteet parantavat vastustuskykyä. Valkosipulista parhaan terveyshyödyn saanee syömällä sitä raakana.

Vihreä tee
Juoman sisältämä metyyliksantiini(antioksidantti)
on teen terveysvaikutin. Vihreän teen lehtiä ei fermentoida, eli hapeteta, jonka johdosta lehdissä säilyvät monet terveydelle hyödylliset ravinteet. Vihreä tee mm. parantaa veren rasva-arvoja (alentaa LDL-kolesterolia, kohottaa HDL-kolesterolia) ja toimii hyvänä apuna painonhallinnassa vauhdittamalla aineenvaihduntaa. Mun onkin monta kertaa pitänyt teefriikkinä kirjoittaa vihreästä teestä ja sen terveysvaikutuksista oma postauksensa, mutta se on jäänyt. Olen netistä kerännyt jonkin verran materiaaliakin, joten ehkä vielä joskus tuo minunkin suosikkijuomani saa paikkansa täällä blogissani 😀

Kahvi
Tuossa suomalaistenkin suosimassa juomassa on antioksidantteja runsaasti. Kahvin piristävä ja keskittymiskykyä parantava vaikutus on todettu monissa tutkimuksissa.
Kofeiini vaikuttaa aivosolujen välitilassa olevaan
adenosiiniin niin, että sen toiminta estyy. Adenosiini väsyttää. Liiallinen kahvin juominen saattaa lisätä ahdistuneisuutta, taipumusta paniikkihäiriöön. Psyykkisistä oireista myös hermostuneisuus ja masennus näyttäisi voivan liittyä liialliseen kahvin juomiseen. Tätä on selitetty kofeiinin aiheuttamalla liiallisella aivojen stimuloinnilla.

Kaakao ja suklaa
On kenties parasta mahdollista ”mielihyväruokaa” kohtuudella nautittuna. Tässä yhteydessä Christer mainitsi raakasuklaan olevan hyvä valinta. Ja ylipäätään mitä tummempaa suklaa tai kaakao ovat sen parempi. Itse olenkin siirtynyt lähes kokonaan suklaisiin missä kaakaopitoisuudet huitelevat yli 80 prosentissa. Olen oppinut pitämään siitä, ja mikä parasta pari palaa riittää tyydyttämään suklaan himon. Olen ostanut joskus myös raakasuklaapatukoita testausmielessä ja hyväksi havainnut nekin. En kuitenkaan ole toistaseksi itse ryhtynyt suklaaherkkujen valmistukseen.

Mäkikuisma
Kliinisien tutkimusten mukaan Mäkikuisma ehkäisee masennusta, ahdistunutta oloa. Tätä rohdoskasvia sisältäviä kapseleita saa apteekista ilman reseptiä.

Selleri
Runsaasti vitamiineja ja antioksidantteja sisältävä selleri on myös hyvä aivoillemme apigenin vuoksi, joka laajentaa verisuonia. Selleriä käytetään myös luontaislääkinnässä kihdin, verenpaineen, sydänoireiden, ruokahaluttomuuden ja iho-ongelmien hoidossa. Christer suosittelee tavoitteeksi yksi sellerin varsi päivässä. Multa jää kyllä syömättä, ei ole mun juttu 🙁

Kamomilla ja muita rauhoittavia yrttejä
Jos kaipaa iltaisin rauhoittavaa juomaa kamomillatee voisi olla sellainen. Se rauhoittaa ja helpottaa nukahtamista. Kamomilla voi myös helpottaa elimistön tulehdustiloja.
Toinen rauhoittava yrtti on Rohtovirmajuuri, eli Valeriana on perinteinen rohdoskasvi, jota on käytetty unilääkkeenä. Eevi Vepsähän suositteli valerianaa Hyvää yötä nukahtamisvaikeudet-luennolla. Sitä saa ilmeisestikin ainakin ulkomaalaisista verkkokaupoista. Aivotutkijat ovat löytäneet myös rauhottavia ja nukahtamista helpottavia vaikutuksia laventelista, jota onkin käytetty mietona unilääkkeenä. Ehkä hivenen yllättäen myös oreganosta on löydetty apua nukkumisongelmiin. Myös piparmintulla on rauhottavia ominaisuuksia. Piparmintulla myöskin hengitys raikastuu ja toimii mietona lääkkeenä migreenin hoidossa.

Ginkgo biloba = neidonhiuspuu
”Ginkgo on saavuttanut III-tason lääkekokeissa Alzheimerlääkkeenä. Sen päätymistä lääkkeeksi dementiaan pidetään lähes varmana. Se
edistää verenkiertoa, laajentaa verisuonia, toimii antioksidanttina, suojelee hermosoluja, helpottaa aivotoimintaa, kohentaa aivojen
vireystilaa, parantaa lyhytaikaista muistia.”

Luennon lopussa oli vielä pieni jumppatuokio muistutuksena siitä, että aivoille on tärkeää myös liikunta. Christer suositteli jumpan ja koordinaatioharjoitusten lisäksi sanaristikoita, kielten opiskelua, kaikkea sellaista missä aivot joutuvat töihin.

Pari tuntinen sujahti nopsaan Keravan kirjastossa. Kuuleman mukaan myös Paula Heinonen pitää luentoja aiheella Aivot ja ravinto. En ole vielä koskaan häntä päässyt kuuntelemaan, valitettavasti . Kiitokset Christerille joka tapauksessa hyvästä, huumorilla höystetystä luennosta, ja voin suositella muillekin. Ja toivottavasti osasin koota edes jotenkuten oleellisimman luennon annista teidänkin luettavaksi.

”hyvää yötä nukahtamisvaikeudet” -luennon satoa

Keskiviikkona 14.9. järjestettiin Itäkeskuksen Ruohonjuuressa luento ”Hyvää yötä nukahtamisvaikeudet”. Puhumassa olivat Eevi Vepsä ja Mari Jäppinen, jotka molemmat tekevät valmennuksia Nlp-menetelmin niin yksityisille asiakkaille kuin isommille yrityksillekin. Luennolla teimme pari rentoutumisharjoitusta, jotka antavat parempia eväitä nukahtamiseen. Opettelimme tuntemaan miltä rentoutuminen tuntuu ja missä se kehossa liikkuu. Kuulostaa varmasti hassulta, mutta seuraavan kerran kun rentoudut, kuuntele/tunnustele missä rentous liikkuu, miten se liikkuu. Tässä tekstissä en itse harjoituksiin puutu kovinkaan paljoa, koska ne pitää kokeilla itse ja löytää oma tapa rentoutua ja tästä Nlp-menetelmästä voi olla siihen apua. Suomen Nlp-opistolla järjestetään kuukausittain avoimia valmennusiltoja, jotka ovat ymmärtääkseni ilmaisia. Lisäksi on pidempiä maksullisia nlp-koulutuksia. Opiston sivuilla voi käydä liittymässä postituslistalle ja vuoden loppuun mennessä liittyneiden kesken arvotaan 31.12.2011 yksi Licensed Practitioner of NLP kurssi. Palkinnon arvo on 1670 euroa. Voitte tutustua Nlp:n opiston sivuilla menetelmään
http://www.nlp-opisto.fi/ ja tässä tekstissä varmasti jotain sinne suuntaa mitä luennolta sain käsitystä. En ainakaan toistaiseksi ole ”höyrähtänyt” kyseiseen menetelmään, mutta en nukahtamisvaikeudet -luennon perusteella pidä sitä mitenkään humpuukinakaan. Omalla ajattelullamme on uskomattoman paljon merkitystä miten asiat sujuvat. Jos esim. nukahtamisvaikeuksista kärsiessämme koko ajan ajattelemme nukkumaan mennessä ”En kyllä nukahda” ”en mä kuitenkaan nukahda” ”Jos nyt en nukahda, mulle jää vaan viis tuntia uniaikaa” jne. Pitäisi ajatella ”Nukahdan ja nukun hyvät yöunet” ”Minä rentoudun ja nukahdan helposti” jne. Noh, eihän se noin yksinkertaista ole, ei ainakaan minun mielestäni. Vai taistelenko uudenlaista ajattelua vastaan, koska olen tottunut esim. univaikeuksien kuuluvan osana elämääni. Eevi korosti luennolla ettei univaikeudet ole normaalia, vaikka niihin tottuisikin. No ei tietenkään. Kyllähän silloin jossain jokin mättää. Johtuuko unettomuus stressistä, väärästä iltasyömisestä, negatiivisesta ajattelusta tai jostain terveydellisestä syystä. Liian usein uniongelmissa hoidetaan vain oiretta uni- ja nukahtamislääkkein, mutta eihän se ole ratkaisu ongelmaan. Ongelman aiheuttaja pitää löytää ja hoitaa kuntoon.

Ylipäätään erilaiset oireet päänsärky, vatsakivut, väsymys, uniongelmat, kivut jne. eivät ole normaalia olotilaa. Eikö normaalilta tuntuisi ennemminkin hyvä olo, joka kohentaa terveyttä. Ja sitä hyvää oloa, terveellisempää elämää kohdenhan me täällä monetkin tähtäämme laihduttaessamme, muuttaessa ruokavaliota lisäaineettomiin vaihtoehtoihin, laadukkaisiin ravinnonlähteisiin, lisäämällä liikuntaa jne. Meidän pitäisi oppia ajattelemaan juuri niin, että menemme kohden hyvää, kohden parempaa, eikä ”juosta pois päin” ns. pahoista asioista.
Eli positiivisuuden kautta muutoksiin. Juostaan mielummin kohti sitä hoikempaa kroppaa, kevyempää oloa, parempia yöunia. En tiedä osaanko selittää mitä tarkoitan ja mitä Eevi luennolla tähdensi.

Ravitsemus

Ravinnolla on iso merkitys hyvinvointimme kannalta jase milloin ja mitä syömme milloinkin vaikuttaa moniin asioihin. On tärkeää syödä hyvin sulavaa ruokaa, jotta elimistömme ei joutuisi tekemään hulluna töitä yötämyöden ja käyttämään siihen paljon energiaa. Eevi suositteli aamuihin vihersmoothiesta, johon lisätään Maca-jauhoa, joka on myös hyvä hormoonitasapainottaja. Aamuisin hyvin sulava ruoka ei vie liian pitkää aikaa ja näin virkeys pysyy paremmin. Monen meistä taustalla on historia ruokavaliosta yhdistelmällä sokeri-vehnä-hiiva, joka aiheuttaa suolinukan tohjoontumista ja tällöin ravintoaineiden imeytyminen hankaloituu ja hidastuu. Monen ruuansulatusvaikeudet saattavat siis johtua suolinukan heikentymisestä, jota tuo edellä mainittu ruokavalioyhdistelmä mm. aiheuttaa. Ylipäätään olisi suositeltavaa syödä hiilaripitoiset ruuat ja proteiinipitoiset erikseen. Ei siis samalla aterialla esim. perunaa ja pihviä. Vatsassamme on erilaisia entsyymejä (proteiinit emäksisiä ja hiilarit happamia) ja hiilari-proteiini -yhdistelmässä ne neutralisoituvat aiheuttaen pitkäksikin aikaa ruuansulatuksen pysähtymisen, jopa 12 tunniksi! Ja kun illalla olet painumassa untenmaille tuo 12 tuntia on kulunut ja ruuansulatus aktivoituu ja kuluttaa energiaa, joten nukkumisesta ei välttämättä tule mitään.

Eevi suositteli ylikorostettua lautasmallia, kuten keväällä pitämällään luennollaan. Samalla aterialla proteiineja ja paljon kasviksia ja hyvälaatuisia rasvoja. Lihan jota syömme tulisi olla mahdollisimman käsittelemätöntä ja lisäaineetonta. Hiilaripitoisella aterialla myös paljon kasviksia ja hyviä rasvoja. Itse olen syönyt aika usein ison annoksen salaattia mihin lisätty siemeniä tai pähkinöitä ja sitten lihaa, kanaa tai kalaa. En ole kaivannut perunaa, pastaa tai riisiä. Ja ehkä tuollaisina aikakausina myös vatsani on toiminut paremmin.
Ruuan sulatusta helpottaa myös syöminen säännöllisesti kolmen neljän tunnin välein, ruuan pieneksi pureskelu helpottaa suoliston töitä.

Iltapalaksi Eevi suositteli parhaimmiksi vaihtoehdoiksi rasvaa ja kasviksia esim. avokaadoa ja salaattia. Ja mielummin proteiinia kuin hiilareita. Täydellä vatsalla ei kannata mennä nukkumaan, mutta ei myöskään nälkäisenä. On itse kokeiltava kuinka paljon ennen nukkumaan menoa iltapala kannattaa syödä. Toisilla tunti on hyvä, mutta itsellä se voi olla jotain muutakin. Kokeilemalla se selviää…

Ihmisen fyysinen palautuminen alkaa n. 22.00 maissa. Ja noin neljän tunnin kuluttua alkaa psyykkinen palautuminen. Entä mitenkäs vuorotyöläiset, Eevin mukaan se on luonnotonta ja sotkee hormonitoimintaa. Eevin kokemuksen mukaan naisilla, jotka ovat tehneet yötyötä kymmeniä vuosia vaihdevuodet tulevat 40-vuotiaina jaylipainoa on enemmän kuin säännöllisessä rytmissä elävillä.

Eevin harjoitteissa harjoittelimme rentouden lisäämistä ja miten rentous liikkuu kehossa, minkälaisia mielikuvia, tuoksuja, ääniä rentouden tilassa on. Jokainen kokee rentoudentunteen omalla tavallaan. Jollekin äänet ovat merkityksellisiä, toiselle taas mielikuvat tai tuoksut. Toisessa harjoituksessa opettelimme poistamaan stressin tunteen. Kun on stressaantunut asioita pyörittää ja vauhti on vinhaa, mutta jos lähtisinkin pyörittämään stressiä vastakkaiseen suuntaan. Miltä se tuntuu, miten rauhoittaa jne. En tiedä, en välttämättä saanut siitä tunteesta kiinni miten asiat pyörivät toiseen suuntaan ja rauhoittaa minua. Uskon kuitenkin, että asiaa voi opetella.

Vinkkejä
– Laventeliöljyä muutama tippa pumpulille, joka tyynyliinan sisään. Rauhoittaa, toimii monella. Itse en erityisemmin pidä laventelin tuoksusta, joten ei varmastikaan toimi minulla.
– Jalkapohjahieronta, alueella paljon akupisteitä joita hieromalla hoidat koko kehoa. Toimii, voin todeta myös omasta kokemuksestani. Avokin jalkapohjahieronta tuo unen ihanasti, useimmiten.

Mari Jäppinen osuudessaan heitti muutaman kysymyksen

– Tiesittekö, että Suomessa jokainen ilta otetaan n. neljännesmiljoona unilääkeannosta?
– Jokainen arkiaamu liikenteessä 20.000 autoilijaa joilla veressä niin paljon uni- tai nukahtamislääkettä että ylittää rattijuopumuksen rajan
Ja tämä johtunee ihmisten tietämättömyydestä lääkkeiden varoajoista. Suomalaisen tutkimuksen mukaan esim. 65-vuotiaalla lääkärin määräämästä annoksesta on lääkejäämää veressä vielä 10 tunnin päästä.
Nuoremmilla maksa polttaa nopeammin lääkeaineen pois verestä, mutta useasti ensin pyöritään tuntikausia odottelemassa unta, ja kun uni ei tule pikkutunneilla napataan pilleri. Varoaika ei ole aamuvarhain töihin lähteissä vielä kulunut.
– Tiesittekö, että koulukiusaamisen ja unettomuuden välillä on selkeä yhteys? Asiaa on tutkittu Jenkeissä, unettomuuden hoito onkin käyttämätön keino koulukiusaamisen vähentämiseksi.
– Adhd-lapsilla australialaisen tutkimuksen mukaan kolmella neljästä on vakavia unettomuusongelmia. Unettomuutta hoitamalla monia oireita saatiin lievitettyä, joka paransi niin lapsen kuin koko perheenkin elämänlaatua.
– Unettomuudesta kärsivillä ihmisillä on useasti myös ylipainon kanssa ongelmia. Univaikeudet, univelka lisää sellaisten hormonien toimintaa, jotka kiihdyttävät näläntunnetta. Ja samalla vähentää niiden hormonien toimintaa, jotka vastaa energian kulutuksesta. Mari ei maininnut hormoneita nimeltä.

”Unikunto”
– pystyy nukahtamaan järkevässä ajassa
– pystyy nukkumaan tarpeeksi pitkään
– uni on riittävän laadukasta
– Tärkeintä on nukkua riittävän laadukasta unta. Ja laadukas uni puolestaan vähentää unen tarvetta.

Voimaunet

On olemassa väittämä, jonka mukaan olisi fysiologisesti parasta, jos nukkuisimme kaksi kertaa vuorokaudessa. Optimaalisimmat kellonajat nukkumiselle olisi aamuyöstä kahden ja neljän välillä ja iltapäivällä yhden ja kolmen välillä. Tutkimusten mukaan suurin osa hyötyisi ns. voimaunista, jotka otetaan keskellä päivää väsyn iskiessä. Normaaliin yöuneen kuuluu neljä vaihetta sekä remuni, jossa silmät tekevät nopeaa värvettä. Yön aikana pitäisi saada 3-4 90 minuutin unisykliä. Uninokoset sisältävät unisyklin kaksi ensinmäistä vaihetta silloin kun se tehdään oikein. Näihin kahteen vaiheeseen menee 20 minuuttia, jonka jälkeen olo on pirteä eikä tule ns. unihumalaa/pökkyräistä oloa. Jos unisykli siirtyy kolmanteen vaiheeseen, herääminen on vaikeampaa ja olo tuntuu nokosten jälkeen väsyneeltä ja vie yöunista ison osan. Länsimaissa ihmisten uniaika pienenee koko ajan, mutta fysiikkamme on aikalailla sama kuin ennenkin. Tarvitsemme enemmän unta mitä useimmat meistä nukkuu. Voimanokosista 15-30 min voisi olla apu. Tukholmalaisen tohtorin mukaan 15-20 min hyviä voimaunia vastaa kahden tunnin yöunta. Kyseisen tohtorin mukaan, jos nukumme yössä viisi tuntia ja päivällä vartin voimanokoset, se vastaa seitsemän tunnin lepoa.

Valo

Valo vaikuttaa erityisesti hormoneihimme ja erityisesti melatoniinin tuotantoon. Tämä unihormoni vaikuttaa vuorokausirytmiin ja ajantajuun. Mari käytti aika raflaavaa esimerkkiä, mutta antaa jälleen ajattelemisen aihetta. Tehokasvatetuille broilereille tehdään keinotekoisesti valoilla yhden vuorokauden sisällä kaksi vuorokautta ja broiskut kasvaa nopeammin teurastuskokoon. Että mistäs sitä luomukanaa saiskaan?

Snobitietoa väreistä

– Vitivalkoinen huone, apinat saavat skitsofreenisia oireita
– Vaaleanpunainen rauhoittaa ja vähentää ruokahalua
  (On todettu rauhoittavan mm. agressiivisia vankeja)
– Punainen, energisoiva, pulssia nostattava väri
  (Ruotsalaisessa vanhusten kylpylässä oli punaisia ja oransseja laattoja, asiakkaat saivat erilaisia stressikohtauksia. Kun väriksi vaihdettiin siniharmaat laatat, kohtaukset loppuivat.)

Sinisellä valolla on hoidettu Tanskassa depressioa sairastavia henkilöitä hyvin hoitotuloksin. Sininen valo on väreistä voimakkaimmin vaikuttava valon väri sisäiseen kelloomme. Tutkimusten mukaan sinisessä huoneessa ihmiset arvioivat ajan kulumisen hitaammaksi mitä se oikeasti on. Sininen huone koetaan myös viileämmäksi mitä se oikeasti on. Sininen vähentää ruokahalua ja sinisessä huoneessa, ihmiset puhuvat hiljempaa. Makuuhuoneessa suositeltiinkin käyttämään sinistä verhoissa, lakanoissa, yöpaidassa.

Marin ohjaamassa harjoituksessa haettiin rauhoittumista oman hengityksen tahdissa. Taustalla soi rauhoittava musiikki kuten itse asiassa koko luennon ajan. Ehkä luento antoi minulle eniten ajattelua siitä miten omaa ajatusmailmaansa voisi parantaa positiivisemmaksi. Kärsin jonkin verran univaikeuksista. Sanotaan melatoniinitason vaikuttavan asiaan yhdistettynä tämä sokeuteni. Tieteellisiä tuloksia on kai vähän, en tiedä minkä verran asiaa on edes tutkittu. Käytännössä kuitenkin tiedän monta, yllättävänkin monta sokeaa, joka kärsii univaikeuksista ja saa apua melatoniinista. Ja jos se auttaa minua aion käyttää sitä, koska se on luonnollinen hormoni eikä mikään synteettinen uninappi. Toki toivon voivani vaikuttaa asiaan myös elämäntavoillani ja opetella rentoutumaan entistä paremmin.

”Ruokaherätys” – yrtit kasvamassa, Hyvinvoinnin ja Ruohonjuuren vakkariasiakas

Mukissa Thehuoneesta ostettua mustaa karpaloteetä, jossa kuivattuja kokonaisia karpaloita. Maku on ehkä hivenen mehumainen. Eilen kävinkin pitkästä aikaa Thehuoneella ja tällä kertaa maistoin kahta eri teetä. Mustatee, johon lisätty kanelia ja appelsiiniä. Tuoksu oli voimakkaampi mitä maku. Maku oli oikeastaan hyvinkin lempeä. Vihreä tee, jossa oli ginsengiä ja sitruunaa oli mukavan raikas tee, vaikka ei maultaan kovin voimakas. Teelistaa selaillessa oli mukavaa huomata, että löytyi teelaatuja myös luomuna. Tämä luomuus onkin kiristänyt otettaan ajatusmailmassani.

Olen miettinyt kuukauden päivät haluavani kasvattaa yrttejä. Vuosi sitten sain syntymäpäivälahjaksi ruukussa olevia yrttejä, mutta onnistuin tappamaan ne basilikaa lukuun ottamatta.Tuolloin en ehkä ollut kovinkaan valveutunut kasvattamaan niitä. Ehkä aika ei vaan ollut kypsä. Nyt maanantaina marssimme yrttiostoksille ja nyt täällä on yrttiruukkuviljelykset.

Luomuna sain sitrusbergamontin, thai-basilikan, kirvelin ja suolaheinän. Thai-basilikassa on aivan ihana tuoksu, vähän makeampi kuin ns. tavallisessa basilikassa. Lisäksi ostin Oliverin tillin, persiljan ja ruohosipulin. Kaupan vihanneshyllyltä yrttiviljelyksiä täydentämään basilikaa ja sitruunamelissaa. Tuo sitruunamelissa on herkullista kalan kanssa ja ihanantuoksuinen. Lisäksi innostuin ostamaan hivenen puumaisen kirsikkatomaatin, Oliverin tomaatin ja mansikka-amppelin. Melkein kaikissa tilliä lukuun ottamatta oli 10 asteen raja, ja tietysti nyt on ollut kylmä viikko. Onneksi on luvattu lämpenevää, joten jospa yrtit saisi kasvurauhan parvekkeella ruukuissaan eikä tarvitsisi siirrellä edestakaisin. Meillähän on myös omaa pihaa. Koen kuitenkin helpommaksi ”harjoitella” kasvatusta ruukuissa, tiedän ehkä helpommin mikä on mikin ja toisekseen opaskoirani ei pääse niitä lannoittamaan. Nyt vain odotan jännityksellä miten kauan saan herkut pidetyksi hengissä ja saanko herkkuja omasta kasvimaasta ruokapöytäämme.

Mansikka-amppeli
Sunnuntaina valmistin vihreää pestoa ihan alusta lähtien. Pesto jäi ehkä hivenen liian paksuksi oliviöljyn loppuessa kesken. Tarvikkeita ostaessani mietin jälleen millaisista raaka-aineista mahdetaankaan valmistaa valmispestot, sillä pelkästään pussi pinjansiemeniä maksoi lähes tuplahinnan valmispestopurkkiin verrattuna. Ja pinjansiemenillä ei vielä kovin pitkälle pötkitä. Oliiviöljy on kohtuu arvokasta kuten parmesanjuusto. Ja taas mietin, miksi ihmeessä tuetaan niin paljon huonoista raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Noh, halpuus, mutta eikö nuo valmissotkotukset voisi olla kalliita ja raaka-aineet edullisia. Kannustettaisiin ihmisiä enemmän tekemään itse ja kiinnittämään huomiota mitä suuhunsa laittaa. Tiedän, ei kaikilla ole aikaa eikä haluakaan, ja heille sopii nuo puolivalmiit ja valmiit tuotteet mainiosti. Siksipä olisi kovin tärkeää ettei ne olisi kyllästetty ties millä kemikaaleilla, jotka parantavat makua ja lisäävät säilyvyyttä. Noh, enpä ala toistamaan itseäni edelliskerran kirjoituksestani. Näitä juttuja vaan pyörittelen mielessäni entistä enemmän. Tällaisen ”ruokaherätyksen” saaneena huomaan kauppalaskujen kohoavan taivaisiin. Toisaalta meidän taloudessa ei mene rahaa esim. auton kuluihin, meikkeihin, baari-iltoihin, joten miksipä ei voisi ”tuhlata” rahojaan hyvinvointiin. Tehdessäni maanantai-iltana Hyvinvoinnin verkkokauppaan tilausta tilasin myös ekologista pyykinpesu- ja huuhteluainetta. Haluan kokeilla miten ne toimivat. Olen pitkään pohtinut myös hankkiakko hittituotteen piikkimaton vai en. Ehkä tuo hitteys on mennyt vähän ohi, ja myöhäisherännäisenä tilasin samaisesta verkkokaupasta luonnon materiaaleista tehdyn piikkimaton: ”Pranamat Eco – henkilökohtaiseen käyttöön kokonaan luonnonmateriaaleista, kuten pellavasta ja kookoskuidusta, hyväksi sinulle ja luonnolle. Kaikki Pranamat Econ materiaalit ovat luonnollisia ja luontoystävällisiä, jotka virittävät sinut luonnon tunnelmaan. Lootusten asettelu muistuttaa mehiläiskennoa, luonnonmuotoa, joka täyttää sinut energialla. Kangas ekologista luomupellavaa, joka on saanut värinsä myrkyttömistä kasviväreistä. Pehmuste on hengittävää ja pölyämätöntä kookoskuitua – sopii myös allergisille. Pehmusteen ja pellavan välissä on luomupuuvillainen välipussi. Kaikki kerrokset ovat irrotettavissa ja pestävissä. Lootuksenkukkapiikit myrkytöntä ekomuovia, kuumakiinnitetty kankaaseen – ei liimaa! Koko 45×73 cm, 221 lootuskukkaa” Näin sanottiin tuotteesta www.hyvinvoinnin.fi-sivuilla. Mattoja on eri kokoisia ja eri värein. Tuo verkkokauppa on mukava ostospaikka, koska sivut toimivat hyvin myös ruudunlukuohjelmallani ja pystyn lukemaan näin myös tuoteselosteet ja elintarvikkeista aineluettelot. Minusta onkin tullut kaupan vakioasiakas. Kaikki mitä sieltä ostan ei tosin ole luomuna. Esim. suurta herkkua ovat Piokian suklaapäällysteiset kuivatut karpalot, mustikat ja puolukat. Olen ostanut Terveysmessuilta aina messutarjouksen innottamana tuotetta ja innostuin kovasti löytäessä nuo Hyvinvoinnista. Stockmannin herkussakin niitä taitaa olla, mutta siellä tulee käydyksi aniharvoin. Tosin kuulin siellä myytävän kylmäpuristettua omenamehua viinipönikän näköisessä hanapakkauksessa ja Thehuoneessa maistamiani ihania croishantteja. On siis varmastikin jossain vaiheessa syytä piipahtaa Stockalle. Edelliskerralla tilasin Hyvinvoinnista uutustuotetta Tempo Ruisvälipalapusseja ja ihastuin. Mukava hyvänmakuista pikkunaposteltavaa, sekä plussana mainittakoon runsaskuituisuus. Eevi Vepsä sanoi viime viikon keskiviikkona olleella luennolla, että suomalaisten ostoskärrystä löytyy n. 2% luomutuotteita ja on hyvä, jos määrän saa nostetuksi vaikkapa 20%, tai 40% Tietysti sen parempi mitä enemmän on luomutuotteita, mutta ehkä saadakseen luomua ei pidä tehdä elämästään liian hankalaakaan. Ja stressaamalla kaikesta homma pissii. Eevin luennolla muistutettiin elämäntapamuutoksien tekemisen toimivan parhaiten ilon kautta. Se ei saa olla pakkopullaa, ja olen kyllä täsmälleen samaa mieltä. Joskus saa ja voi syödä ”huonosti”. Kunhan n. 80% viikon syömisistä ja juomisista on laadukkaista raaka-aineista. Eli, jos syöt joskus jotain ei niin terveellistä ja puhdasta, mailma ei kaadu siihen. Uusiin makuihin totuttautuessa kannattaa kokeilla muutamia kertoja ennen kuin hylkää sen pahanmakuisena makuna. Ihminen vaatii totuttautumista ja monista mauista voi oppia tykkäämään. Luennolla puhuttiin myös ylikorostetusta lautasmallista. Ajatus oli mielenkiintoinen. Esim. lounaalla ei pitäisi sekoittaa hiilareita ja proteiineja keskenään. Eli, salaattia ja kasviksia 70% ja vaikkapa lihaa proteiinin lähteenä. Ei hiilareita, perunaa, pastaa, riisiä. Välipalaksi sitten jotain hiilarilähdettä. Tällä tavoin ruuansulatus toimii paremmin eikä entsyymit tms. liiaksi neutralisoidu. Tämä liittyy taas happamuus-emäksisyys –tasapainoon. Eevi lupasi vielä lähettää vinkkejä, reseptejä sähköpostilla tällä viikolla. Odotan innolla postia. Saimme myös Jukka Harjun Energiaa elämään –luennon jälkeen suklaakakun ja smoothieksen valmistusohjeita. Smoothies on ihana juttu, siihen voi laittaa mitä vain. En kuitenkaan suosittele yhdistämään avokadoa ja kookosmaitoa. Itse tein sen ja karmeaa oli. En pystynyt sitä syömään. Ehkä maitoa tuli liikaa, ehkä ne eivät vain sovi yhteen. En tiedä, mutta puistattaa ajatuskin muistellessani sen sotkun makua. Eevi Vepsän luento oli Itäkeskuksen Ruohonjuuressa nimellä Eväät puhtaampaan ja laadukkaampaan ruokaan. Kannattaa ehdottomasti mennä kuuntelemaan, jos luentotilaisuuksia järjestetään edelleen. Luennon jälkeen teimme vielä ostoksia ja oli tosi mukavaa huomata kaupan myyjien ystävällisyys ja tietoisuus tuotteista mitä myyvät. Tämän kuun vikana päivänä olisi mielenkiintoinen vieras Kampin Ruohonjuuressa, mutta en valitettavasti ehdi paikalle. Tässä teille kuitenkin menovinkki Ruohonjuuren sivuilta: Kuinka vältän turhat kemikaalit? Ruohonjuuressa vieraana Noora Shingler klo 15-18 Kampin Ruohonjuuri (Salomonkatu 5, Helsinki) tiistaina 31.5. klo

15-18. Suosittua Kemikaalicocktail-blogia pitävä Noora Shingler vastaa
tapahtumassa ihmisten kysymyksiin ruuan ja kosmetiikan sisältämistä
kemikaaleista sekä siitä, miten niitä voi välttää. Pari vuotta sitten toimittaja Noora Shingler voi huonosti. Hän kärsi selittämättömistä vatsavaivoista ja joutui aloittamaan ruokaremontin.
Noora vaihtoi keinotekoisia kemikaaleja sisältävät ruoat aitoihin
raaka-aineisiin, ja meikkipussinkin sisältö vaihtui
luonnonkosmetiikaksi. Marjoja ja maskaraa -Kuinka hylkäsin turhat ruoka- ja
kosmetiikkakemikaalit -kirjan äskettäin julkaissut Shingler kertoo
tapahtumassa myös kirjastaan ja signeeraa uutuusteostaan. Tapahtumaan on vapaa pääsy, tervetuloa!”
Jos tiedät tuon blogin osoitteen tai olet lukenut kirjan, laita ajatuksiasi kommentointiosaan!

Smoothiesta energiaa kevääseen ja treenikärpäsen purema

Viimesen viikon aikana sauvasekottimella on töitä riittänyt, sillä nyt tehdään smoothiesta mitä erilaisimmin sekoituksin. Pakkasesta kannuun mustikoita, pensasmustikoita ja vadelmia, hedelmäkorista tuoretta ananasta ja banaania, kuiva-ainekaapista pellavansiemenrouhetta, auringonkukan siemeniä ja hunajaa ja jääkaapista luonnon jugurttia ja rasvatonta rahkaa. Näitä raaka-aineita on sekoiteltu erilaisin sekoituksin ja hyvää on ollut. Pari smoothiesannosta päivässä. Maustetut ja sokeroidut jugurtit ovat jääneet kaupan hyllyille. Smoothiesannoksiini en ole lisännyt sokeria enkä lisää. Makeutta tuo hedelmien hedelmäsokeri tai hunaja. Välttämättä ei tarvitse kumpaakaan. Sitä tottuu hyvin nopeasti sokerittomaan ja sen jälkeen sokerilliset tuotteet maistuvatkin ihan liian makeilta. Tästä tullaankin siihen tosiasiaan, että valmistuotteista saamme jumalottomat määrät piilosokeria. Ei ole turhaa lukea tuoteselosteita ja katsoa energiamääriä. Ja kun ei syö noita makujugurtteja tms. ei myöskään makean himo iske kovin helposti. Talvella kirjoittelinkin laihduttamisesta. No se on sujunut hitaanlaisesti, mutta vuoden alusta on lähtenyt kolme kiloa, ja mikä parasta paino ei sairaslomankaan aikana lähtenyt nousuun. Nousi sen jälkeen vähän – alle kilon – lisäessäni liikuntaa roimasti. Taisipa lihakset imaista nesteet itseensä. Nyt kuitenkin suunta on oikea ja tuo alle kilo pudonnut pois. Tästä on siis hyvä jatkaa. ”Smoothieskausia” on ollut ennenkin, mutta milloin mistäkin syystä into laantunut. Tuo sauvasekotin on kätevä, sillä pystyy kätevästi valmistamaan annoksen kerrallaan. Monitoimikoneessamme on hirmuisen iso ja painava posliinikannu, ei joka päiväiseen käyttöön välttämättä paras mahdollinen. Siksipä hankimme tuon sauvasekottimen. Ja nyt ainakin näyttää innon suhteen enemmän kuin hyvälle. Lisäintoa antoi maanantainen valmentaja ja hyvinvoinnin asiantuntija Jukka Harjun ”Energiaa elämään” luento. Ja tuo asiantuntevuus tuli luennolla hyvin esille. Hän kertoi faktat ja kokemukset. Ei fanatisoinut, ei kiihkoillut. Luennolla oli paljon tuttua asiaa, mutta mentiin syvemmälle. Hän puhui alkuperäisien ruokaraaka-aineiden puolesta, ja se on helppo ymmärtää. Niin paljon nykyisin tuotteisiin lisätään kaikenmailman kemikaalit, joita keskimäärin ihminen syö vuodessa 6-7 kg, eli aivan järkyttävä ja kauhistuttava määrä. Kyllä ehdottomasti kannattaa tutkia tuoteselosteet mahdollisimman tarkkaan ja mitä vähemmän eetä löytyy sen parempi. Onhan tuosta kaikesta viime aikoina puhuttu paljon ja eikä todellakaan syyttä suotta. Ehkä minusta on tulossa joidenkin mielestä hyvää vauhtia ruokasnopi, mutta ei mahda mitään. Kiinnostun viikko viikolta enemmän ja enemmän asiasta ja olenkin menossa ensi keskiviikkona olevalle Eevi Vepsän luennolle Eväät puhtaampaan ja laadukkaampaan ruokaan, joka pidetään Itäkeskuksen Ruohonjuuressa. Ja kyllä se vaan valitettavasti on tosiasia, että ihan jokapäiväisessä elämässä huomaa tuon ruuan laadun vaihtelun. Nykyisin olen hyvin pettynyt usein broilerfilesuikaleihin. Ovat yhtä marinadimössöä, joka palaa pannuun kiinni 🙁 Valmismarinoidut lihat maistuvat samalta, vaikka mauste- tai marinadiseoksen nimi onkin eri 🙁 Avokkini ostaa usein evääkseen kolmioleipiä joissa päiväys saattaa olla yli viikon päässä, joka on minusta aivan järkyttävää. Se kaikenmailman kemikaalisotkujen määrä on valtaisa, jotta majoneesissa lilluva leipä pystyy säilymään niin kauan. Eihän mailma varmasti siihen kaadu, jos joskus syöt pika- ja valmisruokia, mutta ne eivät saisi olla pääravintoa. Mitä enemmän syö alkuperäisistä raaka-aineista olevaa ravintoa, sen parempi. Ei niinkään tuotteita mihin on lisätty kemiallisesti vitamiinit tai kuidut. Jukan ohjeena oli mm. ”Älä syö sellaista mistä et pidä”, sillä ruuasta pitää voida nauttia. Ruokailutottumuksiaan miettiessään on hyvä tiedostaa myös että parhaiten itselleen parhaan tavan löytää kokeilemalla. Kaikki eivät toimi kaikilla. No tässä omasta elämästäni voisin todeta hyvän esimerkin. Avokkini syö mielellään pastoja tms, onneksi nykyisin täysjyväsellaisia. Hänellä ei paino nouse, mutta jos meikäläinen vetää yhtä vahvat annokset pastaruokaa on taattua ettei paino ainakaan laske. Ja avokkini vain porskuttaa paino kurissa. Hän kaipaa aterioilleen hiilarilisäkettä, minulle riittää iso kasa salaattia, kasviksia ja lihaa tai kalaa. Tästä syystä valmistamme välillä omat ateriamme, toisaalta avokin ruokailutottumukset ovat muuttuneet paljon yhdessä olomme aikana. Uuniin ei mene enään paistumaan kiusausta, jossa 15%:n kermaa, valmislihapullia, aurajuustoa, kananmunia, nakkeja… ja päällä juustoraastetta. Valmislihapullia ei jääkaapissamme juuri koskaan näy, kinkkukiusaukseen riittää 5-7 prosentin kerma. Ja nyt avokkini on puhunut siitä että kesän grillikauden alettua ostaisimme lihat ilman marinadeja ja marinoimme ne itse. Näin ne ajatukset muuttuu ja kaitpa myös vaatimustaso kasvaa, onko se sitten snobpailua? Sen voi jokainen miettiä tykönään. Itse kuitenkin haluan entistä enemmän vältellä kaikkea tuollaista mistä kroppani saa pahoja aineita sulatettavakseen. Tuntuu luomuuden tulevan päivä päivältä tärkeämmäksi. Ja ennen kaikkea tuo ettei vetäisi kilokaupalla kaikkea moskaa sisuksiinsa. Hommaa ei ole tehty kuitenkaan helpoksi. Kaupan hyllyiltä löydät tuotteita missä on keinotekoisesti makeutettu, väriaineita lisätty, makuaineita lisätty tms. Sokkona tuoteselosteiden luku ei kaupassa ole mahdollista. Onneksi avustajani on saman henkinen, joten asiaan pystymme oikeasti kiinnittämään huomiota. Ja kyllä ruuan valmistus vaatii enemmän aikaa kun teet marinadit tms. itse. Toisaalta, miksi et nauttisi siitä mitä saat aikaan. Mitä enemmän suosit luomua sitä vähemmän kannatat tuollaista ruokataloutta mikä vahvana vallitsee. On todella ikävää että ruuasta on tullut valtaisa bisnes ja myynnin lisäämiseksi ollaan valmiita tekemään mitä tahansa. Onneksi pieni ihminen voi edes vähän taistella vastaan tekemällä toisenlaisia ratkaisuja ja suosimalla alkuperäisiä raaka-aineita ruuan valmistuksessa.

Luennolla puhuttiin toki paljon muustakin: hiilihydraatit ruokavaliossa, ph-tasapainosta, rasvoista. Jukka suositteli käytettävän oliiviöljyä ja avokaadoa hyvien rasvojen saamiseksi. Ei suositellut laittituotteita ja keinotekoiset makeutusaineet kuten aspartaamin tyrmäsi kokonaan. On taas kuitenkin muistettava että esim. diabeetikot joutuvat käyttämään sairautensa vuoksi mahdollisesti keinotekoisesti makeutettuja tuotteita. Iltapalaksi Jukka suositteli kevyttä proteeni- ja rasvapitoista ateriaa. Esimerkkinä hän mainitsi jugurtin johon lisätään siemeniä ja pähkinöitä. Viljoja ja hedelmiä suositteli vähemmän korkean hiilaripitoisuuden vuoksi, sillä unen laatu voi kärsiä. Pääsimme maistamaan myös smoothiesta, jossa oli vettä, mustikoita, banaania, kurpitsan, auringonkukan ja seessaminsiemeniä, salaatinlehteä, hunajaa, merisuolaa. Yllätyin smoothieksen hyvästä mausta ja vihreästä kesäisestä tuoksusta. Uutena vinkkinä tuli avokaadon käyttö ja sitä aionkin kokeilla omiini smoothiesannoksiini kuten myös tuon salaatin käytön aijon ottaa resepteihini mukaan. Jos sinulla Lukijani on jokin hyvä ja terveellinen smoothiesohje laita kommentointeihin, kiitos! Mutta nyt ruoka- ja ravintoasioista toiseen tärkeään myös elämän laadun kannalta olevaan, nimittäin liikuntaan ja treenaamiseen.

Avokki laati minulle 12 viikon penkkipunnerrusohjelman jonka lopuksi otetaan maksimi. Tavoite on 43-45 kg. Tavoitteen toteutuessa se olisi uusi ennätykseni. Eihän se mikään kummonen ole, mutta toisaalta huomioiden mun taustat vapailla painoilla treenaamisessa. Avokin myötä olen vasta siihen kunnolla oppinut. Ja kahvakuulahan on ihan loistoväline lihaskoordinaation kehittämisessä! Nyt olen myös innostunut reippaista kävelylenkeistä, joten minä ja koira saamme paljon hyödyllistä liikuntaa ja siinä samalla hengittää kevään raikasta happirikasta ilmaa, kuunnella lintukonserttoa ja nautiskella liikunnan riemusta. Ainoa murhe on jumiutuva pohje, joka myös puutuu. Olen tullut siihen tulokseen, että lenkkarini ovat liian kovapohjaiset ja tarvitsisin kengät joissa rullaus astuessa sujuisi paremmin. Tilannetta ei varmastikaan helpota sekään, että opaskoirani kulkee hivenen vinottain minun edessäni. Joudun itsekin kieroon asentoon ja ”heittämään” toista jalkaa askeltaessani. Tuo koiran sivuvinoumakävely pitäisi saada korjatuksi meidän molempien kuormitusta ajatellen. Penkkitreenin ja lenkkien lisäksi treeniohjelmassa kahvakuulailua ja toivottavasti sen myötä keskivartalon hallinta paranee ja liikkuvuus lantiossa lisääntyy. Tammi- ja helmikuussa kävimme ystäväni kanssa säännöllisesti uimassa 60-75 min kerrallaan ja ensi viikolla palaamme uima-altaaseen. Mieleni syövereissä on kehkeytynyt myös ajatus oman tandempyörän hankkimisesta, joten asia selvittelyssä. Haluan kokeilla myös ratsastusta 18 vuoden tauon jälkeen ja suunnitteilla onkin parin ystävän kanssa mennä ratsaille. Aika sitten näyttää innostunko siitä enemmän vai jääkö yhteen kertaan tai silloin tällöin tapahtuvaksi harrastukseksi.

Tervehtymiseni ja kuulon kohentumisen myötä minulle on tullut kova halu kokeilla kaikkea uutta, liikkua entistä enemmän ja haluan saada itseni hyvään fyysiseen kuntoon ja ylimääräisen läskin lähtevän pois. Siinäpä tavoitetta kerrakseen. Valitettavasti minussakin asuu joskus aika isokin laiskiainen. Nyt sille otukselle ei vaan ole tilaa. Olen aina ollut vähän sellainen on/of-tyyppi kovan treenaamisen suhteen. Nyt on se vaihe, että mennään eteenpäin ja nautitaan siitä. No ei oikeasti vielä voi puhua ”kovaa treenaamisesta”, mutta takaraivossa kummittelee ajatus siitä ja millaisia tuloksia se voisi tuoda. Lenkki- ja treeniseura on tervetullutta! Nautin kun saan hikoilla seurassa, vaikka en treenin aikana juorukerhokeskusteluihin lähde mukaan. Eilenkin oli mahtava fiilis kotisalillamme kun avokki ähisi kahvakuulan kanssa minun teh