”Kallon poraus”;korvaleikkaus siirtyy :(

Vaikka ollaan jo keskiviikon puolella haluan vielä ennen pehkuun siirtymistä kirjoittaa tämän postauksen(niin kuin päivällä ei ehtis). No ilta vierähti Terveysillassa, jossa Tommi Sundqvist kertoi miten luonnollinen ravitsemus on auttanut häntä suolistosairaudessaan. Nykyisin ei joudu käyttämään lääkitystä laisinkaan ja vielä muutamia vuosia sitten mies oli todella huonossa kunnossa epäonnistuneen suolistoleikkauksen jälkeen. 
Tommin osuuden jälkeen Jaakko Halmetoja jatkoi alkuperäisestä jaluonnollisesta ravitsemuksesta korostaen ennen kaikkea laatua siinä mitä eniten syömme. Muistutti myös bagteerien tärkeydestä. Nuorella miehellä tuntui olevan valtavasti tietoa ja asialleen omistautumista. Tauon jälkeen Christer Sundqvist jakoi omia terveys- ja ravintovinkkejään. Väliin kuulimme pianistin musisointia. Christerkin korosti ruuan laatua ja lisäaineettomuutta. Terveysillan antiin varmastikin palaan ihan omalla postauksella aikanaan, viimeistään sairaslomani kuluessa. Ja tästä päästäänkin aiheeseen minkä halusin tulla vielä yösydännä teille kertomaan. Nimittäin tänään saapui Hussilta kirje, jossa ilmoitettiin korvaleikkaukseni ajankohdan siirtymisestä. Senhän piti olla 24. päivä, mutta onkin viikkoa myöhemmin 1. joulukuuta lääkärin aikataulumuutoksien vuoksi. Noh, eipä sille mitään voi! Harmittaa vaan kun olen ehtinyt asiakkaiden kanssa sopimaan hoitoajoista jouluviikolle jne. Nyt joudun ne perumaan ja rytmittämään asiat uudelleen. No onneksi leikkaus ei kuitenkaan viivästy tuota pidempään.
Kuten taisin viime postauksessa kirjoittaa, vielä ei jännitä erityisemmin. Pitää paikkaansa. Suorastaan odotan toimenpidettä, koska sen jälkeen suurella todennäköisyydellä kuulo kohenee myös oikeassa korvassa. Jos kuljen opastuksessa, normaalisti kävelen mieluiten oppaan vasemmalla puolella pitäen hänestä oikealla kädellä kiinni. Nyt tuon oikean korvan huonon kuulon vuoksi kuulemisen kannalta on parempi olla oppaan oikealla puolella. Kuulee huomattavasti paremmin. Tällä on merkitystä erityisesti häliseviss’ä paikoissa. Toinen missä oikean korvan heikkokuulo häiritsee/ärsyttää on opaskoiran kanssa liikuttaessa ihmisen mukana ollessa. Ns. peesari kävelee yleensä koirakosta katsottuna takaoikealla ja se on tällä hetkellä ehkä se heikoin kuuloalue minulle. No onneksi ei ole ollut nyt harjoteltavia reittejä tms, mutta esim. avokin kanssa lenkkeillessä homma häiritsee todella. Avokilla vielä matala ja hiljainen ääni, joten keskustelu on välillä aika hupaisaa. Että miksi sitten ihminen kävelee opaskoiran kanssa liikuttaessa siellä takaoikealla? Noh, tarkoitus on ettei se ihminen häiritse koiran työntekoa, eikä koira ottaisi siitä näkevästä liikaa tukea päätöksilleen. En oikein osaa asiaa paremmin selittää.
Joka tapauksessa odotan kovasti leikkausta ja helpotusta moiseen asiaan. Toiveet on korkealla, silti yritän olla realistinen ja jalat maassa muistaen kaiken olevan mahdollista. Ja ihan pakko tunnustaa myös, että fyysisesti kaipaan maalipalloa joskus ja olenkin miettinyt pitäisikö vuoden vaihteen jälkeen käydä kokeilemassa miltä pelaaminen lähes vuoden tauon jälkeen tuntuu. Asiaa täytyy mutustella ja makustella, mutta tuolla jossain kutittelee hivenen. Aika näyttää mitä sille kutinalle tapahtuu 😀

2 Replies to “”Kallon poraus”;korvaleikkaus siirtyy :(”

  1. Kokeile ihmeessä maalipalloa, jos siltä tuntuu,että se olisi kiva uudelleen.
    Harmi kun leikkaus siityy,mutta pääasia että pääset siihen!
    En voi kuvitellakaan miten vaikeaaa olisi liikkuminen, jos olisi sekä sokea,että kuuloa alkaisi yhtäkkiä huonontua. pidän sulle peukkuja!

  2. Blueberry
    Kyllä varmaan ensi vuoden puolella käyn pelaamassa ainakin kerran pari, niin saan vastauksen itselleni ja "lajikutinalle", että miten vakavaa se on. No asia ei nyt ole ajankohtainen. Leikkauksen jälkeen sitten, ehkä…

    Onhan se harmi, leikkauksen siirtyminen. Onneksi ei kuitenkaan enempää kuin tuon yhden viikon.

    Täytyy näin sokkona sanoa, että kuulon heikkeneminen on todella pelottavaa, vaikka tiedän monien kuurosokeiden pärjäävän hyvin erilaisin apuvälinein. Ja Ja nyt kun kuulo on vajavainen huomaan suuntakuulemisen ja sen avulla suunnistamisen olevan todella haasteellista, mutta onneksi ei kohdallani mahdotonta. Ja leikkauksen jälkeen tulee lisää helpotusta. IHANAA!!! Siitähän lähdetään, että kaikki menee hyvin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *