Alkukuun retkeilyt

Vietimme maaliskuun kaksi ensinmmäistä viikonloppua kaupungissa ja viikonlopuista muodostuikin toiminnan täyteisiä. Kuun ensinmmäinen viikonloppu alkoi visiitillä kirkkonummelaiselle tallille, jonne menin tuttavan pyynnöstä tallentamaan hänelle hevosen heinän syöntiä sekä askellusta. Räntää räimi taivaan täydeltä, mutta tallennukset saatiin tehdyksi. Tallilla hevosten tuoksua tuoksutellessani iski kaipaus ratsastamaan. Minun tehdessä tallennuksia Otto pääsi kirmailemaan opaskollekansa Patun kanssa. Olivat kuulemma loikkineet ojien yli onnellisina koirina.

Lauantaina tapasin pitkästä aikaa Silmukkasiskot Wanhassa satamassa Kädentaito-messuilla. Oli kiva vaihtaa kuulumisia, kierrellä messustandeja ja tulihan sitä vähän shopattuakin 🙂

Mukavan messupäivän jälkeen kiiruhdin kotiin kokkaamaan kasvissosekeittoa kera pororouheen sekä jälkkäriksi pannukakkua kera äidin vadelmahillon. Ystävämme ratkoi tietokoneongelman. Pistenäyttö ei käynnistynyt vaantuli ilmoitus jonkinlaisesta usb-ongelmasta. Onneksi Kalle sai ongelman ratkottua ja pistenäyttö toimii taas.

Avokin ja Kallen jäädessä nauttimaan parit oluet lähdimme Siljan kanssa omatoimiselle pöllöretkelle. Suuntasimme Sipoonkorven länsilaitamille. Pysähdyimme useammassa kohden kuulostelemaan. Kuulimme liikenteen kohinaa, mutta kolmannella pysähdyksellä korviime kantautui lehtopöllön huhuilu. Innostuimme valtavasti. Vilu unohtui täysin. Siinä tallennuksia tehdessämme edestämme loikki pari metsäjänistä, joten Oton hienoinen levottomuuden syykin selvisi.Olimme niin innoissamme, että emme muistaneet juoda mukaan otettua teetä ja syödä tekemääni pannaria.

Sunnuntaiaamuna kello soi 6.20 ja ennen seitsemää olin valmiina lähtöön. Minä, joka aina väittää olevansa iltaihminen ja aamun torkkuja. Tarpeeksi kiintoisaa kun on luvassa, Heidi nousee reippaasti touhuamaan. Aamuinen retkemme suuntautui Rekolanmetsään. Pakkasaamu, pilvistä ja hirmuinen intomme. Heti pysäköityämme auton kuulimme käpytikan kiihkeää ääntelyä. Lähestyimme ääntä päästen puun alle missä käpytikka oli. Saimme loistavan tallennuksen. Aamuinen lintukonsertti sai hyvälle tuulelle. Tiaiset heläyttelivät iloisesti, mustarastaat varoittelivat, pikkuvarpuset sirkuttivat ja Keravanjoki solisi kevättä enteillen. Sääkin selkeni ja autoa lähestyessämme saimme nauttia auringosta.

Parin tunnin reippailun jälkeen hurautimme Kuusijärvelle. Istahdimme kahvilaan nauttimaan teet/kahvit kera suolapalan Oton ottaessa ansaitsemansa torkut. Poika opasteli reippaasti ja hienosti koko aamun.

Kuusijärvellä emme tallennuksia saaneet, mutta nautimme ihanasta aurinkoisesta kevättalven aamusta. Kiertelimme lähes tunnin verran lintuja kuunnellen, tuntien auringon säteet kasvoillamme.

Kotiin palasin ennen yhtätoista kovin onnellisena ja vähän nälkäisenäkin. Edellispäiväinen kasvissosekeitto kera pororouheen maistui ja lintutallennteiden editointi sujui jouhevasti.

Sää suosi myös toisena viikonloppuna. Perjantaina käytyämme avokin kanssa hieronnassa, lähdin Nuuksioon. Tapasin Haltialan pääovilla opaskoirapennun hoitoperheläisen, jonka kanssa lähdimme reippailemaan. Reitillemme osui paljon jyrkähköjä mäkiä joita nuoskalumessa tarpoessa sai tehdä töitä jaloillaan päästäkseen eteenpäin. Otto opasteli mallikkaasti. Toki märimmissä kohdin poika kyllä ilmaisi inhoavansa joutumista märkyyteen. Reilu pari tuntia sujahti auringon laskiessa sulavan lumen tuoksuja tuoksutellessa. Kilometrejä taittui arviolta 8.4.

Lauantaina vietin muutaman tunnin Naisten olohuone-nimisessä tapahtumassa, jossa olin hieromassa lyhyitä niska-hhartiaseudun hierontoja. Tapahtumassa tunnelma oli leppoisan rento. Töiden jälkeen olikin aika valmistautua Tringan pöllöretkelle. Retkellä kiertelimme bussilla Sipoonkorven ja Pornaisten pöllöalueita. Retken saldona hyvin kaukaa kuulunut varpuspöllö sekä myöskin kaukana huhuillut lehtopöllö. Sää oli todella kirkas, täysi kuu kumotti tunnelmaa luoden. Otto opasteli alkuun reippaasti bussista ulos ja takaisin. Kertojen toistuessa alkoi hienoinen vetäminen ja haahuaminen.

Sunnuntaina matkasin erään toisen hoitopentuäipän kanssa Uutelan lenkkipoluille. Yöllinen pikkupakkanen oli saanut kaikkialle hirmuisen liukkaat tiet. Jouduimme tallustelemaan kovin varovaisesti, joten vauhti ei päätä huimannut. Sää oli pilvinen ja vähän tuulinenkin. Retkemme lopuksi istahdimme kaatuneelle puunrungolle juomaan teetä. Kotona bataatti-porkkanakasvissosekeittoa ja broilerinnuijapaloja, ja aika pian ruuan jälkeen oli aika uuden reippailun. Lähdimme vielä Siljan kanssa omatoimiselle pöllöretkelle. Kävelimme puolisentoista tuntia Sipoonkorven länsilaitamilla välillä pysähdellen kuuntelemaan kuuluisiko pöllöjen ääntä. Ei kuulunut. Luonto oli hyvin hiljaa. Tuuli päivästä vähän tyyntynyt ja pilviverhokin repeili. Emme malttaneet vielä palata kotiin, joten ajoimme toiselle parkkipaikalle kuulostelemaan ja nauttimaan iltateetä. Pöllöt pysyivät edelleen hiljaa, mutta meillä oli silti hyvä olla iltareippailusta ja luonnossa liikkumisesta.

Päivän kooste 27.1.2017 – talvinen luonto

Kun kalenteria katsoo, talvessa ollaan. Siltä ei kuitenkaan välttämättä ole viime viikkoina sään puolesta tuntunut. Minulle on tullut maaliskuinen olo, vaikka tammi-helmikuuta on vasta elelty.

Vietimme tammikuun viimeisen viikonlopun mökillä torstaista sunnuntaihin. Saunoimme kahdesti, ruuaksi kokkasimme Tacokuoriloita jauhelihatäytteellä, kanasalaattia ja kinkkukiusausta. Viikonlopun aikana en juurikaan neulonut. Iltaisin kömmin ajoissa nukkumaan.

Olihan se mökille otettava uusi mikrofoni nauhureineen mukaan. Pihapiirissä kulkiessamme vain tiaiset ääntelivät hetkittäin. Harkitsin laittaisinko mikrofonin ja nauhurin ulos nauhoittamaan. Kiinnitin pyykkinaruun ja onneksi kiinnitin, sillä saimme monta upeaa otosta. En ole tiennytkään, että palokärjellä on kahdenlaista lentohuutelua, mutta nyt opin senkin. Käpytikka ponnekkaasti tiuskahteli, palokärki huutelun lisäksi rummutteli, korppikrookkui, tiaiset käyttelivät ääntään monipuolisesti.

Syötyämme avokki kuunteli vanhoja luontoiltoja minun leikatessa lintunauhoitteita. Lopuksi tein arkistoiduista pätkistä päivän koosteen. Sen kuunteluun tarvitset kymmenisen minuuttia aikaa. Kannattaa kuunnella, sillä uusi mikrofoni on loisto kapine 🙂 Kommentit ovat tervetulleita.

Lauantaina kävimme kävelemässä. Oli järjettömän liukasta, joten kuljimme piannarta ja peltoja pitkin. Sää oli harmaa, mutta tavattoman lauha. Luonto oli kovin hiljainen. Avokki kuuli jostain kauempaa punatulkun laulun.

Suunnittelin ulkoiluttavani mikrofonia saunan jälkeen pöllöjen toivossa, mutta väsymys voitti. Toisaalta myös tuuli oli virinnyt ja käsittääkseni pöllöt huhuilevat parhaiten tyynessä säässä. Vai onko niin, että silloin sen kuulee parhaiten? Toivottavasti kevättalven pöllöretkillä pääsen kuulemaan pöllöjä. Odotukset ovat ainakin kovat.

Osa 2: Kevään ja kesän lintuja – äänitiedosto dropboxissa

Tänään et tarvitse kuunteluun 30 min aikaa. n. 20 min riittää 🙂
Edellisessä osassa kuulit mm. laulurastaan lurittelua, kurkien kajauttelua, laulujoutsenien töräytyksiä. Nyt luvassa mm. lehtokerttu, hernekerttu, peippo, käki kähinöineen, keltasirkku…

Olen niin innostunut luontonauhoittelusta ja toivottavasti ensi kevääseen mennessä olen löytänyt kavereita luontoon kanssani kulkemaan nauhuri mukanamme. Täältä voit joka tapauksessa ladata mökin ympäristöstä nauhoitetut lintuäänite-esittelyn.

Osa 1: Kevään ja kesän lintuja – äänitiedosto dropboxissa

Tarvitset n. 30 min aikaa tähän postaukseen. Luettavaa ei ole paljoa, mutta kuunneltavaa kylläkin 🙂
Laita kuulokkeet korvillesi, ota hyvä asento ja lähde mukaan lintujen mailmaan. Et näe niitä, kuulet äänet ja ehkä saat jonkinlaisen kokemuksen sokean silmin ja korvin linnuista. Kerro kommentteihin millainen kokemus syntyi ja toki muukin palaute on tervetullut, tai jos sinulla on jokin tarina nauhoitteen linnuista, anna palaa kommentteihin 😀 Ja ei tämä tähän yhteen postaukseen jää, sillä monta upeaa ääninäytettä jäi pois ajan puutteen vuoksi.

Täältä pääset lataamaan tiedoston itsellesi.

Hurmaava kevät – puuhastelua ja luontoa mökkitunnelmin

Päivälleen kaksi kuukautta sitten Ykki matkasi tähtien kotiin, joten aloitetaan tämä valokuvapostaus kevään luonnosta ja mökkitouhuista Ykki-herran muistopensaan istutuksella.

Maanantaina 30.5. puolen päivän jälkeen avokki kaivoi kuopan, jonka jälkeen otimme Ykkin uurnan. Kävelimme hiljalleen avokin kanssa ja heittelimme tuhkaa paikkoihin missä Ykki pihapiirissä viihtyi. Tuhkaa ripoteltiin mm. kuusen alle, tien laitaan, nurmikolle ja tietysti lampeen.Aluksi minua hiukan hirvitti koskea tuhkaan, mutta ei se lopulta pahalta tuntunutkaan. Laiturilla seistessämme ja tuhkaa lampeen ripotellessa tuhkan ripottelun ääni kuului veden pinnasta ja jaloissa tunsi miten tuhka lensi tuulen matkaan. Uurnasta tuhkaa meni ripotteluihin hyvin pieni osa, joten laskimme uurnan lammen puolelle kuoppaan.Jo silloin kun Ykin lähdöstä tähtien kotiin päätettiin ja siitä äidilleni kerroin, hän kertoi haluavansa olla paikalla kun tuhka levitellään/muistopensas istutetaan. Pitkällisen pähkäilyn ja tutkailun jälkeen päädyttiin lumipalloheisiin, jonka äiti istutti Ykin oikealle puolelle.Ja tässä vielä lumipalloheisi istutettuna Ykkin levätessä vierellä lähellä lampea, paikkaa mikä sai koiran intoontumaan 😀 Miten onnellinen ja kiitollinen olen siitä, että Harmaakuono oli elämässäni. Tassun jälki sydämessä 🙂

Äidin ollessa mökillä kanssamme, ehdimme touhuamaan muutamassa päivässä paljon. Pesin tuvan lattialla olevan ison villamaton suihkuhuoneen lattialla avokin tehdessä mansikkamaata ja äidin kylväessä kesäkukkasia ja herneitä.Innostuinpa pesemään pyykkikoneessa lampaantaljat sekä ikkunaverhot. Kun verhot pesin oli ikkunatkin pestävä. Äiti katsoi ettei jäisi raitoja minun pestessäni ja eihän sekään malttanut ihan olla osallistumatta.

Minun kokatessa raparperipiirakkaa sekä broiler-pinaattipyöryköitä avokki äitini kanssa kokosi Lidlistä ostetun kasvihuoneen. Aikaisempina päivinä oltiin jo istutettu taimet ruukkuihin.Toivottavasti nyt yrttikasvatukseni onnistuu. Kasvihuoneessa on kasvamassa mm. rukolaa, salaattia, minttua, carrynlehtiyrttiä, orekanoa, lehtikaalia, kesäkurpitsaa. Vanhaan yrttipenkkiin tehtiin kymmenen taimen mansikkamaa.Tuskinpa vielä tänä kesänä montaakaan mansikkaa saadaan, vaikka nyt viikonloppuna huomasimme muutaman raakileen.

Parina päivänä pöhisi myös hyötykasvikuivuri. Kuivasin nokkosta, koivun, vadelman ja mustaherukan lehtiä. Voikukan lehdet eivät jostain syystä oikein onnistuneet. Nokkosen riipiminen osottautui aika hankalaksi. Olisi pitänyt olla käsissä huomattavasti ohuemmat hanskat, samalla kuitenkin sellaiset hanskat joidenka läpi nokkonen ei polttaisi. Hanskat, jotka käsissäni oli todella hankalat. Niillä ei tuntenut mitään, joten äidiltä oli jatkuvasti kyseltävä onko tässä vielä lehtiä…

Ostin kaksi lopeliaa mosaiikkiruukkuun, jonka keväällä Inkun Ideapajassa tein. Ruukun valmistuksesta löytyy kerrontaa kera kuvien maalis- ja huhtikuun postauksista. Tässä nyt ruukku käytössä koristamassa mökin pihapöytää 🙂Tänäkin kesänä kuistiamme koristaa kerrottu miljoonakello. Nyt värimailma tummaa liilaa, valkoista ja fuksiaa.

Äiti napsasi kuvat vielä keltaisesta kivikkokasvista, jota kasvaa laatotuksen vieressä olevalla kivellä, ojassa kukkivista kulleroista sekä violeteista kevään varhaisista kukkasista joidenka nimeä ei muistanut.

Istuimme nuotiolla äidin vierailun viimeisenä iltana. Itikoita oli järkyttävän paljon. Ei savut eikä vaatteet tuntuneet pärjäävän sitä itikkalaumaa vastaan. Nuotiohetkemme jäi valitettavan lyhyeksi. Loppuviikosta avokin kanssa istuimme pidempään ja itikoitakin oli vähemmän. Tuolloin nauhottelimme lintujen laulua. Tässä nuotiokuva 5.5. illalta.Tuona pidennettynä viikonloppuna nauhoittelimme luonnon ääniä ja teimme puuhommia. Lauantaina sahailun ja klapittamisen jälkeen sauna maistui luonnon ääniä tauoilla kuunnellen.Tuntui niin hyvältä sään lämpeäminen ja kevään räjähtäminen. Yht’äkkiä puissa oli lehdet, tarkeni syödä ulkona, sammakot kurnuttivat ja linnut lauloivat.

Kahtaviikkoa myöhemmin 20.5. oli voikukat vallanneet nurmikentän 🙂Hieno kevätsää helli meitä tälläkin kertaa. Siksipä oli nostettava televisio ulos, jotta pystyimme grillatessa seuraamaan jääkiekkoa Suomen välieräottelua.Edellisiltana kuljeskelimme nauhurin kanssa lintuja nauhotellen. Saimme hyvän pätkän mm. töyhtöhyypän, lehtokurpan ja laulujoutsenien äänistä. Istuimme nuotiolla puolille öin ja lauantaina avokki paukutti puita minun potiessa alaselän kipua. Pitihän Otto-herran tarkkailla puukasan kasvamista.

Nyt menen keittämään teetä, katan parvekkeelle kupit ja mansikka-vuohenjuustopiirakan palat lautasille. Nautiskelemme kesähetkestä avokin lopetettua työt. Minulla on odotukset piirakasta korkealla, tuollaisista raaka-aineista ei voi tulla kuin hyvää. Tosin laihduttajan evästä se ei ole.

Alkukevään tunnelmia valokuvin

Nuokkuvat viime vuoden kasvien jäänteet ja väsynyt vanha koira kertovat paljon siitä millainen meidän huhtikuumme oli. Sydän täynnä tuskaa ja surua, mutta sittenkin elämä on jatkunut ja paljon mukavia asioita tapahtunut. Ehkäpä yllä oleva kuva kuitenkin ilmentää aika hyvin niitä huhtikuun alun päivien tunnelmia. Yksi aikakausi elämästämme oli päättymässä ja toinen alkamassa. Tuona huhtikuun ekana viikonloppuna saimme kuitenkin vielä nauttia Ykkin läsnäolosta, ja kyllä Ykkikin tuntui nauttivan meidän sahatessa ja pilkkoessa puita.

Olen erittäin onnellinen kun meillä oli mahdollisuus viettää vielä kerran viikonloppu yhdessä mökillä, ja sääkin oli suosiollinen. Haikein mielin palasimme sunnuntaina kotiin, mutta rakas Harmaakuono sai vielä viettää ulkoillen lähes koko lauantain.

Kahta viikkoa myöhemmin ei enään Ykki ollut luonamme. Ikävä ja suru oli suunnaton. Lauantaina kuitenkin reipastuimme puuhommia tekemään. Yksi oli joukosta pois. Sen aisti koko ajan. Puuvarasta ei ollut luonamme. Toisaalta fyysinen rasitus teki niin mielelle kuin kropallekin hyvää. Puutyöt ei vaan sujuneet yhtä tehokkaasti kuin paria viikkoa aiemmin. Kuusipuu oli kovaa ja oksaista, joten avokin voimia tarvittiin klapittamiseen.

Päivän aikana Otto innostui pari kertaa kirmaamaan, mutta enimmäkseen poika oli tavattoman vaisu meidän surumme huomaten. Hiljalleen kuitenkin Otto tuli tökkimään kuonollaan ja ilmaisemaan olevansa läsnä.

Illalla puuhommien jälkeen saunan lämmitessä löysin käsityöinspiraation ja pujottelin tukka sekaisena lasihelmikaulakorun 🙂

Vietimme mökillä myös synttäriviikonloppuni äidin ollessa vieraana. Häneltä ja Riihimäen tuttavilta sain kauniin neilikkakimpun.Vietimme mukavan ja rauhallisen viikonlopun. Oli todella kylmää, harmittavan kylmää. Rentoilun lisäksi teimme taasen avokin kanssa vähän puuhommia äitini kokatessa maksakastiketta kera perunoiden ja toisena päivänä lettuja kera mansikkahillon.

Hiihtolomaviikolla täysi kuu möllötti tiistai-iltana meidän käydessä pulkkamäessä 🙂Luntakin oli niin paljon tuolla viikolla, että avokki pääsi lumitöihin.Otto täytti viisi 27.2.

Kuulumisia reilun kuukauden varrelta

Niin ne viikot vierii ja kevät on taittunut kesäksi. Hiljaiseloon täällä blogissa ei ole mitään erityisempää syytä, ei vaan ole tullut kirjoteltua 🙂 Elämä on kuitenkin ihan mallillansa, joten eiköhän tämä kirjoitustahtikin tästä taas tihenny. Nyt kuitenkin ajattelin hiukan katsella viikkoja taaksepäin kertoillen tärkeimmät kuulumiset 🙂

Huhtikuun viimeinen viikko meni oikeastaan valmistautuessa helatorstaina olleisiin Made in Korso-myyjäisiin. Tein omenan vihreitä ja hunajan keltaisia mehiläisvahakynttilöitä, pari kaulakorua lasihelmistä. Valmisteluihin kuului tietysti myös tuotteiden valokuvaamista ja hinnoittelua. Myyjäisiä edeltävänä maanantaina avustajani teki valmiiksi hierontalahjakortteja, esitteitä yms. Valitettavasti itse myyjäiset oli asiakkaiden osalta todella hiljaiset. Käsityömyynnin lisäksi hieroin toisen korsolaisen hierojan kanssa lyhyitä hierontoja. Meillä oli ilmeisesti vilkkainta. Lisäksi minulta meni kolme pakettia kynttilöitä.

Vappuaattona matkasimme veljeni 50-vuotisjuhliin, ja kyllä olikin hauskat juhlat. Mukavan kokoinen porukka ja rento meininki. Nautiskelimme juhlaherkkuja, vietimme aikaa yhdessä rupatellen ja nauraen. Ennen puolta yötä oli maltettava kotiin Oton luo 🙂 Vappupäivänä lenkkeilyä, takapihan ja parvekkeen siistimistä.

Toukokuun ensinmmäisenä viikonloppuna vietettiin aikaa mökillä torstaista sunnuntaihin teemaksi nousten puuhommien lisäksi linnut. Niiden ääniä kuuntelimme innokkaana ja vähän nauhottelimmekin. Talviturkit heitettiin 7. päivänä, eikä se vesi niin hurjan kylmää ollutkaan.

Seuraavaan viikkoon mahtuikin paljon: valomaalauskokeilu, kevään ensinmmäinen tandemlenkki, ratsastus, iltateehetki ystävän luona, kaverin vierailu luonani, Lintujen yö ja Hanami. Ehdin tekemään vielä töitäkin 😀

Koska minulla oli hiljainen työpäivä 16.5. aloitimme Heman kanssa lankainventaarion. Merkkasimme pisteille merkinnät puuttuviin lankoihin sekä listattiin omaan tiedostoonsa kaikki langat. Mulla on 50 eri lankaa. Puolustuksekseni sanottakoon, että mukaan on laskettu myös jämälankoja. Täytyy myöntää, että olin vähän järkyttynyt 😀 Tällä hetkellä minulla on aivot narikkaan-työnä kolmiohuivi pörrölangasta ja vähän vaativampana topin etuosa. Hema on ahkeroinut mulle lisää ohjeita, eli kirjoittanut kaavoja sanalliseen muotoon. Olen onnistunut valitsemaan haasteellisia projekteja, mutta hyvähän se on. Toivottavasti ainakin osajo olemassa olevista langoista saisin käytettyä ohjeisiin 🙂 Uusiakin tietysti tekisi mieli 😀

Kävin ostamassa muutaman päivän pähkäilyn jälkeen hyötykasvikuivurin Prismasta ja se on jo testattu. Hyvin toimii! Samalla reissulla marssin rautakauppaan sähkökäyttöisen moottorisahan ostoon. Sokea nainen toisen naisen kanssa ostamassa moottorisahaa :O Varsinaiset asijantuntijat 😀 No oli minulla paperi, jossa oli avokin merkinnät mitä hän haluaa. Ostospäivän ilta meni Teeseremonia-luennolla. Markku Peltola oli kertomassa meille japanilaisesta teeseremoniasta. Nyt tulevana lauantaina keramiikkaryhmäläisten kanssa mennään Suomenlinnassa olevaan japanilaiseen teehuoneeseen kokemaan ihan käytännössä teeseremonia. Luento oli mielenkiintoinen.

Ette varmaan ylläty kun kerron viikonlopun sujuneen mökillä. Perjantaina kuljeskelimme illalla nauhurin kanssa lintuja nauhotellen. Saatiin mm. töyhtöhyypän, lehtokurpan, laulujoutsenen äänet upeasti. Teetä nautiskeltiin nuotiolla. Viikonlopun aikana avokki hakkas puita mun potiessa selkää. Neuloin kranssin päällisen, seurailtiin jääkiekkoa.

Sitten olikin aika taimihössötyksen. Kävimme Heman kanssa ostoksilla. Ostettiin mansikan, carry-yrtin, mintun, valkosipulin taimia sekä miljoonakello amppelissa, Ykkin muistopensas lumipalloheisi jne. Ystävältäni ostin tomaattia ja lisää erilaisia yrttejä. Äiti toi kurkkua ja kesäkurpitsaa kesäkukkien ja herneen siementen lisäksi. Viime viikko meni siis mökillä puutarhapuuhissa ja kevätsiivousta tehdessä. Loppuviikosta taas lintuhörhöilyt otti osansa.

Valokuvia on tulossa kunhan tulevat kuvailusta 😀 Elikäs palailen vielä tarkemmin joihinkin kuulumisiin ja tekemisiimme. Linnuista ei kuvia ole, mutta niistä varmasti kirjoitan jatkossa lisää. Nyt on kuitenkin syytä painua yöpuulle.

Hanami

Kotiuduttuani Lintujen yöstä ehdin torkkumaan reilun tunnin. Unta häiritsi voimakkaat sadekuurot. Kohina oli melkoinen. Unisena mietin miten pukeutuisin Hanamiin. Vielä kun väsymyksen vuoksi paleli päädyin villatunikaan kera takin. Reppuun sadeasu ja ei muuta kuin matkaan.

Kirsikan kukkien paras kukintavaihe oli jo mennyt viikolla aiemmin, rankkasateet olivat myös tehneet kukille tuhojaan.

Roihuvuoren puiston kunnossa pito luokitus on korkein mahdollinen. Ja kyllähän puistossa olikin siistiä ja japanilaistyylistä puutarhaa.

Sää parani hetki hetkeltä. Sadetta ei onneksi tullut ja tuntien aikana pilvetkin väistyivät. Kiertelimme puistoaluetta hiljalleen kävellen. Oton oli kovin vaikeaa pysyä oikealla puolella kapeiden teiden reunaa. Paikalla oli myös paljon koiria, jotka välillä kiinnostivat. Kaikenkaikkiaan Otto kulki kuitenkin ihmisvilinässä hienosti.

Hanamihan on kirsikankukan juhla ja se pidetään parhaaseen kukinta-aikaan. Nyt kuitenkin kukinta lämpimien ilmojen myötä ehti jo mennä. Tässä kuitenkin vielä kukkivaa kirsikankukkaa 🙂

Aikamme kierreltyämme istahdimme syömään. Kanavartaat ja kasvisnuudeli olivat todella herkullisia ja kasvisnuudeliannos iso. Japanilainen limsa ei kyllä pisteitä saanut. Ensinnäkään pulloa ei meinannut saada auki. Lopulta oli käytävä kysymässä neuvoa. Korkin keskusta painettiin pulloon ja sinne se jäi kilisemään limsan sekaan.

Nyt alkaa olla kielojen aika. Mä niin toivon, että mökkimme ympäristöstäkin niitä löytyisi ja saisimme niitä muutaman maljakkoon tuoksumaan. Siitä on vuosia kun viimeksi olen kieloa tuoksutellut, joten jos niitä vain on, äiti saa poimia niitä.

Aikamme kierreltyämme istahdimme penkille rupattelemaan ja Maria odottelemaan. Ottokin otti rennosti valjaat yllään.

Vaikka Hanamissa ei sinänsä ollut oikein mitään sokealle, oli kiva kierrellä ja nautiskella raikkaasta sateen jälkeisestä säästä, vaihtaa kuulumisia ja rentoilla. Marin kanssa jatkoimme vielä lisäravinteita käsitteleville kutsuille. Kuunnellessani tuotteista Lintujen yö ja herääminen ennen kolmea alkoi verottamaan jaksamista. Kotona odotti mökiltä kotiutunut avokki. Kuunneltiin lintunauhotuksia ja kertoiltiin kuulumiset viikonlopulta. Yhdeksän jälkeen kömmin yöpuulle avokin vielä tutkaillessa netistä jotain.

Lintujen yö

Viimeiset pari viikkoa saimme nauttia upeista lämpimistä kevätpäivistä, auringon paisteesta ja luonnon puhkeamisesta. Sisätiloissa ei malttanut millään olla muuta kuin sen mitä oli pakko. Sääennustetta seuraillessa Lintujen yön lähestyessä kuitenkin meinasi hymy hyytyä. Kaatosateita, kuukauden sademäärä yhdessä vuorokaudessa, ei kyllä naurattanut. En niinkään murehtinut kastumista, paljon enemmän huolestutti kuulisimmeko kaatosateessa juuri mitään.

Kokoonnuimme viideksi lauantai-iltapäivänä yhteiselle päivälliselle Onnelaan, joka sijaitsee Tuusulassa Rantatiellä. Ravitsevan aterian jälkeen lähdimme heti kuuntelemaan millaista lintukonserttia olisi tarjolla. Kävelimme Tuusulanjärven rantaan Onnelan pihapiirissä.

Mustarastas
Uudenmaan maakuntalintu ja suomen yhdeksänneksi yleisin lintu soitteli huiluaan hyvin runsaasti ja muiden lintujen äänet peittäen. Laiturilla seistessämme kuulimme kalalokin, harmaalokin rääkäisyjä sekä kauempaa rantasipin varoitusäänen. Kävellessämme laiturilta poispäin pääsimme kuuntelemaan paremmin rantasipiä.

Hiljattain kirjoitin Facebookissa, että en ole koskaan kuullut pajulinnun viserrystä. Nyt minua moinen väite hävettää, sillä onhan kyseessä Suomen yleisin lintu ja opittuani sen äänen sitä kuulee lähes kaikkialla. Pajulinnun ja peipon voi helposti sekoittaa äänestä keskenään, mutta uskoakseni osaan ne nyt erottaa. Pajulinnun
laulu on temmoltaan hitaampaa ja mollisävyistä. Peippo
taas livertää iloisella nuotilla nopeatempoisemmin ja lopussa on sellainen nopea liverrysääni. Vaikea selittää. Tulimmekin siihen tulokseen, että lintujen ääniä on vaikea kertoa sanallisesti. Siksipä halusin saada tänän postaukseen myös ääniä mukaan, joten kuunnelkaahan linkeistä ihania kevään ja kesän ääniä.

Iltakävelyllä opin tunnistamaan laulurastaan, jota on paljon mökkimme ympäristössä. Olen monesti miettinyt mistä linnusta on kyse ja laulurastasta epäillytkin. Jossain vaiheessa kyllä luulin lintua satakieleksi. On laulurastaalla
vaan kaunis ja monipuolinen ääni.

Punakylkirastas on huonosti tunnettu lintu, vaikka on hyvinkin yleinen Suomessa. Senkin laulua kuulee paljon, kun oppii sen muista linnuista erottamaan. Se ei aluksi ole kovin helppoa, mutta ajan mittaa siinäkin harjaantuu. Nytkin retkellämme selvästi huomasi, että vetäjämme Hannes, joka on harrastanut lintuja yli 30 vuottapystyi mahtavasta lintukonsertista erottamaan lintuja toisistaan ihan eri tavalla kuin moni meistä kurssilaisista. Eräs ryhmästämme kuuli hippiäisen rullaavan laulun, jonka kuuli myös yöretkellämme järvenpääläinen lintuharrastaja Olavi Kurttio. Hippiäisellä on korkea ääni ja jos kuulossa on tapahtunut kuulon alentumaa korkeissa äänissä sitä on vaikea kuulla. Itse en pystynyt hippiäistä muusta lintukonsertista erottamaan, joten ääninäyte
oli otettava kotona avuksi.

Iltakävelyllämme ei juurikaan satanut. Loppuvaiheessa saimme vähän tihkua niskaamme. Pari tuntinen sujahti nopeasti, jonka jälkeen istahdimme vielä kuuntelemaan Lauri Hallikaisen Luonto soi-sarjan cd-levyiltä lintujen ääniä. Minuun teki syvän vaikutuksen viitakerttunen, joka on myöhäisempiä kevään muuttajia ja on yölaulaja. Miten linnusta voi lähteä niin monipuolista kaunista liverrystä/soittoa. Olisi upeaa päästä kuulemaan lintua. Sitä tavataan mm. Viikissä lintualueilla, joten sinne mieli halajaa.

Lintuäänitteiden kuuntelun jälkeen lähdimme ulkoiluttamaan Ottoa vähän runsaampaan vesisateeseen. Otto oli mukana myös lintujen kuuntelu-kävelyllämme kahden muun opaskoiran kanssa. Niillä taisi välillä olla vähän tylsää ihmisten vain seisoskellessa hiljaa lintuja kuunnellen.

Kello herätti 03.30. Tosin heräsin varmuudeks jo ennen kolmea 🙂 Ihmeen vähän väsytti, ehkäpä se johtui tietoisuudesta luvassa olevan mielenkiintoisen aamuyön. Otto jäi muiten koiruuksien tapaan nukuskelemaan meidän pakkautuessa pikkubussiin. Mukaamme saimme paikallisen lintujen harrastajan Olavi Kurttion, joka johdatti meidät ensiksi Lemmenlaaksoon. Siellä kävelimme laavulle matkalla pysähdellen lintuja kuuntelemaan. Hannes ja Olavi tunnistivat taas monia monia lintuja mahtavan lintukonsertin seasta.Laavulla istuskellessamme lintuja kuuntelemassa kuulimme peukaloisen.
En edes yritä väittää, että seuraavan kerran sen kuullessani tunnistaisin. Onneksi on ääninäytteitä ja niihin voi aina palata tarvittaessa. Perjantaina latasin Iphoneen Suomen lintuoppaan, enkä meinannut malttaa nukkumaan. Univelan keräys meinasi alkaa jo edellisyönä Lintujen yöstä. Mutta joo, palataan upeaan aamuhetkeen laavulla. Metsä tuoksui sykähdyttävän upealta. Kukintansa aloitteleva tuomi sekä koivu. Sateen raikastama kevätyö. Voiko ihminen muuta kaivatakkaan?

Aamun aikana pysähdyimme kahdessa muussakin paikassa. Mukaamme olimme saaneet termareissa kahvia ja teetä sekä eväspussukoihin leipää, hedelmää ja mehua. Mikäpä siis olla ja nautiskella upeasta aamusta. Sadekin hellitti tuntien aikana. Onnistuimme kuulemaan vielä retken loppuhetkillä satakielen
lurittelua oikein kahden yksilön ansiosta. Käki kukahteli jossain kaukana. Seitsemän jälkeen oli aika päätellä upeassa lintukonsertissa Lintujen yö. Oli mielenkiintoinen tapahtuma. Nautin siitä miten Hannes Tiira Porista johdatteli meidät lintujen mailmaan. Miehellä on paljon tietoa ja upea taito tunnistaa linnut toisistaan. Toivon todella, että tämä Lintujen yö saa joskus jatkoa. Vesilintuja jäin ehkä vähän kaipaamaan. Tuusulanjärvessä varmaankin kannat ovat pienentyneet, vaikka toisaalta onhan sitä viime aikoina puhdistettukin.

Hannes kirjoitti blogissaan myös tästä upeasta tapahtumasta. Tekstin voi lukeatäältä.

Koreja ja koruja

Rottinkikerhomme jäi kesätauolle jo kolme viikkoa sitten, joten on aika esitellä teille millaisia koreja sitä tulikaan kevätkaudella punottua.

Leikittelin paljon väreillä. Punoin värillisellä rottingilla tai käytin värillisiä helmiä. Tämä ovaali puna- ja vaaleasävyinen kori löysi kodin kissataloudesta ja ilmeisesti nelijalkainen ystävä viihtyy korissa 🙂

Tähän kapeaan ja korkeaan ruskeaan koriin hopeahelmillä olen todella tyytyväinen. Koriin sopii esim. viinipullo. Kun laitoin kuvan Facebookiin korille löytyi ostaja alle puolessa tunnissa.

Sydänkorista tuli kivan kesäinen vihreiden helmiensä ansiosta.

Voirasiakori valmistui hetkessä.

Päätin kokeilla litteän rottinkinauhan käyttöä. Keskikokoisen korin tummempi osa on punottu litteällä rottingilla.

Sipulikori oli kevään suuritöisin työ. Siinä pääsin harjoittelemaan niin leventämistä kuin kaventamistakin. Alkuun levennys ei ottanut sujuakseen ja ehkäpä siksi alaosa ei täydellinen muodoltaan ole. Kori on petsattu tammipetsillä.

Tämä vaalea kapea korkea kori mustilla helmillä on hyvin samanlainen kuin ylempänä oleva ruskea korilla hopean värisin helmin.

Tämä hieman halkaisijaltaan isompi, mutta matalempi kori sopii hyvin vaikkapa ruukun suojaksi. Valitettavasti mustat helmet ovat hiukan värjänneet joistakin kohdin alapuolella olevia rottinkikerroksia. Tosin kuva on otettu siten ettei ne kohdat näy. 🙂

Tein toisenkin ruskean korin hopeahelmin, mutta jostain syystä siihen tuli vinouma eikä koria ole vielä lakattu. Lisäks on vihreällä rottingilla punottu kapea korkea kori kesken. Syksyllä sitten letitys.

Keramiikassa joskus oli tovi luppoaikaa ennen kotiin lähtöä. Tein neljä riipusta, jotka raakapolton jälkeen värjäsin itse enkopelasitteilla, joidenka päälle laitettiin vielä läpinäkyvä lasite ohjaajan toimesta. Heman kanssa ostettiin Sinellistä mustaa nahkanauhaa ja tehtiin koruiksi 🙂 Viime torstaisia myyjäisiä varten korut paketoitiin sellofaanikorupusseihin. Edellisessä keramiikka-esittelypostauksessa taisikin riipuksista olla kuvat. Tässä kuitenkin nyt valmiina koruina korupussissa ja ilman.

Tässä ensinmmäinen helmikaulakoru, jonka tein Harmaakuonon lähdön jälkeen. Inspiraatiohan oli hiukan huhtikuun alkupuoliskolla kateissa. Ollessamme mökillä surutyötämme tekemässä lauantai-iltana klapien hakkauksen jälkeen inspiroiduin tähän.

Tämä sateenkaarihelmi-koru tuntui työläältä tehdä. Ehkä se johtui helmien pienuudesta. Lisäksi kierrelukko temppuili, mutta tulipahan koru eräänä maanantai-iltana valmiiksikin.

Vappupäivänä pujottelin parvekkeellamme upeasta kevätsäästä nauttien tämän kesäisen kaulakorun. Tykästyin kovasti neliön muotoisiin kullan värisiin helmiin ehkäpä juuri niiden erilaisuutensa vuoksi.