Oirehtiva neuloosi varma syksyn merkki

Käsityökärpänen on surahtanut voimakkaasti ja neuloosioireet päässeet valloilleen. Pitkin kesää neuloskelin pieniä hetkiä, mutta viimeisimmän käsityöpostauksen jälkeen sain vasta eilen ekan työn valmiiksi, ambituskaulurin. Sen kanssa taas takkusin levennyskerroksilla, niin, että jouduin purkauttamaan kerroksesta 14 aina kerrokseen 8. Lopulta tein kasinkin levennykset uudelleen edelleen mokaillen, mutta mokan onnistuin piilottamaan ja pääsin jatkamaan. Ja kun homma vihdoin alkoi sujumaan neuloosioireisto ryöpsähti valloilleen. Viime sunnuntaina istuin mökin pihassa neulomassa vaille viidestä lähes kasiin. Oli ihanaa istua koirat jaloissa ja kuunnella luonnon ääniä. Ennen kahdeksaa milloin kuvakin on otettu, alkoi itikat häiritä ja ilma viiletä niin paljon, että siirryin pesemään koirat. Iltateen yhteydessä neulominen taas jatkui.

Neule on matkannut pitkin viikkoa mukanani. Mökiltä kotimatkalla, Silmukkasiskomiitissä, Kaisa Jaakkolan luennolla, eilisellä Riksun reissulla puikot esiin, joten eilen sain ambituksen päätellä kaverin kanssa iltaa istuessamme. Ja nyt on jo puikoilla uusi työ: korinpohjaneulekuviolla punainen tuubihuivi, jota minua on pyydetty neulomaan. Keskiviikkona Espoon Menitasta löysin siihen sopivaa lankaa, uusvillaa. Langan paksuus vaihtelee vähän tapaan kuin Novitan Sylviassa, jota ei kait enään valmisteta. Menitasta ostin lankoja toiseenkin tilaustyöhön ja muutoin sainkin ostohaluni hillityksi. Mulla on niin paljon lankoja, ettei niitä pitäisi ostaa. Tänään Wanhassa satamassa olleilla Kädentaitomessuilla itsehillintä petti. Ostin boncholangat ja langat pariinkin kauluriin :D:D Lisäks bambuset 9mm pitkät ja 80 cm kaapelilla olevan pyörön. Itsehillintä piti myös maanantaisessa Vantaan näkövammaisten käsityökerhossa olleessa Novitan lankaesittelyssä. Seiskaveikkaan on tullut uusina väreinä neonkeltainen, neonpinkki jne. Nalle-langoissa oli kaiketikin kivoja syksyvärejä. Esittelyssä näin helmineuleena tehdyn peiton, ja sellainen peitto voisi olla mökille päiväpeitoksi aika kiva. Noh, en osaa helmineuletta, vaikka ystäväni mukaan sen kyllä opin. No ehkä sitten joskus tulevaisuudessa…

Alkuviikosta jännittäessäni Harmaakuonon tilannetta neulominen toimi hyvänä mielen rauhoittajana, joten niin maanantai-iltana kuin tiistainakin otin puikot käsiin aina kun ahdistus painoi päälle. Onneksi uutiset Harmaakuonon suhteen olivat hyviä, neulominenkin saattoi jatkua iloisena tapahtumana eikä ahdistuksen poistajana. Mutta niin se vaan on mitä syksymmäksi mennään sitä enemmän käsityöt innostavat ja tulee aivan uudenlaista inspiraatiota, ja se on ihanaa se. Joten, nyt kun iltatee on nautittu ja suihkussa käyty voinkin istahtaa kuuntelemaan kirjaa ja neulomaan.

Raparperi-mansikkahilloa ja käsitöitä :)

Otsikko kertoo parin viime päivän kuulumiset tiivistetysti, mutta kerrotaan nyt tarkemmin 😀

Edelleen ollaan täällä mökillä. Kotiudutaan sunnuntaina, joten vielä monta ihanaa kesäpäivää edessä ennen kaupunkiarkea 🙂

Jos viikonloppuna nautittiin kesäpuuhista nyt parina viime päivinä nautinta on jatkunut. Eilen keittelin ekan ja tänään tokan satsin raparperi-mansikkahilloa. Olen aika hidas kuorimaan raparpereja ja pienimään ne riittävän pieniksi, jotta kypsyvät varmasti hilloksi keitettäessä. Eilen vein tarvikkeet ulos, mutta tuulisuus ja ripsivä sade ajoi kuitenkin pilkkomaan sisälle. Tänään kun taas aurinko paistoi lämpimästi jäin tyhmyyksissäni tiskipöydän ääreen puuhastelemaan. Raparpereja pilkkoessa ja hilloa keitellessä olen kuunnellut Mc Kinleyn kirjaa Unimaisemat, joten työskentely on sujunut rattoisasti. Eilisessä satsissa oli parisen litraa raparpereja ja litra mansikoita, hillosokeria 4 dl ja vettä 1 dl. Tänään satsi oli sama, mutta vettä lisäsin vain 0.5 dl. Ohjeessa kehoitetaan kiehuttamaan 10-15 min, mutta kiehutin paljon pidempään. Viime kesänä tehdessäni raparperihilloa osa raparpereistä jäi koviksi ja halusin sen nyt välttää.

Eilisiltana saatiin nauttia auringosta, joten ruokailimme ulkona. Tein salaatin johon laitoin oman maan herneitä, tomaatteja ja tammenlehtisalaattia. Kaupan rukolaa, fetaa ja aurinkokuivattua tomaattia sekä paprikaa. Grillattiin äidin tuomia frakfursteja. Ei siis kovin jaksettu ateriaan panostaa. Tänään hillon keittyessä tein tomaattipuoliskoja mihin tungin valkosipulia ja kietasin pekonisuikaleeseen. Avokki pesi perunat ja maustoin ne kuivatulla tillillä, savusuolalla ja voilla.

Tänään oli eilistä huomattavasti aurinkoisempi ja lämpimämpi päivä, joten harmitti vähän kun aikaa hillo- ja kokkauspuuhissa turhraantui niin paljon sisällä. No kun hommat oli tehty oli ihanaa olla ulkona ja nauttia hyvästä ruuasta kaikessa rauhassa auringosta nauttien. Ruokailun jälkeen istuimme laiturilla juoden lasilliset siideriä ja käyden uimassa. Mansikoita jäi hillosta yli ja meillä sattui olemaan vielä toinen Grillimaisterin suklaafondue, joten uinnin jälkeen pyyhkeissämme nautiskelimme fondueta ja mansikoita jälkkäriksi. Vähän herkkujen laskeuduttua nauttimaan saunasta ja tauoilla kolmasti uimaan. Nyt on ihana olla ja kohta voi painua pehkuihin yöpuulle, kunhan ensin nautiskelen Roibosteestä.

Jos mun aika on mennyt hillopuuhissa niin avokki on puolestaan touhunnut pihalla. Eilen siivosi liiterin ja tyhjensi paskahuussin. Tänään rakensi huussin takaluukkuun uuden seinän. Vanha oli tyroksinen, joka ei peittänyt edes koko luukkua. Nyt siinä on vanerilevy, joka kehystetty laudoilla ja päällä pönkkä millä luukku pysyy kiinni. Aika tiiviiltä vaikutti kun kävin tänään sitä tutkimassa. Nyt ei sada lunta eikä tuule takamukseen 😀 :DEdellisiltä omistajilta on jäänyt aika paljon puurojua sekä kun ite ollaan purettu vanha terassi, laituri tms, niin lautaa on kertynyt. Avokki on onneksi keksinyt aika paljon laudoille ja rimoille hyötykäyttöä, ja mitä ei ole pystynyt hyödyntämään on poltettu.

Eilisiltana innostuin neulomaan loppuun paperinarusta suojuksen valokranssiin sekä tekemään koirien vetolelun munkinnyöritystekniikalla loppuun. Kude mistä vetolelu nyöritetään käy ihoon. Jos vähänkin tulee hankausta ihossa on polttamia tai jopa rakkoja. Siksipä työ on edistynyt todella hitaasti. Ehkä nyttemmin iho on vähän tottunut, tai tekniikka parantunut kun pystyy solmimaan useamman solmun kerrallaan. Alkuun parissa oli jo toinen liikaa 🙁 Ja eipä tuosta ohuesta paperinarusta neulominenkaan mitään herkkua ole. Tein suojuksen 12mm puikoilla 56 silmukalla ja mittaa suojukselle 50 cm. Paperinaru ei ole villalangan tavoin mukautuvaa ja välillä putoavia silmukoita sai pelastella. Onnistuin onneksi nappaamaan ne kiinni. Paperinarussa tuntee neuloksen tosi hyvin, joten… Pirullista se vaan on. Mulla on odottamassa toinen vyyhti, josta pitäisi tehdä samanlainen suojus. Palailen tuohon vetoleluun ohjeineen kun saan valokuvan siitä sekä myös valokranssiin kunhan se valmistuu.

Tapasimme viime keskiviikkona Silmukkasiskojen kanssa. Alotin ambitus-kaulurin. Haluan tehdä sen uudestaan ja katsoa onnistunko nyt levennyksissä paremmin kuin avokille kauluria tehdessäni viime talvena. Työtä on tehty vasta pari senttiä, joten levennyksiin on vielä matkaa. Puikoilla on myös mohairlangasta neulomani kaulurin tekele. Mulla on visio siitä millaisen siitä haluaisin, mutta katsotaan. Siihen palaan, jos kauluri syntyy ja se on vielä esittelykelpoinen 😀

Valmistuneet neulomukset

Kropassa on ihana liikkumisen jälkeinen olo. Päivä on ollut lähes täydellinen, juuri sellainen mitä talvimökkeilyltä haluankin. Puoleltapäivin lähdimme lumikenkäilemään. Kävelimme moottorikelkan ajamaa uraa pitkin metsässä. Harmaakuono hölkytti edellä uraa pitkin välillä tullen kepin kanssa vierelle tai taakse polvitaivetuntumaan tassuttelemaan. Selvästi huomaa, että koira välttelee upottavia hankia. Ennen ei menoa paljon hanget hidastaneet. Matkan taittuessa aurinkokin tuli pilvien takaa paistamaan. Lopuksi päätimme mennä pellolle kävelemään jonne Harmaakuono ei tullut, jäi tassuttamaan tien vierusta pitkin. Pellolla oli ojia ja humpsahdin sellaiseen. Ja arvatkaapa kuka kipitti luokseni hankea uhmaten, mun oma ihanuus Harmaakuono. Se läähätti ja tökki kuonollaan. Ylös pääsy oli hankalaa upottavan lumen vuoksi. Lopulta kuitenkin pystyyn ja matkaa jatkamaan. Harmaakuonoakin hanki upotti ja sille tuli hätä. Se olikin se mikä jättää pienen epätäydellisyyden päivään. Sydämestä riipaisi aika tavalla. Toinen niin surkeana alkoi vikisemään 🙁 Avokki auttoi Harmaakuonon pois hangen syleilystä ja saimmekin koira kävelemään meidän jälkiä pitkin. Jostain syystä avokki valitsi reitin, joka oli yhtä helvetin ryteikköä. Siellä oli vaikea kulkea upottavassa lumessa risujen, puiden keskellä samalla ankaran huolen painaessa mieltä Harmaakuonon jaksamisesta. Lopulta oltiin kuitenkin mökin pihalla ja arvatkaapas mitä Harmaakuono teki? — haki kepukan ja halusi sitä heitettävän.

Lohi savustuspussiin ja uuniin. Ennen lähtöä olin tehnyt ison salaatin, joten kalan paistuessa aloittelin uuden ponchon neulontaa. Edellisen sain viime viikolla valmiiksi.

Ohjeen löysin Novitan sivuilta nimellä Joustinneuleponcho.
Ensin luodaan 60 silmukkaa 8mm puikolle, neulotaan *2o, 2n* kunnes kaulaosa on halutun korkuinen. Vaihdetaan 5mm pyöröön ja jatketaan kunnes työ on n. 20 cm. Taas vaihdetaan puikko 8mm ja tehdään levennykset aina oikeilla silmukoilla oikean raidan molemmille sivuille. Levennyksien jälkeen jatketaan *4 o, 2 n*. Myöhemmin tulee vielä kaksi levennyskerrosta, eli neulotaan *6o, 2n* ja vikan levennyksen jälkeen *8o, 2n*. Ohjeessa on vielä, että voi tehdä alareunaan hapsut. Kuten huomaatte, en tehnyt 🙂
Lanka: teddy (45%villa 30%polyamidi 25%akryyli,  puikot 7-8, käsinpesu) Tiedot vyötteestä.
 
En ole vielä päättänyt mitä poncholle teen. Alkuun pidin Teddy-langasta, mutta nyt se tuntuu käteen ehkä vähän liian keinokuituselta. Kaikki, jotka ovat ponchon nähneet ovat pitäneet sen pehmeydestä ja ulkonäöstäkin. Tässä tuli samalla eka työ missä uskalsin tehdä raitoja. Oli mulla mittakin, mutta mittausperiaate oli vähän sinnepäin tyyppistä toimintaa.

Mun asiakas halusi punaisen tuubihuivin, joten neuloin tammikuun alussa hänelle sellaisen. Tämäkin on Teddyä.  Ensinmäinen ”virallinen” tilaustyö 😀

Puikko: 8 mm pyörö
116 silmukkaa
1.       kerros: *1o, 1n*
2.       2. kerros: 116 oikeaa
Ja vihdoinkin olen saanut avokin kaulurin valmiiksi. Sen kanssa tappelin huolella. Ja valitettavasti alussa levennyksistä ei tullut kovinkaan edustavia, ihan liian isoja reikiä. Ihme kuitenkin tapahtui ja muutama viimesin levennyskerros sujuikin paljon paremmin ja se näkyy työssä. Se myös tuntuu… Mutta kauluri siitä vihdoin syntyi, huoh!

No ehkä rumat levennykset ei kaulassa niin hirveästi näy. En tiedä oliko ponchon teosta apua. Tuli siinä treenatuksi leventämistä paksummalla langalla ja puikoilla, vai muutenko se vaan yht’äkkiä napsahti kohdilleen…

Lanka: Merino (100%merinovilla, 30asteen pesu, 3-3.5 mm puikot)

Kaulurin ohjehan löytyy Lankakomero-nimisestä blogista nimellä Ambitus-kauluri. Alkuperäisessä ohjeessa luotiin 116 silmukkaa, avokki halusi kuitenkin kaulurista napakan, joten lähdin liikkeelle 96 silmukalla.  Itselleni tuo on aivan liian tiukka. Inhoankin kaikenmailman kuristavia pooloja tms. Siksi ehkä nuo tuubihuivit sopiikin mun makuun paremmin. Haluan tehdä tuollaisen kaulurin kuitenkin toistekin, sillä haluan tietää kykenenkö tekemään levennykset siihen paremmin heti alusta lähtien.

Tuon kauluri-projektin ollessa käynnissä mulla piti olla ”hätävaratyö” Neuloin huivin

Lanka: Rosarios4 Loopy (85%mohair 10%akryyli 5%polyamidi, käsinpesu, puikot7)
29 silmukkaa aina oikein

Että näin. Sukkaprojekti etenee. Toisessa sukassa on jo kantapää ja toisessakin vähän vartta. Täällä mökillä on tarkoitus tehdä joustinneuleponcho Lang yarns Kim-langasta. Mulle jäi suklaanruskeasta tuubista lankaa yli ja haaveilin jo tuolloin tehdä tuosta langasta ponchon. Käytiin Aa:n kanssa ostamassa mulle lisää lankaa, tummanruskeaa ja punaista. Sit seuraavaksi haluaisin opetella patenttineuleen. Ohjeita olenkin tutkinut, mutta luiseen kalloon ei mahdu langan nosto puikolle-jutut, mutta ehkäpä vielä senkin tajuan kun joku näyttää kädestä pitäen.
Vielä tästä päivästä. Lumikenkälenkille tuli mittaa Gps:n mukaan 10.8 km. Ryteikössä vauhti putosi surkeaksi, mutta ulkoilu on ihanaa. Illalla käytiin kävelemässä liki neljän kilsan lenkki tuota mökkitietä pitkin. Pakkanen kiristyi alkuillan aikana 12 asteeseen, joten sai pukeutua kunnolla talvikamppeisiin. Mutta loistopäivä on ollut: ulkoilua reippaillen, hyvää ruokaa, neulomista ja tietysti yhdessä oloa avokin kanssa.