Julkaistu

Viikonloppu Tallinnassa

Lauantaiaamuna 7.15 treffit satamassa, joten ennen kuutta sängystä ylös, vähän aamupalaa ja menoks. Menimme Lindalinella 90min Tallinnaan. Matka kului rupatellen ja teetä juoden.

Tallinnassa oli hirmuinen sumu, näkyvyys lähes olematon. Lähdimme kävelemään hotellille, jonne löysimmekin pienen mutkittelun jälkeen. Yksi huoneistamme oli jo valmis, joten matkatavarat saimme sinne säilytykseen. Nälkä kurni vatsassa, joten syömään. Olimme vanhasta kaupungista vähän sivussa, löysimme Matkahuollon, jossa söin kanasalaatin.

Aterioinnin jälkeen kävelimme paljon kehuttuun lankakauppaan Karnaluksiin, ja kyllähän se melkoinen paikka olikin. Hirveästi lankoja ja ihan liian paljon keinokuituisia keriä. Ei tullut sellaista ”ihania lankoja”-oloa. Angoralankaa ostin sekä kerän puhdasta paikallista villalankaa. Kiertelimme kaupassa reilu pari tuntia. Käytiin myös toisessa kaupassa, jossa lankoja oli vähän. Sieltä ostin Mohairia kolme kerää. Hintaakin oli jo Karnaluksiin verrattuna enemmän.

Kävelimme vanhaan kaupunkiin kahvilaravintolaan, jossa istuimme terassilla lämpövastuksien alla. Joimme pullollisen valkoviiniä viiteen henkeen ja nautiskelimme välipalaa. Itse söin Siskon kanssa juustoja ja mansikoita. Nam.

Sää oli ihmeellinen koko päivän. Sumun hälvettyä tuli sade, iltapäivällä taas lämmin ja lähtiessämme taas kiertelemään kohden satamaa kylmä viima.  Eräs Siskoista joutui ostamaan pitkähihasen. Käytiin ruokakaupassa, josta ostin sitrusvettä, paikallista suklaata ja pienen pullon valkkaria, jota ei illalla jaksanutkaan nautiskella.

Osa siskoista lähti viemään ostoksia hotellille ja me loput jäätiin vanhaan kaupunkiin yksille. Siinä vaiheessa satoi ja ukkosti. Hotellilta Siskojen palattua kävelimme illalliselle. Sää oli muuttunut aurinkoiseksi ja lämpimäksi.

Ruokailimme mukavassa vanhan kaupungin ravintolassa, jossa minunkin gluteeinittomuus osattiin huomioida oikein. Söin lammasta ja jälkkäriksi jäätelöannoksen. Paikka alkoi mennä jo kiinni kun saimme syödyksi. Ennen puolta yötä oltiin hotellilla aika uupuneina. Suomen Euroviisumenestyskin selvis vasta aamulla.

Aamupalan jälkeen kävelimme Kaupamajaan, jonka lankakaupasta löysin monisinisävylankaa, joka on täyttä villaa. Sitä ostin pari vyyhtiä. Luomukaupasta tarttui mukaan teetä, viinipullo ja suihkusaippuaa. Kiertelimme vanhassa kaupungissa, josta teekaupasta löysin ihania teelaatuja ja homma meinasi karata vähän lapasesta. Ostin nimittäin neljää eri teetä ja luomukaupan pari teetä siihen päälle. Noh, kovana teen juojana ei varmasti muodostu teet ongelmaksi.

Vielä ennen hotellille paluuta kävimme mm. pienessä keskiaikaisessa paikassa, jossa juomat ja ruoka tarjoiltiin saviastioista. Puolukkamehu oli hyvää savisesta tuopista eikä häränlihamakkarassakaan vikaa ollut. Piirakat olisi varmasti olleet myös herkullisia, mutta ei gluteeinittomia, joten kävin syömässä kanasalaatin lähiravintolassa.

Kotimatka sujui rauhallisesti. Ehkä hiukan väsymystä ilmassa kahden vilkkaan päivän tuloksena. Kotona purin kassin ja pakkasin uudelleen opaskoirakurssia varten. Samalla puhuin puhelimessa mikä ei ehkä ajatusten koossa pitämisen kannalta siinä väsymystilassa ollut ehkä fiksuinta. Vielä en kuitenkaan ole huomannut puuttuvan mitään oleellista.

Tallinnan tuliaisena sain jonkin pöpön. Kahdella Siskolla oli myös vatsan kanssa ongelmia. Heräsin yöllä hirveään vatsakipuun ja väänteeseen. Istuin vessassa hikoillen vajaan tunnin. Välillä sattui niin paljon, että oli pakko uikuttaa. En koskaan ole kokenut vastaavaa.Lopulta olo helpotti sen verran, että palasin sänkyyn. Pelkäsin etten pystyisi osaloittamaan opaskoirakurssia. Onneksi vääntö vaimeni kaiherrukseksi ja olo koheni. Aamulla pakkasin loput tavarat ja lähdin kurssille. Onneksi eilinen oli toiminnallisesti rauhallinen päivä, joten pärjäsin kaiherruksen kanssa, joka tosin alkuillasta muuttui närästykseksi. Siinä vaiheessa huumori oli kyllä koetuksella.

Mutta joka tapauksessa kiva matka Silmukkasiskojen kanssa Tallinnaan. Karnaluks vähän pettymys aidoista raaka-aineista pitävälle, mutta ehkä toisella kertaa löytyy muita lankakauppoja missä käydä. Nytkin oli useampi listalla, mutta Karnaluksin lisäksi vain pariin ehdittiin, toisaalta alkoi olla jo aikamoinen lankaähky sen Karnaluksin lankapaljouden jälkeen.

Julkaistu

Miltä pulla pimeässä maistuu?

      Näkövammaiset nuoret opastavat kävijät hetkeksi näkövammaisten
maailmaan. Pimé Caféssa kävijä voi tutustua leivonnaisen ja juoman
äärellä näkövammaisuuteen helposti ja turvallisesti.

      Pime Cafe
Pimé Café
Eu:n nuorisoviikolla­ järjestetään yleisökahviloit­a. Tervetuloa Pimé
Caféseen:
28.5.2013 Näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiris, Helsinki
klo 12.00-19.00
28.5.2013 Aleksiskivenkat­u 30, Tampere klo 12.00-18.00
28.5.2013 Veturitallit, Veturitallinkat­u 6, Jyväskylä klo 14.00-19.00
(toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluj­en
kanssa)
29.5.2013 Turun yliopisto, Educarium, seminaarihuone 355, klo 13-17,
Assistentinkatu­ 5, Turku (toteutetaan yhteistyössä TYYn
Saavutettavuust­yöryhmän kanssa)
Tapahtuma on osa Euroopan nuorisoviikkoa.

      Viikon painopisteenä on nuorten osallisuuden edistäminen ja
aktiivinen kansalaisuus.

Euroopan nuorisoviikkoa vietetään 26.5.-2.6.2013. Sen
tarkoituksena on tehdä EU:n nuorisopolitiikkaa ja Euroopan
nuorisotoimintaohjelmaa tutuksi. Euroopan nuorisoviikko on järjestetty
vuodesta 2005 lähtien noin kahden vuoden välein.

      Lisätietoja Pimé Cafésta:
      nuorisosihteeri Jutta Kivimäki, 09 3960 4653, 050 569 5022,
jutta.kivimaki@nkl.fi

      . lisätietoja Youth in Action -ohjelmasta:
      . www.cimo.fi I Ohjelmat I EU:n nuorisotoimintaohjelma Youth in
Acti-on

Julkaistu

Vikat lenkit valjaissa

Päivällä puin viimeistä kertaa Harmaakuonolle työvermeet (valjaat) päälle ja kävelimme aurinkoisessa, kesäisessä säässä pienen lenkin. Linnut lauloi ja tunsin haikeutta, jopa surua. Sisälle tultuamme riisuin valjaat Harmaakuonolta ja halasin koiraa koko sydämelläni rakastaen. Harmaakuono taisi olla hiukan hämmentynyt. Istui hiljaa paikoillaan, tassutteli tänne kodinhoitohuoneeseen köllähtäen huokaisten. Hetken jouduin taasen kokoamaan itseäni.

Eilen kyläilimme työparini luona. Kävimme koirien kanssa lenkillä nuoremman loikkien vapaana ollessa pitkin ja korkein askelin. Harmaakuono tyytyi edellä jolkottamiseen. Se oli se viimeinen vieraan paikan opastuslenkki mihin sisältyi tuo koirien kirmaushetki.

Ulkoilun jälkeen nautimme herkullisen aterian rupatellen innokkaina koirista ja sain ihanaa vertaistukea työpariltani. Hänellä on jo neljäs vai viides opaskoira. Vietimme rennon ja mukavan illan. Minäkin unohdin hetkeksi haikeuden ja tämän tuskan.

Iltapäivällä istuin takapihallamme rapsutellen Harmaakuonoa. Olin jo tiistai-iltana kiukutellut avokille hänen päätöksestään lähteä jo tänäiltana mökille eikä huomisaamuna kuten ajattelin. Sain tänään tunnustetuksi kiukun syyn, Harmaakuono. Olisin halunnut pitää koiran lähelläni vielä vähän pidempään. Samalla tajuan kuitenkin olevan hyvä asia tämän muutaman päivän ero ennen kuin lähden uuden oppaan kanssa liikkumaan. Minulla on nyt aikaa koota itseni, aikaa sopeutua Harmaakuonon eläkerooliin ja ennen kaikkea antaa tilaa nuorukaiselle tulla sellaisena kuin se on.

Avokki ja Harmaakuono lähtivät minun tehdessäni töitä. Mieleni teki rynnätä työhuoneesta vielä taputtamaan ja halimaan koira, mutta onneksi järki voitti. En uskalla ajatella miltä tämä tuntuisi, jos Harmaakuono olisi lähtenyt uuteen kotiin. Nytkin tämä tuntuu jotenkin niin kuohuttavalta. Onneksi elämäntilanteemme on sellainen, että Harmaakuonon eläkepäivät on luonamme ja samalla voin jatkaa liikkumista nuoren koiran kanssa.

Arvasin tämän illan olevan vaikea, ehkä vaikein. Huomiselle on puuhaa ja lauantaiaamuna Tallinna kutsuu Siskoja, joten lankojen mailmaan sukellan ja pää levätköön koira-asioista. Viime aikoina olen täällä kuin Facebookissakin jauhanut aiheesta varmasti kyllästymiseen asti. Uskokaa, silti tulee aika milloin aihe painuu taka-alalle ja Hepan sydämellä on muutakin asiaa.

Julkaistu

Blogimiitti Helsingissä 9.6.

On kesäisen blogimiitin aika. Bloggaajat ja lukijat kokoontuvat Helsinkiin 9.6. sunnuntaina. Tapaamispaikkana on rautatieasema klo 14.00, josta iloinen joukko jatkaa matkaa Suomenlinnaan nauttimaan alkukesän tunnelmasta. Tarkoitus on käydä syömässä joko Suokissa tai Hesan keskustassa. Paikkaa ei ole vielä päätetty. Miittiin ovat kaikki bloggaajat ja lukijat tervetulleita. Lisäinfoa löytyy mm.
täältä. Ja halutessasi voit laittaa liittymispyynnön Facebook-ryhmään HBM 2013. Siellä sovitaan mm. ruokapaikka tms.

 Itse olin viime vuoden toukokuun blogimiitissä, joka järjestettiin Jyväskylässä. Oli lämminhenkinen ja mukava päivä. Jännitin päivää paljon, mutta onneksi junalippu oli hyvissä ajoissa taskussa, niin en jänistänyt 😀
Nyt kun miitti on melkein kotikonnuilla tuloani en pysty varmistamaan lipun ostolla. Ja taas jännittää, vaikka vuoden takaisesta on vain hyviä muistoja. Nyt ehkä lisäjännitystä tuo uusi opaskoira. Mietin pärjäänkö sen kanssa isossa ryhmässä ja pelkään, että vien liikaa jonkun aikaa, jos koiran opastus ei ole vielä ihan uomissaan. Ja kai vähän jännittää myös uudet ihmiset joita en ole tavannut. Mutta mukaan olen ilmottautunut, joten eiköhän Hepakin paikalle ilmesty uuden opaskoiransa kanssa. Toivottavasti teistäkin mahdollisimman moni innostuu ja lähtee mukaan.

Kohta lähden Harmaakuonon kanssa viimeiselle vieraan paikan lenkille ja sen jälkeen aterioimaan poronkäristystä, joten tästä tulee hieno päivä 🙂 

Julkaistu

Sydän täynnä rakkautta

Eilen Opaskoirakerhomme järjesti koirakoille tottistreenit. Vantaan koululta saatiin paikalle kaksi kouluttajaa ohjaamaan kymmentä koirakkoa. Lisäksi mukana oli peesareita ja muita avustajia. Itse seisoskelin sateessa ilman koiraa. Pohdin päivästä toiseen vienkö Harmaakuonon treeneihin vai en. Onhan uuden oppaan kanssa yhteisen taipaleen aloittamiseen viikko aikaa. Arvelin Harmaakuonon treenin ”kestävän”, mutta omista tunteistani en ollut varma. Lopulta soitin kouluttajalle ja sain tukea jättää Harmaakuono kotiin harjoittelemaan eläkekoiran virkaa. Sitä se onkin saanut harjoitella jo oikeastaan pari viikkoa.

Vappu ja sen jälkeiset päivät meni mökillä. Minä flunssaisena ja surullisena. Puhuin paljon puhelimessa ja viesteilin ystävien kanssa. Perjantaina Harmaakuonon veli sekä velipuoli lähtivät viimeiselle matkalleen. Elin hengessä voimakkaasti mukana ja lopulta aloin pelätä omanikin puolesta. Olihan Harmaakuonolla hammasoperaatio edessään ja nukuttamisessa riskinsä, joten sanonta ”ei kahta ilman kolmatta” änkeytyi väkisinkin mieleen. Flunssaisena paijailin Harmaakuonoa aina kun se malttoi olla lähelläni. Avokin kanssa ulkotöissä oli paljon mielenkiintoisempaa kuin flunssaisen ja surullisen meikäläisen kanssa. Noina päivinä opin taas paljon lisää mitä kaikkea koirakoiden matkoille mahtuukaan, miten paljon tunteita, kiintymystä, rakkautta, hellyyttä, välittämistä.

Avokki mökkipäivinä puuhaili pihapuuhien parissa. Keräsi kasvimaalta ison kasan heinää pois. Tälle kesää siihen ei voi vielä istuttaa tai kylvää, maa on käännettävä ja rikkakasvit häädettävä.



Eipä kovin edustava raivauksenkaan jälkeen, mutta Harmaakuono paikalla tottakai karahka suussaan 😀

Perjantaina olo oli jo parempi, joten nautin ulkoilusta minäkin. Lintujen konserttia kuuntelin ja ajattelin koiraystäviämme niiden viimeisinä hetkinään. Oli rankkaa tietää kellon ajat milloin se kaikki tapahtuu. Toisaalta olen kuitenkin kiitollinen, että ystävämme halusivat jakaa nuo hetket kanssani. Vielä saunan jälkeen poltimme mehiläisvahakynttilän veljien muistolle.

Lauantaina palasimme kotiin. Täällä keittiöremppa eteni seinien levytyksellä. Harmaakuono joutui taas tyytymään pienempään elinympäristöön. Ja kun me lähdimme vielä juhlimaan nelikymppisiä, ei Harmaakuono voinut riemusta pomppia. Onneksi takapiha antaa lisätilaa kölliä siellä aina kotona ollessamme.

Maanantai-iltana panikoin hammasoperaation onnistumista ja kehittelin mielessäni kauhukuvia sen epäonnistumisesta, tai ehkä lähinnä siitä ettei Harmaakuono heräisikään uniltaan. Olin niin hermostunut, että heräsin varttia yli neljä enkä saanut enään nukutuksi. Ennen kahdeksaa olinkin jo Opaskoirakoululla, josta lähdimme kennelpäällikön kanssa viemään Harmaakuonoa hoidettavaksi. Juttelimme matkalla ja kerroin pelostani. Harmaakuono tassutteli lääkäriin reippaasti. Vastaanottoaulassa odottelimme tovin, jonka jälkeen menimme huoneeseen missä hampaita katsotiin ja sydäntä kuunneltiin. Me lähdimme pois ja koira hoitajan kanssa käytävää pitkin jonnekin hoitotilaan. Kennelpäällikkö lupasi soittaa heti kun saa tiedon koiran heräämisestä. Niin myös tapahtui ennen kolmea iltapäivällä. Se oli suuri helpotus ja illan työt sujui rauhallisin mielin. Koira yöpyi koululla, jotta nähtiin toipumisen alkavan hyvin. Mulla oli illalla jo herraa hirmuinen ikävä. Teki mieli soittaa päivystäjälle ja varmistaa Harmaakuonon vointi. Järki voitti ja sain oltua soittelematta. Ehkä siihen auttoi kaksi pitkää puhelua kahden ystävän kanssa.

Keskiviikkoaamuna menin sovitusti koululle kahdeksaksi ja sain rakkaan koiran luokseni. Se pomppi tullessaan. Oli kuulemma ollut innoissaan myös edellispäivänä kun kennelpäällikkö oli koiraa hakenut lääkäriltä. Peräpää vain keikkui kuulemma kun jalat eivät vielä ihan kantaneet. Toipuminen oli vauhdissa ja koira iloinen. Tuntui niin hyvältä ja onnelliselta. Saatiin hoito-ohjeet ja matka mökille saattoi alkaa. Äiti asemalta kyytiin ja menoks.

Harmaakuono rakastaa keppejä kuten kuvista varmasti on tullut selväksikin. Nyt oli pakko pitää herraa kiinni, jotta hampaiden poistokohdat saisi parantua rauhassa. Viis hammastahan sieltä purukalustosta lähti. Valvotusti sai olla vapaanakin ja ilmeisesti särkylääke oli väsyttävää, koska poika oli aika raukea muutaman tunnin sen jälkeen.

Päivät sujahti puutarhapuuhissa ja keväästä nauttien. Eilisaamuna ei millään olisi tahtonut tulla kaupunkiin. Nyt kuitenkin Harmaakuonolla viimeiset päivät opaskoira-statuksella. Eilen tottistreenejä seuratessa koin taas koiran vaihtoon liittyvien tunteiden moninaisuuden. Kiehtoi ajatus treenata uuden koiran kanssa niitä harjotteita mitä nyt tehtiin. Samalla kertaa kaipasin Harmaakuonoa rinnalleni, mutta uskon ratkaisun jättää koira kotiin olleen oikean.

Perjantaiaamuna avokki ja Harmaakuono lähtevät mökille remppaa pakoon. Itse lähden lauantaiaamuna Silmukkasiskojen kanssa Tallinnaan. Tunnen jotenkin tuon perjantaiaamun merkittäväksi, silloin Harmaakuono lähtee eläkepoikana mökkeilemään ja seuraavan kerran tavatessa sen olen uuden oppaan kanssa ja Harmaakuono eläkeläinen. Kun tuota ajattelen kyyneleet nousevat silmään. Samalla muistan, että elämässäni kääntyy uusi lehti kera uuden opastajan, kiehtovaa, jännittävää. 
Mutta miten paljon voikin rakkautta mahtua sydämeen, rakkautta koiraa kohtaan. Ja kohta sitä rakkautta saa myös toinen koira. En usko ettenkö voisi rakastaa myös tulevaa opasta yhtä kiinteästi ja vahvasti kuin Harmaakuonoa. Eihän se tietenkään päivässä tapahdu, mutta rakastun kuitenkin, eikä se ole Harmaakuonolta pois. Meidän rakkauttamme ei estä eikä riko mikään. Kyllä sydämeen mahtuu toinen ja joskus se kolmaskin rakas koira. Sinne mahtuu toki myös ne ystävärakkaudet ja avokkirakkaus. Rakkautta mahtuu niin paljon sydämeen kuin tarve vaatii. Rakastetaan paljon niin meidän kaikkien on hyvä olla.

Julkaistu

Hoppu helpottaa, kurkkukipu alkaa

Reilu viikko on menty melkoista haipakkaa. Jos ei fyysisesti touhua niin aivoille mietittävää.  Lepohetkiä ei muuta kuin öisin nukkuminen. Nyt olen nauttinut rauhallisesta päivästä pakkaillen hiljalleen mökille lähtöä varten. Valitettavasti mökkifiiliksiä häiritsemään on änkeytymässä flunssa. Kurkku on kipeä, nenä vuotaa, päätä jomottaa ja on väsähtänyt olo.  Siitäkin huolimatta on ihana mennä hetkeksi mökille rauhoittumaan. Elämämme kun perjantaista lähtien kotosalla on keskittynyt kodinhoitohuoneeseen, jossa on ”minikeittiö” ja oleskelutila. Pöydällä mikro, kahvinkeitin, vedenkeitin, leivät, hedelmät koreissaan, kaapissa vähän astioita tms.  Lattiatila täytetty pienellä pyöreällä metallisella parvekepöydällä ja kahdella tuolilla. Tässä syödään, tässä istutaan aikaa tappamassa ja ollaan koneella.  Yläkerrassa käydään makkarissa nukkumassa suljetun oven takana ja jääkaapilla, joka nököttää heti portaiden yläpäässä.  Eli, keittiötä ei enään ole. Se purettiin perjantaina ja lauantaina vietiin sorttiasemalle.

Alkuviikosta viimeiset pähkäilyt tulevan keittiön väreistä, paperitöiden tekemistä, keittiötilauksen vahvistaminen, keittiön pakkaus. Sitä A:an kanssa tehdessä täytyi ihmetellä mistä ihmeestä sitä tavaraa kertyykin niin hirmuisesti. Keskiviikkoaamuna kävimme kaupassa ja aloitimme pakkaamisen heti. Aa lähti täältä lähempänä kymmentä. Toisaalta nyt astiat ja muut on pakattu siten, että purkaminen pitäisi käydä kätevästi.  Valitettavasti kaapeista löytyi aika paljon myös roskiin menevää. Inventaario pitäisi tehdä vähintään kerran vuodessa eikä  vain remonttien tai muuttojen yhteydessä.

Tiistai oli minuuttiaikataulutettu, sillä kotoa lähdin 9.15 klo 10.00 alkavaan palveriin (opaskoira-asiat), josta jo kahdentoista pintaan hoppuilin seuraavaan tapaamiseen. Käytiin ostamassa Opaskoirakerholle omat kahvi- ja teetermarit retkiämme varten. Samalla piipahdettiin Mustiin ja mirriin, josta Harmaakuonolle ruokasäkki ja heijastinvaljaat. Lisäks mulle ja nuorukaiselle vyö ja hihna sauvakävelyä varten. Kassalla viivytystä ja kello kävi. Ehdin kuin ehdinkin kotiin 13.30. Aa sopi sähkömiehen kanssa remppa-asioita ja kahdeksi Terraan keittiötilausta tekemään. Ja eihän se tullut valmiiksi, paperitöitä ja maksamista vaille. Kotiin oli lähdettävä, sillä asiakas klo 16.00 ja töitä kesti yli kahdeksaan. Aa tekas gluteeinitonta pastaa, jota ehdin syödä hiukan ennen kuutta. Avokin tultua töistä lähtivät Terraan maksamaan tilauksemme. Iltauutisten aikaan istuessani teemuki nokan alla osasin arvostaa tuota rauhottumisen hetkeä.

Torstaina järjestelin aamupäivästä ns. toimistotilamme tavaroita siirtäen niitä tarvikkeita sivuun mitä rempan aikaan tarvitaan. Pesin pyykkiä ja kun vein telineen ulos, ovi läimähti kiinni kovan tuulen takia. Onneksi puhelin taskussa, joten sain oven aukaisijan paikalle. Kun taas sisällä totesin ettei pyykit olleet peseytyneet kunnolla, uudestaan kone pyörimään. Uunissa paistoin jauhelihakiusauksen. Illalla olin Anu Kososen luennolla Liikkujan hiilihydraatit. Tällä tietoa olikin viimeinen luento tälle kevättä, mutta ainahan jotain kiinnostavaa voi ilmaantua. Anu ei selvästikään kannattanut karppaamista, mutta suosi kuitenkin hyvälaatuisia hiilareita.

Perjantaiaamuna pakenin paikalta keittiön purun alta. Osallistuin Vantaan näkövammaisten käsityön tekijöiden Porvoon retkelle. Kaverikseni lähti Silmukkasisko ja muutava muukin tuttu. Ryhmän koko oli iso ja osa porukasta oli hyvin iäkästä ja huonosti liikkuvaa. Shoppailimme TT-Shopissa, josta saatiin alennuksiakin. Ostin bambulankaa, jotta vihdoin pääsen tekemään tiskirättiä, puuvillalankaa toppia varten ja Albackaa oli ihan pakko saada kun oli niin ihanan pehmeää lankaa. Avokille löyty herkkupuolelta amarettosuklaakahvia.

Ennen lounasta ehdimme piipahtamaan vielä Siskon kanssa Trumbergin myymälässä, josta ostin Alku-karkkisekotuspussin. Tämä lisäainevälttely yms. on nykyään jo herkuissakin, joten ei isoja ostoksia syntynyt. Lounaaksi söin uunilohta, kahta salaattia ja keitinperunaa. Aikaa meni pitkälti toista tuntia, mutta ehdimme vielä käydä Pienessä suklaapuodissa, josta ostin mansikkasuklaata ja tummaansuklaaseen upotettuja mansikoita. Ja vielä ennen bussin lähtöä herkuttelimme Cafe Helmessä. Paikka oli yhtä ihana kuin ennenkin. Nyt väkeä li vähemmän, joten vanhan talon tunnelmasta sai vielä paremmin kii. Pääsin myös tutkimaan hovimestarinukkea, joka kantoi tarjotinta, jolla rahaa. Gluteeinittomana herkkuna nautiskelin juustokakusta kera vadelmahillon ja juomana tuo ihanainen kuuma italialainen suklaajuoma.

Kotimatkalla bussissa arvottiin arpoja mitä menomatkalla myytiin. Ostin kolme arpaa ja voitin kaikilla. Vauvan vaatteita, pitsiliinan, teetä+dödö. Olikohan vauvan vaatteet jokin enne??? Kuulemma meni oikeaan osoitteeseen… No eipä tällä hetkellä ole ajankohtaista meidän perheessä… Voittojen arvonta keskeytyi, sillä pysähdyimme lihasavustomolla, joka oli pieni ja reilun 50 hengen ryhmän täyttäessä kaupan, iski ahdistus. Ostin ilmakuivattua kinkkua.

Lauantaiaamunakin pakenin rempan alta pois paikalta. Lähdin messuilemaan parin Siskon kanssa. Toisen Siskon kisu oli näyttelyssä, joten pitihän kissapoikaa käydä katsomassa aina välillä. Itse Kädentaitopuoli oli aika pieni ja suurimmaks osaks esillä oli valmiita käsitöitä. Toki niistä sai ideoita itse tekemiseen. Helmiä ja paperiaskarteluun löytyi paljon tuotteita. Ostin yhden vyyhdin mohair-lankaa ja muut ostokseni olikin ei käsityövoittoisia. No löysin puisen pannunalusen, viilentävää jalkavoidetta ja loput tulikin Luomu- ja Lähiruokapuolelta, joka oli valitettavan pieni. Parin juustolan juustoja maistelimme, kotimaista luomulimsaa(en tykännyt), luomusipsejä(tykkäsin), Biokian suklaamarjoja ja puolukkamehua jne. Ostin paria juustoa, puolukkamehua, suklaamarjoja. Outletin puolella ei käytykään ja Aan kanssa ei sunnuntaina jaksettu lähteä, joten syksyllä sitten taas. Tosin joku kirjoitti jossain, että siellä oli ollu hirmuisesti rihkamaa. Ai niin, ostinhan mä kädentaitopuolelta hopeisen rannekorun :O Ihan meinas unohtua 😀

Kotona väsähtänyt ja huonotuulinen avokki, joka onneksi piristyi saunomaan. Sunnuntaina väsyttiin ja kitistiin. Hieroin sentään avokin ja iltaa kohti mielikin koheni. Tosin kuten edellisessä postauksessa kirjoitinkin, surua on mielessä koiraystävien sairastumisien vuoksi. Eteenpäin kuitenkin jatketaan kaikesta huolimatta.

Julkaistu

Surua sydämessä

Murhemieli, kyynelsilmä…
Kun kuulin Harmaakuonon veljen olevan vakavasti sairas, niin sairas, että on vain yksi ja ainoa mahdollisuus, siitä lähtien olen tuntenut suurta surua ja myötäelämisen tuskaa.  Olen ajatellut perhettä paljon, rapsuttanut velipoikaa mielessäni, lähettäny sydämessä voimaa ja lohtua.  Muistan miten reipas, energinen ja iloinen herra oli meidän viimeksi (alle 3vk)  tavatessamme. Veljekset kirmasivat iloisina yhdessä vapaudesta nauttien. Ennen pois lähtöäni tunnustelin koiralla olevia patteja, enkä voinut tietää niiden olevan imusolmukesyöpää.  Tuo koiraherra on säilyttänyt pirteytensä ainakin eilisiltaan, vaikka on vain ajan kysymys milloin on aika lähteä. viimeiselle matkalleen. Se tapahtuu  joka tapauksessa perjantaina, koska vaihtoehtoja ei ole. Tuntuu pahalta, mutta  sen jälkeen koiralle ei tule tuskia ja kauniit muistot säilyvät.  Toivon koko perheelle voimaa, lohtua ja että voisivat vielä hetken nauttia rakkaasta ystävästään ennen kuin koiran on aika päästä tuskattomille niityille kirmailemaan.

Harmaakuonon veli on ollut perheineen kovasti mielessä. Tänään sain toisen suruviestin ja alkoi tuntumaan kestämättömältä. Ystäväni kirjoitti omalta koiraltaan löytyneen jonkinlaisen kasvaimen maksasta, ja että heillä on vielä yhteistä aikaa hiukan. Koira on Harmaakuonon velipuoli, puolisen vuotta vanhempi.  Tuntuu kovin raskaalta ystävien koirien sairastumiset, ja varmasti sukulaisuudella Harmaakuonoon on myös tekemistä ja siitä, että ovat kutakuinkin saman ikäisiä koirimuksia.  Ehkä myös pelko  milloin on Harmaakuonon vuoro. Olen tunnustellut pojan patteja vainoharhaisena ja  kai jonkinlaista varautumistyötä tehnyt, vaikka epäilenpä onko siitä tosi paikan tullen mitään hyötyä.  Näinä hetkinä sen todella tajuaa kuinka tärkeitä nämä opaskoirat käyttäjilleen on, olisivat varmasti meille ihan tavallisina kotikoirinakin.  Ja kun ystävien koirien sairastuminen surettaa näin paljon, pelottaa miten sitä oikein hajoaakaan kun itse on samojen asioiden kanssa tekemisissä.  Harmaakuonolta poistetaan viikon päästä pari-kolme hammasta, ja nyt jo hirvittää, jos jotain meneekin pieleen tai jotain kamalaa arvaamatonta ilmenee toimenpiteen aikana…

Julkaistu

Ystäviä, käsitöitä ja teeillan tunnelmia

Eilisiltana avokin katsoessa nyrkkeilyä minun oli tarkoitus valloittaa tuo meidän laiskanlinnamme kuulokkeet korvilla (Wilbur Smith – Kivihaukka), käsissä neuleharppu tarkotuksena harputella sininen tilaustyö kaulaliina valmiiksi, ja ulottuvilla muki kamomillateetä ja Lindin mansikkasuklaata.  Närästyskohtaus pilasi kaiken. Tuo hirmuinen vaiva iskee harvoin, niin harvoin ettei mulla koskaan ole siihen lääkettä. Parasta on kömpiä peiton alle, tyyny rinnan ja vatsan kohdalle ja pyrkimys rentoutua, olla liikkumatta.  Ei tehnyt mieli edes kirjaa kuunnella. Onneksi olo helpottui ja jäin samantein yöunille. Olihan edellisiltana mennyt myöhään ystäväpariskunnan vieraillessa luonamme. Söimme siemenrieskaa, kinkku-parmesan-salaattia, kanan nuijia ja jälkkäriksi marjajäädykettä.  Viiniäkin livahti jokunen lasi juttelun kulkiessa laidasta laitaan. Kahvittelun jälkeen vielä saunomista ja mukavaa yhdessä oloa.  Eilinen meni vähän pelastusarmeijalle, vaikka varsinaisesti ei krapula vaivannutkaan.  Eipä ihme, että uni maistui viime yönä ja ilta ei jatkunut närästyskohtauksen jälkeen neuloen/harputellen. Tänään kaulaliina on kuitenkin harputeltu loppuun ja nyt pari suklaapalaa ja teemuki nököttää vieressä.

Keskiviikkona treffasin käsitöiden ja teatterin merkeissä  ystävää, joka opetti mulle mehiläisvahakynttilöiden tekoa ja kahvipusseista askartelua. Nyt harjottelimme koiran vetolelun tekoa munkin nyöritystekniikalla ontelokuteesta. Kude käy ihoon, jos vähänkin pääsee liukumaan ihoa vasten, joten siinä saa olla tarkkana. Nyt minulla on täällä vetolelun alku ja ainekset toiseen vetoleluun, joten asiaan palataan vielä.

Teehetken jälkeen ohjasin ystävälle koirahieronnan perusteita, jonka jälkeen vietiin oppaamme juoksemaan hetkeksi koira-aitaukseen. Ja sitten olikin aika istahtaa seuraamaan näkövammaisteatterin esitystä
Kuningatar K
Näytelmä oli aika vaikea ja ilman kuvailutulkkausta siitä ei olisi päässyt oikein tolkkuunsa. Pääroolin esittäjäkin vaihtuu useampaan kertaan. Pidin kuitenkin näyttelijöistä ja heidän innostaan esiintyä, joten käykäähän oheisesta linkistä esitystä katsomassa.

  Torstaina vietimme mukavan illan Liioliin kanssa Thehuoneella Eerikinkadulla Helsingissä. Siellä maistelimme monenlaista teetä alottaen miedosta valkoisesta teestä siirtyen vahvempiin makuihin.  Minulle ehkä uusin tuttavuus oli tee, joka oli höyrytetty vuohenmaidolla. Tuoksu oli makea toffeemainen, maku taas aika olematon. Pu’er kiinalainen tee oli tuttu jo ennestään. Nyt pääsin maistamaan teetä mihin oli lisätty ruusunnuppuja, toi mukavaa makua. Ilta oli rento ja mukava, suosittelen teen ystäville. Itse haluaisin joskus osallistua Suomenlinnassa olevaan japanilaiseen teeseremoniaan. Pitäisi kai olla ryhmä, jotta se olisi mahdollista. Tuolloin torstai-iltana ei tarvinnut iltateetä kotona keittää 😀

MadH on liittynyt teidän lukioiden joukkoon! TERVETULOA ja kiitos haasteesta. Kuten edellisen postauksen kommenteissa tunnustinkin, olen viime aikoina ollut kamalan laiska haasteisiin vastailemaan, mutta yritän ryhdistäytyä.

Lopuksi:
Mieletön tunne kun kuulin peipposen laulavan ja mustarastaan visertävän.
Kevät, se on tullut sittenkin.

Julkaistu

Mistä olen ylpeä?

Tammi-helmikuun vaihteessa täällä oli blogiarvonta ja tuolloin sain kaksi kysymystä. Toiseen vastaaminen on jäänyt, joten eiköhän ala olla aika vastata 😀

Karhutar kysyi
”Mistä tekemästäsi / saavuttamastasi
asiasta olet erityisen ylpeä?”

Kysymys on vaikea minunlaiselleni itsekriittiselle ja vaatimattomalle ihmiselle. Minun pitäisi varmastikin kirjoittaa olevani ylpeä mm. paralympiaedustuksestani, EM-mitaleista vuosien takaa. Olenhan toki varmasti jollain tasolla saavutuksista ylpeäkin, mutta samalla muistutan itseäni etten juurikaan kentällä pelannut kyseisissä turnauksissa. Ja taas minun pitäisi muistaa, että jokainen on joukkueessa tärkeä ja se vaihtopelaajan rooli vasta helvetin raskas onkin kantaa. Ehkä siitä olen ylpeä, että tuon raskaan roolin pystyin kantamaan vuosia hyvin, vaikka välillä tuntui mailma kaatuvan nurinnarin oman turhauman ja tuskan vuoksi. Mölyt pysyi mahassa ja purkautui itsekritiikkinä ja alemmuuskomplekseina kisareissun jälkeen. Mutta reissuissa pysyin kasassa! Siitä olen ja saan olla ylpeä. Toki mielelläni ylpeilisin pelillisillä onnistumisilla paljon mielummin.

Saan tekemistäni käsitöistä hyvää palautetta, sanotaan neulejäljen olevan hyvää jne. Siitä voisin kai olla ylpeä, mutta taas kriittinen Hepa astuu toteamaan töiden olevan vaan yksinkertaisia tekeleitä. Ei tarpeeksi kuvioita, raitoja. Ovat vaan jotain helppoja perusräpellyksiä… Olen kuitenkin ylpeä käsityöharrastuksestani. Se on hieno harrastus. Siinä näkee omien kättensä jäljen, voi antaa itse tehtyä lahjaksi tai muistamiseksi. Se tuo hyvää ja lämmintä mieltä.

Isossa porukassa olen aika hiljainen, ehkä jopa ujo. Opaskoiratapahtumia järjestäessäni ja kerhoja vetäessäni olen tullut rohkeammaksi ja rohkeammaksi puhumaan isolle porukalle. Olen ylpeä siitä, että osaan organisoida kerhotapahtumia ja viemään ne työryhmän muiden jäsenien kanssa läpi. Äänimäärä Opaskoirayhdistyksen hallitukseen yllätti ja hämmensi, mutta ei tuonut ylpeyden tunnetta.

Ammatistani olen ylpeä, vaikka jotkut vähättelevätkin sitä eivätkä pidä sitä oikein minään.  Hierojana voin auttaa ihmisiä, helpottaa heidän oireitaan, olla mielen keventäjänä. Voin tarjota asiakkaalle hänen tarvitsemansa ikioman hetken vain hälle itselleen.  Nykyään on aina kauhea kiire, joten luonani voi pysähtyä ja hetkeksi antaa kiireen hellittää.  Teen mielestäni arvokasta työtä monella tapaa, vaikka en ole korkeakouluja käynytkään.

Minun korvaan sana ”ylpeä”  antaa negatiivisen kaiun, vaikka tässä kysymyksessä varmastikin haettiin sitä positiivista ylpeyttä eikä niinkään  sitä negatiivista. Sitäkin kun valitettavasti ihmisillä on enempi ja vähempi…

Mutta lopuksi toivotan Akun tervetulleeksi blogia lukemaan ja olen ylpeä teistä kaikista 47:stä lukiasta ja myös teistä, jotka ette ole rekisteröityneet.

Julkaistu

Viimeisimmät valmistuneet neulomukset

Kahden ponchon neulomisen jälkeen minuun iski hetkellinen neuloosittomuus. Sukkia neuloskelin vähän eteenpäin ja koetin opetella patenttineulosta sitä oikein oppimatta. Noh, patentti muhii ja senkin aion vielä oppia 😀 Niin, ja virkkaamisen. Sitä pääsinkin viime viikolla kokeilemaan eikä se mahdottomalta vaikuttanut. Haluaisin virkata mökille istuinalustoja ontelokuteesta.

Pääsiäislomalla neuloosi teki paluun täydellä voimalla ja mökillä syntyi tämä vihreä pörröinen tuubihuivi

Lanka: Brazilia New Fashion (50%polyesteri, 50%polyamidi,  puikot 4.5-5.5, 30astetta hienopesu)
Täyttä keinokuitua siis. Ostin langan Riihimäen Vahinko-kaupasta viidellä eurolla paketti, jossa 10 50g kerää. Huiviin taisin käyttää vajaat kolme kerää. Silmukkamäärästä ei hajua, mutta huivi menee kaulaan kaksinkerroin. Neulos koko ajan oikeaa. Neuloin 3.5mm pyöröpuikolla ja neulos aika harvaa, ainakin minun käsialallani.

Ensinmäisestä ponchosta jäi Teddy-lankaa pari kerää, joten mökillä innostuin vielä alottamaan toisen tuubihuivin.

Tein huivin sadalla silmukalla 8mm pyöröpuikolla
1-2 kerros: *1o, 1n*
2-4 kerros: 100 o
Neulokseen tuli mukavan tuntuisia nypyjä 😀 Teddyhän on Novitan lankaa (45% villaa ja loput keinokuituja).

Novitan lankaDelissä shoppailun jälkeen syntyi korinpohjaneuloskuviolla tehty tuubihuivi. Eräs ystäväni tilasi minulta vaalean tuubin. Tapaan hänet viikolla myöhemmin. Saas nähdä tuliko huivista toiveiden mukainen.

Lanka: novita  Sylvia (86%villa, 14%silkki,  puikot7-8, käsinpesu)
8mm pyörö/120s/korinpohjakuvio
1-4 kerros: *3o, 3n*
5-8 kerros: *3n, 3o*
Langan paksuus vaihtelee, on mukavaa ja helppoa neulottavaa. Neuloin kasin pyöröllä. Taidan olla erikoistunut näihin kasin puikoilla tehtyihin neulomuksiin 😀
Lankadeliin menon syynä oli Crystal-lanka. Jo vuosi sitten harputtelin ihan liian paksua ja leveää kaulaliinaa, harjoittelin raitojen tekemistä, ja kas työn edistyessä langan paksuus muuttui täysin, siitä tuli huomattavan ohutta. Tuolloin en ollut vielä niin  tietoinen lankajutuista, joten työ laatikon pohjalle odottamaan aikaa parempaa. No Silmukkasiskomiitissä tuli aika parempi, esittelin lankaa ja lankadeliin vei Siskojen tie.  Viallisen tummanruskean langan tilalle sain punaista kaksi kerää. Ruskeaa kun ei enään ollut.  Käsissä pitkä pätkä kaulaliinaa, ei kuitenkaan tarpeeksi pitkä. Siskotpa keksi, että tekeleestä tulee kassi.
Lanka: Novita Crystal (51%akryyli 18%mohair 18%polyamidi 13%polyesteri,  puikot 10 tai 12, käsinpesu)
 Siskojen avustuksella kaulaliinasta tuli olkalaukku. Läppä on ohuempaa viallista Crystallia, olkahihna on virkattu. Laukkuun voisi vielä lisätä napin. Niitähän teimme maaliskuun alussa olleessa miitissä.

Siskot olivat ostaneet Kädentaito-messuilta kotiuunissa poltettavaa savea. Ehkä savelle on jokin hienompikin nimi. Meillä oli kuvioiden tekemiseen mm. pätkä ketjua, pitsiliina… Hauskaa oli, vaikka minusta tuntui nappieni olevan tylsän yksinkertaisia 😀 No nyt niitä mulla on tallessa polton jäljiltä ja toivottavasti ainakin osalle keksin tai keksitään käyttöä. Olkalaukku voisi olla yksi kohde 😀
En ole viime syksyn jälkeen tehnyt harpulla mitään. Eilisiltana aloitin sinisen kaulaliinan, jota ystäväni poika on toivonut. Valitettavasti ei taida keskiviikoksi valmistua. Silloin pääsen opettelemaan koiran vetolelun valmistusta.  Eli, koko ajan jokin käsityöprojekti on meneillään. Huolehdinkin jo, että keittiörempan aikana (purku alkanee 26.4.)  langat ja käsityötarvikkeet täytyy saada paikkaan mistä ne on helppo ottaa aina kun uutta lankaa tarvii. Eihän toki käsityölaatikot ole keittiössä, mutta joudumme suojaamaan pölyltä myös olkkarin kalusteet. Lattian laatottaja on onneksi löytynyt, nyt odotellaan sähkäriltä vastausta ottaako homman hoitaakseen. Näin etenee remppa-asiat mun neuloosihuuman keskelläkin 😀  Hieno homma!