Julkaistu

Eka pt-treeni

Tiedättekö fiiliksen kun odottaa jotain uutta mahtavaa juttua ja silti vähän jännittää?
Sunnuntai-iltana minulla oli juuri sellainen olo, vatsan pohjasta kutitteli odotus ja jänskätys.

Vaikka sadepäivän jäljiltä oli märkää ja Oton mielestä kurjaa, se opasti hienosti Vidaan muistaen reitin hyvin. Liikkumistaidon ohjaajan kanssa tutustuttiin Vidan sisätiloihin alakuntosaliin, lämmittelyalueeseen, naisten pukuhuoneeseen jne. Sitten olikin aika vaihtaa treenikamat ylle ja lämmittelemään crosstrainerilla. Aikaisemmin olen laitteella vain sutkuttanut menemään ilman tietoisuutta oikeasta tekniikasta, joka käytiinkin heti läpi. Polvi-varvas-linja samansuuntainen suoraan eteenpäin. Mulla etenkin vasen jalka kiertyi ulospäin. Kantojen tulisi pysyä lähellä alustaa. Lantio vähän eteenpäin työntyneenä, rinta rottingilla ja käsikahvoista kiinni riittävän alhalta, jotta hartiat eivät nouse korviin ja jännity. Janna sanoikin olevansa asentojen suhteen pilkun viilaaja, joka on mielestäni loistava ominaisuus treenarissa. Itse olen vuosia kaivannut ohjausta oikein asennoin tehdyistä liikkeistä. Minun on vaikea hahmottaa milloin esim. jalkaterät osoittavat suoraan eteen. Näkevä voi sen katsoa, sokea ei. Eikä sitä välttämättä voi tunnustellakaan, koska asento muuttuu tunnustelussa väkisinkin. On vain luotettava ohjaajaan, kun hän sanoo jalan olevan vinossa ja asennon korjauksen jälkeen minusta tuntuu, että nyt se vasta vinossa onkin sisäänpäin, vaikka todellisuudessa jalka olisikin suorassa. Eli, pilkun viilailua vaan jatkossakin, Kiitos!!!

Sutkutin/poljin/heiluin (mikä nyt oikea termi lie crosstrainerilla tehtävässä liikkeessä onkin) reilut kymmenen minuuttia. Sutkutin kakkosvastuksella melkein koko ajan. Lopussa testattiin kolmosta eikä vastuksen muutos kovin iso ollut.

Eka varsinainen treeniliike oli vaakajalkaprässi. jolla tehtiin 12 toiston sarjoja ensiksi jalkojen ollessa levyn ylälaidassa. Tällöin liike tuntui takareisi/pakaraseudulla. Jalat levyn alaosassa liike tuli enempi etureisille. Kokeiltiin tehdä liikettä myös yhdellä jalalla. Oli muistettava reipas työntö ja hidas palautus, palautus kuitenkin niin ettei pakka päässyt levolle. Ojennuksessa ei saanut työntää levyä niin paljoa, että polvet lukittuisivat yliojennukseen. Tässäkin liikkeessä vasen jalkaterä tahtoi kiertyä ulos.

Ylätaljalla aloitettiin lapojen välien herättelyllä, jonka jälkeen vedot eteen. Liikkeessä tuli puolierot esiin. Olen ollut aina vahvempi yläkropaltani vasemmalta puolelta ja niin se oli nytkin.

Bosupallolla vatsalihaksia. En ole aiemmin bosupallolla työskennellytkään, vaikkakin joskus sellaisen nähnyt. Pallo toi mukavasti tehoa liikkeisiin. Tein suoria sekä vinoja vatsalihaksia unohtamatta suoria joidenka aikana nostettiin toinen jalka ilmaan suorana. Kädet pidettiin niskassa ja välillä minulla tahtoi kädet sulkeutua kohden rintaa. Janna huomautteli/muistutteli kiitettävästi asiasta.

Enempää ei ehditty. Jatkossa kuitenkin liikkeet lisääntyvät ja laitteelta toiselle liikkuminen varmasti nopeutuu. Nyt tutustuimme samalla painopakkojen käyttöön ja hahmottelimme tilaa. Samalla Janna sai vastauksia itselleen millaisia asioita minun kanssa voi tehdä ja millaisin vastuksin. Ja kuulemma mut voi pistää töihin ihan kunnolla :DD Hyvä niin 🙂 Koska jalkani ovat mitkä ovat ja tasapainonisamoin keskitymme koipiin ja keskivartaloon, mutta tehden juttuja monipuolisesti esim myös yläselälle. Yes!

Olen vähän yllättynyt etteivät jalkani juurikaan kipeytyneet jalkaprässistä. Jos teen liikkeitä seisoma-asennosta milloin joudun samalla hakemaan tasapainoa niin etureidet, takareidet kuin pakaratkin kipeytyvät helposti. Nyt tunnen, että jotain on tullut tehdyksi, mutta kipua ei. Vatsalihaksissa etenkin suorien kiinnityskohdassa miekkalisäkkeen läheisyydessä on tuntemuksia, samoin vinojen kohdalla, mutta ei suurempaa.

Sovimme perjantaille seuraavan treenikerran valupäivävaralla, ja onneksi jo nyt tiedän treenin toteutuvan, sillä valuvika iskikin jo eilen. Se tarkoittaa myös sitä, että torstaina voisin rohkaista itseni ja hipsiä spinningtunnille. Mutta joka tapauksessa perjantaiaamuna Jannan kanssa jatketaan. Luvassa kuulemma kovempi rääkki, yes!!! Sitä odotellen :DD

Janna pohti treenin jälkeen ettei minusta näkynyt mitenkään, että olisin jännittänyt ja en enään treenatessa jännittänytkään, ja ehkä se jännitys on enimmäkseen liittynyt siihen kaikkeen muuhun ihmisten kohtaamiseen ja suhtautumiseen liittyviin asioihin. Ja se kait on suurin jännityksen syy esim. mennä yksin spinningtunnille. Olen polkenut kuitenkin jonkin verran tunneilla, joten uskon kyllä selviäväni itse treenistä, mutta löydänkö pyörän spinningsalista jne? Vaikka tiedän, että varmasti saan apua tarvittaessa, joten möröt piiloon ja jos vaan valuvika siinä pisteessä, että polkeminen on järkevää, tunnille vaan!!! Huomaatteko, piiskaan itseäni!

Olen todella iloinen, että kirjoitin Korso-ryhmään ja että Janna näki sen, josta kehkeytyi upea mahdollisuus, josta toivottavasti saamme molemmat paljon. Ja toivottavasti tämä kantaa meitä pitkälle eteenpäin! Ilo on myös huomata miten mutkattomasti myös opaskoiran mukana olo hoituu Vidassa. Otto saa olla treenini ajan toimistossa ja taitaapi saada paljon hellyyksiä :DD Vielä kun poika ei haahuilisi paluumatkalla. Nyt palatessamme jumittelimme lätäköiden kohdalla ja ennen lätäkköaluetta Otto esitteli kerrostalon pihaan menevää tietä ja muita teitä ilmeisesti välttääkseen lätäkköhelvetin. Ja kun ei käännytty alotettiin vetelehtiminen. Torstaiaamuna kävellään Vidaan siten, että liikkumistaidon ohjaaja pysyy kauempana Oton näkymättömissä tavataan siellä ja palataan yhdessä takaisin. Toivottavasti kotimatkakin alkais jo sujumaan. Onneksi silloin ei yleensä ole hirmuinen hoppu, ellei sitten ole asiakasta tulossa…

Kotiin päästyäni lähdin avustajan kanssa samantein ruokakauppaan, ennen asiakkaiden tuloa asioiden hoitoa ja ehdinpä syömään herkullista savusiikasalaattia. Kahdeksan jälkeen lopetettuani työt, siivottuani työhuoneen saatoin istahtaa hetkeksi neulomaan. Olinkin aikaseen valmis lakanoiden väliin, ja kyllä nukutti ihanasti. Oli kiva herätä pirteänä tähän päivään, jota käsityöt erimuodoissaan ovat hallinneet.

Julkaistu

Positiivisia ryhmäliikuntakokemuksia

Ennusteet rankkasateista ja myrskyn jäämistä sai aikaan ratsastuksen perumisen tältä päivältä. Ajatus ratsastustunnista kaatosateessa, kovassa tuulessa ja muutaman asteen lämmössä ei houkutellut. Niin pajoa ratsastamisesta en tykkää ja taispa mukavuustekijätkin astua kuvaan. Tuossa säässä raha olisi mennyt täysin hukkaan, joten naatitaan nyt kirkasvalosta, yrttiteestä ja parista palaa suklaata. Samalla on kiva kirjoittaa kahdesta upeasta treeni-illasta torstailta ja perjantailta. Eilinen meni I love me-messuilla, joten ehkäpä rauhallinen relapäivä tekee välillä hyvää. Huomenna mennään taas!!! Yes! Aamulla on eka pt-treeni Jannan kanssa! Mä jo niin odotan ja melkein olen pakannut kamat kassiin :DD

Torstain liikkumistaito/reittiharjoittelu Vidaan peruuntui ohjaajan sairastuttua. Onneksi saatiin kuitenkin uusi aika sovittua seuraavalle aamulle. Aamuasiakkaan jälkeen oli hyvää aikaa siivota vaatekaappiaan ja laajentaa avustajan sijaisen etsintää. Pakkasimpa treenikassinkin jo yhden pintaan, vaikka vasta neljän jälkeen lähdin kohden Espoota Isonomenan Fressiä, jonne kaverini osallistuttuaan tyytyväisyyskyselyyn sai minulle ilmaistreenikerran. Päätimme kokeilla ohjattua kahvakuulaa ja polkea spinningtunnin. Ja kyllähän minua se kahvakuula vähän jännitti, vaikka avokin ohjauksessa olenkin kuulaa heilutellut. Ehkäpä syyslomien takia väkeä oli aika vähän. Puolen tunnin treeni tehtiin toiminnallisen harjoittelun alueella Laurin ohjauksessa. Ensiksi käytiin treenin aikana tehtävät liikkeet läpi ja lämmiteltiin. 20 min jäi varsinaiseen harjoitukseen. Yleensä kuulemma lämmittelyä ei alussa ole, ajatuksena ilmeisesti on, että väki tulee tunnille jo kropat lämpiminä. Minulle tuo lämmittely ja liikkeiden läpikäynti oli hyvä ensikertalaisena.

Tehtävät liikkeet olivat hauis/pystypunnerrus, askelkyykky, 45 sek. pito, kulmasoutu ja kahden käden heilautus. Tavoitteena neljä kierrosta 10 kerran toistoin 20 min ajassa. Itse pääsin kolme kierrosta ja neljänneltä ekan liikkeen. Oli kiva huomata Laurin kiertävän treenaajien luona ohjaten ja itsekin sain häneltä neuvot miten korjata liikettä paremmaksi. Hän uskalsi tulla lähelle ja koskea, joka ei aina ole itsestään selvää. Askelkyykyt tein ilman kuulaa. Tasapainoni on vähän mikä on ja koipeni onnettomat, joten ilman kuulaakin sain jalat kipeiksi. Huomautuksia sain, kuten odotinkin liian lyhyestä askeleesta ja selän taittumisesta. Kierros kierrokselta tasapaino parani ja askelkin piteni ja selkä pysyi paremmin suorassa. MAHTAVAA! Kulmasoudussa vedin ehkä hivenen liikaa ylös kun liike riitti lonkan sivustalle. Hauis/kulmasoutu-liike sujui yllättävänkin kivuttomasti. Ollaan sitä joskus avokin kanssa väännetty ja väännetty ja jotenkin en ole osannut jatkaa oikein hauiskäännöstä ylös, mutta nyt se onnistui. Ilmeisesti kuukausien makustelu alitajunnassa on tehnyt tehtävänsä :DD

Tuossa 45 sekunnin pidossa oltiin selinmakuulla, nostettiin ylävartalo/kädet ylös sekä jalat alaselän jäädessä tiukasti lattiaan. Vatsalihakset töihin ja pito! Yllätyin miten helposti jaksoin pitää itseni asennossa. Kahden käden heilautus olikin tuttua tutumpi ja siihen ei tullut korjauksia. Käsiliikkeessä minulla oli kuuden kulmasoudussa kahdeksan ja heilautuksessa 12 kilon kuulat. Heilautuksissa olisi mennyt varmasti painavempikin kuten kulmasoudussa. Ajattelin kuitenkin olevan parempi tutustua hommaan rauhassa ja totutella ryhmäliikkumiseen. Ja kyllä hiki tuli näinkin. Olihan vielä edessä 75 min spinning. Jälkikäteen on helppo todeta, että onneksi pidättäydyin noissa kuulissa, sillä Riian ohjauksessa otettiin kyllä mehut irti tästä akasta ja varmaan muistakin treenaajista.

Riialla oli superhyvät musiikit. Tunnilla oli kolme työosuutta, Aloitettiin kahden biisin lämmittelyllä, jonka jälkeen neljän biisin työosuus. Ajettiin mäkeä istuen, seisten, poljettiin satulasta vastatuuleen, poljettiin nopeampaan tempoon mäkivastuksella jne. En pysty enään muistamaan mitä tapahtui missäkin biisissä 🙁 Pienen palautuksen jälkeen homma jatkui viiden biisin työosuudella. Kolmas työosuus alkoi 7 min kappaleella, jossa jokainen ajoi oman halunsa mukaan joko seisten tai istuen. Ajatuksena oli, että ajettiin mäkeä ja että vastusta lisäiltäisiin matkan varrella. Riia kellottii kohdat 5, 4, 3 2.30, 2, 1.30 1 min ja 30 sek. Näissä kohdin ”ehdotti” myös vastuksen lisäyksiä”. Vielä oli jäljellä pari biisiä ja hiki virtasi, syke sykki korkealla, elimistö nautti! Jossain vaiheessa huomasin haaveilevani jostakin palautusjuomasta ja syömisestä :DD Ja olihan kotimatkalle ostettava protskujuoma sekä patukka 🙂 Riian tapa miellytti minua. Innostava, mutta ei liikaa höpöttävä tekopirteilijä vaan hyvä ohjaustyyli. Positiivinen, reipas, napakka, vaativa! Ei voi sanoa muuta kuin KIITOS!!!

Kotiin matkasi väsynyt mutta hyvinkin onnellinen nainen. Olin kokenut upean treeni-illan. Saanut hienon kokemuksen ryhmäliikuntatunnista ja nauttinut spinningin ihanuudesta. Olin aikaslailla valmista kauraa pehkuun!

Perjantaiaamuna aurinko ja kuiva keli, joten Otto opasteli Vidaan mukavasti saaden ovella herkkupalan :DD Meno oli aivan erilaista kuin tiistaina ja nyt reittikin hahmottui minunkin mieleeni paremmin, yes! Paluussa Otto vähän haahuili, joten huomenna vielä katsotaan tilannetta, ja huomenna kiusanamme taitaa taas olla sadepäivän jälkeiset lätäköt ja märkyydet. Huomisaamun aloitankin liikkumistaidon ohjauksella Vidaan, ja nyt harjoitellaan myös sisätilat. Ja kun ohjaaja on mukanani en ainakaan myöhästy haahuilun tai lätäköiden takia Jannan tapaamisesta. Koska liikkumistaidon ohjaajan työpiste ei ole kaukana, hän hurauttaa treenini jälkeen paikalle ja katsotaan miten kotiin paluu onnistuu. Onnistuuko paremmin kun paikassa ollaan tovi oltu. Otolla on nimittäin vähän takkuista samoja jälkiä pitkin paluut, jos paluu tapahtuu välittömästi päätepisteeseen saapumisen jälkeen.

Perjantainen reittiharjoittelu meni kuitenkin huomattavasti tiistaita paremmin, joten saatoin lähteä avustajani kanssa iloisin mielin ruokakauppaan maanantaita odotellen. Sitä ennen oli kuitenkin edessä perjantai-illan pumppi ja syvävenyttely Miisan ohjauksessa Vidassa. Etenkin pumppi tuntui jännittävältä ja kaverini Marin kanssa välineistöä kerätessämme tunnin alussa melkeinpä hirvitti :DD Kaksi eri painoista tankoa, käsipainot, kahvakuula, steppilauta, matto. Lämmittely alkoi kahvakuulalla kauppakassiotteella. Tunnin aikana tapahtui niin paljon etten millään pysty käymään sitä liike liikkeeltä läpi ja en aina ehkä kaikkea ihan ymmärtänytkään oikein. Varsinainen treeni alkoi joka tapauksessa meikäläisen murheenkryyneillä kyykyillä. Olihan koivet jo ennestään kipeät. Minulle oli outoja liikkeissä olevat kahden, kolmen ja neljän kerran pidot niin ylös kuin alaskin mentäessä. Uskon kuitenkin, että jos pumpissa käy säännöllisesti liikerytmityksen oppii eikä se enään tunnu niin oudolta. Logiikka ei kuitenkaan ihan täysin ekalla kerralla avautunut. Ehkä se johtui siitäkin, että jouduin ylipäätään keskittymään niin paljon siihen, että ylipäänsä ymmärrän mitä milloinkin tehdään. Ei siinä ehtinyt miettiä biisijakoja tms. Miisa kävi välillä luonani näyttämässä joitain juttuja ja se tietysti helpotti treenausta eikä Marinkaan panosta neuvomisessa sovi unohtaa. Kivaa oli ja hauska treenimuoto pumppikin. Toisaalta hieroja-minä vähän pohtii miten järkevää tuollainen pumppailu on. Olen tavannut työssäni monta asiakasta, jotka ovat jäätävässä jumissa käytyään pumpissa monta kertaa viikossa. On oikeasti todella tärkeää, että liikkeet tekee oikein, ja että oppii tekemään ne myös siten, että ei jännitä yläkroppaansa. Pumppi ei voi olla ainoa liikuntamuoto, jota tekee monta kertaa viikossa. Kerta kaksi liikkeet oikein tehtynä on varmasti ok. En toki ole mikään liikunnan ammattilainen ja omakohtaiset kokemuksetkin treenimuodosta vähäiset. Oli kuitenkin upeaa kokea pumppi ihan itsekin ja näin voi asiakkaitaankin ymmärtää paremmin. Ehkä tuo 4-5 kertaa viikossa pumpissa käynti-villitys on tosin vähän laimentunut, ainakin omia asiakkaitani ajatellen. Mutta, kyllä minä toisenkin kerran voin pumppiin lähteä. En toistaseks ehkä ilman kaveria, mutta kaverin kanssa joo, joten koskas Mari mennään treenaamaan?

Syvävenyttelyssä Miisalla oli todella hyviä venytyksiä ja mielestäni ilmaisi hyvin mitä milloinkin oli tarkoitus tehdä. Ohjatessa on tärkeää, että sanoo selkeästi mitä milläkin jalalla tai kädellä tehdään. Silloin sokkonakin pysyy hyvin kärryillä. Taisi olla yksi venytys, jossa Miisa kävi ohjaamasa minut oikeaan asentoon. Muuten pärjäsin hänen sanallisen ilmaisunsa ohjaamana. Venyttelytunneilla kävin säännöllisesti maanantai-iltaisin loka06-maalis07 aikavälillä ja siksi en venyttelytuntia jänittänytkään etukäteen. Arvatkaa vaan tekikö kipeiden lihojensa venyttäminen hyvää??? Suutarin lapsi on totisesti ne kenkänsä hävittänyt, joten tuonnekin on syytä hipsiä uudestaan!

Olen katsellut alkavan viikon kalenteria ja torstaina Vidalla olisi spinning ja pilates, jotka minua houkuttaisi. Saa nähdä uskaltaudunko yksikseni matkaan ja tunneille mukaan. Kun tämän tänne kirjoitan, ehkä se tuo lisärohkeutta. Myös lauantain spinnuun ehtisin eikä tuolle perjantaillekaan sovittuja menoja ole 😀 Tosin valuvikapäivätkin häämöttää ja silloin kaksi-kolme päivää menee ilman kovaa rasitusta, VALITETTAVASTI! Joka tapauksessa huomenna aloitetaan Jannan kanssa, Yes Yes ja vielä kerran YES!!!

Mutta isot kiitokset treeniseurasta Saana ja Mari sekä teille ohjaajille ohjauksesta Lauri, Riia ja Miisa!

Ps: Nyt myös blogillani oma Facebook-sivu Endorfiinista voimaa, käy tykkäämässä!

Julkaistu

Työtä tarjolla – henkilökohtaisen avustajan sijaisuus

Arvoisat lukijat!
Olisin kovin kiitollinen, jos jakaisitte tätä postausta eteenpäin tahoille jotka voisivat avustajan työstä kiinnostua. Valitettavasti palkka ei päätä huimaa, mutta kenties lisäansiota opiskeluiden tai muiden töiden ohessa työ voisi kannattaa.

Nyt olisi tarjolla henkilökohtaisen avustajan sijaisuus marraskuun puolivälistä eteenpäin. Sijaisuuden kesto äitiysloman ja mahdollisen hoitovapaan mittainen.
Viikkotuntimäärä 20 h
(tuntien jakaminen kahdelle henkilölle on mahdollista)
Palkka: 8.80 e/h iltalisä 15% ja sunnuntait tuplana
Maksaja Vantaan kaupunki

Työn kuvaus: avustaminen ruoka- ja muilla ostoksilla, avustaminen paperiasioiden hoidossa, opastaminen erilaisissa tapahtumissa yms. opastaminen erilaisissa liikuntajutuissa (esim. kuntosali, uinti tms)
Avustajalla tulee olla tietokoneen käyttötaito, kiinnostus liikuntaan, oma-aloitteisuutta, reipasta mieltä, motivaatiota työhönsä ja plussaksi lasketaan käsityötaidot, mutta ei ole edellytys työn saannille. Sensijaan HYVÄ suomen kielen taito on oltava.

Aikaisempaa kokemusta näkövammaisuudesta ei tarvitse olla. Taloudessamme kaksi koiraa Itse olen täysin sokea jaavomieheni vaikeasti heikkonäköinen Asumme Vantaalla Korsossa. Meillä oma hieronta-yritys, harrastuksiini kuuluu vahvasti liikunta, käsityöt, mökkeily. .Olen kiinnostunut ravitsemukseen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista.

Lisätietoja ja hakemukset heidi.koivunen (at) luukku.com
Puhelinnumero vain pyydettäessä.

Julkaistu

Reittiharjoittelua Vidaan

Tätä päivää olen odottanut siitä hetkestä kun Jannan kanssa sovimme projektistamme, sillä treenaus hänen ohjauksessaan Vidassa ei onnistuisi ilman, että opimme Oton kanssa reitin Vidaan ja takaisin kotiin. Liikkumistaidon ohjaus osui sateiseen päivään ja teiden varsilla riitti vesilätäkkö poikineen. Otto inhoaa niitä varvasvälikarvojaan myöden, työmotivaatio aikalailla nollassa. Pieniä pätkiä koira kulki kohtuullista vauhtia, mutta pääosin kulku oli matelua. On todella vaikeaa liikkua ylihitaasti kulkevan koiran kanssa. Väkisinkin ite välillä menee askeleen edemmäksi milloin koira ei mahdu edes työskentelemään. Ja kun tahtomattanikin ohjailen koiraa ja mahdollisesti vielä huomaamattani käännän rintamasuuntaa, eksyminen on valmis. Kun koira kulkee reippaasti ja veto on sopiva, koiraan on hyvä tuntuma ja liikkeellä olo pitää myös minut paremmin kartalla eikä touhu mene haahuamiseksi.

Valitsimme rauhallisemman reittivaihtoehdon, joka menee radan vartta pitkin, josta laskeudutaan asematunneliin ja sieltä kohden Vidaa. Kaverin kanssa käydessämme Vidassa tutustumassa kuljimme ison parkkialueen/aukion läpi, mutta liikkumistaidon ohjaaja piti sitä vaihtoehtoa vaarallisena, joten kiersimme teitä pitkin, eikä reitti kovin hankalalta vaikuttanut. Reittiin saisin vaan vielä paljon paremman tuntuman Oton opastaessa reippaammin. Puhuimmekin asiasta paljon ja ohjaaja lupasi viedä viestiä asiasta Oton kouluttajalle. Hänet tapaankin parin viikon päästä olevalla täydennyskoulutuskurssilla. Toivottavasti silloinkin on paljon lätäköitä ja märkää, jotta päästään ongelmaan huolella paneutumaan.

Vidassa piipahdimme vain eteisessä. Torstain harjoittelukerralla opetellaan myös sisätiloja ja katsotaan paikka missä Otto minua odottelee treenaukseni ajan. Torstaille ei ole luvattu sadettakaan, joten… ehkä reitti sujuu paremmin.

Tuolloin ostan myös Vidaan 10-kerran kortin. Siitä se sitten käynnistyy! Yes! Olen aivan huippuinnoissani, vaikka Oton kanssa reitti vielä vähän arveluttaakin ja mietinkin kuinkakohan paljon aikaa matkaan minun on varattava maanantaina. Olemme nimittäin sopineet maanantaiaamulle Jannan kanssa treffit, yes!!! Enkä todellakaan halua myöhästyä, en halua treeniajastani hukata haahuiluun Oton kanssa, sorry vaan rakas opaskoirani mun!!! Lisäks kaverini kyseli mua treenaamaan kanssaan perjantaina. Ehdotti pumppia ja syvävenyttelyä. En ole pumpissa aiemmin ollutkaan, joten jännittävää. Tiedän kuitenkin useammankin sokeankin tunneilla käyneen, joten varmasti parin kerran jälkeen homma sujuu. Tokihan se auttaa, jos ohjaaja osaa verbaalisesti toimia hyvin liikkeitä opastaessaan. Katsotaan miten käy, uskaltaudunko. Nyt uskon uskaltavani.

Mulla taitaa olla vähän ”kaikki tai ei mitään”-meininki, sillä jo lähes kuukausi sitten sovin tuttavani kanssa meneväni hänen kotisalilleen torstaina kahvakuula- ja spinningtunneille. Kahvakuulaa olen kotona heilutellut, mutta en koskaan ole ollut ohjatulla tunnilla. En totisesti ota kuitenkaan stressiä miten pärjään. Yritän nyt olla vain rohkea ja kokeilla eri ryhmäliikuntamuotojakin. Osa ehkä jää elämääni, osa ei. Osaan tykästyn, osaan en. Jos en kokeile, en koskaan saa tietää miten tunneilla pärjään. Jos en ole rohkea, en koe upeita hetkiä liikunnan parissa. On vaan uskallettava, vaikka jokin tuolla jossain syvällä sisälläni piipittääkin ja yrittää luoda epävarmaa mielialaa. Tiedän kuitenkin, että moni muukin jännittää ryhmäliikuntatunteja kuka mistäkin syystä. Sokeuteni on se minun suurin jännityksen aiheuttaja. Minä en häpeä vartaloa, vaikka en ole hoikka, ja vaikka haluan kropassa tapahtuvan kiinteytymistä, voimaantumista ja sivutuotteena laihtuvan. En voi sanoa häpeäväni vammaanikaan, mutta kait vaan toivoisin siitä olevan haittaa mahdollisimman vähän muille, että en häiriköi haahuilullani muiden treenihetkeä, en olisi vaivaksi, että selviytyisin itsenäisesti. Toisaalta jokainen meistä tarvitsee joskus apua jossakin asiassa eikä siinä ole mitään pahaa. Jokainen haluaa tulla loppujenlopulta autetuksi ja toivottavasti myös mahdollisimman moni haluaa myös itse auttaa. ”apua saa se joka tajuaa sitä myös antaa”(ehkä ei sana sanalta mennyt oikein) – sanotaan laulussakin. Jos saan joltakin apua sitä tarvitessani ihan taatusti autan itse myös aina kun voin.

Tottakai minua jännittää myös maanantai, miten treenaus Jannan ohjauksessa lähtee käyntiin, löydänkö Oton kanssa Vidaan, osaanko varmasti pukuhuoneeseen, alasalille jne. Ei siis riitä, että jännitän treeniasioita, minun ”pitää” jännittää jo matkaa treenaamaan. HAUSKAA!!! Ja kun viikkoja vierähtää, kenties tämäkin postaus tuntuu vähintäänkin nololta tai huvittavalta – ainakin toivon niin. Mutta nyt ja tässä olen innoissani, suorastaan täpinöissäni, olen myös jännittynyt, ehkä vähän epävarma, mutta tätä mahdollisuutta en halua missata. Olen ottanut askeleen kohden unelmaa ja aion ottaa sen toisen ja kolmannenkin. Ja kun askeleet on otettu voikin asettaa niitä treenitavoitteita, mutta Jannan kanssa aloitellaan projekti maanantaina, sitä ennen käyn rohkeasti ryhmäliikkumaan ja nauttimaan spinnintunnin huumasta, joten hyvällä tiellä ollaan!

Julkaistu

17 kilsan reippailu

Eilen lähdimme avokin ja Oton kanssa reippailemaan. Harmaakuono jäi mökille lepäilemään, oli mukanamme perjantaisella lähes kuuden kilsan kävelyllä. Koira sai juoksennella vapaana ja kantaa keppejä. Oton työskentely ei häiriintynyt, vaikka sitä vähän ounastelinkin. Poika oli aika rohkea kierrellessään vesilätäköitä uskaltaen jopa itsenäisiin ratkaisuihin. Nyt 17 kilsan lenkillä Oton itsevarmuus vain lisääntyi. Taisi tehdä hyvää pitkä lenkki ilman voimakastahtoista Harmaakuonoa. Oton oli toimittava itse eikä voinut tukeutua vanhukseen. Tuntui vähän kurjalta laittaa ovi Harmaakuonon edestä kiinni, mutta ei kuitenkaan liiallinen rasituskaan ole hyvästä, tosin lähtiessämme emme tienneet kävelevämme 17 kilsaa. Ajatuksena oli n. 9 kilsaa, mutta toisin kävi.

Lähdimme kulkemaan mökkitietä ohittaen ympyrälenkille menevät tiet. Jossain vaiheessa meidät ohitti kahdesti hevoset ratsastajineen. Otto oli kovin kiinnostunut, mutta tällä kertaa ei kommentoinut haukkumalla. Käännyimme 3.9 kilsan kohdalla oikealle tarkoituksenamme kääntyä taasen oikealle tielle, joka palauttaisi meidät päätien varteen. Käännös oli juuri metsästyskoirien ja autojen kohdalla, joten sujahdimme ohi. Tie oli kovapohjaista ja tasaista. Siinä oli hyvä kävellä ja Otolla oli menohaluja. Totesimme jossain vaiheessa, että olemme menneet tienhaarasta ohi ja päätimme jatkaa eteenpäin. Pääsisimmehän pidennyksen kautta toista tietä pitkin päätielle. Postitie oli vaihtunut Viljamaantieksi. Jatkoimme matkaa ja hiljalleen tie kapeni kapenemistaan. Kummastelimme, miksi päätie ei tule vastaan ja miksi tie vain pienenee. Sports Tracker kertoi Viljamaantien numeroiden kasvavan. Tien kunto huononi entisestään ja lopulta tulimme puomin luo. Päätimme kääntyä takaisin. Tuossa vaiheessa kuljimme kohtuullisen rauhalliseen vauhtiin. Otto kierteli pahimmat muhkurat ja ne inhoamansa lätäköt. Kun taas tie koheni vauhti kasvoi reippaaseen vauhtiin. Kyttäsin Trackerista milloin Viljamaantie vaihtuisi Postitieksi ja oikean kohdan löydettyä totesimme Viljamaantien jatkuvan myös toiseen suuntaan, ja sitä pitkin olisimme päässeet päätielle. Emme kuitenkaan enään kaivanneet lisäkilsoja vaan päätimme pysyä samalla reitillä mitä tulimmekin. Töyryläntien kohtakin löytyi, autot ja koirat olivat poissa. Matkaa olisi vielä viitisen kilsaa mökille. Eipä siis muuta kuin töppöstä toisen eteen 😀

Otto opasti pääosin todella hyvin koko lenkin. Loppupuolella vähän harhautui syrjästä ja lätäkkökohdissa jumitutti, mutta eteenpäin päästiin kuitenkin. Reilua kilsaa ennen mökkiä päästin pojan vapaaksi, mutta eipä tuo innostunut kirmailemaan. Käveli vain avokin ja minun takana. Vasta vähän ennen pihaan saapumista tepsutteli ohi. Vasta pihassa pienet labbishepulit. Arvatkaa vain oliko Harmaakuono innoissaan kun pääsi sisältä pihaan leikkimään. Pihaan tultuamme sports Trackerin lukemat näyttivät 3 h 22 min/16.99 km, keskinopeuden ollessa tasan viisi kilsaa tunnissa. Olipa upeaa ulkoilla auringon välillä paistaessa. Onneksi ennen pimeän tuloa ehdittiin kuitenkin takaisin, sillä eihän meillä ollut tietenkään heijastimia vaatteissamme.

Ilma oli selvästi viileämpää kuin edellispäivänä. Siitä huolimatta halusin käydä uittamassa pohkeita lammessa, jessus miten hyisen kylmältä vesi tuntui, paljon kylmemmältä kuin perjantaina. Silloin lenkin jälkeen painuimme heti saunaan ja tauoilla uskaltauduimme kahdesti pulahtamaan lammessa. Odotin veden olevan paljon kylmempääkin, mutta eilen se sitten hyisyttikin huolella. No puuttuihan sauna ja ilman lämpötilakin oli ainakin 3-4 astetta enemmän perjantaina. Oli aika mieletön fiilis pulahtaa 10.10. lampeen vesisateessa 🙂 Eilen pohkeiden shokkihoidon jälkeen suihku ja ruokaa. Ilta meni rauhallisesti neulomuksien äärellä, ja tuo neuloosi on oirehtinut tänäänkin. Ollaan sentään saatu puutarhajutskat talviteloilleen. Nyt onkin ohjelmassa sunnuntai-illan saunahetki ja varmaankin neulomista…

Julkaistu

Yhdeksän vuotta

Ei auta, vääjäämättä lähestyy päivä milloin avustajani jää mammalomalle. Olen toki tiennyt jo pitkään asiasta, mutta tänään asia todella konkretisoitui sopiessamme avustajan viimeisestä työpäivästä ennen tuota hänen äitiyslomaa ja mahdollista hoitovapaata. Kuuden viikon päästä 14.11. hän on sen viimeisen päivänsä töissä, ja sehän tarkoittaa, minun on aloitettava sijaisen metsästys.

Minulla on ollut avustaja miltein 11 vuotta. Asuessani Espoossa en henk.koht. avustajaa hakenut. Muutettuani tänne Vantaalle 2003 hiljalleen pään sisällä virisi ajatus avustajasta. Siihen asti olin ajatellut, että en ole tarpeeksi vammainen avustjaa käyttämään, ja että olen niin itsenäinen etten tarvitse avustajaa, että on tosi noloo jos mulla on avustaja.

Onneksi kasvoin ja tulin järkiini, sillä avustajasta on ollut suuri apu monessa asiassa. Nyt ei tarvitse miettiä kenen kanssa täyttäisi lomakkeita, kuka lähtisi vaateostoksille, saanko apua ruokakaupassa, kuka lukisi postit jne. Tuon huomasin hyvin pian aloitettuani hommat ekan avustajani kanssa. Samaisena talvena löysin spinningin ja avustajani ansiosta treenaus onnistui julkisella kuntosalilla. Pääsin vaateshoppailuille ajan kanssa, laskujen maksamiset yms. hoitui kätevästi. Työsuhde kesti puolisen vuotta, jonka jälkeen oli edessä uuden avustajan etsintä ensinmmäisen lähtiessä opiskelemaan. Edessä oli taasen monta puhelua ja haastattelua ja valitsinkin mielestäni sopivan. Hänen aloitettuaan emme kuitenkaan oikein löytäneet yhteistä säveltä eikä aikataulummekaan osunut yksiin, joten kolmen viikon päästä etsintä taas jatkui. Taas hakemuksien vastaanottoa ja puheluita. Sain soittoja hyvin erilaisilta ihmisiltä ikähaarukka 16-70, masentuneesta yksinäiseen, eläkkeellä olevasta liikunnan opettajasta Savossa asuvaan jne. Jossain vaiheessa otin taas haastateltavaksi muutaman ja löysinkin naisen, jonka kanssa työsuhde kesti vuoden päivät. Hän siirtyi syksyllä 2005 toisiin töihin ja minulla rumba alkoi taas alusta.

Muistan, että kutsuin neljä haastatteluun ja haastatelluista kaksi nousi ylitse muiden joidenka välillä pähkäilin pitkään. Minuun teki kuitenkin suuren vaikutuksen Aa:n oma-aloitteisuus ”sä varmaan haluat tietää minkä näkönen olen ja miten pukeutunut”. ja niin hän kertoi vaatetuksestaan ja ulkonäöstään. Muistan haastatelleeni Aa:ta illalla seitsemän jälkeen tultuani kymmenen kilsan lenkiltä. Mietittyäni päätin ottaa hänet ja lokakuussa 2005 Aa aloitti työt minulla. Ja siitä on nyt tuo yhdeksän vuotta. Siihen on mahtunut paljon, ollaan koettu kaikenlaista yhdessä. Nyt elämä kuljettaa meitä eri suuntiin ja on tullut aika milloin tiedän hänen jäävän työstään pois. Olen oppinut luottamaan hänen makuunsa minulle vaatteita ostaessamme, luotan hänen värisilmäänsä, arvostan hänen taitoaan sisustusasioissa, kotimme on meidän näköinen. Hän on äärimmäisen tarkka paperitöissä, laskuissa, lomakkeiden täytössä jne. Koska ajattelemme ruuasta samaan tapaan (lisäaineettomuus ja luomu) ruokakaupassa käynti on ollut mukavaa. Olemme vuosien varrella tehneet muutaman matkan ja käyneet erilaisissa tapahtumissa.

Meillä on ollut pitkään aikaa ja tottakai syvä luottamus on tullut pikkuhiljaa. Nyt tuntuukin suorastaan pelottavalta ajatus ajasta milloin hän ei ole työssään. Kun lähden ostoksille kehen voin luottaa, kun haluan täytettävän lomakkeita, hoitaa firman asioita, voinko luottaa? Avustajallahan toki on vaitiolovelvollisuus, mutta silti… Ja nyt minun on aloitettava sijaisen metsästys-puhelinrumba, haastattelut. Huoh! Osaanko valita oikein?

Aikaisemmilla kerroilla minulla on ollut ilmoitus Mollin sivuilla. Tänään kirjoitin ilmoituksen Facebookiin ja kaverini ovatkin ilmoitusta mukavasti jakaneet. KIITOS! Sainkin jo ensinmmäisen yhteydenoton ja niin toivoisin sopivan henkilön löytyvän ilman Mollin sivuja. En millään haluaisi koko laajuudessaan hakurumbaa käydä läpi, mutta ehkä se on pakko. KATSOTAAN!

Tottakai olen tiennyt ettei Aa minua avusta mailman tappiin, ja olen tiennyt myös, että uuden avustajan etsiminen tuntuisi pelottavalta. Olen onnellinen heille tulevasta perheenlisäyksestä ja sydämestäni toivon heille kaikille kaikkea hyvää. Ja tottakai toivon ettei Aa katoa kokonaan elämästämme palasi hän lomiensa jälkeen takaisin tai ei minulle töihin. Meillä on kuitenkin niin pitkä yhteinen jakso elämässämme ettei se saa kadota vain siihen ettei saa aikaiseksi pitää yhteyttä. Hän on ollut minulle ja meille tärkeä vuosien ajan ja tulee varmasti olemaan sitä jatkossakin. Voipi olla ettei ilman kyyneleitä selviä hänen viimeisestä työpäivästään, siltikin onnea ja rakkautta vauvan kanssa toivon isolla sydämellä.

Julkaistu

Unelmastako totta? – treenausta Personal Trainerin kanssa

En tiedä miksi kirjoitin, mutta kirjoitin Facebookin Korso-ryhmään
”Kävin perjantaina tutustumassa Kuntokeskus Vidaan ja pidin kovasti sen ilmapiiristä ja treenaukseni ajaksi opaskoirallenikin paikka löytyisi missä siitä ei muille asiakkaille olisi haittaa. Minua kuitenkin ”ujostuttaa”, jännittää ehkä eniten sokeuteni vuoksi aloittaa treenaaminen salilla. Intohimoni on spinning, koska siinä on laji, jossa sokkonakin voi revitellä täysillä ilman turvallisuusriskejä. Nyt vain pitäisi voittaa arkailuni ja opetella reitti opaskoiran kanssa Vidaan, harjoitella sisätiloissa kulkemaan ja hankkia kortti, jotta unelmasta tulisi totta. Että jonain päivänä ehkä siellä haahuaa valkoisen kepin kanssa arkautensa voittanut – toivotaan niin!”
Ehkä kaipasin rohkaisua ja monesti kun kertoo arkailevansa, se jo helpottaa. Ja ehkä myös persaukselle potkaisemista etten vain jäisi unelmoimaan. Ja sain mitä tilasin, yes! Totuuden nimessä eteeni avautui vastustamaton mahdollisuus.

Kirjoitukseni näki Personal Trainer Janna Saren, joka on pt-yrittäjä, tekee ohjauksia mm. Korson Vidassa. Hän kirjoitti minulle ja sovimme tapaamisesta. Jannan koulutus liikunnanohjaaja AMK Haaga-Helia (Vierumäen liikuntainstituutti ja viimeisen vuoden suuntautumisopinnot kunto- ja terveysliikunta). Opintojen jälkeen hän on lisäkouluttautunut erilaisin lyhyemmin koulutuksin. Hänellä on kilpaurheilijatausta lajina koripallo ja mukaan on mahtunut myös judoa ja jujutsua. Omien sanojensa mukaan hän haluaa auttaa muita liikunnan pariin, madaltamaan kynnystä liikunnan/treenaamisen aloittamiseen ja siksipä mekin istahdimme nokat vastakkain juttelemaan.

Olen lukenut jonkin verran blogeista pt-kokemuksia ja salaa itsekin haaveillut sellaisesta mahdollisuudesta. Asialle en koskaan ole kuitenkaan tehnyt mitään. Ollessani jäsenenä eräässä ketjussa 2004-2010 minulla oli ns. omaohjaaja, jonka kanssa käytiin kuntosaliohjelma läpi kerran pari, mutta ohjatusti treenamista se ei ollut. Pääasiassa loppuaikoina kävinkin salilla lähinnä spinningtunneilla. Ja tuolloin en varmasti edes juuri mitään pt-touhusta tiennytkään. Ja vaikka olisin tiennyt kukkaron nyörit olis pysynyt tiukalla. Vasta viime vuosina pt-asia on tullut minulle tutummaksi ja salainen haave päästä itsekin harjoittelemaan ohjatusti on herännyt. Hyvä ystäväni aloitti omat pt-treeninsä vuoden alusta ja ilolla olen lukenut hänen hehkutuksiaan treenien tuomasta hyvästä olosta ja ehkä ihan pikkuisen kadehtinutkin hyväntahtoisesti.

Eli voinko sanoa ei?
Vaikka minua jännittää miten salilla kanssatreenaajat suhtautuvat minuun, miten pärjään salilla, törmäilenkö tuntemattomiin ihmisiin jne. Ja jos ja kun aloitan Vidassa saliharjoittelun, haluan osallistua ryhmäliikuntatunneille. Miten ohjaajat suhtautuvat minuun, onko treenissä mitään mahiksia pysyä mukana, olenko liian kömpelö. Mitä jos huitasen vahingossa tai astun varpaille?
Niin, pelottaahan tuo kaikki, mutta… voiko arkuuden voittaa? Minua pidetään rohkeana ja kaitpa sitä pääsääntöisesti olenkin, joten miksi nyt jänistäisin?
Miksi minulla ei olisi yhtälaiset oikeudet harjoitteluun kuin kellä muulla tahansa, vaikka yksi aisti on pois. En tokikaan aio änkeä itseäni nopeatempoisille tunneille, tai tunneille missä on vaikeita askelkuvioita tms.
Olenhan vuosia sitten käynyt venyttelytunneilla, spinningissä ja pilateksessa. Olen kotona jonkin verran heilunut kahvakuulan kanssa, joten olisiko mahdotonta ottaa mukaan repertuaariin esim. kahvakuulatunti…

Näitä olen paljon pohtinut ja sisälläni kuplii innostus. Sydämestäni toivon tästä syntyvän jotain hienoa niin minulle kuin Jannallekin. Ehkä Janna pystyy kanssani kehittämään jotain osa-aluetta ammatissaan. Nyt hän joutuu todella miettimään miten liikkeet selittää minulle eikä kosketukselta välty. Kädestä pitäen ohjaamista tulee varmasti enemmän, mutta Jannalle koskettaminen ei ole vierasta, joten tästä on hyvä lähteä eteenpäin.

Olemme sopineet, että kirjoitan täällä blogissa projektistamme iloineen ja suruineen. Toivomme tällä tarinalla muidenkin rohkaistuvan lähtemään liikkumaan jostain rajoitteesta/hidasteesta huolimatta oli se sitten jokin vamma, sairaus, ongelma. Liikkua voi kuntosalilla ja muutenkin vaikka näkö puuttuisi, vaikka sairastaisit diabetesta, tai kärsisit polviongelmista tms. Liikunta kuuluu kaikille ja oikealla ohjauksella meistä jokainen voi siitä saada entistä enemmän irti. Tällä esimerkillämme haluamme rohkaista muitakin. Minä olen tarttumassa mörköä sarvista Jannan avulla ja samalla pääsen toteuttamaan unelmaani. En ole ehkä edes tajunnut millainen mörkö sokkona yleisellä salilla touhuaminen on ominpäin. Tämän projektin aikana toivon itseluottamukseni kasvavan, rohkeuteni lisääntyvän. Enkä ehkä ole edes oikein tiennyt kuinka paljon olen tätä halunnut.

Alkuvaiheessa olemme sopineet 5-10 kerran treenisatsista, jonka jälkeen katsomme miten homma jatkuu. Minulle on iso yllätys, että Janna ei halua rahallista korvausta. Hänelle tärkeämpää tuntuu olevan auttamisen ilo ja sen tuoma palkkio, sekä näkyvyyden kautta joidenkin muidenkin innostuminen liikunnasta jostakin haasteesta huolimatta. Ja tuohon toiveeseen on toki helppoa yhtyä. Ja jotta ette pitäisi minua hyväksikäyttäjänä Jannan suhteen, haluan mainita myös, että olen valmis korvaamaan hänelle myös rahallisesti jatkossa.

Kotoa on n. kilsan matka Vidaan, ja nyt onkin tarve opetella reitti Oton kanssa mahdollisimman pian. Kirjoitinkin liikkumistaidon ohjaajalle asiasta ja eräälle peesarille, joten jospa reittiharjoittelu päästäisiin aloittamaan mahd. pian, voisin ostaa treenikortin Vidaan ja aloittaa yhteistyön Jannan kanssa ja siinä samalla livahtaa spinnutunneille.

Julkaistu

Issikkavaellus upeassa syyssäässä

Tänään on ollut upea aurinkoinen ja lämmin syyspäivä, joten oli täydellinen päivä kahden tunnin issikkavaellukselle. Edellisestä maastokerrasta onkin hirveästi aikaa, taisi olla maaliskuussa. Eipä siis ihme, että aluksi tuntui kulku hiukan epätasaiselta, ja sitähän se toki oli kenttään verrattuna. Maastossa oli käytettävä eritavalla kroppaansa ja oltava skarppina kaikenmailman epätasaisuuksiin ja mahdollisiin kivikompurointeihin. Mutta aivan mahtavaa ratsastaa.

Ratsastin Fengurilla, jolla olen joskus keväällä viimeksi ratsastanut. Ihana vanha pappa. Tosin papan laukka ei kovin miellyttävä ole, mutta silti laukkasin monta kertaa. Kiertelimme nyt hiukan haastavampia reittejä. Ylä- ja alamäet olivat jyrkempiä ja kropallaan sai tosissaan tehdä töitä. Jyrkissä alamäissäkään ei jännittänyt olleskaan, joten kyllä kenttätunneista on vaan ollut paljon hyötyä. Istuntakin oli aikaisempia maastoja parempaa. Helmasyntiä etukönötystäkin oli paljon vähemmän kuin kentällä. Johtuuko sitten mistä lie…

Ensiksi laukattiin loivaan ylämäkeen, joka oli suoraan. Toisella laukkapätkällä ylämäkeen, joka kaarsi oikealle Fengur hyytyi ja laukkasuoralla alussa laukattiin, mutta meno hyytyi töltiksi ja mäessä käynniksi. Mutta varmastikin laukkasin maastossa enemmän kuin koskaan aiemmin. YES! Yes! Olen taas niin onnellinen ja täpinöissäni!!! Ja oli kiva huomata jyrkissä mäkiosuuksissa, että kehitystä on tapahtunut. Jännittäminen pois ja miten hienolta tuntui osata käyttää kroppaansa oikein. Kyllä ratsastus on vaan hieno harrastus!

Mulla oli ekaa kertaa Sports Tracker päällä vaelluksella. Kilsoja taitoimme 8.39 aikaan 1 h 50 min keskinopeuden ollessa 4.5km/h. Ja mikä sää, aurinko lämmitti ihanasti. Välillä oli suorastaan aika kuuma, kun vielä hevosen lämpö levittäytyi kroppaan. Maastossa metsäpoluilla tuoksui lahoava aluskasvillisuus, se on niin rauhoittava syksyn tuoksu. Tuulikin oli edellisillasta tyyntynyt, joten täydellinen sää vaellukselle. Kolmen viikon päästä kenttätunnille hepostelemaan, yes!

Edellisviikolla kävin uimassa. Polskutin 1400m/75min. Tuntui takkuiselta ja loppumatkasta olin aika palelevainen. Pelkäsin flunssan iskevän, mutta ei ole onneksi näkynyt. Niinpä seuraavana päivänä lähdin Lauran kanssa kuntosaleilemaan ja Hennan spinnutunnille. Tehtiin vähän käsitreeniä ja reisien loitontajia ja lähentäjiä. Kivaa! Ja Hennan tunti oli loistava. Olen ollut pari kertaa aiemminkin hänen vetämillä tunneillaan ja tykännyt. Ja tykkäsin taas. Nainen on nyt superhyvä! Rauhallinen, määrätietoinen, sopivan kannustava ja hyvin suunniteltu tunti. Sellaisessa ohjauksessa on hienoa polkea! Toivottavasti mahdollisimman pian pääsen taas uudestaan polkemaan. Perjantaina kävin itse asiassa kaverin kanssa tutustumassa kotoa n. kilsan päässä olevaan kuntokeskukseen. Pidin sen ilmapiiristä ja ystävällisistä ihmisistä. Reittikään ei ole hankala opetella koiran kanssa kulkemaan. Siellä on myös spinningiä, tosin ei Henna ohjaamassa, mutta toivottavasti hyviä ohjaajia, sillä kenties aloitan treenauksen siellä…

Julkaistu

Kädentaitomessut

Jatketaan vielä käsityöteemalla, nimittäin sunnuntaina vietin mukavan messupäivän Silmukkasiskojen kanssa Wanhassa satamassa olleilla Kädentaitomessuilla. Treffattiin heti kymmeneltä ja kolmen jälkeen lähdimme kotejamme kohden. Päivän aikana vietimme pari kahvittelutaukoa rupatellen. Muuten aika vierähti standeja kiertäen. Muistuttelin itseäni pitkin päivää kotona olevasta lankapaljoudesta ja siitä että en todellakaan tarvitse tällä hetkellä uusia onnistuen olla ostamatta yhtäkään neulelankaa. Paperilankaa ostin yhden vyyhdin, josta saan neuloa valokransseihin päällisiä. Muut ostokseni olikin toisten käsityöihmisten valmistamia.

Ihastuin Filttiinan pipoihin, jotka olivat neulottu villalangasta ja lenkkialpakasta ellen nyt ihan väärin muista. Pipon muoto tuntui erikoiselta ja houkuttavalta. Isot tupsut epäilytti kovasti. Yleensä en pidä tupsullisia pipoja ja tässä niitä on KAKSI. Lopulta kuitenkin vakuutuin, että hauska erilainen pipo ja ostin. Avustajani piti pipon väristä, mutta tupsuista ei.

Äitini rakastaa metsässä liikkumista, marjastamista, sienestämistä tms. Ennen kuun puolta vietimme mökillä (tulee oma postauksensa kunhan saan valokuvat kuvailijalta) ihanan pidennetyn viikonlopun äidin ja avokin kanssa. Kävimme kahdesti metsäretkellä ja voi mikä onnellisuus, innostus, ilo äidin äänestä paistoikaan hänen löydettyään sieniä. Messuilla osuimme paikkaan, jossa oli myynnissä sieniveitsi huopatupessaan, Sienestäjän opas ja karhunkello. Koko pakettia en raskinut ostaa, mutta kuvassa olevan oppaan ostin äidille.

Taisin täälläkin kirjoittaa, että ostin puuvillalankaa Lankamailmasta ajatuksenani tehdä iphonelle pussukka, mutta nyt meninkin ostamaan Riiminka Designin kankaisen kännykkäkotelopussin. Pussukoita oli paljon eri värisiä eri kuvilla, kaulanauhalla ja ilman. Löysin täydellisen kokoisen enkä voinut vastustaa, joten rahapussi esille ja shoppailemaan.

Vietimme hyvän tovin nahkataiteilija Arja’s Artin standilla ihailemassa mm. poron nahasta valmistettuja sulkakorviksia ja kuten kuvasta näkyy ostin sellaiset. Lisäksi Arjalla oli myynnissä erilaisia nahkakukkaroita esim. eri koirarotujen päiden kuvin. Olin sinäaamuna jo kolmas joka kyseli labbiskuvallista pussukkaa. Ei ollut, joten rahani säästyivät, mutta Arja pohti sellaisen vielä kehittelevänsä, joten ehkä sitten… Mutta nuo korvikset on kyllä ihanat.

Aika sujahti nopeasti kuten aina, ja mukava päivä vietettiin messuillen. Olisihan sieltä tehnyt mieli ostella esim. tunikoita, lankoja jne. Onneksi kuitenkin shoppailut jäi tähän. Mieleen jäi vähän kaihertamaan musta lanka, jossa hopeaa. Sitä teki mieleni, mutta koska en lankaa hipelöidessäni keksinyt mitä siitä tehdä, kerät jäi hyllyyn. Tampereella seuraavan kerran testataan lankahillintää ja toivotaan, että lankavarastot olisi siihen mennessä hiukan tyhjentyneet :DD

Eilen käytiin Harmaakuonon kanssa lääkärissä ja jäi ristiriitainen olo käynnistä. Rasvapatti on niin iso ettei sitä poisteta. Edelliskerralla se oli niin pieni, että poistoa ei kannata tehdä, vasta kun se haittaa koiraa. Ja nyt se haittaa ja onkin liian iso… Kyseessä eri lääkärit. Rasvapatille ei tehdä mitään. Jos etutassun niveleen kipua rajottuneen liikeradan vuoksi särkylääkettä. Patti voi aiheuttaa myös makuuhaavoja sen kohdalla olevalle ihoalueelle. En saanut vastausta miksi patti on liian iso poistettavaksi. Jotenkin ajattelin vanhan koiran nukuttamisen olevan hankala asia ja sen olevan kenties esteenä, mutta lääkäri puheli hammaskiven poistosta, joka voisi tulla vuoden päästä kyseeseen. Silloinhan koira rauhoitetaan ellei sitten jopa nukuteta. Saimme siis särkylääkettä tarpeen mukaan annettavaksi. Ja kun kerroin ostaneeni nestemmäistä Glukosamiinivalmistetta niveliin, lääkäri määräsi koiralle 4 pistoksen sarjan nivellääkitystä kerran viikossa laitettavana. Lääkitys kuulemma voitelee niveliä. Korvissa rellesti hiivatulehdus ja sitä hiivaa löytyi myös parista ihottumakohdasta ja tassun pohjista, joten lääkeshampoopesuja tuttuun tapaan viime syksystä sekä korvien putsausta ja lääkintää. Huoli rasvapatin ongelmista ei todellakaan hälventynyt enkä haluaisi olla näin epävarmalla mielellä, mutta näillä mennään. Nyt Harmaakuono on mökillä avokin kanssa ja herra kuulemma oli juoksennellut pitkin pihaa, joten vielä poika jaksaa ja pystyy liikkumaan. Ja kyllähän se menee hyvin nuo meidän kotiportaatkin. Voi miun rakasta ystävää koiraa Harmaakuonoa! Vielä vähän meillä on yhteistä aikaa jäljellä, vaikka se aika todennäköisesti menee ihan liian nopeaan. Päästän Harmaakuonon kuitenkin lähtemään kun sen aika on sattui se sitten sydämeeni miten paljon tahansa. Minun luopumisen tuskan takia koira ei saa kärvistellä liian pitkään.

Julkaistu

Käsityökuulumisia

2014 vuoden yhdeksän kuukautta alkaa olla taakse jäänyttä elämää ja näinä kuukausien aikana on valmistunut ikävän vähän käsitöitä. Täälläkin olen maininnut monesti neuloosin oireettomasta vaiheesta. Talvella neuloin pelleriinin johon petyin suuresti. Siitä ei tullut laisinkaan sellainen kuin piti ja siihen nappi on edelleen laittamatta. Itse asiassa koko nappia ei ole vielä edes valittu. Aloitin samoihin aikoihin (muistaakseni) ystävälleni ambitus-kauluria ja sekin on edelleen kesken. Viime aikoina olen sitä kuitenkin innostunut neulomaan ja se alkaakin olla viimeisiä kerroksia vaille valmis. Lauantaina matkustan Opaskoirayhdistyksen hallituksen jäsenenä yhteyshenkilöpäivään Tampereelle ja uskonkin, että päivän aikana kauluri valmistuu.

Palmikosta innostuin kovasti ja ystävätreffauksen jälkeen alotinkin seuraavana päivänä tuubihuivin. Palmikon tein oikein, mutta idiootti kun olen en tajunnut, että palmikon kohta neulotaan myös välikerroksissa aina oikein. Tikutin helmineuletta ja eihän palmikko sen seasta näkynyt ja lankakin loppui vähän kesken, joten purkoosi valtasi oireineen. Aloitin tuubin uudelleen. Uskoakseni nyt siitä tulee valmistakin. Näemmä kantapään kautta oppii parhaiten kun ei ohjeistusta kerran tajua. HUOH!

Pari viikkoa sitten siivosin lankalaatikoita ja merkkailin lankojen vyötteisiin ja pusseihin pistekirjoituksella sen mitä ilman näköapua pystyin. Maanantaina avustajan kanssa tehtiin merkkaukset loppuun. Ja voi jestas kuinka paljon on tullut osteltuakin kaikenlaisia lankoja, joten syytä olisi aloittaa raivoisa lankalaihis. Lankojen paljous alkoi melkein ahdistamaan. Onneksi sunnuntaina Kädentaitomessuilta ei tarttunut lankoja lisää. Seuraava vaaran paikka on marraskuun Kädentaitomessut Tampereella. Siirsin muuten lankalaatikosta keskeneräiset villasukat neulekoppaan toiveena saada nekin tehdyksi valmiiksi ja olen silloin tällöin muutaman kerroksen saanut neulotuksikin. Sukat ovat lojuneet ihan liian pitkään tekemättöminä ja sen toisen sukan kantapää hirvittää, osaanko sitä tehdä enään. Täytyyhän mun kuitenkin saada valmiiksi mun ekat sukkanikin.

Olen sentäs jotain tänä vuonna saanut valmiiksikin. Maaliskuussa esittelinkin lasihelmistä tehdyn korun ja verkkolangan sisään pujotellun Silmukkasisko-korun postatessani korumiitistämme. Tarkoitus on ollut kokoontua uudelleen korujen merkeissä, mutta on vaan jäänyt ja jäänyt. Muutenkin Silmukkasisko-tapaamisissa on ollut hiukan hiljaista viime aikoina. Maanantaina tavattiin pitkästä aikaa pienellä porukalla ja lyötiin muutama tapaaminen ja tapahtuma kalentereihin, joten eiköhän käsityökärpänenkin pysy taas paremmin hengissä. Mutta niihin ”kälysiin” valmistuneisiin töihin. Lopputalvesta neuloin solmupipon vai oliko lie viralliselta nimeltään solmu myssy. Joka tapauksessa ohje on Novitalta. langat: Isoveli Novita (75%villa 25%polyamidi, puikot 5-6, 40 astetta hienopesu) ja Kotikulta sukkalanka (40%villa 35%akryyli 25%polyamidi, puikot 4, 40 astetta hienopesu)
Myssyn alareuna, solmunauha on neulottu ohuemmalla langalla. Nyt en enään muista neulottiinko vielä joustinneuleosuus samalla ja vaihtuiko lanka silloin vai vasta joustinneuleen jälkeen. Onpa siis järkevää esitellä puoli vuotta sitten valmistuneita. Tässä vielä kuitenkin toinen: tuubihuivi Lanka: Drops you limited edition yarn (55%alpakka 40%villa 5%pellava, puikot 5, käsinpesu)
En ole huiviin täysin tyytyväinen, päättelyssä olen päättänyt hiukan liian napakkaan ja se minua häiritsee.

En ole koskaan kuvitellut itse käyttäväni frilla-langasta tai vastaavista tehtyjä huiveja. Uuden oppimisen innossa olen kuitenkin moisia hörhelölankoja ostanut ja valitettavasti niitä on vieläkin jäljellä. En raski niitä hävittää, joten olen neulonut niitä välineulomuksina. Näistä kahdesta on vyötetiedot kadoksissa, mutta molemmat ovat täyttä tekokuitua. Valko-harmaa-musta huivi on Novitan frillalanka ja tuon sinikirjavan huivilangan valmistajasta ei hajuakaan. Tuon sinikirjavan olen neulonut ainakin kolme-neljä kertaa. Aina ja aina siitä putoili silmukat kunnes vihdoin se valmistui alkusyksystä. Novitan frillan neuloin juhannuspäivänä.

Mökillä elokuisena iltana innostuin neulomaan valokranssiin neulepäällisen. Tein päällisen isoimman kehyksen mukaan 56 silmukalla ja arvatkaa vaan oliko se mun kehikko sitten se. No ei todellakaan, oli keskikokoinen, joten päällisestä tuli liian iso. Kotona ompelin sen paikoilleen ihmetellen miksi neulos ei asetu nätisti renkaaseen. No ihan liian kauan kun viimeksi olen renkaita käsitellyt ja muistin väärin. HOH-HOH. Taisinpa saada kotiinkin oman kranssin, koska ei tätä voi lahjaksi antaa.

Tän kuun alussa aloitin rottinkikerhon, joka on aina tiistaisin. Nyt olen ollut tosi kriittinen käsitöihini enkä käden jälkeen kovinkaan tyytyväinen. Tämä pyöreä kori on kuitenkin sellainen mihin voin olla tyytyväinen. Kori on punottu kolmella rottinkinauhalla aina kahden edestä ja yhden takaa. Päättely on tehty letitystekniikalla. Korikerho on ollut nyt neljästi ja kuvassa oleva kori on eka valmistunut työni. Olen tehnyt koreja peruskouluikäisenä, joten homma oli entuudestaan vähän tuttua. Eilen alotin jo kolmatta koriani ja ohjaaja kysyikin minulta toissakerralla pyytäessäni rottinkia punoessani jatkuvasti lisää ”syötkö sinä niitä”. :D:D Olen ilmeisesti sitten aika nopsa tekiä. Nyt en uskalla koreista enempiä paljastella, koska joulupukki pyysi pitämään toistaiseksi suuni kiinni, joten olen kiltti ja tottelen.

Pari viikkoa sitten alkoi myös keramiikka, joka on myös tiistaisin ennen rottinkitöitä. Ensinmmäisellä kerralla tutustuimme tiloihin ja ohjaajalta sain noin kilon möykyn hienojakoista vaaleaa pilkullista savea. Ohjeistus oli ”anna käsiesi tehdä, katsotaan mitä savi kertoo ja minkä muodon se saa”. Minä tein työtä käskettyä. Kokeilin tehdä kapeita makkaroita, mutta ei minun tekniikalla tulos tyydyttänyt minua. Lopulta tein pohjalevyn, jonka pitkille sivuille pyöritin pallot ja päätyihin eräänlaiset lenkit. Pallojen päälle ”makkaranauhat”. Valitettavasti työstä ei ole kuvaa, joten joudutte odottelemaan kun aikanaan se on raakapoltettu, lasitettu ja poltettu 🙂

Kuvaa ei ole eilisestäkään työstä. Ajatuksena oli tehdä itselleni teemuki pajan teehetkiin. Teemukista tulikin tarjoilukippo. Harjoittelin nipistelytekniikkaa ja sainkin pohjan ja reunat aika sileiksi. Muotoilin työtä ehkä hiukan liian kauan ja kupin reunat kuivahti ja alkoivat halkeilemaan. Ohjaajan mielestä työ oli kuitenkin hyvin koossa ja muutoin hyvin tehty. Jospa ens kerralla saisin sen teemukin aikaan :D:D

Nyt taidan hetkeksi istahtaa neuleen ääreen rentoutumaan. Huomenna Harmaakuonolla on lääkäri, jota jännitän. Iho-oireita ja vanhus nilkuttaa vasenta etutassuaan, koska kyljessä oleva patti estää oikeaa liikerataa. Ainakin meillä on sellainen käsitys. Nyt arvioidaan koiran kunto ja katsotaan mitä voidaan tehdä ja mikä on koiran hyvinvoinnin ja loppuelämän kannalta järkevää. En halua rakkaan ystävän joutuvan kärsimään, mutta jotenkin minusta tuntuu ettei ole vielä Harmaakuonon aika, joten ehkä huomenna ollaan viisaampia ja pystytään tekemään oikeat päätökset koiran kannalta ammatti-ihmisten tukemana.