Mökkiviikko luonnosta ja liikkumisesta nauttien

Sunnuntaiaamuun heräsimme pirteinä edellisillan vieraista huolimatta ja ryhdyimme pakkaamaan mökille lähtöä varten. Vaatetta ja muuta tavaraa tuntui piisaavan 😀 Oli otettava hellevaatetta, varauduttava viileämpään säähän, ottaa vähän urheiluvaatetta, Harmaakuonolle matkapetiä, kurapyyhkeitä ja muutama herkkuluu. Meille treenivälineiksi neljä kahvakuulaa, sauvakävelysauvat ja vesijuoksuvyö. Mulle pari nidettä pistekirjaa ja tämä tietokone. Ja tietysti vielä hyttysmyrkkyä, aurinkorasvaa, särky- ja allergialääkettä jne. Kyllä vaan sitä tavaraa kertyi. Kahden jälkeen vielä yrttien ”hukutus”, jotta pysyisivät viikon kastelematta hengissä. Sitten tavarat autoon ja matkaan.

Pysähdyttiin Heinolan Cittariin tekemään ruokaostokset. Mukaan tarttui vähän herkkuakin. Todettiin kaupan olevan sikakallis, ei voi suositella hintansa puolesta. Toisaalta ei hirveesti tehty tuotteiden hintavertailuakaan, joten ehkä vähän voi kattoa peiliinsäkin. Noh, ostokset tehtyämme matka jatkui Pertunmaalle ja sinne Mikkelin puoleiselle laidalle.

Perille päästyämme tutustuimme mökkiin, joka oli hirsistä valmistettu.

Alakerrassa oli veranta, makuuhuone, sisävessa, keittiö, iso tupa, pukuhuone, suihkuhuone, sauna, saunaterassi. Yläkerrassa pari makuuhuonetta. Pihapiirissä grillikota, varasto ja kaksikerroksinen aitta. Ihanan iso nurmikenttä, jossa trampoliini ja pihakeinu. Mökin ulko-oven lähellä pirttikalusto pihaversiona ja saunaterassin vieressä penkki. Pihapiiri oli aidattu mökin takaosaa lukuun ottamatta, josta pääsi suoraan metsään. Mökin oli piharakennuksineen ja kalusteineen rakentanut avustajani isä, joten eipä voinut muuta kuin ihailla hänen kättenjälkiään. Upea taito!

Nukuttiin alakerran makkarissa. Latasimme vaatteemme huoneessa olevaan kaappiin ja painuimme pienelle iltatreenille.
Hypin n. 10 min trampoliinilla ja kahvakuulailin päälle vartin.

Itikat vähän häiritsivät urheilutuokiota 😀 Se tramppa oli sellainen iso ja alkuun vähän jännitin pysynkö keskellä, että en ajaudu liian laitaan ja satuta itseäni. En välttämättä uskaltanut hyppiä mitään huippukorkeita hyppyjä, mutta keskellä pysyin hyppykerroilla oikein hyvin, ja kerta kerralta uskalsi pistää enempi ja enempi poveria peliin. Tosin loppuviikkoa kohden tramppakerrat väheni, kun oli niin paljon kaikkea muuta puuhaa 😀

Meille oli jätetty itse leivottuja sämpylöitä, jotka maistuivat herkullisilta. Ruokana oli broilerin rintafilettä ja vihersalaattia. Loman kunniaksi nautiskelimme lasilliset punaviiniä ruokailun yhteydessä. Myöhemmin illalla vielä istuskelimme kaikessa rauhassa teemukillisten äärellä suihkun raikkaana.

Aamuun heräsimme Harmaakuonon innokkaaseen nuolemiseen ja toohotukseen. Nukutti todella hyvin. Nukuin loistavasti koko viikon. Hirsitalon ilma on jotenkin niin ihanan puhdasta ja raikasta, että unimatti viihtyi vierelläni hyvin. Perjantaina loman alkamisen ”kunniaksi” jätin melatoniimin pois, enkä ole sitä vieläkään ottanut. Aamuun oli siis ihana herätä hyvin levänneenä.

Aamupalan jälkeen lähdimme pienelle reilun 3 kilsan lenkille harmaakuonon ja avokin kanssa.

Poika oli mulla valjaissa ja kävely hiekkateitä pitkin oli ihanaa

Lenkin jälkeen vartin tramppatreeni ja avokin piti pistää paremmaks hyppimällä 20 minsaa 😀 Ja vielä ennen ruokaa vähän rentoa kahvakuulailua. Söimme jauhelihapullia ja uusia perunoita.

Ilta menikin mukavissa merkeissä. Neljän pintaan lähdimme ajelemaan kohden Joutsassa sijaitsevaa Saagan tallia. Siellä tutustuimme issikoihin. Saimme hakea ne tarhasta, harjata niitä ja tarkistaa kavioiden puhtaus.

Tallin pihalla pyöri kissoja joista kaksi oli tallikisuja ja yksi kotikissa sekä sekarotuinen koira. Jostain kuului myös kukon kiekumista. Tallilla on muistaakseni yhdeksän hevosta ja paikkaa pyöritetään lähinnä perheen voimin.
Paikassa oli aikaisemminkin käynyt näkövammaisia ratsastajia, joten emme olleet omistajalle mitään kummajaisia.

Laitoimme hevosille kuolaimet ja ohjakset. Sain kokeilla varovasti miten kuolain on hepan suussa. Ohjakset olivat ohuehkot letitetyt nahkaiset, käteen mukavan tuntuiset. Kypärien valinnan jälkeen olikin aika nousta ratsaille ja lähteä maastoon. Ratsastimme 90 min rauhallista vauhtia metsäteitä ja polkuja pitkin. Välillä oli niin kapeaa, että tuntui jalkojen jäävän oksiin jumiin 😀 Ilta oli todella kaunis, aurinko paistoi ja tuuli vienosti. Matkan varrella mä ja avokki saimme ohjata hevosta ihan itse. Saimme kokeilla miten hevonen lähtee liikkeelle pohkeita annettaessa ja miten ohjaksista ohjaamalla hevonen kääntyy oikeaan suuntaan, miten saa hevosen pysähtymään ja pois heinäapajilta. Tuntui aikas mahtavalta toimia itsenäisesti. Mun hevosen taluttaja/paikan omistaja kertoi vain mihin suuntaan milloinkin piti ohjastaa. Ihan loppumatkasta otimme jalustimet jaloista ja venyttelimme hevosen selässä. Se tuntui aika jännältä, mutta hyvin selässä pysy. Nyt matkan varrella olleet alamäetkään ei hirvittäneet yhtään. Selvästi, vaikka takana on vasta kolme ratsastuskertaa olen oppinut jotain. Oman kropan hallinta paranee ja omaa keskikroppaansa uskaltaa käyttää rohkeammin ja rohkeammin.

Ratsastuksen jälkeen söimme pihapiirissä eväitä. Mulla oli banaanilla maustettua kookosvettä, joka oli mielestäni ananaskirsikan makuista versiota parempaa. Seurassamme pyöri koira ja kissat. Vaihdoimme ratsastuskokemuksiamme ja palelimme. Tuo ilta oli tosi viilee. Mökille saapuessa oli vaan 13 astetta lämmintä ja se tuntui kylmältä helteiden jälkeen, joten ei muuta kuin teetä lämmikkeeksi ja sauna lämpiämään. Puulämmitteisessä saunassa kylmyys viimeistään karisi. Mä sitten rakastan puulämmitteisessä saunassa saunomista. Siellä jaksaa olla paljon pidempään, ja tietysti saunatauot ulkona kuuluu asiaan. Me nautiskelimme pullollisen Ekkuson-omenasiideriä saunomisen yhteydessä.

Tiistai oli maanantaita lämpimämpi päivä. Varjossa asteita oli parisenkymmentä, mutta aurinko porotti kuumasti. Aamulla nukuimme aika pitkään ja keskipäivän jälkeen lähdimme pitkälle lenkille. Oli tarkoituksena kävellä n. 8 kilsan lenkki sauvakävellen. Eli, harmaakuono normaalisti valjaissa, mutta ei talutinta. Mustekala valjaiden kahvaan kiinni ja toinen pää mun vyötäröllä olevaan toiseen mustekalaan. Näin kädet jää vapaaksi sauvoille.

Pysähdyimme kilsan päässä olevalle rannalle, jotta harmaakuono sai kastautua. Se kahlasikin innolla vedessä eikä olisi malttanut jatkaa matkaa.

Ja aika pian poika röhkikin hirmuisesti ja läähätti. Alkoi hirvittämään. Jatkoimme matkaamme kuitenkin, mutta poika vaan alkoi tuntua väsyneemmältä ja väsyneemmältä. Vettä kului ja paljon. Pysähtelimme, jotta rakas sai levätä. Lenkistä meni nautinto ja mulla oli tosi surkea fiilis. Reilu viisi kilsaa käveltyämme ja loppuvaiheessa tosi hissutellen ja usein pysähdellen päätettiin, että avustajani hakee auton. Jäätiin avokin ja harmaakuonon kanssa odottelemaan. Jätkä käyttäytyi vähän samaan malliin kuin viime kesänä saadessaan lämpöhalvauksen. Siinä pohdittiin kaikkea mahdollista, surin, nytkö työura on loppu. Että eikö jätkä enään jaksa lenkkeillä jne… Odoteltiin parisenkymmentä minuuttia ja autolla mökille päästyämme jätkä haki heti pihassa kepin suuhunsa ja heilutti iloisesti häntäänsä… Läähätti kyllä edelleen aika tavalla. Suunnittelin jo puhelua Opaskoirakoululle jutellakseni jonkun kanssa ja olin alamaissa. Päivä kuitenkin jatkui. Grillasimme lohta ja kasviksia. Avustajani ja avokki yrittivät lohdutella mua parhaansa mukaan.

Iltaa vietettiin mökillä kahden avokin kanssa avustajan mennessä vanhemmilleen. Päätettiin treenata ja se piristikin kummasti mieltä. Hypin trampalla 30 min, joten kulutin kai jotain 100 kaloria, ei mikään huima määrä 😀 Avokki kahvakuulaili tuon ajan. Ja mun hypittyä osat vaihtuivat ja jatkoin vartin kahvakuulaillen ja avokki hyppien.

Oltiin molemmat aika väsyneitä, juotiin lasilliset punaviiniä ja suihkun jälkeen iltateetä. Nukkumaan painuttiin jo kymmenen jälkeen, ja kyllä taas nukutti niin ihanasti.

Keskiviikkona vietimme ihanan päivän rannalla avustajan ollessa siskonsa ja hänen lastensa kanssa pyöräretkellä. Sää oli aivan ihana, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, joten täydellinen päivä rantapäiväksi. Harmaakuono opasti valjaissa ja jaksoi tuon kilsan matkan hyvin ja jaksoi myös lutrata vedessä 😀 Ranta sijaitsi sellasessa poukamassa ja aivan ihana hiekkaranta. Rantaan oli vähän ajautunut puuroskaa joita avokki vähän siivoilli ihan rantavedestä pois. Aika kului siivillä. Harmaakuono kahlasi vedessä keppejä kantaen, kävi välillä uimassa, mutta ikääntymisen huomaa, ui aikaisempaa vähemmän. Tyytyy vedessä kahlailuun. Meidän uidessa poika tuli pidemmälle, mutta meidän päästyämme uintisyvyyteen ei tullut pidemmälle.

Kuului niin sydämen särkevä ulvonta. Aivan kuin se olisi sanonut ”älkää jättäkö mua” ”mäkin haluaisin tulla, mutta en jaksa”. Hyvä etten ruvennut sen kuullessani kyynelehtimään, tai kääntynyt takaisin. Harmaakuono painui rantaan kiltisti, mutta jos olimme pidempään uimasillaan se tuli tarkistamaan. Kuulu vaan tuhina sen uidessa meidän luo ja tehdessä kaarroksen ympärillämme ja palatessaan takaisin rantaan. Kävi tarkistamassa varmaan, että kaikki on hyvin. Kyllä mä vaan sitten rakastan tuota nelitassua niin paljon 🙂

Nyt tuli talviturkki oikein huolella heitetyksi, niin paljon lotasimme siellä vedessä. Mä en olisi malttanut tulla sieltä ollenkaan pois. Uiminen on niin ihanaa.

Järvessä on vaan tärkeetä että tietää koko ajan suunnilleen sijaintinsa, ja että ei ui liian kauaksi. Huutelinkin aina avokilta äänimerkkiä etten ajaudu kovin kauaksi hänestä. Ja tuo oma vesijuoksuvyö on kyllä huippu. Aikasemmin olen käyttänyt vaan uimahallien vöitä, jotka eivät pysy paikallaan. Tämä pysyi ja tuntui tosi hyvältä juosta sen kanssa. Pysy paikallaan loistavasti ja tuntui tehokkaalta, kun ei tarvinnut koko ajan laskea vyötä alemmaksi kainaloista 😀

Kyllä elämä vaan tuntui ihanalta auringossa rantapäivää vietellen. Järvessä lutrattiin viis kertaa ja kerrallaan aina keskimäärin puolisen tuntia. Oltiin rannassa yli neljä tuntia. Alkoi Harmaakuonokin uupumaan. Aina vaan pidempiä aikoja jätkä viihtyi rannalla puuta kaluten. Vikalla uintikerralla laitettiin se puuhun kiinni meitä odottamaan. Sen verta väsähtäneeltä se vaikutti, että ajateltiin sen olevan parempi levätä. Olis kuitenkin tullu järveen meidän perässä.

Rannasta uintisyvyyteen oli tosi pitkä matka kahlattavana.

Uituamme poika pääsi vielä kahlaamaan, mutta ei enään ollut kovinkaan innostunut moisesta. käveli kuitenkin reippaasti mökille mua opastellen.

Mökillä keiteltiin teetä, jotka juotiin ulkona lämpimästä alkuillasta nautiskellen. Rannassa meillä oli eväinä pähkinöitä ja Spelttijuustokeksejä. Ruuaksi teehetken jälkeen tehtiin niinkin mahtavaa ruokaa kuin nuudelia ja kananmunia. Ei vaan jaksettu tehdä muuta 😀 Illalla saunoimme Eccuson-pullollisen nautiskellen. Ja perinteisesti ennen nukkumaan menoa juotiin iltateet.

Torstaina oli ehkä vielä lämpimämpi päivä, joten täydellistä lähteä järvelle melomaan. Ajelimme Mäntyharjulle sijaitsevalle paikalle nimeltä Miekka, josta vuokrasimme intiaanikanootin. Emme uskaltaneet ottaa kameraa mukaan, jottei se kastuisi, joten kuvia sieltä ei ole saatavilla. Se on periaatteessa kahden istuttava, mutta kolmekin siihen mahtuu, ja kun mukaamme ei saatu toista täysin näkevää, lähdimme matkaan yhdellä kanootilla kolmisin. Menomatkalla mä istuin keskellä tekemättä mitään. Avokin ja avustajan melonta ei tahtonut mennä yksiin. Avokki vähän roiskutti ja käytti ehkä turhan paljon voimaa. Hauskaa kuitenkin oli 😀 Käytiin sillan alla ja kiertelimme ja kaartelimme järvellä. Löysimme erään laavun läheisyydestä sopivan rantautumispaikan, jonne kanootti jätettiin ja käveltiin lyhyt matka laavulle. Laavu oli uusi ja likellä isoa tietä. Erämaan tunnelman pilasi autojen äänet. Laavu sijaitsi kosken rannalla. Sain asetella grilliin puut hirsitalotyyliin ja keskelle laittaa sytykkeet. En kuitenkaan uskaltanut sytyttää tulta, kun pelkäsin etten osu puiden raoista sytykkeisiin. Paistoimme makkaraa ja nautiskelimme kesästä. Kävin kokeilemassa koskessa virtaavaa vettä ihan rannan kivikkoreunasta ja istuskelimme hetken avokin kanssa isolla kivellä.

Paluumatkalla vaihdoimme avokin kanssa osia. Olin nyt etummaisena melomassa. Avustaja piti edelleen perää. Hänen vastuullaan oli ohjaaminen. Meidän melontatahti sopi paremmin yhteen, menimme kuulemma suorempaan mitä oman miehensä kanssa meloessaankaan meni. Olen aikaisemmin melonut kajakilla ja inkkarikanootin melonta oli huomattavasti raskaampaa ja yksipuolisempaa. Mulla tahtoi olla se vika, että nostin melan turhan korkealle ja olka joutui kovalle rasitukselle. Melottua tuli kuitenkin puolisen tuntia ja etenimme reippaasti. On jännää, mutta kanootissa istuessa ei oikein tuntenut sitä vauhtia. Meloessani jouduin vaihtamaan kättä useamman kerran. Avustaja jännitti vähän rantautumista, mutta tulimme nätisti hiekalle, poistuin kanootista ja vedin narusta sitä pidemmälle hiekalle.

Rantauduttuamme menimme teelle ja kahville Miekassa olevaan kahvilaan. Ostettiin kaksi teetä, yksi kahvi, lusikkaleipä, mustikkapiirakka ja iso tuokollinen vadelmia sekä ruisleivän. Arvatkaa paljonko maksoi??? 13.50 € ja siihen päälle neljän tunnin kanoottivuokra hurjat 10 € Täällä Pk-Seudulla tuollaisista hinnoista ei todellakaan tarvitse haaveillakaan. Paikan omistajan vaimo leipoo itse kahvilassa tarjolla olevat tuotteet ja leivät. Istuimme ulkona järven rannalla. Siellä kalaparvet hyppeli. Olisi vaan tarvinnut onkimisvälineet, olisi saanut tuoretta kalaa.

Ajelimme Kuorttiin Abc:lle, josta teille teinki pikasen postauksen 😀 Käytiin Toivosen savustamossa ostoksilla. Ette usko miten huippua oli saada hyvää palvelua. Tiskin takana nainen kertoi tuotteista ja kaikki mitä siellä oli, tuli lähitiloilta. Hintatasokaan ei ollut mikään järin kallis. Ostettiin konjakki-kylmäsavulohta, joka oli itse tehdyn ruisleivän päällä taivaallista, hirvirasfurtia, joka oli aika rasvasta, mutta hyvää. Ostettiin palvipalana vähän hirveä, joka säästettiin kotiin ja avokki halusi jauhelihapullia, jotka oli kyllä tosi hyviä. Marketista saatavista valmispullista ei voi puhua samana päivänäkään! Grillattavaksi ostettiin hunajapippurimarinoidut kaslerpihvit ja mahdollista laavuretkeä varten lampurinmakkaraa. Avustaja osti chilinakkeja ja taivaallista palvattua kinkkua. Sellaiselle leivänpäällisen pitäisi maistua. Noissa grillimakkaroissa oli ee-numeroita. Varmaan kuulostaa/vaikuttaa siltä, että ostimme koko kaupan tyhjäksi, ei sentään. Nuo oli kaikki pieniä määriä mitä ostimme. Oli vaan pakko saada maistella niin montaa eri tuotetta 😀

Jäätiin vielä Chili-nimiseen ravintolaan syömään ennen mökille ajelua. Me saatiin huippuhyvää palvelua. Kaikilla oli joitain erityistoiveita ja ruoka valmistettiin oikeasti paikan päällä alusta alkaen. Mä otin broiskun siipiä ja salaattia, avokki aurajuustoperunoilla tuplalihalla olleen kebapin ja avustaja gluteiinittomana ja maidottomana oman kana-annoksensa. Ruoka oli hyvää ja nätisti aseteltu tarjolle.

Mökillä lämmitettiin sauna ja sen lämpiämistä odotellessa vähän kahvakuulailtiin. Saunajuomana oli tällä kertaa vissyä, viimeistä Eccusonia piti säästellä 😀 Saunan jälkeen maistui lasi viiniä ja uni painoi raskaasti silmiä jälleen kerran.

Aamulla syötyämme kaikessa rauhassa aamupalaa lähdimme kävellen avustajan vanhempien luo, jonne oli kolmisen kilsaa matkaa. Mentiin sauvakävellen. Harmaakuono jaksoi tiistaita paremmin, mutta oli aika väsähtäneen olonen loppumatkasta. Päästettiin se vapaaksi ja iloinen kirmaus alkoi heti 😀 Taas pohdintaa mikä uupumisen aiheuttaa. Tultiin lauantain valjaslenkkien jälkeen siihen tulokseen ettei koira kestä auringon paahdetta ja että sauvakävelyssä vauhti nousee turhan kovaksi, ja että ehkä koira joutuu kenties kovemmalle rasitukselle ”vetäessään mua perässään”. Ehkä valjaiden rintaremmi painaa jne… Noh, joka tapauksessa juotuamme mehua aloitimme päivän urakan. Pihassa oli puuklapikasa, joka piti saada pinottua puuliiteriin, joten ei muuta kuin puita kasaamaan. Alkuun keräsin syliin puita ja annoin ne avokille tai avustajalle pinottaviksi,


mutta kun mulla oli lyhythihanen rupesin kasaamaan niitä puutelineeseen, joka aina tyhjennettiin välillä liiteriin. En kuitenkaan tyhjennyksen aikaista taukoa malttanut pitää vaan kasasin pari-kolme sylillistä puita pinottaviksi 😀

Välillä toki taukosimme kahvi- ja teehetkeä viettäen. Urakan päätteeksi talon väki tarjosi aamulla pyydettyjä ahvenia, uusia perunoita ja salaattia. Haave tuoreesta kalasta toteutui ja kyllä olikin herkullista.

Paluumatkalla annoin sauvat avokille ja kuljin Harmaakuonon kanssa pelkillä valjailla. Nyt sujui paremmin

vaikka avokin ja avustajan sauvoessa vauhti tahtoi nousta hurjaksi. Mökillä ennen saunaa kevyttä kahvakuulailua, mutta kroppa tuntui aika väsyneeltä. Seuraavana päivänä olikin takareidet aikas jumissa/kipeet. Puuhommien jälkeen saunominen tuntui jotenkin erityisen ihanalta kera vissyn. Tosin paheita harrastettiin saunan jälkeen lasillisella viiniä 😀

Lauantaina olikin vähän viileämpi päivä ja aurinko pilviverhon takana sieltä kurkkien
meidän lähtiessä avokin kanssa lenkille. Harmaakuono sai kulkea valjaissa. Alunperin ei ollu tarkotus vetästä niin pitkää ja kovavauhtista lenkkiä kuin vetäsimme. Käveltiin jotain 9-10 kilsaa ja paluumatka ylämäkiä pitkin ja silti takas tultiin reilu viisi minsaa nopeammin 😀 Kolme taukoa, lyhyttä sellaista pidettiin, jotta koira sai juodakseen. Ja tuo mun rakas opas opasti reippaasti ja vauhdikkaasti. Tuli niin hyvä mieli ja onnellinen olo. Nyt ei aurinko paahtanut eikä ollut sauvojakaan. Avokki oli ihan fiiliksissä myös ja innoissaan kovasta vauhdistamme. Takareisijumitkaan ei tahtia haitanneet.

Mökillä grillattiin kaslerit ja kasvikset. Syötiin ulkona, jonka jälkeen mun oli tarkotus istua keinussa lukemassa pistekirjaa. Muutaman sivun luettuani alkoi satamaan vettä. Oli ekat sateet, vaikka niitä oli luvattu koko viikon 😀 Ei muuta kuin sisälle keinutuoliin lukua jatkamaan.

Avustajan lähdettyä vanhemmilleen lähdimme tihkusateeseen lenkkeilemään. Taaskaan ei ollut tarkoitus kävellä niin pitkästi mitä innostuttiin kävelemään. Vauhti ei ollut nyt ihan niin kova kuin päivällä, mutta Harmaakuonolla ei mitään väsymyksen merkkejä eikä tarvinnut pysähdellä pitämään juomataukoja. Käveltiin 6-7 kilsaa. Lenkin loppupuolella sade kiihtyi ja loppulta vettä tuli kaatamalla. Tuli vähän mieleen tandemin selässä kastuminen 😀 Nyt oli parempi varustus, koreteks-puvut kummallakin. Juoksulenkkarit kastu totaalisesti. Kastumisesta huolimatta oli jotenkin ihana fiilis.

Viimesen illan kunniaksi oli aika saunomisen yhteydessä tuhota viimeinen Eccuson. Sade oli parahiksi loppunut, joten sateen jälkeistä tuoksua oli ihana tuoksutella saunatauoilla. Aika hurahti siivillä saunoen yli pari tuntia. Järkytys oli suuri, todetessa kellon olevan yli puoli yksi. Väsytti ihanasti, mutta nautiskelimme lopun viinin mun siirtyessä lasillisen jälkeen iltateehen. Niin vaan kolmen litran pönikkä meni viikossa. Tuntuu kauhean paljolta toisaalta, mutta puoliksihan se juotiin, ehkä avokki vähän enempi… No sama se… Lomalla sai vähän naattiakin…

Sitten koitti lähtöpäivä ja loman loppuminen. Aamupalan jälkeen pakkailimme tavaroita sateen ropinaa kuunnellen. Puolen päivän jälkeen ilma kuitenkin kirkastui ja grillasimme makkarat, jotka savustamosta ostettiin, ja olivat kyllä herkullisia. Niiden kanssa syötiin uusia perunoita, nam.


Avokin ja avustajan siivotessa mä menin mökin takana olevaan metsään mustikkaan. No avokki mut sinne vei. Siellä kyykin ja haroin mättäitä ja aina silloin tällöin löytyi jokunen mustikkakin 😀 Homma oli aika hidasta ja välillä vähän turhauttavaakin.

Olin jo luovuttamassa kun avokki tuli seurakseni ja alkoi marjoja löytymään vähän paremmin. Sieltä oli kyllä käyty poimurilla keräämässä, joten ehkä näkevämmällekin homma olisi ollut haasteellista. No saatiin ehkä n. 3 desiä kippoon.

Aikaa meni kaksi tuntia ja jos mahdollista takareidet oli vieläkin kipeämmät 😀 Mutta nyt mulla oli itse poimittuja mustikoita 😀 Ja olihan metsässä ihanaa, vaikka itikat tuntuivat pitävän minusta.

Mustikkametsän jälkeen avustajan ehdottaessa pikauintia suostuin ilomielin. Mentiin autolla rantaan ja käytiin uimassa, ihanaa. Virkisti kummasti. Vielä ennen lähtöä juotiin teet ja syötiin leipää yms. Seittemältä lähdettiin ajelemaan kotia kohden.

Oli ihana loma. Mustikoista nautin aamupalalla niin monena aamuna kuin niitä riitti luonnonjugurtin kanssa, ja fiilistelin niiden metsän tuoksua ja ihanaa makua 😀 muistellen ihanaa viikkoa. Lomaviikosta sain valokuvien lisäksi ihania äänikuvia, joista välittyy ihana fiilis. Azoreilta on myös tarkoitus tehdä äänitykset. Ja vaikka tämä postaus on jo ihan sika pitkä ja varmaan ootte jo lopettaneet luvun aikoja sitten, haluan yhden asian sanoa vielä… Nimittäin sen, että tekstissä esiintyy avustaja useammassa kohtaa, niin tää henkilö, joka mulla on ollut miltein kuusi vuotta avustajana on meille kyllä paljon muutakin kuin työsuhteessa. Kyllä me ollaan oikeita ystäviä ja monta ihanaa hetkeä vuosien varrella vietetty. Hän lähtee meille oppaaksi myös tuonne Azoreille. Ja tuosta menneestä lomaviikosta olemme todella onnellisia, että se mahdollistui. Saimme vuokrata mökin ja että avustajalla oli mahdollisuus viettää aikaa kotikonnuilla käyden meidän kanssa esim. ratsastamassa ja melomassa. Oli mukavaa vastaavasti auttaa häntä auttamaan vanhempiaan kokoamalla puut liiteriin. Oli myös mahtavaa kun osasimme käydä myös ilman apuja lenkkeilemässä, että reitit oli niin selkeitä, että avokkini löysi paikasta paikkaan. Eli, kyllä meillä kaikilla oli huippuihana viikko!

Suomalaisiin suklaisiin lisää Reilunkaupan merkintöjä

Uusi musta linkitti tänään Facebookiin artikkelin otsikolla Suomalaista suklaata tehdään lapsityövoimalla.
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/08/suomalaista_suklaata_tehdaan_lapsityovoimalla_2754842.html

Teksti antaa jälleen ajattelemisen aihetta. Valvonta kaakaopapuja eniten tuottavassa Länsi-Afrikassa on vaikeaa ja lapsityövoimasta käydään jopa suoranaista ihmiskauppaa. Eikö olekin hirveää. Länsi-Afrikassa kaakaoplantaaseilla viljellään mailman kaakaoista 70% ja siellä on ilmeisesti miljoona lasta raatamassa pitkiä päiviä ilman kouluja, ilman leikkejä. Ja onko työolot kovinkaan turvalliset tai inhimilliset, tuskinpa! Suomessa syödään suklaata ihmismäärään suhteutettuna yhdeksänneksi eniten mailmassa ja kulutuksen arvellaan kasvavan. Tom Lindblad Fazer Makeisten toimitusjohtaja sanoo artikkelissa ”On yksi suklaa-alan suurimpia haasteita valvoa koko tuotantoketjua. Pyrimme välikäsien kautta vaikuttamaan, että toimimme asianmukaisesti. Emme hyväksy lapsityövoiman käyttöä. Mutta fakta on se, että
sataprosenttista varmuutta Länsi-Afrikasta tulevasta kaakaosta ei
kukaan voi antaa.” Puolestaan Finnwatchin
toiminnanjohtaja Janne Sivonen toteaa ”Valvonnalla voi ja pitää rajoittaa lapsityövoiman käyttöä. Tällä
hetkellä suklaateollisuuden toimet asian valvomiseksi ovat olleet aika
vähäisiä ja suorastaan riittämättömiä”. Hänen mielestään valvonta kannattaa jättää kolmannelle osapuolelle. Mailmalla moni suklaan valmistaja on ottanut käyttöön Reilunkaupan merkinnän tuotteisiin. Suomalaisissa tuotteissa sitä on kuitenkin toistaiseksi näkynyt aika vähän. ”Sivosen mukaan sertifioinnit, kuten Reilu kauppa ovat askel parempaan
suuntaan. Reilun kaupan yhdistyksestä kuitenkin kerrotaan, että hekään
eivät voi aukottomasti taata, että sertifioituun suklaaseen ei ole
lasten käsiä tarvittu.” Kaakaosta pitäisi maksaa viljeliälle käypä hinta, jotta lapsityövoiman käyttö ei houkuttelisi. Niinpä! On tavattoman surullista tässä nykyisessä elintarvikebisneksessä se miten monien välikäsien kautta hommat hoidetaan ja miten pienen korvauksen se viljelijä siitä saa ja kuinka paljon ne välikädet vetävät välistä… Onhan suomalainen leipäkin kohtuullisen arvokasta ja viljelijät sanovat ettei niillä tuloilla tahdo elää mitä myydystä viljastaan saavat. Eli, se joka tekee suurimman työn, saakin karkeasti sanottuna kaikkein vähiten. Aika raadollista ja epäoikeuden mukaistakin. Palatakseni kuitenkin vielä tuohon suklaaseen, suklaanvalmistajat sanovat ettei sertifioitua raaka-ainetta ole tarpeeksi saatavilla esim. tuolla Reilunkaupan merkinnällä. Sivonen uskoo, jos halua on riittävästi tuo merkintä saadaan suomalaisiinkin suklaisiin, jos kerran se onnistuu myös Briteissä myydyimpään suklaapatukkaan. Ja on tosi surullista lukea artikkelista, että kaakaon viljelijöille maksetaan aina vain vähemmän ja vähemmän ja kuitenkin kaakaon mailmanmarkkinahinta on korkeempi kuin koskaan. Muutosta voisi saada aikaan erinäisillä poliittisilla päätöksillä ja kauppasopimuksilla. Miksi hitossa joka asiaan pitää vaikuttaa politiikka, ja miksi se niin usein vääristää asioita??? ” Tässä ollaan maailman kauppapolitiikan tärkeiden kysymysten äärellä.
Länsimaisesta tuotannosta ei ole perinteisesti kehitysmaista tulevia
raaka-aineita arvostettu ja tuotanto-olosuhteet ovat usein sellaisia,
että niistä ei kukaan haluaisi edes tietää, sanoo Reilun kaupan
edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Virtaintorppa.” Taitaapa Pirjo olla valitettavasti oikeassa. Sen huomaa artikkelia kommentoineiden kirjoituksistakin. Pakko itsekin myöntää ettei asiaa ole aina tullut hirveästi ajatelleeksikaan. Nykyisin tosin haluaa tukea eettisesti ja moraalisesti kestävää toimintaa, ja siihen toimintaan ei kuulu lapsityövoiman käyttö. Mitä enempi kuluttajat kiinnitämme asiaan huomiota ja äänestämme ostopäätöksillämme, ehkä niitä muutoksia saadaan aikaan hitaasti, mutta kuitenkin. En tiedä voiko tuohon esim. Reilunkaupan merkkiinkään satavarmasti luottaa. Toivottavasti pitää paikkansa se, että raaka-aineiden tuottajat saavat paremman hinnan tekemästään työstä. Nyt kun tämä mun kiinnostus laadukkaaseen ruokaan on herännyt, pohtii asioita myös paljon laajemmin. Haluaa raaka-aineiden olevan hyviä, laadukkaita ja vielä eettistä tarkastelua kestäviä.

Suomalaisiin suklaisiin Reilunkauppa-merkintöjen puolesta kerätään adressia, joten käy sinäkin allekirjoittamassa osoitteessa
http://www.adressit.com/reilun_kaupan_suklaata_marketteihin
On askel parempaan, toivottavasti ainakin.

Marjojen makuinen, vispipuuron tuoksuinen elämä

Ihanan lomaviikon jälkeen on ollut toimintaa täynnä oleva työviikko. Huomisaamuna vielä kaksi asiakasta ja taasen voikin virittäytyä lomatunnelmaan 😀 Maanantai lähestyy ja Azoreiden matka, ihanaa!!!

Tänään oltiin viimeistä päivää hieromassa lomalaisia, joten nyt kuuden viikon urakka on ohi. Lokakuussa on vielä yksi viikko lomalaisten parissa. Tuntuu oikeastaan aika mahtavalta, sillä nyt voi loman jälkeen keskittyä täysipainoisesti oman yrityksen asiakkaisiin ja oman yrityksensä markkinointiin.

Maanantaina avokkini oli lomalaisia hieromassa ja mä täällä kotona pesin pyykkiä ja tein kotihommia. Luin hirveän kasan maileja. Blogeja ja Facebookiakin yritin saada ajan tasalle, mutta blogien luku on vieläkin kesken 😀 Alkuillasta vietin reilut pari tuntia opaskoirakerhossa käyden puolentunnin kaupunkiliikkumistreenilenkillä. Harmaakuono oli vielä lomatunnelmassa, sillä suojateiden näyttö oli hajamielistä. Jos oli reilu koroke jalkakäytävän reunassa poika pysähtyi, mutta jos reunaa ei ollut jätkä posotteli pysähtymättä eteenpäin 🙂 Pikkutreeni teki siis enemmän kuin hyvää 😀

Tiistaina töiden jälkeen rakas äitini tuli vieraaksemme ja vähän jelppimään marjojen pakastamisessa. Kahden paikkeilla soitin Kirkkonummella olevalle marjatilalle ja kysyin vadelmia. Lupasivat poimia valmiiksi, ja että neljän jälkeen voisi hakea. Ja kyllä Anttilan marjatilalta sai huippulaatuisia vadelmia valmiiksi pakasterasioihin pakattuina 7 litraa hintaan 49 €. Kotona tartti vaan pistää kannet päälle ja pakkaseen. Oli pakko jättää rasiallinen tuoreeltaan syöntiin. Mä niin rakastan vadelmia, ne on niin huippuhyviä. Nyt oonkin niitä syönyt luomuluonnonjugurtin kanssa. Alkuviikosta vetelin itse poimimiani mustikoita, jotka tuoksui ja maistui ihanalta metsältä 😀 Jugurtin ja marjojen sekaan vielä sysmäläistä luomuomenakarpalomysliä, avot! Ja niin mahtavaa syödä tuoreita marjoja joiden alkuperän tietää satavarmasti!

Äiti keräs takapihalta raparperit ja tehtiin raparperimansikkapiirakkaa ja laitettiin raparperia pari rasiaa pakkaseen. Osa oli jo aika puisevaa, joten ne oli laitettava roskiin. Viherpeukalona äiti siisti myös yrttini ja tomaattini. Häntä oli kovin ihanaa nähdä. Pari viikkoa sitten hällä diagnosoitiin sokeritauti. Lääkitys on aloitettu, koska hällä on myös sepelvaltimotauti ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Oli kuitenkin kiva huomata energisyyden, iloisuuden olevan tallella. Kokkailin meille vihersalaatin, jota syötiin patongin ja jauhelihapullien kanssa. Illalla vaan istuskeltiin rupatellen ja teetä lipitellen.

Eilen avokki painui lomalaisia hieromaan ja me käytiin ostamassa pakkaseen laitettavaksi 4 l mansikkaa Suonenjoelta, pensasmustikoita, pari litraa mustikoita, vähän karviaisia ja mustaherukoita. Äiti perkas marjat mun pestessä jälleen pyykkiä ja keitellessä harmaakuonolle riisiä. Tämän jälkeen marjat saatuamme pakkaseen äiti valtasi keittiön.

Tiedättehän vispipuuron??? Äitini tekee mailman parasta ja kuohkeinta vispipuuroa, jossa ei ole marjoista jääneitä roskia. Lapsuudessa vispipuuro merkitsi syksyä ja koulun alkamista. Eilen puuroa tuoksutellessani tuli niin lapsuuden syksyt mieleen ja se miten kurjalta tuntui kun tiesi päivän parin päästä kesäloman loppuvan. Mutta, puuro oli ja on taivaallista. Nyt laitettiin siihen pakastepuolukoita ja tuoreita karviaisia. Taidanpa tämän kirjoitettuani syödä sitä iltapalaksi. Ei ehkä laihduttajan ruokaa, käsittääkseni mannaryynit aika kaloripitoisia, mutta nautin silti puurosta 😀

Avokki on puhunut jo parisen viikkoa haluavansa maksasta ruokaa. Osaan tosi huonosti valmistaa perinteisiä kastikkeita. Jauhot paakkuuntuu jne, enkä todellakaan osaa tehdä maksasta mitään. Äitini toteutti avokin haaveet tekemällä maksaa kermakastikkeessa kera uusien perunoiden. Tässä vaiheessa mä olin aloittanut päivän työt ja avokki saapui kotiin parahiksi aterialle. Mun toiveesta äiti teki vielä pakkaseen broilerin jauhelihasta jauhelihapullia 😀

Töiden ja kokkailujen jälkeen olikin ihanaa saunoa ajan kanssa välillä takapihalla keinussa istuskellen tauoilla. Ja vielä ennen nukkumaan menoa ja mun tietokonehetkeä joimme iltateetä ja maistelimme piirakkaa.

Aamulla äiti juna-asemalle ja me töihin. Tänään töiden jälkeen on ollut ”omaa aikaa” ja tässä koneella on tullut kökittyä. Olen sentäs tehnyt oikeasti jotain hyödyllistäkin: kirjoittanut kutsun opaskerhon puitteissa syyskuun kerhopäivään. Lähdetään osallistumaan Raaseborin kirmaukseen. Ja onhan hyödyllistä myös lukea blogeja, niistä oppii aina jotain uutta kuten esim. Toppiksen blogista kananmunan rakenteesta 😀 tuli vinhasti tietoa 😀 Nyt kuitenkin aikamatkalle lapsuuteen ja vispipuuroa kera maidon naamariin. Ei sokeria! Tosin keittovaiheessa on vähän sokeria lisätty, mutta ei enempää…

Tunnustus

                                                                                                                    Sain Hiilarihirmulta jo aikaa sitten tunnustuksen, kiitos ja anteeksi kun en osaa linkittää nimimerkkiisi blogiasi!
Tunnustuksen saaneen tulee kertoa kolme asiaa
1 Lempiväri: Sinisen ja turkoosin eri sävyt
2 Lempiruoka: Aidoista raaka-aineista valmistetut ruuat 🙂 Grilliherkut, salaatit, falafelit
3 Paikka jossa haluaisin käydä: Niitä on monia. Sydneyssä olen käynyt, mutta haluaisin käydä uudelleen ja kiertää Australiaa enemmänkin. Prahassa olen aina halunnut käydä. Luontomatkailu kiinnostais myös.
Tunnustus pitäisi lähettää 15 bloggaajalle, mutta edelleenkään en osaa linkittää teitä tähän, ja toisekseen moni on jo tämän saanut ja kirjoittanut oman tunnustuksensa. Mutta heitänpä tunnustuksen ilman linkityksiä seuraaville: Piiuli, Inna, Jaunde, Kaunisolo(isosti tervetuloa lukijakseni), Marsaliittus ja Perhonen

1-vuotiaan blogin elämäntapapostaus

Tänään blogini täyttää vuoden, joten päivän kiireistä huolimatta on synttäripostaus ”pakko” lähettää. Äitini on luonamme vierailulla ja kaikkea touua tuntuu riittävän ja postailut jää. Ja vielä on monta blogikirjoitusta viime viikolta lukematta, mutta täältä kyllä tullaan ja päivitytään taasen ajan tasalle kunnes maanantaina karistan Suomen pölyt jaloistani viikon ajaksi.

Ja eikös synttäripostauksen aiheeksi sovi hyvin alla oleva teksti? Blogini on muuttunut yrittäjänaisen harrastuksista aina vain enempi endorfiinisempaan suuntaan ja hyvät, terveelliset elämäntavathan lisää kummasti hyvää fiilistä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tosin kyllä kai ne harrastuksenikin ovat terveyttä ja hyvää oloa edistäneet, mutta kirjoittamiseen on tullut uutta otetta erilaisine näkökulmineen. Mutta nyt asiaan Hepaseni!!!

Jaunde antoi arvonnassani mulle aiheeksi vinkata hyvistä elämän tavoista, siis sellaisista tavoista mitkä olen itse hyväksi havainnut, joten ei muuta kuin tartutaan aiheeseen kiinni.

Joka tuutista tulee meille ihmisille mitä erilaisempia ohjeistuksia siitä miten meidän pitäisi elää. On jos jonkinlaisia suosituksia liikuntamuodoista, liikunnan määrästä, ruokavaliosta jne. Superfoodaajat vannovat superfoodien nimeen, joku toinen taas kannattaa raakaravintoa, joku kehoittaa jättämään rasvat minimiin ja käyttämään light-tuotteita, joku toinen taas suosittelee jättämään hiilarit pois. Jos luet artikkeleita ravitsemuksesta eri suuntauksien kannattajat pyrkivät kumoamaan toistensa tutkimustuloksia. Kyllä pieni ihminen voi olla hyvinkin hukassa siitä mikä on oikeasti se terveellinen ja hyvä ruokavalio. Asioista varmasti väännetään mailman tappiin. Esim. juuri tuo ruokavalio yhdistettynä hyviin elämän tapoihin, sanoisin niin, että jokaisen on etsittävä itse se itselleen toimivin ja paras vaihtoehto. Siinä joutuu käyttämään omaa kehoaan ”koekaniinina”. Siten saa kuitenkin parhaat vastaukset juuri itselleen sopivista vaihtoehdoista. Mun ehdoton suositus ja vinkki on, että kannattaa syödä mahdollisimman laadukasta ruokaa, joka on valmistettu hyvistä raaka-aineista, ja joka on aitoa, ei kemikaaleilla kyllästettyä moskaa. Ee-koodien lukumäärä minimiin ostetuista tuotteista. Lisäaineiden terveysvaikutteista ei hirveästi puhuta, onneksi nykyisin tietoisuus lisääntyy ja me ihmiset kyseenalaistamme niiden käyttöä. Toivon todella, että julkisuuteen tippuu aina vain enemmän todellista tietoa niiden mahdollisista haittavaikutuksista. Kyllähän lisäaineiden puolustajat sanovat ettei ne määrät vielä mitään tee, mutta miten tavallinen kuluttaja seuraa ettei päiväannos nouse liian korkeaksi esim. aspartaamissa, ei mitenkään. On siis parempi jättää kaupan hyllylle tuotteet missä on keinotekoisia makeutusaineita.

Kuten olen täällä kirjoittanutkin, että muutama vuosi sitten laihduttaessani suosittiin lihgt-tuotteita, ja minä kiltisti tottelin. Laihduinkin, mutta ne kilot ovat tulleet takaisin. Nyt pohdin miten paljon kroppani sai kaikkea turhaa kemikaalimoskaa, jolla se ei tee mitään, jota se ei osaa käyttää. Nyt laihdutan jälleen. Paino putoaa tuskastuttavan hitaasti, mutta enään en kevyttuotteita käytä. Ei se paino silloinkaan nopeasti laskenut ja mielummin syön aitoa ruokaa joka tapauksessa. Ja muistetaan, että laihtuakseen kroppa tarvitsee myös rasvaa.

Ylimääräisistä kiloista eroon pääseminenhän tuo paljon hyviä asioita elämään. Nyt kun olen lukenut näitä laihdutusblogeja moni on kirjoittanut miten itsetunto on noussut ja itseinho vähentynyt. Tällöin on paljon parempi olla henkisesti ja varmasti myös se näkyy elämässä energisyytenä, positiivisuutena, rohkeutena jne. Ja kyllä itsekin olen kokenut noita tunteita. Olen kokenut myös onnistumisen riemua, joka on valtavan tärkeää oman elämän hallinnan kannalta. Henkisen hyvinvoinnin lisäksi laihtuminen keventää rasitusta nivelissä ja sydämessä, ulkonäkö kohenee, kunto paranee.

Hyvissä elämäntavoissa varmasti sana säännöllisyys on merkityksellinen. On tärkeää ettei syö ihan milloin sattuu, vaan että tekee sen mahdollisimman säännöllisesti. Syö säännöllisesti, liiku säännöllisesti, nuku säännöllisesti… Kaikki kuulostaa varmasti sangen tutuilta fraaseilta puhuttaessa hyvistä elintavoista. Kyllä se säännöllisyys on varmasti hyväksi, vaikka kyllähän niitä poikkeuksiakin väkisinkin tulee eikä siitä kannata ottaa stressiä. Stressi on muutenkin huono kaveri laihduttajalle ja hyvin tavoin elävälle. Eihän hyvät tavat saa olla stressaavaa ja pakkopullaa. Jos ne on sellaista, homma ei vaan toimi. Muutoksen on lähdettävä omasta itsestään, se halu tultava sydämen pohjasta saakka. Ja niinhän se on laihduttamisessakin. Valitettava totuus taitaa olla, että jokainen laihduttaja kokee painon jumittelua, ottaa enempivähempi takapakkia. Se on raivostuttavaa ja turhauttavaa. Silloin on tärkeää muistaa se oma tavoite, etsiä mikä mättää, miten sen korjata, jotta laskusuunta jatkuu. Ja joskus on annettava kropalle aikaa muutokseen ja sopeutumiseen. Itse laihdun hitaasti, niin itkettävän hitaasti. Olen sen oikeastaan hyväksynyt, vaikka joskus kadehdinkin teitä joilla paino putoaa rivakasti. Hyviin elämän tapoihin kuulunee myös itsensä hyväksyminen, joka ei mielestäni tarkoita kuitenkaan sitä etteikö voisi tavoitella parempaa ja tervellisempää elämää kiloja hoikempana.

Voin paremmin kun olen vähentänyt hiilareiden syömistä, vaikka en karppikaan ole. Nykyisin mulle ei tule ähkyä oloa juuri koskaan, annoskoot ovat tosin pienentyneet. Mulla proteiinipitoinen ruoka pitää nälän paremmin kuin hiilarit. Syödessäni paljon hiilaripitoista, mulla on kohta taas nälkä. Lisäaineettomuus on varmasti osaltaan myös parantanut oloa ja hillinnyt herkuttelua. Herkkuhetkiä en ole kokonaan kieltänyt itseltäni. Syön suklaata, jota rakastan. Syö nykyisin mahdollisimman tummaa tyyliin 85% kaakaopitoisuudella. Ei tarvitse syödä paljoa eikä tule himoa, ja silti se on oikeasti hyvää.

Kun muuttaa elintapojaan terveellisemmäksi ja paremmaksi, ruokailutottumukset kevenevät huomattavasti. Itselläni kasvisten, hedelmien ja marjojen syönti on lisääntynyt hurjasti. Keitetyistä kasviksista en edelleenkään oikein välitä, mutta salaateissa, uunissa, grillissä maistuvat herkullisilta. Kun annoksia pienentää on kuitenkin muistettava syödä tarpeeksi päivässä ettei elimistö joudu säästöliekille/paastotilaan, jossa aineenvaihdunta hidastuu ja painonhallintakin vaikeutuu. Monethan laskevat kaloreita, itselläni nuo kalorilaskurit ei oikein näillä apuvälineillä toimi ja olisi aivan liian työlästäkin luetuttaa jollakin aina kaikkien kalorisisällöt. Olen siis joutunut opettelemaan kropastani milloin mennään missäkin vaiheessa, ja kyllä tuo opettelu on edelleen kesken. Tuosta kalorilaskennasta en ole ottanut stressiä, koska minun tapauksessa se olisi liikaa aikaa vievää, liian hankalaa, joten olen luopunut ajatuksesta, vaikka asia joskus kiinnostaakin.

Hyviin elintapoihin kuuluu ehdottomasti liikunta. Itse lenkkeilen opaskoirani kanssa. Rakastan luonnossa liikkumista. Siellä mieli lepää ja tulee niin endorfiininen olo. Haluaisin ulkoliikuntaa elämääni paljon lisää. Ulkona saa raitista ilmaa ja kunto kohenee reippaillessa. Nyt pohdin ankarasti oman tandemin hankkimista. Saisin ulkoliikuntaan monipuolisuutta kun voisin pyöräillä välillä. Ulkona reippailu tuo paremman yöunen, keuhkoihin raitista ilmaa, joka taas kohentaa muutoin elämänlaatua. Happi kulkee veressä paremmin jne… Ja kyllä mun mielestä myös lihaskuntoharjoittelu on hyvää elämäntapaa, ainakin se saa aikaan hyviä asioita; kiinteyttää vartaloa, tuo voimaa lihaksiin, jaksaa paremmin. Kun fysiikka on kunnossa jaksaa henkisestikin paremmin ja päin vastoin.

Jos ei ole harrastanut liikuntaa, ei kannata haukata liian isoa palaa kakusta kerralla. Tavoitteista pitäisi onnistua tekemään realistiset, mutta sellaiset että niiden eteen joutuu myös jotain tekemäänkin. Ehdottomasti ulkoilua suosittelen ja ulkoliikuntaa mahdollisimman paljon. Ja jos vastoinkäymisiä tulee, ei saa lannistua ja luovuttaa. Sitkeys palkitaan. Jos kroppa tuntuu väsyneeltä ja se tarvitsee lepoa, lepää. Lihakset tarvitsevat lepoa kehittyäkseen ja palautuakseen. Tuossa on tietysti se että on opittava tunnistamaan kropan tarvitsema lepo omasta mahdollisesta laiskamadostaan. Laiskamadolle ei kannata antaa valtaa. Se on aika kurja kaveri mun kokemuksien mukaan.

Itse pidän tupakointia varsin huonona tapana. En kuitenkaan voi kirjoittaa siitä omakohtaisella kokemuksella, sillä en ole koskaan edes maistanut. Mulle ei vaan ole tullut ikinä mieleenkään edes humalassa ollessani, että haluan kokeilla tupakkaa. Sen haju on jo niin vastenmielinen etten vaan halua tietää miltä tuntuu vetää keuhkoihin moista tupakan kautta. Mulle savuttomuus on ehdottomasti hyvän elämään kuuluva asia. Alkoholin kohtuukäyttö on myös oleellinen asia. Mitä vähempi alkoholia sen parempi. En sylje lasiin, mutta vuosi vuodelta alkoholin käyttö on vähentynyt. En juo nykyisin juuri koskaan kemikaalilitkusiidereitä. Juon punaviiniä ruuan kanssa sillointällöin ja joskus iltaa istuttaessa. Laihduttamista ajatellen alkoholi on todella huono juttu. Jos juon useamman siiderin se näkyy vaa’alla heti ja sen pois saaminen onkin viikkojen projekti. Nyt heinäkuussa join pitkästä aikaa useamman siiderin ja paino singahti puolitoistakiloa ylöspäin ja vasta ihan loppukuusta kolmen viikon jälkeen sain painoni siihen missä se jo oli. Eli, pirun raivostuttavaa ja turhauttavaa, ja ei voi syyttää kuin itseään 😀 En tässä ala alkoholin vaikutuksista sen enempiä paasaamaan. Itse olen huomannut sen heikentävän unenlaatua. Itse kärsin jonkin verran uniongelmista ja alkoholi ei ainakaan paranna niitä. Sinne säännöllisiin asioihin lasken kuuluvaksi myös tuon nukkumisen. Itse olen vain varsin huono toteuttamaan tapaa mennä nukkumaan joka ilta, tai edes lähes joka ilta samoihin aikoihin. Kesäiltoina valvon hyvinkin myöhään. Olen aina ollut yökyöpeli, ja valvominen aiheuttaa taas sen, että jääkaapille mieli halajaa. Olen systemaattisesti vieroittanut itseni moisesta lähes kokonaan. Syön iltapalan ihmisten aikaan ja valvomiseen ei yösyöpöttelyjä tarvita. Pakko on tunnustaa, että joskus on haettava jotain tyyliin maustamatonta jugurttia tms…

Kyllä kai se niin on, että hyvien elämän tapojen oppiminen on koko elämän mittaista, etsitään niitä itselleen sopivia ratkaisuja, kokeillaan jotain uutta saatuamme uutta tietoa jne. Toivottavasti Jaunde sait tästä sekalaisesta kirjoituksesta jotain vinkkiä itsellesi ja mä ainakin pidän sulle peukkuja, että onnistut omassa projektissas. Minäkin jatkan opettelua ja niiden kaikkein toivimimpien elämäntapojen etsimistä. Se miten saan 9-10 kg pois on se minun suuri taisto tällä hetkellä ja sen taiston aion vielä voittaa ennemmin tai myöhemmin, samalla varmasti elämäntavoissani tulee vieläkin muutoksia tapahtumaan. Ja tavoitteenahan on tietysti, että suunta on entistä terveellisempi.

Miten alkoikaan Hepan rakkaustarina

Olen viettänyt loistavan lomaviikon ulkoillen ja nukkuen paljon. Viikko kotona ja sitten edessä Azoreiden matka, ihanaa!!! Näihin onnellisiin aikoihin sopii Toppiksen ja muutaman muunkin toivoma historiikki miten avokki ja minä kohtasimme. Toppis tosin ensisijaisesti olisi halunnut lukea kvanttifysiikasta, mutta kuulun siihen suureen osaan ihmisistä, jotka ei asiasta tiedä juuri mitään. Eli, valitsin helpoimman tien vastatakseni lupaukseen kirjoittaa arvonnassa annetuista aiheista, joten tässä minun ja avokin tarina arkeen paluun kunniaksi. Ja se lomapostaus tulee myöhemmin, kunhan kirjoitan sen ja saan silmällisen purkamaan kameran ja tekemään kuviin kuvailut, jotta pääsen valikoimaan mitä teille näyttää. Nyt kuitenkin Hepan ja Hepan ritarin tarina 😀

Matkustimme Sao Paoloon näkövammaisten mailmankisoihin joissa suomalaislajeina olivat maalipallo, judo ja yleisurheilu. Naisten maalipallojoukkueella ei turnaus sujunut, oli kovin takkuista ja tie nousi pystyyn puolivälierissä kohdatessamme emäntämaan Brasilian häviten. Ja tuo tappio tiesi tavoitteiden murskaantumista ja Pekingin paralympialaisiin ovien sulkeutumista. Vieläkin tuon hetken muisto saa kulkemaan kylmät väreet selkää pitkin. Tappiotkin kuuluu urheiluun, mutta silti se oli kamalaa. Miehillä sujui paremmin ja he saavuttivat paikkansa Pekingiin.

Judossa oli yksi urheilija Suomesta, joka oli varmistanut paikkansa Pekingin kisoihin omassa sarjassaan. Nyt hän oli hakemassa Suomelle toista paikkaa sarjaa ylempää, jossa ehdolla oli kaksi urheilijaa, jos paikka saavutettaisiin. Ja kyllähän judoka hoiti tehtävänsä tyylikkäästi, ja näin avokin Pekingin kisamatka oli askelta lähempänä. Judoka ja hänen valmentajansa olivat joillekin meistä naisten joukkueen ihmisille iso tuki vaikealla hetkellä. Siinä sivussa he puhuivat judon hyödyistä urheilijalle kuin urheilijalle ja sai meistä pari innostumaan asiasta ja ottamaan suuntia tatamille. Niin kävi myös mulle, sillä eräänä syyskuun torstai-iltana löysin kuin löysinkin itseni hikisestä judokämpästä korvikset korvissa aivan uunona. Yllätys, korvikset piti ottaa pois ennen kuin lämmittelyt aloitettiin. En muista oliko avokki noissa ekoissa treeneissä, ilmeisesti ei. Kotiin viemisinä oli kuitenkin musta silmä ja kipeä niska.

Treenit oli joka torstai ja avokinkin kanssa oltiin treeniparina aina silloin tällöin. Avokki oli vähän hiljainen ja musta jotenkin rajuotteinen, yritti kannustaa mua mun räveltäessä jotain sidontoja ja otteita. Mun iloinen hymy ja positiivisuus teki kuulemma vaikutuksen. Kasvot kuulemma loistivat ja vaikka en oikein osannut, yritin koko ajan kaikkeni ja sinnittelin…

Lupauduin tulemaan ylimääräisiin treeneihin eräänä lauantaiaamuna. Tuolloin olimme pitkään parina avokin kanssa. Teimme harjoitusta, jossa hyökättiin jalkojen välistä ja toinen nostikin jaloilla, lantiollaan hyökkääjän hemmettiin yltään. Noh, yritin ja yritin… Sain avokin nousemaan siten, että tämä seisoi päällään, mutta en jaksanut punnata häntä nurin. Treenien vetäjä huuteli mulle, että tee nyt jotain… Ja avokki naureskeli hyväntahtoisesti ja oli siinä pääseisonnassa ties miten kauan tyynen rauhallisena. Lopulta sain työnnetyksi hänet ja sidotuksi alleni…

Seuraavissa treeneissä meitä oli vain kolme avokin ja minun lisäkseni nuori lahjakas poika. Avokki ja tämä toinen judoka vetivät treenit. Mua ujostutti kun tuttua vetäjää ei ollut. Avokki jutteli paljon, kyseli minulta maalipallosta ja toivotteli hyvää turnausta viikonlopulle jne. Kiinnostukseni oli herännyt…

Seuraavalla viikolla tapasin lapsuudenystäväni, jolta avokista kyselin ja hän innostui. Lopulta sovimme menevämme nelisin syömään hänen miehensä ja meidän kahden ujon kesken. Niinpä eräänä maanantai-iltana kävimme syömässä. Lapsuudenystäväni ja hänen miehensä lähtivät aikaista aamuherätystä syytellen heti syötyään pois. Jäimme juttelemaan pariksi tuntia. Puhuimme paljon urheilusta ja treenaamisesta. Ensilumi satoi sillä välin maahan. Vaihdoimme puhelinnumerot ja kotiuduttuani oli pakko laittaa sähköpostia ja kiittää illasta. Seuraavana päivänä sovittiin mun menevän viikonloppuna kyläilemään, teelle… Noh, olin siellä 12 tuntia, ja join ainakin kolmet teet ja tilattiin kebappia ruuaksi. Juteltiin, käytiin lenkittämässä Harmaakuonoa ja taas juteltiin. Juttua vaan riitti ja riitti, ja jälleen sovittiin uudet treffit. Avokki tulisi luokseni seuraavana keskiviikkona. Söimme makaroonisalaattia ja jotain suolaista piirakkaa. Avokki muistutteli mua, että hän ei saa syödä paljoa, koska lauantaina olisi kisat Lahdessa. Tuona iltana oli selvää, että meistä on kehkeytymässä pari. Arvostin avokissa suuresti sitä ettei hän ollut pyrkimässä sänkypuuhiin varhaisessa vaiheessa. Hänen lähdettyään söin suklaata, jota hän toi, enkä voinut riisua neuletakkiani, koska se tuoksui avokilta 😀 Olin niin pirhanan onnellinen…

Samanaikaisesti tämä Brasseissa ollut judoka ja hänen valmentajansa houkutteli mua kisakatsomoon Lahden kisoihin. Mulla oli aikas hyvä syy lähteä mukaan. Sovittiin luonani vietettävästä illasta kisojen jälkeen… Kisareissussa olin mukana ja hauskaa oli. Illalla saunottiin ja syötiin hyvin luonani. Jossain vaiheessa meiltä kysyttiin onko meillä jotain… Noh, olihan meillä…

Pari viikkoa ennätimme tapailla tiiviisti ennen kuin avokkini matkusti kotipuoleensa joulun ja uudenvuoden viettoon. Itse vietin joulun äitini luona. Joka päivä soittelimme ja äitini kiusasi minua. Voi, se oli niin ihanaa aikaa. Ja kun avokki palasi kotikonnuiltaan olimme entistä tiiviimmin yhdessä. Ei ollut montaakaan yötä erillämme. Valvoimme myöhään, aina meni kahteen, kolmeen… Ja aina päätettiin, että nyt täytyy ryhdistäytyä, että pitää jaksaa treenata jne. Kävimme judotreeneissä ja mä maalipallossa ja oheistreenaaminen oli se mikä eniten kärsi, mutta rakastuminen vaan oli niin ihanaa.

Avokki valittiin Pekingin paralympialaisiin judoamaan. Se oli tietystikin ihan huippujuttu, vaikka parin viikon ero tuntui ajatuksena karmealta. Lähtöpäivänä iski myös tuska siitä miten ite ei voinutkaan olla tavoittelemassa omassa lajissaan mitalia. Se oli alunperin tavoitteenamme. Avokki matkasi Pekingiin ja minä viikkoa myöhemmin äkkilähdöllä Kyprokselle viikon lomalle. Lähtöaamunamme avokin kisapäivä, joka ei putkeen mennyt. Takkiin tuli ekassa ottelussa osittain omaan virheeseen eikä pääsyä keräilyeriinkään. Ja se tunne kun menin vastaan matkalaisia ja sain miehen syleilyyni, ai, ai… Tässä vaiheessa oli päätetty yhteen muutosta virallisesti ja avokin asunto menisi myyntiin. Samalla etsimme isompaa asuntoa, asuntoa johon saisimme työtilan. Löysimmekin aivan ihanan asunnon, mutta mun lähteissä Ruotsiin pelimatkalle avokki avustajani kanssa tuli katsomaan tätä nykyistä ja tämä oli vielä mageempi. Pelireissusta kotiuduttuani heti maanantaina tulin katsomaan. Pohdimme pari päivää, teimme tarjouksen, joka hyväksyttiin.

Kesällä katselimme jo kihlasormuksia ja ihastuimme jo tuolloin valkokultaisiin röpelösormuksiin. Asia tuli lokakuussa ajankohtaiseksi tosissaan ja sormuksia tutkailimme ja lopulta palasimme paikkaan missä kesällä olimme sormuksia hiplailleet. Kihlajaispäiväksi päätettiin marraskuun 22. Ei mistään tunnesyystä vaan oikeastaan siksi, että se oli ainoita vapaita viikonloppuja 😀

Ja tuo lauantai olikin ihana päivä. Meillä oli kihlajaisateriana alkupaloina avokadolohipaloja, pääruokana paistia ja itse tehdyt valkosipuliperunat, jälkkäriksi suklaatorttu. Nautiskelimme punaviiniä. Joskus iltamyöhään istuimme sohvalla kuoharin kanssa ja kihlauduimme. Seuraavana päivänä paluu arkeen ja pakoon asuntonäyttöä hirvittävään lumipyryyn.

Olin kärsinyt jo parisen viikkoa rasituksessa tulevasta yskästä ja hengenahdistuksesta. Tuolloin sunnuntaina en pystynyt kävelemään kuin hiljakseen. Muuten tuntui siltä, että tukehdun. Kotona olin aika huonovointinen. Tuohon asti olin ajatellut minua vaivanneen alkavan flunssan. Nyt kuitenkin epäilyt heräsivät, voisiko olla jotain vakavampaa.

Viikko alkoi asuntokaupoilla ja vakuutusasioiden neuvotteluilla. Palelin, olin väsynyt pankissa ja illalla vaan nukuin. Tiistaiaamuna päätin minun olevan pakko päästävän lääkäriin. Iltapäivälle sainkin ajan. Määräys keuhkoröndgeniin, sydänfilmiin ja verikokeisiin keskiviikkoaamuna. Aikas pelottavaa. Noh, iltapäivästä kokeissa käytyäni lääkäri soitti ja käski lähteä sairaalaan keuhkoveritulppaepäiltynä… Ja sehän se keuhkoista löytyi ja viiden vuorokauden sairaalassa olo edessä juuri kihlattuna.

Päästyäni kotiin viettelin rauhallista elämää. Pakkailin hissukseen tavaroita voimieni mukaan. Muutto lähestyi päivä päivältä ja joulun alla sitten muutimme tähän nykyiseen kotiimme. Saimme tämän jopa asuttavaan kuntoon jouluksi. Vietimme ensinmäisen yhteisen joulumme, ja miten olinkaan onnellinen kun jaksoin kävellä Harmaakuonon tahtiin reilun kahden kilsan lenkin. Välipäivinä joimme mun sukulaisteni kanssa kihlajaiskahvit. Avokki lähti vuoden vaihteeksi kotipuoleensa. Sinne munkin piti alunperin lähteä, mutta lentäminen ei ollut tulpan jälkeen suositeltavaa.

Eli, tulevana joulukuussa tulee kolme vuotta tänne muutosta. Yritys pyörii mukavasti ja olemme edelleen onnellisia yhdessä. Judo on jäänyt harrastuksistamme ja nyt myös maalipallo, mutta elämästä nautitaan muun liikunnan muodoin, ja yhdessä olon hetkiä toivotaan paljon, paljon lisää.

Lomalaisen pikatervehdys blogisiskoille :D

Istun Pertunmaan Abc:n parkkipaikalla muiden käydessä kaupassa. Mökillä, jossa olemme mokkula ei toimi, joten nyt on vietetty netitöntä aikaa, mutta vietetty aivan ihanaa lomaa käyden issikkavaelluksella metsäteitä pitkin, melontaretkellä intiaanikanootilla laavulle makkaraaa paistamaan, rantapäivään kuului uintia ja vesijuoksua. Ollaan sauvakävelty, hypitty trampoliinilla ja kahvakuulailtu. Nukun taivaallisen hyvin. Ulkoilu ja hirsimökki tekee tehtävänsä. Vielä kaksi ihanaa kokonaista päivää jäljellä! Voi kun loma voisi vaan jatkua vielä pidempään. Olen onnellinen ja energinen, vaikka välillä tuntuu raittiinilman myrkytys saavuttavan illan uupumuksesta päätellen 😀 Harmaakuono on juossut vapaana ja nauttinut, lotrannut rantavedessä niin, että tänään viettää lepopäivää. Paikat jumissa.
Terkut kaikille ja lomapostaus paremmin tulee kyllä.

Yöpostaus grilli-illan jälkitunnelmissa

Mukissa vihreän- ja valkoisen teen sekoitusta, joka maustettu papajalla ja ananaksella, parvekkeen ovi avoinna sekä työpöytäni vierellä oleva ikkuna. Läpiveto on hienoinen. Talo on hiljentynyt ja vieraat lähteneet. Meillä oli muutama kaveri grillaamassa ja saunomassa. Jokainen toi grillattavansa lihansa. Mulla ja avokilla oli possun sisäfilettä valkosipuliyrttimarinadissa. Päivällä valmistin salaatin, jossa oli kirsikkatomaatteja, jäävuorisalaattia, rukolaa, viinirypäleitä, kurkkua, paprikaa, leipäjuustoa, ripaus mustapippuria. Eräs vieraistamme toi itse tehtyä perunasalaattia, joka oli valmistettu uusista perunoista, herkullista. Hän oli valmistanut itse myös salaatinkastiketta, resepti salainen, mutta todella herkullinen. Toinen vieras toi itse valmistamaansa valkosipulimajoneesia. En yleensä hirveästi välitä majoneesista, mutta itse tehtynä sekin on herkullista. Nyt tosin en ehtinyt sitä maistelemaan. Tuomisina tuli lisäksi patonkia. Toinen oli Fitnespatonki, jonka pinnassa oli paljon auringonkukan siemeniä ja toinen vaalea vehnäpatonki. Tuota patonkia jäi jonkin verran, laitoin loput pakkaseen. Ehkä avokkini ne sieltä joskus syö pois. Hukumme myös sipseihin. Täällä on nyt grillimaustettuja sipsejä ja suolattuja tavissipsejä isot kulholliset. Ja eihän ne nyt sovi yhtään meidän ruokailuun, ei ainakaan noin isoa määrää. Ja siirsin isoon rasiaan ison kasan irtokarkkeja. En siis voi kieltää ettenkö olisi sipsejä vähän syönyt ja muutaman karkinkin, mutta en haluaisi niitä jääneen meille 😀 Mutta, tänäiltana huomasin ettei kumpaankaan ei sipsiin eikä karkkiin tullut erityisempää himoa. Vielä en pystynyt niistä ihan kokonaan kieltäytymään, mutta ehkä kourallinen sipsejä ja muutama karkki ei vie mun laiharia konkkaan.

Aamulla kun kävin vaa’assa luvut oli taas tosi surulliset. Paino oli noussut perjantaiaamusta kilon, enkä kertakaikkiaan tajua mistä johtuu, joten tämän illan herkuttelut menee samaan ahistukseen. Aamulla onkin kuukauden vikan päivän punnitus, tavoite ei täyttynyt. Paino ei ole aamulla alle 68 kg. Elokuulle en aseta erityisempää tavoitetta, tavoitteena on pitää paino alle 70 kilon lomaviikoista huolimatta. Ja heti Azoreilta palattuamme alkaa tiivis laihdutus- ja liikuntakausi. Ja alkavalla lomaviikolla suunnitelmat ovat aikas liikunnalliset. Maanantaina menemme 90 minsan issikkavaellukselle.

Niin, siis huomenna/tänään lähdemme mökkeilemään Pertunmaalle. Avokki ottaa kahvakuulia mukaan sekä otetaan vesijuoksuvyö, mökin pihalta löytyy tramboliini. Tarkoitus on tehdä kävelyretkiä, uida jne. Olen niin innoissani, ja olen odottanut tulevaa viikkoa aivan mielettömästi. Ja nyt se on aivan käsillä. Ja varmasti saatte ihan ikioman lomapostauksen kuvineen loman jälkeen. Täytyykin ”varoitella” ystävää taasen, että blogiapuja kaipaillaan, jotta kuvat saadaan mukaan 😀 Otan kyllä koneen mukaan ja mokkulan, ehkä iltaisin ”päivitän” kuulumiset ja kommentoinnit, mutta haluan tehdä kokonaisen lomapostauksen yhtenä postauksena enkä joka päivältä erikseen… Hih, olen varmaan ihan hullu…

Mun on pitänyt jo monta postausta sitten toivottaa uudet lukijani Eveliina, Hiilarihirmu, Inna, Peekoo ja Jaunde tervetulleiksi lukijoikseni! TERVETULOA! Ihanaa saada teidätkin mukaan! Hiilarihirmu heittikin blokissaan mulle tunnustuksen, johon palaan vielä myöhemmin. Nyt kuitenkin lukemaan teidän muiden bloggaajien uusimmat postaukset ennen kuin kömmin kuuntelemaan jälleen intiaanivainoista ennen nukahtamista. Voin sanoa ettei välttämättä ihan parasta yölukemista, mutta kyllä kestä sen 😀

Aitoa ruokaa olla sen pitää!!!

Meikäläinen on nyt ihan lomatunnelmissa. Avokki tuolla hieroo toiseksi vikaa asiakasta ja sitten hänkin pääsee lomatunnelmaan. Mulla on hälle pieni yllätys, jota kohta ryhdyn valmistelemaan. Saa herkkulautasen, jossa siemencroisantti, aurinkokuivattuatomaattia, ilmakuivattua kinkkua, pari viininlehtikäärylettä ja lasi punaviiniä. Joo, tiedetään… meillä on aina ja aina tuota tomaattia ja kinkkua 😀 Ne on vaan niin ihania. Noh, jälkkäriksi saa raakasuklaapatukan, jonka ostin Ruohonjuuresta käydessäni ystäväni kanssa shoppailemassa ja treffailemassa muuten mukavan jutustelun merkeissä. Ja niin läks kohti Sateenvarjomiestä hänen voittonsa, joten ens viikon alussa posti tuo jotain… Mutta nyt tämän postauksen varsinaiseen asiaan. Blueberry antoi arvonnassa minulle aiheen Miksi siirtyminen aidompaan ruokaan ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut minulle. Toivottavasti Berry ja te muutkin lukijani saatte tästä tekstistä joitain vastauksia, tai ainakin taas opitte vähän jotain minusta 🙂

Luulen minussa aina asuneen lähi- ja aidon ruuan ystävä. Olen nauttinut siitä aina kun on osunut kohdalle. Miten hyvältä maistuukaan esim. kuhakeitto, hirvikäristys, tuoreeltaan savustettu lohi, juuri valmistettu ternimaito, itse leivotut karjalanpiirakat jne… Mutta niin järkyttävää kuin se onkin, yksin asuessani pääsi helpommalla ostamalla osittain valmistettuja tuotteita. Eihän sitä nyt itselleen jaksanut kokkailla ”hienoja” aterioita.

Jos näkisin olisin varmasti kiinnittänyt huomiota jo aijemmine-koodien runsaaseen määrään. Avustajani monesti asiasta puhui kaupassa käydessämme etenkin nyt viimesen parin vuoden aikana. Taivasteli lisäaineiden määrää ja koko ajan aihe puhututti meitä enemmän ja enemmän.

Muutama vuosi sitten kun laihdutin suosittiin light-tuotteita ja minä ostin kilttinä tyttönä uskoen niiden olevan hyvästä. Kukaan ei puhunut niiden valtavista e-koodimääristä, enkä nähnyt tuotteista niitä valtavia koodiluetteloita. Kukaan ei vahingossakaan lisäaineiden haitallisuudesta puhunut mitään. Ei minulla ollut tarpeeksi tietoa eikä käsitystäkään asioiden oikeasta laidasta. Tosin lisäaineet eivät silloin olleet ehkä niin tapetillakaan, ei ainakaan suuren yleisön keskuudessa. Onneksi tilanne on muuttunut ja yhä useampi kiinnittää asiaan huomiota. Muistan jo tuolloin joskus asiaa pohtineeni, mutta luotin niiden light-tuotteiden terveellisyyteen. Aspartaamia tosin välttelin jo silloin, koska yksinkertasesti se oli ja on pahanmakuista.

Mulle ei ole tapahtunut mitään yht’äkkinäistä herätystä tai vastaavaa. Kaikki on tapahtunut pikkuhiljaa ja siksipä minun on vaikea sanoa mikä on saanut muutoksen alulle. Onneksi avustajani on samanhenkinen ja hänen kanssaan ollaankin käyty pitkiä keskusteluja ruuan aitoudesta, ruokabisneksestä jne. Ravitsemus ja ruoka-asiat ovat kiinnostaneet minua aina, joten kun tuli mahdollisuus osallistua Jukka Harjun luennolle Energiaa elämään, ilmottauduin sinne heti. Tuolla luennolla tuli paljon tuttuakin asiaa, mutta sai aikaan lisäherätystä. Ei ole oikein kropallemme, että tungemme vuositasolla sisäämme keskimäärin 7 kiloa kemikaalimoskaa. Eikö sen voisi korvata laadukkaalla, hyvällä ja aidolla ruualla? Ja se ajatus miten kroppa ei pysty tuota moskaa käsittelemään on loogista. Kropassa on vieraita kemikaaleja, turhaa paskaa, ja elimistön pitäisi osata se moska jotenkin käyttää. Ei vaan osaa ja se jää meihin. Se ei voi olla kovinkaan terveysvaikutteista, se ei voi tuoda hyvää oloa ja laatua elämäämme. Jukan luennosta innostuneena menin Eevi Vepsän luennolle Eväät puhtaampaan ja laadukkaampaan ruokaan, jossa käsiteltiin paljolti samoja asioita mitä Jukankin luennolla. Jo ennen noita luentoja olin käynyt jonkusen kerran Ruohonjuuressa shoppailemassa ja ruokakaupasta ostanut luomuvaihtoehtoja. Pitkistä ruokakeskusteluista avustajan kanssa tuli vielä pidempiä ja antoisampia.

Joskus keväällä päätin tehdä itse pestoa ja minua järkytti suuresti, että purkki pestoa maksaa 2 euroa ja yksin pussi pinjansiemeniä maksaa 4 euroa. Herää siis kysymys mistä helkkarista tuo valmispesto on tehty, millaisista raaka-aineista? Voiko tuollainen olla enään laadukasta?

Tiedättehän broilerfilesuikaleet, jotka on marinoitu hunajassa? Noh, paistappa ne pannulla! Marinadi palaa pannuun ja broiler on lähinnä marinadimösssöä. Laatu on heikentynyt viimesten vuosien aikana hurjasti ja se alkoi tympimään. Ja musta on raivostuttavaa, että maustamaton versio on miltein tuplakallista siihen marinadimoskaan verrattuna. Noh, on siinä sitten sitä oikeaa tuotettakin enemmän, ja mielummin maksan siitä pikkasen enemmän kuin ostan sen marinadimössön. Se on vaan niin väärin, että ruokabisnes on mennyt tuollaiseksi. Ei ole oikein, että meille syötetään tuotteita missä on erinäisiä kemiallisesti tuotettuja aineksia tyyliin vanilia-aromia, joka valmistettu lahosta kuusesta tai lehmän paskasta. Tai tuo keinotekoinen makeutusaine Aspartaami, josta on tiedemiehet varoittaneet jo aikaa sitten, aineen olevan terveydelle vaarallinen aine. Tai miltä tuntuu ostaa marjamehua, jossa ei ole prosenttiakaan sitä oikeaa marjaa? Tai päätät ostaa dippivalmisteita, mutta mitä saat. Et ainakaan aitoa avokaadodippiä! Arrrggggg, murrrrrrr!!!! Ja entä nuo Atso-värit, ei!!!

Enään en halua lihgt-tuotteita, aitoa se olla pitää, vaikka kuinka laihduttaisin. Ja laihduttajahan tarvitsee myös rasvaa. Sokeri ei todellakaan ole välttämättömyys, ilmankin pärjää, tai ihan pienellä ripauksella esim. marjoihin tms. Sokerista juontui taas lisää paasaamisen aihetta. Miksi niin suositaan tuota valkaistua, kaikki hyvät asiat pois otettua sokeria, kun voitaisiin käyttää valkaisematonta täysruokosokeria, josta löytyy rasvaa, proteiinia, magnesiumia, ja jossa on jopa kaloreita vähemmän kuin tuossa niin autuaaksi tekevässä valkoisessa aineessa.

Miten sitten aidompaan ruokaan siirtyminen on vaikuttanut minuun. Ruokanautinto on huikaisevamman hyvää ja nautittavampaa aidolla maulla! Olo on kevyempi, vaikka ei välttämättä vaa’an mukaan, mutta ei ole sellaista ähkyfiilistä tms. Toisaalta, tämän aitoon ruokaan siirtymisen yhteydessä olen myös vähentänyt hiilareita ja huomaan oloni olevan parempi. Vatsa toimii paremmin. Olen aina kärsinyt kovasta vatsasta ja ummetuksesta. Nyt vatsa toimii paljon paremmin. Alkuun se tuotti ehkä vähän huonoa oloa, mutta vatsaan taas olo on parantunut. Toivon kovasti elimistön jatkavan puhdistautumistaan kaikesta tuosta kemikaalimoskasta. Tiedän etten pysty niitä kokonaan välttämään, mutta parhaani yritän.

Tuo hiilarivähennnys lähinnä tarkoittaa, että syön vähemmän pastaa, riisiä, perunaa, leipää, herkkuja. Täyskarppi musta ei siis ole tullut. Ja pastaruokia tms. voin syödä joskus, mutta pienen annoksen. Juttelimme juuri avokin kanssa myös siitä miten annoskoot ovat pienentyneet ja miten mieliteot ovat vähentyneet. Ei iske jädehimoa, ei iske keksitarvetta tms. Jotenkin kaikenkaikkiaan vaan tuntuu paremmalta ololta. Tämä muutos on siis kaikenkaikkiaan tuonut hyviä asioita mukanaan ja tämä suuntaus jatkuu tulevaisuudessakin. Meidän lähi S-marketista löytyy mm. luomujauhelihaa, jota ostamme aina kun teemme jauhelihasta ruokaa. Hintakaan ei ihan karmaisevan karmea ole. Ruohonjuuren kautta olisi voinut tilata biotynaamisesti viljeltyjä mansikoita 75 euroa viiden kilon laatikko. Hetken harkitsin, mutta hinta tuntui kyllä kohtuusuolaiselta, joten aitouden metsästys kyllä menee kukkaron nyörejä seuraillen, mutta mitä enempi sen parempi, ja luomuutta pyrimme ostoksissamme kasvattamaan entisestään. Ja on ollut tänäkesänä aivan loistavaa kun on voinut maustaa omilla yrteillä ruokia. Tulee niin hyvä ja terveysvaikutteinen olo. Ja miten myös omat tomaatit ovat maistuneet hyviltä. Kesä on ihanaa aikaa.

Kesäkastuminen tandemin selässä – ei voi kuin nauraa!!!

Avokin lähdettyä aamulla lomalaisia hieromaan kannoin aamupalani parvekkeelle: perunapiirakka, luomumysliä maidolla ja muki vihreää teetä. Oli ihanan lämmin ja aurinkoinen sää. Tuntui hyvältä istuskella kaikessa rauhassa aamusta nauttien. Hyvää fiilistä lisäsi toki myös aamun punnitustulos 69.2 kg, eli lukema mihin virallisina punnituspäivinä olen tänä kesänä alimmillaan päässyt. Olikohan tämä nyt jo neljäs kerta, joten on sen painon sieltä pakko laskea alaspäinkin. Tosin nyt on edessä lomaviikko mökkeillen, toisaalta suunnitelmissa on paljon liikunnallista puuhaa ja terveellistä ruokailua, joten ehkä paino pysyy kurissa. Joka tapauksessa odotan hirmuisesti sunnuntaita ja starttia lomalle. Huomisaamupäivästä vielä pari asiakasta ja sitten saakin relata yli viikoksi, ihanaa.

Treffasin avustajani kymmeneltä Kalliossa, josta saimme kaverini tandemin lainaan. Vähän jännitti miten ajaminen sujuisi. Itse olen viimeksi ajanut tandemilla 2005. Silloin olin tandemvaelluksella Ahvenanmaalla. Avustajani pääsi nopeasti hommasta jyvälle. Pyörässä oli 24 vaihdetta ja niiden säätämiseen oli monta eri mahdollisuutta. Poljimme Kulosaaren sillan yli kohden Kivinokkaa. Tummat pilvet vyöryivät ympärillemme ja ukkosen kumu kuului etäältä.

Kivinokan ulkoilualueelta meren rannalta ihmiset kiiruhtivat pois. Saavuimme sopivasti sateen alkaessa Kivinokan kahvilaan, joka oli valitettavasti suljettu. Tee olisi maistunut odotellessa sateen laantumista. Istuimme katoksessa jutellen erilaisista ruokavalioista ja sää edelleen harmaa. Kun olimme istuskelleet reilu puolituntia, alkoi näyttään lupaavalta, vähän kirkastumaan päin ja sadekin taukosi. Päätimme lähteä matkaan. Pitkälle ei ehditty kun taivaan hanat aukesivat ja vettä tuli…. sitä tuli aivan järkyttävästi. Ei tarvinnut keskustella palaammeko Kallioon vai jatkammeko lenkkiämme. Kastuimme nopeasti likomäriksi, vaatteet yllä painoivat tonnin. Ukkonen jytyytti hurjana ja räsähti aivan päällä. Oikealta kuului salaman isku maahan ja samantien jyrinä. Autot kaahasivat ja roiskutti kuravettä. Eräskin veti siihen malliin, että paskavesi lensi meidän päidemme yli, joten olimme märkiä, mutta myös kuraveden sotkemia. Avustajani oli siinä vaiheessa jo niin hyvä pilotti, että keskisormi nousi autoilijalle, irrotti otteen ohjaustangosta. Adrenaliini saa kaikkea aikaan 😀 Eräässä vaiheessa ylitimme poikkikadun, joka lainehti. Polkiessa tuntui miten jalat olivat isossa vesipaljoudessa. Lopulta pääsimme Kallioon likomärkinä ja saatiin pyörä palautetuksi. Vaatteet valui vettä ja ruokakauppaan oli mentävä. Voitte uskoa, että kylmäkoneiden läheisyydessä oli tajuttoman kylmä. Tarkoitus oli viimeistellä Sateenvarjomiehen voitto, mutta itsekkyys voitti. Kotimatkalle oli pakko päästä ja pian! Mutta Sateenvarjomies, älä huoli, asia hoituu huomenna ja alkuviikosta paketti saavuttaa sinut!

Kotiin päästyä märät vaatteet pois ja niistä vääntäen ylimääräiset vedet pois ja kuivumaan ennen pesukoneeseen joutumista. Pitkä, ihana lämmin suihku ja pari mukia teetä. Ruuaksi falafeleja kera uunitomaattisalaatin. Siihen tulee uunissa paistettua tomaattia, fetaa, auringonkukan siemeniä, salaattia, basilikaa ja on aivan ihanaa!

Ilman kosteudesta kertonee jotain… mulla oli nyt illalla yksi asiakas ja olin aivan märkä hiestä hoidon jälkeen. Eilen kotiuduttuani lomalaisia hieromasta ja kotona hierottuani yhden asiakkaan nukahdin sohvalle pariksi tunniksi ennen kuin jaksoin raahautua suihkuun. Illalla ei sitten nukuttanutkaan, joten kuuntelin Dee Brownin kirjaa Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen, ja voi luoja miten järkyttäviä intiaanivainot ovat 1800-luvulla olleet. Intiaanikyliä poltettiin ja kaikki tuhottiin. Heillä ei ollut kerrassaan mitään arvoa. Samalta kirjailialta olen lukenut kirjan Kantaäiti, joka oli loistoteos, suosittelen. Eilen alottelin parvekkeella istuen pisteillä Nora Robertsin kirjan Punainen lilja, joka on jatkoa kirjoille Sininen daalia ja Musta ruusu. Pitäiskin kirjoista joskus kirjoittaa ihan oma postaus.

Mutta varmasti avustajalleni ensiajo tandempyörällä on ikimuistoinen. Oikeasti, sille vedenpaljoudelle ja kaikelle ei voinu muuta kuin nauraa. Mietittiinkin, että huumorilla tästä selviää kaikkein parhaiten. Olipahan kunnon kesäkastuminen. Ja kaitpa kerran kesässä pitää kastua perusteellisesti 😀