Kaikki loppuu aikanaan

Niin tämä lomakin. Huomenna kotiin ja maanantaina arki alkaa taas. Toisaalta on ihan mukavaakin palata kaupunkiin ja ihmisten pariin. Täällä mökillä ollessani tajuan miten sosiaalinen olen. Avokki taas rakastaa kun saa olla kahdestaan ja välillä ihan omissa oloissaankin. Toki se on minustakin ihanaa, mutta huomaan kaipaavani hiljalleen ihmisiä ympärilleni.

Eilisestä muodostui juuri sellainen omissa oloissaan oleilu -Päivä. Avokki kuunteli Taivaan pilarit-nimistä kirjaa. Minä olin ottanut paikkani sohvan nurkkaan, vieressä käsityökori. Arvaattekin varmaan mitä puuhasin? — NEULOIN 😀 Sain tehdyksi sen osan mitä torstaina ponchosta jouduin purkamaan ja paljon enemmänkin. Siinä samalla tuli kuunneltua Robin Cookin kirja Perimä. Olen aina pitänyt Cookin kirjoista, mutta ehkä nekin alkaa vähän toistamaan itseään ja jotenkin loppuratkaisut on liian helppoja tai yksinkertaisia. Ennen tuota Perimä-kirjaa kuuntelin Kantasolu-kirjan. Pidin Perimä-kirjasta huomattavasti enemmän. Ehdoton suosikkini on Cookin kirjoista Kronosomi kuusi. Luin sen pari kolme vuotta sitten pisteillä ja jäin totaalikoukkuun 😀 Pidän Cookin kantaaottavuudesta terveydenhuollon kaupallistumiseen ja rahaan ja vakuutusjuttuihininkin liittyen. Monissa kirjoissa törmätään myös eettisyysasioihin. Ja kun minua kiehtoo jollain tapaa kaikki hoitamiseen yms. liittyvä, ehkä siksi Cook uppoo minuun. Nyt vaan huomasin olleeni kirjojen loppuratkaisuihin vähän pettynyt. Mutta neulomus sujui hyvin ja työ onkin muutamaa kerrosta vaille valmis.

Tänään lähdimme lumikenkäilemään. Matkamittari ei taaskaan tahtonut toimia, joten kävellystä matkasta ei aavistustakaan. Aikaa meni reilut pari tuntia. Kuljimme pellolla missä hankikanto oli lähes täydellinen. Matka jatkui harvaan metsään ja välillä Hepan pinna oli katkeamispisteessä. Perheriita oli välillä aikas liki. Avokki varmasti yritti parhaansa kertoessaan oksista, maaston vaihteluista tms. Välillä ei kai näkö kuitenkaan riitä ja kulkeminen on hankalaa. Tiedän ettei minunkaan pitäis aina pimahtaa, mutta… Noh, onneksi en ole pitkään kiukkunen ja puhuimme asian het kuntoon. Loppumatkasta törmäsin puuhun 🙂 Avokki oli sanonut juuri, että ”tule vaan suoraan” ja minähän tulin. Ainakin luulin niin, tai sitten avokki näki väärin. En yhtään kuullut enkä vaistonnut edessä olevaa puuta. Kävelin siihen komauttaen pään kunnolla. Noh, onneksi vauhti ei päätä huimannut, joten törmäilystä selvittiin säikähdyksellä.

Täytyihän sitä sauna lämmittää viimeisen illan iloksi. Saunan jälkeen minijuustolautanen ja lasilliset punaviiniä. Nyt kun iltatee (Clipperin luomusitrustee) on juotu on minunkin aika ottaa mallia avokista ja siirtyä lakanoiden väliin. Hetki kirjan  (Pirkko Arstilan teekirja, jonka luennasta iso kiitos kuuluu Liioliille)  kuuntelua ja unille.  Aamulla edessä pakkaamista ja siivoamista. Meillä on tapana aina ennen kotiin lähtöä siivota mökki perusteellisesti. Seuraavan kerran on mukava tulla kun ensitöikseen ei tarvitse alkaa rättäämään.  Ja hei, ilokseni huomasin, että blogille on tullut 43. lukija. MAHTAVAA! Ja tervetuloa mukaan. Toivottavasti viihdyt juttujeni parissa.

2 Replies to “Kaikki loppuu aikanaan”

  1. Luojan kiitos!
    Otsikosta tuli mieleen blogin lopettaminen, mutta ethän sä nyt tietenkään sitä onneksi tee 😀 Mä jo niin säikähdin!
    Meillä tenava laski vasta pulkalla suoraan puuhun, se taisi sattua vähän enemmän kuin sun törmäys 😀

  2. Hih, ei ollut tarkoitus otsikolla säikäyttää 😀 Enhän mä tätä blogia nyt lopeta 🙂
    Puuhun törmäys sattu yllättävän vähän, toivottavasti ei myöskään lapsellesi tulut seuraamuksia törmäyksestään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *